Browsing by Subject "Irak"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Lappalainen, Seija (2008)
    Tutkin työssäni sukupuolten representointia Irakin sotaa käsittelevissä uutisissa ajalla 20.3.2003 -1.5.2003. Olen valinnut työhäni kahdeksan artikkelia Helsingin Sanomista. Naistutkimuksella ei ole yhtä ja yhtenäistä tutkimusmetodia, joten työvälineeni on naistutkimuksen näkökulmasta suoritettu kriittinen diskurssianalyysi. Työssäni käytän muun muassa Arto Jokisen, Liesbet van Zoonenin, Sylvia Walbyn, Helen Hasten, Bell Hooksin ja Leena-Maija Rossin töitä. Tarkastelen artikkelien luomia sukupuolirepresentaatioita osana historiallista jatkumoa ja ympäröivää kulttuurillista kontekstia. Tutkimuskysymyksiä minulla on kaksi. Olen muokannut kysymykseni Norman Fairclough´n mediatekstien analyysimallia hyväksikäyttäen. Ensinnäkin tutkin sitä, miten nainen ja mies sekä maskuliinisuus ja feminiinisyys representoidaan, sekä sitä, miten etnisyys ja etninen nainen representoidaan. Toisekseen tarkastelen, minkälaisia identiteettejä artikkelien subjekteille on rakennettu. Operoin sosiaalisen konstruktivismin lähtökohdista käsin. Näen tekstin ja kuvat paitsi todellisuuden ilmentäjinä, myös todellisuutta ylläpitävinä voimina. Työni ohessa selvennän naistutkimuksen peruskäsitteistöä ja käsittelen myös tekstien takaa löytyviä vallan ja ideologioiden kysymyksiä, sillä naistutkimuksen näkökulmaan sisältyy melkeinpä väistämättä muutoksen mahdollisuuden pohdinta. Johtopäätökseni on, että nainen oli Helsingin Sanomien esittämässä diskurssissa sekä näkymätön että näkyvä tekijä. Näkyvänä toimijana nainen esitettiin enimmäkseen rauhan puolesta puhumisen kontekstissa, kun taas varsinaisesta sodasta kertovat tekstit kuvasivat yksipuolisesti maskuliinisia miehiä. Kun nainen esiintyi sotilaana, hänet määriteltiin erikseen naissotilaaksi. Naisia ei kuvattu sotilaallisissa tilanteissa eivätkä naiset päässeet puhumaan sotilaskieltä. Tämä tuntui vahvistavan naistutkimuksen käsitystä siitä, että naisille ja miehille on sodan uutisoinnin yhteydessä varattu traditionaaliset metaforiset roolit. Sota on perinteisesti ollut sukupuolijakautunutta aluetta. Koska sotilastekstit ovat täynnä sukupuolieroja korostavia stereotypioita ja metaforia, myös niistä lainaavat mediatekstit päätyvät toistamaan niitä. Etnisen naisen ja länsimaisen naisen esittämisen tavoissa oli yhtäläisyyksiä, mutta myös suuria eroja. Näistä näkyvin oli länsimaisen naisen esittäminen aktiivisena, julkisuudessa avoimesti toimivana ja nationalistisia malleja kyseenalaistavana subjektina, ja etnisen naisen esittäminen perheeseensä sidottuna sodan uhrina. Tendenssi esittää naiset ja miehet traditionaalisissa rooleissa ei ollut kuitenkaan ainoa representointitapa, vaan tekstissä esiintyi myös rauhan puolesta puhuvia miehiä. Käsittelen työssäni myös sitä kritiikkiä, mitä perinteistä naistutkimusta kohtaan on esitetty suhteessa etnisyyden kysymyksiin ja universaalin naiseuden problematiikkaan.
  • Magd, Noora (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee irakilaista puolisotilaallista joukkoa, Kansan mobilisointiyksiköitä, Kaldorin uusien sotien selitysmallin näkökulmasta. Kansan mobilisointiyksiköt on virallisesti perustettu vuonna 2014 suojelemaan Irakin alueita Islamilaiselta valtiolta. Organisaation enemmistö koostuu shiialaisista, jo ennalta olemassa olevista miliiseistä, jotka on asteittain pyritty integroimaan osaksi Irakin virallista turvallisuussektoria. Tutkielma yhdistää Kansan mobilisointiyksiköt uusien sotien teoreettisen viitekehyksen keskeisiin käsitteisiin ja pyrkii esittelemään, miten uusien sotien selitysmalli selittää Kansan mobilisointiyksiköt ja niihin vaikuttavat tekijät. Uusien sotien selitysmalli tarjoaa laaja-alaisen teoreettisen viitekehyksen Kansan mobilisointiyksiköiden ymmärtämiselle. Suomenkielisessä akateemisessa tutkimuksessa Kansan mobilisointiyksiköiden tutkimus on ollut vähäistä, minkä vuoksi ilmiön tutkimus on perusteltua. Vaikka uusien sotien mielekkyys uutena kategorisena luokitteluna sodankäynnille onkin kyseenalaistettu, tarjoaa se viitekehyksen, jonka avulla käsittää ei-valtiollista toimijaa osana sodan kynnyksen alittavaa ja pitkittynyttä konfliktia. Tutkielman aineisto perustuu aiempaan aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen ja ei-akateemisiin julkaisuihin. Uusien sotien selitysmallin valossa Kansan mobilisointiyksiköt on identiteettipolitiikkaa hyödyntävä toimija, joka toiminnallaan haurastuttaa globalisaation ohella Irakin valtion rakenteita. Kansan mobilisointiyksikön alaiset shiiamiliisit omaavat keskenään kilpailevia narratiiveja ja pyrkimyksiä hyödyntää shiialaista identiteettiä omien poliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kansan mobilisointiyksiköt hyötyivät vastakkaisesta identiteettipolitiikkaa käyttävästä toimijasta, Islamilaisesta valtiosta. Islamilaisen valtion asettama uhka tarjosi Kansan mobilisointiyksiköille syyn, jonka avulla perustella toimintansa ja olemassaolonsa. Islamilaisen valtion hajoaminen ja järjestön paluu Irakin Al-Qaidaa muistuttavaan toimintaan haastaa Kansan mobilisointiyksiköiden perustelua olemassaololleen. Samoin se haastaa niiden asemaa virallisena valtion alaisena toimijana, jotka eivät kuitenkaan ole muihin turvallisuussektorin toimijoiden verrattavissa olevan valvonnan ja valtion ohjauksen alla. Islamilaisen valtion hajoaminen tuo ilmi yksiköiden väliset eriävät näkemykset identiteetistä ja niihin kytkeytyvistä poliittisista tavoitteista sekä keskinäisestä kilpailusta. Uusien sotien selitysmallilla ei kuitenkaan voi täysin hahmottaa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen alueellisen suurvaltakilpailun vaikutuksia Kansan mobilisointiyksiköiden asemaan Irakissa, eikä myöskään sitä, kuinka yksiköt kytkeytyvät osaksi laajempaa alueellista valtakamppailua. Uusien sotien selitysmallin ulkopuolelle jää myös samaa shiialaista identiteettipolitiikkaa hyödyntävien toimijoiden keskinäinen kilpailu ja vuorovaikutus sekä näiden vaikutus Kansan mobilisointiyksiköihin kokonaisuutena.
  • Kaplas, Ella (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman päämääränä oli tutkia Irakissa toimivien puolisotilaallisten shiiaryhmien käyttämiä hybridisodankäynnin keinoja ja niiden toimintaa osana Iranin laajempaa strategiaa. Tutkimuskysymykset olivat ensinnäkin, kuinka sotilaallisia ja ei-sotilaallisia keinoja voidaan yhdistää, kun yritetään vaikuttaa naapurivaltion sisäpolitiikkaan ja toiseksi, kuinka puolisotilaalliset ryhmät Irakissa osallistuvat Iranin käymään hybridisotaan Saudi-Arabiaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Tärkeimmät tutkitut tapaukset olivat: Irakin keskushallinnon operaatio kurdeja vastaan vuonna 2017, vuoden 2018 hallituksenmuodostusprosessi, 2019 syystalven mielenosoitukset ja Qassem Soleimanin tappamisesta seurannut kriisi vuonna 2020. Tutkimuksessa tarkasteltiin shiiaryhmien (Badr-organisaatio, Asa’ib Ahl al-Haq, Harakat al-Nujaba’ ja Kata’ib Hizbollah) omaa viestintää tärkeiden tapahtumien ympäriltä. Sosiaalisen median aineistot olivat alkuperäiskielisiä eli arabiaksi, ja ne sisälsivät lyhyitä tekstejä (twiittejä), pidempiä tekstejä kuten kannanottoja, videoita ja kuvia. Aineistoa kerättiin vuosilta 2014–2020 ja sitä täydennettiin uutislähteillä. Aineistoa tarkasteltiin hybridisodankäynnin käsitteen kautta. Käytetyssä Cullenin ja Reichborn-Kjennerudin mallissa hybridisotaa käyvä osapuoli käyttää kaikkia mahdollisia keinoja synergiaedun saavuttamiseksi. Tutkimuksessa havaittiin Iranin tukemien ryhmien kasvattaneen valtaansa merkittävästi, ja että ne hyödynsivät edelleenkin satunnaisesti sotilaallisia keinoja toiminnassaan – poliittisten keinojen ja informaatiovaikuttamisen ohella. Iran on hajauttanut tukeaan useille ryhmille, mikä on mahdollisesti saattanut helpottaa toimijoiden erikoistumista joko aseelliseen kamppailuun tai politiikkaan. Ryhmien sosiaalinen toiminta ei ole tavoittanut suurta osaa väestöstä. Toinen tärkeä havainto oli, että ryhmien toiminta ei ole ainoastaan paikallista, vaan ne ottavat osaa alueelliseen keskusteluun ja Iranin toimintaan Lähi-idän alueella. Ryhmät identifioituvat osaksi laajempaa kokonaisuutta, vastarinnan akselia, ja kokevat itse toimivansa osana transnationaalista muslimien yhteisöä. Iranin sotilasstrategian kannalta ryhmät ovat avainasemassa Yhdysvaltojen vastaisessa sotilaallisessa toiminnassa, sillä niiden avulla voidaan hämärtää toimijuutta, ja mahdollisesti niillä on myös pelotevaikutus. Suoraa toimintaa Yhdysvaltoja vastaan on vältetty, ja iskuja on sen sijaan kohdistettu sijaiskohteeseen, Saudi-Arabiaan. Iranin vaikutus Irakissa on ilmeinen, mutta Iranilla ei ole ollut syytä aiheuttaa Irakissa kriisitilannetta lukuun ottamatta kurdihallinnon vastaista konfliktia. Sen tukemat ryhmät vahvistavat toimintaansa yhteiskunnan eri sektoreilla ja käyttävät väkivaltaa säästeliäästi. Puolisotilaallisilla ryhmillä on kuitenkin jatkuva sotilaallisen toiminnan pelote, vaikka ne eivät aktiivisesti viestisikään tästä pelotteesta. Sodankäynnissä Yhdysvaltoja vastaan sijaistoimijoiden hyökkäysten on toivottu pysyvän Yhdysvaltojen toimintakynnyksen alapuolella. Yhdysvaltojen isku Qassem Soleimania vastaan vuonna 2020 kuitenkin osoitti, että sijaistoimijoidenkin tekemät iskut voisivat johtaa suoraan toimintaan Irania vastaan.
  • Nuutinen, Jani (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 2015 Suomeen saapuneiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden luottamuksen kokemuksia Suomessa. Tarkoituksena on selvittää, miten ja mistä tekijöistä turvapaikanhakijoiden luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen toimijoihin rakentuu sekä toisaalta mitkä tekijät estävät tai rapauttavat luottamuksen syntymistä. Tutkielma osallistuu suomalaisen pakolaistutkimuksen piirissä käytävään keskusteluun turvapaikanhakijoiden asemasta Suomessa ja pyrkii osaltaan vastaamaan pakolaistutkimuksen kentän lisätiedon tarpeisiin. Tutkimuksen lähestymistapa pohjautuu kriittisen teorian ja sen perustalle rakentuvien taistelevan tutkimuksen ja kriittisen sosiaalityön periaatteiden varaan. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin aineistona olivat seitsemän irakilaisen turvapaikanhakijan narratiiviset haastattelut, joita tarkasteltiin sekä tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavien sosiaalisen pääoman, luottamuksen ja tunnustamisen käsitteiden kautta että aineistosta nousevan inhimillisen turvallisuuden ilmiön näkökulmasta. Tutkimuksen analyysissa painottuu erityisesti Axel Honnethin tunnustamisen teoria, jonka mukaisesti luottamuksen rakentumista tarkastellaan rakkaudellisen ja välittävän tunnustamisen, kunnioittavan ja oikeudenmukaisen tunnustamisen sekä sosiaalisen arvostuksen ja yksilöllisyyden tunnustamisen tunnustussuhteiden kautta. Tutkimuksen tulosten perusteella luottamuksen kokemuksiin vaikuttivat ensinnäkin turvapaikanhakijoiden sosiaaliset suhteet ja niiden laatu. Sillä, minkälaista sosiaalista pääomaa turvapaikanhakijat onnistuivat uudessa ympäristössään muodostamaan, on ollut merkitystä heidän kokemansa yleisen luottamuksen kannalta. Toiseksi, luottamuksen rakentumisen kannalta erityisen tärkeä tekijä oli tunnustetuksi tuleminen. Tämä tulee esiin rakkauden ja huolenpidon sekä kunnioituksen ja oikeudenmukaisuuden kokemusten kautta. Kun turvapaikanhakijoita kohtaan osoitettiin avointa empatiaa ja pyyteetöntä tukea, he pystyivät kokemaan tulleensa kohdatuiksi ja tunnustetuiksi luottamuksenarvoisina ihmisinä. Sen sijaan turvapaikanhakijat eivät kokeneet voivansa luottaa toimijoihin, jotka olivat mahdollisen käännyttämispäätöksen myötä asettamassa heidät uudelleen hengenvaaraan. Sekä huolenpidon että oikeudenmukaisuuden tunnustamisen kokemukset heijastivat osaltaan myös turvapaikanhakijoiden arvostuksen kokemuksiin. Vastavuoroisissa suhteissa turvapaikanhakijat kokivat itsensä tunnustetuiksi ja arvostetuiksi yhteisönsä jäseniksi, kun taas Maahanmuuttoviraston toimeenpanema ja epäoikeudenmukaiseksi koettu turvapaikkapolitiikka vaikeutti turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia tulla tunnustetuksi arvokkaaksi yhteiskunnan jäseneksi. Kolmanneksi, tutkimuksen perusteella turvapaikanhakijoiden kokeman luottamuksen syntymisen ennakkoehto oli turvallisuus. Sillä, kenet koettiin turvalliseksi, oli tutkimustulosten perusteella perustavanlaatuinen merkitys turvapaikanhakijoiden luottamuksen rakentumisessa. Ihmisiin, jotka turvapaikanhakijat kokivat turvallisiksi, pystyttiin luottamaan, kun vastaavasti toimijoihin, jotka vaaransivat turvapaikanhakijoiden tulevaisuuden ja siten turvallisuuden, ei luotettu.
  • Ruuth, Jaana Anna-Maria (2007)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Yhdysvaltojen ulkopoliittisen johdon mielikuvia Irakista vuosina 1993-2003 ja sitä, miten mielikuvat ovat saattaneet vaikuttaa Yhdysvaltojen toimintapolitiikkaan. Lisäksi selvitetään, millainen mielikuva Yhdysvaltojen ulkopoliittisella johdolla oli oman maansa roolista ja asemasta suhteessa Irakiin. Teoreettisena jäsennyskeinona käytetään mielikuvateoriaa, jonka mukaan valtioita koskevaa tieto järjestyy tiedon käsittelyprosessissa kognitiivisiksi kategorioiksi, maamielikuviksi. Ulkopoliittiseksi päätöksentekijöiksi tutkimuksessa on määritelty kansallinen turvallisuusneuvosto, (National Security Council), jonka ydinjoukon muodostavat presidentin lisäksi varapresidentti, ulko- ja puolustusministerit sekä presidentin turvallisuusneuvonantaja. Tutkielman primääriaineisto koostuu heidän Irakia koskevista virallisista puheistaan ja lausumistaan sekä heidän medialle antamistaan haastatteluista. Aineisto on koottu Bill Clintonin ja George W. Bushin presidenttikausilta ja se kattaa vuodet 1993-2003. Tutkimusmetodina on käytetty tekstintulkintaa, jonka rakenne perustuu Martha L. Cottamin sekä Richard K. Herrmannin ja Michael P. Fischerkellerin hahmottelemiin indikaattoreihin, joiden avulla mielikuvia voidaan purkaa teksteistä. Kyse on sisältöanalyysista, jossa tekstit käydään läpi eri teemoista koostuvan kysymyskehikon avulla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Yhdysvaltojen ulkopoliittisella johdolla oli sekä Clintonin että Bushin hallintokausilla johdonmukainen ja kestävä mielikuva Irakista roistovaltiona. Selkein ero kahden eri hallinnon välillä löytyi mielikuvan voimakkuudesta. Bushin hallinnolla oli voimakkaampi näkemys Irakista roistovaltiona kuin Clintonin hallinnolla. Sen sijaan mielikuva Yhdysvalloista oli samankaltainen ja lähes yhtä vahva molemmilla hallinnoilla. Ainoat siinä esille nousseet erot liittyivät Yhdysvaltojen Irakia koskeviin tavoitteisiin sekä arvioihin Yhdysvaltojen hallinnollisesta tehokkuudesta. Paitsi eri hallintojen myös eri yksilöiden mielikuvissa esiintyi voimakkuuseroja. Bushin hallinnosta vahvin roistovaltiomielikuva oli Powellilla ja Ricella, Clintonin hallinnosta Bergerillä ja Perryllä. Molemmissa hallinnossa oli kuitenkin myös henkilöitä, joiden mielikuva Irakista oli laimea ja havainnot joltain osin jopa ristiriitaisia, kuten Clinton, Albright ja Rumsfeld. Clintonin ja Bushin hallintojen toimintapolitiikasta löytyi sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Niiden yhteinen näkemys oli, ettei Yhdysvallat aikonut neuvotella, vaihtaa taktiikkaansa tai muuttaa politiikkaansa vastatakseen Irakin toimiin. Konfliktinratkaisukeinoiksi ne kuitenkin valitsivat erilaiset menetelmät. Clintonin hallinto suosi pääosin pakotepolitiikkaa, vaikka turvautuikin ajoittain myös rajoitettuihin sotilaallisiin iskuihin. Bushin hallinto piti puolestaan sotilaallista voimankäyttöä ensisijaisena vaihtoehtona ja aloitti Irakin sodan. Hallintojen toimintapolitiikka osoittautui sellaiseksi kuin roistovaltiomielikuvan pohjalta voi odottaakin. Erot konfliktinratkaisukeinoissa voidaan selittää roistovaltiomielikuvan vahvuudella.
  • Louhema, Katja (2007)
    Tutkimuksessa pyritään retoriikkaa apuna käyttäen selvittämään mitä argumentteja ja argumentointikeinoja George W. Bush käyttää Irakin ja Lähi-idän demokratian levittämistä käsittelevissä puheissa. Lisäksi tarkoituksena on selvittää mitä voidaan sanoa argumenttien pätevyydestä diffuusioteorian ja aiemman demokratian levittämistä käsittelevän tutkimuksen perusteella. Tutkimuksen primääriaineisto koostuu George W. Bushin vuosina 2003, 2004 ja 2005 pitämistä puheista, joissa käsitellään Irakin ja Lähi-idän demokratisoimista. Tarkasteltu ajanjakso alkaa 20.3.2003 ja päättyy vuoden 2005 loppuun. Tutkimuksessa on havainnollistamiskeinona käytetty suoria lainauksia primääriaineistosta. Retoriikka tarjoaa keinon analysoida tekstejä ja niissä olevia argumentteja. Tämän lisäksi muu argumentointia käsittelevä kirjallisuus tarjoaa apuvälineen argumenttien löytämiseen ja niiden analysointiin. Diffuusioteria ja aiempi demokratian levittämistä käsittelevä kirjallisuus puolestaan käsittelee sitä miten pätevinä tiettyjä puheissa ilmeneviä argumentteja voidaan pitää. Eri vuosien argumentit pysyvät melko muuttumattomina, kuitenkin niin, että vuosina 2003 ja 2005 argumentointi demokratian levittämiseksi korostaa eniten Yhdysvaltojen turvallisuustekijöitä ja tätä kautta Irakin ja Lähi-idän demokratisoimisen tärkeyttä. Vuoden 2004 puheissa korostetaan jonkin verran enemmän demokratian hyötyjä Irakille ja demokratian leviämistä Irakista muualle Lähi-itään. Bushin käyttämät argumentit ovat usein abstrakteja, kuten vapaus tai rauha. Puheissa on löydettävissä myös konkreettisempia demokratian tarjoamia hyötyjä, jotka liittyvät usein turvallisuuteen ja edistykseen. George W. Bushin demokratian levittämiseen liittyvät puheet korostavat usein länsimaista demokratiamallia, vaikka joissain puheissa saatetaan myös korostaa demokratian olevan erilaista eri maissa. Puheissa ilmenee uuskonservatiivien käsitys siitä, miten Yhdysvaltojen hyvä on yhtä kuin koko maailman hyvä. Argumentointikeinoista yleisimpiä olivat muun muassa tapahtumien vertaaminen, monitulkintaisten ja epämääräisten sanojen käyttö (freedom, liberty) tai todellisuuden rakennetta luovat argumentit, joissa esitettiin Lähi-itä pahana ja Yhdysvallat hyvänä. Argumenttien perusteluissa ei juurikaan otettu huomioon diffuusioteriassa mainittuja tärkeitä tekijöitä demokratian onnistumisen kannalta, kuten kommunikaatiota. Lähes huomiotta jäävät myös kulttuurilliset tekijät, jotka asettavat esteitä demokratian saavuttamiselle. Bush tosin pyrkii osittain myös vastaamaan niihin ongelmiin, joita demokratian levittämiseen liittyy. Esimerkiksi Irakin kohdalla hän argumentoi federalistisen järjestelmän sopivan Irakiin, joka on jakautunut eri heimoryhmiin. Näin Bush pyrkii tuomaan omaan argumentointiinsa lisää pätevyyttä.