Browsing by Subject "Italia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Nevala, Merja (2008)
    Tutkielmassa tutkitaan EU-kansalaisuuden rajoja. Euroopan unionin suomista kansalaisoikeuksista oikeus vapaaseen liikkuvuuteen on tärkein, sillä vasta sen toteutuminen mahdollistaa muiden unionin kansalaisoikeuksien nauttimisen. Oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen on rajoitettu taloudellisin perustein. Sen lisäksi liikkuvuutta voidaan rajoittaa, jos yleinen turvallisuus on uhattuna. Tutkielmassa keskitytään ennen kaikkea vapaan liikkuvuuden ja turvallisuushuolien yhteentörmäyksen tarkasteluun. Tätä törmäystä tarkastellaan Italiassa säädetyn EU-kansalaisen karkotuksen mahdollistavan asetuksen valossa. Italiassa Romaniasta lähtöisin olevat romanit aiheuttivat pelkoja paikallisissa, minkä vuoksi yleiseen turvallisuuteen vetoamista käytettiin. Karkotuksiin johtaneet tapahtumat ja niiden aiheuttamat reaktiot esitellään tutkielmassa kronologisen kertomuksen muodossa, joka on koottu lehtiartikkeleiden pohjalta. Tapahtumia analysoidaan tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian avulla. Teoriassa turvallisuusuhat nähdään kielellisinä ilmiöinä, mikä tarkoittaa sitä, että turvallisuusuhaksi voidaan määritellä mikä tahansa ilmiö, ja kun nimeäminen tapahtuu voidaan tarttua poikkeuksellisiin keinoihin uhan torjumiseksi. Yksi tällainen keino on muulloin voimassaolevien oikeuksien rajoittaminen. Tutkimuksen taustaoletuksena on romanien nimeäminen turvallisuusuhkaksi, jolloin heidän oikeuksiensa rajoittaminen on mahdollista. Tutkielmassa pohditaan sitä, mitä kansalaisuus on, ja miltä EU-kansalaisuus näyttää. Samoin tarkastellaan turvallisuuden ja toiseuden suhteita sekä romanien asemaa Euroopassa huono-osaisina, Euroopan sisäisinä toisina. Tutkielmassa valotetaan romanien ja romanipolitiikan historiaa ja tarkastellaankin sitä, minkälainen osuus romanien toiseudella oli karkotuksiin. Tutkielmassa pohditaan myös asetuksen merkitystä EU-kansalaisuudelle ja sen uskottavuudelle sekä sitä, miten romanien EU-kansalaisuusoikeudet toteutuvat unionissa. Tutkielmasta käy ilmi, kuinka turvallisuuteen vetoaminen voi myös antaa mahdollisuuden tarkoitushakuiselle politiikalle, ja kuinka haavoittuvat ryhmät kuten romanit helposti päätyvät tällaisen politiikan kohteiksi. Italiassa karkotusten voidaan nähdä suunnitellun nimenomaan romaneista eroon pääsemiseksi. Romanit ovat Italiassa – niin kuin monissa muissakin maissa – kasvottomia muukalaisia tai jopa vihollisia. Italian karkotukset voidaan nähdä esimerkkinä uudenlaisesta keinosta, jolla vapaata liikkuvuutta voidaan rajoittaa, ja johon myös muut EU-maat voivat nyt tarttua Italian esimerkkiin vedoten. Turvallisuuteen vetoaminen kyseenalaistaa vakavasti EU-kansalaisuuden merkityksen.
  • Tarkiainen, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma muodostaa vastauksen kysymykseen, kuinka vaikuttavaa Euroopan unionin vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin on ollut eurokriisin jälkeen Italian ja Saksan tapausesimerkkien kautta. Tutkielmassa tarkastellaan Italialle ja Saksalle kohdistettuja maakohtaisia suosituksia ja niiden toimeenpanoa kyseisissä jäsenvaltioissa. Maakohtaiset suositukset ovat väline talouspolitiikan yhteensovittamiseksi EU:ssa. Eurokriisi on vedenjakaja euroalueen kehityksessä, sillä kriisillä oli merkittävä vaikutus euroalueen talouspolitiikan yhteensovittamista koskeviin sääntöihin. Tutkielman lähtökohta on havainto siitä, että eurokriisin aikaisten talouspolitiikan yhteensovittamisessa tehtyjen uudistusten takia EU:n instituutioita ja pääasiassa Euroopan komissiota kritisoidaan jäsenvaltioiden talouspoliittisen päätösvallan rajoittamisesta. Jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin vaihtelua sen suhteen, kuinka paljon jäsenvaltiot tosiasiassa noudattavat niille kohdistettuja maakohtaisia suosituksia. EU:n vallankäyttö määritellään poliittisen ja instrumentaalisen johtamisen kykynä toimia tehokkaasti yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta jokin uudistus saadaan poliittiselle agendalle EU:ssa, tarvitaan korkean tason poliittista johtajuutta. Jotta epämääräiset ideat saadaan muutettua oikeudellisesti sitoviksi uudistuksiksi EU:ssa, tarvitaan lisäksi instrumentaalista johtajuutta. Poliittisessa vallassa on kyse ideoilla johtamisesta ja yhteisten tavoitteiden asettamisesta. Instrumentaalinen valta perustuu asiantuntemukseen, kykyyn ja haluun toteuttaa tai olla toteuttamatta poliittista valtaa. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, ja perustuu empiiriseen aineistontarkasteluun ja sisällönanalyysiin. Tutkimusaineisto koostuu Italialle ja Saksalle osoitetuista maakohtaisista suosituksista vuosilta 2013, 2015, 2017 ja 2019 sekä Italiaa ja Saksaa koskevista Euroopan komission maaraporteista vuosilta 2014, 2016, 2018 ja 2020. Tutkimusaineisto täydentyy Italian ja Saksan valtiovarainministeriöiden Euroopan komissiolle toimittamilla vakausohjelmilla sekä aiemmilla tutkimuksilla maakohtaisten suositusten toimeenpanosta. Tutkielma vahvistaa aiempien maakohtaisten suositusten toimeenpanoa käsitelleiden tutkimusten johtopäätöksiä Italian ja Saksan osalta. EU:n vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin eurokriisin jälkeen ei ole ollut kovin vaikuttavaa. Maakohtaisilla suosituksilla ei voida pakottaa euroalueen jäsenvaltioita muuttamaan talouspolitiikkaansa. Eurokriisin jälkeen päivitetty talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmä mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat valikoida suosituksista ja säännöistä ne, jotka parhaiten sopivat yhteen kansallisten talouspolitiikan tavoitteiden kanssa. Jotta EU:n vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin olisi voimassa olevan talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmän puitteissa vaikuttavampaa, tutkielman johtopäätös on, että poliittisen johtajuuden eli jäsenvaltioiden ja instrumentaalisen johtajuuden eli Euroopan komission välistä luottamusta tulisi vahvistaa. Jäsenvaltioiden tulisi ottaa enemmän omistajuutta euroalueen kehityksestä ja maakohtaisten suositusten sisällöistä. Maakohtaisia suosituksia ja niiden valvontaa tulisi johdonmukaistaa, tasapuolistaa ja muuttaa läpinäkyvämmäksi. Koronakriisin seuraukset vaikuttavat euroalueen kasvu- ja kehitysnäkymiin, talouspolitiikan yhteensovittamisen edellytyksiin sekä keskusteluun Euroopan keskuspankin rahapoliittisesta mandaatista vielä pitkään. Eurokriisin takia päivitetyn talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmän toimintaa tulee uudelleen arvioida suhteessa muuttuneisiin olosuhteisiin. Koronakriisi tullee entisestään syventämään taloudellisia ja sosiaalisia eroja EU:n jäsenvaltioissa ja niiden välillä. Jatkotutkimus EU:n roolista talous-, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamisessa euroalueella on tärkeää EU:n sekä talous- ja rahaliiton yleisen hyväksyttävyyden kannalta.
  • Koskela, Mikko (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma keskittyy 1400-luvun Italiassa vaikuttaneisiin Leon Battista Albertiin ja Antonio Averlino Filareteen, jotka kirjoittivat ensimmäiset eurooppalaiset arkkitehtoniset tutkielmat puoleentoista vuosituhanteen. Modernissa tutkimuksessa Albertin De re aedificatoriaa ja Filareten Trattato di architetturaa on lähestytty pääasiassa arkkitehtuurin historian näkökulmasta, mutta osoitan tässä tutkielmassa niiden olleen erittäin läheisesti sidoksissa ajan poliittiseen ja humanistiseen ajatteluun. Näytän, että Alberti ja Filarete olivat tutkielmiaan kirjoittaessaan huomattavasti vahvemmin sitoutuneita antiikin kulttuuria ja retoriikkaa korostaneeseen humanistiseen liikkeeseen ja sen koulutusohjelmaan kuin perinteisesti on ajateltu. Näin pystyn tuomaan esille uusia merkityksiä heidän arkkitehtoniselle ajattelulleen. Tässä valossa heidän tutkielmansa muistuttavat tavoitteiltaan ennemmin ajan poliittisia hallitsijan käsikirjoja kuin arkkitehtuurin oppaita, joita kirjoitettiin useita seuraavan vuosisadan aikana. Siten tässä tutkielmassa myös haastetaan tutkimuksessa yleinen käsitys, että varsinkin Alberti olisi ollut ideologisesti tasavaltalainen kirjoittaja. Humanistisen liikkeen edustajille tyypillisesti hän tai Filarete eivät sitoutuneet suoraan mihinkään hallitusmuotoon, vaan heille olennaisempaa oli valtaapitävän kyky toteuttaa heidän suunnitelmansa. Tämän käytännöllisen syyn vuoksi tutkielmat oli osoitettu erityisesti yksinvaltaisille ruhtinaille, joiden hoveissa he pyrkivät tätä kautta päästä korkeampaan asemaan. Albertin ja Filareten humanistinen arkkitehtuuri oli siten omalaatuinen ilmiö. Erityisesti niin sanottua kontekstualistista metodia hyödyntäen pystyn osoittamaan, että Albertin ja Filareten teokset olivat reaktioita 1400-luvun puolivälin Italian poliittisiin kysymyksiin sekä myös heidän henkilökohtaisiin kokemuksiin. Poliittisina teoreettikkoina he etsivät ratkaisuja ajan ongelmiin, humanisteina he pitivät hyvettä ja sen kultivointia ratkaisuna ja arkkitehteina he oivalsivat, että fyysinen rakentaminen saattoi olla keino saavuttaa tämä hyve. Näin he politisoivat arkkitehtuurin ja toisaalta antoivat sille filosofisen perustelun pyrkien samalla nostamaan rakentamisen arvostusta. Mallia he saivat, ja mahdollisesti jopa antoivat, tällaiseen rakentamiseen erityisesti Rooman vahvojen paavien Eugenius IV:n ja Nikolaus V:n rakennusprojekteista, joiden tarkoitus oli vahvistaa arkkitehtuurin avulla paavin poliittista ja kristinuskon hengellistä asemaa. Albertin ja Filareten tavoite oli tehdä käsityön maineessa olleesta arkkitehtuurista yksi vapaista taiteista, eliitin arvolle sopiva älyllinen suoritus, mutta tähän tavoitteeseen he eivät päässeet. Myöhemmät arkkitehtuurin oppaat keskittyivät pitämään alaa teknisenä taitona ja tämä vakiintui vielä pitkäksi aikaa sen asemaksi. Filarete ei myöskään koskaan onnistunut saavuttamaan tavoittelemaansa asemaa hovimiehenä – Alberti menestyi paremmin, tosin hänenkin vaikutuksensa ajan suuriin kaupunkiprojekteihin on epäselvä.
  • Puranen, Anna-Kaisa (2001)
    Tutkielman tutkimuskohde on suomalaisen päivälehdistön välittämä kuva Italian julkishallinnosta. Tarkasteltava ajanjakso on 1993-1998. Tarkoituksena oli selvittää, millainen on suomalaiselle mediayleisölle syntyvä kuva Italian julkishallinnosta. Aineisto käsitti 95 artikkelia kotimaisista päivälehdistä. Mukana oli pääasiassa HS:n, IS:n, IL:n ja HBL:n artikkeleita. Laadullista menetelmää käyttäen valikoidut artikkelit analysoitiin jäsentämällä tulokset neljään laatukategoriaan. Tarkastellut julkishallinnon ominaisuudet ovat avoimuus, luotettavuus, responsiivisuus sekä tehokkuus ja toimivuus. Tutkielmassa hyödynnettiin sekä hallinnon tutkimuksen että kuvatutkimuksen käsitteistöä ja teorioita. Tutkielmassa problematisoitiin myös julkishallinnon kuvatutkimusta yleensä. Tutkimustulos on, että suomalaisen sanomalehdistön välittämä kuva Italian julkishallinnosta on suppea, kapea-alainen ja negatiivinen. Kuvan mukaan Italian julkishallinto on tehoton, kankea, epäluotettava, toimimaton, sisäänpäinlämpenevä ja responsiivisuudeltaan heikko. Kuvan mukaan Italian yritysmaailma on menestyvä ja elää omaa elämäänsä valtiosta irrallaan. Italialaista yhteiskuntaa koskevat uutiset liittyvät lähes poikkeuksetta skandaaleihin, korruptioon, häilyvään hallintoon tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Neutraaleja ja informatiivisia artikkeleita italialaisesta yhteiskunnasta ei suomalaisissa päivälehdissä yleensä julkaista. Lähteinä on käytetty muun muassa seuraavia teoksia: Salminen, A. (toim.) (2000) Hallintovertailun metodologia. Tutkimuksia 234. Hallintotiede 26. Vaasan yliopiston julkaisuja; Temmes, M. (1991) Julkinen johtaminen. Valtionhallinnon kehittämiskeskus. Helsinki; McKevitt & Lawton (eds.) (1994) Public Sector Management. Theory, Critique & Practice. London: SAGE; Uimonen, R. & Ikävalko, E. (1997) Mielikuvien maailma. Miten mediajulkisuutta muokataan ja imagoja rakennetaan? Helsinki: Inforviestintä; Kivikuru & Kunelius (toim.) (1998) Viestinnän jäljillä. Näkökulma uuden ajan ilmiöön. Juva: WSOY.
  • Moglia, Sami (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan Italian ja Yhdysvaltojen transatlanttisia suhteita pääministeri Silvio Berlusconin toisella hallituskaudella. Tarkasteltava ajanjakso on kohdistettu kevään 2001 ja kevään 2006 väliseen aikaan, jolloin Berlusconin keskustaoikeistolainen Casa delle Libertà -koalitio oli vallassa. Tutkimuksen tarkoituksena on pääasiassa Berlusconin julkilausumia analysoimalla selvittää, tapahtuiko Italian ulkopolitiikan linjassa hänen kaudellaan siirtymä pois maan tasavallan ajan traditiolle tyypillisestä multilateralismista Italian osallistuttua Yhdysvaltojen muodostamiin niin kutsuttuihin halukkaiden koalitioihin terrorismin vastaisen sodan aikana. Tutkimusongelmaa koskeva hypoteesini on, että Italian transatlanttisissa suhteissa tapahtui Berlusconin hallinnon aikana muutos siten, että Italia kyseenalaisti hänen hallituskaudellaan maan aiemmasta politiikasta poiketen Euroopan unionin ja Naton kautta kanavoituneita transatlanttisia suhteita, joista jälkimmäinen on perinteisesti toiminut kovan turvallisuuden alalla väylänä Italian ja Yhdysvaltojen suhteille. Suuntaa osoittavana hypoteesina on, että oletettu muutos oli kausaalisesti riippuvainen Yhdysvaltojen syyskuun 11. päivän 2001 jälkeisestä päätöksestä siirtyä aiempaa unilateralistisempaan ulkopolitiikkaan. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu Italian ulkopolitiikan aiemmasta tutkimuksesta, minkä lisäksi olen käyttänyt tulkinnan jäsentämisessä James S. Rosenaun kansainvälisen politiikan esiteoriaa, jonka mukaan valtion ulkopolitiikan taustalla vaikuttaa 4-5 eri muuttujaryhmää, jotka ovat yksilömuuttuja, roolimuuttuja, hallintomuuttuja, yhteiskunnallinen muuttujaryhmä ja järjestelmämuuttuja. Työn keskeisenä lähdeaineistona on erilaisia pääministeri Berlusconin julkilausumia kuten puheita, haastatteluja sekä raportteja presidentti Bushin kanssa järjestettyjen tapaamisten jälkeisistä lehdistötilaisuuksista. Aineiston analyysimetodina on kriittinen sisällönanalyysi, joka kiinnittyy premisseiltään löyhästi lingvistiseen analyysiin ja erityisesti siitä johdettuun kriittiseen diskurssianalyysiin. Sovellan työssäni Ole Wæverin mallin mukaista synkronisen ja diakronisen diskurssin analyysin yhdistelmää siten, että diskursiivista lähestymistapaa on käytetty yhteensopivana metodologiana Rosenaun esiteoreettiselle viitekehykselle. Työn tulosten perusteella Berlusconin hallinnon suhtautuminen Italian multilateraaleihin velvoitteisiin tavallaan poikkesi ja tavallaan ei poikennut Italian ulkopolitiikan traditiosta. Päädyin analyysin pohjalta synteesiin, jonka mukaan Berlusconin hallinnon suhde multilateralismiin muuttui hänen kautensa alussa tapahtuneen multilateralismin mukailemisen jälkeen kriittiseksi kauden keskivaiheilla, jonka jälkeen pääministerin julkilausumien perusteella oli havaittavissa merkkejä paluusta takaisin sovinnaisiin multilateraaleihin käytäntöihin. Kehitys ei tietynlaisesta säännönmukaisuudestaan huolimatta ollut kuitenkaan symmetristä, sillä multilateralismista poikkeamista puoltaneet puheenvuorot ja toisaalta sen merkitystä korostaneet lausunnot sijoittuivat ajallisesti limittäin. Hypoteesi piti tulosten perusteella paikkansa vain osittain, kun taas tutkimusta ohjannut hypoteesi osoittautui aikaisemman tutkimuksen ja analysoitujen julkilausumien perusteella oikeaksi.
  • Yrjänheikki, Anni (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkielmassa käsitellään naisiin kohdistuvan väkivallan representaatioita italialaisessa mediakuvastossa. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa väkivallasta annetaan, millaisia syitä ja seurauksia väkivallalle esitetään ja miten käsityksiä sukupuolesta tuotetaan erilaisissa mediateksteissä. Lisäksi tutkielmassa tuodaan esiin mediakuvaston erilaisia valta- ja arvoasetelmia sekä analysoidaan näiden pohjalta muodostuvaa kuvaa italialaisesta yhteiskunnasta. Tutkielma rakentuu kolmen pääteeman kautta, joita ovat väkivallan intersektionaalisuus, tilallisuus ja ideologiat. Teemoista ensimmäinen tarkastelee väkivaltaan vaikuttavia risteäviä identiteettikategorioita, toinen väkivallan ilmenemisen tiloja ja kolmas väkivallankäyttöön liitettyjä tunteita. Tutkielmassa tehdään kriittistä diskurssianalyysia nostamalla esiin aineistossa ilmeneviä väkivallan selitysmalleja ja haastamalla niiden vallitsevia näkemyksiä. Aineisto koostuu italialaisesta mediakuvastosta, jota on koottu puolen vuoden ajan aikavälillä 01.06.2015–30.11.2015. Media-aineistoon on valikoitu väkivaltaa faktapohjaisesti selittämään pyrkivät julkaisut, kuten uutiset ja dokumentit. Pääaineisto koostuu kahdesta Italian suurimmasta sanomalehtijulkaisusta, Corriere della Serasta ja La Repubblicasta, sekä parisuhdeväkivaltaa käsittelevästä draamadokumenttisarjasta Amore Criminale. Tutkimustulokset osoittavat, että italialaisessa mediassa käsitys kahdesta perinteisestä toisiaan täydentävästä sukupuolesta elää vahvana. Väkivallan ymmärrys rakentuu näiden sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitysten varaan ja on siten heteronormatiivista. Aineistossani uusinnetaan kuvaa Italiasta patriarkaalisena kulttuurina, jossa miehellä on ylin päätäntävalta, jolloin esimerkiksi perheväkivalta näyttäytyy miehelle kuuluvana kuritusoikeutena. Naisen arvo määräytyy perinteisten vaimon ja äidin roolien kautta, joskin nämä roolit vaikuttavat eri tavoin väkivallan suhtautumistapoihin. Vaimoon kohdistettu väkivalta on oikeutetumpaa, mutta jos naisella on lapsia, väkivaltaan suhtaudutaan jyrkemmin ja äidin roolin tärkeyttä ja pyhyyttä korostaen. Tutkimukseni perusteella italialaisissa mediadiskursseissa vallitsee ainakin kaksi eri tapaa, joilla mahdollistetaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Näistä ensimmäinen korostaa väkivallan sattumanvaraisuutta ja hallitsemattomuutta, toinen puolestaan vierittää vastuuta väkivallasta sen kohteelle. Väkivalta sidotaan osaksi tunteita, päihde- tai mielenterveysongelmia, jolloin väkivallan tekijän ei edellytetä hallitsevan tekojaan. Väkivaltaa kohdanneita naisia syyllistetään väkivallasta esimerkiksi heidän luonnettaan, siveyttään tai toimintatapojaan kyseenalaistamalla. Tutkimuksessa esiin nouseva heteronormatiivisuus peittää alleen naisten oman väkivaltaisuuden ja uusintaa jakoa väkivaltaisten miesten ja väkivallasta kärsivien naisten välillä. Tutkielman lopputulos on, että naisiin kohdistuvan väkivaltaongelman taustalla piilee sukupuolten välinen epätasa-arvo, jossa nainen nähdään lähtökohtaisesti miestä alempiarvoisena. Väkivallan olemassaolo ja jatkuminen mahdollistuvat alistavien käytänteiden ja epätasa-arvoa uusintavien diskurssien kautta.
  • Sihto, Hertta (2008)
    Pro gradu –tutkimukseni pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi Italian syntyvyys on niin alhainen. Padovassa haastattelemani koulutetut italialaiset naiset saavat vähemmän koulutettuja kanssasisariaan todennäköisemmin vain yhden lapsen tai jäävät lapsettomiksi. Mikä kuitenkin keskeisintä, nämä nuoret naiset ovat alhaisen syntyvyyden ”ruumiillistuma”, heidän kauttaan alhaisen syntyvyyden syyt näyttäytyvät kirkkaimmin. Tätä ryhmää myös syytetään siitä, että he ovat egoistisia ja hedonistisia. Tutkimukseni osoittaa tämän väitteen virheellisyyden. Doppia presenza, kaksoistaakka, tarkoitti alunperin naisten pyrkimystä yhdistää perhe ja palkkatyö. Koulutetut naiset vaativat nyt vielä enemmän, sillä he haluavat monen vuoden koulutusta vastaavaa työtä ja – perheen. Antropologia näkee reproduktion sukupuolittuneena prosessina. Reproduktio on tänä päivän denaturalisoitu, siitä on tullut kulttuurista, yhteiskunnallisesti kiinnostavaa ja problemaattista, sillä lapsia ei enää synny samassa määrin kuin aikaisemmin. Olen lähestynyt alhaisen syntyvyyden problematiikkaa antropologisesti kolmen keskeisen käsitteen kautta. Ne ovat velvollisuuksien kulttuuri (la cultura delle responsabilità), kaksoistaakka (doppia presenza) ja lykkääntymisen syndrooma (il sindrome del ritardo). Antropologinen, holistinen tutkimukseni painottaa metodologisesti sitä, että asianomaiset saisivat itse puhua heille merkityksellisistä asioita, tiettyjen valitsemieni teemojen puitteissa. Tekemäni 15 teemahaastattelua pohjautuvat neljään keskeiseen teemaan: tulevaisuuden näkymät ja toiveet (1), lapset (2), työ, perhe ja arvot (3), sekä yhteiskunta, kirkko ja hedelmällisyys (4). Tutkimuksestani selviää, että Italian alhainen syntyvyys on seurausta neljästä keskeisestä syystä: Italian nuoret, koulutetut naiset näkevät yleisesti ottaen tulevaisuuden hyvin epävarmana. Tämä on nähdäkseni yksi keskeisistä syistä, miksi lapsentekopäätöstä lykätään. Toiseksi, haastattelemiani nuoria naisia kuvaa se, että ensimmäisen tärkeän suhteen aloittaminen ja lasten saaminen ovat asioita, joita lykätään aina vain myöhemmäksi. Tästä seuraa se, että ensimmäinen lapsi saadaan usein niin myöhään, että toisen lapsen syntymä on jo hyvin epätodennäköistä. Kolmanneksi doppia presenza, työn ja perheen yhdistäminen, nähdään lähes mahdottomana ennen 30 ikävuotta. Nuorten naisten huolet pysyvän työpaikan löytymisestä ovat aiheellisia, sillä harmaantuvan Italian pätkätyötilanne ja eläkeikäisen väestön haluttomuus siirtyä eläkkeelle eivät anna toivoa tulevasta. Lisäksi Italian naisiin liitettävään velvollisuuksien kulttuuriin liittyy perheen (mukaanlukien vanhusten) ja kodin huolellinen hoitaminen. Neljänneksi haastatteluista selviää, ettei katolisella kirkolla instituutiona, eikä sen näkökannoilla, esimerkiksi ehkäisyvälineiden käytön kieltämisellä, ole suurta merkitystä tämän päivän nuorten, koulutettujen naisten elämässä. Haastattelemieni naisten puhetta lapsista kuvaa kuitenkin se, että lapsia halutaan saada, mutta sitä ei nähdä ainutlaatuisena elämän päämääränä.
  • Myllykoski, Matti (Helsingin yliopisto, 2015)
    Verkkari 2015 (1)
  • Turunen, Terttu (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (13)
  • Sorvali, Kaarina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee maskuliinisuuden representaatioita kolmessa italialaisessa romaanissa, Sibilla Aleramon Una donna -teoksessa (1907), Elsa Moranten La Storia -romaanissa (1974) ja Silvia Avallonen teoksessa Acciaio (2010). Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkä tyyppisiä maskuliinisuuden representaatioita ja mieskuvia aineiston romaaneissa esiintyy: miten ne heijastelevat 'hegemonista maskuliinisuutta', vai heijastelevatko lainkaan, miten romaanien representaatiot heijastelevat italialaisessa mieskuvassa tapahtuneita muutoksia noin sadan vuoden ajalta sekä mihin historiallisiin, poliittisiin ja kulttuurisiin ilmiöihin nämä muutokset voisivat liittyä. Tutkielman teoreettinen viitekehys on sekä sukupuolentutkimuksellinen että kirjallisuustieteellinen. Keskeisenä sukupuolentutkimuksen käsitteenä tutkielmassa käytetään 'hegemonisen maskuliinisuuden' käsitettä, Connellia (1995) mukaillen. Kirjallisuustieteen piiristä tutkielmassa esitellään imagologia, tyypillisesti kansallisuuskuvia ja kansallisuuden representaatioita tutkiva tieteenala, mutta jota tutkielmassa sovelletaan mieshahmojen, toisen, analyysiin, ja tarkemmin analyysissa hyödynnetään imagologian näkökulmasta 'stereotyypin' ja 'representaation' käsitteitä. Keskeisenä lähdeteoksena käytetään imagologian osalta teosta Imagology: the cultural construction and literary representation of national characters (toim. Manfred Beller e Joep Leerssen) (2007). Lisäksi tutkielman teoriaosuudessa esitellään narratologian klassisia käsitteitä, ja analyysissä hyödynnetään Proppin (1928) sadun morfologian käsitteitä. Tutkielman aineisto käsittää kolme italialaisen naiskirjailijan romaania noin sadan vuoden aikaväliltä (1907–2010). Tutkimuksesta selviää, että aineiston romaanien mieshahmoilla on sekä niitä yhdistäviä että erottavia piirteitä (maskuliinisuuden stereotyyppien pysyvyys, kouluttautuneisuus). Romaanien mieshahmoissa toistuu tietynlainen autoritaarisuus naishenkilöitä kohtaan, autoritaarinen isähahmo ja naistenmies -tyypit, D'Annunzio -henkisten miesten katoaminen (Gabriele D'Annunzio oli italialainen myöhäisromantiikan ajan dandy: herkkä intellektuelli, mutta myös yli-ihmismyytin kannattaja ja sotaan mielellään lähtenyt kirjailija), ylipäänsä miesten älyllisten harrastusten katoaminen, mitä taas korostaa naisten kouluttautuneisuus ja halu sivistää itseään (tätä saattaa tosin selittää osaksi viimeisimmän, Acciaio-romaanin sijoittuminen työväenluokkaiseen ympäristöön), sekä ennen kaikkea on havaittavissa tietynlaisen 'perinteisen' maskuliinisuuden 'kriisi'. On selvää, että nämä muutokset maskuliinisuuden representaatioissa liittyvät toisaalta muuttuvaan yhteiskuntaan sekä miesten ja naisten muuttuviin rooleihin, toisaalta kirjailijoiden omiin tarkoitusperiin (tietynlaisen maskuliinisuuden kritiikki).
  • Järviö, Päivi (Suomen musiikkitieteellien seura, 2011)
    Acta Musicologica Fennica
    The subject of this study is the experience of a singer of Early Italian Baroque Music. Description of this experience relies on the concept of sprezzatura, which was used in the Italy of Monteverdi's time and referred to subtlety based on knowledge, skill and experience, and to a cultivated ability to act with seemingly nonchalant mastery. The study focuses on so-called recitar cantando, or speaking in tones, and on the experience of singing Early Baroque recitative. The researcher's own, singular experience of singing and teaching is reported through autoethnographical research and writing. The part of Messaggiera in Claudio Monteverdi's Orfeo (1607), and especially her description of the events leading to Euridice's death, is studied in depth. The study comprises a set of discussions on Italian Early Baroque music and its performance. The two starting points for these discussions are (1) the musical reality that is available for sharing (music history, music theory, performing practice, speaking), and (2) the embodied experience of singing. The multiplicity of starting points highlights the key role of the singer-researcher. The thinking is loosely based on the philosophy of Michel Henry, which emphasizes the singularity of human experience. Conclusions are drawn on singing, on Claudio Monteverdi's music, on research methods, and on the relevance of the study to the practical work of a singer and pedagogue. The singer is characterized as a music maker and researcher who needs to find solutions to all practical questions concerning the performance of a piece of music, and light is shed on this typically invisible working process. Singing is understood as an interior movement of the body, and the work on the sung text as the carving of living speech into the singing body. The centrality of the improvisatory singing tradition and the practice of speaking in the development of recitative in Monteverdi's time is demonstrated. Further, the researcher-singer's voice is understood as a starting point for studying music, singing and speaking, and as a field of development for research based on embodied musicianship. Speaking in tones as a method of working with the recitatives of Monteverdi is considered vital for the singer as well as for the continuo. The study also explores the limits of a classically trained singing voice and the possibility of extending them.
  • Kuokkanen, Karri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmani käsittelee italialaisen Julius Evolan (1898 – 1974) traditionalismiksi nimittämänsä filosofian vaikutusta venäläisen Aleksandr Duginin (1962 –) kehittelemään eurasianismina tunnettuun filosofiaan. Tarkastelen myös sekä Evolan että Duginin poliittista toimintaa omissa kotimaissaan Italiassa ja Venäjällä. Evolan kohdalla keskityn erityisesti Italian poliittisen väkivallan värittämään vuosiin 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin eräät Evolaan yhteyksissä olleet uusfasistit toteuttivat sarjan terrori-iskuja. Duginin osalta tarkasteluni keskipisteessä on hänen monipuolinen poliittinen toimintansa Neuvostoliiton viimeisistä vuosista 1980-luvun lopulta aina Ukrainan kriisin alkamiseen asti vuonna 2014. Tutkimuskysymyksiäni ovat: mitkä ovat Julius Evolan traditionalismin keskeiset opinkappaleet? Millaisia vaikutuksia Evolan traditionalismiin kuuluvalla poliittisella teorialla oli italialaisiin uusfasistiterroristeihin? Mitkä ovat Aleksandr Duginin eurasasianismin tärkeimmät opinkappaleet? Millaisia vaikutteita Dugin on omaksunut eurasianismiinsa Evolan traditionalismista? Miksi Dugin hyödyntää Evolan filosofiaa oman ajattelunsa tukena? Millaisilla tavoilla Venäjän federaation hallinto on käyttänyt Duginin geopoliittisia teorioita hyödykseen sisä- ja ulkopolitiikassaan? Keskeisimmät alkuperäislähteeni koostuvat Julius Evolan ja Aleksandr Duginin laajoista kirjallisista tuotannoista valikoidusta otoksesta englanninkielisiä käännöksiä. Evolan osalta keskityn hänen pääteoksinaan pidettyihin julkaisuihinsa Revolt Against the Modern World (1995), Men Among the Ruins (2002) ja Ride the Tiger (2003), jotka esittelevät Evolan filosofian ja poliittisen teorian keskeisimmät piirteet. Aleksandr Duginin kohdalla tarkastelen hänen eri yhteyksissä julkaistuista kirjoituksista, artikkeleista, puheista ja haastatteluista koottuja teoksiansa The Fourth Political Theory (2012), Eurasian Mission (2014), The Rise of the Fourth Political Theory (2017) ja Political Platonism (2019), joissa käsitellään Duginin eurasianismin oleellisimpia opinkappaleita. Esitän tutkielmassani, että Evolan traditionalismi muodostaa laajan oppirakennelman, johon Duginin eurasianismi monilta osin perustuu. Evolan ihanneyhteiskunta on todellisuuden metafyysistä perusrakennetta heijastava äärimmäisen hierarkkinen pienen eliitin hallitsema orgaaninen valtio, joka hylkää demokratian, tasa-arvon ja sekularismin kaltaiset arvot. Dugin kehittää Evolan oppien avustamana eteenpäin omaa filosofiaansa, joka pyrkii oikeuttamaan Venäjän suurvalta-aseman osana moninapaista maailmanjärjestystä. Dugin pyrkii Evolan traditionalismiin avulla välttämään assosioitumista fasismin kannattajaksi, sillä venäläisessä yhteiskunnassa fasismi nähdään historiallisten syiden takia venäläisvastaisena aatteena. Lisäksi esitän, että Evolan traditionalismi ei onnistunut herättämään kiinnostusta Mussolinin hallitsemassa Italiassa, mutta nuoremman sukupolven uusfasistit oikeuttivat sen avulla omaa terroritoimintaansa 1960- ja 1970-luvuilla. Duginin poliittinen toiminta on ollut Evolaa hienovaraisempaa painottaen metapoliittista tapaa vaikuttaa yhteiskunnan arvomaailmaan. Evolan traditionalismin tavoin Duginin filosofia ei ole onnistunut saavuttamaan laajaa suosiota, vaikka Venäjän federaation valtionjohto on hyödyntänyt Duginin eurasianismia toisen Tšetšenian sodan ja Ukrainan kriisin yhteyksissä oikeuttaakseen omaa sisä- ja ulkopolitiikkaansa.
  • Suhonen, Eeva (2001)
    Herman Gregorius Gummerus (k. 1948) oli suomalainen poliitikko ja historiantutkija. Hän oli mukana tsaarinvallanaikaisessa aktiivisessa vastarinnassa ja myöhemmin mm. lapuanliikkeessä. Hän oli kansainvälisesti merkittävä antiikintutkija. Pro gradu työn tarkoituksena on tarjota näkökulmia Herman Gummeruksen ajatusmaailmaan. Se käsittelee kolmea osa-aluetta hänen elämästään. Ensimmäinen osio käsittelee Gummeruksen toimintaa Suomen Rooman lähettiläänä ja suurlähettiläänä 1919 - 1925. Fasistit nousivat valtaan 1922. Osio käsittelee Gummeruksen asemaa uuden valtion lähettiläänä ja hänen suhdettaan Kansainliittoon, reunavaltiopolitiikkaan ja fasismiin. Gummerus suhtautui hiukan varautuneesti kansainliittoon. Hän oli reunavaltiopolitiikan ja Rudolf Holstin tukija. Gummerus ihaili enemmän Mussolinia kuin fasismia yleensä ottaen. Toinen osio käsittelee Gummerusta ja lapuanliikettä, sikä niiden suhdetta Stanley G. Paynen määrittelemään fasismiin. Lopputulokseksi tuli, että Gummerus ei varsinaisesti ollut fasisti. Viimeinen osio käsittelee Gummeruksen antiikintutkimuksen suhdetta hänen poliittiseen ajatteluunsa. Hänen historianfilosofiansa oli aikakaudelleen moderni. Hänestä politiikka vaikutti aina ajatteluun. Osio käsittelee myös mm. popperia ja Spengleriä. Lähteinä ovat olleet mm. ulkoministeriön arkisto, Herman Gummeruksen kokoelma valtionarkistossa ja hänen kirjoittamansa artikkelit.
  • Kivinen, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan napolilaisten räp-artistien sanoituksissaan luomaa kuvaa Napolin kaupungista ja Etelä-Italiasta. Aineisto koostuu pääasiassa kuuden yhtyeen tai artistin ja heidän yhteistyöprojektiensa tuotannosta, josta on poimittu analysoitavaksi Napolia ja Etelä-Italiaa kommentoivia sanoituksia. Tutkielmassa käsitellyt artistit ovat Lucariello, Dope One, Clementino, Co'Sang, Rocco Hunt ja Enzo Dong. Tarkastelun kohteena on toisaalta Napolin kaupungin imago ja toisaalta napolilaisten identiteetti. Hiphopin kaltaisen urbaanin nuorisokulttuurin avulla voidaan päästä lähelle Napolin esikaupunkialueiden nuorison arkea, ja tutkimuksen kolmas keskeinen käsite onkin periferia. Aineistosta aukeavia pääteemoja on neljä: Napolin imago, etelän asema Italiassa, musiikin ja rikollisuuden suhde, sekä periferioiden nuorten elämä ja tulevaisuus. Napolin imagoon ovat vaikuttaneet erilaiset kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa esitetyt kuvaukset aina 1800- luvun vaihteen matkakirjoittajien kommenteista lähtien. Lisäksi kaupungin pitkä ja rikas musiikkiperinne on erityisesti tehnyt sitä tunnetuksi maailmalla. Räppäreidenkin käyttämällä napolin kielellä on suuri merkitys paikalliselle identiteetille, vaikka se on toisaalta aiheuttanut ennakkoluuloja ja esteitä artistien ymmärrettävyydelle muualla Italiassa. Etelä-Italia on politiikassa usein jäänyt Italian sisäiseksi periferiaksi, jota ei vuonna 1861 tapahtuneesta yhdistymisestä huolimatta juurikaan huomioida kansallisella tasolla. Alueellinen eriarvoisuus etelän ja pohjoisen välillä on edelleen huomattava. Ympäristöongelmat kietoutuvat osin järjestäytyneen rikollisuuden voimakkuuteen, ja valtio voi olla kansalaisille uhka sekä väkivallan että välinpitämättömyyden kautta. Räp-sanoitukset kertovat näistä ongelmista suorasukaisesti, mutta mukana ovat myös positiiviset teemat ja usko parempaan tulevaisuuteen. Erityisesti gangsta-räppiä on syytetty huonojen käyttäytymismallien välittämisestä nuorisolle. Vaikka Yhdysvaltojen mustan vähemmistön ja eteläitalialaisten aseman väliltä löytyykin yhtäläisyyksiä, poikkeaa napolilainen räp usein painotuksiltaan amerikkalaisten räppäreiden tematiikasta. Osa räppäreistä kirjoittaa kuitenkin aiheista suorasukaiseen tyyliin, mikä on johtanut pohdintoihin artistin vastuusta myös Italiassa. Periferioiden nuorison kohtaama tulevaisuus köyhyyden, korkean työttömyyden ja rikollisuuden piinamassa ympäristössä on keskeinen aihe napolilaisessa räpissä. Artistit taistelevat sanoituksillaan periferioiden nuoria kohtaan suunnattuja ennakkoluuloja vastaan, ja toimivat samalla rohkaisevina esikuvina seuraaville sukupolville. Napolilainen räp käsittelee monipuolisesti ja avoimesti sekä alueen ongelmia että ylpeydenaiheita, ja tarjoaa siten ajankohtaisen näkökulman Napolin ja Etelä-Italian nykyhetkeen.
  • Valdes, Päivi (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan ruuan sosiaalisia representaatioita kuuden avainsanan avulla. Avaisanat ovat ruuanlisäaineet, geenimanipuloitu ruoka, luomuruoka, ruoka, jota syön, Italiassa tuotettu ruoka, muissa EU-maissa tuotettu ruoka. Tutkimuksen empiirinen osa on tehty Italiassa 1999. Menetelmänä on käytetty assosiatiivista verkostomenetelmää, jota Suomessa on käytetty vielä vähän. Menetelmän avulla pyritään osoittamaan ruuan assosiaatioiden avulla ruuan sosiaalisia representaatioita Italiassa. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia ruokaan ja syömiseen liittyvää dilemmaattisuutta ajattelussa. Aineisto on analysoitu SPAD-t ohjelmalla. Luokitelluille assosiaatioille tehtiin tyypillisyys-, korrespondenssi ja klusterianalyysit. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty Moscocovicin sosiaalisten representaatioiden teoriaa, ruuan sosiologiaa ja menetelmän osalta Annamaria De Rosaa.
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2014)
    Verkkari 2014 (2)