Browsing by Subject "Japani"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 50
  • Wegelius, Anna (2020)
    The starting point of the thesis was the desire to answer musicians’ burning question “How do I get to play in Japan?”. The thesis aims to give the reader an understanding how bands, agencies and other professionals in the field of music work to build brand identities for Nordic folk music bands in Japan, and give ideas that could be generalized to help answer the question “How do I get to play in Japan?”. The thesis is an exploratory study using qualitative research method. The data was collected through ten interviews with bands that are, or have been, in a roster of an agency, Japanese agencies, and professionals related to the field. Theoretical framework is based on literature on brand identity, Kapferer’s theory of prism of brand identity in particular. The research reveals meanings of brand identity elements on the specific field of Nordic folk music in Japan. Bands’ ideas why they were selected to an agency’s roster, and the agencies’ principles on selecting artists, and reasons why they get interested in Nordic bands, propose answers to the the question ”how to get to play in Japan”.
  • Turunen, Liisa (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkielman tavoite on selvittää, millainen Japani-kuva rakennetaan japanilaisessa televisiosarjassa Wafū Sōhonke, ja miten sarjassa rakentuva kuva vertautuu akateemiseen näkemykseen japanilaisesta identiteetistä. Työn aineistona on yhteensä kuusi kappaletta Wafū Sōhonke -televisiosarjan jaksoja, ja aineisto on vuosilta 2010 – 2016. Yhden jakson pituus on 45 tai 90 minuuttia, ja jaksot ovat japaniksi. Wafū Sōhonke on TV Osaka -kanavan viihteellinen keskusteluohjelma, ja on ollut tuotannossa vuodesta 2008 lähtien. Sarjan nimi on vapaasti käännettynä ”japanilaisuuden alkuperä”, ja sarjan virallisen kuvauksen mukaan ohjelman perimmäinen tarkoitus on esitellä japanilaista kulttuuria, sitä tukevia henkilöitä, ja vakuuttaa katsojat uudestaan Japanin suurenmoisuudesta. Sarjan iskulause on ”Eikö Japani olekin mahtava!”. Jotta japanilaisuuden rakentumista sarjan puitteissa voidaan tutkia, käytetään työn teoreettisena pohjana kansallisidentiteettiin, japanilaiseen identiteettiin ja nationalismiin liittyvää kirjallisuutta. Nationalismin osalta olennaisimpaan osaan nousee kulttuurinationalistinen nihonjinron -lajityyppi, joka korostaa japanilaisen identiteetin uniikkiutta, japanilaisten erilaisuutta ja rodullista paremmuutta. Näiden lisäksi teoreettiseen taustaan kuuluu myös representaatioihin ja mediaan liittyviä tutkimuksia. Tutkimusmenetelmänä on sarjan jakson tarkastelu ja sisällönerittely. Sarjassa oleva japanilaisuus määrittyy kuuden eri näkökulman kautta; perinteiden tärkeys, ruokakulttuuri, työnteko ja artesaanit, Japania ylistävät fraasit, ulkomaalaisten näkökulma, sekä sarjassa esiintyvien henkilöiden ikä ja sukupuoli. Näiden perusteella japanilaisuus määrittyy työorientoituneeksi ja perinteitä suojelevaksi identiteetiksi, jossa esteettisyys, ainutlaatuisuus, työn laatu ja ikääntyneen miehen arvovalta työmaailmassa ovat keskeisessä osassa. Toisin kuin akateemisessa näkemyksessä, ei Wafū Sōhonken japanilaisuuden määritelmässä mainita moderneja keksintöjä, kykyä soveltaa ulkomaisia keksintöjä tai Japanin taloudellista mahtia. Sarjassa mainitaan usein, että artesaanien tehtävänä on suojella japanilaista kulttuuria, ja oikean japanilaisuuden uskotaan olevan katoamassa, ja yksi syy japanilaisen kulttuurin erinomaisuuden painottamiseen on se, että sen katsotaan olevan uhan alla. Japanilaisuutta uhkaa sekä länsimaistuminen että liika modernisoituminen. Toinen syy Japanin erinomaisuuden korostamiselle on kansallisen itsetunnon kohottaminen taloudellisesti vaikeina aikoina. Wafū Sōhonke pyrkii todistamaan katsojilleen, että japanilaisilla on yhä paljon tarjottavaa maailmalle, ja että japanilaisilla on syytä olla ylpeitä kulttuuristaan. Mahdollisia jatkotutkimusaiheita ovat kansallisidentiteetin syvempi tarkastelu japanilaisessa populaarikulttuurissa, ”perinteen” määrittely sekä kansallisten stereotypioiden ja representaatioiden tarkastelu japanilaisessa televisiossa.
  • Salmi, Henriika (Helsingin yliopisto, 2018)
    Kiinnostus arktisia alueita kohtaan on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Ilmastonmuutoksen eteneminen on aiheuttanut maailmanlaajuista huolta, mutta myös lisännyt mahdollisuuksia hyödyntää aluetta taloudellisesti. Jäätiköiden sulaminen ja muut arktisen alueen ympäristömuutokset mahdollistavat merenalaisten öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisen sekä arktisten merireittien avaamisen. Suomen ja Venäjän kaltaisten arktisten maiden lisäksi myös ei-arktiset maat, kuten Kiina ja Japani, ovat viime vuosina julkaisseet omat arktista aluetta koskevat strategiansa. Tutkielmassani tarkastelen Kiinan ja Japanin arktisen alueen politiikkaa diskurssianalyysin keinoin. Tarkoituksenani on selvittää, millaisia merkityksiä arktinen alue saa Kiinan ja Japanin arktisissa diskursseissa ja miten maat rakentavat itselleen identiteettiä ja legitimiteettiä arktisina toimijoina. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen kehittämään poststrukturalistiseen diskurssiteoriaan. Teoriassa keskeistä on oletus siitä, että diskurssit sekä kuvaavat että rakentavat sosiaalista todellisuutta. Tarkastelen tutkimuksessani myös fantasian roolia Kiinan ja Japanin arktisessa diskurssissa. Tämä analyysi perustuu Jason Glynosin ja David Howarthin käsitteeseen fantasmaattisista logiikoista (logics of the fantasmatic). Tutkielma on vertaileva tapaustutkimus, jonka aineisto koostuu englanninkielisistä Kiinan ja Japanin arktista politiikkaa käsittelevistä puheista, lausunnoista, asiakirjoista ja muista poliittisista teksteistä. Kaikki tekstit ovat valtiollisten tahojen tuottamia ja edustavat maiden virallista linjaa globaalissa arktisessa diskurssissa. Tekstit sijoittuvat aikavälille 2010–2018. Tuloksista käy ilmi, että Kiinan ja Japanin arktisissa diskursseissa on paljon yhtymäkohtia. Kansainvälinen yhteistyö, tiede ja ympäristö esiintyvät teemoina molemmissa diskursseissa, joskin eri painotuksin. Yhteneväisyyksien ohella analyysi paljastaa myös ainutlaatuisia piirteitä maiden diskursseista. Näistä merkittävimpiin lukeutuu fantasian rooli Kiinan keskeisenä diskursiivisena strategiana sekä Japanin identiteetti merten suurvaltana ja tieteen edelläkävijänä.
  • Koponen, Johanna Kristiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani asianhoitaja Gustaf J. Ramstedtin luomaa Suomi-kuvaa Japanissa vuosina 1920-1929 ja miten hänen toimensa edesauttoivat pääasiassa myönteisen Suomi-kuvan rakentumista. Gustaf J. Ramstedt toimi Suomen asianhoitajana Tokiossa 1920-1929, eikä hänellä ollut aiempaa kokemusta diplomatiasta. Ennen asianhoitajan tehtäviään Ramstedt oli työskennellyt menestyksekkäästi kieltentutkimuksen parissa Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessani pyrin selvittämään, miten Ramstedt toi Suomea tunnetuksi Japanissa, mitä keinoja hänellä oli käytettävissä ja kuinka hyvin hän onnistui tässä. Lähestyn tutkimuskysymyksiä Tokion lähetystöraporttien kautta. Analyysin tukena käytän G. J. Ramstedtin kirjalliseen jäämistöön ja muistiinpanoihin perustuvaa Harry Halénin teosta Biliktu Bakshi The Knowledgeable Teacher ja Kansallisarkiston sekä ulkoministeriön arkiston G. J. Ramstedtia koskevia arkistolähteitä. Tutkimusmetodina käytän kvalitatiivista analyysiä ja sen pohjana diskurssianalyysiä ja sisällönerittelyä. Tutkimukseni osoittaa G. J. Ramstedtin suorat ja epäsuorat toimet Suomen tunnettavuuden kasvattamiseksi ja millaista kuvaa hän loi Suomesta perustuen hänen henkilökohtaisiin kiinnostuksen kohteisiinsa. Suomesta syntynyt käsitys oli lähteiden perusteella stereotyyppinen, mutta palveli tässä tapauksessa vastaitsenäistyneen Suomen etuja Suomen ollessa raporttien perusteella suhteellisen tuntematon Japanissa. Tutkimukseni tuo esille diplomatian henkilöitymisen ja millaisia vaikutuksia tällä oli Suomen tunnettavuudelle. Suomen ja Japanin välisten suhteiden syntyminen ja Suomen tunnetuksi tekeminen lähes tyhjästä Ramstedtin toimien ansiosta oli merkittävää ottaen huomioon, että Ramstedt toimi tehtävässään yksin ja usein vailla virallista ohjeistusta. Hän oli tässä suhteessa edelläkävijä. Tutkimukseni tuo esille Ramstedtin persoonan vaikutuksen ja henkilökohtaiset ratkaisut, jotka johtivat hänen menestykseensä Japanin diplomaattikunnassa ja loivat pohjan Suomen ja Japanin välisille suhteille. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että syntynyt Suomi-kuva oli pääasiassa myönteinen, muttei lopulta kovin laajalle levinnyt.
  • Autio, Frans (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee japanilaisten konseptiautojen muotoilua vuosina 1969 ja 1970. Tutkielma keskittyy tulevaisuuden autoina esitettyjen konseptiautojen muotoilun ja suunnittelun tulevaisuutta esittäviin ja tuottaviin piirteisiin. Tutkielma tuo muotoiluntutkimuksen kentälle kaksi uutta ja merkittävää tutkimuskohdetta: konseptiautot sekä japanilaisen automuotoilun. Tutkielma selvittää kuinka aikalaiskontekstissa vallinneet tulevaisuusodotukset ilmenivät autojen muotoilussa, sekä minkälaisia tulevaisuusodotuksia autoteollisuus tuotti konseptiautoissaan. Tutkielma avaa myös uudenlaisen teoreettisen mallin menneisyyden tulevaisuusmuotoilun tutkimukseen. Tutkielma nojautuu menneisyyden tulevaisuuskuvia tutkineeseen tutkimusperinteeseen, jonka keskeinen ajatus on ollut, että menneisyyden tulevaisuuskuvia tutkimalla saamme parhaimman otteen kunkin historiallisen ajankohdan aatteellisesta ilmapiiristä. Vuosikymmenen vaihteen japanilaista aatteellista ilmapiiriä analysoidessa tutkielma hyödyntää Reinhart Koselleckin käsitteitä kokemusavaruus ja odotushorisontti. Teoreettisesti tutkielma nojautuu lisäksi modernia, ja sen ilmenemistä kriittisesti lähestyneeseen perinteeseen, Koselleckin historiakäsitykseen, utopiantutkimukseen, uusmarxilaiseen arkkitehtuurin ja muotoilun kritiikkiin, ekologi Andreas Malmin teoriaan sekä sosiologiaan: esimerkiksi John Urryn esittelemän automobiliteetin käsitteeseen. Eri teorioiden yhdistelmällä tutkielmassa esitellään teoreettinen kehys kriittiseen muotoiluntutkimukseen, jonka tutkielma toteaa toimivaksi automuotoilun tutkimuksessa. Koselleckin käsitteistöä hyödyntävä japanilaisen kontekstin analyysi avaa laajan ja monimuotoisen näkymän 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun Japaniin. Keskittyen Japanissa vallinneeseen kokemusavaruuteen, jossa läsnä olivat samanaikaisesti kehitysoptimismi ja esimerkiksi kylmän sodan aiheuttama epävarmuus, muodostaa tutkielma moninaisen tulevaisuusodotusten joukon. Vuosikymmeniä jatkunut talouskasvu loi pohjan aikakauden kehitysoptimismille mutta odotushorisontin takaa ilmestyneet uhkakuvat ja toteutuneet kriisit tuottivat kokemusavaruuden, jossa kokemus ja odotus olivat parhaillaan muuttumassa. Japanilaisia konseptiautoja, niiden muotoilua ja suunnittelua analysoidaan tutkielmassa semioottisesti kontekstissa havaittuja tulevaisuuskuvia todentaen sekä autojen itsensä tuottamia tulevaisuuskuvia etsien. Konseptiautoista, niiden muotoilusta ja suunnittelusta muodostuu kokonaisuus, josta on tulkittavissa aikalaisessa kokemusavaruudessa vallinneet tulevaisuusodotukset, odotushorisontin muutokset, ulkomainen vaikutus ja fossiilikapitalistisessa järjestelmässä toimivan autoteollisuuden intressit. Autojen muotoilussa ja suunnittelussa ilmenevät tulevaisuusodotukset perustuivat jännitteiseen kokemusavaruuteen, mutta esittivät ratkaisut kehitysoptimistisesti väittäen samanaikaisesti mahdolliseksi niin nopeuden, suorituskyvyn kuin turvallisuudenkin kasvun sekä päästöjen vähenemisen: autojen luomiin ongelmiin ratkaisuksi tarjottiin tulevaisuuden autoa. Tutkielma osoittaa kuinka konseptiautoissa tuotetussa tulevaisuuskuvassa keskeiseksi nousivat modernismi ja automobiliteetti, odotus auton pysyvästä yhteiskunnallisesta asemasta ja odotus teknologisesta kehityksestä sekä vaurauden kasvusta. Konseptiautojen sekä kontekstin perusteella japanilainen autoille oletettu tulevaisuus koostui nopeista kaupunkienvälisille moottoriteille suunnitelluista urheiluautoista sekä tiheään asuttujen metropolien keskustoihin suunnitelluista kaupunkiautoista. Näihin perustuva oletetun tulevaisuuden liikennejärjestelmä oli modernismin aikakaudelle tyypillinen tapa hahmottaa tulevaisuuden henkilöliikenne mutta sai japanilaisessa yhteiskunnassa omaleimaisen ilmenemismuodon, jossa on havaittavissa mm. 1960-luvulla vaikuttaneen Metabolismi -arkkitehtuuriliikkeen vaikutus. Tulevaisuusodotusten kriisiytyessä 1960-luvun loppua kohden, katosivat utooppiset konseptiautot odotushorisontin taakse: tulevaisuuteen, jota ei koskaan tullutkaan.
  • Ala-Krekola, Wilhelmina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän pro-gradu tutkielman tarkastelun keskiössä on ”2.5D teatterina” tunnettu japanilaisen populaarikulttuurin ilmiö. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä ilmiön historiaa ja pääpiirteitä sekä avata lukijalle sen asemaa japanilaisen populaarikulttuurin piirissä nykypäivänä. Aiheen esittelyn lisäksi tässä pro-gradussa toteutettu tutkimus keskittyy pohtimaan millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia ilmiöllä on kahden muun japanilaisen populaarikulttuuri-ilmiön, mangan ja animen, ilmaisukeinojen kanssa. Tutkielma käsittelee kysymystä siitä miksi yleisö haluaa kokea samat tarinat yhä uudelleen ja uudelleen erilaisten adaptaatioiden muodossa, sekä pyrkii selvittämän miten kyseiset narratiivit tunnetiloineen ilmaistaan kolmessa hyvin erilaisen taiteenlajin muodossa. Näitä kysymyksiä lähestytään tutkielmassa ristianalysoimalla kaksi alkuperäisessä Kuroshitsuji-mangassa nähtyä keskeistä kohtausta kolmessa eri medialajissa printistä animaatioon ja teatteritaiteeseen. Pro-gradussa käytetty aineisto koostuu vuosien 2015–2016 aikana kenttätyöskentelyn avulla kerrytetystä materiaalista sisältäen muun muassa osallistuvaa havainnointia sekä haastatteluja 2.5D teatterin alan ammattilasten kanssa. Analyysiaineistoon puolestaan sisältyy manga-pokkareita, anime-jaksoja sekä filmatisoitu teatteriesitys. Kenttätyöskentely on toteutettu japaniksi ja kaikki analyysiaineisto on myös koostettu alkuperäiskielisestä materiaalista. Tutkielmaa tukevana lähdeaineistona käytetään japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvää kirjallisuutta. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään mangan, animen ja teatterin yksilöllisiä ilmaisullisia konventioita joiden avulla kukin taiteenlaji toteuttaa oman versionsa samasta perustavanlaatuisesta tekstistä. Näiden keinojen avulla gradussa toteutetaan poikkimediaalinen analyysi jonka tarkoituksena on demonstroida eri taiteenlajien ilmaisullisia eroavaisuuksia. Media-analyysin pohjalta saatujen tulosten pohjalta käy ilmi, että printissä, animaatiossa ja esittävän taiteen muodossa ilmaistuna samaan narratiiviin pohjautuva teos toteutetaan pitkälti kunkin taiteenlajin omin keinoin alkuperäistekstiä vaihtelevassa määrin kunnioittavasti muovaten. Mangassa keskeisenä ilmaisun keinona toimii taiteilijan piirrosjälki ja kyky hyödyntää taiteenlajille ominaisia visuaalisen kerronnan tyylejä kuten erilaisia ikoneja, paneeleja sekä kuvakulmia. Animaatiossa puolestaan ilmaisun keskiöön sijoittuu teknisten keinojen lisäksi myös ääni- ja musiikkisuunnittelu. Teatterissa sen sijaan pääasiallinen narratiivinen ja emotionaalinen ilmaisu painottuu teknisten ratkaisujen ohella näyttelijäsuorituksiin, sekä yleisön ja esiintyjän välillä vallitsevaan yhtäläisyyden ja läsnäolon tunteeseen. Yhteistä kaikille formaateille on tavoite pyrkiä vuorovaikutukseen lukijan, katsojan tai yleisön kanssa muodostamalla kognitiivisesti palkitseva yllätyksellisyyttä ja tuttuuden tunnetta yhdistävä kokemus.
  • Vuorikoski, Valtteri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan japanilaista Kantai Collection -laivastosotapeliä ja siihen liittyvä mediakokonaisuutta (media mix) sekä kyseisen mediakokonaisuuden yleisön sen pohjalta tuottamia omakustanteisia fan fiction -teoksia. Kantai Collection -pelin eri versioiden lisäksi tarkastellaan samannimistä animaatiosarjaa, mutta viitataan myös sarjakuva- ja elokuvaversioihin. Fan fiction -teoksia tarkastellaan sekä määrällisesti (N=120) että laadullisesti (N=46). Tarkastelu on kaksivaiheinen. Ensiksi analysoidaan alkuperäisteosten tarinarakenteita ja diskursseja Tyynenmeren sodasta ja Japanin lähihistoriasta soveltaen Michel Foucault’n määrittämää diskurssianalyysia sekä Umberto Econ teoriaa avoimista ja suljetuista teoksista. Toisessa vaiheessa analysoidaan samoin laadullisin menetelmin, miten yleisön tuottamat fan fiction -teokset toisintavat alkuperäisteosten diskursseja. Fan fiction -teosten laajan sisällöllisen hajonnan johdosta tutkielmassa tarkastellaan niiden yleisluonnetta lyhyesti myös määrällisen sisällönanalyysin kautta. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miten Kantai Collection -aiheisille teoksille omistautunut yleisö reagoi näitä kansallisesti kiistanalaisia teemoja käsitteleviin diskursseihin. Tutkielman teoreettinen kehys rakentuu kahdesta pääjuonteesta. Ensimmäinen niistä perustuu pääasiassa Hashimoto Akikon sekä Franziska Seraphimin analyyseihin ja teorioihin Tyynenmeren sotaa koskevan kollektiivisen muistin muutoksesta Japanissa. Tutkielmassa kysytään, miten havaitut diskurssit ilmentävät Hashimoton ja Seraphimin esittämää kollektiivisen sotamuiston hajaannustilaa, joka on tehnyt vaikeaksi välittää yhtenäistä kansallista identiteettiä uusille sukupolville. Toinen teoreettinen juonne perustuu keskeisesti Ōtsuka Eijin teoriaan mediakokonaisuuksien luomista mielikuvitusmaailmoista. Hänen teoriassaan useista toisiaan täydentävistä versioista, kuten peleistä, sarjakuvista ja animaatiosarjoista, koostuvat mediakokonaisuudet luovat katsojien mielikuvituksissa ”vaihtoehtoisia todellisuuksia,” joihin katsojat yhdistävät myös palasia todellisesta historiasta. Tämä prosessi irrottaa historialliset tosiasiat viitekehyksestään, eikä esimerkiksi teoksissa ilmeneviä viittauksia sotaan tai muihin historiallisiin tapahtumiin käsitetä enää suhteessa todellisuuteen. Yleisö näkee ne ainoastaan fiktiivisten teosten pohjalta luodun mielikuvitustodellisuuden viitekehyksessä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että alkuteosten diskurssien rakenne on erittäin monitulkintainen, ja että se käyttää parodiaa keinona välttää selkeä historiallisen narratiivin esittäminen. Alkuteosten sisällössä ei voida puhua ”sodan ihannoinnista,” mutta ne eivät liioin kritisoi Tyynenmeren sotaa ja sitä edeltävää historiaa. Tästä huolimatta tuottaja-yleisö muodostaa pitkälti rauhaa ja yhteisöllisyyttä korostavia diskursseja omissa teoksissaan. Toisaalta analyysi myös osoittaa, että yleisö tulkitsee sodan ja historian käsitteet hyvin abstraktilla tasolla sekä pääosin suhteessa mediakokonaisuuden sisäiseen maailmaan eikä suhteessa todellisuuteen. Tutkimustulokset antavat empiiristä tukea teoreettisessa kehyksessä esiteltyjen tutkijoiden ajatuksille.
  • Raussi, Leevi (Helsingfors universitet, 2017)
    This thesis focuses on the localization of Japanese rhythm games in the United States and Europe. While the Western Guitar Hero and Rock Band rhythm game series enjoyed huge popularity among people around 2005–2010, the few Japanese rhythm games that were localized in the West during this period were, in general, not able to break through to mass appeal. This study’s aim is to shed light on the reasons why only few Japanese rhythm games have managed to get popular in the West. Concentrating on music used in these rhythm games localized from Japan, the study analyzes seven rhythm games’ localization strategy in regards to their decisions to either change the songs used in a game or to keep the original soundtrack unchanged. The study divides the used localization strategies into three categories: 1) fully localized, 2) partially localized, 3) not localized. The successfulness of the used localization strategy is then evaluated in relation to whether the rhythm game has received sequel localizations in the West. The second part of the study consists of analyses of three surveys aimed at the following three demographics: 1) Japanese Taiko no Tatsujin players, 2) Finnish digital game players, 3) Finnish anime/manga fans. The objectives of the three surveys were to get an understanding of people’s reasons to play rhythm games and what kind of music respondents wanted to be used in rhythm games. The study finds that the most successful localizations of Japanese rhythm games used lesser amount of localization for the rhythm game’s song list. The results from the two Finnish surveys also support this view. The three surveys also indicate that the music used in a rhythm game plays a key factor with original music composed specifically for the game gathering strong support across all three surveys. The thesis concludes with arguing that while the used music might not be the sole reason that decides the fate of a localized rhythm game, its importance should not be disregarded.
  • Tanaka, Shigeru (Suomen metsätieteellinen seura, 1981)
  • Tillonen, Mia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassani käsittelen kitsune- ja tanuki-hahmoja japanilaisissa Edo-kauden (1603-1867) hyakumonogatari-kauhutarinakokoelmissa. Kitsune ja tanuki ovat japanilaisessa kansantarustossa esiintyviä yliluonnollisia voimia omaavia kettu- ja supikoirahahmoja. Yksi niiden tärkeimmistä ominaisuuksista on kyky muuttaa muotoa ja tämä muodostaa usein tarinoiden ytimen. Tutkielman keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat millaisia hahmoja kitsune ja tanuki ovat ja millaisia piirteitä niihin liitetään. Olen ottanut myös selvää hahmojen suhteesta ihmisiin. Lisäksi olen pohtinut tarinoiden suosiota narratiivisuuden (mm. Prince 1982, Fludernik 1996) käsitteen avulla. Narratiivisuudella viitataan ominaisuuksiin, jotka tekevät tarinasta ns. ”hyvän tarinan”. Tutkielman aineistona on käytetty Edo-kaudella julkaistuja hyakumonogatari-kokoelmia Shokoku hyakumonogatari (1677), Taihei hyakumonogatari (1732), Kokon hyakumonogatari hyōban (1751), Shinsetsu hyakumonogatari (1767) sekä Kindai hyakumonogatari (1770). Teoksista poimin tarinat, joissa esiintyi kitsune- ja tanuki-hahmoja. Aineiston analyysissa olen käyttänyt apunani sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin kautta olen etsinyt tarinoissa toistuvia motiiveja ja pohtinut niiden merkityksiä. Lähestymistapani on ollut aineistolähtöinen ja olen pyrkinyt analysoimaan aineiston tarinoita niiden kulttuurisessa kontekstissaan. Tarinoissa hahmoihin liitetään sekä positiivisia että negatiivisia mielikuvia. Kitsune on samalla Inari-jumalan pyhä lähettiläs ja toisaalta myös ihmisiä huijaava ja nöyryyttävä trickster-hahmo. Tanuki on samalla vaarallinen, ihmisiä syövä olento ja kaupankäynnille onnea tuova hahmo. Uskon, että kitsunen ja tanukin monimuotoisuus ja niihin liittyvät tarinat ovat säilyttäneet hahmot mielenkiintoisena. Tarinoiden narratiivisuus ja se, että ne ovat käsitelleet aikalasten mielestä kiehtovia ja päätä vaivaavia aiheita joko pelottavalla tai hauskalla tavalla, on myös vaikuttanut siihen, että kitsunea ja tanukia käytetään yhä nykyään japanilaisessa popkulttuurissa.
  • Ylitalo, Piia (Helsingfors universitet, 2017)
    ”Japanilaisuuden” ainutlaatuista ydintä on pyritty sanoittamaan vuosikymmenien saatossa jopa tuhansien, teosten ja artikkeleiden verran niin japanin kuin englannin kielellä. Kollektiivisesti kirjoituksiin viitataan japanin kielen sanalla nihonjinron – ”teoriat japanilaisista”. Kirjoitukset ovat nostattaneet paljon kritiikkiä. Tämän tutkielman tarkoituksena ei ole lisätä uutta nihonjinronin kriittistä katsausta jo olemassa olevien joukkoon, vaan suunnata mielenkiinto nihonjinronin ja sen väittämille altistuneiden japanilaisten väliseen suhteeseen. Tähän liittyen olemassa olevaa tutkimusta on melko vähän verrattuna nihonjinronin kriittisten tarkasteluiden määrään. Tutkielman perustana on Japanissa kahdessa korkeakoulussa kerätty ja yhteensä 48 vastausta käsittävä kyselytutkimusaineisto. Kyselylomake sisälsi viisi suoraa väittämää nihonjinron-teoksesta ja tiivistelmät kahden teoksen keskeisistä väitteistä. Korkeakoulututkintoa suorittavat nuoret ovat mielenkiinnon kohteena muun muassa siksi, että aikaisemmassa tutkimuksessa nihonjinronin havaittiin olevan suosituin vanhempien henkilöiden keskuudessa ja tulevaisuudessa korkeakouluttautumisen arveltiin vähentävän kirjoitusten suosiota. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten japanilaiset nuoret korkeakouluopiskelijat suhtautuvat nihonjinroniin: ovatko he samaa mieltä kirjoitusten väittämien kanssa vai torjuvatko he ne? Lisäksi tarkastelun aiheena on väittämien kuin myös yksittäisten kirjoittajien ja teosten tunnettuus vastaajien keskuudessa sekä se, ovatko he teoksia itse lukeneet. Kolmannen tutkimuskysymyksen lähtökohtana on avoimissa vastauksissa heijastuvat tavat ymmärtää kulttuuri. Stereotypioita rakentavan ja ylläpitävän nihonjinronin voi nähdä perustuvan klassiseen kulttuurikäsitykseen, mikä ymmärtää kulttuurin objektiivisesti sanoitettavissa olevana. Vastakkainen kulttuurikäsitys painottaa erilaisten kulttuurillisten todellisuuksien olemassaoloa, jolloin yhden kansallisen kulttuurin sanallinen naulitseminen on mahdotonta. Suurilta osin nihonjinronille kohdistetun kritiikin voi nähdä punoutuvan osaksi tätä lähestymistapaa. Mielenkiintona on, kuinka vastaajien suhtautumistavoissa nihonjinroniin on nähtävillä nämä erilaiset kulttuurikäsitykset. Oletuksena on, että myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen lähestymistavan elementteinä, kun taas väittämät torjuva vastaaja tuo esille vastakkaisen lähestymistavan argumentteja. Kyselyyn vastanneiden keskuudesta nousee vahva myötämielisyys nihonjinron-väittämiä kohtaan: viiden väittämän kohdalla yli puolet vastaajista on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämien kanssa. Yli puolet vastaajista kertoo kuulleensa viiden väittämän kaltaisia väittämiä aikaisemminkin. Noin 30 % kertoo lukeneensa itse teoksia. Tekijöiden ja teosten tunnettavuuteen liittyvissä vastauksissa on epäselvyyksiä ja siten epäluotettavuutta. Myötämielisyys väittämiä kohtaan näyttäytyy avoimissa vastauksissa klassisen kulttuurikäsityksen elementteinä, vaikkakin etenkin sen epäsuoraa kyseenalaistamista on huomattavissa. Tutkimuksen suppean otannan takia yleistyksiä nihonjinronin yleisestä hyväksymisestä ei voida tehdä, mutta tulokset nostavat näkökulman sen mahdollisuuteen. Japanin yhteiskunnan muuttuessa yhä monimuotoisemmaksi, on ”standardin japanilaisuuden” ja vahvoja rajapintoja ”meidän” ja ”heidän” välille rakentavan nihonjinron-diskurssin asemaa julkisessa keskustellussa merkityksellistä tarkastella kriittisesti. Lisäksi tutkielmassa nousee esille tarve ”kulttuurin” täsmälliselle ja kriittiselle määrittelylle Japanin tutkimuksessa.
  • Koskela, Akseli (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan japanilaisia ajattelutapoja Euroopan unionin ulkopoliittisesta toimijuudesta. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on Euroopan unionin ulkopolitiikka kolmessa teoreettisessa keskustelussa. Nämä keskustelut ovat poliittinen realismi, liberaali hallitustenvälisyys sekä sosiaalinen konstruktivismi. Kolmen valitun teorian avulla muodostettiin hypoteettinen tutkimusmatriisi EU:n ulkopoliittisesta toimijuudesta Japanissa. Tutkimuksen metodologisena valintana on Q-metodologia, joka on maailmanpolitiikan tutkimuksessa harvoin käytetty menetelmä. Q-metodologiassa yhdistetään sekä laadullisia että määrällisiä tutkimuksen menetelmiä. Hypoteettisen tutkimusmatriisin pohjalta poimittiin Q-metodologiset väitteet, joita käytettiin asiantuntijahaastatteluissa strukturoituna pohjana. Alkuasetelmassa lähdettiin siitä lähtökohdasta, että Euroopan unionin ulkopoliittisesta toimijuudesta voidaan muodostaa kunkin teoreettisen keskustelun (3) mukaiset ajattelutavat toimijuudesta kahdella eri yhteistyön tasolla. Yhteistyön tasot ovat alueidenvälinen yhteistyö (region-to-region dialogue) ja kahdenkeskinen yhteistyö (bilateral dialogue). Kaiken kaikkiaan toimijuuden malleja nollahypoteesissa on yhdeksän. Yhteistyötasojen dikotomia perustuu EU:n kasvavaan pyrkimykseen luoda omista myönteisistä integraatiokokemuksistaan mallia ASEAN+3 -yhteisölle sekä toisaalta EU:n ja Japanin aktivoituneet kahdenkeskiset suhteet. Tutkimusaineistoa on etsitty EU:n ja Japanin yhteistyötä koskevista akateemisista julkaisuista. Tätä aineistoa on jatkokäsitelty Q-metodologisissa haastatteluissa, joissa harkinnanvaraisesti valittu joukko japanilaisia EU-asiantuntijoita järjesti Q-väitteet omien näkemystensä mukaiseen arvojärjestykseen. Näistä saatuja tuloksia käsiteltiin niin kutsutun "käänteisen faktorianalyysin" avulla. Q-metodologian avulla löydettiin kolme toisistaan poikkeavaa ja merkittävää diskursiivista keskustelua Euroopan unionin ulkopoliittisesta toimijuudesta Japanissa. Ensimmäisen diskurssin mukaan Euroopan unioni on pehmeillä arvoilla etenevä toimija alueidenvälisessä yhteistyössä Kaakkois- ja Itä-Aasiassa, mutta kovilla arvoilla pelaileva strateginen toimija kahdenkeskisissä suhteissa. Diskurssissa korostuu Euroopan unionin tarve toimia tasapainoilevana toimijana Aasiassa. Toisen diskurssin mukaan Euroopan unioni on inhimillinen turvallistaja, joka pyrkii laajaan turvallisuuskeskusteluun meta-regionalistisen integraation mallintamisen avulla, kansalaisyhteiskunnan aktivoimiseen sekä normatiiviseen ulkopoliittiseen toimijuuteen. Kolmas diskurssi kuvailee Euroopan unionia kauppapoliittisena kilpailijana Japanille. Diskurssin mukaan kauppapolitiikka on vahva osa Euroopan unionin ulkopolitiikkaa. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Tutkimuksen tuloksista voidaan vetää johtopäätös, että Euroopan unionin ulkopoliittinen toiminta on aktivoitumassa Japanin suhteen sekä Kaakkois-Aasian talousalueella.
  • Tarmann, Emilia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Työpaikan huonot ihmissuhteet voivat Japanin terveys-, työ- ja hyvinvointiministeriön mukaan johtaa työntekijöiden itsemurhiin. Tutkimusten mukaan nuoret japanilaiset toivovat ja arvostavat hyviä ihmissuhteita. Tutkimusta työpaikan ihmissuhteista japanilaisessa kontekstissa on tehty vain vähän ja siksi se on tärkeää. Tutkielmassa tarkastelen japanilaisten työntekijöiden käsityksiä pääasiallisesti työpaikan horisontaalisista ihmissuhteista. Tutkielman tavoitteena on ensisijaisesti selvittää, millaisia diskursseja löytyy puhuttaessa työpaikan ihmissuhteista. Toissijaisesti tarkastelen sitä, mitä funktioita näillä diskursseilla on ja millainen kokonaiskuva ihmissuhteista syntyy japanilaisen työmaailman kontekstissa. Perehdyn tutkimuskysymyksiin keväällä 2018 Japanissa keräämäni aineiston pohjalta. Aineisto koostuu 20 japanilaisen työntekijän haastattelusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu työyhteisöön liittyvän kirjallisuuden ja Japanin työelämän kontekstin pohjalta. Paneudun tutkimusongelmaan diskurssianalyyttisin keinoin. Haastateltavien puheesta nousee esiin neljä diskurssia. Ne käsittelevät työpaikan ihmissuhteiden määrittäviä tekijöitä, merkitystä, hierarkkisuutta ja keinoja, joilla ihmissuhteita yritetään kehittää. Tutkimukseen osallistujat kokevat merkitykselliseksi myös kommunikaation roolin ihmissuhteissa. Havaitsemillani diskursseilla on erilaisia funktioita: ne konstruoivat, ylläpitävät, muuntavat ja purkavat työpaikan ihmissuhteita ja hierarkiaa. Diskurssit myös kuvaavat työyhteisöä, luovat käsitystä sosiaalisista suhteista ja viestivät työpaikan ihmissuhteista. Kokonaiskuva työpaikan ihmissuhteista on hyvä, koska enemmistö haastatelluista kokee ihmissuhteiden olevan hyvät tai neutraalit. Tutkimukseen osallistuneet tiedostavat ihmissuhteiden ongelmallisuuden ja niiden tärkeyden. Tutkielman perusteella voidaan lisäksi sanoa, että japanilainen työelämä on murroksessa. Selkeimmin tämä näkyy siinä, että nuoret tutkimukseen osallistujat purkavat puheessaan hierarkiaa. Murros ilmenee myös yritysten toimintatapojen muutoksena.
  • Pitkonen, Jasmin (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimukseni keskittyy sovinnontekoprosessin tarkasteluun Japanin ja Etelä-Korean välillä jo kauan maiden suhteita hiertäneen lohtunaisongelman näkökulmasta. Vaikka tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista on aikaa jo kymmeniä vuosia, lohtunaiset alkoivat puhumaan kokemuksistaan vasta 1990-luvulla, mistä lähtien ongelma on hiertänyt aktiivisesti maiden välejä. Vielä tähänkin päivään mennessä Japanilla ja Etelä-Korealla on toisistaan poikkeavat katsantokannat sen suhteen, oliko lohtunaisjärjestelmä Japanin valtion järjestelmällisesti johtamaa seksiorjuutta vai naisten omasta vapaasta tahdosta tapahtunutta prostituutiota. Aineistonani toimii kaksi Japanin suurimpiin sanomalehtiin lukeutuvaa sanomalehteä: liberaalimpaa lähestymistapaa edustava Asahi shinbun ja konservatiivisempaa otetta edustava Yomiuri shinbun. Tutkimani aineisto levittäytyy vuoden 2015 kesäkuun alusta saman vuoden lokakuun loppuun. Vuosi 2015 merkitsi 70:ttä juhlavuotta Etelä-Korean vapautumisesta Japanin vallan alaisuudesta, minkä lisäksi samainen vuosi toimi 50:nä juhlavuotena normalisaatiosopimuksen allekirjoittamiselle maiden välillä. Hakusananani toimii lohtunais-sanaa tarkoittava japaninkielinen ianfu-termi, jonka avulla olen valinnut tutkimani artikkelit. 2000-luvulla on yhä enenevissä määrin alettu puhua "sovinnonteosta" kriisitilanteen ohittaneista maista puhuttaessa. Kuitenkaan mitään tarkkaa määritelmää tai suoranaista teoriakehystä termin ympärille ei ole vielä kehitetty. Yksi työni päämääristä onkin ensin selvittää, mitä termi "sovinnonteko" käytännössä tarkoittaa ja mistä toisista oleellisista teemoista käsite muodostuu. Yhdistelemällä kehittämääni sovinnonteko-teoriakehystä kvalitatiiviseen teorialähtöiseen sisällönanalyysiin pyrin tutkailemaan kuinka sovinnonteko-teoriakehyksestä nousevat analyysiyksiköt esiintyvät kummankin lehden lohtunaisiin keskittyvässä raportoinnissa. Selvitän myös miltä maiden välinen sovinnontekoprosessi vaikuttaa lohtunaisongelman osalta lehtien raportoinnin välityksellä saadun kuvan pohjalta, minkä lisäksi pohdin voisiko lohtunaisongelman lopullisella sopimisella todella saavuttaa vahva sovinnonteon taso maiden välille. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sovinnonteko-konseptia tarkastelleista tutkijoista kaikilla on omat käsityksensä sen suhteen mitä termi käytännössä tarkoittaa, mutta tietyt ideakokonaisuudet nousevat esille melkein kaikkien tutkijoiden pohdinnoissa: historian ja menneisyyden vääryyksien molemminpuolinen tunnustaminen; uudet luottamuksentäytteiset, rauhaan tähtäävät suhteet ihmisten välillä; sekä vastuun ottaminen väärintekijän osalta ovat kolme pääpiirrettä, jotka ovat olennaisia sovinnonteon kannalta. Siirtymäkauden oikeus, anteeksianto ja sovinnonteon erotteleminen poliittiseen ja yksilölliseen ulottuvuuteen sekä näiden kahden eri tason näkeminen sekä prosessina että lopputulemana ovat teemoja, jotka nähdään tutkijoiden keskuudessa oleellisina vaikuttajina sovinnonteon taustalla. Japanin ja Etelä-Korean kohdalla myös ideat vahvasta ja heikosta sovinnonteosta; anteeksipyynnön tärkeydestä anteeksiannon rinnalla sekä kansalaisyhteiskunnan roolin tärkeydestä ovat asioita, jotka tulisi ehdottomasti ottaa huomioon maiden välisessä suhteidenrakennusprosessissa. Asahi pyrkii raportoinnillaan selkeästi kannattamaan ns. pro-lohtunaisongelma -puolta, joka kannattaa Etelä-Korean edustamaa käsitystä totuuden esilletuomisesta, minkä lisäksi artikkelit ovat Yomiuriin verrattuna useammin objektiivisen informatiivisia kuin raskaan mielipiteellisiä. Yomiuri toimii puolestaan konservatiivisen Japanin puolestapuhujana sekä korealaisen hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan suurena kriitikkona, joka näkee syyn lohtunaisongelman ratkaisemattomuudelle olevan Etelä-Koreassa. Monet tutkimistani analyysiyksiköistä näyttivät toteutumisensa puolelta puutteelliselta ja viittasi näin myös siihen suuntaan, ettei maiden välinen sovinnontekoprosessi näytä lohtunaisongelman osalta olevan vahvalla pohjalla. On mielestäni myös kyseenalaista väittää, että ainoastaan lohtunaisasian ratkaiseminen toisi lopullisen, vahvan sovinnonteon maiden välille, vaikka se toimisi varmasti suurena edistysaskeleena maiden välisessä suhteidenrakennusprosessissa.
  • Tyyskä, Samuli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tarkastelin tässä tutkimuksessani keisarillisen Japanin propagandaa vuosien 1941-1945 välille sijoittuneen Tyynenmeren sodan aikana. Yhdysvaltojen propagandassa vihollinen kuvattiin jo ensimmäisen maailmansodan aikana alkukantaisena eläimenä, mikä sai itseni pohtimaan keisarillisen Japanin propagandan luonnetta. Japanissa kasvavan nationalismin vuoksi aihe on myös hyvin ajankohtainen. Tavoitteenani oli siksi luoda kattava tutkielma keisarillisen Japanin propagandan. Tutkimusalueeni alkoi joulukuussa 1941 tapahtuneesta Pearl Harborin iskusta ja päättyi sodan loppumiseen vuoden 1945 elokuussa. Tarkoituksenani oli kolmen tutkimuskysymyksen kautta selvittää keisarillisen Japanin propagandan ilmenemismuotoja, sen kautta annettua viholliskuvaa sekä sodan eri vaiheiden tuomia muutoksia sen sanomaan. Pääasiallisina lähteinäni käytin kahta japanilaista propagandaelokuvaa, minkä lisäksi analysoin tutkimuksessani japanilaisia pilakuvia, sanomalehtiä, propagandajulisteita- ja lehtisiä sekä keisarillisen Japanin hallinnon lausuntoja saadakseni laajemman käsityksen propagandan luonteesta. Hyödynsin taustoituksessani myös vuonna 1936 tehtyä japanilaista, yhdysvaltalaiseen populaarikulttuuriin perustuvaa propagandaelokuvaa. Havaintoni paljastivat sodalla olleen hyvin uskonnolliset ja nationalistiset lähtökohdat, minkä lisäksi sodan katsottiin olevan välttämätön Japanin turvallisuuden suojelemiseksi. Pääasiallisen tutkimukseni tuloksena havaitsin, että keisarillisen Japanin propaganda sisälsi yllättävän laajan kirjon eri propagandan muotoja. Esimerkiksi taideala osallistui sotaponnistuksiin maalausten, lyijykynäpiirrosten sekä propagandajulisteiden kautta. Propagandaelokuvat puolestaan edustivat uutta propagandan muotoa Japanin tiedotuksen toimiessa tuona aikana pääasiallisesti sanomalehtien ja radion kautta. Lisäksi sekä viholliskuva että sanoma muuttuivat sodan aikana, ja näiden havaintojeni perusteella katsoin keisarillisen Japanin propagandan viholliskuvan ja sanoman voitavan jakaa kolmeen päävaiheeseen. Sodan alkuvaiheessa eli vuonna 1942 yhdysvaltalaiset nähtiin kurittomina ja kunniattomina imperialisteina, joiden vallasta Aasia tuli vapauttaa. Viholliset kuvattiin vielä tässä vaiheessa normaaleina, joskin japanilaista heikompina, ihmisinä. Lisäksi korostettiin Japanin omaa sotamenestystä. Sotaonnen käännyttyä viholliselle annettiin eläimellisiä sekä pahansuopia piirteitä, ja sen katsottiin uhkaavan keisarillisen Japanin olemassaoloa. Propagandan sanoma korosti nyt myös koko kansan kattavaa liikekannallepanoa. Vuoden 1944 syksystä lähtien propaganda siirtyi kolmanteen vaiheeseensa, jolloin uhrautuminen keisarin puolesta sekä vihollisen verenhimoisuus ja armottomuus nousivat keskeisiksi teemoiksi.
  • Sakari, Sanniminni (2008)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää japanilaisen tutkijan Tanaka Akihikon ryhmittelyä viitekehyksenä käyttäen, millaisia uhkia Japani kylmän sodan päättymisen jälkeen kokee ja miten se niihin vastaa. Samalla tarkastellaan, olisiko talousmahtina tunnettu Japani siirtymässä niin sanotuksia normaalivaltioksi, jolla on oikeus sodankäyntiin ja armeijaan. Japani on nämä oikeudet kieltänyt itseltään toisen maailmansodan jälkeen laaditussa perustuslaissa. Aineistona käytetään Japanin Diplomaattisia vuosikirjoja vuosilta 1986, 1992, 2001 ja 2006. Tanaka on jakanut uhkat sen mukaan, kuinka tunnistettava on tekijä, sekä kuinka vihamielinen on toiminnan aste. Voidaan katsoa, että Japani vastaa uhkiin osin itsenäisesti esimerkiksi taloudellisen avun turvin, yhteistyössä Yhdistyneiden kansakuntien tai Yhdysvaltojen kanssa ja osin erilaisissa alueellisissa yhteistyöfoorumeissa. Taloudellisen avun, joka on koettu tehokkaaksi ennaltaehkäisemään erilaisia uhkia, myös Japanin Itsepuolustusjoukkoja voidaan käyttää kriisinhallinnassa kaikkien uhkaryhmien kohdalla. Japanin on voitu katsoa ottaneen aktiivisemman roolin kansainvälisessä yhteisössä kylmä sodan päätyttyä. Osin tähän on johtanut ulkoinen painostus ottaa vastuuta muutenkin kuin vain taloudellisesti, mutta myös Japanin sisäisillä tekijöillä on ollut vaikutusta. Voidaan katsoa, että Japani olisi ottanut askeleita kohti niin sanottua normaalivaltiota, mutta ilman perustuslain muutosta se ei voi käyttää sotilaallista voimaa muuta kuin itsepuolustustarkoituksissa, eikä siis osallistua kollektiiviseen puolustautumiseen sotilaallisin keinoin.
  • Tuomas, Anna Katariina (Helsingin yliopisto, 2017)
    This thesis aimed to examine Japan’s lawmaking process that lead to the passage of the PKO law, also known as the peacekeeping law of 1992. The focus was on the government discussions that occurred during the period from September 1991 to June 1992. The issues revolving around the topic were extremely controversial. The root of the problem lies in Japan’s history, and the country’s international standing. This thesis is built on political discourse analysis. The primary objective is to aid in an understanding of the reasons behind the PKO law's creation. Most of the materials cited are government discussions about the law including the explanation of purpose, question rounds, committee reports, and plenary sessions in the House of Councillors and the House of Representatives. The analysis was focused on the expressed views shared by the speakers in the Diet on a micro level, while at the same time showing the effects of the proposed bill on a macro level. Also included were questions about the role played by the leading party, the Liberal Democratic Party, who was the main instigator in the law drafting process. The main questions can be limited to two: Was there a shift in the country's politics as it relates to the issues surrounding the bill's contents? What was the reason that the government strove so hard to pass this bill into law? Through the years, Japan’s foreign policy can be said to be evasive on some points, but with taking part in the peacekeeping operations, there was a slight shift in politics. Japan’s foreign policy was already UN-centered, so participating in the PKO operations was not that massive of a change. Overall, the result of the Gulf Crisis gave the Liberal Democratic Party a reason to make a push for the passing of the PKO bill, and some saw the dispatch of the Self-Defense Forces as the party's last significant effort to redefine Japan as a normal state. In June of 1992 the passed PKO law turned out to be a compromised law. What can be seen from the overall discussions in both houses was that they centered in the perceived unconstitutionality of the bill as well as the use of the army and possible use of force. In some public hearings lawyers and legal advisors stated that they were against the law. Despite this, the opposition, however, did not take into an account changing public opinion, and the government was able to pass the law successfully. Discussion of the bill, in Japan as well abroad, presented a variety of reactions, at the center of them was fear of dispatching the Self-Defense Forces. In conclusion, the army and the peacekeeping operations were two separate matters, and the passing of the bill was a chance for the country to be more active in an international setting.
  • Orvas, Saara (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani havainnoin Japanin katolisen piispainkonferenssin suhtautumista japanilaiseen moderniin yhteiskuntaan erilaisten teemojen, kuten avioliitto, perhe, ikääntyvä väestö, eutanasia, kuolemanrangaistus sekä itsemurha, avulla. Tarkastelen myös Japanin katolisen kirkon arvoja sekä kirkon pyrkimystä sopeutua ympäröivään yhteiskuntaa. Tutkimuskohteeni rajasin 2000-luvulle. Päälähteinäni oli kaksi piispainkonferenssin julkaisemaa asiakirjaa, jotka oli julkaistu vuosina 2001 ja 2017. Lähdemateriaalissa otettiin laajasti kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin ja ongelmiin, ja asiakirjojen tarkoituksena oli muistuttaa ihmiselämän tärkeydestä. Piispat ottivat hyvin yhteiskuntakriittisesti kantaa japanilaiseen yhteiskuntaan, jonka prioriteetteinä oli taloudellinen kehitys ja tehokkuus. Japanin katolisen kirkon piispat pitivät avioliittoa Jumalan tahtona ja oleellisena Jumalan luomistyön jatkamisen kannalta, minkä takia he pitivät avioiän nousua, avioliittojen vähenemisestä sekä avioeroja ongelmina. Individualisaatio, taloudelliset prioriteetit ja asennemuutokset olivat heikentäneet käsitystä avioliitosta ja sen tarpeellisuudesta. Perhe oli piispojen mukaan yksi tärkeimmistä asioista ihmiselle ja perhe-elämän eroosio sekä ”muutaman lapsen trendi” huolestuttivat heitä. ”Pienen syntyvyyden, ikääntyvän väestön” -kriisi oli keskeinen huolenaihe julkisessa keskustelussa ja ilmiön oletettiin aiheuttavan demografisen kriisin. Väestön ikääntyessä nousi kysymys siitä, mitä vanhusten kanssa tulisi tehdä. Katoliset piispat pitivät eläkeläisiä tienä inhimillisyyteen epäinhimillisessä yhteiskunnassa ja kritisoivat japanilaista yhteiskuntaa vanhuksien sivuuttamisesta ”taakkoina”. Piispojen mukaan elämä oli Jumalan lahja, johon ei saanut puuttua, ja eutanasia, itsemurha, kuolemanrangaistus ja abortti olivat kiellettyjä. Japanissa oli kuitenkin käytössä kuolemantuomio, ja 2000-luvulla käytäntö oli yleistynyt nostaen kuolemaan tuomittujen lukua sekä teloitusten määrää. Piispat vastustivat kuolemanrangaistusta tarpeettomana perustuslaillisessa yhteiskunnassa, mutta tuomiolla oli kansansuosio Japanissa. Itsemurhat olivat myös vakava yhteiskunnallinen ongelma, ja piispat pitivät tekoa syntisenä. He kuitenkin katuivat katolisen kirkon tuomitsevaa kantaa ja pitivät sitä syrjivänä. Piispojen ajattelussa näkyi kahden ajattelutavan ristiriitaisuus. He pyrkivät pitämään kiinni katolisen kirkon traditioista ja arvoista, mutta samalla he yrittivät sopeutua ympäröivään moderniin yhteiskuntaan.
  • Havia, Mia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee keisarillisen Japanin armeijan käännöskulttuuria ja sotatulkkien toimijuutta vuosina 1937–1941. Sotatulkki on henkilö, joka toimii tulkkina armeijan piirissä. Hänen toimenkuvaansa voi kuulua muutakin kuin tulkkaamista, ja tulkkina voi olla tehtävään koulutettu ja palkattu henkilö mutta myös kielitaitoinen sotavanki tai vallatun alueen paikallinen henkilö. Tutkielman tavoitteena on selvittää laadullisen arkistotutkimuksen keinoin, millaisia piirteitä Japanin asevoimien käännöskulttuurissa oli ja millaisia toimijoita sotatulkit olivat. Lisäksi tutkimuksessa tehdään katsaus sotatulkkaukseen toisen maailmansodan ajan Saksassa sekä tarkastellaan Japanin vaiheita sodassa ja tulkkausopetuksen historiaa. Teoriaosiossa käsitellään käännöskulttuuria, pääomaa ja toimijuutta, joiden pohjalta tutkimusaineistoa analysoidaan. Käännöskulttuuri viittaa kääntämisen ja tulkkaamisen muodostamaan yhteiskunnallisesti merkitykselliseen toiminnalliseen kenttään, jota konventiot, normit, odotukset ja arvostukset määrittävät. Esimerkiksi eri toimijat ja käytännöt ovat osa käännöskulttuuria. Pääoma on taloudellisia, kulttuurisia tai sosiaalisia resursseja ja kykyjä. Pääomaa käyttämällä yksilö voi saavuttaa etuja sosiaaliseen vuorovaikutukseen osallistumisesta sekä kerryttää lisää pääomaa, kuten varallisuutta, tietoja, taitoja ja mahdollisuuksia toimia osana sosiaalista ympäristöään. Toimijuus on halua ja kykyä toimia, minkä toteutumiseen vaikuttavat esimerkiksi käännöskulttuuriin kuuluvat konventiot ja pääomaan kuuluvat resurssit. Tutkimusta varten kerättiin japaninkielinen primäärilähteiden aineisto The National Institute for Defense Studies (of the Ministry of Defense) -instituutin sota-arkistosta. Aineisto koostuu 213 dokumentista, jotka haettiin hakusanalla 通訳 (’tulkki, tulkkaus, tulkki-’) sähköisestä Japan Center for Asian Historical Records -tietokannasta. Aineiston perusteella käy ilmi, millaisissa tilanteissa sotatulkkeja tarvittiin. Tulkit olivat läsnä kuulusteluissa, neuvotteluissa, propagandan tuottamisessa ja välittämisessä sekä tulkkaamassa ulkomaalaisille vieraille. Tulkkien työtehtävät sisälsivät tulkkaamista, hallinnollisia tehtäviä, tiedustelua ja toimintaa eturintamalla, lehdistön valvontaa ja opettamista. Havainnot tulkkien monista tehtävistä ja rooleista täsmäävät aihepiirin aiempien tutkimusten tuloksien kanssa. Tyypillisen tulkin taustalta löytyi korkean tason koulutus vieraissa kielissä tai kulttuureissa tai oleskelu ulkomailla. Asevoimissa järjestettiin myös omaa tulkkikoulutusta, mikä edisti tulkkien tulkkaustaitoja ja pääomaa. Sopivaa koulutusta selvästi arvostettiin käännöskulttuurin piirissä. Tulkkauksen arvioitiin myös olevan kääntämistä haasteellisempaa, ja tulkkiehdokkaiden kyvyistä esitettiin joitakin arvioita, mikä on yllättävä löydös. Analyysivaiheessa selviää, ettei tutkimusaineisto sisällä laivaston dokumentteja, joten tutkimuksen tulokset pätevät vain keisarillisen Japanin armeijaan. Lisäksi arkistodokumentit koskevat enimmäkseen tarkoituksellisesti sotatulkeiksi rekrytoituja ja palkattuja henkilöitä eikä esimerkiksi tulkkeina toimineita sotavankeja. Tutkimusaineisto ei mahdollista tulkkien toimijuuden syvällistä tutkimista, mutta analyysi lisää tietoutta tulkeista ja tulkkaustoiminnasta keisarillisen Japanin armeijassa.
  • Oksanen, Riikka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmani käsittelee teknologisen kehityksen vaikutuksia yhteiskuntaan, kehoon ja identiteettiin Oshii Mamorun elokuvissa. Tutkin nähdäänkö teknologinen kehitys kaikissa elokuvissa niin ambivalenttina kuin japanilaisen elokuvan tutkijat ovat aiemmin väittäneet, vai liittyykö siihen selviä uhkia tai mahdollisuuksia. Teoriapohja teknologian suhteen rakentuu Donna Harawayn feministiselle kyborgiteorialle sekä post- ja transhumanistisille teorioille. Donna Harawayn mukaan teknologisella kehityksellä on potentiaalia tehdä eri ihmisryhmistä tasa-arvoisempia ja vapauttaa historiallisesti syrjityt ryhmät menneisyyden kahleista. Tähän liittyen myös identiteettikäsitys olisi monimuotoisempi, muuttuva ja fragmentoitunut, kun se ei ole enää riippuvainen yksilön kehon asettamista rajoista. Tutkin elokuvaa sosiaalisena konstruktiona, joka paitsi heijastaa, myös rakentaa ympäröivää todellisuuttamme. Lähestymistapani on sisältöanalyyttinen, ei siis tekijäkeskeinen, huolimatta siitä, että olen käyttänyt vain yhden ohjaajan elokuvia aineistona tässä tutkielmassa. Tarkastelen elokuvien arvomaailmaa ja ideologioita lähiluvun ja Douglas Pyen hahmottelemien eri näkökulmien akseleiden avulla. Tämän jälkeen pohdin, esiintyykö niissä samoja piirteitä kuin edellä mainituissa teknologiaan ja identiteettiin liittyvissä teorioissa. Oshii Mamorun elokuvista olen valinnut aineistoon sen aiheen kannalta oleellisimmat elokuvat, eli sellaiset, jotka käsittelevät tavalla tai toisella teknologian kehitystä. Elokuvia on seitsemän, ja ne ovat saaneet ensi-iltansa vuosien 1989 ja 2009 välillä. Tutkielman tulokset eivät ole yksiselitteiset. Teknologia elokuvien yhteiskunnassa ei itsessään ole uhka, vaan se nähdään osana kehityskulkua. Toisaalta jokaisessa elokuvassa siihen liittyy jonkinasteinen autonomian menetys tai väärinkäytön uhka. Teknologian kehittyessä yhä pidemmälle, näistäkin ongelmista on mahdollista päästä eroon, tosin näin käy vain yhdessä aineiston elokuvassa. Tasa-arvon ja identiteetin kehityksessä on havaittavissa piirteitä teoriaosuuden kyborgiteorioista, mutta elokuvissa ei ole edetty niin pitkälle tasa-arvon ja kehon rajoista vapautumisen suhteen kuin mitä olisin odottanut. Niissä on otettu askeleita tasa-arvoisemman maailman suuntaan, mutta historian taakka sekä yhteiskunnassa että yksilön kehon suhteen on edelleen läsnä, vaikkakin eri muodossa.