Browsing by Subject "Johannes Paavali II"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Pappinen, Lassi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Vuonna 1989 jo vuosikymmeniä kestänyt kylmä sota tuli päätökseensä, kun Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneiden Itä-Euroopan valtioiden kommunistiset puolueet menettivät valtansa ja valtiot siirtyivät demokratiaan. Itä-Euroopan kommunismin romahtamisen on esitetty olevan monen tekijän summa. Yksi näistä tekijöistä on paavi Johannes Paavali II, joka pitkän virkakautensa aikana nousi merkittäväksi kansainväliseksi vaikuttajaksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, millaisena Johannes Paavali II:n vaikutus kommunismin romahtamiseen nähtiin länsimaisissa tiedotusvälineissä ja elämäkerroissa, ja miten näkemykset erosivat toisistaan. Lisäksi otan selvää, muuttuivatko nämä käsitykset kommunismin romahtamisen ja paavin kuoleman välisinä vuosina 1989–2005. Pääasiallisina lähteinäni käytän sekä sekulaareja että katolisia amerikkalaisia ja englantilaisia sanoma- ja aikakauslehtiä poliittisen murroksen vuosilta 1989–1990 sekä paavin kuoleman jälkeen huhtikuulta 2005. Vuoden 2005 osalta täydennän lähteitäni kahdella saksalaisella lehdellä. Lehdistön ohella toisen lähdekokonaisuuteni muodostavat neljä paavista 1990-luvun loppupuolella kirjoitettua elämäkertaa. Lähteitä vertaamalla pyrin muodostamaan näkemyksen siitä, millaisena Johannes Paavali II:n poliittinen toiminta kommunismin suhteen kuvattiin. Lähdeaineistossa oltiin lähes yksimielisiä siitä, että Johannes Paavali II vaikutti kommunismin romahtamiseen johtaneisiin tapahtumiin. Yksittäisten kirjoittajien välillä esiintyi kuitenkin pieniä painotuseroja sen suhteen, toteutuiko paavin vaikutus valtionjohtajien välisessä kirjeenvaihdossa ja tapaamisissa vai tämän kohtaamisissa kotimaansa Puolan kansalaisten kanssa. Lisäksi osassa lähteistä painotettiin Johannes Paavali II:n lämpimiä suhteita Itä-Euroopan valtionpäämiehiin, kun taas osassa pidettiin tärkeämpänä paavin oletettua yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa. Paavin muistokirjoituksista kävi ilmi, että hänen virkakautensa myöhemmät tapahtumat ja kiistakysymykset veivät huomiota hänen 1980-luvun poliittiselta aktiivisuudeltaan. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että vaikka paavin ei ajateltu kaataneen kommunismia yksin, hänen katsottiin tukeneen siihen johtaneita kehityskulkuja. Näin hän tuli käyttäneeksi omaa moraalista auktoriteettiaan itäeurooppalaisen kommunismin kaatamiseksi.
  • Hannola, Terhi (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa käsitellään Johannes Paavali II:n Ruumiin teologian (1979–1984) näkemystä syntyvyyden sääntelystä. Katolisen kirkon ainoaa sallimaa syntyvyyden sääntelyn menetelmää, luonnollista perhesuunnittelua, suhteutetaan 1960-luvun seksuaaliseen vallankumoukseen ja sen olennaisena osana ehkäisypillerin saapumiseen tavallisten ihmisten saataville. Ensisijaisena aineistona toimii Ruumiin teologian lisäksi myös Paavali VI:n syntyvyyden sääntelyä käsittelevä kiertokirje Humanae Vitae (1968), joka on keskeisessä osassa Ruumiin teologiassa. Työssä on tarkoituksena tutkia perusteluja katolisen kirkon ehkäisykiellon takana sekä Johannes Paavali II:n että Paavali VI:n argumentteja luonnollisen perhesuunnittelun puolesta. Taustaluvuissa tarkastellaan vaikuttajia ehkäisypillerin syntyyn sekä katolisen kirkon kantaa ehkäisyyn ennen Paavali VI:n Humanae Vitaeta, jossa ns. keinotekoinen ehkäisy jyrkästi kielletään. Ennen analyysia kartoitetaan myös Johannes Paavali II:n taustaa sekä hänen vaikutustaan Paavali VI:n Humanae Vitaen sisältöön. Tutkielma asettuu uskontososiologisen tutkimuksen kehyksiin käsittäessään em. paavien lausunnot sosiaalisen kontrollin pyrkimyksinä. Tutkielmassa hyödynnetään sekä diskurssi- että systemaattista analyysiä menetelminä. Analyysi rakentuu aineistosta nousevien keskeisten teemojen mukaisesti. Ensin kartoitetaan, millä tavoin ehkäisystä puhutaan Ruumiin teologiassa ja Humanae Vitaessa, minkä vuoksi ehkäisy kielletään ja mitkä ovat keskeiset argumentit kiellon takana. Tutkielmassa käsitellään myös luonnollisen perhesuunnittelun mahdollisuuksia suhteessa tämän päivän tietoon ihmisen biologiasta. Seuraavaksi tarkastellaan ehkäisyn takana olevan välineellistäminen ongelman alkulähteitä: palataan Johannes Paavali II:n näkemykseen himon synnystä syntiinlankeemuksessa ja sen kautta ihmisen nykytilaan, jota Jeesus sanoillaan sydämen aviorikoksesta (Matt. 5:27-28) Johannes Paavali II:n mukaan avaa. Analyysin toisessa osassa syvennytään Johannes Paavali II:n ihmiskäsitykseen, jonka omaksuminen on hänen mukaansa edellytys luonnollisen perhesuunnittelun noudattamiselle. Luonnollinen perhesuunnittelu vaatii itsensä hallitsemista ja sitä kautta itsehillintää. Vertailen Johannes Paavali II:n näkemystä ihmisyydestä psykologian näkemyksiin ihmisen potentiaalista hillitä itseään myös voimakkaassa tunnetilassa. Tutkielmassa tarkastellaan myös Johannes Paavali II:n ja Paavali VI:n odotuksia yhteiskunnalle ja suhteutetaan niitä nykypäivän kritiikkiin mm. pehmopornoistuvasta valtavirtamedioiden kuvastosta. Tutkielmassa keskustellaan niin abstrakteilla kuin käytännön elämän tasoillakin. Se osoittaa argumentatiiviset sekä ihmiskäsitysten eroihin liittyvät ongelmat yhteiskunnan ja katolisen kirkon välisessä ehkäisykeskustelussa Johannes Paavali II:n ruumiinteologisiin puheisiin pohjaten.
  • Leporanta, Miro (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän maisterintutkielman tarkoitus on tarkastella katolisen kirkon roolia poliittisena toimijana Jugoslavian hajoamiskriisissä 1991–1995. Tarkastelen tätä toimijuutta kuuden paavi Johannes Paavali II:n pitämän puheen kautta. Tutkimuskysymyksenäni on: “minkälainen rooli katolisella kirkolla oli poliittisena toimijana Jugoslavian hajoamisprosessissa 1991–1995?”. Tutkimuskysymyksen alakysymyksiä ovat: “mihin tämä poliittinen toimijuus perustui ja miten se näkyy paavin puheissa ” ja “miten tämä poliittinen toimijuus vaikutti Jugoslavian seuraavavaltioiden kehitykseen, erityisesti Jugoslavian katolisissa osissa?” Katolisella kirkolla tarkoitetaan tässä tutkielmassa katolista kirkkoa instituutiona, jonka ulkopoliittisia suhteita johtaa Pyhä Istuin eli paavi. Jugoslavian hajoamisen aikaan paavina toimi Johannes Paavali II. Tutkin aihettani abduktiivisen analyysin avulla, missä lähteeni ja tutkimuskirjallisuuteni keskustelevat keskenään. Esittelen ensiksi Jugoslavian historiaa, katolisen kirkon diplomatiaa sekä suhdetta Jugoslaviaan. Tämän jälkeen esittelen katolisen kirkon poliittisen ajattelun perusteita, paavi Johannes Paavali II:n poliittista näkemystä sekä katolisen kirkon suhdetta Eurooppaan. Tämän jälkeen tutkin Jugoslavian pääosin katolisten alueiden ja katolisen kirkon suhdetta sekä katolisen kirkon suhdetta nationalismiin. Katolisen kirkon poliittinen toimijuus perustuu tuhansien vuosien teologiseen ajatteluun, jonka juuret ovat Raamatussa, ja ovat sen jälkeen kehittyneet eri katolisten ajattelijoiden ja paavien kautta nykyiseen muotoonsa. Tämä poliittisen ajattelun perinne oli kuitenkin rajoittunutta ennen Vatikaanin II:sta konsiilia 1960-luvulla, jolloin kirkko alkoi suhtautua yhteiskunnallisiin ja poliittisiin ilmiöihin avoimemmin. Johannes Paavali II oli teologiselta kannalta monella tapaa Vatikaanin II:n konsiilin liberalismin vastusta, mutta yhteiskunnalliselta kannalta hän noudatti konsiilin suuntaa. Henkilökohtaisesti Johannes Paavali II:n toi katolisen kirkon poliittiseen toimijuuteen näkemyksensä vastuullisesta personalismista sekä kokemuksensa kommunistisesta Puolasta. Johannes Paavali II koki myös kristillisyyden tärkeänä eurooppalaisen identiteetin luojana – olivathan pääasiallisesti kristillisdemokraattiset puolueet ja ajattelijat luoneet idean eurooppalaisesta yhteisöstä. Katolinen kirkko toimi poliittisesti Jugoslavian hajoamiskriisissä monitahoisesti: se kannatti ensi sijassa pasifistista ratkaisua. Toisaalta kirkko myös halusi saattaa Jugoslaviasta irronneet Kroatian ja Slovenian kohti Eurooppaa. Johannes Paavali II:n johtamalla katolisella kirkolla oli oma idän- ja Eurooppa-politiikkansa, jonka pohjalta he toimivat. Tämä käsitti Jugoslavian katolisten osien saattamisen takaisin katolisen kirkon vaikutusalueeseen pitkän sosialismin kauden jälkeen, näiden alueiden ohjaamisen kohti eurooppalaista integraatiota sekä katolisuuden lujittamisen osaksi näiden itsenäistyneiden valtioiden kansallista identiteettiä. Katolinen kirkko oli kuitenkin varovainen uusien valtioiden kanssa, sillä se ei halunnut, että katolinen usko nähtäisiin osana primordiaalista nationalismia, joka synnyttäisi etnisiä erimielisyyksiä sekä rasismia. Johannes Paavali II halusi toteuttaa visionsa ”kahdella keuhkolla” hengittävästä Euroopasta, jossa Euroopan läntiset ja itäiset osat toimisivat yhdessä, ja joka perustuisi kristillisille periaatteille. Euroopan johtavat katoliset valtioita olivat olleet perustajina Euroopan yhteisössä – Jugoslavian hajoamisessa syntyneiden uusien katolisten valtioiden saattaminen osaksi tätä yhteisöä oli katolisen kirkon intresseissä.