Browsing by Subject "Kant, Immanuel"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Wilamo, Anna-Mari (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kahden Yhdysvaltain presidentin, William J. Clintonin ja George W. Bushin, retoriikkaa demokraattisen rauhan teorian näkökulmasta. Päämääränä on tutkia retorisen analyysin keinoin miten ja missä määrin kyseiset presidentit ovat argumentoineet demokratian levittämisen puolesta. Työssä sivutaan lyhyesti myös Yhdysvaltain käytännön ulkopolitiikan suhdetta Immanuel Kantin filosofiaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kantilainen filosofia ja demokraattisen rauhan teoria. Kantin ajatukset ikuisen rauhan toteutumisesta liberaalien tasavaltojen muodostamassa rauhanomaisessa kansainliitossa ovat perustana modernimmalle demokraattisen rauhan teorialle. Tämän teorian keskeisen väittämän mukaan demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan. Väittämän tueksi on tarjottu niin normatiivisia, institutionaalisia kuin taloudellisiakin perusteluita. Metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään Chaim Perelmanin retoriikka-analyysiä. Perelmanilainen argumentaatioteoria koostuu kolmesta osa-alueesta: yleisöstä, esisopimuksista sekä argumentaatiotekniikoista. Yleisö määrittää argumentoinnin luonteen ja kulun. Esisopimukset ovat puolestaan argumentoijan ja yleisökonstruktion välisiä julkilausumattomat olettamuksia, joihin argumentin vaikuttavuus perustuu. Argumentaatiotekniikat viittaavat niihin rakenteellisiin periaatteisiin, joita argumentaatio edetessään noudattaa ja joiden avulla esitetyt väitteet pyritään oikeuttamaan. Tutkimuksen aineisto koostuu Clintonin ja Bushin ulkopoliittisista puheista. Aineisto on rajattu ajallisesti vuosien 1997-2004 väliselle ajanjaksolle. Oleellisimpina lähdeteoksina toimivat tutkimuksen teorian osalta Immanuel Kantin tuotanto sekä demokraattisen rauhan teorian puolustajien ja kriitikoiden kirjoitukset. Metodologian osalta tärkeimmät lähteet ovat Chaim Perelmanin Retoriikan valtakunta sekä Perelmanin yhdessä Lucie Olbrechts-Tytecan kanssa kirjoittama The New Rhetoric. Tutkimuksessa todetaan kuinka kantilaisen filosofian ja demokraattisen rauhan teorian taustalla vaikuttavat liberaalit arvot ilmenevät toistuvasti molempien presidenttien retoriikassa. Varsinainen demokraattisen rauhan teoria normatiivisine, institutionaalisine ja taloudellisine tekijöineen nousee sekin presidenttien argumentaatiossa esiin. Clintonin ja Bushin retoriikka toimii näin ollen jatkumona Yhdysvaltain presidenteille tyypilliselle demokratian edistämisen traditiolle. Clinton painottaa argumentaatiossaan liberaalin internationalismin mukaisesti multilateralismin merkitystä sekä siihen liittyviä vapauden ja demokratian arvoja. Bushin liberaalien arvojen levittämistä ja unilateraalia voimankäyttöä korostavan retoriikan taustalta löytyy puolestaan vahva uuskonservatiivinen ajattelu.
  • Ahonen, Sari Kristiina (Helsingfors universitet, 2008)
    Tässä tutkielmassa etsitään vastausta kysymykseen, mitä vaikeuksia soveltava eetikko kohtaa yrittäessään soveltaa Immanuel Kantin moraaliteoriaa. Soveltavassa etiikassa pyritään ensisijaisesti löytämään vastaus kysymykseen, miten normatiivisen etiikan teorioista päästään sellaisiin periaatteisiin ja sääntöihin, joita voi käyttää hyväksi tosielämän moraalisissa valintatilanteissa. Immanuel Kantin moraaliteoria on tunnetuimpia normatiivisen etiikan teorioista, mutta soveltavassa etiikassa sitä on tutkittu vähän. Viime aikoina kiinnostus itse Kantin teoriaa kohtaan on ollut nousussa. Uuden tutkimuksen myötä on ryhdytty pohtimaan Kantin teorian tarjoamia mahdollisuuksia toimia apuna eettisessä päätöksenteossa. Nykytutkijat uskovat, että mikäli Kantin deontologisen teorian puitteissa kyetään onnistuneesti ratkaisemaan moraalisia ongelmatilanteita, se muodostaa varteenotettavan vaihtoehdon utilitarismille, joka on pitkään dominoinut soveltavan etiikan tutkimusta. Tutkimuksen metodisena viitekehyksenä toimii Matti Häyryn näkemys soveltavasta etiikasta. Häyryn mukaan soveltavan etiikan ydinkysymys kuuluu, mitä ihmisen tulee tehdä tilanteessa x, y ja z. Tutkielman puitteissa pyritään selvittämään, pystyykö Kant vastaamaan tähän kysymykseen. Kantin moraaliteorian ja siihen liittyvän uuden tutkimuksen esittely on keskeisellä sijalla tässä työssä. Velvollisuus on Kantin teorian ydinkäsite, ja sen analysointiin kiinnitetään paljon huomiota. Kantin teorian puitteissa on kyettävä vastaamaan kysymyksiin, mikä ihmistä tietyssä tilanteessa velvoittaa ja miten velvollisuuksien väliset konfliktit ratkaistaan. Ilman vastauksia näihin kysymyksiin Kantin moraaliteoriaa on vaikea soveltaa. Nykytutkimuksen valossa näyttää siltä, että tutkijat eivät ole lähelläkään yksimielisyyttä siitä, miten velvollisuuksien väliset konfliktit tulisi ratkaista. Velvollisuuksien välisten konfliktien ratkaiseminen edellyttää Kantin moraaliteorian modifioimista. Se, mihin suuntaan Kantin teoriaa tulisi kehittää, on nykytutkijoiden mielestä epäselvää. Tutkimuksen lopputulema on se, että erityisesti epätäydellisiin velvollisuuksiin ja moraalidilemmoihin kiinnittyvät kiistat muodostavat melkoisen ongelman sekä itse Kantin teorian että sen soveltamisen näkökulmasta. Tulkintakiistat osoittavat, ettei Kant kykene riittävällä tarkkuudella kertomaan, mitä ihmisen tulee tehdä tilanteessa x, y ja z.
  • Ahonen, Sari (2008)
    Tässä tutkielmassa etsitään vastausta kysymykseen, mitä vaikeuksia soveltava eetikko kohtaa yrittäessään soveltaa Immanuel Kantin moraaliteoriaa. Soveltavassa etiikassa pyritään ensisijaisesti löytämään vastaus kysymykseen, miten normatiivisen etiikan teorioista päästään sellaisiin periaatteisiin ja sääntöihin, joita voi käyttää hyväksi tosielämän moraalisissa valintatilanteissa. Immanuel Kantin moraaliteoria on tunnetuimpia normatiivisen etiikan teorioista, mutta soveltavassa etiikassa sitä on tutkittu vähän. Viime aikoina kiinnostus itse Kantin teoriaa kohtaan on ollut nousussa. Uuden tutkimuksen myötä on ryhdytty pohtimaan Kantin teorian tarjoamia mahdollisuuksia toimia apuna eettisessä päätöksenteossa. Nykytutkijat uskovat, että mikäli Kantin deontologisen teorian puitteissa kyetään onnistuneesti ratkaisemaan moraalisia ongelmatilanteita, se muodostaa varteenotettavan vaihtoehdon utilitarismille, joka on pitkään dominoinut soveltavan etiikan tutkimusta. Tutkimuksen metodisena viitekehyksenä toimii Matti Häyryn näkemys soveltavasta etiikasta. Häyryn mukaan soveltavan etiikan ydinkysymys kuuluu, mitä ihmisen tulee tehdä tilanteessa x, y ja z. Tutkielman puitteissa pyritään selvittämään, pystyykö Kant vastaamaan tähän kysymykseen. Kantin moraaliteorian ja siihen liittyvän uuden tutkimuksen esittely on keskeisellä sijalla tässä työssä. Velvollisuus on Kantin teorian ydinkäsite, ja sen analysointiin kiinnitetään paljon huomiota. Kantin teorian puitteissa on kyettävä vastaamaan kysymyksiin, mikä ihmistä tietyssä tilanteessa velvoittaa ja miten velvollisuuksien väliset konfliktit ratkaistaan. Ilman vastauksia näihin kysymyksiin Kantin moraaliteoriaa on vaikea soveltaa. Nykytutkimuksen valossa näyttää siltä, että tutkijat eivät ole lähelläkään yksimielisyyttä siitä, miten velvollisuuksien väliset konfliktit tulisi ratkaista. Velvollisuuksien välisten konfliktien ratkaiseminen edellyttää Kantin moraaliteorian modifioimista. Se, mihin suuntaan Kantin teoriaa tulisi kehittää, on nykytutkijoiden mielestä epäselvää. Tutkimuksen lopputulema on se, että erityisesti epätäydellisiin velvollisuuksiin ja moraalidilemmoihin kiinnittyvät kiistat muodostavat melkoisen ongelman sekä itse Kantin teorian että sen soveltamisen näkökulmasta. Tulkintakiistat osoittavat, ettei Kant kykene riittävällä tarkkuudella kertomaan, mitä ihmisen tulee tehdä tilanteessa x, y ja z.
  • Rinne, Pärttyli (De Gruyter, 2018)
    What did Immanuel Kant really think about love? In Kant on Love, Pärttyli Rinne provides the first systematic study of ‘love’ in the philosophy of Kant. Rinne argues that love is much more important to Kant than previously realised, and that understanding love is actually essential for Kantian ethical life.The study involves two interpretative main propositions. First, that love in Kant includes an underlying general division of love into love of benevolence and love of delight. Further, the study divides Kant’s concept of love into several aspects of love, such as self-love, sexual love (and love of beauty), love of God, love of neighbor and love in friendship. A chapter of the book is devoted to each of these aspects, beginning with the lowest forms of self-love as crude animality, and moving gradually upwards towards idealised ethical notions of love. One way or another, the major aspects relate to the general division of love.This analytical trajectory yields the second main proposition of the study: Together, the aspects of love reveal an ascent of love in Kant’s thought. Perhaps surprisingly, for Kant, love permeates human existence from the strongest impulses of nature to the highest ideals of morally deserved happiness.
  • Taneli, Matti (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee valistusajan yhden merkittävimmän filosofin saksalaisen Immanuel Kantin (1724---1804) näkemystä uskonnosta. Kant syntyi Königsbergissä, nykyisessä Venäjän Kaliningradissa, pietistiseen kotiin. Ennen kaikkea äidillä oli tärkeä vaikutus Kantin uskonnolliseen kehitykseen. Kant ei kuitenkaan pitäytynyt vanhempiensa uskoon, vaikka hän arvosti vanhempiaan ja pietistejä ihmisinä. Kant ei lapsuus- ja nuoruusajan jälkeen enää käynyt säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Ylipiston rehtorinakaan ollessaan hän ei osallistunut jumalanpalveluksiin. Tutkielmani alkupuolella analysoin Kantin filosofian pääkohtia, mikä onkin välttämätöntä hänen uskonnollisen ajattelunsa ymmärtämiseksi. Kant esittää filosofisessa pääteoksessaan Puhtaan järjen kritiikki (Kritik der reinen Vernunft 1781, 1787) näkemyksensä kolmesta perinteisestä jumala-argumentista, siis ontologisesta, kosmologisesta ja fysikoteologisesta. Kantin mukaan mikään näistä kolmesta Jumalan olemassaolotodistuksesta ei kykene todistamaan Jumalan olemassaoloa. Kantin mukaan on niin, ettei teoreettisen järjen avulla voida todistaa myöskään Jumalan olemattomuutta. Kant väittää, että Jumalan käsite ei ole ristiriitainen kuten pyöreän neliön käsite. Jumala voi siis olla olemassa. Kant esittää, että Jumalan olemassaolo, sielun kuolemattomuus ja vapaa tahto eivät ole teoreettisen, vaan käytännöllisen järjen postulaatteja eli vaatimuksia. Emme voi tietää, että Jumala on olemassa, mutta meidän on järkevää ajatella ja toivoa sitä, koska jos hyveellisesti eläneen ihmisen elämä olisi surkea ilman toivoa paremmasta elämästä, se olisi epäoikeudenmukaista ja ihmiselle sietämätöntä. Näin ollen moraalinen ihminen ei voisi olla onnellinen ilman oletusta maailmanhallitsijasta, Jumalasta. Kantin suhtautuminen uskontoon, jota hän käsittelee laajasti uskonnonfilosofisessa pääteoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa (Religion innerhalb der Grenzen der blossen Vernunft, 1793), on ambivalenttinen. Yhtäältä hän arvostaa uskonnossa ilmenevää moraalista toimintaa, toisaalta hän suhtautuu kielteisesti erilaisiin uskonnollisiin rituaaleihin. Kant pitää niitä taikauskoina ja epäjumalanpalveluksina. Näin ollen pappien toimintaan Kant suhtautuu pääasiassa kielteisesti. Kant sanoo uskonnon kuitenkin olevan kaikkien velvollisuuksiemme keskeinen sisältö, ymmärrettynä velvollisuudet jumalallisiksi käskyiksi. Kutsun Kantin näkemystä moraaliseksi järjenuskonnoksi, koska hän korostaa moraalin keskeistä merkitystä uskonnossa ja sitä, että uskonnon idea pitää olla saavutettavissa järjen avulla. Moraalilaki käskee ihmistä tekemään niin, että hän edistää korkeimman hyvän toteutumista maailmassa. Mutta korkeimman hyvän ihminen voi toivoa toteuttavansa ainoastaan silloin, kun hänen tahtonsa on sopusoinnussa pyhän ja hyvän maailmanluojan kanssa. Kant pitää ainoastaan kristinuskoa kaikista maailman uskonnoista sellaisena, jonka perustalta ihanteellista uskontoa voidaan kehittää. Hänen mukaansa ihmisen uskonnollisen pyrkimyksen päämääränä tulisi olla se, että toteutuisi maanpäällinen eettinen valtakunta, joka olisi taivaallisen Jumalan valtakunnan maanpäällinen vastine. Kant käsittelee teoksessaan Uskonto pelkän järjen rajoissa laajasti myös pahaa ja radikaalia pahaa. Kant ei tarkoita radikaalilla pahalla järkyttäviä Hitlerin ja Stalinin kaameuksia tai muita niiden kaltaisia pahoja tekoja. Radikaali paha on teoreettinen konstruktio, jonka avulla selitetään, miksi ja miten paha on maailmassa ylipäätään mahdollista. Kant tarkoittaa pahalla sitä, että ihminen valitsee moraalilain eli kategorisen imperatiivin vastaisia toimintaohjeita. Radikaali paha on ’’subjektiivinen perusta’’, joka tekee tällaisen toimintaohjeen valitsemisen mahdolliseksi. Kantin käsitys radikaalista pahasta eroaa kristillisestä perisyntiopista, mutta sitä voidaan pitää augustinolaisen perisyntiopin filosofisena vastineena. Kantin perisynnin tulkinnassa korostuu ihmisen turmeltuneisuuden perustavanlaatuisuus. Jos syyllisyys on synnynnäistä, syyllisyys johtuu ihmisen omasta turmeltuneisuudesta eikä toisen ihmisen pahoista teoista. Tässä Kantin näkemys eroaa augustinolaisesta perinteestä, mutta ei kuitenkaan radikaalisti. Kantin näkemys eroaa kristillisestä traditiosta siinä, että hän väittää, että jopa taipumus pahaan tulee ymmärtää moraaliseksi pahaksi. Kant selittää pahan alkuperän olevan ajan ulkopuolella vapaasti valittavassa teossa. Hän erottaa sanan ’’teko’’ (Tat) kaksi erilaista merkitystä. Teon empiirisellä merkityksellä hän tarkoittaa sitä, että teko tehdään ajassa ja noumenaalisella merkityksellä sitä, että teko tehdään vapaasti ja vapaaehtoisesti ajan ulkopuolella. Kaikkien perustavimpien moraalisten taipumustemme alkuperä on noumenaalinen. Kant tarkoittaa taipumuksen pahaan olevan teko noumenaalisessa merkityksessä. Ajan ulkopuolista valintaa on vaikeaa ymmärtää. Se jää selittämättömäksi. Kantin mukaan sen täytyykin jäädä selittämättömäksi. Kantin suhtautuminen Jumalan olemassaoloon on moni-ilmeistä. Mutta varmaa on se, että hän ei ole ateisti, koska niin kielteisiä hänen näkemyksensä ovat ateismista. Kant väittää, että ateismi saattaa johtaa kannattajansa moraaliseen epätoivoon, koska ateisti ei usko, että Jumala palkitsee, rankaisee ja on korkeimman hyvän toteutumisen ehtona. Ateistilta puuttuu myös usko sielun kuolemattomuuteen, siksi hän voi turvautua toiminnassaan vain moraaliseen motiiviin. Kant ei ole myöskään teisti, panteisti eikä agnostikko, vaan lähinnä deisti, vaikka esimerkiksi Frederick C. Beiserin mukaan Kant on aito teisti. Kaiken kaikkiaan Kant esittää Jumalan olemassaoloa koskevat väitteensä filosofina eikä sen takia voida sanoa mitään täysin varmaa siitä, mitä Kant henkilökohtaisesti ajattelee Jumalan olemassaolosta. Kantin uskonnonfilosofian vaikutus myöhemmälle uskonnolliselle ajattelulle on ollut varsin merkittävä. Hänen ajattelunsa perillisiä ovat pragmaattiset, fideistiset ja eksistentialistiset teologit ja filosofit kuten Sören Kierkegaard, William James ja Ludwig Wittgenstein. Kantin monipuolinen uskonnollinen ajattelu inspiroi nykyajankin uskonnonfilosofeja, koska hänen ajattelustaan voi ammentaa yhä uusia näkökulmia sekä uskonnon ja uskonnollisuuden sekä sekulaarin maailman filosofiseen tutkimukseen ja tulkintaan. Kant onnistuu osoittamaan vakuuttavasti sen, että uskonnolliset kysymykset ja Jumalan olemassaolon pohtiminen pahan ongelmineen eivät vanhene tieteen edistymisen myötä.
  • Westphal, Kenneth R. (Helsinki University Press, 2021)
    Immanuel Kant’s ‘Transcendental Deduction of the Categories’ addresses issues centrally debated today in philosophy and in cognitive sciences, especially in epistemology, and in theory of perception. Kant’s insights into these issues are clouded by pervasive misunderstandings of Kant’s ‘Deduction’ and its actual aims, scope, and argument. The present edition with its fresh and accurate translation and concise commentary aims to serve these contemporary debates as well as continuing intensive and extensive scholarship on Kant’s Critique of Pure Reason. Two surprising results are that ‘Transcendental Deduction’ is valid and sound, and it holds independently of Kant’s transcendental idealism. This lucid volume is interesting and useful to students, yet sufficiently detailed to be informative to specialists. Kenneth R. Westphal is Professor of Philosophy at Boğaziçi University, İstanbul. His research focuses on the character and scope of rational justification in non-formal, substantive domains, both moral and theoretical. His books include several volumes on Kant.
  • Werner, Laura (2000)
    Käytännöllisen filosofian historian alaan kuuluva tutkimus käsittelee rakkauden ja moraalisuuden suhdetta Georg Wilhelm Friedrich Hegelin (1770–1831) varhaistuotannossa. Tunteiden suhde moraaliin on klassinen käytännöllisen filosofian ongelma, mutta nuoren Hegelin näkemykset rakkauden ja moraalisuuden suhteesta ovat suhteellisen tuntemattomia saksankielisen kielialueen ulkopuolella. Tutkimus selvittää rakkauden ja moraalisuuden käsitteiden suhdetta Hegelin varhaistuotannossa. Erityishuomion kohteena on rakkauden vaikutus Hegelin eettisen ajattelun kehitykseen ja Kant-kritiikkiin. Tutkielman kolmas tehtävä on kuvata aikaisempaa kommentaarikirjallisuutta monipuolisemmin Hegelin varhaisen rakkauden käsitteen merkitystä ja sisältöä. Tutkielman päälähteet ovat Hegelin postuumisti julkaistuja käsikirjoituksia, jotka suurimmaksi osaksi ovat säilyneet ainoastaan fragmentteina. Erityisesti käsitellään niin kutsuttua "Tübingenin esseetä" (1792/3), "Die Positivität der christlichen Religion" -kirjoitusta (1795/1796) sekä fragmentteja "Positiv wird ein Glaube genannt" (1797), "...so wie sie mehrere Gattungen kennenlernen" (1797) ja "...welchem Zwekke denn" (1797/1798). Rakkauden ja moraalisuuden suhteen kannalta erityisen tärkeä on niin ikään fragmenteista koostuva "Der Geist des Christentums und sein Schicksal" -kokonaisuus (1798–1800). Varsinainen tutkimus jakaantuu viiteen lukuun. Ensimmäisessä tarkastellaan aikaisempaa kommentaarikirjallisuutta ja aiemman tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä. Lisäksi esitellään keskeiset käsitteet ‘rakkaus', ‘moraalisuus', ‘yhdistyminen' (Vereinigung), ‘elämä' ja ‘uskonto'. Toinen luku käsittelee Hegelin ajattelun taustavaikutteita. Se kuvaa sekä Immanuel Kantin että 1700-luvun yhdistymisfilosofian näkemyksiä rakkauden ja moraalisuuden suhteesta. Kolmas luku keskittyy rakkauden ja moraalisuuden teemoihin Hegelin Tübingenin (1788–92) ja Bernin (1793–6) kausilla. Neljännessä luvussa tarkastellaan rakkautta ja moraalisuutta Hegelin Frankfurtin kaudella (1797–1800). Viides luku analysoi tarkemmin rakkauden käsitettä eri näkökulmista. Lisäksi tutkielma sisältää johdannon ja tuloksia tarkastelevan luvun. Tutkielman johtopäätös on seuraava: rakkauden käsite vaikutti Hegelin eettisen ajattelun kehitykseen kahdella tavalla. Ensinnäkin Hegelin irtaantuminen Kantin moraalifilosofiasta tapahtui nimenomaan rakkauden käsitteen avulla. Toiseksi rakkaus tarjosi Hegelille moraalisuuden ylittävän hyveellisyyden mallin. Rakkauteen pohjautuva hyveellisyys ylittää kantilaisen moraalisuuden, sillä kantilainen moraalisuus jakaa ihmisen kahtia järjen ja aistisuuden sfääreihin, joista järki orjuuttaa aistisuutta, kun taas rakkaudesta toimiva ihminen on sisäisesti yhtenäinen. Tutkimus osoittaa myös, että yritykset tulkita Hegelin varhaista rakkauden käsitettä yksinomaan uskonnollisesta tai kantilaisesta näkökulmasta eivät onnistu kuvaamaan käsitteen sisältöä riittävän tarkasti. Työ korostaakin aikaisempaa kommentaarikirjallisuutta enemmän Hegelin rakkauden käsitteen aistisuutta, sukupuolisuutta ja yhteyttä elämään.
  • Myllylä, Martti (2001)
    This study examines the reform of the United Nations' Security Council in the light of Immanuel Kant's political theory. The present constitutional structures of the international law with their basis in the United Nations' Charter are compared with Kantian political ideas. Normatively, the present United Nations does not meet the Kantian requirements of international right, because the United Nations is only a 'federation of states', not a 'federation of free states'. Before a federation of free states could be established, the states should become states that respect human rights and have government that genuinely represent the people. The principles of the United Nations' Security Council reform should be based on the strengthening role of the international law. The Kantian way of reforming the Security Council is to establish an international federation of free states. The rights-respecting nations, i.e. the liberal democracies, should enter into a contract with each other and subject themselves to the international law. Specifically, the principle of human rights should be lifted above the principle of state sovereignty. Ultimately, this means that such difficult questions as national self-determination, the borders of individual states and the use of international force should be subjected to the rule of law. The role and authority of the Security Council should be revised to constitute only executive power. The executive power should be given to those willing to be responsible for world security and those respected by the other states. The limits of the executive power, and the international use of force, can be rightfully set only by an independent court. In view of history, applying the Kantian principles of international right in all their ramifications could be a dangerous undertaking today. But on the other hand, there are indications that at least limited reform measures resembling the Kantian ideas are becoming inevitable. In addition, in order to promote international justice, states should make their opinions on the reform of the Security Council public.