Browsing by Subject "Kardiologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Lemma, Jasmiini; Nieminen, Tuomo; Kyhälä-Valtonen, Hanna; Nieminen, Markku; Salomaa, Veikko; Anttila, Ismo; Kerola, Anne; Rissanen, Harri; Jula, Antti; Koskinen, Seppo (Helsingfors universitet, 2017)
    Aims: Atrial fibrillation (AF) is the most common long-standing arrhythmia in the adult population. This study aimed to assess which factors increase the likelihood of developing AF, and whether AF is associated with worsened survival in the new millennium. Methods: 6299 participants from a nationally representative Finnish health cohort were followed from 2000 to 2014. The mortality and risk of developing AF were analyzed using Cox regression and logistic regression models. Results: The overall prevalence of AF in baseline ECG was 1.5%. During the 13 year follow- up, 16.9% of those without baseline AF and as many as 85% of those with AF at baseline died. AF increased the risk of dying 5-fold in unadjusted and 1.86-fold in adjusted analysis. In addition, age, gender, hypertension, heart failure, chronic obstructive pulmonary disease (COPD), diabetes and smoking were associated with increased mortality in the Cox regression model. During the first 10 years of follow-up, male gender, age, BMI and alcohol consumption were associated with developing AF. Conclusion: AF is clearly linked with mortality even after the emergence of modern anticoagulation therapy. BMI and alcohol consumption were the only modifiable health factors associated with the development of AF.
  • Kupari, Reino (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kuolleisuus kardiogeenisessa sokissa on noin 40 % huolimatta lisääntyneestä revaskularisaatioasteesta ja mekaanisten tukihoitojen kehittymisestä sydäninfarktin hoidossa. Aortan vastapulsaattori on ollut yleisimmin käytetty mekaaninen tukihoito kardiogeenisessa sokissa, mutta näyttö sen hyödyistä on perustunut ei-satunnaistettuihin kohorttitutkimuksiin. Tässä tutkimuksessa tutkittiin oliko vastapulsaattorin asennusajankohdalla vaikutusta päätetapahtumiin, joita olivat hemodynaamiset muuttujat (CI, PCWP), sairaalakuolleisuus ja kuolleisuus puoli vuotta hoitojakson alusta. Sairaalakuolleisuudessa ja kuolleisuudessa puoli vuotta hoitojakson alusta ei havaittu eroa varhaisella hoidolla ja yli 2 päivää sairaalaan tulosta aloitetulla hoidolla. Myöskään hemodynaamisissa parametreissa ei havaittu eroa potilasryhmien välillä.
  • Nissfolk, Anna (Helsingfors universitet, 2017)
    Aortaklaffstenos är den vanligaste indikationen för implantation av biologisk aortaklaff. Enligt vårdrekommendationer har patienterna antikoagulativ behandling med warfarin i tre månader efter operationen. Målet med studien är att kartlägga blödningar hos patienter med biologisk aortaklaffprotes, samt undersöka riskfaktorer för blödning i denna patientgrupp. Undersökningen gjordes på material som retrospektivt samlats in ur patientjournaler från universitetssjukhus i Finland och är en del i CARE-AVR-projektet. I materialet ingick 721 patienter och det förekom totalt 98 blödningsincidenter under uppföljningstiden, av dessa var 56 stora blödningar. I studien framkommer att behandlad hypertension innan aortaklaffimplantationen tredubblar risken för stor blödning. Permanent warfarinbehandling vid 3 månader efter operationen ökar risken för blödning. Kön, ålder vid operationen, diabetesbehandling och hjärtsvikt inverkar inte på blödningsrisken. En modifierad HAS-BLED klassifikation lämpar sig inte som verktyg vid bedömning av blödningsrisken hos patienter med biologisk AVR.
  • Heikkinen, Sanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Laajentava eli dilatoiva kardiomyopatia (DCM, dilated cardiomyopathy) on sydänlihaksen sairaus, jolle on tyypillistä sydämen vasemman kammion laajentuminen, sydämen pumppaustehon heikentyminen ja sydämen vajaatoiminta. Dilatoiva kardiomyopatia on koirien toiseksi yleisin, ei-synnynnäinen sydänsairaus myksomatoottisen läppävian jälkeen. Dilatoivaa kardiomyopatiaa esiintyy lähinnä suurilla ja keskikokoisilla koiraroduilla ja tyypillisimpiä rotuja ovat mm. dobermanni, tanskandoggi, irlanninsusikoira, bokseri ja newfoundlandinkoira. Kyseessä on kuolemaan johtava ja kliinisesti merkittävä sairaus. Dobermanneilla DCM:a esiintyy erityisen paljon verrattuna muihin rotuihin ja sairaus on todettu rodulla perinnölliseksi. Dobermannien DCM:lle on tyypillistä pitkä oireeton vaihe, rytmihäiriöiden aiheuttamat äkkikuolemat, ja nopeasti etenevä sydämen vajaatoiminnan vaihe. Dilatoivan kardiomyopatian diagnosoiminen oireettomassa vaiheessa on haastavaa, mutta hyvin tärkeää rodun jalostustoiminnan ja taudin vastustamisen kannalta. Varhaisesta diagnoosista ja lääkehoidon aloittamisesta voi olla etua myös yksittäisen koiran ennusteen kannalta. Dobermannien DCM:n tärkeimmät diagnostiset menetelmät ovat tällä hetkellä sydämen ultraäänitutkimus sydänmuutosten sekä 24 tunnin sydänfilmi eli Holter-tutkimus kammioperäisten rytmihäiriöiden toteamiseksi. Näihin menetelmiin perustuvaa vuosittaista seulontatutkimusta suositellaan kaikille, tai ainakin jalostuksessa käytettäville koirille. Dilatoivaan kardiomyopatiaan ei ole parantavaa hoitoa, mutta sairauteen liittyviä oireita voidaan lievittää ja potilaiden elinajan ennustetta parantaa lääkityksen avulla. Dobermannien DCM on ollut vuosia kiivaan kansainvälisen tutkimuksen kohteena, mutta tietämyksessä on vielä monia puutteita. Taudin geneettinen tausta on edelleen epäselvä, vaikka joitakin DCM:an liittyviä geenialuetta on jo tunnistettu. Uusista menetelmistä ja jatkuvista tutkimuksista huolimatta ei ole vielä onnistuttu löytämään yksittäistä ja varmaa diagnostista menetelmää oireettomien tapausten tunnistamiseksi. Myös potilaiden lääkehoidossa on kehittämisen varaa, jotta DCM:a sairastavat koirat voisivat elää mahdollisimman pitkään hyväkuntoisina ja oireitta. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksen oli kartoittaa tämänhetkinen tietämys liittyen dobermannien DCM:an, ja pohtia miten tietoa voitaisiin soveltaa taudin vastustamisessa Suomessa. Tiedon kartoittaminen on oleellinen osa tutkimustoimintaa, jotta resurssit osataan jatkossa suunnata aihealueisiin, joista tarvitaan lisää tietoa. Suomenkielistä kattavaa tietopakettia dobermannien DCM:sta ei ole aiemmin ollut saatavilla, joten tämä kirjallisuuskatsaus on pyritty kirjoittamaan niin, että sitä voisivat käyttää tiedonlähteenä eläinlääkäreiden lisäksi myös dobermannien omistajat ja kasvattajat. Eläinlääkärien toivotaan voivan hyödyntää tutkielman tietoa myös käytännön praktiikassa, DCM-tapausten diagnostiikassa ja hoidossa. Huomioitavaa on kuitenkin, että uutta tietoa tulee jatkuvasti ja tiedon päivittäminen jää näin ollen dobermannien DCM:n kanssa toimivien oman aktiivisuuden varaan.
  • Lötjönen, Paula (Helsingin yliopisto, 2017)
    Eisenmengerin oireyhtymän (ES) taustalla on synnynnäinen sydänvika, jossa systeemi- ja keuhkoverenkierto sekoittuvat muodostaen oikovirtauksen, joka kulkee ainakin osittain oikealta vasemmalle. Potilaiden elinikä on yhä alhaisempi kuin terveen väestön, vaikka ennuste on parantunut viime vuosikymmenten aikana. Suomen ES-potilaita ei ole aiemmin tutkittu systemaattisesti. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ES:n epidemiologiaa Suomessa vuosina 1977-2012. Lisäksi pyrimme tutkimaan potilaiden yleisimpiä kuolinsyitä ja sairastavuutta sekä uusien keuhkoverenpainetta alentavien lääkkeiden (Advanced therapy, AT) käyttöä ja vaikutuksia ES-potilailla. Potilasaineisto kerättiin maanlaajuisesti Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) tiedostojen avulla. Tulokset analysoitiin SPSS-tilastointiohjelmalla. Päätetapahtumaksi määritettiin kuolema tai sydän-keuhkosiirteen saaminen. Aineisto käsitti 166 potilasta, joista 67% oli naisia ja 35% Down-potilaita. Yleisimpiä sydänvikoja olivat VSD ja AVSD. Vuoden 2012 lopulla sydän-keuhkosiirteen oli saanut 12 potilasta, 94 oli menehtynyt ja 60 oli elossa. Elossa olevat potilaat olivat keskimäärin 40-vuotiaita. ES:n esiintyvyys ja ilmaantuvuus on laskenut viime vuosikymmenien aikana: vuonna 2012 esiintyvyys oli 11/miljoona asukasta ja 2000-luvulla ilmaantuvuus 0,1/miljoona asukasta/vuosi. Yleisimpiä kuolinsyitä olivat sydämen vajaatoiminta ja infektiot. Suurin osa potilaista kärsi jostain tutkimastamme komplikaatiosta. AT-lääkityksiä oli käyttänyt 36 potilasta ja käytetyimpiä lääkkeitä olivat bosentaani ja sildenafiili. Lääkkeet vaikuttivat hieman parantavan suorituskykyä 6 minuutin kävelytestissä (6MWT) sekä pienentävän sairastavuutta ja kuolleisuutta. Tutkimuksella saatiin uutta tietoa ES-potilaista ja sairauden epidemiologiasta Suomessa. Potilaiden määrä on pienentynyt vuosien aikana ja potilaat voivat aiempaa paremmin. AT-lääkityksillä vaikuttaisi olevan positiivista vaikutusta potilaan elämänlaatuun, sairastavuuteen ja kuolleisuuteen, vaikutuksista tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia.
  • Kärkkäinen, Anni (Helsingfors universitet, 2015)
    Tavoite Tutkielman tavoitteena oli selvittää suoriin antikoagulantteihin liittyviä tukos ja vuotokomplikaatioita ennen ja jälkeen rytminsiirron ja tarkastella eteisvärinäpotilaiden aikaviivettä diagnoosista elektiiviseen rytminsiirtoon, kun käytössä oli suora antikoagulantti. Taustaa Rytminsiirto pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti eteisvärinädiagnoosin jälkeen. Jos rytmihäiriö on kestänyt >2vrk, täytyy antikoagulaatiolääkityksen olla hoitotasolla vähintään 3 viikkoa ennen kuin rytminsiirto on tukosriskin suhteen turvallista suorittaa. Suorien antikoagulanttien tehokkuudesta ja turvallisuudesta rytminsiirtopotilailla on kansainvälistä näyttöä, ja suomalaisessa Käypähoito-suosituksessa ne ovatkin jo vaihtoehto varfariinilla toteutettavaan antikoagulaatioon. Suorilla antikoagulanteilla hoitotasapaino saavutetaan nopeasti, ja oletettavaa on, että myös aikaviive rytminsiirtoon täten nopeutuisi. Suomessa rytminsiirron aikaviivettä tai suoriin antikogulantteihin liittyviä komplikaatioita ei ole aikaisemmin tutkittu. Metodit Tutkimusta varten käytettiin monikeskusrekisteritutkimusta, johon on täytetty tiedot 270:stä eteisvärinäpotilasta ja 347:stä elektiivisestä rytminsiirrosta. Kaikilla potilailla oli käytössä suora antikoagulantti. Tulokset Aineistossa todettiin yksi rytminsiirtoa edeltävä GI-vuotokomplikaatio (N=1, 0,37%) kun käytössä oli dabigatraani 150mgx2. Lisäksi todettiin yksi rytminsiirtoon liittyvä aivoembolisaatio (N=1, 0,29%) kun käytössä oli dabigatraani 150mgx2. Aikaviive eteisvärinän diagnoosista rytminsiirtoon oli mediaanina 35 päivää. Hoitoaika suorilla antikoagulanteilla ennen rytminsiirtoa oli mediaanina 34 päivää. 347 rytminsiirrosta onnistui 89% ja saavutetuista sinusrytmeistä takaisin eteisvärinään päätyi 41% yhden kuukauden seuranta-ajan kuluessa. Päättely Suorat antikoagulantit rytminsiirtopotilailla todettiin tehokkaiksi ja turvallisiksi, tukos- ja vuotoriskin jäädessä alle yhden prosentin luokkaan. Tulos vastaa myös aiempia tutkimuksia. Uudet antikoagulantit näyttäisivät nopeuttavan eteisvärinäpotilaiden rytminsiirtoon pääsyä verrattuna varfariiniin, mikä puoltaa suorien antikoagulanttien käyttöä ennen elektiivistä rytminsiirtoa.
  • Holm, Carl-Christian (Helsingfors universitet, 2011)
    Målsättningen med denna studie var att karaktärisera familjära fall av förmaksflimmer (FA) och bestämma förekomsten av fokalt fött FA i detta material. Undersökningsmaterialet bestod av FA patienter på Mejlans rytmkardiologiska klinik, samt familjemedlemmar till dessa. För detta arbete analyserades 24 eller 48 timmars ambulatoriskt EKG på 42 personer. Bland dessa fanns 17 familjer av flera generationer vilka studerades närmare, främst med avseende på förekomsten av fokala triggrar. 40% av FA fallen uppfyllde de uppställda kriterierna för fokalt FA. Denna siffra är signifikant lägre än de ca 80% som tidigare rapporterats vid non-familjärt enskilt FA. Detta kunde tyda på en vid familjärt FA ökad känslighet i förmaken för ändå förekommande men lågfrekventa fokala triggrar. Undersökningen visade att en detaljanalys av 24 timmars Holter registrering är ett användbart sätt att kartlägga förmaksflimrets bakgrund.
  • Sánez Tähtisalo, Heini (Helsingfors universitet, 2017)
    Sydän- ja verisuonisairauksien syntyyn vaikuttavat sekä ympäristötekijät että perimä. EKG kuvaa sydämen sähköistä toimintaa. Mitattaviin osiin jaetun EKG:n rinnalla sydänperäiseen äkkikuolleisuuteen vaikuttavien geenitekijöiden tunnistaminen mahdollistaisi riskipotilaiden tunnistamisen ennen vakavia sydänperäisiä häiriöitä sekä ennaltaehkäisevän lääketieteellisen hoidon kohdentamisen. Tässä kandidaattipolymorfismitutkimuksessa selvitettiin onko sydämen toimintaan osallistuvien beeta1 – ja beeta2 –adrenoreseptorien (ADRB1 ja ADRB2) tai angiotensiinikonvertaasientsyymin (ACE) geenien keskeisillä polymorfismeilla vaikutusta EKG:n piirteisiin. Potilasaineistona oli GENRES-tutkimukseen osallistuneet verenpainetautia sairastavat miehet (n=186). Polymorfismien vaikutusta QT-aikaan ja T-aallon muodostumiseen etsittiin nelivaiheisella lineaarisella regressiomallilla. Analyysien keskeisimpinä tuloksina havaittiin tilastollisesti merkitsevä ADRB1 Gly49 –alleelin QT-aikaa lyhentävä vaikutus ja ADRB1 Gly389 –alleelin QT-aikaa pidentävä vaikutus. ADRB2 Gly16Arg- ja Gln27Glu-vaihteluiden yhteys T-aallon muodostumiseen jäi olemattomaksi tai heikoksi. ACE I/D:n deleetio-polymorfismi viittaa tutkimuksen perusteella T-aallon muutoksiin, jotka ovat yhdistettävissä lisääntyneeseen äkilliseen sydänperäiseen kuolleisuuteen. Tämän tutkielman havainnot viittaavat siis useampiin mahdollisiin polymorfismien ja EKG-muuttujien välisiin yhteyksiin ja kannustavat tarkempiin jatkotutkimuksiin yhteyden kliinisen merkityksen arvioimiseksi.
  • Djupsjöbacka, Aurora (Helsingfors universitet, 2017)
    Plötslig hjärtdöd är den vanligaste dödsorsaken i industriländerna. Kammarflimmer är en av de viktigaste orsakerna till plöstslig hjärtdöd. Hos 5-10 % av patienterna finner man ingen orsak till kammarflimret. Hos dessa patienter inleds en noggrann klinisk utredning där även gentester för genetiska rytmstörningssjukdomar spelar en mycket viktig roll. Då utredningen inte ger en förklaring till kammarflimret ställs diagnosen idiopatiskt kammarflimmer. Målet med vår studie var att med hjälp av exomsekvensering undersöka den genetiska bakgrunden till idiopatiskt kammarflimmer. I studien inkluderades 36 patienter hos vilka en förklaring till kammarflimret inte upptäcktes vid rutinmässiga kliniska undersökningar. Efter noggrann evaluering av varianterna i ljuset av släktanamnes och klinisk information om patienterna identifierades tre sannolikt patogena varianter och två varianter med okänd betydelse (VUS). Studien visar att vid exomsekvensering av patienter med idiopatiskt kammarflimmer kan avslöja en underliggande genetisk rytmstörningssjukdom hos en liten del av patienterna men hos majoriteten förblir orsaken till kammarflimret oklar.
  • Saloranta, Andreas (Helsingfors universitet, 2017)
    Denna studie utvärderar det kliniska resultatet och det postoperativa behovet av permanent pacemaker hos patienter som undergått transfemoral kateterburen aortaklaffinplantation (TAVI) med den självexpanderande klaffprotesen Symetis ACURATE neo TF. Metod: Mellan juni 2015 och mars 2017 undergick 213 patienter (ålder 82,5 ± 5,7 år, 62,4 % kvinnor, STS score 4,20 ± 2,40) TAVI med ACURATE neo på Helsingfors universitetssjukhus, kantonssjukhuset i Lucerne, Karolinska sjukhuset i Stockholm och universitetssjukhuset i Odense. Data analyserades retrospektivt utgående från Valve Academic Research Consortium-2-rekommendationen. Resultat: Ingreppet lyckades i 93,9 % av fallen. Pacemaker inplanterades åt sex patienter (3,11 %). En patient (0,47 %) dog inom uppföljningen (30 dagar). Nytt vänstersidigt skänkelblock konstaterades hos 9,84 %, neurologiska komplikationer uppkom hos 3,29 %, vaskulära komplikationer hos 15,0 % och stora blödningar hos 6,57 %. Diskussion: TAVI med ACURATE neo är ett ingrepp med låg dödlighet och gott hemodynamiskt resultat som associeras med liten postoperativ risk för pacemakerinplantation.
  • Lyly, Lauri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Sydän- ja verisuonisairaudet ovat edelleen johtava kuolinsyy länsimaissa. Tämän tutkielman aihe, ei-ST-nousuinfarkti (NSTEMI), kuuluu akuutin koronaarisyndrooman kirjoon yhdessä ST-nousuinfarktin (STEMI) ja epävakaan angina pectoriksen (UAP) kanssa. Hoidosta on sekä Euroopan kardiologiyhdistyksen että Suomen Käypä Hoito -työryhmän suositus. Tutkielmassa tarkastellaan hoitosuositusten toteutumista HUS-alueella FinnHeart-ohjelman piiriin kuuluvista kardiologisista korteista ajalta 9/2012 - 8/2016 yhdistettynä sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen ajanvaraustietoihin. Menetelmänä on tilastollinen analyysi rakenteellisista sairauskertomuksista käymättä läpi jatkuvatekstisiä sairauskertomuksia. Erityisenä tarkastelun kohteena on hoitosuositusten toteutuminen hoidon viiveen, pallolaajennuksen ja lääkehoidon osalta. Lisäksi tarkastellaan kuolleisuutta sepelvaltimotaudin riskitekijöiden, aiemmin todettujen sydän- ja verisuonisairauksien, sepelvaltimoiden varjoainekuvauslöydöksen ja pallolaajennuksen suhteen. Hoidolle asetetut tavoitteet toteutuvat aineistossa kohtalaisen hyvin ja kestävät myös kansainvälisen vertailun huomattavasti suurempaan aineistoon ruotsalaisesta SCAAR-rekisteristä.
  • Vuorela, Mikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sydänsähkökäyrä eli elektrokardiogrammi (EKG) rekisteröidään tyypillisesti epäiltäessä tai seurattaessa sydänsairautta. Lisäksi EKG mitataan usein myös oireettomilta perusterveiltä terveystarkastuksien, leikkauskelpoisuutta arvioivien tutkimuksien tai urheilijoiden sydänterveyden arvioinnin yhteydessä. EKG:n normaalirajojen määrittäminen luo pohjan monien sydänsairauksien diagnostisten kriteerien luomiselle ja määrittämiselle. Tutkimuksessa käsiteltiin 1333 EKG-lyhytrekisteröintiä vapaaehtoisilta perusterveiltä täysi-ikäisiltä suomalaisilta. Rekisteröinnit tehtiin Orion Pharman lääketutkimuksien alkutarkastuksien yhteydessä vuosina 2003 - 2015. Toistomittauksien suodattamisen jälkeen käsiteltiin 898 EKG-rekisteröintiä, joista tarkasteltiin sekä käsin ECIMS- mittausjärjestelmällä mitattuja että EKG:n rekisteröintilaitteiden tulosteisiin määrittämiä automaattisen analyysin arvoja. Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa terveiden suomalaisten lääketutkimuksiin vapaaehtoisesti osallistuvien henkilöiden EKG-lyhytrekisteröintien normaalit johtumisajat, tutkia iän ja sukupuolen vaikutusta johtumisaikoihin, vertailla saatuja tuloksia kirjallisuuteen ja pohtia terveen väestön EKG:n johtumisaikojen normaalirajoja sekä tarkastella poikkeamalöydösten esiintyvyyttä terveessä populaatiossa. Tutkimuksen tulokset vastaavat johtumisaikojen normaalirajojen suhteen oleellisilta osin aikaisempia aikuisväestölle tehtyjä tutkimuksia, joissa havaittiin ikääntymisen ja sukupuolen vaikuttavan johtumisaikoihin. Tulosten ja kirjallisuuden perusteella pitäisi jatkossa pohtia iän ja sukupuolen mukaisten viiterajojen luomista EKG:n johtumisajoille. Tässä tutkimuksessa tehtyjen havaintojen ja kirjallisuuden perusteella voitaisiin esittää esimerkiksi seuraavia viiterajoja: PR- aika 120 – 210 ms, QRS-aika 70 – 110 ms, QRS-akseli -30° – 90° ja QTcF-ajan ylärajaksi miehille 450 ms ja naisille 460 ms. QTcB-ajan käytöstä tulisi luopua. EKG-poikkeavuuksia löytyi perusterveiltä tutkittavilta jonkin verran, mutta niiden kliininen merkitys vaikuttaa kirjallisuuden perusteella pieneltä. Löydösten esiintyvyys vastaa oleellisesti aikaisempia havaintoja kirjallisuudessa. (205 sanaa)
  • Harjola, Pia (Helsingfors universitet, 2016)
    Background: Real-life data on the role of emergency medical services (EMS) in acute heart failure (AHF) are scarce. Our aim was to describe prehospital treatment of AHF and to compare patients using EMS with self-presented, non-EMS patients. Methods: Data were collected retrospectively from three university hospitals in Helsinki metropolitan area between July 1 2012 and July 31 2013. According to the use of EMS, patients were divided into EMS and non-EMS groups. Results: The study included 873 AHF patients. One hundred were (11.5%) EMS and 773 (88.5%) non-EMS. EMS patients tended to have more comorbidities. Initial heart rate (HR) and peripheral oxygen saturation (SpO2) differed between EMS and non-EMS patients; mean HR 89.2 (SD 22.5) vs. 83.7 (21.5) /min (p=0.02) and SpO2 90.3 (8.6) vs. 92.9 (6.6)% (p=0.01). However, on presentation to ED EMS patients' vital signs were similar to non-EMS patients'. On presentation to ED 46.0% were normotensive and 68.2% "warm and wet". Thirty-four percentage of EMS patients received prehospital medication. In-hospital mortality was 6.0% and 7.1% (p=0.84) and length of stay (LOS) 7.7 (7.0) and 8.5 (7.9) days (p= 0.36) in EMS and non-EMS groups. Conclusion: The use of EMS and administration of prehospital medication was low. EMS patients had initially worse HR and SpO2 than non-EMS patients. However, EMS patients' signs improved and were similar on presentation to ED. There was no difference in in-hospital mortality and LOS. This underscores the need for equal attention to any AHF patient independent of the arrival mode.