Browsing by Subject "Kekkonen, Urho"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Virta, Mikko (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee Sakari Tuomiojan puolipoliittisen toimitusministeristön käynnistämää MiG-15-hävittäjien hankintaa Neuvostoliitosta vuonna 1954. Hanke oli ulkopoliittisena avauksena ennen kuulumaton, kuten presidentti Paasikivi päiväkirjassaan manasi siitä kuultuaan. Hankkeesta oli päätetty hallituksen pienessä sisäpiirissä pääministeri Tuomiojan, puolustusministeri Päiviö Hetemäen ja kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Auran kesken. Siitä ei ollut kerrottu etukäteen presidentille, puolustusvoimien johdolle eikä edes hallituksen ulkoministerille Ralf Törngrenille. Siinä missä kaluston ostaminen Neuvostoliitosta oli myöhemmin 1960-luvulla yleinen käytäntö, oli se 1950-luvun puolivälissä kaikkea muuta. Lisäksi aloitteen tekijänä oli sotien jälkeen oikeistolaisin hallitus. Ministereinä oli tunnettuja johtohahmoja porvaripuolueista. Erikoista oli sekin, että uusi ulkopoliittinen avaus tehtiin vasta eduskuntavaalien jälkeen, kun seuraavaa hallitusta oltiin jo muodostamassa. Tutkielmassa rekonstruoidaan hävittäjähankkeen koko elinkaari. Lisäksi pohditaan, miksi hankkeeseen ryhdyttiin, miksi hanke kaatui ja mitä siitä seurasi. Lähdeaineisto koostuu pääasiassa arkistolähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta. Aiempi tutkimuskirjallisuus on hävittäjähankkeen osalta kuitenkin hajanaista ja keskenään ristiriitaista. Aihetta on kirjallisuudessa lähinnä ohimennen sivuttu, eikä siitä ole olemassa perusteellista tutkimusta. Tutkimusaiheen historiallinen viitekehys liittyy Stalinin kuoleman jälkeiseen kansainvälisen politiikan suojasäähän, Suomen sisä-, ulko-, kauppa- ja puolustuspolitiikkaan sekä ilmavoimien kalustohankintoihin 1950-luvulla. Tutkielman pääasiallinen metodi on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että MiG-15-hankkeen taustalla oli ensisijaisesti tarve parantaa ilmavoimien huonoa kalustotilannetta, joka nähtiin yhtenä Suomen puolustuksen pahimmista puutteista. Sen lisäksi hankinnan käynnistämiseen vaikutti idänkaupan tasapainottamisen tarve, sekä mahdollisesti pyrkimys ylläpitää hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa. Jälkimmäinen taas liittyi sisäpoliittiseen valtataisteluun, jota käytiin seuraavia presidentinvaaleja silmällä pitäen. Hävittäjähankinnan ulkopoliittinen painoarvo kuitenkin aliarvioitiin. Hanke aiheutti huolta länsimaiden keskuudessa, nousi lehtien otsikoihin ja nostatti huhumyllyn Suomen ja Neuvostoliiton sotilaallisesta lähentymisestä. Lopulta Suomi perääntyi kaupasta ja päätyi ostamaan MiGien sijaan Vampire Trainer -harjoituskoneita Isosta-Britanniasta. Kaupan kaatumiseen vaikuttivat poliittiset, taloudelliset ja sotilastekniset syyt. Merkittävin tekijä oli kysymys siitä, koulutettaisiinko lentäjät Neuvostoliitossa, kuten Suomi toivoi, vai Suomessa, kuten Neuvostoliitto toivoi. Tutkielma sijoittaa hävittäjähankkeen ulkopolitiikan, idänkaupan, sisäpoliittisen valtataistelun ja puolustusmateriaalihankintojen monisäikeiseen kokonaisuuteen. Tutkimustulokset paljastavat, kuinka vaikea Suomen kansainvälispoliittinen asema oli 1950-luvun puolivälissä ja kuinka ulkopoliittisesti tulenarkoja puolustushallinnon kalustohankinnat olivat. Tutkielma myös osoittaa, kuinka vahvasti sisäpoliittinen valtataistelu, kauppapolitiikka ja puolustuspolitiikka linkittyivät toisiinsa ja ennen kaikkea ulkopolitiikkaan sekä Neuvostoliiton-suhteeseen. Tulokset kertovat samalla siitä, että länsimaissa Suomen asemaa tarkkailtiin herkeämättä ja etsittiin merkkejä pienen maan vajoamisesta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
  • Sakki, Antti (2007)
    Suomen ja Viron välinen kanssakäyminen lisääntyi kansallisen heräämisen kaudella 1860-luvulta lähtien. Erityisesti kulttuurin saralla yhteydenpito oli aktiivista ja yhteinen heimoaate eli veljeskansojen välillä vahvana. Maailmansotien välillä laivaliikenne Suomen ja Viron välillä oli vilkasta ja kilpailu suomalaisten ja virolaisten laivanvarustajien kesken oli kovaa. Yhteydet veljeskansojen välillä kuitenkin katkesivat Viron joutuessa NL:n miehittämäksi toisen maailmansodan seurauksena. Veljeskansojen yhteydenpidossa on Suomen ja Viron välisellä laivaliikenteellä ollut merkittävä asema. Laivaliikenne mahdollisti läheiset kulttuurisuhteet ja ihmisten välisen kanssakäymisen, mutta vaikutti myös poliittisten ja taloudellisten suhteiden kehittymiseen. Olen tutkielmassani tarkastellut sitä, kuinka nämä kanssakäymisen muodot syntyivät uudestaan toisen maailmansodan aiheuttaman yli kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Miten laivaliikenneyhteys Suomen ja Viron välillä tuli vuonna 1965 jälleen mahdolliseksi? Mikä oli laivaliikenteen merkitys suomalais-virolaisten yhteyksien ja uusien yhteistyömuotojen kehittymisessä? Laivalinjan avautuminen ei ollut itsestäänselvyys. Laivaliikennekysymyksen ratkaisuun liittyi NL:n puolelta poliittista kaupankäyntiä ja taktikointia. Neuvostoliiton ja Suomen hyvät poliittiset suhteet ja presidentti Kekkosen rooli näiden suhteiden takuumiehenä olivat avainasemassa. Erityisesti Kekkosen epävirallista Viron vierailua vuonna 1964 voidaan pitää käännekohtana suomalais-virolaisissa suhteissa. Myös maailmanpoliittisesti suotuisa nk. suojasään aika vaikutti todennäköisesti NL:n päätökseen hyväksyä laivaliikenteen aloittaminen Helsingin ja Tallinnan välillä. Olen tutkielmassani tarkastellut suomalais-virolaisia kulttuuriyhteyksiä ja ihmisten välistä kanssakäymistä ennen ja jälkeen laivalinjan avautumisen. 1950-luvun puolesta välistä lähtien ensimmäisten suomalais-virolaisten kulttuuridelegaatioiden tapaamiset ja ystävyyskaupunkitoiminnan vähittäinen kehittyminen loivat alustavat puitteet suomalais-virolaisten suhteiden uudelleen muodostumiselle ennen varsinaisen naapurikansojen välisen laivayhteyden avaamista. Suomalaiset muistivat vielä hyvin sotia edeltäneen ajan, jolloin tiiviit yhteydet läheiseen veljeskansaan olivat olleet arkipäivää. Kuitenkin vasta laivayhteyden avaaminen oli lähtölaukaus todelliselle yhteydenpidon vilkastumiselle. Suomalaisten pitkään elätellyt odotukset ja toiveet päästä katsomaan ennen monille niin tuttua Tallinnaa toteutuivat vihdoin. Myös kulttuurisuhteet monipuolistuivat nopeasti. Olen tutkielmassani tarkastellut myös sitä, minkälaisia taloudellisia suunnitelmia ja odotuksia laivayhteyden avautuminen synnytti Suomen ja Viron välille. Suomessa matkustajalaivaliikenteen avautumisen toivottiin avaavan mahdollisuuden myös autolauttaliikenteelle. Autolauttayhteys Helsingistä Tallinnaan ja tieyhteys Baltian kautta Eurooppaan olisi arvioiden mukaan vaikuttanut suotuisasti Suomen ulkomaankauppaan. Toisena esimerkkinä taloussuhteiden kehittymisestä olen tarkastellut Viru-hotellin rakennushanketta, joka oli ensimmäinen merkittävä taloudellinen hanke Suomen ja Viron välillä. Hotelli rakennettiin alusta loppuun suomalaisella työvoimalla. Tämän jälkeen suomalaiset saivat mahdollisuuden osallistua myös muihin rakennushankkeisiin Virossa ja NL:ssa.
  • Häyry, Mari (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkin pro gradu -työssäni Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan ensimmäistä virallista valtiovierailua Suomeen vuonna 1974, presidentti Urho Kekkosen isännöimänä. Valtiovierailuihin liittyen on tehty niukasti aikaisempaa tutkimusta. Vuoden 1974 valtiovierailu oli merkityksellinen monessa mielessä: vierailu sijoittui aikaan, jolloin Suomi pyrki kohti läntistä integraatiota ja Kekkonen oli virkakautensa huipulla. Suomi oli kehittynyt suurin harppauksin ja otti kiinni muita pohjoismaita. Yhteystyö Ruotsiin oli tiivistä kaikilla yhteiskunnan aloilla. Ruotsin kuningas oli vasta 28-vuotias astuessaan virkaan ja hänen valtaoikeutensa oli riisuttu lähinnä symboliseksi. Edellinen kuningas oli käynyt virallisella vierailulla viimeksi vuonna 1952 Suomen ollessa vielä kehittymätön. Valtiovierailulla oli tärkeä merkitys suhteiden vaalimisessa. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, mitä valtiovierailun ohjelma käytännössä sisälsi ja minkälaisia teemoja valtionpäämiesten puheet sisälsivät. Toisessa tutkimuskysymyksessä pohdin, miten aikalainen suomalainen ja ruotsalainen lehdistö suhtautui vierailuun ja minkälaisia eroja kirjoittelussa on nähtävissä. Tässä kohdassa kiinnitän huomiota myös kansan reaktioihin. Kolmanneksi pohdin vierailun kulttuurista ja poliittista merkitystä. Lähtöoletuksena on, että Suomen ja Ruotsin välit muuttuivat tasavertaisimmiksi, ja että presidentin ja Kuninkaan ero kokemuksessa ja valtiosäännöissä muutti vierailun dynamiikkaa. Lähteinä käytän perinteisen historiakirjoituksen tavoin arkistolähteitä, lehtiartikkeleita ja painettua kirjallisuutta. Tutkielman viitekehys on Suomen harjoittamassa ulkopolitiikassa kylmän sodan keskellä ja Suomen asemasta idän ja lännen välissä. Taustaluvussa käsitellään Suomen vierailuvaihdon perinteitä ja valtiovierailujen merkitystä etenkin 1970-luvun Suomessa. Lisäksi käsittelen Urho kekkosta ja Kaarle XVI Kustaata valtion päämiehinä ja heidän tapaansa hoitaa virkaansa. Tuon myös esille Suomen ja Ruotsin ristiriitaiset suhteet valtiovierailun alla. Ensimmäisessä käsittelyluvussa käyn läpi valtiovierailun ohjelmaa ja puheita. Pohdin, mikä oli vierailun käyntikohteiden tarkoitus Suomen ja Ruotsi- suhteiden kannalta. Valtionpäämiesten puheista etsin pääteemat. Toisessa käsittelyluvussa käyn läpi seikkaperäisesti suomalaisen ja ruotsalaisen lehdistön kirjoittelua. Vertailen lehtiä toisiinsa ja pyrin löytämään sävyeroja ja yleistyksiä. Lehdiksi on valittu erilaisia lehtiä, puolueettomia ja eri puolueiden äänenkannattajia. Viimeisessä käsittelyluvussa pohdin valtiovierailun merkitystä Suomen ja Ruotsin kulttuurisen ja henkisen yhteyden vaalimisessa. Taustalla pohdin Suomen ja Ruotsin historiaa esimerkiksi yhteisen kielen suhteen. Kirjoitan myös vierailun merkityksestä Suomen profiilin kohottajana peilaten vierailua suomettumiskeskusteluun ja läntisen integraation pyrkimyksiin. Lopussa tutkin, oliko vierailulla poliittista merkitystä tutkimalla valtiovierailun ulkoministerien asialistaa ja puheita. Johtopäätöksenä vierailun ohjelma korosti Suomen ja Ruotsin erityispiirteitä ja ainutlaatuisia suhteita. Ohjelma oli rakennettu vahvistamaan maiden välistä henkistä yhteyttä. Ohjelma sisälsi viralliselle vierailulle perinteiset vierailukohteet ja rituaalit. Ohjelma korosti myös Suomen ylpeydenaiheita teollisuuden, kulttuurin ja koulutuksen saralla. Valtionpäämiesten puheissa korostui Suomen liennytyspolitiikka, Suomen ja Ruotsin laaja yhteystyö ja samankaltaisuuden korostaminen. Suomalaisten lehtien kirjoittelu oli positiivista ja kuningasmielistä. Ruotsin lehdistön kirjoittelu oli enemmän piikittelevää mutta silti pääosin positiivista. Lehdet kirjoittivat, että kansalaisia oli sankoin joukon seuraamassa vierailua ja että vastaanotto oli lämmin. Valtiovierailu toimi myös profiilin kohottamisena Suomelle suomettumissyytteiden keskellä. Lisäksi positiivinen julkisuus oli tervetullutta Suomen isännöidessä seuraavan vuonna ETYK-kongressia ja Kekkosen ottaessa aktiivisen roolin liennytyspolitiikassa. Vierailu muistutti Suomen olevan osa pohjoismaista kokonaisuutta ja läntinen arvoiltaan. Hyvät suhteet demokratian ja hyvinvoinnin mallimaahan Ruotsiin nähtiin varmasti positiivisena asiana lännessä. Vierailuvaihto tiivistyi vuoden 1974 jälkeen, ja vierailu oli jatkumoa menestyksekkäille valtiovierailuille Ruotsin kuninkaiden toimesta.
  • Issakainen, Pirkko (1988)
  • Rentola, Kimmo (University of Helsinki Department of Social Science History, 2008)
    A major post-Cold War history debate in Finland has been over the role of President Urho Kekkonen and his relations with the Soviet Union, in particular with the Soviet foreign intelligence. No surprise to anybody, variance of interpretations has been wide, fuelled by scarcity of sources on the most sensitive aspects, by the unavoidable ambiguity of an issue like the intelligence, and even by political leanings. As things stand now, even a preliminary assessment of available evidence – viewed from a distance – might prove useful.
  • Heiskanen, Reetta (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa selvitetään, kuinka moni suomalainen päätyi Porkkalan sotilastukikohdasta Neuvostoliiton vankileireille vuosina 1944–1955 ja millaisia syitä näiden tuomioiden taustalla oli. Välirauhansopimuksen myötä Porkkala oli luovutettu Neuvostoliitolle tukikohdaksi, ja uuden rajan syntyminen aiheutti niin paikallisten kuin alueen läheisyydessä vierailevien keskuudessa sekä tahallisia että tahattomia rajanylityksiä. Erityisesti rajanylityksiä tapahtui merellä, kun myrskyt ja sumu vaikeuttivat merenkulkijoiden matkaa. Neuvostoliiton laissa rajanylitykset nähtiin rikoksena ja lähes poikkeuksetta vakoiluna: tästä syystä tuomiot saattoivat olla kovia. Tutkielman tutkimuskysymys on, miksi suomalaisia päätyi Porkkalasta Neuvostoliiton vankileireille ja kuinka Suomen viranomaiset näihin tapauksiin reagoivat. Tutkielman pääasiallisena aineistona hyödynnetään Suojelupolisiin kuulustelupöytäkirjoja vuosilta 1949–1956. Supo haastatteli kaikki ne suomalaiset, jotka onnistuivat palaamaan vankileireiltä takaisin. Tutkielmani metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään historiantutkimuksen lähdekriittistä menetelmää. Lähdekriittisessä menetelmässä erityisen keskeistä on päästä käsiksi asianomaisen tiedon alkulähteeseen, jotta tutkielman tekijä pystyy synnyttämään mahdollisimman hyvän tulkinnan menneisyyden tapahtumista. Suomen viranomaisten toimintaa tarkastelen ulkoasiainministeriön arkiston asiakirjojen avulla. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että Neuvostoliiton vankileireille tuomittiin Porkkalasta ainakin 15 suomalaista. He olivat Tage Söderström, Nils Randell, Vilho Aartkoski, Veikko Sinivirta, Yrjö Hovi, Paavo Hallan, Eino Lindfors, Johannes Stålhand, Vilho Vuorela, Olavi Hynynen, Matti Silventoinen, Pauli Siljanto, Oiva Färm, Felix Poiponen ja Oiva Jakunaho. Yhteensä ainakin 63 ihmistä ylitti Porkkalan merirajan tutkielman ajankohtana. Useimmiten Neuvostoliiton viranomaiset pidättivät ja kuulustelivat rajanylittäjät ja päästivät heidät sitten muutaman viikon kuluttua pois Porkkalasta. 15 vankileireille joutuneen suomalaisen kohdalla on siis tehty poikkeus. Aineiston avulla selviää, että muutaman tapauksen kohdalla kovempi tuomio on saattanut johtua poliittisista motiiveista, jotka ovat ärsyttäneet Neuvostoliiton viranomaista. Tutkielmassa esitetyn taulukon ja tapausten analyysin perusteella voidaan huomata, että merireittiä rajanylittäneiden tuomiot helpottuivat 1950-luvun puolella. Vuoden 1951 jälkeen yksikään merireittiä Porkkalaan joutunut ei enää saanut tuomiota vankileirille. Yhtenä tutkielman johtopäätöksenä voidaan pitää, että Suomen viranomaiset ja poliittinen johto ryhtyivät reagoimaan suomalaisten tapauksiin ns. epävarmuuden ajan eli vuoden 1948 jälkeen. Suomen viranomaiset yrittivät vaikuttaa suomalaisten asiaan ja maastapoistumislupiin lähettämällä Neuvostoliiton ulkoasiainministeriölle nootteja. Myös Urho Kekkonen nosti suomalaisten asian puheeksi tapaamisessaan Josif Stalinin kanssa kesällä 1950.
  • Heikkinen, Tero (2007)
    Tämä tutkimus tarkastelee Ranskaa osana Suomen ulkopolitiikkaa vuosina 1962–1969. Presidentti Charles de Gaulle pyrki 1960-luvulla rakentamaan Ranskasta itsenäistä kansainvälistä toimijaa blokkiajattelun aikaisessa maailmassa. Se rakensi rohkeasti suhteita Neuvostoliittoon ja Itä-Eurooppaan päin ja pyrki heikentämään Yhdysvaltojen valta-asemaa Euroopassa. Monella Ranskan toimella voidaan olettaa olleen vaikutuksia myös Suomeen. De Gaulle vastusti Ison-Britannian liittymistä EEC:hen ja kaksi kertaa hän esti maan liittymiseen järjestöön. Lisäksi Ranska erosi Naton komentojärjestelmästä vuonna 1966 sekä vastusti MLF-hanketta, jonka pyrkimyksenä oli luoda monenkeskiset ydinasevoimat Euroopassa. Työ sijoittuu laajemmin Suomen kylmän sodan aikaisen ulkopolitiikan tutkimukseen. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella sitä miten Suomen ulkopoliittinen johto otti Ranskan huomioon sen ulkopoliittisissa arvioissa ja päätöksenteossa ja sitä kautta tarkastella Ranskan vaikutusta Suomeen vuosina 1962–1969. Suomen 1960-luvun aikaista ulkopolitiikkaa on tutkittu runsaasti, mutta erityisesti Suomen ja Ranskan suhteita ja Ranskan vaikutusta Suomeen ei ole juuri tutkittu. Tutkimuksen päälähdeaineiston muodostavat Urho Kekkosen ja Ahti Karjalaisen arkistokokoelmat sekä ulkoasiainministeriön arkistossa sijaitsevat Pariisin-suurlähetystön raportit vuosilta 1962–1969. Tutkimuksen kannalta tärkeää tutkimuskirjallisuutta edustavat mm. Juhani Suomen, Osmo Apusen, Max Jakobsonin ja Seppo Hentilän teokset. Tarkastelen kaksiosaista tutkimuskysymystäni kolmen tason kautta, jotka nousevat esille läpikäydystä aineistosta. Ensimmäisen tason muodostavat Suomen ja Ranskan kahdenväliset suhteet, johon kuuluu myös presidentti Urho Kekkosen ja de Gaullen suhde. Toisen tason muodostaa Ranskan toiminta Euroopan taloudellisessa integraatiossa. Kolmannen tason muodostaa Ranskan kansainvälinen toiminta kylmän sodan maailmassa. Tutkimuksen yksi tuloksista on se, että Ranskan ulkopolitiikkaa seurattiin Suomessa, mutta sitä ei suoranaisesti otettu huomioon päätöksenteossa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Konkreettisimmin Ranska vaikutti Suomeen sen EEC-politiikan kautta. Pitämällä Ison-Britannian ulkona EEC:stä, se varmisti Suomelle suotuisten kauppapoliittisten edellytysten säilymisen Länsi-Euroopassa. Tutkimuksen toinen tulos on se, että EEC:n laajentumista lukuun ottamatta Ranskan vaikutus Suomeen oli pitkälti epäsuoraa. Ranskan toimilla oli sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia Suomen ulkopoliittisiin toimintaedellytyksiin. Esimerkiksi MLF-hankkeen vastustaminen sekä suhteiden rakentaminen sosialistisen blokin kanssa nähtiin myönteisenä asiana Suomessa. Toisaalta Ranskan ja Saksan liittotasavallan yhteistyö 1960-luvun alussa kiristi jännitystä Euroopassa, mihin kiinnitettiin huomiota myös Suomessa. Kaiken kaikkiaan de Gaullen politiikka nähtiin Suomesta käsin myönteisenä asiana. Sen uskottiin lieventävän jännitystä ja sitä kautta tarjoavan Suomelle enemmän liikkumavaraa ulkopolitiikassa.
  • Saksela, Timo (2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan kahden johtavan suomalaisen urheilujärjestön, SVUL:n ja TUL:n yhteistoimintapyrkimyksiä 1930-luvun lopussa. Nämä järjestöt olivat jo pitkään, lähinnä SVUL:n toimesta, pyrkineet edes jonkinasteiseen sopuun keskenään. Urheilun merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa oli varsin suuri 1930-luvulla. Poliittisena taustatekijänä tutkielmalle on erityisesti Urho Kekkosen ajama kansan eheyttäminen. Tähän liittyi tärkeänä osana myös pyrkimys urheiluelämän saamiseen yhteen leiriin. Poliittisessa elämässä konkreettinen merkki uudesta ilmapiiristä oli niinsanotun punamultayhteistyön käynnistyminen vuonna 1937. Tutkielmassa selvitetään niitä taustoja, syitä ja tapahtumia, jotka loivat pohjaa kansan eheytymiselle, joka ilmeni kouriintuntuvalla tavalla SVUL:n ja TUL:n kilpailuyhteistyön käynnistymisenä 1939. Tehty selvitystyö osoittaa, että poliittisen yhteistyön jo käynnistyttyä yleisellä yhteiskunnallisella tasolla, ja Olympiakisojen Suomeen saamisen lisättyä urheilujärjestöjen yhteistyöhakuisuutta kesällä 1938, pyrkimykset ja toimenpiteet kilpailuyhteistyön käynnistämiseen käytännön tasolla edistyivät ratkaisevasti. Kun suomalaisen yhteiskunnan koko kenttään vahvasti heijastuva urheilukin oli näin saatu kootuksi yhteen, voidaan todeta, että Suomi oli talvisodan alkuun mennessä huomattavasti aikaisempaa yhtenäisempi. Tärkeimmät lähteet ovat Suomen Urheiluarkistossa olevat SVUL:n ja TUL:n eri toimielinten pöytäkirjat, professori Seppo Hentilän TUL:n historian osa 1 sekä viisi eri sanomalehteä, jotka kertovat tapahtumista aikalaisten silmin ja käsityksin.
  • Fahler, Max (2007)
    Tutkimuksessa käsitellään Suomen edustusurheilusta käytyä kiistaa vuosina 1959–62. Suomen urheiluelämän toistuvia teemoja järjestötasolla ovat olleet maan kahden tärkeimmän urheilun keskusjärjestön Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) ja Työväen Urheiluliiton (TUL) väliset erimielisyydet. Vuonna 1959 erimielisyydet liittojen välisestä yhteistoiminnasta kärjistyivät siihen pisteeseen, että yhteistoiminta katkesi kokonaan lähes kolmeksi vuodeksi. Näkyvin vaikutus tästä oli TUL:n urheilijoiden jääminen pois Suomen edustustehtävistä, joista virallisesti vastasivat kansainvälisten kattojärjestöjen jäsenyyden omaavat SVUL:n lajiliitot. Urheilulliselta kannalta kaikkein suurin yhteistoiminnan puuttumisesta johtuva selkkaus oli TUL:n urheilijoiden jääminen pois Rooman olympialaisista vuonna 1960 yli vuoden kestäneistä neuvotteluista huolimatta, joihin osallistui loppuvaiheessa myös presidentti Urho Kekkonen. Vaikka riidan pääosapuolet olivat TUL ja SVUL erikoisliittoineen eivät keskusjärjestöt olleet yhteen tavoitteeseen pyrkiviä monoliittisia toimijoita. Molempien järjestöjen sisällä oli erilaisia ryhmiä, joiden urheilupoliittiset tavoitteet eivät aina olleet samansuuntaisia. Tärkeimmät jakolinjat kulkivat TUL:ssä päätösvaltaisen skogilaisen enemmistön ja vähemmistössä olleiden kommunistien välillä, kun taas SVUL:stä tiedettiin epäpoliittisen pinnan alla olevan ristivetoa maalaisliiton ja oikeiston välillä. Urheilupoliittista soppaa oli hämmentämässä myös valtiovalta, jolla oli asian suhteet omat intressinsä, jotka eivät välttämättä olleet pelkästään urheilullisia. Kahden vuoden aikana käytiin lähes jatkuvasti neuvotteluja edustusurheilun kriisin ratkaisemiseksi. Urheilupoliittisella rintamalla oli jatkuvasti "tilanne päällä". Siitä huolimatta yhteistoimintaan ei päästy ennen kuin keväällä 1962 Painonnostoliitto ja TUL lähes ilman ennakkovaroitusta solmivat sopimuksen, jonka mallia seurattiin syksyyn mennessä muissakin lajeissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mistä tässä kaikessa lopulta oli kysymys. Mistä riideltiin kun riideltiin TUL:n urheilijoiden oikeudesta edustaa maataan? Tutkimuksessa pyritään menemään urheilupolitiikan "sisälle", arvioimaan miten urheilujärjestöjen sisäinen ja keskinäinen dynamiikka sekä erilaiset tavoitteet ja odotukset vaikuttivat osaltaan siihen, että maasta ei saatu koottua yhteistä edustusjoukkuetta maaotteluihin ja arvokisoihin.
  • Lempiäinen, Panu (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen pro gradu -työssäni Jari Tervon Myyrän (2004) suhdetta postmodernin historiallisen romaanin lajiin. Lähden liikkeelle havainnosta, että teoksessa näkyy historiallisen romaanin lajissa tapahtunut muutos suhteessa historian esittämiseen. Kirjallisuudentutkimuksessa historiallinen romaani jaetaan klassiseen ja postmoderniin lajityyppiin. Jälkimmäinen historiallisen romaanin muunnos on rantautunut hitaasti Suomeen, mutta 2000-luvulla on ilmestynyt useita kotimaisia romaaneja, joissa tavataan lajin tematiikkaa ja kysymyksenasettelua. Myyrä on yksi näistä teoksista. Analyysini lähtökohtana ovat postmodernin historiallisen romaanin keskeisinä pidetyt tyylipiirteet. Kerrontaa ja rakennetta, teemoja ja motiiveja, intertekstuaalisuutta sekä henkilökuvausta tutkimalla havainnoin, miten Myyrä käsittelee kuvaamaansa aikakautta historiallisen romaanin diskurssissa ja millaisia tulkintamahdollisuuksia teos avaa lukijalle lähihistoriasta. Kiinnitän huomiota Myyrän kuvaaman fiktiivisen maailman ja historiankirjoituksen väliseen suhteeseen. Erityisesti analysoin, miten teos hyödyntää menneisyyden representoinnissa metafiktiota, postmodernin historiallisen romaanin välttämätöntä tyylipiirrettä. Työni teoreettisena viitekehyksenä ovat postmodernin historiallisen romaanin ja metafiktion tutkimuksessa asemansa vakiinnuttaneet teokset. Postmodernin historiallisen romaanin keskeinen lähtökohta, historian tekstuaalinen luonne, nousee Myyrässä eksplisiittisesti esiin. Teoksen metafiktiivinen kerronta leikittelee tyyleillä ja äänillä. Myyrässä yhden yhtenäisen kertomuksen mahdollisuuden rapauttaa moniääninen minäkertoja Jura Karhu, joka kirjoittaa muistelmiaan fyysiseen kirjaan. Homodiegeettis-retrospektiiviseksi minäkertojaksi hahmottuva Jura väittää muistavansa sanasta sanaan menneisyydessä lukemiaan ja kuulemiaan tekstejä. Ratkaisu synnyttää hierarkkisen ja paradoksaalisen kerrontarakenteen, jossa yhden kertojan kerrontaan sisältyy lukuisia eri ääniä. Myyrän irrottaa klassisen historiallisen romaanin perinteestä kohosteinen metafiktiivisyys, joka leimaa koko teosta. Jura toimii lukevana ja kirjoittavana minänä ja luo metafiktiivisyyttä erilaisin keinoin. Eniten tilaa saavat metanarratiiviset kommentit, joissa Jura kommentoi kerrontaansa ja kirjoitusolosuhteitaan, sekä paratekstuaaliset lisäykset ja typografiset keinot, jotka avaavat lukijalle historian rakentumista lähteiden varassa. Metanarratiivisten kommenttien erityispiirteenä ovat Juran hyvällä muistilla kerskailevat jaksot, jotka toistuessaan alkavat ironisoida Juran kerrontaa. Leikittely kerronnan epäluotettavuuden mahdollisuudella on Myyrässä yksi tapa kiinnittää huomiota historiaan olemukseltaan sattumanvaraisena tapahtumasarjana. Myyrän tulkinnassa keskeinen kysymys ei ole ”Mitä tapahtui todella?” vaan ”Millä kaikilla mahdollisilla tavoilla tämä olisi voinut tapahtua?”. Jälkimmäinen kysymys on keskeinen myös tulkittaessa teoksen vaihtoehtoisena näyttäytyvää 2000-lukua. Myyrä käsittelee apokryfisen tai salatun historian mahdollisuutta. Tämä juonne näkyy siinä, että Jura kertoo kirjaavansa ulkomuistista muistelmiinsa historiasta pois suljettuja tietoja, kuten Urho Kekkosta muistuttavan Presidentin polttamia muistiinpanoja. Myyrän päätteeksi Juran kirjaamat salaiset tiedot samastuvat mullistavan arkistolöydön mahdollisuuteen. Myyrää leimaa myös postmodernin historiallisen romaanin mukainen ajatus yhtäaikaisen ivallisesta ja kunnioittavasta suhtautumisesta historiaan. Keskeisesti tämä näkyy henkilökuvauksen alueella, joka on merkittävä huumorin lähde Tervon aikaisempien teosten tapaan, sekä kantaaottavuudessa todellisen historian tapahtumiin. Kriittiset kannanotot rakentuvat läpi teoksen, mutta paikoin Myyrä tiivistää kannanottonsa mise en abyme -rakenteiksi ja tarjoaa näin lukijalle valmiiksi pureskellun tulkintamallin teoksen kannanotoista. Henkilökuvauksessa taas nousee merkittäväksi juonteeksi suurmiesmyyttien purkaminen, mikä näkyy teoksen Kekkos-hahmon käsittelyssä. Myyrä sisältää vain vähän piirteitä, joilla teoksen aseman postmodernina historiallisena romaanina voi kyseenalaistaa. Analyysini osoittaa, että Myyrä kytkeytyy postmodernin historiallisen romaanin lajiin ongelmitta.