Browsing by Subject "Kilpailuoikeus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-5 of 5
  • Havunen, Joona (Helsingin yliopisto, 2021)
    Euroopan komissio voi määrätä yritykselle sakon, jos yritys rikkoo Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (”SEUT”) sisältämiä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä tai yritysten välisiä kiellettyjä kilpailunrajoituksia koskevia säännöksiä. Sakon tarkoituksena on rankaista kiellettyyn kilpailunrajoitukseen syyllistynyttä yritystä ja ennaltaehkäistä asianosaisen yrityksen ja muiden yritysten tulevia kilpailurikkomuksia. Samoja SEUT:n aineellisia kieltosäännöksiä sovelletaan myös EU:n jäsenvaltioissa. Yhteisen aineellisen kilpailuoikeuden ohella EU:n kilpailuoikeuden täytäntöönpanoa koskevia menettelysääntöjä ei ole kuitenkaan harmonioistu. Kansallisen prosessiautonomian vuoksi jäsenvaltiot ovatkin olleet lähtökohtaisesti vapaita määrittämään omat menettelysääntönsä, minkä seurauksena EU:n kilpailuoikeuden hajautetussa täytäntöönpanojärjestelmässä samojen aineellisten sääntöjen rikkominen on saattanut johtaa hyvin erilaisiin lopputuloksiin eri jäsenvaltioissa prosessuaalisten eroavaisuuksien vuoksi. Samojen aineellisten sääntöjen rikkomuksesta on esimerkiksi saatettu määrätä hyvin eri suuruisia sakkoja riippuen siitä, minkä jäsenvaltion kilpailuviranomainen on määrännyt sakon. ECN+-direktiivillä (EU 2019/1) on pyritty puuttumaan kilpailuoikeuden aineellisten ja prosessuaalisten sääntöjen välille muodostuneeseen jännitteeseen. Direktiivillä varmistetaan, että kansallisilla kilpailuviranomaisilla on sellaiset riippumattomuuden takeet, resurssit ja täytäntöönpano- ja sakotusvaltuudet, joita ne tarvitsevat voidakseen soveltaa SEUT:n kieltosäännöksiä tehokkaasti. Sakkojen osalta direktiivissä vahvistetaan, että jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten tulee EU:n kilpailuoikeuden tehokkaan ja yhdenmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi määrätä tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia sakkoja. Lisäksi direktiivissä vahvistetaan, että myös kansallisten kilpailuviranomaisten on noudatettava unionin oikeuden ja EU:n perusoikeuskirjan yleisiä periaatteita soveltaessaan EU:n kilpailuoikeutta. Tutkielmassa tarkastelu kohdistuu siihen, miten SEUT:n kieltosäännösten rikkomisesta sakkoja määräävän kansallisen kilpailuviranomaisen harkintavaltaa on rajoitettu EU-oikeudessa. Relevantin primääri- ja sekundäärioikeuden tarkastelun jälkeen tutkielmassa selvitetään, miten vaatimus EU:n kilpailuoikeuden tehokkaasta ja yhdenmukaisesta täytäntöönpanosta rajoittaa jäsenvaltioiden prosessiautonomiaa. EU:n tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella voidaan katsoa, että tehokkaan ja yhdenmukaisen täytäntöönpanon vaatimuksilla on pyritty saamaan jäsenvaltiot huolehtimaan EU:n kilpailuoikeuden täyden tehokkuuden toteutumisesta. Kansallisilta kilpailuviranomaisilta on myös vaadittu nimenomaisesti positiivisia toimia täyden tehokkuuden varmistamiseksi. Niiden edellytetään esimerkiksi määräävän aktiivisesti sakkoja yrityksille. Tutkielmassa edetään tarkastelemaan, millaisia seikkoja kansallisten kilpailuviranomaisten on huomioitava sakkoharkinnassaan tehokkaiden, oikeasuhtaisten ja varoittavien sakkojen vaatimuksen perusteella. Tehokkuuden todetaan tässä yhteydessä tarkoittavan sitä, että sakoilla tulee päästä niillä tavoiteltuun päämäärään. Oikeasuhtaisuudella tarkoitetaan puolestaan sitä, että sakko on oikeasuhtainen sekä suhteessa päämääräänsä että teon vakavuuteen. Varoittavuudella taas tarkoitetaan sitä, että sakolla tulee saada aikaan ennaltaehkäisevä vaikutus sekä yksittäistapauksessa että yleisesti. Lopuksi tutkielmassa selvitetään, millä tavoin tietyt EU:n oikeusperiaatteet rajoittavat kansallisia kilpailuviranomaisia niiden määrätessä sakkoja SEUT:n kieltosäännösten rikkomisesta. Kilpailuviranomaisten todetaan joutuvan tekemään punnintaa kilpailuoikeudellisen tehokkuusperiaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen, legaliteettiperiaatteen, taannehtivuuskiellon, lievemmän lain periaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen välillä. Tehokkuusperiaatetta todetaan edellytettävän tulkittavan usein varsin laajasti. Kansallisessa seuraamusmaksuja koskevassa ratkaisukäytännössä esiintyneissä punnintatilanteissa on pääsääntöisesti päädytty EU:n tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä vastaaviin lopputuloksiin kilpailuoikeudellisen tehokkuusperiaatteen laajuudesta. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että EU-oikeus rajoittaa kansallisen kilpailuviranomaisen seuraamusharkintaa paitsi EU:n kilpailuoikeuden täyden tehokkuuden myös EU:n muiden keskeisten intressien toteutumisen varmistamiseksi. Lisäksi havaitaan, että Suomessa kansallista prosessiautonomiaa on kavennettu myös vapaaehtoisen harmonisoinnin keinoin.
  • Saarikoski, Satu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kilpailuoikeus jakautuu kilpailuoikeuden julkis- ja yksityisoikeudelliseen täytäntöönpanoon. Julkisoikeudellisella täytäntöönpanolla tarkoitetaan hallinnollista prosessia, jossa kilpailunrikkomukseen syyllistyneelle voidaan määrätä seuraamusmaksu. Yksityisoikeudellisessa täytäntöönpanossa on kyse siviilioikeudellisesta prosessista, jossa kilpailunrikkomukseen syyllistynyt voidaan tuomita kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen. Tutkielma käsittelee kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausvastuun kohdentamista liiketoimintakaupassa liiketoiminnan luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä. Tarkastelun kohteena on liiketoiminnan luovutuksensaajan vastuu suhteessa vahingonkärsijään ja toisaalta taas suhteessa myyjään. Kilpailuoikeudellinen vastuu jakautuu kilpailuoikeuden julkis- ja yksityisoikeudellisessa täytäntöönpanossa eri tavalla. Lähtökohtaisesti henkilökohtaisen vastuun periaatteen mukaan julkisoikeudellisessa täytäntöönpanossa kilpailuoikeudellisessa vastuussa on kilpailunrikkomukseen syyllistynyt taho erilaisista hallinnossa tapahtuneista muutoksista ja omistuksenvaihto- tai muista vastaavista tilanteista huolimatta. Kilpailulaki kuitenkin mahdollistaa liiketoiminnan luovutuksensaajan kilpailuoikeudellisen vastuun taloudellisen seuraannon nojalla tietyin edellytyksin. Tällöin vastuuseen voi joutua kilpailunrikkomukseen tosiasiallisesti syyllistymätön taho, eli liiketoiminnan myyjän sijaan liiketoiminnan ostaja. Kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annetussa laissa ei säädetä taloudellisesta seuraannosta. Pääsäännön mukaan vastuussa on se taho, joka kilpailunrikkomukseen on syyllistynyt. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa 2019:90 vastuu on kohdennettu taloudellisen seuraannon nojalla liiketoiminnan luovutuksensaajaan. Ratkaisun taustalla on Euroopan Unionin tuomioistuimen antama ennakkoratkaisu, jonka mukaan kansallisesta oikeudesta huolimatta kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausvastuu voidaan kohdentaa myös liiketoiminnan luovutuksensaajaan tiettyjen edellytysten vallitessa. Ennakkoratkaisun mukaan vastuun kohdentamista on arvioitava samoilla perusteilla, joilla vastuu seuraamusmaksusta määräytyy unionin vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan kilpailuoikeuden julkisoikeudellisessa täytäntöönpanossa. Tutkielmassa tarkastellaan niitä perusteita, joiden nojalla kilpailuoikeudellinen vahingonkorvausvastuu voidaan kohdentaa taloudellisen seuraannon periaatteen nojalla liiketoiminnan luovutuksensaajaan. Arvioinnissa lähdetään sekä unionin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraamusmaksun määräytymisestä että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa 2009:83 esitetyistä perusteista. Tarkastelussa merkityksellistä on yrityksen käsitteen laaja tulkinta ja taloudellisen jatkuvuuden arviointi liiketoiminnan luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä. Tutkielmassa esitetään kootusti arviointikriteerit, joiden nojalla liiketoiminnan luovutuksensaaja voidaan asettaa kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen. Taloudellinen seuraanto mahdollistaa sen, että vahingonkärsijän oikeus korvaukseen toteutuu tilanteessa, jossa liiketoiminnan luovuttajaa ei ole enää olemassa tai se on tosiasiallisesti kyvytön suoriutumaan vahingonkorvauksesta esimerkiksi maksukyvyttömyyden vuoksi. Huolimatta vahingonkärsijän suojantarpeesta taloudellisen seuraannon soveltaminen voi näyttäytyä epäoikeudenmukaisena liiketoiminnan luovutuksensaajan näkökulmasta kyseisen tahon joutuessa korvausvelvolliseksi, vaikka se ei tosiasiassa olisi syyllistynyt kilpailunrikkomukseen. Toisaalta on erotettava tilanne, jossa liiketoiminnan luovuttaja ja luovutuksensaaja ovat yksissä tuumin pyrkineet kiertämään kilpailuoikeudellista vastuuta yhtiöoikeudellisilla järjestelyillä. Liiketoiminnan luovutuksensaajan riski joutua kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvausvastuuseen johtaa siihen, että kyseisen tahon tulee varautua vastuun realisoitumiseen ja suorittaa ostettavan liiketoiminnan tarkastaminen yhä perusteellisemmin. Vastuuriski on syytä huomioida liiketoiminnan luovuttajan ja luovutuksensaajan välisessä sopimussuhteessa erilaisin sopimusmekanismein. Luovutuksensaajan tulee varautua siihen, että sopimusoikeudelliset keinot vaikuttavat lähtökohtaisesti ainoastaan myyjän ja ostajan välisessä suhteessa. Ne eivät ole toteutettavissa myöskään tilanteissa, joissa myyjä ei ole enää olemassa tai se on tosiasiallisesti kyvytön suoriutumaan korvauksesta.
  • Raunio, Sanja (Helsingin yliopisto, 2020)
    TIIVISTELMÄ Tarkastelen tutkimuksessani sitä, juontuuko Euroopan unionin kilpailuoikeudesta mahdollisia vaikutuksia Suomen kansalliseen siviiliprosessioikeuteen yleisen tuomioistuimen käsitellessä kilpailuoikeudellisia asioita, erityisesti määräävän markkina-aseman perusteella kilpailurikkomukseen pohjautuvia vahingonkorvausasioita. Mielenkiinto tähän asiaan on herännyt suhteellisen tuoreeseen, Helsingin käräjäoikeudessa 18.6.2019 ratkaistuun niin sanottuun Maitosota -tapaukseen, tutustuessa. Helsingin käräjäoikeus on Maitosota -tapauksen lainvoimaisessa ratkaisuissaan arvioinut kysymystä kilpailuvahinkodirektiivin antamista aiemmin vallinneeseen oikeustilaan erityisesti Euroopan unionin oikeuden tehokkuusperiaatteen huomioiden. Tämän vuoksi se on erittäin osuva lähtökohta kilpailuvahinkodirektiivin antamisen ja voimaansaattamisen suomalaisen kansallisen siviiliprosessioikeuden vaikutusten tarkasteluun. Sen kautta voidaan hahmottaa kilpailuoikeudellinen verkko, joka aktualisoituu kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauskanteen käsittelyssä käräjäoikeudessa ja arvioida kilpailuvahinkodirektiivin antamisen vaikutuksia tällaisten asioiden käsittelyyn. Kansallinen oikeutemme perustuu pitkälti tapaoikeuteen, oikeuskäytäntöön, siviiliprosessia ohjaavissa oikeusohjeissa. Tutkimuksen keskiössä onkin se, millaisia edellytyksiä tai vaatimuksia EU:n oikeudesta juontuu tai juontuuko sellaisia lainkaan, yleisissä tuomioistuimissa kilpailuoikeudellisten vahingonkorvausasioiden käsittelylle. Tämän vuoksi esitellään suomalainen kansallinen siviiliprosessioikeus tutkimukselle keskeisin osin keskittyen erityisesti oikeusvoimaoppiin ja hallintoprosessissa todetun kilpailurikkomuksen vaikutukseen sen perusteella vaadittavan vahingonkorvausasian käsittelyssä. Lisäksi on välttämätöntä tarkastella hallintomenettelyn (hallintolainkäytön) ja yleisen lainkäytön eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Kilpailuvahinkolain vaikutusten kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausasian käsittelyssä ymmärtämiseksi on kilpailuoikeuden sekä vahingonkorvausoikeuden aineellisoikeudellisen puolen ymmärtäminen on keskeistä. Kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausasian käsitteleminen ja ratkaiseminen yleisessä tuomioistuimessa edellyttää näiden ymmärrystä. Voidaan esittää, että ne muodostavat kokonaisuuden, joka kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauskanteen asianosaisen ja lainsoveltajan tulee hahmottaa ja sisäistää. Tämän vuoksi on tarpeen esitellä kilpailuoikeuden osalta yleiskatsaus Euroopan unionin oikeudesta tutkimuksessa keskeisiltä osin ja Suomen kansallisista kilpailuoikeudellisista oikeusohjeista. Erityistä huomiota kiinnitetään tässä yhteydessä kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausdirektiiviin ja sen kansallisella tasolla voimaansaattamiseen kilpailuvahinkolain säätämisellä sekä niiden vaikutuksiin kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauskanteen käsittelyyn yleisissä tuomioistuimissa. Vaikutusten arvioinnin mahdollistamiseksi tullaan avaamaan oikeustilan tausta ennen kilpailuvahinkodirektiiviä ja kilpailuvahingonkorvauslakia sekä mahdolliset muutokset kilpailunrajoituksesta aiheutuneen vahingonkorvauskanteen nostajan näkökulmasta riitaprosessissa kilpailuvahinkodirektiivin antamisen sekä voimaansaattamisen jälkeen. Lopuksi asiasta esitetään johtopäätöksiä, joiden lisäksi on mahdollista arvioida tulevaisuuden näkymiä huomioiden kilpailuvahinkodirektiivin mahdollisesti tuoma muutos. Tätä tutkielmaa kirjoitettaessa yleisissä tuomioistuimissa ei kilpailuvahinkodirektiivin antamisen ja kansallisen voimaansaattamisen jälkeen ole annettu kilpailuoikeudellisia vahingonkorvausta koskevia ratkaisuja vahingonkorvausasioissa, joissa korvausta on vaadittu määräävän markkina-aseman väärinkäytön vuoksi hallintoprosessissa todetun kilpailunrikkomuksen perusteella. Tutkimuksen perusteella kilpailuvahinkodirektiivin antamisella voidaan odottaa olevan vaikutusta kilpailuoikeudellisten vahingonkorvausasioiden käsittelyyn tulevaisuudessa yleisissä tuomioistuimissa niiden asettaessa hallintoprosessissa todetun kilpailurikkomuspäätöksen tuomionsa perustaksi. Siten kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausasian käsittely yleisessä tuomioistuimessa kokenee tällaisen vahingonkorvausasian käsittelyä selkeyttävän ja tämän vuoksi mitä positiivisimman muutoksen tulevaisuudessa.
  • Kauppinen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ilmastonmuutoksen eteneminen sekä Hollannin kilpailuviranomaisen tapaukset Chicken of Tomorrow ja hiili-voimaloiden sulkemistapaus ovat nostaneet myös kilpailuoikeudelliseen keskusteluun sen, miten kilpailupoli-tiikan tulisi suhtautua kestävän kehityksen näkökantoihin. On selvää, ettei kilpailupolitiikalla pysäytetä ilmas-tonmuutosta, mutta senkin piirissä pyritään tekemään osansa ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Pro Gradu -tutkielmani tarkoituksena on tarkastella SEUT 101 artiklan 3 kohdan soveltuvuutta ympäristövas-tuullisuus- ja kestävää kehitystä edistäviin sopimuksiin. Lisäksi pro gradu -tutkielmallani on tarkoitus antaa vastaus kysymykseen siitä, miten EU:n kilpailuoikeudessa on suhtauduttu ympäristövastuullisuus- ja kestä-vän kehityksen sopimuksiin sekä miten niihin tulisi jatkossa suhtautua kestävän kehityksen näkökannat huomioiden, mutta kuitenkin toimivan kilpailun ja markkinatalouden toiminta turvaten. Tällä hetkellä SEUT 101 artiklan 3 kohdan poikkeusedellytysten täyttymisarvioinnissa ei ole mahdollista huomioida kuin taloudellisia tai taloudellisesti määriteltäviä hyötyjä, mikä osaltaan vaikeuttaa poikkeusedelly-tysten täyttymistä kestävän kehityksen ja ympäristövastuullisuussopimusten osalta. Keskustelua käydään myös siitä, onko tämä kilpailuoikeuden puhtaan taloudellinen näkökulma ristiriidassa SEUT 11 artiklan kans-sa. Lisäksi EU:n jäsenvaltioiden kansallisten kilpailuviranomaisten käytäntö SEUT 101 artiklan 3 kohdan osalta on selkeästi epäyhdenmukaista ja näin ollen kilpailulainsäädännön yhdenmukainen soveltaminen jä-senvaltioissa ei ole toteutunut. Epäyhdenmukaisella soveltamiskäytännöllä on EU:n kilpailuoikeuden sekä vielä laajemmin EU-sisämarkkinaoikeuden kannalta suuri merkitys, koska kilpailua todistetusti suojataan eri tavoilla eri jäsenvaltioissa. Nykyisen epäyhtenäisen ja sekavan soveltamiskäytännön takia on yritysten kan-nalta toivottavaa saada konkreettisia ja selkeitä ohjeita siitä, miten yritykset voivat ryhtyä yhteistyöhön esi-merkiksi sellaisten ulkoisvaikutusten huomioimiseksi, mihin sääntelyllä on vaikea vastata.
  • Mitrukova, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on, että useamman aiheuttaessa vahinkoa jokainen vastaa lähtökohtaisesti koko vahingon määrästä vahinkoa kärsinyttä kohtaan. Yhteisvastuu eli solidaarinen vastuu onkin pääasiallinen vastuun määräytymisen muoto usean velallisen tilanteissa. Yhteisvastuu pitää sisällään sen, että velkoja voi valintansa mukaan kohdistaa korvausvaatimuksensa keneen tahansa velallisista ja vaatia tältä velan täysimääräistä suoritusta. Yhteisvastuu vahingonaiheuttajien kesken on pääsääntö myös silloin, kun kyse on kartellilla aiheutetusta vahingosta. Useamman vahingonaiheuttajan tilanteessa kysymykseksi nousee, miten vahingonaiheuttajien keskinäinen vastuunjako määräytyy. Tämän pro gradu -tutkielmassa tarkastelun keskiössä on ollut kysymys siitä, miten kartellin jäsenten välisen korvausvastuun on katsottava jakautuvan. Tutkimuksessa on päädytty siihen, että ensisijaisena korvausvastuun jakoperusteena kartellin jäsenten kesken olisi pidettävä kilpailunrajoituksesta saatua etua. Kartellin jäsenten välistä vastuunjakoa pohdittaessa huomiota voidaan kiinnittää myös kunkin kartellin jäsenen syyllisyyden määrään. Syyllisyyden määrän arvioinnin kannalta relevanttien seikkojen on todettu olevan muun muassa yrityksen rooli kartellissa ja kartelliin osallistumiseen kesto. Muina mahdollisina korvausvastuun määrittelytapoina on esitetty velallisten pääluvun mukaista jakoa sekä korvausvastuun jakoa yrityksen myynnin ja markkinaosuuden perusteella. Tutkielmassa on tarkasteltu yksityiskohtaisesti myös kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annettuun lakiin (1077/2016) sisältyviä uudenlaisia yhteisvastuun ja takautumisoikeuden rajoitusperusteita. Käsitellyt korvausvastuun ja takautumisoikeuden rajoitusperusteet liittyvät seuraamusmaksusta vapautumiseen, yrityksen kokoon ja sovintoneuvotteluun osallistumiseen. Mielenkiinnon kohteena on ollut myös yhteisvastuun ja vanhentumisen välinen suhde, sillä korvausvelan vanhentumisella on merkittäviä oikeusvaikutuksia yhteisvastuuseen niin vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajien kuin vahingonaiheuttajien välisellä relaatiotasolla.