Browsing by Subject "Kriminologi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Kononen, Teemu (Helsingin yliopisto, 2022)
    Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.
  • Salomaa, Anilla (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.
  • Junni, Annukka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä kriminologian maisterintutkielmassa tutkin incel-yhteisön kriminologisia narratiiveja incels.co -keskustelupalstalla. Tarkastelen incel-yhteisöön liitettyjä surmaajia käsitteleviä narratiiveja ja analysoin, miten niissä ilmenee rikosmyönteisiä asenteita. Aiheen tutkiminen on sekä kriminologisesti että yhteiskuntapoliittisesti merkittävää. Incelit eli vastentahtoisessa selibaatissa elävät muodostavat etenkin verkossa yhteisön, jossa kannatetaan äärimmäisen misogynistisiä näkemyksiä ja koetaan, että yhteiskunnassa hierarkia määräytyy sukupuolen ja viehättävyyden perusteella näin suosien naisia ja syrjien miehiä, jotka eivät ole viehättäviä. Liikkeen nimissä tehtyjä väkivallantekoja on luonnehdittu poliittisesti motivoituneeksi väkivallaksi. (Baele, Brace & Coan, 2019). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii oppimisteoria. Eriyttävän oppisaltistumisen teorian mukaan rikosalttius on oppimisen tulosta ja rikoskäyttäytyminen opitaan kommunikoimalla muiden kanssa (Sutherland & Cressey, 1978). Yleisessä oppimisteoriassa rikosmyönteiset asenteet voidaan jakaa moraalitunteisiin liittyviin asenteisiin, rikollisiin samaistumiseen, kontrollin vastaisiin asenteisiin ja neutralisaatioihin (Andrews & Bonta, 2010). Tutkimusmenetelmänäni olen hyödyntänyt narratiivista kriminologiaa. Narratiivinen kriminologia on kiinnostunut siitä, miten tarinat eli narratiivit inspiroivat, yllyttävät tai ylläpitävät vahingolliseen toimintaan osallistumista tai estävät tästä toiminnasta irtautumista (Presser & Sandberg, 2015). Tutkielman aineisto on kerätty loka-marraskuussa 2019 sittemmin suljetulta incels.co -nimiseltä keskustelupalstasivustolta. Analysoitavia kommentteja on yhteensä 386 yhteensä seitsemästä eri surmaajia käsittelevästä keskustelusta. Analyysi osoittaa, että ihailunarratiiveissa esiintyy surmaajien näkemistä pyhimyksenä, sankarina sekä sisällöntuottajana. Kostonarratiiveja kohdistetaan naisia sekä yleisesti yhteiskuntaa kohtaan. Samaistumisnarratiiveissa keskustelijat samaistuvat surmaajan henkilöprofiiliin ja osoittavat heitä kohtaan empatiaa. Toisaalta heillä on myös samaistumiseen liittyviä torjuvia asenteita. Samaistumisnarratiiveja löytyy aineistosta eniten. Analyysin perusteella pyhimys-, sankari-, sekä kostonarratiivit ovat kriminologisesta näkökulmasta kaikista vahingollisimpia. Analyysin perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että yhteisön kriminologiset narratiivit opettaisivat tai edistäisivät rikosmyönteistä käyttäytymistä. Toisaalta analyysi vakuuttaa, että yhteisön kannattama misogynistinen maailmankuva on vahingollinen, ja se voi johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Kriminologisten narratiivien performatiivisuus on potentiaalisesti vaarallista, koska yhteisön ideologia ei vain jäsennä maailmaa vaan myös muovaa sen jäsenten todellisuutta. Todellisuuden muovaaminen eli uusien ideologioiden omaksuminen opitaan verkossa.
  • Kalliokoski, Maria (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verkkokäyttäytymisen ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä verkkopetosten rikosuhrikokemuksiin. Verkkopetoksilla viitataan internetissä tapahtuviin huijauksiin, joilla pyritään hankkimaan käyttäjältä rahaa tai arkaluontoisia tietoja. Tutkielman tarkoitus on selvittää, onko verkkokäyttäytymisellä yhteyttä petoksen uhriksi joutumiseen ja mikä rooli yksilöllisillä tekijöillä on. Verkkokäyttäytymistä mitataan verkkoaktiivisuuden ja tietoturvauhilta suojautumisen muuttujilla, ja sosiodemografisista taustamuuttujista mukaan otetaan ikä, sukupuoli, maahanmuuttajatausta, koulutustaso sekä tulotaso. Tutkielman teoriakehyksenä hyödynnetään rutiinitoimintojen teoriaa, jonka Lawrence E. Cohen ja Marcus Felson kehittivät vuonna 1979. Kriminologisen tutkimuksen klassikoihin kuuluva teoria pohjaa ajatuksensa arjen laillisista toiminnoista, joiden ympärille rikollisuus kietoutuu. Teoria keskittyy rikoksen mahdollistaviin olosuhteisiin ja ympäristöön tarkempien motiivien sijaan, ja se painottaa erityisesti kolmea rikoksen edellyttämää perusperiaatetta: motivoitunutta tekijää, sopivaa kohdetta ja mahdollisen valvojan puuttumista. Aineistona toimii Kansallisen rikosuhritutkimuksen eli KRT:n vuoden 2018 data, josta lähempään tarkasteluun on valittu verkkokäyttäytymistä, verkkorikollisuutta sekä demografisia ja sosioekonomisia taustatietoja koskevat muuttujat. Menetelminä hyödynnetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Keskeisimpinä tuloksina löydettiin yhteys korkean verkkoaktiivisuuden ja verkkopetosten rikosuhrikokemusten välillä. Tietoturvauhilta suojautumisella ei ollut uhririskiä vähentävää vaikutusta. Sosiodemografisista taustamuuttujista ikä, koulutustaso ja toimeentulon vaikeudet olivat yhteydessä verkkopetosten uhrikokemuksiin. Vanhemmilla ikäryhmillä, korkeasti koulutetuilla ja tulojensa riittävyyden haastavaksi kokeneilla vastaajilla oli kohonnut riski joutua verkkopetoksen uhriksi.
  • Beuker, Aaro (Helsingin yliopisto, 2023)
    Useissa tutkimuksissa on havaittu heikkojen kognitiivisten kykyjen ja rikosalttiuden välinen yhteys. Heikkojen kognitiivisten kykyjen takana voi olla neuropsykologisia ongelmia, jotka saattavat näkyä jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi käytöshäiriöinä tai koulunkäyntiin liittyvinä vaikeuksina. Toisaalta varhaiset käytöshäiriöt ja matala koulutus ovat yhteydessä rikoskäyttäytymiseen. Rikoskäyttäytymisen taustalla olevien kognitioon liittyvien mekanismien selvittäminen on tärkeää, jotta mahdolliset preventiot ja interventiot pystytään kohdistamaan oikein. Kognitiivisten kykyjen ja rikoskäyttäytymisen yhteyttä on tutkittu erilaisilla mittareilla ja erilaisissa populaatioissa. Tässä tutkielmassa näiden ilmiöiden välisiä yhteyksiä tarkastellaan käyttämällä kognitiiviseen toiminnanohjaukseen ja antisosiaaliseen käytökseen liittyviä muuttujia. Aiemmassa tutkimuksessa ilmiöiden välisiä yhteyksiä on tarkasteltu pääasiassa poikittaisasetelmilla tai lapsuusaikaan sijoittuvilla lyhyen aikavälin seuranta-aineistoilla. Tutkielman tarkoituksena on selvittää nuoruuden toiminnanohjauksen ja myöhemmän antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä käyttämällä laajaa seuranta-aineistoa. Aineistona on käytetty Kaksosten kehitys ja terveys –tutkimusta (FinnTwin12), jossa on seurattu suomalaisia kaksospareja nuoruudesta aikuisuuteen (N=1841). Tutkielmassa käytetty aineisto on FT12-tutkimuksen intensiiviotos, jossa mukana olleiden kaksosten terveyttä tutkittiin laajemmin. Nuoruuden seurantakerralla intensiiviotokselle teetettiin toiminnanohjausta mittaavia testejä, joita on käytetty tutkielman analyyseissa pääselittäjinä. Intensiiviotoksen henkilöille toteutettiin nuoruuden ja varhaisaikuisuuden seurantakerroilla psykiatriset SSAGA-haastattelut, joihin sisältyi antisosiaaliseen käytökseen liittyviä kysymyksiä. Näin ollen toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteyksiä pystyttiin tarkastelemaan pitkittäisasetelmalla. Tutkielman analyysimenetelminä on käytetty Poisson-regressiota ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulosten perusteella toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydet ovat huomattavasti epäselvempiä kuin aiemman tutkimuksen perusteella. Kolmesta toiminnanohjausta mittaavasta testistä ainoastaan yksi oli heikosti yhteydessä myöhempään antisosiaalisuuteen. Kahden muun testin ja antisosiaalisen käytöksen välillä yhteyksiä ei havaittu. Tulos on monilta osin ristiriidassa aiempaan tutkimustietoon nähden, jonka mukaan toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen välillä on selvä yhteys. Eriävää tulosta saattaa selittää esimerkiksi pitkä, keskimäärin kahdeksan vuoden seuranta-aika, ja kaikkein antisosiaalisimpien henkilöiden puuttuminen aineistosta. Toiminnanohjauksen ja antisosiaalisen käytöksen yhteydestä on tehty vain vähän pitkittäistutkimuksia. Erityisesti nuoruuden ja aikuisuuden seurantakertoihin pohjautuvat tutkimukset ovat harvinaisia. Yhteyttä tulisi jatkossa tutkia vahvemmilla tutkimusasetelmilla, joiden perusteella voitaisiin paremmin arvioida varhaisten toiminnanohjauksen ongelmien roolia sitkeän antisosiaalisen käytöksen kehityksessä.
  • Järvikangas, Inka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.
  • Rikkilä, Saana (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa selvitetään, miten nuorten seksuaalikäyttäytyminen on yhteydessä rikollisuuteen. Tarkoituksena on saada tietoa nuorten seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä sekä tarkastella, miten muiden muuttujien huomioiminen vaikuttaa tähän yhteyteen. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa nuorten rikollisuuden taustalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2015 Kouluterveyskyselyn vastausten perusteella kahden eri seksuaalikäyttäytymisen muodon yhteyttä rikollisuuteen, kun muita muuttujia oli vakioitu. Seksuaalikäyttäytymistä kuvaavat muuttujat olivat yhdynnässä oleminen ja ehkäisyn puuttuminen viimeisimmässä yhdynnässä. Rikollisuus-muuttuja koostettiin aineistosta kolmesta eri rikostyypistä, jotka kuvasivat omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Tutkielmassa tarkasteltiin peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vastauksia. Lisäksi tutkittiin sukupuolten eroja riski- ja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyksien osalta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti ristiintaulukoinnin ja logististen regressioanalyysien avulla. Tutkielman teorialähtökohtana toimi pääasiallisesti Michael R. Gottfredsonin ja Travis Hirschin kehittämä itsekontrolliteoria, jonka mukaan matala itsekontrolli selittää suurelta osin ihmisen rikoskäyttäytymistä. Teorian mukana itsekontrolli näyttäytyy myös muussa käyttäytymisessä, kuten riskikäyttäytymisen eri muotoina. Seksuaalikäyttäytymistä tarkasteltiin tutkielman analyysiosassa yhtenä riskikäyttäytymisen muotona, mutta erillään muusta riskikäyttäytymisestä, joita olivat esimerkiksi tupakointi ja rahapelien pelaaminen. Seksuaalikäyttäytymisellä todettiin olevan yhteys rikollisuuteen niin ristiintaulukointien kuin logististen regressioanalyysienkin perusteella. Tuloksissa havaittiin molempien seksuaalikäyttäytymisen muotojen kohottavan rikollisuuden riskiä, mutta seksuaalikäyttäytymisen yhteys rikollisuuteen heikkeni merkittävästi, kun muita muuttujia otettiin huomioon. Muu riskikäyttäytyminen vaikuttaa siis selittävän suurelta osin seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyttä, mutta ei täysin poista sitä. Sukupuolten välisen analyysin perusteella kävi ilmi, että poikien ja tyttöjen välillä on eroja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydessä.
  • Kärkkäinen, Katri (Helsingin yliopisto, 2023)
    Tutkielmassa selvitetään naisvankien näkemyksiä rikollisuudesta irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä desistanssiarvioita. Tieteellisenä kontribuutiona on lisätä teoreettista ja empiiristä ymmärrystä naisten desistanssista sekä mahdollisista sukupuolten välisistä eroista. Lisäksi tarkoituksena on antaa kriminaalipoliittisia toimenpidesuosituksia naisten desistanssin edistämiseksi. Teoreettinen viitekehys muodostuu yksilön sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä korostavista desistanssiteorioista. Aineisto muodostuu kuuden naisvangin haastattelusta. Haastattelumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia, joka on tehty Atlas.ti- analyysiohjelmalla. Aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien näkemykset irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä voidaan jakaa epäonnistumiseen, irtautumishaluun ja onnistumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien desistanssiarviot voidaan jakaa optimistisiin ja skeptisiin arvioihin. Aineisto ja analyysi esittävät, että naisten desistanssi on yksilöllinen sekä kompleksi prosessi siihen vaikuttavine tekijöineen ja ajallisesti. Tulokset tukevat aiempaa tutkimusta päihteettömyyden, lasten, irtautumista tukevien sosiaalisten suhteiden, vakaan taloudellisen tilanteen ja toimijuuden tärkeydestä naisten desistanssissa. Lisäksi tulokset tukevat aiempaa tutkimusta, joka on osoittanut suurimman osan naisvangeista suhtautuvan optimistisesti irtautumiseen. Aineisto ja analyysi esittävät, että sisäiset tekijät ovat ensisijaisia naisten desistanssissa. Tulokset korostavat toimijuuden tukemista naisten desistanssin edistämisessä. Tutkielman keskeisimpiä rajoitteita ovat aineisto ja tutkimusasetelma. Tuloksia ei voida yleistää tai osoittaa niiden yhteyttä todettuun desistanssiin. Lisäksi ei voida osoittaa naisten ja miesten desistanssiprosessin erilaisuutta tai samanlaisuutta. Tutkimusta naisten desistanssista ja mahdollisista sukupuolten välisistä eroista tarvitaan lisää. Tulokset esittävät, että jatkotutkimuksessa on syytä kiinnittää huomiota irtautumisprosessin kompleksisuuteen ajallisesti ja siihen vaikuttavine tekijöineen, sekä yksilöllisyyteen.
  • Peltola, Senja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus tarkastelee, miten nuorten väkivaltarikoksista on uutisoitu suomalaisessa iltapäivälehdessä vuosina 2012–2019. Tutkielma on deskriptiivinen, eli kuvaileva, kriminologinen perustutkimus. Sen tavoitteena on selvittää, miten nuorten väkivallan uutisointi on kehittynyt ajallisesti niin määrän kuin laadullisten piirteiden osalta. Väkivaltauutisoinnin kehitystä verrataan poliisille ilmoitetun väkivaltarikollisuuden kehitykseen. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia ideaalityyppisiä kuvauksia nuorista rikoksentekijöistä ja uhreista esiintyy henkirikosuutisissa. Tutkielman aineistona ovat vuosina 2012, 2016 ja 2019 Iltasanomissa julkaistut väkivaltauutiset, joissa rikoksentekijä tai uhri on nuori henkilö. Aineiston analyysissa käytettiin määrällistä sisällön erittelyä ja laadullista sisällönanalyysia. Sisällön erittelyssä tarkasteltiin väkivallan teonpiirrettä, rikoksen tapahtumapaikkaa, rikoksentekijän ja uhrin sukupuolta, kuvien käyttöä ja emotionaalista sanastoa. Laadullisessa teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa luokiteltiin henkirikosuutisissa esiintyviä rikoksentekijän ja uhrin kuvauksia ideaalityyppien mukaan. Tulosten perusteella nuoriin rikoksentekijöihin liittyvä väkivaltauutisointi on vähentynyt vuosien 2012– 2019 välisenä aikana samanaikaisesti poliisin tietoon tulleen rikollisuuden kanssa. Muutos on ollut erityisen voimakasta henkirikosuutisoinnin kohdalla. Poikkeuksena yleisestä kehityksestä ovat raiskausrikokset, joiden määrä on kasvanut sekä väkivaltauutisoinnissa että poliisin kontrollitilastoissa. Nuoria rikoksen uhreja kuvaavien väkivaltauutisten määrä on puolestaan pysynyt melko vakaana vuosien 2012–2019 välisenä aikana. Emotionaaliset sisällöt eivät myöskään lisääntyneet tarkastelujakson aikana. Ideaaliuhria uutisissa kuvaa heikkous, kunnollisuus ja ansaitsemattomuus. Henkirikosuutisista erottuu kolme rikoksentekijän ideaalityyppistä kuvausta: suunnitelmallinen rikollinen, impulsiivinen raivostuja ja tavallinen nuori. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoriin liittyvä väkivaltauutisointi korostaa henkirikosten osuutta väkivallasta. Tulokset ovat tältä osin yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa, että eri vuosina uutisoinnin kokonaismäärää selittävät väkivallan teonpiirteiden laadulliset muutokset, erityisesti tiettyjen henkirikostyyppien väheneminen. Tutkimuksen havainnot ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä, koska median rikosuutisoinnin on havaittu olevan yhteydessä rikospelkoon, turvattomuuden kokemukseen, välttämiskäyttäytymiseen ja sosiaalisen luottamuksen kokemuksiin.
  • Simola, Noora (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma tarkastelee minkälaisia neutralisaatioita, eli perusteluita nuoret koulu-uhkaajat esittävät teoilleen hyödyntäen kriminologista neutralisaatioteoriaa sekä oppimisteoriaa. Koulu-uhkaukset ja koulusurmat ovat muovanneet kouluväkivallan ilmiötä ja luoneet pelkoa uudesta potentiaalisesta vakavasta kouluväkivaltatapauksesta koulujen arkeen. Aiempi tutkimus on keskittynyt koulusurmia ympäröiviin näkökulmiin sekä koulu-uhkaajien tai uhkausten arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten esittämien neutralisaatioiden eri muotoja. Aineistona on vuosien 2013-2018 poliisien kirjaamat esitutkintapöytäkirjat, jotka sisältävät alle 30-vuotiaiden nuorten esittämät poliisien tutkimat koulusurmauhkaukset. Esitutkintapöytäkirjoissa (33 kpl) oli 41 uhkaajaa, joiden ikä vaihteli 11–27-vuoden välillä ja joista enemmistö oli poikia, mutta joukossa oli myös tyttöjä. Analyysi tehtiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysimenetelmän avulla. Aineistosta nousee esiin viittä klassista neutralisaatiota ja 11 ei-klassista neutralisaatiota sekä kolme aiemmalle tutkimukselle verrattain tuntematonta ei-klassista neutralisaatiota. Tarkastelun painopisteenä olivat sukupuolen ja tekoympäristön osalta esiintyvät eroavaisuudet neutralisaatioissa sekä oppimisen ilmeneminen aineistossa. Tulosten mukaan nuoret koulu-uhkaajat neutralisoivat tekojaan klassisilla tavoilla vetoamalla useimmiten ajattelemattomuuteen, vitseihin, väärinkäsityksiin, vihaisuuteen ja muiden vuoksi tekemiseen. Joukossa esiintyy myös ei-klassisia neutralisaatioita, kuten aikomuksen kieltämistä, kätkeytymistä epätäydellisen tiedon taakse ja tekojen kielellä ilmaisemista sekä huomiohakuisuutta. Neutralisointitavat erosivat lievempien ja vakavampien uhkaustapausten uhkaajien välillä etenkin uhrin kieltämisen ja korkeampiin periaatteisiin vetoamisen sekä tekojen kielen osalta. Tytöt neutralisoivat enemmän sisältä kumpuavilla tavoilla korostamalla luonnetta, mielenlaatua ja syvää ihailua tai vihaa. Pojat puolestaan vetosivat useammin vitseihin ”verukkeina” ja korostivat vaikeuksiaan sekä hakivat huomiota. Verkkouhkaajat vetosivat huomiohakuisuuteen ja ilmensivät paljon oppimista. Tulokset tukevat myös kriminologista oppimisteoreettista näkemystä siitä, että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä, ilmauksia, neutralisaatioita ja rikostekniikoita voidaan oppia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, etenkin lievempien koulu-uhkaustapausten uhkaajien esittämien neutralisaatioiden osalta. Lisäksi ne syventävät sitä, tarjoten uudenlaisia neutralisaatioita ja ilmentäen eroavaisuuksia sukupuolen sekä tekoympäristön osalta. Koulu-uhkaajien neutralisaatioiden eroavaisuuksien tutkiminen on haastavaa aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Koulu-uhkaukset vaikuttavat siirtyneen osittain verkkoympäristöön ja vakavampien uhkausten taustalla ilmenee enemmän suunnitelmallisuutta ja teon valmistelua. Tulosten valossa koulu-uhkausten tutkiminen laajalla aineistolla ja eri näkökulmista on aiheellista, jotta ilmiön ajallista kehittymistä voidaan ymmärtää ja interventioita kehittää.
  • Heiskanen, Laura (Helsingin yliopisto, 2022)
    Nuorten rikollisuudessa on havaittu viime aikoina muutoksia, jotka ovat herättäneet keskustelua nuorten väkivallan vakavuudesta. Koska sosioekonomisesti huono-osaisten nuorten rikollisuuden on todettu olevan kasvussa, on syytä pohtia, onko näillä asioilla yhteyttä. Monet kriminologiset teoriat pyrkivät selittämään rikollisuutta ja sen riskitekijöitä keskittymättä tarkemmin väkivaltatekojen vakavuuteen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan väkivallan vakavuutta ja siihen liittyviä lapsuuden riskitekijöitä kriminologisen teoriakehyksen ja tutkimuskirjallisuudessa käydyn keskustelun pohjalta. Tutkielmassa tarkasteltiin laajan rekisteriaineistosta poimitun otoksen (n = 733 571) avulla 15–20-vuotiaiden nuorten väkivaltarikollisuutta ja lapsuuden huono-osaisuuden yhteyttä väkivaltatekojen vakavuuteen ja toistuvuuteen. Tutkimuksessa lapsuuden huono-osaisuuden mittareina käytettiin sijoittamista kodin ulkopuolelle, vanhempien väkivaltarikollisuutta, perheen saamaa toimeentulotukea ja vanhempien matalaa koulutusta. Analyysimenetelmänä käytettiin multinomiaalista logistista regressioanalyysia ja tuloksia tarkasteltiin myös ennustettujen todennäköisyyksien avulla absoluuttisten erojen selvittämiseksi. Väkivallan vakavuuden ja tekojen toistuvuuden perusteella muodostettujen ryhmien tarkastelu osoittaa, että vakavan väkivallan sekä toistuvan lievän väkivallan ryhmät ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Vain pieni osa nuorista on epäiltynä vakavasta väkivaltarikoksesta tai monista lievistä väkivaltateoista. Näissä ryhmissä tehdään kuitenkin henkilömäärään suhteutettuna kaikkein eniten kaikkia rikoksia, eli ryhmät kuvaavat hyvin rikosaktiivista osaa nuorista. Tutkimustulosten perusteella kaikki mitatut huono-osaisuuden muodot lisäävät riskiä tehdä vakavaa tai toistuvaa väkivaltaa. Vakavasta väkivallasta sekä useista lievistä väkivaltateoista epäillyt nuoret näyttäytyvät erityisen huono-osaisina. Vaikka lapsuuden huono-osaisuus lisääkin väkivallan riskiä suuresti verrattaessa niihin, joilla näitä kokemuksia ei ole, todellisuudessa riski syyllistyä vakavaan väkivaltarikokseen on erittäin pieni myös huono-osaisen lapsuuden kokeneiden nuorten keskuudessa. Tutkimuksen perusteella kriminologinen teoriakehys on hyödyllinen myös väkivallan vakavuuden ja vakaviin tekoihin liittyvien riskitekijöiden tarkastelussa. Rikoksentorjunnan kannalta tutkimuksen relevanssi on auttaa tunnistamaan niitä lapsia, jotka tulevat todennäköisemmin tekemään nuoruudessaan eniten väkivaltaa tai vakavimpia väkivaltatekoja. Tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, että huono-osaisuutta lapsuudessaan kokeneet ovat suuremmassa riskissä tehdä väkivaltarikoksia nuoruutensa aikana kuin ne nuoret, joilla tällaisia riskitekijöitä ei ole.
  • Malin, Tiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sosiologisten ja kriminologisten aikalaisteorioiden hengessä tutkimus tarkastelee mediaseurannan yhteyttä rikoskäsityksiin. Kulttuurin tuottamien riskikäsitysten on aikalaisteorioissa koettu olevan nousussa ja aiempi tutkimus on havainnut mediaseurannalla olevan yhteyden niin pelkoihin kuin kasvaviin väkivaltakäsityksiinkin. Mediakenttä on kuitenkin kokenut murroksia internetin ja sosiaalisen median myötä, eikä uusia rikostiedon lähteitä ole vielä kattavasti tarkasteltu osana ilmiötä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko rikosuutisoinnin seuraaminen eri lähteistä yhteydessä rikoskäsityksiin. Tutkimuksen aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin keräämä vuoden 2017 Kansallinen rikosuhritutkimus, joka on kansallisesti edustava otos suomalaisesta 15–74-vuotiaasta väestöstä. Aineiston analyysi toteutettiin ristiintaulukoinnin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Rikoskäsitykset jaettiin kolmeen väkivallan kokemusta kuvaavaan ulottuvuuteen, jotka ovat emotionaalinen (väkivallan pelko), kognitiivinen (käsitykset väkivallan lisääntymisestä) ja toleranssiperusteinen (herkkyys määrittää asioita väkivallaksi). Tarkastelun painopisteenä oli erityisesti uusien medioiden yhteys näihin rikoskäsityksiin. Käsitellyt mediaseurantaryhmät pitivät sisällään rikosuutisia seuraamattomat sekä rikosuutisia perinteisistä lähteistä, sosiaalisesta mediasta ja vastamedioista seuraavat. Tulosten mukaan mediaseurannalla on yhteys sekä rikospelkoihin että käsityksiin väkivallan voimakkaasta lisääntymisestä. Herkkyys tulkita tapahtumia väkivallaksi ei sen sijaan kytkeydy mediaseurantaan. Sosiaalisen ja vastamedian seuraamisen havaittiin olevan perinteisen median seuraamista vahvemmin yhteydessä pelkoihin ja väkivallan lisääntymiskokemuksiin. Voimakkain riski molempiin on vastamedioita seuraavilla. Heillä riski rikospelkoihin on 2,5-kertainen ja käsityksiin väkivallan lisääntymisestä yli 4,7-kertainen rikosuutisointia seuraamattomiin nähden. Sosiaalista mediaa seuraavilla vastaavat riskit ovat 1,8- ja 2-kertaiset. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Ne myös täydentävät sitä vahvistamalla esimerkiksi sosiaalisen median seurannan ja rikospelkojen välisen yhteyden kansallisesti edustavalla aineistolla. Sosiaalisen median pirstaloituneisuuden takia yhteyden mahdollisesti selittävien tekijöiden pohtiminen on haastavaa. Vastamedioita ei ole juuri aiemmin tutkittu suhteessa rikoskäsityksiin. Niiden ja pelkojen sekä kasvavien väkivaltakäsitysten välisiä yhteyksiä pohditaan aiemman, maahanmuuttajien rikollisuuteen kohdistuviin käsityksiin keskittyvän tutkimuksen kautta. Tulosten valossa uusien medioiden tutkimus on tärkeää ja perusteltua myös kriminologisesta näkökulmasta.
  • Jauhiainen, Aino (Helsingin yliopisto, 2019)
    Counteracting issues of street violence in Finland, the Aggredi program in Helsinki aims to help offenders of street violence manage their violent behaviour. Basing their methods on a social constructionist framework, Aggredi aims to help their clients reduce their violence and life issues. This master’s thesis serves as a process evaluation to the Aggredi program. As a process evaluation, this study outlines Aggredi’s aims and means to assess whether or not the program works as intended. Connecting the study to a framework of criminological theory, the study explores the programs role in the clients detachment from a life of crime, or desistance. Data was gathered by analysing the programs official information and through qualitative semi-structured interviews of program workers and clients. Six individual interviews were conducted on program clients who had recently entered the program. A group interview was conducted for the programs five workers. The interviews were analysed using the qualitative method of thematic analysis and a fact-based perspective. Results show that in practice, Aggredi works to reduce their clients life and violence issues in two ways. Firstly, by attaching them to the program, and secondly, by transferring that attachment to society. Aggredi’s methods of attachment emerge through the programs individualized treatment approach. The results suggest Aggredi’s therapeutic client-worker bond seems to enhance program attachment and motivation. Through working methods of reflective dialog and practical aid, Aggredi’s workers take the roles of pro-social peer mentors. Clients describe their workers exchanging personal opinions, and supporting them in their anger management and issues of daily life. Aggredi’s personalized approach emerges as a possibility for relearning practical skills and social interaction. From a perspective of desistance, the clients explain that Aggredi keeps them motivated to detach themselves from violent crime, but a desire to change is necessary to begin treatment. The program thus emerges as a supporter of clients pre-established maintenance process. Overall, Aggredi’s non-structured approach works in accordance to the programs aims. However, results raise concerns regarding attachment of unmotivated clients and the programs non-structured approach. Development suggestions are proposed regarding Aggredi’s client direction, structure, as well as their treatment methods.
  • Aaltonen, Essi (Helsingin yliopisto, 2023)
    Lähisuhdeväkivaltaa on yleisesti tutkittu melko laajasti, mutta tietoa sukupuolivähemmistöihin kohdistuneesta lähisuhdeväkivallasta ei juurikaan ole. Lähisuhdeväkivalta on läheisen ihmisen toimesta koettua henkistä, fyysistä, taloudellista, hengellistä tai seksuaalista väkivaltaa. Kokemukset lähisuhdeväkivallasta vaikuttavat laajasti henkilön hyvinvointiin ja ovat yhteydessä esimerkiksi masennukseen ja itsetuhoisuuteen, jonka vuoksi kaikki lisätieto lähisuhdeväkivallasta on merkittävää. Sukupuolivähemmistöihin kohdistuva lähisuhdeväkivalta voi olla entistä haavoittavampaa, eikä sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa osata aina tunnistaa. Tässä tutkimuksessa selvitetään sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten aikuisten kokemuksia lähisuhdeväkivallasta sekä sen vaikutuksia henkilöön. Tutkimus on laadultaan kvalitatiivinen, koska tutkimuksen kohteena on yksilön omakohtaiset kokemukset lähisuhdeväkivallasta. Haastatteluihin osallistui yhteensä neljä henkilöä, joille kaikille annettiin tutkimuksen analyysia varten omat sukupuolineutraalit pseudonyymit. Haastattelut toteutettiin loppukesän ja syksyn 2022 aikana ja haastattelujen kesto vaihteli puolesta tunnista tuntiin. Haastateltavat olivat iältään 18-34-vuotiaita ja sukupuoli-identiteetiltään muunsukupuolisia tai transsukupuolisia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoituja yksilöllisiä teemahaastatteluja ja analyysimetodina teemoittelua. Kaikki neljä haastateltavaa kertoivat kokemuksistaan henkisestä lähisuhdeväkivallasta ja kaksi haastateltavaa kertoivat fyysisen lähisuhdeväkivallan kokemuksista. Rajoittamista ja kontrollointia kuvailtiin aineistossa eniten henkisen lähisuhdeväkivallan muotona. Haastatteluissa ilmeni myös muita lähisuhdeväkivallan muotoja, kuten hengellinen lähisuhdeväkivalta ja sukupuoli-identiteettiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta. Kaikki haastateltavat kertoivat myös kärsivänsä masennuksesta ja välttelevänsä konfliktitilanteita, jotka mukailevat aiempia tutkimustuloksia lähisuhdeväkivallan vaikutuksista henkilöön. Kolme haastateltavista kertoi kärsivänsä näiden lisäksi myös ahdistuksesta. Haastateltavat eivät aina olleet tietoisia kokemuksiensa olevan lähisuhdeväkivaltaa, joka on osaltaan vaikuttanut lähisuhdeväkivallasta raportointiin. Lähisuhdeväkivaltatilanteet jäävätkin usein piilorikollisuuteen, sillä kokemuksia ei syystä tai toisesta raportoida viranomaisille. Sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa on tärkeä tutkia, jotta lähisuhdeväkivallan erityisiä muotoja osataan tunnistaa lähisuhdeväkivallaksi ja tietoisuutta lähisuhdeväkivallasta sekä auttavista tahoista voidaan lisätä. Lisäämällä tietoisuutta voidaan myös ehkäistä lähisuhdeväkivallan jäämistä piilorikollisuuteen.
  • Löthman, Veera (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee suomalaisten käsityksiä tuomioistuimien virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä tekijöitä näiden mielikuvien taustalla voisi olla. Tässä maisterintutkielmassa tuomioistuimiin kohdistuvaa luottamusta tutkitaan instrumentaalisesta näkökulmasta kysymällä vastaajilta, kuinka usein he uskovat tuomioistuimien tekevän virheitä, joiden seurauksena syylliset pääsevät vapaaksi. Luottamuksen instrumentaalinen näkökulma tarkastelee kansan luottamusta tuomioistuimien kykyyn toimia tehokkaasti ja virheettömästi saaden rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan – ytimessä on siis kansalaisten luottamus siihen, täyttävätkö tuomioistuimet perustehtävänsä. Tutkielmassa ensinnäkin selvitetään, onko sosioekonomisilla taustatekijöillä yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Toiseksi tutkielmassa selvitetään, ovatko vastaajan omat tuomioistuin- ja uhrikokemukset yhteydessä tuomioistuimia koskeviin mielikuviin. Kolmas tutkielman tarkastelun kohde on kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Neljänneksi tutkielmassa selvitetään, ovatko rikos- ja rangaistustiedon lähteet yhteydessä suomalaisten tuomioistuinmielikuviin. Tutkielma nojaa teoriansa osalta aikaisempaan tutkimustraditioon aiheesta – tutkimustraditiosta nousevat hypoteesit muodostavat tutkielman tutkimusteorian. Tutkimuksen aineistona on Suomalaisten oikeustaju: kansalaiset 2016 -tutkimuksen aineisto, joka sisältää 1251 havaintoa. Aineistoa korjattiin painokertoimilla vastaamaan Suomen väestön alueellista, ikä-, sukupuoli- ja puoluekannatusjakaumaa. Tutkielman analyysi toteutettiin usean selittävän muuttujan lineaarisella regressioanalyysilla, jonka ensimmäiseen regressiomalliin lisättiin sosioekonomiset tekijät, toiseen omat tuomioistuin- ja rikosuhrikokemukset, kolmanteen rikos- ja rangaistustiedon taso ja neljänteen malliin rikos- ja rangaistustiedon lähteet. Rikos- ja rangaistustiedon tasoa mitattiin esittämällä vastaajille kymmenen väittämää koskien erilaisia rikoksia ja rikosseuraamuksia. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä muodostettiin faktorianalyysin avulla neljä summamuuttujaa: perinteinen uutismedia, iltapäivälehdet, tutkimus- ja selvitystieto ja muut tietolähteet sekä sosiaalinen media ja vaihtoehtomedia. Tutkielman tulosten mukaan todennäköisyyttä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyyttä ja tehokkuutta kohtaan lisäävät naissukupuoli, korkea ikä, matala koulutus ja toimeentulovaikeudet. Lisäksi omat kokemukset tuomioistuimista ovat tulosten mukaan yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimia kohtaan, mutta rikosuhrikokemuksilla ei ole analyysin perusteella yhteyttä tuomioistuinluottamukseen. Korkea tiedontaso rikoksista ja rangaistuksista taas on yhteydessä korkeaan luottamukseen tuomioistuimia kohtaan. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä sosiaalinen ja vaihtoehtomedian käyttö on yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Rikos- ja rangaistustiedon tason ja rikos- ja rangaistustiedon lähteiden yhteyttä suomalaisten tuomioistuinluottamukseen ei oltu tutkittu aiemmin. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tosiasioiden tunteminen rikoksista ja rangaistuksista on yhteydessä kansalaisten luottamukseen tuomioistuimien kyvystä tehdä oikeita päätöksiä. Kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason parantaminen voisi siis vaikuttaa tuomioistuimien nauttimaan kansan luottamukseen positiivisesti: luottamus voi syntyä silloin, kun kansalaiset tietävät, miten tuomioistuin toimii ja miksi. Tuomioistuimien luottamuksella on tärkeä vaikutus yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä, joten rikollisuuteen ja rangaistuksiin liittyvän faktatiedon saatavilla olo olisi tärkeää luottamuksen tason kasvattamiseksi.
  • Huovinen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2022)
    Lasten ja nuorten keskinäinen väkivalta on viime vuosina noussut julkisen keskustelun aiheeksi Suomessa. Tutkimusnäkökulmasta tarkasteltuna kyse ei kuitenkaan ole uudesta ilmiöstä, sillä kyselytutkimuksissa on havaittu, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvissa väkivallanteoissa tekijänä on useimmin nimenomaan hänen ikätoverinsa: sisarus tai kaveri. Tästä huolimatta lasten ja nuorten keskinäisen väkivallan ja sen vaikutusten tarkempi analyysi on jäänyt vähemmälle huomiolle myös tutkimuskirjallisuudessa. Tässä tutkimuksessa keskitytäänkin ensin suomalaisten nuorten sisarussuhteissaan kokemaan fyysiseen väkivaltaan ja sen jälkeen selvitetään, onko näillä väkivaltakokemuksilla yhteyttä nuoren omaan fyysiseen väkivaltakäyttäytymiseen. Sisarusväkivallan osalta tutkimus nojaa pitkälti kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen, mutta tutkimuksen teoreettisena pohjana toimii yleinen paineteoria. Lisäksi tutkimus liittyy myös väkivallan kasaantumista koskevaan kriminologiseen keskusteluun. Tutkimusaineistona toimii vuoden 2020 Nuorisorikollisuuskysely, joka perustuu suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten itse raportoimiin rikostekoihin sekä uhrikokemuksiin. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointia sekä logistista regressioanalyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan 17 prosenttia nuorista on joutunut sisarusväkivallan uhriksi viimeisen vuoden aikana, mutta uhrikokemukset jakautuvat aineistossa epätasaisesti esimerkiksi nuoren arvioiman taloudellisen tilanteen sekä vanhempisuhteen läheisyyden mukaan tarkasteltuna. Vahvimmin sisarusväkivallan kokemiseen on kuitenkin yhteydessä muissa perhe- ja vertaissuhteissa koettu väkivalta. Sisarusväkivallan uhriksi joutuminen ei kuitenkaan tulosten perusteella ole yhteydessä nuoren omaan väkivaltakäyttäytymiseen. Väkivaltakäyttäytymistä ennustavat laskettujen regressiomallien mukaan vahvimmin perheen ulkopuolella koettu väkivalta, vastaajan suhde vanhempaansa sekä hänen sukupuolensa ja itsekontrollin tasonsa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että sisarusväkivalta koskettaa huomattavaa osaa suomalaisista nuorista. Sisarusväkivallan kokeminen on yhteydessä muissa lähisuhteissa koettuun väkivaltaan ja lisäksi vaikuttaa siltä, että erityisesti perheen sisäiset ongelmat ja väkivalta liittyvät vahvasti toisiinsa ja kasaantuvat. Yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta korostuukin paineen alla elävien perheiden ja vanhempien parempi tukeminen. Myös nuoren omaan väkivaltakäyttäytymiseen puuttumisen ja sen ennaltaehkäisyn kohdalla esille nousee väkivallan uhrikokemusten sekä muiden haasteiden kasaantuminen. Tutkimus alleviivaakin myös tämän näkökulman huomioimisen tärkeyttä nuoria koskettavassa väkivallan vastaisessa työssä.
  • Mäkelä, Joona (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan vanhempien kasvatustyylien yhteyttä nuorten rikoskäyttäytymiseen Suomessa. Tutkielmassa selvitetään erityisesti sitä, ovatko kasvatustyylit eri tavalla yhteydessä nuorten tekemään omaisuusrikollisuuteen kuin väkivaltarikollisuuteen. Tämän lisäksi selvitetään kasvatustyylien yleisyyttä nuorten parissa ja tarkastellaan sukupuolten välisiä eroja kasvatustyylien ja rikoskäyttäytymisen välisessä yhteydessä. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Diana Baumrindin kehittämään kasvatustyylitypologiaan. Typologiassa vanhempien nuorelle antaman tuen ja kontrollin tasojen perusteella muodostetaan neljä erillistä kasvatustyyliä, jotka ovat auktoritatiivinen kasvatustyyli, autoritaarinen kasvatustyyli, hylkäävä kasvatustyyli ja salliva kasvatustyyli. Kasvatustyylitypologian lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kriminologisia sosiaalisen tuen ja sosiaalisen kontrollin teorioita. Tutkielman aineistona toimii Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin teettämä Nuorisorikollisuuskysely vuodelta 2020. Kyselyaineistosta saatiin tietoa suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten rikoskäyttäytymisestä, ja sen avulla voitiin selvittää väkivalta- ja omaisuusrikollisuuteen syyllistymisen yleisyyttä sekä vanhempien nuorelle antaman tuen ja kontrollin tasoa. Aineisto mahdollisti myös muiden taustamuuttujien, kuten nuoren itsekontrollin tason ja perheen taloudellisen tilanteen vakioimisen. Tutkimuksen tilastollisina menetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulokset osoittavat, että kasvatustyylit ovat yhteydessä nuorten rikoskäyttäytymiseen Suomessa, mutta yhteyden voimakkuus vaihtelee sekä tarkastellun rikostyypin että vastaajan sukupuolen mukaan. Tulosten perusteella korkeaa tukea ja kontrollia ilmentävä auktoritatiivinen kasvatustyyli on yhteydessä vähäisimpään rikoskäyttäytymiseen molempien rikosmuotojen osalta. Heikkoa tukea ja kontrollia ilmentävä hylkäävä kasvatustyyli taas on yleisesti ottaen yhteydessä korkeimpaan rikoskäyttäytymisen määrään. Poikien kohdalla korkeimpaan rikoskäyttäytymiseen on kuitenkin yhteydessä heikkoa tukea ja korkeaa kontrollia ilmentävä autoritaarinen kasvatustyyli. Tutkielma antaakin tässä suhteessa viitteitä siitä, että vähäinen tuki on yhteydessä erityisesti poikien rikoskäyttäytymiseen, kun taas tyttöjen rikoskäyttäytymistä näyttäisi ennustavan yhtäaikainen tuen ja kontrollin puute. Tulosten mukaan kasvatustyylien yhteys rikoskäyttäytymiseen riippuu sukupuolen lisäksi myös siitä, minkälainen rikos on kyseessä. Kaikkien muuttujien vakioimisen jälkeen autoritaarinen kasvatustyyli on yhteydessä korkeimpaan väkivaltarikollisuuden riskiin ja hylkäävä kasvatustyyli taas korkeimpaan omaisuusrikollisuuden riskiin. Tutkielman tulokset ovat pitkälti linjassa aiemman aihetta käsitelleen tutkimuksen tulosten kanssa, jossa auktoritatiivisen kasvatustyylin on katsottu ehkäisevän ja hylkäävän kasvatustyylin taas lisäävän nuorten rikoskäyttäytymisen riskiä. Tutkielma antaa kuitenkin myös uutta tietoa aiheesta erityisesti liittyen kasvatustyylien ja eri rikostyyppien välisten yhteyksien eroavaisuuksiin. Vastaavaa tarkastelua omaisuus- ja väkivaltarikosten välillä ei tutkielmaa varten tehdyn kirjallisuuskatsauksen perusteella ole ennen tehty.
  • Halén, Anna (Helsingin yliopisto, 2023)
    Tässä maisteritutkielmassa kartoitetaan entisten vankien asunnottomuuteen liittyviä tekijöitä ja asunnon vaikutusta rikosuraan. Tutkimuksen avulla selvitetään vankien omien kokemusten kautta, mistä entisten vankien asunnottomuus johtuu, millaisiin tilanteisiin asunnon menettäminen on liittynyt, ja mitä asunnosta tai sen puuttumisesta on seurannut. Tavoitteena on lisätä tietoa asumisen vaikeuksista ja löytää tekijöitä, joilla asunnottomuuden aiheuttamia ongelmia voidaan tulevaisuudessa ehkäistä paremmin. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii desistanssiprosessia kuvaava identiteettiteoreettinen näkökulma, sosiaalisen kontrollin teoria, sekä itsekontrolliteoria valikoitumisnäkökulman muotona. Laadullinen aineisto kerättiin kohdennettua pienimuotoista puolistrukturoitua kyselyä käyttäen. Kysely koostui pääosin avokysymyksistä. Kysymykset oli muotoiltu tuottamaan kokemusperäistä pohdintaa, joka huomioisi sekä ulkoiset olosuhteet että oman toiminnan. Aineisto kerättiin jakamalla sähköistä kyselylinkkiä kohderyhmälle vankien ja asunnottomuuden parissa työskentelevien järjestöjen kautta. Valmis aineisto koostui 14 henkilön vastauksista 7 avokysymykseen, ja tekstimuotoisia vastauksia oli yhteensä 97. Aineiston analyysimetodina käytettiin aineistolähtöistä temaattista analyysia. Tutkimuksen tuloksissa korostuivat vastaajien omat kokemukset asunnottomuudesta oman toiminnan kautta, sekä ympäristön ja yhteiskunnan vaikutuksesta. Asumiseen ja sen onnistumiseen vaikutti oman toiminnan myötä yksilöllisten lähtökohtien merkitys, tutut toimintatavat ja niiden vaikutukset käyttäytymiseen, elämänhallinnan rooli arjessa, sekä yksilökohtaisen muutosmotivaation keskeinen rooli. Ympäristön ja yhteiskunnan vaikutuksesta omaan asumiseen ilmeni kokemuksia vankilan merkityksestä valmistelujen suhteen ja asuntojen saamisen vaikeus, tuki siviilissä, asumismuodon merkitys, sekä yhteisöt ja sosiaaliset suhteet. Asunnon vaikutus rikoskäyttäytymiseen näyttäytyi vastaajien kokemusten perusteella moniulotteiselta ja kompleksiselta. Asunnon saamisen nähtiin voivan vaikuttaa rikoksia vähentäen tai niitä lisäten. Lisäksi osa katsoi, ettei asunnolla ollut vaikutusta rikoskäyttäytymiseen. Tuloksissa ilmenee myös kriminologian teorian kannalta mielenkiintoinen näkökulma muutosmotivaation tärkeydestä desistanssiprosessin suhteen, jolloin muutosmotivaatio nähtiin olevan avainasemassa sosiaalisen integroitumisen kannalta. Asunnottomuuden ehkäisemisen osalta vastaajat korostivat vankeuden aikaista valmistautumista asumiseen, kuntoutusta vankeuden aikana, sekä vapaudessa jatkuvaa tukea. Tuen tulisi vastaajien kokemusten mukaan olla kokonaisvaltaista ja vastata yksilöiden tarpeisiin. Tämän lisäksi tukea tulisi yhdistää yksilön tilanteeseen sopivaan asumismuotoon, koska väärä asumismuoto voi aiheuttaa haittaa yksilölle pidemmällä tähtäimellä. Erilaisia asumismuotoja tulisi myös lisätä, sillä tällä hetkellä tarjolla olevat asumisjärjestelyt eivät sovellu kaikille.
  • Vepsäläinen, Janne (Helsingin yliopisto, 2023)
    Maisterintutkielma käsittelee suomalaisvankien vankeusaikaista rikollisuutta. Vankeuden lakisääteiset tehtävät ovat vankien valmiuksien lisääminen rikoksettomaan elämäntapaan sekä rikosten estäminen vankeuden aikana. Vankien sopeutumista yhteiskuntaan on käsitelty runsaasti tutkimuskirjallisuudessa mutta vankien vankeusaikainen rikoskäyttäytyminen on tähän saakka ollut lähes kokonaan tuntematon ilmiö. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii desistanssiteoreettinen tutkimusperinne. Desistanssi tarkoittaa rikosuran päättymistä, jonka on tunnistettu olevan usein erilaisia vaiheita sisältävä prosessi. Desistanssin empiiriseksi vasteeksi on vakiintunut vankilasta vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus. Kiinnittämällä huomio jo vankeusaikaisen rikoskäyttäytymisen muutoksiin voidaan kuitenkin tuottaa uutta tietoa rikostentekijöiden desistanssijatkumoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös pragmaattisia vankeinhoidollisia suuntauksia, riski- tarve-vastaavuus-mallia (RNR) sekä hyvän elämän mallia (GLM), jotka kytkevät tulokset Rikosseuraamuslaitoksen käytännön toimintaan. Tutkielman rekisteriaineisto on poimittu Rikosseuraamuslaitoksen vankitietojärjestelmästä. Aineisto koostuu vuonna 2016 vapautuneiden vankien vankilakausista (n=2962) ja vankien taustamuuttujista. Vankilakausiin liittyvät rikokset haettiin Rikosseuraamuslaitoksen uusintarikollisuustilastoinnissa käytetystä aineistosta. Yhteensä neljä prosenttia aineiston vangeista olivat syyllistyneet rikoksiin vankeusaikana. Rikokset tapahtuivat pääosin vankien poistumislupien aikana tai vankilassa. Rikoksiin syyllistyneiden vankien tunnistettiin olevan nuoria moninkertaisia miesvankeja, jotka ovat suorittamassa pitkiä tuomioita suljetuissa vankiloissa. Rikoksiin syyllistyneet vangit olivat usein myös vankiloiden sisäisten kurinpitotoimenpiteiden kohteena. Rikoksiin syyllistyneiden vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus oli selvästi yleisempää ja nopeampaa kuin muilla vangeilla. Vankeusaikaista rikollisuutta ja uusintarikollisuutta ennustivat pääosin samanlaiset taustatekijät. Pidempi vankeusaika kuitenkin lisäsi rikosriskiä vankeusaikana mutta laski uusimisriskiä vapautumisen jälkeen. Lisäksi uusintarikollisuutta ennusti jo kaksinkertainen vankeus mutta vankeusaikaista rikollisuutta ennusti vasta hyvin korkea vankilakertaisuus. Vankeusaikana rikokseen syyllistyminen ennusti vapautumisen jälkeistä uusimisriskiä myös taustamuuttujien vakioimisen jälkeen. Tutkielmassa vankeusaikaisiin rikoksiin syyllistyvien vankien tunnistettiin olevan poikkeuksellisen korkean uusimisriskin vankiryhmä, jonka tulee olla vankeinhoidon intensiivisimpien vaikutuspyrkimysten kohde. Tuloksilla on lukuisia vankeinhoidollisia käyttötarkoituksia liittyen esimerkiksi vankiloissa tehtävään arviointityöhön, laitosturvallisuuden kehittämiseen ja uusintarikollisuuteen vaikuttamiseen.
  • Nissinen, Ilona (Helsingin yliopisto, 2022)
    Verkkohäirintä on yksi yleisimmistä verkkorikollisuuden muodoista. Verkkohäirinnän voidaan katsoa sisältävän epäasiallisia ja toistuvia yhteydenottoja, jotka voivat olla luonteeltaan myös seksuaalisia. Tutkielmassa tarkastellaan verkkohäirinnän uhriksi joutumista ennustavia tekijöitä rutiinitoimintojen teorian viitekehyksessä. Rutiinitoimintojen teorian painopiste on ajallisia ja paikallisia rakenteita korostavassa analyysissa, jonka mukaisesti rikos tapahtuu, kun motivoitunut tekijä ja sopiva uhri kohtaavat valvomattomassa tilassa. Lisäksi herkistymisteoreettisista lähtökohdista tarkastellaan mahdollista alttiutta raportoida verkkohäirinnän uhrikokemuksia. Tutkielman aineistona on vuoden 2018 Kansallinen rikosuhritutkimus (N=5455), joka on 15–74-vuotiaalle väestölle suunnattu kysely. Tutkielmassa selvitetään, minkälaiset demografiset ja verkkokäyttäytymiseen liittyvät tekijät ennustavat verkkohäirinnän kohteeksi joutumista. Verkkohäirinnän muotojen mahdollisia eroja selvitetään tarkastelemalla, onko yleistä verkkohäirintää ja seksuaalista verkkohäirintää ennustavien tekijöiden välillä eroavaisuutta. Verkkohäirinnän uhrikokemusten raportointiin liittyviä ulottuvuuksia tarkastellaan selvittämällä, ovatko sensitiivisemmät käsitykset ei-fyysisistä konflikteista yhteydessä verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Tutkielmassa selittävien tekijöiden ja verkkohäirinnän uhrikokemusten yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinnilla ja multinominaalisella logistisella regressioanalyysilla. Tutkielman selitettävänä muuttujana oli verkkohäirinnän neliluokkainen muuttuja. Analyysiin sisällytettiin taustamuuttujia ja rutiinitoimintojen teoriasta johdettuja verkkokäyttäytymiseen liittyviä muuttujia, joita tarkasteltiin aktiivisen ja passiivisen näkyvyyden tulokulmista. Lisäksi analyysiin sisällytettiin sensitiivisyysmuuttuja, jolla tarkasteltiin mahdollista alttiutta ilmoittaa uhrikokemuksia kyselytutkimuksessa. Tutkielman tulosten perusteella verkkohäirinnän uhrikokemuksiin on yhteydessä näkyvyys verkossa. Taustamuuttujista verkkohäirinnän uhrikokemuksia ennustavat korkeakoulutus ja nuori ikä. Naissukupuoli on yhteydessä yleisen verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Yleistä ja seksuaalista verkkohäirintää ennustavat pitkälti samansuuntaiset tekijät, mutta yleiseen verkkohäirintään on yhteydessä aktiivisuus verkossa yleisesti ja seksuaaliseen verkkohäirintään erityisesti aktiivisuus itsestä verkossa julkaistujen kuvien suhteen. Sensitiivisemmät käsitykset ei-fyysisistä konflikteista eivät ole yhteydessä verkkohäirinnän uhrikokemuksiin. Tutkielman havainnot tukevat rutiinitoimintojen teoriaa, mutta eivät herkistymisteoreettisia näkökulmia. Tutkielman pohjalta voidaan todeta, että verkkohäirinnän tutkimuksen jatkaminen kriminologisessa tutkimuksessa on tärkeää, jotta verkkohäirinnälle altistavista riskitekijöistä saadaan perusteellista tietoa ja verkkohäirinnän torjunnasta tuloksellista.