Browsing by Subject "Kriminologi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Salomaa, Anilla (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.
  • Junni, Annukka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä kriminologian maisterintutkielmassa tutkin incel-yhteisön kriminologisia narratiiveja incels.co -keskustelupalstalla. Tarkastelen incel-yhteisöön liitettyjä surmaajia käsitteleviä narratiiveja ja analysoin, miten niissä ilmenee rikosmyönteisiä asenteita. Aiheen tutkiminen on sekä kriminologisesti että yhteiskuntapoliittisesti merkittävää. Incelit eli vastentahtoisessa selibaatissa elävät muodostavat etenkin verkossa yhteisön, jossa kannatetaan äärimmäisen misogynistisiä näkemyksiä ja koetaan, että yhteiskunnassa hierarkia määräytyy sukupuolen ja viehättävyyden perusteella näin suosien naisia ja syrjien miehiä, jotka eivät ole viehättäviä. Liikkeen nimissä tehtyjä väkivallantekoja on luonnehdittu poliittisesti motivoituneeksi väkivallaksi. (Baele, Brace & Coan, 2019). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii oppimisteoria. Eriyttävän oppisaltistumisen teorian mukaan rikosalttius on oppimisen tulosta ja rikoskäyttäytyminen opitaan kommunikoimalla muiden kanssa (Sutherland & Cressey, 1978). Yleisessä oppimisteoriassa rikosmyönteiset asenteet voidaan jakaa moraalitunteisiin liittyviin asenteisiin, rikollisiin samaistumiseen, kontrollin vastaisiin asenteisiin ja neutralisaatioihin (Andrews & Bonta, 2010). Tutkimusmenetelmänäni olen hyödyntänyt narratiivista kriminologiaa. Narratiivinen kriminologia on kiinnostunut siitä, miten tarinat eli narratiivit inspiroivat, yllyttävät tai ylläpitävät vahingolliseen toimintaan osallistumista tai estävät tästä toiminnasta irtautumista (Presser & Sandberg, 2015). Tutkielman aineisto on kerätty loka-marraskuussa 2019 sittemmin suljetulta incels.co -nimiseltä keskustelupalstasivustolta. Analysoitavia kommentteja on yhteensä 386 yhteensä seitsemästä eri surmaajia käsittelevästä keskustelusta. Analyysi osoittaa, että ihailunarratiiveissa esiintyy surmaajien näkemistä pyhimyksenä, sankarina sekä sisällöntuottajana. Kostonarratiiveja kohdistetaan naisia sekä yleisesti yhteiskuntaa kohtaan. Samaistumisnarratiiveissa keskustelijat samaistuvat surmaajan henkilöprofiiliin ja osoittavat heitä kohtaan empatiaa. Toisaalta heillä on myös samaistumiseen liittyviä torjuvia asenteita. Samaistumisnarratiiveja löytyy aineistosta eniten. Analyysin perusteella pyhimys-, sankari-, sekä kostonarratiivit ovat kriminologisesta näkökulmasta kaikista vahingollisimpia. Analyysin perusteella ei voida kuitenkaan päätellä, että yhteisön kriminologiset narratiivit opettaisivat tai edistäisivät rikosmyönteistä käyttäytymistä. Toisaalta analyysi vakuuttaa, että yhteisön kannattama misogynistinen maailmankuva on vahingollinen, ja se voi johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Kriminologisten narratiivien performatiivisuus on potentiaalisesti vaarallista, koska yhteisön ideologia ei vain jäsennä maailmaa vaan myös muovaa sen jäsenten todellisuutta. Todellisuuden muovaaminen eli uusien ideologioiden omaksuminen opitaan verkossa.
  • Kalliokoski, Maria (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verkkokäyttäytymisen ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä verkkopetosten rikosuhrikokemuksiin. Verkkopetoksilla viitataan internetissä tapahtuviin huijauksiin, joilla pyritään hankkimaan käyttäjältä rahaa tai arkaluontoisia tietoja. Tutkielman tarkoitus on selvittää, onko verkkokäyttäytymisellä yhteyttä petoksen uhriksi joutumiseen ja mikä rooli yksilöllisillä tekijöillä on. Verkkokäyttäytymistä mitataan verkkoaktiivisuuden ja tietoturvauhilta suojautumisen muuttujilla, ja sosiodemografisista taustamuuttujista mukaan otetaan ikä, sukupuoli, maahanmuuttajatausta, koulutustaso sekä tulotaso. Tutkielman teoriakehyksenä hyödynnetään rutiinitoimintojen teoriaa, jonka Lawrence E. Cohen ja Marcus Felson kehittivät vuonna 1979. Kriminologisen tutkimuksen klassikoihin kuuluva teoria pohjaa ajatuksensa arjen laillisista toiminnoista, joiden ympärille rikollisuus kietoutuu. Teoria keskittyy rikoksen mahdollistaviin olosuhteisiin ja ympäristöön tarkempien motiivien sijaan, ja se painottaa erityisesti kolmea rikoksen edellyttämää perusperiaatetta: motivoitunutta tekijää, sopivaa kohdetta ja mahdollisen valvojan puuttumista. Aineistona toimii Kansallisen rikosuhritutkimuksen eli KRT:n vuoden 2018 data, josta lähempään tarkasteluun on valittu verkkokäyttäytymistä, verkkorikollisuutta sekä demografisia ja sosioekonomisia taustatietoja koskevat muuttujat. Menetelminä hyödynnetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Keskeisimpinä tuloksina löydettiin yhteys korkean verkkoaktiivisuuden ja verkkopetosten rikosuhrikokemusten välillä. Tietoturvauhilta suojautumisella ei ollut uhririskiä vähentävää vaikutusta. Sosiodemografisista taustamuuttujista ikä, koulutustaso ja toimeentulon vaikeudet olivat yhteydessä verkkopetosten uhrikokemuksiin. Vanhemmilla ikäryhmillä, korkeasti koulutetuilla ja tulojensa riittävyyden haastavaksi kokeneilla vastaajilla oli kohonnut riski joutua verkkopetoksen uhriksi.
  • Järvikangas, Inka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.
  • Rikkilä, Saana (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa selvitetään, miten nuorten seksuaalikäyttäytyminen on yhteydessä rikollisuuteen. Tarkoituksena on saada tietoa nuorten seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydestä sekä tarkastella, miten muiden muuttujien huomioiminen vaikuttaa tähän yhteyteen. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoa tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa nuorten rikollisuuden taustalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2015 Kouluterveyskyselyn vastausten perusteella kahden eri seksuaalikäyttäytymisen muodon yhteyttä rikollisuuteen, kun muita muuttujia oli vakioitu. Seksuaalikäyttäytymistä kuvaavat muuttujat olivat yhdynnässä oleminen ja ehkäisyn puuttuminen viimeisimmässä yhdynnässä. Rikollisuus-muuttuja koostettiin aineistosta kolmesta eri rikostyypistä, jotka kuvasivat omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta. Tutkielmassa tarkasteltiin peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten vastauksia. Lisäksi tutkittiin sukupuolten eroja riski- ja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyksien osalta. Analyysi toteutettiin kvantitatiivisesti ristiintaulukoinnin ja logististen regressioanalyysien avulla. Tutkielman teorialähtökohtana toimi pääasiallisesti Michael R. Gottfredsonin ja Travis Hirschin kehittämä itsekontrolliteoria, jonka mukaan matala itsekontrolli selittää suurelta osin ihmisen rikoskäyttäytymistä. Teorian mukana itsekontrolli näyttäytyy myös muussa käyttäytymisessä, kuten riskikäyttäytymisen eri muotoina. Seksuaalikäyttäytymistä tarkasteltiin tutkielman analyysiosassa yhtenä riskikäyttäytymisen muotona, mutta erillään muusta riskikäyttäytymisestä, joita olivat esimerkiksi tupakointi ja rahapelien pelaaminen. Seksuaalikäyttäytymisellä todettiin olevan yhteys rikollisuuteen niin ristiintaulukointien kuin logististen regressioanalyysienkin perusteella. Tuloksissa havaittiin molempien seksuaalikäyttäytymisen muotojen kohottavan rikollisuuden riskiä, mutta seksuaalikäyttäytymisen yhteys rikollisuuteen heikkeni merkittävästi, kun muita muuttujia otettiin huomioon. Muu riskikäyttäytyminen vaikuttaa siis selittävän suurelta osin seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteyttä, mutta ei täysin poista sitä. Sukupuolten välisen analyysin perusteella kävi ilmi, että poikien ja tyttöjen välillä on eroja seksuaalikäyttäytymisen ja rikollisuuden yhteydessä.
  • Peltola, Senja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus tarkastelee, miten nuorten väkivaltarikoksista on uutisoitu suomalaisessa iltapäivälehdessä vuosina 2012–2019. Tutkielma on deskriptiivinen, eli kuvaileva, kriminologinen perustutkimus. Sen tavoitteena on selvittää, miten nuorten väkivallan uutisointi on kehittynyt ajallisesti niin määrän kuin laadullisten piirteiden osalta. Väkivaltauutisoinnin kehitystä verrataan poliisille ilmoitetun väkivaltarikollisuuden kehitykseen. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia ideaalityyppisiä kuvauksia nuorista rikoksentekijöistä ja uhreista esiintyy henkirikosuutisissa. Tutkielman aineistona ovat vuosina 2012, 2016 ja 2019 Iltasanomissa julkaistut väkivaltauutiset, joissa rikoksentekijä tai uhri on nuori henkilö. Aineiston analyysissa käytettiin määrällistä sisällön erittelyä ja laadullista sisällönanalyysia. Sisällön erittelyssä tarkasteltiin väkivallan teonpiirrettä, rikoksen tapahtumapaikkaa, rikoksentekijän ja uhrin sukupuolta, kuvien käyttöä ja emotionaalista sanastoa. Laadullisessa teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa luokiteltiin henkirikosuutisissa esiintyviä rikoksentekijän ja uhrin kuvauksia ideaalityyppien mukaan. Tulosten perusteella nuoriin rikoksentekijöihin liittyvä väkivaltauutisointi on vähentynyt vuosien 2012– 2019 välisenä aikana samanaikaisesti poliisin tietoon tulleen rikollisuuden kanssa. Muutos on ollut erityisen voimakasta henkirikosuutisoinnin kohdalla. Poikkeuksena yleisestä kehityksestä ovat raiskausrikokset, joiden määrä on kasvanut sekä väkivaltauutisoinnissa että poliisin kontrollitilastoissa. Nuoria rikoksen uhreja kuvaavien väkivaltauutisten määrä on puolestaan pysynyt melko vakaana vuosien 2012–2019 välisenä aikana. Emotionaaliset sisällöt eivät myöskään lisääntyneet tarkastelujakson aikana. Ideaaliuhria uutisissa kuvaa heikkous, kunnollisuus ja ansaitsemattomuus. Henkirikosuutisista erottuu kolme rikoksentekijän ideaalityyppistä kuvausta: suunnitelmallinen rikollinen, impulsiivinen raivostuja ja tavallinen nuori. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että nuoriin liittyvä väkivaltauutisointi korostaa henkirikosten osuutta väkivallasta. Tulokset ovat tältä osin yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkimuksen tulosten perusteella vaikuttaa, että eri vuosina uutisoinnin kokonaismäärää selittävät väkivallan teonpiirteiden laadulliset muutokset, erityisesti tiettyjen henkirikostyyppien väheneminen. Tutkimuksen havainnot ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä, koska median rikosuutisoinnin on havaittu olevan yhteydessä rikospelkoon, turvattomuuden kokemukseen, välttämiskäyttäytymiseen ja sosiaalisen luottamuksen kokemuksiin.
  • Simola, Noora (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma tarkastelee minkälaisia neutralisaatioita, eli perusteluita nuoret koulu-uhkaajat esittävät teoilleen hyödyntäen kriminologista neutralisaatioteoriaa sekä oppimisteoriaa. Koulu-uhkaukset ja koulusurmat ovat muovanneet kouluväkivallan ilmiötä ja luoneet pelkoa uudesta potentiaalisesta vakavasta kouluväkivaltatapauksesta koulujen arkeen. Aiempi tutkimus on keskittynyt koulusurmia ympäröiviin näkökulmiin sekä koulu-uhkaajien tai uhkausten arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten esittämien neutralisaatioiden eri muotoja. Aineistona on vuosien 2013-2018 poliisien kirjaamat esitutkintapöytäkirjat, jotka sisältävät alle 30-vuotiaiden nuorten esittämät poliisien tutkimat koulusurmauhkaukset. Esitutkintapöytäkirjoissa (33 kpl) oli 41 uhkaajaa, joiden ikä vaihteli 11–27-vuoden välillä ja joista enemmistö oli poikia, mutta joukossa oli myös tyttöjä. Analyysi tehtiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysimenetelmän avulla. Aineistosta nousee esiin viittä klassista neutralisaatiota ja 11 ei-klassista neutralisaatiota sekä kolme aiemmalle tutkimukselle verrattain tuntematonta ei-klassista neutralisaatiota. Tarkastelun painopisteenä olivat sukupuolen ja tekoympäristön osalta esiintyvät eroavaisuudet neutralisaatioissa sekä oppimisen ilmeneminen aineistossa. Tulosten mukaan nuoret koulu-uhkaajat neutralisoivat tekojaan klassisilla tavoilla vetoamalla useimmiten ajattelemattomuuteen, vitseihin, väärinkäsityksiin, vihaisuuteen ja muiden vuoksi tekemiseen. Joukossa esiintyy myös ei-klassisia neutralisaatioita, kuten aikomuksen kieltämistä, kätkeytymistä epätäydellisen tiedon taakse ja tekojen kielellä ilmaisemista sekä huomiohakuisuutta. Neutralisointitavat erosivat lievempien ja vakavampien uhkaustapausten uhkaajien välillä etenkin uhrin kieltämisen ja korkeampiin periaatteisiin vetoamisen sekä tekojen kielen osalta. Tytöt neutralisoivat enemmän sisältä kumpuavilla tavoilla korostamalla luonnetta, mielenlaatua ja syvää ihailua tai vihaa. Pojat puolestaan vetosivat useammin vitseihin ”verukkeina” ja korostivat vaikeuksiaan sekä hakivat huomiota. Verkkouhkaajat vetosivat huomiohakuisuuteen ja ilmensivät paljon oppimista. Tulokset tukevat myös kriminologista oppimisteoreettista näkemystä siitä, että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä, ilmauksia, neutralisaatioita ja rikostekniikoita voidaan oppia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, etenkin lievempien koulu-uhkaustapausten uhkaajien esittämien neutralisaatioiden osalta. Lisäksi ne syventävät sitä, tarjoten uudenlaisia neutralisaatioita ja ilmentäen eroavaisuuksia sukupuolen sekä tekoympäristön osalta. Koulu-uhkaajien neutralisaatioiden eroavaisuuksien tutkiminen on haastavaa aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Koulu-uhkaukset vaikuttavat siirtyneen osittain verkkoympäristöön ja vakavampien uhkausten taustalla ilmenee enemmän suunnitelmallisuutta ja teon valmistelua. Tulosten valossa koulu-uhkausten tutkiminen laajalla aineistolla ja eri näkökulmista on aiheellista, jotta ilmiön ajallista kehittymistä voidaan ymmärtää ja interventioita kehittää.
  • Malin, Tiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sosiologisten ja kriminologisten aikalaisteorioiden hengessä tutkimus tarkastelee mediaseurannan yhteyttä rikoskäsityksiin. Kulttuurin tuottamien riskikäsitysten on aikalaisteorioissa koettu olevan nousussa ja aiempi tutkimus on havainnut mediaseurannalla olevan yhteyden niin pelkoihin kuin kasvaviin väkivaltakäsityksiinkin. Mediakenttä on kuitenkin kokenut murroksia internetin ja sosiaalisen median myötä, eikä uusia rikostiedon lähteitä ole vielä kattavasti tarkasteltu osana ilmiötä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko rikosuutisoinnin seuraaminen eri lähteistä yhteydessä rikoskäsityksiin. Tutkimuksen aineistona on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin keräämä vuoden 2017 Kansallinen rikosuhritutkimus, joka on kansallisesti edustava otos suomalaisesta 15–74-vuotiaasta väestöstä. Aineiston analyysi toteutettiin ristiintaulukoinnin ja logistisen regressioanalyysin avulla. Rikoskäsitykset jaettiin kolmeen väkivallan kokemusta kuvaavaan ulottuvuuteen, jotka ovat emotionaalinen (väkivallan pelko), kognitiivinen (käsitykset väkivallan lisääntymisestä) ja toleranssiperusteinen (herkkyys määrittää asioita väkivallaksi). Tarkastelun painopisteenä oli erityisesti uusien medioiden yhteys näihin rikoskäsityksiin. Käsitellyt mediaseurantaryhmät pitivät sisällään rikosuutisia seuraamattomat sekä rikosuutisia perinteisistä lähteistä, sosiaalisesta mediasta ja vastamedioista seuraavat. Tulosten mukaan mediaseurannalla on yhteys sekä rikospelkoihin että käsityksiin väkivallan voimakkaasta lisääntymisestä. Herkkyys tulkita tapahtumia väkivallaksi ei sen sijaan kytkeydy mediaseurantaan. Sosiaalisen ja vastamedian seuraamisen havaittiin olevan perinteisen median seuraamista vahvemmin yhteydessä pelkoihin ja väkivallan lisääntymiskokemuksiin. Voimakkain riski molempiin on vastamedioita seuraavilla. Heillä riski rikospelkoihin on 2,5-kertainen ja käsityksiin väkivallan lisääntymisestä yli 4,7-kertainen rikosuutisointia seuraamattomiin nähden. Sosiaalista mediaa seuraavilla vastaavat riskit ovat 1,8- ja 2-kertaiset. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Ne myös täydentävät sitä vahvistamalla esimerkiksi sosiaalisen median seurannan ja rikospelkojen välisen yhteyden kansallisesti edustavalla aineistolla. Sosiaalisen median pirstaloituneisuuden takia yhteyden mahdollisesti selittävien tekijöiden pohtiminen on haastavaa. Vastamedioita ei ole juuri aiemmin tutkittu suhteessa rikoskäsityksiin. Niiden ja pelkojen sekä kasvavien väkivaltakäsitysten välisiä yhteyksiä pohditaan aiemman, maahanmuuttajien rikollisuuteen kohdistuviin käsityksiin keskittyvän tutkimuksen kautta. Tulosten valossa uusien medioiden tutkimus on tärkeää ja perusteltua myös kriminologisesta näkökulmasta.
  • Jauhiainen, Aino (Helsingin yliopisto, 2019)
    Counteracting issues of street violence in Finland, the Aggredi program in Helsinki aims to help offenders of street violence manage their violent behaviour. Basing their methods on a social constructionist framework, Aggredi aims to help their clients reduce their violence and life issues. This master’s thesis serves as a process evaluation to the Aggredi program. As a process evaluation, this study outlines Aggredi’s aims and means to assess whether or not the program works as intended. Connecting the study to a framework of criminological theory, the study explores the programs role in the clients detachment from a life of crime, or desistance. Data was gathered by analysing the programs official information and through qualitative semi-structured interviews of program workers and clients. Six individual interviews were conducted on program clients who had recently entered the program. A group interview was conducted for the programs five workers. The interviews were analysed using the qualitative method of thematic analysis and a fact-based perspective. Results show that in practice, Aggredi works to reduce their clients life and violence issues in two ways. Firstly, by attaching them to the program, and secondly, by transferring that attachment to society. Aggredi’s methods of attachment emerge through the programs individualized treatment approach. The results suggest Aggredi’s therapeutic client-worker bond seems to enhance program attachment and motivation. Through working methods of reflective dialog and practical aid, Aggredi’s workers take the roles of pro-social peer mentors. Clients describe their workers exchanging personal opinions, and supporting them in their anger management and issues of daily life. Aggredi’s personalized approach emerges as a possibility for relearning practical skills and social interaction. From a perspective of desistance, the clients explain that Aggredi keeps them motivated to detach themselves from violent crime, but a desire to change is necessary to begin treatment. The program thus emerges as a supporter of clients pre-established maintenance process. Overall, Aggredi’s non-structured approach works in accordance to the programs aims. However, results raise concerns regarding attachment of unmotivated clients and the programs non-structured approach. Development suggestions are proposed regarding Aggredi’s client direction, structure, as well as their treatment methods.
  • Löthman, Veera (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee suomalaisten käsityksiä tuomioistuimien virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä tekijöitä näiden mielikuvien taustalla voisi olla. Tässä maisterintutkielmassa tuomioistuimiin kohdistuvaa luottamusta tutkitaan instrumentaalisesta näkökulmasta kysymällä vastaajilta, kuinka usein he uskovat tuomioistuimien tekevän virheitä, joiden seurauksena syylliset pääsevät vapaaksi. Luottamuksen instrumentaalinen näkökulma tarkastelee kansan luottamusta tuomioistuimien kykyyn toimia tehokkaasti ja virheettömästi saaden rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan – ytimessä on siis kansalaisten luottamus siihen, täyttävätkö tuomioistuimet perustehtävänsä. Tutkielmassa ensinnäkin selvitetään, onko sosioekonomisilla taustatekijöillä yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Toiseksi tutkielmassa selvitetään, ovatko vastaajan omat tuomioistuin- ja uhrikokemukset yhteydessä tuomioistuimia koskeviin mielikuviin. Kolmas tutkielman tarkastelun kohde on kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Neljänneksi tutkielmassa selvitetään, ovatko rikos- ja rangaistustiedon lähteet yhteydessä suomalaisten tuomioistuinmielikuviin. Tutkielma nojaa teoriansa osalta aikaisempaan tutkimustraditioon aiheesta – tutkimustraditiosta nousevat hypoteesit muodostavat tutkielman tutkimusteorian. Tutkimuksen aineistona on Suomalaisten oikeustaju: kansalaiset 2016 -tutkimuksen aineisto, joka sisältää 1251 havaintoa. Aineistoa korjattiin painokertoimilla vastaamaan Suomen väestön alueellista, ikä-, sukupuoli- ja puoluekannatusjakaumaa. Tutkielman analyysi toteutettiin usean selittävän muuttujan lineaarisella regressioanalyysilla, jonka ensimmäiseen regressiomalliin lisättiin sosioekonomiset tekijät, toiseen omat tuomioistuin- ja rikosuhrikokemukset, kolmanteen rikos- ja rangaistustiedon taso ja neljänteen malliin rikos- ja rangaistustiedon lähteet. Rikos- ja rangaistustiedon tasoa mitattiin esittämällä vastaajille kymmenen väittämää koskien erilaisia rikoksia ja rikosseuraamuksia. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä muodostettiin faktorianalyysin avulla neljä summamuuttujaa: perinteinen uutismedia, iltapäivälehdet, tutkimus- ja selvitystieto ja muut tietolähteet sekä sosiaalinen media ja vaihtoehtomedia. Tutkielman tulosten mukaan todennäköisyyttä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyyttä ja tehokkuutta kohtaan lisäävät naissukupuoli, korkea ikä, matala koulutus ja toimeentulovaikeudet. Lisäksi omat kokemukset tuomioistuimista ovat tulosten mukaan yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimia kohtaan, mutta rikosuhrikokemuksilla ei ole analyysin perusteella yhteyttä tuomioistuinluottamukseen. Korkea tiedontaso rikoksista ja rangaistuksista taas on yhteydessä korkeaan luottamukseen tuomioistuimia kohtaan. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä sosiaalinen ja vaihtoehtomedian käyttö on yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Rikos- ja rangaistustiedon tason ja rikos- ja rangaistustiedon lähteiden yhteyttä suomalaisten tuomioistuinluottamukseen ei oltu tutkittu aiemmin. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tosiasioiden tunteminen rikoksista ja rangaistuksista on yhteydessä kansalaisten luottamukseen tuomioistuimien kyvystä tehdä oikeita päätöksiä. Kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason parantaminen voisi siis vaikuttaa tuomioistuimien nauttimaan kansan luottamukseen positiivisesti: luottamus voi syntyä silloin, kun kansalaiset tietävät, miten tuomioistuin toimii ja miksi. Tuomioistuimien luottamuksella on tärkeä vaikutus yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä, joten rikollisuuteen ja rangaistuksiin liittyvän faktatiedon saatavilla olo olisi tärkeää luottamuksen tason kasvattamiseksi.