Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen henkirikollisuuden piirteiden muutosta 1950-1960-luvuilla rutiinitoimintojen teorian ja yleisen paineteorian näkökulmasta. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten kattavan kuvan eri lähteet antavat aikakauden henkirikollisuudesta. Tutkielmassa analysoidaan henkirikosten piirteiden muutosta kuvailevan analyysin ja ristiintaulukoinnin kautta. Tutkimuksen aineistona ovat Keskusrikospoliisin henkirikosten tapahtumakuvaukset vuosilta 1960 ja 1970 sekä Helsingin Sanomien henkirikosuutiset vuosilta 1950, 1960 ja 1970. Tekstimuotoiset tapahtumakuvaukset ja henkirikosuutiset on koodattu analyysia varten kvantitatiiviseen muotoon muodostamalla kahdesta erilaisesta lähdeaineistosta yhteinen yksilötason data. Koodaus on tehty käyttämällä Historical Homicide Monitorin mukaista luokittelua ja koodausohjetta. Tulosten mukaan poliisiaineisto oli tutkimusvuosina hieman lehtiaineistoa kattavampi verrattaessa eri aineistojen uhrimääriä kuolemansyytilastoon. Kuitenkin vuonna 1960 myös Helsingin Sanomat ylsi yli 82 prosentin kattavuuteen, kun taas vuonna 1970 molemmat aineistot jäivät alle 78 prosentin kattavuuteen. Yhdistettyinä aineistojen kattavuus oli kuitenkin molempina vuosina noin 90 prosenttia verrattuna kuolemansyytilastoon. Vuonna 1950, jolloin käytössä oli vain Helsingin Sanomien aineisto, kattoi se kuolemansyytilaston uhrimäärän lähes 82 prosenttisesti. Analyysin perusteella media-aineisto todetaan käyttökelpoiseksi kriminologisen tutkimuksen lähteeksi, sillä sen kattavuus ei eronnut suuresti poliisiaineistosta ja media-aineiston tiedot henkirikosten piirteistä olivat hyvin yhdenmukaisia Keskusrikospoliisin aineiston kanssa. Lisäksi tulosten mukaan Keskusrikospoliisin aineistosta puuttui useita henkirikoksia, joista Helsingin Sanomat oli uutisoinut. Puuttuville tapauksille ei löytynyt mitään selkeää yhdistävää tekijää. Henkirikollisuuden piirteiden tarkastelun osalta tutkimuksen tulokset tukevat suurelta osin aiempaa tutkimusta ja rutiinitoimintojen teoriaa sekä yleistä paineteoriaa. Kuukausitasolla aikasykleistä ei löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, mutta viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen osalta henkirikokset jakautuivat rutiinitoimintojen teoriaa noudattaen eli suurin osa niistä liittyi vapaa-ajan alkoholinkäyttöön; tämä yhteys oli erityisen vahva vuonna 1970. Vuoden 1960 muita vuosia pienempää humalaisten osapuolien osuutta selittää mielenhäiriössä surmanneiden tekijöiden poikkeuksellisen suuri määrä. Ammattijakauman osalta tulokset noudattavat myös aiempaa tutkimusta: suurin osa kaikista henkirikosten osapuolista kuului ammattiluokitukseltaan työntekijöihin ja vuosien 1950 ja 1970 välillä työväestöön kuuluvien osapuolten osuus kasvoi entisestään. Itsemurhan tekeminen taas oli yleisempää muiden kuin työväestöön kuuluneiden tekijöiden keskuudessa. Itsemurha-murhien osuutta ei ole aiemmin tutkittu 1950-luvun osalta, mutta tämän tutkielman tulosten mukaan itsemurhat olivat henkirikosten yhteydessä vuonna 1950 hieman yleisempiä kuin seuraavan vuosikymmenen alkuvuosina keskimäärin.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan verkkokäyttäytymisen ja sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä verkkopetosten rikosuhrikokemuksiin. Verkkopetoksilla viitataan internetissä tapahtuviin huijauksiin, joilla pyritään hankkimaan käyttäjältä rahaa tai arkaluontoisia tietoja. Tutkielman tarkoitus on selvittää, onko verkkokäyttäytymisellä yhteyttä petoksen uhriksi joutumiseen ja mikä rooli yksilöllisillä tekijöillä on. Verkkokäyttäytymistä mitataan verkkoaktiivisuuden ja tietoturvauhilta suojautumisen muuttujilla, ja sosiodemografisista taustamuuttujista mukaan otetaan ikä, sukupuoli, maahanmuuttajatausta, koulutustaso sekä tulotaso. Tutkielman teoriakehyksenä hyödynnetään rutiinitoimintojen teoriaa, jonka Lawrence E. Cohen ja Marcus Felson kehittivät vuonna 1979. Kriminologisen tutkimuksen klassikoihin kuuluva teoria pohjaa ajatuksensa arjen laillisista toiminnoista, joiden ympärille rikollisuus kietoutuu. Teoria keskittyy rikoksen mahdollistaviin olosuhteisiin ja ympäristöön tarkempien motiivien sijaan, ja se painottaa erityisesti kolmea rikoksen edellyttämää perusperiaatetta: motivoitunutta tekijää, sopivaa kohdetta ja mahdollisen valvojan puuttumista. Aineistona toimii Kansallisen rikosuhritutkimuksen eli KRT:n vuoden 2018 data, josta lähempään tarkasteluun on valittu verkkokäyttäytymistä, verkkorikollisuutta sekä demografisia ja sosioekonomisia taustatietoja koskevat muuttujat. Menetelminä hyödynnetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Keskeisimpinä tuloksina löydettiin yhteys korkean verkkoaktiivisuuden ja verkkopetosten rikosuhrikokemusten välillä. Tietoturvauhilta suojautumisella ei ollut uhririskiä vähentävää vaikutusta. Sosiodemografisista taustamuuttujista ikä, koulutustaso ja toimeentulon vaikeudet olivat yhteydessä verkkopetosten uhrikokemuksiin. Vanhemmilla ikäryhmillä, korkeasti koulutetuilla ja tulojensa riittävyyden haastavaksi kokeneilla vastaajilla oli kohonnut riski joutua verkkopetoksen uhriksi.

Tässä maisterintutkielmassa selvitin, minkälaisia neutralisaatioita keskustelijat antavat rikoskäyttäytymiselleen eräällä Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla. Yhteiskunnallisesti tutkielmani kiinnittyy keskusteluun seksuaalirikoksiin liittyvästä sääntelystä. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on vuonna 2019 kiristetty, kun rikoslain 20 lukuun lisättiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä. Parhaillaan on käynnissä myös seksuaalirikoslain kokonaisuudistushanke, jonka yhtenä tavoitteena on niin ikään ankaroittaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sääntelyä. Tämän tutkielman tarkoituksena on lisätä tietoa siitä, millä tavalla pedofiilit käyttävät erilaisia neutralisaatiotapoja lapsiin liittyvän seksuaalirikoskäyttäytymisen selittämiseen ja perustelemiseen anonyymissä verkossa. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy kriminologiseen neutralisaatioteoriaan. Neutralisaatioteorian mukaan neutralisaatiot ovat opittuja tapoja perustella ja oikeuttaa rikoskäyttäytymistä. Opitut neutralisaatiot ovat yksi syy rikoskäyttäytymiseen. Neutralisaatioiden oppimista voi tapahtua vertaisryhmissä, minkä vuoksi aiheen tarkastelu keskustelupalsta-aineistossa on perusteltua. Hyödynnän analyysissä Sykesin ja Matzan (1957) klassisia neutralisaatioita, kun tarkastelen tapoja, joilla keskustelijat pyrkivät oikeuttamaan ja perustelemaan poikkeavaa käyttäytymistään. Pedofiilien motiiveista ja neutralisaatiotavoista on olemassa vähän aiempaa tutkimusta, mutta aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu anonyymin Tor-verkon kontekstissa. Tutkielmassa vastaan seuraaviin kysymyksiin: 1) millä tavoin keskustelijat neutralisoivat rikoskäyttäytymistään Tor-verkon pedofiilien keskustelupalstalla, ja 2) eroavatko keskustelijoiden valitsemat neutralisaatiotavat toisistaan sen perusteella, minkä ikäisestä lapsesta keskustelija on kiinnostunut. Aineisto on kerätty PedoSupportCommunity-keskustelupalstan PedoDebate-keskusteluosiosta ajalta 1.7.2019-31.8.2019. Aineisto muodostui 103 keskustelijan 548 kommentista. Aineiston analyysimenetelmänä käytin laadullista teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Neutralisaatioiden joukossa esiintyi kaikkia klassisia neutralisaatiotapoja ja kahta uutta neutralisaatiotapaa. Uudet neutralisaatiotavat nimesin painekattilaneutralisaatioksi ja rikoksen hyödyn neutralisaatioksi. Painekattilaneutralisaatiota käytti joka neljäs ja rikoksen hyödyn neutralisaatiota noin joka kuudes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Klassisista neutralisaatioista yleisimmin valittu neutralisaatiotapa oli tuomitsijoiden tuomitseminen. Vahingon kieltämisen valitsi joka kolmas ja vastuun kieltämisen joka neljäs neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Vetoaminen korkeampiin periaatteisiin ja uhrin kieltäminen olivat vähiten suosittuja neutralisaatiotapoja, ja niitä käytti vain noin joka kymmenes neutralisaatioita esittänyt keskustelija. Aineistossa havaitut neuvot ja oppimisen ilmaisut tukevat ajatusta siitä, että sekä rikostekniikoita että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä voidaan oppia vertaisryhmissä. Kaikki keskustelijat eivät suhtautuneet lapsiin liittyvään seksuaalirikoskäyttäytymiseen suopeasti, osa keskustelijoista esitti tuomitsevia asenteita lasten seksuaalista hyväksikäyttöä kohtaan. Tässä aineistossa eri ikäisistä lapsista kiinnostuneiden ryhmissä oli havaittavissa joitakin eroja. Nuoremmista lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat useammin vahingon kieltämiseen ja vastuun kieltämiseen liittyvän neutralisaation. Kouluikäisistä ja puberteettia lähestyvistä lapsista kiinnostuneet keskustelijat valitsivat puolestaan useammin painekattilaneutralisaation tai rikoksen hyödyn neutralisaation. Tämän tutkielman tulosten perusteella on kuitenkin vaikeaa päätellä, onko sillä, minkä ikäisistä lapsista pedofiili ilmoittaa olevansa kiinnostunut, keskeinen vaikutus neutralisaatiotavan valintaan. Aineiston perusteella saatiin sen sijaan viitteitä siitä, että keskustelunaihe ohjaa ainakin jossain määrin neutralisaatiotavan valintaa.Tulokset neutralisaatiotapojen käytöstä vastaavat pääpiirteiltään aiemmassa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Erot liittyivät uusien neutralisaatioiden käyttöön ja vastuun kieltämisen yleisyyteen. Neutralisaatiotavan valinta vaikutti tulosten perusteella liittyvän ainakin osittain keskustelun aihepiiriin.

Tutkielmassa selvitetään naisvankien näkemyksiä rikollisuudesta irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä sekä desistanssiarvioita. Tieteellisenä kontribuutiona on lisätä teoreettista ja empiiristä ymmärrystä naisten desistanssista sekä mahdollisista sukupuolten välisistä eroista. Lisäksi tarkoituksena on antaa kriminaalipoliittisia toimenpidesuosituksia naisten desistanssin edistämiseksi. Teoreettinen viitekehys muodostuu yksilön sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä korostavista desistanssiteorioista. Aineisto muodostuu kuuden naisvangin haastattelusta. Haastattelumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia, joka on tehty Atlas.ti- analyysiohjelmalla. Aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien näkemykset irtautumiseen vaikuttavista tekijöistä voidaan jakaa epäonnistumiseen, irtautumishaluun ja onnistumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi aineisto ja analyysi osoittivat, että naisvankien desistanssiarviot voidaan jakaa optimistisiin ja skeptisiin arvioihin. Aineisto ja analyysi esittävät, että naisten desistanssi on yksilöllinen sekä kompleksi prosessi siihen vaikuttavine tekijöineen ja ajallisesti. Tulokset tukevat aiempaa tutkimusta päihteettömyyden, lasten, irtautumista tukevien sosiaalisten suhteiden, vakaan taloudellisen tilanteen ja toimijuuden tärkeydestä naisten desistanssissa. Lisäksi tulokset tukevat aiempaa tutkimusta, joka on osoittanut suurimman osan naisvangeista suhtautuvan optimistisesti irtautumiseen. Aineisto ja analyysi esittävät, että sisäiset tekijät ovat ensisijaisia naisten desistanssissa. Tulokset korostavat toimijuuden tukemista naisten desistanssin edistämisessä. Tutkielman keskeisimpiä rajoitteita ovat aineisto ja tutkimusasetelma. Tuloksia ei voida yleistää tai osoittaa niiden yhteyttä todettuun desistanssiin. Lisäksi ei voida osoittaa naisten ja miesten desistanssiprosessin erilaisuutta tai samanlaisuutta. Tutkimusta naisten desistanssista ja mahdollisista sukupuolten välisistä eroista tarvitaan lisää. Tulokset esittävät, että jatkotutkimuksessa on syytä kiinnittää huomiota irtautumisprosessin kompleksisuuteen ajallisesti ja siihen vaikuttavine tekijöineen, sekä yksilöllisyyteen.

Tämä tutkielma tarkastelee minkälaisia neutralisaatioita, eli perusteluita nuoret koulu-uhkaajat esittävät teoilleen hyödyntäen kriminologista neutralisaatioteoriaa sekä oppimisteoriaa. Koulu-uhkaukset ja koulusurmat ovat muovanneet kouluväkivallan ilmiötä ja luoneet pelkoa uudesta potentiaalisesta vakavasta kouluväkivaltatapauksesta koulujen arkeen. Aiempi tutkimus on keskittynyt koulusurmia ympäröiviin näkökulmiin sekä koulu-uhkaajien tai uhkausten arviointiin. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia nuorten esittämien neutralisaatioiden eri muotoja. Aineistona on vuosien 2013-2018 poliisien kirjaamat esitutkintapöytäkirjat, jotka sisältävät alle 30-vuotiaiden nuorten esittämät poliisien tutkimat koulusurmauhkaukset. Esitutkintapöytäkirjoissa (33 kpl) oli 41 uhkaajaa, joiden ikä vaihteli 11–27-vuoden välillä ja joista enemmistö oli poikia, mutta joukossa oli myös tyttöjä. Analyysi tehtiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysimenetelmän avulla. Aineistosta nousee esiin viittä klassista neutralisaatiota ja 11 ei-klassista neutralisaatiota sekä kolme aiemmalle tutkimukselle verrattain tuntematonta ei-klassista neutralisaatiota. Tarkastelun painopisteenä olivat sukupuolen ja tekoympäristön osalta esiintyvät eroavaisuudet neutralisaatioissa sekä oppimisen ilmeneminen aineistossa. Tulosten mukaan nuoret koulu-uhkaajat neutralisoivat tekojaan klassisilla tavoilla vetoamalla useimmiten ajattelemattomuuteen, vitseihin, väärinkäsityksiin, vihaisuuteen ja muiden vuoksi tekemiseen. Joukossa esiintyy myös ei-klassisia neutralisaatioita, kuten aikomuksen kieltämistä, kätkeytymistä epätäydellisen tiedon taakse ja tekojen kielellä ilmaisemista sekä huomiohakuisuutta. Neutralisointitavat erosivat lievempien ja vakavampien uhkaustapausten uhkaajien välillä etenkin uhrin kieltämisen ja korkeampiin periaatteisiin vetoamisen sekä tekojen kielen osalta. Tytöt neutralisoivat enemmän sisältä kumpuavilla tavoilla korostamalla luonnetta, mielenlaatua ja syvää ihailua tai vihaa. Pojat puolestaan vetosivat useammin vitseihin ”verukkeina” ja korostivat vaikeuksiaan sekä hakivat huomiota. Verkkouhkaajat vetosivat huomiohakuisuuteen ja ilmensivät paljon oppimista. Tulokset tukevat myös kriminologista oppimisteoreettista näkemystä siitä, että rikollisuudelle suotuisia määritelmiä, ilmauksia, neutralisaatioita ja rikostekniikoita voidaan oppia. Tulokset ovat yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa, etenkin lievempien koulu-uhkaustapausten uhkaajien esittämien neutralisaatioiden osalta. Lisäksi ne syventävät sitä, tarjoten uudenlaisia neutralisaatioita ja ilmentäen eroavaisuuksia sukupuolen sekä tekoympäristön osalta. Koulu-uhkaajien neutralisaatioiden eroavaisuuksien tutkiminen on haastavaa aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi. Koulu-uhkaukset vaikuttavat siirtyneen osittain verkkoympäristöön ja vakavampien uhkausten taustalla ilmenee enemmän suunnitelmallisuutta ja teon valmistelua. Tulosten valossa koulu-uhkausten tutkiminen laajalla aineistolla ja eri näkökulmista on aiheellista, jotta ilmiön ajallista kehittymistä voidaan ymmärtää ja interventioita kehittää.

Sosiaalitieteellistä kriminologiaa edustavassa sosiologian pro-gradu työssä tarkastellaan rikostapahtuman sukupuolikonstellaation vaikutusta rikoksentekijään kohdistuvaan sosiaaliseen torjuntaan katu- ja kotiväkivaltaskenaarioissa. Tutkimus on osa kriminologian leimaamisteoreettista traditiota, jonka mukaan rikoksentekijään kohdistuva sosiaalinen torjunta saattaa vaikuttaa rikollisen mahdollisuuksiin osallistua tavalliseen elämään ja näinollen aiheuttaa rikoskäyttäytymisen kumuloituvuutta. Yksi sosiaalitieteellisen kriminologian tutkimus- ja kehittämiskohteista on uusintarikollisuuden ehkäisy, ja tutkimus pyrkii antamaan tietoa sellaisista sukupuolen perusteella kohdistuvista yhteiskunnallisista asenteista, jotka mahdollisesti vaikuttavat rikollisen sopeutumiseen, uusintarikollisuuteen ja toisaalta ohjaavat epävirallista sanktiointia ja toimintamahdollisuuksia. Lisäksi tutkimus tarkastelee kriminologisen kyselylomaketutkimuksen kokeellista metodologiaa ja tutkimuslomakkeissa käytettävää kehystämistä. Tutkimus vahvistaa myös sukupuolen merkitystä osana kriminologista perustuskimusta. Tutkimus on toteutettu kokeellisen lomaketutkimuksen muodossa. Kokeellisella lomaketutkimuksella voidaan luotettavasti ja kontrolloidusti verrata eri ryhmien välille syntyviä mahdollisia eroja. Tutkimusasetelmalla verrataan kahden eri lomaketyypin tuottamia vastauseroja. Tutkimuksessa käytetty lomake on tuotettu varta vasten tutkimusta ajatellen, ja se käsittää yleisiä osallisuutta ja konventionaalista elämää indikoivia tekijöitä kuten työllistymistä, asunnon saantia ja epävirallisia sosiaalisia suhteita. Tutkimusasetelmassa verrataan kahden operationalisoinneiltaan identtisen, mutta tekijä-uhriasetelmaltaan erilaisen lomakkeen sosiaalisen torjunnan mittarin saamia vastauksia keskenään. Analyysimuotona on pääasiassa riippumattoman otoksen t-testi. Aineisto on kerätty Helsingin yliopiston ja Helsingin työväenopiston opiskelijoiden joukosta harkinnanvaraisena näytteenä. Tulokset osoittavat, että miestekijä-naisuhri -konstellaatiossa miestekijää kohtaan osoitetaan voimakkaampaa torjuntaa ja paheksuntaa kuin naistekijä-miesuhri -konstellaation naistekijää kohtaan. Rikoksentekijää torjutaan voimakkaimmin luottamustoimista, asunnonvuokrauksessa ja skenaariossa jossa vastaaja voi ilmiantaa tekijän teon sisarukselleen. Toisena kiinnostavana tuloksena voidaan tulkita, että naistekijän tekemää väkivaltaa vähätellään, sillä naistekijän torjunta ja paheksunta on selvästi lievempää kuin miestekijän. Kotiväkivaltaskenaariossa sekä mies- että naistekijää torjutaan ja paheksutaan vähemmän kuin katuväkivaltaskenaariossa. Tutkimuksen tulokset ovat yhteneväisiä leimaamisteorian kanssa ja vahvistavat, että normeja rikkonutta torjutaan ja hänen toimintamahdollisuuksia ollaan valmiita rajaamaan. Lisäksi tutkimus osoittaa, että sukupuoli voi olla yksi leimaamiseen vaikuttava tekijä. Miehet syyllistyvät rikostilastojen valossa useammin ja vakavampaan väkivaltaan kuin naiset, ja ihmisten asenteet mukailevat tätä. Pohdinnassa esitetään, että voimakkaampi torjunta voi olla yhtenä syynä miesten korkeampaan rikosaktiivisuuteen. Lisäksi pohditaan sitä problematiikkaa, joka syntyy sekä naistekijöille että heidän miespuolisille uhreille naisten tekemän väkivallan vähättelyn takia. Väkivaltaisilla naisilla on usein vaikeuksia saada apua ja heidän uhrejaan saatetaan vähätellä.

Tutkielma tarkastelee suomalaisten käsityksiä tuomioistuimien virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä tekijöitä näiden mielikuvien taustalla voisi olla. Tässä maisterintutkielmassa tuomioistuimiin kohdistuvaa luottamusta tutkitaan instrumentaalisesta näkökulmasta kysymällä vastaajilta, kuinka usein he uskovat tuomioistuimien tekevän virheitä, joiden seurauksena syylliset pääsevät vapaaksi. Luottamuksen instrumentaalinen näkökulma tarkastelee kansan luottamusta tuomioistuimien kykyyn toimia tehokkaasti ja virheettömästi saaden rikoksiin syyllistyneet vastuuseen teoistaan – ytimessä on siis kansalaisten luottamus siihen, täyttävätkö tuomioistuimet perustehtävänsä. Tutkielmassa ensinnäkin selvitetään, onko sosioekonomisilla taustatekijöillä yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Toiseksi tutkielmassa selvitetään, ovatko vastaajan omat tuomioistuin- ja uhrikokemukset yhteydessä tuomioistuimia koskeviin mielikuviin. Kolmas tutkielman tarkastelun kohde on kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason yhteys käsityksiin tuomioistuimien toiminnasta. Neljänneksi tutkielmassa selvitetään, ovatko rikos- ja rangaistustiedon lähteet yhteydessä suomalaisten tuomioistuinmielikuviin. Tutkielma nojaa teoriansa osalta aikaisempaan tutkimustraditioon aiheesta – tutkimustraditiosta nousevat hypoteesit muodostavat tutkielman tutkimusteorian. Tutkimuksen aineistona on Suomalaisten oikeustaju: kansalaiset 2016 -tutkimuksen aineisto, joka sisältää 1251 havaintoa. Aineistoa korjattiin painokertoimilla vastaamaan Suomen väestön alueellista, ikä-, sukupuoli- ja puoluekannatusjakaumaa. Tutkielman analyysi toteutettiin usean selittävän muuttujan lineaarisella regressioanalyysilla, jonka ensimmäiseen regressiomalliin lisättiin sosioekonomiset tekijät, toiseen omat tuomioistuin- ja rikosuhrikokemukset, kolmanteen rikos- ja rangaistustiedon taso ja neljänteen malliin rikos- ja rangaistustiedon lähteet. Rikos- ja rangaistustiedon tasoa mitattiin esittämällä vastaajille kymmenen väittämää koskien erilaisia rikoksia ja rikosseuraamuksia. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä muodostettiin faktorianalyysin avulla neljä summamuuttujaa: perinteinen uutismedia, iltapäivälehdet, tutkimus- ja selvitystieto ja muut tietolähteet sekä sosiaalinen media ja vaihtoehtomedia. Tutkielman tulosten mukaan todennäköisyyttä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyyttä ja tehokkuutta kohtaan lisäävät naissukupuoli, korkea ikä, matala koulutus ja toimeentulovaikeudet. Lisäksi omat kokemukset tuomioistuimista ovat tulosten mukaan yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimia kohtaan, mutta rikosuhrikokemuksilla ei ole analyysin perusteella yhteyttä tuomioistuinluottamukseen. Korkea tiedontaso rikoksista ja rangaistuksista taas on yhteydessä korkeaan luottamukseen tuomioistuimia kohtaan. Rikos- ja rangaistustiedon lähteistä sosiaalinen ja vaihtoehtomedian käyttö on yhteydessä epäluottamukseen tuomioistuimien toiminnan virheettömyydestä ja tehokkuudesta. Tutkimuksen tulokset ovat pääosin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Rikos- ja rangaistustiedon tason ja rikos- ja rangaistustiedon lähteiden yhteyttä suomalaisten tuomioistuinluottamukseen ei oltu tutkittu aiemmin. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että tosiasioiden tunteminen rikoksista ja rangaistuksista on yhteydessä kansalaisten luottamukseen tuomioistuimien kyvystä tehdä oikeita päätöksiä. Kansalaisten rikos- ja rangaistustiedon tason parantaminen voisi siis vaikuttaa tuomioistuimien nauttimaan kansan luottamukseen positiivisesti: luottamus voi syntyä silloin, kun kansalaiset tietävät, miten tuomioistuin toimii ja miksi. Tuomioistuimien luottamuksella on tärkeä vaikutus yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä, joten rikollisuuteen ja rangaistuksiin liittyvän faktatiedon saatavilla olo olisi tärkeää luottamuksen tason kasvattamiseksi.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan vanhempien kasvatustyylien yhteyttä nuorten rikoskäyttäytymiseen Suomessa. Tutkielmassa selvitetään erityisesti sitä, ovatko kasvatustyylit eri tavalla yhteydessä nuorten tekemään omaisuusrikollisuuteen kuin väkivaltarikollisuuteen. Tämän lisäksi selvitetään kasvatustyylien yleisyyttä nuorten parissa ja tarkastellaan sukupuolten välisiä eroja kasvatustyylien ja rikoskäyttäytymisen välisessä yhteydessä. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Diana Baumrindin kehittämään kasvatustyylitypologiaan. Typologiassa vanhempien nuorelle antaman tuen ja kontrollin tasojen perusteella muodostetaan neljä erillistä kasvatustyyliä, jotka ovat auktoritatiivinen kasvatustyyli, autoritaarinen kasvatustyyli, hylkäävä kasvatustyyli ja salliva kasvatustyyli. Kasvatustyylitypologian lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kriminologisia sosiaalisen tuen ja sosiaalisen kontrollin teorioita. Tutkielman aineistona toimii Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin teettämä Nuorisorikollisuuskysely vuodelta 2020. Kyselyaineistosta saatiin tietoa suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten rikoskäyttäytymisestä, ja sen avulla voitiin selvittää väkivalta- ja omaisuusrikollisuuteen syyllistymisen yleisyyttä sekä vanhempien nuorelle antaman tuen ja kontrollin tasoa. Aineisto mahdollisti myös muiden taustamuuttujien, kuten nuoren itsekontrollin tason ja perheen taloudellisen tilanteen vakioimisen. Tutkimuksen tilastollisina menetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman tulokset osoittavat, että kasvatustyylit ovat yhteydessä nuorten rikoskäyttäytymiseen Suomessa, mutta yhteyden voimakkuus vaihtelee sekä tarkastellun rikostyypin että vastaajan sukupuolen mukaan. Tulosten perusteella korkeaa tukea ja kontrollia ilmentävä auktoritatiivinen kasvatustyyli on yhteydessä vähäisimpään rikoskäyttäytymiseen molempien rikosmuotojen osalta. Heikkoa tukea ja kontrollia ilmentävä hylkäävä kasvatustyyli taas on yleisesti ottaen yhteydessä korkeimpaan rikoskäyttäytymisen määrään. Poikien kohdalla korkeimpaan rikoskäyttäytymiseen on kuitenkin yhteydessä heikkoa tukea ja korkeaa kontrollia ilmentävä autoritaarinen kasvatustyyli. Tutkielma antaakin tässä suhteessa viitteitä siitä, että vähäinen tuki on yhteydessä erityisesti poikien rikoskäyttäytymiseen, kun taas tyttöjen rikoskäyttäytymistä näyttäisi ennustavan yhtäaikainen tuen ja kontrollin puute. Tulosten mukaan kasvatustyylien yhteys rikoskäyttäytymiseen riippuu sukupuolen lisäksi myös siitä, minkälainen rikos on kyseessä. Kaikkien muuttujien vakioimisen jälkeen autoritaarinen kasvatustyyli on yhteydessä korkeimpaan väkivaltarikollisuuden riskiin ja hylkäävä kasvatustyyli taas korkeimpaan omaisuusrikollisuuden riskiin. Tutkielman tulokset ovat pitkälti linjassa aiemman aihetta käsitelleen tutkimuksen tulosten kanssa, jossa auktoritatiivisen kasvatustyylin on katsottu ehkäisevän ja hylkäävän kasvatustyylin taas lisäävän nuorten rikoskäyttäytymisen riskiä. Tutkielma antaa kuitenkin myös uutta tietoa aiheesta erityisesti liittyen kasvatustyylien ja eri rikostyyppien välisten yhteyksien eroavaisuuksiin. Vastaavaa tarkastelua omaisuus- ja väkivaltarikosten välillä ei tutkielmaa varten tehdyn kirjallisuuskatsauksen perusteella ole ennen tehty.

Maisterintutkielma käsittelee suomalaisvankien vankeusaikaista rikollisuutta. Vankeuden lakisääteiset tehtävät ovat vankien valmiuksien lisääminen rikoksettomaan elämäntapaan sekä rikosten estäminen vankeuden aikana. Vankien sopeutumista yhteiskuntaan on käsitelty runsaasti tutkimuskirjallisuudessa mutta vankien vankeusaikainen rikoskäyttäytyminen on tähän saakka ollut lähes kokonaan tuntematon ilmiö. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii desistanssiteoreettinen tutkimusperinne. Desistanssi tarkoittaa rikosuran päättymistä, jonka on tunnistettu olevan usein erilaisia vaiheita sisältävä prosessi. Desistanssin empiiriseksi vasteeksi on vakiintunut vankilasta vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus. Kiinnittämällä huomio jo vankeusaikaisen rikoskäyttäytymisen muutoksiin voidaan kuitenkin tuottaa uutta tietoa rikostentekijöiden desistanssijatkumoista. Tutkielmassa hyödynnetään myös pragmaattisia vankeinhoidollisia suuntauksia, riski- tarve-vastaavuus-mallia (RNR) sekä hyvän elämän mallia (GLM), jotka kytkevät tulokset Rikosseuraamuslaitoksen käytännön toimintaan. Tutkielman rekisteriaineisto on poimittu Rikosseuraamuslaitoksen vankitietojärjestelmästä. Aineisto koostuu vuonna 2016 vapautuneiden vankien vankilakausista (n=2962) ja vankien taustamuuttujista. Vankilakausiin liittyvät rikokset haettiin Rikosseuraamuslaitoksen uusintarikollisuustilastoinnissa käytetystä aineistosta. Yhteensä neljä prosenttia aineiston vangeista olivat syyllistyneet rikoksiin vankeusaikana. Rikokset tapahtuivat pääosin vankien poistumislupien aikana tai vankilassa. Rikoksiin syyllistyneiden vankien tunnistettiin olevan nuoria moninkertaisia miesvankeja, jotka ovat suorittamassa pitkiä tuomioita suljetuissa vankiloissa. Rikoksiin syyllistyneet vangit olivat usein myös vankiloiden sisäisten kurinpitotoimenpiteiden kohteena. Rikoksiin syyllistyneiden vapautumisen jälkeinen uusintarikollisuus oli selvästi yleisempää ja nopeampaa kuin muilla vangeilla. Vankeusaikaista rikollisuutta ja uusintarikollisuutta ennustivat pääosin samanlaiset taustatekijät. Pidempi vankeusaika kuitenkin lisäsi rikosriskiä vankeusaikana mutta laski uusimisriskiä vapautumisen jälkeen. Lisäksi uusintarikollisuutta ennusti jo kaksinkertainen vankeus mutta vankeusaikaista rikollisuutta ennusti vasta hyvin korkea vankilakertaisuus. Vankeusaikana rikokseen syyllistyminen ennusti vapautumisen jälkeistä uusimisriskiä myös taustamuuttujien vakioimisen jälkeen. Tutkielmassa vankeusaikaisiin rikoksiin syyllistyvien vankien tunnistettiin olevan poikkeuksellisen korkean uusimisriskin vankiryhmä, jonka tulee olla vankeinhoidon intensiivisimpien vaikutuspyrkimysten kohde. Tuloksilla on lukuisia vankeinhoidollisia käyttötarkoituksia liittyen esimerkiksi vankiloissa tehtävään arviointityöhön, laitosturvallisuuden kehittämiseen ja uusintarikollisuuteen vaikuttamiseen.

Virtuaalivaluuttojen nopeasti kasvaneen suosion sekä niiden tarjoaman anonymiteetin ja suurten voittojen mahdollisuuksien myötä virtuaalivaluutat voivat tarjota houkuttelevan mahdollisuuden talous- ja erityisesti verorikollisuudelle. Kun samanaikaisesti verorikosten kokonaismäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa, herää kysymys, ketkä virtuaalivaluuttojen verorikoksiin syyllistyvät ja voiko ilmiöillä olla yhteyttä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää virtuaalivaluuttojen verorikosten ja niistä epäiltyjen piirteitä suhteessa muuhun vero- ja kyberrikollisuuteen sekä tarkastella minkälaisia syitä epäillyt esittävät teoilleen. Tutkimuksen aineistona toimivat poliisiasiain tietojärjestelmästä poimitut esitutkintamateriaalit vuosina 2013-2019 poliisin tietoon tulleista vero- (RL 29:1-4), kirjanpito- (RL 30:9-10) ja velallisen rikoksista (RL 39:1-6). Tapauksista eriteltiin virtuaalivaluuttoja koskevat tapaukset asiasanahaun avulla, sekä varmennettiin poiminta käymällä jokainen aineistoon valikoitunut tapaus erikseen läpi. Tutkimuksen analyysi toteutettiin ristiintaulukointina tekijöiden piirteiden selvittämiseksi sekä sisällönanalyysinä rikoksista epäiltyjen perusteluiden ja tekojen oikeuttamistapojen tarkastelemiseksi. Tutkimuksessa havaittiin, etteivät virtuaalivaluuttojen verorikoksista epäillyt henkilöt vastaa piirteiltään selkeästi vero-, mutta eivät myöskään kyberrikollisia. Epäillyt vaikuttavatkin jäävän piirteiltään johonkin näiden kahden rikoslajin välimaastoon tarkasteltujen muuttujien osalta. Vaikka lähes kaikki aineiston virtuaalivaluuttojen verorikoksista epäillyt henkilöt myönsivät tekonsa, valtaosa heistä koki teon tapahtuneen tahattomasti. Epäiltyjen perustelut teoilleen voidaan luokitella karkeasti kahteen pääkategoriaan: vetoamiseen tietämättömyyteensä verovelvollisuudesta sekä verovelvollisuudesta annetun ohjeistuksen epäselvyyteen. Epäiltyjen perustelut ovat jossakin määrin linjassa aiemmissa tutkimuksissa verorikollisten antamien perusteluiden sekä toisaalta tutkimuksessa sovelletun Sykesin ja Matzan vuonna 1957 kehittämän neutralisaatioteorian kanssa. Vaikka merkittävä osa virtuaalivaluuttojen verorikoksista jää hyvin todennäköisesti havaitsematta, aineiston koon perusteella voidaan arvioida verorikollisuudessa viime vuosina havaitun tasaisen kasvun johtuvan muista kuin tutkimuksen mukaisista virtuaalivaluuttoihin liittyvistä rikoksista. Koska epäillyt vaikuttavat kuitenkin olevan piirteiltään hieman poikkeavia muista vero- ja kyberrikollisista, aiheen jatkotutkimus voisi tuottaa tärkeää tietoa virtuaalivaluutoilla toteutetuista rikoksista myös laajemmassa kuvassa.