Browsing by Subject "Latinalainen Amerikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Honkavaara, Sari (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassani tarkastellaan International Work Group on Indigenous Affairs -järjestön parissa työskennelleiden antropologien näkemyksiä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja alkuperäiskansojen tilanteesta Latinalaisessa Amerikassa 1970-luvulla. Työni perustuu IWGIAn 1970-luvulla julkaisemiin uutiskirjeisiin ja dokumentteihin. Tutkielmassa todetaan, että IWGIAn perustaminen 1960-luvin lopulla osuu aikaan, jolloin antropologit kävivät vilkasta keskustelua tieteenalan suhteesta yhteiskuntaan ja politiikkaan. IWGIAn julkaisut osoittavat, että järjestön parissa työskennelleet antropologit uskoivat, että antropologinen tieto oli yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ja se voitiin valjastaa alkuperäiskansojen hyväksi. Järjestö näki dokumentoinnin todistusaineiston keräämisenä, jolla voitaisiin osoittaa alkuperäiskansoja kohtaan tehdyt rikokset ja joiden avulla saataisiin muutos vallinneeseen tilanteeseen. IWGIAn julkaisuissa alkuperäiskansojen maaoikeudet ovat keskeisesti esillä. Julkaisuissa käsitellään laajasti alkuperäiskansojen maaoikeuksien puutteellisen toteutumisen seurauksia, joita olivat tartuntatautien leviäminen, alkuperäiskansaidentiteetistä luopuminen, alkuperäiskansaidentiteetin hylkääminen sekä alkuperäiskansojen kohtaama suora väkivalta. Latinalaisen Amerikan valtioiden puutteellisella lainsäädännöllä tai toimeenpanolla oli järjestön julkaisujen mukaan suuri merkitys alkuperäiskansojen kohtaamiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Kansainvälinen huomio mahdollisti IWGIAn julkaisujen perusteella epäkohtiin puuttumisen jossain tapauksissa tehokkaammin kuin pelkkä kansallinen vaikuttaminen. IWGIA pyrki tarjoamaan keskustelumahdollisuuksia alkuperäiskansojen omille järjestöille. Alkuperäiskansojen mahdollisuudet verkostoitua keskenään kansainvälisesti, ja alkuperäiskansaidentiteetin ympärille järjestäytyminen mahdollisti kansallisella tasolla irrottautumisen esimerkiksi työväen liikkeestä ja näin nostaa esiin erityisiä alkuperäiskansoihin liittyviä epäkohtia kansallisesti.
  • Yletyinen, Anna Karoliina (2004)
    Tutkimus käsittelee sitä, miten Venezuelan presidentti Hugo Chávez Frías käyttää poliittisessa retoriikassaan hyväkseen usean eri Latinalaisen Amerikan maan kansallissankaria, 1800-luvun alun vapaustaistelijaa Simón Bolívaria. Lähtökohtanana ja hypoteesina on, että Chávez käyttää Bolívarin traditiota oman politiikkansa legitimoijana ja samalla esiintyäkseen itse Bolívarin aloittaman taistelun ainoana oikeana jatkajana. Tutkimus on tehty analysoimalla Chávezin puheita vuosilta 1999-2003. Tutkimus asettuu historian julkista käyttöä tutkivaan suuntaukseen, joka voimistui kansainvälisella tasolla kylmän sodan päättymisen jälkeen. Teoreettisena apuna on käytetty kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esittämää jakoa historian aktualisoitumisesta viiteen eri tyyppiin. Tämän jaon mukaan historia voidaan käsittää muistina, kokemuksena, käytäntöinä, artefakteina tai hyödykkeinä. Hugo Chávezin valinta Venezuelan presidentiksi vuonna 1998 katkaisi 1950-luvulta asti kestäneen poliittisen jatkumon, jossa Venezuelan presidentti valittiin aina kahden suurimman puolueen, AD:n tai COPEIn keskuudesta. 1980-luvulta lähtien Venezuelan politiikkaa alkoivat varjostaa useat korruptiotapaukset ja kansa alkoi olla tyytymätön AD:hin ja COPEIhin. Hugo Chávez valittiin presidentiksi pienten puolueiden muodostaman koalition, PP:n ehdokkaana, ja hän tarjosi uudenlaista poliittista ratkaisua, joka perustui perinteisiin, Simón Bolívarin oppeihin perustuviin arvoihin. Chávez nousi vastustamaan muun muassa edeltäjiensä harjoittamaa neoliberalistista talouspolitiikkaa ja kehitti bolivaarisen vallankumouksen käsitteen, joka käytännössä tarkoittaa koko Chávezin harjoittamaa politiikkaa kokonaisuudessaan. Tutkimuksen perusteella Chávez käyttää Bolívaria hyväkseen etenkin symbolisella tasolla. Chávezin poliittinen retoriikka kietoutuu bolivaarisen vallankumouksen käsitteen ympärille. Chávez ottaa Bolívar-traditiosta irti niitä seikkoja, jotka hyödyttävät Chávezia itseään, mutta toisaalta jättää muutamia itselleen epäedullisia huomioita pois. Chávez antaa kuulijoilleen kuvan, että hän on Bolívarin luonnollinen perillinen ja melkeinpä Bolívarin itsensä reinkarnaatio. Chávezin mukaan Bolívar on herännyt uudelleen henkiin Venezuelan politiikassa juuri Chávezin presidenttikaudella. Chávezin edeltäjien tulkinnat Bolívarista ovat siten mitättömiä. Chávez esittää Bolívarin erityisesti venezuelalaisena sankarina. Venezuela kansakuntana ja Chávez bolivaarisine vallankumouksineen ovat täten malliesimerkkejä muille Latinalaisen Amerikan valtioille, kun on kysymys Bolívarin tradition jatkamisesta. Vastustajiaan Chavez puolestaan vertaa oligarkiaksi, jonka edustajia vastaan jo Bolívar aikoinaan taisteli. Tutkimuksen perusteella historia on Chávezin poliittisessa retoriikassa läsnä muistina, käytäntöinä ja artefakteina. Menneisyyden hyödykkeistäminen ja menneisyys kokemuksena eivät puolestaan ole niin keskeisesti esillä. Tärkeimpinä alkuperäislähteinä tutkimuksessa on käytetty Hugo Chávezin Aló Presidente ja Cadena Nacional -puheita, jotka on poimittu pääasiassa venezuelalaisen tv-kanava Globovisiónin Internetsivuilta.
  • Lyytimäki, Jari (Inderscience, 2014)
    Latin American Journal of Management for Sustainable Development 1(2/3): 137-145
    Sustainability is simultaneously the fundamental and a secondary challenge for societies. It is a fundamental challenge defining the operating space for humanity, but as a long-term, wide-spanning, and holistic issue, it is often overlooked by actors focusing on narrowly defined and short-term economic or social concerns. The main aim of sustainability communication is to create bridges between these co-existing realms of long-term and immediate challenges. This paper discusses the use of sustainability strategies and indicators as tools to encourage a wide variety of actors, including private enterprises, to take concrete actions that produce systemic changes towards sustainability. Experiences from the ongoing national-level sustainable development commitment process of Finland are presented, and lessons for Latin America are identified. A key lesson is the importance of transparency in sustainability communication.
  • Moya Macedo, Juan Carlos (2008)
    Europe represents the most advanced regional arrangement the world has seen. Because of its advanced nature, Europe will consequently serve as our paradigm for the new regionalism in Latin America in the sense that its conceptualization eagerly draws on empirical observations of the European process. The aim of this study assesses the advisability of regional integration in Latin America by applying the theory of regionalism and new regionalism which was born from a thick network of initiatives that combined all forms of integration from unilateral tariff reduction, bilateral trade agreements, to hemispheric initiatives. The theoretical framework that needs to be applied in order to understand the actual situation in the relationship between the European Union (EU) and Mexico is based on the theory of regionalism. The study states that Latin America has improved in terms of regionalism, in Latin America; the motor driving the new regionalism of the 1990s no longer consisted of rounds of multinational negotiations as in the past, but rather the increasing number of bilateral agreements being forged in the region. These agreements follow the unilateral opening of Latin American economies. My aim is to give a clear perspective on the Latin American new regionalism, as well as an overview on which the main regional entities are, and how the relations have evolved in these regions, considering international integration schemes such as Common Market of the South (Mercosur), North American Free Trade Area (NAFTA) and Free Trade Area of the Americas (FTAA). The main hypothesis of this work states that describing the actual process of integration in Latin America will allow us to determine if it is possible to recreate the EU’s architecture in the region. Can the process of integration in Latin America be similar to the one adopted in Europe? The methods used to measure the integration in Latin America are trade openness, trade interdependence and overall financial openness, among others. The study suggests that none of the regions in Latin America should engage in monetary integration. They are subject to asymmetric shocks and their degree of trade and integration remains insufficient. These regions should refrain from adopting exchange rate stabilisation schemes before achieving deeper integration and convergence. The final remarks that can be mentioned about the relation between the EU and Mexico are that the Free Trade Agreement between the EU and Mexico is a consequence of many advantages for all the involved countries among others: to open up bigger markets, same legal footing as their competitors and new potential investments. Mexico has had an increase in exports through NAFTA, and nowadays has a preferential access to the world’s largest market, the EU. Mexico also serves as a regional leader in Latin America. Success lies in the regional integration efforts, education, and fundamental economic orthodoxy. That is why there is a great possibility that Mexico, in the course of one generation, will become the leading Latin American nation to join the first world.
  • Väkevä, Katri (2006)
    Demokratisoitumisen niin sanotun kolmannen aallon myötä autoritaariset regiimit vaihtuivat demokraattisiksi suuressa joukossa valtioita ympäri maailman. Erityisen merkittäväksi tämä prosessi osoittautui Latinalaisessa Amerikassa, johon lukeutuvista valtioista suurin osa demokratisoitui kyseisellä ajanjaksolla. Uusien demokratioiden välillä on kuitenkin havaittavissa erittäin suuria eroja regiiminvaihdoksen jälkeisessä kehityksessä – näin myös Latinalaisessa Amerikassa. Koska kyseinen alue muodostaa historiallisten kokemustensa osalta suhteellisen homogeenisen joukon, pyritään sen avulla selvittämään, mikäli demokratisoitumisen jälkeisen kehityksen suuntaa voidaan selittää itse demokratisoitumisprosessin ominaispiirteiden avulla. Selittäviksi tekijöiksi valitaan prosessin aikaiset taloudelliset ja poliittiset reformit, argumentoiden näiden institutionaalisten muutosten vaikuttavan yli transition uusien poliittisten johtajien kohtaamiin kannustimiin. Kehitystä mitataan talouspolitiikan avulla, joka jaetaan yleiseen ja taloudellisen tasa-arvon parantamiseen tähtäävään politiikkaan. Aiemmassa tutkimuksessa esiintyy ristiriitaisia tuloksia koskien erilasten reformien vaikutusta talouspolitiikkaan. Tutkimustulokset on kuitenkin saavutettu hyvin erilaisten tutkimusotteiden avulla, eikä reformien yhteisvaikutuksia ole tutkittu. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, vaikuttavatko molemmat reformit positiivisesti talouspolitiikkaan ja lisäksi, ilmenevätkö niiden vaikutukset eri tavalla talouspolitiikan kahdella eri alueella. Lähtökohtana on polkuanalyyttinen näkökulma, jonka mukaan tietyn hetken valinnat ohjaavat valintoja tulevaisuudessa. Itse analyysi on kaksiosainen. Aluksi tutkimuskysymystä lähestytään laadullisen vertailevan analyysin avulla, vertaillen suurempaa maajoukkoa. Toisessa vaiheessa perehdytään syvällisemmin yhden maan, Brasilian, demokratisoitumisprosessiin ja sitä seuranneeseen kehitykseen. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että taloudellisilla reformeilla on ilmeisen suotuisa vaikutus talouspolitiikan molempiin lohkoihin. Poliittisten reformien osalta tulokset ovat ristiriitaisia, eikä odotettua vahvaa yhteyttä taloudelliseen tasa-arvoon ole havaittavissa. Maa-analyysi, joka keskittyy erityisesti taloudellisen tasa-arvon kysymykseen, osoittaa, että selitykseen on välttämätöntä sisällyttää niin yhteiskunnan sosio-historialliset piirteet kuin transitioprosessin luonnekin. Nämä välittävät tekijät ratkaisevat sen, mikä poliittisten reformien lopullinen merkitys on. Tulosten perusteella voidaan argumentoida, että politiikan suuntautuminen taloudellisen tasa-arvon parantamiseen riippuu suuressa määrin demokratian tasosta. Taloudellisten reformien havaittu suora positiivinen vaikutus viittaa siihen, ettei demokratian tasolla olisi yhtä vahvaa vaikutusta yleiseen talouspolitiikkaan. Tutkimuksessa käytettäviä keskeisiä lähteitä ovat Giavazzi & Tabellini (2004), Maravall (1997), Gill (2000), (1990) ja Ragin (1987; 2000).
  • Hietanen, Anna-Emilia (2005)
    Pro gradu -tutkielmassani käsittelen Chilen poliittista vankeutta ja kidutusta käsittelevää kansallista komissiota, ns. Valech-komissiota, joka perustettiin marraskuussa 2003. Komissio tutki kenraali Pinochetin johtaman sotilashallinnon aikana 11.9.1973–10.3.1990 harjoitettua poliittista vankeutta ja kidutusta. Chileen oli jo vuonna 1990 perustettu totuuskomissio tutkimaan sotilasjuntan aikana kuolleiden ja kadonneiden kohtaloita. Kidutusta tämä ns. Rettig-komissio oli käsitellyt vain kuolemaan johtaneissa tapauksissa. Tutkimuksella on kaksi tavoitetta: tutkia, miten komissio toimi ja toisaalta tarkastella komission kautta sitä, miten Chilessä käsitellään ja muistetaan lähihistoriaa. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Miten poliittista vankeutta ja kidutusta käsittelevä Valech-komissio syntyi ja miten se toimi? Millainen muistamisen tapa komission työssä näkyy? Varsinaisiin kysymyksiin liittyy lisäksi muitakin kysymyksiä, kuten se, miten Valech-komission raportti otettiin vastaan ja miten poliittista vankeutta ja kidutusta käsiteltiin Chilessä ennen komission syntyä. Lisäksi on työssä tarkastellaan, miten sotilasjuntan ajan muistaminen on Valech-komission myötä muuttunut ja onko komission muistamisen tavasta tulossa hegemoninen. Komissio haastatteli noin 35 000 henkeä ja julkaisi kaksi raporttia. Sen mukaan yli 28 000 ihmistä oli kärsinyt poliittisesta vankeudesta ja kidutuksesta sotilasjuntan aikana. Uhreja tosin arveltiin olevan enemmänkin. Komission mukaan poliittinen vankeus ja kidutus olivat olleet sotilashallinnon institutionalisoitua politiikkaa. Marraskuussa 2004 julkaistu komission loppuraportti herätti runsaasti huomiota Chilessä. Merkittävintä oli, että armeija ja oikeisto tunnustivat komission raportin todenmukaisuuden; aiemmin ne olivat kieltäneet ihmisoikeusloukkaukset tai väittäneet niiden olleen yksittäisten henkilöiden ylilyöntejä. Pääosin raportti otettiinkin hyvin vastaan. Sen herättämistä reaktioista voikin päätellä, että komission raportti on nostanut uuden muistamisen tavan hegemoniseksi. Poliittisista vangeista ja kidutetuista on vihdoin tullut osa "virallista totuutta". Komissio nostaa erityisesti esiin kaksi uutta uhrien ryhmää, naiset ja lapset. Ennen Valech-komissiota naisten kokemasta seksuaalisesta väkivallasta ei juuri ollut puhuttu, ja muutenkin naiset oli usein nähty epäsuorina uhreina omaistensa kärsimysten ja kuoleman kautta. Lapsia ei ennen komissiota ollut käsitetty lainkaan ihmisoikeusloukkausten uhreiksi, vaikka heitäkin vangittiin ja kidutettiin. Alkuperäislähteinä työssä on käytetty Valech-komission raporttia, haastatteluja ja lehtiartikkeleita. Muita lähteitä ovat muun muassa totuuskomissioihin ja muistitutkimukseen liittyvä kirjallisuus.
  • Pesonen, Petri (2008)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee miesten homotransvestisuuden rakentumista ja sen presentaatiota Latinalaisen Amerikan kaupunkiyhteisöissä. Tutkimuksessa selvitetään Brasilian Salvadorissa, Costa Rican San Joséssa ja Meksikon mexico Cityssa asuvien miespuolisten homotransvestiittien elämää. Kuinka he rakentavat transvetismin kautta homoseksuaalista identiteettiään, omaa naiseuttaa sekä selittävät olemassaoloaan. Kuinka he kokevat omalla kohdallaan biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välisen ristiriidan. Miksi he haluavat säilyttää miehiset genitaalit, eivätkä vie transformaatiota miehestä naiseksi loppuun asti, vaikka tämän mahdollistaisi yksinkertaisesti sukupuolenvaihdosleikkaus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty vertailevaa laadullista tutkimusta, joka mahdollistaa useimman transvestiittiyhteisön keskinäisen vertailun, jolloin on myös pystytty tekemään yhtenäisiä johtopäätöksiä siitä mitä on elää homotransvestiittina Latinalaisessa Amerikassa ja kuinka oman identiteetin kautta voidaan rakentaa yhtenäistä maailmankuvaa. Latinalaisen Amerikan miespuoliset homotransvestiitteja voidaan näin ollen tarkkailla Tafelin kehittämän teorian kautta heidän yhtenäisestä sosiaalisesta identiteetistä. He ovat yksilöitä, jotka muodostavat käsityksensä itsestään aina suhteessa toisiin ihmisiin sekä omaan ryhmäänsä, jolloin muodostuu edellytykset ryhmäkäyttäytymiselle. He elävät omien standartiensa mukaan, johon kuuluu tietynlaiset ihanteet esim. naisellisuuteen liittyen. Latinalaisen Amerikan Homotransvestiitti ovat näkyvä lisä seksuaalivähemmistöjen kirjoon. He pyrkivät muokkaamaan omaa vartaloaan naiselliseen suuntaa esim. hormonien ja silikonien avustuksella niin, että ainoastaan parantavat luojan luomaa vartaloaan lisäämällä siihen jotain. He eivät voi käsittää transeksuaaleille tehtyjä sukupuolenvaihdosleikkauksia, sillä se sotii heidän arvomaailmaansa vastaan. Se mitä luoja on antanut, niin sitä ei voida muuttaa vaan ainoastaan parantaa ( esim. isommat rinnat, lantio, takapuoli jne.). Samoin he kunnioittavat biologista miessukupuolta, sillä ilman miehen ja naisen välistä eroa heidän maailmansa pirstaloituisi. He elävät osaltaan miehiä ja heidän halujaan varten, jota toteuttavat mm. prostituution kautta. Prostituutio onkin suosituin ammatti heidän keskuudessa, sillä muut työmahdollisuudet ovat rajattuja ja toisaalta he pystyväöt toteuttaan sen kautta omaa homoseksuaalista taipumustaan. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä on käytetty Kulickin, Prieurin ja Schifterin etnometodologisin keinoin tehtyjä tutkimuksia eri transvestiittiyhteisöistä Latinalaisessa Amerikassa. Tutkimukset ovat olleet verailukelpoisia, sillä ne sijoittuvat samalla ajalle (1990 -luvulle) ja käsittelevät homotransvestiittien elämää.
  • Niemelä, Tiia (Helsingin yliopisto, 2018)
    1920-luvun Kuuba oli juuri itsenäistynyt entinen Espanjan siirtomaa Yhdysvaltojen tiiviissä poliittisessa ja taloudellisessa ohjauksessa. Tutkin pro gradu -tutkielmassani Kuuban järjestäytyneen feministisen liikkeen alkua, kansallisia naisten kongresseja, jotka järjestettiin Havannassa vuosina 1923 ja 1925. Kongressit järjesti feministinen kattojärjestö Federación Nacional de Asociaciones Femeninas ja niihin osallistui useita kymmeniä naisjärjestöjä joka puolelta Kuubaa. Olen perehtynyt työssäni naisten kongressien toimintakertomuksiin, jotka sisältävät kongresseissa pidetyt esitelmät sekä yleiset päätökset. Analysoin niiden perusteella, millaisia asioita kuubalaisfeministit ajoivat naisille tärkeinä ja millaisiksi he sitä kautta määrittelivät kuubalaiset naiset. Kongresseihin osallistuneet feministit olivat pääasiassa valkoisia, koulutettuja, keski- ja yläluokkaisia naisia, joista huomattavasti pienempi osa oli naimisissa tai äiti verrattuna kuubalaisnaisten enemmistöön. Heidän ei siis voida katsoa edustaneen keskimääräistä kuubalaisnaista, mutta he ottivat itselleen aseman kaikkien kuubalaisnaisten äänenä. Nostan esiin kaksi isompaa teemaa: poliittiset oikeudet ja äitiyden. Näitä molempia teemoja sitoo yhteen nationalismi, joka oli kuubalaisen feminismin tärkeä tausta-aate. Poliittisilla oikeuksilla feministit tarkoittivat äänioikeutta kaikissa valtiollisissa vaaleissa, joka lopulta kirjattiin Kuuban perustuslakiin 1934 ja ratifioitiin 1940. Äänioikeutta perusteltiin naisten osallistumisella Kuubalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitoon sekä edistysajatuksella. Äitiyden kuubalaisfeministit mielsivät naisten olennaiseksi ominaisuudeksi, joka ei liittynyt ainoastaan fyysiseen uuden elämän synnyttämiseen, vaan ilmeni myös yhteiskunnallisena äitiytenä, joka määritti naisen toimintaa yhteiskunnassa. Kuubalaisfeministien näkemys oli, että kansakunta muodostuu miehistä ja naisista, joiden molempien ominaisuuksia tarvitaan yhteiskunnan pitämiseksi tasapainossa. Heidän mukaansa niin kauan, kun naisilta oli kielletty tiettyjä kansalaisoikeuksia, Kuuba ei voinut olla tasapainoinen, moderni valtio. Esitän, että kuubalaisfeministit rakensivat 1923 ja 1925 tietoisesti mielikuvaa lempeästä, uhrautuvasta ja aktiivisesta kuubalaisnaisesta, joka olisi täysien poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien arvoinen. He vetosivat retoriikassaan äitiyteen ja kansallismielisyyteen, sillä niihin yhdistyi voimakkaita positiivisia tunnelatauksia. Lisäksi he pyrkivät sitomaan oman agendansa yleiseen poliittiseen uudistusmielisyyteen ja tätä kautta samaistamaan modernin valtion ja naisten oikeudet toisiinsa.
  • Hamara, Jenni (2007)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee brasilialaista umbanda-uskontoa ja sen keinoja käsitellä yksilön kärsimystä yhteisöllisesti. Brasilian uskonnollista kenttää luonnehtii nyt afrobrasilialaisen uskonnollisuuden suosion lasku ja karismaattisen kristillisyyden nousu. Siksi tutkielmassa verrataan umbandaa helluntailaisuuteen. Päämääränä on ymmärtää Brasiliassa tapahtuva uskonnollista ja yhteiskunnallista muutosta, jonka indikaattoreita uskonnot ovat. Tutkielmassa väitetään, että helluntailaisuuden puhuma kieli ja sen tavat rakentaa yhteisöjä vastaavat umbandaa paremmin Brasilian nykytodellisuutta. Laajemmassa perspektiivissä tutkielma on puheenvuoro antropologisessa keskustelussa, joka käsittelee kulttuurista muutosta ja tässä tapauksessa uskontojen tapoja sopeutua siihen. Tutkimusta varten on tehty kenttätyö (3kk) Brasiliassa kesällä 2006. Umbandassa ja helluntailaisuudessa on paljon yhteneviä piirteitä, mutta logiikat, joiden mukaisesti ne välittävät vastoinkäymisten seurauksena syntyvää yksilön ja yhteiskunnan välistä katkosta kuitenkin poikkeavat toisistaan. Umbanda on luonteeltaan vastapooleja yhteenvetävä ja sekoittava henkipossessiouskonto, joka rakentaa moraalia ja yhteisöä puhdistamisen ja parantamisen keinoin. Umbandassa likaiseksi luokiteltu otetaan mukaan rituaaliin ja liitetään osaksi yhteisöä ja yhteiskuntaa. Rituaalissa luodaan brasilialaisen logiikan mukaisesti yhteisö, joka jatkuu tämän maailman tuolle puolen. Niinpä sen luoman yhteisön voi nähdä jatkumona brasilialaiselle yhteiskunnalle. Umbanda kuitenkin toimii yhteiskunnan alueilla, joihin hegemonisten instituutioiden valta ja keinot lievittää yksilön kärsimystä eivät ulotu tai ovat heikot. Siksi umbandasta puhutaan tutkielmassa paikkaavana rakenteena. Helluntailaisuus pyrkii myös yksilön puhdistamiseen ja parantamiseen, mutta sen keinot poikkeavat umbandasta. Helluntailaisuus on umbandan tavoin individualistinen uskonto, mutta se liittää yksilön brasilialaisen yhteiskunnan sijaan universaaliin uskovaisten yhteisöön. Helluntailaisuus luo myös katkoksen uuden ja vanhan elämän välille. Helluntailaisuus käsittää kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi yhteiskuntaluokkaan tai muihin piirteisiin katsomatta. Maanpäällinen yhteiskunta käsitetään toissijaiseksi. Helluntailaisuus onnistuu radikaalin katkoksen logiikallaan luomaan uudenlaisen yksilön ja tekemään tasa-arvoa korostavalla maailmankuvallaan yhteiskunnallista epätasa-arvoa näkyväksi. Sen arvomaailma ei kuitenkaan yleensä kanavoidu yhteiskunnalliseksi aktiivisuudeksi. Helluntailaisuus pyrkii ensisijaisesti muuttamaan yksilön uskovaiseksi, mutta tulee sivutuotteena luoneeksi kunnollisen kansalaisen. Helluntailaisuudessa siis yksilölähtöinen katkoksen luominen edelliseen elämään ja maanpäälliseen yhteiskuntaan johtaakin kunnollisen kansalaisen ja uudenlaisen yhteisöllisyyden syntyyn. Umbandan ja helluntailaisuuden tavat luoda yhteisöjä ja välittää yksilön ja yhteiskunnan välistä repeämää siis poikkeavat toisistaan. Umbandan pyrkimys nähdä Brasilia rotujen ja yhteiskuntaluokkien sulatusuunina on auttamattomasti vanhentunut. Koska uskonto ja yhteiskunta liittyvät aina toisiinsa, on uskonnon puhuttava kieltä, joka vastaa yhteiskunnallista tilannetta. Helluntailaisuus on onnistunut tässä umbandaa paremmin. Brasilialaista yhteiskuntaa luonnehtii nyt yhteensulautumisen sijaan konfliktin ja selkeiden rajojen kieli.
  • Laakso, Milja Marianna (2008)
    Pro gradu -tutkielman aiheena on vuoden 1968 opiskelijaliikkeestä ja sen väkivaltaisesta tukahduttamisesta käyty menneisyyspoliittinen keskustelu Meksikossa 1990- ja 2000 luvuilla. Lokakuussa 1968 armeijan ja poliisin joukot surmasivat satoja opiskelijamielenosoituksen osanottajia maan pääkaupungissa. 1990-luvulla opiskelijaliikkeen aikaiset tapahtumat nousivat uudelleen poliittiselle agendalle osana maan demokraattista siirtymävaihetta. Syksyllä 1993 entisten opiskelijaliikkeen aktiivien järjestö perusti epävirallisen totuuskomission tutkimaan opiskelijaliikkeen aikaisia tapahtumia. Lokakuussa 1997 Meksikon parlamentin alahuoneessa perustettiin 1968-erityiskomissio, jonka tehtävänä oli vaikuttaa vuoden 1968 tapahtumia koskevien arkistojen avaamiseen. Vuonna 2001 perustettiin yleisen syyttäjänviraston yhteyteen erikoissyyttäjänvirasto tutkimaan vuotta aikaisemmin päättyneen autoritaarisen regiimin aikaisia ihmisoikeusrikkomuksia. Tutkielman tavoitteena on kuvata, mitä 68 on merkinnyt 1990- ja 2000-luvuilla Meksikon demokraattisessa siirtymävaiheessa ja miten sitä on tulkittu osana poliittista argumentaatiota. Tarkastelu rakentuu kolmen edellä mainitun organisaation ja niistä käydyn julkisen keskustelun ympärille. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen rungon muodostaa Heino Nyyssösen väitöskirjassaan käyttämä käsitteistö, jolla hän analysoi Unkarin vuoden 1956 kansannousun tulkintoja. Tutkielmassa peilataan Meksikossa käytyä keskustelua Nyyssösen analyysiin. Lisäksi sovelletaan käsitteitä, joita mm. Elizabeth Jelin on käyttänyt analysoidessaan muistin politiikkaa Latinalaisessa Amerikassa. Tutkielmassa hahmotetaan vuoden 1968 merkitystä meksikolaisten poliittisten toimijoiden historiallisen identiteetin osana. Analysoitujen keskusteluiden perusteella vuodella 1968 on ollut jatkuvasti merkittävä asema osana meksikolaisen vasemmiston oppositioidentiteettiä. Kuitenkin myös muiden kuin vasemmistolaisten poliittisten toimijoiden piirissä on tutkimusajanjakson kuluessa yhä laajemmin tunnustettu vuoden 1968 asema osana kansallista demokraattista identiteettiä. Tutkimusaihetta lähestytään myös selvittämällä, miten vuoden 1968 tapahtumia on tulkittu totuuden, oikeuden ja demokratian käsitteiden kautta. Johtopäätöksenä esitetään, että vuoden 1968 tapahtumien ensisijaiseksi tulkinnan tavaksi vakiintui tutkimusajanjaksolla vähitellen kansainvälinen ihmisoikeusviitekehys. Tutkielman keskeinen lähdeaineisto muodostuu lehdistömateriaalista. Lisäksi alkuperäislähteinä on käytetty liittovaltion parlamentin alahuoneen pöytäkirjoja ja erikoissyyttäjänviraston perustamiseen liittyviä julkisia asiakirjoja.
  • Salmivaara, Anna (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan uhrien näkökulmaa lähimenneisyyden ihmisoikeusloukkauksien käsittelyyn. Viimeisten vuosikymmenten aikana totuuskomissiot sekä anteeksipyynnöt ja erilaiset korvaukset ovat yleistyneet menneiden vääryyksien korjaamisessa. Ne on esitetty perinteisestä rankaisemiseen perustuvasta oikeudesta poikkeavana restoratiivisena eli korjaavana oikeuden muotona. Tutkimuksessa kuvataan, mistä korjaavassa oikeudessa on kysymys. Toinen tavoite on tutkia Chilen tapauksen kohdalla kadonneiden omaisista muodostuvan Agrupacion de Familiares de Detenidos Desaparecidos –järjestön suhtautumista maassa vuosina 1990-1993 harjoitettuun totuuden ja oikeuden politiikkaan ja korjaavan oikeuden aloitteisiin. Työssä on käytetty korjaavaa oikeutta käsittelevää tutkimuskirjallisuutta, esimerkiksi Martha Minown, José Zalaquettin ja Jaime Malamud-Gotin ajatuksia. AFDD:n osalta lähteinä on käytetty järjestön vuosikertomuksia, lehdistökirjoittelua sekä järjestön johtajien haastatteluja. Totuuskomissiot syntyivät kylmän sodan päättymiseen liittyneessä siirtymävaiheen oikeuden toisessa vaiheessa Latinalaisessa Amerikassa, jossa sotilashallinnot olivat perustaneet repressiivisen politiikkansa ihmisoikeusloukkausten salaamiselle. Totuuskomissioiden lopullinen suosio johtui siitä, että oikeudenkäyntien järjestäminen osoittautui monella tavalla ongelmalliseksi.Syyllisten rankaiseminen voi vaarantaa vielä heikon demokratian. Pinochet oli suojannut sotilaiden aseman armahduslailla, ja uusi demokraattinen hallitus luopui armahduslain kumoamisesta poliittisesti mahdottomana. Totuuskomission, julkisen anteeksipyynnön ja muun symbolisen sekä aineellisen korvauksen keinoin pyrittiin korjaamaan uhrien ja näiden omaisten kärsimä vahinko, tunnustamaan heille tehty vääryys. Toisaalta korostettiin myös koko yhteiskunnalle aiheutetun vahingon korjaamista ja sovintoa. Korjaavan oikeuden kaksi ulottuvuutta ovat uhrikeskeisyys ja sovinnon tavoittelu syyllisten rankaisemisen sijaan. Uhrikeskeisen oikeuden kaksi komponenttia ovat totuus ja korvaukset, joiden yhteinen merkitys on vahingon tunnustaminen ja uhrien omanarvontunteen nostaminen. Korjaavassa oikeudessa tärkein tavoite on rauha. AFDD oli tyytyväinen totuuskomission ja korvausten tekemään tunnustukseen ja vahingon korvaamiseen. Se ei kuitenkaan riittänyt. AFDD vaati jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Sen asenteen ymmärtäminen pelkkänä kostonhimona olisi kuitenkin yksinkertaistamista. AFDD vaati oikeudenkäyntejä myös siksi, että totuuskomissio ei tuonut totuutta kadonneiden olinpaikasta. Syyllisten rankaiseminen tekisi kadonneille ja uhreille oikeutta. Kolmas syy ajaa oikeudenkäyntejä oli tulevien rikosten estäminen. AFDD:n asenteen taustalla vaikutti se että taistelusta totuuden, oikeuden ja paremman tulevaisuuden puolesta oli tullut merkittävä osa AFDD:n jäsenten itseymmärrystä.
  • Flink, Jouni (2001)
    Tutkielmassa on tarkasteltu Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välisiä suhteita vuodesta 1980 lähtien, jolloin suhteita ryhdyttiin yhtenäistämään Latinalaiseen Amerikkaan. Poliittisen linjauksen jälkeen poliittinen dialogi on kehittynyt monitasoiseksi vuoropuheluksi, joka kattaa lähes koko Latinalaisen Amerikan. Suhteita arvioidaan sekä Euroopan unionin sisäisen kehityksen että ulkoisen toiminnan kautta. Sisäinen (rakenne) ja ulkoinen (toiminta) näkökulma muodostavat yhdessä tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Tutkielmassa pyritään etsimään vastausta seuraavaan tutkimuskysymykseen: miten Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan väliset suhteet ovat kehittyneet 1980-luvulta 2000-luvun alkupuolelle. Tarkoituksena on selvittää keskeisten yhteistyömuotojen luonnetta ja merkitystä Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välisissä suhteissa. Tutkielman keskeiset teoreettiset käsitteet pohjautuvat federalistisen ja funktionalistisen integraatio-teorian eroavaisuuksiin. Muita tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat valtion suvereniteetti, kansainväliset suhteet sekä valtioiden välinen yhteistyö. Tärkeimpinä havaintoina Euroopan yhteisön ja Latinalaisen Amerikan välisissä suhteissa voidaan pitää nykyisen vuoropuhelun muodostumista kolmesta toisiaan tukevasta poliittisesta dialogista, joita käydään eri tasoilla. Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välinen vuoropuhelu on osoittautunut sekä pitkäjänteiseksi että onnistuneeksi yhteistyö-muodoksi, jonka tärkeimpiä poliittisia painopistealueita ovat olleet edustuksellisen demokratian kehittäminen, ihmisoikeuksien ja valtion suvereniteetin kunnioittaminen. Poliittinen dialogi on kytkeytynyt tiiviisti taloudelliseen yhteistyöhön siten, että molempien osa-alueiden yhtäläinen vahvistaminen on osaltaan tiivistänyt Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välisiä suhteita. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu Euroopan unionin virallisista asiakirjoista ja julkaisuista. Virallisia asiakirjoja ovat mm. Euroopan komission tekemät esitykset sekä tiedonannot, Euroopan unionin neuvoston päätökset, Euroopan parlamentin ja muiden komiteoiden kannanotot sekä Euroopan unionin perussopimukset. Virallisia julkaisuja ovat Official Journal (Euroopan yhteisöjen virallinen lehti), Bulletin of the European Communities sekä Bulletin of the European Union. Keskeisinä lähteinä tutkielmassa on käytetty dokumenttiaineiston lisäksi Euroopan poliittista yhteistyötä ja integraatiota sekä kansainvälistä järjestelmää käsittelevää kirjallisuutta, kuten The Government and Politics of the European Union (Nugent, 1995); Foreign Political Engagement (Geldenhuys, 1998); The Elusive Quest for European Security (Duke, 2000).
  • Väänänen, Meeri (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimus on teemahaastatteluihin perustuva tapaustutkimus yhteisöllisestä luonnonsuojelusta San Martínin alueella Perun Amazonilla. Tutkimus keskittyy Pucacacan kylän paikallisen luonnonsuojelujärjestön Asociación el Bosque del Futuro Ojos de Aguan eli ABOFOAn toimijoihin ja muihin paikallisyhteisön jäseniin. Tutkimuksessa pohditaan ABOFOAn toimijoiden ja paikallisyhteisön jäsenten luonnonsuojelukäsityksiä ja –motivaatioita. Sen tavoitteena on selvittää, miksi ABOFOAn toimijat ovat aloittaneet suojelun ja jatkavat suojelua edelleen, ja toisaalta miksi kyläyhteisön jäsenet eivät osallistu luonnonsuojeluun. Samalla tutkimuksessa pohditaan, poikkeavatko toimijoiden käsitykset luonnonsuojelusta keskenään ja onko luonnonsuojelukäsityksissä ja –motivaatioissa eroja sukupuolten välillä. Näitä kysymyksiä tarkastellaan kahdentoista teemahaastattelun pohjalta: haastatelluista kuusi on ABOFOAn aktiivisia toimijoita ja kuusi Pucacacan paikallisyhteisön jäsentä. Puolet haastatelluista on miehiä ja puolet naisia, jotta sukupuolten väliset erot tulevat paremmin esiin. Kukin haastattelu kestää n. 1-1,5 tuntia ja litteroitua aineistoa on yli 140 sivua. Lisäksi aineistona käytetään ABOFOAn ja aluehallinnon arkistoista saatuja materiaaleja, monipuolista lähdekirjallisuutta sekä kolmea taustatietohaastattelua. Tutkimuksen teoreettisena selkärankana on toimintateoria tai toiminnan teoria. Tutkimuksessa sovelletaan Pierre Bourdieun habitusta, eli käsitystä ihmisten toimijuudesta ja toimintamalleista. Tutkimuksen avainajatus on, että luonnonsuojeluajattelu ja –motivaatiot poikkeavat abofoalaisten ja kyläläisten välillä toisistaan, koska abofoalaiset ovat luoneet jo järjestön perustamisesta lähtien, eli vuodesta 2003 lähtien omaa habitustaan, joka on yhteentörmäyksessä kyläläisten habituksen kanssa. Koska järjestön jäsenet ovat luoneet oman toimintakenttänsä, tämä kenttä myös aktiivisesti sulkee muita kyläyhteisön jäseniä ulkopuolelle luoden näin vahvan dikotomian “meidän ja heidän” välille. Siten luonnonsuojeluun eivät osallistu muut kyläläiset, vaikka se oli tarkoitettu alunperin yhteisölliseksi projektiksi ja vaikka luonnonsuojelun hyödyt välittyvät ainakin välillisesti koko kylälle. Habituksissa voi havaita selkeitä eroja abofoalaisten ja kyläläisten välillä. Abofoalaisten luonnonsuojelumotivaatiot nousivat luonnonsuojelun alussa erityisesti maanomistuksesta ja siitä, miten luonnonsuojelun ajateltiin tuovan hyötyjä omille maille tulevaisuudessa. Tästä ajatuksesta alkoi oman habituksen luominen, joka ajan kanssa sulki muita kyläläisiä ulkopuolelle ja teki ABOFOAsta sulkeutuneen järjestön. Vasta ajan kuluessa rakkaus metsää kohtaan tuli yhdeksi tekijäksi, kun aiemmin luonto oli nähty enemmänkin välineellisenä hyötynä. Naisten ja miesten tapauksessa sukupuolirakenteisiin perustuvia eroja löytyi erityisesti luonnonsuojelumotivaatioissa, sillä naisten motivaatiot välittyivät poikkeuksetta perhesiteiden, eli patriarkaatin kautta.
  • Järvi, Maikki (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin Suomen ja Kolumbian kahdenvälisiä suhteita. Muodostan kronologisen selvityksen suhteiden kulusta vuosina 1950-2018 ja perustan analyysin sille oletukselle, että molemmat maat rakentavat ulkopolitiikkansa liberaalin koulukunnan ajatuksille. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten hyvin Kolumbian ja Suomen kahdenväliset suhteet heijastavat maiden virallista ulkopoliittista narratiivia? Miksi kaupallisten suhteiden koko potentiaalia ei ole onnistuttu hyödyntämään? Miltä kahdenvälisten suhteiden tulevaisuus näyttää? Käytän tutkimuksessa menetelmänä narratiivista historiantutkimusta. Menetelmän tavoitteena on luoda erilaisista lähteistä kootulla aineistolla koherentti narratiivi, joka heijastaa kolumbialaista ja suomalaista historiaa ja politiikka kokonaisvaltaisemmin. Käytetyt aineistot tulevat pääsiassa Ulkoministeriön arkistoista, kirjallisuudesta ja temaattisista haastatteluista. Aineiston analyysissä hyödynnän kvalitatiivista lähestymistapaa. Kolumbia ja Suomen taloudelliset suhteet luotiin 1940-luvulla, diplomaattisuhteet 1954. Kauppa eteni ensin valuuttakompensaatiokaupan kautta. Kauppatase oli kroonisesti epäedullinen Suomelle ja tilanne pysyi melko samana 1980-luvulla asti, jolloin molemmat maat avasivat diplomaattiset edustustot. Äärimmäinen väkivalta Kolumbiassa ja paha talouslama Suomessa saivat Suomen sulkemaan edustustonsa 1993. Kolumbia teki samoin vuonna 2002. Seuraavien vuosien aikana suhteissa tapahtui muutos rauhanvälityksen ja konfliktinratkaisun noustessa Suomen ulkopolitiikan keskiöön myös Kolumbiassa. Suomi avasi Bogotan yhteystoimiston Limaan 2013 ja Kolumbia uudelleenavasi lähetystön 2014. Suomi seurasi esimerkkiä 2017. Maiden kahdenväliset suhteet heijastavat maiden virallista ulkopoliittista narratiivia melko hyvin. Laajalle levinnyt väkivalta ja huumekauppa sekä niiden vaikutukset Kolumbian taloudelliseen kapasiteettiin yhdessä Suomen ulkopolitiikan kanssa vaikeuttivat suhteiden taloudellisen potentiaalin hyödyntämistä. Nyt tulevaisuus näyttää positiiviselta. Yhteistyö ja jaetut kiinnostuksen kohteet ovat kasvussa. Suhteita hankaloittaneet tekijät ovat vähentyneet. Tapaustutkimus Kolumbian ja Suomen suhteista tarjoaa tavan tarkastella kummankin maan laajempia poliittisia suuntauksia. Lähdeaineisto antaa kuvan kunkin historiallisen aikakauden politiikasta ja taloudellisesta kehityksestä ja suurempi poliittinen konteksti heijastuu näistä yksityiskohdista. Tutkimukseni on ensimmäinen kronologinen kuvaus Suomen ja Kolumbian kahdenvälisten suhteiden historiasta.
  • Korpisaari, Antti; Hakola, Outi (2021)
  • Kara, Hanna (Helsingfors universitet, 2006)
    Women's international migration without documents is a social phenomenon with large global significance. It is also an everyday reality in which people search for concrete solutions to global problems. In this study my aim is to bring this reality forward through the experiences of 26 Latin-American women who have failed either in their attempt to travel through Mexico to the United States without the necessary documents, or in their attempt to live and work in Mexico without a permit, and were thereby held inside the detention centre in Mexico City while waiting to be deported. This study aims at listening to what they have to say. As a writer, I start by examining international migration as a social and societal phenomenon. I move forward to the concrete experiences of the women inside the walls of the detention centre. Women's experiences are then mirrored back to studies and theories on international migration and to the general discussion around the phenomenon. The study concentrates in women's international migration on the move and, at the same time, in the moment of detention. This moment has not been examined or explored in most of the investigation on international migration. Through women's experiences I also wish to grasp a glimpse of the clienthood formed inside the overcrowded detention centres for migrants in the borders of the world's rich and poor. Mexico is situated at this type of a border and is thereby an interesting place to study international migration. Women's interviews were semi-structured. The analysis reflects the premises of standpoint theory, which concentrates on the knowledge and subjectivity of the everyday actor. At times the interviews reflected previous investigations, but different aspects of the discussion were also challenged, such as presentations of the women in undocumented migration as victims, 'illegals' or criminals. Women had left their countries in order to find work and in doing so also challenged investigations that see men as sole or primary actors in migration. Migration was often represented as a sacrifice for the future of the family and, specifically, for that of their children, thus leaving any personal goals in the background. Separation from the children produced feelings of guilt. In general, women's networks for migration were limited. Loss of freedom, loss of control over one's situation, loss of individuality and time that seemed endless stood out as difficult aspects inside the detention centre. Lack of official documents and status led to conflicts between the individual and the surrounding society. Women expressed disappointment and desperation because of the failed attempt, but also a new strength achieved through this ordeal. Many stated that they were going to try again. In the study theories and studies on international migration, social work studies, gender studies and Latin American studies intervene. Interviews with different grass root actors involved in the work inside the migration centre are also used as references.
  • Foudila, Jonna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu-työssä tutkin Argentiinan vuoden 1976 sotilasvallankaappauksen ja sitä seuranneen el Proceso de Reorganización Nacionalin (PRN) nimellä tunnetun sotilasdiktatuurin aatteellista pohjaa ja toimintaa. Kysymyksenasetteluni on kaksiosainen ja työn ensimmäisessä luvussa keskityn käsittelemään, miten sotilasjohto itse oikeutti vallankaappauksensa ja millaisella aatemaailmalla he koettivat luoda legitimiteetin sotilashallinnolle ja sen toiminnalle. Lisäksi pohdin, miksi tällainen argumentaatio autoritaarisen ja ei-demokraattisen vallan puolesta oli mahdollista. Tutkielman toisessa osiossa keskeinen kysymykseni on, miten regiimi toimi tämän aatteellisen viitekehyksen puitteissa. Tässä erityisenä fokuksenani on toiminta likaisena sotana tunnetun valtioterrorin ja repression ajanjakson aikana. Ajallinen rajaukseni on sotilashallinnon alkuvuodet eli vuoden 1976 vallankaappaus ja valtioterrorin aktiivisimmat vuodet 1976–1978. Tärkeimpänä lähteenäni tutkiessani sotilashallinnon aatteellista pohjaa ja vallanoikeutusta on sotilashallinnon tuottama dokumenttikokoelma, josta löytyy asiakirjat muun muassa hallinnon tavoitteista ja poliittisista perusteista. Likaista sotaa ja juntan toimia tutkiessani tärkeimpinä lähteinäni toimii totuuskomission loppuraportti Nunca más sekä asevoimien toimintamanuaalit. Näiden lisäksi olen tulkintoja tukevana lähdemateriaalina hyödyntänyt kahta muistelmateosta, juntan säätämiä lakeja sekä Yhdysvaltojen ulkoministeriön digitaalisesta arkistosta löytyviä aineistoja. Sotilasjohto pyrki oikeuttamaan kaappauksensa ja legitimoimaan valtansa useiden syiden kokonaisuudella, jonka taustalla vaikutti muun muassa kansallisen turvallisuuden doktriini ja ajatus asevoimien institutionaalisesta luonteesta. Kansallisen turvallisuuden doktriini tarjosi aatepohjan, jonka mukaan asevoimien valta on oikeutettua, mikäli kansallinen turvallisuus on uhattuna sisältä päin tulevan vihollisen toimesta. PRN argumentoikin kumouksellisuuden olevan suuri uhka Argentiinalle ja vain asevoimien pystyvän vastaamaan tähän uhkaan. Lisäksi juntta vetosi sotilashallinnon olevan institutionaalinen vallanpitäjä, joka kohoaa henkilökeskeisyyden ja myrskyisän politiikan yläpuolelle. PRN:ää voi kuvata byrokraattisautoritaariseksi regiimiksi, sillä sotilashallinto koetti rakentaa legitimiteettiään sillä, että byrokraattinen ja institutionaalinen valta on pragmaattista ja järkevää ja sillä saadaan maahan järjestys. Lisäksi sotilasjohto käytti kristillistä, nationalistista ja konservatiivista arvomaailmaa tukemaan hallintonsa legitimiteettiä. Sotilashallinnon aatemaailma kansallisen turvallisuuden doktriinista institutionaaliseen valtaan laitettiin käytäntöön ennen kaikkea likaisessa sodassa. Sotilasjohto oli argumentoinut vastaavansa kumouksellisuuden uhkaan, mutta todellisuudessa likaisessa sodassa oli kyse laajasta valtioterrorista. Kansallisen turvallisuuden doktriinin ajatusten mukaisesti sotilasjohto näki ”sisäisen vihollisen” laajana konseptina ja aloitti systemaattisen terrorin kaikkia sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka se näki aktiivisina tai potentiaalisina hallinnon vastustajina ja diktatuuri jätti jälkeensä 30 000 kadonnutta henkilöä. PRN:n likaisen sodan taktiikka pohjasi salaiseen ja suunnitelmallisesti hajautettuun toimintaan, joka kuitenkin oli systemaattista ja tarkan institutionalisoitua. Likaista sotaa käytiin myös muilla rintamilla ja hallinnon ja talouden toiminta valjastettiin sotilashallinnon tavoitteita tukemaan. Argentiinassa oli ollut pitkään epävakaa tilanne ja sotilasjohto oli rauhassa valmistellut kaappausta ja miettinyt miten oikeuttaa autoritaarinen ja repressiivinen sotilasvalta. Kaappauksen koittaessa he kytkivät argumentit maan tilanteeseen ja syventynyt kriisi mahdollisti kaappauksen onnistumisen. Myös kylmän sodan konteksti toimi taustatekijänä kaappaukselle ja sen rintamalinjat tarjosivat sotilashallinnolle mahdollisuuden vedota kumouksellisuuden uhkaan ja esittää laaja valtioterrori vastasissisotana
  • Linnasola, Yasmine (Helsingin yliopisto, 2020)
    Venezuela on ollut säännöllisesti esillä medioissa ympäri maailman maan pitkään jatkuneen poliittis-taloudellis-sosiaalisen kriisinsä vuoksi. Suhtautuminen tähän kriisiin on jakanut kansainvälisen yhteisön kahtia, eikä tilanteen ratkaiseminen ole useista yrityksistä huolimatta onnistunut. Tässä syventävien opintojen tutkielmassa analysoin Venezuelan kriisiä koskevaa uutisointia keväällä 2019 kolmessa sanomalehdessä: espanjalaisessa El Paísissa, kolumbialaisessa El Tiempossa ja yhdysvaltalaisessa The New York Timesissa. Kyseisten lehtien kotimaat ovat olleet aktiivisesti mukana Venezuelan kriisin ratkaisemisessa, ja niillä on vahvat siteet Venezuelaan niin poliittisesti kuin kulttuurillisestikin. Tutukimusmetodeinani käytin kehys- ja kenttäanalyysia. Kehysanalyysin avulla selvitin, millaisia teemoja Venezuelan kriisiin liittyvässä uutisoinnissa nousi esiin ja pohdin, miksi juuri nämä teemat nousivat keskeisiksi. Kenttäanalyysiä hyödynsin selvittäessäni, kuka näitä kehyksiä tuottaa, eli ketkä saivat äänensä kuuluviin uutisoinnissa. Tutkimuskysymykseni olivat: 1. Mitkä ovat kaikista suosituimmat kehykset Venezuelan kriisiä koskevassa uutisoinnissa keväällä 2019 El Paísissa, El Tiempossa ja The New York Timesissa ja miksi? 2. Miten Espanjan, Kolumbian ja Yhdysvaltojen asettuminen tukemaan virkaa tekeväksi presidentiksi julistautunutta oppositiojohtaja Juan Guaidóta näkyy maiden suurimpien sanomalehtien uutisoinnissa? 3. Kuka uutisoinnissa pääsee ääneen, missä laajuudessa ja miksi? Löysin 43:sta uutisartikkelista koostuvasta aineistostani viisi geneeristä kehystä: Rauhan ja konfliktin kehys, uskottavuuden kehys, maailmanjärjestyksen kehys, inhimillisyyden kehys ja syiden ja seurausten kehys. Kenttäanalyysin avulla tunnistin erilaisia puhujia, jotka voidaan jakaa neljään kategoriaan: 1. poliitikot 2. asiantuntijat 3. tavalliset kansalaiset ja 4. nimeämättömät informantit. Tarkastelemani uutisointi tuki aineistona toimivien lehtien kotimaiden poliittisia intressejä. Tutkimukseni paljasti, että kaikki valitsemani lehdet asettuivat selkeästi tukemaan Guaidóta ja pyrkivät esittämään hänet uskottavana hallitsijakandidaattina, kun taas Venezuelan sosialistipresidentti Nicolás Maduro esitettiin epäuskottavana ja hänestä luotiin jopa demonisoitua kuvaa. Tästä huolimatta Maduro tukijoukkoineen pääsi kuitenkin itse kertomaan näkemyksensä kevään 2019 tapahtumista. Analysoimieni lehtien välillä on havaittavissa eroja siinä, mitä ne uutisoinnissaan painottavat. The New York Times korostaa kansainvälisen yhteisön näkemyksiä kriisin suhteen ja nostaa esiin sen taloudelliset vaikutukset antaen samalla runsaasti puhetilaa Venezuelan kansalaisille. El Tiempo painottaa asiantuntijoiden näkemyksiä ja jättää kansainvälisen yhteisön sekä Venezuelan kansalaisten näkökulmat vähemmälle huomiolle. El País tuo esiin kansalaisten kärsimystä dramaattisella tarinankerronnalla ja on lehdistä ainoa, joka siteeraa uutisoinnissa myös nimeämättömiä informantteja Monet tutkimustuloksistani ovat linjassa aiemman kehittyvää maailmaa koskevaa uutisointia analysoivan tutkimuksen kanssa. Tarkastelemani uutisointi oli pääasiassa negatiivista, eikä Venezuelan kriisin syitä taustoitettu lähes lainkaan, jolloin kuva globaalin etelän monisyisistä ongelmista jää varsin yksipuoliseksi. Lisäksi kaikista köyhimmät kansanosat eivät saaneet ääntään kuuluviin, vaan poliitikot ja asiantuntijat puhuivat näiden puolesta. Positiivista kuitenkin on, että kokonaisuudessaan Venezuelan kansalaiset saivat siteeraustilasta yli puolet.
  • Korhonen, Inka (2008)
    Tutkimuksen tavoitteena on tutkia Perun totuus- ja sovintokomission keräämien todistajalausuntojen sisältämiä merkityksiä kriittisen diskurssianalyysin avulla. Tarkoitus on analysoida niissä esiintyvää valtaa, identiteettiä ja toimijuuden luonnetta. Todistukset ovat osa komissiolle annettua tehtävää selvittää totuus ja edesauttaa yhteiskunnan eheytymistä 20 vuotta kestäneen konfliktin jälkeen. Tutkimuksen hypoteesi on, että totuuskomissio on pystynyt vain osittain saavuttamaan tavoitteensa. Totuuskomissio oli osa sitä yhteiskuntaa, jota se halusi muuttaa eikä sen työ onnistunut hälventämään kaikkia uhrien ennakkoluuloja tai uudistamaan vanhoja valtarakenteita. Valtaväestön sanelema diskurssi määritti myös lausunnon antaneiden todellisuutta ja teki heistä näkymättömiä omassa maassaan. Tutkimuksessa tarkastellaan valtasuhteita Foucault’n luoman käsitteistön kautta. Todistajalausuntoja analysoidessa tukeudutaan Stuart Hallin (1999) esittämään identiteettikäsitykseen sekä tarkastellaan toimijuutta useasta eri näkökulmasta. Diskurssianalyysiä tutkimusmenetelmänä esitellään Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Soinisen analyyttisistä lähtökohdista. Sosiaalisen todellisuuden rakentumista tutkimuskysymyksen kautta tarkastellaan Faircloughin (1992; 1997) kriittisen diskurssianalyysin teorian avulla. Totuuskomissiogenreä ja historiaa kansainvälisessä politiikassa sekä Perun tapausta auttavat tulkitsemaan mm.Hayner, Falk, Darget ja Vich sekä Teivainen. Tutkimuksen teoriapohjan muodostaa Fairclough'n (1997) kriittinen diskurssianalyysi. Tavoitteena on selvittää millaisia diskursseja ja käytäntöjä voidaan havaita analysoimalla totuuskomission keräämiä todistajalausuntoja. Niiden avulla havainnollistetaan sitä miten konfliktin uhrit esittävät tapahtuneen, minkälaisia identiteettejä on annettu eri osapuolille ja mitä suhteita heidän välilleen on rakentunut. Tutkimuksessa analysoidaan myös valtaväestön ja syrjäseutujen asukkaiden diskurssijärjestyksien ja -tyyppien keskinäistä suhdetta. Tutkimuksessa on mukana suppea historiallinen (kolonialismin perintö) ja poliittinen (sisäpoliittinen tilanne) katsaus, joka tekee paremmin ymmärrettäväksi kansallisen ja yhteisöllisen kulttuurin diskurssien eron sekä niiden repertuaarien sisällön. Tutkimus vahvisti ennalta asetetun hypoteesin. Komission tavoite yhteisestä perulaisesta identiteetistä ja moniarvoisesta valtiosta ei ole toteutunut. Todistajien kuulemisesta ja heidän lausuntonsa kirjaamisesta huolimatta komission työ ei ole näkynyt käytännön arjessa ja toimissa. Henkisten ja taloudellisten menetysten korvaaminen uhreille ei ole edistynyt komission suosittelemalla tavalla eikä kaikkia oikeudenkäyntejä ole käyty. Totuuskomission ansioksi on luettava se, että eriarvoisuudesta puhutaan ja mielikuva perulaisesta identiteetistä on muuttumassa. Pysyvä muutos vaatii kuitenkin yhteiskunnan laaja-alaisen tuen.
  • Tamminen, Elena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin Chilessä aborttilainsäädännön muutoksen ympärillä käytyä julkista keskustelua vuosina 2015 ja 2017. Tutkimukseni aineisto koostuu 54:stä emol.com nettisivustolla julkaistusta artikkelista. Emol.com on yhden Chilen suurimmista sanomalehdistä, El Mercurion, internetsivusto. Aineistoni artikkelit on julkaistu elokuussa 2015 ja elokuussa 2017. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Minkälaisin argumentein ja perusteluin aborttioikeutta ja lakimuutosta puolustetaan ja vastustetaan chileläisessä julkisessa keskustelussa? 2) Miten abortista puhutaan chileläisessä lehdistössä, ja millaisia merkityksiä siihen liitetään ja sille annetaan? 3) Miksi aborttioikeuden osittain dekriminalisoiva lakimuutos näyttäytyy hyvänä tai huonona asiana? Tutkimukseni metodina käytän sisällönanalyysia, jonka avulla etsin aineistosta argumentteja ja perusteluja sille, miksi abortin ja sen dekriminalisoinnin nähdään olevan joko positiivinen tai negatiivinen asia. Tutkimukseni perusteella argumentointi aborttioikeuden puolesta ja sitä vastaan perustuu paljon perinteiselle vastakkainasettelulle sikiön ja naisten oikeuksista. Lakimuutoksen vastustajien puheissa sikiöihin viitataan usein lapsina tai vauvoina sekä hylättyinä olentoina. Katolisen kirkon ja siihen liitettyjen instituutioiden kanta nousee vahvasti esiin julkisessa keskustelussa abortista. Toisaalta katolisen kirkon vaikutusvaltaa ja sen yrityksiä vaikuttaa suoraan lainsäätäjiin myös kritisoitiin hyvin voimakkaasti. Chilen julkisessa keskustelussa abortin dekriminalisointi, varsinkin perustuslakituomioistuimen päätöksen jälkeen, liitetään voimakkaasti maallisuuteen, demokratiaan ja edistykseen. Tutkimukseni perusteella lakimuutos näyttäytyy osoituksena siitä, että katolisen kirkon historiassa hyvinkin vahva vaikutusvalta Chilen politiikkaan ja yhteiskuntaan ei enää ole entisensä, ja Chilen valtio ja kirkko ovat nyt todella erillään. Analyysini perusteella lakimuutoksen puolustajien argumentoinnissa ei suoranaisesti haasteta katolisen kirkon moraalisia näkemyksiä elämän alkuhetkestä vaan keskitytään nimenomaan naisten oikeuksiin, terveyteen ja turvallisuuteen sekä siihen, että abortit ovat hyvää julkista politiikkaa. Tutkimukseni perusteella Chilessä argumentointi naisten terveyteen vedoten ei ollut erityisen suuressa roolissa, vaikka myös naisten turvallisuus ja terveys nousivat esiin perusteluissa dekriminalisoinnin puolesta. Vaikka lakialoitteen kannattajien argumentointi keskittyi naisten oikeuksien korostamiseen, heille on hyvin tärkeää tehdä selväksi se, ettei lakimuutoksen tarkoituksena ole täysin vapaa abortti, vaan kyse on hyvin rajatusta osittaisesta dekriminalisoinnista.