Browsing by Subject "Law and economics"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Stenius-Linna, Sofia (Helsingfors universitet, 2012)
    Syftet med denna avhandling är att ur ett rättsekonomiskt perspektiv utreda insättningsgarantin som instrument för stabilisering av banksystemet. Utgående från ekonomisk teori om ofullständiga marknader analyseras varför och hur insättningsgarantin kan medföra stabilitet på finansmarknaderna. Avhandlingen syftar även till att utreda i vilken utsträckning de nuvarande bestämmelserna om insättningsgarantin är tillräckliga vad ankommer tillsynsansvaret. Därtill berörs även frågan huruvida bestämmelserna om gränsöverskridande bankverksamhet och bestämmelserna om insättningsgarantisystemen är harmoniserade i samma utsträckning. Under 1900- och 2000-talet har världsekonomin drabbats av ett flertal bank- och finanskriser. Ekonomisk historia visar att redan långt tidigare har liknande kriser förekommit. Den stora utmaningen är att identifiera och vidta åtgärder så att återverkningarna av en framtida finansiell kris på den ekonomiska tillväxten och sysselsättningen kan begränsas och kostnaderna för skattebetalarna minimeras. Införandet av en gemensam valuta har fört med sig att svag ekonomisk aktivitet och strukturella problem i ett EU-land sprider sig till andra EU-länder bland annat via finansmarknaderna. Inom den Europeiska Unionen har ansträngningar att via olika åtgärder skapa stabilitet speciellt inom banksektorn varit stora. Utgångspunkten härvid är att man genom harmonisering och olika regleringar kan minska instabiliteten på finansmarknaderna. Genom lagstiftning som reglerar marknaderna strävar man att minska effekten av enskilda marknadsstörningar och stärka stabiliteten på alla marknader. I en global värld, där harmonisering av lagstiftning samt fri rörlighet av tjänster och kapital betonas alltmer framom begrepp såsom statlig suveränitet, har man länge kunnat iaktta en utveckling av företagsverksamhet som överskrider nationsgränser. Detta gäller speciellt finansmarknaderna. Banker har öppnat filialer och dotterbolag i andra länder i strävan efter större marknadsandelar och rörelsevinster. Regleringen och övervakningen av bankerna inom EU och i enskilda länder har därför setts över. Gränsöverskridande bankverksamhet förutsätter att den enskilda bankkundens intressen ytterligare tas i betraktande. Bland annat har bankernas insättningsgaranti setts över i de flesta länder. Samtidigt som utvecklingen gått mot en alltmer global bankverksamhet och harmonisering av regelverken kan man dock skönja eftersläp vad gäller den tillsyn som sammanhänger med bankverksamheten och insättningsgarantin. Analysen i denna avhandling visar klart att insättningsgarantisystem inte kan behandlas fristående från det säkerhetsnätverk som upprättats för att trygga finansmarknadernas stabilitet. Samtidigt visar analysen att en internationell harmonisering av insättningsgarantisystemen inte avancerat tillräckligt för att hindra uppkomsten av globala finansmarknadskriser. Den gränsöverskridande bankverksamheten har därtill givit upphov till nya problem som de gällande systemen inte kan tackla. Betydelsen av att harmonisera insättningsgarantisystemen i olika länder har accentuerats av den rådande finansmarknadskrisen som i motsats till flertalet tidigare bankkriser omfattar en mycket större del av de globala finansmarknaderna. De gällande insättningsgarantisystemen har inte på samma sätt tidigare satts på prov. Trots att den gränsöverskridande bankverksamheten expanderat kraftigt har inte utvecklingen av insättningsgarantisystemen skett i samma takt. Reformprocessen är långsam och inbegriper inte endast själva insättningsgarantisystemet utan även krishanteringsmekanismer och frågor förknippade med etablering av gränsöverskridande verksamhet. Inom EU är beredningen långt framskriden även om konkreta beslut inte ännu fattats. Konkurrensneutralitet och etableringsfrihet för bankverksamhet är centrala målsättningar inom EU. För att dessa skall kunna uppnås krävs politisk vilja hos beslutsfattarna att gå in för överstatliga insättningsgarantisystem i stället för de rådande nationella systemen. Om de olika elementen i finansmarknadernas säkerhetsnät inte harmoniseras internationellt kan globala finansmarknadskriser inte undvikas i framtiden. Föreliggande studie har behandlat insättningsgarantin ur ett rättsekonomiskt perspektiv. Såväl ekonomisk teori som reglering av bankverksamhet samt insättningsgarantisystem och tillsynen av dessa behandlas. Studien pekar emellertid tydligt på att den juridiska formen för insättningsgarantisystemen är oklar. En utförligare studie av konsekvenserna av alternativa juridiska former för insättningsgarantin såväl i Finland som på unionsnivå ligger i allas intresse.
  • Mättö, Saku (Helsingfors universitet, 2014)
    Työni tutkii Googlen hakukonelistauksesta poistamisen oikeudellista pohjaa yksittäisen yrityksen näkökulmasta Suomen oikeudenkäytön piirissä. Näkökulma on kilpailuoikeudellinen siten, että tutkimukseni rajautuu kilpailuoikeudellisen määräävän markkina-aseman tutkimiseen ja sen selvittämiseen onko käsillä edellytykset kilpailulain velvollisuudelle toimittaa hyödyke tai palvelu. Tarkastelun kohteena on puhdas B2B-suhde Googlen ja sivustonomistajayrityksen välillä suomenkielisessä kontekstissa. SEUT 102 tulee sovellettavaksi tietyin edellytyksin kun määräävän markkina-aseman omaava toimija väärinkäyttää määräävää markkina-asemaansa. Euroopan unionin komissio on vuodesta 2010 pitäen tutkinut Google Inc.:in toimia ETA-alueella ja tullut johtopäätökseen, että Googlella mitä ilmeisemmin on määräävä markkina-asema. Helmikuussa 2014 Google on antanut komissiolle uudistetun ehdotuksensa, jonka nojalla komissio tutkii voiko siitä tehdä laillisesti sitovan sopimuksen ja siten lopettaa komission SEUT 102 -tutkimukset. Googlen toiminta tutkimassani tapauksessa pohjaa Googlen sisäisille ja suurelta osin julkistamattomille säännöille ja siksi on epäselvää miten tilannetta kilpailuoikeudellisesti tulisi tulkita. Toisaalta Google todistettavasti sulkee yrityssivuja pois hakukonetuloslistauksistaan (SERP), mutta toisaalta Googlella on painavia syitä tehdä niin. Lainsäädäntö tutkimuksen kattamalla alalla on puutteellista ja silti liiketoiminta on miljardiluokan toimiala. Kasvu toimialalla ei tule pysähtymään ja siksi lainsäätäjän tulisi korjata tilanne pikaisesti. Korjaustoimenpiteitä on paljon esitetty oikeuskirjallisuudessa. Osa niistä on tarkoitus toteuttaa Googlen ja komission sopimuksella mikäli se realisoituu, mutta paljon korjattavaa jää senkin jälkeen.
  • Lindfelt, Villy (Helsingfors universitet, 2013)
    Jakelu on keskeinen osa yrityksen liiketoimintaa. Tavalla tai toisella yrityksen on järjestettävä tuotteidensa jakelu loppuasiakkaille. Tuotteet voidaan kuitenkin saattaa loppuasiakkaille monella eri tavalla – jakelu voidaan hoitaa itse tai se voidaan uskoa kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi itsenäiselle jälleenmyyjälle tai epäitsenäiselle kauppaedustajalle eli agentille. Yksi yleisimpiä tapoja järjestää tuotteiden jakelu on tehdä jakelusopimus itsenäisen jälleenmyyjän kanssa. Jakelusopimusta voidaan pitää yhtenä kansallisen ja kansainvälisen kaupan keskeisimpänä instrumenttina. Tämä tutkielma pyrkii selvittämään millainen instrumentti jakelusopimus on kansainvälisessä kaupassa ja miten jakelusopimuksen laadinnassa tulisi huomioida EU:n kilpailuoikeudelliset säännökset, sillä hyvän jakelusopimuksen laatiminen edellyttää samanaikaisesti sekä sopimusoikeudellista että kilpailuoikeudellista osaamista. Tutkielman keskeisenä lähdeaineistona on toiminut EU:n uusi vertikaaliryhmäpoikkeusasetus (330/2010) ja komission vertikaalisia sopimuksia koskevat suuntaviivat. Tutkielman ensisijaisena tutkimustehtävänä on selvittää miten EU:n kilpailusäännökset käytännön tasolla vaikuttavat kansainvälisen jakelusopimuksen laadintaan. Kilpailusäännökset ovat julkisoikeudellisia sopimusvapauden rajoituksia, jotka jakelusopimusta laativan juristin tulee tuntea ja huomioida. Tutkimuskysymykseen vastaaminen on edellyttänyt jakelusopimuksen määrittelyä sekä jakelusopimuksen ymmärtämistä taloudellisena ja oikeudellisena ilmiönä, jakelusopimukseen sovellettavien kilpailusäännösten selvittämistä sekä sen selvittämistä, mihin kaikkiin jakelusopimuksen ehtoihin kilpailusäännökset vaikuttavat. Tutkielma on metodiltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkielmassa on myös oikeustaloustieteellistä näkökulmaa, sillä tutkielmassa käsitellään myös jakelusopimuksen osapuolten taloudellisia intressejä rajoittaa toistensa toimintavapautta. Tutkielman lähestymistapa tutkimusaiheeseen on käytännönläheinen. Jakelusopimukseen tulee kilpailuoikeudellisena säännöksenä sovellettavaksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan 1 kohta kiellettyjä kilpailunrajoituksia koskevana yleissäännöksenä, mikäli kilpailunrajoituksella on tai voi olla vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. EU:n vertikaalisia sopimuksia koskeva ryhmäpoikkeusasetus (330/2010) tulee sovellettavaksi jakelusopimukseen, mikäli myyjän ja ostajan markkinaosuudet jäävät alle 30 prosentin. Vertikaaliryhmäpoikkeusasetuksen sovellettavaksi tuleminen lisää huomattavasti jakelusopimukseen liittyvää kilpailuoikeudellista ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta, sillä sopimus on automaattisesti sallittu, edellyttäen että se ei sisällä asetuksessa mainittuja vakavimpina pidettäviä kilpailunrajoituksia. Vakavimmat kilpailunrajoitukset liittyvät määrähinnoitteluun ja markkinoiden jakamiseen. Uudet vertikaalisia rajoituksia koskevat suuntaviivat sisältävät aiempaa yksityiskohtaisempaa sääntelyä onlinemyynnistä, jota tässä tutkielmassa myös käsitellään. Lisäksi suuntaviivoissa otetaan aiempaa selkeämmin kantaa EU:n ulkopuolisiin alueisiin liittyviin vienti- ja tuontirajoituksiin. Jakelusopimus sisältää tyypillisesti useita sellaisia ehtoja, joihin voi tulla sovellettavaksi kilpailuoikeudelliset säännökset. Keskeisimpiä tällaisia ehtoja ovat myyntialuetta koskevat ehdot, sopimustuotteiden ja -palvelujen hinnoitteluehdot, sopimustuotteiden ostoa koskevat ehdot, kilpailukieltovelvoitteet, salassapitovelvoitteet, markkinointia ja menekinedistämistä koskevat ehdot, jakelijan henkilöstöä ja tukipalvelujen tarjoamista koskevat ehdot, dokumentaatio- ja tietojenantovelvoitteet, takuuehdot, immateriaalioikeuksia koskevat ehdot, vastuunrajauslausekkeet, sopimuksen päättymiseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet sekä eräät muut ehdot, kuten sopimuksen osapätemättömyyttä koskevat ehdot. Tutkielman keskeisenä lopputuotoksena toimii tutkielman liitteenä oleva jakelusopimusmalli, jossa on kohta kohdalta pyritty huomioimaan EU:n vertikaalisia sopimuksia koskevan ryhmäpoikkeusasetuksen (330/2010) säännökset siten, että valmistaja rajoittaa sopijapuolena olevan jälleenmyyjän toimintavapautta asetuksen sallimissa rajoissa.
  • Laitinen, Anni (Helsingfors universitet, 2017)
    Arvopaperimarkkinaoikeudellinen sääntely on kehittynyt ja muuttunut olennaisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Erityisesti uusi markkinoiden väärinkäyttöasetus (MAR), joka tuli voimaan 3.7.2016 muutti merkittävällä tavalla sisäpiirisääntelyyn liittyviä yksityiskohtaisia velvoitteita sääntelyn kohteena olevien liikkeeseenlaskijoiden ja sisäpiiriläisten kannalta. Kansallinen liikkumavara myös kapeni entisestään, koska uudella asetuksen tasoisella sääntelyllä pyrittiin yhtenäistämään sääntelyn tasoa tavoitteena luoda kilpailukykyiset pääomamarkkinat Euroopan unioniin. Lisäksi samalla kansallisesti tuli implementoida direktiivi markkinoiden väärinkäytöstä määrättävistä rikosoikeudellisista seuraamuksista (MAD II), jonka myötä sanktioiden tasoja yhtenäistettiin ja yleisesti sanktioiden tasot myös ankaroituivat. Sisäpiirisääntelyyn kytkeytyy keskeisellä tavalla sallittuun ja kiellettyyn informaatioetuun liittyvät kysymykset. Toteutuessaan sisäpiiritiedon väärinkäyttö heikentää markkinoiden tehokkuutta sekä sijoittajien luottamusta markkinoita kohtaan. Siksi on koettu, että sääntelyn kautta pystytään puuttumaan asymmetrisen informaation ongelmaan asettamalla erityisiä kieltoja sekä velvoitteita liikkeeseenlaskijoille ja heidän sisäpiiriläisille. Sääntelyllä ei puututa siis ainoastaan kiellettyjen sisäpiirikauppojen kieltämiseen, vaan kokonaisuus on hyvin laaja-alainen. Esimerkiksi liikkeeseenlaskijoiden johtohenkilöille asetettujen ilmoitusvelvollisuuksien kautta pyritään parantamaan niin viranomaisten kykyä havaita laiminlyöntejä ja rikkomuksia, kuin tarjoamaan sijoittajillekin arvokasta tietoa johtohenkilöiden näkemyksistä yhtiöiden tulevaisuuden kehitykseen liittyen. Laajamuotoiset sääntelyn yhtenäistämispyrkimykset, sanktiosääntelyn kiristäminen ja viranomaisten valvontavaltuuksien lisääminen eivät kuitenkaan yksistään välttämättä tuo toivottua lopputulosta. On nimittäin huomioitava kansalliset markkinapaikkojen ominaispiirteet, sääntelyn konkreettiset vaikutukset toimintatapoihin sekä muutoinkin arvopaperimarkkinaoikeudellisen sääntelyn polysentrisyys. Tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden jännitettä tulee näin arvioida laaja-alaisesti ja arvioida muodostuvaa kokonaisuutta eri markkinatoimijoiden kannalta. Sijoittajatkin ovat rajoitetusti rationaalisia toimijoita, jolloin informaation määrä ei välttämättä suoraan lisää läpinäkyvyyttä toivotulla tavalla. Siksi myös ylisääntelyn vaaran riski tulee ottaa huomioon, vaikka sääntelyn tavoitteet ja pyrkimykset periaatteessa olisivatkin tarpeellisia. Tässä tutkimuksessa tätä aihetta käsitellään laajan kontekstisidonnaisuuden kautta, jolloin teemoja sekä sääntelyn vaikutuksia eri toimijoiden kannalta huomioidaan markkinalähtöisen tulkintametodin kautta systematisoiden samalla muodostuvaa kokonaisuutta.
  • Tanskanen, Henri (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielman tarkoituksena on analysoida julkisen sektorin digitaalisten tietovarantojen hinnoitteluun ja rahoitukseen liittyviä oikeustaloustieteellisiä kysymyksiä erityisesti Suomessa voimassa olevan lainsäädännön ja hinnoittelupolitiikan osalta. Hinnoittelua ja rahoitusta koskeva oikeusaines on luonteeltaan enimmäkseen hallinto-oikeudellista, mutta siltäkin osin tarkasteltavaksi tulevat yhtäältä julkisuuslainsäädäntö sekä toisaalta finanssihallinto-oikeudelliset kysymykset julkisen sektorin elimien rahoituksesta ja maksujen määräytymisestä. Toinen aiheen kannalta merkittävä näkökulma on kilpailuoikeudellinen, ja se huomioidaan esityksessä siltä osin kuin liittymäkohdat hinnoittelukysymyksiin ovat vahvat. Tutkielman ensimmäinen osa taustoittaa tietoluovutusten optimaalisen hinnoittelun analyysiin ja eri toimijoiden kannustimiin liittyviä taloustieteellisiä kysymyksenasetteluja ja olemassa olevaa tutkimusta. Tutkielman toisessa osassa tarkastellaan Suomen voimassa olevaa sääntelyä tietovarantojen hinnoittelun osalta ja pyritään selvittämään, missä suhteissa maksulainsäädäntö ja -käytännöt muistuttavat taloustieteellisen tarkastelun yhteydessä hahmoteltuja eri hinnoittelu- ja rahoitusmalleja. Kolmas osio nivoo aiempien osioiden löydökset analyysiin siitä, millaisia hinnoittelu- ja rahoitusmalleja sovelletaan taloudellisesti merkittävimpiin suomalaisiin tietovarantoihin sekä mitkä ovat voimassaolevien käytäntöjen todennäköiset taloudelliset ja kilpailulliset vaikutukset aihetta koskevan tutkimuksen valossa. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä esitetään ensinnäkin, että suomalaista julkisen sektorin digitaalisia tietovarantoja koskevaa maksupolitiikkaa voidaan analysoida olemassa olevien taloustieteellisten mallien puitteissa. Toiseksi tutkimuksen perusteella voidaan havaita, ettei voimassa oleva lainsäädäntö aseta rajoitteita nykyisestä poikkeavien hinnoittelumallien soveltamiselle ja että vaikeudet uusiin malleihin siirtymisessä, sikäli kuin niitä havaitaan, liittyvät pääasiassa vakiintuneisiin budjetointikäytäntöihin ja poliittisen tason tuen puuttumiseen. Kolmanneksi esitetään varovaisena johtopäätöksenä, että taloudellisesti merkittävimpiin suomalaisiin tietovarantoihin tähän asti sovelletut hinnoittelu- ja rahoitusmallit eivät mahdollisesti ole optimaalisia ja saattavat osin sisältää esimerkiksi kilpailuoikeudellisia ongelmia. Johtopäätöstä tarkastellessa tulee kuitenkin huomioida, että kevään 2012 aikana hinnoittelupolitiikassa on Suomessa tapahtunut merkittäviä muutoksia.
  • Saari, Heidi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tutkitaan EU:n jäsenvaltioiden pääomasijoitusten markkinaehtoisuuden arviointia EU:n valtiontukisääntelyn näkökulmasta. Tarkoituksena on selvittää, millä edellytyksillä jäsenvaltion pääomasijoitusta pidetään markkinaehtoisena tilanteessa, jossa sijoitus on tehty taloudellisissa vaikeuksissa olevaan yritykseen. Tutkimuskysymys on jaettu kolmeen alakysymykseen: 1) millä tavoin markkinaehtoisuuden vaatimus voidaan johtaa unionin oikeudesta, 2) miten markkinaehtoisuuden sisältö määritellään, sekä 3) millä tavoin yrityksen taloudelliset vaikeudet vaikuttavat jäsenvaltion pääomasijoituksen markkinaehtoisuuden arviointiin. Tutkimusmenetelmänä käytetään lainopillista tulkintametodia. Kahteen ensimmäisen alakysymyksen vastaamisessa hyödynnetään sekä suomenkielistä että englanninkielistä valtiontuista kirjoitettua kirjallisuutta. Kolmanteen kysymykseen pyritään vastaamaan oikeustapausanalyysin keinoin. Tässä yhteydessä analysoidut tapaukset ovat asia C-234/84 Belgia v. komissio (”Meura”) [1986] ECR 2263; asia C-142/87 Belgia v. komissio (”Tubemeuse”) [1990] ECR I-959; asia C-303/88 Italia v. komissio (”ENI-Lanerossi”) [1991] ECR I-1433; sekä asia C-305/89 Italia v. komissio (”Alfa Romeo”) [1991] ECR I-1603. Pääsääntöisesti jäsenvaltioilla on Euroopan unionista annetun sopimuksen 345 artiklan nojalla oikeus sijoittaa pääomaa valitsemiinsa yrityksiin. Tätä vapautta rajoittaa kuitenkin 107(1) artikla, jonka mukaan jäsenvaltioiden toimenpiteet eivät saa sisältää sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea. Komissio ja Euroopan unionin tuomioistuin ovat vakiintuneesti ratkaisseet jäsenvaltioiden pääomasijoitusten valtiontukiluonteen käyttämällä niin kutsuttua markkinataloussijoittajaperiaatetta, jonka mukaan jäsenvaltion pääomasijoitusta ei pidetä valtiontukena, mikäli yksityinen, normaalein markkinatalouden ehdoin toimiva sijoittaja olisi ryhtynyt samoissa olosuhteissa vastaavaan toimenpiteeseen. Tutkielmassa selvitettiin siten niitä edellytyksiä, joiden nojalla taloudellisissa vaikeuksissa olevaan yritykseen tehtyä pääomasijoitusta saatetaan pitää markkinaehtoisena. Keskeiset tutkimustulokset ovat seuraavat: 1) jäsenvaltion sijoitustoiminnan vertailukohtana tulee käyttää sellaista yksityistä sijoittajaa, joka kooltaan vastaa sijoituksen tehnyttä julkista viranomaista; 2) jäsenvaltion sijoituskäyttäytymisen tulee vastata vähintään sellaisen yksityisen holding-yhtiön käyttäytymistä, jonka toimintaa ohjaavat kannattavuusnäkymät pitkällä aikavälillä; 3) jäsenvaltio voi järkevästi myöntää rahoitusta taloudellisissa vaikeuksissa olevalle yritykselle vain silloin, kun sen taloudelliset vaikeudet ovat tilapäisiä, ja kun yrityksellä on uskottava mahdollisuus saavuttaa elinkelpoisuus; 4) osoittaakseen uskottavat mahdollisuudet, yrityksellä on suositeltavaa olla sijoituspäätösten hetkellä olemassa todellinen rakenneuudistussuunnitelma, joka on yksityiskohtainen, luotettava ja realistinen, ja jossa otetaan kantaa juurikin niiden seikkojen korjaamiseen, jotka todellisuudessa ovat aiheuttaneet yrityksen ongelmat. Käytännössä sijoituspäätösten arviointi on kuitenkin erittäin haasteellista tilanteessa, jossa pääomasijoitus on tehty taloudellisissa vaikeuksissa olevaan yritykseen. Tästä syystä markkinaehtoisuuden arviointi on aina suoritettava tapauskohtaisesti, jokaisen tapauksen olosuhteet ja erityispiirteet huomioiden.
  • Geagea, Oscar (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan kotimaiseen hankintalainsäädäntöömme kuuluvien kansallisten kynnysarvojen kehittymistä. Kansallisten kynnysarvojen osalta tämän tutkielman kohteena on tavara- ja palveluhankintoja koskevat, alimmat kansalliset kynnysarvot. Tutkielman rakenteessa on erotettavissa kolme pääjaksoa. Ensimmäisessä pääjaksossa selvitettiin ne tekijät ja vaikuttimet, joiden perustella Suomi päätyi vuoden 2007 hankintalain säätämiseen ja tämän lain myötä Suomen lainsäädäntöön sisällytettiin ensimmäistä kertaa kansalliset kynnysarvot. Jaksossa käydään läpi lyhyesti Euroopan Yhteisön oikeuden kehitystä ja tämän kehityksen vaikutusta vuoden 2007 hankintalain taustalla. Toisessa pääjaksossa selvitettiin verrattain seikkaperäisesti kansallisten kynnysarvojen säätämisen taustalla ollut pitkähkö ja haastava prosessi, jonka seurauksena lainsäätäjä päätyi 15.000 euron kansallisten kynnysarvon asettamiseen. Pääjaksossa käydään läpi myös prosessia, jonka perusteella kansallisia kynnysarvoja kaksinkertaistettiin vuonna 2010, vain 3 vuotta vuoden 2007 hankintalain säätämisen jälkeen. Viimeisessä pääjaksossa tarkasteltiin kansallisten kynnysarvojen tason aikaansaamia taloudellisia vaikutuksia valittujen kynnysarvojen näkökulmasta. Taloudellisten vaikutusten osalta tarkasteltiin niitä kustannuksia, joita kynnysarvojen asettaminen aiheutti ja ennen kaikkea kynnysarvojen tason nostamisen aikaansaamia säästöjä. Kustannusvertailussa tarkastelun kohteena olivat hallinnolliset kustannukset sekä hallinnollisen taakan määrä. Vertailussa käytettyjen tutkimusten perusteella on helppo perustella ja myös väittää ensimmäisten vuosien kansallisten kynnysarvojen tason olleen liian matalalla. Kansallisten kynnysarvojen kaksinkertaistaminen 30.000 euroon aikaansai merkittäviä säästöjä ja oletettavaa näin ollen on, että kansallisten kynnysarvojen uusi kaksinkertaistaminen 60.000 euroon tulee aikaansaamaan vielä suurempia säästöjä. Täsmällisten kansallisten kynnysarvojen säätämisen voidaan tutkimuksen perusteella katsoa olleen perusteltu ja onnistunut. Samalla voidaan helposti todeta, että kansallisten kynnysarvojen oikean tason määrittäminen sitä vastoin on ollut jossain määrin epäonnistunut. Kynnysarvojen korottaminen nelinkertaisiksi alle 10 vuoden aikana kertoo verrattain karuttomasti alkuperäisten kynnysarvojen tason olleen huomattavasti liian matalia ja siten kustannustehottomia.
  • Korhonen, Sofie (Helsingfors universitet, 2017)
    Kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskeva lainsäädäntö on muuttunut viime vuosina merkittävästi, sillä EU:ssa pitkään jatkunut valmistelutyö johti jäsenvaltioiden lainsäädännön harmonisoimiseen 26.11.2014 hyväksytyllä direktiivillä. Suomessa direktiivi implementoitiin kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevalla erillislailla, joka tuli voimaan 26.12.2016. Lainsäädäntöhankkeiden tarkoituksena on taata, että jokaisella kilpailulain rikkomisen johdosta vahinkoa kärsineellä on mahdollisuus saada täysi korvaus kärsimästään vahingosta. Vaikka kartelleita pidetään yhtenä vahingollisimmista kilpailunrajoituksen muodoista ja oikeus saada niistä aiheutunut vahinko korvattavaksi on lainsäädännössä taattu, ei kanteen nostamisen kannattavuus ole itsestäänselvyys. Tämä johtuu muun muassa siitä, että vahingon määrän todistamiseen liittyy huomattava epävarmuus. Ideologialtaan yksinkertainen täyden kompensaation tavoite johtaa huomattaviin käytännön ongelmiin, sillä se edellyttää tapauskohtaisen vahingon määrän todistamista ja vahingon laadusta johtuen todistamiseen liittyy merkittäviä haasteita. Oikeudentilan on vakiintumattomuuden vuoksi epäselvää, miten ja kuinka tarkasti vahingon määrä tulee todistaa. Tutkielmassa selvitetään näin ollen mitä osapuolten tulee kartellivahingon määrää todistaessaan huomioida ja miten todistaminen voidaan toteuttaa. Koska todistelun laatu ja riittävyys arvioidaan lopulta tuomioistuimen näyttöharkinnassa, arvioidaan lopuksi tarkemmin, miten näytön arviointi ja erityisesti OK 17:2.3 mukainen vahingon määrän arviointi vaikuttavat todistamiseen. Näihin tutkimuskysymyksiin vastatessa arvioidaan samalla miten vahingon määrän todistamisessa huomioitavat seikat vaikuttavat lainsäädännön tarkoituksen tehokkaaseen toteutumiseen. Kartellivahingon määrän todistaminen edellyttää ensinnäkin ymmärrystä kartellivahingon tosiasiallisesta luonteesta, sillä taloustieteelliset realiteetit markkinoiden toiminnasta määrittävät tosiasialliset rajat vahingon määrälle. Lisäksi on hahmotettava, mikä ylipäätään on oikeudellisesti relevanttia korvattavaa vahinkoa. Relevantin lainsäädännön tarkastelun perusteella muodostetaan käsitys niistä ulkoisista rajoista, jotka todistelun kohteelle, eli vahingon määrälle, on asetettu. Seuraavaksi esitellään vahingon määrittämiseen tarjolla olevia taloustieteellisiä ja ekonometrisiä menetelmiä niiden soveltuvuuden ja heikkouksien konkretisoimiseksi. Todistelun keinoja tarkasteltaessa todetaan, että vapaa todistusteoria sallii hyvin vaihtelevan laatuisen todistelun ja allokoi vastuun todistelun laadusta osapuolille. Arvioitavaksi tulee myös lainsäädäntöuudistuksen myötä kartelleihin sovellettavan vahinko-olettaman vaikutus todisteluun. Lopuksi tarkastellaan, miten tuomioistuin päätyy esitetyn todistelun perusteella lopulliseen vahingonkorvauksen määrään, sillä harkintaan vaikuttavat seikat määrittävät lopulta sen, kuinka vahingon määrä kannattaa todistamaa. Suomessa on perinteisesti lähdetty siitä, että tuomioistuimen velvollisuus arvioida epäselvän vahingon määrä OK 17:2.3:n nojalla, ratkoisi vahingon määrän todistamisen ongelmia. Tuomioistuin päätyneekin lähtökohtaisesti kartellivahingon määrään kyseisen säännöksen nojalla. Arviointiin liittyvien huomattavien epäselvyyksien vuoksi tutkielmassa esitetään perusteltu näkemys siitä, miten tuomioistuimen tulee päätyä vahingon määrään. Todistelun kannalta on erityisen mielenkiintoista, miten esitetty näyttö vaikuttaa tuomioistuimen harkintavaltaan vahingon määrää arvioitaessa.
  • Ryymin, Mari (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millainen kilpailijoiden välinen tietojenvaihto on sallittua ja kiellettyä EU:n ja Suomen kilpailuoikeudessa. Mikäli kilpailijoiden välinen tietojenvaihto katsotaan kielletyksi, se voidaan kuitenkin sallia niin sanotun tehokkuuspuolustuksen perusteella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää horisontaalisen tietojenvaihdon oikeustila EU:n ja Suomen kilpailuoikeudessa. Tutkielman metodi on pääosin lainopillinen. Kilpailuoikeudessa taloustiede on tärkeässä roolissa ja tutkielmassa taloustieteen argumentteja käytetään lain tulkinnan apuvälineenä. Voimassaolevan oikeuden sisältöä tutkielmassa selvitetään tarkastelemalla kansallista ja EU-oikeudellista kilpailulainsäädäntöä, EU-tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä, EU:n komission hallintokäytäntöä, kansallisen kilpailuviranomaisen ratkaisuja ja oikeuskirjallisuutta. Tutkielmassa hyödynnetään myös kolluusiota ja tietojenvaihtoa koskevaa taloustieteen teoriaa ja tutkimusta. Taloustieteen avulla tarkastellaan kolluusion syntymistä ja sen ylläpitoa helpottavia tekijöitä. Tietojenvaihdon kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa korostuu tapauskohtaisuus. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota sekä markkinoiden rakenteeseen ja ominaisuuksiin että vaihdetun tiedon luonteeseen. Kilpailu rajoittuu todennäköisimmin, kun tietojenvaihto tapahtuu keskittyneillä, symmetrisillä, vakailla ja läpinäkyvillä markkinoilla. Sen sijaan epäsymmetrisillä markkinoilla tietojenvaihto voi vähentää epäsymmetrisen informaation vaikutuksia ja saada markkinat toimimaan tehokkaammin. Näin ollen tietojenvaihtoon epäsymmetrisillä markkinoilla tulisi suhtautua sallivammin. Strategisten ja luottamuksellisten tietojen vaihtaminen kilpailevien yritysten välillä on omiaan johtamaan kilpailun rajoittumiseen. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi hintaa ja määrää koskevat tiedot, joiden vaihtaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä etenkin niiden koskiessa tulevaa aikaa. Kuitenkin myös mennyttä koskevat tiedot voivat rajoittaa kilpailua ja helpottaa kolluusion syntymistä. Sen sijaan julkinen tietojenvaihto on harvoin kilpailua rajoittavaa ja kuluttajat voivat hyötyä siitä. Tietojenvaihdon tiheys ja tietojen yksilöitävyys ovat myös otettava huomioon kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa. Yksi kilpailijoiden välinen kontakti voidaan katsoa kilpailua rajoittavaksi yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, jos se on omiaan rajoittamaan kilpailua markkinoilla. Kilpailun ei tarvitse tosiasiassa rajoittua, riittää, että tietojenvaihto on omiaan poistamaan yritysten epävarmuutta tulevasta. Tilastotiedot eivät lähtökohtaisesti rajoita kilpailua ellei niistä ole tunnistettavissa yksittäisen yrityksen tietoja. Kilpailua rajoittava tietojenvaihtosopimus voidaan sallia, mikäli sen tuomat tehokkuusedut ovat sopimuksen kilpailua rajoittavia vaikutuksia suuremmat. Täyttääkseen tehokkuuspuolustuksen ehdot tulee tietojenvaihtosopimuksen tehostaa tuotantoa, kuluttajien on hyödyttävä kilpailunrajoituksesta, kilpailunrajoituksen tulee olla välttämätön siinä tavoitellun hyödyn saavuttamiseksi ja kilpailun tulee säilyä markkinoilla kilpailunrajoituksesta huolimatta. Tietojenvaihdon osalta tehokkuuspuolustusta on sovellettu hyvin vähän, koska kilpailijoiden välisen tietojenvaihdon katsotaan harvoin olevan välttämätöntä. Vakuutusalalla tietojenvaihto sallitaan sen erityispiirteiden vuoksi ryhmäpoikkeusasetuksella. Tutkielma osoittaa, että tietojenvaihdon kilpailuoikeudellinen tarkastelu on hyvin tapauskohtaista. Arvioita tietojenvaihdon kilpailuvaikutuksista ei voida perustaa pelkästään vaihdetun tiedon ominaisuuksiin, sillä tapauksen markkinaolosuhteet voivat ratkaista, onko tietojenvaihto tapauksessa sallittua vai kiellettyä. Tutkielmassa käy ilmi, että perinteisesti kilpailua rajoittavana pidetty hintatietojenvaihto voi markkinaolosuhteista riippuen olla sallittua tai poikkeuksellisissa olosuhteissa tulla sallituksi tehokkuuspuolustuksen perusteella. Tietojenvaihtotapaukset harvoin täyttävät tehokkuuspuolustuksen kaikkia kumulatiivisia kriteereitä. Ainoastaan erityisissä markkinaolosuhteissa tietojenvaihdon tehokkuuspuolustus voi tulla sovellettavaksi. Tutkimuksen mukaan pankkialalla epäsymmetrisen informaation takia tietojenvaihdon tehokkuuspuolustus voitaisiin hyväksyä, sillä tietojenvaihdon avulla markkinoiden epäsymmetria vähenee ja tuo tehokkuusetuja.
  • Sillanmäki, Matti (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisesti ja sääntelyteoreettisesti sitä, tulisiko ja millä tavalla kilpailuoikeudellista keinovalikoimaa täydentää oligopolivalvonnan osalta. Hypoteesina on, että kilpailuviranomaisilla ei nykyisellään ole tehokkaita keinoja puuttua oligopolimarkkinoilla ilmeneviin kilpailuongelmiin, eli hiljaiseen kolluusioon ja yritysten kilpailulle haitallisiin menettelyihin. Kotimainen päivittäistavarakauppa toimii tutkielmassa havainnollistavana esimerkkinä ongelmallisiksi havaituista oligopolimarkkinoista. Kilpailulain uuden 4a §:n myötä yritykset ovat tällä alalla määräävässä markkina-asemassa 30 prosentin markkinaosuudella. Tutkielmassa esitellään sitä yhteiskunnallista tilannetta, joka on johtanut kilpailulain muuttamiseen. Oligopolimarkkinoiden hyvinvointivaikutuksia arvioidaan tutkielmassa taloustieteen avulla käyttämällä vertailukohtina täydellisen kilpailun mallia ja monopolia. Lähtökohtana on EU:n kilpailuoikeuden perimmäinen tarkoitus, kuluttajien hyvinvointi. Yrityksillä on vaihtelevassa määrin markkinavoimaa, eli kykyä hinnoitella yli rajakustannustensa. Oligopoliongelmalla tarkoitetaan sitä, että oligopoliyritykset tiedostavat keskinäisen riippuvuutensa ja päätyvät omassa intressissään hiljaisesti koordinoituun toimintaan, eli hiljaiseen kolluusioon, jonka johdosta hinnat ovat keinotekoisen korkeita. Peliteorian avulla selitetään oligopoliyritysten koordinaatiota. Kilpailuoikeudellista keinovalikoimaa oligopolivalvonnassa käsitellään kilpailuoikeuden päälohkojen jaottelun mukaisesti. Yrityskauppavalvonnan avulla turvataan etukäteisesti kilpailullisen markkinarakenteen säilymistä oligopolimarkkinoilla. SIEC-testin mukaisesti kaikki mahdolliset kilpailuhaitat otetaan huomioon. Kiellettyjen sopimusten alaan kuuluva yhdenmukaistetun menettelytavan käsite ei sellaisenaan sovellu hiljaiseen kolluusioon, mutta sillä voi olla merkitystä arvioitaessa oligopolistien harjoittamaa koordinaatiota fasilitoivaa tietojenvaihtoa. Oligopoliyritysten voidaan katsoa olevan yhteisessä määräävässä markkina-asemassa, mikäli ne taloudellisten yhteyksien johdosta toimivat markkinoilla yhtenä yksikkönä, mikä tuo ne väärinkäyttövalvonnan piiriin. Tutkielmassa argumentoidaan, että kuvatut keinot mahdollistavat teoriassa oligopolivalvonnan, mutta käytännössä ne eivät ole toimineet. Erityiskysymyksenä käsitellään SEUT 102(a) artiklan mukaista kohtuuttomien hintojen kieltoa. Sen soveltamiseen liittyy merkittäviä käytännön ongelmia, joiden vuoksi kieltoa ei tulisi soveltaa. Uuden oligopolisääntelyn tarvetta ja mahdollista sisältöä arvioidaan sääntelyteoreettisesti. Sääntelyä pohdittaessa on huomioitava yleiset hyvän sääntelyn vaatimukset. Alakohtaiseen sääntelyyn suhtaudutaan tutkielmassa kriittisesti ja yleistä oligopolikontrollia pidetään kannatettavampana. Nykyisten valvontakeinojen tehostaminen olisi mahdollista EU:n tuomioistuinten valvontamyönteisillä tulkintakannanotoilla. Tutkielmassa asetutaan kuitenkin varovaisesti kannattamaan EU-tasolla useissa jäsenvaltioissa käytössä olevaa sääntelymallia, jossa määräävä markkina-asema määritellään keskittymisasteen mukaan määritettävillä oligopolimarkkinoilla tiettyjen markkinaosuusrajojen avulla. Tämä sääntelyratkaisu tuo vahvat oligopoliyritykset väärinkäyttövalvonnan piiriin ja sen etuna on, että se perustuu olemassaolevalle kilpailuoikeudelliselle käsitteistölle.
  • Värtinen, Joonas (Helsingfors universitet, 2014)
    Yhä suurempi osa rahoitustuotteisiin liittyvistä kuluttajasopimuksista solmitaan etänä käyttäen erilaisia sähköisiä kanavia. Päivittäinen pankkiasiointi on siirtynyt suuressa määrin fyysisistä konttoreista verkkopankkeihin ja verkkopankkipalveluiden käyttäjien määrä on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Työn tarkoituksena on käsitellä verkossa tehtävän vakuutussopimuksen solmimista ja sen sisällön määräytymistä. Tutkimusaihe on vakuutussopimus- ja kuluttajansuojalain mukaisen tiedonantovelvollisuuden täyttäminen sekä vakioehtojen liittäminen osaksi sopimusta sähköisessä ympäristössä. Tarkastelen tiedonantovelvollisuutta erityisesti vakuutuksenantajan näkökulmasta. Huomio suuntautuessa sekä tiedonantovelvollisuuden sisältöön että toisaalta tapaan, jolla tiedonantovelvollisuus tulisi täyttää. Sopimusta solmittaessa osapuolten tiedot sopimuksen kohteesta, hyödyistä tai riskeistä saattavat vaihdella. Tieto saattaa olla jakautunut epätasaisesti osapuolten kesken. Vakuutuksenantajan korostetun tiedonantovelvollisuuden tarkoitus on tasoittaa tiedollisesti vahvemman elinkeinonharjoittajan ja heikomman kuluttajan asemaa niin, että kuluttajalla olisi edellytykset ymmärtää vakuutustarpeensa mutta toisaalta välttää tarpeeton vakuuttaminen. Mikäli tiedonantovelvollisuuden sisältö tai tapa ei ole lain mukainen, voivat sopimus ja siitä seuraavat velvollisuudet poiketa oletetuista. Varsinkin kuluttajasuhteissa virhe sopimusprosessissa voi olla kriittinen. Sopimusdialogissa piilevä systemaattinen virhe korkean volyymin palvelussa saattaa aiheuttaa suuren määrän virheellisiä sopimuksia. Tavoitteena on kuvata vakuutuksenantajan tiedonantovelvollisuuden sisällölliset ja menetelmälliset vaatimukset sekä kuvata esimerkkiprosessi, jossa tiedonantovelvollisuus on toteutettu lain vaatimusten mukaisesti. Tiedonantovelvollisuus saa sisältönsä useista lähteistä, kuten vakuutussopimuslaki ja kuluttajansuojalaki. Tarjoamalla vakuutuksenottajalle kaikki eri laeissa vaadittu informaatio, voi johtaa helposti päällekkäisyyksiin ja informaatiotulvaan josta kuluttajan on vaikea löytää olennainen tieto. Riskeinä ovat myös kohonneet transaktiokustannukset sekä suurempi riski materiaalin ristiriitaisuuksista. Näin ollen on tärkeää kartoittaa ja optimoida sisältö niin, että päällekkäisyyksiltä vältytään mutta lain mukaiset velvoitteet täyttyvät. Prosessin suunnitteleminen tehokkaaksi tukee näin myös myynnillisiä ja asiakaspalvelullisia tarpeita. Verkkoympäristö poikkeaa perinteisestä sopimusneuvottelusta. Sopimusoikeuden yleiset periaatteet kuten sopimusvapaus ja tarjous- vastaus -mekanismi pätevät kuitenkin myös elektronisissa sopimuksissa. Lainsäädännössä on erityisesti varmistettu, että myös sähköinen sopimus täyttää kirjalliselle sopimukselle asetetut muotovaatimukset. Teknisillä ratkaisuilla ja prosesseilla on suurempi merkitys kuin mitä niillä on tavanomaisessa sopimusdialogeissa. Tekniset ratkaisut korvaavat sähköisissä välineissä perinteisen ihmisten välisen kanssakäymisen. Kahden ihmisen välisen dialogin sijaan vuorovaikutus verkkopalvelussa perustuu ihmisen ja Internet-pohjaisen käyttöliittymän keskusteluun. Se kuinka tämä keskustelu käydään, ratkaisee myös sen kuinka esimerkiksi tiedonantovelvollisuus toteutuu ja minkä sisältöiseksi sopimus lopulta muodostuu. Työn tavoitteena on kuvata vakuutussopimuksia, sekä etämyyntiä koskeva sääntely-ympäristö ja lopuksi antaa esimerkki sopimustransaktiosta, jossa vakuutuksenantaja täyttää eri oikeuslähteistä johtuvat tiedonantovelvollisuudet yhdessä sähköisessä prosessisissa ilman päällekkäisyyksiä.
  • Lappi, Katja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kuluttajavakuutusmarkkinoilla tarjotaan kuluttajille hyvin erilaisia vakuutustuotteita, joten vakuutusehtojen kirjavuus on suuri. Kuluttajavakuutus on sekä varallisuusoikeudellinen sopimus kuluttajavakuutusosapuolten välillä, että vakuutusyhtiön kuluttajalle myymä aineeton vakuutushyödyke. Tästä syystä vakuutussopimuksen ehdoilla ja niiden tulkinnalla on erityinen merkitys, paitsi sopimuksen sisällön sekä osapuolten oikeuksien ja velvoitteiden määrittämisessä, myös myydyn vakuutustuotteen sisällön määrittäjänä. Tutkimukseni aiheena on kuluttajansuojalain 4 luvun 3 §:n epäselvyyssäännön mukainen tulkinta, eli epäselvän vakuutusehdon tulkinta kuluttajan hyväksi, vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa. Tarkastelen kuluttajansuojalain epäselvyyssääntöä lainopilliselta, oikeustaloustieteelliseltä sekä oikeustaloustieteen käyttäytymistaloustieteellisen suuntauksen kannalta. Kuluttajansuojalain 4:3 § on ennen kaikkea vakuutuksen osapuolten välistä riskinjakoa määrittävä tulkintanormi; riski kuluttajavakuutuksen epäselvän ehdon tulkinnasta asetetaan vakuutusyhtiölle, mikäli kuluttaja ei ole voinut vaikuttaa ehdon sisältöön. Vakuutussopimuslain ensisijaisuus suhteessa kuluttajansuojalain 4:3 §:n epäselvyyssääntöön, nostaa esille monia säännöksen soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Kuluttajansuojalain epäselvyyssääntö onkin kiinteässä suhteessa vakuutuksia koskevaan muuhun lainsäädäntöön. Kuluttajansuojalain epäselvyyssäännön lähtökohtaisena tarkoituksena on sopimuksen heikomman osapuolen suojaaminen. Lain tausta ja tavoitteet kohdistuvat ennen kaikkea kohtuullisen sopimustasapainon vaatimuksiin siten, että kuluttajan tiedollista ja taidollista epätasapainoa vakuutusyhtiöön nähden korjataan. Kuitenkin kuluttajansuojalain epäselvyyssääntö vaikuttaa myös vakuutusmarkkinoiden vaihdantaa turvaavana tekijänä, etenkin koska kyseessä ovat ehdolliset markkinat, joilla osapuolet suorittavat velvoitteitaan eriaikaisesti. Ehdollisilla markkinoilla epävarmuuden minimointi sopimussuhteessa sekä tulkinnan ennakoitavuus riitatilanteessa ovatkin olennaisessa asemassa oikeustaloustieteelliseltä kannalta ajatellen. Kuitenkin kuluttajansuojalain epäselvyyssääntö ja tulkintaperiaate epäselvyyssääntö ovat kohdanneet myös paljon kritiikkiä oikeustaloustieteen piirissä. Kuluttajansuojalain epäselvyyssääntö perustuu muodolliseen sopimusosapuoliasemaan, joten kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan määrittely on tärkeä lähtökohta säännöksen soveltamiselle. Oman haasteensa aiheuttaa kuluttajansuojalain kuluttajakäsitteen eroavuus vakuutussopimuslain kuluttajakäsitteestä. Lisäksi vakuutusmarkkinoiden kiihtyvä kansainvälistyminen voi aiheuttaa epävarmuutta sovellettavaksi tulevan lainsäädännön suhteen. Vakuutusehdon epäselvyyden edellytykset, epäselvän ehdon selventämiseen liittyvä aineisto ja tulkintaa ohjaavat periaatteet ovat merkittävässä asemassa kuluttajansuojalain epäselvyyssäännön mukaisessa tulkinnassa. Vakuutuksen ehdon tulee olla objektiivisesti katsoen epäselvä, mutta kyseinen määritelmä ei ole aina yksiselitteinen, vaan joudutaan arvioimaan sitä käsityksen ja ymmärryksen tasoa, joka kuluttajalta voidaan vaatia sekä toisaalta sitä tarkkuutta, jota ehtojen osalta vakuutusyhtiöltä vaaditaan. Oikeustapaukset sekä vaihtoehtoisten kuluttajariitojen ratkaisuelimien tuottamat suositusratkaisut ovatkin merkittävässä asemassa määriteltäessä ehtoepäselvyyden merkitystä. Lainsäädännön tarkoituksena on vaikuttaa sen kohteena olevien toimijoiden käyttäytymiseen. Käsittelen oikeustaloustieteellisen, sekä erityisesti oikeustaloustieteen käyttäytymistaloustieteellisen suuntauksen kannalta, niitä mahdollisia vaikutuksia ja ongelmia, joita kuluttajansuojalain 4:3 §:llä saattaa olla suhteessa vakuutuskuluttajaan sekä vakuutusyhtiöön. Arvioin erityisesti lainsäännöksen mahdollisia vaikutuksia vakuutusehtojen tarkkuuteen, sekä toisaalta sopimusosapuolten toimintaan ehtoepäselvyyden selvittämisen ja muutoksenhaun osalta. Vakuutussopimus on yksinkertaisimmillaankin monimutkainen sopimus, joten KSL 4:3 § on nähdäkseni merkittävässä asemassa kuluttajaa suojaavana tulkintanormina vakuutusmarkkinoilla. Tulevaisuutta ajatellen, koska oikeustaloustieteellisen käyttäytymistieteen suuntauksen mukaiset teoriat ovat viime aikoina vahvistuneet eurooppalaisen kuluttajansuojalainsäädännön taustamateriaalina, oletan, että kyseinen suuntaus voi vaikuttaa myös kuluttajansuojalain 4:3 §:n mukaiseen ehtojen tulkintaan kuluttajan käsitykseen liittyvien vaatimusten osalta.
  • Hakkarainen, Niina (Helsingfors universitet, 2013)
    Julkiset hankinnat ovat tärkeä osa Euroopan unionin sisämarkkinoita. Hankinnoilla on alun perin tavoiteltu kilpailun avaamista maantieteellisten rajojen ylitse. Hankinnoilla toteutetaan edelleen tätä pyrkimystä jäsenvaltioiden alueilla toteutettavaan avoimeen kilpailuun. Julkisissa hankinnoissa noudatettavat periaatteet eivät ole itseisarvoja, vaan edesauttavat osaltaan kilpailun varmistamisessa. Julkisten hankintojen tavoitteena on myös saada aikaan hinta-laatu –suhteeltaan hyviä hankintoja. Näiden luomiseksi on katsottu useissa yhteyksissä tarpeen tehostaa hankintoja kustannustehokkuuden näkökulmasta. Euroopan unionissa pyritään sähköistämään hankintoja osana laajempaa tehostamista koskevaa pyrkimystä. Uusien hankintadirektiivien myötä jäsenvaltioiden tulee ottaa hankinnoissaan käyttöön sähköiset menetelmät. Euroopan komissio on ilmoittanut ottavansa kokonaan sähköiset hankintamenettelyt omalta osaltaan käyttöön vuoden 2015 puoliväliin mennessä. Dynaaminen hankintajärjestelmä on täysin sähköinen hankintamenettely, jonka on katsottu mahdollistavan merkittäviä kustannussäästöjä hankinnoissa. Menettely vaikuttaa vastaavan hankintojen sähköistämistä ja tehostamista koskeviin pyrkimyksiin. Tutkielmassani olen pyrkinyt vastaamaan kysymykseen siitä, onko dynaaminen hankintajärjestelmä nykymuodossaan tehokas. Dynaaminen hankintajärjestelmä on mahdollistettu Suomessa vuonna 2011, mutta sen käytöstä ei ole vielä Suomessa kokemuksia. Euroopan unionin tasollakin käyttö on ollut toistaiseksi vähäistä. Tästä syystä olen tutkielmassani keskittynyt lainsäädännön järjestelmälle asettamien mahdollisuuksien ja haasteiden tarkasteluun. Olen pyrkinyt antamaan vastauksia lain tulkinnallisiksi tai avoimiksi jättämiin hankintamenettelyyn liittyviin kysymyksiin. Tutkielmani johdannon jälkeen käsittelen toisessa kappaleessa julkisia hankintoja oikeudenalana. Esittelen julkisten hankintojen sääntelyhistoriaa ja niitä koskevaa normistoa sekä terminologiaa. Kolmannessa kappaleessa esittelen hankintalain mahdollistamat hankintamenettelyt. Pääpaino on dynaamisen hankintajärjestelmän kannalta keskeisissä avoimessa ja rajoitetussa hankintamenettelyssä sekä puitejärjestelyssä. Neljäs kappale sisältää yksityiskohtaisen dynaamista hankintajärjestelmää koskevan tarkastelun. Olen pyrkinyt luomaan lainsäädännön aukkoja tiivistäen kuvan järjestelmän nykymuodosta haasteineen ja etuineen. Tutkielman viides kappale sisältää dynaamisen hankintajärjestelmän tehokkuutta koskevan analyysin. Olen tässä yhteydessä tarkastellut tehokkuutta talouden näkökulmasta yleisemmin sekä esittänyt, miksi kustannustehokkuus on hankintojen kannalta käyttökelpoisin tehokkuuden mittari. Tarkastelen kappaleessa kustannuksia ensisijaisesti hankintayksikön näkökulmasta hankinnan eri vaiheissa avoimella ja rajoitetulla menettelyllä toteutettavaa puitejärjestelyä sekä dynaamista hankintajärjestelmää vertaillen. Analysoin dynaamisen hankintajärjestelmän tehokkuutta myös yritysten kannalta sekä yleisemmästä markkinoita koskevasta näkökulmasta. Käytän apuna muun muassa huutokauppateoriaa ja siitä esitettyä kritiikkiä. Olen myös tarkastellut sitä, mikä on hankintoja suorittavan toimijan vaikutus hankinnan tehokkaaseen suorittamiseen. Viidennen kappaleen lopuksi esitän arvioni siitä, miten dynaamista hankintajärjestelmää tulisi tehokkuuden näkökulmasta kehittää. Tutkielman päätelmissä esitän tutkielmasta esiin nousseet havainnot ja niistä tekemäni arviot sekä näkemykseni siitä, mikä on dynaamisen hankintajärjestelmän asema julkisten hankintojen tulevaisuudessa. Olen päätynyt siihen, että dynaaminen hankintajärjestelmä nykymuodossaan mahdollistaa kustannustehokkaan hankintojen suorittamisen kaikista edellä mainituista näkökulmista. Dynaaminen hankintajärjestelmä on mielestäni puitejärjestelyä kustannustehokkaampi tapa suorittaa hankintoja ja voisi hyvin korvata tämän tulevaisuudessa ainakin yksinkertaisten hankintojen suorittamisessa. Mielestäni dynaamista hankintajärjestelmää olisi kuitenkin tarpeen uudistaa, jotta sen hyödyt nousisivat esiin. Uskon, että uusien hankintadirektiivien myötä dynaamisesta hankintajärjestelmästä saadaan optimaalinen hankintamenettely sähköisten ja kustannustehokkaiden hankintojen suorittamiseen.
  • Sormunen, Petra (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan määrähinnoittelun kilpailuoikeudellisia vaikutuksia. Määrähinnoittelu kuuluu vertikaalisiin kilpailunrajoituksiin, ja sillä tarkoitetaan sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joiden suorana tai välillisenä tavoitteena on asettaa kiinteä jälleenmyyntihinta, vähimmäisjälleenmyyntihinta, tai kiinteä hinta- tai vähimmäishintataso, jota ostajan tulee noudattaa. Tutkielmassa perehdytään määrähinnoittelusta seuraaviin kilpailua tehostaviin ja kilpailua rajoittaviin seurauksiin. Suhtautumista määrähinnoitteluun arvioidaan myös oikeustapauksien pohjalta. Euroopan unionissa määrähinnoittelun katsotaan kuuluvan osaksi vakavia kilpailunrajoituksia, joita on pääsääntöisesti pidettävä aina kiellettyinä. Tämä eroaa Yhdysvalloissa valitusta näkökulmasta, johon on siirrytty korkeimman oikeuden vuonna 2007 antamalla Leegin-päätöksellä, kun per se -näkemyksestä eli määrähinnoittelun pitämisestä suoraan lain nojalla kiellettynä siirryttiin rule of reason -ajatteluun, eli tuomioistuin arvioi kilpailunrajoitusta sen kokonaisvaikutuksen perusteella. Tutkielma pohtii eroja Yhdysvaltojen ja EU:n suhtautumisessa määrähinnoitteluun, ja mahdollisuutta omaksua Yhdysvalloissa tapahtunut kehitys myös EU:n kilpailuoikeuteen.
  • Wiik, Peter Sebastian (Helsingfors universitet, 2014)
    New Public Management (“NPM”) is a reform movement with the intent of increasing efficiency in the public sector. NPM reforms have had a great impact on organization of the public sectors in the EU Member States during the last 25 years. There has been considerable research done from a political science and economics point of view into the subject. The concept of public services in EU law is closely related to the legal concept of services of general economic interest (“SGEI”) which is mentioned in the treaties. The 2003 Altmark ruling and the 2009 BUPA ruling have shaped the way Member States finance SGEI. This thesis sets out to research the relationship between New Public Management and public services in a Union law context in the form of SGEI. One of the underlying questions is whether NPM ideas have affected the legal concept of SGEI. This thesis reviews the literature on the origins of, ideological background on and policy suggestions of the NPM movement. In turning to the law this thesis focuses on the treatment of public services in EU law, the legal basis of SGEI as well as the pre-Altmark case law regarding the application of Article 106(2) TFEU. In turning to the financing of SGEI the thesis reviews the Altmark and BUPA cases as well as other relevant and more recent cases. By using the information obtained from a review of literature on NPM this thesis analysis the relationship between NPM and SGEI. The main findings are that marketization reforms undertaken in EU Member States, such as privatization and liberalization, especially in such areas as health care, have opened up previously more “guarded” national competence areas to the scope of Union competition law. This situation has forced the courts to increasingly deal with concepts of non-market values in competition law and a specific area of law is beginning to form. The dismantling of monopolies through liberalization has also lead to a shift in from the use of Article 102 to the use of Article 107 when challenging state supported undertakings. Additionally, some of the criticism aimed at NPM regarding its compatibility with so called public service values, can be noticed in the legal debate, albeit within a legal context. Arguably NPM has had a great impact on shaping the environment in which EU law operates.
  • Sutinen, Annakaisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan osakeyhtiön tarkoitusta ja sen suhdetta yhteiskuntavastuuseen erityisesti pörssiyhtiön näkökulmasta. Osakeyhtiöiden yhteiskuntavastuu on muun muassa viime vuosikymmenen lopun finanssikriisin ja suurten, monikansallisten pörssiyhtiöiden entistä suuremman yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi herättänyt viime vuosina entistä enemmän keskustelua. Keskustelussa osakkeenomistajakeskeisyyttä on toisinaan kritisoitu varsin voimakkaasti. Osakkeenomistajakeskeisyyden on katsottu vähentävän yhteiskunnan kokonaishyvinvointia tai johtavan ainakin haittoihin suhteessa yhtiön muihin sidosryhmiin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. onko osakeyhtiöllä yhteiskuntavastuuta osakeyhtiölain näkökulmasta, 2. miten osakeyhtiöiden vastuullisuus toteutuu ja millaisia motiiveja yhtiöillä on vastuullisuuden toteuttamiseen, ja 3. tulisiko osakeyhtiöllä olla yhteiskuntavastuuta tehokkuuden näkökulmasta? Ensimmäistä ja toista tutkimuskysymystä lähestytään tarkastelemalla osakeyhtiölain mukaista osakeyhtiön toiminnan tarkoitusta, yhtiön johdon roolia osakeyhtiön toiminnan tarkoituksen toteuttamisessa ja yhtiön edun sisältöä. Kolmatta tutkimuskysymystä lähestytään käsittelemällä sidosryhmäkeskeisen ja osakkeenomistajakeskeisen mallin esittämiä perusteluita sille, miksi osakeyhtiöillä tulisi tai ei tulisi olla yhteiskuntavastuuta sekä näihin näkemyksiin kohdistuvaa kritiikkiä. Tutkielma edustaa lainopillista ja oikeustaloustieteellistä lähestymistapaa. Tutkielmassa käytetään ensimmäisen ja toisen tutkimuskysymyksen osalta lainopillista metodia, minkä lisäksi hyödynnetään oikeustaloustiedettä ja haastatteluja täydentävinä metodeina. Kolmannen tutkimuskysymyksen osalta hyödynnetään oikeustaloustieteen metodia. Tutkielman johtopäätösten mukaan osakeyhtiöllä ei ole mitään yleistä velvollisuutta edistää osakkeenomistajien edun ohella myös yhtiön muiden sidosryhmien etuja tai sitä ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointia. Osakeyhtiöllä ei siten ole yhteiskuntavastuuta osakeyhtiölain näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että osakeyhtiöllä ei olisi lainkaan vastuuta sitä ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan, vaan että osakeyhtiön vastuu sitä ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan toteutuu muun lainsäädännön noudattamisen ja yhtiön johdon fidusiaaristen velvollisuuksien kautta silloin, kun vastuullisuuden toteuttaminen on osakkeenomistajien edun mukaista. Osakeyhtiön vastuullisuus voi toteutua yhtiön johdon fidusiaaristen velvollisuuksien kautta esimerkiksi siten, että yhtiön johto käyttää vastuullisuutta kilpailuetuna, keinona maksimoida yhtiön arvo tai innovaatioiden lähteenä. Osakeyhtiöllä ei vastaavasti tulisi olla tehokkuuden näkökulmasta yhteiskuntavastuuta de lege ferenda. Tehokkuuden näkökulmasta kaikista tehokkain keino yhtiön muiden sidosryhmien etujen ja ympäröivän yhteiskunnan hyvinvoinnin huomioon ottamiseen on osakeyhtiöoikeuden ulkopuolella eli muulla lainsäädännöllä ja sopimuksin. Julkisen vallan tulee siten viime kädessä vastata osakeyhtiöiden yhteiskuntavastuun muotoamisesta. Julkisen vallan tulee huolehtia siitä, että yhtiöiden toimintavapautta säännellään riittävästi ja että yhtiöt kantavat vastuunsa julkisen vallan sääntelyä noudattamalla. Osakkeenomistajakeskeisyyteen kohdistuvasta kritiikistä huolimatta osakeyhtiölain tulevassa uudistustyössä osakeyhtiölakia ei siten tehokkuuden näkökulmasta ole perusteltua muuttaa aiempaa sidosryhmäkeskeisemmäksi.
  • Tikkakoski, Väinö (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tarkoituksena on tarkastella osakkeen lunastushinnan määräytymistä erityisesti silloin, kun arvonmääritys joudutaan toteuttamaan toissijaisten arvonmääritysteorioiden avulla. Osakkeen lunastamisessa puututaan lähtökohtaisesti perustuslain 15 § omaisuudensuojaan, mistä johtuen osakkeesta saatavan lunastushinnan merkitys on suuri. Mikäli ensijainen arvonmäärityskeino eli markkinahinta ei ole käytettävissä, joudutaan arvonmääritys toteuttaa käyttämällä hyväksi osakkeen substanssi- ja tuottoarvoja. Substanssi- ja tuottoarvon ovat kuitenkin abstrakteja käsitteitä, minkä lisäksi niiden soveltaminen ratkeaa loppupeleissä aina tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Tutkielmassa tarkastellaan lähemmin muutamia keskeisiä lunastustilanteita sekä enemmistöosakkeenomistajan että vähemmistöosakkeenomistajan näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan substanssi- ja tuottoarvon käyttämisen suhdetta riippuen siitä, mikä taho lunastusta vaatii ja millä osakeyhtiölain eri lunastusperusteella. Oikeustaloustieteellisesti tarkastellen lunastustilanteissa havaitaan hyvin nopeasti, että lunastusmenettelyyn päädytään lähtökohtaisesti kun lunastusta vaativa osapuoli pyrkii tekemään lunastusmenettelyllä voittoa. Kysymykseksi nouseekin, että tuleeko osapuolen mahdollinen voiton tavoittelu ottaa huomioon lunastushinnan määrittelyssä. Tutkielmassa tarkastellaan myös osakeyhtiölain lunastusmenettelyn systematisointia ja sen taustalla olevaa lunastamista koskevien pykälien hajautuneisuutta osakeyhtiölain eri pykäliin sekä yhtiöjärjestystasolle. Työssä ehdotetaan lunastusmenettelyn jäsentelyä uudelleen sen perusteella, onko kyse enemmistöosakkeenomistajan vai vähemmistöosakkeenomistajan aloitteesta tapahtuva lunastaminen. Tutkielmassa myös sivutaan kotimaisen osinkoverotuksen vaikutuksia osakkeen lunastushinnan määrittämisessä ja osakeyhtiölain käynnissä olevan uudistuksen mahdollisia vaikutuksia lunastusmenettelyyn.
  • Jatkola, Tommi (Helsingfors universitet, 2012)
    Tässä oikeustaloustieteellisessä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan Baselin pankkivalvontakomitean antamia kansainvälisiä vakavaraisuusstandardeja ja niiden vaikutuksia pankkien riskinottoon sekä pankkijärjestelmän vakauteen ja luotettavuuteen. Tutkimuksen päätavoitteena on vastata siihen, missä laajuudessa vakavaraisuussääntelyllä voidaan ennaltaehkäistä mahdollisia pankkikriisejä sekä parantaa pankkijärjestelmän vakautta ja luotettavuutta. Tutkimuskohde on laaja ja koulukuntarajat ylittävä tutkimusote muodostuu välttämättömäksi, jotta siitä saadaan kokonaisvaltainen kuva. Tutkimuksessa käytetään lähdeaineistoa monilta aloilta, kuten oikeustieteestä, taloustieteestä, rahoituksesta, riskienhallinnasta ja pankkitoiminnasta. Tutkimuksessa analysoidaan kronologisesti kansainvälisten vakavaraisuussääntelystandardien taustatekijöitä, sisältöä ja vaikutuksia. Analyysi aloitetaan vuoden 1988 ensimmäisestä vakavaraisuusstandardista ja se päätetään näillä näkymin vuonna 2019 voimaantuleviin Basel III -standardeihin. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että vakavaraisuussääntelyllä on suuri potentiaali pankkijärjestelmän vakauden ja luotettavuuden parantamisessa sekä pankkikriisien ehkäisemisessä. Kuitenkin huomattava osa tästä potentiaalista jää tällä hetkellä realisoitumatta johtuen vakavaraisuussääntelyä vaivaavista tieto-, tahto- ja vaikuttavuusongelmista. Esimerkiksi vuonna 2007 alkanut globaali finanssikriisi on kyseenalaistanut monien vakavaraisuussääntelyssä tehtyjen ratkaisuiden elinkelpoisuuden. Toisaalta uudet Basel III -standardit lieventävät osittain vakavaraisuussääntelyssä ilmenneitä puutteellisuuksia, mutta eivät kuitenkaan poista niitä kokonaan. Mikäli vakavaraisuussääntelyllä halutaan tulevaisuudessa merkittävästi ennaltaehkäistä pankkikriisejä sekä parantaa pankkijärjestelmän vakautta ja luotettavuutta, tulisi erityisesti seuraaviin seikkoihin kiinnittää runsaasti huomiota: Ensinnäkin vahva ymmärrys pankkitoimintaan ja pankkijärjestelmään kohdistuvista riskeistä ja niiden hallinasta on ensiarvoisen tärkeää suunniteltaessa tehokkaita ja vaikuttavia vakavaraisuusstandardeja. Toiseksi pankkien ja niiden etujärjestöjen saama liiallinen vaikutusvalta voi merkittävästi heikentää sääntelyhankkeen lopputulosta. Kolmanneksi sääntelyarbitraasi eli vakavaraisuussääntelyn kiertäminen käyttäen keinotekoisia järjestelyjä ja sääntelyjärjestelmässä olevia aukkoja, on ilmeinen uhka vakavaraisuussääntelyn vaikuttavuudelle, jolloin sääntelyarbitraasimahdollisuuksien eliminoiminen muodostuu tärkeäksi.
  • Antikainen, Antti (Helsingfors universitet, 2014)
    The research question of this thesis is about the secondary use of data and a risk-based approach to the regulation of data protection. The intention of this thesis is to explore the current regulation of secondary use of data, which means uses of data that are outside the primary purpose for the collection of data. Law and economics is applied to frame and offer regulatory solutions to the research question. In the current changing environment, the right to privacy is at danger. A fundamental rights conflict has emerged between the right to privacy and the fundamental rights of the data controllers. The online economy is built around the use of personal data, also secondary use is widespread. This conflict needs to be solved, since if data is not used there will be substantial welfare losses to the whole society. The thesis explores the current legislation, mainly the general data protection directive and the EU commission proposal for General data protection regulation. The emphasis is on the concept of purpose restriction and the legality of processing data. The current basis for secondary use of data is the ‘legitimate use’ article 7(f) of the directive, which is implemented in different Member States statutes. The secondary use of personal data must meet the conditions and fulfil the purpose restriction, this is however problematic since the purpose limitation principle limits the future uses of data, and also repurposing the data is problematic. Anonymization is explored as a current solution for the problem. In the field of anonymization there are two major problems, which are the devaluation of the value of the data if the anonymization is conducted robustly. Also the problem is with re-identification, which means that the anonymization is broken and an individual is found from the data set. Enforcement is analyzed, since without functioning sanctions there are incentives for using data without complying with the data protection laws. Current level of sanctions is not sufficient. The increasing value of data calls for proper enforcement; however without new legal inventions a too strict regimen of sanctions will cause new problems. Monetary value of sanctions is seen as a highly important part of a functioning system of data protection. Future research would benefit the setting of effective level of sanctions. The solution the thesis offers for the problematic purpose restriction and legitimacy of data use is based on risk-based regulation. A risk-based solution would allow more data uses while simultaneously protecting the fundamental right to privacy. The proposed model would classify data on the basis of risk the use causes for processing and regulate the different categories. Anonymization is used in certain categories to reduce the risk of processing. With legal inventions the increasing value of data can be harnessed while simultaneously protecting fundamental rights of the data subjects.
  • Sillanmäki, Anu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, milloin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklan 3 kohdan ja kilpailulain 6 §:n tehokkuuspuolustukseen sisältyvän kuluttajahyötyperiaatteen edellytykset täyttyvät. Tähän liittyen työssä tarkastellaan myös sitä, tulisiko edun käsite tulkita mahdollisimman laajasti vai suppeasti. Kuluttajahyötyperiaatteen edellytysten täyttymistä tarkastellaan vain niiden tilanteiden osalta, joissa on kyse keskenään kilpailevien yritysten tai niiden yhteenliittymien sopimuksista, päätöksistä tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista. Perinteisesti kuluttajien hyvinvoinnin edistämisen on nähty toteutuvan edullisempien ja laadukkaampien hyödykkeiden muodossa, kuten myös lisääntyvän valinnanvapauden myötä. Kilpailuoikeudellisessa kirjallisuudessa on enenevissä määrin kuitenkin alettu pohtia sitä, mitä kaikkea voidaan sisällyttää kuluttajille koituvan edun käsitteeseen. Kilpailuoikeudellisessa kirjallisuudessa on tuotu esille erityisesti ympäristön suojelemisen ja työllisyyden edistämisen huomioon ottaminen kilpailijoiden välisen yhteistyön haittojen ja hyötyjen punnintaa tehtäessä, mutta myös muunlaisiin yleisen edun piiriin lukeutuviin seikkoihin on kiinnitetty huomiota. Samalla on pohdittu kuluttajan käsitteen laajentamista kattamaan nykyhetken kuluttajien lisäksi myös tulevaisuuden kuluttajat. Tutkielma on sekä lainopillinen että oikeustaloustieteellinen. Se tarkastelee voimassaolevaa lainsäädäntöä sekä sen soveltamisen perusteella syntynyttä oikeustilaa. Taloustiede toimii tutkielmassa ennen kaikkea selittävänä taustamateriaalina. Tutkielman kannalta keskeiset oikeuslähteet ovat SEUT 101 artikla kokonaisuudessaan ja kilpailulain 5 ja 6 §:t. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö sekä komission päätökset ja Kilpailuviraston poikkeusluparatkaisut ovat keskeisessä asemassa, kuten ovat myös komission erinäiset suuntaviivat, joissa se selittää soveltamiskäytäntöään. Tutkielmassa hyödynnetään taloustieteellisiä argumentteja, vaikkakin niiden hyödyntämistä kilpailusääntöjen tulkinnassa rajoittavat oikeuslähdeopilliset sitoumukset. Taloustieteellä on kuitenkin kiistattomat vahvuutensa ja se on erittäin tärkeässä asemassa kilpailuoikeudellisessa tutkimuksessa, mukaan lukien lainopillisessa tutkimuksessa. Tutkielmassa argumentoidaan, ettei kuluttajahyötyperiaatteen edellytysten täyttymisen määritteleminen ole yksiselitteistä. Mikäli kysymystä tarkastellaan puhtaasti komission tehokkuuspuolustussuuntaviivoja tulkiten, huomiota tulisi kiinnittää vain hyödykkeen hintaan ja laatuun vaikuttaviin seikkoihin. Edun käsite ei tällöin tuota suuria tulkintaongelmia, sillä tehokkuuspuolustussuuntaviivoissa kuvaillaan tarkkaan, mitä kilpailijoiden välisen yhteistyön mahdollistamilla hyödyillä tarkoitetaan. Komissio on kuitenkin todennut, että usein on vaikea laskea tarkkaan kuluttajien saaman hyödyn määrää. Mikäli kysymystä tarkastellaan laajemmin, eli hyödyntäen myös oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kantoja, kysymykseen vastaaminen käy entistä vaikeammaksi. Oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot tukevat ajatusta siitä, että tehokkuuspuolustusta sovellettaessa kuluttajille koituva etu voidaan käsittää hyvinkin laajasti. Edun käsitteen entistä laajempaan tulkintaan sisältyy lukuisia hyötyjä, mutta myös käytännön ongelmia. SEUT 7 artikla kuitenkin edellyttää, että unioni varmistaa eri politiikkojensa ja toimiensa välisen johdonmukaisuuden kaikki tavoitteensa huomioon ottaen. Tältä pohjalta on vaikea perustella sitä näkökantaa, että kilpailuviranomaisten tulisi kiinnittää huomiota vain hyödykkeen hintaan ja laatuun liittyviin seikkoihin tehokkuuspuolustusanalyysissä.