Browsing by Subject "Leino, Eino"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Poutiainen, Aira (1954)
  • Tuomela, Aune Linnea (1952)
  • Raevuori, Pirkko (1946)
  • Hautsalo, Laura (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -työssäni tarkastelen sukupuolen rakentumista 1800- ja 1900-lukujen vaihteen suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa. Kohdeteoksinani tutkielmassani on kolme tekstiä: Minna Canthin pienoisromaani Agnes (1892), Aino Malmbergin “Ystävyyttä”-novelli (1903) ja Eino Leinon Orja-romaanisarjan toinen osa Rahan orja (1912). Kysyn tutkielmassani, miten sukupuoli rakentuu vuosisadanvaihteen kaunokirjallisissa teksteissä ja miksi se rakentuu tietyillä tavoilla. Millaisia diskursseja, millaisia yhteiskunnallisia kehyksiä ja näkemyksiä sukupuoli tukee kaunokirjallisissa teksteissä? Analysoin, kuinka sukupuolen rakentuminen kytkeytyy totuuden tuotantoon eli siihen, kuinka subjekteilla nähdään olevan pysyvä, perimmäinen olemus. Analysoin Eino Leinon Rahan orjaa maskuliinisuuden kriisin ja modernin maskuliinisen identiteetin näkökulmasta. Esitän, että miessubjekti esitetään teoksessa individualistisena, autonomisena ja poikkeusyksilömäisenä, mutta samalla subjektia rakennetaan suhteessa sen toiseuksiin. Minna Canthin Agnes-pienoisromaanin kohdalla sen sijaan analysoin dekadenssin ja kansallisen diskurssin naiskuvaa ja niiden naisiin kohdistamaa katsetta. Aino Malmbergin ”Ystävyyttä”-novellin analyysissa tarkastelen sukupuolen rakentumista tulkiten tekstiä parodisena. Hyödynnän tutkielmassani feminististä teoriaa sekä queer-tutkimusta. Keskeiseksi teoreettiseksi kiintopisteeksi määrittyy Judith Butlerin sukupuolen performatiivisuuden käsite, jonka avulla voidaan tarkastella sukupuolta alati muuttuvana ja jatkuvasti erilaisten tekojen kautta tuotettuna. Analysoin sukupuolta arkisten, toisinaan lähes huomaamattomien yksityiskohtien kautta toteutuvana. Samalla kysymys vallasta ja sen kietoutumisesta diskursseihin on tärkeä. Esitän, että sukupuoli nousee vuosisadanvaihteen teksteissä merkitykselliseksi diskurssin määrittäjäksi. Toisaalta sukupuolta tuotetaan suhteessa diskursseihin, toisaalta diskurssit osallistuvat osaltaan aktiivisesti sukupuolen tuotantoon. Vuosisadanvaihteen kirjallisuus kertoo paljon siitä, kuinka keskeinen elementti sukupuoli kulttuurissamme on ja kuinka paljon se jäsentää eri merkityksiä.
  • Turtola, Mette (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan lauluntekijä Olavi Uusivirran kappaleiden suhdetta Eino Leinon runoihin. Teoriaviitekehyksenä käytetään Kiril Taranovskin subtekstianalyysiä. Subtekstillä tarkoitetaan tekstin primaarimerkitysten alle piiloutuvaa merkitystä. Runoanalyysien metodi perustuu Leino-alluusioiden ja -sitaattien paikallistamiseen Uusivirran kappaleista. Tutkielman aineistona ovat Uusivirran kappaleet ”Löysäläisen laulu” ja ”Ukonlintu ja virva-liekki”, jotka ovat molemmat ilmestyneet albumilla Minä olen hullu (2008). Näitä vertaillaan Leinon kirjoitusasultaan vain hieman eroaviin runoihin ”Löysäläisen laulu” (Shemeikan murhe, 1924) ja ”Ukon lintu ja virvaliekki” (Helkavirsiä 2, 1916). Tärkein tutkimuskysymys on, mitä lisämerkityksiä Olavi Uusivirran lyriikoiden tulkinta Eino Leinon runojen kautta tuo niihin. Lisäksi tutkitaan, eroaako tulkinta näin pelkkään diktioon perustuvasta tulkinnasta; onko siteeraaminen poleemista vai tukeeko se tekstiä? Millä tavoin Uusivirran tekstit voidaan ymmärtää ilman subtekstejä ja niiden analysoinnin jälkeen? Tässä työssä yhtenä tavoitteista on myös pyrkiä hälventämään rajoja, joita voidaan pystyttää niin kutsuttujen korkeakirjallisten- ja populaarikulttuuristen tuotteiden välille. Analyysien perusteella voidaan huomata, että nämä kaksi Uusivirran kappaletta rakentuvat tiivistii Leinon runojen päälle. Kappaleissa käytetään alluusioita ja sitaatteja, sekä myös alku- tai loppusointuisuutta mukailemaan Leinon runojen kieltä ja muotoa. Leino-lainat eivät ole vain sieltä täältä poimittuja lauseenosia, joita olisi ripoteltu kappaleiden lyriikoihin vain siksi, että ne kuulostavat mukavilta. Leinon runot vahvistavat niitä teemoja, joita Uusivirran kappaleista on tulkittavissa ilman Leinon runojen läsnäoloakin. Alluusioiden ja sitaattien käyttö ei ole poleemista. Tämän tutkielman valossa näyttää, että taiderunouden ja populaarin laululyriikan rajat eivät ole niin selviä. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että populaariksi mielletty teos voi olla, ja onkin, kytköksissä suurempaan kirjalliseen perinteeseen.