Browsing by Subject "Libya"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Heimonen, Anna-Sofia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella naisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia Libyan rauhanprosessissa hyväksyvän tunnustamisen teorian avulla. Libyassa etsitään vakaata yhteiskuntaa, sillä maan pitkäaikaisen johtajan Muammar Gaddafin (7.6.1942-20.10.2011) hallinnon jälkeen eri ryhmittymät ovat vuosia kilpailleet vallasta. Gaddafin hallituksen kaatumisen jälkeen Libyan lehdistössä uutisoitiin, kuinka naisparlamentaarikot sekä naisaktivistit ovat huolissaan siitä, että naiset eivät ole edustettuina uuden hallituksen suunnittelussa, naisten ääni ei tule kuuluviin eikä tasa-arvo toteudu. Marie O’Reillyn, Andrea Ó Súilleabháin ja Thania Paffenholzin vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa Women’s Roles in Peaceprocesses todetaan naisten osallistumisen rauhanneuvotteluihin nostavan 20 prosentilla todennäköisyyttä siitä, että rauha kestää ainakin kaksi vuotta, ja 35 prosentilla todennäköisyyttä siitä, että rauha kestää 15 vuotta. Lisäksi tutkimuksessa tuodaan esiin, että maat, joissa sukupuolten tasa-arvo on pisimmälle toteutunut, ovat vähemmän alttiita käyttämään voimaa toista maata kohtaan. Naisten mukaan saaminen rauhanprosesseissa on siis tärkeää, mutta silti naiset jäävät usein neuvottelupöytien ulkopuolelle. Kiinnitän tässä tutkimuksessa erityistä huomiota seuraaviin kysymyksiin: Miten libyalaiset naiset tunnustetaan Libyassa ja Libyan rauhanprosessissa? Onko Libyan yhteiskunnallisilla ja kulttuurisuskonnollisilla valtarakenteilla vaikutusta naisten mahdollisuuksiin edetä tai toimia poliittisesti aktiivisena naisena? Päälähteinäni käytän kahta Libyan tilannetta koskevaa tutkimusta: ”Women, Peace and Security in Libya” (United Nations Development Program, 2015) ja ”Libya Status of Women” (The International Foundation for Electoral Systems, 2013). Tutkimuksissa haastateltiin libyalaisia naisia ja miehiä koskien kysymyksiä naisten oikeuksista, turvallisuudesta sekä poliittisesta osallistumisesta. Analysoin tutkimuksissa ilmenneitä tuloksia hyväksyvän tunnustamisen teorian avulla, jonka klassisen esityksen on tehnyt saksalainen filosofi Axel Honneth (s.1949). Hyväksyvä tunnustaminen on laaja-alainen ja inhimillisen elämänmuodon kannalta keskeinen ilmiö. Hyväksyvä tunnustaminen tai tunnustamisen puute vaikuttavat persoonaan, identiteettiin, toimijuuteen, yhteisöihin ja yhteiskuntiin. Haasteena hyväksyvässä tunnustamisessa on vallankäytön aspektit. Ongelmallinen tunnustussuhde johtaa kamppailuun tunnustamisesta ja tunnustussuhteiden ulkopuolelle sulkeminen on yksi vallankäytön ja rankaisemisen muoto. Tutkimusmetodinani tässä tutkielmassa on systemaattinen analyysi, jonka avulla kiinnitän huomiota keskeisiin käsitteisiin, argumentteihin ja niiden edellytyksiin. Tämän tutkimuksen keskeisin johtopäätös on, että libyalaiset naiset tahtoisivat osallistua maan sisäiseen politiikkaan ja rauhanrakennukseen, mutta naisiin kohdistuva ongelmallinen tunnustussuhde, yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat sekä konservatiiviset perhenormit hidastavat naisten pääsyä päätöksentekoon. Naiset ovat Libyassa väärintunnustettuja, sillä heidän oletetaan politiikassa vastaavan vain naisia koskeviin kysymyksiin, vaikka heillä olisi kompetenssia toimia politiikassa laaja-alaisesti. Lisäksi naista ei nähdä Libyassa miehen vertaisena, mikä heikentää naisten oikeuksien toteutumista. Hyväksyvän tunnustamisen teoria tarjoaa hyvän ja jopa välttämättömän tavan tarkastella rauhanprosesseja.
  • Heinänen, Saku (Helsingin yliopisto, 2021)
    The thesis is a study of the communicated case ‘S.S. and the Others v. Italy’ (application no. 21660/80) of the European Court of Human Rights (ECtHR). The application is on behalf of the victims of an incident in which a migrant boat found itself in distress after having left Libya for Europe. The Libyan Coast Guard failed to rescue all of the migrants and allegedly acted negligently, mistreating those they took onboard, and returned them to Libya, exposing them to continued ill-treatment and some of them also to forced return (refoulement) to their countries of origin. Italy is a State Party to the European Convention on Human Rights (ECHR), and has a bilateral agreement, ‘Memorandum of Understanding’ (MoU), with Libya (a non-ECHR State). On the basis of the MoU, Italy funds and equips the Libyan Coast Guard. The agreement can be seen as a means to ‘outsource’ border control and to instruct Libya to intercept migrants before they reach Italy and the European Union (EU), thus effectively circumventing the obligations of the ECHR. The research question is in two parts. First, I ask whether Italy had extraterritorial jurisdiction as stated in Article 1 ECHR, and second, if it had, has Italy violated its positive obligations to secure the applicants’ rights. Jurisdiction is a ‘threshold criterium’ for the Court to study the merits of an application. As for the violations, the thesis focuses on Article 2 (right to life) and Article 3 (prohibition of torture; includes also the prohibition of forced return, or refoulement). The methodology is doctrinal in that the thesis aims to examine critically the central features of the relevant legislation and case law in order to create an arguably correct and sufficiently complete statement on the Court’s reasoning and outcome. The main sources are the provisions of the ECHR itself and the relevant previous case law of the Court, together with a literature review. Additionally, there are third-party interveners’ statements and a video reconstruction of the events. The Court’s questions and information requests to the parties, as attached to the application, are used as a starting point. Besides a hypothesis of the argumentation and the decision of the Court, some estimations are made about what could be the consequences of the decision to such bilateral pacts as the MoU between Italy and Libya, and, in general, to ‘deals’ between the EU Member States and third or transit countries. Finally, the thesis reflects on the eventual repercussions on the topical issue of the EU Commission’s 23.9.2020 proposal for the New Pact on Migration and Asylum, which appears to encourage the Member States to maintain and develop outsourcing practices.