Browsing by Subject "Lissabonin strategia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Soisalon-Soininen, Janne (Helsingfors universitet, 2017)
    Vuonna 2000 käynnistetyn Euroopan unionin Lissabonin strategian tavoitteena oli luoda Euroopasta kymmenessä vuodessa ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia, parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta”. Viisi vuotta myöhemmin tavoite oli jo karannut ja strategia uudistettu. Strategian revisiossa painottuivat alkuperäisestä poiketen kasvu- ja työllisyystavoitteet. Alkuperäisessä strategiassa tasavertaisten talous- ja sosiaalipolitiikan tavoitteiden toisiaan tukevan “hyvän kehän” ajatus kyseenalaistui. Tutkimus kysyy ongelmanasettelua tarkastelemalla, kuinka tapa käsittää talous- ja sosiaalipolitiikkaa yhtenä kokonaisuutena todella muuttui, ja mitkä olivat eri painotusten taustat. Huomio kiinnittyy sosiaalipolitiikkaa tuotannontekijänä määrittelevän ajattelun historiaan ja Lissabonin strategiassa syntyneen hyvän kehän taustoihin. Tutkimus kysyy lisäksi, minkälaisia vaikutuksia strategian revision painottamalla talous- ja sosiaalipolitiikan välisellä suhteella oli. Metodina on ongelmanasettelua ja sen taustatietoa ja vaikutuksia tarkasteleva Bacchin politiikka-analyysi, jonka aineistolle ja aiemmalle tutkimukselle esittämät kysymykset muodostavat käsittelyn rungon ja rakenteen. Tärkeimmät aineistot ovat Lissabonin strategiasta sopineen Eurooppa-neuvoston päätelmät, sekä välitarkasteluraportti, joka käynnisti strategian uudelleen. Näiden taustalla tärkeinä aineistoina ovat lisäksi strategiaa ja revisiota alustaneet Gösta Esping-Andersenin ja Wim Kokin raportit. Tutkimuskirjallisuuden osalta merkittävin työtä tukeva teos on Morelin, Palierin ja Palmen toimittama Euroopan talous- ja sosiaalipolitiikan suhdetta ja sosiaalisen investointivaltion lähtökohtia tarkasteleva teos. Analyysia tukevat lisäksi kymmenet aihetta sivuavat kirjat ja artikkelit. Lissabonin strategiassa perusongelmana nähtiin osaamiseen liittyvistä puutteista johtuva työttömyyden ja osattomuuden lisääntyminen. Revisiossa korostuivat puolestaan kasvun ja työllisyyden heikkenemisen ehkäisy työmarkkinoiden joustoja ja etuuksien kannustavuutta lisäämällä. Ajatus tehokkaan markkinatalouden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden synnyttämästä toisiaan edistävästä hyvän kehästä paketoitiin työllisyystavoitteiden kautta yhteiseurooppalaiseksi uutuudeksi, mutta ajattelun sekä rakenteellisten raamien juuret kulkivat syvällä historiassa. Hybridimalli pyrki asettumaan uusliberalistisen ja keynesiläisen yhteiskuntamallin kompromissiksi. Tavoiteohjelmien painotuserot näkyivät hallitsevissa diskursseissa ja niiden vaikuttavuudessa. Euroopan unionin laajeneminen, toimivallan talous- ja sosiaalipolitiikan epäsymmetria ja toisaalta jäsenmaiden poliittiset suunnanmuutokset vaikuttivat myös koettuihin vaikutuksiin. Ne asettivat hyvän kehän ajatuksen jo lähtökohtaisesti kyseenalaiseksi. Alkuperäisestä strategiasta ja revisiosta voidaan löytää pääpiirteissään samat elementit. Tavoiteohjelmissa enemmän tai vähemmän kaikkia kohtia voitiin samaan aikaan tarkastella ongelmana, keinona ja ratkaisuna. Tämä on tutkimuksen kannalta merkittävä sekä keskeinen havainto. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus mahdollistivat painotuseroja jo lähtökohtaisesti. Tämä oli osa strategian oikeutusta. Painotuseroilla oli silti vaikutusta. Koska strategia ei ollut jäsenmaita sitova, sen vaikutuskeinot pohjasivat ennen kaikkea ongelmanasettelujen ja niitä kuvaavien diskurssien kautta toimivaan pehmeään valtaan. Painotusten määrittely oli jäsenmaihin kohdistuvaa vaikutusvaltaa. Koska aikajaksolla tuloerot kasvoivat ja saavutettuja etuja karsittiin, antipatiaa kohdistui muutospaineen taustavireen tarjoavaan Lissabonin strategiaan ja sitä kautta Euroopan unioniin. Revision painotuksien valossa yhteenkuuluvuutta lisäävä tavoite oli hankala toteuttaa. Työllisyys oikeutus tuli jäsenmaiden kansalaisten sijasta ulkoisista uhkakuvista ja kansainvälisen talousjärjestelmän merkittäviltä toimijoilta kuten OECD:n suosituksista. Tavoitteita toisaalta puolustettiin ja toisaalta haastettiin uhkakuvilla. Laajuus ja tulkinnanvaraisuus olivat osa sen oikeutusta. Uhkakuvissa maalattuja jakolinjoja ja työmarkkinoiden segmentoitumista ei kyetty revision painotuksien ongelmanasettelulla ja sitä seuraavilla toimilla torjumaan.
  • Saarimaa, Elina (2005)
    Tutkimuskohteena on kilpailukyvyn käsite Euroopan unionin Lissabonin strategiassa. Lissabonin strategian tavoitteena on tehdä Euroopan unionista kilpailukykyisin tietoon perustuva talousalue vuoteen 2010 mennessä. Strategiassa painotetaan sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden merkitystä kilpailukyvyn parantamiseen taloudellisen ulottuvuuden rinnalla. Lissabonin strategian toteutuksessa ei ole edistytty suunnitellulla tavalla, Euroopan unioni on yhä kaukana tavoitteestaan. Strategiaa pidetään rönsyilevänä ja vaikeaselkoisena. Lisäksi vaadittuja uudistuksia on poliittisista syistä vaikea toteuttaa jäsenvaltioissa. Kilpailukyvyn parantaminen on myös vaikeaa, jos käsitteen sisällöstä ei vallitse yksimielisyyttä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kilpailukyvyn käsite pitää sisällään ja ovatko sosiaalinen sekä ympäristöulottuvuus tasavertaisessa asemassa taloudellisen ulottuvuuden kanssa. Tutkimuksessa vertaillaan kahden eri Euroopan unionin toimielimen, komission ja Eurooppa-neuvoston käsityksissä kilpailukyvystä Tutkimusaineiston muodostavat komission kevätraportit ja Eurooppa-neuvoston päätelmät strategian aloitusvuodelta 2000 ja vuodelta 2005, jolloin toteutettiin strategian puolivälin välitarkistus. Tutkimuksessa osoitetaan tekstin sisällönanalyysin avulla kilpailukyvyn olevan epäselvästi määritelty ja vaihtelevasti käytetty käsite jopa saman asiakirjan sisällä. Taloudellinen ulottuvuus on toisia ulottuvuuksia vahvempi. Sosiaalinen ja ympäristöulottuvuus legitimoivat taloudellisia tavoitteita. Diskurssianalyyttisessa tarkastelussa strategian todetaan sisältävän sekä taloudellista kasvua että sosiaalista vastuuta korostavat diskurssit, joista taloudellisen kasvun diskurssi on vahvempi. Analyysi osoittaa tekstissä piilevän myös yhtenäisyys- ja valtadiskursseja. Yhtenäisyysdiskurssin havaitaan olevan komission käyttämä keino jäsenvaltioiden kansallisista talouksista koostetun eurooppalaisen talouden vakiinnuttamiseksi luonnolliseksi kokonaisuudeksi. Samalla komissio tarjoaa ylikansallisia ratkaisuja tehokkaimpina vastauksina esiinnouseviin ongelmiin ja pyrkii näin legitimoimaan hallinnon eurooppalaistamisen. Kilpailukyvyn käsitteen epämääräistä käyttöä koskevien havaintojen perusteella käsitteen huomataan olevan strateginen retorinen keino, jota toistelemalla taloudelliset toimijat, eli yritykset ja kansalaiset, pyritään saamaan kiinnittymään eurooppalaiseen talouteen. Tutkimustulosten mukaan Euroopan unionin toimielimet käyttävät kilpailukyvyn käsitettä strategisesti, koska vasta toimijoiden kiinnittymisen kautta voidaan saavuttaa todellinen kilpailukyky. Teoreettisen viitekehyksen kannalta tärkeimpiä lähteitä ovat Ben Rosamondin (2002) ja Paul Krugmanin (1994) tutkimukset.
  • Hagfors, R; Saari, J (Kela, 2006)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 72
    Tämän englanninkielisen tutkimuksen kohteena ovat talous- ja rahaliiton välilliset vaikutukset harjoitettavaan sosiaalipolitiikkaan, erityisesti jäsenvaltioiden sosiaalipoliittisten järjestelmien liikkumavaraan ja julkisten menojen rakenteeseen. Syrjäyttävätkö sosiaalimenot muita julkisia menoja vai syrjäyttävätkö muut julkiset menot sosiaalimenoja? Tätä voidaan tutkia vakaus- ja kasvusopimuksen sisältämien julkista velkaa ja budjettialijäämää koskevien kriteereiden näkökulmasta, kun julkisesta velasta aiheutuvat korkokustannukset otetaan huomioon julkisten menojen ryhmittelyssä. Tutkimuksessa on analysoitu 15 EU-maan muodostamaa paneeliaineistoa 1990-luvun alusta lähtien. Tarkastelua on täsmennetty sekä eri ajanjaksoihin että erilaisiin velkaantumisen ja alijäämäisyyden mukaan muodostettuihin valtioryhmiin. Tutkimuksessa on lisäksi tehty tilastollisia mallitarkasteluja, joissa on tutkittu julkisten kokonaismenojen rakenteen muutoksia. Selittävinä muuttujina on käytetty useita sosiaalimenoihin vaikuttavia tekijöitä. Tulosten mukaan julkinen velkaantuminen on yksi merkittävä julkisten menojen rakenteen muutoksiin vaikuttava tekijä. Sosiaalimenojen suhteellisen aseman heikentymistä voidaan havaita erityisesti nopeasti velkaa pienentäneissä maissa ja niissä, joissa julkinen talous on ylijäämäinen. Näissä maissa on vastaavasti kasvua tukevien julkisten menojen osuus suhteellisesti kasvanut. Tutkimuksen lopuksi käydään keskustelua talous- ja rahaliiton välillisistä vaikutuksista eri politiikkalohkoihin julkisen talouden sisällä.
  • Hagfors, R; Saari, J (Kela, 2006)
    Sosiaali- ja terveysturvan katsauksia 71