Browsing by Subject "Luther"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Iso-Kungas, Asko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Luther käsittää sosiaaliset rakenteet yksilön näkökulmasta Jumalan lupauksien omistamisessa ja siitä seuraavina valintoina. Ihmisten valintojen seurauksia tarkastellaan jumalasuhteen valossa ja seurauksina tuleville sukupolville. Keskeinen rakenne Lutherin tulkinnassa on säätyoppi, jossa Kirkko (Ecclesia), Perhe (Oeconomia ) ja Esivalta ( Politia ) muodostavat rakenteen koko inhimillistä olemassaoloa varten. Kahden regimentin oppi näkyy Lutherilla ihmisen toiminnan ja hengellisen todellisuuden määrittelyssä, mutta sen käyttö terminä ei ole keskeinen tutkitulla alueella. Kirkon perustavat elementit ovat Jumalan luova työ ja sana, lupaus, ihmisen usko Jumalaan ja lupauksiin sekä sanan näkyvät merkit. Jumalanpalvelus on kirkon funktio, jonka oikeaksi sisällöksi mielletään uskonvanhurskaus, Jumala pelastaa vain omasta halustaan ja itsensä takia eli armosta. Näkyvä, aineellinen merkki liittyy aina lupaukseen. Lupaus voi olla joka ajallinen (aineellinen) tai ikuinen (aineeton) ja ehdollinen tai yksipuolinen lupaus. Näihin lupauksiin suhtautuminen yhdistää ja erottaa ihmisiä sekä perhekuntia. Perhe eli avioliitto nähdään Jumalan antamana tarkoituksena, jonka suurin arvokkain asia on seuraavan sukupolven kasvattaminen. Ihmissuvun olemassaolo nähdään Jumalan tahdoksi ja Saatanan tahtona kuvataan Jumalan vastustaminen ja siten ihmisen tuhoaminen. Perhesuhteet ovat kuvattu yksilöiden valintojen kautta, mutta Luther ei jätä puntaroimatta tilanteiden merkitystä niissä eläneiden henkilöiden osalta, vaan tarjoaa samaistumiskokemuksen sisäislukijana. Näyttää, että yksi ihmissuhteissa esiin tuleva piirre on vastuun pakoilu tai sitten väkivaltainen hallitseminen. Todellinen ihmisyys ja herkkyys tuntea on kuitenkin läsnä siellä, missä ihminen on Luojansa edessä rehellisesti. Esivalta toimii Lutherin mukaan Jumalan valtuutuksella synnin ja laittomuuden hillitsemiseksi. Yhteiskunta –terminä kuvaa säätyjen vuorovaikutusta ja elämää laajemmin, joskin se rinnastuu paikoitellen myös perheen ja avioliiton käsittelyyn.
  • Räsänen, Daniel (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää se, miten Martti Luther tulkitsee Jumalan olemuksen ja toiminnan lain ja evankeliumin näkökulmasta. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Lutherin ensimmäisessä ja toisessa antinomistiväittelyissä syntyneitä tekstejä, joita on lähestytty systemaattisen analyysin näkökulmasta. Tutkimuksessa taustaoletuksena on ollut, että Lutherin näkemys Jumalasta rakentui yhä niille samoille ristin teologian perusoletuksille kuin reformaattorin varhaisemmissa kirjoituksissa, siitäkin huolimatta, että antinomistiväittelyt syntyivät reformaation sisäisen kriisin takia. Tutkimus on osoittanut, ettei Luther myöhemminkään luopunut ristin teologiaan sisältyvistä oivalluksistaan, vaikka toisinaan aiemmassa tutkimuksessa on näin esitetty. Päinvastoin tutkimus on osoittanut, että edelleen reformaation sisäisessä kriisissä antinomistiväittelyiden lakitematiikan konstituoivana lähtökohtana oli Lutherin perinteinen jumalaoppi ja tätä oppia vahvasti määrittävä ristin teologia. Antinomistiväittelyissäkin Luther tulkitsi armon hyvin samalla tavalla kuin reformatorisen ajattelunsa alkupuolella kiistäessään ansioajattelulle rakentuvat näkemykset. Laki tuli Lutherin mielestä täytetyksi yksin armosta, josta uskovat tulivat osalliseksi Kristuksessa. Lutherin näkemystä rakkaudesta ohjasi myös edelleen ristin teologia. Siksi Luther teki antinomistiväittelyissäkin distinktion ihmisen valheellisen ja Jumalan totuudellisen rakkauden välille. Lutherin mielestä ihminen ei koskaan kyennyt täyttämään Jumalan ehdotonta rakkaudenvaatimusta, sillä hän itse jollakin tavoin pyrki hyötymään rakastettavasta kohteestaan. Siksi Luther tulkitsi lain tarkoituksen siten, että sen tarkoitus oli ristin teologian mukaisesti herättää ihmisessä pelko ja karkoittaa ihminen vääränlaisesta rakkaudestaan kohti Jumalaa. Vasta Jumalassa ihminen saattoi tulla osalliseksi Jumalan omasta totuudellisesta rakkaudesta, joka samalla ajoi ihmisen väärää rakkautta pois. Ristin teologiaan liittyen Luther myös painotti Jumalan kätkettyä luontoa. Tämän takia ihminen ei voi koskaan kohdata Jumalaa sellaisenaan tämän omassa luonnossa, majesteettisuudessa tai verhoamattomana. Näissä ilmaisuissa Luther korosti erityisesti Jumalan vihaa ja vapaata tahtoa. Pikemminkin Jumala oli kohdattavissa ainoastaan lihaksi tulleessa Kristuksessa. Uutena Jumalan kätkeytyneisyyteen liittyvänä näkökulmana Luther toi väittelyissä esille Pyhän Hengen kaksinaisen roolin sekä lain antajana, joka syyttää ihmistä synnistä että lahjana, eläväksitekijänä ja pyhittäjänä. Väittelyiden erityislaatuisen tematiikan huomioon ottanut analyysi on osoittanut, että Luther ymmärsi Jumalan ihmiseen kohdistuneen päämääräsuuntautuneen työn kaksijakoisena. Ensinnäkin Jumala aluksi tyhjentää lain avulla syntisen ihmisen tämän valheellisista kuvitelmistaan ja vääränlaisesta rakkaudesta. Kaiken tarkoituksena kuitenkin on se, että ihminen kärsimyksissään ja peloissaan pakenisi kohti päämääräänsä, eli Kristusta. Varsinaista työtään Jumala tekee evankeliumin avulla. Itsessään evankeliumi on vasta lupaus Kristuksesta, mutta Jumalan työn kautta ihminen uskossa tulee osalliseksi tästä lupauksesta. Uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta ihminen saavuttaa Lutherin mielestä vanhurskauden. Tämä vanhurskauttaminen tapahtuu Lutherin mielestä kuitenkin kahdella tavalla. Jumala sekä lukee ihmisen vanhurskaaksi että alkaa myös puhdistaa ihmistä niin, että tämä alkaa toimia lain mukaan. Tutkimus on osoittanut, että kaikki Lutherin argumentaatio tähtää silti ajatukseen siitä, että Jumala on aktiivinen tekijä. Tämä siitäkin huolimatta, että Jumala ottaa ihmisen osalliseksi toimintaansa näissä pelastumisen päämäärään tähtäävissä vaiheissa.
  • Tolppila, Jari (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuskysymyksenä on selvittää lain ja evankeliumin distinktiota Lutherin kirkkopostilloissa Galatalaiskirjeen selityksen valossa. Lähtökohtana tutkimukselle on Galatalaiskirjeen selityksestä nouseva analyysi lain ja evankeliumin distinktiosta, jonka pohjalta tutkimus etenee Lutherin saarnoissa ilmenevään lain ja evankeliumin väliseen erotukseen. Tutkimuksen päälähteet ovat Lutherin kirkkopostillat sekä hänen Galatalaiskirjeen selitys. Tutkimuksen menetelmänä on systemaattinen analyysi. Galatalaiskirjeen selityksen analyysista nousi kuusi teemaa lain ja evankeliumin distinktiolle: Mooses ja Kristus sekä heidän alkuperä, lain ja evankeliumin sisällöllinen ero, laki ja evankeliumi lupaavat erilaisia asioita, lain ja evankeliumin erilaiset tehtävät, lain ja evankeliumin ero lähteiden välillä sekä Kristuksen esikuva. Tutkimuskysymyksen keskeisimmät tutkimustulokset: Lain ja evankeliumin välinen erotus ilmeni alkuperän suhteen siinä, että Jumala antoi lain Mooseksen kautta ja evankeliumin Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Sisällöllinen ero ilmeni lain ja evankeliumin välillä siten, että laki vaatii ihmiseltä täydellisyyttä ja evankeliumi annetaan yksin armosta. Lain ja evankeliumin lupausten ero näkyi siinä, että lain lupaukset ovat ehdollisia ja evankeliumin lupaukset ovat ehdottomia. Tehtävien eroavaisuus lain ja evankeliumin välillä näkyi siten, että laki osoittaa ihmiselle hänen syntisyyden, kuoleman ja Perkeleen vallanalaisuuden ja evankeliumi puolestaan tuo ihmiselle pelastuksen Kristuksen kautta laista, synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta. Lain ja evankeliumin ero lähteiden välillä ilmeni, sillä syntiin langennut ihminen tuntee lain luonnostaan, mutta evankeliumin ihminen oppii tuntemaan yksin Raamatun sanan kautta. Kristuksen esikuvan kautta ilmenevä lain ja evankeliumin distinktio tulee esille siten, että Kristuksen teot esikuvana toimivat ihmiselle lakina ja vastaavasti evankeliumina Kristus sekä hänen esikuva aukeaa lahjana ja aarteena. Tutkimuksen keskeisin johtopäätös: Luther osoittaa lain ja evankeliumin välisen distinktion kautta, että ihmisen vanhurskauttamisen ainut mahdollisuus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen kautta.
  • Timonen, Sari (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkimuksessa avataan ensimmäisen kerran Martin Lutherin ja Philipp Melanchthonin kirjeenvaihto Kustaa Vaasan kanssa. Kirjeiden tutkimus valottaa, millaista ajatustenvaihtoa reformaattoreiden ja kuninkaan välillä käytiin. Kirjeitä on säilynyt yhteensä kymmenen kappaletta vuosilta 1539–1551. On kuitenkin todennäköistä, että viestien ja uutisten välitys lähettien avulla oli vilkkaampaa ja laajempaa, mitä säilynyt kirjemateriaali antaa olettaa. Kirjeistä kolme on Martin Lutherilta Kustaa Vaasalle (18.4.1539, 4.10.1541 sekä 12.4.1544) ja kolme puolestaan kuninkaalta Lutherille (16.8.1540, 1.6.1541 sekä 3.6.1544). Neljä kirjeistä on Philipp Melanchthonilta Kustaa Vaasalle (12.5.1539, 23.7.1541, 13.2.1544 sekä 13.1.1551). Ruotsin valtakunnanarkiston eli Riksarkivetin tiedon mukaan kirjeitä oli alun perin neljä enemmän, mutta ne tuhoutuivat Tukholman linnan palossa vuonna 1697. Kirjeet on kirjoitettu saksaksi ja latinaksi. Tutkimuksessa selvitetään mikä on näiden kirjeiden sisältö. Kirjeiden muotoanalyysin kautta tarkastellaan kirjeiden rakennetta, ajan kirjeenvaihdolle tyypillisiä konventioita sekä niissä esiintyviä mahdollisia poikkeamia. Sisällön analyysin kautta nostetaan esiin sellaisia kirjeissä esiin tuotuja asioita, tapahtumia ja henkilöitä, jotka ovat historiallisesti tarkasteltuna merkityksellisiä. Huomiota kiinnitetään näiden merkitysten poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin yhteyksiin eli siihen miten kirjeet heijastelevat aikaa Saksassa ja Ruotsissa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymyksiin miksi kirjeenvaihtoa käytiin ja miksi kirjeenvaihto oli merkityksellinen sen osapuolille, mitkä olivat kirjeenvaihdon ja kirjoittajien motiivit, päämäärät sekä keinot päämäärien saavuttamiseksi. Melanchthonin, Lutherin ja Kustaa Vaasan välistä kirjeenvaihtoa voidaan pitää sisällöllisesti monipuolisena. Kirjeiden sisällöt jakautuivat neljään pääteemaan: suosituksiin, poliittisiin uutisiin, reformaatioon liittyviin asioihin ja huolenilmauksiin. Kirjeiden sisältämät asiat olivat merkityksellisiä ja tiedonvaihdon kannalta oleellisia kaikille osapuolille. Kirjeiden kautta reformaattorit pystyivät jossain määrin vaikuttamaan ja ohjailemaan Kustaa Vaasan hallintoa. He lähettivät ja suosittelivat kuninkaan palvelukseen Wittenbergissä opiskelleita, reformaation omaksuneita ja luotettaviksi osoittautuneita oppineita. Hyöty oli molemminpuolinen: reformaation aatteet levisivät oppineiden mukana Lutherille ja Melanchthonille mieluisalla ja luotettavalla tavalla Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan ja Kustaa Vaasa puolestaan hyötyi saksalaisesta tietotaidosta uudistaessaan valtakuntansa hallintoa. Lutherin ja Melanchthonin kirjeenvaihdolla Kustaa Vaasan kanssa on ollut merkitystä Ruotsin kirkollisissa uudistamisessa, eikä vähiten siksi, että näin reformaattoreilla oli suora kontakti ja vahva vaikutuskanava luterilaistuvaan maahan.
  • Parviainen, Jussi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksessani selvitän, millainen suhde Martti Lutherilla oli Erfurtiin vuosina 1511–1546. Etsin vastausta kysymykseen analysoimalla Lutherin Erfurtiin lähettämiä kirjeitä sekä muita kirjeitä, joissa Luther käsittelee Erfurtia. Kysyn esimerkiksi, miksi Luther kirjoitti Erfurtiin ja mitä asioita kirjeissä käsiteltiin. Luther muutti augustinolaisen sääntökunnan käskystä Erfurtista Wittenbergiin vuonna 1511. Augustinolaiset valitsivat Lutherin vuonna 1515 Thüringenin ja Meissenin alueiden luostarien vikaariksi eli esimieheksi. Augustinolaisten Erfurtin luostari kuului Lutherin vastuualueeseen. Lutherin uudet vastuutehtävät vaativat häntä pitämään tiivistä yhteyttä Erfurtin luostariin, jolla oli esimerkiksi taloudenhoitoon liittyviä ongelmia. Tehtävää helpotti se, että augustinolaiset valitsivat luostarin prioriksi Lutherin ystävän Johannes Langin. Lutherin ja Langin välille muodostunut ystävyys ja työtoveruus lujittivat Lutherin suhdetta Erfurtiin. Luther hyödynsi kirjeyhteyttään Langiin viestiessään myös muille tahoille Erfurtissa. Luther ryhtyi Wittenbergin yliopiston opettajana akateemiseen taisteluun yliopistoteologiaa hallinnutta skolastiikkaa ja siihen perustuvaa aneoppia vastaan. Luther toivoi saavansa ajatuksilleen tukea maineikkaalta Erfurtin yliopistolta. Tässä tarkoituksessa Luther lähetti Langin välityksellä viestejä vanhoille arvostetuille opettajilleen, Jodocus Trutvetterille ja Bartholomäus Usingenille. Miehet eivät hyväksyneet Lutherin ajatuksia. Lutherin ajatukset saivat kuitenkin kannatusta Erfurtin yliopiston nuorempien opettajien ja opiskelijoiden keskuudessa. He onnistuivat estämään Lutherille vuonna 1520 osoitetun pannauhkausbullan julkaisemisen. Erfurtin yliopisto oli Wittenbergin lisäksi Saksan valtakunnassa ainoa yliopisto, joka ei julkaissut bullaa. Lutherin ajatuksia kannattaneet erfurtilaiset saivat toimia kaupungissa vapaasti, vaikka Wormsin valtiopäivät tuomitsivat Lutherin opetukset harhaoppisiksi vuonna 1521. Yliopiston opiskelijat osoittivat Lutherille tukensa mellakoimalla kirkon edustusta ja Lutheria vastustanutta yliopiston johtoa vastaan. Luther ymmärsi, että hänellä oli suuri kannatus Erfurtissa ja harkitsikin muuttavansa sinne asumaan. Hän arveli Erfurtin olevan valmis uudistamaan kirkollisen elämänsä. Hän myös uskoi, että paikan päällä hän olisi pystynyt ohjaamaan kaupungin kehitystä oikeaan suuntaan pelkän evankeliumin voimin. Lutherin kirjeiden valossa on selvää, että hän toivoi sanomansa läpäisevän koko Erfurtin kaupungin. Tämä näyttikin olevan mahdollista, kunnes Erfurtista tuli virallisesti kahden eri uskontokunnan kaupunki vuonna 1530. Luther puuttui tämän jälkeen enää harvoin Erfurtin asioihin. Hän ohjeisti Erfurtiin syntynyttä evankelista seurakuntaa seurakunnallisen elämän järjestämisessä ja uskonnollisissa erityiskysymyksissä. Odottaessaan kuolemaansa vuonna 1545, Luther osoitti kirjeessään Langille luottavansa hänen kykyihinsä ratkaista seurakunnan ongelmat ilman Lutherin neuvojakin. Vuosien varrella Lutherin suhde Erfurtiin muuttui samalla, kun hänen elämäntilanteensa ja hänen sanomansa saama vastaanotto muuttuivat. Yhteisten velvollisuuksien hoitamisesta alkanut ystävyys Johannes Langin kanssa säilyi kuitenkin läpi Lutherin elämän. Tämä ystävyys määritti myös Lutherin suhdetta Erfurtiin, sillä Lang vaikutti merkittävästi siihen, miten Lutherin sanoma tavoitti erfurtilaiset.
  • Vartiala, Ida (Helsingfors universitet, 2014)
    Sola fide -periaate on korostunut Lutherin teologiassa näihin päiviin asti. Uskon merkityksen korostaminen johtuu osittain ehkä siitä, että Luther itse halusi tehdä pesäeron vallitsevaan roomalais-katolisessa kirkossa vallitsevaan skolastiseen oppiin, jonka mukaan ihminen voisi omilla teoillaan vaikuttaa omaan pelastumiseensa. Uskon ja sola fide -periaatteen merkitystä väheksymättä voidaan kuitenkin sanoa, että myös teot ovat osa Lutherin käsitystä pelastuksesta. Tutkielmassani selvitän uskon ja tekojen suhdetta Lutherin pelastuskäsityksessä ja lähestyn aihetta kysymällä otsikon mukaisesti millainen ihminen pelastuu. Käytän päälähteinäni kahta Kirkkopostillan kolmannesta osasta löytyvää saarnaa, joiden evankeliumitekstit lopun ajoista. Sivulähteinä käytän muuta Lutherin omaa tuotantoa. Tutkielman metodi on systemaattinen analyysi. Lähtökohtana Lutherin pelastuskäsitykselle voi pitää sitä, että ”kristitty” pelastuu. Lutherin käsitys kristitystä on kuitenkin monitahoinen. Hän jakaa ihmiset kristittyihin ja ei-kristittyihin, joista ei-kristittyjen kohtalo on tuomio jo maanpäällisessä elämässä. Ei-kristittyjä ovat esimerkiksi pakanat, muiden uskontojen edustajat sekä evankeliumin vastustajat. Kristityt Luther jakaa kahteen osaan: oikeisiin ja vääriin kristittyihin. Väärät kristityt, eli ulkokultailijat Luther jakaa edelleen kahteen osaan: laiskoihin ja ylpeilijöihin. Molemmat halveksuvat omalla tavallaan Kristuksen sovitustyötä ja armoa, eivätkä kykene nöyrtymään Jumalan edessä. Lutheria voikin tulkita siten, että usko on Kristukseen hallintaan antautumista. Kuitenkin sekä oikeat että väärät kristityt ovat taivaan valtakunnassa. Taivaan valtakunta on hengellinen, evankeliumin toteutumiseen ja Jumalan rakkauteen perustuva, valtakunta maan päällä. Lutherin valtakuntaoppi tulee erottaa hänen regimentti- ja kirkko-opistaan, sillä vaikka taivaan valtakunta onkin kristittyjen yhteisö, se on myös täysin riippumaton mistään ajallisista määreistä. Taivaan valtakuntaa voidaan pitää kristityn määreenä sen sulkiessa synnin täysin ulkopuolelleen. Luther käsittelee ihmisen ja Jumalan suhdetta niin monivivahteisesti, että pelkästään uskon analysoiminen ei antaisi oikeutta lähdeteksteille. Sanan ja sakramenttien synnyttämän uskon myötä ihminen pystyy vastaanottamaan Jumalan rakkauden Pyhän Hengen vuodattamana. Ihminen tulee uskon myötä osalliseksi Kristus-uniosta. Pelastustapahtuma on ihmisen ja Jumalan välinen, mutta samalla se sitoo ihmisen muihin kristittyihin, kun hän toteuttaa Jumalan rakkautta laupeuden tekoina. Laupeuden tekoja ei Lutherin mukaan voi pelastuksesta puhuttaessa irrottaa uskosta. Matteuksen evankeliumin viimeisen tuomion kertomuksen mukaisissa teoissa on kyse taivaan valtakunnassa tapahtuvassa ”iloisesta vaihtokaupasta”, koska kristityt, jotka ovat osallisia Kristuksesta, tekevät laupeuden töitä toisiaan kohtaan ja toistavat saman vaihtokaupan, mikä tapahtui Kristuksen ristintyössä. Lutherin saarnoista nousevat Jumalalle mieluisten tekojen esimerkkejä ovat Kristus-esimerkki, laupeuden teot sekä anteeksiantaminen. Kristus-esimerkki on näistä ensisijaisin – se korostaa erityisesti Kristuksen inhimillistä hyvyyttä. Laupeuden teoilla Luther viittaa viidenteen käskyyn, mutta muistuttaa kuitenkin, ettei todellisten laupeuden tekojen lähde ole laki, vaan Pyhän Hengen vuodattama Jumalan rakkaus. Anteeksiannon Luther esittelee enemmänkin vaatimuksena kuin esimerkkinä: koska Jumala on antanut ihmiselle kaikki synnit anteeksi, tulee myös ihmisen antaa anteeksi lähimmäisilleen.