Browsing by Subject "MIPS"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Tamminen, Petro (Helsingfors universitet, 2009)
    In this study ecoefficiency of residential buildings is estimated with MIPSmethod. MIPSmethod focuses on the natural resource (so. material) use. Apart from the material efficiency also required energy and carbon dioxide emissions during the construction period and maintenance were also counted in this study. Under the maintenanceperiod only the energy flowed through the building cover was taken into account. The maintenance period was 50 years. The study covered 14 different buildings from which nine where single family houses and five blocks of flats. MIPSindicator is based on material flows. It uses them as criteria of ecoefficiency. The aim is to calculate the hidden material flows caused during the manufacturing of products. MIPSvalues can be calculated with MIfactors published by Wuppertalinstitute. MIPS is rough and simplifying method but on the other hand its advantage is a ability to illustrate one of the important areas of ecoefficiency. Most of the natural resources used by the residential building are related to foundations of buildings. For example more than half of natural resources use caused by wooden houses are related to foundations. Also the maintenance consumes natural resources across the energy use. With maintenance it takes decades to reach the level of construction period. When calculating the carbon dioxide emissions the maintenance is more significant. It takes only around ten years to reach the level of emissions caused by construction period. Wood as a construction material is the most ecoefficient choice. Block of flats is more ecoefficient than single family house with any indicator. According to this study, the wooden blocks of flats are the most ecoefficient choice.
  • Kotakorpi, Elli; Lähteenoja, Satu; Lettenmeier, Michael (Ministry of the Environment, 2008)
    The Finnish Environment 43en/2008
    How much natural resources do Finnish households consume? What does resource consumption consist of? How can the resource consumption be reduced? This report answers these and other questions. In the research project the natural resource consumption of 27 Finnish households was calculated with the MIPS method (material input per service unit). The consumption components studied were housing, mobility, foodstuffs, tourism, leisure time activities and household goods and appliances. Differences of even ten-fold were found in the resource consumption of the households studied. The components that consumed the most were mobility, tourism and housing. Besides the research results, the report presents the calculation methods used and the consumption and MIPS data. The report also includes the results of the focus group interviews with the households that participated in the study. On the basis of the interviews the action space of the consumers, that is the social and structural factors influencing sustainable consumption, is shown. In addition to interested consumers, the research can be utilised by consumer and environmental NGOs, governments and politicians, researchers and students from different disciplines and other people interested in resource efficiency. The appendices of the report present a comprehensive summary of the MIPS figures calculated in Finland. The research project FIN-MIPS Household – Promoting Sustainable Consumption, which the Finnish Association for Nature Conservation carried out during 2006 to 2008, was part of the fourth environmental cluster programme “Eco-efficient society” of the Finnish Ministry of the Environment.
  • Sinivuori, Paula (Helsingfors universitet, 2004)
    Rakentamisen materiaalivirtoja eli luonnonvarojen kulutusta on tutkittu Suomessa aikaisemmin vain vähän. Tämän vuoksi oli tarvetta saada lisää tutkimustietoa aiheesta. Tutkimuksen kohteiksi valittiin kaksi Helsingin yliopiston rakennusta: Physicum ja Infokeskus. Tarkoituksena oli selvittää rakennusten luonnonvarojen kulutus ja sen jakautuminen eri rakennusosien kesken, tehdä tuloksille herkkyystarkasteluja tiettyjen tekijöiden suhteen sekä esittää suosituksia siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun rakennuksen luonnonvarojen kulutusta halutaan vähentää. Rakennusten luonnonvarojen kulutus selvitettiin MIPS-laskentamenetelmän avulla. MIPS tulee sanoista material input per service unit eli suomeksi materiaalipanos jaettuna palvelusuoritteella. MIPS-luku ilmaisee hyödykkeen luonnonvarojen kulutuksen suhteutettuna hyödykkeestä saatavaan hyötyyn. Mitä pienempi hyödykkeen MIPS on, sitä vähemmän sen ajatellaan kuormittavan ympäristöä. MIPS-menetelmä pohjautuu ajattelutapaan, jonka mukaan ihmisen liikkeelle laittamien materiaalivirtojen suuruus määrää ensisijaisesti inhimillisen toiminnan ympäristövaikutusten suuruuden. Näin ollen ympäristönsuojelun tärkeimpänä tavoitteena on vähentää luonnonvarojen kokonaiskulutusta eli dematerialisoida inhimillistä toimintaa. Rakennuksille laskettiin neljä erilaista MIPS-lukua: abioottisten eli elottomien luonnonvarojen, bioottisten eli elollisten luonnonvarojen, veden sekä ilman kulutuksesta kertovat MIPS-luvut. Infokeskuksen MIPS-luvut olivat jokaisessa luonnonvarakategoriassa pienemmät kuin Physicumin. Kummankin rakennuksen luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa erottuivat kuitenkin suunnilleen samat tekijät merkityksellisimpinä. Abioottisten luonnonvarojen kulutuksen muodostumisessa merkittävimmiksi tekijöiksi nousivat sähkönkulutus, talotekniikka, louhinta / maankaivut sekä Physicumin tapauksessa lämmönkulutuskin. Bioottisten luonnonvarojen kulutus jäi hyvin pieneksi verrattuna muihin kategorioihin, ja se jakautui vain ulko- ja väliseinien välille. Veden kulutus oli puolestaan todella suurta verrattuna muihin kategorioihin, ja se aiheutui lähes täysin sähkönkulutuksesta. Ilman kulutuksen muodostumisessa lämmön- ja sähkönkulutus olivat merkittävimpiä tekijöitä. Physicumin luonnonvarojen kulutuksen määräytymisessä korostuivat käytönaikainen sähkön- ja lämmönkulutus suhteessa enemmän kuin Infokeskuksen tapauksessa. Abioottisten luonnonvarojen kulutusta voidaan vähentää esimerkiksi valitsemalla tuulivoima sähköntuotantomuodoksi tavallisen verkkosähkön ostamisen sijaan, lisäämällä uusiometallien käyttöä, rakentamalla rakennuksia, joissa ei ole maanalaista pohjakerrosta sekä pienentämällä sähkönkulutusta. Veden kulutusta voidaan vähentää vaikuttamalla sähkönkulutukseen ja tapaan, jolla sähkö tuotetaan: tässä tutkimuksessa todettiin, että jos sähkö tuotetaan tuulivoimalla, rakennuksen veden kulutus vähenee todella merkittävästi. Ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa valita tuulivoima sähköntuotantomuodoksi sekä keskittyä pienentämään rakennuksessa käytettävän sähkön ja lämmön määrää. Abioottisten luonnonvarojen ja ilmankin kulutuksen vähentämiseksi kannattaa myös tähdätä rakennusten pitkäikäisyyteen ja rakennusosien mahdollisimman pitkiin uusimisjaksoihin.
  • Hirvilammi, T (Kela, 2015)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136
    Tutkimuksen lähtökohtana on ristiriitainen tilanne: suomalaiset voivat keskimäärin hyvin mutta kuormittavat samalla maapallon ekosysteemejä kestämättömällä tavalla. Ristiriita herättää kysymyksen siitä, mitä olisi kestävä hyvinvointi ja miten sitä on mahdollista tutkia. Tutkimuksen tavoite on kehittää kestävän hyvinvoinnin teoriaa, joka tunnistaa ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen sekä kestävyyden tavoitteet. Tieteidenvälisessä, hyvinvointitutkimukseen kiinnittyvässä tutkimuksessa liitetään ekologisia kysymyksiä sekä hyvinvointiteoriaan että empiirisiin tutkimusasetelmiin. Tutkimukseen sisältyvät empiiriset osajulkaisut pohjautuvat perusturvan saajien hyvinvointia ja elintasoa sekä luonnonvarojen kulutusta eli materiaalijalanjälkiä tarkastelevaan aineistoon. Materiaalijalanjäljet on laskettu MIPS-menetelmällä. Tutkimuksessa esitetään, että kestävä hyvinvointi perustuu relationaaliseen ihmiskäsitykseen, joka auttaa näkemään ihmisten ja ekosysteemien yhteyden sekä ihmisten hyvinvoinnin osana luontoa. Kestävä hyvinvointi määritellään kokonaisuudeksi, johon kuuluvat kohtuullinen elintaso, mielekäs ja vastuullinen toiminta, merkitykselliset suhteet ja elävä läsnäolo. Tutkimuksessa kehitetään dynaaminen viitekehys, jonka avulla selvitetään hyvinvoinnin tavoittelun ja materiaalijalanjälkien välisiä suhteita. Kestävyyden rajoissa pysymisen ehtona on hyvinvoinnin tavoittelun ekotehokkuus eli se, että tarpeita tyydytetään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan tieteidenvälinen tutkimusasetelma, jonka avulla arvioidaan kohtuullista elintasoa sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Kohtuullinen elintaso turvaa kaikille ihmisille välttämättömät resurssit luonnon kantokyvyn rajoissa.
  • Hirvilammi, T; Laakso, S; Lettenmeier, M (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 132
    Tutkimuksessa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla 18 yksin asuvan perusturvan saajan elintason osatekijöitä ja luonnonvarojen kulutusta sekä hahmotellaan kohtuullisen eli sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän elintason rajoja. Tutkimuksessa kysytään, miten erilaiset elintason osatekijät ovat yhteydessä luonnonvarojen käyttöön, minkälaisen elintason haastateltavat kokevat kohtuullisena ja miten perusturvan saajien elintaso suhteutuu aiemmin määritettyihin kestävän elintason rajoihin. Analyysissa selvitetään Doyalin ja Goughin (1991) tarveteoriaan ja hyvinvointitutkimukseen kiinnittyen työmarkkinatuen tai takuueläkkeen saajien tuloja ja eri elintason osatekijöihin liittyviä kulutusmenoja sekä subjektiivisia kokemuksia elintason riittävyydestä. Elintason kohtuullisuuden arvioinnissa sovelletaan köyhyystutkimuksen ja perusturvan riittävyyden arvioinnin menetelmiä. Haastateltujen luonnonvarojen käyttö lasketaan materiaalijalanjälkenä. Se perustuu MIPS-menetelmään, jossa kuvataan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että perusturvan saajien elintaso on sekä ekologisesti että sosiaalisesti kohtuuton. Perusturvan saajien elintaso ei ole sosiaalisesti kestävä, koska se ei mahdollista heille kohtuullisen minimin mukaista kulutustasoa eikä välttämättömäksi määriteltyjä hyödykkeitä ja palveluksia. Haastatteluaineiston analyysi tuo kuitenkin esiin, että elintaso koetaan kohtuullisena, jos se suhteutetaan itseään köyhempien elintasoon tai ekologisen kestävyyden tavoitteisiin. Vaikka yksin asuvat perusturvan saajat kuluttavat selvästi vähemmän luonnonvaroja kuin keskivertosuomalaiset, heidän materiaalijalanjälkensä ylittää arviot ekologisesti kestävästä tasosta vähintään puolitoistakertaisesti. Tutkimuksen johtopäätös onkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa luonnonvarojen kulutusta ei voida vähentää kestävälle tasolle ainoastaan yksilöllisiä kulutustottumuksia muuttamalla, vaan se edellyttää institutionaalisia muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa.
  • Kotakorpi, Elli; Lähteenoja, Satu; Lettenmeier, Michael (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 43/2008
    Paljonko suomalaiset kotitaloudet kuluttavat luonnonvaroja? Mistä luonnonvarojen kulutus koostuu? Miten kotitalouksien luonnonvarojen kulutusta voi pienentää? Tämä raportti vastaa muun muassa näihin kysymyksiin. Tutkimuksessa laskettiin 27 suomalaisen kotitalouden luonnonvarojen kulutusta MIPS-menetelmän avulla (material input per service unit). Tutkitut osa-alueet olivat asuminen, liikenne, elintarvikkeet, matkailu, vapaa ajan harrastukset ja kodin tavarat. Tutkimuskotitalouksien luonnonvarojen kulutuksessa oli yli kymmenkertaisia eroja. Merkittävimmät kulutuksen osa-alueet olivat liikenne, matkailu ja asuminen. Raportti esittelee tulosten lisäksi tutkimuksessa käytetyt laskentamenetelmät sekä aineiston MIPS-lukuineen. Raportti kertoo myös osallistuneille kotitalouksille tehtyjen ryhmähaastattelujen tuloksista. Haastatteluaineiston pohjalta muodostettiin kuva kuluttajan toimintatilasta eli kestävämpiin kulutusvalintoihin vaikuttavista sosiaalisista ja rakenteellisista tekijöistä. Tutkimusta voivat hyödyntää kuluttajien lisäksi kuluttaja- ja ympäristöjärjestöt, julkisen vallan päättäjät, useiden eri alojen tutkijat ja opiskelijat sekä muut materiaalitehokkuudesta kiinnostuneet. Raportin liitteet tarjoavat kattavan koosteen Suomessa lasketuista MIPS-luvuista. Suomen luonnonsuojeluliiton vuosina 2006–2008 toteuttaman FIN-MIPS Kotitalous – kestävän kulutuksen juurruttaminen -tutkimushanke toteutettiin osana ympäristöministeriön Ympäristöklusteri -tutkimusohjelman neljättä ohjelmakautta ”Ekotehokas yhteiskunta”.
  • Lettenmeier, Michael; Hirvilammi, Tuuli; Laakso, Senja; Lahteenoja, Satu; Aalto, Kristiina (2012)
    The article assesses the material footprints of households living on a minimum amount of social benefits in Finland and discusses the consequences in terms of ecological and social sustainability. The data were collected using interviews and a questionnaire on the consumption patterns of 18 single households. The results are compared to a study on households with varying income levels, to average consumption patterns and to decent minimum reference budgets. The low-income households have lower material footprints than average and most of the material footprints are below the socially sustainable level of consumption, which is based on decent minimum reference budgets. However, the amount of resources used by most of the households studied here is still at least double that required for ecological sustainability. The simultaneous existence of both deprivation and overconsumption requires measures from both politicians and companies to make consumption sustainable. For example, both adequate housing and economic mobility need to be addressed. Measures to improve the social sustainability of low-income households should target reducing the material footprints of more affluent households. Furthermore, the concept of what constitutes a decent life should be understood more universally than on the basis of standards of material consumption.
  • Koskinen, Heli (Helsingfors universitet, 2001)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttöön tuotteiden potentiaalisten ympäristövaikutusten vertailun menetelminä liittyviä ongelmia. Näkökulmana oli menetelmäkritiikki ja menetelmänä laadullinen sisällönanalyysi aiemmin esitetystä suoraan ja epäsuorasti MIPSiin ja ekologiseen selkäreppuun kohdistuvasta kritiikistä. Aineisto kerättiin pääasiassa tieteellisistä julkaisuista. Kritiikki lajiteltiin aihepiireittäin, sen pätevyyttä ja epäsuoran kritiikin sovellettavuutta arvioitiin ja sitä täydennettiin paikoin omalla kritiikillä. Analyysissä nousi esiin monentyyppisiä ongelmia, joista osa kyseenalaistaa voimakkaasti MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttökelpoisuuden. Indikaattorien jakaminen viiteen luokkaan ei ole tuonut ongelmiin helpotusta. Entropia ei tarjoa MIPSille ja ekologiselle selkärepulle pitävää teoriataustaa, eikä ole perusteita olettaa aineen määrän olevan ratkaisevassa asemassa ympäristövaikutusten suuruuden kannalta, kun muutkin tekijät muuttuvat. Näin aggregoidun massan käytölle potentiaalisten ympäristövaikutusten suuruuden mittarina ei ole teoreettisia perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät eksplisiittisesti arvioi materiaalivirtojen ympäristövaikutuksia. Ne eivät kykene kuvaamaan tuotteen aiheuttamien ympäristövaikutusten määrää, koska ne käytännössä antavat saman painoarvon kaikille päästöille luontoon ja poistoille sieltä huolimatta niiden yksilöllisistä ja suuruudeltaan toisistaan paljon poikkeavista ympäristövaikutuksista. Koska MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät kykene arvioimaan ympäristövaikutuksia suoraan, eikä aggregoidun massan käytölle välillisessä arvioinnissa ole pitävää teoriaperustaa, ne eivät ole tuotteiden ympäristövaikutusten indikaattoreita. Sen sijaan ne indikoivat tuotteiden haitallisuutta dematerialisaatiotavoitteen kannalta. Dematerialisaation nostamiselle tuotelähtöisen ympäristön-suojelun ensisijaiseksi tavoitteeksi ei ole perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu käyttävät sisäänrakennettua arvottamista, jolloin arvovalinnat on tehty käyttäjän puolesta. Arvovalintoja ei kuitenkaan tulisi piilottaa tai jättää indikaattorien kehittäjille. MIPS ja ekologinen selkäreppu ovat äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan menetelmiä, jotka eivät vaadi arvioinnin tekijöiltä tai päätöksentekijöiltä käsillä olevien ongelmien ymmärtämistä tai niiden merkityksen arviointia. Neeivät myöskään mahdollista eturyhmien osallistumista arviointiprosessiin. Dematerialisaation ainoaksi tavoitteeksi asettamisen taustalla oleva käsitys ympäristöongelmista voi jäädä käyttäjälle hämäräksi. Tämä on ongelmallista, sillä MIPS ja ekologinen selkäreppu arvottavat kaikki päästö- ja poistokilogrammat samanarvoisiksi, mikä on järjetöntä ellei käyttäjä ole nimenomaisesti halunnut asettaa dematerialisaatiota ainoaksitavoitteeksi. Näiden merkittävimpien ongelmien lisäksi relevanteiksi ongelmiksi osoittautuivat epävarmuuksien arvioinnin puute, datan keräämisen ja valmiiden tietokantojen käytön ongelmat, rajausten erot ja keinotekoinen rajanveto ihmisen ja luonnon systeemien välillä sekä menetelmien vaatima työmäärä.
  • Vihermaa, Leena (Helsingfors universitet, 2005)
    Perinteisesti ympäristönsuojelussa on kiinnitetty huomiota lähinnä myrkyllisiin yhdisteisiin. Suuret sinällään vaarattomien aineiden materiaalivirrat ovat jääneet huomiotta. Schmidt-Bleek (2002) korostaa näiden materiaalivirtojen merkitystä ja nostaa tavoitteeksi tuotteiden ja palveluiden dematerialisoinnin. Tuotteiden ja palveluiden materiaalienkulutusta mittaamaan on kehitetty Wuppertal-instituutissa MIPS-mittari. MIPS tulee sanoista material input per service-unit eli materiaalipanos palvelusuoritetta kohti. Kuljetuksien materiaalienkulutusta on tutkittu Suomen oloissa vähän ja maailmallakin vain rajoitetusti. Tämän vuoksi kuljetuksien materiaalien kulutusta tutkimaan perustettiin FIN-MIPS-Liikenne -hanke, jonka tarkoituksena on verrata keskenään eri kuljetusmuotoja. Tämän osatutkimuksen tarkoituksena on selvittää raideliikenteen materiaalienkulutus MIPS-laskentamenetelmän avulla. Tarkastelun kohteina olivat Kouvola–Pieksämäki-rata ja rakenteilla oleva Kerava–Lahti-oikorata. Kouvola–Pieksämäki-rata on vanha yksiraiteinen rataosuus, joita on runsaasti Suomen rataverkolla. Kerava–Lahti-oikorata taas edustaa modernia ratarakentamista. Rataosuuksilta poimittiin erilaisia ratatyyppejä: normaalirakenne, kallioleikkaus, silta ja tunneli. Näiden materiaalinkulutus tutkittiin, jotta saataisiin kuva siitä, mitkä rakenteet ovat olennaisia ratainfrastruktuurin materiaalipanoksessa. Myös kaluston materiaalipanos tutkittiin. Tämän lisäksi rataosuuksia tarkasteltiin tapaustutkimuksina. Tällöin tutkittiin myös ratapihojen, varikoiden, konepajojen, asemien, tehtaiden ja radanpidon vaikutus raideliikenteen materiaalipanokseen. Palvelusuoritteena oli henkilö- ja tonnikilometrit, joita tarkasteltiin kolmella erilaisella liikennetasolla. MIPS-luvut laskettiin neljässä eri kategoriassa: abioottiset luonnonvarat, bioottiset luonnonvarat, vesi ja ilma. Bioottiset materiaalipanokset olivat kuitenkin hyvin pieniä ja liittyivät ainoastaan muutamaan kulutettuun aineeseen. Abioottisen materiaalipanoksen muodostumisen kannalta olennaisimpia olivat maarakennustoimenpiteet. Veden kulutus taas koostui suurimmaksi osaksi pois paikoiltaan siirretystä sadevedestä. Ilman kulutuksen muodostumisessa keskeinen merkitys oli sähkönkulutuksella ja rakenteilla, joissa käytettiin runsaasti betonia. Kouvola-Pieksämäki radan materiaalipanos oli kaikissa kategorioissa Kerava-Lahti oikoradan materiaalipanosta alhaisempi, koska Kouvola-Pieksämäki rata on yksiraiteinen ja maarakennustoimenpiteiltään yksinkertaisempi. Kaluston osuus MIPS-luvusta oli alhaisin abioottisessa kategoriassa. Vesi-MIPS-lukuun ja erityisesti ilma-MIPS-lukuun kalusto vaikutti huomattavasti. Kaluston merkitys kasvoi liikenteen vilkastuessa.
  • Pusenius, Kaisa (Helsingfors universitet, 2004)
    Tieliikenteen luontovaikutusten arvioinneissa on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan liikennevälineiden ilmanpäästöjä, melua tai myrkyllisten aineiden valumista maaperään tai vesistöihin. Liikenteen luonnonvarojen kulutusta on tutkittu vain vähän. Tässä pro gradu –tutkielmassa pyritään arvioimaan Suomen yleisten teiden ja tieliikenteen luonnonvarojen kulutusta uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen, veden ja ilman osalta. Tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon tieliikenne kuluttaa luonnonvaroja ja miten kyseinen kulutus jakautuu tien päällä kulkevaa ajoneuvoa, ihmistä tai kuljetettua tavaratonnia kohden. Tutkimuksen kohteiksi valittiin neljä eri tieluokan tieosuutta ja kuusi erilaista ajoneuvoa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin Saksassa Wuppertal-instituutissa 1990-luvun alkupuolella kehitettyä MIPS-menetelmää. MIPS muodostuu sanoista Material Input Per Service unit eli materiaalipanos jaettuna palvelusuoritteella. Mittari koostuu MI-luvusta (tuotteen tai palvelun koko elinkaarenaikainen materiaalin kulutus) ja S-luvusta (tuotteen tai palvelun antama palvelusuorite). Mitä pienemmäksi MIPS-luku saadaan, sitä ympäristöystävällisempi hyödyke on. MIPS-menetelmän mukaan nopeasti kasvavat materiaalivirrat muuttavat maailman ekologista tasapainoa ja siten ihmisten kulutustottumusten on muututtava. Yleisten teiden ja tieliikenteen MIPS-luvut laskettiin neljässä kategoriassa: abioottiset eli uusiutumattomat luonnonvarat, bioottiset eli uusiutuvat luonnonvarat, vesi ja ilma. Tutkimuksessa laskettiin MIPS-luvut jokaisen tieluokan osalta erikseen. Teiden MI-lukuihin eli elinkaarenaikaisiin kulutuksiin laskettiin kaikki tien infrastruktuurin aiheuttamat kulutukset sekä kaikki tien päällä kulkevat ajoneuvot kulutuksineen 60 vuoden ajalta. Tämä luku suhteutettiin tien tarjoamaan palveluun (S) nähden eli ajoneuvokilometreihin / henkilökilometreihin / tonnikilometreihin riippuen siitä, millaisella ajoneuvolla tien päällä kuljetaan. Lopputuloksena saatiin tieto, kuinka paljon henkilöautolla tai muulla ajoneuvolla ajaminen esimerkiksi moottori- tai seututiellä kuluttaa luonnonvaroja jokaista kuljettua kilometriä kohden. Tien infrastruktuurin osalta suurimmat luonnonvarojen kulutukset aiheutuvat tien rakentamisvaiheesta ja tien käytön aikana liikenne muodostaa merkittävän osan erityisesti veden ja ilman kulutusten osalta. Moottoritiet kuluttavat 60 vuoden aikana yli kymmenen kerta enemmän luonnonvaroja kuin esimerkiksi seututiet. Kun elinkaarenaikainen kulutus suhteutetaan tien tarjoamaan palveluun nähden, tulos muuttuu. Mitä suuremmalla tieluokalla ajetaan, sitä vähemmän kuluu luonnonvaroja ajoneuvon kulkemaa kilometriä kohden, sillä vilkasliikenteisten teiden käyttösuhde on pienempiä tieluokkia tehokkaampaa. Tieliikenteen luonnonvarojen kulutuksen arviointia MIPS-menetelmän avulla ei ole toteutettu tämän tutkimuksen ohella kuin Saksassa. Tutkielma on osa laajempaa FIN-MIPS Liikenne –hanketta, jonka koordinoijana on toiminut Suomen Luonnonsuojeluliitto ja tilaajina Ympäristöministeriö, Liikenne- ja viestintäministeriö, Tiehallinto, Ratahallintokeskus, Merenkulkulaitos ja Ilmailulaitos.