Browsing by Subject "Marko Hautala"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Melander, Johannes (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani Marko Hautalan Leväluhdan (2018) ja Pimeän arkkitehdin (2020) kauhun affektiivisia vaikutuskeinoja ja vaikuttavuutta. Perehdyn niihin sisäistekijän ja tekijän yleisön välisenä retorisena kommunikaationa. Oletettu yleisö tunnistaa tekstistä sen emotionaaliset rakennepiirteet ja kerronnalliset konventiot sekä vaikuttuu kauhusta siten kuin on tarkoitus. Lähestyn romaaneja affektiteorian avulla. Affekteilla on mahdollista tutkia kauhun ruumiillisia ja tiedostamattomia vaikutuksia. Kauhu syntyy tiedostamattomana ja ruumiillisena vaikutuksena, joka muuttuu kognition ja kulttuurisesti käsitetyn prosessin myötä tiedostetuksi tunteeksi ja emootioksi. Tutkielmassani lähestyn koko affektiivista ja emotionaalista prosessia, mutta painotan sitä, miten tiedostamattomia ruumiillisia vaikutuksia luodaan ja miten ne ilmenevät. Kauhun vaikutuskeinoista nostan tutkielmassani tärkeimmäksi affektiivisen ja odottavan lukemiskokemusta määrittävän tunnelman, joka ei ole sidottu objekteihin. Tunnelma suuntautuu kertomuksen tulevaisuudessa odottaviin ja menneisyydestä paljastuviin mystisiin uhkiin. Keskeistä tunnelman muodostumiselle Leväluhdassa ja Pimeän arkkitehdissa on se, että yleisö tuntee empatiaa päähenkilöihin ja pelkää heidän kanssaan sekä heidän puolestaan kauhun uhkia. Kauhistuttavaa tunnelmaa luovat esimerkiksi hirviöiden ja miljöiden uhat. Kauhun vaikutuksista käsittelen abjektiota eli ruumiillisesti, psyykkisesti ja metafyysisesti uhkaavia rajanylityksiä, jotka aiheuttavat pelottavaa inhoa. Analysoin myös henkilöhahmojen ja yleisön kokemaa ahdistusta torjutuista menneisyyden psykologisista kauhuista, jotka kohoavat pintaan kertomuksen psyykkisinä uhkina. Käsitykseni mukaan Leväluhtaa ja Pimeän arkkitehtia voi tulkita sekä psykologisena että metafyysisenä kauhuna, jolloin kauhun affektiivisuus ilmenee ruumiillisina, psyykkisinä ja metafyysisinä vaikutuskeinoina ja vaikutuksina. Kauhu pyrkii affektiivisesti sekä kauhistuttamaan että kiehtomaan yleisöä.
  • Papunen, Lotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -työssäni tutkin Marko Hautalan romaanin Unikoira (2012) fiktiivistä maailmaa ja lajia. Keskeisenä ikkunana näihin molempiin toimii mimesiksen ja fantasian välinen suhde: millainen se on Hautalan romaanissa ja millainen se tyypillisesti on ollut eri genreissä. Analysoin romaanin mimeettisiä ja fantastisia piirteitä ja niiden välistä jännitettä suhteessa maagisen realismin, tieteisfiktion ja kauhun vakiintuneisiin tapoihin kuvata maailmaansa. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana toimii Alastair Fowlerin lajiteoria (1982), jonka mukaan kirjallisuuden lajit rakentuvat vakiintuneiden piirrerepertoaarien ympärille. Hautalan romaanin lajiyhteyksiä hahmottaakseni lähestyn teosta järjestelmällisesti tarkastellen sitä maagisen realismin, scifin ja kauhun teorioita vasten. Millaisia elementtejä teos lainaa eri lajien repertoaareista? Kuvastaako romaani niin kokonaisvaltaisesti genrejen repertoaareja, että teos voidaan nähdä lajia edustavana? Unikoira osoittautui monitasoiseksi teokseksi, jossa lähes jokainen elementti on merkityksellinen kokonaisuutta vasten tarkasteltuna. Runsaat viittaukset teoksen sisä- ja ulkopuolelle tuottavat vaikutelman itsetietoisesta romaanista. Fiktiivisen maailman häilyminen mimesiksen ja fantasian välillä on eräs romaanin tietoisen harkituista asetelmista: romaanin sisäistekijä rakentaa monitulkintaisuutta pyrkimällä toisaalta luonnollistamaan fantastisten elementtien esiintymistä teoksessa, toisaalta ylläpitämään mimesiksen ja fantasian vastakkainasettelua. Romaani ottaa epäsuorasti kantaa omaan paikkaansa kirjallisuuden jatkumossa toisaalta leikittelemällä realistisen ja fantastisen kirjallisuuden rajamailla yhdistelemällä molempien konventioita, toisaalta upottamalla maailmaansa runsain määrin aineksia eri lajien repertoaareista sekä tieteis- ja kauhufiktiivisistä subteksteistä. Postmodernin itsetietoisena ja lajirajoja ylittävänä teoksena Hautalan Unikoiran edustaa uudenlaista spekulatiivista fiktiota, jota voidaan luonnehtia esimerkiksi reaalifantasiaksi. Fowlerin lajiteorian mukaan lajeja yhdistelevä teos voi olla hybridi tai modulaatio. Hybridissä kahden tai useamman genren repertuaarit ovat tasapainossa siten, ettei yksikään dominoi kokonaisuutta kun taas modulaatiossa tällainen tasapaino ei toteudu. Unikoira näyttäytyy lajihybridinä, kun tarkastelu rajoitetaan kauhun ja tieteisfiktion suhteeseen. Samaan aikaan teoksessa esiintyy myös piirteitä lajeista, joiden repertoaarit eivät kuitenkaan ole tarpeeksi kokonaisvaltaisesti läsnä tuottaakseen lajitulkintaa. Esimerkiksi maaginen realismi osoittautuu analyysin perusteella ennemminkin Hautalan romaanin tyylilajiksi kuin lajiksi.
  • Niskanen, Reeta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pohdin tässä tutkielmassa, voivatko kauhukirjat olla pelottavia ja minkälaista kirjojen herättämä pelko on. Tarkastelen kauhufiktioon liittyviä filosofisia kysymyksiä, kuten miksi ihmiset pitävät pelottavista tarinoista, herättääkö kauhufiktio oikeaa pelkoa ja mitä kauhukirjan lukija tai kauhuelokuvan katsoja tarkalleen ottaen pelkää. Käytän pohdintojeni taustalla muun muassa Kendall L. Waltonin, Alex Neillin, Noël Carrollin ja Berys Gautin kirjoituksia. Analysoin Mia Vänskän ja Marko Hautalan kauhuromaaneja ja pohdin, millä tavalla ne pyrkivät herättämään lukijassa pelkoa. Tarkastelemani romaanit ovat Vänskän Saattaja, Musta kuu ja Valkoinen aura sekä Hautalan Kuokkamummo, Kuiskaava tyttö ja Leväluhta. Näytän että kyseisten romaanien hirviöt liittyvät usein hulluuden pelkoon ja että Vänskä ja Hautala välttelevät yksityiskohtaisen väkivallan kuvaamista. Lisäksi tarkastelen romaanien kielellisiä ja kerronnallisia ratkaisuja sekä Vänskän ja Hautalan tapaa hyödyntää pimeän pelkoa. Tutkielmassa käy ilmi, että kauhukirjat voivat pelottaa kahdella eri tavalla. Lukukokemuksen aikana lukija voi pelätä henkilöhahmojen puolesta, ja tämän pelon voimakkuuteen vaikuttaa lähinnä se, miten hyvin tarina on kirjoitettu. Myöhemmin, esimerkiksi kirjan lukemista seuraavana yönä, lukija saattaa pelätä, että jonkin romaanissa esiintyneen kauhistuttavan asian tosielämän vastine uhkaa häntä itseään. Tällainen pelko saattaa kasvaa todella voimakkaaksi, jos lukija on sopivassa ympäristössä, kuten yksin kotona pimeän aikaan. Lukija voi siis osittain vaikuttaa itse siihen, miten paljon kirja häntä pelottaa.