Browsing by Subject "Martin Heidegger"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Lammi, Tom (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkielmassani rakennetun ympäristön esteettistä kokemista siitä näkökulmasta, miten aika ja ajallisuus konstituoivat inhimillistä kokemusmaailmaa ja rikastavat sitä. Tutkielmani lähtökohtana on huomio, että ajan vaikutuksiin ympäristössä liittyy päällekkäisiä ja usein ristiriitaisia ulottuvuuksia. Niin negatiiviset kuin positiiviset ajan ilmentymät kuuluvat samaan kokemukselliseen ilmiömaailmaan, jossa merkityksellinen ja mielekäs ympäristökokemus mahdollistuu. Tutkielmani tarkoitus on lisätä maailmassa olemistamme koskevaa ymmärrystä käsitteellistämällä ajallisen ulottuvuuden merkityksiä rakennetun ympäristön esteettisessä kokemisessa. Teoreettinen viitekehykseni on fenomenologinen ympäristöestetiikka, jossa Martin Heideggerin analytiikkaa maailmassa olemisen rakenteesta täydentää ympäristöestetiikalle keskeinen lähtökohta kokemuksen ruumiillisuudesta. Tutkimusaineistoni muodostuu kirjallisuudesta ja omakohtaisesti koetuista tapausesimerkeistä. Patinan määrittelyn ongelma havainnollistaa ajallisuuden ilmenemiseen liittyvää ambivalenssia. Historiallisen ja käsitteellisen analyysin perusteella objektiivista eroa vaurion ja patinan välillä ei ole tehtävissä, vaan patina määrittyy tapauskohtaisesti esteettisin termein. Perinteisen patinan ja keinotekoisen patinan merkitysulottuvuuksien lisäksi valaisen ajallisuuden esteettisiä ilmenemisen muotoja patinan metaforisen merkityksen ja kehittelemäni kulttuurisen patinan käsitteen kautta. Tarkastelen patinan esteettisyyden perustaa Yuriko Saiton näkemysten kautta ja argumentoin Saitoa vastaan, että ajan vaikutusten arvostamisen ei tarvitse merkitä eri puutteellisuuden muotojen ongelmallista estetisoimista. Sen sijaan voimme ajan ansiosta arvostaa uusien ominaisuuksien ja kohteiden rikkautta. Alttiutta ajan uutta luovalle potentiaalille kuvaa ehdottamani patinasensibiliteetin käsite. Arkisen elämismaailman kontekstissa patina ja muut ajallisuuden ilmentymät tulevat esiin kokijan ja kohteen välisessä maailman muotoutumisessa. Heideggerin välinekokonaisuuden analyysin pohjalta pohdin välineen katoamista käyttökelpoisuudessaan ja väitän, että patinassa väline voi tulla esille ennen rikkoutumistaan huolehtivassa kanssakäymisessä. Yhden näkökulman ympäristön kokemisen ajalliseen ulottuvuuteen nykyajassa tuo Heideggerin objektivoivaa maailmasuhdetta kritisoiva puitteen käsite. Länsimaista ajattelua läpäisevä hallinnan taipumus näkyy ajallisuuden esteettisten ilmentymien kannalta ennen kaikkea kulttuurin näkökeskeisyydessä ja siihen kytkeytyvässä maailmasuhteen kuvallisuudessa. Puitteen esteettisenä implikaationa tarkastelen hallintaan pyrkivän subjektin vaativaa katsetta, joka heikentää ajallisuuden ilmentymien rikkautta litistämällä ajallisuuden ilmentymät hallittavaksi representaatioksi. Avoimuus ajan hallitsemattomille ilmentymille mahdollistuu kuuntelevassa katseessa, joka on yhteensopiva ehdottamani patinasensibiliteetin kanssa. Arvioin ajan vaikutusten huomioimista arkkitehtuurissa hahmottelemiani suunnitteluihanteita vasten. Ajan vaikutukset näkyvät näissä sopusuhtaisina tai ristiriitaisina ilmentyminä suhteessa suunnitteluihanteeseen. Aikaa vastustavana suunnitteluihanteena esittelen anti-patinaestetiikan käsitteen. Alvar Aallon ajattelu ja arkkitehtuuri havainnollistavat modernismissa poikkeuksellista suunnittelua, joka huomioi ajan vaikutukset rikastavalla tavalla. Ajallisuus on paitsi välttämätön rakennetekijä maailman kokemisessa, sen monet ilmentymät ympäristössä myös rikastavat kokemusmaailmaamme. Teollisen elämänmuodon uutuutta ihannoivan esteettisen preferenssin rinnalle tarvitaan uutta ymmärrystä kestävän elintavan esteettisistä muodoista, joiden osana näen ajan ilmentymien esteettisen potentiaalin ymmärtämisen. Patinasensibiliteetti ja sen kultivoiminen voivat osaltaan edesauttaa tätä kehitystä.
  • Heino, Alonzo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Inhimillisen elämän ymmärtäminen taidon- tai taiteenkaltaiseksi on herättänyt viime vuosikymmeninä kiinnostusta useiden erilaisten ajattelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa. Tämän myötä puhe niin sanotusta elämisen taidosta on lisääntynyt, mutta kyseisen ajatuksen perusteellisempi analyysi on jäänyt tästä huolimatta paljolti tekemättä. Tutkielmani pyrkii osaltaan paikkaamaan tätä puutetta selvittämällä, mitä filosofian tulkitseminen elämisen taidoksi tarkalleen ottaen merkitsee ja mitä tällaisen taidon tavoittelemaan hyvin elämiseen voi sisältyä. Lisäksi tarkastelen elämisen taidon ajatusta myös kriittisestä näkökulmasta ja pyrin vastaamaan esille tuomiini haasteisiin. Pohjustan tutkielmassa myös omaa tulkintaani elämisen taidosta, jonka seikkaperäisempää kehittelyä pidän potentiaalisena jatkotutkimuksen aiheena. Työni sivuaa useita filosofian perinteisiä kysymyksiä ja osa-alueita. Päällimmäiseksi nousevat kysymykset filosofian itsensä luonteesta ja tehtävästä sekä hyvästä elämästä. Tältä osin tutkielmani aihe kytkeytyy selkeästi etiikkaan. Koska puhe on kuitenkin elämisen taidosta, nousee estetiikalle keskeinen kysymys taidon (tai taiteen) luonteesta myös näkyvään asemaan tarkasteluissani. Näiden lisäksi tutkielmani koskettaa myös metafysiikkaa, sillä yksi perusajatuksistani on, että pyrkimys elää hyvin hyötyy eettistä toimintaa koskevan ajattelun ja harjoituksen ohella myös maailmaa laajemmasta perspektiivistä tarkastelevasta pohdiskelusta. Tutkielmani jakautuu kahteen pääosioon. Keskityn ensimmäisen osan alussa erilaisiin antiikin filosofian luonteesta ja tehtävästä esitettyihin tulkintoihin. Lähden liikkeelle ranskalaisen antiikintutkijan Pierre Hadot’n tunnetuksi tulleesta näkemyksestä, jonka mukaan filosofia edusti antiikin kreikkalaisille elämäntapaa ja -taitoa sekä henkistä harjoitusta. Tarkasteluni edetessä voidaan kuitenkin huomata, etteivät ajatukset filosofiasta elämäntapana, elämisen taitona tai henkisenä harjoituksena samastu ongelmitta toisiinsa. Tämän johdosta nostan Hadot’n näkemysten rinnalle John Sellarsin tulkinnan filosofiasta nimenomaan elämisen taitona, jota hän kutsuu kreikan taitoa, taidetta ja tekniikkaa merkitsevän sanan tekhne mukaisesti myös tekniseksi filosofiakäsitykseksi. Eriteltyäni teknisen filosofiakäsityksen vahvuuksia pohdin tutkielman ensimmäisen osion päätteeksi Sellarsin tulkinnan rajoituksia. Tällöin tärkeäksi kysymykseksi nousee se, tuleeko elämisen taidon katsoa liittyvän vain yksilöllisiin tarkoitusperiin. Tässä yhteydessä argumentoin muun muassa ympäristöfilosofi Hans Jonakseen tukeutuen sen puolesta, että taidokkaan elämisen tulisi nykyajan olosuhteiden näkökulmasta pyrkiä paitsi henkilökohtaisen myös luonnon terveyden ja kukoistuksen edistämiseen. Tällaisen elämisen taidon tulkinnan pohjustaminen on tutkielmani jälkimmäisen osan keskeisenä tavoitteena. Tutkielmani toinen osio alkaa teknisen filosofiakäsityksen mielekkyyttä koskevalla arvioinnilla. Keskityn tältä osin saksalaisfilosofi Martin Heideggerin esittämään kritiikkiin, jonka mukaan päämäärähakuinen teknisyys ja metafyysinen ajattelu ovat luonteeltaan alistavia. Vastaan Heideggerin kritiikkiin hahmottelemalla hänen tulkinnastaan poikkeavaa käsitystä tarkoitushakuisen taidon ja metafyysisen ajattelun ominaisluonteista. Hyödynnän tässä yhteydessä erityisesti saksalaisen varhaisromantiikan edustajien Novaliksen ja Friedrich Schlegelin esittämiä ajatuksia. Vaikka niin yksilön kuin luonnonkin hyvinvointia tarkoitusperänään pitävän elämisen taidon tulkinnan perusteellisempi kehittely jää myöhemmän tutkimuksen aiheeksi, esitän tutkielmani päätteeksi muutamia alustavia ajatuksia aiheeseen liittyen.
  • Immanen, Mikko (2018)
    At the turn of the 1930s the German Jewish philosopher Herbert Marcuse wrote his habilitation study for Martin Heidegger, in which he appropriated Heidegger’s 1927 Being and Time to provocatively cast G. W. F. Hegel as the originator of the problematic of “being and time.” However, what took off as a fruitful collaboration between Germany’s new philosophical star and the soon-to-be Frankfurt School thinker ended up in Heidegger’s rejecting Marcuse’s study. The article argues that much can be said about the philosophical dimension of the topic if Marcuse’s Hegel study is placed in dialogue with Heidegger’s overlooked Hegel lectures. Furthermore, that extraphilosophical factors played a major role in Heidegger’s decision finds support in his recently published “black notebooks,” filled with toxic anti-Semitism. Taken together with Heidegger’s rare remarks on Marcuse—which are both anti-Semitic and anti-Marxist—there are three plausible lines of interpretation for Heidegger’s decision: philosophical objections, anti-Marxism, and anti-Semitism.
  • Korhonen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Taideteoksen alkuperä -esseessään saksalaisfilosofi Martin Heidegger (1889–1976) kysyy, onko taide vielä totuuden tapahtumisen tapa, joka on historiallisen olemassaolon tapamme kannalta ratkaiseva. Tämän työn tarkoituksena on avata uudelleen tämä Heideggerin kysymys. Onko meillä taidetta myös muussa kuin kulttuuristen hyödykkeiden mielessä? Mitä merkitystä taiteella on? Työ keskittyy niihin teksteihin, joissa Heidegger selvittelee välejään platonistisen estetiikan kanssa. Heideggerin mukaan platonistinen käsityöläisontologia on juurruttanut estetiikkaan käsityksen taiteesta representatiivisena esittämisenä, joka sisältää oletuksen olioiden esitettävyydestä, niiden pysyvästä läsnäolosta subjektille. Estetiikan Heidegger tulkitseekin subjektivismin oireeksi ja hylkää siksi vakiintuneet käsitykset taiteen tehtävästä: taiteen tehtävä ei hänelle ole tuottaa esteettisiä elämyksiä, ei ilmaista subjektin tuntoja tai arvostuksia eikä myöskään kuvata todellisuutta sen jäljentämisen mielessä. Taideteos-esseen kantava ajatus on, että taiteen alkuperä ei ole ihminen, vaan esiin tuleminen, jolle tekeminen ikään kuin vain tarjoaa kanavan. Näin taiteen voi nähdä avaimena ontologiseen reseptiivisyyteen, kokemukseen olevasta merkityksellisyydeltään rikkaampana kuin mikään mielle siitä. Heidegger olettaa, että teoksen totuus on mahdollista jakaa, ja kirjoittaa, ettei teos eristä ihmisiä elämyksiin vaan siirtää heidät teoksessa tapahtuvaan totuuteen. Työn keskeinen tavoite onkin selvittää sitä kriittistä keskustelua, jota Heideggerin oletuksesta taiteen jaettavuudesta on käyty. Kriitikoista Philippe Lacoue-Labarthe ja Jean-Luc Nancy nostavat esiin jakamisen ja sitä kautta myös esittämisen teoksen avaaman mielekkyyden muodostumisen ehtona. Tästä Heideggerin kriitikoiden avaamasta näkökulmasta, taiteen tehtävästä tai tarkoituksesta on mielekästä puhua jonakin, joka siirtää meidät teoreettisen ajattelun alueelta käytännölliselle, toiminnan ehdot asettavalle alueelle. Heideggerin hahmottelema siirtymä sellaiseen taidetta koskevaan ajatteluun, jonka lähtökohta on taiteen tapahtuminen, kääntääkin ympäri myös kysymyksen taiteen tehtävästä. Kysymys meidän taiteelle asettamastamme tehtävästä kääntyy tehtäväksi, jonka taide asettaa meille.