Browsing by Subject "Master's Programme in Politics, Media and Communication"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 78
  • Takki, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimuksen tavoite on laadullisin keinoin ymmärtää Päijät-Hämeen alueelta ponnistavien suomalaisyritysten vastuullisuusviestintää. Tutkielmaa kirjoitettaessa Lahti toimii vuoden 2021 EU:n ympäristöpääkaupunkina ja viestii kestävyydestä näkyvästi. Samaan aikaan paikallisten yritysten kestävyysajattelu ja vastuullisuusviestinnän taso on jäänyt osin epäselväksi. Vastuullisuusviestintä on sen kohtalaisen pitkästä tutkimustaustasta huolimatta edelleen vaikeasti määriteltävä viestinnän laji, joka elää ja muuttuu aikansa ja ympäröivän yhteiskunnan mukana. Tutkimusta varten haastateltiin 14 henkilöä kuudesta suuresta ja seitsemästä keskisuuresta yrityksestä. Suuri osa haastatelluista yrityksistä on perheomisteisia. Laadullisen sisällönanalyysin avulla analysoitiin vastuullisuusviestintää viiden eri tutkimuskysymyksen kautta: 1) millainen asema viestinnällä koetaan olevan vastuullisuudessa, 2) millaisia motiiveja vastuullisuusviestinnälle kuvataan, 3) millaista vastuullisuusviestinnän strategiaa yrityksen sidosryhmäajattelu kuvastaa, 4) mikä vastuullisuusviestinnässä koetaan haastavaksi sekä 5) miten yrityksen koko, omistuspohja, markkina ja paikallinen yrityskulttuuri heijastuvat sen tekemään vastuullisuusviestintään? Viestinnän asemaa organisaatiossa tarkastellaan viestinnän maturiteetin teorian valossa. Vastuullisuusviestinnän strategisuutta puolestaan tarkastellaan sidosryhmäajattelun kautta, josta on erotettavissa informointiin, reagointiin ja osallistavuuteen perustuvat viestinnän strategiat. Tulosten perusteella viestinnän tärkeys osana organisaation vastuullisuutta tunnistetaan, mutta sen toteutuminen osaksi toimintaa on yhä kesken. Viestintä on harvassa yrityksessä moniäänistä ja sekä sisäisiä että ulkoisia sidosryhmiä osallistavaa. Vastuullisen toiminnan ja siitä viestimisen taustalla oleva motiivi on usein kilpailukyvyn säilyttäminen markkinoilla. Suuri osa yrityksistä vaikuttaa reagoivan vastuullisuusviestinnällä sidosryhmien paineeseen päästäkseen omiin tavoitteisiinsa. Lisäksi kuluttajamarkkinoilla toimiviin yrityksiin kohdistuu laajempaa ja julkisempaa painetta vastuullisuusviestinnälle, kun taas teollisuudessa vastuullisuusviestinnällä pyritään mukautumaan asiakasyrityksen vaatimuksiin. Tutkimustulokset vahvistavat perheyrityksillä olevan paljon vastuullisia piirteitä, mutta ne viestivät siitä vähänlaisesti. Perheomisteisuus osoittautuu yrityskulttuurin kannalta yhtenäistäväksi tekijäksi muuten erilaisten yritysten kesken. Suurilla yrityksillä vastuullisuudesta saatetaan raportoida osana yrityksen strategiaa, kun taas pienemmät yritykset toteuttavat vastuullisuutta hyvin arkisessa toiminnassa. Suurimmaksi haasteeksi koetaan mediakentän polarisoituminen ja julkisen keskustelun mustavalkoistuminen. Haastatellut näkevät suomalaisyritysten olevan kansainvälisessä vertailussa maailman vastuullisimpia, minkä vuoksi julkishallinnon kiristyvät vaatimukset vastuullisuuden näytöistä turhauttavat. Tutkimus tuo osaltaan lisäymmärrystä yritysten vastuullisuusviestintään liitetyistä käsityksistä tiettyyn paikalliskulttuuriin sidottuna. Lisäksi tutkimus tuo esiin, miten yritysten toimintaympäristö ja konteksti vaikuttaa niiden tekemään vastuullisuusviestintään. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sisäisesti viestitty vastuullisuus on vaikea saada vastaamaan ulkoisten sidosryhmien kokemaa vastuullisuutta, ja että vastuullisuusviestintä on yhä monelle yritykselle kuormittavaa ja turhauttavaa. Jatkossa tulisi tutkia lähemmin sitä, miten yritysten ja kriittisten sidosryhmien välistä yhteisymmärrystä voitaisiin parantaa.
  • Hoffren, Outi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Twitter on yksi Internetin areenoista, joilla julkista keskustelua tänä päivänä käydään. Internetiin on liitetty suuria odotuksia siitä, että se voisi toimia yhteiskunnassa vuorovaikutteisen, demokraattisen julkisen keskustelun paikkana ja sosiaalisen median piirissä rakentuva henkilökohtainen joukkoviestintä on luonut uudenlaisia mahdollisuuksia kenelle tahansa osallistua julkisiin keskusteluihin. Viestintä sosiaalisen median piirissä on lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti 2010 -luvulla, mikä on lisännyt myös tutkijoiden kiinnostusta sähköistä vuorovaikutusta, sen rakenteita sekä yhteiskunnallista vaikutusta kohtaan. Syrjäytyminen puolestaan on ilmiö, joka nousee säännöllisesti esille mediassa, tutkimuksissa ja näihin liittyvissä keskusteluissa. Syrjäytymiseen voidaan nähdä olevan yhteiskunnan yhteinen huolenaihe. Tutkimuksen tavoitteena on Twitteristä haetusta aineistosta selvittää minkä teemojen ympärillä #syrjäytyminen – aihetunnisteella käydään keskustelua ja millaiseksi keskustelu rakentuu. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 170 tviitistä, jotka on haettu #syrjäytyminen – aihetunnisteella. Tutkielman teoreettinen tausta ja sen keskeiset käsitteet muodostetaan seuraavista kokonaisuuksista: julkisuusnäkemyksen muutos (McKee, Benkler, Habermas), julkinen keskustelu Internetin aikakaudella (Benkler, Castells), Twitter julkisen keskustelun areenana (mm. Bruns & Moe, Matikainen) sekä katsaus syrjäytymisen käsitteeseen ja aiempaan syrjäytymistutkimukseen (mm. Ahola & Galli, Myrskylä). Tutkielmassa aineistoa lähestytään sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Laadullisen sisällönanalyysin tukena käytetään määrällistä tarkastelua aineistosta havaittujen teemojen analysoinnissa. Tutkimusaineiston sisällönanalyyttisen tarkastelun perusteella nuorten syrjäytyminen on keskeinen, lähes koko aineistoa yhdistävä aihe. Muiksi aineistosta havaituiksi syrjäytymiseen liittyviksi keskeisiksi teemoiksi nousevat sukupuoli, lapset, palvelut ja hankkeet sekä harrastukset. Diskurssianalyysin kautta teemoja tarkasteltaessa aineistosta nousee esiin merkityksiä, joiden kautta keskeisiksi tunnistetaan eliitin ja ulkopuolelta puhumisen, sukupuoleen liittyvä sekä auttamiseen liittyvä ja huolidiskurssi. Aineistosta havaittuja teemoja ja diskursseja tarkastellaan tutkielmassa suhteessa Twitteriin julkisena keskusteluareenana sekä suhteessa laajempaan yhteiskunnalliseen syrjäytymiskeskusteluun. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että Twitter voi toimia areenaa, josta nousevasta keskustelusta rakentuu yhteiskunnallisesti kiinnostavaa syrjäytymiseen liittyvää puhetta ja merkityksiä. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella todetaan, että oletus Twitteristä eliitin verkostoitumismediana sekä aiemmasta syrjäytymistutkimuksesta tunnistettu huolipuhe on havaittavissa tutkimusaineistosta. Tutkimuksen johtopäätös on, että näiden kahden yhdistelmästä nousee julkista keskustelua, joka vaikkakin syrjäytymistä ulkopuolelta katsoessaan, muokkautuu auttamis- ja ratkaisuja hakevaksi puheeksi.
  • Heikkilä, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Turussa 18.8.2017 tapahtuneen puukotusiskun tunteellisia reaktioita Twitter-keskustelussa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten erilaiset moraaliset tunnekäytännöt ja -normit vaikuttavat tavallisten ihmisten tulkitaan terrori-teosta sosiaalisen median kansalaiskeskustelussa. Tunteet käsitetään tutkielmassa sosiaalisena ilmiönä, joita ihmiset jakavat keskenään järkyttävissä tapahtumissa kiinnittäessään huomiota niiden sosiaalisesti, poliittisesti ja moraalisesti merkityksellisiin puoliin. Erityisen huomion kohteena työssä ovat moraaliset tunteet, joita ihmiset käyttävät tehdessään arvotuksia oikeasta ja väärästä edistääkseen yhteisön hyväksymien normien mukaista toimintaa. Tutkimusaineisto koostuu 2982 keskusteluviestistä, jotka kerättiin 18.8.2017 lähtien mikroblogipalvelu Twitteristä aihetunnisteella #turkuattack. Aineistoa analysoitiin kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä käyttäen. Erityistä huomiota kiinnitettiin viesteissä tuotettuihin tapoihin oikeuttaa tunteita ja tulkintoja, sekä subjektipositioihin, joihin moraalisia arvotuksia liitettiin. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia moraalisia tunteita Turun puukotuksia käsittelevässä #turkuattack Twitter-keskustelussa nousi esiin? ja 2) Miten tunteet näkyivät tapahtuman määrittelyssä ja sitä käsittelevissä diskursseissa? Aineiston analyysi tuo esiin, että suurin osa kaikista keskustelujen viesteistä ilmaisi tai nimesi joitakin tunteita. Keskustelujen yleisimpiä moraalisia tunteita olivat ns. muita tuomitsevat negatiiviset tunteet eli inho (23,8 %), halveksunta (13,3 %), suuttumus (9,4 %) ja paheksunta (6,1 %). Myös muiden kärsimykseen eläytyvät tunteet eli myötätunto, sympatia ja empatia olivat aineistossa hyvin edustettuina (19,4 %). Pienempi joukko keskustelijoita näki iskussa aihetta myös ihailulle ja kiitollisuudelle (6,6 %). Lisäksi huomattiin, että terrorismin uhka ei saanut keskustelijoita juurikaan jakamaan ahdistusta, järkytystä ja pelkoa, jotka muodostivat yhdessä vain 9,8 prosenttia kaikista tunneilmauksista Tutkimuksessa havaittiin, että keskustelijoiden tavat tulkita ja tuottaa merkityksiä terrori-iskusta jakautuivat neljään diskurssiin, joiden tunneilmaisuja määritteli yksi neljästä moraalisesta tunteesta: myötätunto, ihailu, suuttumus ja inho. Myötätunnon diskurssissa muiden kärsimykseen eläytyvien moraalisten tunteiden tarkoituksena oli toimia uhrien hyväksi ja pyrkiä suojelemaan yhteiskunnan normeja ja yhtenäisyyttä terrorismin vaikutuksilta. Ihailun diskurssissa kriisitulkinnat kiinnittyivät iskussa aktiivisiin moraalisiin esimerkkitapauksiin eli sankareihin, jotka vahvistivat keskustelijoiden luottamusta kansallisiin instituutioihin ja ihmisten perustavanlaiseen tarpeeseen auttaa toisiaan hädässä. Suuttumuksen diskurssissa keskustelijat jakoivat moraalisia tuomioita niille, jotka olivat yhtäältä epäonnistuneet kriisin ehkäisemisessä ja joiden toiminta aktiivisesti hankaloitti kriisin rakentavaa ratkaisemista. Viimeisenä inhon diskurssia kuvaili vihamielinen asenne terroristia sekä syvä inho laittomia turvapaikanhakijoita kohtaan. Työn johtopäätöksissä diskursseista esitettyjä tulkintoja verrataan aikaisempaan teoriataustaan. Tulokset osoittavat muun muassa, että myötätuntoiset keskustelijat omaksuivat tulkinnoissaan monia valtavirtajulkisuudelle ominaisia rituaalisia tunnekäytäntöjä. Sen sijaan inhon diskurssi sijoittui selvimmin valtavirtajulkisuuden ulkopuoliselle vastajulkisuuden diskursiiviselle areenalle.
  • Myllymäki, Gina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee, laadullisen asennetutkimuksen menetelmän avulla, Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluissa esiin nousevaa argumentointia ja asennekäsityksiä keskusteluissa, jotka liittyvät seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin. Tutkimuksen aineistona on kolme Euroopan parlamentin täysistuntokeskustelua vuosilta 2017 ja 2019. Feministinen politiikan tutkimus toimii tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä, jossa esitellään eri feministisen ajattelun suuntauksia ja näiden näkemyksiä politiikan, sukupuolen, seksuaalisuuden ja kehon välisistä suhteista. Tutkielman aihe on ajankohtainen. Naisten oikeuksien heikentämispyrkimykset Euroopan unionin jäsenvaltioissa ja globaalisti ovat heikentäneet seksuaalioikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa. Konservatiivisten liikkeiden voimistumisella on ollut vaikutusta myös Euroopan parlamentin politiikkaan ja päätöksentekoon. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että etenkin kysymys oikeudesta aborttiin, ehkäisyn saatavuus ja kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus jakaa Euroopan parlamentin eri ryhmät vastakkain. Vihreät ja vasemmistoryhmät kannattavat feminististä määritelmää ja ratkaisuja, kun taas radikaalit ja konservatiivinen oikeisto vastustavat näitä. Tämän tutkielman tuloksista voidaan todeta, että asenteet aborttioikeutta, vähemmistöjen oikeuksia ja seksuaalikasvatusta kohtaan jakaa Euroopan parlamentin jäsenet vastakkain. Näitä oikeuksia kannattavat parlamentin jäsenet (EPP, S&D, ALDE, GUE/NGL, RE, Vihreät/ALE) argumentoivat ihmisoikeuksien ja yksilön vapauden kautta, jonka lisäksi nämä tunnistavat seksuaalisuuden, sukupuoli-identiteetin ja sosiaalisen sukupuolen (engl. gender) merkityksen yksilön kehitykselle ja hyvinvoinnille. Vastustavat parlamentin jäsenet (EKR, ID, EFDD, EPP) argumentoivat jäsenvaltioiden toimivaltaan ja syntymättömän lapsen oikeuksiin vedoten. Näiden puheenvuorojen esittäjät arvottavat perinteisiä perhe- ja sukupuolirooleja sekä biologisen sukupuolen (engl. sex) merkitystä. Yksittäiset EPP-ryhmään kuuluvat parlamentin jäsenet poikkeavat ryhmän linjasta kaikissa keskusteluissa, kun taas muihin ryhmiin kuuluvien parlamentin jäsenten esittämät yksittäiset puheenvuorot ovat ryhmäpuheenvuorojen kanssa linjassa. Analyysin tuloksista nousee lisäksi esiin, että puheenvuoroissa korostuu kaksijakoinen sukupuolikäsitys ja naisidentiteetti rakentuu pitkälti valkoisen, keskiluokkaisen, heteroseksuaalisen naiskäsitteeseen ympärille. Sukupuolen moninaisuutta ja muita sosiaalisia kategorioita ei oteta tarpeeksi huomioon keskusteluissa. Useat parlamentin jäsenet tarkastelevat naisia yhtenäisenä ryhmänä, mikä häivyttää näkyvistä marginaaliryhmät ja erilaiset kokemukset. Vaikka argumentaatiota käytiin puolesta ja vastaan, voidaan todeta, että yleinen asenne seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia kohtaan on myönteinen. Huomattavasti suurempi osa parlamentin jäsenistä kannattaa näiden oikeuksien toteutumista ja tunnustaa näiden oikeuksien merkityksen yksilön kehitykselle ja hyvinvoinnille.
  • Meurman, Iiris (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan keinoja eri asiantuntijaryhmät käyttävät rakentaessaan henkilökohtaista brändiään sosiaalisen median kanava LinkedInissä. Tarkastelun keskiössä on myös se, miten henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat toisiinsa asiantuntijoiden LinkedIn-profiileissa. Tutkimuksen lähtökohtana on verkkoon siirtynyt asiantuntijuus, joka on saanut vauhtia vuosina 2020 ja 2021 koronavirusepidemiasta. Epidemian myötä myös työttömyysluvut ovat lähteneet nousuun ympäri maailman, ja oman asiantuntijuuden esittämisestä on tullut kauppatavaraa, kun kilpailu työpaikoista on koventunut. Verkosta on tullut vaikuttamisen ja verkostoitumisen sekä oman asiantuntijuuden kauppaamisen areena. Merkittävään asemaan nousee sosiaalisen median palvelu LinkedIn, joka on asiantuntijoiden ja yrityselämän keskiössä oleva sosiaalisen median kanava, ja samalla maailman suurin ammatillinen verkostoitumispalvelu. Tutkimuksen kohteena on se, miten ja millaisin keinoin asiantuntijuutta rakennetaan LinkedInissä ja miten viestin vakuuttavuutta voidaan lisätä. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii vaikuttamisen ja verkkovaikuttamisen sekä henkilö- ja asiantuntijabrändäyksen käsitteet. Tutkimusmenetelmänä on käytetty retorista analyysia. Tutkimusaineisto koostuu 20 asiantuntijan LinkedIn-profiiliteksteistä. Asiantuntijat on jaettu tutkimuksessa neljään eri kategoriaan: sosiaalisen myynnin, markkinoinnin ja brändin ja asiantuntijabrändäyksen ammattilaisiin sekä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoihin. Tutkimus toteutettiin keräämällä aineisto LinkedInistä 7.1.–19.1.2021 välisenä aikana. Jokaiselta tutkimukseen osallistuneelta asiantuntijalta pyydettiin kirjallinen suostumus aineistojen käyttöön ja profiilien tekstikatkelmien esittämiseen osana pro gradu -tutkielmaa. Aineiston analyysin tukena on käytetty Arja Jokisen (2016) jaottelua väitteen esittäjään ja esitettyyn argumenttiin liittyviin retorisiin keinoihin sekä muihin retorisiin keinoihin. Aineiston analyysi osoittaa, että LinkedInin henkilö- ja asiantuntijabrändäyksessä käytetään verrattain paljon retorisia keinoja. Eniten retorisia keinoja käytetään esitettyyn argumenttiin liittyvien retoristen keinojen kategoriasta. Runsainta retoristen keinojen käyttö on henkilö- ja asiantuntijabrändääjien ryhmässä ja vähäisintä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoiden ryhmässä. Käytetyimpiä retorisia keinoja asiantuntijoiden henkilökohtaisessa brändäyksessä ovat numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, kolmen lista sekä puhujakategorialla oikeuttaminen. Tällaisten lyhyiden ja nopeiden vakuuttamisen keinojen nähdään tukevan monien sosiaalisen median kanavien struktuuria, joissa julkaisujen merkkimääriä on usein rajattu. Verkkovaikuttamiselle tyypilliseen tapaan, myös LinkedInissä yleisöjen rajaaminen on haasteellista, mikä osaltaan lisää puhujakategorialla oikeuttamisen suhteellisen suurta käyttöä aineistossa. Samalla tämä haastaa asiantuntijoita puhumaan useille yleisöille samanaikaisesti, mikä on ristiriidassa asiantuntijabrändäyksen kanssa, koska sen ydin keskittyy yhteen teemaan kerrallaan. Henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat LinkedInissä vahvasti toisiinsa. Asiantuntijaprofiileissa esiintyy molempia brändäyksen tyylejä, ja niitä käytetään jokaisessa asiantuntijaryhmässä päällekkäin. Suurempi painotus on kuitenkin asiantuntijabrändäyksessä. Tutkimus osoittaa, että henkilöbrändäyksellä voidaan värittää asiantuntijabrändäystä ja luoda inhimillisyyttä.
  • Mäntylä, Sade (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maailmanpolitiikan tutkimuksessa tunnettu demokraattisen rauhan teoria esittää, että demokratiat eivät sodi keskenään. Demokratioiden keskinäistä rauhanomaisuutta on selitetty mitä moninaisemmilla rakenteellisinstitutionaalisilla ja kulttuurisnormatiivisilla malleilla, mutta itse demokratian käsitteeseen on kiinnitetty vähemmän huomiota. Siksi tässä tutkielmassa tarkastellaan demokratian käsitteelle valikoidussa demokraattisen rauhan teoriassa annettuja merkityksiä diskursiivisen käsiteanalyysin avulla. Tutkielmassa pyritään selvittämään, missä määrin demokratian käsite on vakiintunut eri teoreetikoilla, ja millaisia eroja käsitteen sisältöön toisaalta liittyy. Erityistä huomiota kiinnitetään demokratian käsitteen suhteeseen liberalismiin ja yhdysvaltalaiseen maailmankuvaan. Tutkimushypoteesina on, että demokraattisen rauhan tutkimuksessa on keskitytty demokratian niin sanottuun pintatasoon, kuten demokratian muodollisiin instituutioihin. Toisena hypoteesina käytetään väitettä, että demokraattisen rauhan teoriaa vaivaa sen epäselvä suhde liberalismiin poliittisena ja taloudellisena aatteena, ja siksi DRT ei ole onnistunut selittämään rauhan mekanismeja uskottavasti. Tässä tutkielmassa väitetään, että rauhan ymmärtämiseksi tulee katsoa demokratian pintatasoa syvemmälle demokratian, oikeusvaltion ja perus- ja ihmisoikeuksien muodostamaan symbioosiin oikeusjärjestyksen syvärakenteessa. Toisin demokratiasta sanoen puhuttaessa tulisi itse asiassa tarkoittaa tutkielman luvussa 4 tarkemmin esiteltävää laajaa oikeusvaltioperiaatetta. Vain tällöin demokraattinen arvomaailma läpäisee yhteiskunnan ja valtion rakenteet siten, että rauha – niin valtion sisäinen, kansainvälinen kuin globaalikin – voi olla kestävää. Sekä rauhantutkimuksessa että suomalaisessa oikeusteoreettisessa tutkimuksessa vallitsee varsin laaja konsensus siitä, että demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia tulisi analysoida erottamattomana kolmiona, jonka kulmat täydentävät toisiaan. Tässä suhteessa myös marxilaisen maailmanpolitiikan tutkimuksen analysoima maailmanpolitiikan systeemitaso, erityisesti liberalismi ja sitä ilmentävän liberaalin oikeuden sisäiset ristiriitaisuudet, nousee merkittävään asemaan. Tutkielmassa esitetään, että poliittisen liberalismin eli liberaalidemokratian periaatteiden erottaminen taloudellisesta uusliberalismista on keskeistä demokraattisen rauhan ja laajemminkin maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta. Poliittinen ja taloudellinen liberalismi nähdään usein toisiaan tukevina aatteina, vaikka ne voivat itse asiassa vaikuttaa toistensa vastavoimina: uusliberalistinen maailman talousjärjestelmä uhkaa poliittista liberalismia eli demokratiaa, oikeusvaltiota ja perus- ja ihmisoikeuksia, eikä sitä nimestään huolimatta voida pitää aidosti uskollisena liberalismin periaatteille. Analyysin tulokset osoittavat, että demokratia ymmärretään DRT:ssa useimmiten kansallisvaltiossa vaikuttavaksi vaali-instituutioksi ja poliittisiksi oikeuksiksi, ja että ainakin osa demokraattisen rauhan tutkimuksesta edistää yhdysvaltalaista maailmankuvaa ja taloudelliskapitalisista liberalismin tulkintaa. Tulosten yhteenvedon jälkeen pohditaan sitä, miten DRT:n tuottamat demokratiadiskurssit asettuvat liberaalihegemoniseen maailmanjärjestelmään ja mitä tämä tarkoittaa demokratian ja rauhan kannalta, joten teoreettisen panoksen ohella tutkielmalla on vahva käytännöllinen ja normatiivinen ulottuvuus.
  • Ekengren, Annette (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ilmastokriisin torjuminen ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosien aikana ilmastoaktivistien puheesta valtioiden, yritysmaailman ja yhteiskunnallisten toimijoiden tulevaisuusstrategioiden keskiöön. Keskustelussa nykyisen talousmallin kyvyttömyydestä luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle esitetään ratkaisuksi usein kiertotaloutta. Kiertotalous on kestävä vaihtoehto lineaariselle talousmallille ja tärkeässä osassa yllä mainituissa suunnitelmissa. Samalla ympäristötietoisuus ja kiinnostus kestäviä ratkaisuja kohtaan ovat yleistyneet myös kansalaisten parissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kestävyysteemojen valtavirtaistumista tarkastellaan viestinnän näkökulmasta. Tutkielma perehtyy siihen, miten kiertotalousyritysten asiantuntijat kehystävät kiertotalouden viestintää ja mikä kiertotalouden viestinnän kehysten suhde on kestävän viestinnän teorioihin. Kiertotalouden viestintä on aiheena ajankohtainen, mutta niukasti tutkittu. Myös kestävän viestinnän teorian pohjalta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia on vähän. Tutkielmassa on pyritty osaltaan täydentämään näitä puutteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu viestinnän ja markkinoinnin tutkimuksen kestävän viestinnän teorioiden pohjalta. Kestävä viestintä on tutkimuksen mukaan viestintää, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä ja luomaan yhteiskunnallista muutosta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Leuphanan yliopiston ympäristö- ja kestävän viestinnän instituutin tutkijat sekä William Kilbourne ja Pierre McDonagh. Tutkimuksessa todetaan, että luonnon itseisarvoa korostava eli ekosentrinen kestävä viestintä haastaa länsimaissa hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman, joka pyrkii jatkuvaan talouskasvuun luonnon kustannuksella. Tästä syystä kestävän viestinnän toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Kestävän viestinnän teoria saa tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä parikseen kiertotalouden käsitteen, johon liittyy ajatus luonnonvarojen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden suomalaisen kiertotalousyrityksen viestinnän parissa työskentelevän henkilön teemahaastatteluin toteutetuista haastatteluista. Yritykset valittiin yhtä lukuun ottamatta Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listauksesta ja ne edustavat erilaisia kiertotalouden liiketoimintamalleja. Teoriaohjaavassa aineiston kehysanalyysissa käytettiin Anna-Maija Puroilan puheen kehysanalyysia, jonka avulla puheesta tunnistettiin yhteisiä perspektiivejä ja kielellisiä kuvauksia. Aineiston analyysissa kiertotalousyritysten asiantuntijoiden puhe jakautui neljään kehykseen, jotka ovat muutoksen, vaikuttamisen, tasapainoilun ja ymmärrettäväksi tekemisen kehykset. Kehyksissä muodostuu kuva ajan hermolla toimivista kiertotalousyrityksistä, jotka haluavat tuottavan liiketoiminnan ohella olla luomassa kestävää muutosta. Tärkeä löydös oli kiertotalouden viestinnässä nähtävät haasteet, jotka liitettiin kuluttajille suunnattuun kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen viestintään. Yhteiskunnallisten tahojen puolestaan koettiin olevan hyvin perillä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aiheista ja niiden merkityksestä. Tutkielman tärkein anti on sen tarjoama uusi tieto sekä kiertotalouden viestintää että kestävää viestintää koskien. Analyysi osoittaa, että kun kestävää kehitystä tavoitellaan kiertotalouden keinoin, on haasteena hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman sijaan ruohonjuuritaso: kansalaisten asenteet, ennakkoluulot ja tiedon puute. Tutkielman tulokset viittaavat näin ollen siihen, että kestävä kehitys on länsimaissa noussut talouskasvun vierelle osaksi paradigmaa ylläpitävien yhteiskunnallisten toimijoiden intressejä. Kestävän viestinnän teorian kannalta olennainen johtopäätös on se, että kiertotalous mahdollistaa kestävää kehitystä edistävän viestinnän tavalla, joka ei ole ollut kestävän viestinnän teorioiden näkökulmasta aiemmin mahdollista.
  • Kantola, Emmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia sitä, miten ekologista estetiikkaa käytetään Suomen markkinoilla toimivien vaateyritysten visuaalisessa markkinointiviestinnässä sekä miten markkinointiviestintä sopii yhteen yritysten vastuullisuuskuvausten ja toimintatapojen kanssa. Ekologisen estetiikan käsitteellä viitataan siihen, miten estetiikan avulla ihmisten kulutustottumuksia voidaan ohjata kestävämpään suuntaan. Tutkimus toteutettiin analysoimalla neljän eri kokoisen Suomen markkinoilla toimivan ja itseään vastuullisuudella markkinoivan yrityksen lookbook-kuvastoja. Tutkimusmenetelmänä on representaatioanalyysi. Kaikissa aineiston kuvastoissa on käytetty ekologisen estetiikan piirteitä. Yhdessä kuvastossa oli käytetty teknisiä ratkaisuja ja kolmessa muussa ympäristöarvoja, mutta ympäristöarvojen piirteet vaihtelivat. Kuvastojen visuaalisen markkinointiviestinnän ekologisuuden representaatiot loivat samaa kuvaa kuin myös yritysten vastuullisuuskuvaukset. Osa yrityksistä ei kuitenkaan kertonut läpinäkyvästi omista toimintatavoistaan. Vaikka ekologisen estetiikan avulla voidaan muuttaa kulutustottumuksia kestävämpään suuntaan, se ei ole ainoa ratkaisu. Ekologisen estetiikan lisäksi tarvitaan myös enemmän tietoa kuluttajille ostopäätöksien tueksi ja yritysten tuotantotapojen sääntelyä.
  • Henriksson, Mikaela (Helsingin yliopisto, 2020)
    Denna magistersavhandling studerar om det finns könsstereotyper bland de kandidater som ställde upp i riksdagsvalet i Finland år 2019. Med stereotyper menas i detta fall en generalisering av karaktärsdrag av en grupp, som inte tar i beaktande de individuella skillnaderna inom gruppen. Stereotyper är en kognitiv struktur som påverkar hur vi tar in och använder oss av information. Stereotyper hänger på det sättet ihop med diskriminering samt att stereotyper kan användas för att rättfärdiga diskriminering. Könsstereotyper kan leda till ojämlik representation och ojämlikt deltagande i politiken. Denna forskning är baserad på Riksdagskandidatundersökningen 2019. Forskningsfrågan som studeras är ”Finns det könsstereotyper bland politikerna i Finland? Vilka faktorer påverkar dessa antaganden?”. Utöver denna forskningsfråga studeras fem följande hypoteser: H1: Äldre personer har mera stereotyper än yngre. H2: Kandidater från högerpartier har mera stereotyper än kandidater från vänsterpartier. H3: Män har mera könsstereotyper än kvinnor. H4: Högutbildade har mindre stereotyper än lågutbildade. H5: Invalda i riksdagen har mindre stereotyper än icke invalda kandidater. Resultaten visar i likhet med teorin kring stereotyper och könsstereotyper samt tidigare forskningsresultat att det finns könsstereotyper bland riksdagskandidaterna i Finland och därmed i politiken. Det finns dock skillnader mellan könsstereotyper om policyområden samt karaktärsdrag. Resultaten för när vi studerar policyområde visade att tre av fem hypoteser är sanna. Det vill säga bland riksdagskandidaterna i Finlands riksdagsval år 2019 visade det sig att äldre har mera stereotyper än yngre samt att män har mera stereotyper än kvinnor. Utbildningsnivån bland kandidaterna är även det en påverkningsfaktor som tyder på att kandidater med högskoleutbildning har mindre stereotyper än de med lägre utbildningsnivå. Resultaten visar att kandidaterna från partierna Sannfinländarna, Centern och de små partierna som inte är representerade i riksdagen har mera stereotyper än de andra partiernas kandidater. Däremot är det anmärkningsvärt att ingen av de fem hypoteserna kunde konstateras signifikanta för karaktärsdrag.
  • Hämäläinen, Heli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa analysoidaan EU:n strategista kumppanuutta Kiinan kanssa, ja etenkin sen kehitystä vuosina 2016–2019. Osapuolten välinen strateginen kumppanuus alkoi vuonna 2003, ja se on hiljalleen laajentunut etenkin taloudellisten intressien motivoimana jopa yli 60 aladialogia kattavaksi koordinoiduksi yhteistyöverkostoksi. Toimivien EU–Kiina-suhteiden merkitys on korostunut etenkin viime vuosikymmeninä Kiinan noustua sekä taloudellisella, poliittisella että sotilaallisella mittapuulla merkittäväksi suurvallaksi. Suhteiden kehityksen lisäksi tutkielmassa analysoidaan sitä, miten strateginen kumppanuus toimii EU:n suhteellisen ja rakenteellisen ulkopolitiikan välineenä. Suhteellinen ulkopolitiikka viittaa toimijan pyrkimyksiin vaikuttaa muiden toimijoiden käyttäytymiseen, asenteisiin, sekä suhteisiin heidän kanssaan, kun taas rakenteellinen ulkopolitiikka on pidemmän aikavälin rakenteellisten muutosten ja reformien tukemista tietyssä yhteisössä. Toisaalta sekä suhteellinen että rakenteellinen ulkopolitiikka ovat myös keskeisessä osassa EU:n ulkopoliittisen identiteetin ja roolin rakentumisessa. Tutkielman metodina on käytetty kehystämisanalyysia, jonka avulla hahmotetaan komission kannalta suhteiden diskursiivisia sekä toiminnallisia painopisteitä ja kehitystä. Aineistona puolestaan toimii komission vuosien 2016 ja 2019 Kiina-strategiat, sekä avoimista lähteistä kerätyt tiedot aikavälillä toteutetusta käytännön yhteistyöstä. Vuoden 2016 ja 2019 tiedonantoja vertailtaessa keskeiseksi huomioksi nousee se, että vuoden 2019 strategiassa EU:n retoriikka Kiinaa kohtaan on selkeästi suorempaa ja tylympää kuin edeltäjässään. Taustalla piilee etenkin jo 2000-luvulla alkunsa saanut tyytymättömyys Kiinan hitaaseen taloudellisten uudistusten tahtiin, joka käytännössä heijastaa siis EU:n rakenteellisen ulkopolitiikan tavoitteiden epäonnistumista. EU:n turhautumisesta huolimatta kumppaneiden välisen yhteistyön tuloksellisuus on kuitenkin ollut kaikkein tehokkainta taloudellisen ja kestävän kehityksen aloilla, jossa molempia osapuolia kannustaa myös yhteiset taloudelliset intressit. Yhteistyö rauhan ja turvallisuuden puolella puolestaan on lähinnä diskursiivista, mutta alan korostaminen on silti EU:lle tärkeää sen oman toimijaidentiteetin rakentumisessa.
  • Tyhtilä, Taavi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Teknologinen murros on mahdollistanut teollisuusyhteiskuntien siirtymän kohti uudentyyppisiä datayhteiskuntia. Muutoksessa on kyse monitasoisesta ja dynaamisesta sosiaalisesta ilmiöstä, joka järjestää uudelleen yhteiskuntien rakenteita, toimintaperiaatteita ja sosiaalisia suhteita. Tutkielma tarkastelee kriittisesti Euroopan komission vuosien 2010-2020 välillä kommunikoimaa visiota eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja tavoitteista. Komission mukaan uuden teknologiaekosysteemin ja digitaalisen poliittisen talouden muodostamalla digitaalisella toimintaympäristöllä sekä sen tuottamalla datalla on strateginen merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Tutkielma selvittää 1) millaista visiota komissio kommunikoi eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja miten digitaalisen toimintaympäristö, sen eri osatekijät ja toimijat merkityksellistetään tavoitteiden määrittelyn yhteydessä, sekä 2) millaisille ideoille komission visio perustuu ja millaisia ideationaalisia elementtejä hyödynnetään sen kerronnallistamisen yhteydessä. Tutkielmassa omaksutaan ideationaalisesti suuntautunut kriittisen poliittisen talouden ja teknologian tutkimuksen holistinen lähestymistapa, jonka apuna analyysin yhteydessä hyödynnetään narratiivista politiikkakehystä (NPK). Teoreettiset lähtökohdat kyseenalaistavat datayhteiskuntien kehitysprosessien luonnollisuuden ja deterministisyyden, osoittamalla niiden olevan valintojen seurausta, joiden taustalla vaikuttavat ideoiden tuottamat oletukset ja kuvitelmat kehityksen seurauksista ja haluttavuudesta. Tämä mahdollistaa datapolitiikkaa ohjaavan vision haastamisen sekä sen etujen ja mahdollisuuksien, haittojen ja kustannusten kriittisen arvioinnin. Primääriaineiston muodostavien komission politiikkadokumenttien (33kpl) ja ehdotusten pohjalta annetun lainsäädännön (3kpl) yhteydessä tunnistettujen politiikkanarratiivien laadullinen analyysi ja kriittinen arviointi auttaa tarkastelemaan, miten komissio kerronnallistaa datayhteiskuntien muutoksen osatekijöiden ja toimijoiden merkitystä sekä näiden välisiä suhteita. Kerronnallistamisen kautta selviää, miten komissio luo talouteen, teknologiaan ja edistykseen yhdistyvien kuvitelmien välityksellä käsitystä yhteiskunnalliseen muutoksen liittyvistä jaetuista tavoitteista ja yhteisestä hyvästä. Analyysin keskiössä ovat tavat, joilla komissio rajaa ja merkityksellistää datafikaatioon liittyvän poliittisen projektin yhteydessä digitaalisen toimintaympäristön historialliset kehitysprosessit, objektit ja subjektit politiikan, hallinnan ja julkisen keskustelun kohteeksi. Analyysin perusteella komissio on omaksunut positivistiselle epistemologialle, talousliberaalille uskomusjärjestelmälle ja dataimperatiiville perustuvan teknoutopistisen kuvitelman moderniudesta, joka rajaa datapolitikan tavoitteet teknologisen determinismin, Big data -paradigman ja valvontakapitalismin talouslogiikan saneleman instrumentaalisen rationaliteetin edellyttämän digitaalisen hallinnan toiminnoiksi. Datapolitiikan tarkoitus ei ole muuttaa vallitsevan järjestelmän logiikkaa tai sen kehityssuuntaa vaan 1) mahdollistaa oikeanlainen toiminta ja 2) rajoittaa haittavaikutuksia. Taustalla on uskomus Big Datan, markkinoiden ja digitaalisen hallinnan muodostaman kolminaisuuden ongelmanratkaisukyvystä, joka takaa datayhteiskuntien tehokkuuden, talouskasvun ja sosiaalisen edistyksen. Kehityssuunta ei ole ongelmaton, ja on johtamassa valvontayhteiskuntien syntymiseen. Yhteistuotannolliset palautesilmukat legitimoivat datafikaation kiihdyttämistä ja luonnollistavat valvontakehitystä, normalisoimalla prosessit osaksi modernien datayhteiskuntien elämää. Datan sekä sitä tuottavien subjektien ja objektien arvouttamisprosessit noudattavat vallitsevan talousjärjestelmän imperatiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa demokraattisten arvojen kanssa. Hallitsevan vision rajattu ja itseään vahvistava episteeminen positio hankaloittaa vaihtoehtoisten kuvitelmien esittämistä ja uusien ideoiden syntymistä, mikä lisää kehityksen determinististä luonnetta ja tulkintaa sen väistämättömyydestä. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta niiden tekeminen kilpailukykyiseksi edellyttää yhteiskunnallista painetta ja poliittista halua muuttaa nykyistä järjestystä.
  • Säävälä, Roosa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Euroopan unionia syytetään usein demokratiavajeesta eli demokraattisen vastuun puutteesta kansalaisia kohtaan. Demokratiavaje merkitsee kansalaisista etääntymistä, yhteisen ja koherentin politiikan puuttumista ja usein myös julkisuusvajetta eli päätöksenteon ja kansalaiskeskustelun läpinäkymättömyyttä. Ylikansallisen eurooppalaisen julkisuuden esteinä voidaan nähdä eurooppalaisten suuri diversiteetti, kuten erilaiset identiteetit ja lukuisat eri kielet. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, miten Euroopan komission viestintästrategiassa esiintyvät eurooppalaisen julkisuuden ideaalit toteutuvat Instagramissa. Komission viestintästrategia ihannoi habermasilaisia keskustelun ideaaleja korostaen demokraattisen kansalaiskeskustelun tärkeyttä. Se esittelee kunnianhimoisia tavoitteita siitä, kuinka nousevassa eurooppalaisessa julkisuudessa kansalaisten ääni pääsee kuuluviin ja komissaarit voivat olla suorassa vuorovaikutuksessa kansalaisten kanssa. Instagram on valikoitunut tutkimuksen kohteeksi siksi, että se on yksi maailman suosituimmista sosiaalisista medioista ja erityisesti nuorten käyttäjien suosiossa. Instagramia on tutkittu vain vähän organisaatioviestinnän ja poliittisen viestinnän alustana, ja valtaosa tutkimuksesta on painottunut yksittäisiin käyttäjiin. Tutkielmassa havaitaan, että Instagramissa ei juuri synny aitoa kansalaiskeskustelua: suurin osa kommenteista ei tuo keskusteluun lisäarvoa eikä komissio itse ole aktiivisesti keskustelussa mukana. Aineisto osoittaa, että komission strategiassa esiintyviä habermasilaisia ideaaleja on vaikea toteuttaa käytännössä, eivätkä ne välttämättä sovi sosiaalisten medioiden toimintaympäristöön. Kansalaisten tavoittaminen sekä rationaalisen keskustelun puute ovat edelleen Euroopan julkisuusongelman ytimessä. Tutkielma ehdottaa, että julkisuutta tulisi kenties ymmärtää uusilla tavoilla Habermasin kritiikin kautta esimerkiksi Mckeen postmodernin julkisuusteorian tai Mouffen kiistelevä moniarvoisuuden kautta.
  • Lempiäinen, Nikolas (Helsingin yliopisto, 2020)
    One of the most debated legislations of the European Union addresses the questions of free speech on the internet and remuneration between the content creators and the content provider platforms. Directive on Copyright in the Digital Single Market came to force on 7 June 2019 and EU countries have 24 months to translate it into national law. The directive has been called one of the most controversial directive implementations in recent history. It has changed the rules of how content sharing platforms (social media platforms) can present and share content made by users. Thus it addresses questions of free speech and communication. The objective of the thesis was to understand how freedom of speech was presented in the news coverage regarding the directive and who supported and who were against the directive. It was important to understand how the new rules for social media age were argued to understand possible motives for these rules, which have an effect on social media communication and thus for the operating model of traditional media. The research method of the thesis is a thematic qualitative text analysis and the data was collected from online newspaper articles from Finland, UK, USA. Six themes were identified from the data: argumentation related to remuneration for content, discourse of power struggle, sharing of content, banning of memes and videos, “saving of the European culture” and lobbying. Most importantly free speech together with the economic aspects were the most underlying themes of the data. This is due to the fact that the sharing of content and remuneration are the main aspects of the legislation and thus it was logical that the discussion surrounded these topics. What resonated in the free speech context was the “meme ban” issue, which could be identified as the most populistic cornerstone in the discussion as it was the most concrete effect, which was argued to be realised from the legislation. Populist politicians seemed to oppose the legislation, while some EU politicians argued for it. Technology companies promoted the meme ban in a way that could be described as lobbying. Some famous artists also published columns in support of the directive, but it has to be noted that the directive most likely benefits them financially. The dichotomy of technology companies vs. EU, content creators such as newspapers was present. Mostly the directive was opposed due to its restriction on free speech and the directive was supported due to leveling the playfield financially. Free speech and financial benefit thus worked in a counterpoise to each other. Overall the argumentation proved interesting questions of the traditional media's role in the age of social media and how the agenda setting role of the traditional media has diminished to a point where a legislator finds it necessary to force rules to preserve the quality of public discourse, at the cost of freedom of speech. How much of the actual effects will diminish freedom of speech remains to be seen and thus could be a subject to a future research.
  • Saari, Leevi (Helsingin yliopisto, 2021)
    This thesis analyses the regulation of platform economy in the European Commission. The rise of large technology corporations as the underlying infrastructure of much of social activity has received fervent attention in recent years. However, there is still little consensus on the implications of this process. Does the new platform economy affect only market processes, or does it have broader societal consequences? Further, is platform economy something truly new or is it only a continuation of past forms of corporate power? These questions have acute practical importance. On the 15th of December 2020, the European Commission released a proposal for legislation that seeks to address the power of large platform corporations, called the “Digital Markets Act”. What kind of corporate power does this proposal seek to regulate? And what does it suggest about the regulatory paradigm of the European Commission? The contribution of this thesis consists of three parts. The first part is conceptual. In Chapter 2, an original analytical framework for classifying different dimensions of platform power is proposed. This framework helps to illustrate the continuities and novelties in the capabilities of platform corporations and bring together disconnected strands of research from different disciplines. The second part is empirical. In Chapter 3, the development of platform regulation in the European Commission from Spring 2015 to December 2020 is explained and the framework developed in Chapter 2 is used to analyze a recent proposal for regulation of platform economy, the Digital Markets Act. The last part of the contribution is theoretical. In Chapter 4, the Commission’s proposal is mapped on the horizon of potential alternative contrast spaces, which helps to illuminate the underlying political choices and clarify possible contradictions between different authors. The key conclusion of the work is that the European Commission has sought to address platform economy primarily as an aberration of efficient market processes. This has impacted the type of knowledge that is used in policymaking as well as the range of stakeholders consulted for the legislation. As a consequence, the European Commission ends up seeing platform corporations as actors whose capabilities are limited to manipulation of market activities. Systematic treatment of alternative framings is used to illuminate opportunities for broader analyses on the role of platform economy in the global political economy.
  • Hakulinen, Siiri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä maisterintutkielmassa pyritään vastaamaan työnantajabränditutkija Lara Morokon ja Mark D. Uncles’n vetoomukseen työnantajabrändikokemusten tutkimiseksi ja tarkastelemaan sitä, millainen rooli työnantajabrändikokemuksilla on työnantajan houkuttelevuuden rakentumisessa. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen puitteissa tutkitaan sitä, millaiset työnantajabrändikokemukset koetaan vaikuttavimpina. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee puolestaan sitä, millaiset työnantajabrändimielikuvat lisäävät työnantajan houkuttelevuutta. Kolmas tutkimuskysymys perehtyy siihen, miten tutkimuksessa sovellettu työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden Suomessa työskentelevän ohjelmistokehittäjän teemahaastatteluista. Ohjelmistokehittäjät ovat työnantajabrändin tutkimuksen näkökulmasta kiinnostava kohde siksi, että heistä on digitalisaation myötä tullut haluttua työvoimaa, joista työnantajat kilpailevat kiivaasti. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa analyysirunkoina hyödynnettiin työnantajabrändikokemuksen käsitettä sekä Pierre Berthonin ym. luomaa ja Mira Matilaisen suomalaisiin ohjelmistokehittäjiin soveltamaa työnantajabrändin houkuttelevuutta mittaavaa EmpAt-mallia. Tutkimustulokset osoittavat, että vaikuttavimmiksi koetaan sellaiset työnantajabrändikokemukset, jotka ovat ihmisten—mieluiten ennalta tuttujen yrityksen työntekijöiden—välittämiä ja joissa työnhakija saa sisäpiiritietoa siitä, millaista yrityksessä on olla töissä. Houkutteleviksi mielletään kovamaineiset työnantajat, jotka tarjoavat rennon, yhteisöllisen ja ihmiskeskeisen työympäristön ja tukevat työntekijöidensä ammattitaidon kehittymistä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tulevien kollegojen työntekijäkokemuksella on merkittävä vaikutus siihen, miten houkuttelevaksi työnhakijat työnantajayrityksen mieltävät. Perinteisen, viestinnän ja markkinoinnin keinoin tehtävän työnantajabrändäyksen sijaan yritysten saattaakin olla kannattavampaa keskittyä nykyisten työntekijöiden työntekijäkokemuksen kehittämiseen. Tutkimuksen perusteella työnantajien tulisi keskittyä erityisesti luomaan epäformaali ja työntekijöitä sekä yhteisöä arvostava työympäristö, jossa panostetaan työntekijöiden ammatillisen kehityksen tukemiseen. Ammattitaitoiset työntekijät ovat omiaan nostattamaan työnantajan mainetta, joka niin ikään houkuttelee työntekijöitä yrityksen palkkalistoille. Tutkimuksessa todettiin myös, että työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta tarjoamalla tutkijoille näkökulman, joka ottaa huomioon sekä yrityksen markkinoinnin ja viestinnän keinoin kehittämän työnantajabrändin, että subjektiivisen työntekijä- ja työnhakijakokemuksen. Työnantajabrändikokemuksen linssin läpi katsottuna työntekijät ja hakijat nähdään passiivisen yleisön sijaan aktiivisina toimijoina, joilla on paljon valtaa määritellä, millaiseksi yrityksen työnantajabrändi mielletään. Yritysten mahdollisuudet hallita ja kontrolloida työnantajabrändipääoman muodostumista sen sijaan nähdään aiempaa rajallisempina. Työnantajabrändikokemus syntyy työnantajabrändin ja työntekijäkokemuksen vuorovaikutuksessa ja tuottaa työnantajabrändimielikuvia, joista työnantajabrändipääoma puolestaan muodostuu. Tämän uuden käsitteen avulla niin tutkijat, kuin työnantajatkin voivat lisätä ymmärrystään siitä, miten työnantajabrändipääoma kumuloituu työnhakijakokemuksen, työntekijäkokemuksen ja työnantajabrändäyksen vaikutuksen tuloksena.
  • Trémouille, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa asiantuntijoiden suhtautumista sosiaalista mediaa ja niiden algoritmeja sekä personointia kohtaan. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalisen median muuttama tapamme vastaanottaa tietoa maailmasta ja ajankohtaisista aiheista. Sosiaalisen median vaikutus esimerkiksi sosiaalisten kuplien muodostumiseen on puhuttanut julkisuudessa paljon, mutta aihe jakaa tutkijoiden mielipiteitä vahvasti. Vaikka monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet kuplien muodostumisen, niistä puhutaan edelleen paljon. Ja vaikka julkisessa keskustelussa on lisääntynyt puhe sosiaalisen median mahdollisista haittapuolista ja sen seurauksena luottamus palveluita kohtaan on käyttäjien keskuudessa horjunut, palveluiden käyttö ei ole suinkaan vähentynyt. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, kuinka sosiaalinen media vaikuttaa tapaamme saada tietoa ja mikä rooli käyttäjän omalla toiminnalla on tiedon kulussa. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla neljää sosiaalisen median ja algoritmien parissa työskentelevää asiantuntijaa. Kaksi haastateltavaa työskentelee tutkijana ja kaksi sosiaalisen median algoritmien parissa konsultteina. Haastattelut analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen. Haastateltujen asiantuntijoiden näkemykset sosiaalisesta mediasta ja algoritmeista sekä suhtautuminen niitä kohtaan mukailivat vahvasti yleistä asiantuntijoiden suhtautumista: he näkivät palveluissa paljon hyvää, mutta suhtautuivat kriittisesti moniin vallitseviin suuntauksiin ja kehityskulkuihin. Haastateltavien näkemyksen mukaan palveluiden käyttäjillä on merkittävä vaikutus siihen, millaista sisältöä algoritmit näille personoivat. Käyttäjät eivät kuitenkaan ole tietoisia omasta vaikutuksestaan tai mahdollisuuksistaan vaikuttaa sisältöjen personointiin. Kaikissa haastatteluissa korostui sosiaalisen median kasvanut merkitys ihmisten arjessa. Sosiaalisen median hyödyt yksittäisille käyttäjille ovatkin niin suuret, että mahdollisia haittoja on helppo ylenkatsoa. Sen sijaan, että käyttäjien tietoisuutta potentiaalisista ongelmista pyrittäisiin lisäämään, ehkä tärkeämpää olisikin saada käyttäjät välittämään. Vaikka sosiaalisen median vaikutusta sosiaalisten kuplien muodostumiselle on monissa tutkimuksissa kyseenalaistettu, ei ajatusta niistä kannata kuitenkaan haudata ja hylätä. Erityisesti, koska sosiaalisen median palvelut ja niihin liittyvä teknologia kehittyvät huomattavasti nopeammin kuin kattava tutkimustieto aiheesta, on sosiaaliseen mediaan liittyvä keskustelu ajankohtaista ja tärkeää.
  • Immonen, Erik (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma tarkastelee sitä kehitysprosessia, joka voidaan tunnistaa Charles de Gaullen puheissa Algerian itsenäistymiseen Ranskasta johtaneen sodan viimeisinä vuosina.Tutkimuskysymys on seuraava: millaisia muutoksia Charles de Gaullen Algeriaa koskeneissa puheissa tapahtui vuosina 1958-1962? Tutkielma osoittaa, että muutos oli todellinen: vetoomukset kapinallisille paluusta normaaliin arkeen ja retoriikka ranskalaisesta Algeriasta sekä kansallisesta harmoniasta muuttui puheeksi itsehallinnosta, sitten kommenteiksi algerialaisesta Algeriasta ja lopulta suvereenista, itsenäisestä Algerian valtiosta. Klassinen realismi auttaa ymmärtämään tätä muutosta: Ranska ei kokenut sotilaallista tappiota sodassa, eikä Ranskan talous ollut romahtanut sodan vuoksi. Ranska salli Algerian itsenäistymisen siksi, koska se oli de Gaullen näkökulmasta paras keino turvata Ranskan intressit vaikeassa tilanteessa. De Gaulle katsoi, että Ranskan intressit todella muuttuivat vuosina 1958-1962, ja tämä näkyi myös siinä, millaisia puheita hän noina vuosina piti: klassinen realismi auttaa ymmärtämään tuota muutosta, jonka puitteissa alun perin armeijan tukema, ranskalaiselle Algerialle tukeaan osoittaneelta vaikuttanut valtiomies päätyi julkisesti puolustamaan dekolonisaatiota Ranskan suuruuden ja vallan takaavana linjana. Klassinen realismi tarjoaa yhden mahdollisen, nähdäkseni arvokkaan tulkinnallisen viitekehyksen, jonka puitteissa de Gaullen toimintaa voi pyrkiä ymmärtämään. Hänen julkiset puheensa ja lehdistötilaisuutensa paljastavat kiehtovan kehityskulun: niistä näemme, kuinka de Gaulle avoimesti linjasi toimivansa ennen kaikkea Ranskan ja sen intressien puolesta, ja kuinka hän oli juuri Ranskan ja sen edun vuoksi valmis muuttamaan kantaansa suurissakin kysymyksissä ja asettamaan intressien tavoittelun ohjaaman rationaalisen ulkopolitiikan tiettyjen muiden periaatteellisten aiheiden edelle: hän oli paitsi valmis, myös kykeneväinen valitsemaan epätäydellisessä maailmassa epätäydellisistä vaihtoehdoista sen, jota piti vähiten huonona.
  • Aulake, Marianne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma selvittää, miten Suomen turvallisuuspolitiikassa puhutaan ilmastonmuutoksesta turvallisuusuhkana. Ilmastonmuutoksen uhkaa määrittää se, mihin tai keneen se kohdistuu, millä tavoin se kohdistuu Suomeen, millainen se on uhkana ja kenen vastuulla siihen vastaaminen on. Suomen ilmastoturvallisuuspolitiikan yleistilan ja ilmastonmuutoksen poikkileikkaavan luonteen ymmärtäminen on tärkeää tulevaisuuden päätöksenteolle. Tutkielmassa tarkasteltiin kehysanalyysilla 22 aineistodokumenttia, joihin kuului ulko-, sisä- ja puolustusministeriöiden selontekoja, tulevaisuuskatsauksia, sekä muita turvallisuuspolitiikkaa käsitteleviä dokumentteja 2000-luvun ajalta. Perinteisesti suppean turvallisuuskäsityksen ja ”kovan politiikan” ministeriöiden julkaisuja lähestyttiin laajan turvallisuuskäsityksen ja ilmastoturvallisuuden teorian kautta. Ilmastoturvallisuuden viitekehyksen ja aiemman turvallisuustutkimuksen perusteella luotiin malli tutkimuskysymyksiin vastaamiselle. Tätä mallia sovellettiin aineistoanalyysin edetessä. Tulosten perusteella suomalainen aineisto ei suoraan vastaa kirjallisuudessa esitettyjen ilmastoturvallisuuden diskurssien ja kansainvälisen tutkimuksen oletuksia. Vaikka aineistodokumentit puhuvat ilmastonmuutoksen vakavuudesta, ne näkevät sen luomat riskit pääsiassa kaukaisina ja hitaasti kehittyvinä. Jo havaittavissa olevien vaikutusten, kuten köyhyyden lisääntymisen ja luonnonvaroihin liittyvien aseellisten konfliktien oletetaan tapahtuvan tulevaisuudessakin Suomen rajojen ulkopuolella. Suomessa ilmastonmuutoksen uhan kuvataan kohdistuvan ensi sijassa sään ääri-ilmiöiden kautta ihmisten terveyteen, yhteiskunnan perustoimintoihin ja luonnon monimuotoisuuteen. Asiakirjoissa ei kuitenkaan huomioida ilmastonmuutoksen vaikutusten eroa eri asemassa olevien ihmisten tai Suomen alueiden välillä. Valtion suvereniteettia tai kansalaisten luottamusta valtion toimintakykyyn ilmastonmuutos ei aineiston mukaan uhkaa. Päävastuu uhkiin vastaamisessa on kansainvälisellä järjestelmällä, erityisesti EU:lla ja YK:lla, eikä kansalaisille anneta minkäänlaista toimijuutta. Asiakirjat jättävät myös paljon määrittelemättä, eikä jokaisessa puhuta ilmastonmuutoksesta ollenkaan.
  • Hakulinen, Juuli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin muuttoliikepolitiikan koordinaatiota kahden tapaustutkimuksen avulla. Empiirinen osuus koskee vuonna 2018 hyväksyttyä YK:n siirtolaissopimusta (Global Compact for Migration) ja sen hyväksymiseen johtaneita neuvotteluja Itävallan ja Suomen näkökulmista. Teeman tutkiminen on tärkeää, koska muuttoliikepolitiikka kasvattaa jatkuvasti merkitystään. Vuonna 2015 ”muuttoliikekriisi” koetteli Eurooppaa, minkä seurauksena viimeistään EU-maat ja koko unionin yhdessä alkoi kiinnittää huomiota muuttoliikepolitiikan koordinointiin myös ylikansallisesti. Tutkielmassa kysytään ensiksikin, millainen oli prosessi Euroopassa, joka johti sopimuksen syntyyn; toiseksi, miten valittu teoria toimii sen selittäjänä; kolmanneksi, miten teorian selitysvoimaa voisi parantaa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Andrew Moravcsikin kehittämä EU:n integraatioteoria, liberaali hallitustenvälisyys. Teorian keskeinen väite on se, että valtioiden preferenssit määrittävät sopimusten lopputulokset ja preferenssit muodostuvat äänestäjien painostuksen vuoksi. Menetelmänä tutkielmassa käytetään prosessin jäljittämistä, jolla sekä kuvataan narratiivi siirtolaissopimuksen neuvotteluista, testataan teoriaa että etsitään tapoja parantaa teorian toimivuutta. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että sopimuksen neuvotteluprosessi aiheutti merkittävää hajaannusta EU:ssa. Euroopassa kiersi sopimuksesta runsaasti väärää tietoa, mikä saattoi vaikuttaa sen vastaanottoon. EU:n oli ollut tarkoitus yhtenä rintamana hyväksyä sopimus, mutta niin ei käynyt, mikä oli Euroopalle arvovaltatappio. Tutkituista tapauksista Itävalta irtautui neuvotteluprosessista kalkkiviivoilla, kun taas Suomi sitoutui sopimukseen painostuksesta huolimatta. Molemmissa maissa oikeistopopulistiset puolueet vastustivat sopimusta. Analyysin perusteella liberaali hallitustenvälisyys vaikuttaa toimivan selittäjänä, mutta epätäydellisesti. Suurimmat ongelmat ovat preferenssien muodostumisessa. Analyysin perusteella ei ole myöskään lainkaan selvää, toimiko neuvottelujen hyötyjen jakautuminen niin kuin LI ennustaisi. Tukea teorialle tulee siitä, että analyysin perusteella valtiot todella ovat tärkeimmät toimijat kansainvälisissä neuvotteluissa ja että poliittisesti herkissä aiheissa valtiot eivät luovuta suvereniteettiaan pois kuin minimaalisesti. Koska vaikuttaa siltä, että teorian preferenssien muodostumista koskeva kohta ei toimi tutkitun laisissa tapauksissa, tulisi teorian parantamiseksi tarkentaa missä tapauksissa äänestäjien painostus ei määrää kansallisia kantoja. Vastausta voisi lähteä tutkimaan esimerkiksi suunnasta, jossa arvoille ja normeille annetaan suurempi painoarvo kansainvälisessä politiikassa.
  • Magd, Noora (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee irakilaista puolisotilaallista joukkoa, Kansan mobilisointiyksiköitä, Kaldorin uusien sotien selitysmallin näkökulmasta. Kansan mobilisointiyksiköt on virallisesti perustettu vuonna 2014 suojelemaan Irakin alueita Islamilaiselta valtiolta. Organisaation enemmistö koostuu shiialaisista, jo ennalta olemassa olevista miliiseistä, jotka on asteittain pyritty integroimaan osaksi Irakin virallista turvallisuussektoria. Tutkielma yhdistää Kansan mobilisointiyksiköt uusien sotien teoreettisen viitekehyksen keskeisiin käsitteisiin ja pyrkii esittelemään, miten uusien sotien selitysmalli selittää Kansan mobilisointiyksiköt ja niihin vaikuttavat tekijät. Uusien sotien selitysmalli tarjoaa laaja-alaisen teoreettisen viitekehyksen Kansan mobilisointiyksiköiden ymmärtämiselle. Suomenkielisessä akateemisessa tutkimuksessa Kansan mobilisointiyksiköiden tutkimus on ollut vähäistä, minkä vuoksi ilmiön tutkimus on perusteltua. Vaikka uusien sotien mielekkyys uutena kategorisena luokitteluna sodankäynnille onkin kyseenalaistettu, tarjoaa se viitekehyksen, jonka avulla käsittää ei-valtiollista toimijaa osana sodan kynnyksen alittavaa ja pitkittynyttä konfliktia. Tutkielman aineisto perustuu aiempaan aihetta käsittelevään tutkimuskirjallisuuteen ja ei-akateemisiin julkaisuihin. Uusien sotien selitysmallin valossa Kansan mobilisointiyksiköt on identiteettipolitiikkaa hyödyntävä toimija, joka toiminnallaan haurastuttaa globalisaation ohella Irakin valtion rakenteita. Kansan mobilisointiyksikön alaiset shiiamiliisit omaavat keskenään kilpailevia narratiiveja ja pyrkimyksiä hyödyntää shiialaista identiteettiä omien poliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Kansan mobilisointiyksiköt hyötyivät vastakkaisesta identiteettipolitiikkaa käyttävästä toimijasta, Islamilaisesta valtiosta. Islamilaisen valtion asettama uhka tarjosi Kansan mobilisointiyksiköille syyn, jonka avulla perustella toimintansa ja olemassaolonsa. Islamilaisen valtion hajoaminen ja järjestön paluu Irakin Al-Qaidaa muistuttavaan toimintaan haastaa Kansan mobilisointiyksiköiden perustelua olemassaololleen. Samoin se haastaa niiden asemaa virallisena valtion alaisena toimijana, jotka eivät kuitenkaan ole muihin turvallisuussektorin toimijoiden verrattavissa olevan valvonnan ja valtion ohjauksen alla. Islamilaisen valtion hajoaminen tuo ilmi yksiköiden väliset eriävät näkemykset identiteetistä ja niihin kytkeytyvistä poliittisista tavoitteista sekä keskinäisestä kilpailusta. Uusien sotien selitysmallilla ei kuitenkaan voi täysin hahmottaa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen alueellisen suurvaltakilpailun vaikutuksia Kansan mobilisointiyksiköiden asemaan Irakissa, eikä myöskään sitä, kuinka yksiköt kytkeytyvät osaksi laajempaa alueellista valtakamppailua. Uusien sotien selitysmallin ulkopuolelle jää myös samaa shiialaista identiteettipolitiikkaa hyödyntävien toimijoiden keskinäinen kilpailu ja vuorovaikutus sekä näiden vaikutus Kansan mobilisointiyksiköihin kokonaisuutena.