Browsing by Subject "Media and Communication"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 44
  • Takki, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimuksen tavoite on laadullisin keinoin ymmärtää Päijät-Hämeen alueelta ponnistavien suomalaisyritysten vastuullisuusviestintää. Tutkielmaa kirjoitettaessa Lahti toimii vuoden 2021 EU:n ympäristöpääkaupunkina ja viestii kestävyydestä näkyvästi. Samaan aikaan paikallisten yritysten kestävyysajattelu ja vastuullisuusviestinnän taso on jäänyt osin epäselväksi. Vastuullisuusviestintä on sen kohtalaisen pitkästä tutkimustaustasta huolimatta edelleen vaikeasti määriteltävä viestinnän laji, joka elää ja muuttuu aikansa ja ympäröivän yhteiskunnan mukana. Tutkimusta varten haastateltiin 14 henkilöä kuudesta suuresta ja seitsemästä keskisuuresta yrityksestä. Suuri osa haastatelluista yrityksistä on perheomisteisia. Laadullisen sisällönanalyysin avulla analysoitiin vastuullisuusviestintää viiden eri tutkimuskysymyksen kautta: 1) millainen asema viestinnällä koetaan olevan vastuullisuudessa, 2) millaisia motiiveja vastuullisuusviestinnälle kuvataan, 3) millaista vastuullisuusviestinnän strategiaa yrityksen sidosryhmäajattelu kuvastaa, 4) mikä vastuullisuusviestinnässä koetaan haastavaksi sekä 5) miten yrityksen koko, omistuspohja, markkina ja paikallinen yrityskulttuuri heijastuvat sen tekemään vastuullisuusviestintään? Viestinnän asemaa organisaatiossa tarkastellaan viestinnän maturiteetin teorian valossa. Vastuullisuusviestinnän strategisuutta puolestaan tarkastellaan sidosryhmäajattelun kautta, josta on erotettavissa informointiin, reagointiin ja osallistavuuteen perustuvat viestinnän strategiat. Tulosten perusteella viestinnän tärkeys osana organisaation vastuullisuutta tunnistetaan, mutta sen toteutuminen osaksi toimintaa on yhä kesken. Viestintä on harvassa yrityksessä moniäänistä ja sekä sisäisiä että ulkoisia sidosryhmiä osallistavaa. Vastuullisen toiminnan ja siitä viestimisen taustalla oleva motiivi on usein kilpailukyvyn säilyttäminen markkinoilla. Suuri osa yrityksistä vaikuttaa reagoivan vastuullisuusviestinnällä sidosryhmien paineeseen päästäkseen omiin tavoitteisiinsa. Lisäksi kuluttajamarkkinoilla toimiviin yrityksiin kohdistuu laajempaa ja julkisempaa painetta vastuullisuusviestinnälle, kun taas teollisuudessa vastuullisuusviestinnällä pyritään mukautumaan asiakasyrityksen vaatimuksiin. Tutkimustulokset vahvistavat perheyrityksillä olevan paljon vastuullisia piirteitä, mutta ne viestivät siitä vähänlaisesti. Perheomisteisuus osoittautuu yrityskulttuurin kannalta yhtenäistäväksi tekijäksi muuten erilaisten yritysten kesken. Suurilla yrityksillä vastuullisuudesta saatetaan raportoida osana yrityksen strategiaa, kun taas pienemmät yritykset toteuttavat vastuullisuutta hyvin arkisessa toiminnassa. Suurimmaksi haasteeksi koetaan mediakentän polarisoituminen ja julkisen keskustelun mustavalkoistuminen. Haastatellut näkevät suomalaisyritysten olevan kansainvälisessä vertailussa maailman vastuullisimpia, minkä vuoksi julkishallinnon kiristyvät vaatimukset vastuullisuuden näytöistä turhauttavat. Tutkimus tuo osaltaan lisäymmärrystä yritysten vastuullisuusviestintään liitetyistä käsityksistä tiettyyn paikalliskulttuuriin sidottuna. Lisäksi tutkimus tuo esiin, miten yritysten toimintaympäristö ja konteksti vaikuttaa niiden tekemään vastuullisuusviestintään. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sisäisesti viestitty vastuullisuus on vaikea saada vastaamaan ulkoisten sidosryhmien kokemaa vastuullisuutta, ja että vastuullisuusviestintä on yhä monelle yritykselle kuormittavaa ja turhauttavaa. Jatkossa tulisi tutkia lähemmin sitä, miten yritysten ja kriittisten sidosryhmien välistä yhteisymmärrystä voitaisiin parantaa.
  • Hoffren, Outi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Twitter on yksi Internetin areenoista, joilla julkista keskustelua tänä päivänä käydään. Internetiin on liitetty suuria odotuksia siitä, että se voisi toimia yhteiskunnassa vuorovaikutteisen, demokraattisen julkisen keskustelun paikkana ja sosiaalisen median piirissä rakentuva henkilökohtainen joukkoviestintä on luonut uudenlaisia mahdollisuuksia kenelle tahansa osallistua julkisiin keskusteluihin. Viestintä sosiaalisen median piirissä on lisääntynyt lähes räjähdysmäisesti 2010 -luvulla, mikä on lisännyt myös tutkijoiden kiinnostusta sähköistä vuorovaikutusta, sen rakenteita sekä yhteiskunnallista vaikutusta kohtaan. Syrjäytyminen puolestaan on ilmiö, joka nousee säännöllisesti esille mediassa, tutkimuksissa ja näihin liittyvissä keskusteluissa. Syrjäytymiseen voidaan nähdä olevan yhteiskunnan yhteinen huolenaihe. Tutkimuksen tavoitteena on Twitteristä haetusta aineistosta selvittää minkä teemojen ympärillä #syrjäytyminen – aihetunnisteella käydään keskustelua ja millaiseksi keskustelu rakentuu. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 170 tviitistä, jotka on haettu #syrjäytyminen – aihetunnisteella. Tutkielman teoreettinen tausta ja sen keskeiset käsitteet muodostetaan seuraavista kokonaisuuksista: julkisuusnäkemyksen muutos (McKee, Benkler, Habermas), julkinen keskustelu Internetin aikakaudella (Benkler, Castells), Twitter julkisen keskustelun areenana (mm. Bruns & Moe, Matikainen) sekä katsaus syrjäytymisen käsitteeseen ja aiempaan syrjäytymistutkimukseen (mm. Ahola & Galli, Myrskylä). Tutkielmassa aineistoa lähestytään sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Laadullisen sisällönanalyysin tukena käytetään määrällistä tarkastelua aineistosta havaittujen teemojen analysoinnissa. Tutkimusaineiston sisällönanalyyttisen tarkastelun perusteella nuorten syrjäytyminen on keskeinen, lähes koko aineistoa yhdistävä aihe. Muiksi aineistosta havaituiksi syrjäytymiseen liittyviksi keskeisiksi teemoiksi nousevat sukupuoli, lapset, palvelut ja hankkeet sekä harrastukset. Diskurssianalyysin kautta teemoja tarkasteltaessa aineistosta nousee esiin merkityksiä, joiden kautta keskeisiksi tunnistetaan eliitin ja ulkopuolelta puhumisen, sukupuoleen liittyvä sekä auttamiseen liittyvä ja huolidiskurssi. Aineistosta havaittuja teemoja ja diskursseja tarkastellaan tutkielmassa suhteessa Twitteriin julkisena keskusteluareenana sekä suhteessa laajempaan yhteiskunnalliseen syrjäytymiskeskusteluun. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että Twitter voi toimia areenaa, josta nousevasta keskustelusta rakentuu yhteiskunnallisesti kiinnostavaa syrjäytymiseen liittyvää puhetta ja merkityksiä. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella todetaan, että oletus Twitteristä eliitin verkostoitumismediana sekä aiemmasta syrjäytymistutkimuksesta tunnistettu huolipuhe on havaittavissa tutkimusaineistosta. Tutkimuksen johtopäätös on, että näiden kahden yhdistelmästä nousee julkista keskustelua, joka vaikkakin syrjäytymistä ulkopuolelta katsoessaan, muokkautuu auttamis- ja ratkaisuja hakevaksi puheeksi.
  • Heikkilä, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Turussa 18.8.2017 tapahtuneen puukotusiskun tunteellisia reaktioita Twitter-keskustelussa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten erilaiset moraaliset tunnekäytännöt ja -normit vaikuttavat tavallisten ihmisten tulkitaan terrori-teosta sosiaalisen median kansalaiskeskustelussa. Tunteet käsitetään tutkielmassa sosiaalisena ilmiönä, joita ihmiset jakavat keskenään järkyttävissä tapahtumissa kiinnittäessään huomiota niiden sosiaalisesti, poliittisesti ja moraalisesti merkityksellisiin puoliin. Erityisen huomion kohteena työssä ovat moraaliset tunteet, joita ihmiset käyttävät tehdessään arvotuksia oikeasta ja väärästä edistääkseen yhteisön hyväksymien normien mukaista toimintaa. Tutkimusaineisto koostuu 2982 keskusteluviestistä, jotka kerättiin 18.8.2017 lähtien mikroblogipalvelu Twitteristä aihetunnisteella #turkuattack. Aineistoa analysoitiin kriittisen diskurssianalyysin menetelmiä käyttäen. Erityistä huomiota kiinnitettiin viesteissä tuotettuihin tapoihin oikeuttaa tunteita ja tulkintoja, sekä subjektipositioihin, joihin moraalisia arvotuksia liitettiin. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia moraalisia tunteita Turun puukotuksia käsittelevässä #turkuattack Twitter-keskustelussa nousi esiin? ja 2) Miten tunteet näkyivät tapahtuman määrittelyssä ja sitä käsittelevissä diskursseissa? Aineiston analyysi tuo esiin, että suurin osa kaikista keskustelujen viesteistä ilmaisi tai nimesi joitakin tunteita. Keskustelujen yleisimpiä moraalisia tunteita olivat ns. muita tuomitsevat negatiiviset tunteet eli inho (23,8 %), halveksunta (13,3 %), suuttumus (9,4 %) ja paheksunta (6,1 %). Myös muiden kärsimykseen eläytyvät tunteet eli myötätunto, sympatia ja empatia olivat aineistossa hyvin edustettuina (19,4 %). Pienempi joukko keskustelijoita näki iskussa aihetta myös ihailulle ja kiitollisuudelle (6,6 %). Lisäksi huomattiin, että terrorismin uhka ei saanut keskustelijoita juurikaan jakamaan ahdistusta, järkytystä ja pelkoa, jotka muodostivat yhdessä vain 9,8 prosenttia kaikista tunneilmauksista Tutkimuksessa havaittiin, että keskustelijoiden tavat tulkita ja tuottaa merkityksiä terrori-iskusta jakautuivat neljään diskurssiin, joiden tunneilmaisuja määritteli yksi neljästä moraalisesta tunteesta: myötätunto, ihailu, suuttumus ja inho. Myötätunnon diskurssissa muiden kärsimykseen eläytyvien moraalisten tunteiden tarkoituksena oli toimia uhrien hyväksi ja pyrkiä suojelemaan yhteiskunnan normeja ja yhtenäisyyttä terrorismin vaikutuksilta. Ihailun diskurssissa kriisitulkinnat kiinnittyivät iskussa aktiivisiin moraalisiin esimerkkitapauksiin eli sankareihin, jotka vahvistivat keskustelijoiden luottamusta kansallisiin instituutioihin ja ihmisten perustavanlaiseen tarpeeseen auttaa toisiaan hädässä. Suuttumuksen diskurssissa keskustelijat jakoivat moraalisia tuomioita niille, jotka olivat yhtäältä epäonnistuneet kriisin ehkäisemisessä ja joiden toiminta aktiivisesti hankaloitti kriisin rakentavaa ratkaisemista. Viimeisenä inhon diskurssia kuvaili vihamielinen asenne terroristia sekä syvä inho laittomia turvapaikanhakijoita kohtaan. Työn johtopäätöksissä diskursseista esitettyjä tulkintoja verrataan aikaisempaan teoriataustaan. Tulokset osoittavat muun muassa, että myötätuntoiset keskustelijat omaksuivat tulkinnoissaan monia valtavirtajulkisuudelle ominaisia rituaalisia tunnekäytäntöjä. Sen sijaan inhon diskurssi sijoittui selvimmin valtavirtajulkisuuden ulkopuoliselle vastajulkisuuden diskursiiviselle areenalle.
  • Meurman, Iiris (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia vakuuttelevan ja suostuttelevan retoriikan keinoja eri asiantuntijaryhmät käyttävät rakentaessaan henkilökohtaista brändiään sosiaalisen median kanava LinkedInissä. Tarkastelun keskiössä on myös se, miten henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat toisiinsa asiantuntijoiden LinkedIn-profiileissa. Tutkimuksen lähtökohtana on verkkoon siirtynyt asiantuntijuus, joka on saanut vauhtia vuosina 2020 ja 2021 koronavirusepidemiasta. Epidemian myötä myös työttömyysluvut ovat lähteneet nousuun ympäri maailman, ja oman asiantuntijuuden esittämisestä on tullut kauppatavaraa, kun kilpailu työpaikoista on koventunut. Verkosta on tullut vaikuttamisen ja verkostoitumisen sekä oman asiantuntijuuden kauppaamisen areena. Merkittävään asemaan nousee sosiaalisen median palvelu LinkedIn, joka on asiantuntijoiden ja yrityselämän keskiössä oleva sosiaalisen median kanava, ja samalla maailman suurin ammatillinen verkostoitumispalvelu. Tutkimuksen kohteena on se, miten ja millaisin keinoin asiantuntijuutta rakennetaan LinkedInissä ja miten viestin vakuuttavuutta voidaan lisätä. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii vaikuttamisen ja verkkovaikuttamisen sekä henkilö- ja asiantuntijabrändäyksen käsitteet. Tutkimusmenetelmänä on käytetty retorista analyysia. Tutkimusaineisto koostuu 20 asiantuntijan LinkedIn-profiiliteksteistä. Asiantuntijat on jaettu tutkimuksessa neljään eri kategoriaan: sosiaalisen myynnin, markkinoinnin ja brändin ja asiantuntijabrändäyksen ammattilaisiin sekä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoihin. Tutkimus toteutettiin keräämällä aineisto LinkedInistä 7.1.–19.1.2021 välisenä aikana. Jokaiselta tutkimukseen osallistuneelta asiantuntijalta pyydettiin kirjallinen suostumus aineistojen käyttöön ja profiilien tekstikatkelmien esittämiseen osana pro gradu -tutkielmaa. Aineiston analyysin tukena on käytetty Arja Jokisen (2016) jaottelua väitteen esittäjään ja esitettyyn argumenttiin liittyviin retorisiin keinoihin sekä muihin retorisiin keinoihin. Aineiston analyysi osoittaa, että LinkedInin henkilö- ja asiantuntijabrändäyksessä käytetään verrattain paljon retorisia keinoja. Eniten retorisia keinoja käytetään esitettyyn argumenttiin liittyvien retoristen keinojen kategoriasta. Runsainta retoristen keinojen käyttö on henkilö- ja asiantuntijabrändääjien ryhmässä ja vähäisintä viestinnän ja markkinoinnin opiskelijoiden ryhmässä. Käytetyimpiä retorisia keinoja asiantuntijoiden henkilökohtaisessa brändäyksessä ovat numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, kolmen lista sekä puhujakategorialla oikeuttaminen. Tällaisten lyhyiden ja nopeiden vakuuttamisen keinojen nähdään tukevan monien sosiaalisen median kanavien struktuuria, joissa julkaisujen merkkimääriä on usein rajattu. Verkkovaikuttamiselle tyypilliseen tapaan, myös LinkedInissä yleisöjen rajaaminen on haasteellista, mikä osaltaan lisää puhujakategorialla oikeuttamisen suhteellisen suurta käyttöä aineistossa. Samalla tämä haastaa asiantuntijoita puhumaan useille yleisöille samanaikaisesti, mikä on ristiriidassa asiantuntijabrändäyksen kanssa, koska sen ydin keskittyy yhteen teemaan kerrallaan. Henkilö- ja asiantuntijabrändäys nivoutuvat LinkedInissä vahvasti toisiinsa. Asiantuntijaprofiileissa esiintyy molempia brändäyksen tyylejä, ja niitä käytetään jokaisessa asiantuntijaryhmässä päällekkäin. Suurempi painotus on kuitenkin asiantuntijabrändäyksessä. Tutkimus osoittaa, että henkilöbrändäyksellä voidaan värittää asiantuntijabrändäystä ja luoda inhimillisyyttä.
  • Ekengren, Annette (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ilmastokriisin torjuminen ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosien aikana ilmastoaktivistien puheesta valtioiden, yritysmaailman ja yhteiskunnallisten toimijoiden tulevaisuusstrategioiden keskiöön. Keskustelussa nykyisen talousmallin kyvyttömyydestä luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle esitetään ratkaisuksi usein kiertotaloutta. Kiertotalous on kestävä vaihtoehto lineaariselle talousmallille ja tärkeässä osassa yllä mainituissa suunnitelmissa. Samalla ympäristötietoisuus ja kiinnostus kestäviä ratkaisuja kohtaan ovat yleistyneet myös kansalaisten parissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kestävyysteemojen valtavirtaistumista tarkastellaan viestinnän näkökulmasta. Tutkielma perehtyy siihen, miten kiertotalousyritysten asiantuntijat kehystävät kiertotalouden viestintää ja mikä kiertotalouden viestinnän kehysten suhde on kestävän viestinnän teorioihin. Kiertotalouden viestintä on aiheena ajankohtainen, mutta niukasti tutkittu. Myös kestävän viestinnän teorian pohjalta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia on vähän. Tutkielmassa on pyritty osaltaan täydentämään näitä puutteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu viestinnän ja markkinoinnin tutkimuksen kestävän viestinnän teorioiden pohjalta. Kestävä viestintä on tutkimuksen mukaan viestintää, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä ja luomaan yhteiskunnallista muutosta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Leuphanan yliopiston ympäristö- ja kestävän viestinnän instituutin tutkijat sekä William Kilbourne ja Pierre McDonagh. Tutkimuksessa todetaan, että luonnon itseisarvoa korostava eli ekosentrinen kestävä viestintä haastaa länsimaissa hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman, joka pyrkii jatkuvaan talouskasvuun luonnon kustannuksella. Tästä syystä kestävän viestinnän toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Kestävän viestinnän teoria saa tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä parikseen kiertotalouden käsitteen, johon liittyy ajatus luonnonvarojen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden suomalaisen kiertotalousyrityksen viestinnän parissa työskentelevän henkilön teemahaastatteluin toteutetuista haastatteluista. Yritykset valittiin yhtä lukuun ottamatta Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listauksesta ja ne edustavat erilaisia kiertotalouden liiketoimintamalleja. Teoriaohjaavassa aineiston kehysanalyysissa käytettiin Anna-Maija Puroilan puheen kehysanalyysia, jonka avulla puheesta tunnistettiin yhteisiä perspektiivejä ja kielellisiä kuvauksia. Aineiston analyysissa kiertotalousyritysten asiantuntijoiden puhe jakautui neljään kehykseen, jotka ovat muutoksen, vaikuttamisen, tasapainoilun ja ymmärrettäväksi tekemisen kehykset. Kehyksissä muodostuu kuva ajan hermolla toimivista kiertotalousyrityksistä, jotka haluavat tuottavan liiketoiminnan ohella olla luomassa kestävää muutosta. Tärkeä löydös oli kiertotalouden viestinnässä nähtävät haasteet, jotka liitettiin kuluttajille suunnattuun kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen viestintään. Yhteiskunnallisten tahojen puolestaan koettiin olevan hyvin perillä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aiheista ja niiden merkityksestä. Tutkielman tärkein anti on sen tarjoama uusi tieto sekä kiertotalouden viestintää että kestävää viestintää koskien. Analyysi osoittaa, että kun kestävää kehitystä tavoitellaan kiertotalouden keinoin, on haasteena hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman sijaan ruohonjuuritaso: kansalaisten asenteet, ennakkoluulot ja tiedon puute. Tutkielman tulokset viittaavat näin ollen siihen, että kestävä kehitys on länsimaissa noussut talouskasvun vierelle osaksi paradigmaa ylläpitävien yhteiskunnallisten toimijoiden intressejä. Kestävän viestinnän teorian kannalta olennainen johtopäätös on se, että kiertotalous mahdollistaa kestävää kehitystä edistävän viestinnän tavalla, joka ei ole ollut kestävän viestinnän teorioiden näkökulmasta aiemmin mahdollista.
  • Kantola, Emmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia sitä, miten ekologista estetiikkaa käytetään Suomen markkinoilla toimivien vaateyritysten visuaalisessa markkinointiviestinnässä sekä miten markkinointiviestintä sopii yhteen yritysten vastuullisuuskuvausten ja toimintatapojen kanssa. Ekologisen estetiikan käsitteellä viitataan siihen, miten estetiikan avulla ihmisten kulutustottumuksia voidaan ohjata kestävämpään suuntaan. Tutkimus toteutettiin analysoimalla neljän eri kokoisen Suomen markkinoilla toimivan ja itseään vastuullisuudella markkinoivan yrityksen lookbook-kuvastoja. Tutkimusmenetelmänä on representaatioanalyysi. Kaikissa aineiston kuvastoissa on käytetty ekologisen estetiikan piirteitä. Yhdessä kuvastossa oli käytetty teknisiä ratkaisuja ja kolmessa muussa ympäristöarvoja, mutta ympäristöarvojen piirteet vaihtelivat. Kuvastojen visuaalisen markkinointiviestinnän ekologisuuden representaatiot loivat samaa kuvaa kuin myös yritysten vastuullisuuskuvaukset. Osa yrityksistä ei kuitenkaan kertonut läpinäkyvästi omista toimintatavoistaan. Vaikka ekologisen estetiikan avulla voidaan muuttaa kulutustottumuksia kestävämpään suuntaan, se ei ole ainoa ratkaisu. Ekologisen estetiikan lisäksi tarvitaan myös enemmän tietoa kuluttajille ostopäätöksien tueksi ja yritysten tuotantotapojen sääntelyä.
  • Säävälä, Roosa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Euroopan unionia syytetään usein demokratiavajeesta eli demokraattisen vastuun puutteesta kansalaisia kohtaan. Demokratiavaje merkitsee kansalaisista etääntymistä, yhteisen ja koherentin politiikan puuttumista ja usein myös julkisuusvajetta eli päätöksenteon ja kansalaiskeskustelun läpinäkymättömyyttä. Ylikansallisen eurooppalaisen julkisuuden esteinä voidaan nähdä eurooppalaisten suuri diversiteetti, kuten erilaiset identiteetit ja lukuisat eri kielet. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, miten Euroopan komission viestintästrategiassa esiintyvät eurooppalaisen julkisuuden ideaalit toteutuvat Instagramissa. Komission viestintästrategia ihannoi habermasilaisia keskustelun ideaaleja korostaen demokraattisen kansalaiskeskustelun tärkeyttä. Se esittelee kunnianhimoisia tavoitteita siitä, kuinka nousevassa eurooppalaisessa julkisuudessa kansalaisten ääni pääsee kuuluviin ja komissaarit voivat olla suorassa vuorovaikutuksessa kansalaisten kanssa. Instagram on valikoitunut tutkimuksen kohteeksi siksi, että se on yksi maailman suosituimmista sosiaalisista medioista ja erityisesti nuorten käyttäjien suosiossa. Instagramia on tutkittu vain vähän organisaatioviestinnän ja poliittisen viestinnän alustana, ja valtaosa tutkimuksesta on painottunut yksittäisiin käyttäjiin. Tutkielmassa havaitaan, että Instagramissa ei juuri synny aitoa kansalaiskeskustelua: suurin osa kommenteista ei tuo keskusteluun lisäarvoa eikä komissio itse ole aktiivisesti keskustelussa mukana. Aineisto osoittaa, että komission strategiassa esiintyviä habermasilaisia ideaaleja on vaikea toteuttaa käytännössä, eivätkä ne välttämättä sovi sosiaalisten medioiden toimintaympäristöön. Kansalaisten tavoittaminen sekä rationaalisen keskustelun puute ovat edelleen Euroopan julkisuusongelman ytimessä. Tutkielma ehdottaa, että julkisuutta tulisi kenties ymmärtää uusilla tavoilla Habermasin kritiikin kautta esimerkiksi Mckeen postmodernin julkisuusteorian tai Mouffen kiistelevä moniarvoisuuden kautta.
  • Lempiäinen, Nikolas (Helsingin yliopisto, 2020)
    One of the most debated legislations of the European Union addresses the questions of free speech on the internet and remuneration between the content creators and the content provider platforms. Directive on Copyright in the Digital Single Market came to force on 7 June 2019 and EU countries have 24 months to translate it into national law. The directive has been called one of the most controversial directive implementations in recent history. It has changed the rules of how content sharing platforms (social media platforms) can present and share content made by users. Thus it addresses questions of free speech and communication. The objective of the thesis was to understand how freedom of speech was presented in the news coverage regarding the directive and who supported and who were against the directive. It was important to understand how the new rules for social media age were argued to understand possible motives for these rules, which have an effect on social media communication and thus for the operating model of traditional media. The research method of the thesis is a thematic qualitative text analysis and the data was collected from online newspaper articles from Finland, UK, USA. Six themes were identified from the data: argumentation related to remuneration for content, discourse of power struggle, sharing of content, banning of memes and videos, “saving of the European culture” and lobbying. Most importantly free speech together with the economic aspects were the most underlying themes of the data. This is due to the fact that the sharing of content and remuneration are the main aspects of the legislation and thus it was logical that the discussion surrounded these topics. What resonated in the free speech context was the “meme ban” issue, which could be identified as the most populistic cornerstone in the discussion as it was the most concrete effect, which was argued to be realised from the legislation. Populist politicians seemed to oppose the legislation, while some EU politicians argued for it. Technology companies promoted the meme ban in a way that could be described as lobbying. Some famous artists also published columns in support of the directive, but it has to be noted that the directive most likely benefits them financially. The dichotomy of technology companies vs. EU, content creators such as newspapers was present. Mostly the directive was opposed due to its restriction on free speech and the directive was supported due to leveling the playfield financially. Free speech and financial benefit thus worked in a counterpoise to each other. Overall the argumentation proved interesting questions of the traditional media's role in the age of social media and how the agenda setting role of the traditional media has diminished to a point where a legislator finds it necessary to force rules to preserve the quality of public discourse, at the cost of freedom of speech. How much of the actual effects will diminish freedom of speech remains to be seen and thus could be a subject to a future research.
  • Hakulinen, Siiri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä maisterintutkielmassa pyritään vastaamaan työnantajabränditutkija Lara Morokon ja Mark D. Uncles’n vetoomukseen työnantajabrändikokemusten tutkimiseksi ja tarkastelemaan sitä, millainen rooli työnantajabrändikokemuksilla on työnantajan houkuttelevuuden rakentumisessa. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen puitteissa tutkitaan sitä, millaiset työnantajabrändikokemukset koetaan vaikuttavimpina. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee puolestaan sitä, millaiset työnantajabrändimielikuvat lisäävät työnantajan houkuttelevuutta. Kolmas tutkimuskysymys perehtyy siihen, miten tutkimuksessa sovellettu työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta. Tutkimusaineisto koostuu kuuden Suomessa työskentelevän ohjelmistokehittäjän teemahaastatteluista. Ohjelmistokehittäjät ovat työnantajabrändin tutkimuksen näkökulmasta kiinnostava kohde siksi, että heistä on digitalisaation myötä tullut haluttua työvoimaa, joista työnantajat kilpailevat kiivaasti. Analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa analyysirunkoina hyödynnettiin työnantajabrändikokemuksen käsitettä sekä Pierre Berthonin ym. luomaa ja Mira Matilaisen suomalaisiin ohjelmistokehittäjiin soveltamaa työnantajabrändin houkuttelevuutta mittaavaa EmpAt-mallia. Tutkimustulokset osoittavat, että vaikuttavimmiksi koetaan sellaiset työnantajabrändikokemukset, jotka ovat ihmisten—mieluiten ennalta tuttujen yrityksen työntekijöiden—välittämiä ja joissa työnhakija saa sisäpiiritietoa siitä, millaista yrityksessä on olla töissä. Houkutteleviksi mielletään kovamaineiset työnantajat, jotka tarjoavat rennon, yhteisöllisen ja ihmiskeskeisen työympäristön ja tukevat työntekijöidensä ammattitaidon kehittymistä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tulevien kollegojen työntekijäkokemuksella on merkittävä vaikutus siihen, miten houkuttelevaksi työnhakijat työnantajayrityksen mieltävät. Perinteisen, viestinnän ja markkinoinnin keinoin tehtävän työnantajabrändäyksen sijaan yritysten saattaakin olla kannattavampaa keskittyä nykyisten työntekijöiden työntekijäkokemuksen kehittämiseen. Tutkimuksen perusteella työnantajien tulisi keskittyä erityisesti luomaan epäformaali ja työntekijöitä sekä yhteisöä arvostava työympäristö, jossa panostetaan työntekijöiden ammatillisen kehityksen tukemiseen. Ammattitaitoiset työntekijät ovat omiaan nostattamaan työnantajan mainetta, joka niin ikään houkuttelee työntekijöitä yrityksen palkkalistoille. Tutkimuksessa todettiin myös, että työnantajabrändikokemuksen käsite täydentää työnantajabrändin tutkimusta tarjoamalla tutkijoille näkökulman, joka ottaa huomioon sekä yrityksen markkinoinnin ja viestinnän keinoin kehittämän työnantajabrändin, että subjektiivisen työntekijä- ja työnhakijakokemuksen. Työnantajabrändikokemuksen linssin läpi katsottuna työntekijät ja hakijat nähdään passiivisen yleisön sijaan aktiivisina toimijoina, joilla on paljon valtaa määritellä, millaiseksi yrityksen työnantajabrändi mielletään. Yritysten mahdollisuudet hallita ja kontrolloida työnantajabrändipääoman muodostumista sen sijaan nähdään aiempaa rajallisempina. Työnantajabrändikokemus syntyy työnantajabrändin ja työntekijäkokemuksen vuorovaikutuksessa ja tuottaa työnantajabrändimielikuvia, joista työnantajabrändipääoma puolestaan muodostuu. Tämän uuden käsitteen avulla niin tutkijat, kuin työnantajatkin voivat lisätä ymmärrystään siitä, miten työnantajabrändipääoma kumuloituu työnhakijakokemuksen, työntekijäkokemuksen ja työnantajabrändäyksen vaikutuksen tuloksena.
  • Trémouille, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa asiantuntijoiden suhtautumista sosiaalista mediaa ja niiden algoritmeja sekä personointia kohtaan. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalisen median muuttama tapamme vastaanottaa tietoa maailmasta ja ajankohtaisista aiheista. Sosiaalisen median vaikutus esimerkiksi sosiaalisten kuplien muodostumiseen on puhuttanut julkisuudessa paljon, mutta aihe jakaa tutkijoiden mielipiteitä vahvasti. Vaikka monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet kuplien muodostumisen, niistä puhutaan edelleen paljon. Ja vaikka julkisessa keskustelussa on lisääntynyt puhe sosiaalisen median mahdollisista haittapuolista ja sen seurauksena luottamus palveluita kohtaan on käyttäjien keskuudessa horjunut, palveluiden käyttö ei ole suinkaan vähentynyt. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, kuinka sosiaalinen media vaikuttaa tapaamme saada tietoa ja mikä rooli käyttäjän omalla toiminnalla on tiedon kulussa. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla neljää sosiaalisen median ja algoritmien parissa työskentelevää asiantuntijaa. Kaksi haastateltavaa työskentelee tutkijana ja kaksi sosiaalisen median algoritmien parissa konsultteina. Haastattelut analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia hyödyntäen. Haastateltujen asiantuntijoiden näkemykset sosiaalisesta mediasta ja algoritmeista sekä suhtautuminen niitä kohtaan mukailivat vahvasti yleistä asiantuntijoiden suhtautumista: he näkivät palveluissa paljon hyvää, mutta suhtautuivat kriittisesti moniin vallitseviin suuntauksiin ja kehityskulkuihin. Haastateltavien näkemyksen mukaan palveluiden käyttäjillä on merkittävä vaikutus siihen, millaista sisältöä algoritmit näille personoivat. Käyttäjät eivät kuitenkaan ole tietoisia omasta vaikutuksestaan tai mahdollisuuksistaan vaikuttaa sisältöjen personointiin. Kaikissa haastatteluissa korostui sosiaalisen median kasvanut merkitys ihmisten arjessa. Sosiaalisen median hyödyt yksittäisille käyttäjille ovatkin niin suuret, että mahdollisia haittoja on helppo ylenkatsoa. Sen sijaan, että käyttäjien tietoisuutta potentiaalisista ongelmista pyrittäisiin lisäämään, ehkä tärkeämpää olisikin saada käyttäjät välittämään. Vaikka sosiaalisen median vaikutusta sosiaalisten kuplien muodostumiselle on monissa tutkimuksissa kyseenalaistettu, ei ajatusta niistä kannata kuitenkaan haudata ja hylätä. Erityisesti, koska sosiaalisen median palvelut ja niihin liittyvä teknologia kehittyvät huomattavasti nopeammin kuin kattava tutkimustieto aiheesta, on sosiaaliseen mediaan liittyvä keskustelu ajankohtaista ja tärkeää.
  • Kitunen, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Uudistuminen ei ole enää vapaaehtoista. Suuret yritykset panostavat uudistumiseen ja elinvoimaisuutensa säilyttämiseen. Yksi parhaista resursseista uudistumiselle ovat henkilöstön uudet ideat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ovat uusien ideoiden ympärillä käydyt ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä. Tutkimus on rajattu koskemaan suurien yritysten innovaatiotyötä. Isoissa organisaatioissa ihmisten ja organisaation tasojen ja siilojen määrä on suuri, jolloin suurissa organisaatioissa myös idean jakaminen on oletettavasti haastavampaa. Tutkimus vastaa kahteen kysymykseen: (1) Millaisia ovat uusien ideoiden ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä? (2) Päätyvätkö digitalisaatiojohtajalle esitetyt uudet ideat katalyyttiseen keskusteluun? Tutkimus on rajattu koskemaan digitalisaatiojohtajia, koska heidän rooliinsa kuuluu muutosjohtaminen ja uusien digitaalisten liiketoimintojen kehittäminen. Heidän tavoitteena on edistää digitaalista transformaatiota, joka on riippuvainen uusien ideoiden toimeenpanosta. Digitaaliseen transformaatioon sisältyy väistämättä paljon nykyisestä eroavia ideoita sekä nykyiseen liiketoimintaan nähden kokonaan uusia ideoita. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eurooppalaisen digitalisaatiojohtajan haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmä tutkimuksessa käytetään puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimus osoittaa, että idean aivan ensimmäiset viestintätilanteet tapahtuvat epävirallisissa tilanteissa. Digitalisaatijohtajan arki täyttyy isosta määrästä uusia, joita esitetään epäformaaleissa tilanteissa kuten kahvitauolla, toisen palaverin lomassa, sähköpostiviestillä tai pikaviestimissä. Digitalisaatiojohtaja uuden idean vastaanottajana on sparraava, ratkaisuhakuinen, oikeudenmukainen ja keskusteluun mukaan lähtevä. Hän hakee uusi näkökulmia ymmärtääkseen paremmin innovaattoria. Idea tarvitsee keskustelun kahdesta syystä: jotta sitä päästään yhdessä kehittämään sekä sen arvioinnin pohjaksi saadaan tietoa. Uudet ideat päätyvät usein katalyyttiseen keskusteluun, jossa niitä kehitetään yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin sen, että molemmat osapuolet ottavat vastuuta viestintätilanteessa. Ideoiden laadulla ei ole väliä: sekä hyvät että huonot halutaan käsitellä. Suullinen keskustelu päätyy useammin ideaa iteroivaan keskusteluun kuin kirjallisesti aloitettu keskustelu. Digitalisaatiojohtajat laittavat energiaa ja osaamistaan ideoita oikeudenmukaiseen käsittelyyn. He pyrkivät aktiivisesti siihen, että ideat päätyvät keskusteluun. Ideoita kohtaan halutaan olla reiluja, koska tiedostetaan, että uusien ideoiden kohdalla on haastavaa tietää, mikä on idean potentiaali. Tämä ei tarkoita sitä, että ihan jokaiseen idea otetaan keskustelun piiriin. Kirjoitetussa muodossa tullut epäkelvon oloinen idea saa suoraviivaisen hylkäyksen kaikista helpoiten. Keskustelu on katalyyttistä, koska ollaan valmiita käymään läpi idean juurisyitä, ei tyydytä vain geneerisiin vastauksiin. Digitalisaatiojohtajaa voi myös kuvailla viestinnälliseksi sparraajaksi, joka proaktiivisesti kehittää ideaa eteenpäin muillle viestittäväksi.
  • Järventaus, Kaarina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aiheena ovat journalistien ja tutkijoiden ammatilliset rajankäynnit heidän työskennellessään yhteisissä työryhmissä säätiörahoitteisissa Jakautuuko Suomi? -ohjelman hankkeissa. Kun tavallisesti journalistit ja tutkijat ovat vuorovaikutuksessa haastatteluiden tai tiedotteiden kautta, yhteistyöhankkeissa he tekivät yhdessä haastateltavien hankintaa ja tutkimushaastatteluita sekä kävivät kenttätyön aikana runsaasti keskusteluita pureutuessaan yhteiskunnan eriarvoistumisen kysymyksiin. Journalistit eivät tehneet juttuja työryhmänsä tutkijoista vaan tekivät omaa journalistista tutkimustyötään näiden rinnalla. Journalistin työhön liittyvät ammatilliset rajankäynnit ovat ajankohtainen tutkimusaihe, sillä digitalisoituminen, ansaintalogiikan muutokset ja uudet julkaisumuodot ovat koetelleet journalistisen työn rajoja. Tutkijoiden ja journalistien yhteistyössä ilmeneviä professioiden rajankäyntejä tulkittiin Thomas Gierynin kehittämän rajatayön käsitteistön avulla. Rajatyön käsitteiden lisäksi kehitettiin rajoja purkavan työn (anti- boundary work) käsitettä. Journalismi nähdään semiprofessiona, jolla on muun muassa autonomiaan ja eettisiin normeihin perustuva ammatillinen ideologia. Tutkimusaineistona on 10 teemahaastattelua, joissa haastateltavina on neljä journalistia, kuusi tutkijaa ja yksi kokemusasiantuntija kolmesta eri hankkeesta. Tutkijat edustavat yhteiskuntatieteitä tai niiden lähitieteitä. Tavoitteena oli selvittää, millaista journalismiin ja journalistin rooliin liittyvää rajatyöskentelyä osallistujat tekivät erityisesti journalistisiin juttuihin liittyvissä prosesseissa, sekä sitä, missä asioissa rajatyöskentely päätyi vahvistamaan journalistisen työn rajoja, missä asioissa purkamaan tai siirtämään niitä. Haastattelujen sisältö analysoitiin laadullisesti ja teemoiteltiin suhteessa rajatyön käsitteistöön. Haastateltavat toivat esiin journalistin ja tutkijan työn eroina työrytmin eritahtisuuden, eettisten käytäntöjen erot sekä journalistisen autonomian. Yhteisinä piirteinä tuotiin esiin pyrkimys etsiä totuutta ja useat samankaltaiset työvaiheet. Kaikissa kolmessa hankkeessa journalistit ja tutkijat tekivät yhdessä suunnittelua ja kenttätyötä sekä tuottivat yhteistyössä julkaisuja. Työnjaossa oli ryhmien välillä selviä eroja siinä, kuinka paljon perinteisistä ammatillista rooleista irtauduttiin. Luontevimmiksi yhteistyön alueiksi osoittautuivat ideointi, taustakeskustelut sekä julkaiseminen journalistisista ja akateemisista normeista vapailla alustoilla. Journalistit tekivät rajatyötä etenkin pitämällä kiinni oikeudestaan päättää itsenäisesti juttujen sisällöstä ja tekstistä, kun tekeillä oli journalistiseen mediaan tehtävä juttu. Journalismin autonomia osoittautui arvoksi, josta ei tingitty. Samalla se oli este yhteisten tekstien tuottamiselle. Tutkijat puolestaan tekivät laajentavaa rajatyötä hyväksyessään journalistiset jutut yhdeksi tavaksi julkaista tutkimustuloksia. Rajatyötä hallitsevampaa oli rajoja purkava työ. Sitä ilmensi haastattelupuheessa yhteisten tavoitteiden sekä toimijoiden ja toimintatapojen samankaltaisuuden korostaminen sekä yhteistyön kuvaaminen merkittävänä. Toiminnassa rajojen purkaminen näkyi yhteisenä tekemisenä, vastavuoroisena tekemisenä ja runsaana vuorovaikutuksena. Ymmärrystä yhteiskunnasta yhdessä etsineet tutkijat ja toimittajat näkivät pitkäjänteisen yhteistyön tuovan journalismiin laatua. Hankerahoituksen mahdollistama työskentely voidaankin nähdä vastapainona journalismin markkinaehtoistumisen trendille.
  • Husu, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    During this century, political fact-checking has emerged as a novel genre in journalism to combat challenges to journalism’s legitimacy crisis relating to political, economic, and social changes. In the new media ecology, journalism has lost its gatekeeper status and authority as the central information mediator, and journalists are increasingly coping with challenges of so-called fake news and disinformation. Political fact-checking reflects journalists’ defense against the current situation where their fact-based discipline is constantly under reputation threat. However, journalists proceeding to judge whether politicians’ predicated knowledge claims are verifiable facts, they confront their capabilities and shortcomings in making such judgements. Journalists directly deal with the essence of facts and their ability to place them in contexts. This study contributes to the field of journalism and fact-checking by employing an epistemological framework, which has only recently been reintroduced as a theoretical approach to journalism studies. This thesis is a qualitative research with six semi-structured interviews with Finnish journalists to analyze journalists’ sensemaking in the context of political fact-checking. The method applies discourse analysis to study the regular interpretative practices through which participants construct their fact-checking. In addition, the thesis analyzes emerging aspects of the journalists’ epistemic authority based on their sensemaking performance. The results indicate that journalists approach political fact-checking through problem-oriented and solution-oriented repertoires. Discourses within problem-oriented repertoires unveil several epistemological problems that journalists encounter as they proceed to judge politicians’ claims as true or false: Political communication often creates difficulties to identify fact-based discourse, and journalists tend to lack evidence in convincing themselves of their judgement because facts may turn out to be unsettled on close inspection. Furthermore, social media that utilizes fact-checking can be problematic since journalistic fact-checks are taken out of their initial context. Within a solution-oriented repertoire, journalists construct methods to cope with these presented challenges. They advocate for more collaboration in the newsroom, involve colleagues in verification, and support making this process transparent to the public. This thesis approaches journalists’ role as epistemic authorities critically: Journalistic fact-checking relies on collaborative context construction rather than on journalists’ individual reasoning. Journalistic authority is to be distinct from political authority, and journalists defend their neutral role with the journalistic methods and values that guide their practice. Fact-checking is influenced not only by journalism’s internal procedures and values, especially fairness, balance, and public service but also by the external institutional structures.
  • Uutela, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen aiheena ovat verkkokeskustelijoiden tavat arvioida asiantuntijuutta terveyden ja hyvinvoinnin kysymyksissä. Tämä on ajankohtaista, sillä vaikka asiantuntijatieto toimii niin yhteiskunnallisen kuin yksilöidenkin päätöksenteon tukena, yleisöjen tavat arvioida asiantuntijuutta ovat alitutkittuja. Perinteisesti asiantuntijuus on ollut tiede- ja professiokeskeistä, mutta instituutioiden kritiikin, yksilöllistymisen ja muuttuneen mediaympäristön vuoksi sen laajentumisesta käydään symbolista kamppailua julkisuudessa, myös verkkokeskusteluissa. Asiantuntijoiksi hyväksytään myös muita kuin tieteen edustajia, kun yksilöitä palvelevalle asiantuntijuudelle on kasvavaa kysyntää. Maria Nordinin Eroon oireista -kurssista käydyssä keskustelussa kohtaavat asiantuntijuuden laajentuminen, verkkoympäristön rooli ja terveyden ja hyvinvoinnin kysymykset. Tutkimuskysymykset ovat, miten verkkokeskustelijat arvioivat terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijuutta Maria Nordinin Eroon oireista -kurssiin liittyvissä keskusteluissa sekä miten tämä keskustelu kytkeytyy asiantuntijuuden laajentumiseen ja miten se mahdollisesti laajentaa asiantuntijuuden määrittelyä edelleen. Aineistona on käytetty kahta vauva.fi-keskustelufoorumin ketjua aiheesta syksyllä 2019. Analysoitavan aineiston koko oli 237 kommenttia. Menetelmänä on käytetty laadullista kehysanalyysia, jolla haettiin vastauksia siihen, mitä näkökulmia verkkokeskustelijat nostavat keskeisiksi asiantuntijuutta arvioidessaan. Aineistosta on löydettävissä neljä kehystä. Kehys 1, Kuluttajan asiantuntijuus, korostaa kokemusten merkitystä sekä yksilön omaa vastuuta ja asiantuntijuutta terveydestään. Kehys 2, Tiede- ja professiokeskeinen asiantuntijuus, pitää koulutusta asiantuntijuuden takeena ja suhtautuu kriittisesti itseoppimiseen ja kokemusten selitysvoimaan. Kehys 3, Perinteisen asiantuntijuuden kyseenalaistaminen, suhtautuu kriittisesti perinteisiin tiedollisiin auktoriteetteihin, ja näkee, että asiantuntijuutta voi kartuttaa itse ja kehittyä samalla edelläkävijäksi. Kehys 4, Vaihtoehtoasiantuntijuuden moraalittomuus, pitää perinteisiä tiedollisia auktoriteetteja arvossa, mutta moraalisin perustein. Tulokset osoittavat, että tiedettä ja professioita pidetään edelleen laajasti asiantuntijuuden takeena. Näiden rinnalle ovat nousseet myös uudet asiantuntijuuden muodot, ja tiedollisen arvioinnin lisäksi asiantuntijuuden arviointiin yhdistyvät kokemusten merkitys ja moraaliset painotukset. Kehysten välillä on jännitettä: tiede- ja professiokeskeistä asiantuntijuutta korostavat kehykset 2 ja 4, kun taas asiantuntijuuden laajentumista ilmentävät kehykset 1 ja 3. Asiantuntijuuden laajentumista ilmentävät kehykset korostavat yleisön vastuuta ja roolia suurempana kuin perinteistä asiantuntijuutta puolustavat. Tutkimuksen tulokset ovat hyödynnettävissä esimerkiksi tiedeviestinnän ja viranomaisviestinnän parantamisessa, sillä ne avaavat kaivattua yleisönäkökulmaa asiantuntijuuden arviointiin.
  • Purhonen, Roosa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmassa käsitellään Katri Kulmuniin (2.6.-16.6.2020) henkilöitynyttä esiintymiskoulutusskandaalia, siihen liittyviä kriisiviestinnän keinoja ja viestinnän prosesseja. Tutkimuskysymykset selvittävät, mitä kriisiviestinnän keinoja Kulmunin esiintymiskoulutusskandaaliin liittyvässä kriisiviestinnässä on käytetty sekä sitä, miten medioiden vuorovaikutus näkyy skandaalin viestintäprosesseissa. Tutkielman teoreettinen tausta nojaa Thompsonin julkaisemaan skandaalitutkimuksen klassikkomääritelmään skandaalista, jonka mukaan se on julkinen medioitunut tapahtuma, joka rikkoo normatiivisia moraalisääntöjä. Kulmunin tapaus on skandaalin alatyyppinä poliittinen skandaali, sillä toimijalla on poliittinen asema. Medioiden vuorovaikutteisuuden prosesseja tunnistetaan Chadwikin hybridimediasysteemi-termin avulla. Skandaalista analysoitavat kriisiviestintästrategiat perustuvat Coombsin tutkimukseen. Tämä maisterintutkielma on yhteen tapaukseen rajoitettu tapaustutkimus, jonka aineistoa on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Aineisto on kerätty eri medioista ja asiakirjoista ajalta 2.6.-16.6.2020. Maisteritutkielman aineistosta käy ilmi, että Kulmuni on käyttänyt kriisiviestinnässä useita eri strategioita soveltaen niitä tilannekuvaan. Myös valtiovarainministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö osallistuvat kriisiviestintään kieltävällä strategialla. Eri medioiden vuorovaikutus näkyy osana skandaalin viestintäprosesseja uutis- ja sosiaalisen median lähteiden keskustelevana luonteena sekä siinä, että skandaalin toimijana myös Kulmuni pystyy määrittelemään median narratiivia tapahtumasta.
  • Laine, Oona (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä maisterintutkielmassa tutkin, millä tavoin Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehdistöä jutuissaan. Kyseiset mediat olen tutkimuksessani määritellyt laatumedian edustajiksi suhteessa niistä eroaviin iltapäivälehtiin, jotka voi nähdä tabloidijournalismin edustajina Suomessa. Oletukseni on, että mediarajojen yli on havaittavissa siteeraamisen lisäksi moninaisempaa mediapuhetta, kuten journalismikritiikkiä. Tutkielmani viitekehyksenä on suomalaisen iltapäivälehdistön, tabloidisaation sekä medioiden välisen vuorovaikutuksen parissa tehty tutkimus. Pääasiallinen tutkimuskysymykseni on: Millaisen kuvan Helsingin Sanomat ja Yle luovat iltapäivälehdistöstä sekä tarkemmin Ilta-Sanomista ja Iltalehdestä? Toinen kysymykseni liittyy tutkielmassani olevaan ajalliseen vertailuun: Onko iltapäivälehtien käsittely muuttunut ajan saatossa? Tutkielmani on määrällinen tutkimus, jossa aineistonani on 711 Helsingin Sanomien ja Ylen hakukoneiden avulla kerättyä juttua. Otannat sijoittuvat helmikuulle, heinäkuulle ja marraskuulle vuosina 2012, 2015 ja 2019. Menetelmäni on sisällönerittely, jossa keskeistä on luoda aineiston luokittelua varten erinäisiä sisältöluokkia. Keräsin aineistoni syksyllä 2020 luokittelemalla jutut ja kävin ne sitten toistamiseen läpi täydentämällä luokitusrunkoon muutamia luokkia. Analysoin aineistoani kolmen ulottuvuuden kautta: ajallisen, Helsingin Sanomien ja Ylen sekä iltapäivälehtien välisen vertailun kautta. Varsinaisten määrällisten tulosten ohella paneudun tarkemmin juttujen sävyeroihin sekä siteeraamiseen, joista olen koonnut erillisen luvun. Luvun havainnot kumpuavat aineistosta nostetuista esimerkkijutuista. Maisterintutkielmani osoittaa, että iltapäivälehdet näkyvät Helsingin Sanomissa ja Ylessä merkittävällä tavalla. Niiden näkyvyys on vuosien aikana kasvanut ja niitä siteerataan monipuolisesti, eivätkä ne näyttäydy mediakentällä yhtä ilmeisinä tabloidijournalismin edustajina kuin tabloidimediat ulkomailla. Helsingin Sanomat ja Yle käsittelevät iltapäivälehtiä hyvin samalla tavalla, mutta etenkin hakusanojen eli iltapäivälehtien välillä on eroavaisuuksia. Ilta-Sanomat mainitaan Iltalehteä huomattavasti useammin, ja sitä myös lainataan Iltalehteä jonkin verran enemmän esimerkiksi urheilu- ja politiikka-aiheissa sekä niin, että lehden tietoja siteerataan lähes sellaisenaan. Iltapäivälehtiin kohdistuva kriittinen ja ambivalentti suhtautuminen on kaikkina otantavuosinani ollut marginaalista ja yksittäisten mainintojen varassa. Iltapäivälehdistä puhutaan monikkomuodossa hieman kriittisemmin kuin Ilta-Sanomista tai Iltalehdestä. Kokonaisuudessaan kriittisyys on vähentynyt vuosi vuodelta sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Positiivisten juttujen määrä on kaikkina otantavuosina ollut minimaalinen. Sen sijaan neutraali tapa käsitellä iltapäivälehtiä on lisääntynyt entisestään.
  • Swanljung, Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli saada lisää tietoa vammaisten henkilöiden ja vammaisuuden mediarepresentaatiosta kehysanalyysin avulla. Tavoitteena oli tutkia millaisia rooleja vammaisille henkilöille on annettu perinteisessä mediassa, miten vammaisuudesta puhutaan ja miten vammaisten henkilöiden pääsyä oikeuksiinsa kuvaillaan. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimi yhteiskuntatieteellinen vammaistutkimus ja aiempi tutkimus vammaisten henkilöiden mediarepresentaatiosta. Aiemmat tutkimukset vammaisista henkilöistä mediassa antavat aika yhtenäisen kuvan vammaisten representaatiosta: Vammaiset henkilöt kuvataan joko avuttomina, riippuvaisina uhreina tai rohkeina, selviytyjinä ja sankareina, mutta useimmiten normista poikkeavina. Tutkielman menetelmä oli kehysanalyysi. Aineistossa oli 47 juttua kolmesta eri tapauksesta. Ensimmäinen tapaus käsittelee VR:n haasteita tarjota esteettömiä palveluja. Toinen tapaus kertoo naapurustoriidasta, kun alueelle suunniteltiin kehitysvammaisten henkilöiden asuntolaa. Kolmannessa tapauksessa on kerätty YK:n vammaissopimuksen mainitsevia juttuja. Artikkelit on haettu mediaseurantatyökalun avulla. Kehysanalyysin tuloksena on neljä kehystä: Oikeuskehys, talouskehys, uhkakehys ja normaaliuden kehys. Oikeuskehyksessä vammaisten henkilöiden oikeudet kulkevat mukana useimmiten ei-saavutettuina tavoitteina tai perusteluna, miksi jokin asia pitäisi hoitaa. Talouskehyksessä useimmiten taloudellinen tilanne on ongelma, joka johtaa vammaisten henkilöiden oikeuksien epäämiseen. Uhkakehyksessä vammainen henkilö pelkää oikeuksiensa puolesta tai vammainen henkilö ja vammaisuus aiheuta pelkoa. Normaaliuden kehyksessä vammaisen henkilön elämää verrattaan niin sanottuun normaaliin elämään, tavalla, jossa normaali nähdään tavoitteena. Tässä aineistossa vammaisia henkilöitä ei esitetä räikeiden ennakkoluulojen kautta vaan pääsääntöisesti kunnioittavan sävyyn. Tutkimustulokset antavat osviittaa positiivisesta kehityksestä, jossa mediakuva vammaisista henkilöistä ei enää ole yhtä liioiteltu ja mytologisoitu. Tämän positiivisen tuloksen jälkeen olisi mielenkiintoista tutkia lisää esimerkiksi henkilökuvajuttuja, jotka aikaisemman tutkimuksen mukaan ovat olleet ennakkoluuloisimpia kuvauksissaan.
  • Järvinen, Paula (Helsingin yliopisto, 2020)
    Vaatetusteollisuuden vastuullisuus on herättänyt keskustelua jo vuosikymmenten ajan, ja vastuullisesta kuluttamisesta on tullut trendikästä. Samalla myös vaatetusteollisuuden vastuuttomat toimintatavat, pikamuoti ja kertakäyttökulutus ovat yleistyneet. Kuluttajista on tullut kriittisempiä, ja he vaativat yrityksiltä yhä avoimempaa ja läpinäkyvämpää viestintää yritysten vastuullisuuteen liittyen. Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää minkälaisia vakuuttamisen keinoja suomalaiset vaateyritykset hyödyntävät vastuullisuusviestinnässään, ja kuinka kokonaisvaltaista tämä vastuullisuusviestintä on. Tutkielmalla pyritään luomaan uusia näkökulmia sekä vastuullisuusviestinnän että vaatetusteollisuuden vastuullisuuden tutkimukseen. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita vastuullisuusviestinnän roolista vaatetusteollisuudessa, vakuuttavuuden keinoista vastuullisuusviestinnässä sekä vastuullisuusviestinnän kokonaisvaltaisuudesta. Tutkimusmenetelmänä toimii retorinen analyysi, jonka avulla jaotellaan retorisia keinoja tutkimusaineistosta. Tutkimusaineisto koostuu 12 suomalaisen vaateyrityksen verkkosivuilla tapahtuvasta vastuullisuusviestinnästä. Retorisen analyysin lomassa reflektoidaan aineistoa Tenchin, Sunin ja Jonesin malliin vastuullisuusviestinnän neljästä osa-alueesta. Mallin mukaan kokonaisvaltainen vastuullisuusviestintä koostuu 1) vastuullisuusnäkökulmista, 2) vastuullisuusohjelmista, -aloitteista ja -toimenpiteistä, 3) edellä mainittujen toimeenpanosta ja tulosten raportoinnista sekä 4) yleisön huolenaiheiden julkituonnista. Teoreettisessa viitekehyksessä selviää, että vastuullisuusviestintä on kaiken vastuullisen toiminnan ydin. Yritysten vastuullisuuteen liittyvät teot ja toimenpiteet ilmenevät vastuullisuusviestinnän kautta. Tutkimusaineistoa kartoitettaessa selviää myös, että noin kolmasosa suomalaisista vaateyrityksistä ei viesti vastuullisuustoimenpiteistään ollenkaan tai riittävästi verkkosivuillaan. Tutkielmasta ilmenee, että suomalaiset vaateyritykset käyttävät monipuolisesti erilaisia retorisia keinoja vastuullisuusviestinnässään vakuuttaakseen yleisönsä vastuullisuudestaan. Ne pohjaavat vastuullisuusviestintänsä eniten logoskeinojen varaan, eli he luottavat eniten järkeen ja faktoihin vastuullisuusviestinnässään. Toisaalta tutkielmassa selviää, että yksittäisistä retorisista keinoista käytetyin läpi tutkimusaineiston on eetoskeinoihin kuuluva konsensuksella tai asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen. Eetoskeinoilla pyritään luomaan luottamusta puhujan ja yleisön välille. Tämän retorisen keinon hyödyntäminen ilmenee etenkin me-retoriikkana sekä erilaisiin standardeihin ja sertifikaatteihin vetoamisena. Vastuullisuusviestinnän merkittävyydestä huolimatta yhdenkään tutkimuskohteena olleen vaateyrityksen vastuullisuusviestintä ei onnistunut kaikilla vastuullisuusviestinnän osa-alueella eli toisin sanoen vastuullisuusviestintä ei ollut kokonaisvaltaista vaateyritysten verkkosivuilla.
  • Nippala, Emma Vera Erika (Helsingin yliopisto, 2020)
    Poliittista konsensusta on pidetty ilmastonmuutoksen ratkaisemisen kannalta sekä tarpeellisena että turmiollisena. Tässä tutkielmassa käsitellään Helsingin Sanomien ilmastouutisointia, tarkoituksena selvittää, ilmentääkö uutismediassa käyty ilmastokeskustelu demokraattisen julkisen politiikkakeskustelun tunnuspiirteitä, vai rakennetaanko uutisoinnissa käsitystä ilmastopolitiikasta ristiriidattomana keskustelunaiheena. Tutkimuksen lähtökohta on, että päätöksenteon ja julkisen keskustelun demokraattisuus edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja vastaavasti että päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun konsensushakuisuus heikentää demokratiaa ja hidastaa ilmastonmuutosta hillitsevän politiikan aikaansaamista. Suomalaista ilmastokeskustelua on aiemmissa tutkimuksissa pidetty konsensushakuisena ja epäpoliittisena, mutta lokakuussa 2018 IPCC:n erikoisraportin julkaisun jälkeen kiihtynyt keskustelu on voinut luoda mahdollisuuksia keskustelun politisoimiseen. Tutkielman keskeiset käsitteet ovat julkisuus ja konsensus. Julkisuusteoreettinen keskustelu selvittää median roolia demokratian toteutumisessa, palvelee konsensuksen käsitteen ymmärtämistä ja selittää konsensuksen merkitystä suhteessa demokratiaan. Tutkimalla tuottaako media konsensusta, arvioidaan sen suoriutumista julkisuusteorian sille antamasta tehtävästä. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin sisällönanalyysilla, jonka kohteeksi valikoitui Helsingin Sanomien ilmastouutisia (n = 128) aikaväliltä 1.9.2018–1.9.2019. Sisällönanalyysi pureutui uutisoinnissa esiintyviin lähteisiin, politiikkatoimiin ja erimielisyyden ja konsensuksen eri elementteihin. Analyysiin perustuva pääasiallinen päätelmä on, että Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä ovat ennen kaikkea asiantuntijat ja muut eliitit. Ehdotetut ratkaisut eivät juurikaan haasta yhteiskunnallista asiaintilaa. Vaikka nyansseja on, lehdessä käyty ilmastokeskustelu näyttäytyy varsin konsensushakuisena, mikä selittyy monen eri tekijän summana, hälventäen joitain epäilyksiä keskustelun politisoinnin vaikeudesta. Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnissa äänessä on laaja skaala erilaisia toimijoita, mutta kolme selvästi tärkeintä toimijaryhmää ovat asiantuntijat, poliitikot ja kansalaiset. Poliittinen keskustelu on merkittävästi monipuolistunut vuosituhannentaitteen energiakeskustelusta. Silti valtaosa huomiosta keskittyy muutamaan politiikan kategoriaan. Pintapuolisesti uutisoinnissa on monia hyviä piirteitä. Silti on selvää, että uutisointi politisoi ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan heikosti. Politiikkoja ei punnita keskenään, mutta intressiristiriitoja nostetaan joskus esiin, vaikka se onkin harvinaista. Ilmastoskeptikot ovat ainoita harvoja kriittisiä ääniä, ja nämä tehdään naurunalaisiksi. Helsingin Sanomien ilmastouutisointi näyttäytyy varsin konsensushakuisena ja olettaen, että tutkielman premissi on oikea, uutisointi ei välttämättä edesauta ilmastonmuutoksen ratkaisemista.
  • Sundholm, Marianne (Helsingin yliopisto, 2018)
    Syftet med den här pro gradu-avhandlingen är att ta reda på hur förberedda journalister är för att sköta krisrapportering, med utgångspunkt i rapporteringen om knivattacken i Åbo i augusti 2017. Forskningsfrågan är: Hurdan beredskap har journalister för att sköta krisbevakning i dag? Den teoretiska delen av avhandlingen går igenom tidigare forskning kring krisrapportering. Den innehåller en översikt av hur redaktionsrutiner kring krisrapportering har sett ut tidigare samt hurdan kritik och hurdan positiv respons krisrapportering i Finland har fått förr. Själva undersökningen består av intervjuer med sex stycken journalister på två olika redaktioner i Åbo. Respondenterna jobbade alla med bevakningen av knivattacken den dagen den ägde rum. Undersökningsmetoden är kvalitativ innehållsanalys av halvstrukturerade temaintervjuer. Intervjuerna och analysen av dem är uppdelade i samma fyra teman: rutinerna på redaktionen, redaktionens etiska val, den digitala medieverkligheten i krisläge samt journalisternas tankar efteråt. Gemensamt för temaområdena är att det är just situationen i krissituation som undersöks, så ytterligare en forskningsfråga är huruvida krisrapporteringen skiljer sig mycket från arbetet i vanligt nyhetsläge. Resultatet visar att redaktioner visst kan förbereda sig för krisrapportering via krisplaner om bland annat arbets- och beslutsordning. Men respondenterna uppger också att arbetet blev lyckat till stor del för att saker och ting helt enkelt fungerade av sig själv, eller rättare sagt som de brukar i vanliga fall på en redaktion. Krisrapporteringen följer alltså till stor del samma regler som vanlig nyhetsrapportering, men är förstås mera intensiv och görs under större tidspress.