Anteeksiantoa ja sen merkitystä tutkitaan nykypäivänä paljon niin psykologian, teologian kuin sosiaalitieteiden puolella. Kliinikot ovat olleet jo useiden vuosikymmenien ajan kiinnostuneita anteeksiannon terapeuttisista hyödyistä, mutta vasta hiljattain sen tieteellinen tutkimus on noussut julkisuuteen. Tutkimuksessani keskityn anteeksiannon teologiseen puoleen ja tarkastelen kahden kirkkokunnan – luterilaisten ja mennoniittojen – välistä raporttia, jossa anteeksianto ilmenee. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, mitä anteeksiantoon ajatellaan kuuluvan Healing memories -raportissa. Pyrin selvittämään, minkälaisia anteeksiannon malleja raportissa ilmenee ja miten se on vaikuttanut luterilaisten ja mennoniittojen välisiin suhteisiin vuoden 2010 mennoniitta aktion jälkeen. Tutkielmani metodina on systemaattinen analyysi. Systemaattisen analyysin metodia käyttäen analysoin kahta lähdeteostani ja pyrin löytämään näistä raporteista keskeisiä teemoja ja käsitteitä liittyen anteeksiantoon ja siihen, mitä anteeksiantoon nähdään kuuluvan näissä raporteissa. Luterilainen maailmanliitto pyysi yleiskokouksessaan Stuttgartissa vuonna 2010 julkisesti anteeksi “mennoniittaveljiltään -ja sisariltaan” uudestikastajia kohtaan kohdistuneita vainoja 1500-luvulla. Mennoniitat ovat uudestikastajaliikkeen perillisiä, jonka vuoksi he identifioivat itsensä vahvasti kastajaliikkeen perinteiden kautta. Tämä julkinen anteeksipyyntö tunnetaan nimellä mennoniitta aktio ja sen vaikutukset molemmille kirkkokunnille olivat valtaisat. Healing memories -raportti on lopputulema luterilaisten ja mennoniittojen kansainvälisen tutkimuskomission työstä. Tutkimuskomissio kävi läpi kansainvälisiä dialogeja luterilaisten ja mennoniittojen välillä ja näiden dialogien keskeiset tulokset ovat koottuina tutkimuskomission toimesta vuonna 2010 ilmestyneessä Healing memories -raportissa. Komission järjestäytymisen tavoite oli sovinnonteko näiden kahden kirkkokunnan välille. Tutkielmani keskeinen päätelmä on se, että luterilaiset ovat kasvaneet mennoniitta aktion jälkeen forensisesta anteeksiannon mallista kohti terapeuttista, vapaaksi lunastavaa anteeksiannon mallia. Luterilaiset eivät näe anteeksiantoa pelkästään “velan kuittaamisena” tai Jumalan suosionosoituksena syntiselle ihmiselle, vaan raportissa luterilaiset korostavat katumuksen, eheytymisen ja muistojen paranemisen vaikutusta anteeksiannossa. Anteeksiannon lisäksi luterilaiset toivovat sovintoa mennoniittojen kanssa ja yhteisen tulevaisuuden rakentamista Jumalan armon avulla.

Tutkielman aihe on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yksinäisyyskokemukset ja selviytyminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Aineistona tutkimuksessa olivat 7 teemahaastattelua, joissa käsiteltiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista, yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksia sekä suhdetta kirkkoon ja uskontoon. Aineisto analysoitiin soveltaen temaattisella analyysilla. Analyysi alkoi aineistoon tutustumisella, jonka jälkeen järjestelin aineistosta osat, jotka käsittelevät yksinäisyyttä. Analyysin avulla tuli esille haastateltavien toimijuus sekä kirkko yksinäisyyden lisääjänä ja vähentäjänä. Myöskin vähemmistöstressi nousi analyysissä haastatteluista esiin. Kirkko näyttäisi vähentävän yksinäisyyttä monella tavalla. Kirkko vastakohtaisesti myös vaikuttaa lisäävän yksinäisyyttä. Yksinäisyyden kokemukset näyttävät syntyvän rajatusta toimijuudesta, jotka on jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään. Ensimmäisessä toimijuudesta neuvotellaan. Haastateltavat toimivat tietyissä puitteissa, mutta joutuvat esimerkiksi piilottamaan seksuaalisuutensa. Toisessa toimijuutta uhataan ja toimijuutta myös riistetään. Haastateltavat kärsivät sosiaalisesta ulossulkemisesta. Kolmannessa kategoriassa on toimijuuden säilyttäminen ratkaisuja tekemällä. Ratkaisujen teosta seuraa vapaa toimijuus. Tähän liittyy seuraukset erilaisista yksinäisyyden ja kuulumisen kokemuksista. Seurauksina ovat mm. aggressiivinen käytös ja poislähteminen. Haastateltavat ratkaisevat toimijuutta uhkaavat tilanteet eri tavoin. Johtopäätöksissä esitetään, että uskonto ja kirkko rajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia henkilöitä, aiheuttaen sitä kautta yksinäisyyttä. He eivät pysty olemaan seurakunnan toiminnassa mukana avoimesti, vaan he joutuvat suojaamaan itseään mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta. Myöskin ristiriita kirkon virallisessa suhtautumisessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja esille tulleissa kokemuksissa on iso. Uskonto näyttää tukevan ajatusvääristymiä, mikä saattaa lisätä yksinäisyyden syvyyttä. Tutkimusta on mahdollista hyödyntää kirkon työssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa, mitkä ovat erityisiä paikkoja, joihin olisi kirkon toimijoiden syytä kiinnittää huomiota. Tutkimus auttaa pohdinnoissa suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen kuva naisista rakentui Suomen Kristillisen Työväen Naisliiton Säde-lehdessä vuosina 1909–1911. Aineistoni koostuu Säteen tarkastelukautena ilmestyneistä vuosikerroista. Lehti ilmestyi 16-sivuisena noin kerran kuussa. Tarkastelen työssäni, millaisia velvollisuuksia, vastuita ja rooleja naisille annettiin lehdessä sekä ketkä näitä käsityksiä esittivät. Tätä tutkiessani hyödynnän sisällönanalyysia ja representaation käsitettä. Representaatioiden sosiokulttuurisen luonteen ja historiallisen kerrostuneisuuden vuoksi voin naiskuvan rakentumista tarkastellessani tutkia samalla myös sitä yhteiskunnallista tilannetta, jossa nämä käsitykset naiseudesta ovat syntyneet sekä laajemmin naisen asemasta käytyä yhteiskunnallista keskustelua, johon Säteen kirjoittajat lehdessä ottivat osaa. Lehden naiskuvaan heijastuivat erityisesti silloinen käynnissä ollut uskontopoliittinen keskustelu sekä kotimaisen työväenliikkeen sisäinen hajaannus. Lehteen kirjoittivat yhtälailla niin miehet kuin naisetkin. Pääasiassa kirjoittajat olivat työläistaustaisia maallikoita lukuun ottamatta muutamia lehteen kirjoittaneita evankelis-luterilaisen kirkon pappeja. Säteessä piirtyi esiin ihannekuva työhön tarttuvasta ja yhteiskuntaa kehittävästä työläisnaisesta, jonka elämää ja valintoja ohjasi ensisijaisesti henkilökohtaisesti omaksuttu usko Jumalaan. Lehdessä usko ja Jumala nähtiin paitsi yksilön elämää myös yhteiskuntaa kannattelevana ja ylläpitävänä voimana. Yksilön ja kansakunnan kohtaamat vaikeudet tulkittiin myös uskosta käsin, mikä näkyi muun muassa Venäjän sortotoimien rinnastamisena Pahan hyökkäyksiin. Lehden ihannekristitty työläisnainen oli omaksunut myös isänmaallisuuden ihanteen, jota hän välitti eteenpäin lapsilleen kasvatustehtävänsä kautta. Naisen elämänkaari esitettiin lineaarisesti etenevänä janana, jossa viattomasta lapsuuden maailmasta siirryttiin valintojen ja houkutusten ristiaallokossa luovittavaan nuoruuteen. Nuoruudessa tärkeintä oli omaksua kristillinen usko henkilökohtaisena elämänkatsomuksena ja kasvaa kohti sukupuolityypillisiä rooleja kodin hengettärenä toimivasta vaimosta ja työteliäästä miehestä. Avioliitto esitettiin Säteessä itsestään selvänä jatkumona nuoruudelle, eikä naimattomuutta pidetty esillä todellisena vaihtoehtona kristillisille työläisnaisille. Lapset kuuluivat niin ikään automaationa avioliittoon, sillä ehkäisyä ei pidetty kristillisille naisille sopivana vaihtoehtona. Työväenasia oli lehden työläisnaisille tärkeä, mutta hengelliseen sisältöön verrattuna vähemmän esillä pidetty asia. Palvelijoiden ja työläisten aseman parantaminen, miesten ja naisten välisen tasa-arvon lisääminen sekä siveystyön tekeminen miellettiin kuitenkin kristittyjen työläisnaisten velvollisuuksiksi. Seksuaalimoraalisissa käsityksissään lehden kirjoittajat yhtyivät aikansa porvarillisen moraalireformin ihanteisiin toisaalta myös uudistaen niitä: ihanne itseään valistavasta ja siveellisestä naisesta ulotettiin Säteessä koskemaan myös työläisnaisia, kun se aiemmin liitettiin vain yläluokkaisiin naisiin. Tärkeä osa kristityn työläisnaisen toimintaa oli myös ateistisen sosialismin vastustaminen, ja lehti ohjasikin kärkkäillä kannanotoillaan lukijoitaan samaistumaan ennemmin kristilliseen työväenliikkeeseen kuin paheellisena pidettyyn sosialidemokraattiseen naisliikkeeseen.

Tutkielma käsittelee kodin ja perheen tematiikkaa seurakunnallisessa kontekstissa. Tutkimuskohteena on Seinäjoella toimiva Houm Church -seurakunta ja tutkimuskysymys on: miten kodinomaisuus ja perheen tuntu ilmenevät Houm Churchin toiminnassa. Tutkimus liittyy osaksi myöhäismodernien uuskarismaattisten seurakuntien tutkimusta ja pyrkii kodin ja perheen tematiikan kautta kuvaamaan nuoria aikuisia tavoittavan seurakunnan toimintaa. Tutkimuksen aineisto on kerätty osallistuvan havainnoinnin keinoin ja aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavasti. Analyysiä ohjaavana teoriana toimi Karl Inge Tangenin temaattinen jaottelu tavoista, joilla ihmiset identifioituvat myöhäismoderneihin seurakuntiin. Analyysin myötä aineistosta nousi neljä keskeistä temaattista kokonaisuutta, jotka kuvaavat miten kodinomaisuus ja perheen tuntu ilmenevät Houm Churchissa. Nämä neljä kokonaisuutta ovat (1) Roolimallit ja esikuvalliset äiti- ja isähahmot seurakunnassa, (2) Sosiaaliset suhteet ja yhteisöllisyyden korostaminen, (3) Rakkaudellinen ilmapiiri sekä (4) Samastuttavuus. Kunkin teeman alle muodostui omiksi kategorioikseen aineistosta nousseita keskeisiä ja toistuvia havaintoja, kuten (1) johtajat ystävinä tai helposti lähestyttävinä persoonina, (2) puhe rakkaudesta, (3) modernius ja nuorekkuus sekä (4) tutustumiseen ja sosialisoitumiseen kannustaminen. Tutkimuksessa tulee esille, että kodinomaisuus ja perheen tuntu ilmenevät Houm Churchissa erityisesti ihmissuhteiden, yhteisöllisyyden ja ajan henkeä mukailevien käytäntöjen kautta.

Tutkielman tavoite on selvittää naisten seksuaalista toimijuutta suomalaisissa kansanomaisissa uskomuksissa. Tutkielmassani kysyn, millaisia uskomuksia naisten seksuaalisuuteen liittyy, millaista toimijuutta naisilla suomalaisissa kyläyhteisöissä on sekä miten yhteisöjen patriarkaaliset rakenteet määrittelevät naisten toimijuutta. Aineisto koostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston avioliittoa ja lapsia koskevasta kansanuskoaineistosta, normirikkomuksia koskevista uskomuskertomuksista sekä seksuaaliaiheisista lauluista, ja seksuaalisen sanaston perusteella rajatuista loitsuista ja lauluista Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta. Yhteensä aineisto koostuu 500 – 700 aineisto-otteesta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta ja noin 250 aineisto-otteesta Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta, joista primääriaineiston muodostavat noin 200 otetta. Aineisto on rajattu hakusanoilla, aineiston saturaatiolla sekä tutkimuskysymyksillä. Metodina hyödynnän teoriasidonnaista sisällönanalyysia ja teoreettisena viitekehyksenä Sherry Ortnerin toimijuusteoriaa. Ortnerin teoriassa keskeisessä asemassa ovat yksilöiden kulttuurisesti muodostuneet projektit eli elämässä keskeiset tavoitteet sekä yhteisön valtarakenteet, jotka määrittelevät toimijuusmahdollisuuksia. Aineiston pohjalta hahmottelen tutkielmassa kolme teemaa. Vitun väki ja lempi ovat naisten seksuaalisia voimia, jotka mahdollistavat toimijuutta. Avioliitto sen sijaan toimii seksuaalisuuden rajana. Naisten kulttuurisiksi projekteiksi määrittelen aineistoni pohjalta avioliiton, toimeentulon sekä perheen hyvinvoinnin. Tutkielmassani käy ilmi, että naisten toimijuusmahdollisuudet ovat sitoutuneet tiukasti yhteisön sukupuolihierarkiaan sekä uskomuksiin naisen seksuaalisuudesta. Rangaistuksena yhteisön normien vastaisesta toimijuudesta naisten mahdollisuuksia toteuttaa kulttuurisia projektejaan rajoitetaan. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolisista seksuaalisista suhteista kiinni jäänyt nainen leimataan aineistossa huoraksi ja naimakelvottomaksi. Tuonpuoleisen luonteensa vuoksi naisen seksuaalisuus näyttäytyy yhteisössä vaarallisena ja yhteisössä koetaan tarpeelliseksi asettaa naisen seksuaalisuudelle rajoituksia. Seksuaalinen voima samaan aikaan mahdollistaa naisten toimijuutta ja on syy naisten kohtaamille rajoituksille. Harakointi on yksi esimerkki seksuaalisen voiman ristiriitaisuudesta, sillä harakoimalla eli astumalla sukupuolielimet paljastettuna ihmisen tai esineen yli, nainen voi suojella perhettään sekä karjaa, mutta myös aiheuttaa tulehduksia haavoihin. Seksuaalisen voiman seuraukset voivat olla tilanteesta riippuen positiivisia tai negatiivisia. Seksuaalisuuden rajoitusten vuoksi naisten toimijuus sijoittuu usein valtarakenteiden reunamille. Naisten on löydettävä luovia tapoja toimia omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Naiset eivät voi toimia aktiivisesti esimerkiksi puolison etsinnässä, minkä vuoksi kosijoiden houkuttelemiseen tähtäävät taiat tehdään salaa. Lemmennosto edustaa yhteisön hyväksymää magiaa, jossa ei pyritä vaikuttamaan kosijaan, vaan nostamaan tytön viehätysvoimaa. Sen sijaan rakkaustaiat ovat yhteisön normien vastaisia, koska niiden katsotaan perustuvan pakottamiseen. Tutkielmassa nostan esille naisten tapoja reagoida toimijuutta rajoittaneisiin yhteisön normeihin sekä tapoja vastustaa valtarakenteita avoimesti tai salaa.

Länsimainen uskonnollisuus on vahvassa murroksessa. Yksilöiden uskonnollisuus monimuotoistuu ja eriytyy perinteisistä instituutioista. Muutokset näkyvät myös Suomessa, sillä erityisesti nuoret aikuiset ovat 2000-luvulla vieraantuneet Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Siksi Z-sukupolven tutkiminen on erityisen kiinnostava ja merkityksellinen tutkimusaihe suomalaisen uskonnollisuuden ja kirkon tulevaisuuden näkökulmasta. Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan sitä, millaisia ovat Z-sukupolven kokemukset yhteisöllisyydestä uusissa jumalanpalvelusyhteisöissä. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahdeksaa Z-sukupolven edustajaa viidestä eri jumalanpalvelusyhteisöstä ympäri Suomea. Puolistrukturoidut teemahaastattelut on toteutettu joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Haastateltavat ovat syntyneet vuosien 1995 ja 2000 välillä, ja heidän joukossaan on sekä miehiä että naisia. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Analyysi eteni yksittäisistä ilmauksista alaluokkien ja sen jälkeen yläluokkien muodostamiseen. Yläluokat ovat jaettu hengellisyys, yhteisö, osallistuminen ja kasvu, ja ne muodostettiin Etienne Wengerin käytäntöyhteisöteoriaa mukaillen. Tutkimustuloksia on peilattu myös aiempaan tutkimukseen sukupolvista, uusista jumalanpalvelusyhteisöistä ja yhteisöllisyydestä. Haastateltavat poikkeavat tyypillisistä kirkon nuorista aikuisista jäsenistä, sillä he osallistuvat sitoutuneesti yhteisönsä toiminnan rakentamiseen, ja heillä on täten vahva kokemus kirkon ja yhteisön jäsenyydestä. Myös pienryhmätoiminta, ylistysmusiikki, Raamatun lukeminen ja yhdessä rukoileminen tukevat haastateltavien hengellistä elämää ja kokemusta yhteisöllisyydestä. Z-sukupolven edustajille on erityisen tärkeää, että he kokevat tulleensa kohdatuiksi. Seurakunnan työntekijät he näkevät toiminnan koordinaattoreina, jotka tukevat vapaaehtoisia ja pitävät kokonaisuudesta huolta. Erityisesti kasvun, kehityksen ja oppimisen teemat nousevat aineistossa vahvasti esiin. Haastateltavat haluavat kasvaa laadullisesti ihmisinä ja kristittyinä, mutta myös kasvattaa yhteisöjä määrällisesti tavoittamalla uusia ihmisiä kristinuskon ja uusien jumalanpalvelusyhteisöjen pariin. Halu kasvaa huipentuu perinteisen seurakuntakulttuurin haastamiseen. Z-sukupolven edustajat haluavat olla uudistamassa kirkon jumalanpalvelus- ja seurakuntaelämää raikkaammaksi, modernimmaksi ja elävämmäksi.

Työnohjausta tutkittaessa voidaan esittää kysymys, mitä oikeastaan tutkitaan silloin kun tutkitaan työnohjausta? Työnohjauksen määritelmät, teoriat ja toteutustavat ovat monimuotoisia eikä yhtä yhtenäistä käsitystä tai tieteellistä määritystä työnohjaukselle ole vielä kehitetty. Työnohjaus syntyi sosiaalityön, psykoterapian ja kliinisen sielunhoidon koulutuksen käyttöön, josta se on myöhemmin levinnyt julkisen sektorin ja bisnesmaailman käyttöön. Nämä kaikki ovat vaikuttaneet työnohjauksen määritelmien monimuotoistumiseen, sillä työnohjausta on sovellettu jokaisen ammattialan erityispiirteiden mukaisesti. Työnohjaus liittyy myös laajemmin osaksi työhyvinvoinnin kokonaisuutta ja on yksi monista keinoista tukea työntekijöiden työhyvinvointia. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa työnohjaus on otettu käyttöön hyvin aikaisin, jo 1950–luvulla. Ensimmäisenä työnohjausta hyödynnettiin perheneuvonnassa, johon kirkon perheneuvonnan isä Matti Joensuu toi työkaluja Englannista. Nykyisin kirkossa työnohjaus nähdään seurakuntatyön ammattilaisten työn ja työtapojen kehittämisen työkaluna. Kirkon työnohjaus ei ole enää vain sielunhoitajien käytössä vaan laajasti kirkon eri ammattikuntien hyödynnettävissä. Kirkolla on oma työnohjaajakoulutus, minkä vaatimukset vastaavat Suomen työnohjaajat ry:n työnohjauksen pätevyyden vaatimuksia. Tämän maisterintutkielman tutkimustehtävänä on selvittää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien kokemuksia työnohjauksesta ja sen vaikutuksista työhyvinvointiin. Tutkielmalla ei pyritä yleistykseen vaan luomaan kuva pienen joukon henkilökohtaisista kokemuksista. Aineisto on kerätty teemahaastattelulla ja tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä (10) Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkaan vihityn papin haastattelusta. Kaksi haastelluista ei työskennellyt papin tehtävissä tutkimuksen aikana, mutta ovat saaneet vihkimyksen pappisvirkaan. Tutkimusaineisto on analysoitu käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysin keinoin loin aineistosta pääluokkia ja alaluokkia. Pääluokat ovat 1) Pappien kokemukset kirkon työnohjauksen käytännöistä 2) Pappien kokemukset työnohjauksen annista, hyödyistä ja huonoista puolet 3) Pappien kokemukset työnohjauksen sisällöistä 4) Työnohjaus papin työhyvinvoinnin tukena. Alaluokat ovat 1) Työnohjaukseen hakeutumisen syyt, työnohjauksen aloittamisen käytännöt, työnohjaukseen liittyvät asenteet kirkossa ja kirkon työyhteisöissä 2) kokemukset työnohjaajista, työnohjauksen anti, hyödyt ja onnistumiset, työnohjauksen huonot puolet 3) Yksityiselämän asioiden käsitteleminen työnohjauksessa, Ammatti-identiteetin käsitteleminen työnohjauksessa, Onko työnohjaus työhön sitouttavaa?, hengellisyys osana työnohjausta.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien syitä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisille vihkimisille. Osa kirkon papeista on vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon maaliskuusta 2017 asti, jolloin avioliittolaki muuttui Suomessa sukupuolineutraaliksi. Vihkimiset ovat tapahtuneet siitä huolimatta, että kirkko on linjannut sen avioliittokäsityksen pysyvän entisellään ja pappeja on kehotettu vihkimään edelleen vain eri sukupuolta olevia pareja. Tutkielma selvittää, mistä syistä papit ovat päätyneet vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja tässä kirkollisessa tilanteessa ja miten näitä vihkimisiä perustellaan. Aineisto koostuu seitsemän papin puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Haastatellut papit olivat vihkineet avioliittoon yhden tai useamman samaa sukupuolta olevan parien vuosina 2017-2018. Teoreettinen viitekehys muodostuu kirkon ja homoseksuaalisuuden suhdetta, pappeutta ja suomalaisen yhteiskunnan muutosta koskevasta tutkimuksesta. Tutkielman taustoittava osio keskittyy vahvasti avioliittolain muuttumista edeltäneisiin ja sitä ympäröineisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin muutoksiin sekä keskusteluun. Tämä auttaa ymmärtämään sitä kontekstia, jossa papit ovat tehneet vihkimispäätöksensä. Papit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ennen kaikkea siitä syystä, että parit toivovat tulevansa vihityiksi kirkollisesti. Papit vastaavat vihkimispyyntöön myöntävästi, koska kokevat, että kirkolla on myös samaa sukupuolta olevien parien vihkioikeus. He eivät pidä parisuhteita syntinä ja näkevät avioliiton sopivaksi pysyvän parisuhteen muodoksi myös sateenkaaripareille. Näistä syistä vihkiminen näyttäytyy luonnollisena johtopäätöksenä. Tätä päätöstä tukevat erilaiset pappeuteen ja työhön, arvoihin ja asenteisiin sekä uskontoon ja hengellisyyteen liittyvät syyt ja perustelut. Vihkimispäätökset syntyvät usein monien syiden ja perustelujen summana. Kirkko toimii muuttuvan yhteiskunnan keskellä ja yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja ilmiöt haastavat kirkkoa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että osa kirkon papeista ja jäsenistä elää jo nyt todellisuutta, jossa samaa sukupuolta olevien vihkimiset ovat osa kirkkoa. Tämän todellisuuden ymmärtäminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa väistämättä kirkon identiteettiin. Vihkimisen syiden tutkiminen avaa uusia näkökulmia ilmiöön ja auttaa ymmärtämään sitä vihkineiden pappien näkökulmasta.

Viime vuosien aikana maahanmuuttajien ja eri kulttuuritaustaisten ihmisten määrä Suomessa on lisääntynyt paljon oletettua nopeammin. Opetusympäristö on jatkuvan kehityksen keskellä sekä opettajien koulutuksen, asennoitumisen että oppimateriaalien osalta. Tämän laadullisen pro gradu -tutkielman tarkoitus oli tutkia miten lukion opettajat kuvaavat asennoitumistaan opiskelijoiden kulttuuri- ja katsomustaustoja kohtaan. Haastattelin tutkimustani varten seitsemää lukion opettajaa Helsingistä ja sen ympäristökunnista. Neljä opettajista oli miehiä ja kolme naisia. Opettajat opettivat keskenään eri aineita. Käytin haastatteluissani episodista narratiivista menetelmää. Tein haastatteluille aineistolähtöisen sisällönanalyysin. Sisällönanalyysin avulla muodostui neljä pääluokkaa: sensitiivisyys, tasa-arvo, rinnastus muihin ominaisuuksiin sekä yhteys käytännön asioihin. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että kaikki opettajat olivat asennoitumiseltaan sensitiivisiä ja tasa-arvoisia. Sensitiivisyys ilmeni esimerkiksi yksilöllisyyden korostamisena ja kielen merkityksen tunnistamisessa. Tasa-arvoinen asennoituminen näkyi esimerkiksi kykynä luoda avointa keskusteluilmapiiriä ja suhtautua asioihin neutraalisti. Kuusi opettajaa rinnasti katsomuksen ja kulttuurin muihin ominaisuuksiin, kuten seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin. Kulttuurieroja rinnastettiin myös eroihin kantasuomalaisten välillä. Viisi opettajaa toi esiin käytännön asiat, kuten ohjeistuksen noudattamisen ja materiaalien rajallisen saatavuuden. Opettajat toivoivat, että saatavilla olisi enemmän kulttuuri- ja katsomusmoninaisempaa oppimateriaalia. Suomalainen kouluympäristö on aiempaa monikulttuurisempi ja kouluissa joudutaan ratkomaan erilaisiin asenteisiin ja kulttuureihin liittyviä konflikteja. On tärkeää, että kulttuuriseen ja katsomukselliseen moninaisuuteen mahdollisesti liittyvät haasteet tunnistetaan jo varhaisessa vaiheessa ja niihin osataan puuttua rakentavalla tavalla. Maahanmuuttopiikin myötä koulujen tilanne ja rooli ovat muuttuneet. Niillä on merkittävä rooli sekä kotouttamisen että suvaitsevaisuuden toteutumisen kannalta. Tutkimukseni on tapaustutkimus, eikä se ole yleistettävissä. Tavoitteenani kuitenkin oli, että sillä olisi käytännön merkitystä ja että sitä voitaisiin hyödyntää materiaalina jatkotutkimukselle. Aihe on tärkeä, sillä se kartuttaa tietopohjaa ajankohtaisesta ja yhteiskunnallisesti merkittävästä teemasta.

Tutkielmani tehtävänä on tutkia, miten eri seurakuntayhtymien verkkojulkaisut puhuvat syrjäytyneistä nuorista. Syrjäytyminen on yhteiskuntaa ja yksilöä koskettava ajankohtainen ongelma. Se voi muun muassa vaikuttaa yksilön osallisuuteen yhteiskunnassa ja se voi myös vaikuttaa yksilön mielenterveyteen sekä taloudelliseen asemaan. Syrjäytyminen koetaan usein kuitenkin ulkoapäin tulevana leimana ja harva luokittelisi itsensä syrjäytyneeksi. Syrjäytyneiden nuorten ongelman ajankohtaisuuden takia koin tutkielmani tutkimuskysymyksen mielenkiintoiseksi. Teologisesta lähtökohdasta syrjäytymiseen on usein suhtauduttu Raamatun pohjalta Jeesuksen opetusten mukaisesti. Jeesus korosti opeissaan muun muassa lähimmäisenrakkautta ja hädänalaisen auttamista. Kirkko osallistuukin toiminnallaan monin tavoin syrjäytyneiden auttamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Suoritan tutkielmani käyttäen sisällönanalyysiä sekä piirteitä diskurssianalyysista. Aineistoni koostui neljästäkymmenestäkahdeksasta eri seurakuntayhtymien sivuilla olevista artikkeleista, teksteistä, tiedotteista sekä yhdestä blogikirjoituksesta, jotka käsittelivät tavalla tai toisella syrjäytymistä. Jaan aineistoni kolmeen eri teemaan sen mukaan, mikä teksteissä painottui eniten. Teemat ovat syrjäytymisen syyt, syrjäytyneiden auttaminen sekä se, miten syrjäytyneistä nuorista puhutaan. Teksteissä syrjäytymisen syyksi nähdään usein kiusatuksi joutuminen, köyhyys, mielenterveysongelmat sekä työn ja koulun ulkopuolisuus. Syrjäytymiseen johtavat syyt siis tiedostettiin. Moni artikkeli esitteli myös erilaisia auttamisen tapoja aina diakoniatyöstä keräyksiin. Auttamisen taustalla oli vahvasti ajatus osallisuuden tukemisesta. Syrjäytyneistä nuorista puhutaan valitsemissani teksteissä usein ymmärtäväiseen ja myötätuntoiseen sävyyn kristillisiä arvoja noudattaen. Heidät kuvaillaan teksteissä usein myös apua tarvitseviksi ja autettavissa oleviksi. Ääneen teksteissä pääsee muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta syrjäytymisen ulkopuoliset korkeassa asemassa olevat henkilöt. Vain yhdessä artikkelissa ääneen pääsevät myös syrjäytyneet itse. Nuorten syrjäytyminen nähdään siis valitsemassani aineistossa vakavana ongelmana ja yhteiskunnan huono-osaisuutena, johon tulee puuttua. Teksteissä heistä puhutaan samalla tavalla, kuin syrjäytyneistä nuorista kirjoitetuissa tutkimuksissa ja kirjallisuudessa.