Browsing by Subject "Musiikkitiede"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 93
  • Malkavaara, Marjukka (Helsingfors universitet, 2011)
    Yleisötyö on kasvava, maailmanlaajuinen ilmiö, joka kuuluu nykyään yhä useamman kulttuuriorganisaation toimintaan. Sille ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, mutta yleensä termillä tarkoitetaan erityisryhmien, kuten lasten tai vanhusten parissa tehtävää kulttuurityötä. Suomen Kansallisooppera aloitti vuonna 1995 varsinaisen yleisötoimintansa yhtenä ensimmäisistä kotimaisista kulttuurilaitoksista. Tällä hetkellä Kansallisooppera tavoittaa yleisötoiminnallaan useita kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain. Tutkin pro gradu -työssäni Suomen Kansallisoopperan yleisötyötä koskevassa lehtikirjoittelussa käytettyjä diskursseja eli puhetapoja. Pohjustan analyysiäni erittelemällä vallan ja taidemaailman käsitteitä. Hahmottelen laajempaa, diskursseista muodostuvaa kertomusta narratiivisen tutkimuksen avulla. Tutkimusaineistona ovat Kansallisoopperan yleisötyöstä kirjoitetut, Suomessa julkaistut lehtijutut vuosina 1995, 2001 ja 2009. Löytämiäni diskursseja eli puhetapoja on seitsemän: kasvatus-, rahvas-, taide-, ironia-, paikallisuus-, ennakkoluulo- ja talousdiskurssi. Diskurssit ovat osin päällekkäisiä ja osin ristiriidassa keskenään. Puhetavat muuttuvat tutkittavina vuosina vain vähän. Merkittävin ero on Kansallisoopperan yleisötyöstä saaman hyödyn häivyttäminen lehtikirjoittelussa vuoden 1995 jälkeen. Hierarkia-asetelmat puhetavoissa ovat pääasiassa selkeät. Kansallisoopperan edustajat esitetään lehtikirjoittelussa poikkeuksetta asiantuntijoina. Jutuissa esiintyvät muut aikuiset, kuten musiikkikasvattajat, ovat yleensä myös asiantuntijan roolissa, mutta toisinaan heidät asetetaan tai he asettavat itsensä hierarkiassa Kansallisoopperan edustajien alapuolelle. Lasten ja nuorten tehtävänä on toimia asiantuntijoiden kantojen vahvistajina. Lasten kommentteja käytetään usein kevennyksenä jutun lopussa. Kansallisoopperan yleisötyötä koskevasta lehtikirjoittelusta on muodostettavissa kaksi perusnarratiivia, lapset tutustuivat oopperaan ja lapset tekivät oopperan . Narratiivien kertojana on toimittaja.
  • Säily, Mika (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkielma käsittelee jazz-rumpali Joseph Rudolph Philly Joe Jonesin (1923 1985) improvisoitua säestystä, komppausta, ja soittajien välisen vuorovaikutuksen osuutta jazz-esityksen muotoutumisessa. Jazz-rumpalin soitolle on tyypillistä, että kaikki toiminta on improvisoitua, kappaleen ja lajin viitekehyksen sekä häneen kohdistuvien odotusten raameissa tapahtuvaa luomisprosessia. Jazz-analyysi on painottunut kontekstista irrotetun improvisoinnin tutkimiseen, mutta tässä työssä painopiste on ryhmädynamiikassa. Analyysikohde on Sonny Rollinsin säveltämä 12-tahtinen blues Blues for Philly Joe (1957) Rollinsin levyltä Newk s Time (Blue Note 7243 5 76752 2 2). Rumpukomppausta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta. Aluksi rumpuosuudesta pelkistetään erityisen karsimismenetelmän avulla komppauksen rytminen hahmo, rytmilinja. Rytmilinja-analyysin avulla vastataan tutkimuskysymykseen minkälaisilla rytmeillä Jones komppaa, ja miten sen rytmi suhteutuu pulssiin, metriin ja muotoon nähden. Seuraavaksi motiivianalyysista kehitetyllä aiheiden erittely- ja variaatiomenetelmällä määritellään Jonesin komppausfraasien piirteet, rakenteet ja variaatiot. Lopuksi Jonesin ja solistin välistä vuorovaikutusta tutkitaan kartoittamalla aihelainaukset, sekä rytmisektion sisäistä koordinointia rytmilinjojen avulla. Rytmilinja paljastaa Jonesin korostavan usein tiettyjä tahdinosia tietyissä rakennepaikoissa eri kertauksissa. Komppaus tuo rakenteelliset taitepaikat esiin, ja samalla sen polyrytmit horjuttavat vallitsevaa 4/4-metriä. Fraasianalyysi paljastaa Jonesin komppiaiheiden käytön olevan johdonmukaista, ja joillakin fraaseilla on oma täsmällinen funktionsa. Pitkätkin komppifraasit perustuvat vain muutamaan hahmoon, joista tärkeimmät ovat kolmijakoiset polymetrit ja synkoopit. Vuorovaikutus solistin kanssa ilmenee kahdensuuntaisina aihelainauksina tai vaihtoehtoisesti kontrasteina. Rytmisektion sisäisen vuorovaikutuksen muodoista merkittäviin on yhteisten toistuvien rytmiaiheiden, riffien, koordinoitu käyttö. Rytmisektion jäsenet myös hakeutuvat tietoisesti toisen soittajan rytmilinjan sisään päätyäkseen samoille tahdinosille. Työssä konkretisoituu säestämisen ja vuorovaikutuksen merkitys jazz-improvisoinnin synnyttäjänä. Tutkimuskohde ei olisi voinut tulla lopulliseen muotoonsa ilman soittajien vuorovaikutusta. Tämän työn myötä nousee tarve tutkia rytmisektion toimintaa ja vuorovaikutuksen evoluutiota eri tyylikausina.
  • Ranto, Paula (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan taiteilijapariskunta Pirjo (1939‒2011) ja Matti Bergströmin (1938‒1994) taiteilijuuden representaatioita heitä koskevassa ajanvietelehtikirjoittelussa 1970–1990-luvuilla. Analyysissa tarkastellaan sitä, kuinka Bergströmit kytkeytyvät lausumissaan eri taidesuuntauksiin, ja minkälaisiin taiteilijatyyppeihin ja -myytteihin he milloinkin identifioituvat. Bergströmien käyttämiä taiteilijuutta koskevia puhetapoja ja merkitysjärjestelmiä jäsennellään ensisijaisesti taiteilijamyyttien ja Vappu Lepistön (1991) taiteilijatyyppiluokittelun avulla. Bergströmien puhetapoja tarkastellaan liittyen taiteen ja taiteilijuuden esteettis-filosofisiin näkemyksiin, taiteilijana työskentelemiseen sekä taiteilijan yhteiskunnalliseen asemaan ja julkisuuteen. Jotta Bergströmien taide- ja taiteilijakäsitykset näyttäytyisivät mahdollisimman laajoina ja intertekstuaalisina merkitysrakennelmina, analyysissa hyödynnetään myös muita taiteilijuutta koskevia tutkimuksia. Lisäksi tutkimus sisältää Bergströmien biografian, joka on koottu muun muassa lehtileikkeitä, artikkeleita, Bergströmien muistikirjoja ja kalentereita sekä Tiina Bergströmin (2015) haastattelua lähteinä käyttämällä. Tutkimusaineisto on kerätty Bergströmejä koskevasta lehtileikekokoelmasta, jota säilytetään Musiikkiarkisto JAPAssa. Tutkimusaineistoon valitut kirjoitukset perustuvat Bergströmien haastatteluihin ja ne on julkaistu ajanvietelehdiksi määriteltävissä julkaisuissa. Lisäksi analyysiin on valittu ainoastaan sellaisia kirjoituksia, joiden sisältö koskee ainakin osittain Bergströmien työskentelyä taiteilijoina tai heidän taide- ja taiteilijakäsityksiään. Analyysissa hyödynnetään diskurssianalyyttisen tutkimusperinteen metodeja. Diskurssianalyysiin ei kuitenkaan suhtauduta tutkimuksessa systemaattisesti etenevänä metodisena mallina, vaan ennemminkin ohjenuorana tutkimusaineistosta nousevien aihepiirien tunnistamiseen ja niiden suhteuttamiseen aiempiin taide- ja taiteilijakäsityksiin. Lisäksi tutkimuksessa huomioidaan Bergströmien merkityksenantojen mediavälitteisyys. Tutkimuskysymysten ja metodologian myötä tutkimus yhdistyy vahvasti kulttuurisen musiikintutkimuksen perinteeseen. Bergströmit kytkeytyvät merkityksenannoissaan romanttisiin, moderneihin ja postmoderneihin taidesuuntauksiin. He käyttävät useita erilaisia diskursseja kuvatessaan taide- ja taiteilijuuskäsityksiään, jolloin Bergströmien lausumissa on viitteitä eri aikoina esiintyneistä taiteilijamyyteistä ja -tyypeistä. Muun muassa tästä johtuen jotkut lehtikirjoituksissa esitetyt käsitykset koostuvat keskenään ristiriitaisista elementeistä. Bergströmit käyttävät romanttisia puhetapoja esimerkiksi taiteilijuuden ulkopuolisuutta ja taloudellista epävarmuutta sekä taiteilijan etiikkaa ja pyyteettömyyttä koskevissa lausumissa. Taiteilijuuden ammattimaisuuden korostamisen sekä kokeellisen taiteen estetiikan arvostamisen osalta Bergströmit kytkeytyvät modernismiin. Taide- ja populaarikulttuurin välimaastoon sijoittuvan tuotantonsa lisäksi Bergströmit identifioituvat postmoderneihin taiteilijatyyppeihin julkisuutta hyödyntämällä sekä aiempia taiteilijakäsityksiä kritisoivia puhetapoja käyttämällä.
  • Tuura, Rista (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkielmassa esitellään kolmen orkesteriviulistin kokemuksia ja käsityksiä omasta ruumiillisuudestaan muusikon työssään. Muusikkolähtöisyys, laajemmin tarkasteltuna tekijälähtöinen tutkimus, on nykyisin yhä tärkeämpi osa musiikintutkimusta. Muusikkolähtöistä tutkimusta on Suomessakin kirjoitettu jonkin verran, harvoin kuitenkaan ruumiillisuusteeman kautta. Haastatellut viulistit ovat pääkaupunkiseudun suurista orkestereista. Muusikon työtä voidaan tarkastella monista eri lähtökohdista. Tässä työssä pyritään ottamaan huomioon ihmisen oma kokemus ja ruumiillinen sidos maailmaan, ja näin se sitoutuu fenomenologisiin lähtökohtiin, erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ajatteluun. Michel Foucault ja Elizabeth Grosz edustavat tämän työn kannalta sitä ajattelutapaa, jonka hengessä pidän muusikon työtä historiallisesti rakentuneena ja muutoksenalaisena prosessina. Groszin teoretisointi keskittyy subjektin ruumiillisuuteen ja tapoihin käsitteellistää ruumis länsimaisessa ajattelussa. Haastattelumateriaali jakaantuu kahteen päälukuun. Ensimmäisessä käsitellään soittajien omaa yksityistä tilaa. Harjoittelun oma tila liittyy ruumiillisuuteen sikäli, että ruumiillinen toistotyö ja viulistisen identiteetin muotoutuminen tapahtuu pitkälti yksityisesti, tietoisena julkisen tilan vaatimuksista. Orkesteriviulistien sosiaaliseen tilaan liittyy toisaalta vuorovaikutus muiden muusikoiden kanssa harjoituksissa ja toisaalta muusikoiden ja yleisön kohtaaminen konserteissa. Sosiaaliseen tilaan liittyviä ruumiillisuuteen kytkeytyviä ilmiöitä käsitellään erillään, toisessa analyysiluvussa. Tutkielma tuo esiin välähdyksiä erilaisista ruumiillisuuteen ja viulunsoittoon kytkeytyvistä ilmiöistä. Kvalitatiivisen ja fenomenologisen tutkimuksen hengessä haastateltujen erilaiset kokemukset on pyritty esittelemään pyrkimättä universalisoimaan niitä. Haastattelumateriaali osoittaa viulistisen ruumiillisuuden liittyvän merkittävällä tavalla muusikkojen käsityksiin itsestään. Haastateltujen kokemukset tuovat lisää tietoa orkesteriviulistin työstä.
  • Purontaka, Johanna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisia YLE TV2:n Pikku Kakkosen Seikkailukone-ohjelman musiikkisisältö ja -toiminta ovat ja millaisia musiikkikasvatuskäsityksiä ne ylläpitävät ja välittävät. Tutkielman teoreettisena pohjana toimivat esteettisen, praksiaalisen ja pragmatistisen musiikkikasvatuksen filosofian lähestymistavat. Seikkailukoneen musiikkisisältöä tulkitaan näiden musiikkikasvatuskäsitysten valossa. Aineistoa tarkastellaan myös siitä nousevien ihmis- ja oppimiskäsitysten kautta. Tutkielman primaariaineisto muodostuu yhdeksästä Seikkailukone-jakson taltioinnista. Lisäksi aineistona hyödynnetään taltioinneista tehtyjä muistiinpanoja sekä haastatteluaineistoa. Tutkimusmenetelmänä käytetään laadullista sisällönanalyysiä. Seikkailukoneen musiikkisisältö koostuu lähes yksinomaan suomalaista lauluista ja laululeikeistä. Kappalevalinnat tuovat esiin suomalaista lastenkulttuuria ja etenkin suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia ihanteita. Musiikki valjastetaan ohjelmassa sosiaaliseksi ja vuorovaikutteiseksi toiminnaksi, jolla tuetaan lasten myönteisen minäkuvan ja positiivisen musiikkisuhteen kehitystä, mahdollistetaan subjektiivisia tunnekokemuksia sekä monipuolistetaan itseilmaisun taitoja tekemisen ja kokeilemisen kautta. Samalla huomioidaan kehollisuuden merkitys lasten tavassa kokea musiikkia. Kokonaisvaltaisuuden pyrkimys heijastaa toiminnan taustalla vaikuttavaa holistista ihmiskäsitystä, konstruktivistista oppimiskäsitystä sekä pragmatistista musiikkikasvatuksen filosofiaa.
  • Moilanen, Maija (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman aiheena on oopperalaulajatar Ida Basilier-Magelssenin (1846–1928) ura. Tutkielma kuuluu esittävän säveltaiteen historian tutkimuksen alaan. Näkökulma on toimijakeskeinen, biografinen ja mikrohistoriallinen. Pääkysymyksenä on, millainen Basilier-Magelssenin ura oli pääpiirteissään. Tarkastellaan, miten hänestä tuli laulaja, missä hän esiintyi, mitä muuta ammatillista toimintaa hänellä oli ja kuinka merkittävänä häntä voidaan pitää laulajana. Metodeina käytetään musiikin historian tutkimusmenetelmiä. Primäärilähteinä on arkistomateriaalia, kuten sanomalehtiä, kirjeitä, konserttiohjelmia, apurahahakemuksia, sopimuksia ja teatterin roolikirja. Sekundäärilähteinä on muun muassa eri teattereiden ja oopperoiden historioita, erityisesti Eliel Aspelin-Haapkylän Suomalaisen teatterin historia (1906–1910). Ida Basilier syntyi Nivalassa musiikkia harrastavaan perheeseen. Hän kävi vuoden Kokkolan tyttökoulua ja vuoden Oulun tyttökoulua, josta valmistui keväällä 1863. Hän opiskeli laulua Helsingissä Emilie Mechelinin johdolla vuonna 1867, Pariisissa Jean Jacques Masset’n johdolla yksityisesti kesällä 1867 ja Pariisin konservatoriossa syksystä 1867 kevääseen 1870 sekä Pietarissa Henriette Nissen-Salomanin johdolla keväällä 1871. Laulunopetus oli ranskalaisen koulukunnan mukaista. Todennäköisesti hän opiskeli konservatoriossa myös kieliä, näyttämöilmaisua, musiikin teoriaa ja musiikin historiaa. Basilier rahoitti opintojaan apurahoilla, joita hän sai Senaatin talousosastolta (1867, 1868 ja 1869) ja ilmeisesti myös Venäjän keisarinnalta (1869 ja 1871). Basilier esitti Helsingin Suomalaisessa Oopperassa 1870-luvulla ja satunnaisesti myöhemminkin naispääosarooleja yhteensä 15 teoksessa. Hän oli tähtilaulaja, jonka maine houkutteli yleisöä esityksiin. Hänen poikkeukselliset kykynsä mahdollistivat sen, että voitiin ottaa ohjelmistoon teoksia, joissa oli vaativa pääosa. Basilier esiintyi Suomalaisessa Oopperassa ilmeisesti paljolti sen vuoksi, että hän halusi edistää suomen kielen asemaa. Hän teki menestyksekkään uran myös Tukholman kuninkaallisessa oopperassa vakinaiseksi solistiksi kiinnitettynä vuosina 1872–1874 ja vierailijana 1871, 1875 ja 1876. Hän vieraili myös Norjassa Christiania Theaterissa useasti 1870- ja 1880-luvulla ja Tivolin oopperassa vuonna 1884, Saksassa Lyypekin kaupunginteatterissa vuosina 1875–1877 ja Münchenin hoviteatterissa vuonna 1875 ja Ruotsissa Göteborgissa Mindre Teaternissa Bjarne Lundin seurueen kanssa vuonna 1887. Basilier-Magelssenin oopperaroolit olivat koloratuurisopraanon rooleja, kuten Rossinin Sevillan Parturin Rosina, Gounod’n Faustin Margareta, Donizettin Lucia di Lammermoorin Lucia ja Rykmentin tyttären Marie sekä Verdin La Traviatan Violetta. Basilier-Magelssen oli suosittu konserttilaulaja Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Hän konsertoi myös Tanskassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Hänen pianisteinaan olivat esimerkiksi Ina Forstén (Lange), Fanny Flodin, Selma Kajanus, Ragna Goplen ja Agathe Backer Grøndahl. Basilier-Magelssenilla oli useita laajoja konserttikiertueita, ja hän osallistui ranskalaisen mezzosopraanon Zelia Trebellin konserttikiertueeseen Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa loppuvuodesta 1877. Laulajattaren konserttiohjelmistossa oli aarioita, pohjoismaisia ja suomalaisia yksinlauluja, saksalaisia liedejä, romansseja ja kansanlauluja. Suosituimpia kappaleita oli Venzanon Grande valse. Ohjelmistoon kuului paljon hyvin vaikeita kappaleita, joista laulajatar selviytyi lehtikritiikkien mukaan erinomaisesti. Erityisesti koloratuuritaitoja, tulkinnan hienostuneisuutta ja intonaation puhtautta kiitettiin. Näitä seikkoja ilmeisesti korostettiin koulutuksessa. Basilier-Magelssen teki ainakin kaksi levytystä, mutta levyjen mahdollisesta nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa. – Basilier-Magelssen toimi laulunopettajana Oslon konservatoriossa 25 vuotta ja antoi myös yksityistunteja. Hänen oppilaistaan menestyneimpiä olivat oopperalaulajat Sophie Apenes Zela ja Magna Lykseth-Skogman sekä laulunopettaja Marna Bielenberg. Ida Basilier-Magelssen oli aikansa merkittävimpiä ja arvostetuimpia suomalaisia laulajia niin ooppera- ja konserttilaulajana kuin laulunopettajanakin.
  • Sunell, Matti (Helsingfors universitet, 2011)
    The study deals with the sound of pop music, as heard on a published recording. The sound of music is defined as such fundamental nature of musical materials which can be heard in a very short period of time, but which is also characteristic of music on a larger scale. Sound is investigated by analyzing features of music and sound which can be observed on a time scale of a few seconds. On the other hand, an attempt to describe a performer's characteristic sound is made through analysis of a larger sample of the repertoire. To describe the sound, traditional music analysis, commentary on instruments and recording techniques, analytical listening and spectrum analysis is used. The analytical listening methods applied here are Helmholtz's sound-colour classes and Lomax's cantometric scales which were originally used to classify singing styles. The history of spectrum (frequency content of sound) analysis as well as its application on music analysis is presented. The sonogram, which shows the distribution of acoustic energy at different frequencies and the change with respect to time, is introduced as an essential visualization tool. In the music analysis, three recordings of the group Abba are covered. Of them, 'Dancing Queen', which was recorded in 1975, gets the most thorough handling. The song is listened as a kind of longitudinal section, in separate frequency ranges, thereby revealing how each instrument or voice contributes to the overall sound. Based on listening and sonogram graphs, the song has been divided into 'sound situations' (or sonic situations). A sound situation is a period of music which is different from its surroundings in timbre, instrumentation or intensity (or their interaction). Each situation is presented in a combination of sonogram and score. A musical description of the sound situation is given, the singing is analyzed in cantometric terms and the timbre is described using Helmholtz's classes. Based on this analysis, the sound of Abba is characterized by strong treble content and brightness. The most important element of the sound is the singing of two female voices in combinations of unison and multiple layered harmonies. Spectrum analysis reveals that the music has especially much energy in the 4 5 kHz range. This is also the range in which human hearing is most sensitive. This emphasis, 'Abba-formant' , is most pronounced in choruses and brings a bright, penetrating tone to song.
  • Velin, Antti (Helsingin yliopisto, 2015)
    Akustisten kielisoittimien soinnissa tapahtuu muutoksia esimerkiksi soittimen soittamisen ja vanhenemisen seurauksena. Nämä muutokset voidaan kokea hyvänlaatuisina, esimerkiksi soinnin voimistumisena, pehmentymisenä tai sointiäänen kokemisena yleisesti miellyttävämmäksi. Myös soitettavuus, esimerkiksi kokemus soittimen reagoinnista soittajan liikkeisiin voi parantua. Soinnin jalostumisen mekanismista on esitetty erilaisia teorioita. Esimerkiksi soittimen lakkauksen, puiden liimauksen tai puun sisäisten mikrobiologisten muutosten on esitetty vaikuttavan sointia jalostavasti. Soinnin paranemista voidaan tavoitella myös keinotekoisesti. Esimerkiksi eurooppalaisen viulunrakennusperinteen tekstiaineistosta löytyy 1800-luvun alkupuolelta mainintoja, joissa viulunrakentajaa neuvo-taan soittamaan uutta viulua erityisellä tavalla, jotta sointi kehittyisi ennen viulun luovuttamista ostajalle. 1900-luvun alusta lähtien löytyy useita patentteja joissa esitellään keinotekoiseen sisäänsoittoon suunniteltuja laitteita. Nykyisin markkinoilla on kielisoittimien keinotekoiseen sisäänsoittoon suunniteltuja laitteita. Tämä tutkielma käsittelee akustisen teräskielisen kitaran sointia ja sen muuttumista keinotekoisen sisäänsoiton seurauksena. Keinotekoinen sisäänsoitto suoritettiin kaupallisella sisäänsoittolaitteella. Tutkimuksen empiirisessä osassa nauhoitettiin kitaran sointia ennen ja jälkeen keinotekoisen sisäänsoiton. Mittausäänitysnäytteitä analysoitiin tietokoneavusteisesti. Näin pyrittiin havainnoimaan eroja käsitellyn kitaran soinnissa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Aineistossa verrattiin käsitellyn kitaran sointinäytteitä samanlaisen, käsittelemättömän kitaran näytteisiin. Tutkimusaineiston analyysin perusteella sisäänsoittolaitteella käsitellyn kitaran soinnissa on tapahtunut muutoksia tutkimusaikana. Erityisesti E-kielen (330 Hz) soinnista oli osoitettavissa eroja harmonisten osa-äänesten voimakkuuksissa. Toisaalta myös käsittelemättömän vertailukitaran sointi oli muuttunut. Tässä tutkielmassa esiteltyjen aineistojen perusteella ei voida varmasti sanoa, että juuri keinotekoinen sisäänsoit-to olisi aiheuttanut muutoksia käsitellyssä kitarassa. Keinotekoisesti sisäänsoitetun kitaran harmonisten osaäänesten voimakkuuksissa tapahtui kuitenkin sellaisia muutoksia, jotka olivat osoitettavissa useilla eri analyysimetodeilla. Vertailukitaran osalta vastaavia muutoksia ei havaittu. Tutkimuksessa tutkittiin vain kahta kitaraa, joten yksilökohtaisen vaihtelun rooli korostuu aineistossa. Tutkimusaineiston kattavammalla analyysilla saataisiin tarkempi kuva muutoksista.
  • Koski, Eero (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielma käsittelee Taiteen keskustoimikunnan jakamia säveltaiteen taiteilija-apurahoja. Tarkastelu keskittyy jazzmusiikkiin ja sen saamaan suoraan taiteilijatukeen. Aineisto koostuu Taiteen keskustoimikunnan taiteilija-apurahahakemuksien hakijalistoista vuosilta 2005 - 2010, joista käy ilmi hakijoiden ilmoittamat kaikki aiemmat tuet kolmelta edelliseltä vuodelta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksenä toimii Pierre Bourdieun kulttuuriteoria, jonka periaatteita pyritään soveltamaan taiteilija-apurahaa hakeneiden muusikoiden populaatiosta tehtyjen tilastollisten havaintojen tulkitsemiseen. Tutkimuksen myötä syntyi sekä mielenkiintoista tilastodataa jazzmuusikoiden menestyksestä apurahojen hakemisessa, mutta myös alustavia teoreettisia johtopäätöksiä Bourdieun teorian suhteesta voimakkaasti tuettuun kulttuuriin. Tulokset osoittavat jazzmusiikin olevan varsin tasapuolisessa ja vahvassa asemassa Taiteen keskustoimikunnan säveltaiteen taiteilija-apurahojen jakoprosessissa. Toisaalta jazzmuusikoiden kesken havaittiin koulutuksella olevan merkitystä ilman apurahoja jäämisessä. Nämä tulokset mahdollistavat erilaisia sovelluksia Bourdieun teorioista taiteen kenttien toiminnasta; toisaalta voimakas tuki säveltaiteelle lamaannuttaa kentän sisäisten toimijoiden kamppailua musiikinlajien välillä. Toisaalta apurahajazzin kenttä näyttäisi toimivan ainakin joiltakin osin Bourdieun kuvaamalla tavalla, jossa koulutuksesta seuraava symbolinen pääoma toimii osana apurahajazzin kentälle pääsyä säätelevää mekanismia.
  • Kallinen, Marko (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman aiheena on transkription ja esityksen autenttisuus. Aihetta lähestytään J.S. Bachin alkuperäisen sävellyksen ja Ferruccio Busonin transkription kautta. Ferruccio Busoni (1866–1924) oli italialainen säveltäjä ja pianovirtuoosi. Busoni teki useita merkittäviä transkriptioita J.S. Bachin teoksista. Vuosina 1888–90 hän opetti pianonsoittoa Suomessa Helsingin musiikkiopistossa. Transkriptio muodostaa mielenkiintoisen haasteen autenttisuuden näkökulmasta, koska siinä eri aikakausilla eläneiden säveltäjien näkemykset samasta materiaalista asettuvat vuorovaikutukseen. Tutkimus lähtee ajatuksesta, että autenttisuus on suhteellinen käsite, jonka toteutumiseen vaikuttavat useat tekijät. Tarkoitus ei ole selvittää transkription ja esitysten autenttisuuden astetta, vaan tutkia minkälaisia autenttisuuksia niistä on löydettävissä. Hyödynnän autenttisuuden etsimisessä soveltuvilta osin Stephen Daviesin esittämiä ajatuksia. Analyysi preludin ja fuugan esityksistä pohjautuu Daviesin (2003) artikkelissa "Authenticity in Musical Performance" esittämään malliin. Mallissa käsitellään ominaisuuksia, joita esitykseltä vaaditaan ollakseen autenttinen. Auditiivisen analyysin materiaalina Bachin urkusävellyksestä käytän Helmut Walchan levytystä vuodelta 1970. Busonin pianotranskription esitys on Sergio Fiorentinon levytys vuodelta 1996. Tutkittavan transkription esitys paljasti lukuisia tehtyjä muutoksia Busonin nuottikuvaan. Fiorentino myös hyödynsi esityksessään sekä säveltäjän että transkriboijan ajan konventioita. Tutkimuksen valossa autenttisuus-käsite näyttäytyi ennen kaikkea käyttökelpoisena kattoterminä, jonka läpi koko musiikillista ketjua säveltämisestä esittämiseen ja kuuntelemiseen voidaan tarkastella.
  • Viljanen, Elina (Helsingfors universitet, 2005)
  • Lasonpalo, Jussi-Pekka Olavi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten kansainvälisten televisioformaattien Idols- ja Vain elämää -ohjelmien suomalaiset versiot luovat ja esittävät niihin osallistuvijien tekijyyttä ja autenttisuutta. Idols-ohjelmaa alettiin ensikertaa lähettää Suomessa MTV3-kavanalla vuonna 2003 ja sitä esitettiin kaikkiaan seitsemän tuotantokautta, viimeisen ollessa vuonna 2013. Vain elämää -ohjelma sai ensi-iltansa Nelonen-kavanalla vuonna 2012. Ohjelmaa on tehty neljän tuotantokauden verran ja viides on suunnitteilla keväällä 2016. Molemmat ohjelmat ovat reality-ohjelmia, joissa seurataan niihin osallistujien elämää ohjelmien aikana. Idolsissa osallistujat kilpailevat tuomariston ja yleisön äänistä, kun he pyrkivät ohjelmassa voittoon ja sen tuomaan uraan levyttävänä artistina. Vain elämää -ohjelmaan osallistuvat seitsemän suomalaista populaarimusiikin tähtiartistia esittävät cover-versioita muiden tutuiksi tekemistä kappaleista. Jokaisella on oma teemapäivänsä, jolloin kaikki ohjelmassa tapahtuva pyörii hänen uransa ja musiikkinsa ympärillä. Tutkielma kuuluu populaarimusiikintutkimuksen kenttään ja sen tarkoituksena on selvittää, millä tavalla tekijyys ja sen representaatio ovat muuttuneet populaarimusiikin tekijäkuvissa ajan myötä. Tutkimuksessa on myös tarkasteltu autenttisuutta ja sen merkityksen kehitystä populaarimusiikissa ja sitä esittävissä artisteissa. Tätä kautta on pyrkimyksenä selvittää, miten Idols-ohjelmassa luodut tekijäkuvat ovat siirtyneet ohjelmasta ponnistaneiden levytysurille ja minkälainen vaikutus heidän ohjelmassa esittämillään cover-kappaleilla on ollut. Vain elämää -ohjelman kohdalla pyrkimyksenä on selvittää, miten ohjelma mahdollisesti muokkaa siihen osallistuneiden artistien tekijyyttä ja autenttisuutta heidän tekijäkuvissaan. Analyysi keskittyy Idolsin kohdalla pääosin suomalaisten musiikkilehtien kirjoituksiin ohjelmaaan osallistuneista artisteista. Vain elämää -ohjelman analyysissä keskitytään tarkemmin artistien esittämiin cover-versioihin ja siihen, miten niissä ilmentyy uuden esittäjän tekijäkuva. Tutkielman analyysi pohjautuu Laura Ahosen kolmesta rakentajasta koostuvaan tekijäkuvan malliin, jota täydennetään Simon Frithin autenttisuutta käsittelevällä kirjallisuudella. Kathrine Meizelin Idolsin amerikkalaista versiota käsittelevän kirjan sekä Koos Zwaanin ja Joost De Bruinin toimittaman Idols-formaattia tarkastelevan teoksen kautta luodaan tarkempi kuva ohjelman toimintaan. Lisäksi analyyseissä hyödynnetään suomalaisten musiikkilehtien Rumban ja Soundin kirjoituksia ohjelmista ja niihin osallistuneista artisteista. Tutkimus tuo esiin, miten Idols- ja Vain elämää -ohjelmat jatkavat levyteollisuudessa vallinneita tapoja esittää tekijyyttä ja hyödyntää sitä luodakseen autenttisuutta artistien tekijäkuviin ohjelmien konteksteissa. Ohjelmissa tekijyys pyritään siirtämään cover-kappaleita esittävälle artistille, jotta heistä syntyisi eräänlainen romanttisen taiteilijan kuva. Tutkielmassa myös vahvistetaan, että autenttisuuden rooli on merkittävä vielä nykypäivänäkin ja sen muuttaminen vakiintumisen jälkeen on äärimmäisen vaikeaa Idolsista ponnistaneiden artistien kohdalla, ja että Vain elämää -ohjelmassakin pyritään pysymään artistin oman autenttisuuden piirissä uusia sovituksia tehtäessä. Näiden lisäksi tutkimus osoittaa myös cover-musiikkiin perustuvan uran kehittämisen vaikeuden, kun pyritään luomaan selkeästi itsenäisempää tekijäkuvaa. Samoin myös Idolsin tuoman leiman vaikutukset ovat varsin merkittävät artistin uralle. Cover-kappaleet ovat toimivampi väline jo asemansa vakiinnuttaneille artisteille Vain elämää -ohjelmassa, jossa he voivat tuoda niiden kautta ilmi omaa tekijäkuvaansa. Kuitenkin on sääli, että he eivät pysty esittämään itse omia kappaleita, se olisi kuitenkin huomattavasti tehokkaampi tapa välittää tekijyyttä ja autenttisuutta tekijäkuvissa ohjelmaa katsovalle yleisölle. Suomalaisen television musiikkiohjelmien kehitys on kuitenkin jo vuosia suuntautunut cover-musiikkiin ja, vaikka muutos tässä olisi tarpeellista, sitä tuskin tulee tapahtumaan lähi tulevaisuudessa.
  • Aittoniemi, Toni (Helsingfors universitet, 2012)
    The history of Goa trance spans trough decades, its first cultural factors having been born in 60's USA and then developed in Goa, India through the 70's and 80's. After some of the same factors matured into sub-cultural traits in the western countries, the new attitudes towards the role of youth in society led to increased travelling and some discarding of the traditional sedentary lifestyles. Goa trance would develop to be the music, the identifier and the culture of full-moon parties and other celebratory meetings of a new group of travelling, globally mobile youth interested in exploratory self-development, self-actualization, mysticism and alternative lifestyles and spirituality. Goa trance came to Finland through movement of these people, by an international group of travellers following a Finnish national Ior Bock from Goa to Finland. Goa trance parties in Sipoo at his summer residence started in 1987 and went on until 1998. From 1988 onwards, a similar process would also start in other countries around the world. By 1992 new groups also going to Goa or similar destinations elsewhere already present would also start organizing Goa trance parties in Finland. First finnish experiments in Goa trance music production were conducted the same year. A historical study incorporating music analysis as the bridge between the cultural and the ethnographical is conducted in this research. It's hypothesis is that a system can be found in Goa trance music and that it reflects and represents the cultural values found by ethnographic methods. It also suggests that this system can then be used to track how Finnish Goa trance music-production and culture reflected the different facets of original and international Goa trance culture and how this transfer and synthesis took place. The study is largely material-based, relying on extensive interviews of important people in the 1990's Goa trance scene of Finland, recording artifacts on DAT-tape and c-cassette, and published musical works from the same time-period. Secondary sources include other, mainly ethnographic writings and articles on the topic and several documentary films. The socio-cultural and anthropologic studies of electronic dance-music cultures by Fikentscher, Thornton, Taylor, St. John, Saldanha, and D'Andrea are the precursors and the academic framework within which this study operates in. In addition to new ethnomusicology, the several fields of scientific methodologies applied to the material favor the cognitive, incorporating the ethnomusicology of John Blacking as well as psychoacoustics and cognitive models of musical experience. General cultural semiotics are likewise applied to support the models of behavior developed. A major part of the study is formed by music analysis. The analysis aims to find a system of characteristics that are common or unique, elements of style and then to apply these in the context of the cultural analysis. All the claims are supported by examples in notation transcribed from the materials. The methods of score-analysis include common ethnomusicological and western methodologies supplemented with modern metric theory from Hasty as adapted to analysis of electronic dance-music by Butler and several methodologies connected to it. The study also develops these methods further to form a suitable set of derived methodologies to better deconstruct the particular musical material at hand. Through the music analysis backed by ethnography, it can be seen that the music of Goa trance is a unique development of western electronic dance-music steered strongly into an oriental and mystic direction, simultaneously preserving much of the early hypnotic qualities of early rave-, acid- and techno music. It is highly functional and tied to facilitating a psychedelic experience in the trance-dance party. The early development of Goa trance music parallels that of rave-music and is interconnected, but also separate to a degree. The most prominent difference is that the music was tied to a copying and trading culture instead of depending on record labels for distribution. Finnish Goa trance music production delivered finished works to the DAT-tape trading circuit by 1995, and released works on CD and vinyl in 1996. The first releases were: 10 Years Loop EP by O*Men, Flippin' Bixies - Sörkkä Sonic and Apollo 3D by GAD. The sound of Flippin' Bixies was a more localized version of Goa trance, much more experimental and also ended up being more influential to the global soundscape that evolved from Goa trance: Psychedelic trance. Music analysis shows that a unique Finnish sound was present already in many of the early works of all these artists, and that it bears a kindredness to the kind of music that was also developing in Australia and Japan. International connections between the local music scenes and high international mobility of their agents led to very rapid exchange of music between the scenes and further development from 1997 onwards was bi-directional with new Finnish Goa-/psychedelic trance bands Texas Faggott and Kolmiokulmiosilmiö on the leading edge of it.
  • Pöllänen, Pirkka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimukseni taustana on pääsääntöisesti se, että olen soittanut Einar Englundin sellokonserton ensimmäistä osaa tutkintotilanteessa. Lisäksi olen soittanut kahta muutakin osaa itsenäisesti. Tämä seikka oli tärkeä virikkeen antaja pro gradu–tutkielman tekemiselle Einar Englundin sellokonsertosta. Tutkin pääasiallisesti Englundin sellokonserttoa yleensä ja kahden soittajan, Seppo Laamasen ja Pentti Rautawaaran hieman erityyppisiä tulkintoja tästä konsertosta ja erityisesti näiden tulkintojen eroavaisuuksia keskenään. Käyn läpi erityisesti Englundin sellokonserttoa, mutta tutkin myös hänen elämänsä tärkeimpiä vaiheita. Tutkimukseni teoreettis-metodologisina lähtökohtina on lähdeaineisto: kirjat, lehdet, Einar Englundin sellokonserton partituuri sekä Yleisradion äänitearkistossa kuuntelemani tulkinnat tästä kyseisestä konsertosta. Olen tehnyt tutkimukseni kuunteluhavaintojen ja muun aineiston antamia tietoja yhdistelemällä. Aiemmin tätä aihetta ovat tutkineet erityisesti Paavo Heininen tutkielmassaan Einar Englundista, Mikko Heiniö artikkeleissaan Musiikkilehdessä ja Christian Holmqvist pro gradu -tutkielmassaan. Näistä tutkimuksista Paavo Heinisen tutkimus ja Mikko Heiniön kirjoitukset ovat olleet tärkeitä tutkimukseni teossa. Nämä tutkimukset ovat olleet rakenteeltaan selkeäpiirteisiä, joten niiden käyttäminen apuna on ollut helppoa. Pro gradu -tutkielmani etenee siten, että ensin käsittelen suomalaisten sellokonserttojen perinnettä, sitten käyn läpi Einar Englundin elämää, seuraavaksi tarkastelen Englundin sellokonserton rakennetta, melodiaa, muotoa ja harmoniaa ja sitten kirjoitan konserton esityksestä kahden sellistin erilaisten tulkintojen ja tyylien antamista näkökulmista käsin. Lopuksi johtopäätösluvussa pohdiskelen vielä Einar Englundia säveltäjänä ja erityisesti hänen sellokonserttoansa. Graduni antoi minulle johtopäätöksinä sen, että Englundilla on täytynyt olla henkilökohtaista mielenkiintoa selloa kohtaan instrumenttina ja hänen temperamenttinen sävellystyylinsä näkyy teoksen kaikissa osissa, samoin kuin sen, että sellokonsertto on aivan oma asiansa hänen teostensa joukossa.
  • Rysä, Anna-Leena (Helsingfors universitet, 2016)
    Einari Marvia (1915–1997) teki monipuolisen uran musiikkialalla. Hän oli pianisti, kapellimestari ja säveltäjä, jonka tuotantoon kuuluu muun muassa yli sata yksinlaulua, orkesteriteoksia, pianosävellyksiä sekä kamari-, elokuva- ja populaarimusiikkia. Marvia toimi vuosina 1946–1980 Musiikki Fazerin kustannuspäällikkönä tehden suomalaisen musiikkikustannusalan pioneerityötä. Hän oli myös musiikintutkija, jonka erityisen kiinnostuksen kohteena olivat soittavat ylioppilaat Turun Akatemian ajoista lähtien. Lisäksi Marvia tunnetaan erinomaisena sovittajana ja soinnuttajana, joka teki kansanlaulusovitusten lisäksi lukuisia sovituksia joululaulu- ja toivelaulukokoelmiin. Tutkielman tavoitteena on esitellä Marvia säveltäjänä, tarkastella hänen henkilökuvaansa sekä selvittää sävellysten ominaispiirteitä. Analysoin teoksia perinteisen musiikkianalyysin (harmonia- ja muotoanalyysin) ja deskription keinoin. Orkesterisävellyksissä tutkin orkestraatiota ja puhallinkvartettoa tarkastelen myös huilistin näkökulmasta. Kartoitan Marvian koko säveltuotannon. Lisäksi käsittelen työssäni teosten esityksiä ja esittäjiä sekä tutkin lehdistömateriaalin perusteella minkälaisen vastaanoton sävellykset ovat saaneet. Kun Marvian syntymästä on hiljattain kulunut sata vuotta, on aika nostaa esille korkeatasoinen säveltäjä, joka ei kuulu suomalaisen säveltaiteen kaanoniin. Tutkielmani on arkistolähtöistä Suomen musiikin historian tutkimusta. Sen primääriaineistona on käytetty Kansalliskirjastoon koottua laajahkoa Marvia-arkistoa (coll. 779), joka sisältää muun muassa kirjeitä, valokuvia, päiväkirjoja, kirjoituksia, konserttiohjelmia ja sävellyskäsikirjoitukset useimmista Marvian teoksista. Tutkimusaineistoon kuuluvat myös Kansalliskirjastossa ja Ylen Arkistossa olevat Marvian sävellysten äänitteet. Arkistolähteitä täydentävät erityisesti Marvian puolison (1984–1997) Liisa Aroheimon antamat haastattelut. Henkilökuva-luvussa käsittelen Marvian henkilöhistoriaa ja kuvailen lyhyesti hänen toimiaan musiikkialalla. Luvun lopussa on Vastaanotto ja säveltäjäkuva -alaluku, jossa pohdin minkälaisena säveltäjänä Marvia on itseään pitänyt ja miten aikalaiset ovat häneen suhtautuneet. Pianosävellykset-luvussa käyn läpi teoksia romanttisista tyyliharjoitteluista laajamuotoiseen sonaattiin Des-duuri. Erityisen tarkastelun kohteena on Muunnelmia eteläpohjalaisesta kansanlaulusta, josta on tehty myös orkesteriversio. Neljännen luvun aiheena ovat laulut. Runous oli Marvian sydäntä lähellä ja hänen säveltuotantonsa painopisteeksi tulivatkin yksinlaulut 1940-luvulla. Muun muassa tulenkantajien ja Einari Vuorelan teksteihin sävellettyjen yksinlaulujen lisäksi Marvia sävelsi populaarisävelmiä nimimerkeillä Eero Meri, Reino Terho ja Veikko Takala. Muissa luvuissa käsittelen Marvian orkesterisävellyksiä ja kamarimusiikkiteoksia (erityisesti puhallinkvartettoa). Analysoidessani musiikkia Ilmari Unhon elokuvaan Sillankorvan emäntä (1953) hyödynnän elokuvamusiikin analyysimalleja ja termistöä. Tutkielmani kohteena on henkilö, jolle oli ominaista valtava työteliäisyys ja laadun taju. Perinteiset arvot niin yksityiselämässä kuin musiikissakin olivat hänelle tärkeitä. Marvian sävellyksissä on romanttisia, impressionistisia ja uusklassisia piirteitä. Sen sijaan moderneja tyylipiirteitä, kuten atonalismia niissä ei ole juuri lainkaan. Lauluissa kuvastuu suuri kiinnostus runoutta kohtaan ja niiden piano-osuudet ovat usein teknisesti vaativia. Teosten keskeisin ominaispiirre on värikäs harmonian käyttö. Marvian säveltuotanto on jäänyt ajan saatossa melko vähälle huomiolle, vaikka sävellyksiä esittivät aikoinaan Suomen nimekkäimmät taiteilijat. Osasyynä tähän voi olla se, että kustannuspäällikkönä hän ei halunnut julkaista omia teoksiaan.
  • Syrjälä, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten musiikkifestivaalien ympäristötyötä ja ympäristöarvoja ekomusikologisesta näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, miten ympäristökysymykset on mahdollista ottaa huomioon festivaalituotannossa ja kuinka tietyt suomalaiset festivaalit ilmentävät tätä toiminnassaan. Tämän lisäksi tutkielma etsii vastauksia siihen, miten musiikkifestivaalien ympäristötyötä voisi tulevaisuudessa kehittää. Esimerkeiksi on valittu kolme festivaalia, jotka ovat ilmaisseet ottavansa ympäristökysymykset toiminnassaan huomioon. Nämä festivaalit ovat Flow Festival, Meidän Festivaali ja Provinssi. Ekomusikologia tutkii musiikin, kulttuurin ja luonnonympäristön vuorovaikutuksellisia suhteita. Se on avoimesti poliittinen musiikkitieteen tutkimussuuntaus, joka pyrkii lisäämään ympäristötietoisuutta ja saamaan aikaan muutosta. Ekomusikologisessa viitekehyksessä on tutkittu muun muassa soitinrakennusta ja laululyriikkaa, mutta musiikkifestivaaleja ei juurikaan. Tämän vuoksi tutkielmani aihe on tärkeä ja tuo uutta näkökulmaa myös ekomusikologiseen tutkimukseen. Tarkastelen tutkielmaan valittuja esimerkkifestivaaleja ekokriittisen musiikintutkimuksen keinoin kiinnittämällä huomiota sekä käytäntöihin että kirjallisiin lähteisiin. Tutkimusaineisto koostuu esimerkkifestivaaleilla kerätystä kenttätyömateriaalista ja viidestä asiantuntijahaastattelusta. Asiantuntijahaastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Kenttätyömateriaaliin kuuluu sekä festivaaliyleisön haastatteluita että kenttämuistiinpanoja. Asiantuntijahaastattelussa kävi ilmi, että ympäristötyötä on mahdollista ulottaa usealle tuotannon osa-alueelle. Festivaalitoimijat olivat kiinnostuneita ympäristön tilasta ja sen vuoksi myös kehittämään ympäristötyötään eteenpäin. Festivaalivieraat jakoivat samoja arvoja festivaalien kanssa, mutta se ei ollut syy osallistua festivaaleille. Yleisö oli yleisesti ottaen kiinnostunut festivaalien ympäristötyöstä ja he kertoivat ottavansa ympäristökysymykset huomioon myös omassa arjessaan. Yleisö toivoi saavansa lisää tietoa ympäristötyöstä ja tähän festivaalit voisivat tulevaisuudessa panostaa. Kierrätyspisteet sekä ympäristöaiheiset taideteokset ja -ohjelma viestivät festivaalialueella ympäristötyöstä parhaiten. Suuret jätteestä tehdyt taideteokset kiinnittivät yleisön huomion Provinssissa ja johdattelivat monen haastateltavan ajatukset ympäristökysymysten äärelle. Meidän Festivaalilla taas ympäristötietoisuus on ulotettu myös ohjelmasuunnitteluun esimerkiksi järjestämällä konsertteja luonnonympäristössä. Flow Festivalilla ympäristötyöstä viesti pääasiassa kierrätyspisteet. Haastavaa ympäristötyön toteuttamisesta tekee usein ajallisten ja taloudellisten resurssien vähyys. Lisäksi työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden sitouttaminen yhteisiin arvoihin oli usealla festivaalilla haastavaa. Kierrätys ja festivaalialueiden siistinä pitäminen sujui esimerkkifestivaaleilta ongelmitta ja nämä ympäristötyön osa-alueet myös festivaalivieraat huomasivat. Ympäristöviestintä ja ympäristötietoinen ohjelma ovat osa-alueita, joihin festivaalit voisivat panostaa tulevaisuudessa enemmänkin. Tulevaisuudessa myös festivaalikulttuurin tulisi muuttua omistamisesta palveluiden kuluttamiseen. Tällä voitaisiin pienentää syntyvän jätteen määrää ja edesauttaa ympäristön kannalta kestävää festivaalikokemusta.
  • Hyytinen, Johanna (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -tutkielmassa käsitellään esitystä kokemuksena. Tutkielmaa varten on haastateltu Arktinen Hysteria –puhallinkvintetin soittajia heidän kantaesittäessään Paavo Heinisen kvintettoa Sykerre op. 113. Haastattelu on toteutettu fenomenologis-hermeneuttisia periaatteita soveltaen vapaana teemahaastatteluna. Soittajilta on kysytty heidän kokemuksestaan ensin yleisesti ja sitten painottaen ruumiillista kokemusta. Esille nousseista teemoista on kysytty täydentäviä kysymyksiä ja ne ovat vieneet keskustelua ennakolta suunnittelemattomaan suuntaan. Tällä on pyritty tavoittamaan eletty kokemus mahdollisimman autenttisena sekä tiedostamaan tutkijan omien käsitysten vaikutus. Tutkimuksen yhteydessä on tutkijan oman esiymmärryksen sulkeistaminen ollut keskeisessä roolissa. Taidemusiikkikontekstissa on musiikkia tarkasteltu useimmiten partituurien ja nuottimateriaalien kautta, tekstinä. Soittajan rooli on käsitetty lähinnä tuota tekstiä säveltäjältä kuulijalle välittävänä. Tarkentamalla huomio esittämisen hetkeen ja soittajan kokemukseen voidaan tavoittaa tietoa, joka on jäänyt akateemisessa keskustelussa aiemmin vähälle tarkastelulle. Tästä näkökulmasta on myös mahdollista nostaa esiin esittämisen käytäntöihin liittyvää, niin sanottua hiljaista tietoa. Keskeisinä teoreettisina käsitteinä tutkielmassa ovat Merleau-Ponty’n ruumiinfilosofiset pohdinnat sekä musiikintutkija Nicholas Cookin ajatus teoksesta käsikirjoituksena (social script). Teoksen ottaminen tarkasteluun käsikirjoituksena mahdollistaa soittajan roolin ymmärtämisen uudella tavalla sekä korostaa esitystilanteen merkitykstä ja tuo esille esittämisen moniulotteisuuden, mikä ilmenee esimerkiksi sen yhteisöllisyydessä. Soittajien haastatteluista nousee esille kuusi keskeistä teemaa esityksen kokemuksellisuudesta: 1. soittaminen itseilmaisuna, 2. soittaminen hallintana, 3. esitys ruumiillisena kokemuksena, 4. ajan kokeminen esityksessä, 5. tilan ja yleisön merkitys sekä 6. yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden suhteet. Jaottelu on osin epätarkka, sillä jotkin teemat voisivat olla useammassa kategoriassa. Esittämisen kokemuksessa teos ja tekijyys saavat aiempaa laajemman merkityksen. Teos tulee konserttitilanteessa kuultavaksi. Teosta muovaavat esitystilanteessa soittajat sekä myös kuulijat ja tila, jossa esiinnytään.
  • Toivola, Katja Aili Maria (Helsingfors universitet, 2003)
  • Haukka, Aleksi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradu -työssä käsitellään espanjalaisen Fernando Sorin (1778–1839) kitarafantasioita yhdelle soittajalle. Näkökulma sävellysten analyysiin on semioottinen ja erityisesti eksistentiaalisemioottinen. Tutkimus pitää sisällään myös laajan Fernando Sorin elämäkerran, jonka lopuksi Sorin elämänvaiheita analysoidaan eksistentiaalisemioottisesta näkökulmasta. Metodologisina lähtökohtina ovat Eero Tarastin eksistentiaalisemiotiikka ja etenkin niin sanottu z-malli tai zemic-malli. Olennaisessa rolissa on myös Ratnerin, Allanbrooken ja Monellen kehittämä topos-ajattelu. Klassisen musiikkitieteen puolelta hyödynnetään erityisesti Ilmari Krohnin rytmiteoriaa ja Diether de la Motten Harmoniaoppia. Tutkimuksessa käsitellään kaikki Sorilta tunnetut 14 fantasiaa yhdelle soittajalle. Analyysien järjestys noudattelee opusnumerointia. Teokset ovat valmistuneet noin kahdenkymmenen vuoden aikana: ensimmäinen julkaistiin 1814 ja viimeinen 1835. Analyysien pohjalta todetaan, että fantasiat ovat jaoteltavissa esimerkiksi muodollisten seikkojensa puolesta, jolloin osa fantasioista jää luokkaan, jossa yhdistäviä muodollisia piirteitä ei ole. Lopussa ehdotetaan, että parempi tapa on luokitella fantasiat ilmaisullisten piirteiden perusteella. Tällöin fantasiat voidaan jakaa tanssifantasioihin, pastoraalisiin fantasioihin, virtuoosifantasioihin ja dysforisiin e-molli fantasioihin.