Browsing by Subject "Neurosurgery"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Supponen, Eljas (Helsingfors universitet, 2012)
    OBJECTIVE: The number of elderly patients with aneurysmal subarachnoid hemorrhage (aSAH) is increasing but their prognosis remains unsatisfactory. Our aim is to determine which patients are most likely to benefit from active treatment. METHODS: Between 1980 and 2008, 289 patients aged ≥70 years were treated for aSAH at the Department of Neurosurgery, Helsinki University Central Hospital (HUCH). We assessed the functional outcome at three months and the mortality at one year after aSAH. RESULTS: Only 30% of actively treated patients had favorable outcome with a one year fatality rate of 36%. Predictive factors of favorable outcome included good initial clinical grade and the absence of intraventricular and intracerebral hemorrhage. Medical complications were associated with unfavorable outcome. CONCLUSION: Elderly aSAH patients have often poor prognosis. Severity of the SAH is the most important determinant of outcome. Active treatment decreases mortality and should be offered to patients with good initial clinical condition.
  • Wibroe, Morten; Cappelen, Johan; Castor, Charlotte; Clausen, Niels; Grillner, Pernilla; Gudrunardottir, Thora; Gupta, Ramneek; Gustavsson, Bengt; Heyman, Mats; Holm, Stefan; Karppinen, Atte; Klausen, Camilla; Lönnqvist, Tuula; Mathiasen, Rene; Nilsson, Pelle; Nysom, Karsten; Persson, Karin; Rask, Olof; Schmiegelow, Kjeld; Sehested, Astrid; Thomassen, Harald; Tonning-Olsson, Ingrid; Zetterqvist, Barbara; Juhler, Marianne (2017)
    Background: Central nervous system tumours constitute 25% of all childhood cancers; more than half are located in the posterior fossa and surgery is usually part of therapy. One of the most disabling late effects of posterior fossa tumour surgery is the cerebellar mutism syndrome (CMS) which has been reported in up to 39% of the patients but the exact incidence is uncertain since milder cases may be unrecognized. Recovery is usually incomplete. Reported risk factors are tumour type, midline location and brainstem involvement, but the exact aetiology, surgical and other risk factors, the clinical course and strategies for prevention and treatment are yet to be determined. Methods: This observational, prospective, multicentre study will include 500 children with posterior fossa tumours. It opened late 2014 with participation from 20 Nordic and Baltic centres. From 2016, five British centres and four Dutch centres will join with a total annual accrual of 130 patients. Three other major European centres are invited to join from 2016/17. Follow-up will run for 12 months after inclusion of the last patient. All patients are treated according to local practice. Clinical data are collected through standardized online registration at pre-determined time points pre- and postoperatively. Neurological status and speech functions are examined pre- operatively and postoperatively at 1-4 weeks, 2 and 12 months. Pre- and postoperative speech samples are recorded and analysed. Imaging will be reviewed centrally. Pathology is classified according to the 2007 WHO system. Germline DNA will be collected from all patients for associations between CMS characteristics and host genome variants including pathway profiles. Discussion: Through prospective and detailed collection of information on 1) differences in incidence and clinical course of CMS for different patient and tumour characteristics, 2) standardized surgical data and their association with CMS, 3) diversities and results of other therapeutic interventions, and 4) the role of host genome variants, we aim to achieve a better understanding of risk factors for and the clinical course of CMS - with the ultimate goal of defining strategies for prevention and treatment of this severely disabling condition.
  • Hafez, Ahmad; Haeren, Roel H. L.; Dillmann, Johannes; Laakso, Aki; Niemelä, Mika; Lehecka, Martin (2021)
    BACKGROUND: The use of a digital three-dimensional (3D) exoscope system in neurosurgery is increasing as an alternative to the operative microscope. The objective of this study was to compare a digital 3D exoscope system with a standard operating microscope as a neurosurgical visualization tool in a highly challenging experimental setting. METHODS: End-to-side bypass procedures, each at a depth of 9 cm, were performed in a simulation setting. The quality of the task and the depth effect, visualization, magnification, illumination, and ergonomics were evaluated. RESULTS: No major differences were noted between the microscope and the 3D exoscope in terms of the quality of the work. Working with the 3D exoscope was more time-consuming than working with the microscope. Changing the depth and focus was faster using the operative microscope. The 3D exoscope enabled higher magnification and offered better ergonomic features. CONCLUSIONS: In a highly challenging experimental setting, comparable procedural quality was found for the microscope and the 3D exoscope. Each visualization tool had advantages and disadvantages. Over time and with technologic advances, the digital 3D exoscope may become the main operative visualization system in microneurosurgery.
  • Luostarinen, Teemu; Satopää, Jarno; Skrifvars, Markus B.; Reinikainen, Matti; Bendel, Stepani; Curtze, Sami; Sibolt, Gerli; Martinez-Majander, Nicolas; Raj, Rahul (2020)
    Background The benefits of early surgery in cases of superficial supratentorial spontaneous intracerebral hemorrhage (ICH) are unclear. This study aimed to assess the association between early ICH surgery and outcome, as well as the cost-effectiveness of early ICH surgery. Methods We conducted a retrospective, register-based multicenter study that included all patients who had been treated for supratentorial spontaneous ICH in four tertiary intensive care units in Finland between 2003 and 2013. To be included, patients needed to have experienced supratentorial ICHs that were 10-100 cm(3)and located within 10 mm of the cortex. We used a multivariable analysis, adjusting for the severity of the illness and the probability of surgical treatment, to assess the independent association between early ICH surgery (
  • Tapper, Julius (Helsingfors universitet, 2015)
    The role of decompressive craniectomy as a cure in traumatic brain injuries has been widely been discussed. Therefore our aim was to assess the independent effect of decompressive craniectomy the outcome and mortality of the patient. We conducted an open-cohort retrospective study on adult blunt TBI patients. Patients were divided into three groups; conservative treatment, acute craniotomy and mass lesion evacuation (craniotomy) and decompressive craniectomy. Outcome was assessed using Glasgow Outcome Scale and overall mortality six months after the operation. The adjusted multivariate analysis did not show an independent association between decompressive craniectomy and mortality. Decompressive craniectomy prooved to be an independent risk factor for poor neurological outcome with an OR of 3.06. In conclusion, operating TBI patients with decompressive craniectomy was found to be a life-saving intervention for patients who in other cases were destined to die. For stronger evidence this subject needs more research of a prospective type.
  • Törmä, Jouko; Hernesniemi, Juha; Rinne, Jaakko; Kivipelto, Leena (2016)
  • Rautalin, Ilari; Kallio, Miia; Korja, Miikka (2022)
    Background Postoperative opioid use plays an important role in the global opioid crisis, but little is known about in-hospital opioid use trends of large surgical units. We investigated whether postoperative in-hospital opioid consumption changed in a large academic neurosurgical unit between 2007 and 2018. Methods We extracted the data of consumed opioids in the neurosurgical intensive care unit and two bed wards between 2007 and 2018. Besides overall consumption, we analyzed the trends for weak (tramadol and codeine), strong, and the most commonly used opioids. The use of various opioids was standardized using the defined daily doses (DDDs) of each opioid agent. A linear regression analysis was performed to estimate annual treatment day-adjusted changes with 95% confidence intervals. Results Overall, 121 361 opioid DDDs were consumed during the 196 199 treatment days. Oxycodone was the most commonly used postoperative opioid (49% of all used opioids) in neurosurgery. In the bed wards, the use of oral oxycodone increased 375% (on average 13% (9-17%) per year), and the use of transdermal buprenorphine 930% (on average 26% (9-45%) per year) over the 12-year period. Despite the increased use of strong opioids in the bed wards (on average 3% (1-4%) per year), overall opioid use decreased 39% (on average 6% (4-7%) per year) between 2007 and 2018. Conclusions Due to the increase of strong opioid use in the surgical bed wards, we encourage other large teaching hospitals and surgical units to investigate whether their opioid use trends are similarly worrisome and whether the opioid consumption changes in the hospital setting are transferred to opioid use patterns or opioid-related harms after discharge.
  • Lillemae, Kadri; Jarvio, Johanna Annika; Silvasti-Lundell, Marja Kaarina; Antinheimo, Jussi Juha-Pekka; Hernesniemi, Juha Antero; Niemi, Tomi Tapio (2017)
    OBJECTIVE: We aimed to characterize the occurrence of postoperative hematoma (POH) after neurosurgery overall and according to procedure type and describe the prevalence of possible confounders. METHODS: Patient data between 2010 and 2012 at the Department of Neurosurgery in Helsinki University Hospital were retrospectively analyzed. A data search was performed according to the type of surgery including craniotomies; shunt procedures, spine surgery, and spinal cord stimulator implantation. We analyzed basic preoperative characteristics, as well as data about the initial intervention, perioperative period, revision operation and neurologic recovery (after craniotomy only). RESULTS: The overall incidence of POH requiring reoperation was 0.6% (n = 56/8783) to 0.6% (n = 26/4726) after craniotomy, 0% (n = 0/928) after shunting procedure, 1.1% (n = 30/2870) after spine surgery, and 0% (n = 0/259) after implantation of a spinal cord stimulator. Craniotomy types with higher POH incidence were decompressive craniectomy (7.9%, n = 7/89), cranioplasty (3.6%, n = 4/112), bypass surgery (1.7%, n = 1/60), and epidural hematoma evacuation (1.6%, n = 1/64). After spinal surgery, POH was observed in 1.1% of cervical and 2.1% of thoracolumbar operations, whereas 46.7% were multilevel procedures. 64.3% of patients with POH and 84.6% of patients undergoing craniotomy had postoperative hypertension (systolic blood pressure >160 mm Hg or lower if indicated). Poor outcome (Glasgow Outcome Scale score 1-3), whereas death at 6 months after craniotomy was detected in 40.9% and 21.7%. respectively, of patients with POH who underwent craniotomy. CONCLUSIONS: POH after neurosurgery was rare in this series but was associated with poor outcome. Identification of risk factors of bleeding, and avoiding them, if possible, might decrease the incidence of POH.
  • Honkanen, Petri (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkimuksessa arvioitiin Sinerem-rautananopartikkelivarjoaineen soveltuvuutta aivovaltimoaneurysmiin liittyvän tulehdusreaktion kuvantamiseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin 17 kokeellista rotan aivovaltimoaneurysmamallia. Eläimet jaettiin 9 ja 7 rotan sarjoihin, joista 9 rotan sarjasta kaikki ja 7 rotan sarjasta 3 satunnaistettua eläintä saivat varjoainetta. Kaikki eläimet kuvattiin ennen ja jälkeen varjoaineruiskutuksen ja kuvista arvioitiin varjoaineen aiheuttamaa artefaktaa. 7 rotan sarja kuvattiin lisäksi ex vivo. Kaikista aneurysmista tehtiin histologisia ja immunohistokemiallisia värjäyksiä raudan ja makrofagien osoittamiseksi. 9 rotan sarjasta vain 5 oli elossa koesarjan lopussa. 7 rotan sarjasta yksi eläin kuoli kesken koesarjan. Kaikissa 9 rotan sarjan aneurysmissa havaittiin varjoaineen aiheuttamaksi sopivaa artefaktaa. 3 aneurysmassa varsinaisessa koesarjassa havaittiin vastaavaa artefaktaa ja 2 näistä oli saanut varjoainetta. 1 negatiivisessa kontrollissa havaittiin artefaktaa. Ex vivo –kuvissa ei havaittu varjoaineen aiheuttamaksi sopivaa artefaktaa. Kaikissa aneurysmissa havaittiin eri-ikäistä trombia histologiassa. Varjoaineinjektio ei liittynyt negatiivisia kontrolleja suurempaan aneurysman rautapitoisten solujen osuuteen. Tutkimuksessa ei kyetty osoittamaan rautananopartikkelivarjoaineen soveltuvuutta aneurysmaan liittyvän tulehdusreaktion kuvantamisessa.
  • Isokuortti, Harri; Luoto, Teemu (2019)
    Tavallisin syy aivovammaan on kaatuminen ja suurin osa vammoista on lieviä. Alkuvaiheessa tärkeintä on sulkea pois vakavan vamman mahdollisuus. Tapahtumatiedot, löydökset ja oireet kirjataan huolellisesti. Olennaisia ovat tajunnan muutokset, muistiaukko ja kuvantamislöydökset. Akuuttivaiheessa ensisijainen kuvantamismuoto on pään tietokonetomografia. Sillä voidaan sulkea pois vakavat kallonsisäiset verenvuodot. Toipumista voidaan edistää oireenmukaisella hoidolla ja potilasohjauksella. Ennuste on hyvä, mutta toipumisen pitkittyessä erikoissairaanhoidon arvio on usein tarpeen.
  • Tommiska, Pihla; Korja, Miikka; Siironen, Jari; Kaprio, Jaakko; Raj, Rahul (2020)
    Background dementia is associated with an excess risk of death but mortality after chronic subdural hematoma (CSDH) evacuation in older people with dementia is unknown. We assessed the association between dementia and 1-year case-fatality in older persons undergoing CSDH evacuation. Methods we conducted a nationwide Finnish cohort study including all older persons (≥60 years) undergoing CSDH evacuation during 1997–2014 (referred to as cases). We identified controls, without a diagnosis of CSDH, that were matched for age, sex and year of first hospitalisation with a new dementia diagnosis. We identified cases and controls with a pre-existing diagnosis of dementia. Outcome was 12-month mortality. Mortality was compared in case-only and case–control analyses. Results of 7,621 included cases, 885 (12%) had a pre-existing diagnosis of dementia. The proportion of cases increased from 9.7% in 1997–2002 to 12.2% in 2012–2014 (P = 0.038 for trend). In the case-analysis, dementia independently associated with 1-year case-fatality (dementia vs. no dementia odds ratio [OR] 1.50, 95% confidence interval [CI] 1.26–1.78). Sensitivity analysis suggested the association to be strongest for those 60–69 years old (OR 3.21, 95% CI 1.59–6.47). In the case–control matched analysis, 1-year mortality was 26% in the dementia CSDH surgery group compared to 16% in the dementia non-CSDH controls (P < 0.001). Conclusion dementia is a significant risk factor for 1-year mortality after CSDH surgery in older people. The proportion of older CSDH patients having a pre-existing diagnosis of dementia is increasing. Thus, there is a need for improved evidence regarding the indications and benefits of CSDH evacuation among older persons.
  • Laitinen, Anton (Helsingfors universitet, 2016)
    Vestibulaarischwannoomaleikkauksen aikana tehtävän neuromonitoroinnin keskeinen tavoite on säilyttää facialis-hermon toiminta. Tähän tarkoitukseen on kehitetty elektromyografia-signaaliin (EMG) perustuvia monitorointimenetelmiä. A-sarjaksi nimetyn EMG-ilmiön on raportoitu ennustavan leikkauksenjälkeistä facialis- hermon halvausta. Tutkimuksessa pyrittiin omalla potilasaineistolla selvittämään, ennustaako A-sarjojen kesto pysyvää facialis-hermon vauriota ja toimiiko kirjallisuudessa esitelty A-sarjan 10 s kynnysarvo turvarajana hermovaurion syntymisen suhteen. Lisäksi halusimme selvittää, liittyykö B-sarjaksi nimetty EMG-ilmiö leikkauksenjälkeiseen facialis-vaurioon. Aineistossamme oli 59 potilasta, joille tehtiin vestibulaarischwannoomaleikkaus intraoperatiivista monitorointia apuna käyttäen ja joiden facialis-hermon kliininen toiminta määritettiin kontrollikäynnillä 3 kk leikkauksen jälkeen. Leikkauksenaikaisen A-sarjan kestolla ei ollut merkitsevää korrelaatiota facialis-hermon vaurioon (r=–0,11, p=0.40). Myöskään A- ja B-sarjojen yhteiskesto ei korreloinut facialis-vaurion kanssa (r=–0.23, p=0.07). Oireita saaneiden ja oireettomien ryhmien välillä ei ollut merkittävää eroa A-sarjan kestossa (403 s vs. 578 s, p=0.52). Lisäksi todettiin, että kirjallisuudessa aiemmin raportoitu 10 s kynnysarvo ei erotellut potilaita facialis-vaurion suhteen. Tuloksemme osoittavat, että leikkauksenaikaisen A-sarjan tai B-sarjan kestoa ei voida käyttää ennustamaan pysyvää facialis-hermon vauriota. Lisäksi totesimme, että kirjallisuudessa esitetty A-sarjan keston kynnysarvo ei ollut käyttökelpoinen, joten aiemmin esitettyihin turvarajoihin on suhtauduttava varauksella.
  • Eivazi, Shahram; Hafez, Ahmad; Fuhl, Wolfgang; Afkari, Hoorieh; Kasneci, Enkelejda; Lehecka, Martin; Bednarik, Roman (2017)
    Background Previous studies have consistently demonstrated gaze behaviour differences related to expertise during various surgical procedures. In micro-neurosurgery, however, there is a lack of evidence of empirically demonstrated individual differences associated with visual attention. It is unknown exactly how neurosurgeons see a stereoscopic magnified view in the context of micro-neurosurgery and what this implies for medical training. Method We report on an investigation of the eye movement patterns in micro-neurosurgery using a state-of-the-art eye tracker. We studied the eye movements of nine neurosurgeons while performing cutting and suturing tasks under a surgical microscope. Eye-movement characteristics, such as fixation (focus level) and saccade (visual search pattern), were analysed. Results The results show a strong relationship between the level of microsurgical skill and the gaze pattern, whereas more expertise is associated with greater eye control, stability, and focusing in eye behaviour. For example, in the cutting task, well-trained surgeons increased their fixation durations on the operating field twice as much as the novices (expert, 848 ms; novice, 402 ms). Conclusions Maintaining steady visual attention on the target (fixation), as well as being able to quickly make eye jumps from one target to another (saccades) are two important elements for the success of neurosurgery. The captured gaze patterns can be used to improve medical education, as part of an assessment system or in a gaze-training application.
  • Luostarinen, Teemu; Lindroos, Ann-Christine; Niiya, Tomohisa; Silvasti-Lundell, Marja; Schramko, Alexey; Hernesniemi, Juha; Randell, Tarja; Niemi, Tomi (2017)
    OBJECTIVE: Neurosurgery in general anesthesia exposes patients to hemodynamic alterations in both the prone and the sitting position. We aimed to evaluate the hemodynamic profile during stroke volume-directed fluid administration in patients undergoing neurosurgery either in the sitting or the prone position. METHODS: In 2 separate prospective trials, 30 patients in prone and 28 patients in sitting position were randomly assigned to receive either Ringer acetate (RAC) or hydroxyethyl starch (HES; 130 kDa/0.4) for optimization of stroke volume. After combining data from these 2 trials, 2-way analysis of variance was performed to compare patients' hemodynamic profile between the 2 positions and to evaluate differences between RAC and HES consumption. RESULTS: To achieve comparable hemodynamics during surgery, a higher mean cumulative dose of RAC than HES was needed (679 mL +/- 390 vs. 455 mL +/- 253; P <0.05). When fluid consumption was adjusted with weight, statistical difference was lost. Fluid administration did not differ between the prone and sitting position. Mean arterial pressure was lower and cardiac index and stroke volume index were higher over time in patients in the sitting position. CONCLUSIONS: The sitting position does not require excess fluid treatment compared with the prone position. HES is slightly more effective than RAC in achieving comparable hemodynamics, but the difference might be explained by patient weight. With goal-directed fluid administration and moderate use of vasoactive drugs, it is possible to achieve stable hemodynamics in both positions.
  • Tammisalo, Niilo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen aiheena on selkäytimen sähköinen stimulaatio kivunhoitomenetelmänä. Työssä kuvaillaan tämän menetelmän kehitystä, teoreettista taustaa ja tärkeimpien kliinisten tutkimusten tuloksia. Katsauksessa käsitellään myös lyhyesti nykyisiä stimulaatiolaitteita, niiden asennusta ja käyttöä. Selkäytimen sähköistä stimulaatiota käytetään pääasiassa vaikean pitkään kestäneen hermoperäisen kivun hoitoon. Tärkeimpiä tällaisia käyttöaiheita ovat selkäleikkauksien jälkeen jatkuneet raaja- ja/tai selkäkivut ja erilaisten ääreishermovaurioiden aiheuttamien kiputilojen lievittäminen. Yksi yleisimmistä muista käyttöaiheista on valtimoverenkiertohäiriöiden aiheuttaman kivun hoito. Stimulaatiohoitolaitteisto koostuu sähköisestä, yleensä akkukäyttöisestä stimulaattorista ja elektrodista. Elektrodi asennetaan potilaan selkäydinkanavaan ja stimulaattori ihon alle, ja ne yhdistetään toisiinsa johdoilla. Potilaalla on lisäksi ohjain, jolla voidaan säätää stimulaation voimakkuutta sopivan kivunlievityksen saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Maailmassa asennetaan vuosittain kymmeniätuhansia stimulaattoreita. Suomessa hoito on keskitetty pääasiassa yliopistollista sairaaloiden neurokirurgian klinikoihin ja kipupoliklinikoiden anestesiologisiin yksiköihin. Potilaat valikoituvat hoitoon yleensä monialaisen kipupoliklinikan tai jonkin yksittäisen erikoisalan lääkärin arvion perusteella. Ennen stimulaatiohoitoon päätymistä potilaiden kivut ovat kestäneet keskimäärin useita vuosia syyn mukaisista hoidoista tai kipulääkityksestä huolimatta. Aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta voidaan päätellä, että asianmukaisesti toteutetulla selkäytimen sähköisellä stimulaatiolla voidaan lievittää selvästi useimpien potilaiden kipua, ja hoitovaikutuksen voidaan odottaa säilyvän vuosien ajan. Kirjallisuuskatsauksesta käy ilmi, että hyvin suoritettuja näyttöön perustuvan lääketieteen arviointiperusteet täyttäviä tutkimuksia tämän hoitomenetelmän tehosta ja taloudellisesta vaikutuksesta on vähän. Uusia aikaisempaa laajempia tutkimuksia on valmisteilla ja käynnissä.
  • Sammalkorpi, Sini (Helsingfors universitet, 2014)
    Aivovaltimoaneurysma (AA) on pullistuma aivovaltimon haarautumassa kallonpohjassa. AA:n puhkeaminen aiheuttaa lukinkalvonalaisen vuodon (SAV), joka on Suomessa yleisempi kuin muualla maailmassa. Naissukupuolen tiedetään olevan yksi SAV:n riskitekijöistä. Tässä tutkimuksessa etsitään yhteyttä AA:n seinämään kertyvän rasvan ja tämän hapettumisen sekä seinämän rappeutumisen välillä, kartoitetaan rasvan kertymiseen liittyvän seinämän rappeutumisen yhteyttä sukupuoleen sekä tutkitaan sukupuolen vaikutusta seinämän tulehdusreaktioon. Näytteisiin kertyneet rasvat värjättiin Oil-O-red värjäyksellä, oksidoituja LDL partikkeleita värjättiin anti-Ox-LDL vasta-aineella ja tulehdussolut tunnistettiin CD45 vasta-aineella. Aineistossamme seinämään kertyvällä rasvalla on yhteys seinämän rappeutumiseen. Vuotaneet ja vuotamattomat AA:t reagoivat eri tavalla hapettuneen LDL:n (Ox-LDL) kertymiseen. Naisten ja miesten ryhmät eroavat Ox-LDL:n kertymisen ja solutiheyden korrelaatioiden suhteen. Sukupuolten välillä on myös eroa Ox-LDL:n aiheuttamassa solutuhossa vuotaneissa aneurysmissa Myös naisten vuotaneiden ja vuotamattomien aneurysmien välillä on ero Ox-LDL:n seinämää rappeuttavassa vaikutuksessa. Näyttäisi siis, että vuotoherkillä naisten aneurysmilla on jokin Ox-LDL:n aiheuttamalle seinämätuholle altistava tekijä ja miehillä puhkeamiselle olisi muu syy.
  • Rautalin, Ilari Matias (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tausta: Vapaa-ajan aktiivisuuden (VA) tiedetään laskevan aivohalvausriskiä, mutta tutkimukset eri aktiivisuusmuotojen vaikutuksesta subaraknoidaalivuotoon (SAV) ovat vähäisiä ja ristiriitaisia. Menetelmät: Tutkimme prospektiivisesti aikuisväestöön perustuvan kansallisen FINRISKI-aineiston yli 65,000 osallistujaa vuodesta 1972 vuoteen 2014. Vapaa-ajan (VA), työmatkan (TMA) sekä työpaikan (TPA) aktiivisuudesta kerättiin tietoa seurannan alussa kyselylomakkeiden avulla. Seurannan aikana diagnosoitiin yli 500 SA-vuotoa, joista lähes 100 äkkikuolema-SA-vuotoa tapahtui sairaalan ulkopuolella. Liikuntamuodoille laskettavat riskisuhteet saatiin vakioiduilla Cox:n malleilla, jotka huomioivat kaikki tunnetut SAV-riskitekijät sekä osallistujien sosioekonomisen statuksen. Tulokset: Jokaista 30 minuutin VA:n nousua kohden SAV-riski laski usean prosentin verran säilyen kaikissa ikä- ja verenpaineryhmissä riippumatta merkittävästi sukupuolesta. Tupakoitsijoilla havaittu vaikutus oli vieläkin voimakkaampi. Lisäksi hieman yli 10% liikunnallisesti inaktiivisten tupakoitsijoiden SAV-tapauksista voitaisiin teoriassa ehkäistä nostamalla viikoittainen VA yli 90 minuuttiin. Yli 30 minuutin päivittäinen TMA oli myös lineaarisesti yhteydessä alhaisempaan SAV-riskiin, mutta tämä vaikutus näyttäisi häviävän ikääntymisen seurauksena. Kohtalainen ja korkea TPA liittyi kohonneeseen SAV-riskiin, jota voidaan ainakin osaksi selittää yleisemmän tupakoinnin sekä korkeamman verenpaineen vaikutuksella näissä ryhmissä. Yhteenveto: Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä alhaisempaan SAV-riskiin sekä näyttäisi heikentävän tupakoinnin ja korkean verenpaineen aiheuttamaa haitallista vaikutusta. Liikunta on maailmanlaajuisesti halpa, helposti saatava sekä suhteellisen tehokas tapa laskea SAV-riskiä etenkin tupakoitsijoilla.
  • Malmivaara, Kirsi (Helsingfors universitet, 2014)
    Aims: The overall purpose of this study was to evaluate the health-related quality of life (HRQoL) and cost-effectiveness of the treatment of severely, acutely ill neurosurgical patients. The majority of the study illnesses and conditions are known to have a relatively high mortality or an otherwise poor outcome but, they are also known to be highly resource-demanding. Since the economics of health care is attracting more and more interest, it will become more important to evaluate the cost-effectiveness of treatment so that it can be demonstrated that the resource allocation is justified. Methods: The patients (n=620) for these four separate studies were treated in the Department of Neurosurgery of Helsinki University Central Hospital between 1998 and 2006. The first of these four studies was a Step-Down Unit study in which we evaluated a group of patients (n=346) who underwent a major neurosurgical operation and were treated in the neurosurgical intensive care unit (NICU) and, due to a poor prognosis, were then discharged from the NICU to the step-down unit, still depending on life support devices. The following two studies evaluated patients who underwent a decompressive craniectomy (DC) for intractable intracranial pressure. The first of these, the DC after SAH study, concerned patients (n=42) with subarachnoid haemorrhage (SAH) or other neurological emergencies, and the second one, the DC after TBI study, evaluated patients (n=54) with traumatic brain injury (TBI). The fourth study, the SAH study (n=178), evaluated the long-term outcome, HRQoL and cost-effectiveness of the treatment of the SAH patients. Results: The mortality in the Step-Down Unit study and both of the DC studies was high and moderate in the SAH study, 59%, 53%, 41%, and 24% respectively. The median follow-up times were 5, 3, 5.6 and 10.8 years. The health-related quality of life was assessed with the EuroQol EQ5D instrument and the median HRQoL index was compared to the median index of the Finnish reference population (0.85). The indices were 0.71, 0.41, 0.85 and 1.00. The outcome was also evaluated on the Glasgow outcome scale (GOS), and 49%, 25%, 69% and 75% of the patients achieved a good outcome (GOS 1-2). An important measure of well-being is the ability to live at home, and 49%, 50%, 78% and 88% of the study patients were able to live at home. The direct costs of the neurosurgical treatment per quality adjusted life year (QALY) were 2521€, 5000€, 2400€ and 1700€. Conclusions: For the total of 620 severely ill neurosurgical patients treated in the Helsinki Department of Neurosurgery between 1998 and 2006, we found the treatment to be cost-effective, and it resulted in health-related quality of life that varied from acceptable to good when compared to the reference population. We found no evidence of unnecessary prolongation of human suffering when death was inevitable. The worst state of health-related quality of life did not occur among the survivors. In summary, these studies indicate that current healthcare resources are utilized cost-effectively to achieve a life that is meaningful. Allocation of healthcare resources to the severely ill neurosurgical patients seems to be justified.
  • Tommiska, Pihla; Lonnrot, Kimmo; Raj, Rahul; Luostarinen, Teemu; Kivisaari, Riku (2019)
    BACKGROUND: A number of randomized controlled trials have shown the benefit of drain placement in the operative treatment of chronic subdural hematoma (CSDH); however, few reports have described real-life results after adoption of drain placement into clinical practice. We report the results following a change in practice at Helsinki University Hospital from no drain to subdural drain (SD) placement after burr hole craniostomy for CSDH. METHODS: We conducted a retrospective observational study of consecutive patients undergoing burr hole craniostomy for CSDH. We compared outcomes between a 6-month period when SD placement was arbitrary (Julye December 2015) and a period when SD placement for 48 hours was routine (July-December 2017). Our primary outcome of interest was recurrence of CSDH necessitating reoperation within 6 months. Patient outcomes, infections, and other complications were assessed as well. RESULTS: A total of 161 patients were included, comprising 71 (44%) in the drain group and 90 (56%) in the non-drain group. There were no significant differences in age, comorbidities, history of trauma, or use of antithrombotic agents between the 2 groups (P > 0.05 for all). Recurrence within 6 months occurred in 18% of patients in the non-drain group, compared with 6% in the drain group (odds ratio, 0.28; 95% confidence interval, 0.09-0.87; P = 0.028). There were no differences in neurologic outcomes (P = 0.72), mortality (P = 0.55), infection rate (P = 0.96), or other complications (P = 0.20). CONCLUSIONS: The change in practice from no drain to use of an SD after burr hole craniostomy for CSDH effectively reduced the 6-month recurrence rate with no effect on patient outcomes, infections, or other complications.
  • Huhtamäki, Iida (Helsingin yliopisto, 2018)
    Trigeminusneuralgia (TGN) eli kolmoishermosärky on kasvojen alueen kiputila, jolle on tunnusomaista sähköiskumaiset kipukohtaukset yleensä kahden alimmaisen trigeminushermohaaran alueella. Töölön sairaalassa trigeminusneuralgian neurokirurgisia hoitovaihtoehtoja ovat mikrovaskulaarinen dekompressio (MVD) ja termokoagulaatio (TKG). Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Töölön sairaalassa vuosina 2004-2014 tehtyjen neurokirurgisten toimenpiteiden hoitotuloksia, potilaiden nykyistä kiputilannetta ja kivunhoitoa sekä neurokirurgisen hoidon jälkioireita. Tutkimuksessa haluttiin selvittää myös potilaiden tyytyväisyyttä neurokirurgiseen hoitoon sekä tämänhetkistä elämänlaatua. Vuosien 2004-2014 välisenä aikana leikkaushoidossa olleet potilaat tunnistettiin toimenpidekoodien perusteella ja heille (N=210) lähetettiin postikysely, joka sisälsi elämänlaatua kartoittavan 15D-kyselyn. Postikyselyn vastausprosentti oli 79% ja elämänlaatua mittaavan lomakkeen vastausprosentti oli 100%. Sairauskertomuksista kerättiin tiedot koskien TGN:a, neurokirurgisia toimenpiteitä ja jälkiseurantaa. Tuloksia tarkasteltiin viimeksi tehdyn toimenpiteen osalta. Lähes kahdella kolmasosalla kyselyyn vastanneista potilaista saatiin pitkäkestoinen kivunlievitys neurokirurgisella hoidolla. Potilailla, joilla kipuja esiintyi leikkauksen jälkeen, saatiin lääkehoidolla kohtalainen tai hyvä vaste. Toimenpiteen jälkeinen kivuton aika oli MVD-ryhmän potilailla hieman pidempi kuin TKG-ryhmän potilailla. Yleisin toimenpiteestä aiheutunut haitta oli tunnottomuus, jota esiintyi 43%:lla potilaista, mutta heistä 73% kertoi ettei tunnottomuudesta ole heille haittaa. Lähes 90% potilaista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä saamaansa neurokirurgiseen hoitoon. Elämänlaatu TGN-potilailla oli heikompi kuin verrokkiväestöllä, lukuun ottamatta henkistä toimintaa ja hengitystä.