Browsing by Subject "New Testament Studies"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 80
  • Hänninen, Heli (Helsingfors universitet, 2016)
    Ilmestyskirjassa on kaikista Uuden testamentin kirjoista eniten viittauksia Vanhaan testamenttiin. Kirjan kirjoittaja, Johannes, on vahvasti argumentoinnut ja käyttänyt sitä kuvaillessaan ilmestymiskokemusta, Kristus-näkyä. Tämä pro gradu – tutkimus perehtyy siihen, miten Johannes on käyttänyt näitä lähteitään. Johanneksella on viitteitä myös muusta traditiosta, mutta tämä tutkimus sen rajallisuuden vuoksi keskittyy erityisesti masoreettiseen tekstiin. Vertailussa tulevat esiin vahvasti Septuaginta, ja jossain määrin Theodotion. Ilm. tutkiminen on toisenlaista kuin muiden Uuden testamentin kirjojen, sillä se on näistä ainoa apokalyptinen teos. Kirjallisuusgenrelle on tyypillistä tapahtumia paljastavat kuvaukset, joissa käytetään mystistä ja salaperäistä ilmaisua ja epäsuoria lainauksia Raamatusta, aikansa kirjallisuudesta ja perinteestä. Perinteisestä apokalyptiikasta poiketen Ilmestyskirjan tekijä esittelee itsensä profeetta Johanneksena. Hänet on usein yhdistetty apostoli Johannekseen, vaikka hän ei itse sano kuuluvansa apostolien joukkoon. Ilmestyskirja on alusta alkaen ollut hyvin kiistanalainen kirja, erityisesti sen edustaman hiliasmin takia. Tämän takia kirja hyväksyttiin viimeisenä Uuden testamentin kaanoniin, vasta noin 500 jaa. Ilmestyskirjalle on luonteenomaista myös profetia, ennustaminen ja eskatologia, oppi ja käsitys lopun ajan tapahtumista. Johannes viittaa runsaasti Vanhan testamentin teksteihin kuvatessaan näkemäänsä ja kuulemansa ilmestystään, sekä kirjan muissa luvuissa taisteluja hyvän ja pahan välillä, lopun ajan tapahtumia. Ilmestyskirjassa käytetyt epäsuorat viittaukset, alluusiot ja kaiut, aiheuttavat erimielisyyksiä, tutkimus – ja tulkintakiistoja. Ensimmäinen kiistakysymys liittyy edellä mainittujen termien määrittelyyn: täyttä yksimielisyyttä niistä ei ole saavutettu. Tästä johtuen tutkimustuloksia on lähes yhtä monta kuin tutkijoita. Perinteinen tekstikriittinen tutkimus on osana intertekstuaalista tutkimusta, mutta etenkin alluusiotapauksissa sen käyttö on ongelmallista. Tämän lisäksi tarvitaan muita historiallis-kriittisiä metodeja, kuten muoto – ja traditiokritiikkiä. Tutkimuskysymyksessä selvitetään miten Johannes on käyttänyt aiempaa traditiota uudessa kontekstissa. Ikuinen kiistakysymys onko hänen Vanhan testamentin kirjojen käyttö tietoista vai alitajuntaista. Johanneksen käyttämä kreikan kieli on hyvin heprealaisvaikutteista, mikä lisää tutkimuksen haasteellisuutta. Johanneksen ajan kristillisyys on ollut monimuotoista, muun muassa gnostilaisuus ja erilaiset profetialiikkeet kuuluvat aikakauteen Rooman keisarikultin lisäksi. Johannes on vahvasti ollut tietoinen etenkin apokalyptisesta kirjallisuudesta, sillä hän viittaa runsaasti Danielin, Jesajan, Hesekielin ja Sakarjan kirjoihin. Viime vuosikymmeninä Ilm:n tutkimuksessa on tullut esille retoriikan tutkimus, sekä sosiologinen lähestymistapa. Retoriikalla on ollut suuri merkitys varhaiskristillisellä ajalla, jolloin lukutaito oli vielä harvinaisuus. Vaikuttava esittäminen, esiintyminen ja argumentoinnin taito ovat olleet välttämättömiä oman uskottavuuden vakuuttelussa. Nykyihmiselle Johanneksen argumentoinnit ja viittausten käyttö voivat vaikuttaa vaikealta käsittää. Sen tähden tutkimusta pitää tehdä huomioiden tekstin syntyajan lähihistoria ja sen konteksti. Antiikin maailma on ollut hyvin erilainen kuin nykymaailma. Kuvailen siksi Ilm:n maailman ja taustan pääpiirteissään, jotta lukijalle syntyy ymmärrettävä kuva kirjan syntyajan kulttuurista. Uskonto ei synny eikä vaikuta erillään muusta kulttuurista ja elämästä. Sen tähden pyrin tutkimuskysymyksen kokonaisvaltaiseen ja monipuoliseen käsittelyyn. Vertailen ja käytän useita tutkimuksia ja erilaisia näkökantoja, jotta tulee esille tutkimuksen kirjo ja moninaisuus.
  • Ikkala, Jussi (Helsingfors universitet, 2014)
    Nag Hammadin kirjastoon (NHK) kuuluvasta tekstistä Kolmimuotoinen Protennoia (ⲡⲣⲱⲧⲉⲛⲛⲟⲓⲁ ⲧⲣⲓⲙⲟⲣⲫⲟⲥ, πρωτέννοια τρίμορφος) tunnetaan ainoastaan yksi säilynyt käsikirjoitus. Teksti on osa kirjaston koodeksia, jolle on annettu järjestysnumero NHK XIII. Koodeksista on säilynyt ainoastaan kahdeksan papyruslehteä eli yhteensä 16 sivua, joka käsittää Kolmimuotoisen Protennoian tekstin kokonaisuudessaan. Nag Hammadin kirjaston koodeksit lienevät alun perin kuuluneen erillisiin kirjastoihin tai tekstikokoelmiin, sillä joistakin teksteistä on kaksois- tai jopa kolmoiskappaleet. Koodeksien kannet on myös valmistettu eri menetelmillä ja käsikirjoitusten käsialoissa on eroja. Koodeksit onkin luultavasti koottu useammasta eri paikasta ennen niiden kätkemistä saviruukkuun Jabal al Tarif -kalliojyrkänteen juurelle 300–400-luvulla jaa. Tutkijayhteisön keskuudessa ei vallitse yksimielisyyttä koodeksit valmistaneiden tai tekstejä lukeneiden henkilöiden uskonnollisesta profiilista. Monet kirjalliset konventiot ja tekstien sisältö viittaavat kuitenkin koodeksien varhaiskristilliseen alkuperään. Tutkielman keskeisin tavoite on tarjota suomenkielinen käännös aikaisemmin suomentamattomasta Kolmimuotoisesta Protennoiasta. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota myös Nag Hammadin käsikirjoitusten kodikologiaan kirjaston alkuperää arvioitaessa, sillä aikaisemmassa suomalaisessa tutkimuksessa tämä tarkastelunäkökulma on jäänyt vähäiseksi. Nag Hammadin kirjaston alkuperän arvioiminen on tarpeellista, jotta ymmärtäisimme sitä sosiaalista todellisuutta ja intellektuaalista ympäristöä, jossa Kolmimuotoinen Protennoia kirjoitettiin tai jossa sitä luettiin ja kopioitiin. Tutkielman toisena näkökulmana on Kolmimuotoisen Protennoian intertekstuaalisuudet yhteydet muihin teksteihin. Nag Hammadin kirjastoon kuuluvan Johanneksen salaisen kirjan (NHK II,1) pidemmällä resensiolla on erityinen intertekstuaalinen suhde Kolmimuotoiseen Protennoiaan, sillä Protennoian kirjoittaja on käyttänyt Johanneksen salaisen kirjan päättävää Kaitselmus-hymniä innoittajanaan ja omaksunut siitä kolmiosaisen rakenteen Kolmimuotoiseen Protennoiaan. Tuntematon kirjoittaja on muutenkin hyödyntänyt Johanneksen salaisessa kirjassa olevaa materiaalia ja muuta tuntemaansa juutalaista ja varhaiskristillistä kirjallisuutta kirjoitustyössään. Kirjoittaja on myös selkeästi tuntenut kreikkalaista filosofiaa, sillä tekstissä on alluusioita stoalaiseen dialektiikkaan.
  • Brummer, Alli (Helsingin yliopisto, 2020)
    The purpose of this thesis was to study about the interpretation of the Parable of the Wicked Tenants according to the Gospel of Mark (St. Mark 12:1-12/St. Matthew 21:33-46/St. Luke 20:9-19/Gos. Thom. 65, 66). My aim was to find out which details of the Gospel are the most important for the scientific research. Starting from Adolf Jülicher’s Die Gleichnisse Jesu I and II (1899) I continued to examine Joachim Jeremias’ The Parables of Jesus (3. rev. ed. 1975). Both scientists are of the same mind that the Parable is allegorical and originate from the Primitive Church, but behind the present text there is an original saying of Jesus in some form. Unfortunatelythe original text is not possible to be traced anymore because of the only remaining source of the Gospel of Mark. The opinion of C. H. Dodd (The Parables of the Kingdom, 1946) is different. He specifies the Parable being a natural and realistic narrative. The scholars are of the same mind that Mark has been written about 70 CE, Matthew and Luke follow it and the last Gospel is John (about 120 CE). Many scientists say that the Parable is the most difficult to understand and interpret among the Parables of Jesus. The main characters are the landowner (= God), the vineyard (= Israel), the servants (= the prophets of God), the tenants (= the leading figures of Israel at the Temple of Jerusalem) and the son (= Jesus). Or is it so? A bigger problem are the “new” tenants. Some say that they are the members of the Primitive Church (David Flusser, Jesus, 1998; Craig L. Blomberg, Interpreting the Parables, 1990), or the 12 Apostles, or even the Kingdom of God (Kelly R.Iverson, Jews, Gentiles, and the Kingdom of God, 2012). During the occupation of the Roman Empire in Palestine the taxation was high among small farmers and day labourers. The rich Elite could get tax reductions or even collect taxes with a certain provision. Jerusalem in the times of Jesus, a title of Joachim Jeremias, explains accurately the economic situation especially in rural areas of Palestine, the Galilean heights. We must remember that the people of Israel have a special bondage to the Land of Israel. They say that ultimately the Land belongs to God, who promised it to Abraham, and later to Moses and Joshua after the slavery in Egypt. My thesis is explaining what kind of a free atmosphere of the Enlightenment was dominant at the beginning of the Twentieth Century among the European universities. The faculties of Theology did not differ. In USA the situation was somewhat different. Being a young nation the main purpose of Universities in USA was to educate new theologians for the use of the Church. Usually young scholars from USA stayed one to two years in Germany studying Hebrew/Aramic and Greek among Scientific Research. Gradually the multiple Scholarship gained more and more intelligent young people from all over the world. Germany lost it’s favour as the leading Country of Science of Theology and the English language gained the first position. The historic-critical method (Adolf Jülicher, C. H. Dodd, Joachim Jeremias) was widely used among the Scholars of Theology at the beginning of the Twentieth Century. Later the use of hermeneutic criticism (J. D. Crossan, In Parables. The Challenge of the historical Jesus, 1973; D. O. Via, The Parables: Their Literary andExistential Dimension, 1967; E. Fuchs), literary criticism, structuralism and deconstructionism became more common. James D. Hester (Socio-Rhetorical Criticismand the Parable of the Tenants, 1992) uses socio-rhetoric criticism and the interpretation of the Parable depends on historical, sociological and literary critical factors. Martin Hengel (Das Gleichnis von den Weingärtnern Mc 12:1-12, 1968); William R. Herzog II (Jesus, Justice and the Reign of God, 2000); Craig A. Evans (Word Biblical Commentary, 2001) and John S. Kloppenborg (The Tenants in the Vineyard, 2010) are some of the most distinguished scholars during the Twentieth Century. New Archeological excavations have shed new light on the Scientific Research of Theology. My aim was to find out how much the most important discoveries have beennoticed among the Scholars. The Zeno Papyri (Craig L. Blomberg; Martin Hengel ) gives important information about the economic and legal situation of Palestine during the third century BCE. They have had an affect on the Research of the Parable, too. Nag Hammad and the Gospel of Thomas is important especially in the research of the original wording of the Parable. Many scholars have noticed the finding. The Dead Sea Scrolls in the Qumran Caves in the Judaean Desert are importantevidence concerning the Essene sect. The radical Zealots were active especially in the Galilean area. The books of Flavius Josephus are giving us important information about their activities and the history of the Jewish people. This Parable is an excellent example of the vivid, unexpected and poetic spoken Aramaic of Jesus. Although we can read it only in Greek it can show us something of the hard peasant life in Galilee during Jesus’ time and about the hope of the Messiah. The challenge for us is reading the Parable through the lens of local peasants, the first audience – and with open ears.
  • Vuolteenaho, Merja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkimuksessa on selvitetty jakeiden 1. Kor. 14:31-40 sanomaa ja erityisesti sitä, mitä Paavali tarkoittaa jakeen 37 Herran käskyllä. Työn keskeinen teesi on se, että jakeissa 34-35 on kyseessä profetia, jonka Paavaali torjuu jakeessa 36. Jakeen 37 Herran käskyllä, josta Paavali kertoo tässä kirjoittaneensa, tarkoitetaan tekstin alussa ja lopussa olevaa kehotusta siihen, että kaikilla on mahdollisuus seurakunnassa profetoimiseen hyvässä järjestyksessä. Käsikirjoitusten tekstikriittisen tarkastelun lisäksi työssä hyödynnetään aiemmin tehtyä tutkimusta, joka on osoittanut ulkopuolisen lähteen käyttöön viittaavia jakeisiin 34-35 liittyviä epäjatkuvuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. Jakeisiin 34-35 liittyvien käsikirjoitusten tekstimuutosten lisäksi työssä tarkastellaan perikoopin1. Kor. 14:31-40 laatimisessa sovellettuja antiikin retorisia menetelmiä, joilla pyritään sanoman yksiselitteiseen reseptioon. Jakeen 34 laki vaatii naisten alamaisuutta ja vaikenemista seurakunnassa, mutta lain eksplisiittistä muotoa ei kuitenkaan ole nykyisen VT:n kaanonin korpuksessa. Siksi jakeiden 34-35 sisältöä vertaillaan VT:n ja UT:n kirjoitusten lisäksi muihin suullisesti ja kirjallisesti välittyneisiin varhaisiin juutalaisiin ja antiikin muihin aikalaislähteisiin sen selvittämiseksi, mihin lakiin jakeessa 34 viitataan esittelyformelilla, jota Paavali käyttää vain viitatessaan VT:n kaanonin kirjoituksiin. Aiempi tutkimus on osoittanut myös 1. Kor. -kirjeen sisäisen ristiriidan jakeen 34 naisten vaikenemiskäskyn ja muualla naisten puhumiselle annettujen ohjeiden välillä. Seurakunnan järjestyshäiriön pohjalta esitetyt ratkaisuehdotukset, mm. jakeet 34-35 ovat myöhempi lisäys alkuperäiseen tekstiin jakeiden 1. Tim. 2:11-12 pohjalta, johtavat kuitenkin siihen, että järkevää tekstikokonaisuuden 1. Kor. 14:31-40 merkitystä etsittäessä jakeen 36 torjunnan kohteeseen joudutaan lisäämään oletuksia tekstin ulkopuolelta. Jakeet 1. Kor. 14:34-35 eivät myöskään ole kirjallisesti riippuvaisia jakeiden 1. Tim. 2:11-12 tekstistä. Koska evidenssiä jakeiden 34-35 sisällön puuttumisesta ei käsikirjoituksissa ole, olennainen osa tätä tutkimusta on ollut selvittää käsikirjoituksissa olevan jakeiden 34-35 sijainnin variaation vaikutusta tekstikohdan 1. Kor. 14:31-40 merkitykselle jakeiden 34-35 puuttumisen sijaan. Koska jakeet 34-35 ovat osa profetoimista käsittelevää tekstikontekstia, erityisen tarkastelun kohteena ovat niitä ympäröivissä jakeissa havaittavat traditiokriittiset merkit, jotka liittyvät varhaisten juutalaisten lähteiden käsitykseen kirjoitusten tulkinnasta profetiana eli Jumalan ilmoituksena, joka on lakia. Tämän tutkimuksen perusteella Paavalin vastustajat Korintin seurakunnassa ovat juutalaistaustaisia hengellisiä, jotka pitäytyvät jakeiden 34-35 esittämään syntiinlankeemuskertomuksen tulkintaperinteen näkemykseen, jonka ymmärretään olevan VT:n kirjoituksia tutkittaessa saatu Jumalan sana. Jakeissa 36-38 Paavali kuitenkin torjuu tämän ja katsoo heidän olevan profeettojen ja hengellisten sijaan Jumalaa tuntemattomia tietämättömiä, sillä Paavalin saaman Herran käskyn mukaan kaikilla seurakuntaperheen jäsenillä voi olla sana Jumalalta seurakunnassa jaettavaksi. Jakeiden 14:31-40 sanoma on kuitenkin muuttunut myöhemmän reseptiohistorian tulkinnassa jakeiden 34-35 sisällön noudattamista vaativaksi, mikä näkyy joissakin myöhemmissä käsikirjoituksissa myös tekstin merkitystä muuttavana jakeiden 34-35 sijainnin siirtona.
  • From, Heidi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on selvittää, mainitseeko Paavali Roomalaiskirjeensä 16. luvun 7. jakeessa naispuolisen apostolin. Tässä on Room. 16:7 jae kreikan- ja suomenkielisenä: ἀσπάσασθε Ἀνδρόνικον καὶ Ἰουνιαν τοὺς συγγενεῖς µου καὶ συναιχµαλώτους µου, οἵτινές εἰσιν ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις, οἳ καὶ πρὸ ἐµοῦ γέγοναν ἐν Χριστῷ. Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksessa jo ennen minua. Saadakseni selville, puhuuko Paavali tässä naispuolisesta apostolista, perehdyn työssäni yksityiskohtaisesti alkuperäiseen tekstiin ja ilmaisuun. Mitä kreikankieliset ilmaisut tarkoittavat? Mitä käsikirjoituksissa lukee? Miten tulkinta- ja tutkimushistoriassa – pitäen sisällään myös nykytutkimuksen – tämä asia on ymmärretty? Kuinka asian ymmärsivät ensimmäisen tuhannen vuoden oppineet ja koulutetut kreikan- ja latinantaitoiset kirkkoisät? Luvussa 1 "Johdanto", esittelen tarkemmin tutkimuskysymyksiä sekä aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Luvussa 2 "Tulkintahistoriallinen katsaus", käyn lyhyesti läpi tutkijoiden ja kommentaattorien näkemyksiä koskien päätutkimuskysymyksiäni. Miten tutkijat ja kommentaattorit ovat nähneet tämän henkilön, oliko hän mies vai nainen ja oliko hän apostoli vai ei. Noin 2000-vuotisen tulkintahistoriansa aikana tämä aihe on saanut erittäin mielenkiintoisia käänteitä, joita tarkastellaan tässä luvussa. Luvussa 3 "Oliko hän mies vai nainen?", selvitän perusteellisesti henkilön sukupuolta kielen, nimien ja nimistöjen, kieliopin, tehtyjen varhaisten käännösten sekä käsikirjoitusten perusteella. Luvussa 4 "Mitä tarkoittaa ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις?", tarkastelen sitä, tarkoittaako tämä ilmaus, että kyseinen henkilö on apostoli, kuten tulkintahistoriassa on yleisesti nähty, vai tarkoittaako ilmaus, että hän on arvostettu apostolien silmissä, mutta ei itse ole apostoli. Tarkastelen asiaa yleisen konsensuksen haastavan näkemyksen näkökulmasta, ja selvitän, onko se perustellumpi kuin vallitseva tulkinta, jonka mukaan ilmaus tarkoittaa henkilön kuuluvan apostoleihin. Luvussa 5 "Mitä kirkkoisät sanoivat?", tuon esiin, mitä Paavalin Roomalaiskirjeen varhaisimmat kommentaattorit eli kirkkoisät ensimmäisen tuhannen vuoden ajalta ovat kyseisen henkilön sukupuolesta ja apostoliudesta sanoneet. Nämä kirkkoisät olivat aikansa oppineita ja koulutettuja henkilöitä, ja heidän käsityksensä asiasta on merkittävän tärkeä asian selvittämiseksi. Asiaan perehtyminen tässä työssä osoitti mielenkiintoisia käänteitä tulkintahistoriassa. Käsikirjoitusevidenssi, varhaiset käännökset, perehtyminen laajemmin ja yksityiskohtaisesti kreikan kieleen ja kielioppiin sekä ensimmäisen tuhannen vuoden kirkkoisien tulkintahistoriaan osoittivat, että varhaiset tulkitsijat ymmärsivät ensimmäiset 1200 vuotta henkilön naispuoliseksi apostoliksi. Ongelmalliseksi naispuolinen apostoli muuttui vasta sydänkeskiajalla. Ensimmäisen kristillisen sukupolven joukossa evankeliumin työtä tekemässä oli merkittävä naispuolinen apostoli nimeltään Junia.
  • Koponen, Sami (Helsingfors universitet, 2010)
    Autuus on katsojan silmässä: lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12 on reseptioanalyyttisellä metodilla tehty tutkimus siitä, miten akateeminen tutkimuskirjallisuus ja kymmenen valikoitua Jeesus-elokuvaa ovat ymmärtäneet autuaaksijulistusten merkityksen. Kartoitettuaan autuaaksijulistusten tulkintahistoriaa ja Jeesus-elokuvien kulttuurihistoriaa tutkielma kääntyy reseptiohistorialliseksi analyysiksi. Akateemisen tutkimuskirjallisuuden ja Jeesus-elokuvien esittämät tulkinnat Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksista rinnas-tetaan suhteessa autuaaksijulistusten tyyliin, sisältöön, rakenteeseen ja merkitykseen. Autuaaksijulistusten tyylin tulkinnan analysointi tapahtuu vertailemalla millainen narratiivinen sijainti autuaaksijulistuksille on tarinassa annettu, millaiseksi elokuvat ja tutkimuskirjallisuus tulkitsevat julistusten esitykselliset puitteet sekä mitä näkemyksiä niillä on julistusten kohdeyleisöstä ja Jeesuksen esiintymistavasta. Autuaaksijulistusten sisällön analysointi tarkoittaa yksittäisten autuaaksijulistusten merkityksen selvittelyä. Tämä tapahtuu edelleen Jeesus-elokuvien ja tutkimuskirjallisuuden tekemiä tulkintoja vertailemalla. Näiden lisäksi tekijä esittää oman käännöksensä autuaaksijulistuksista eksegeettisen analyysin keinoin. Käännöksen tavoitteena ei kuitenkaan ole sanatarkkuus, vaan dynaamisuus lukijan tulkinnan säilyttämiseksi. Autuaaksijulistusten rakenteen analysointi esittelee muutamia erilaisia malleja, joiden mukaan tutkimuskirjallisuudessa Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksia on ryhmitelty. Tässä alaluvussa elokuva-aineiston ja tutkimuskirjallisuuden erot ovat selkeimmin näkyvillä, sillä elokuvat pyrkivät ryhmittelyn sijasta luomaan autuaaksijulistuksille kokonaan uuden rakenteen, joka sopii elokuvakerrontaan julistuslistaa paremmin. Autuaaksijulistusten merkitystä analysoitaessa tutkielmassa asetetaan rinnan kolme Jeesus-elokuvaa, jotka edustavat tulkintahistoriasta tuttuja tulkinnallisia pääsuuntia: autuaaksijulistukset tulkitaan joko eettisiksi kehotuksiksi tai lupauksiksi armosta. Kolmas Jeesus-elokuva edustaa kontroversiaalista näkemystä, joka kiistää molemmat edellä mainitut tulkintatavat. Johtopäätöksissä osoitetaan reseptiohistorialliseen analyysiin viitaten, että tulkintojen muotoutuminen ei ole yksinkertaista. Tulkintaan vaikuttavat paitsi tulkitsijan ennakkokäsitykset, myös tulkittava teksti ja tulkintatilanne. Johtopäätöksissä puolustetaan myös populaarikulttuurin teologisten elementtien tutkimusta osana eksegetiikkaa.
  • Uro, Risto (2017)
    In recent years, a number of New Testament and early Christian scholars have begun to use cognitive science approaches in their work. In this paper, I situate those efforts within the larger framework of the changing humanities, and the increased interest among humanistic scholars and social scientists in drawing on the growing body of knowledge on the cognitive and evolutionary roots of human thinking and behaviour. I also suggest how cognitive historiography can be helpful in shedding new light on issues discussed by New Testament scholars, by elaborating a case study: an analysis of the rite introduced by John the Baptist.
  • Hyytiäinen, Pasi (Helsingfors universitet, 2009)
    Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia kaikkein varhaisimpia Uuden testamentin kanonisia ja apokryfisia käsikirjoituksia sekä niiden kirjureita. Huomion keskipisteenä ovat kyseisten käsikirjoitusten ulkoiset piirteet, kuten esimerkiksi kirjoitusmateriaali, muoto, koko ja käsiala. Näiden avulla vertaan kanonisia käsikirjoituksia apokryfisiin ja pyrin selvittämään, erosivatko näiden kopiointimenetelmät toisistaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on se, voidaanko ulkoisten piirteiden avulla päätellä jotain käsikirjoitusten asemasta ja arvostuksesta. Tutkimuksen aluksi esittelen tutkimusaineistoni käsikirjoitukset ja tekstit. Päädyin vertaamaan kanonisia evankeliumeita kaikkiin 100- ja 200-luvuilta löydettyihin apokryfisiin käsikirjoituksiin, joihin sisältyy esimerkiksi Tuomaan ja Pietarin evankeliumit sekä Hermaan paimen. Kaikki tämän ajanjakson kristilliset käsikirjoitukset ovat löytyneet Egyptistä, minkä vuoksi tutkimukseni keskittyy Egyptiin ja sen kirjureihin. Ennen varsinaista käsikirjoitusten analyysiä käsittelen käsikirjoitusten löytöpaikkoja, kaanonin sekä antiikin kirjureiden historiaa. Ensimmäiseksi käsittelen käsikirjoitusten materiaalia, eli papyrusta ja pergamenttia. Tässä suhteessa kanoniset käsikirjoitukset eivät eroa apokryfisista, vaan aineistot ovat tämän suhteen identtisiä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyy käsikirjoitusten muotoon, eli siihen kirjoitettiinko käsikirjoitukset koodeksiin vai kääröön. Analyysin edetessä paljastuu, että apokryfisissa käsikirjoituksissa käytettiin useammin käärömuoto kuin kanonisissa käsikirjoituksissa. Voidaan esittää, että kristityt kirjoittivat koodeksiin kaikkein arvostetuimmat tekstit, joten käärömuoto voi kertoa käsikirjoituksen sisältävän tekstin alemmasta arvostuksesta. Tutkimuksen seuraavissa osioissa käsitellään koodeksien kokoa, marginaaleja, palstoja sekä käsialan kokoa. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että kanoniset koodeksit muodostavat hieman yhtenäisemmän linjan kuin apokryfiset koodeksit. Kanonisten koodeksien kirjureiden toimintatavat ovat siis olleet hieman yhtenäisempiä. Käsikirjoitusten käsialan tarkempi analyysi paljastaa kuitenkin, että niin kanoniset kuin apokryfiset käsikirjoitukset kirjoitettiin suhteellisen hyvällä käsialalla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa käy ilmi, että apokryfisten koodeksien epäyhtenäisyys johtuu osittain niiden erilaisista käyttötarkoituksista. Apokryfisia koodekseja valmistettiin enemmän kristittyjen henkilökohtaiseen käyttöön verrattuna kanonisiin koodekseihin. Tästä huolimatta suurin osa käsikirjoituksista oli seurakuntien liturgisessa käytössä. Toisin sanoen niin kanonisia evankeliumeita kuin apokryfisia tekstejä luettiin ääneen seurakuntien kokoontumisissa, mikä kertoo niiden arvosta.
  • Honkakari, Matti (Helsingfors universitet, 2011)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin sitä, mitä voimme tietää historian Jeesuksen opettaneen avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Tutkielmassa käytän jatkumonäkökulmaa, jonka mukaan Jeesus-traditioita tarkastellaan suhteessa Jeesuksen ajan Palestiinan juutalaiskontekstiin sekä suhteessa varhaiskristilliseen vaikutushistoriaan. Päästäkseni käsiksi mahdollisimman luotettaviin Jeesus-traditioihin, käytän apuna historiallis-kriittisiä metodeja. Jeesus-traditioiden autenttisuuden arvioimiseen käytän Theissenin ja Winterin metodologiaa, joka sisältää kokonaisesityksen autenttisuuskriteereistä. Jeesuksen opetus avioerosta ja uudelleen avioitumisesta oli ehdotonta. Avioero ja uudelleen avioituminen kokonaisuudessaan oli Jeesuksen mukaan verrannollinen aviorikokseen, josta Tooran mukaan seurasi kuolemanrangaistus. Jeesus ei antanut mitään myönnytystä avioeroon, jolloin hänen opetus voidaan tiivistää sanoihin ei mistään syystä. Uudelleen avioituminen oli myös kiellettyä entisen puolison eläessä, jolloin tämä opetus voidaan tiivistää sanoihin vain kunnes kuolema erottaa. Varhaiskristityjen oli vaikea noudattaa Jeesuksen ehdottomuutta, jolloin Matteuksen redaktori antoi myönnytyksen avioeroon ja uudelleen avioitumiseen vain huoruuden tähden. Samoin Paavali antoi myönnytyksen kristityille avioitua uudelleen, jos ei-kristitty otti avioeron. Varhaiskristillisessä vaikutushistoriassa Jeesuksen sanat nähtiin halakhana eli Tooran normatiivisena tulkintana. Todennäköisesti Jeesuksen sanat avioerosta ja uudelleen avioitumisesta olivat kuitenkin haggadahin kaltaista eli kuvainnollista opetusta. Jeesuksen sanat liittyivät yksittäisiin tilanteisiin, joissa Jeesus kritisoi juutalaisten miesten helppoa mahdollisuutta ottaa avioero, jotta pääsisivät uudelleen avioitumaan toisen naisen kanssa ja saadakseen pitää huomattavat myötäjäisvarat itsellään. Näin emme voi tietää mitä Jeesus kokonaisuudessaan ajatteli avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Lähtökohdiltaan avioliitto oli kuitenkin tarkoitettu eliniäksi, eikä sitä saanut purkaa.
  • Sahakari, Suvi (Helsingfors universitet, 2016)
    John Dominic Crossan on tuonut 1990-luvulla Uuden testamentin tutkimukseen sosiaalista kerrostuneisuutta ja talonpoikaisvastarintaa selittävän sosiologisen mallin, joka perustuu sosiologi Gerhard Lenskin ja yhteiskuntatieteilijä John Kautskyn luomiin malleihin, jotka Crossan yhdistää Lenski–Kautsky-malliksi, ja soveltaa sitä ajanlaskun ajan Palestiinaan ja erityisesti Galileaan. Lenski–Kautsky-mallissa maatalousyhteiskunnassa ihmisiä vajoaa alempiin yhteiskuntaluokkiin, kun yhteiskunnassa tapahtuu samanaikaisesti kaupungistumista (urbanization), rahatalouden kehitystä (monetization) ja kirjallisen kulttuurin kasvua (scribalization) (Lenski), ja kaupallistuneessa yhteiskunnassa eliitti vie talonpojilta maat, mikä aiheuttaa heissä merkittävää vastustusta ja kapinahenkeä (Kautsky). Vertailen Crossanin Lenski–Kautsky-mallin lähtökohtia, kaupungistumista, rahatalouden kehitystä, kirjallisen kulttuurin kasvua, kaupallistumista, talonpojan aseman huononemista ja vastarintaa, tekstien ja arkeologian antamiin näkökulmiin. Käytän pro gradu -tutkielmassani kirjallisina lähteinä Josefuksen Juutalaissodan historiaa (Bellum Judaicum) ja Juutalaisten muinaisaikoja (Antiquitates Judaicae) sekä synoptisia evankeliumeita ja Q-lähdettä. Pro gradu -tutkielmani tulokset ovat seuraavat: arkeologian ja tekstien valossa Lenski– Kautsky-malli on sovellettavissa Herodes Antipaan ajan Galileaan osittain. Tekstit ja arkeologia tukevat mallin oletusta sosiaalisesta eriarvoisuudesta kaupungistumisen, rahatalouden kasvun ja kirjallisen kulttuurin kasvun esiintyessä yhteiskunnassa samanaikaisesti. Tekstit ja arkeologia eivät kuitenkaan tue oletusta ihmisten vajoamisesta yhteiskuntaluokissa alemmas. Vastarinnasta ja kapinahengestä ei myöskään ole viitteitä lähdeaineistossa. Arkipäivän hiljaista vastarintaa Galilean maaseutuväestössä todennäköisesti ilmeni, sillä verorahat veivät galilealaisilta osan tuloista. Rahaa oli niukasti, mutta galilealaiset talonpojat saivat toimeentulonsa viljelemästään maasta. Vakaa poliittinen ilmapiiri oli talonpojille tärkeämpää kuin kapinaliikkeiden muodostaminen. Lenski–Kautsky-mallin analyysi tuotti merkittäviä näkökulmia sosiologisten mallien käytöstä Galilea-tutkimuksessa.
  • Sutinen, Severi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen teologista teemaa ”Hengen saaminen”, keskittäen tutkimukseni Johanneksen evankeliumiin piiriin. Tavoitteenani on selvittää, millainen näkemys Hengen saamisesta esiintyy Johanneksen evankeliumissa. Tämän tutkielmani pääkysymyksen jaan kolmeen osakysymykseen, jotka ovat seuraavat: Mitä Hengen saaminen merkitsee teologisesti? Millainen tapahtuma on Hengen saaminen? Milloin Hengen saaminen tapahtuu? Tutkielmassani olen myös asettanut testattavaksi tutkimushypoteesin, jonka mukaan Johanneksen evankeliumissa esiintyy yksi ja yhtenäinen näkemys Hengen saamisesta. Lähtökohdan tutkimukselleni muodostaa tekstisuuntautunut lähestymistapa, jolloin tarkasteluni kohdistuu Johanneksen evankeliumin valmiiseen tekstikokonaisuuteen. Lisäksi oletan lähtökohtaisesti, että kyseinen teos on sisällöltään pääosin yhtenäinen. Tutkimuskäsitteen ”Henki” määrittelen tutkielmassani siten, että se viittaa entiteettiin, joka täyttää kaksi ehtoa: 1) Sen saavat osakseen Jeesuksen uskolliset seuraajat, ja 2) siihen on liitetty kreikankielinen sana πνεῦμα. Tutkielmassani analysoin niitä Johanneksen evankeliumin tekstejä, jotka ovat tarkasteltavan tutkimusaiheen kannalta relevantteja. Aluksi esitän analysoitavista teksteistä alkukielisen tekstin ja itse laatimani suomennoksen. Tämän jälkeen teen eksegeettisen analyysin käyttämällä tutkimuskirjallisuutta sekä hyödyntämällä omia havaintojani ja päätelmiäni. Evankeliumitekstien lähiluku on merkittävässä osassa tutkielmani analyysivaiheessa. Jokaisen tekstianalyysin jälkeen esitän sen pohjalta vastaukset edellä mainittuihin kolmeen tutkimuskysymykseen. Tavoitteeni on vastata jokaisen analysoitavan tekstin kohdalla kaikkiin kysymyksiin. Evankeliumitekstien analyysiosan jälkeen laadin synteesin tekstianalyysien tuloksista. Kyseisen synteesin laadin siitä lähtökohdasta, että Johanneksen evankeliumissa termit ”Pyhä Henki”, ”Henki”, ”Totuuden Henki” ja ”Puolustaja” viittaavat yhteiseen kohteeseen. Synteesivaiheessa käsittelen erikseen tutkielmani johdantoluvussa määrittelemäni kolme osakysymystä ja esitän niihin vastaukset kaikkien laatimieni tekstianalyysien perusteella. Synteesiosan pohjalta esitän tutkielmassani johtopäätökset vastauksena johdantoluvun keskeisimpään tutkimuskysymykseen: Millainen näkemys Hengen saamisesta esiintyy Johanneksen evankeliumissa? Johtopäätökseni on, että näkemys Hengen saamisesta tässä evankeliumissa on samalla sekä yhtenäinen että moninainen. Evankeliumi sisältää yhden ja yhtenäisen näkemyksen Hengen saamisesta, jolloin tutkimushypoteesini on kestänyt testin. Kuitenkin kyseinen näkemys sisältää monenlaisia teologisia merkityksiä, jotka täydentävät ja rikastuttavat kuvaa tästä aiheesta. Hengen saamisen tapahtumaa on kuvattu evankeliumissa monista eri näkökulmista, kuten rinnastamalla se vertauskuvallisesti tuulen puhaltamiseen ja veden juomiseen. Johanneksen evankeliumissa Hengen saaminen tapahtuu siinä kuvattujen tapahtumien jälkeen tulevaisuudessa, Jeesuksen palattua taivaaseen Isän Jumalan luokse. Jeesuksen taivaaseenastumista ei ole kuvattu tässä teoksessa, kuten ei myöskään Hengen saamisen tapahtumaa. Kuitenkin Jeesuksen esittämä näytelty vertaus Hengen saamisesta (Joh. 20:22) voi ennakoida samankaltaista tapahtumaa kuin Luukkaan kaksoisteoksessa kuvattu Pyhän Hengen vuodatus helluntaipäivänä (Ap. t. 2:1–4).
  • Katajisto, Maija-Reetta (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimus käsittelee Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Nämä evankeliumit ovat kertomuksia Neitsyt Marian lapsuudesta, nuoruudesta ja Jeesuksen syntymästä. Pseudo-Matteuksen evankeliumin kuvaukset Jeesuksen lapsuudesta ovat kuitenkin jätetty tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Toiselle vuosisadalle jKr. ajoittuvan Jaakobin protoevankeliumin teksti on selkeästi kuudennelle vuosisadalle jKr. sijoittuvan Pseudo-Matteuksen evankeliumin pohja. Tämä mahdollistaa tekstien vertailun ja naishahmojen sekä naiskuvan kehittymisen tutkimisen. Neitsyt Marian lisäksi molemmissa evankeliumeissa on pääosin samat naishahmot. Evankeliumien naishahmoja vertaillaan myös varhaiskristilliseen ja myöhäisantiikin naiskuvaan. Tutkimuksen metodologia ammentaa narraatiokritiikistä, intertekstuaalisuudesta ja eksegeettisestä syväluvusta. Erityisinä tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Millaisina toimijoina naiset evankeliumeissa esitetään? 2) Onko tekstien naiskuvissa tapahtunut vuosisatojen aikana muutoksia? 3) Miten tekstien naishahmot heijastavat aikansa moraalia ja seksuaalietiikkaa? Tutkimuksen toinen luku käsittelee naisten asemaa myöhäisantiikissa ja varhaisessa kristinuskossa. Naisilla ei ollut määräysvaltaa omaan elämäänsä vaan he olivat miesten vallan alla. Kristinuskon ja kehittyvän luostarilaitoksen vaikutuksesta naisille tarjoutui mahdollisuus kieltäytyä avioliitosta. Tutkimuksen kolmannessa luvussa vertaillaan Jaakobin protoevankeliumin ja Pseudo-Matteuksen evankeliumin naishahmoja. Neitsyt Marian asema jumalansynnyttäjänä vahvistuu Pseudo-Matteuksen evankeliumissa suhteessa Jaakobin protoevankeliumiin. Muiden naishahmojen merkitys vähenee Neitsyt Marian korostuessa. Tutkimuksen neljäs luku vastaa tutkimuskysymyksiin. Tutkittavissa teksteissä naiset esitetään pääosin passiivisina toimijoina. Jaakobin protoevankeliumissa naishahmot ovat itsenäisempiä kuin Pseudo-Matteuksen evankeliumissa. Neitsyt Marian hahmon kuvauksessa tapahtuu suurin muutos. Hänestä tulee Pseudo-Matteuksen evankeliumissa entistä aktiivisempi toimija. Muuten naishahmojen muutokset eivät ole merkittäviä. Molemmissa evankeliumeissa naiset vahtivat toistensa seksuaalista puhtautta ja erityisesti neitsyyttä. Pseudo-Matteuksen evankeliumissa neitsyys nähdään myös jumalanpalvelemisen muotona.
  • Antin, Katri (Helsingfors universitet, 2010)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa sujuvan suomenkielinen käännöksen Hymnien kirjan (1QH) yhteisöllisistä hymneistä. Käännökseni perustuu uuteen 1QH:n tieteelliseen editioon (DJD 2009). Editiossa on hyödynnetty käsikirjoituksen materiaalisen rekonstruktion tuloksia, uusia lukutapoja ja tekstiä on täydennetty muiden Hymnien kirjan käsikirjoitusten avulla. Vertailen omaa käännöstäni García Martínezin ET Tigchelaarin (1997), Abeggin et al. (2005), sekä Newsomin (2009) käännöksiin. Käännän yhteensä 14 hymniä, jotka olen otsikoinut itsenäisesti. 1950-1960-luvuilla kehitetyt teoriat Hymnien kirjan hymnien luokittelusta, käytöstä ja kirjoittajasta ovat dominoineet Hymnien kirjan tutkimusta 2010-luvulle asti. Hyödynnän tässä tutkielmassa Hymnien kirjan tutkimuksessa vakiintunutta hymnien jaottelua opettajan hymneihin ja yhteisöllisiin hymneihin. Hymnien jaottelu on kyseenalaistettu viimeaikaisessa tutkimuksessa, mutta vallitsevan tutkimustilanteen valossa näyttää siltä, että jaottelu on edelleen käyttökelpoinen. Kuitenkin molempien ryhmien määritelmiä ja ryhmien suhdetta toisiinsa on tutkimuksessa tarkennettu. Hymnien luokittelua koskevan uuden teorian, samoin kuin eri Hymnien kirjan käsikirjoitusten suhdetta koskevan teorian puuttuminen, ovat tämän hetkisiä haasteita Hymnien kirjan tutkimuksessa. Luvussa neljä tarkastelen, voisiko Hymnien kirja olla osa laajempaa genreä, jonka nimesin Hodajot-kirjallisuudeksi. Tämän laajemman genren olemassaolo saattaisi selittää yhteisöllisten hymnien moninaisuuden sekä Hymnien kirjan käsikirjoitusten väliset erot hymnien määrässä ja järjestyksessä. Hodajot-kirjallisuuteen voidaan laskea kuuluvaksi Hymnien kirjan käsikirjoitukset (1QH, 1QHb, 4QHa f), Hymnien kirjan kaltaiset tekstit (4Q433,4Q433a, 4Q440, 4Q440a) ja 17 Hymnien kirjaa muistuttavaa käsikirjoitusta. Tähän genreen kuuluvista hymneistä aina osa valikoitui erilaisiin Hymnien kirjankin käsikirjoituksiin. Erityisesti käsikirjoitus 4QHa todistaa, että yhteisöllisistä hymneistä oli olemassa myös erilaisia kokoelmia kuin käsikirjoituksen 1QH kokoelma. Esitän luvussa 4.2. kritiikkiä aiempaa tutkimusta kohtaan, jossa käsikirjoituksen 4QHa hymnijärjestystä käytetään todisteena käsikirjoituksen 1QHa yhteisöllisten hymnien editoinnista. Lisäksi ehdotan, että yksittäisten yhteisöllisten hymnien redaktion tutkiminen saattaisi tuoda lisää valoa Hodajot-kirjallisuus -teoriaan. Luvussa kuusi tarkastelen erilaisia yhteisöllisiä hymnejä profetian näkökulmasta. Tutkimukseni perustuu uuteen kuvaan Toisen temppelin ajan profetiasta. Profetian ytimenä nähdään jumalallisen tiedon vastaanottaminen ilmestyksen avulla. Hymnien kirjassa profetia on nk. ilmoitettua viisautta. Koska kattavaa tutkimusta profetiasta Hymnien kirjassa ei ole, ei aikaisemmassa tutkimuksessa ole kiinnitetty huomiota moniin klassisiin profetiaan liittyviin termeihin, joita yhteisöllisissä hymneissä esiintyy. Klassisten profetiaan liittyvien termien ja ilmoitetun viisauden esiintyminen samassa tekstissä puhuu sen puolesta, että yhteisöllisissä hymneissä ilmoitettu viisaus todella nähtiin profetiana. Aikaisemmassa tutkimuksessa on keskusteltu Hymnien kirjan didaktisesta funktiosta. Tutkimukseni perusteella yksi yhteisöllisten hymnien didaktinen funktio on se, että ne opettavat yhteisön jäsenelle hänen identiteetistään suhteessa profetiaan.
  • Ronkainen, Remo (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvien Ihmisen Pojan kärsimysennustusten historiallisuutta. Pääkysymyksenä on: puhuiko Jeesus Ihmisen Pojan tulevasta kärsimyksestä ja kuolemasta Markuksen evankeliumin tekstikatkelmien (Mark. 8:31- 33; Mark.9:9- 13; Mark.9:30- 32 sekä Mark.10:32- 34) valossa? Ensimmäisessä pääluvussa (luku kaksi) käsittelen ilmaisua ihmisen poika juutalaisuudessa. Tarkastelussa havaittiin, että ilmaisu ”ihmisen pojan kaltainen” esiintyy ennen Jeesusta ainoastaan Danielin kirjassa. Myöhemmissä juutalaisissa teksteissä tätä Danielin kirjan mainintaa tulkittiin eri tavoin. Pääasialliset tulkintavaihtoehdot olivat messiaaninen hahmo tai kuvaus Israelista. Tästä syystä on perusteltua sanoa, ettei Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa ollut vain yhdenlaista mallia ihmisen pojasta. Toisena keskeisenä kysymyksenä tässä luvussa on Jeesuksen ja Ihmisen Pojan välinen suhde. On selvää, että Jeesus käytti ilmaisua itsestään. Vaikeampi kysymys liittyy siihen, nousiko ilmaisu puhtaasti arameankielestä vai onko taustalla tuo Danielin kirjan maininta. Jeesus omaksui todennäköisesti ilmaisun Danielin kirjan pohjalta. Jeesus ei kuitenkaan käyttänyt ilmaisua tittelimäisesti, sillä juutalaisuudessa ilmaisua ei ymmärretty tällä tavalla. Arameankielisen vaihtoehdon mukaan ilmaisu tarkoitti yleisesti ”ihmistä”. Tämän teorian suurin ongelma on väitettä tukevien Jeesuksen aikaisten arameankielisten tekstilöydösten puute. Toisessa pääluvussa käsittelen Markuksen evankeliumissa esiintyviä Ihmisen Pojan kärsimysennustuksia. Tarkastelen tutkijoiden esittämiä argumentteja katkelmien historiallisuudesta ja teen näiden pohjalta oman johtopäätöksen katkelmien aitoudesta. Katkelmissa esiintyy merkkejä muokkauksesta eikä kaikkia käsiteltäviä katkelmia ole perusteltua pitää historiallisina. Tästä huolimatta jakeet Mark. 8:31- 33 sekä Mark.9:30- 32, palautuvat todennäköisimmin Jeesuksen sanomiksi. Tähän johtopäätökseen vaikuttaa kaksi seikkaa. Ensinnäkin useiden aitouskriteerien toteutuminen näiden jakeiden kohdalla puoltaa katkelmien historiallisuutta. Toiseksi tutkijoiden argumenteista ei noussut esille mitään sellaista, joka viittaisi selkeästi Markuksen luoneen kyseiset katkelmat. Katkelmissa on päinvastoin materiaalia, jota on vaikea selittää Markuksen luomaksi. Kolmas pääluku käsittelee syitä, joiden tutkijat ajattelevat vaikuttaneen Jeesuksen puheeseen Ihmisen Pojan lähenevästä kuolemasta. Näitä syitä ovat: Johannes Kastajan kohtalo, juutalaisuuden profeetta- ja marttyyritekstien kuvaukset, Jesajan kärsivä palvelija sekä Danielin kirjan kuvaukset ihmisen pojan kaltaisesta ja Korkeimman pyhien kärsimyksistä. Luvussa neljä esitetyt tekijät ovat useilla tutkijoilla osana argumentaatiota, kun he päätyvät pitämään osaa kärsimysennustuksista historiallisina. Johtopäätösluvussa tuon yhteen edellä käsitellyt teemat ja vastaan tutkielman pääkysymykseen. Pidän itse todennäköisenä, että Johannes Kastajan kohtalo, juutalainen profeetta- ja marttyyritraditio sekä Daniel 7, mahdollistivat Jeesuksen puheen lähenevästä Ihmisen Pojan kärsimyksestä ja kuolemasta.
  • Kujanpää, Katja (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimus tarkastelee pyhien kirjoitusten lainausten käyttöä Roomalaiskirjeen 10. luvun jakeissa 5 - 21. Tässä jaksossa lainauksia on poikkeuksellisen paljon. Tutkimusta ohjaavat kysymykset, millaisia tehtäviä lainauksilla on Paavalin argumentaatiossa, mikä on Paavalin lainausten pohjateksti sekä millä tavalla ja miksi Paavali muuttaa pohjatekstin sanamuotoa. Lisäksi hahmotellaan, millainen olisi luvun 10 ihannelukija. Ihannelukija on tutkimuksen työväline, jonka avulla tarkastellaan, millaista pyhien kirjoitusten tuntemusta lainausten käyttö osana muuta argumentaatiota edellyttää, jotta Paavalin ajatuksenkulku olisi käsitettävissä. Tutkimus on osa intertekstuaalisten lähestymistapojen kirjoa, mutta näkökulma on rajattu seuraavasti: tutkimuksessa keskitytään lainausten, ei muiden intertekstuaalisten yhteyksien, tarkasteluun, ja keskipisteessä on se, miten Paavali käyttää lainauksia kirjeessään, ei niinkään kirjeen lukijan kokemus ja tulkinta. Lainausten tehtävä ja käyttötarkoitus pyritään määrittämään suhteessa Paavalin argumentaation kokonaisuuteen jakeissa 10:5 21. Siksi tutkimuksessa hahmotellaan jakson keskeinen sanoma ja tarkastellaan lainausten roolia tämän sanoman ilmaisemisessa. Paavalin lainausten pohjatekstin selvittämiseksi Roomalaiskirjeen sanamuotoa verrataan Septuagintan kriittisesti rekonstruoituun tekstiin ja Septuagintan käsikirjoitustradition variantteihin. Tarvittaessa otetaan huomioon antiikin kirjoittajien kreikankieliset lainaukset, masoreettinen teksti sekä tapauksen mukaan Qumranista löytyneet käsikirjoitukset ja heprealaisen tekstin vanhat käännökset. Jos Paavalin teksti poikkeaa todennäköisimmästä pohjatekstistä, tutkitaan, löytyykö muutokselle motivaatio Paavalin tavasta käyttää ja tulkita lainausta Roomalaiskirjeessä. Lainauksia tarkasteltaessa kiinnitetään huomiota Paavalin antamiin tulkintavihjeisiin ja pohditaan, onko lainauksen ja sen alkuperäisen kontekstin tunteminen tarpeen Paavalin ajatuksen seuraamiseksi. Tutkimuksessa todetaan, että Paavali lainaa kirjoituksia yleensä Septuagintan mukaan, mutta kahdessa kohdassa hän on todennäköisesti käyttänyt heprealaisen sanamuodon mukaan tarkistettua Jesajan kirjan käsikirjoitusta. Seitsemässä tapauksessa kolmestatoista voidaan päätellä melko luotettavasti sekä tunnettujen käsikirjoitusten että lainausten käyttötarkoituksen perusteella, että Paavali muuttaa pohjatekstinsä sanamuotoa. Paavali muun muassa rajaa tekstistä käyttöön vain tietyn osuuden, poistaa hankalia kohtia, vaihtaa toisiksi sanoja tai kieliopillisia muotoja, muuttaa sanajärjestystä ja kerran lisää lainaukseen sanan. Muutosten tehtävänä on saada lainaus sopimaan paremmin sen uuteen kontekstiin. Paavali käyttää lainauksia paitsi tukemaan omaa väitettään, myös omin sanoin muotoilemansa väitteen asemesta. Jälkimmäinen käyttötapa on yleisempi. Lisäksi muutamassa kohdassa kirjoitusten sanat tuovat juhlavuutta ja retorista tehoa tekstiin. Koska lainausta ei yleensä selitetä, sen on itsessään ilmaistava se, mitä Paavali haluaa sanoa. Tämä aiheuttaa tarpeen välillä muokata lainauksen sanamuotoa. Tulkintaa ohjaavilla vihjeillä, kuten lainaukseen johdattavalla formelilla, Paavali auttaa lukijaa tulkitsemaan lainausta tarkoituksenmukaisesti. Jakson 10:5 21 ihannelukijaksi hahmottuu pyhiä kirjoituksia varsin hyvin tunteva ja Paavalin rohkeisiin uudelleentulkintoihin myötämielisesti suhtautuva vastaanottaja.
  • Huolman, Sofia (Helsingfors universitet, 2015)
    Tuomaan lapsuusevankeliumi on noin 150−500-luvuille ajoitettava kreikankielisen väestön keskuudessa syntynyt ja muokkaantunut kertomus 5−12-vuotiaan Jeesuksen lapsuudesta. Lapsuusevankeliumi on todennäköisesti syntynyt yksittäisistä alun perin suullisista ja myöhemmin kirjallisista lapsuuskertomuksista tai kohtauksista Jeesuksen lapsuudesta. Jeesuksen lapsuudesta on haluttu tietää Uuden testamentin evankeliumien kertomusten lisäksi lisää, mutta sen muotoutumiseen on todennäköisesti vaikuttanut myös myöhäisantiikin kirjallisuudelle tyypillinen sankarin lapsuuden ja sen poikkeuksellisuuden korostaminen. Tuomaan lapsuusevankeliumin Jeesus näyttäytyy näsäviisaana ja arvaamattomana lapsena, jolla on yliluonnollisia voimia sekä voimakas kokemus ja varmuus omasta poikkeuksellisuudestaan. Kertomuksen henkilöt palvelevat lähinnä Tuomaan lapsuusevankeliumin todennäköistä motiivia eli ihmettelevät Jeesuksen poikkeuksellisuutta ja palvovat häntä. Lapsuusevankeliumissa onkin nähtävissä muutos Jeesuksen käyttäytymisessä sekä muiden kyläläisten, vanhempien ja lasten suhtautumisessa häneen. Jeesus äkäilee ja temppuilee, kunnes muut ymmärtävät, että hän on Jumalan lähettämä. Tuomaan lapsuusevankeliumissa Jeesus kuvataan toisaalta epätavallisena, mutta toisaalta tavallisena lapsena. Tutkin, mitä Tuomaan lapsuusevankeliumin kasvatukseen ja koulutukseen liittyvät yksityiskohdat ja teemat kertovat lapsuusevankeliumin syntyajasta ja -paikasta. Sivuutan piirteet, jotka todennäköisesti ilmentävät lapsuusevankeliumin kerronnallista tai kristologista motiivia. Kiinnitän huomioni kasvatuksen ja koulutuksen piirteisiin, joita kreikkankieliset kirjoittajat ja kokoajat ovat tahattomasti tai tarkoituksella sisällyttäneet Tuomaan lapsuusevankeliumiin ja sen ajanlaskun alun juutalaiseen miljööseen. Oletukseni on, että Tuomaan lapsuusevankeliumin kirjoittajat ja kokoajat ovat samalla kertoneet jotain omasta kasvatus- ja koulutusmaailmastaan, kun ovat sijoittaneet Jeesus-lapsen käymään koulua ajanlaskun alun Nasaretissa. Mitä uutta Tuomaan lapsuusevankeliumi tuo siihen, mitä tiedämme myöhäisantiikin kreikkalaisroomalaisesta kasvatuksesta ja koulutuksesta? Tuomaan lapsuusevankeliumin kasvatuksen teemoja ovat lasten arvostus, joka näkyy esimerkiksi lasten menetyksen suremisena, lasten ja vanhempien vuorovaikutus, kodin ja naapuruston merkitys lasten kasvatuksessa ja huolenpidossa sekä lasten leikit ja ikätoverien seura. Koulutuksen teemoja ovat koulutukseen osallistuvat lapset, opettajat, kirjainten opettelu ja lukemaan oppiminen, moraaliopetus, fyysinen kuri koulussa sekä oppimisen paikat. Muun muassa Tuomaan lapsuusevankeliumin lasten arvostaminen sekä vanhempien ja muiden lasten kanssa tapahtuva vuorovaikutus vahvistavat nykyisen antiikin lapsuustutkimuksen näkökulmaa, jonka mukaan lapsuus ei ollutkaan niin synkkää kuin aiempi tutkimus on väittänyt. Ottaen huomioon kertomuksen kristologiset ja kerronnalliset motiivit sekä tutkimukseen liittyvät muut haasteet, kaikki edellä mainitut kasvatuksen ja koulutuksen piirteet ovat yhteneviä sen kanssa, mitä myöhäisantiikin lapsuudesta tiedetään. Haasteet huomioon ottaen Tuomaan lapsuusevankeliumia voikin käyttää lähteenä antiikin lapsuuden tutkimukseen, siinä missä monia muitakin antiikin tekstejä.
  • Leskelä, Leena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella tekstijaksoa Fil. 2:6–11 imperiumikriittisen raamatuntutkimuksen metodeilla. Raamatuntulkinnallista lähestymistapaa, jonka avulla Uuden testamentin teksteistä pyritään havaitsemaan sekä suoria että epäsuoria viittauksia Roomaan ja erityisesti keisarikulttiin kutsutaan imperiumikritiikiksi. Tekstiä tarkastellaan poliittisen ideologian näkökulmasta. Näin ollen oletetaan, että Uuden testamentin kirjoittajilla olisi uskonnollisen sanoman lisäksi ollut myös poliittinen kannanotto välitettävänään. Filippi oli 1. vuosisadalla vahvasti roomalainen, synkretistinen ja yhteiskunnallisesti kerrostunut kaupunki. Kaupunkia leimasi yhteiskunnallisen aseman ja kunnian tavoittelu. On todennäköistä, että muiden uskontojen lisäksi myös keisarikultilla oli merkittävä asema Filipissä. Tarkastelen työssäni seuraavia tutkimuskysymyksiä: Mitä Paavali halusi sanoa Filippiläiskirjeen jakeiden 2:6–11 välityksessä? Ymmärsivätkö vastaanottajat hymnin sanoissa kritiikkiä Rooman imperiumia kohtaan? Ymmärsivätkö vastaanottajat hymnin sanoissa kritiikkiä keisarikulttia kohtaan? Tarkastelen tässä työssä imperiumikriittisesti seuraavia sanoja ja sanayhdistelmiä, jotka löytyvät jakeista Fil. 2:6–11: ”Jumalan muoto”, ”Jumalan vertainen”, ”orjan muoto”, ”ristinkuolema”, ”korkein nimi” ja ”Herra Jeesus Kristus”. Sovellan työssäni Scot McKnightin ja Joseph B. Modican laatimaa jaottelua, jonka mukaan imperiuminvastaisen kritiikki voidaan jakaa viiteen eri tasoon: 1) Suora, kiistaton kritiikki Roomaa ja/tai keisarikulttia kohtaan. 2) Rooman imperiumin virallisesta ideologiasta lainattu kielenkäyttö kritiikin välineenä. 3) Epäsuora kritiikki teksteissä, joissa Rooma on kontekstina. 4) Rivien välistä luettu tai aistittu kritiikki imperiumia kohtaan. 5) Hienovarainen kritiikki, jota on vaikea erottaa tulkitsijan henkilökohtaisista lähtökohdista kumpuavasta ideologisesta tai poliittisesta tulkinnasta. Kutsun tässä työssä jaksoa Fil. 2:6–11 tutkimuskirjallisuudessa yleisesti käytetyillä nimillä ”hymni” tai ”Kristus-hymni”. Pidän kuitenkin mahdollisena, että jakso on esimerkiksi Kristusta korottava ylistyspuhe, eli enkomion. Lähestyn jaksoa Fil. 2:6–11 seuraavista lähtökohdista: pidän todennäköisenä, että se on osa yhtenäistä kirjettä, jonka Paavali on itse kirjoittanut Filippin kristityille noin vuonna 60 jaa. Toisin kuin merkittävä osa tutkijoista, minä pidän todennäköisenä, että Paavali on kirjoittanut itse myös jakson Fil. 2:6–11. Työssä päädytään seuraaviin johtopäätöksiin: Jaksosta Fil. 2:6–11 ei löydy suoraa, kiistatonta kritiikkiä Rooman imperiumia, keisaria eikä mitään muutakaan sen osa-aluetta kohtaan. Jaksosta ei myöskään löydy selvästi Rooman imperiumin virallisesta ideologiasta lainattua kielenkäyttöä kritiikin välineenä. Ainoat ilmaisut, jotka ovat lähellä tätä määritelmää, ovat ”Jumalan vertainen” sekä ”Herra Jeesus Kristus”. Ilmaisuja käytetään jaksossa samaan tapaan kuin niitä käytettiin yleisesti Rooman keisareista. Tämäkin ilmenee kuitenkin vain epäsuorasti. Rooma ei esiinny kontekstina jaksolle Fil. 2:6–11, joten sen kaltaista epäsuoraa kritiikkiä ei siitä myöskään löydy. Jaksosta on mahdollista löytää kuitenkin huomattavan paljon rivien välistä luettavaa tai aistittavaa epäsuoraa kritiikkiä Roomaa tai keisaria kohtaan. Hienovaraista kritiikkiä, jota on vaikea erottaa tulkitsijan henkilökohtaisista lähtökohdista kumpuavasta ideologisesta tai poliittisesta tulkinnasta, ei ollut tarkoituksenmukaista tutkia tässä pro gradu -tutkielmassa.
  • Kammonen, Petri (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu -tutkielmani kohteena on ollut historiallinen Jeesus. Olen valinnut kaksi vertausta Itsestään kasvava vilja -vertaus (Mk 4:26–29) ja Sinapinsiemen-vertaus (Mk 4:30–32). Vertauksien pohjalta olen muodostanut käsityksen mahdollisista Jeesukseen palautuvista osista, elementeistä ja teemoista. Menetelmäni on ollut historian tutkimukseen painottuva eksegetiikka. Materiaalin analysoimisessa olen käyttänyt historiallisen uskottavuuden kriteeriä (”criterion of historical plausibility” Gerd Theissen ja Dagmar Winter). Aluksi olen esitellyt lyhyesti Jeesus-tutkimuksen historiaa. Seuraavaksi olen käsitellyt vertauksia (Mk 4:26–29 ja 4:30–32) vertaus kerrallaan ja niihin läheisesti sopivia Raamatunkohtia. Järjestys on ollut Vanha testamentti, käsitelty vertaus ja huomion arvoista vertauksen kannalta. Seuraavaksi olen analysoinut vertauksen käyttämällä historiallisen uskottavuuden kriteeriä. Lopuksi olen arvioinut vertauksien tuloksia ja ottanut lyhyesti kantaa metodologiseen keskusteluun. Itsestään kasvava vilja -vertaus (Mk 4:26–29) sekä Sinapinsiemen-vertaus (4:30–32) ovat kertoneet Jumalan valtakunnasta. Vertauksissa Jumalan valtakunnan luonne on ymmärretty jo Jeesuksessa läsnä olevana ja tulevana. Näkökulma on saanut vaikutteita juutalaisesta eskatologiasta, vahvasta redaktionaalisesta kädenjäljestä sekä varhaiskristillisistä ja pakanallisista tulkinnoista. Jeesukseen asti on palautunut vertauksen teema Jumalan valtakunnasta, mahdollisesti myös kuvaukset taivaan linnuista, kylvämisestä, siemenestä ja kasvusta. Tulkintaani ovat vaikeuttaneet varhaiskristillisten lähteiden vähäisyys ja redaktion mahdollisuus.
  • Eskelinen, Kari (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkielma käsittelee Markuksen evankeliumissa esiintyvää Jumala Poika -arvonimen merkitystä. Evankelista Markus käyttää useissa yhteyksissä Jeesuksesta Jumalan Poika -tunnustusformelia. Mitä hän sillä tarkoittaa? Oliko Markus ensimmäinen kirjoittaja, joka käytti tätä arvonimeä? Kuinka evankeliumissa esiintyvät kohdat selittyvät lukijalle? Miten Jeesuksesta tuli Jumalan Poika, ja mitä tuolloin kyseisellä termillä ylipäätään tarkoitettiin? Näihin kysymyksiin etsitään tässä tutkimuksessa vastauksia. Johdannossa käsitellään Jumalan poika -arvonimen syntykontekstia, Markuksen evankeliumin syntyä sekä messiassalaisuuden teemaa. Wreden työn pohjalta syntynyttä messiassalaisuuden ongelmaa käsitellään melko laajasti, koska redaktiokritiikin kannalta sen tulokset ovat hyvin merkittäviä. Analyysiosiossa tarkastellaan yksityiskohtaisesti kymmentä Markuksen mainintaa Jeesuksesta Jumalan Poikana. Näissä maininnoissaan evankelista käyttää apuna eri osapuolia, jotka vakuuttavasti antavat tunnustuksensa Jumalan Pojasta. Evankelista antaa itse oman henkilökohtaisen tunnustuksensa heti evankeliumin alussa kohdassa Mk. 1:1. Tunnustusten ketju jatkuu Jumalan tunnustuksilla kohdissa Mk. 1:1-9 ja 9:2-7. Saastaiset henget tunnustavat myös Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdissa Mk. 3:11 ja 5:1-13. Metafyysisen maailman lisäksi myös näkyvän maailman luonnonvoimat tunnustavat Jeesuksen jumalallisen käskyvallan kohdassa Mk. 6:45-52, jossa Jeesus murtaa fysiikan lait kävelemällä veden päällä. Traditioon kuulunut paralleelikohta on Jeesuksen myrskyn tyynnyttäminen kohdassa Mk. 4:35-41. Tähän tutkimukseen on valittu ainoastaan ensimmäinen. Jeesuksen opetuslapsijoukosta Pietari tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi kohdassa Mk. 8:27-30. Jeesus itse tunnustaa ylimmäisen papin edessä oman olemuksensa kohdassa Mk. 14:50-62 ja kertomalla vertauksen viinitarhan vuokraajista kohdassa Mk. 12:1-12. Evankeliumin tunnustusten sarjan päättää roomalainen upseeri Jeesuksen ristin äärellä kohdassa Mk. 15:39. Tunnustusten näkökulmasta tämä merkitsee täydellistä loppua Markuksen kirjalliselle työlle. Johtopäätöksissä pohditaan mm. sitä, miten historiallisesta Jeesus Nasaretilaisesta tuli Jumalan Poika? Miksi kastekertomus on tässä niin keskeinen? Yhtenä taustatekijänä lienee Lähi-idän alueella vuosisatoja vaikuttaneet Mesopotamian aikaiset uskonnolliset traditiot. Jumalan Pojan terminologista sisältöä päätellään kahden kysymyksen avulla. Millä perusteella Markus esittää Jeesuksen Jumalan Pojaksi, ja toiseksi missä merkityksessä Jeesus on Jumalan Poika? Vastauksena on, että Jeesus on Jumalan Poika, koska Jumala asetti hänet kasteen yhteydessä messiaaniseen tehtäväänsä. Toiseksi Jeesus on Jumala Poika siinä merkityksessä, että hän toteutti Jumalan antamaa tehtävää oikeana kärsivänä Jumalan Poikana, joka apostoli Paavalin käyttämän tradition mukaan asetettiin kuoleman jälkeen asemaan, jossa hänellä on valta (Rm. 1:4). Johtopäätöksenä on, että tradition tasolla Jeesus oli saarnaaja, ihmeiden tekijä ja parantaja, jolla oli erityisen läheinen suhde Jumalaan. Markuksen redaktion tasolla Jeesus oli metafyysinen Jumalan Poika. Evankeliumisssa punoutuvat yhteen Jeesuksesta kertova traditio ja Markuksen redaktio.
  • Rannila, Arto (Helsingin yliopisto, 2018)
    Jeesus-kuvien moni-ilmeisyys on tutkimusalueena merkittävä aihe, koska eri kirjoittajat päätyvät varsin erilaisiin tuloksiin. Tämä tulee esille tutkimuksen käydessä läpi historian Jeesuksen etsintää.Eksegetiikka antaa erilaisia vastauksia perustutkimuksessa koskien mahdollisia ratkaisuja esitetyille Jeesus-kuville. Valistuksen jälkeinen eksegeettinen tutkimus on osaltaan myös etsinyt historian Jeesusta. Evankeliumissa julistetaan Jeesusta Kristusta ristiinnaulittuna ja ylösnousseena, tästä varhaisin lähde on 1 Kor. 15:3b–5 mukainen traditio.Jeesuksen historiallisuudesta kirjoittivat eri henkilöt Helsingin Sanomissa vuosina 1992–1994. Tämä keskustelu saattoi vaikuttaa jopa presidentinvaalien 1994 tulokseen. Toisaalta Kotimaa-lehti aloitti presidentinvaalien toisella kierroksella uudestaan keskustelun Jeesuksen historiallisuudesta Elisabeth Rehnin kommenttien vuoksi.Tutkimuksessa on kolme osaa. Ensimmäinen osa keskittyy Matti Klingen ja suomalaisten teologien ja tutkijoiden (Tapani Harviainen, Eero Huovinen, Simo Kiviranta, Matti Myllykoski, Miikka Ruokanen, Heikki Räisänen, Risto Uro ja Timo Vasko) väliseen argumentaatioon painottaen historiallisia ja teologis-eksegeettisiä vastauksia Helsingin Sanomissa. Tämän lisäksi Kotimaan keskustelun aloittivat teologit Lassi Pruuki ja Saara Ohtonen lehden päätoimittajan ollessa Tapani Ruokanen. Toinen osa käsittelee Kari Kuulan ylösnousemustulkintojen kehittymistä ja muuttumista. Kuula on saanut vaikutteita Lars Aejmelaeukselta ja N. T. Wrightilta. Kolmas osa tarkastelee pastori Lee Strobelin esittämää Jeesus-kuvaa. Hänet voi lukea nykyään ei-teologisten Jeesus-kirjojen kategoriaan. Strobel on taustaltaan agnostinen rikostoimittaja, joka haastattelee eksegeettisiä asiantuntijoita. Tässä työssä on käsitelty hänen kirjastaan muutamia lukuja.Etsittäessä Matti Klingen, Kari Kuulan ja Lee Strobelin Jeesus-kuvien vaikutteita löytyi kaikilta myös hengellinen eli uskonnollinen Jeesus-kuva. Vaikkakin esim. Klinge saattoi hetkellisesti kieltää Jeesuksen historiallisuuden, hänellä on koko ajan oma teoriansa hengellisestä Jeesus-kuvan ulottuvuudesta ainakin liturgisessa näkökulmassa. Kuulan Jeesus-kuvissa ylösnousemus osoittautui tärkeäksi Jeesus-kuvan tulkiksi, jota hän oli pohtinut oman elämänhistoriansa aikana. Tulkinta oli ollut vähäisessä merkityksessä, kun hän oli opiskeluaikoinaan ajatellut Jeesuksen ylösnousemuksesta vain, että Jeesuksen asia nousi ylös. Myöhemmin ylösnousemuksesta hän totesi seuraavaa: varhaiskristillinen teologia syntyi uskosta, että Jumala oli herättänyt kuolleista ristiinnaulitun Jeesuksen taivaalliseen olomuotoon.Kuulan metodit olivat perinteisen eksegeettisiä. Klingen tulkinta oli harvinainen esimerkki Jeesus-tutkimuksen vanavedessä pulpahtaneessa Jeesuksen historiallisuutta kyseenalaistaneessa epäilyssä. Strobelin lähestymistapa on erilainen kuin perinteinen eksegeettisen metodikaanoniin kuuluva tutkimusote. Se on mielenkiintoinen oikeustoimittajan otteella tehty apologeettinen esitys. Pastori Strobelin Jeesus-kuvasta muotoutui klassinen pelastushistoriallinen Jeesus-kuva.