Browsing by Subject "Oikeushistoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 50
  • Saarvio, Inka (Helsingfors universitet, 2017)
    Elinkautinen vankeusrangaistus on seuraamusjärjestelmämme ankarin rangaistus. Se kohdistetaan rikoksentekijöihin, jotka ovat syyllistyneet moraalisesti kaikkein moitittavimpina pidettyihin rikoksiin. Elinkautisvankeus kehittyi kuolemanrangaistuksen humaanimmaksi vaihtoehdoksi vaarallisten rikoksentekijöiden eristämiseksi. Nykyään elinkautisella on käytännön merkitystä törkeistä henkirikoksista eli murhista tuomittavana rangaistuksena. Tutkielmassa tarkastellaan elinkautisen vankeusrangaistuksen kehitystä osana suomalaista rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää. Kronologisesti etenevä kartoitus alkaa yhä voimassa olevan rikoslakimme säätämiseen vuonna 1889 johtaneista vaiheista ja syventyy lopulta tuoreimpiin uudistuksiin. Lainsäädännön muutoksia erityisesti lainvalmisteluaineiston valossa kartoittamalla piirtyy kuva kriminaalipoliittisten linjausten kehityksestä. Tutkielman lähtökohtana on elinkautisvankien määrässä 1970-luvulta lähtien havaittavissa oleva merkittävä kasvu. Elinkautisvankien määrä Suomessa oli yhdeksänkertaistunut vuoteen 2014 mennessä. Tutkielmassa esitetään tilastotiedoista todettavissa oleva noususuhdanne ja eritellään sitä selittäviä oikeudellisia tekijöitä. Lainsäädännön tuoreista muutoksista keskeiseksi nousee syyntakeisuussääntelyn muutos, jonka myötä myös alentuneesti syyntakeiset rikoksentekijät on vuoden 2004 alusta ollut mahdollista tuomita täyteen rangaistukseen. Käytännön tasolla havaittavissa on jo tätä ennen ollut myös syyntakeisuusarviointien tiukentuminen, jonka johdosta yhä harvempi tuomitaan lievennettyyn eli törkeiden henkirikosten osalta määräaikaiseen rangaistukseen. Elinkautinen poikkeaa luonteeltaan muista seuraamusjärjestelmämme vapausrangaistuksista, koska se on kestoltaan epämääräinen. Epämääräisen seuraamuksen oikeutuksesta on etenkin 1990-luvulta lähtien käyty kriittistä keskustelua ihmisoikeussopimusten velvoitteiden valossa. Lainsäädäntömme ei edellytä elinkautisvangin vapauttamista. Erityisestävyyden ja yhteiskuntaturvallisuuden tavoitteiden näkökulmasta epämääräisyyden etuna on se, että elinkautisvankia ei tarvitse vapauttaa ennen kuin tämän katsotaan olevan vaaraton. Vuodesta 2011 lähtien vapautettaville elinkautisvangeille on ollut tehtävä riskiarvio, jossa vangin riski syyllistyä uuteen väkivaltarikokseen on vapautusratkaisun pohjana. Vuodesta 1931 vuoteen 2006 elinkautisvankien vapauttaminen oli presidentin armahduksen varassa. Vuonna 2006 järjestelmässämme palattiin elinkautisvankien osalta säännönmukaiseen ehdonalaiseen vapauttamiseen, joka nyt asetettiin Helsingin hovioikeuden päätöksen varaan. Voimassa olevan sääntelyn mukaan elinkautisvanki voidaan vapauttaa aikaisintaan, kun rangaistuksesta on suoritettu 12 vuotta, tai rikoksen alle 21-vuotiaana tehneen kohdalla 10 vuotta. Käytännössä elinkautinen on kestänyt eri aikoina 10 vuodesta jopa 20 vuoteen. Keskimääräinen elinkautistuomio on pidentynyt 2000-luvulla. Elinkautisvangit voidaan ennen ehdonalaiseen päästämistä vapauttaa valvottuun koevapauteen. Menettely muodostaa asteittaisen vapauttamisen järjestelmän, jolla pyritään sopeuttamaan pitkäaikaisvanki osaksi yhteiskuntaa.
  • Mehtälä, Antti (Helsingin yliopisto, 2017)
    Työssä tarkastellaan oikeushistoriallisesta näkökulmasta Yhdysvalloista 2008 alkunsa saanutta finanssikriisiä, joka levisi nopeasti kaikkialle läntiseen maailmaan aiheuttaen erittäin merkittäviä taloudellisia vahinkoja, ja kriisin vaikutusta pankkien vakavaraisuus sääntelyyn Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Finanssikriisin seurauksena pelkästään Euroopassa käytettiin triljoonia euroja pankkien tukemiseen, lisäksi työttömyys kasvoi merkittävästi sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Yhdysvalloille kriisistä syntyi heille historian toiseksi suurin lasku, ainoastaan toisen maailmansodan kustannukset inflaatiokorjattuna ylittävät finanssikriisistä Yhdysvalloille aiheutuneet kustannukset. Kriisi lähti vyörymään subprime – lainojen maksuhäiriöiden aiheuttaman paniikin seurauksena. Pankkien vakavaraisuus ei yksinkertaisesti kestänyt niiden sijoitusten markkinahintojen äkillistä ja merkittävää laskua, lisäksi velkaa oli otettu valtavia määriä hyödyntäen lainsäädännön porsaanreiät. Korot olivat olleet alhaalla ja markkinoilla oli valtava määrä rahaa, ts. likviditeettiä, tarjolla. Euroopassa ryhdyttiin nopeasti kriisin jälkeen uudistamaan pankkien vakavaraisuussääntelyä. Omanpääoman edellytyksiä kiristettiin ja vaadittavaa määrää nostettiin Basel III – vakavaraisuusohjeistuksen pohjalta. Lisäksi EU – perusti pankkivalvontaviranomaisen sekä pankkiunionin, jonka alla myös kriisien hallintarahasto on. Kriisienhallinta rahastossa on 50 MRD euroa, tästä rahastosta voidaan tietyin edellytyksin rahoittaa pankkeja. Tämän lisäksi EU – sääntely rajoittaa EU - alueen pankkien maksamia bonuspalkkioita hyvinkin merkittävästi. Yhdysvalloissa ryhdyttiin myös toimenpiteisiin, joista suurin osa on jäänyt ajatuksen asteelle. Joka tapauksessa sielläkin implementoitiin omien pääomien määrää ja laatua koskevat Basel III – säännökset. Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ole haluttu puuttua likaa pankkien toimintaan ja rajoittaa niiden tuloksentekokykyä ja bonuspalkkioiden maksamista. Oikeuden muutoksen aiheutti kiistatta pääasiassa poliittinen paine ehkäistä tulevaisuudessa veronmaksajien rahojen käyttö pankkien rahoittamiseen. Tämä tulee esille mm. siinä, ettei pankkien toimintaa itse asiassa säännelläkään merkittävässä määrin tiukemmin kuin ennen kriisiä, vaan esim. EU – alueella on kielletty pankkien rahoittaminen valtion varoista ellei esim. osakkeenomistajat ja tietyt velkojat ensin menetä sijoituksiaan.
  • Kartastenpää, Mari (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielma käsittelee akkusatorista menetelmää rikosoikeudenkäynnissä prosessiuudistusehdotusten valossa. Työ on oikeushistoriallinen ja tarkasteluajankohta 1863-1939. Tutkielman tarkoituksena on selvittää minkä sisältöisenä akkusatorista menetelmää vaadittiin prosessiuudistusehdotuksissa ja mitkä olivat ne syyt, miksi akkusatorisuutta ei kyetty toteuttamaan tarkasteluajankohtana. Lähteinä työssä on käytetty kirjallisuuden ohella lainvalmisteluasiakirjoja sekä laajasti juridisia aikakausjulkaisuja. Akkusatorisen menetelmän mukaisesti järjestetty rikosoikeudenkäynti on nykyisin itsestäänselvyys. Emme kyseenalaista oikeudenkäynnin toimintojen jakautumista rooleittain siten, että tuomarin tulee pysytellä oikeudenkäynnissä puolueettomana ratkaisijana, syyttäjän syytteen nostajana sekä ajajana tai sitä, että vastaajalla on prosessissa aktiivinen asianosaisen asema ja oikeus käyttää puolustajaa. Myös toimiva ja tuomioistuimesta erillinen esitutkinta, pätevä syyttäjistö ja asianajajakunta ovat osa nykyaikaista rikosprosessia. Rikosoikeudenkäynnin akkusatoristen ja inkvisitoristen elementtien painottaminen on kuitenkin vaihdellut eri aikakausina. Akkusatorisen menetelmän saavuttaminen oli Suomessa yli vuosisadan kestäneiden uudistuspyrkimysten tulos. Rikosprosessistamme haluttiin muodostaa akkusatorisen periaatteen mukainen jo 1800-luvun puolivälistä lähtien, mutta lainsäädännöstämme inkvisitoriset elementit poistettiin vasta vuonna 1960 ja lopulta täysin vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksella. Rikosprosessistamme muodostui käytännössä inkvisitorisempi kuin mitä se lainsäädännön mukaan olisi ollut. Tämä johtui siitä, että tuomarit olivat pakotettuja omaksumaan syyttäjille kuuluvia tehtäviä esitutkinnan ollessa kehittymätöntä ja syyttäjistön tehtäviinsä pätemättömiä. Akkusatorinen periaate kuuluu rikosprosessioikeudessamme rooliperiaatteisiin ja se määrittää ennen kaikkea tuomarin ja syyttäjän välistä työnjakoa. Periaate vaikuttaa myös oikeudenkäynnin muihin toimijoihin; syytettyyn ja syytetyn puolustajaan. Tutkielmassa on pyritty selvittämään miten rikosoikeudenkäynnin toimijoiden roolit ovat vaihdelleet tarkasteluajankohtana oikeudenkäyntilaitoksenuudistusehdotuksissa ja miten akkusatorisuuden vaatimukset ovat niihin vaikuttaneet. Akkusatorinen periaate on vahvasti sidoksissa muihin moderneihin prosessiperiaatteisiin, kuten suullisuuteen, julkisuuteen sekä välittömään ja keskitettyyn menettelyyn. Lisäksi se vaatii toteutuakseen toimivan syyttäjälaitoksen, esitutkinnan, asianajolaitoksen sekä juristikunnan. Tutkielmassa on pyritty luomaan laaja viitekehys akkusatorisuuden vaatimuksille käsittelemällä modernia rikosoikeudenkäyntiä määritteleviä periaatteita sekä syyttäjistön, esitutkinnan, asianajolaitoksen ja juristikunnan kehitystä tarkasteluajankohtana.
  • Porthén, Hanna-Maria (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin vähentyneesti / alentuneesti syyntakeisia rikoksentekijöitä on kohdeltu eri aikoina erityisesti Suomen rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Keskeisin tutkimuskysymys on, millä tavoin kyseiset syyntakeisuussäännökset ovat syntyneet Suomen rikoslakiin 1800-luvun lopulla ja millä tavoin säännökset ovat muuttuneet / pysyneet muuttumattomina 1900- ja 2000-luvuilla rikoslaissa. Tutkimuksessa pyritään lisäksi selvittämään vähentyneesti / alentuneesti syyntakeisia koskevaa soveltamiskäytäntöä ja sen muutoksia / muuttumattomuutta samana ajanjaksona. Näitä teemoja koskee keskeisesti mielentilatutkimus, johon liittyvää lainsäädäntöä ja soveltamiskäytäntöä tarkastellaan yksityiskohtaisesti. Yhteisenä tutkimuskysymyksenä edellä mainituille teemoille on, että tutkimuksessa pyritään löytämään syitä näihin muutoksiin / muuttumattomuuksiin. Vastauksia etsitään ennen kaikkea yhteiskunnassa tapahtuneista rakenteellisista, taloudellisista ja poliittisista muutoksista. Varsinaisten tutkimuskysymysten hahmottamiseksi tutkimuksessa perehdytään joiltain osin vähentyneesti syyntakeisten rikoksentekijöiden rankaisemisen historiaan Antiikin Kreikasta valistukseen. Tämän lisäksi luodaan katsaus rikosoikeudellisten vastuuoppien, rangaistusteoreettisen ajattelun sekä kriminaalipoliittisten muutosten päälinjoihin 1700-luvulta 2000-luvulle. Tarkoituksena on pitkällä aikavälillä tarkastella edellä mainittuihin tutkimuskysymyksiin liittyvä muutosta oikeushistoriallisin metodein. Näiden metodien avulla pyritään selvittämään, miten oikeus on muuttunut, mutta ennen kaikkea vastaamaan kysymykseen miksi oikeus on muuttunut tai pysynyt muuttumattomana. Tarkoitus on seikkaperäisesti käydä läpi vähentyneen syyntakeisuus kategorian syntyyn liittyvää primääriaineistoa kuten valtiopäivä- ja lainvalmisteluaineistoa ennen kaikkea sen selvittämiseksi kuka sanoi ja mitä sanoi lainsäätämisprosessien yhteydessä. Selityksiä pohdittaessa otetaan myös kantaa siihen, ovatko jotkin selitysperusteet ainoastaan tai osittain justifioivia eli niihin vedotaan halutun muutoksen aikaansaamiseksi todellisten syiden ollessa jotain muuta. Tutkimuksessa pyritään noudattamaan totaalihistorian mukaista kokonaisvaltaista tutkimusotetta. Tutkimuksessa käy selväksi, että muutokset pelkästään ideologioissa tekijöissä eivät riitä käytännön vaihtumiseen, vaan muutokset vaativat tuekseen rakenteellisia tekijöitä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita valistusajan rikosoikeudellisen ajattelun syntyminen, jonka taustalla voidaan ideologisten, rikosoikeuden käytön humanisoimiseen tähtäävien muutosten lisäksi nähdä nousevan porvariston yhteiskunnallisen aseman vakiinnuttaminen ”ylhäältä päin” eli valtion taholta tulevien uhkien torjumiseksi. Vähentyneesti syyntakeisten kategorian ottaminen vuoden 1889 rikoslakiin oli pitkän lainsäädäntöprosessin tulos. Argumentteja kategoriaa vastaan ja sen puolesta on esitetty runsaasti. Oikeuskäytännössä on kuitenkin jo pitkään ennen lakiin tullutta säännöstä lievennetty rangaistusta esimerkiksi rikoksentekijän syvän masennustilan tai muiden lieventävien asianhaarojen vuoksi. Tästä rangaistusten harkinnanvaraisesta lieventämisestä on puhuttu poena extraordinario- ja leuteraatio-instituutioina. Tutkimuksen perusteella rikosoikeuden yleisten oppien uudistuksen yhteydessä annetuilla oikeusoppineiden lausunnoilla on ollut suuri merkitys alentunutta syyntakeisuutta koskevan säännöksen muotoiluun ja sisältöön. Kategorian olemassa oloa on kritisoitu lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin on koettu, että vähentyneen / alentuneen syyntakeisuuden määrittäminen on vaikeaa. Toiseksi eriäviä kannanottoja on esitetty siitä, miten vähentynyt / alentunut syyntakeisuus tulisi ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa. Kategoria on kuitenkin melko laajalti katsottu tarpeelliseksi ja tämän voidaan katsoa olevan yhteydessä yleiseen oikeustajuun ja syyllisyyskysymyksiin.
  • Saariluoma, Lauri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sodan Neuvostoliittoa vastaan päättyessä välirauhaan syyskuussa 1944 Suomessa kätkettiin suuri joukko aseita ja muuta perustettavan sotajoukon tarvitsemaa materiaalia salaisessa operaatiossa. Toiminta oli poliittisesti arkaluontoista ja operaation paljastuttua johti sisä- ja ulkopoliittisen paineen ajamana laajamittaiseen poliittiseen oikeudenkäyntiin, jossa tuomittiin taannehtivasti voimaan säädetyn lain nojalla 1488 henkilöä erimittaisiin vapausrangaistuksiin. Sittemmin asekätkentäjuttuna tunnetun massiivisen oikeudenkäynnin tuomioistuinkäsittely muutoksenhakuvaiheineen kesti kolme vuotta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan oikeudenkäynnin etenemistä ns. ErP 4:n juttuhaarassa. Tarkastelun kohteena on erityisesti lainkäyttö sotaylioikeudessa, asekätkentäoikeudenkäynnin mittakaavan aiheuttamat haasteet, vastaajien puolustuksen toiminta ja argumentaatio sekä se kuinka hyvin annetut tuomiot vastasivat oman aikansa oikeudellisia ihanteita. Tutkimusmenetelmänä on kontekstuaalinen oikeushistoria. Oikeudenkäynti prosessina kätkentäteoista ja niitä seuranneesta esitutkinnasta lähtien sidotaan ajankohdan muihin yhteiskunnallisiin tapahtumiin ja poliittiseen keskusteluun. Näin hahmotellun historiallisen horisontin avulla tapahtumia yritetään ymmärtää nykymaailmasta käsin mutta aikalaisten silmin. Tutkimuksen keskeisimpinä lähteinä käytetään kansallisarkistosta löytyviä sotaylioikeuden pöytäkirjoja sekä muuta arkistomateriaalia. Tutkimuksessa havaittiin, että asekätkentäjutun mittakaava aiheutti monenlaisia prosessuaalisia haasteita sotaylioikeudessa. Toisaalta jutun poliittisuus vaikutti monella tavoin eri poliittisten ryhmien väliseen kamppailuun. Asekätkijöiden tueksi ryhmittyi laaja asianajajien joukko, joka onnistui toiminnallaan vaikuttamaan poliittiseksi mieltämänsä oikeudenkäytön vaikutusta. Muutoksenhakuvaiheessa korkein oikeus madalsi näyttökynnystä merkittävästi, joka johti lainkäytön ankaroitumiseen.
  • Möller, Ada (Helsingin yliopisto, 2021)
    Avhandlingen ser på ekonomisk brottslighet (white-collar crime, på svenska ofta kallat manschettbrottslighet) speciellt i formen av förskingringar, och hur de visar sig i välfärdsstater såsom Finland och Sverige. Avhandlingen ger även en översikt över kriminologisk teori, manschettbrottslighet och dess kopplingar till globalisering. I ljuset av avhandlingens källmaterial är en kort diskussion beträffande kriminaljournalistik även inkluderad. Teorimässigt ligger fokus på hur manschettbrottslighet och kriminologiska teorier har utvecklats genom åren. Avhandlingens källmaterial och fallen som analyseras samlades genom användning av internetbaserade nyhetsmedier i januari och februari 2021. Som sökmotor användes Google, där sökningen begränsats till www.yle.fi och www.svt.se. Finland och Sverige blev valda tack vare deras många likheter samt relativt lätta jämförbarhet. Det som skiljer avhandlingen från andra studier inom samma område är dess fokus på Finland och Sverige, samt dess metod för datainsamling, vilket ter sig unikt, eftersom en liknande analys mellan länderna inte gjorts tidigare. Forskningens resultat visar på en variation mellan gärningsmannens ställning och tillvägagångssätt, där brottsmetoden ofta var överraskande enkel. Dessutom kan man i analysen finna påfallande likheter mellan Finland och Sverige. Några uppenbara slutsatser på globaliseringens direkta inverkan på själva brottet förblir dock tvetydigt. Hursomhelst kan det ändå konstateras att medan globalisering i sig inte är källan till allt det onda, är det ändå ofrånkomligt att fenomenet globalisering samt allt vad det innebär nog underlättat genomförandet av en del former av ekonomisk brottslighet. Dock visar även avhandlingens slutsatser på att den stereotypiska manschettbrottslingen som en manlig medelålders chef inte stöds av källmaterialet. Poängteras bör ändå också att definitionen av manschettbrottslighet, som den används i denna avhandling, samt omfattningen av vad som räknats som förskingring, tvingar betydelsen av denna traditionella, och aningen konservativa, stereotypen att minska i värde.
  • Alopaeus, Pilvi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sen vaikutukset ulottuvat kaikkialle yhteiskuntaan. Digitalisaatio näkyy esimerkiksi tehokkaampana terveydenhuoltona ja tuo esimerkiksi mukanaan enemmän ja tasa-arvoisemmin mahdollisuuksia koulutukseen. Tekoälyn ja erityisesti koneoppimisen keksiminen on merkinnyt digitalisaatiolle yhtä suurta mullistusta kuin mitä digitalisaatio oli yhteiskunnalle. Tämän merkityksen on tunnistanut niin yritykset kuin lainsäätäjäkin. Datasta on tekoälyn kehittymisen myötä toden totta tullut uusi öljy. Jos data on modernin yhteiskunnan uusi öljy, on tietosuoja sen ilmastonmuutos. Tietystä kulmasta katsottuna sen voi katsoa olevan uhka öljylle, mutta se voi myös tarjota mahdollisuuksia uudistaa datan päälle rakentuvien liiketoiminnan tapoja toimia kestävämmällä pohjalla. Henkilötietojen suojan voi nähdä liiketoimintaa rajoittavana tekijänä tai sen voi ottaa liiketoiminnan parhaaksi kilpailuvaltiksi. Tässä tutkielmassa pureudutaan Euroopan unionin tietosuojasääntelyn tavoitteiden intressitasapainon juuriin ja sen vaikutukseen tekoälyyn ja erityisesti koneoppimiseen liittyvän tietosuojasääntelyn ongelmiin ”right to explanation”-oikeuden näkökulmasta. Tutkimus tarkastelee ensin tietosuojalainsäädännön historiaa 1970-luvulta eteenpäin sitä leimaavan ja hallitsevan kahden vahvan intressin, digitaalisten sisämarkkinoiden kasvattamisen ja perusoikeuksien suojan, tasapainottelun näkökulmasta. Kun paino 1970-luvulla oli selvästi enemmän taloudellisten intressien edistämisessä, on se sittemmin siirtynyt toiseen päähän tavoitteenaan tehdä vahvasta perusoikeuksien suojasta kilpailuetu, jolla EU voi kilpailla erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa. Sen jälkeen tutkielma siirtyy käsittelemään Euroopan unionin tekoälystrategian ensiaskelia ja saman intressien tasapainottelun vaikutuksia siihen. Keskeiseksi nousee jälleen tietosuojasta tutut arvot: teknologian läpinäkyvyyden ja luottamuksen painottaminen perusoikeuksien vakuutena. Samalla unioni strategiaksi muodostuu luoda globaali standardi eettiselle tekoälylle. Kehitykseen on vaikuttanut ympäröivässä maailmassa tapahtuneet muutokset ja se voima, millä teknologian kehitys on yhteiskuntaa ajanut. Teknologian kehityksen luonne on voimakas, rimpuileva ja ennakoimaton, joka asettaa lainsäätäjän kilpajuoksuun, jossa se on aina muutaman askeleen jäljessä. Tasapainottelun tarkastelu on tärkeää, sillä siitä on seurannut yritys luoda "joustavaa" lainsäädäntöä unionin lainsäädäntöinstrumenteilla. Tällä yrityksellä on ollut seurauksensa, joka näkyy hyvin koneoppimista koskevassa tietosuojasääntelyssä ja sen oikeusvarmuudessa. Keskeinen ongelma on right to explanation -oikeuden olemassaolon epävarmuus, joka on keskeinen elementti koneoppimisen innovaatiolle. Erityisesti, kuin tietosuojalainsäädännön mukana tulee myös mahdollisesti merkittävät sanktiot. Oikeusvarmuus on myös keskeistä unionin taloudellisten intressien saavuttamiselle. Näyttääkin siltä, että unionin intressitasapainottelun tuloksena syntynyt lainsäädäntö onkin johtanut tilanteeseen, joka voi potentiaalisesti estää unionin tavoitteiden saavuttamista.
  • Rainekari, Juhamatti (Helsingfors universitet, 2017)
    Tarkastelen tässä tutkielmassani Carl Schmittin ja Hans Kelsenin Weimarin tasavallan aikaista ajattelua suhteutettuna aikakauden poliittisiin virtauksiin ja 1800-luvun saksalaisen oikeustieteen perintöön. Kriisiajan oikeustieteen tarkastelulla pyrin osaltaan valottamaan politiikan ja oikeuden välistä suhdetta. Järjestelmän perusteita koskevan konsensuksen murentuessa myös mahdollisuus juridisen ja poliittisen välisen erottelun ylläpitoon heikentyy. Aloitan esittelemällä tasavallan historiallisen kehityslinjan 1918 vallankumouksesta syksyyn 1932, jolloin parlamentaarisen demokratian perustan voidaan viimeistään katsoa murtuneen. Tarkastelen tasavallan historiaa ensisijaisesti pitkittyneenä luokkakonfliktina SPD:n ja työväenliikkeen sekä keisarikunnan aikaisen eliitin välillä. Weimarin kontekstissa kysymys parlamentarismista oli kysymys myös alempien sosiaaliluokkien mahdollisuudesta osallistua parlamentin välityksellä valtiotahdon muodostamiseen. Seuraavaksi tarkastelen Weimarin perustuslain institutionaalisia ratkaisuja, joissa vahvalla plebisitäärisellä legitimiteetillä varustetulla presidentillä pyrittiin tasapainottamaan parlamentin valtaa. Edelleen pyrin kartoittamaan historiallis-ideologisia tekijöitä Weimarin parlamentaarisen järjestelmän ongelmien taustalla. Lopulta esitän tiivistetysti labandilaisen oikeustieteen paradigman, josta tasavallan ajattelu versoi. Carl Schmittiä tarkastelen aikakauden antiparlamentaaristen ajatusvirtausten teoreettisena henkilöitymänä. Järjestelmän perusta oli irrationaalinen päätös jaottelussa sen ystäviin ja vihollisiin luoden homogeenisen kansakunnan ja mahdollistaen siten hallitsijoiden ja hallittujen välisen demokraattisen identiteetin. Liberaali parlamentarismi oli sen sijaan aristokraattisena järjestelmänä menettänyt oman ideaalisen oikeutuksensa siltä osin, kuin parlamentti ei enää ilmentänyt diskursiivista rationaliteettia, vaan siitä oli tullut ainoastaan yhteiskunnan eri valtakeskittymien välisen kaupanteon forum. Suhteutan kuitenkin sekä Schmittin demokratiakäsityksen että tämän parlamentarismikritiikin ajan historialliseen kontekstiin argumentoiden Schmittin teoreettisen kehikon olleen poliittisesti, ei kognitiivisesti motivoitunut. Hans Kelseniä tarkastelen taas eräänä harvoista aikakauden liberaalin puolueperusteisen parlamentarismin puolestapuhujista ja siten tämän juridista ja demokratiateoriaa toisiaan täydentävinä. Ideologiakritiikin hälvennettyä illuusiot järjestelmää edeltävän suvereenin valtiotahdon, kansakunnan kokonaisedun tai ylipositiivisen luonnonoikeuden mahdollisuudesta, oli parlamentarismi mahdollista ymmärtää järjestelmänä, jossa moninaisten yhteiskunnallisten ryhmittymien vastakkaisista intresseistä oli mahdollista muovata rauhanomainen kompromissi ja kodifioida se positiiviseen oikeuteen. Kriittis-relativistinen maailmankuva edellytti tällaisen intressien pluralismin hyväksymistä. Schmittiläinen kansakunnan homogeniteettiin perustuva malli oli sen sijaan vastaavalla tavalla metafyysinen, kuin teologisesti legitimoitu absoluuttinen monarkia. Lopuksi tarkastelen tasavallassa käytyä keskustelua lakien perustuslainmukaisuuden valvonnasta ja Preussin vallankaappausjutun oikeuskäsittelyä, jossa Schmittin ja Kelsenin teoreettisten mallien käytännön soveltuvuus on näkyvillä. Schmittin mukaan presidentti oli valtiosäännön varjelijana oikeutettu tekemään poliittiset päätökset siitä, milloin perustava valtiollinen järjestys oli uhattuna. Järjestyksen perustava ratkaisu oli Saksan kansan yhtenäisyydestä tehdyssä valinnassa ja parlamentti näin yhteiskunnan pluralisoitumisen viime kädessä perustuslainvastainen heijastuma. Kelsen taas argumentoi lakien perustuslainmukaisuuden tuomioistuinten toimesta tapahtuvan valvonnan puolesta. Ilman lakien perustuslainmukaisuuden riippumatonta valvontaa, ei valtiolla tosiasiallisesti ollut perustuslakia lainkaan eikä ilman perustuslain tehokkaita vähemmistösuojasäännöksiä valtiota voinut pitää demokraattisena.
  • Äijälä, Päivi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä työssä tarkastellaan Suomen sisäiseen kansainväliseen vero-oikeuteen liittyvää lakia ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta eli väliyhteisölakia (1217/1994). Tarkastelun keskiössä on väliyhteisölainsäädännön valmistelu ja lain muuttamiseen liittyvä valmistelu Suomessa vuosina 1975-2018. Työ jakautuu lainvalmistelun ja etenkin verolainsäädännön valmistelun oikeushistorialliseen tarkasteluun ja väliyhteisölain kontekstuaaliseen tarkasteluun sekä väliyhteisölain valmisteluaineistojen empiiriseen tarkasteluun. Väliyhteisölain tarkoituksena on ehkäistä Suomen yhteisöverotuksen välttämistä matalan verorasituksen valtioihin perustettujen väliyhteisöjen avulla. Väliyhteisölain nojalla voidaan tietyissä laissa säädetyissä tilanteissa verottaa Suomessa yleisesti tai rajoitetusti verovelvollista tämän osuudesta väliyhteisön tuloon myös silloin, kun väliyhteisö ei ole tosiasiassa jakanut voittoa osakkailleen. Suomessa verotarkastuksissa on veroparatiisitoimintaan törmätty jo 1970-luvulta alkaen. Valtiovarainministeriö on asettanut vuonna 1975 toimikunnan valmistelemaan kansainvälisten yritysten verotukseen liittyviä lakeja. Toimikunta jätti mietintönsä vuonna 1979, mutta väliyhteisöjen osalta se ei vielä johtanut lain säätämiseen. Vuonna 1994 valtiovarainministeriö asetti Kansainvälisen verotuksen uudistamistyöryhmän, joka ensimmäisessä väliraportissaan ehdotti väliyhteisölain säätämistä. Väliyhteisölaki säädettiin työryhmän raporttiin pohjautuen, mutta valtiovarainvaliokunnassa tehtiin lakiehdotukseen vielä merkittävä toimialapoikkeuksia koskeva muutos, joka hyväksyttiin äänestyksessä eduskunnan täysistunnossa. Väliyhteisölakia on sovellettu ensimmäisen kerran vuodelta 1995 toimitetussa verotuksessa. Tämän jälkeen lakia on muutettu kahdeksan kertaa. Näistä muutoksista neljä on perustunut direktiivin voimaan saattamiseen Suomessa ja kaksi jonkun muun lain muutoksiin. Kerran lakia on muutettu vastaamaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (nykyisin Euroopan unionin tuomioistuin) käytäntöjä ja kerran Suomessa omaksuttuja verotuskäytäntöjä. Valtiovarainvaliokunnassa hallituksen esitystä on muutettu väliyhteisölain osalta kaksi kertaa. Neljä valtiovarainvaliokunnan mietintöä on sisältänyt vastalauseita, joista yksi on koskenut ainoastaan lausumaehdotusta. Eduskunnan täysistunnossa lain sisällöstä on äänestetty kolme kertaa ja ehdotetuista lausumista kaksi kertaa. Vastalauseiden mukaiset muutosehdotukset tai lausumat eivät ole tulleet eduskunnassa hyväksytyiksi yhdessäkään äänestyksessä. Lainvalmistelu on edennyt pääosin samalla tavalla, mutta valmisteluaikatauluissa, lainvalmisteluun osallistuneiden asiantuntijoiden määrissä, valmistelua varten tehdyissä kansainvälisten vertailujen määrissä ja valmistelun laadukkuudessa on ollut selkeitä eroja.
  • Fodor-Latvala, Katalin (Helsingin yliopisto, 2020)
    Euroopan neuvoston biolääketiedesopimuksen 13 artiklan mukaan toimenpide, jonka tarkoituksena on muuttaa perimää, voidaan suorittaa vain ennaltaehkäisyä, diagnosointia tai hoitoa varten ja vain, jos toimenpiteen tarkoituksena ei ole muuttaa jälkeläisten perimää. Periytyvien muutosten kielto perustellaan paitsi biolääketiedesopimuksessa myös useissa muissa biolääketiedettä koskevissa juridisissa instrumenteissa ihmisarvon loukkaamattomuudella. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miksi periytyvien muutosten tekemisen kielto nojaa juuri ihmisarvon käsitteeseen ja millä tavoin historialliset tekijät selittävät ihmisarvon käsitteen merkityksen muotoutumista sääntelyssä. Työssä kuvataan myös ihmisarvoargumenttiin liittyviä haasteita, joiden voidaan olettaa aktualisoituvan geenimuunteluteknologian nopean kehityksen myötä lähitulevaisuudessa. Perimään puuttumista rajoittavan sääntelyn tukeutuminen pitkälti ihmisarvoargumenttiin on seurausta pidemmän ajan kehityksestä. Ihmisoikeusliikkeen synty toisen maailmansodan jälkeen ja ihmisyyden ottaminen oikeuksien lähteeksi heijastuu toisen maailmansodan jälkeisissä ihmisoikeussopimuksissa. Ihmislajin oikeuksien korostumisen ja valtiolle asetetun yksilön suojaamisvelvoitteen myötä kehitys on jatkunut Berliinin muurin murtumisen jälkeen yhä enemmän kohti yksilön aseman korostumista, joka erityisesti 1990-luvulta lähtien näkyy bioteknologian sovellusten rajoittamisena. Juridisissa instrumenteissa muutos on näkynyt ihmisarvon roolin korostumisena: aluksi taustalla vaikuttavana yleisperiaatteena toiminut ihmisarvo on sittemmin nostettu etualalle samalla kun perus- ja ihmisoikeuksien merkitys on yleisesti korostunut. Muuntelemattoman perimän suojelupyrkimys näkyy jo 1980-luvun oikeudellisissa instrumenteissa ja erityisen selvästi 2000-luvun taitteen sääntelyssä, jossa ihmisarvo toimii myös yksilön itsemääräämisoikeuden rajoittajana. Sittemmin suojelu on yksilöiden lisäksi kohdistunut yhä enemmän koko ihmislajiin ja tuleviin sukupolviin. Ihmisarvon keskeiseen asemaan perimään puuttumista koskevassa sääntelyssä on kohdistettu kritiikkiä, joka koskee etupäässä käsitteen epäspesifistä merkityssisältöä, sillä se mahdollistaa käsitteen käytön vastakkaisten näkemysten argumentoinnin välineenä sekä oikeuksien luojana että niiden rajoittajana. On esitetty, että ihmisoikeuksien toteutumisen varmistaminen biolääketieteessä ja muihin, merkityssisällöltään selkeämpiin käsitteisiin tukeutuminen olisi parempi tapa ratkaista biolääketiedettä koskevia oikeudellisia kysymyksiä. Geenimuuntelumenetelmät ovat viime vuosien aikana kehittyneet suurin harppauksin ja kaksikymmentä vuotta vanhan sääntelyn katsotaan tältä osin vanhentuneen. Vuonna 2012 kehitetty, tarkat geenimuokkaukset mahdollistava CRISPR-Cas9-tekniikka soveltuu myös iturataan kohdistuvissa toimenpiteissä käytettäväksi, jolloin tehtävät muutokset periytyvät hoidon kohteena olevien jälkeläisille. Tekniikalla olisi mahdollista parantaa sellaisiakin vakavia perinnöllisiä sairauksia, joihin ei tällä hetkellä ole muuta parannuskeinoa. Ihmisgenomin tarkoituksellisen muokkaamisen kielto koskee tällä hetkellä kuitenkin kaikkea biolääketieteellistä toimintaa. Perinnöllisten sairauksien parantamisessa käytettävän geenieditoinnin osalta on esitetty, että menetelmän kieltäminen sääntelyssä omaksutun ihmisarvon ja muuntelemattoman genomin välisen käsitteellisen yhteyden perusteella ei olisi perusteltua. Ainakin teoriassa tekniikkaa voitaisiin sen kehityttyä soveltaa myös muiden kuin terveyteen liittyvien ominaisuuksien paranteluun. Paranteluun liittyen erityisenä huolenaiheena on parantelun turvallisuuden varmistamisen ja pidemmän aikavälin vaikutusarvioinnin hankaluus sekä laajemmin potentiaalinen sosiaalinen, geneettinen ja taloudellinen eriarvoistuminen. Parantamisen ja parantelun välisen rajan on lisäksi katsottu jossain määrin olevan liukuva. Perimään puuttumista koskevassa keskustelussa tuodaan usein esille uuseugeniikka-argumentti: geenieditoinnin avulla tavoiteltavan yksilön parantelun pelätään johtavan lopulta rotuhygieenisiin käytäntöihin koko väestössä. Keskustelulle löytyy historiallinen vertailukohta eugeenisista pakkosteriloinneista, joita Suomessakin suoritettiin pääasiassa vuoden 1935 sterilointilain voimaantulon jälkeen ja erityisen paljon 1950-1960 –lukujen vaihteessa. Medikalisoitumisen, biovallan ja biotaloudellisten pyrkimysten kannalta tendenssinä on nähty genomin yksityisen aseman hälveneminen ja toisaalta yksilön valintojen ja vastuun korostuminen genomin parantelun suhteen.
  • Keskitalo, Kristian (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkimuksessa selvitän IT-sopimusriitojen syitä 2000-luvulla. Rajaan tutkimuksen koskemaan Suomen IT-sopimusriitoja, ja IT-sopimuksella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa pitkäkestoisia projekteja sekä palvelusopimuksia. IT-sopimusriitoja koskevaa tutkimusta ei ole tehty Suomessa, eikä IT-sopimuksia koskevaa kirjallisuutta ole kovinkaan paljon suomen kielellä. Tutkimuksessa avaan IT-sopimusriitojen taustalla olevia tosiasiallisia syitä sekä esitän ratkaisuehdotuksia IT-sopimusriitojen välttämiseksi. Tarkastelen tutkimuskysymystä kirjallisuusanalyysin ja haastattelujen kautta, koska suurin osa IT-sopimusriidoista käydään välimiesmenettelyssä, jotka eivät ole julkisia menettelyjä. Tutkimuksessani haastattelin yhdeksää merkittävää IT-sopimusoikeuden osaajaa. Haastateltavat on valittu siten, että sekä toimittaja- että tilaajaosapuolten näkemykset tulisivat mahdollisimman hyvin edustetuiksi. Haastattelut on toteutettu suunnattuna haastatteluna, jolloin haastateltavilla on ollut mahdollisuus vapaasti kertoa näkemyksistään. Tarkastelen kirjallisuusanalyysin ja haastattelun mukaisia tuloksia vielä vertailemalla, jotta tutkimuksen kannalta tärkeimmät erimielisyyttä aiheuttavat tekijät oli mahdollista tunnistaa selvästi. Lähestyn tutkimusta kontekstuaalisen oikeushistorian metodein ja kontekstualisoin sopimusriidat sekä niiden taustalla olevat sopimukset. Tutkimuksen mukaan IT-sopimusriitojen tosiasialliset syyt kulminoituvat sopimuksen taustalla olevien subjektien inhimillisiin heikkouksiin ja niistä seuraaviin tekijöihin. Toisaalta kysymys on myös taloudellisista intresseistä eli rahasta. Tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että tosiasiassa IT-sopimusriitojen syyt ovat jossakin näiden kahden tekijän välisessä maastossa.
  • Mäkinen, Viivi (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielma käsittelee määräaikaisen työsopimuksen ja työsuhteen sääntelyn historiaa. Oikeushistoriallisena tutkielmana tässä työssä on pyritty vastaamaan siihen, miten ja miksi määräaikaisen työsopimuksen ja työsuhteen sääntely on muuttunut 1960- luvulta 2010- luvulle. Tarkstelun pääpaino on määräaikaisen työsopimuksen solmimisen edellytyksissä. Sen rinnalla seurataan myös muuta määräaikaiseen työsuhteeseen liittyvää lainsäädäntöä sekä mm. irtisanomissuojan muutoksia. Tutkielmassa on tarkasteltu erityisesti taloussuhdanteiden ja toisaalta 1970- luvulla käynnistyneen markkinoiden vapauttamisen vaikutuksia sääntelyyn. Huomiota ovat saaneet myös muutokset työmarkkinaosapuolten valtasuhteissa ja poliittisten ideologioiden suosiossa. Talouskasvu ja sosiaaliset uudistukset jatkuivat 1970- luvun talouskriisiin asti. Vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvalta oli samanaikaisesti kasvanut. Suomessa oli lähes täystyöllisyys ja työsuhteen normiksi muodostui toistaiseksi voimassa oleva, kokoaikainen työsuhde.1960- ja 1970- luvun taitteessa toteutettussa työsopimuslain kokonaisuudistuksessa työntekijän asemaa parannettiin ja lakiin syntyi irtisanomissuoja. Määräaikaisten työsopimusten käyttöä ei rajoitettu lukuun ottamatta sopimuksen pituudelle asetettua enimmäiskestoa, joka pidennettiin vuoden 1922 työsopimuslaissa olleesta kolmesta vuodesta viiteen vuoteen. Ylipitkäksi ajaksi tehtyä määräaikaista työsopimusta ei enää katsottu mitätöttömäksi, vaan toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi. Määräaikaiset työsuhteet eivät juuri saaneet sijaa lain esivalmistelussa. Tällaisia työsuhteita käytettiin lähinnä maa- ja metsätaloudessa. 1970- luvun talouskriisin aiheuttamat ongelmat heikensivät ammattiyhdistysliikkeen asemaa ja johtivat työnantajien ja markkinaehtoisemman politiikan kannattajien aseman vahvistumiseen. Myöhemmin uus- tai markkinaliberalistiseksi kutsutun talousopin mukaan valtion roolia yhteiskunnallisessa sääntelyssä tuli pienentää ja kannustaa ihmisiä yritteliäisyyteen. Markkinaehtoistuvassa taloudessa työnantajapolitiikan päämääräksi tuli joustavuus, eli työelämän ja työmarkkinoiden jäykiksi väitettyjen rakenteiden purkaminen. Suomessa lamaa hoidettiin valtion ja työmarkkinajärjestöjen kesken yhteisymmärryksessä eikä työlainsäädännön purkaminen saanut kannatusta. Päinvastoin työsuhdeturvaa vahvistettiin koko 1970- luvun ajan jatkuen vuoden 1984 työsuhdeturvauudistukseen, joka oli merkittävä käännekohta myös määräaikaisen työsopimuksen sääntelyssä. Tuolloin sen käyttöä rajoitettiin asettamalla perustellun syyn vaatimus, jotta toistaiseksi voimassa oleviin työsopimuksiin kuuluneen irtisanomissuojan kiertäminen voitaisiin estää Työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa lueteltiin esimerkkejä tilanteista, jolloin määräaikaista työsopimusta oli sallittua käyttää. Perättäisten sopimusten käyttö edellytti lisäksi pätevää syytä. Työnantajat, erityisesti pienyrittäjät, vastustivat työsuhdeturvauudistusta. 1980- ja 1990- lukujen vaihde oli murros, jossa kytkeytyivät useat eri muutokset neuvostososialismin romahduksesta yritysorganisaatioiden muutokseen, yhä voimakkaamasta kansainvälistymisestä ja pääomien liikkuvuudesta teknologian kehittymiseen. Globaali markkinatalous näytti tulevan talouspolitiikan suunnan.Suomessa muutos tiivistyi poikkeuksellisen syvään lamaan. 1990- luvun työpolitiikka on tähdännyt ensisijaisesti työttömyyden vähentämiseen. Tämä tavoite näkyi kahdessa määräaikaisia työsuhteita koskevassa lakimuutoksessa. Ensimmäisen väliaikaisen muutoksen tavoitteena oli kannustaa työnantajia työllistämään pitkäaikaistyöttömiä. Toisessa muutoksessa työsopimuslain 2 §:n 2 momenttia selkiytettiin, ja siihen lisättiin uusi peruste määräaikaisen työsopimuksen tekemiselle tarkoituksena madaltaa palvelutyönantajien kynnystä palkata lyhytaikaistakin työvoimaa. 1990- luvulla korostui erityisesti pienten ja keskisuurten yrittäjien työllistämismahdollisuuksien tukeminen ja ylipäätään yrittäjyyden arvostuksen nousu; elinvoimainen yritystoiminta oli sekä vasemmiston että oikeiston vastaus työttömyyden, globalisaation ja markkinakilpailun aiheuttamiin muutoksiin. Keskeinen muutos määräaikaisen työsuhteen sääntelyssä on ollut pyrkimys toistaiseksi voimassa olevan ja määräaikaisen työsuhteiden lähentämiseen, jotta työsuhteen muodon valinta olisi työnantajalle kustannusneutraali. Tämä tavoite näkyi vuoden 2001 työsopimuslain kokonaisuudistuksessa, jossa määräaikaisten työntekijöiden asemaa parannettiin. Työsuhteen normaalimuotona on säilynyt toistaiseksi voimassa oleva työsuhde ja lähtökohtaisesti määräaikaisia työsuhteita pyritään hillitsemään. Toisaalta määräaikaiset työsuhteet nähdään välttämättömänä osana dynaamista taloutta ja sen vaatimaa joustavaa työelämää. Projektirahoitteiset työt ja valtionhallinnon toimintojen kilpailutus ovat aiheuttaneet uusia taloudellisia syitä määräaikaisen työvoiman käytölle.
  • Hirvonen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden toimintaa johtaa sen presidentti. Korkeinta oikeutta koskeva tutkimus on kohdistunut pääosin sen antamiin ennakkopäätöksiin, sen valtiosääntöoikeudelliseen asemaan tai sen historiaan. Korkeimman oikeuden presidenteistä ei puolestaan ole tutkimusta juurikaan tehty, vaikka heillä on asemansa puolesta huomattavasti valtaa ja he kuuluvat yhteiskunnan ehdottomaan eliittiin. Korkeimman oikeuden presidenttien valtaa ja vallankäyttöä voi lähestyä kolmesta näkökulmasta: tuomiovallan käyttö, hallinnollisen vallan käyttö ja muu vallankäyttö. Näistä kiinnostavinta on muu vallankäyttö, sillä se ei ole samalla tavalla lakisidonnaista kuin kaksi muuta vallankäytön muotoa, ja se voi ilmetä lukemattomin eri tavoin. Tutkielman tarkoituksena onkin kuvata sekä korkeimman oikeuden presidentin asemaa vallankäyttäjänä että siinä tapahtunutta muutosta, ja tämän pohjalta vastata kysymykseen, miksi muutos on tapahtunut. Tutkielmassa käytettävästä lähdeaineistosta valtaosan muodostaa kunkin presidentin valtakunnallisessa mediassa antamat haastattelut, kommentit, mielipiteet tai muut henkilökohtaiset lausumat. Koska oikeuskirjallisuudessa korkeimman oikeuden presidenttien vallankäyttö on jäänyt pitkälti satunnaisten kommenttien varaan, on oikeuskirjallisuuden pääasiallinen tehtävä tarjota muulle aineistolle sekä historiallinen että oikeudellinen konteksti. Aineistoa lähestytään kontekstuaalisen oikeushistorian menetelmin. Korkeimman oikeuden presidenteistä ja heidän toiminnastaan on pyritty antamaan mahdollisimman kokonaisvaltainen kuvaus, jonka avulla on ollut mahdollista muodostaa kokonaiskuva valta-asemassa tapahtuneesta muutoksesta. Tämän jälkeen tehtyjä havaintoja on pohdittu myös suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin, jotta on ollut mahdollista vastata edellä esitettyyn miksi-kysymykseen. Tutkielmassa päädytään lopulta jopa yllättävään lopputulemaan, sillä korkeimman oikeuden presidentin asema vallankäyttäjänä näyttää heikentyneen siitäkin huolimatta, että tuomioistuinten valta on kiistattomasti saman ajanjakson aikana kasvanut. Tämä johtuu ensisijaisesti median vallan kasvusta ja sen huomattavan kriittiseksi muuttuneesta suhtautumisesta tuomioistuimiin. Median vallan kasvun taustalla on puolestaan teknologinen kehitys, ja sen syvälle yhteiskunnan jokaiseen kolkkaan ulottamat seurannaisvaikutukset. Tutkielma avaa hedelmällisen maaperän jatkotutkimukselle. Ensinnäkin tutkielma osoitti sen, että korkeimman oikeuden presidenteistä tulisi olla saatavilla asianmukaiset biografiat, jotka pohjautuvat haastatteluille, sillä vain näin on mahdollista muodostaa kattava kuva kokonaisuudesta. Tämä tarkoittaisi luonnollisesti sitä, että tutkimus tulisi tehdä heidän elinaikanaan. Myös valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta asiaa lähestyvä tutkija voi saada tutkielmasta uusia näkökulmia, erityisesti oikeuden politisoitumiseen liittyen. Aineisto kaipaisi myös oikeusvertailevaa lähestymistä, samoin kuin tuomioistuintutkimuksen lähtökohdista tehtävää tutkimusta.
  • Kähkönen, Antti-Jonas Mikael (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomalaiset yliopistot ovat kansainvälisen yliopistojärjestelmän tapaan olleet suurten muutosten pyörteissä vuosituhan-nen vaihteen molemmin puolin. Keskeiset muutokset liittyvät yliopistojen autonomiaan, tehtäviin ja johtamisjärjestel-mään. Käsillä olevassa oikeustieteen pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miksi Suomen vuoden 2009 yliopistolaki sää-dettiin. Päätutkimuskysymystä lähestytään kolmen siitä johdetun alatutkimuskysymyksen kautta. Ensimmäinen alakysymys koskee sitä, mitä materiaalisia ja aatteellisia muutoksia yliopistojen toimintaympäristössä on tapahtunut erityisesti 1970- ja 1980-luvuilta alkaen. Aineistona käytetään yhteiskunnallista kirjallisuutta ja kansallisia ja ylikansallisia virallislähteitä. Toisessa alakysymyksessä selvitetään, mikä on ollut Suomen hallitusten ajaman yliopistopoli-tiikan linja maamme itsenäisyyden aikana. Tässä osiossa lähteinä ovat ensisijaisesti hallitusohjelmat ja korkeakoululaitok-sen kehittämissuunnitelmat. Kolmannessa alakysymyksessä etsitään vastausta siihen, miten yliopistopolitiikan pitkä linja ja yliopistojen toimintaympäristön aatteelliset ja materiaaliset olosuhteet ja näiden muutokset näkyvät yliopistolainsää-dännössä vuosina 1997–2009 ja erityisesti uusimmassa, vuoden 2009 yliopistolaissa. Aineistona hyödynnetään lainval-misteluaineistoa, erityisesti hallituksen esityksiä. Johtopäätös vastauksena kysymykseen yliopistolain syntymisen syistä on synteesi alatutkimuskysymyksiin saaduista vastauksista. Ensimmäisen alakysymyksen osalta toimintaympäristöä muokannut keskeisin aatteellinen tekijä on uusliberalismin, managerialismin ja uuden julkisjohtamisen (new public management) nousu julkisen sektorin toimintaa ohjaaviksi ideo-logioiksi. Materiaalisella tasolla etenkin globalisaatio ja tietotalous ovat muokanneet yliopistojen toimintaympäristöä muuttamalla niin yliopistojen kuin yritysten kilpailuolosuhteita. Näiden tekijöiden vaikutus on alkanut kansainvälisesti 1970- ja 1980-luvuilla ja voimistunut nykypäivää kohti tultaessa. Toisen alakysymyksen osalta voidaan todeta Suomen itsenäisyyden ajan hallitusten aktivoituneen yliopistopolitiikassa 1980-luvulla yllä kuvailtujen aatteellisten ja materiaalisten muutosten ohjaamana. Yliopistopolitiikan linja on muuttunut varovaisesta ja tutkimuksen ja koulutuksen itseisarvoisuutta korostavasta aktiiviseksi ja vaativaksi. Yliopistoilta edellyte-tään nyttemmin ennen kaikkea kansantalouden kasvua hyödyttävää toimintaa. Tämä on konkretisoitunut odotuksina tehokkaasti tuotetuista tietotalouden osaajista ja innovaatioista eli kaupallisesti hyödynnettävissä olevista tutkimustulok-sista. Yliopistojen tarkoitukseksi on muotoiltu tukea suomalaisia yrityksiä menestymään kansainvälisessä kilpailussa. Kolmannen alakysymyksen osalta tutkielmassa käy ilmi, että vuosien 1997–2009 ja erityisesti vuoden 2009 yliopistolaki toteuttavat johdonmukaisesti politiikan pitkää linjaa. Lainsäätäjä on perustellut lainmuutoksia yllä kuvailtujen aatteellis-ten ja materiaalisten tekijöiden aiheuttamalla välttämättömyydellä. Lainmuutosten läpiviennin on mahdollistanut yliopis-tojen johdon, valtiovallan ja elinkeinoelämän välillä saavutettu uusi yhteiskuntasopimus yliopistojen toiminnan tarkoi-tuksesta. Sen mukaan yliopistojen ensisijainen tehtävä on tuottaa hyötyä kansallisen kilpailukyvyn nimissä. Tutkielman johtopäätös on, että lain säätämisen perimmäisenä syynä oli määritellä yliopistojen toiminta uudelleen erityi-sesti tehtävien, autonomian ja johtamisjärjestelmän osalta. Tarkoituksen oli saattaa yliopistot lähteisemmän elinkei-noelämäyhteistyön, suoraviivaisemman johtamisjärjestelmän ja laajemman taloudellis-hallinnollisen autonomian avulla tuottamaan suomalaisille yrityksille ja siten koko maalle etua kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa menestymisessä. Keskeisenä jatkotutkimuksen aiheena esitetään tutkimusta yliopistojen tuottaman arvon määrittelemiseksi. Jahka arvo on määritelty, voidaan yliopistojen johtamisjärjestelmä, rahoitusmalli ja autonomia järjestää tarkoituksenmukaisella tavalla vaikuttavuusperusteisen yliopistojärjestelmän luomiseksi.
  • Uotila, Oskari (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee kunnianloukkausrikoksia sääntelyn tarkoituksen ja suojan kohteen näkökulmasta. Tarkastelu pyrkii historiallisuuteen, eli tavoitteena on kuvata ja selittää tapahtuneita muutoksia, ja toisaalta pyrkiä ymmärtämään nykyistä oikeustilaa. Sääty-yhteiskunnassa kunnia oli erittäin keskeinen, pakottava sekä konkreettinen arvo, ja kunnianloukkaussääntely täten merkittävä osa ajan rikosoikeudellista järjestelmää. Sääty-yhteiskunnan murentuessa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa myös kunnianloukkaus rikoksena alkoi menettää merkitystään. Työssä tarkastellaan annettujen tuomioiden määrän radikaalia laskua 1900-luvulla, sekä pyritään tuomaan esille seikkoja, jotka ohjasivat tätä kehityskulkua. Vuosittaisten tuomioiden määrä kuitenkin nousi jälleen 1970-luvulla. 2000-luvulle tultaessa kunnianloukkausrikokset nousivat uudelleen kiinnostuksen kohteeksi viestintäoikeudellisessa ympäristössä. Suomen liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä perusoikeusuudistus korostivat sananvapauden merkitystä. Tässä kontekstissa kunnianloukkausnormien soveltaminen on muuttunut rikosoikeudelliselle sääntelylle epätyypilliseksi intressipunninnaksi. Vuoden 1889 rikoslain mukainen sääntely uudistettiin vasta vuonna 2000. Uusitut normit sekä kotimainen oikeuskäytäntö antoivat kunnian suojalle laajan sisällön, mistä seurasi useampi EIT:n langettava tuomio sananvapauden loukkaamisesta lehdistön toimintaa koskevissa jutuissa. Vuoden 2014 lainuudistuksessa sananvapauden asemaa pyrittiin vahvistamaan suhteessa kunniaan. Perinteiset, sananvapausasetelman ulkopuolelle jäävät kunnianloukkaukset ovat herättäneet vähemmän tutkimuksellista kiinnostusta. Kunnianloukkausrikoksista tehdyt ilmoitukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti 2000-luvulla, vaikka tuomioiden määrä on pysynyt melko vakiona. Tämä on johtanut epäyhtenäiseen soveltamiskäytäntöön ja laintulkintaratkaisujen tekeminen on siirtynyt esitutkintatasolle. Sosiaalisen median kasvu on lisännyt internetissä tapahtuvia kunnianloukkauksia. Verkkoympäristössä ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen on kirjallista ja julkisempaa kuin normaalielämässä, ja toisaalta väärien tietojen levittäminen sekä maineen menettäminen helppoa. Viimeisenä tarkastellaan solvaustyyppisiä kunnianloukkauksia, joissa on kyse valheellisten väitteiden sijaan ennemmin kohteliaisuussäännöistä. Tämäntyyppisen sääntelyn olemassaoloa ei ole kyseenalaistettu viimeisimpien lainmuutosten yhteydessä, vaikka kriminalisointiperiaatteellisesta lähtökohdasta teoriassa äärimmäisen laaja soveltamisala näyttääkin kyseenalaiselta.
  • Häkkänen, Antti (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielman aiheena on kuntien ja valtion väliset taloudelliset suhteet erityisesti kunnallisen itsehallinnon kannalta. Tarkemmin rajattuna tutkielmassa käsitellään kunnallisverojärjestelmää. Lähtökohta on, että valtio kykenee lainsäädäntövaltaa käyttämällä yhtäältä määrittämään sekä kunnille kuuluvia tehtäviä että toisaalta määrittämään kuntien tärkeimpien tulonlähteiden suuruutta. Toisaalta kunnille on perustuslailla annettu kunnallinen itsehallinto, johon taloudellisen autonomian on katsottu sisältyvän. Valtion lainsäädäntövallan ja kunnallistaloudellisen autonomian välinen jännite muodostaa tutkielman kohteena olevan oikeudellisen ongelman. Aihe on erittäin ajankohtainen, koska kuntarakennetta ja kuntien rahoitusta ollaan tätä kirjoitettaessa uudistamassa perusteellisesti. Uudistusten taustalla ovat nimenomaan kunnallistaloudelliset ongelmat. Tutkimustehtävänä on etsiä vastausta kysymyksiin siitä, mikä rooli perustuslaissa turvatulla kuntien verotusoikeu-della on kuntien ja valtion välisten taloudellisten suhteiden määrittämisessä sekä siitä, miten tätä kunnallisverojärjes-telmää saadaan ja ei saada rajoittaa. Tutkielma on perusmenetelmältään lainopillinen, mutta siinä annetaan keskeinen painoarvo taloudellisille, historiallisille ja yhteiskuntapoliittisille argumenteille, joita ilman valtiosääntö- ja kunnallisoi-keutta on vaikea ymmärtää. Rakenteeltaan tutkielma jakautuu viiteen lukuun. Ensimmäisessä luvussa asetetaan tutkimustehtävä ja selvitetään käytetty metodi. Tutkimuksen toisessa luvussa käsitellään kunnan asemaa valtiossa. Luvussa tarkastellaan sekä kunnan aseman muodostumista historiallisesta näkökulmasta että kunnan asemaa voimassa olevan valtiosääntömme mukaan. Erityisesti tuodaan esille kirkon keskeinen rooli kuntien syntymisessä sekä toisaalta kuntien aseman vaihtelu eri vuosi-satoina. Voimassaolevan oikeuden osalta todetaan, että kuntien verotusoikeuden perustuslaillinen asema on vähintään-kin epäselvä. Tutkimuksen kolmannessa luvussa käsitellään kuntien tehtäviä ja niiden rahoitusta. Luvussa luodaan yleiskatsaus kuntien tehtävien ja niiden rahoittamisen välisistä kysymyksistä erityisesti kuntien tulo- ja menotalouden kannalta. Tutkielman toisessa ja kolmannessa luvussa rakennetaan neljännen luvun välttämättä edellyttämät tarkaste-lukehykset. Tutkimuksen pääluvun muodostaa neljäs luku, jossa käsitellään kuntien verotusoikeuden perustuslainsuojaa. Luvussa tarkastellaan ensin verotusoikeutta osana perustuslaissa suojattua kunnallista itsehallintoa ja kunnan oikeussuojakeinoja verotusoikeuden loukkauksia vastaan. Luvussa tuodaan esille kunnallisverojärjestelmän perustus-lainsuojasta käyty oikeustieteellinen keskustelu. Neljännessä luvussa eritellään ja analysoidaan kahdeksan eri esimerkin kautta kunnallisen verotusoikeuden sisällön muodostumista ja sitä, miten valtio lainsäädäntövaltaa käyttämällä voi vaikuttaa verotusoikeuden tosiasiallisen sisällön muodostumiseen ilman, että kunnan muodolliseen verotusvaltaan puututtaisiin. Viidennessä luvussa esitetään tutkimuksen johtopäätökset, tehdään pääpiirteinen yhteenveto sekä pohditaan, mihin suuntaan kunnallisen verotusoikeuden perustuslainsuoja tullee kehittymään sekä mihin suuntaan sitä voimassa olevan oikeuden mukaan pitäisi kehittää sekä mitkä ovat kehittämisen perustuslailliset reunaehdot. Tutkielmassa esitetään, että valtion ja kuntien välisten taloudellisten suhteiden järjestämisessä rahoitusperiaatteella tulisi olla ohjaava vaikutus. Rahoitusperiaatteella tarkoitetaan, että tehtäviä kunnille lainsäädännöllä osoittaessaan valtion tulisi samalla osoittaa näille tehtävien hoidon edellyttämä riittävä rahoitus.
  • Raunio, Aino (Helsingfors universitet, 2012)
    Suomessa on pitkät perinteet maallikkotuomareiden osallistumisesta lainkäyttöön. Lautamiesten asema ja merkitys oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa on vaihdellut läpi historian, mutta pääosin oikeudenkäyttö ennen 1800-lukua oli hyvin maallikkovaltaista ja yhteisöllistä. Moderni oikeus sen sijaan perustuu yhä vahvemmin ammatillisen lakimieskunnan toiminnan varaan, ja lautamiehet ovatkin mukana enää vakavampien ja yhteiskunnallisesti merkittävämpien rikosasioiden käsittelyssä. Lautamiesjärjestelmässä tapahtuneiden modernien uudistuksien tausta ulottuu 1800-luvulle, jolloin oikeuslaitoksen kokonaisuudistusta ryhdyttiin valmistelemaan. Uudistuksen ilmapiiri herätti lakimieskunnan keskustelemaan myös lautamiesten asemasta oikeudenkäytössä. Lautakunnan olemassaoloa ei varsinaisesti kyseenalaistettu, mutta tosiasiassa lautamiesten merkitystä oikeudenkäytössä haluttiin supistaa rajaamalla lautamiesten osallistuminen käsiteltävän asian vaikeuden mukaan. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää lakimiesten suhtautumista lautamiesjärjestelmään kahdella järjestelmän kannalta merkittävällä ajanjaksolla. Tarkasteltavan ajanjakson alkupiste sijoittuu niin sanotun Wreden oikeuslaitosuudistusta koskevan komiteamietinnön ympärille, 1800-luvun jälkimmäiselle puoliskolle. Tarkastelu ulottuu 2000-luvun käräjäoikeuksien kokoonpanosäännösten uudistamiseen. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen: mikä on lakimiesten kanta lautamiesjärjestelmää koh-taan ja miten se on kehittynyt Wreden komiteamietinnön aikakaudelta nykyaikaan. Lakimiesten asenteiden lisäksi tutkielmassa käsitellään lautakuntainstituution yleistä historiaa ja käydään läpi maallikko-osallistumisen historiallisen kehityksen pääpiirteet. Tutkielmassa on myös kansainvälistä vertailua sisältävä osio, jonka avulla pyrin hahmottelemaan oikeudellista kontekstia ja selvittämään mahdollisia yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia erilaisten lautamiesjärjestelmien välillä. Vertailusta selviää, että muualla käytetään lautamieskokoonpanoa Suomea laaja-alaisemmin eri oikeusasteissa. Suhtautumisen selvittämisen lähdemateriaalina käytän lainvalmisteluaineistoa, valtiopäiväasiakirjoja ja oikeuskirjallisuutta. 1800-luvun lakimiesten näkemyksiä kartoitan lisäksi tutkimalla Suomen Lainopillisen Yhdistyksen keskuudessa käytyä lautamiesdiskurssia. Lisäksi tarkastelen molempien aikakausien juristien sosiaalista koostumusta yleisellä tasolla sekä suppean empiirisen havainnoinnin avulla. Lakimies-kunnan yhteiskunnallisessa asemassa tapahtuneet muutokset voivat toimia selittävinä tekijöinä tarkasteltaessa lakimiesten asenteiden muutoksia lautamiesinstituutiota kohtaan. Yhteiskunnallisten luokkaerojen kaventumisen myötä lakimiesten ja ”tavallisen kansan” erot sosiaalisessa statuksessa ovat vähentyneet. Tämän myötä lautamiehet eivät enää samalla tavalla toimi eri yhteiskuntaluokkien välisenä tulkkina. Yhteiskunnallisten muutosten myötä myös lautamiesjärjestelmästä esitettyjen perusteiden painoarvo on muuttunut, vaikkakin perustelut ovat pitkään pysyneet samanlaisina. Nykyään lakimiehet pitävät lautamiesinstituution tärkeimpänä tehtävänä tuomioistuinlaitoksen luottamuksen ylläpitämistä. Samalla argumentilla perusteltiin lautamiesjärjestelmää jo 1800-luvulla. Toisaalta lakimiesten puheenvuoroissa korostettiin yhä enemmän juridisen osaamisen tarvetta ja oikeudenkäytön professionaalisuuutta.
  • Viljanen, Maria (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielma on kontekstuaalinen oikeushistorian analyysi vuoden 1974 Itämeren suojelusopimuksen syntyvaiheista ja sen liittymisestä silloiseen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen tilanteeseen. Tutkielmassa hahmotellaan ensin miten ympäristönsuojelu ja tarkemmin pilaantumiskäsitys muuttui 1970-luvulle tultessa. Tätä muutosta arvioidaan ILA:n vuoden 1958 New Yorkin ja vuoden 1966 Helsingin kokouksen ja niin sanottujen “Helsinki Rules” materiaalin myötä. Tutkielmassa analysoidaan myös Suomen ensimmäistä YK-aloitetta vuodelta 1970 ja liitetään se osaksi ympäristöoikeuden muutosta ja vuoden 1974 Itämeren suojelusopimuksen taustoja. Tutkielmassa arvioidaan Suomen intressejä tässä muutoksessa ja pohditaan todellisia syitä sopimuksen solmimiseen sekä arvioidaan näitä tavoitteita kansainvälisessä tilanteessa. Tutkielmassa tarkentavana kirjallisuutena ja yksilönäkökulman saamiseksi on käytetty Eero Johanne Mannerin mielipiteitä. Hän eli koko aikakauden tapahtumien keskiössä ja kirjoitti nimenomaan juristinäkökulmasta ympäristönsuojelusta, mutta kirjoituksista löytyi myös tietoa tapahtumien ympäristönsuojelullisista ja poliittisista tavoitteista.
  • El Agoz, Magda (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma käsittelee Japanissa 1800-luvulla tapahtunutta laajamittaista länsimaisen oikeuden omaksumista. Japanin rajojen avautumisesta alkunsa saanut valtion tie kohti modernia suurvaltaa edellytti maan lainsäädännön perusteellista uudistamista. Japanin hallitus halusi luoda maalle kattavan ja kehittyneen oikeusjärjestyksen, jonka esikuvana päätettiin käyttää länsimaisia oikeusjärjestyksiä. Tutkielmassa tarkastellaan oikeusvertailevalla otteella tätä parikymmentä vuotta kestänyttä lainsäätämisprosessia, jonka lopputuloksena Japanin oikeusjärjestelmän voidaan lähes kokonaisuudessaan katsoa edustavan romaanis-germaanista eli mannereurooppalaista oikeusjärjestelmää. Tutkielmassa esitellään Alan Watsonin teoria oikeudellisista siirrännäisistä, ja peilataan sitä Japanin lainsäädännön länsimaistamiseen. Reseptiota eritellään sekä ulkoisesta että sisäisestä näkökulmasta, joista ensimmäinen viittaa reseption syihin ja toteuttamistapoihin, ja jälkimmäinen japanilaisten suhtautumiseen uuteen länsimaistyyliseen oikeusjärjestelmäänsä. Ymmärrettävästi näin merkittävä lainsäädännön uudistaminen vaati sopeutumista, sillä Japanin oikeusjärjestys oli koostunut lähinnä tapaoikeudesta ja uskonnollisista moraaliohjeista ennen kirjoitetun eurooppalaisen lainsäädännön omaksumista. Tutkielmassa käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti itse lainsäätämisprosessin vaiheita ja esitellään Japanin valtiomiesten punnintaa eri länsimaisten oikeusjärjestysten välillä, kun he tekivät valintaa Japaniin parhaiten soveltuvasta lainsäädännön ja hallintomuodon mallista. Erityistä huomiota annetaan siviililaille ja perustuslaille, sillä ne olivat itsestään selvästi reseption merkittävimmät lainsäädäntöratkaisut. Tutkielmassa tarkastellaan näiden kahden lain erityispiirteitä ja vertaillaan niitä länsimaisiin, etupäässä ranskalaisiin ja saksalaisiin, esikuviinsa. Olennainen osa tutkielmaa on pohdinta reseption onnistumisesta. Lopputuloksena voidaan todeta, että Japanin oikeusjärjestyksen länsimaalaistaminen kiistatta onnistui, mistä on todisteena muun muassa siviililain pysyminen voimassa lähes muuttumattomana tähän päivään asti.
  • Pettilä, Max (Helsingfors universitet, 2014)
    Mellakointia on tutkittu varsin vähän suomalaisessa oikeustieteessä. Kyseiseen ilmiöön liittyvä tutkimus on oikeustieteen sijaan keskittynyt pääosin yhteiskuntatieteisiin. Tutkielmani koskee mellakoinnin ilmiötä ja eteenkin tämän ilmiön hillitsemiseksi käytettyä kontrollipolitiikkaa. Tutkimusote on oikeushistoriallinen ja tutkielman keskeisin tutkimustavoite on analysoida mellakoinnin kontrollipolitiikassa tapahtunutta oikeudellista muutosta 2000-luvun aikana. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkielma vastaa kysymyksiin siitä, miten ja miksi mellakoinnin vastainen kontrollipolitiikka on historian aikana muuttunut. Tämän lisäksi tutkielmassa käsitellään ja analysoidaan huliganismin ja mellakoinnin taustalla vaikuttavia syitä. Poliisilla on suuri rooli mellakoinnin vastaisen fyysisen kontrollipolitiikan toteuttajana. Poliisin suorittamat kontrollitoimet ovat historian aikana olleet jatkuvan ulkopuolisen tarkkailun ja arvostelun kohteena. Vertailemalla 2000-luvulla Suomessa sattuneita mellakkatilanteita ja niiden aikaisia kontrollitoimia voidaan löytää mellakoinnin kontrollipolitiikassa tapahtuneet muutokset, sekä syyt jotka ovat johtaneet näihin muutoksiin. Käsittelen myös kontrollipolitiikan suuntauksia 2000-luvun Euroopassa. Poliisin voimavarojen osoittautuessa riittämättömiksi yhteiskunta joutuu usein turvautumaan vaihtoehtoisiin kontrollin keinoihin. Eurooppalaisista valtioista ainakin sekä Ruotsi että Ranska ovat joutuneet 2000-luvulla radikaalisti muuttamaan suhtautumistaan mellakoinnin ilmiöön.