Browsing by Subject "Otorhinolaryngology"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Rautiola, Jesper (Helsingin yliopisto, 2021)
    Amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS) on etenevä, kuolemaan johtava, neurodegeneratiivinen sairaus, jolle tyypillistä on raaja-alkuinen lihasheikkous, lihasjäykkyys ja atrofia. Noin 25-30% potilaista sairastaa bulbaarialkuista tautia, jolle tyypillistä on puheentuoton ja nielemisen häiriöt. Taudin esiintyvyys Euroopassa on 4.1-8.2 tapausta 100 000 henkilövuotta kohden. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ensisijaisesti korva-, nenä- ja kurkkutaudeille hakeutuvien ALS-potilaiden ja erityisesti bulbaarista tautia sairastavien potilaiden tyypillinen oirekirjo, mahdollinen läheteviive ja taudin kulku sekä nielemisfunktiotutkimusten käyttökelpoisuus ja hoidon tulokset. Toissijainen tavoite oli selvittää parenteraalisen ravitsemuksen ja trakeostomian esiintyvyys koko potilasryhmässä. Tutkimusta varten kerättiin kaikki Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnosoidut ALS-potilaat vuosilta 2010–2014, joita oli yhteensä 327, ja näistä 110 bulbaari-ALS-potilaita. Kaikista potilaista selvitettiin sukupuoli, taudin tyyppi ja kesto, tehdyt toimenpiteet, ja lisäksi bulbaarialkuista tautia sairastavilta nielemisfunktiotutkimuksiin, hengitys- ja nielemisoireiden alkuun, ensimmäiseen hoitokontaktiin, erikoislääkärikontaktiin sekä ensimmäiseen neurologikontaktiin liittyvää dataa. Aineisto analysoitiin käyttäen vakiintuneita tilastollisia menetelmiä. Tutkimuksessa selvisi, että korva-, nenä- ja kurkkutaudeille tyypillisesti hakeudutaan bulbaarialkuisen taudin tyyppioireiden takia. ALS-potilaiden hoitotulokset eivät merkittävästi riipu siitä, mille erikoisalalle potilas ensimmäisenä lähetetään. Lisäksi taudin insidenssi, hoitotulokset ja tehtyjen toimenpiteiden kumulatiivinen insidenssi vastaa kirjallisuuskatsauksessa ilmeneviä eurooppalaisia lukuja. Tutkimuksemme perusteella parenteraalinen ravitsemus näyttää parantavan bulbaarialkuista tautia sairastavan elinajan ennustetta, mutta hieman yllättäen huonontavan raaja-alkuista tautia sairastavan potilaan elinajan ennustetta. Tutkimus selkeyttää korva-, nenä- ja kurkkutautilääkäreille hakeutuvien potilaiden oirekuvaa ja selvittää ALS:n hoidon tilaa ja tuloksia Suomessa.
  • Sainio, Sara (Helsingin yliopisto, 2018)
    Septoplastier har traditionellt slutförts med hjälp av suturering, silikonskivor eller nästamponger. På HUCS öronklinik togs år 2015 i bruk en stapler, som fäster nässlemhinnan till nässkiljeväggens brosk och dessutom försluter nässlemhinnan genom att skjuta absorberbara stansar genom nässkiljeväggen. Syftet med denna forskning var att reda ut i vilken utsträckning staplern använts, samt hur mycket komplikationer och extra kontrollbesök staplern orsakar i jämförelse med de andra metoderna. Forskningsmaterialet utgjordes av 457 patienter som genomgått septoplasti i HNS-området under åren 2014, 2015 och 2016. Informationen samlades från patienternas operationsberättelser och sjukjournaler, och analyserades med hjälp av SPSS- och CNSS-programmen. Forskningen kunde inte påvisa någon statistiskt signifikant skillnad i komplikationsfrekvens mellan staplergruppen och kontrollgruppen. Ekvivalenstest med signifikansnivån 0,1000 gav som resultat att operationsmetoderna är likvärdiga vad gäller komplikationsfrekvensen (p=0,0099). Mängden planerade kontrollbesök var lägre i staplergruppen än i kontrollgruppen (p<0,001). Vad gäller oplanerade kontrollbesök kunde inte någon statistiskt signifikant skillnad mellan grupperna påvisas, procentuellt sett verkade staplerpatienterna dock ha något fler oplanerade kontrollbesök. Kontrollbesöken totalt kunde påvisas vara klart färre i staplergruppen (p<0,001). Resultaten av denna studie i kombination med tidigare studier, som antytt att patienterna efter operationen är lika nöjda om inte nöjdare vid användning av stapler istället för någon av de alternativa metoderna ger vid hand att användningen av stapler i septoplastier är befogad.
  • Ruutala, Henri-Mikael (Helsingfors universitet, 2017)
    BACKGROUND: An auricular keloid is an atypical progressively growing scar on the visible part of the ear, which is usually caused by piercing. Surgery, contact cryo, laser or radiofrequency ablation (RFA) combined with injection, compression and sometimes even radiation therapy are used for treatment with varying results. OBJECTIVE: The skin pigmentation and genetics are known risk factors for keloid formation. The purpose of this retrospective study was to determine whether the fair and fairly genetically isolated Finnish population differed demographically from other populations with ear keloids. Additionally we compared the effectiveness of the RFA to surgery. MATERIALS AND METHODS: 150 auricular keloid patients of the Helsinki University Hospital were categorized by demographical data and analyzed using chi-square statistics. A literature search was done resulting in 12 studies. RESULTS: The Finnish population from our patient series seemed to be demographically comparable to other populations based on our own data and literature search. The RFA was not inferior in comparison with surgery.
  • Rönnqvist, Fredrik (Helsingfors universitet, 2015)
    Målet med studien var att retrospektivt gå igenom alla patienter som opererats med ballongvidgning av näsans bihålor under åren 2009-2014, patienternas pre- och postoperativa symptom, operationsdata samt eventuella reoperationer. Informationen samlades från patienternas journaltexter och m. h. a. dessa kunde patienternas tillstånd följas upp under en i medel 2,2 års tid (6-2099 dagar) postoperativt. Alla patienter opererades i operationssal; tre fjärdedelar (76 %) under generell anestesi och en fjärdedel (24 %) under lokalbedövning. Av en ursprunglig grupp på 64 patienter kunde 60 genomgå ballongvidgning under 71 operationer utan allvarliga komplikationer; 36 patienter opererades med endast ballongvidgning och 24 med ballongvidgning + FESS. En fjärdedel (23 %) av patienterna uppsökte vård p.g.a. postoperativa problem. 13 % av patienterna behövde re-operation. Studien visar att ballongvidgning kan utföras tryggt och säkert på en heterogen grupp patienter.
  • Heinonen, Teo; Loimu, Venla; Saarilahti, Kauko; Saarto, Tiina; Mäkitie, Antti (Helsingfors universitet, 2016)
    Pään ja kaulan alueen syöpien palliatiivisesta hoidosta on vain vähän tutkimuksia, eikä suomalaisessa väestössä näitä ole ollenkaan. Tutkimuksessamme selvitimme Helsingin yliopistollisen keskussairaalan väestössä pään ja kaulan alueen syöpien palliatiivisen hoidon toimivuutta. Tutkimuksen aineisto koostui vuoden aikana kaikista syöpäklinikalla palliatiivisessa yksikössä käyneistä potilaista, joilla oli palliatiivinen hoitolinja. Aineisto kerättiin retrospektiivisesti potilastietoja tutkimalla. Potilaita oli 61 (50 miessukupuolista, keski-ikä 67 vuotta, jakauma 28-88 vuotta). Potilaista 34 (56 %) oli saanut palliatiivista sädehoitoa, 28:lla (46 %) oli PEG-letku ja 17:llä (28 %) trakeostomia. Viimeisellä käynnillään palliatiivisessa yksikössä 43 potilasta (70 %) käytti vahvoja, pitkävaikutteisia opioideja. 36 (59 %) potilasta lähetettiin erikoistuneeseen palliatiiviseen kotihoitoon hoidon palliatiivisessa vaiheessa. Neljällä potilaalla oli massiivinen verensyöksy ja yksi potilaista kuoli siihen. Yhdelle aineiston potilaista tehtiin hätätrakeostomia. 61 potilaasta 60 kuoli seuranta-aikana. Mediaanieloonjäämisaika palliatiivisesta hoitopäätöksestä oli kolme kuukautta (jakauma 0-16 kuukautta). Pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden järjestelmällinen lähettäminen palliatiiviseen yksikköön Syöpäkeskukseen näyttäisi takaavan riittävän elämän loppuvaiheen hoidon yhdistettynä paikalliseen palliatiivisen hoidon hoitoketjuun.
  • Björkman, Kajsa; Pietarinen, Petra; Mäkitie, Antti; Markkanen-Leppänen, Mari (Helsingfors universitet, 2017)
    Background: Fiberoptic endoscopic evaluation of swallowing (FEES) is an established non-invasive and radiation-safe evaluation method of the pharyngeal swallowing function. The focus is in the diagnosis of dysphagia, consideration of its treatment and in finding compensation techniques for impaired swallowing. We aimed at investigating the feasibility and outcome of FEES at our institution. Patients and Methods: The study group comprised all the 117 patients who had a FEES performed during the years 2011 and 2012 at the Department of Otorhinolaryngology – Head and Neck Surgery, Helsinki University Hospital, Helsinki, Finland. Results: Patients who were considered otherwise healthy prior to FEES presented significantly more often with globus symptoms compared with patients with a neurological disorder (p=0.009) or those diagnosed with a head and neck (HN) malignancy (p=0.011). Patients with a neurological disorder had significantly more aspiration (p=0.014), suffered more from swallowing initiation difficulties (p=0.031) and more often had a pneumonia (p<0.005) compared to the patients who had been considered healthy. Aspiration and pneumonia correlated with the underlying disease (r=0.382 p<0.005), as well as with the degree of dysphagia. Conclusions: FEES served well as a second-stage diagnostic tool for dysphagia in a multidisciplinary environment. Patients with no obvious underlying cause for dysphagia presented more often with globus, compared to patients with a diagnosed malignant tumour in the head and neck region, or with a neurological diagnosis. Aspiration, pneumonia and the degree of dysphagia correlated with the underlying cause of dysphagia.
  • Nieminen, Jorma (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee tärykalvoputkitusta ja siihen liittyen selvitettiin, millä tavalla HUS korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla työskentelevät erikoislääkärit ja erikoistumisjaksoaan suorittavat lääkärit putkittavat tärykalvon ja miten tärykalvoputkitusta voidaan harjoitella. Samalla tutkielma esittelee tutkimuksessa käytetyn tärykalvoputkitukseen soveltuvan harjoitusmallin, jota aloitteleva korva-, nenä- ja kurkkutaudeille erikoistuva lääkäri voi käyttää harjoitellakseen tärykalvoputkitusta ennen ensimmäisiä leikkauksiaan. Putkitustavassa olemme kiinnostuneet siitä, putkittavatko kaikki lääkärit samalla tavalla vai tuleeko putkituksissa eroavaisuuksia. Tavoitteena on, että mikäli kaikki putkittaisivat tärykalvot samalla tavalla, voisimme antaa leikkausta avustaville henkilöille ohjeita siitä, miten leikkaukseen voidaan valmistautua instrumenttien ym. osalta paremmin.
  • Pennanen, Juhani (Helsingfors universitet, 2016)
    Hörökorvaisuutta esiintyy 5 %:lla väestöstä ja siitä voi aiheutua psykologisia ja psykososiaalisia haittoja. Hörökorva hoidetaan yleensä kirurgisesti ennen kouluikää. Tavoitteenamme oli selvittää hörökorvapotilaiden ikä-, sukupuoli- ja puolisuusjakauma Suomessa ja verrata näitä kirjallisuuskatsauksen perusteella ulkomaisiin tutkimuksiin. Lisäksi tutkimme omassa potilasmateriaalissamme hörökorvaisuuden hoitoon hakeutumisen syitä, kirurgisessa hoidossa käytettyä analgesiamuotoa eri ikäryhmissä ja kirurgisen hoidon välittömiä komplikaatioita. Potilasmateriaalimme koostui 211:stä HYKS:n korva-, nenä-, kurkkutautien klinikalla hörökorvaisuuden vuoksi hoidetusta potilaasta. Potilaistamme 59 % oli naisia ja keski-ikä leikkaushetkellä oli 9 vuotta, mikä on alhaisempi kuin suurimmassa osassa ulkomaisista tutkimuksista. Toispuoleisen hörökorvaisuuden osuus leikatuista potilaista oli tutkimuksessamme selvästi suurempi kuin ulkomaisissa tutkimuksissa. Yleisimmät hoitoon hakeutumisen syyt olivat estetiikka (55 %:lla) ja kiusaaminen (27 %:lla). Lapsipotilaista suurin osa leikattiin yleisanestesiassa ja aikuispotilaista suurin osa paikallispuudutuksessa. Välittömiä komplikaatioita ilmeni 3 %:lla, mikä on ilmaantuvuuden suhteen keskitasoa ulkomaisiin tutkimuksiin verrattuna. Kaikki välittömät komplikaatiot olivat luonteeltaan lieviä.
  • Tötterman, Magnus (Helsingfors universitet, 2017)
    Korvaklinikalla on vuonna 2015 tehty syventävä tutkielma(1), jossa on perehdytty älypuhelimeen liitettäviin mobiileihin endoskooppiratkaisuihin. Opetushenkilökunnalle on tutkielman pohjalta syntynyt ajatus nykytekniikan paremmasta hyödyntämisestä opetusvastaanotolla. Tämän syventävän työn tarkoituksena on käsitellä opetusvastaanotolla käytettävän välineistön ja siitä muodostuvan kokonaisuuden uudistamisvaihtoehtoja. Pääpainopisteinä ovat vanhan laitteiston uudistaminen perinteisiä laitetoimittajien tarjoamia vaihtoehtoja halvemmalla, käytettävyyden ja kannettavuuden parantaminen ja lisäksi opiskelijoiden parempi osallistaminen tutkittavaan asiaan.
  • Holma, Juho Mikael (Helsingin yliopisto, 2018)
    Välikorvatulehdus on tavallinen yleensä ylähengitystieinfektion jälkitilana kehittyvä sairaus.Tavallisesti välikorvatulehdus paranee konservatiivisella hoidolla, mutta komplikaatioiden kehittyessä tarvitaan myös korvakirurgisia toimenpiteitä. Komplikaatioita esiintyy edelleen myös länsimaissa,mutta erityisen runsaasti maissa, joissa terveydenhuolto on vähemmän kehittynyt. Tässä tutkimuksessa käytiin läpi vuosina 2007-2016 HYKS Korvaklinikassa korvatulehdusten vuoksi korvakirurgisesti hoidetut potilaat (poislukien pelkkä tärykalvoputkitus). Tavoitteena oli kuvata korvatulehdusten kirurgisen hoidon nykytila HUS-alueella koskien mm. toimenpidediagnooseja, toimenpidemäärää kokonaisuutena, eri toimenpiteiden suhteellisia määriä, potilaiden ikäjakaumaa sekä syntyperää. Toimenpiteet jaoteltiin vuosittain taulukoihin, jolloin eri muuttujien kehitystä pystyttiin arvioimaan ajan funktiona. Tutkimuksessa kävi ilmi, että seuranta-ajalla leikkausten vuosittainen kokonaismäärä (noin 30-40 operaatiota) on pysynyt jotakuinkin vakiona. Akuutti ja krooninen mastoidiitti olivat odotetusti yleisimmät toimenpidediagnoosit. 90 % leikkauksista tehtiin korvantausviillosta mastoidin kautta. Eri toimenpiteiden suhteellisissa osuuksissa tapahtui tiettyjä muutoksia, jotka selittyvät lähinnä kirjaamiskäytäntöjen muuttumisella. Korvakirurgista leikkausta vaatineista potilaista suurin osa oli iältään 31 ja 70 ikävuoden välillä. Seuranta-ajan alkuvuosina leikatuista potilaista noin 15-20 prosenttia oli taustaltaan ei-kantasuomalaisia, kun taas viimeisimpinä seurantajakson vuosina tämä osuus oli noussut korkeimmillaan yli 40 prosenttiin. Vaikka korvatulehdusten hoito on nykyään tehokasta ja komplikaatiot melko harvinaisia, ei korvakirurgisten toimenpiteiden tarve HUS-alueella ole vähenemässä. (180 sanaa)
  • Kankaanpää, Hanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Nielutulehdus eli tonsilliitti on yksi perusterveydenhuollon yleisimpiä käyntisyitä. Nielutulehduksen voivat aiheuttaa monet eri mikrobit. Suurimman osan akuuteista nielutulehduksista aiheuttavat virukset. Bakteereista beetahemolyyttinen streptokokki A on tavallisin mikrobilääkkein hoidettava nielutulehduksen aiheuttaja. Yleisimmin käytetty mikrobilääke on penisilliini. Joillakin potilailla tonsilliitti toistuu useita kertoja vuodessa, tällöin puhutaan toistuvasta tonsilliitista. Toistuva tonsilliitti saattaa kehittyä myöhemmässä vaiheessa krooniseksi. Jos akuutteja tonsilliitteja esiintyy 3-4 kertaa vuodessa, voidaan harkita nielurisojen kirurgista poistoa (tonsillektomiaa). Yleisimmin taudinaiheuttaja määritetään ottamalla bakteerinäyte infektoituneiden nielurisojen pinnalta. Pinnan bakteerinäyte ei ole kuitenkaan aina riittävä tapa osoittaa taudinaiheuttajaa, sillä syvemmällä tonsillakudoksessa saattaa olla hyvinkin erilainen bakteerikirjo ja todellinen taudinaiheuttaja saattaa löytyä sieltä. Potilaan hoidossa saatetaan epäonnistua, jos antibioottikuuri on määrätty siten, että se tehoaa ensisijaisesti vain pinnan bakteereita vastaan. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää kroonisen/toistuvan tonsilliitin bakteriologiaa ja vertailla sitä aikaisempiin kirjallisuudesta löydettäviin tutkimuksiin. Aineistona käytettiin Helsingissä Laakson sairaalassa vuosina 1988-1989 tonsillektomiassa olleiden potilaiden bakteeriviljelyvastauksia. Tuloksissa huomioidut potilaat olivat iältään 16-66-vuotiaita. Tuloksissa huomioitujen bakteeriviljelyvastauksien kokonaismäärä oli 118. Potilaiden bakteeriviljelyt oli tehty nielurisan ytimen kudoksesta, pinnan kudoksesta tai molemmista. Tiedot kerättiin Exceliin, jonka avulla aineisto analysoitiin. Bakteeriviljelyvastauksista löytyi kaiken kaikkiaan 26 erilaista bakteeria. Aerobisista bakteereista eniten löytyi C-streptokokkeja, viridans-streptokokkeja ja Staphylococcus aureusta. Anaerobisista bakteereista eniten löytyi Bacteroides melaninogenicus -ryhmään kuuluvia bakteereita, fusobakteereita ja Peptostreptococcus -suvun bakteereita. Bakteerien jakautuminen pinnan ja ytimen välillä oli erilaista riippuen bakteerista: C-ryhmän beetahemolyyttinen streptokokki löydettiin useimmiten molemmista näytteistä samanaikaisesti. Kaikki kuusi muuta yleisintä bakteeria esiintyi lähes poikkeuksetta lähinnä nielurisojen ytimessä. Johtopäätöksenä tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kroonisissa/toistuvissa tonsilliiteissa varsinaisten patogeenien määritys on hankalaa, koska nielurisojen bakteriologia on hyvin runsaskirjoinen. Tutkimuksen perusteella voidaan myös todeta, että nielurisojen pinnalta otettu bakteerinäyte ei aina vastaa syvemmältä kudoksesta otettua bakteerinäytettä. Jos lääkehoito määrätään vain pintakudoksen näytteen perusteella, on se usein riittämätön. Tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia ja tuoreempaa aineistoa, jotta yksittäisiä taudinaiheuttajia voidaan osoittaa ja saada käsitys siitä, onko viljelytuloksissa tapahtunut muutosta viimeisen 20 vuoden aikana.
  • Panigrahi, Juha (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa selvitetään leuanalussylkirauhasten kasvainten taudinmääritystä ja sen vaikutusta leikkaushoidon tyypin valintaan. Aineisto koostuu HYKS:n Korvaklinikalla vuosina 2000–2010 leikatuista 83 potilaasta. Heidän sairauskertomustiedoistaan selvitettiin kaikukuvaus-, ohutneulanäyte-, magneetti-, jääleike- ja histologisten tutkimusten tulokset sekä ensi- ja uusintaleikkaukset. Hyvänlaatuisten kasvaimien osuus (70 %) kaikista kasvaimista, pleomorfisten adenoomien osuus (93 %) hyvänlaatuisista kasvaimista ja adenokystisten karsinoomien osuus (56 %) pahanlaatuisista kasvaimista olivat odotettua suuremmat. Käytännöt vaihtelivat potilaiden valikoitumisessa magneetti- ja jääleiketutkimuksiin, ja tähän tulee jatkossa kiinnittää huomiota tarkemmalla ohjeistuksella. Jääleiketutkimus vaikuttaisi olevan hyvä lisätutkimus pahanlaatuisuuden selvittelyssä edeltävän sytologisen näytteen kuuluessa luokkiin 3–5. Kymmenelle 25 syöpäpotilaasta tehtiin uusintaleikkaus taudin paljastuttua pahanlaatuiseksi. Ohutneulanäytetutkimuksen tuloksen kuuluessa luokkiin 3–5 olisi laajemmalla ensileikkauksella voitu vähentää näiden uusintaleikkausten tarvetta 50 %.
  • Koskinen, Tuomas (Helsingfors universitet, 2017)
    BACKGROUND: Complication rates following neck dissection (ND) have been assessed in many studies, but only few of those have incorporated a well-established grading system for severity. Our aim was to assess the incidence and the severity of ND complications using the Clavien-Dindo Classification of Surgical Complications (CSC) and to review possible risk factors. PATIENTS AND METHODS: Documents of the patients (n=194) who underwent ND at the Helsinki University Hospital in 2014 were retrospectively reviewed. Seventy-six patients were identified for further review as they were operated on by the same otorhinolaryngology surgery team without coinciding microvascular transfer. CSC was used to evaluate the severity of complications related to ND for the first 30 postoperative days. Statistical analyses were performed to assess possible risk factors. RESULTS: One quarter (27.6%) of the patients recovered from ND without any deviation from normal postoperative course (CSC Grade 0). More than half (57.9%) of the patients received CSC Grade I and II interventions postoperatively. Postoperative surgical intervention in the operation room (CSC Grade IIIb) was required for 14.5% of the patients. There were no life threatening complications or deaths. No statistically significant patient-related risk factors were identified. Dissection of fewer neck levels was associated with fewer complications. DISCUSSION: Complication rates were higher in this study than in other studies focusing on ND, partly due to careful registration and classification of all complications. However, infection rates were lower than in other studies and there were no life threatening complications, suggesting a good competence level of surgical management.
  • Sauru, Miro (Helsingin yliopisto, 2020)
    Healthcare in developing countries is still far from Western standards. The shortage of healthcare professionals and the lack of basic hygiene lead to millions of lost lives and life years annually. A person born to a developing country has less both quantitative and qualitative life years to expect. The main objective of health development aid is to improve the availability of medicine and healthcare while reducing mortality and increasing the quality of life. Development aid is an international effort which can be viewed as a moral obligation for industrial countries with high standards of life, but also as pragmatic Realpolitik aiming for higher global political stability. Efficient development aid requires careful planning, perseverance and multidisciplinary collaboration. Inefficiently given aid can lead to increased corruption, inequality and even slower development of the aided country. Different types of hearing loss are the greatest cause of disability globally. Infectious diseases are an exceptionally relevant cause of hearing loss in developing countries. A hearing loss in children can not only lead to problems in learning to read and write, but also to impairment in cognitive abilities, social exclusion and low socio-economic status. World Health Organization estimates six in ten childhood hearing impairments, including their secondary effects, to be preventable. In the following thesis, I will examine different types of health development aid with examples from otorhinolaryngology. I have taken Tanzania under closer examination, as it has been a primary recipient for Finnish development aid in otorhinolaryngology for the past 50 years. Additionally, I will present views about development aid and its future from both Finnish aid workers’ and Tanzanian doctors’ perspectives.
  • Silventoinen, Kaija (Helsingfors universitet, 2014)
    Nenän, nenän sivuonteloiden ja nenänielun lymfoomat ovat länsimaissa harvinaisia. Suomessa tämän tautiryhmän ilmaantuvuudesta tai potilaiden kliinisestä kuvasta ei ole aiemmin tehty kattavaa tutkimusta. Tutkimuksemme oli retrospektiivinen kvalitatiivinen tutkimus, joka perustui patologisanatomisiin diagnooseihin (PAD) ja sairauskertomustietoihin. Helsingin yliopiston patologian laitoksen näyterekisterin avulla löysimme 134 potilasta, joilla oli diagnoosina lymfooma tai plasmosytooma sinonasaalisella tai nenänielun alueella vuosina 1975 - 2013. Suuri osa vanhemmista sairaskertomuksista ei ollut käytettävissä ja siksi aineisto käsitti 89 potilasta vuosilta 1986 - 2013. Potilaiden tavallisimmat oireet olivat nenän tukkoisuus, nuha ja nenäverenvuodot. Kasvojen kipu ja välikorvan tulehdukset olivat myös yleisiä. Neljänneksellä oli suurentuneita imusolmukkeita. Yleisimmin tauti ilmeni nenänielun alueella ja tavallisin lymfooma-alatyyppi oli suurisoluinen B-solulymfooma. Keskimääräiseksi ilmaantuvuudeksi saimme Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 3,4 lymfoomatapausta vuodessa. Alue kattaa nykyisin 1,6 miljoonan väestöpohjan. Ilmaantuvuus oli nousujohteista.
  • Roininen, Jutta (Helsingfors universitet, 2016)
    Nenäverenvuoto on yleinen vaiva, joskin vain harvoin sairaalahoitoa vaativa. Suurin osa vuodoista on peräisin nenän etuosasta, ja nämä ovat usein helposti hoidettavissa. Takaosan vuodot ovat tyypillisesti hankalampia ja vaativat aggressiivisempaa hoitoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli verrata Korvaklinikan hoitomenetelmiä ja -tuloksia kansainvälisiin hoitolinjoihin ja -tuloksiin, ja selvittää onko nykyisiä hoitolinjoja aiheellista muuttaa. Tutkimuksen kohteena olivat vuonna 2010 Korvaklinikalla käyneet potilaat, joille oli sairauskertomukseen käyntidiagnoosiksi merkitty R04.0, nenäverenvuoto. Sairauskertomuksista kerättiin tiedot aineistoon, jota analysoitiin SPSS-ohjelmistolla. Nenän etuosasta peräisin olevien vuotojen hoito noudatti hyvin kansainvälisiä hoitolinjoja, lähes kaikki vuodot hoidettiin tai yritettiin hoitaa ensisijaisesti kauterisaatiolla. Takaosasta peräisin olevien vuotojen hoidossa puolestaan tulisi pyrkiä aktiivisemmin välttämään takatamponaatiota, koska se on epämukavaa ja tulee keskimäärin kalliimmaksi kuin operatiiviset toimenpiteet. Usein ongelmana oli se, ettei tarkkaa vuotokohtaa pystytty paikantamaan. Tutkimustulosten perusteella on suositeltavaa tehdä suuremmalle osuudelle potilaista nasoskopia vuotokohdan paikantamiseksi, ja sen yhteydessä yrittää hoitaa vuoto elektrokauterisaatiolla. Tämän epäonnistuessa suositellaan siirtymään herkemmin operatiiviseen hoitoon takatamponaation sijaan.
  • Taipale, Anni; Pelkonen, Tuula; Taipale, Marko; Roine, Irmeli; Bernardino, Luis; Peltola, Heikki; Pitkäranta, Anne (2011)
  • Nokso-Koivisto, Johanna; Blomgren, Karin; Aaltonen, Leena-Maija; Lehtonen, Lasse; Helmiö, Päivi (2019)
    Objectives: Patient injuries in children can have lifelong effects on the patient and a marked impact on the whole family. The aim of this study was to identify the errors and incidents leading to patient injuries in pediatric otorhinolaryngology (ORL) by evaluating accepted patient injury claims. Methods: The records of all accepted patient injury claims in ORL between 2001 and 2011 were searched from the nationwide Patient Insurance Centre registry. Pediatric injuries were reviewed and evaluated in detail, and factors contributing to injury were identified. Results: In the 10-year study period, 17 (7.6%) of the 223 patient injuries occurred in children, and of these, 15 (88%) were considered operative care. The median age of the patients was 8 years (range 3-16 years). All operations were performed as daytime elective surgery and by a fully trained specialist in 93% of the cases. One-half of the cases were routine surgeries for common ORL diseases. The most common incidences were incomplete surgery, retained gauze or foreign body, injury to adjacent anatomic structure, and insufficient charts or instructions (each occurred in 3 cases). The most frequent consequence was burn (n = 4). One child died because of post-tonsillectomy hemorrhage. Conclusions: Patient injuries in pediatric ORL are strongly related to surgery. Most injuries occurred after routine operations by a fully trained specialist. Clinicians should be aware of the most likely scenarios resulting in claims.
  • Hildén, Erik Oscar Johannes (Helsingfors universitet, 2012)
    Pään ja kaulan alueen schwannoomien hoitotuloksia ei ole tutkittu aikaisemmin Suomessa. Kyseessä on harvinainen kasvain ja siksi HYKS korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan suuri väestöpohja antaa mahdollisuuden tähän tutkimukseen. Tutkimuksessa on selvitetty pään ja kaulan alueen ekstrakraniaalisten schwannoomien kliinisiä piirteitä ja hoitotuloksia. Tutkimus on tehty keräämällä retrospektiivisesti sairaskertomustiedot kaikista HYKS korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan, vuosien 1987 ja 2008 välillä, hoitamista schwannoomista (N=47). Schwannoomat ilmenevät erittäin heterogeenisin oirein. Hoito on pääasiassa kirurginen. Tähän liittyy kuitenkin tällä alueella leikkauksen jälkeisiä lyhyt- ja pitkäaikaisoireita. Yksikään kasvain ei kuitenkaan seurannassa malignisoitunut tai uusinut. Tulokset olivat hyvin samansuuntaiset kuin vastaavissa muissa kirjallisuudessa raportoiduissa tutkimuksissa
  • Wikberg, Sanna (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää Ramsay Huntin (RH) oireyhtymän kliinistä kuvaa ja määrittää kasvohalvauksen pitkäaikaisennustetta RH potilailla. Lisäksi haluttiin selvittää onko ennuste edelleen huonompi kuin idiopaattisessa kasvohalvauksessa, Bellin pareesissa sekä miten potilaat ovat toipuneet muista oireyhtymään liittyvistä oireista. Tutkimusmenetelminä oli HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikan sairaskertomuksista kerättyyn tietoon perustuva 120 potilaan potilasasiakirjatutkimus sekä potilaiden vastauksiin perustuva 81 potilaan kyselytutkimus. Vain 16%:lla potilaista rakkulat ja kasvohalvaus esiintyivät samanaikaisesti. Rakkulat sijaitsivat suun ja korvan lisäksi myös muualla kasvoissa ja ylävartalolla. Tavallisimmat muut oireet olivat korvakipu, tasapainohäiriö ja kuulonlasku. Lääkehoidetuilla paranemisennuste oli lähellä Bellin pareesin tasoa. Jälkioireista yleisimmät olivat korvien soiminen, huimaus tai tasapainohäiriö ja lisääntynyt kyyneleritys. Vaihtelevan kliinisen kuvan vuoksi RH oireyhtymä tulee pitää mielessä kaikkien kasvohalvaus- ja vyöruusupotilaiden kohdalla, jotta ennustetta parantava lääkitys aloitettaisiin tarpeeksi nopeasti.