Browsing by Subject "Perusoikeudet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Viljanen, Jukka; Ojanen, Tuomas; Scheinin, Martin (2009)
  • Mäenpää, Olli; Scheinin, Martin (2009)
  • Ojanen, Tuomas; Scheinin, Martin (2009)
  • Hallberg, Pekka; Ervo, Laura; Pohjolainen, Teuvo; Mäenpää, Olli; Scheinin, Martin (2009)
  • Hidén, Mikael; Tuori, Kaarlo; Joutsamo, Kari (2009)
  • Ilveskivi, Paula; Viljanen, Jukka; Ojanen, Tuomas (2009)
  • Ojanen, Tuomas; Tiilikainen, Teija (2009)
  • Scheinin, Martin; Viljanen, Jukka; Huhtanen, Raija; Sakslin, Maija; Tuori, Kaarlo (2009)
  • Pohjolainen, Teuvo; Koskinen, Pekka; Scheinin, Martin; Hidén, Mikael; Saraviita, Ilkka (2009)
  • Rosas, Allan; Kalima, Kai; Nieminen, Liisa; Helander, Voitto; Viljanen, Veli-Pekka; Suksi, Markku; Hidén, Mikael; Jyränki, Antero; Saraviita, Ilkka; Tuori, Kaarlo; Konstari, Timo; Mäenpää, Olli; Tähti, Aarre; Wiberg, Matti; Sipponen, Kauko; Pohjolainen, Teuvo; Myllymäki, Arvo; Joutsamo, Kari; Eilavaara, Pertti; Eriksson, Lars D.; Koskenniemi, Martti; Meres-Wuori, Ora (2009)
  • Hidén, Mikael; Tuori, Kaarlo (2010)
  • Viljanen, Veli-Pekka (2010)
  • Kauppi, Konsta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan kameravalvontaa osana yhteiskuntaa ja osana rikosoikeusjärjestelmää. Ihmisistä kerätään nykyään runsaasti tietoja, ja ihmiset myös luovuttavat itsestään tietoja muiden käyttöön tietoisesti tai tiedostamatta. Massavalvonta ja big data ovat käsitteitä, jotka kuvastavat nykyajan informaatioyhteiskuntia ja datataloutta, jossa tiedolla on aiempaa suurempi merkitys. Tietoa voidaan kerätä monin eri tavoin; yksi keino on kameravalvonta. Osa valvontakameroiden keräämistä tiedoista ovat hyvinkin henkilökohtaisia, kun taas joitakin tietoja annamme ihan mielellämme itsestämme, jos koemme saavamme vastineeksi jotakin. Joskus puolestaan emme välttämättä haluaisi altistaa itseämme tietojen keruulle ja valvonnalle. Tähän kuitenkin saatetaan päätyä, jos jonkin hyväksyttävän tavoitteen nimissä pystytään saavuttamaan jotakin arvokasta, joka palvelee yksilöä tai laajemmin koko yhteiskuntaa. On myös mahdollista, että emme edes tiedä, missä ja milloin meistä on kameravalvonnan keinoin hankittu tietoja tai mihin näitä tietoja on hyödynnetty. Valvontakameroita käyteään erityisesti rikosten ehkäisyssä ja selvittämisessä. Kameroita käytetään nykyään myös moniin muihin tarkoituksiin, kuten työpaikan tuotantoprosessien varmistamiseen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseen, turvallisuuden tunteen lisäämiseen, tehokkaampien valvontakäytäntöjen toteuttamiseen, jälkikäteiseen faktantarkistukseen ja puhtaasti viihteellisiin tarkoituksiin sekä moniin muihin. Kameravalvonta on siten hyvin moninainen ilmiö, joka on yleisesti koettu yhteiskunnissa kuitenkin hyväksyttäväksi. Kameravalvonta liittyy vahvasti niin yksityisyyden ja yksityiselämän suojaan kuin henkilötietojen suojaankin. Suomessa ei ole kuitenkaan nimenomaisesti kameravalvontaa koskevaa yleislakia, jollainen esimerkiksi Ruotsin lainsäädännössä on (kamerabevakningslag 2018:1200). Kameravalvonta ei kuitenkaan ole jäänyt Suomessa täysin sääntelemättä, sillä lainsäädännöstämme on johdettavissa kameravalvonnan käytölle pelisääntöjä ja reunaehtoja useasta eri suunnasta. Myös EU:n tietosuojalainsäädäntö asettaa kameravalvonnalle rajoja. Voidaan puhua yhtäältä laillisesta kameravalvonnasta ja toisaalta laittomasta kameravalvonnasta. Viime kädessä rikoslaki asettaa rajat rikosoikeudellisesti moitittavalle menettelylle kameravalvonnassa. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaatteen mukaisesti ketään ei saa tuomita sellaisesta teosta, joka ei ole tekohetkellä laissa nimenomaisesti säädetty rangaistavaksi. Rikosoikeudellisen säännön tulee olla selkeä ja täsmällinen. Yksilöllä tulee olla kyky tietää, mikä on rikosoikeudellisesti moitittavaa ja paheksuttavaa kameravalvontaa, jotta yksilö pystyy mitoittamaan oman toimintansa oikein. Laillisuusperiaate asettaa vaateita myös lainsäätäjälle, sillä rikosoikeudelliset säännöt on kyettävä muotoilemaan sanamuodoltaan niin, että rangaistavan käyttäytymisen ala on mahdollisimman hyvin ennakoitavissa. Ideaalitilanteessa tunnusmerkistöstä käy selvästi ilmi, mitä tarkoitusta varten tietty käyttäytymismalli on kriminalisoitu. Rikosoikeudellisesti moitittavaa kameravalvontaa voi lähestyä esimerkiski itse kuvaamisteon tai kuvadatan levittämisen kautta. Laittomalle kameravalvonnalle rangaistavuuden rajat asettavat tällöin ennen muuta rikoslain (39/1889) salakatselua ja salakuuntelua koskevat tunnusmerkistöt sekä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) kriminalisointi. EU:n tietosuoja-asetuksen vastaisesta menettelystä voi vain rajoitetusti seurata rikosoikeudellinen seuraamus. Tunnusmerkistöjä ja oikeuskäytäntöä tarkastelemalla ilmenee, että kriminalisoitu kameravalvonta on sidottu muiden tunnusmerkistötekijöiden ohella pitkälti alueellisiin edellytyksiin, joiden perusteella teon moitittavuutta arvotetaan. Tällöin suojeluintressin toteuttaminen – yksityisyyden suoja – on sidottu katseltavan tai tarkkailtavan henkilön fyysiseen sijaintiin. Sääntelyn hyväksyttävyyttä voi tällöin perustellusti tarkastella kriittisesti huomioiden esimerkiksi Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö itsemääräämisoikeuteen ja henkilötietojen suojaan liittyen. Rikosoikeudelliset tulkintaopit rajoittavat kuitenkin sitä, missä määrin pelkkä suojelutavoite määrittää rangaistavuuden alaa. Jos monitulkintainen yksityisyyden suoja sidotaan kriminalisoinneissa alueellisiin edellytyksiin, kriminalisointien hyväksyttävyyden arvioimisen mittapuuna oikeushyvien suojelun periaate on merkittävässä roolissa. Nykyistä kameravalvontasääntelyä ei voida pitää rikosoikeudellisesti täysin ongelmattomana eikä selkeänä.
  • Laitinen, Sara (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sosiaalinen media on muuttanut olennaisesti ihmisten tapoja jakaa tietoa sekä kommunikoida. Sosiaalinen media on lisäksi herättänyt huolia yksityisyydestä sekä sen suojaamisesta, joten myös lasten oikeus yksityisyyteen sosiaalisen median kontekstissa on ajankohtainen oikeudellinen kysymys. Tässä tutkielmassa tarkastellaan lasten oikeudellista asemaa osana sosiaalista mediaa tilanteissa, joissa lapsen oma vanhempi toimii lapsen tietojen julkaisijana. Tutkimusten mukaan 22 %:lla 15–16-vuotiasta suomalaislapsista vanhemmat olivat julkaisseet lapsensa tietoja ilman luvan kysymistä lapselta. Tutkielmassa tarkastellaan lapsille ihmis- ja perusoikeutena taattua yksityisyyden suojaa sosiaalisen median kontekstissa. Tarkoituksena on arvioida, mitä lapsen yksityisyyden suojan erityispiirteet ovat, kenen vastuulla lapsen yksityisyyden suojaaminen on ja millä tavoin sitä suojataan sosiaalisessa mediassa. Lisäksi tutkitaan, voidaanko lapsen yksityisyyden suojaa rajoittaa vanhemman sananvapauden perusteella. Tutkimuskohteena ovat lapsille taatut perus- ja ihmisoikeudet, tietosuojalainsäädäntö sekä lapsen oikeudet. Näitä kysymyksiä tarkastellaan lainopillisesti systematisoimalla voimassa olevaa oikeutta. Lapsen yksityisyyden määrittämisen ongelmana on ristiriita lapsen autonomian sekä muista riippuvaisuuden ja suojan tarpeen välillä. Lapsen kyky määrätä omasta yksityisyydestään on rajallinen ja vanhemmat käyttävät päätäntävaltaa useissa lasta ja tämän yksityisyyttä koskevissa asioissa. Kuitenkin lapsilla on yhtäläinen oikeus yksityisyyden suojaan kuin aikuisillakin, ja on vanhemman tehtävä huolehtia tämän oikeuden toteutumisesta. Lapsen yksityisyyden suojaamisessa tulee huomioida lapsen etu sekä lapsen omat näkemykset hänestä julkaistavasta tiedosta. Lähtökohtaisesti lapsen tietojen julkaisemiselle tarvitaan myös lapsen oma suostumus. Lapsesta julkaistavien tietojen osalta on merkitystä sillä, millaista tieto on ja kuinka laajalle joukolle tieto julkaistaan. Mitä suuremmalle joukolle ja mitä arkaluonteisempaa tietoa julkaistaan, sitä todennäköisemmin kyseessä on lapsen yksityisyyden suojan loukkaus. Lapsen yksityisyyttä sosiaalisessa mediassa suojataan muun muassa tietosuojalainsäädännön ikärajoilla sekä sosiaalisen median palveluntarjoajien erityisesti lapsia koskevilla käyttöehdoilla, mutta lapsen viimesijainen suojaaminen on jätetty vanhempainvastuunkantajan harteille. Kun lapsen yksityisyyden suojaaminen on vanhemman vastuulla, niin lapsen keinot suojautua vanhempien tekemiltä julkaisuilta ovat heikot. Tutkielmassa korostetaan vanhempien velvollisuutta suojata lasta sekä huomioida tälle taatut oikeudet myös arjessa. Lähtökohtaisesti lainsäädäntö ei takaa lapsen yksityisyyden suojalle vahvempaa asemaa perus- ja ihmisoikeutena kuin muillekaan perusoikeuksille. Oikeuskäytännössä vanhemman ja lapsen oikeuksien ollessa vastakkain on kuitenkin lähtökohtaisesti päädytty painottamaan lapsen oikeusasemaa vahvempana, sillä lapset ovat lähtökohtaisesti heikommassa asemassa sekä tarvitsevat suojelua muilta.
  • Tiilikainen, Teija; Ojanen, Tuomas (2008)
  • Kansanniva, Ella (Helsingin yliopisto, 2021)
    Oikeus maksuttomaan perusopetukseen on merkittävä perus- ja ihmisoikeus, joka on suojeltu Suomen perustuslaissa (731/1999) ja useissa Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Oikeus perusopetukseen vaarantui kuitenkin covid-19-pandemian vuoksi, kun suojeltiin toisia perus- ja ihmisoikeuksia, ennen kaikkea oikeutta elämään, terveyteen ja turvallisuuteen. Tutkielman ydin on kysymys siitä, miten oikeus perusopetukseen on toteutunut covid-19-pandemian aikana poikkeusoloissa Suomessa vuosien 2020-2021 aikana. Muun muassa perustuslain 6 §:ssä turvatulla yhdenvertaisuuden periaatteella on keskeinen merkitys sivistyksellisten oikeuksien toteutumisessa, joten tutkin myös, miten se on toteutunut. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, mikä on ollut perusopetuksen rajoittamisen lainsäädäntöpohja poikkeusolojen aikana ja miten toimivalta on jakautunut. Tutkielmassa pohditaan vielä, miten jotkut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen turvaamat erityiset oikeudet, kuten lapsen etu, ovat toteutuneet perusopetuksessa poikkeusoloissa. Tutkielman metodina on voimassa olevaa oikeutta tarkasteltaessa lainoppi. Toisena metodina on kvalitatiivinen empiirinen oikeustutkimus, jossa selvitetään muun muassa havainnoinnin, haastattelujen ja asiakirja-aineistojen pohjalta ulkoa päin oikeuden vaikutuksia ja toteutumista. Covid-19-pandemian kaltaisten poikkeusolojen toimivaltuuksista säännellään perustuslain 23 §:ssä, Suomea velvoittavissa ihmisoikeussopimuksissa ja valmiuslaissa (1552/2011). Perusopetusta on rajoitettu poikkeusoloissa keväällä 2020 valmiuslain nojalla ja keväällä 2021 normaalilainsäädännöllä tartuntatautilain ja perusopetuslakiin (628/1998) säädetyn 20a §:n keinoin. Perusopetusoikeus ei ole toteutunut täysimääräisesti poikkeusoloissa etäopetuksessa. Myös yhdenvertaisuuden toteutuminen on riippunut muun muassa koulun ja kunnan sijainnista, digitaalisten laitteiden saatavuudesta ja tekniikan hallitsemisesta, oppimisen tuen saamisesta ja laadukkuudesta, kouluaterian tarjoamisesta, kielen osaamisesta, vanhempien avusta, kotioloista ja poikkeusolojen aiheuttamasta kuormituksesta. Lapsen etu ei ole aina saanut vaadittavaa huomiota päätöksenteossa. Tutkimuksen pääteesejä ovat, että lapsen etu toteutuu parhaiten lähiopetuksessa ja että etäopetukseen siirtyminen on covid-19-pandemian leviämisen ehkäisemiseksi viimesijainen keino.
  • Brandt, Nea (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö on merkittävä ongelma, joka jää herkästi havaitsematta. Tutkielman aiheena on ulkomaalaisten työntekijöiden kokema työsyrjintä ja hyväksikäyttö tarkasteltuna erityisesti perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta. Työsyrjintään liittyen on runsaasti niin kansallista kuin kansainvälistä sääntelyä, jonka tarkoituksena on turvata työntekijän oikeuksia ja ehkäistä mahdollisia hyväksikäyttötilanteita, mutta kokemuksen mukaan vaikuttaa siltä, etteivät ne toimi riittävän tehokkaasti. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ulkomaalaisilla työntekijöillä on korkeampi riski joutua hyväksikäytetyksi työmarkkinoilla, mikä tulisi huomioida paremmin työvoiman suojelussa ja sen ennaltaehkäisemisessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää erityisesti lainopin ja oikeussosiologian metodein, millaisia ulkomaalaisiin työntekijöihin liittyviä perus- ja ihmisoikeusliitännäisiä ongelmia esiintyy työmarkkinoilla. Pyrin selvittämään eri perus- ja ihmisoikeuksien kautta sitä, minkälaisia käytännön haasteita työelämässä ulkomaalaiset työntekijät kokevat. Tarkoituksena on selvittää, kuinka yhdenvertaisuus toteutuu ulkomaalaisten työntekijöiden osalta ja kuinka syrjinnän kieltoa noudatetaan työelämässä. Tutkielman tavoitteena on selvittää se, mahdollistaako nykyinen lainsäädäntö tietyissä määrin ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä laillisin keinoin ja mitä keinoja hyväksikäyttöön puuttumiseksi on nykyisellään. Lisäksi tutkielmassa selvitetään nykyisiä valvontakeinoja ja hyväksikäytön seuraamuksia sekä puuttumiskeinojen toimivuutta. Tutkielma osoittaa sen, että ulkomaalaisten kokema hyväksikäyttö on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, jonka ehkäisemiseen ja puuttumiseen tarvitaan uusia ja kehittyneempiä keinoja. Tutkimusta ulkomaalaisten työntekijöiden kokemasta hyväksikäytöstä olisi syytä tuottaa lisää, jotta ilmiö ymmärretään paremmin ja sen haasteisiin voidaan puuttua tehokkaammin. Lainsäädäntö ei riittävästi nykyisellään suojaa ulkomaalaisia työntekijöitä hyväksikäytöltä, jolloin perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen vaarantuu. Lisäksi työsyrjinnän ja hyväksikäytön valvonnassa on haasteita ja ristiriitaisuuksia, sillä valvontatoimivalta on jakautunut riippuen siitä, tapahtuuko syrjintä työelämässä vai muilla elämän osa-alueilla. Viranomaisten toimintaa on kehitettävä ja hyväksikäyttötapaukset tunnistettava mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esimerkiksi viranomaisten koulutuksia lisäämällä sekä valvontakeinoja ja -toimivaltaa selkiyttämällä.
  • Lehto, Heli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassani tarkastelen ruuhkautumista hyväksyttävänä perusteena viivästymisille hallintomenettelyssä ja etenkin perustoimeentulotuen Kela-siirron yhteydessä vuonna 2017. Metodini on lainopillinen. Kela-siirto on nähty yhdeksi merkittävimmistä uudistuksista koko Suomen sosiaaliturvan historiassa. Muutos vaikutti Suomen sosiaaliturvajärjestelmään sekä kuntien sosiaalityöhön. Kyse oli perustoimeentulotuen myöntämisen ja maksatuksen siirrosta Kelalle. Ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki jäi yhä kuntien vastuulle. Siirryttiin siis kahden toimijan malliin. Perustoimeentulotuen Kela-siirrolla tavoiteltiin yhdenmukaisuutta ratkaisukäytäntöihin. Yhdenvertaisuus selkeänä päätavoitteena korostui. Tavoitteena oli myös alikäytön vähentyminen, yhdenluukun-periaate, julkisen talouden säästöt, toiminnan tehostaminen ja henkilöstöresurssien tehokkaampi käyttö. Tavoiteltavien pyrkimysten sivutuotteena aiheutui valtava toimeentulotukihakemusten ruuhkautuminen Kelassa vuonna 2017. Eduskunnan oikeusasiamiehelle tuli siirtovuonna 857 kantelua koskien toimeentulotukea. Hallintoasian käsittelyn viivytyksettömyys on yksi merkittävä hyvän hallinnon tae, joka on taattu Suomen perustuslain 21 §:ssä. Perustuslakia konkretisoi viivytyksetöntä käsittelyä koskevat lainsäännökset muunmuassa toimeentulotukilaissa sekä hallintolaissa. Viivytyksettömyyttä taataan myös EU:n perusoikeuskirjan 41 artiklassa sekä EIS:n 6(1) artiklassa. Viivytyksettömyys on sitä tärkeämpää, mitä merkityksellisemmästä edusta tai oikeudesta on kyse. Toimeentulotukihakijalla oma intressi – eksistenssiminimi – on korostuneen merkittävä. Toimeentulotuki on viimesijainen ja samalla toissijainen tarveharkintainen rahallinen etuus, joka turvaa välttämätöntä toimeentuloa. PL 19 §: ssä säädetään oikeudesta välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon. Toimeentulotuen toissijaisuus tarkoittaa, että toimeentulotuki turvaa toimeentuloa silloin, kun tuloja ei ole mistään muualta saatavissa. Toimeentulotukilaissa säädetään kiinteistä lakisääteisistä määräajoista toimeentulotukihakemuskäsittelyyn. Puolestaan hallintolain 23 §:ssä korostetaan yleisemmällä tasolla hallintomenettelyn viivytyksettömyyttä. Kansainvälisen sääntelyn valossa viivytyksettömyydestä on voitu tietyin perustein joustaa. EU:n perusoikeuskirjan 41 artiklan sääntelemästä joutuisuudesta on voitu poiketa mm. vetoamalla kohtuullisuuden periaatteeseen, tapauskohtaisiin olosuhteisiin tai asian vaikeuteen sekä monimutkaisuuteen. Nämä kriteerit eivät kuitenkaan perustele kansallisen kantelukäytännön valossa viivytyksiä perustoimeentulotuen myöntämisessä. Ruuhkautumista ei voida nähdä hyväksyttävänä perusteena poiketa joutuisuus-vaatimuksesta. EIS 6(1) artikla koskee välittömästi vain oikaisuvaatimusmenettelyä, mutta käytän oikeudellista sääntelyä ja oikeuskäytäntöä tältä osin vertailuaineistona ensiasteen hallintomenettelyn tarkastelussa. 6 (1) artikla takaa viivytyksettömyyttä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena. Hyväksyttävinä perusteina viivästyksiin on linjattu EIT:ssa asiaruuhkan purkutoimet, asian vaikeus ja monimutkaisuus, valittajan intressi, asian luonne sekä viranomaisen toiminta. Pohdin lopuksi Kela-siirron ja sen aiheuttaman ruuhakutumisen hyväksyttävyyttä perusteena joustaa viivytyksettömyydestä hyvän hallinnon takeena. Käsittelen vaikutuksia perustoimeentulon turvaan ja yksilön perusoikeutta sosiaaliturvaan sekä oikeusturvasäännöksen takaamaan hyvään hallintoon eli muun muassa viivytyksettömään käsittelyyn. Kela-siirto kuvastaa mielestäni hyvin Pro gradu -tutkielmani aihepiiriä “Modernin hallinnon muuttuva oikeus”. Kela-siirto pitää sisällään digitalisaatiota, kuten sähköiseen järjestelmään siirtymistä sekä sitä kautta kustannussäästöihin ja toiminnan tehostamiseen tähtääviä tavoitteita. Vaikka Kela-siirto ja sitä kautta ruuhkautuminen aiheuttikin sadoille tuhansille hallinnon asiakkaille oikeudenloukkauksia, on sen valtakunnallisuus, uusi sähköinen järjestelmä ja yhdenvertaisuuspyrkimykset nähtävä tulevaisuutta parempaan suuntaan kehittävänä uudistuksena. Muutos kuvastaa myös arvomaailman muutosta: hallinnon asiakkaalla on yhä enemmän oikeuksia suhteessa velvollisuuksiin. Menettelytakeena viivytyksettömyys suojaa yksilöä julkisen vallan käytöltä. Kela-siirto voidaan nähdä askeleena kohti nykypäivän yhä parempaa hyvää hallintoa. Maailmanlaajuinen ja ennakoimaton koronavirus-pandemia (COVID-19) väistämättä asettaa viivytyksettömyyden hyvän hallinnon takeena ja ruuhkautumisen − hyväksyttävänä perusteena poiketa viivytyksettömyydestä − aivan uusiin mittasuhteisiin