Browsing by Subject "Pohjanlahti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Finér, Leena; Lepistö, Ahti; Karlsson, Kristian; Räike, Antti; Härkönen, Laura; Huttunen, Markus; Joensuu, Samuli; Kortelainen, Pirkko; Mattsson, Tuija; Piirainen, Sirpa; Sallantaus, Tapani; Sarkkola, Sakari; Tattari, Sirkka; Ukonmaanaho, Liisa (Elsevier, 2021)
    Science of The Total Environment 762 (2021), 144098
    More reliable assessments of nutrient export to surface waters and the Baltic Sea are required to achieve good ecological status of all water bodies. Previous nutrient export estimates have recently been questioned since they did not include the long-term impacts of drainage for forestry. We made new estimates of the total nitrogen (N), total phosphorus (P) and total organic carbon (TOC) export from forests to surface waters at different spatial scales in Finland. This was done by formulating statistical equations between streamwater concentrations and climate, soil, forest management and runoff variables and spatial data on catchment characteristics. The equations were based on a large, long-term runoff and streamwater quality dataset, which was collected from 28 pristine and 61 managed boreal forest catchments located around Finland. We found that the concentrations increased with temperature sum (TS), i.e. from north to south. Nitrogen, P and TOC concentrations increased with the proportion of drained areas in the catchment; those of N and TOC also increased with the proportion of peatlands. In contrast, with the increasing concentrations of N and TOC with time, P concentrations showed a decreasing trend over the last few decades. According to our estimates, altogether 47,300 Mg of N, 1780 Mg of P and 1814 Gg of TOC is transported from forest areas to surface waters in Finland. Forest management contributes 17% of the N export, 35% of the P export and 12% of the TOC export. Our new forest management export estimates for N and P are more than two times higher than the old estimates used by the environment authorities. The differences may be explained by the long-term impact of forest drainage. The spatial results indicate that peatland forests are hotspots for N, P and TOC export, especially in the river basins draining to the Gulf of Bothnia.
  • Reuter, Maija (University of Helsinki, 1961)
  • Pitkänen, Heikki (National Board of Waters and the Environment, 1994)
    Publications of the Water and Environment Research Institute 18
    Suomen rannikkovesien rehevöityminen: jokivesien tuomien ravinteiden alkuperä, käyttäytyminen ja vaikutukset.
  • Erkkilä, Anttoni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Gulf of Bothnia was simulated with NEMO sea model and LIM3 sea ice model. The results were used to count ice area, ice thickness, ice season length and the dates for freezing ang thawing. Results contained years from 1975 to 2059 but only years from 2006 were mostly used. Before 2006 the model was forced with a statistical history run. It was compared to thickness observations and the ice model was considered reliable enough. Atmospheric forcings became from three earth system models and two emission scenarios. With smaller emissions results about ice conditions and its trends vary between model runs with different focings a lot more than with higher emissions. In many case a propability distribution was used on results unlike on earlier similar researches which have mostly used only medians of ice parameters. Propability distribution for ice area was made using cumulative Gumbel probability distribution which enabled counting time periods longer than the time series. It also increased the reliability of extreme results. According to the results the northen part of the Bay of Bothnia freezes in every winter at 2050s. Ice thickness is 80cm at the most and median is 50cm. In almost every result southern part of the Bothnian Sea has over 50% chance for ice to occur and the median of thickness is more than 10cm. Length of the ice season close to 2050s can exeed 150 days often at the northen Bay of Bothnia but elsewhere it is closer to 100 days and varies a lot. The counted propability distributions for ice area let us suspect that a part of the Bay of Bothnia would remain unfreezed at least once every 30 years or more propably every 20 years in years from 2006 to 2059. In contradiction, not much can be said about large areas, because results vary a lot about wheter the whole Gulf of Bothnia can be expected to freeze close to 2050s.
  • Armelius, Nina; Ekman, Birgit; Heinänen, Marjatta; Pärnänen, Anu; Ristola, Mirja (Merentutkimuslaitos, 1977)
    Merentutkimuslaitoksen julkaisu 242
  • Kauppila, Pirkko (Finnish Environment Institute, 2007)
    Monographs of the Boreal Environment Research 31
    The tackling of coastal eutrophication requires water protection measures based on status assessments of water quality. The main purpose of this thesis was to evaluate whether it is possible both scientifically and within the terms of the European Union Water Framework Directive (WFD) to assess the status of coastal marine waters reliably by using phytoplankton biomass (ww) and chlorophyll a (Chl) as indicators of eutrophication in Finnish coastal waters. Empirical approaches were used to study whether the criteria, established for determining an indicator, are fulfilled.The first criterion (i) was that an indicator should respond to anthropogenic stresses in a predictable manner and has low variability in its response. Summertime Chl could be predicted accurately by nutrient concentrations, but not from the external annual loads alone, because of the rapid affect of primary production and sedimentation close to the loading sources in summer. The most accurate predictions were achieved in the Archipelago Sea, where total phosphorus (TP) and total nitrogen (TN) alone accounted for 87% and 78% of the variation in Chl, respectively. In river estuaries, the TP mass-balance regression model predicted Chl most accurate when nutrients originated from point-sources, whereas land-use regression models were most accurately in cases when nutrients originated mainly from diffuse sources. The inclusion of morphometry (e.g. mean depth) into nutrient models improved accuracy of the predictions.The second criterion (ii) was associated with the WFD. It requires that an indicator should have type-specific reference conditions, which are defined as “conditions where the values of the biological quality elements are at high ecological status”. In establishing reference conditions, the empirical approach could only be used in the outer coastal waters types, where historical observations of Secchi depth of the early 1900s are available. Most accurate prediction was achieved in the Quark. However, the average reference values in the outer coastal types are underestimated in sites near the zone of the inner coastal waters. In the inner coastal water types, reference Chl, estimated from present monitoring data, are imprecise - not only because of the less accurate estimation method - but also because the intrinsic characteristics, described for instance by morphometry, vary considerably inside these extensive inner coastal types. As for phytoplankton biomass, the reference values were less accurate than in the case of Chl, because it was possible to estimate reference conditions for biomass only by using the reconstructed Chl values, not the historical Secchi observations. An paleoecological approach was also applied to estimate reference conditions for Chl. In Laajalahti, an urban embayment off Helsinki, strongly loaded by municipal waste waters until 1986, reference conditions prevailed in the mid- and late 1800s. The recovery of the bay from pollution has delayed as a consequence of benthic release of nutrients. Laajalahti will probably not achieve the good quality objectives of the WFD on time.The third criterion (iii) was associated with coastal management including the resources it has available. Analyses of Chl are cheap and fast to carry out compared to the analyses of phytoplankton biomass and species composition; the fact which has an effect on number of samples to be taken and thereby on the reliability of assessments. However, analyses on phytoplankton biomass and species composition provide more metrics for ecological classification, the metrics which reveal various aspects of eutrophication contrary to what Chl alone does.
  • Strandell, Anna; Tiitu, Maija; Ijäs, Asko; Lappalainen, Juho; Oinonen, Kari (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/2020
    Euroopassa ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle rannikko- ja merimatkailulle nähdään olevan paljon potentiaalia. Pohjanlahdella asiantuntijat arvioivat matkailun voivan kasvaa noin 30-50 % nykyisestä sekä potentiaalisen kysynnän että kestävän kasvun näkökulmasta. Vapaa-ajan asumisen arvioitiin yleisesti voivan kasvaa kestävästi enintään 30 % nykyisestä tasosta. Tunnistetuista potentiaalisista matkailun kehittämiskohteista suurin osa on luontomatkailun ja kulttuuriympäristön kohteita. Myös veneilyn ja purjehduksen sekä kalastusmatkailun ja kaupunkimatkailun kehittämiseen nähdään potentiaalia. Jotta matkailusta saataisiin Pohjanlahden alueella paikallisesti enemmän taloudellista hyötyä, alueen pääosin matalan profiilin matkailun liiketoimintamallia (low-profile tourism) tulisi pyrkiä kohottamaan räätälöidyn matkailun liiketoimintamalliksi (niche tourism). Räätälöidyn matkailun malli tarkoittaa pidemmälle jalostettuja ja kohdennettuja matkailupalveluita, jotka liittyvät esimerkiksi kokemuksellisuuteen, yksilöllisyyteen, ylellisyyteen, luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiseen ja paikallisiin erityispiirteisiin. Räätälöidyn matkailun kehittäminen voi tuoda lisää työpaikkoja ja monipuolistaa elinkeinorakennetta monissa Pohjanlahden rannikkokunnissa. Pohjanlahden alueen matkailun kehittämisen suurimmat esteet liittyvät innovaatioiden, tuotteistamisen ja markkinoinnin puutteisiin, alueiden vahvuuksien tunnistamatta ja hyödyntämättä jättämiseen sekä matkailun kausiluontoisuuteen. Ratkaisukeinot matkailun kehittämiseen alueella liittyvät erityisesti yhteistyön ja verkostojen luomiseen sekä palveluketjuihin. Matkailun kestävyyttä tulee edistää laajalla keinovalikoimalla. Alueidenkäytön suunnittelulla ja toimintojen sijoittamisella luodaan puitteet arvokkaiden kohteiden turvaamiseen ja haitallisten vaikutusten minimointiin. Taloudellisilla ohjauskeinoilla matkailua voidaan suunnata kestävämpiin matkailumuotoihin ja saada hyvityksiä haitoista. Vastuullisen tai kestävän matkailun ohjelmat ja sertifioinnit voivat edistää matkailun kestävyyttä paikallistasolla. Käytännön toimet matkailukohteissa keskittyvät erityisesti eri jätelajien keräykseen ja lajittelumahdollisuuksiin, kestäviin hankintoihin, matkailijoiden opastamiseen ja matkailijavirtojen ohjaamiseen. Kohdekohtaisten toimenpiteiden lisäksi toimijoiden tulisi pitkäjänteisesti edistää alueen matkailuympäristöjen suojelua ja hoitoa. Matkailutoimijat tarvitsevat myös tietoa ja työkaluja eri toimien ja hankintojen vaikutusten arviointiin ja vertailuun sekä hiilijalanjäljen laskentaan. Kestävyystavoitteiden systemaattinen seuranta ja seurannan vastuiden sopiminen on tärkeää sekä paikallisesti, valtakunnallisesti että globaalisti. Matkailutapojen ja -muotojen muutosten ennakointi on keskeistä matkailutoiminnan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja matkailun kestävyys on matkailuyritysten tulevaisuuden elinehto. Parhaimmillaan matkailu lisää ympäristötietoisuutta ja edistää tärkeiden luonnon- ja kulttuuriympäristöjen säilyttämistä.
  • Pitkänen, Heikki (Vesihallitus, 1979)
    Vesihallitus. Tiedotus 175
  • Kangas, Pentti; Forsskåhl, Mikaela (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1986)
    Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 68
  • Westerlund, Antti; Miettunen, Elina; Tuomi, Laura; Alenius, Pekka (Copernicus GmbH, 2022)
    Ocean Science
    Water exchange through the Åland Sea (in the Baltic Sea) greatly affects the environmental conditions in the neighbouring Gulf of Bothnia. Recently observed changes in the eutrophication status of the Gulf of Bothnia may be connected to changing nutrient fluxes through the Åland Sea. Pathways and variability of sub-halocline northward-bound flows towards the Bothnian Sea are important for these studies. While the general nature of the water exchange is known, that knowledge is based on only a few studies that are somewhat limited in detail. Notably, no high-resolution modelling studies of water exchange in the Åland Sea area have been published. In this study, we present a configuration of the NEMO 3D hydrodynamic model for the Åland Sea–Archipelago Sea area at around 500 m horizontal resolution. We then use it to study the water exchange in the Åland Sea and volume transports through the area. We first ran the model for the years 2013–2017 and validated the results, with a focus on the simulated current fields. We found that the model reproduced current direction distributions and layered structure of currents in the water column with reasonably good accuracy. Next, we used the model to calculate volume transports across several transects in the Åland Sea. These calculations provided new details about water transport in the area. Time series of monthly mean volume transports showed consistent northward transport in the deep layer. In the surface layer there was more variability: while net transport was towards the south, in several years some months in late summer or early autumn showed net transport to the north. Furthermore, based on our model calculations, it seems that dynamics in the Lågskär Deep are more complex than has been previously understood. While Lågskär Deep is the primary route of deep-water exchange, a significant volume of deep water still enters the Åland Sea through the depression west of the Lågskär Deep. Better spatial and temporal coverage of current measurements is needed to further refine the understanding of water exchange in the area. Future studies of transport and nutrient dynamics will eventually enable a deeper understanding of eutrophication changes in the Gulf of Bothnia.
  • Myllymaa, Urpo; Ylitolonen, Anneli; Alasaarela, Erkki (Vesihallitus, 1979)
    Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 30, 51-61
    Tiivistelmä: Siikajoen vesien leviäminen.
  • Äijälä, Cecilia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Itämeren ja sen tilan tutkimus on perustunut rannikon läheisyydessä oleviin mittausasemiin sekä seurantamatkoihin, joita esim. Pohjanlahdella tehdään noin 4 kertaa vuodessa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Itämerellä ollaan kuitenkin alettu käyttämään kauppalaivoihin asennettuja läpivirtauslaitteistoja eli niin sanottuja FerryBoxeja, eli niin sanottuja SOOP:eja (ship of opportunity). Automaattiset mittausmenetelmät ovat lisääntyneet viime vuosina ja FerryBox on yksi niistä. Tässä tutkielmassa keskitytään Pohjanlahdella kulkevan M/V Transpaper -aluksen FerryBoxin suolaisuus- ja lämpötilamittauksiin. Keskeisiä kysymyksiä ovat: onko data luotettavaa, mitä data kertoo suolaisuuden ja lämpötilan alueellisista ja ajallisista muutoksista, sekä miten sitä voi hyödyntää Itämeren tilan seurannassa. Tässä työssä käytetty data on haettu CMEMS -palvelusta. Data sisälsi jonkin verran epäluotettavia havaintoja, joten sille tehtiin ylimääräinen laadunvarmennus. Laatutarkastettu data vastasi hyvin lähettyvillä tehtyjä CTD -mittauksia sekä reitin varrella olevia pysyviä mittausasemia. CTD- ja FerryBox -mittausten välillä on vahva korrelaatio. Data sopii hyvin suolaisuuden ja lämpötilan tutkimiseen Itämerellä, kunhan datan laatu on varmistettu. Suolaisuusdatasta nähdään hyvin vuosikierto, pintaveden ollen kesällä vähäsuolaisempaa kuin talvella. Pintasuolaisuus vaihtelee eniten rannikon lähellä Perämerellä ja Merenkurkun eteläosassa, jossa keskihajonta on jopa 0,7 ja vähiten Perämeren keskiosissa ja Selkämeren keski- ja eteläosissa, jossa se on alle 0,2. Vaikka vuosikierto on selvästi nähtävissä, nähdään myös selviä eroja vuosien välissä. Mittausajanjaksosta 2009--2017 vuodet 2016 ja 2017 olivat keskimääräistä vähäsuolaisempia ja 2011--2012 tavanomaista suolaisempaa. Myös lämpötilassa näkyy selvä vuosikierto, sekä vuosien välistä vaihtelua. Ajanjakson lämpimin vuosi oli 2014 ja kylmin 2017. Lämpötilan kuukausikeskiarvoista näkee, että ne ovat selvästi lämpimämmät kuin aiemmin kirjallisuudessa esitetyt lämpötilanarvot. Pintaveden lämpötila oli varsinkin pohjoisessa syksyllä kirjallisuudessa olevia arvoja lämpimpää. Varsinkin Perämerellä lokakuussa keskiarvolämpötila oli 6,7⁰C--10⁰C, joka on ylärajaltaan 4⁰C korkeampi kuin kirjallisuuden 4--6⁰C. Tämä oli oletettua, koska kirjallisuudessa käytetyt arvot ovat 70-luvun alussa julkaistuja ja muutkin tutkimukset ovat todenneet pintavesien lämpenemisen.
  • Kokko, Aira; Ojanen, Paavo; Aapala, Kaisu; Hotanen, Juha-Pekka; Laitinen, Jarmo; Punttila, Pekka; Rehell, Sakari; Tiainen, Juha; Vasander, Harri (Suoseura, 2020)
    Suo 71(2): 149–155 (2020)
    Suoluonnon muutosten takia monet soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet. Vuonna 2018 valmistuneessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa suoluontoa tarkasteltiin ja arvioitiin kahdella hierarkiatasolla. Yhtäältä tarkasteltiin suokasviyhteisöjä, joita voidaan luokitella suotyypeiksi. Toisaalta tarkasteltiin useiden suotyyppien muodostamia laajempia suokokonaisuuksia eli suoyhdistymiä sekä useista erillisistä suolaikuista muodostuvia maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja (Kaakinen ym. 2018a, b). Soiden luokiteltuja kasviyhteisöjä kutsutaan suotyypeiksi (Eurola ym. 2015, Kaakinen ym. 2018b, Laine ym. 2018). Yhdellä suolla on yleensä useiden, jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta. Suokasviyhteisöjen pääryhmiksi katsotaan kasvitieteellisessä suoluokittelussa korvet, rämeet, nevat ja letot, mutta myös luhtaja lähdekasvillisuus (Eurola & Kaakinen 1978, Eurola ym. 2015, ks. Soiden kasvillisuus). Luhdat ja lähteiköt vaihettuvat ilman selvää rajaa vesiluontotyyppeihin. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa lähteikköluontotyypit on käsitelty ja arvioitu sisävesiluontotyyppien yhteydessä (Lammi ym. 2018). Luhdat ja lähdekasvillisuus mainitaan myös uusimmissa metsätieteellisissä suotyyppioppaissa (esim. Laine ym. 2018). Eri päätyyppiryhmiin kuuluva suokasvillisuus muodostaa myös yhdistelmätyyppejä: neva- ja lettokorpia sekä neva- ja lettorämeitä. Suoyhdistymä on yhtenäinen suoalue, jossa on eri suotyypeistä koostuvia osia (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962, Kaakinen ym. 2018b). Suoyhdistymätyypit jakautuvat ilmastollisiin ja paikallisiin tyyppeihin. Ilmastollisista suoyhdistymätyypeistä keidassoiden eli kohosoiden esiintyminen painottuu eteläisen Suomen muuta Suomea kuivempaan ja lämpimämpään ilmastoon, kun taas aapasoiden esiintyminen painottuu pohjoisen Suomen kosteaan ja viileään ilmastoon (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962). Myös rinnesuot vaativat viileän ja kostean ilmaston (Havas 1961), ja palsasoita esiintyy vain pohjoisimmassa Lapissa, missä on tarpeeksi kylmää paikallisen ikiroudan syntymiselle (Kaakinen ym. 2018b). Paikallisia suoyhdistymätyyppejä ovat rannikkosuot, boreaaliset piensuot ja tunturisuot, joiden ominaispiirteet ja esiintyminen riippuvat enemmän paikallisista olosuhteista kuin ilmastosta (Kaakinen ym. 2018b). Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja syntyy, kun maata kohoaa Pohjanlahden rannikolla vähitellen merenpinnan yläpuolelle (Rehell ym. 2012, Laitinen 2013). Sarjan nuorimmat suot lähinnä meren rantaa ovat tyypillisesti luhtia ja vanhimmat suot ovat kehittyneet aapa- tai keidassoiksi (Kaakinen ym. 2018b).
  • Kohonen, Tapani (Vesihallitus, 1973)
    Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 8
    Engl. summary: The quality of Finnish coastal waters during 1966-1970
  • Hietala, Meri; Lampela, Kari (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristö 41/2008
    Suomen ympäristökeskus SYKE asetti 21.5.2007 liikenne- ja viestintäministeriön ja ympäristöministeriön esityksestä työryhmän selvittämään, mikä on alusöljyvahinkojen torjunnan kannalta riittävä valtion merellisten viranomaisten öljyntorjuntavalmiuden tavoitetaso ja tekemään ehdotuksen niistä toimenpiteistä, joilla tavoitetaso saavutetaan. Työryhmään nimettiin edustajat liikenne- ja viestintäministeriöstä, ympäristöministeriöstä, Merenkulkulaitoksesta, Varustamoliikelaitoksesta sekä SYKEstä. Työryhmän tuli saada työnsä päätökseen 28.9.2007 mennessä. Työryhmä määritteli öljyntorjunnan tavoitetasoksi Suomenlahdella 30 000 tonnin öljypäästön torjunnan, kun taas Pohjanlahdella suurimmaksi öljyvahingon määräksi arvioitiin 5 000 t. Työryhmä vertasi nykyistä öljyntorjuntatasoa tavoitetason ja totesi, että merkittävimmät puutteet öljyntorjuntavalmiudessa ovat Suomenlahdella. Työryhmä ehdottaa, että jatkossakin SYKEn vastuulle kuuluvan Suomen öljyntorjunta-aluskaluston rungon muodostaisivat yhteistoiminta-alukset valtion merellisten toimijoiden, Merivoimien, Rajavartiolaitoksen, Merenkulkulaitoksen ja Varustamoliikelaitoksen kanssa. Näiden toimijoiden käyttöön tulisi vuoteen 2015 mennessä saada ainakin kaksi suurehkoa avomeri- ja jäissäkulkukelpoista monitoimialusta. Lisäksi myös muuta nykyistä aluskalustoa tulee laaditun ehdotuksen mukaan peruskorjata ja uudistaa keräilykapasiteetin lisäämiseksi. Varustamoliikelaitoksen väylänhoito/öljyntorjunta-alusten pitäminen lähivuosina vähintään nykyisessä öljyntorjuntavalmiudessa edellyttää noin 2 milj. euron vuosittaista maksua alusten valmiuspalvelujen ostosta Varustamoliikelaitokselta. Tämä on välttämätöntä, sillä näiden alusten torjuntakapasiteetin korvaaminen muulla kalustolla on mahdollista aikaisintaan vuoden 2009 jälkeen. Määrärahantarve on tullut välttämättömäksi, koska väylänhoitotöiden kilpailuttaminen on oleellisesti pienentänyt väylänhoito/öljyntorjunta-alusten työkantaa. Tällöin entistä suurempi osa näiden alusten ylläpitokustannuksista on tullut öljyntorjunnan maksettaviksi. Työryhmä ehdottaa, että synergiaetujen hyödyntämiseksi Merenkulkulaitos ja SYKE selvittävät mahdollisuudet kilpailuttaa väylänhoitourakat ja öljyntorjuntavalmius samanaikaisesti, erillisinä urakoina. Työryhmän mielestä yhteistoimintaa nykyisten valtion eri merellisten toimijoiden kanssa öljyntorjunnassa tulee kehittää. Työryhmä esittää lisäksi, että SYKEn tulee aktiivisesti etsiä mahdollisuuksia toimia yhteistyössä alusten hankinnassa ja käytössä myös muiden toimijoiden, kuten yksityisten varustamoiden, liikeyritysten ja yhdistysten kanssa. SYKEn tulee myös yhdessä ympäristöministeriön kanssa toimia siten, että Suomenlahden muut reunavaltiot mahdollisuuksien mukaan ottaisivat nykyistä suuremman osuuden Suomenlahden öljyntorjuntavalmiuden kehittämisestä. Ehdotuksen kustannusvaikutus suomalaisten toimijoiden osalta on alusten koosta ja rakenteesta sekä peruskorjausten tasosta riippuen vuosina 2008 - 2015 yhteensä 1100 - 140 milj. euroa.