Browsing by Subject "Pohjois-Eurooppa"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Nyyssönen, Aarne (Suomen metsätieteellinen seura, 1963)
  • Heikkinen, Risto; Pöyry, Juha; Fronzek, Stefan; Leikola, Niko (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 7/2012
    Vieraslajit ovat maailmanlaajuinen ympäristöongelma, joilla on huomattavia ekologisia, taloudellisia ja terveydellisiä haittavaikutuksia. Aggressiivisesti leviävät haitalliset vieraslajit ovat elinympäristöjen häviämisen jälkeen toiseksi suurin syy luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Ilmastonmuutos tulee voimistamaan useilla alueilla vieraslajien leviämistä, sekä vahvistamaan niiden kykyä muodostaa elinvoimaisia populaatioita luonnossa ja aiheuttaa merkittäviä haittoja alkuperäiselle lajistolle. Tätä kehitystä voimistaa kasvava kansainvälinen kauppa ja liikenne. Tässä työssä selvitetään ilmastonmuutoksen ja vieraslajien yhteyksiä sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen vieraslajien tilanteeseen kolmesta eri näkökulmasta; (1) Laaja kirjallisuusselvitys kokoaa yhteen tuoreen tiedon Euroopan vieraslajeista. Erityisesti tarkastellaan mihin seikkoihin vieraslajien voimakas leviäminen perustuu, minkälaisista lajeista tulee haitallisesti luonnonympäristöihin leviäviä vieraslajeja ja miten ilmastonmuutos vaikuttaa vieraslajien leviämiseen ja niiden torjuntaan; (2) Euroopan ilmastoskenaarioiden perusteella arvioidaan sitä, miltä alueilta uusia vieraslajeja voi levitä Suomeen ilmastonmuutoksen myötä ja mitkä näistä lajeista ovat haittavaikutuksiltaan merkittävimpiä; (3) Globaalien suurilmastollisten vertailujen avulla selvitetään mitkä maantieteelliset alueet ovat kaikkein todennäköisimpiä haitallisten vieraslajien lähtöalueita eli miltä alueilta voi nykyään ja tulevaisuudessa levitä uusia Suomen luonnossa menestyviä vieraslajeja.
  • Perttilä, Matti; Kankaanpää, Harri; Kotilainen, Aarno; Laine, Ari; Lehtoranta, Jouni; Leivuori, Mirja; Myrberg, Kai; Stipa, Tapani (Merentutkimuslaitos, 2006)
    Meri 58
  • Piipponen, Jussi (2002)
    Tutkimus tarkastelee Itämeren alueen käsitettä. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata poliittisten toimijoiden Itämeren alueelle antamia merkityksiä eurooppalaisessa politiikassa 1980-luvun lopulta alkaen. Tutkimuksessa omaksutusta lähtökohdasta katsottuna Itämeren alueen määritelmät ovat tärkeässä osassa alueellisen kokonaisuuden muodostamisen prosessissa, alueen rakentamisessa. Itämeren alueen käsitteen analyysi nojaa yhtäältä niin kutsutun kriittisen käsitehistorian tutkimusmenetelmään, toisaalta tutkimus liitetään myös kansainvälisen politiikan tutkimuksen alueiden rakentamisen lähestymistapaan. Huomion kohteeksi on valittu joukko Itämeren aluetta määrittäviä yhteistyön verkostoja ja instituutioita sekä myös laajempia eurooppalaisia yhteistyön rakenteita, jotka ovat osallistuneet Itämeren alueen määrittelyyn. Vahvimmin nousevat esille valtioiden välisen Itämeren neuvoston ja Euroopan unionin puhe Itämeren aluetta yhdistävistä tekijöistä ja alueellisen politiikan asialistasta. Primaariaineistona on edellä mainittujen yhteistyön instituutioiden julkilausumia ja asiakirjoja. Sekundaariaineiston osalta tutkimus nojaa paljolti vilkkaaseen pohjoismaiseen keskusteluun Itämeren alueesta. Itämeren alueen käsitteen käyttötapojen analyysin pohjalta esitetään, että alueelle on annettu kylmän sodan hiipumisesta alkaen kuusi päämerkitystä: Itämeren alue demokraattisena yhteisönä, Itämeren alue taloudellisen yhteistyön alueena, Itämeren alue ympäristöyhteistyön alueena, Itämeren alue monitasoisena yhteistyöverkostona, Itämeren alue historiallisena ja kulttuurisena alueena sekä Itämeren alue turvallisuuspolitiikan alueena. Lisäksi päämerkitysten sisältä voidaan osoittaa käsitteelle annettuja lisämerkityksiä. Itämeren alueen käyttötavat viittaavat suurelta osin läntiseen asialistaan alueella. Itämeren alueen käsitteen tarkastelun myötä osoitetaan, että Itämeren alue on suurelta osin läntisten toimijoiden projekti entisen idän vakauden varmistamiseksi. Lisäksi 1990-luvun kuluessa Euroopan unioni on määrittänyt aluetta yhä vahvemmin.
  • Hohenthal, Johanna; Venäläinen, Ari; Ylhäisi, Jussi S.; Jylhä, Kirsti; Käyhkö, Jukka (Ilmatieteen laitos, 2014)
    Raportteja - Rapporter - Reports 2014:1
    Abstract In spite of the relatively humid climate of Northern Europe, prolonged meteorological dry spells do occasionally cause problems for the water supply in different sectors of society. During recent decades, total annual precipitation has increased in the region, especially during winter. A linear change in total precipitation does not necessarily indicate a change in the occurrence of meteorological drought across different time scales. In this study, temporal changes of meteorological summer (May-August) dry spells (MDS) and dry days (MDD) are analysed using measured precipitation observations from 12 weather stations located around Northern Europe. The statistics studied are the number of MDDs (<1.0 and <0.1 mm) per selected periods, plus the lengths of the longest MDSs during which the total accumulated precipitation remains under certain thresholds, namely 10 and 100 mm. The results suggest that, in general, the lengths of the longest MDSs and the numbers of MDDs do not differ remarkably between the stations, median value being 26/80 days (<10/<100 mm rain) and 87/70 days (<1.0/<0.1 mm/day), respectively. A distinct exception is Bergen, in Norway, where the lengths of the longest MDSs are shorter (19 and 41 days, on average) and the numbers of MDDs lower (ca. 64 and 50 days) than at the other stations. During the period of homogeneous instrumental precipitation observations, the occurrence of summer MDSs and MDD have remained the same at most of the stations. Only a few statistically significant increasing temporal trends appear in the time series of MDDs in the southern parts of the region. In the north, one statistically significant decreasing trend has been detected. Tiivistelmä Pohjois-Euroopan ilmastolle tyypillisestä kosteudesta huolimatta, meteorologiset kuivuusjaksot voivat toisinaan pitkittyä ja aiheuttaa ongelmia eri toimialojen vedensaannille. Viimeisten vuosikymmenten aikana Pohjois-Euroopan kokonaissademäärä on kasvanut jonkin verran, erityisesti talvikuukausina. Sadannan muutos ei välttämättä vaikuta suoraviivaisesti meteorologisen kuivuuden esiintymiseen eri aikamittakaavoissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kesäkauden (touko-elokuu) meteorologisten kuivuusjaksojen (MDS) pituuksissa ja kuivien päivien (MDD) lukumäärissä tapahtuneita ajallisia muutoksia. Analyysit perustuvat 12 pohjoiseurooppalaisen sääaseman sademittauksiin. Tarkastellut muuttujat ovat kuivien päivien (<1.0 ja <0.1 mm) lukumäärät sekä sellaisten kuivuusjaksojen pituudet, joiden aikana kokonaissadanta ei ylitä 10 ja 100 millimetriä. Tulosten perusteella keskimääräiset pisimpien kuivuusjaksojen pituudet ja kuivien päivien lukumäärät eivät näytä eroavan suuresti eri asemien välillä. Mediaaniarvot ovat 26/80 päivää (<10/<100 mm) ja 87/70 päivää (<1.0/0.1 mm/päivä). Merkittävin poikkeus on Norjan Bergen, missä pisimmät kuivuusjaksot ovat lyhempiä (19 ja 41 päivää keskimäärin) ja kuivien päivien lukumäärät vähäisempiä (noin 64 ja 50 päivää) kuin muilla asemilla. Ajanjaksona, jolloin homogeenisia instrumentaalisia sademittauksia on tehty, kesän pisimpien kuivuusjaksojen pituudet ja kuivien päivien lukumäärät eivät näytä muuttuneen useimmilla asemilla. Kuivien päivien lukumäärä on kasvanut tilastollisesti merkitsevästi vain muutamilla Pohjois-Euroopan eteläosien sääasemilla. Alueen pohjoisosassa puolestaan havaitaan yksi tilastollisesti merkitsevä laskeva trendi.
  • Aksenov, Dmitry; Kuhmonen, Anna; Mikkola, Jyri; Sobolev, Nikolay (Finnish Environment Institute, 2015)
    Reports of the Finnish Environment Institute 29/2014
    This report presents the results of an analysis of the characteristics and representativeness of the protected area network in the Barents Region based on a large amount of GIS data. The report evaluates the current state of the protected area network in comparison with the global Aichi Biodiversity Targets of the Convention on Biological Diversity that aim to halt the loss of biodiversity by 2020 (2010, Nagoya, Japan). Target 11 states that by 2020 at least 17% of terrestrial and inland water areas are conserved through effectively and equitably managed, ecologically representative and well-connected systems of protected areas. This work was done as a part of the Barents Protected Area Network (BPAN) project by national and regional authorities, scientific institutes and nature conservation non-governmental organizations from Norway, Sweden, Finland and northwest Russia. The aim of the BPAN project is to promote the establishment of a representative protected area network in the Barents Euro-Arctic Region to conserve biodiversity of boreal and Arctic nature, particularly forests and wetlands. This report provides for the first time unified and harmonized information on protected areas across national and regional borders covering 13 administrative regions in the four countries, providing a common language to discuss different kinds of protected areas. The information is presented in comprehensive forms as thematic maps, tables and figures. This information is now available to be utilized in nature conservation planning in each participating country, taking into account the trans-boundary connectivity of protected areas. A network of existing and planned protected areas is under constant development in the Barents Region. In March 2013, protected areas covered 13,2% (231 600 km2) of the Barents Region, and national and regional nature conservation plans included establishing a further 59 400 km2 as protected areas, increasing the future level of protection to cover 16,6% of the terrestrial area. In developing protected area networks, the representativeness of forests and wetlands and the connectivity of the protected areas need special emphasis.