Browsing by Subject "Ranskalainen filologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 33
  • Kärki, Katja (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee koodinvaihtelua englanniksi Facebookin ranskalaisissa ja quebeciläisissä kiipeilyryhmissä. Tutkimuksen tavoite on tutkia koodinvaihtelujen sanaluokkia, lainatyyppejä ja funktiota eli tarkoitusta. Lisäksi pyritään selvittämään, mitkä lainat ovat vakiintuneita ja mitä eroja Ranskan ja Québecin välillä on. Hypoteesin mukaan maiden välillä on sanastollisia eroja ranskan kielen erilaisista asemista johtuen. Tutkimuksen teorialuvussa esitellään koodinvaihtelun ja lainasanojen määritelmiä sekä erilaisia luokitteluja. Koodinvaihtelu tarkoittaa kielten, eli koodien, vaihtelua saman diskurssin aikana. Englannin lainasanoja eli anglismeja voidaan pitää koodinvaihtelun alalajina sillä erotuksella, että lainasana on joidenkin tutkijoiden mukaan kieleen vakiintunut sana ja koodinvaihtelu voi olla henkilökohtaisempaa ja spontaania. Teoriaosassa esitellään myös slangin ja jargonin käsitettä sekä sen yleispiirteitä, internetin kieltä, neologismeja eli uudissanoja sekä ranskan kielen asemaa ja kielipolitiikkaa tutkimuksen kohteena olevissa maissa. Korpus koostuu noin 200 Facebook-viestistä, joita kerätään suunnilleen saman verran jokaisesta neljästä ryhmästä, joista on kaksi Québecin provinssista ja kaksi eri puolilta Ranskaa. Tutkimusta varten poimitaan viestejä, joissa on säilytetty englannin kielen elementtejä. Näiden viestien sanat ja ilmaukset luokitellaan kolmeen kategoriaan aiheen mukaan, joita ovat kiipeilyn slangi, internetin kieli ja yleiskieli. Analyysissa koodinvaihtelua tutkitaan näissä kategorioissa, joissa ne jaetaan vielä neljään lainatyyppiin, jotka perustuvat teorialuvussa esiteltyihin luokitteluihin: suora laina, morfologinen laina, valeanglismi ja hybridilaina. Tutkimuksessa hypoteesi osoittautuu oikeaksi. Ranskan ja Québecin väliset erot tulevat ilmi niin oletetuissa funktioissa kuin sanastollisellakin tasolla. Quebeciläisten käyttämä koodinvaihtelu on monipuolisempaa ja käsittää useita lainatyyppejä. Ranskalaisten käyttämä koodinvaihtelu on lähes kokonaan yksisanaista arkista kieltä. Molemmissa kielen varianteissa suurin osa koodinvaihtelusta on suoria lainoja ja substantiiveja. Joitakin morfologisia lainoja ja hybridilainoja esiintyy, mutta valeanglismeja ei ole ollenkaan. Yleisin funktio ranskalaisilla vaikuttaa olevan sanaston aukkojen täyttäminen, kun taas quebeciläisillä koodinvaihtelu johtunee lähinnä tyylillisistä seikoista tai kaksikielisestä identiteetistä. Lisätutkimusta voisi tehdä koodinvaihtelusta internetin kielessä yleensä ilman tietyn slangin tuomaa kontekstia.
  • Sarantola, Paula (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on verrata The Simpsons – sarjan kahden tuotantokauden ranskankielisiä dubbauksia toisiinsa, sekä alkuperäiseen englanninkieliseen versioon. Toinen käännöksistä on ranskalainen ja toinen quebeciläinen. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat kulttuurisidonnaisten käsitteiden käännökset ja niissä käytetyt käännösstrategiat. Kulttuurisia viittauksia on sekä kielellisiä että kielenulkoisia. Työn pyrkimyksenä on selvittää, ovatko kääntäjät valinneet käännösstrategioita, joilla he ovat korostaneet kohdemaan kulttuuria, vai ovatko he pyrkineet pysymään mahdollisimman lähellä alkuperäistä versiota. Lähtökohtana on ajatus siitä, että Quebecin tiukasta kielipolitiikasta johtuen quebeciläinen versio sisältää todennäköisesti enemmän kohdekulttuuria korostavia viittauksia. Korpuksen kahta tuotantokautta erottaa 19 vuotta, joten tämä työ tutkii myös sarjan mahdollisia kielellisiä muutoksia eri tuotantokausien välillä. Työn teoreettinen viitekehys pohjautuu Jean-Paul Vinay’n ja Jean Darbelnet’n käännösstrategioiden luokitteluun ja työssä määritellään tarkemmin analyysiosiossa käytetyt kulttuurisidonnaiset viittaukset. Empiirisessä tutkimusosassa käsitellään kulttuurisidonnaisia viittauksia ensin kvantitatiivisesti, minkä jälkeen niitä tutkitaan lähemmin esimerkkien avulla. Ensimmäisessä osassa käsitellään uudissanoja, toisessa osassa puhekielen termejä ja kolmannessa osassa tarkastellaan kielenulkoisia kulttuuriviittauksia. Tutkimustulokset osoittavat, että kielenulkoisissa kulttuuriviittauksissa ranskalaisissa dubbauksissa on korostettu kohdekulttuuria enemmän kuin quebeciläisissä dubbauksissa, sillä amerikkalainen kulttuuri on quebeciläisille tutumpi kuin ranskalaisille. Kielellisissä kulttuuriviittauksissa tämä kuitenkin vaihtelee. Quebeciläinen kääntäjä kääntää usein sananmukaisesti ja käyttäen alkuperäisen sanan rekisteriä, kun taas ranskalainen kääntäjä korostaa sarjan yleistä puhekielistä tyyliä, lisäämällä myös puhekielen sanoja, jotka eivät ilmene missään muodossa alkuperäisessä dialogissa. Tämä viittaa siihen, että quebeciläinen kääntäjä on uskollisempi alkuperäiselle versiolle, mutta korpuksesta löytyy myös tapauksia, jossa quebeciläinen kääntäjä käyttää regionalismeja ja vapaata käännöstä, jotka päinvastoin korostavat kohdekulttuuria. Jälkimmäisen tuotantokauden lyhemmistä episodeista johtuen kielellisiä muutoksia on vaikea kartoittaa, mutta uudissanojen huomattava lisääntyminen on paitsi todiste kielen jatkuvasta muuttumisesta myös osoitus muutoksesta käännösstrategioissa.
  • Perttilä, Ukko (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee Ranskan valtiollisen kehitysyhteistyöyksikön julkaisemaa Secteur privé & développement –lehteä, jonka sisältämät asiantuntija-artikkelit muodostavat tutkimusaineiston. Tutkielma esittelee lehden toistuvasti käyttämiä retorisia keinoja, jotka luovat vaikutelman ideologisesta asemoitumisesta kehitysstrategian kannalta. Tämä käy ilmi soveltaessani useampaa kieitieteellistä teoriaa, keskittyen a) ideologisen viestinnän leimallisiin ominaisuuksiin; b) oletusten toimintamekanismiin, ja niiden käyttöön implisiittisenä suostuttelun välineenä; c) simuloituun konsensukseen, joka syntyy diskurssin ylläpitämien maksiimien arvolatausten kaappaamisesta käyttäen hyväksi d) kommunikaation lähtökohtaista dialogisuutta, joka mahdollistaa merkitysten purkamisen ja siirtymisen. Huomiot kehitystaloustieteen oppiaineen puolelta täydentävät kielitieteellisiä argumentteja, kommentoiden aineistossa esiintyviä väittämiä omalta kannaltaan.
  • Gruber, Edith Klara (Helsingfors universitet, 2008)
    This Pro Gradu thesis examines the difficulties in translating proper names in 'Le Seigneur des Anneaux', the French translation of J.R.R. Tolkien's Lord of the Rings. The theoretical framework is based on the works of Michel Ballard and Peter Vermes which deal with translating proper names and Peter Newmark's and J.C. Catford's translation theories. The theoretical chapter is divided in two parts, the first giving the definitions of various translation strategies, the second examining these in practice. Ballard's corpus comprises a selection of fictional and non-fictional texts in French and in English, while Vermes bases his approach on the Hungarian translations of two English novels, Slaughterhouse Five and The Last of the Mohicans. The purpose of comparing these two studies is to find a suitable classification for the corpus of names from The Lord of the Rings by translation strategy and by name type. A very important aspect to be considered is Tolkien's opinion on translation, which becomes apparent in his essay 'The Guide to Names in The Lord of the Rings'. The 250 names discussed in this essay form the corpus of this examination. Tolkien divides the names in two categories, personal names and place names. In this analysis, personal names are further classified as first names, surnames, sobriquets and peoples' names while topographical names are further divided into countries, towns, buildings, forests, plains, water bodies, mountains, etc. Having established the categories for names and translation strategies, Ballard's and Vermes' results are compared with Tolkien's suggestions. The present research shows that Tolkien favours semantic translation and formal correspondance. Furthermore, he has a very normative view of translation which manifests itself in his criticism of the Swedish and Dutch translations. To illustrate this, the quarrel between the Swedish translator Ohlmarks and Tolkien about how to translate names correctly into Swedish is examined as a case study. The analysis shows that Ledoux, the French translator followed Tolkien's guidelines very faithfully, although the choice of strategies diverges significantly from the usual practices of translating proper names, as Ballard and Vermes had established them. This is explained by the fact that the genre of the Lord of the Rings presents a particular challenge to the translator and demands strategies deviating from the norm. Tolkien created an entire world with its dozens of languages, cultures and peoples and hundreds of persons and places, which all are a part of a particular language and a culture. The translator's task is to recreate the ethnic and geographic relations in the target language so that e.g. Hobbits can be identified as Hobbits by their name. This phenomenon is called 'onomastic network' and its preservation in the target language facilitates the recreation of 'Middle Earth' in the imagination of the target language reader. Ledoux's faithful rendering of Tolkien's guidelines in French suggests that he probably had received them in some form, although he completed his translation before the 'Guide to Names' was published. The case study of the Swedish translation shows that Tolkien sent letters with translation requests to the prospective translators and therefore it can be assumed that Ledoux had also received instructions. Both the analysis and the case study also revealed the extraordinary status of Tolkien's books, both in the author's attitude towards his works and the translations thereof as well as the readers attitudes towards the translations. In the case of the French translation, the readers demand a 'better translation' but there is no reaction from the publisher. As a result, French Tolkien fans have organised themselves in online communities with the aim of improving the existing translation. Faithful to Tolkien, their primary concern is also the 'correct' translation of the proper names.
  • Kimanen, Mari (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan sukupuolirepresentaatioita ranskan kielen oppikirjoissa. Kohdeaineistona on kaksi Otavan julkaisemaa ranskan alkeisoppikirjaa, Voilà ! 1 Textes sekä J’aime 1. Aikaisemmat oppikirjatutkimukset ovat osoittaneet, että stereotyyppisillä sukupuolikäsityksillä on vankka asema koulumaailmassa: heteronormatiivisuus on itsestäänselvyys ja sukupuolen moninaisuus lähes vaiettu aihe. Ihmisoikeudet-käsitteen ranskankielinen ilmaisu on droits de l’homme, jossa ihmistä kuvaa polyseeminen sana homme, joka merkitsee myös miestä. Näennäisesti neutrista ilmaisusta on vaikea päätellä, kuuluvatko oikeudet myös naisille. Kielenkäyttö on poliittista ja vallan väline. Feministiseen tutkimusotteeseen kuuluu myös yksilön identiteettiin vaikuttavien yhteiskunnallisten valtasuhteiden tutkiminen. Sukupuolten tasa-arvo ei ole yhteiskunnasta erillinen ilmiö, vaan muiden hierarkkisten kategorioiden kuten iän, etnisyyden, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden tai sosiaaliluokan yhdistelmä. Oppikirjat kuvaavat ympäröivää maailmaa jostakin valitusta näkökulmasta, ja vastuu niiden sisällöstä on lähinnä oppikirjailijoilla ja osittain kustantajilla. Ohjeista ja säädöksistä huolimatta koulujen käytänteet sekä opetusmateriaalit, joihin opettajat vahvasti tukeutuvat, vaikuttavat nk. piilo-opetussuunnitelman mukaisesti: sukupuoli- ja tasa-arvokysymyksien stereotypioita pikemminkin vahvistetaan kuin puretaan. Tutkimuksessa selviää, että vaikka lukion uuden opetussuunnitelman (2016) mukainen oppikirja J’aime 1 onkin huomattavasti edistynyt lukumäärällisen ja osittain laadullisenkin tasa-arvon (mm. heteronormin purkaminen) huomioonottamisessa, kieliopillisen androsentrisyyden purkaminen säilyy haasteena.
  • Hyväri, Maria (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tavoite on selvittää feminiinimuotoisten ammattinimikkeiden käyttöä ranskalaisissa elokuvissa. Tutkielmassa selvitetään mikä on femiininimuotoisten ammattinimikkeiden osuus suhteessa maskuliini- ja neutraaleihin muotoihin, tarkastellaan mitä feminiinimuotoja elokuvissa esiintyy sekä analysoidaan mitä ammatteja elokuvien femiinimuotoiset ammattinimikkeet edustavat ja mitä ammatteja taas maskuliinimuotoiset ammattinimikkeet. Tutkielman teoriatausta pohjautuu lähinnä ranskankielisiin feminisaatiota, tasa-arvoista kieltä sekä kieltä ja sukupuolta käsitteleviin teoksiin ja tieteellisiin artikkeleihin. Tutkielman aineisto koostuu kahdestakymmenestä 2000-luvulla tehdystä ranskalaisesta elokuvasta, joista kahdeksan on draamaelokuvia ja kaksitoista komedioita. Tutkimuksessa havaittiin, että feminiinimuotojen osuus aineistossa mainituista ammattinimikkeistä on yksikkömuodoissa noin kaksikymmentä prosenttia ja monikkomuodoissa alle kymmenen prosenttia, kun taas maskuliinimuotojen osuus on yli puolet yksikössä ja lähes puolet monikossa. Neutraalien muotojen osuus sijoittuu sekä yksikössä että monikossa näiden kahden suvun välille. Elokuvissa todettiin esiintyvän lähinnä Ranskassa vakiintuneita ja siellä yleisessä käytössä olevia feminiinejä, kun taas harvemmin käytettyjä muotoja ei juurikaan esiinny. Eri sukuihin liitettyjen ammattien todettiin vastaavan yleisesti ottaen työelämän nykyistä sukupuolijakaumaa niin, että feminiinissä esiintyvät ammattinimikkeet edustivat lähinnä naisvaltaisia ammatteja ja maskuliinissa esiintyvät nimikkeet miesvaltaisia ammatteja. Maskuliinissa olevat ammattinimikkeet edustivat kuitenkin korpuksessa useampia ammatteja ja ammattialoja kuin feminiinissä olevat. Feminiinimuotoihin liitetyt ammatit olivat myös yleisesti ottaen statukseltaan alempiarvoisia kuin maskuliinimuotoihin liitetyt.Tutkimuksen perusteella ns. geneeristä maskuliinia käytetään yksikössä yleisesti puhuttaessa määrittelemättömistä henkilöistä, minkä lisäksi monikossa sekä naisia että miehiä sisältäviin ryhmiin viitataan useimmiten ellei aina maskuliinissa. Maskuliinimuotoa ei kuitenkaan havaittu esiintyvän korpuksessa tiettyyn naiseen viitattaessa, vaan naisesta puhuttaessa käytettiin aina feminiiniä. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että feminiinimuotoja esiintyy puhutussa ranskassa huomattavasti vähemmän kuin maskuliinimuotoja, erityisesti geneerisen maskuliinin yleisyyden takia. Ammattinimikkeiden käyttö elokuvissa vaikuttaa olevan varsin sovinnaista ja heijastavan yhteiskunnassa vallitsevia normeja ja rakenteita. Tutkimuksen perusteella suurin ongelma kielellisen tasa-arvon toteutumiselle ranskan kielessä onkin geneerisen maskuliinin käyttö sekä yksikössä että monikossa.
  • Vihinen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee temaattisen progression, joka on tekstuaalisen sidoksisuuden rakentaja, ja retoriikan välistä yhteyttä. Korpuksena käytetään kahdeksaa Ranskan pääministerien pitämää linjapuhetta vuosilta 1995‒2017. Työn tarkoituksena on selvittää temaattisen progression kolmen eri alalajin, lineaarisen teemaprogression, jatkuvan teeman progression ja jakautuvan teeman progression, retorinen tehtävä poliittisessa puheessa, jonka tarkoituksena ei niinkään ole kasvattaa puhujan äänestäjäkuntaa kuin saavuttaa kuulijakunnan (Ranskan kansalliskokous) luottamus. Tutkielma sijoittuu tekstilingvistiikan ja retoriikan väliselle alueelle, ja sen teoreettinen kehys pohjautuu molempien alojen ranskalaisen tutkimusperinteen mukaiselle perustutkimukselle. Työ ei rakennu minkään olemassa olevan tutkimuskehyksen pohjalle, vaan työn varsinainen teoriaosa sisältää tekstilingvistiikan peruskäsitteiden esittelyä erityisesti tekstuaalisen sidoksisuuden (teema/reema, anafora, temaattinen progressio) lähtökohdista. Retoriikkaan liittyvää käsitteistöä esitellään työn empiirisessä osiossa erityisesti puheen vastaanottajassa herättämän tunnereaktion näkökulmasta. Työn empiirinen osio rakentuu kahdesta luvusta. Ensimmäinen luku keskittyy Jean-Pierre Raffarinin vuonna 2002 pitämään linjapuheeseen, jota analysoidaan lineaarisesti jakaen puhe temaattisten progressioiden mukaisiin sekvensseihin. Työn toinen empiirinen luku rakentuu ensiksi Raffarinin puheen sekvenssien retoristen funktioiden luokitteluun, ja toiseksi näiden temaattisten progressioiden mukaisten retoristen funktioiden vertaamiseen muissa seitsemässä linjapuheessa esiintyviin temaattisiin progressioihin ja niiden retorisiin funktioihin. Työn Raffarinin puhetta koskevista tutkimustuloksista selviää, että temaattisen progression kolme eri tyyppiä voidaan luokitella kahteen retoriseen päämäärään, elokuutioon ja dispositioon. Lineaarinen teemaprogressio liittyy elokuutioon korostuksen (ransk. emphase) ja anadiploosan figuuran kautta. Jatkuvan teeman progressio liittyy sekin elokuutioon erityisesti erilaisten paatoksellisten luettelointien (ransk. énumération) ja niiden pohjalle rakentuvien semanttisten ja rakenteellisten vastakkainasetteluiden (ransk. opposition) kautta. Jatkuvan teeman progressio liittyy myös dispositioon eli tekstin sisäiseen jäsentymiseen ja asioiden tietyn järjestyksen mukaiseen esilletuomiseen nominaalisten ja pronominaalisten anaforien kautta. Jakautuvan teeman progressio liittyy ainoastaan dispositioon nominaalisten anaforaverkkojen kautta. Raffarinin puheen vertaaminen muihin linjapuheisiin osoittaa, että tutkimustulokset ovat pääosin yleistettävissä. Temaattisen progression tyypit ja niiden retoriset funktiot toistuvat muissa tarkastelluissa puheissa, joskin nämä sisältävät paikoitellen huomattavasti pidempiä ja mahtipontisempia katkelmia kuin Raffarinin puhe.
  • Vesterinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkielma käsittelee verbimorfologian opettamista ranska vieraana kielenä -opetuksessa Suomes-sa. Tutkielman tarkoituksena on analysoida tekniikoita, joita suomessa käytetään verbimorfologian opet-tamiseen ja tarkastella, missä määrin sovelletut lähestymistavat ja tekniikat vastaavat sitä, mitä aikai-sempi tutkimus suosittaa käytettäväksi verbimorfologian opetuksessa. Tutkielmassa pitäydytään tarkas-telemaan indikatiivin preesensin opettamista. Tutkielmassa analysoidaan aluksi aikaisemman tutkimuk-sen perusteella sitä, mitä lähestymistapoja ja tekniikoita verbimorfologian opettamiseksi suositellaan. Sen jälkeen aikaisempaa tietoa verrataan sähköisellä kyselytutkimuksella kerättyyn tietoon opettajien käyttämistä menetelmistä verbimorfologian opettamisessa. Aikaisemman tutkimuksen valossa verbimorfologian opetuksessa suositellaan käytettävän pääosin im-plisiittisiä menetelmiä: Monet verbimuodot opitaan pääosin inputin avulla, eli sanavarasto kehittyy sitä mukaa, kun muotoja kuullaan ja nähdään toistuvasti ympäristössä. Vaikkei oppilas itse osaa vielä tuot-taa näitä muotoja, hän pystyy usein ymmärtämään niitä muiden taitojensa ja kontekstin avulla. Implisiitti-nen opetus suositellaan toteutettavan mahdollisuuksien mukaan autenttisten tehtävien kautta. Autenttisil-la tehtävillä tarkoitetaan aktiviteetteja, joilla on jokin konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen vaadi-taan erilaisten, muidenkin kuin kielellisten, kompetenssien yhdistämistä. Oppimista voidaan nopeuttaa myös eksplisiittisillä harjoitteilla. Eksplisiittinen opetus tulisi toteuttaa induktiivisesti niin, että oppilaat muodostavat esimerkkien avulla oman käsityksensä rakenteiden säännönmukaisuuksista ja saavat pu-hua näistä käsityksistään omin termein. Kieliopillisia termejä ei siis välttämättä tarvitse käyttää, mutta olisi hyvä pyrkiä keskustelemaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohdekielellä. Perinteisen kol-meen luokkaan ja kirjoitettuun asuun pohjautuvan luokittelun sijaan tutkijat suosittavat opetuksessa käy-tettäväksi luokituksia, jotka pohjautuvat verbitaivutusten lausuttuihin muotoihin ja tarkemmin ottaen ver-bien erilaisten vartaloiden lukumäärään. Ennen kaikkea opetuksen tulisi tutkijoiden mielestä pohjautua enemmän lausuttuihin verbimuotoihin ja ääntämyksen ja kirjoitusasujen yhteys voitaisiin opetella vasta myöhemmän, esimerkiksi kotitehtävänä. Oppituntien rajoitettu aika tulisi mielellään käyttää mahdollisim-man pitkälti suullisiin harjoituksiin, joissa verbimuotoja opitaan kuulemaan ja käyttämään tosielämän tilanteita muistuttavissa konteksteissa ja sellaisenaan ilman kirjoitettua tukea. Tämän tutkimuksen perusteella Suomessa käytetyt opetusmenetelmät eivät aivan vastaa sitä, mitä tutki-jat aikaisemman tutkimuksen perusteella suosittelevat. Opetus pohjautuu usein eksplisiittisille opetus-menetelmille, jolloin input jää liian niukaksi. Eksplisiittisessä opetuksessa myös sovelletaan usein deduktiivista lähestymistapaa, jossa oppilaille tarjotaan valmis sääntö annettuna. Vallitseva luokitteluta-pa vaikuttaa olevan perinteinen verbien kirjoitettuihin asuihin pohjautuva kolmen luokan jako. Suullisia harjoituksia luokissa on paljon, mutta niissä käytetään yleensä apuna kirjallista tukea eivätkä ne vaikuta useinkaan kovin autenttisilta: Verbitaivutuksia toistetaan sellaisenaan irrallaan kontekstista. Tämän tut-kielman perusteella oppilaat voisivat hyötyä siitä, että inputin, erityisesti suullisen, määrää lisättäisiin oppitunneilla ja eksplisiittiset aktiviteetit teetettäisiin mahdollisuuksien mukaan kotitehtävänä. Eksplisiit-tiset tehtävät tulisi lisäksi toteuttaa niin, että oppilaan omat pohdinnat ja aktiivisuus on keskiössä.
  • Sippola, Milaja (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämän tutkielman aiheena on identiteetin rakentaminen poliittisessa puheessa. Tutkielmassa tarkastellaan monikon 1. ja 2. persoonan pronominien eli puheaktipronominien "me" ja "te" ominaisuuksia sekä käyttöä tilanteessa, jossa puhujalla on mahdollisuus rakentaa tilannekohtaisia identiteettejä määrittelemällä suhdettaan puhetilanteen osapuoliin ja eri ryhmiin. Koska nämä pronominit sallivat lähes rajattomat viittausmahdollisuudet, tutkimusolettamana on, että poliittisessa puheessa esiintyvät "me"- ja "te"-ilmaisut ovat puhujalle tärkeitä identiteettien rakentamisen välineitä ja että ne heijastavat siten puhujan diskursiivista strategiaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää identiteetin rakentamista edellä mainittujen deiktisten elementtien avulla dialogisessa kontekstissa. Diskurssianalyysin kautta tutkitaan, käyttääkö puhuja "me"- ja "te"-pronominia, millä tavoin tämä käyttö ilmenee ja mitä viittauksia puhujan voidaan tulkita liittävän näihin ilmauksiin. Näitä kysymyksiä tarkastellaan tutkimusta varten muodostettavassa viitekehyksessä, jossa yhdistetään eri tutkijoiden esittämiä ajatuksia diskurssin dynamiikasta ja identiteetin vuorovaikutteisesta rakentumisesta. Tunnusomaista näille aihepiiristä tehdyille tutkimuksille on monitieteellisyys. Tutkielman aineistona on Ranskan vuoden 2012 presidentinvaalien toisen kierroksen televisioväittely, jossa keskustelijoina ovat Nicolas Sarkozy ja François Hollande. Tutkimuksessa analysoidaan kvalitatiivisesti François Hollanden puheessaan käyttämistä "me"- ja "te"-ilmaisuista yhteensä 128 esiintymää. Erityistä huomiota kiinnitetään ilmausten sisältämiin viittauksiin ja niiden kautta välittyviin representaatioihin, joita tarkastellaan aineistosta valittujen esimerkkien avulla. Konteksti muodostaa näiden esiintymien tulkintapohjan. Tutkielmassa hyödynnetään taulukointia, jotta havainnoista voidaan muodostaa johtopäätökset. Aineistoanalyysin taustamateriaalina käytetään Ipsos-tutkimuslaitoksen tutkimusta, jossa selvitetään äänestäjien ennakkomielikuvia kandidaateista. Tutkimusaineisto osoittaa, että François Hollande rakentaa identiteettejä vuorovaikutteisesti dialogisessa kontekstissa. Kielenkäyttäjänä hän hyödyntää puheaktipronomineja ja niiden ominaisuuksia. Tutkielman keskeinen havainto on, että François Hollande määrittää pronominien tarkoitteiden kautta puhetilanteessa mukana olijat: hän muuttaa puheenvuoroillaan väittelyn alkuperäistä osallistujakehikkoa ja tuo puheen varsinaisen kohteen, äänestäjän, poleemisen puhetilanteen osapuoleksi – yhdeksi "meistä". Tämän myötä hän alkaa määrittää, miten "me" näemme itsemme ja miten "me" näemme "teidät". Näin syntyy kollektiivinen "me"-puhe. Aineistoanalyysi osoittaa, että François Hollande rakentaa vastakkainasettelua samanaikaisesti sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti "meidän" ja "teidän" välille. Tarkasteltaessa lähemmin hänen kielenkäyttöään käy ilmi, että hän asemoi ja määrittää aktiivisesti itseään "me"-puheen kautta. François Hollanden "me"-ilmaisu on tilanteittain muuttuva. Hän käyttää satunnaisesti inklusiivista ja pääsääntöisesti eksklusiivista "me"-pronominia muodostaakseen tilanteisia ryhmiä: "meidän" eri merkityksillä François Hollande pyrkii luomaan sekä samaistavia että erilaistavia efektejä. Tutkimushavaintojen kautta voidaan päätellä, että François Hollanden tavoitteena on luoda todellisen ja simuloidun vuorovaikutuksen kautta kuva puhetilanteen osallistujista, näiden viiteryhmistä ja keskinäisistä suhteista. Tämän kuvan kautta hän rakentaa itselleen diskursiivista identiteettiä, joka on samanaikaisesti sekä yksilöllinen että kollektiivinen. Kilpakumppaninsa hän kuvaa ennen kaikkea presidenttikauden tuloksista vastuussa olevana henkilönä, jolla on hyvin vähän liittolaisia. Analysoiduista "te"-ilmaisuista 95 % ei ilmaise ryhmän jäsenyyttä, vaan teitittelyä. Puhetilanteessa François Hollande asemoi itsensä ohjaamalla diskursiivisesti osallistujakehikkoa ja haastamalla Nicolas Sarkozyn siten joko henkilökohtaisesti tai "me"-ilmaisuista muodostuvan moniäänisen "me"-puheen kautta, joka heijastaa tilanteittain muuttuvaa representaatiota hänen itse muodostamastaan liittolaisten ryhmästä.
  • Kilpiä, Heidi (Helsingin yliopisto, 2011)
    Pro gradu – tutkielmani tavoitteena oli tarkastella ironiaa argumentointikeinona sanomalehtikolumneissa. Tarkoitus oli selvittää piirteitä, jotka tukevat figuurien ja erityisesti ironian argumentatiivisuutta, ja miten ironia tekstissä toimii argumentointikeinona. Figuureita pidetään usein retorisena tyylikeinona. Työssäni lähtökohtana oli kuitenkin halu tuoda esiin ironian argumentatiivisuus. Ironia on vahvasti diskursiivinen figuuri ja sen voi tulkita ainoastaan kontekstin kautta. Niinpä suuressa roolissa ironian kautta tapahtuvassa argumentoinnissa ovat kolumnien kirjoittajien aikomukset ironisoida, ja vastaanottajien kyky tulkita tekstien sisältämä ironia. Tukeudun teoreettisessa viitekehyksessä argumentoinnin osalta Chaïm Perelmanin ja Lucienne Olbrechts-Tytecan teoriaan La Nouvelle rhétorique, jonka mukaan argumentointi on nimenomaan diskursiivista toimintaa. Mitä tulee figuureihin ja erityisesti ironiaan, konsultoin työssäni pääosin Marc Bonhommen, Laurent Perrinin ja Ekkehard Eggsin ajatuksia. Aineistoni koostuu viidestä Le Monde – sanomalehdessä julkaistusta kolumnista vuosina 2009–2010. Jokaisella kolumnilla on eri kirjoittaja ja aihe, lisäksi kirjoitustyylit eroavat toisistaan. Kolumnit on tarkoitettu ensisijaisesti ranskalaisille lukijoille, mikä teki analyysistä osin hankalaa. Tutkimukseni taustaksi esittelen työssäni ensin Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan argumentaatioteorian, sekä figuurien ja ironian tulkinnan erityispiirteet. Sitten perehdyn tarkemmin aineistooni määrittelemällä jokaisen kolumnin kommunikatiivisen viitekehyksen ja mahdollisen tekstien sisältämän ironian. Analyysiosiossa syvennyn kolumnien niihin kielellisiin kohtiin, jotka mielestäni ovat tulkittavissa ironisiksi. Tutkimukseni myötä voin todeta, että ironia on mitä tehokkain argumentointikeino. Kielellisesti ilmaistaan väite, joka on ristiriidassa tai suoranainen vastakohta sille, mitä oikeasti halutaan sanoa. Näin ironia tuo esiin kaksi erilaista näkökulmaa, ja asettaa samalla vastapuolen naurunalaiseksi. Voisi siis sanoa, että ironia on avartavaa argumentointia ja yhteiskunnallisten ilmiöiden (kuten köyhyys) esiin nostamista. Analyysini kautta havaitsin, että kolumnin aihe ja kirjoittajan tyyli määrittivät ironisten ilmausten määrää teksteissä. Mielenkiintoista oli huomata, että puhekieliset kolumnit sisälsivät enemmän ironiaa kuin asiakieliset. Jokapäiväiseen elämään ruohonjuuritasolla liittyviä aiheita (kuten köyhyys ja jalkapallo) käsiteltiin vahvemmin ironian keinoin kuin esimerkiksi politiikkaa tai taloutta. Tämä havainto antaa olettaa, että ihmistä lähellä olevat aiheet jakavat vahvasti mielipiteitä ja luovat tarpeen argumentoida ironian keinoin tuoden esiin nimenomaan myös vastapuolen mielipiteen.
  • Kylmäkoski, Krista (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan ranskan kielessä esiintyvän tuttavallisen, puhekielessä esiintyvän familier-rekisterin sanaston esiintymistä ja käyttöä ranskalaisissa viikkolehdissä. Työn tarkoituksena on kartoittaa, minkälaista sanastoa lehdissä esiintyy, mutta myös tutkia, miten ja millaisissa konteksteissa sanastoa käytetään. Koska ranskan kieltä on aina hallinnut tiukka kirjoitetun kielen normi, työssä tarkastellaan lisäksi kehityksen näkökulmasta ranskan kielen rekisterien suhdetta toisiinsa (standard vs. non-standard) ja niiden esiintymistä sanomalehdissä. Tutkittava aineisto on kerätty Ranskassa ilmestyvien viikkolehtien L’Obs, Le Point ja Les InRockuptibles marras- ja joulukuun 2014 aikana julkaistuista numeroista. Valituista lehdistä L’Obs ja Le Point edustavat yleislehtiä, kun taas Les InRockuptibles edustaa kulttuuri-ja musiikkilehteä. Lehdet on saatu käyttöön paperiversioina Ranskan kulttuuri-instituutin kirjastosta. Aineisto koostuu yhteensä 153 familier- rekisterin sanastoon kuuluvan sanan esiintymästä. Tutkielman lähteinä on käytetty esimerkiksi Rosier’n, Tuomarlan, Maingueneaun ja Fairclough’n sanomalehtiteksteissä esiintyvän suoran esityksen ja lainausmerkkien käyttöön keskittyviä teoksia, mutta myös sosiolingvistiikan teoksia (esimerkiksi Gadet: La variation sociale en français ja Henri Boyer: Introduction à la sociolinguistique), sekä tieteellisiä artikkeleita kielitieteen julkaisuista, kuten Applied Linguistics ja Communication & Langages. Analyysissä on vertailtu eri julkaisuissa esiintyvän familier- rekisterin sanaston määrää. Aineistossa on tutkittu kahdentyyppisiä sanoja: yleiskategoriana mots familiers ja niiden alaryhmänä lyhennetyt sanat, apocopes. Jotta työssä voitaisiin tarkastella yleisesti familier- rekisterin sanaston muodostamista ja esiintymistä, sanojen esiintymät on myös jaettu substantiiveihin ja adjektiiveihin. Analyysissä on tutkittu sanojen käyttöä eri konteksteissa ja tehty vertailua lehtien välillä. Lisäksi analyysin tarkoituksena on ollut tutkia toimittajien subjektiivisuutta – tai vastaavasti lehden toimituksellisen linjan objektiivisuutta ei-standardinmukaisen sanaston käytössä. Subjektiivisuutta on tarkasteltu analysoimalla lainausmerkkien käyttöä kunkin esiintymän kohdalla. Lehdistä eniten familier- rekisterin sanaston esiintymiä löytyi Les InRockuptibles- lehdestä. Toiseksi eniten esiintymiä löytyi L’Obs- lehdestä, ja vähiten Le Point- lehdestä. Apocope-esiintymät edustavat enemmistöä koko aineistosta, mikä saattaa kertoa niiden käytön olevan kirjoitetussa kielessä tavanomaisempaa kuin familier-rekisteriin kuuluvien sanojen, joita käytetään yleensä vain puhekielessä. Lehtien välillä lainausten käytössä nousee esiin suurin ero Les InRockuptibles- ja Le Point- lehtien välillä: kulttuuri- ja musiikkilehdessä suurin osa familier- sanastosta oli toimittajien käytössä, kun taas Le Point-lehdessä suurin osa poikkeavasta sanastosta esiintyy lainauksissa. L’Obs käyttää myös familier- sanastoa useammin toimittajan tai lehden omassa käytössä kuin lainattuna. Tuloksista voidaan päätellä, että yleislehdissä esiintyy toimittajien käytössä vähemmän puhekielen sanastoa, kuin kulttuuri-ja musiikkilehdessä. Se kertoo siitä, että lehden toimituksellisen linjan tulee vastata lukijoiden odotuksia, mikä saattaa vaikuttaa ei-standardin sanaston käyttöön.
  • Gabrielsson, Camilla (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro Gradu-tutkielmassani tarkastelen personifikaatiota, paradoksia, retorista kysymystä, eufemismia ja hyperbolaa ranskalaisen pop-laulaja Mylène Farmerin kahdessatoista laulussa, jotka ovat ilmestyneet vuosien 1988−2012 välillä. Tutkimuksellani on kaksi keskeistä tavoitetta. Ensinnäkin tarkastelen tutkittujen figuroiden esiintymistä Mylène Farmerin laulujen sanoituksissa. Toiseksi vertaan sanoituksissa esiintyvien figuroiden funktioita ja piirteitä teoreetikoiden näkemyksiin. Tutkimukseni teoriatausta koostuu pääsääntöisesti stilistiikan ja retoriikan tutkijoiden näkemyksistä, joita hyödynnän muodostaessani kokonaiskuvaa tutkituista figuroista. Kokoan yhteen määritelmiä ja näkökulmia, joiden ansiosta on mahdollista tuottaa prototyyppisiä määritelmiä kunkin figuran kohdalla. Muodostan tutkimustani varten soveltavan metodin, jolla on kolme keskeistä ulottuvuutta. Ensimmäistä metodin osaa kutsun kuvailuksi. Kuvailun avulla identifioin korpuksessani esiintyviä tutkimukseni kannalta oleellisia figuroita. Metodin toinen vaihe on analyysi. Analyysillä on tärkeä rooli tutkimukseni metodiikassa, sillä sen ansiosta pystyn ymmärtämään figuroiden funktioita ja piirteitä tarkemmin tutkittujen laulujen konteksteissa. Tutkimusmenetelmäni kolmantena osana toimii vertailu, joka antaa mahdollisuuden verrata Mylène Farmerin lyriikoissa esiintyvien figuroiden funktioita ja piirteitä teoreetikoiden käsityksiin. Kokoan yhteen myös tuloksia, jotka mahdollistavat tutkimukseni tavoitteiden tarkastelun. Esitän seuraavat suuntaa-antavat prosenttiluvut, jotka muodostuvat figuroita sisältävistä säkeistä suhteessa tutkittujen säkeiden kokonaismäärään: personifikaatio 7,3 %, paradoksi 5,0 %, eufemismi 3,6 %, hyperbola 3,2 % ja retorinen kysymys 3,0 %. Näin ollen on mahdollista sanoa, että figurat ovat läsnä laulajattaren sanoituksissa. Tämän lisäksi verratessani Mylène Farmerin sanoituksissa olevien figuroiden funktiota ja piirteitä asiantuntijoiden käsityksiin hahmotan, että laulajatar käyttää personifikaatiota systemaattisesti osittain eriävällä tavalla. Kuitenkin Mylène Farmerin sanoituksissa esiintyvät eufemismit, retoriset kysymykset ja hyperbolat jakavat järjestelmällisesti monia samankaltaisuuksia teoreetikoiden määritelmien kanssa. Toisaalta paradoksin käyttö sanoituksissa osoittaa sekä monia samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia, kun vertaan sitä asiantuntijoiden näkemyksiin. Tuloksien valossa päättelen, että Mylène Farmer näyttää kehittävän persoonalliseen suuntaan enemmän personifikaatiota ja paradoksia kuin muita tutkittuja figuroita.
  • Kuittinen, Jonna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia eroja tai samankaltaisuuksia löytyy oppikirjoista, jotka on suunnattu eri kulttuurissa eläville opiskelijoille. Tutkielmassa keskityn ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin opettamiseen ja lähtöolettamuksenani on, että opetusmenetelmät ja kulttuurin esittämistavat eroavat toisistaan opiskelijoiden erilaisten kulttuuritaustojen takia. Aineistona tutkimuksessani toimii kaksi oppikirjaa: Voilà! (2009), joka on suomenkielisille lukiolaisille tarkoitettu edelleen käytössä oleva oppikirja sekä Le Nouveau taxi 1 (2012), joka puolestaan on suunnattu hieman vanhemmille kiinankielisille ranskan opintojaan aloittaville opiskelijoille. Kirjoissa keskityn kappaleiden teksteihin ja kuviin jättäen sanastot ja erilliset kielioppiosuudet tutkimuksen ulkopuolelle. Oppikirjojen valinnan yhtenä perusteena on se, että on tutkimuksen kannalta kiinnostavaa nähdä, miten kulttuurin opettaminen ja esitteleminen on sovitettu juuri aloittelevien opiskelijoiden opetusmateriaaliin. Tutkielman teoreettisena pohjana toimivat useiden eri tutkijoiden (esim. Byram, Szende ja Zarate) näkemykset siitä, kuinka kulttuuri on erottamaton osa kieltä ja kuinka sen opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota heti kieliopintojen alkuvaiheessa. Myös oppikirjan roolia kulttuurin opettamisessa käsitellään omana lukunaan, sillä nimenomaan oppikirjojen rooli on tutkielman pohjana. Menetelmänä tutkimuksessani käytän Louis'n ja Szenden esittelemää kulttuurin jakoa viiteen kategoriaan, jotka jaan itse edelleen alakategorioihin oppikirjoista löytyvien kulttuuriesiintymien mukaan. Näin ollen analyysissa oman alakategoriansa saavat esimerkiksi maantiede, historia, stereotypiat, arvot, tilastot, erilaiset maisemat, kohteliaisuus ja tavat. Jokainen kategoria saa analyysissa oman kappaleensa, minkä tarkoituksena on tehdä tulosten listaamisesta mahdollisimman selkeää myös lukijan kannalta. Kategorioiden jakaminen alakategorioihin helpottaa myös erojen ja samankaltaisuuksien havaitsemista tutkimuksen edetessä. Tästä tutkielmasta saamieni tulosten perusteella voin todeta, että suuria eroja ranskalaisen ja ranskankielisen kulttuurin esittämisessä ei oppikirjojen välillä ollut, vaikka voisikin olettaa opetettavan kulttuurin olevan huomattavasti vieraampaa kiinalaisille kuin suomalaisille. Tutkimuksessani huomasin kuitenkin, että vaikka kulttuuri esitetään molemmissa oppikirjoissa moninaisena ja tärkeänä osana kieltä, tekijät ovat valinneet erilaisia menetelmiä kulttuurin esilletuontiin. Havaitsin myös, että kiinalaisessa kirjassa käytettiin huomattavasti enemmän opiskelijoiden äidinkieltä kulttuuritietoa annettaessa, mikä osaltaan tukee hypoteesia siitä, että opetettava uusi kulttuuri olisi heille jonkin verran suomalaisia vieraampaa. Lopputulemana voidaan kuitenkin todeta, että vaikka oppikirjoissa käytetään pitkälti eri menetelmiä kulttuurin opettamisessa ja esittämisessä, molempien pyrkimys on sama: esitellä ranskalainen kulttuuri rikkaana ja monipuolisena, kiistattomana osana kieltä, ranskankielisen maailman roolia unohtamatta.
  • Turunen, Aino (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa on tavoitteena perehtyä kieltosanojen ja -ilmausten monipuoliseen käyttöön ranskankielisissä Titeuf-sarjakuvissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti ne-partikkelin poisjättäminen eri tilanteissa niiden muodollisuuden mukaan. Lisäksi tutkitaan miten aikuisten ja lasten kielenkäyttö poikkeaa toisistaan. Teoriataustana käytetään erityisesti ranskan puhekieleen ja kieltoihin keskittyvää kirjallisuutta. Aineistona käytetään kahta vuosina 1992 ja 2008 ilmestynyttä Zepin (Philippe Chappuis) Titeuf-albumia. Sarjakuvissa esiintyvät kiellot luokitellaan ryhmiin niiden tyypin mukaan: väitelauseet, kysymyslauseet, käskylauseet, non-adverbi ja muut tapaukset. Ne-partikkelin poistoa tarkastellaan erikseen. Aineistosta saatuja tuloksia vertaillaan, jotta nähdään vaikuttaako puhujan ikä tai sukupuoli tapaan muodostaa kieltoja. Tutkielmassa tarkastellaan myös onko albumeissa käytetty kieli muuttunut kahdenkymmenen vuoden aikana. Tutkielman tulokset osoittavat, että ne-partikkelin poisjättäminen on erittäin yleistä Titeuf-sarjakuvissa kaikkien kieltosanojen kanssa eri lausetyypeissä. Partikkelia käytetään pääasiassa vain muodollisissa tilanteissa esimerkiksi silloin, kun kyseessä on lasten opettaminen. Non-adverbi on aineistossa tärkeä osa puhujien keskustelua, koska sillä voidaan esittää vastaus, kieltää edellinen lausahdus tai ilmaista tunteita huudahduksissa. Vaikeasti luokiteltavat kiellot ovat useimmiten vertauksia ja elliptisiä ilmaisuja. Aikuisten ja lasten tapa käyttää kieltoilmauksia on aineistossa erilaista. Aikuiset käyttävät useammin ne-partikkelia kuin lapset. Lapset puolestaan korvaavat pas-kieltosanan usein sen tuttavallisella ja lapsenkielisellä muodolla, pô:lla. Sukupuolella ei Titeuf-sarjakuvissa ole vaikutusta kielenkäyttöön, sillä miehet ja naiset sekä pojat ja tytöt puhuvat samalla tavalla. Albumeiden julkaisuajankohtien välissä sarjakuvien kieltolauseet eivät ole muuttuneet merkittävästi, vaan ne muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Ainoana erona voidaan mainita se, että pô-sanaa käytetään huomattavasti useammin tuoreemmassa albumissa.
  • Larjava, Saija (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee kertojaa ja henkilöhahmojen esittelyä Victor Hugon teoksessa Kurjat (1862). Kyseinen teos on valittu aineistoksi, koska se sisältää erittäin laajan ja monipuolisen henkilögallerian. Tutkielman tavoitteena on tutkia kertojan roolia teoksessa ja selvittää, minkälaisia keinoja tämä käyttää esitellessään henkilöhahmoja. Tutkielman teoriaosassa esitellään Gérard Genetten (1972) kertojaa käsittelevää teoriaa. Teoriaa havainnollistetaan Kurjista lainatuilla esimerkeillä, ja luvussa pohditaan samalla kertojan roolia aineistossa. Kurjien kertoja näyttäytyy esimerkkien valossa kaikkitietävänä kertojana, joka kuitenkin tarpeen vaatiessa vaihtaa näkökulmaa tai esittää tietämätöntä. Henkilöhahmoja ja kuvailua koskevaa teoriaa esitellään myös lyhyesti. Tutkimuksen kannalta olennainen on A.J. Greimasin (1966) teoria aktanteista, jonka mukaan kaikki henkilöhahmot ovat joko subjekteja, objekteja, lähettäjiä, vastaanottajia, auttajia tai vastustajia. Keskeinen on myös Pierre Fontanierin (1821) esittämä klassinen luokittelu erilaisisiin kuvailutyyppeihin. Analyysissa käydään läpi henkilöesittelyt henkilöhahmo kerrallaan. Jokaista keskeistä henkilöhahmoa käsitellään omassa luvussaan (Herra Myriel, Jean Valjean, Fantine ja Cosette, Marius, Thénardierit, Javert, Éponine ja Gavroche), ja lisäksi esitellään omissa luvuissaan henkilöryhmät (ABC:n ystävät ja Patron-Minette) ja joitakin sivumennen mainittuja henkilöhahmoja. Lopussa esitellään tulokset ilmiöittäin. Kertoja käyttää runsaasti erilaisia keinoja esitellessään henkilöhahmoja. Usein esitellessään uuden henkilöhahmon kertoja vaihtaa näkökulmaa: hän ottaa ensin etäisyyttä ja lähestyy sitten uutta henkilöhahmoa vähitellen. Kurjissa tietyt henkilöhahmot esitellään useaan kertaan uudestaan uusilla nimillä, aivan kuin kyseessä olisi joka kerta tuntematon henkilö (esim. Jean Valjean, Herra Madeleine, Ultime Fauchelevent). Keskeisten, subjektina toimivien henkilöiden (Jean Valjean ja Marius) esittelyt ovat paremmin alustettuja, ja niitä edeltää kyseisten henkilöhahmojen lähettäjien esittely (Herra Myriel, Herra Gillenormand). Tiettyjen henkilöhahmojen esittelyt voivat siis olla osa toisten hahmojen esittelyjä, ja esittelyt voivat näin muodostaa ketjuja. Henkilöhahmon esittely voi toimia myös osana jonkun ihmisryhmän tai aikakauden kuvailua. Tällöin henkilöhahmot toimivat tietyn ihmisryhmän edustajina. Uuden henkilöhahmon esittelyä seuraa tyypillisesti analeptinen kuvailu eli siirtymä ajassa taaksepäin. Näissä tapauksissa kertoja kuvailee mitä henkilöhahmolle on tapahtunut ennen nykyhetkeä. Henkilöhahmojen kuvailuissa on huomattavissa eroja subjektina ja objektina toimivien hahmojen välillä. Subjektien kuvailuissa keskitytään enemmän henkilöhahmojen henkisiin ominaisuuksiin, kun taas objektien kuvailussa ulkonäkö on keskeisemmällä sijalla. Kurjissa subjektit ovat tyypillisesti miehiä ja objektit naisia. Toisinaan kertoja leikittelee erilaisilla kuvailutyypeillä. Kuvatessaan ihmisen ulkonäköä hän saattaa käyttää sanastoa, joka olisi sopivampi luontokuvauksiin (esim. Javert). Tietyt ohimennen mainitut henkilöhahmot, erityisesti historialliset hahmot (Napoléon), jäävät kokonaan ilman esittelyä. Tämä ratkaisu tuo todellisuudentuntua, sillä lukijan oletetaan tietävän kenestä on kyse. Tutkimus osoittaa, että henkilöhahmojen esittelyjen tutkiminen voi auttaa ymmärtämään kyseisten henkilöiden roolia tarinassa. Tarkastelutapa tuo muutenkin mielenkiintoisia näkökulmia kaunokirjallisen teoksen analyysiin.
  • Kunnas, Laura (Helsingin yliopisto, 2017)
    Työn tavoitteena on kuvailla ja analysoida intialaisen kirjailijan Qurrantulain Hyderin (1927-2007) novellien puhuttelumuotojen käännöksiä urdusta ranskaksi. Tutkimustyö nojautuu vertailevaan kielitieteeseen. Tutkimuksen materiaali on koottu kolmesta Hyderin novellista: Yād kī ek dhanak jale; Ḍālan vālā ja Patjhar kī āvāz (1967) sekä niiden ranskankielisistä käännöksistä: L'Arc-en-ciel des souvenirs; Dalanwala, mémoires d'une enfance indienne ja Le bruissement des feuilles d'automne (2012). Näistä teoksista on poimittu pronominaaliset, verbaaliset ja nominaaliset puhuttelumuodot ja niiden esiintymät on koottu taulukoihin. Puhuttelumuotojen käyttöä tarkastellessa tukeudutaan urdun ja ranskan kielen sosiolingvistisiin tutkimuksiin ja niiden käännöksiä analysoidessa nojaudutaan käännöstutkimukseen. Urdun ja ranskan puhuttelumuotojen rakenteet eivät vastaa toisiaan. Urdussa on kolme pronominaalista puhuttelumuotoa, kun taas ranskassa niitä on kaksi. Tutkimuksessa päädytään tulokseen, että sekä urdun āp- (87,5%) että tum-pronominit (98,6%) on useimmiten käännetty vous ranskaksi, kun taas tū on käännetty tu (84,6%). Vaikka urdun tum vaatii monikon, sen käyttö vastaa ranskankielen yksikköpronominin käyttöä. Analyysissä todetaan, että urdun pronominien kohteliaisuusvivahteet ovat mahdottomia kääntää. Toinen ero kielten välillä on, että verbaalisia puhuttelumuotoja esiintyy ranskassa vain imperatiivissa, kun taas urdussa niitä voi käyttää muissakin tapaluokissa. Niinpä useat urdun verbaaliset puhuttelumuodot on täytynyt käännöksessä muuttaa pronominaalisiksi puhuttelumuodoiksi. Nominaaliset puhuttelumuodot on luokiteltu tutkimuksessa viiteen eri kategoriaan: sukulaisuussuhdetta ilmaisevat termit (40% esiintymisistä alkuperäistekstissä), tittelit (30,6%) nimet (21,2%), positiiviset affektiiviset termit (4,7%) ja negatiiviset affektiiviset termit (3,5%). Näistä suurin osa on käännetty ranskaksi. Joihinkin termeihin on lisätty nimiä käännöksessä. Kaikki emotionaaliset termit on käännetty mahdollisimman kirjaimellisesti. Tarkempi analyysi vahvistaa, että puhuttelumuodon kirjaimellinen ja sosiaalinen merkitys ei aina ole sama. Niissä tapauksissa, joissa kirjaimellista merkitystä ei ole käännetty, sosiaalinen merkitys on kuitenkin säilytetty. Tutkimuksessa todetaan, että novelleissa L'Arc-en-ciel des souvenirs ja Dalanwala kääntäjä on käyttänyt lähdetekstin strategiaa enemmän kuin kohdetekstin strategiaa. Jean-René Ladmiralin (1986) lähdetekstin strategiassa kääntäjä pysyy uskollisena alkuperäiselle tekstille ja kääntää tekstin kirjaimellisesti. Kohdetekstin strategiassa kääntäjä puolestaan muokkaa tekstiä vastaamaan kohdekielen rakenteita, jotta lukija ymmärtäisi tekstin paremmin. Le bruissement des feuilles d'automne ei sisällä tarpeeksi esiintymiä, jotta siinä käytetystä käännösstrategiasta voisi tehdä johtopäätöksiä.
  • Hirvonen, Viivi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee ranskalaisen journalistisen diskurssin erityispiirteitä Euroopan siirtolaiskriisiin liittyvien päivälehti Le Figaron uutisten sekä pääkirjoitusten pohjalta vuoden 2015 huhtikuun ja elokuun välisellä ajalla. Työ on diskursiivinen analyysi termien siirtolainen, pakolainen ja turvapaikanhakija käytöstä sekä näiden esittämisestä journalistisessa diskurssissa. Työssä paneudutaan erityisesti siihen, millä erilaisissa nimityksillä siirtolaiskriisiin liittyviä henkilöitä kutsutaan ja miten heidät esitetään lehdistössä. Näillä kaikilla kolmella termillä on virallinen määritelmä, joka vaikuttaa siihen minkälaisiin tilanteisiin kukin soveltuu. Tässä työssä lähdemme liikkeelle oletuksesta, että Le Figarossa näitä termejä käytetään vaihdellen ja jopa virheellisesti suhteessa niiden alkuperäiseen merkityssisältöön. Tutkielma pohjautuu joukkoon aikaisempia tutkimuksia, joissa on tarkasteltu mediadiskurssin suhtautumista maahanmuuttoon sekä vähemmistöihin ja osoitettu, että erityisesti ulkomaalaisiin liittyvien nimitysten merkityssisältö muuttuu ajan myötä eikä heidän esittämisensä medioissa ole täysin objektiivista. Työssä sovelletaan sosiaalista konstruktivismia sekä käsitystä kielen ja todellisuuden kaksisuuntaisesta luonteesta.Lehdistön käyttämä kieli ei vain heijasta todellisuutta vaan representoi ja rakentaa sitä, mutta myös muuttuva todellisuus edellyttää uusia tapoja kielellistää sitä. Työn teoreettisena ja metodologisena perustana toimii M.A.K Hallidayn idea kielen funktionaalisuudesta ja transitiivisuudesta sekä tästä ideasta inspiraatiota saanut Norman Fairclough ja hänen muokkaamansa tekstuaalisesti orientoitunut analyysimalli. Fairclough’n diskurssiteorian mukaan kielenkäytöllä toteutetaan kielen tekstuaalista, ideationaalista sekä interpersoonallista funktiota. Transitiivisuudella tarkoitetaan, että kaikki asiat voidaan ilmaista loputtomilla erilaisilla tavoilla ja jokainen tekstitasolla tehty valinta on vain yksi mahdollinen. Tähän liittyy lisäksi käsitys siitä, että mikään kielellinen valinta ei ole sattumanvarainen vaan jopa ideologisesti motivoitunut. Tutkielmassa käy ilmi, että nämä kolme tutkittua termiä ovat Le Figarossa siirtolaiskriisiin liittyvässä uutisoinnissa yleisimmin käytetyt termit. Niiden käyttö ei kuitenkaan ole yksiselitteistä eikä mutkatonta. Analyysi paljastaa myös, että termien merkitys on altis muutokselle ja lehdistössä luodaan uusia termejä. Näiden kolmen termin lisäksi lehdistö hyödyntää myös muita nimeämiskeinoja, jotka osaltaan vaikuttavat siihen minkälaisina nämä henkilöt esitetään. Kaiken kaikkiaan tässä työssä nähdään kuinka Le Figaron journalistinen diskurssi toistaa aikaisemmissa tutkimuksissa todettuja tapoja representoida ulkomaalaisia, mutta osoittaa myös joitakin uusia tunnuspiirteitä. Siirtolaiskriisistä ja siihen liittyvistä ihmisistä piirtyy negatiivinen kuva, jossa kriisi on taakka, valtaosa liikkeellä olevista ihmisistä on ”onnenonkijoita” ja Eurooppa on kriisin vastuunkantaja sekä paratiisi, johon ihmiset Välimeren takaa haluavat päästä paremman elämän toivossa.
  • Manner, Tommi (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee ranskan oppimista vieraana kielenä. Tavoitteena on tutkia, sopiiko Bartningin ja Schlyterin ruotsinkielisillä oppijoilla kehittämä asteikko kuvailemaan suomalaisten oppijoiden ranskan kielen tasoa, millä tasolla suomalaiset lukiolaiset ovat ja vastaavatko oppijoiden suulliset ja kirjalliset taidot toisiaan. Tutkielman teoriapohja on yllä mainittu Bartningin ja Schlyterin tekemä kooste aiemmasta tutkimuksesta ja tämän pohjalta ehdottama asteikko ruotsinkielisten ranskanoppijoiden kieliopin kehitykselle suullisessa tuotoksessa. Tässä työssä tarkastellaan neljää alkuperäisessä tutkimuksessa esitetyistä kieliopin osa-alueista: verbien finiittisyyttä ja persoonakongruenssia sekä substantiivien sukua ja adjektiivien sukukongruenssia. Aineistoon kuuluu kirjallinen ja suullinen osa. Kirjallisena osana on käytetty ranskan kielen ylioppilaskoekirjoitelmia keväiltä 2012 ja 2013, kymmenen kirjoitelmaa kummaltakin vuodelta. Suullinen osa on lukion toisen vuoden opiskelijoiden tuottamaa puhetta, jossa he kertovat näkemässään kuvasarjassa esitetyn tarinan ranskaksi. Bartningin ja Schlyterin ehdottamat piirteet ovat läsnä myös tämän tutkimuksen aineistossa, joten mallin voi olettaa soveltuvan myös suomenkielisten oppijoiden tuotoksen kuvaamiseen. Verbien osalta finiittisyyden hallinta on kuitenkin hieman korkeammalla tasolla kuin kongruenssin; nominien osalta adjektiivien kongruenssi vaikuttaisi olevan hienoisesti paremmin hallussa kuin substantiivien suku. Tutkimushenkilöt sijoittuivat kuusiportaisen mallin tasoille kolme ja neljä, joskin kirjallisten tuotosten taso on kaikilla tutkituilla kieliopin osa-alueilla noin portaan verran suullisten tuotosten tasoa korkeampi. Tulosten perusteella voi sanoa, että äidinkieli saattaa vaikuttaa eri ilmiöiden kehityksen vauhtiin, mikä selittäisi erot alkuperäiseen malliin. Kirjallisen suorituksen paremmat tulokset taas voivat johtua siitä, että suullisessa tuotoksessa oppija ei ehdi omistaa muotoseikoille niin paljon kognitiivisia resursseja kuin kirjallisessa tuotoksessa: aikapaine siis heikentäisi suoritusta kieliopin osalta.
  • Lindbäck, Sofia (Helsingfors universitet, 2016)
    Kahtena viime vuosikymmenenä populismin suosio on kasvanut suurimmassa osassa Länsi-Euroopan maista. Yksi populismin perusajatuksista on nationalismi, johon liittyy usein Euroopan unionin vastaisuus. Tässä tutkimuksessa vertaillaan Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja Front Nationalin puheenjohtajan Marine Le Penin Euroopan unionin vastaisia argumentteja. Korpukseen on valittu vuodelta 2011 Soinin blogikirjoitukset ja Le Penin puheet, joissa on mainittu Euroopan unioni. Tutkimuskysymyksenä on, käyttävätkö Le Pen ja Soini samankaltaisia argumentointikeinoja. Jos eivät, mitkä ovat eroavaisuudet? Hypoteesina on, että molemmat käyttävät suurimmaksi osaksi populisteille tyypillisiä argumentteja, mutta että argumenttistrategioissa on myös jonkin verran maa- ja kulttuurikohtaisia eroja. Tutkimusmenetelmä on pääasiassa kvalitatiivinen mutta paikoin myös kvantitatiivinen. Tutkimuksessa käytetään pääasiassa Ruth Amossyn (2010) argumenttiluokitusta, johon kuuluvat syllogismi, epätäydellinen syllogismi (enthymème) ja analogialla todistaminen. Lisäksi hyödynnetään Martin Reisiglin ja Ruth Wodakin (2001) diskurssistrategioita koskevaa teoriaa, eli nominaatiostrategiaa, predikatiivistrategiaa, argumenttistrategiaa ja tehostavaa (intensification) tai vähättelevää (mitigation) strategiaa. Tutkimuksessa selviää, että vaikka Soinin ja Le Penin teksti- ja puhetyylit on hyvin erilaisia, käyttävät he silti melko paljon samanlaisia argumentointityylejä. Soinin kirjoitustyyli on värikästä: hän käyttää lyhyitä lauseita, tekee kriittisiä huomioita muista poliitikoista, mutta ei perustele argumenttejaan kovin kattavasti. Le Penin puheista löytyy myös paljon nykytilanteen kritiikkiä, mutta hän esittää vastaehdotuksensa hyvin perusteellisesti antaen konkreettisia parannussuunnitelmia. Tarkasteltujen poliitikkojen retoriikassa on paljon yhteistä. Molemmat käyttävät samankaltaisia metaforia puhuessaan Euroopan unionista, esimerkiksi verraten Euroopan unionia tautiin tai politiikkaa peliin. Molemmat siteeraavat Churchillia perustellessaan EU-vastaista näkemystään. Kummankin tekstistä löytyy hyperbolia, kun he liioittelevat oman maansa uhrautumista Euroopan unionissa tai kertovat oman puolueensa kohtelusta saadakseen kuulijan huomion ja sympatian puolelleen. Kulttuurisia eroja on myös jonkin verran. Soini vertaa toistuvasti Euroopan unionia Neuvostoliittoon: hänen mielestään molemmat ovat tuhoon tuomittuja. Soini myös siteeraa lehtiä useammin, kun taas Le Pen siteeraa enemmän asiantuntijoita. Euroopan unioniin kohdistuva kritiikki on Soinin artikkeleissa suuremmassa roolissa, EU nähdään ongelmien pääsyynä. Le Pen taas keskittyy enemmän Ranskan tilanteeseen ja keinoihin joilla taloustilanne tulisi valtiotasolla korjata. Euroopan unioni nähdään hänen puheissaan vain yhtenä monista ongelmista.
  • Chireux, Alexandre (Helsingfors universitet, 2017)
    Le but de ce travail est d’observer si les enseignants de français natifs peuvent exercer une influence positive dans l’acquisition du français comme langue étrangère. Nous avons choisi de cibler les élèves préparant l’épreuve de langue française du baccalauréat dans trois différents établissements finlandais de Helsinki et de sa région. Plus spécifiquement, notre recherche s’intéresse aux cas des connecteurs. Notre corpus est composé de 78 productions écrites comportant chacune deux exercices, de type « à trou », et d’une dissertation de 150 à 200 mots. Nous avons formé, parmi les participants, six groupes à raison de deux groupes par établissement. Nous y trouvons des groupes ayant pratiqué le français pendant un nombre d’années plus ou moins élevé, mais aussi ayant eu un enseignant francophone pendant les deux années précédents notre recherche. Nous avons également des groupes préparant l’épreuve de français de deux baccalauréats différents, à savoir le baccalauréat finlandais et le baccalauréat international. Ces regroupements nous ont permis d’observer les éventuels facteurs qui pourraient avoir une incidence sur les résultats aux exercices des participants à notre étude. Ces paramètres sont : le nombre d’années de pratique de la langue, le type de baccalauréat préparé et enfin, l’influence de l’enseignant natif. Notre recherche comporte une partie théorique qui définit et explique ce que sont les connecteurs et leur rôle dans la langue. Nous y trouvons également un bref résumé des notions d’apprentissage et d’acquisition d’une langue. Nous consacrons enfin une partie importante au rôle des enseignants natifs et non-natifs et proposons un tableau récapitulatif des avantages, des inconvénients et des défis de chacun. Nous concluons enfin cette partie avec une comparaison entre les épreuves de français des deux baccalauréats préparées par les élèves composant notre corpus. Nous avons ensuite effectué une analyse tant quantitative que qualitative. Les données obtenues grâce aux exercices que nous avons proposés nous ont d’abord révélé que l’incidence du nombre d’années de pratique de la langue n’est pas un facteur déterminant dans la bonne maîtrise des connecteurs. Puis, le corpus démontre que les étudiants ayant eu des cours de français par un natif sont majoritairement présents chez les candidats qui ont obtenu les meilleurs scores. Par contre, les étudiants aux résultats les plus faibles ont tous suivi un enseignement non-natif. Il semblerait par ailleurs, que la préparation de l’épreuve de français du baccalauréat international ait une influence positive sur l’emploi des connecteurs. En effet, nos calculs statistiques montrent que si l’on prend en compte le rapport entre les points obtenus et le nombre d’années de pratique de français, les groupes ayant été exposés à un enseignant natif et ayant été scolarisés dans une section internationale ont mieux réussi que les groupes ayant suivi, eux aussi, un enseignement natif mais qui ont fréquenté une section traditionnelle finlandaise. Nous pouvons conclure que les enseignants natifs ont une certaine influence sur la maîtrise des connecteurs, mais que ce facteur n’a pas une incidence telle, qu’il justifierait une préférence pour un enseignement natif. Notre analyse a permis de mettre en lumière l’importance du contenu de l’enseignement des langues et des objectifs de l’examen du baccalauréat (programme finlandais vs. programme international). Les résultats de cette étude nous semblent applicables, par extension, pour l’acquisition des langues étrangères en général.