Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielmassa tarkastellaan verbin tapaluokkien ja sivulauseiden käyttöä kahdessa ranskan kielen oppimisen sovelluksessa RFI Savoirs ja Apprendre et Enseigner le français avec TV5MONDE. Lisäksi selvitetään, esiintyykö tietty verbin tapaluokka jollakin eurooppalaisen viitekehyksen kielitasolla yleisemmin kuin muilla kielitasoilla ja esiintyvätkö kaikki sivulausetyypit yhtä monipuolisesti kaikilla kielitasoilla. Tutkielman hypoteeseina on, että kielen A-tasoilla keskitytään pääasiassa relatiivi- ja kompletiivilauseisiin ja verbin tapaluokkien käyttö rajoittuu indikatiiviin. B- ja C-tasoilla verbien tapaluokkien ja sivulauseiden käyttö on taas monipuolisempaa. Aineisto ja menetelmät. Tutkimusaineisto koostuu RFI Savoirs ja Apprendre et Enseigner le français avec TV5MONDE-sovellusten A, B ja C-kielitasojen kuullun ymmärtämisen harjoitusten litteroinneista, joita on yhteensä 180. Tutkimuksessa on käytetty kvantitatiivista ja vertailevaa tutkimusmenetelmää. Tutkimuksen alussa sovelluksista ja niiden eri kielitasoihin kuuluvista tehtävistä on etsitty eri verbien tapaluokkiin kuuluvia aikamuotoja sekä sivulausetyyppejä ja jaettu ne omiin kategorioihin. Tämän jälkeen on laskettu samaan sovellukseen ja kielitasoon kuuluvien eri verbien tapaluokkien ja sivulauseiden määrät ja prosenttiosuudet kokonaismääristä. Tulokset ja johtopäätökset. Kaikki verbien tapaluokat ja sivulausetyypit esiintyvät molempien sovellusten kaikilla kielitasoilla. Käyttö pysyy samanlaisena tasosta toiseen, eikä eroja juurikaan näy. Verbien tapaluokista dominoivin on indikatiivi, toisena infinitiivi ja kolmantena partisiippi. Subjunktiivin, imperatiivin ja gerundin esiintyminen taas vaihtelee sovellusten eri kielitasojen välillä. Sivulauseista relatiivilause on käytetyin, kun taas epäsuora kysymyslause jää harvinaisemmaksi molemmissa sovelluksissa. Kompletiivi- ja konjunktiolauseiden (la subordonnée circonstancielle) käyttö taas vaihtelee sekä kielitasojen että sovellusten välillä.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ranskan kielen suorien kysymyslauseiden muodostaminen ja käyttö opetetaan Escalier ja J’aime nimisissä oppikirjasarjoissa. Tutkimus pohjautuu nykypäivän kieliopillisiin näkemyksiin ranskan kysymyslauseista sekä nykypäivän kieltenopetuksen periaatteisiin, vuoden 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteisiin (LOPS 2015) sekä Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitokuvaukseen (CEFR). Aineisto ja menetelmät. Tutkimus on vertaileva tutkimus, jonka tutkittavana aineistona toimii kaksi ranskan kielen oppikirjasarjaa, Escalier ja J’aime, joihin molempiin sisältyy neljä kirjaa. Kirjat ovat suunnattu lukiossa alkavan B3-kielen opiskeluun. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia.Tutkimuksen aluksi kirjoista on etsitty suorien kysymyslauseiden opetukseen liittyvät osiot, jotka on sitten kategorisoitu niissä käsiteltävien kysymystyyppien mukaisiin ryhmiin. Tämän jälkeen on laskettu erilaisia kysymyksiä käsittelevien osioiden lukumäärät ja prosenttiosuudet. Aineiston varsinainen analyysi koostuu sisällön tulkinnasta, jonka tarkoituksena on pohtia opetuksen suhdetta työn alussa esiteltyihin kieliopillisiin näkemyksiin sekä kieltenopetuksen periaatteisiin ja lukion opetussuunnitelmaan vertaillen sarjoja toisiinsa. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kummatkin sarjat käsittelevät samoja kysymyslauseita ja etenevät niiden opetuksessa samassa järjestyksessä aloittaen intonaatiokysymyksestä, jatkaen est-ce que -kysymyksellä ja käsitellen viimeisenä käänteisen kysymyksen. Kirjat kuitenkin nimeävät kysymykset eri tavoilla: J’aime sarjassa nimet korostavat kysymysten käyttötilanteita, kun taas Escalier-sarjassa korostetaan kysymysten rakennetta. Opetuksen sisältö on kuitenkin pääpiirteittäin samanlaista. Opetuksessa painotetaan eniten est-ce que -rakenteella muodostettua kysymystä. Säännöt kysymysten muodostamisesta ja käytöstä ovat yksinkertaistettuja, ja käänteistä kysymyslausetta käsitellään hyvin pintapuolisesti, mikä on toisaalta opetussuunnitelmassa määritetylle tavoitetaitotasolle sopivaa. Kummassakin kirjasarjassa on kysymysten opetukseen liittyen omat vahvuutensa: Escalier-sarjan kielioppisäännöt ovat erittäin selkeästi muotoiltuja, kun taas J’aime-sarjassa sääntöjä on täydennetty havainnollistavilla kuvituksilla sekä vertailuilla muihin kieliin.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tämän tutkimuksen päätarkoituksena on tutkia suomalaisten ranskanopettajien musiikinkäyttöä opetuksessa. Tarkempia tutkimuskohteita ovat opettajien syyt musiikin käyttöön, tavat käyttää musiikkia opetuksessa, käytettävät musiikkigenret sekä kriteerit musiikin valitsemiseen. Teoriatausta koostuu musiikin hyödyistä opetuksessa, tehtävätyypeistä sekä musiikin valitsemiskriteereistä. Aineisto ja menetelmät. Tutkittavana aineistona toimii kysely, johon vastasi 103 suomalaista ranskanopettajaa. Tutkimusmenetelmät ovat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia. Suurin osa vastauksista analysoidaan kvantitatiivisesti opettajien mielipiteiden suuntausten mittaamiseksi, mutta osaa vastauksista tutkitaan myös kvalitatiivisesti ja nostetaan esille poikkeumia sekä mielenkiintoisia tuloksia. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoittaa, että tärkeimmät syyt musiikin käytölle ovat tunteelliset syyt, kuten oppilaiden tai opettajan mieltymys musiikkiin. Tuloksista käy myös ilmi, että kaikista suosituimmat käyttökohteet musiikille ranskanopetuksessa ovat sellaisia, jotka ovat yksinkertaisia ja joissa on oleellisena osana musiikin kuuntelu ja sen auditiivinen luonto. Tutkimuksessa selviää myös, että suosituimmat musiikkigenret ranskanopetuksessa ovat pop, chanson, lastenlaulut sekä pedagogiset laulut ja rap. Tärkeimmät kriteerit musiikin valintaan ovat loogisia, kuten musiikin saatavuus ja laulun selkeys.

Avhandlingen behandlar framställningen av osynliga karaktärer i två franska litterära verk, Guy de Maupassants novell Le Horla från år 1887 och Sylvie Germains kortroman Hors champ från 2009. Båda verken innehåller en osynlig karaktär, i Le Horla en bikaraktär och i Hors champ huvudpersonen själv. Le Horla är skriven i dagboksform och handlar om en man som gradvis får den allt mera obehagliga känslan av att vara förföljd av en osynlig varelse. Hors champ följer karaktären Aurélien Labas som under en veckas tid blir allt mer osynlig tills han till slut helt försvinner. I avhandlingen undersöks, genom en analys baserad på litterär teori, hur framställningen av de osynliga karaktärerna påverkas av skillnaden i narrativt perspektiv. Avhandlingens teoretiska ram utgår från forskningen av berättande och fokalisering. Här används teoretiska verk av Gérard Genette, Vincent Jouve och Jean-Michel Gouvard. Exempel från andra litterära verk bifogas även. Utgående från den litterära teorin analyseras Le Horla och Hors champ först skilt för sig. Centrala element i den litterära analysen är berättandets olika funktioner, berättarens identitet, och det narrativa perspektivet på händelserna i historien. I den senare delen av avhandlingen utvidgas analysen till en jämförelse av de två verken med utgångspunkt i två specifika tematiska ramverk. Det första temat är förekomsten av speglar och fotografier såsom verktyg som möjliggör varseblivning av det osynliga. Det andra temat handlar om hur litterär beskrivning av osynlighet används för att skapa en ångestfylld atmosfär i texterna. Trots att Le Horla och Hors champ, skrivna med ett tidsavstånd av mer än hundra år, skiljer sig relativt mycket från varandra, presenteras osynligheten såsom kvalitet i båda verken som något skrämmande och negativt. Båda texterna skildrar händelserna ur huvudpersonernas perspektiv och fokuserar starkt deras subjektiva upplevelser. Avhandlingen argumenterar för att dagboksformen i Le Horla skapar en atmosfär av distans och slutgiltighet i framställningen av händelserna. I Hors champ, däremot, möjliggör den heterodiegetiska berättaren att perspektivet i romanens sista paragrafer skiftas bort från Aurélien och på så sätt understryks hans försvinnande ur historiens värld. Författaren argumenterar för att spegeln, som är ett narrativt redskap i de båda verken, fungerar som ett objektivt verktyg som gör det möjligt att presentera verkligheten ur ett för huvudpersonerna utomstående perspektiv. I Le Horla fungerar spegeln som ett vetenskapligt instrument med hjälp av vilket man kan bevisa den osynliga varelsens existens. Därmed symboliserar spegeln i berättelsen möjligheten att eliminera tvivel och övervinna den osynliga varelsen. I Hors champ förekommer både speglar och fotografier i vilka huvudpersonen ser att han blir allt suddigare tills han helt och hållet försvinner. Dessa gör det möjligt för huvudpersonen att se sig själv ur ett närapå objektivt perspektiv, och därmed bekräfta att han verkligen håller på att försvinna, både från nuet och från det förflutna. Slutligen visar författaren i avhandlingen att det finns vissa likheter i hur den litterära beskrivningen i de båda verken fungerar i skapandet av en olycksbådande känsla. Däremot skiljer sig den tematiska helhetseffekten på grund av de olika narrativa synpunkterna. I Le Horla, där osynligheten ingår i den hotfulla och okända varelsens karakteristik, blir osynligheten något som är väldigt märkbart ur huvudpersonens perspektiv. Den ångestfyllda effekten skapas därför genom närvaron av osynlighet. I Hors champ, där huvudpersonen gradvis försvinner ur de andra karaktärernas medvetande, skapas den ångestfyllda effekten snarare av frånvaron av uppmärksamhet från de sekundära karaktärerna.

Tämä tutkielma käsittelee korsikan kieleen liittyvää kielipolitiikkaa kahdelta kannalta: ensinnäkin tarkoituksena on selvittää, mitä mieltä korsikalaiset ovat Ranskan valtiollisen tason kielipolitiikasta korsikan kieltä kohtaan. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Korsikan omaa kielipolitiikkaa suhteessa Ranskan valtioon. Keskeiset kysymykset liittyvät olennaisesti myös korsikalaisten kieli-identiteettiin sekä heidän kokemuksiinsa nykyisestä kielitilanteesta. Lopuksi tarkastellaan myös kielen rahoitusta. Korpuksena on neljä haastattelua sekä kaksi korsikan kielen kielipolitiikkaan ja sen rahoitukseen liittyvää dokumenttia. Haastateltavat ovat korsikalaisia poliitikkoja, yliopisto-opettajia tai he ovat muuten mukana Korsikan kielipolitiikassa. Dokumenteista ensimmäinen on vuoteen 2020 ulottuva sopimus Ranskan valtion ja Korsikan paikallishallinnon välillä toimeenpantavista kieleen liittyvistä tehtävistä ja niiden rahoituksesta. Toinen dokumentti on paikallishallinnon laatima kielipoliittinen toimintasuunnitelma vuosille 2015–2020. Tutkimuksen teoriatausta koostuu kielipolitiikan peruskäsitteistä muun muassa Chaudensonin, Boyer’n ja Calvet’n mukaan. Teoriaosuudessa käydään läpi tarkemmin myös Ranskan kielipolitiikan ominaispiirteitä sekä korsikan kielen ja paikallisen kielitilanteen kehitystä. Tutkimusmenetelmänä on haastattelu: puolet haastatteluista on tehty suoraan kirjallisina, loput on litteroitu sanatarkasti, jotta vastauksia voidaan verrata keskenään. Haastatteluista saatujen vastausten sisältöä analysoidaan myös suhteessa kahteen yllämainittuun dokumenttiin. Korsikan kieli näyttää olevan iso osa korsikalaisten identiteettiä, heillä on vahva halu käyttää kieltään ja sen koetaan olevan tärkeä osa kulttuuriperintöä. Haastattelut tukevat suurelta osin sitä käsitystä, jonka monet tutkijat, kuten esimerkiksi Arrighi, Blackwood, Quenot ja Noer, ovat esittäneet korsikan kielen tilanteesta ja asemasta yhteiskunnassa. Kielen tila ja status ovat parantuneet viime vuosikymmenten aikana ja sen käyttö ammatillisessa yhteydessä on lisääntynyt. Kieltä opetetaan kaikilla koulutusasteilla ja myös aikuiskoulutukseen on panostettu. Korsikalaisten huolena on kuitenkin, että Ranskan hallitus pitää korsikan kieltä ainoastaan koulukielenä, jonka kehitystä ei tarvitse tukea muulla tavoin. Korsikan kieli on vahvasti läsnä yhteiskunnassa, vaikka sen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle perheensisäisesti onkin vähentynyt merkittävästi. Paikalliset ovatkin huolissaan kielen tulevaisuudesta ja sen mahdollisesta kuolemasta, mikäli valtio ja Korsikan paikallishallinto eivät saa sovittua riittävistä toimenpiteistä. Tällä hetkellä korsikan kielen valtionrahoitus on noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, ja Korsikan paikallishallinto rahoittaa sitä samalla summalla. Ranskan kansallisen tason kielipolitiikka saa kovaa kritiikkiä, ja hallitusta moititaan siitä, ettei se noudata erinäisiä kansainvälisiä vähemmistökieliä suojelevia sopimuksia. Vastaukset heijastavat esimerkiksi Sibillen esiintuomaa käsitystä Ranskasta ääritasavaltalaisena ja vallan keskittymisen maana, joka haluaa demokratian ja tasa-arvon nimissä rajoittaa monikulttuurisuutta ja -kielisyyttä sekä kääntyä sisäänpäin. Korsikalaiset haluaisivat muokata ranskalaisten yhteiskunnallista mentaliteettia avoimempaan suuntaan ja vaativatkin ranskan ja korsikan kielten tasa-arvoa, la co-officialité, eli että ne ovat juridisesti yhtä valideja kaikissa julkisissa tilanteissa. Tämä mahdollistaisi korsikalaisten mielestä kansalaisoikeuksien suojelun, korsikan kielen säilyttämisen ja sen positiivisen kehityksen. Näin ollen voidaan sanoa, että korsikalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen kielitilanteeseen ja heidän pääasialliset vaatimuksensa liittyvät korsikan kielen arvostuksen lisäämiseen ja sen takaamiseen, että he voivat käyttää sitä vapaasti nyt ja tulevaisuudessa, sekä yksityisissä että julkisissa tilanteissa.

Tämä tutkielma käsittelee viittausta ranskankielisessä tieteellisessä tekstissä demonstratiivisen anaforan kautta. Tällainen anafora koostuu ranskankielisestä demonstratiivipronominista ja substantiivista, jota ensin mainittu pronomini määrittää. Kirjoittaja viittaa tällaisella anaforalla johonkin tekstissä jo mainittuun asiaan; viittauksen kohteena voi olla yksittäinen sana, lause tai kokonainen kappale. Demonstratiivipronominin osoittavan funktion ansiosta anaforan leksikaalinen muoto voi vaihdella enemmän kuin esimerkiksi määräisen artikkelin määrittämässä anaforassa. Täten kirjoittaja voi demonstratiivianaforan avulla mm. luokitella, kuvailla tai muuten määrittää korrelaattia hyvin vaihtelevin ilmaisuin. Tämä tekee siitä mielenkiintoisen tarkasteltavan tieteellisessä tekstissä. Tutkielman aineistona on kymmenen kielitieteellistä artikkelia, jotka löytyvät verkkopohjaisesta Scientext-tekstikorpuksesta. Tätä tekstikorpusta on mahdollista analysoida verkossa korpukseen sisällytettyjen hakutoimintojen avulla. Tutkielmassa korpuksesta haetaan kaikki demonstratiivipronominin määrittämät substantiivit, joita löytyy 404 kappaletta. Nämä osumat ja niiden korrelaatit ovat analyysin kohde. Tutkielman teoriatausta puolestaan koostuu tekstintutkimuksen teoreetikoiden (mm. Adam, Apothéloz, Jeandillou) käsitteistä, ja tekstin sosiaalista ulottuvuutta tarkasteltaessa nojaudutaan Bronckartin teoriaan. Analyysissä selviää anaforien jakauma kolmen anaforatyypin kesken: suurin osa anaforista on tyyppiä résomptive, joka tiivistää lauseen tai jopa kappaleen yhteen sanaan. Tämä tyyppi luo uuden kiintopisteen sallien kirjoittajan jatkaa tekstiä luontevasti. Toisella sijalla ovat fidèle-tyypin anaforat, jotka viittaavat korrelaattiin samalla sanalla. Tätä tyyppiä hyödynnetään erityisesti teknisten termien kanssa, joilla on vähän tai ei ollenkaan synonyymejä. Vähiten korpuksesta löytyi infidèle-tyypin anaforia. Näissä anaforissa korrelaattiin viitataan eri sanalla; tällainen anafora mahdollistaa siis hyvin leksikaalisen vaihtelun. Tällaiset anaforat ovat aineiston perusteella tavanomaisia, usein epätieteellisiä termejä, joilla on monia lähisynonyymejä.

Tutkielma käsittelee musliminaisten huiviin liittyviä asenteita Ranskassa. Tutkielman tavoitteena on löytää syitä sekä kielteisille että myönteisille asenteille. Tavoitteena on myös nostaa esiin musliminaisten omia ajatuksia vaatetuksestaan, sillä näitä harvemmin kuulee julkisessa diskurssissa. Tutkielmassa tarkastellaan ensinnäkin, minkälaisista aiheista väitellään, kun kyse on musliminaisten käyttämästä huivista. Toiseksi selvitetään, millä tavalla ihmiset asennoituvat huiviin. Tutkielmassa annetaan myös erityishuomio musliminaisten kommenteille. Lopuksi analysoidaan, miten näitä esitettyjä mielipiteitä perustellaan. Tutkimuskysymyksiin vastataan diskurssianalyysin avulla. Tutkielmassa huomioidaan aineiston konteksti (minkälaisella alustalla kommentit on tuotettu sekä yhteiskunnallinen tilanne Ranskassa) ja teoreettisena lähtökohtana hyödynnetään kielitieteen teoriaa asennoitumisesta subjektiivisuuden ilmausten avulla sekä argumentaatioteorioita. Tutkimusaineistona on 236 kommenttia, jotka on kirjoitettu ranskalaisen urheiluvälinevalmistajan Décathlonin Facebook-sivulle. Helmikuussa 2019 Décathlon ilmoitti alkavansa myydä musliminaisille suunnattua urheiluhuivia, mutta ilmoitti päivää myöhemmin Facebook-sivullaan peruuttavansa aikeensa. Tämän ilmoituksen alle kirjoitetut huiviin liittyvät kommentit ovat tämän tutkimuksen aineistona. Aineisto luokiteltiin ensin sisällönanalyysin menetelmin kategorioihin sen mukaan, minkälaisista aiheista kommenteissa puhuttiin. Tämän jälkeen aineistosta tutkittiin kielitieteellisen diskurssianalyysin avulla, millä tavalla aineistossa kommentoineet Facebook-käyttäjät asennoituivat huiviin kommenteissaan. Tutkimuksessa havaittiin, että käyttäjät väittelivät monista aiheista. Suurimmaksi osaksi kommentit kuitenkin liittyivät Ranskan tasavallan arvoihin ja periaatteisiin sekä siihen, mitä huivi edustaa ja miksi huivia käytetään. Käyttäjät asennoituivat kommenteissaan eri tavoin, joko kielteisesti, myönteisesti tai neutraalisti. Musliminaiset asennoituivat huivin käyttöön ja sen kaupallistamiseen myönteisesti ja he pyrkivät kommenteissaan luomaan vastadiskursseja heitä vastustaville diskursseille. Näkemyksiä perusteltiin eri tavoin, mutta yleisimpinä argumentteina käytettiin Ranskan arvoja ja periaatteita, etenkin vapautta ja laïcité-periaatetta (valtion tunnustuksettomuus). Tärkeä tutkimustulos oli, että eri tavoin huiviin asennoituvat käyttivät samoja perusteluja argumenteilleen. Tutkimus osoittaa, että syitä huiviin liittyville negatiivisille asenteille Ranskassa on monia: huivi nähdään ulkomaalaisena, Ranskan arvoja ja periaatteita vastustavana käytäntönä, joka rajoittaa naisten vapautta ja on uhka Ranskalle tai ranskalaisille naisille. Tutkimus osoittaa kuitenkin myös, että monet eivät näe huivin käyttöä ongelmallisena. Tutkimuksessa havaittiin, että musliminaiset nähdään usein alistettuina uhreina, jotka tulisi pelastaa huivin kaltaisilta käytänteiltä. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että monet ranskalaiset musliminaiset käyttävät huivia vapaasta tahdostaan eivätkä koe sen olevan vastoin Ranskan arvoja. Eräs tärkeä johtopäätös onkin, että tietyt ranskalaiset arvot ja periaatteet ymmärretään eri tavoin. Esimerkiksi laïcité-periaatteen katsotaan yhtäältä takaavan oikeuden käyttää huivia ja toisaalta rajoittavan oikeutta käyttää uskonnollisia symboleja julkisissa paikoissa.

Tutkimuksessa tarkastellaan äärioikeistolaisessa diskurssissa esiintyviä representaatioita Itseydestä ja Toiseudesta, sekä diskursiivisia ja visuaalisia strategioita, joiden avulla näitä representaatioita rakennetaan. Lähtökohta tutkimukselle on kriittisen diskurssianalyysin perinteiden mukaan ajatus siitä, että kieli on sosiaalisen käytännön muoto. Tämä tarkoittaa käytännössä siitä, että kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta ja täten vaikuttaa merkittävästi myös identiteettien ja representaatioiden luomiseen. Tästä syystä tarkastelukohteena on ennen kaikkea tutkimusaineiston kielellinen, ja vielä tarkemmin määritellen sanastollinen, taso. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestasadasta poliittisesta julisteesta ja mielenosoituskyltistä, jotka kerättiin kahdelta ranskalaiselta ja yhdeltä italialaiselta äärioikeistolaisliikkeeltä niiden virallisilta nettisivuilta ja muualta internetistä. Kyseiset liikkeet ovat Rassemblement national (Kansallinen liittouma), Génération identitaire ja Lega Nord (Pohjoisen liitto). Aineistossa tarkastelun kohteena olivat erityisesti sanavalintojen heijastamat leksikaaliset merkityssuhteet ja leksikaaliset identiteetit, jotka ilmentävät sitä, miten Itseä ja Toista nimetään, kuvataan ja kategorisoidaan. Aineiston ajallinen konteksti sijoittuu vuosien 1973 ja 2020 välille. Tutkimusta edeltävä hypoteesi oli se, että tutkimuksen kohteena olevissa äärioikeistolaisissa diskursseissa Itsestä luodaan positiivinen ja Toisesta negatiivinen representaatio, mikä mahdollistaa maailman jaottelun ”hyviin” ja ”pahoihin”, sekä ”uhreihin” ja ”syyllisiin”. Tutkimus vahvistaa tämän hypoteesin, vaikka onkin hyvä huomata, että tällaisilla representaatiolla on myös monia muita piirteitä ja tavoitteita. Aineistosta voitiin löytää representaatioita, joissa Itsestä luodaan kuva Toisen uhrina, kansallisten arvojen ja identiteetin puolustajana, sekä ”oikean” kansallisen identiteetin edustajana. Toisesta puolestaan luotiin kuva turvallisuuden ja identiteetin uhkana, hyväksikäyttäjänä ja ”väärän” kansallisen identiteetin edustajana. Näitä representaatioita luotiin leksikaalisella tasolla Itsen ja Toisen luonnetta ja roolia kuvaavilla sanavalinnoilla — erityisesti substantiiveilla, adjektiiveilla, persoonapronomineilla ja verbeillä — sekä visuaalisilla elementeillä, joilla useimmiten tuettiin kielellistä viestiä. Edellä mainittujen diskursiivisten ja visuaalisten strategioiden keskeisen päämäärän voidaan huomata olevan hierarkkisen eronteon luominen Itsen ja Toisen välille.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan oppijoiden näkemyksiä autenttisista teksteistä ja tehtävistä ranskan opetuksessa ja oppimisen tukena. Samaan aikaan kun muiden vieraiden kielten kuin englannin opiskelun suosio on laskenut, autenttisten tekstien lähes rajaton saatavuus on tuonut informaalin kielen oppimisen läheiseksi osaksi nuorten arkea. Autenttisina teksteinä nähdään sellaiset kirjalliset, auditiiviset ja visuaaliset aineistot, jotka on alun perin luotu kohdekieliseen kontekstiin ja joilla on kommunikatiivinen tarkoitus. Autenttiset tehtävät ovat oppijan näkökulmasta merkityksellisiä ja kannustavat vapaaseen ilmaisuun. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on kommunikatiivinen kielten opetus. Tavoitteena on selvittää, minkälaiset autenttiset tekstit, tehtävät ja informaalin oppimisen tavat oppijat kokevat mieleisiksi ja hyödyllisiksi sekä millä tavoin oppijat kokevat pystyvänsä vaikuttamaan oppituntien sisältöön. Lisäksi tavoitteena on tutkia oppijoiden asenteita ranskan kieltä ja sen opiskelua kohtaan. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyn täytti 60 yläkoulun ja lukion opiskelijaa, jotka olivat aloittaneet ranskan opiskelun alakoulussa. Kysely sisälsi asteikkokysymyksiä sekä avoimia kysymyksiä, joiden vastaukset luokiteltiin niiden sisällön mukaan. Tutkimus on ensisijaisesti kvalitatiivinen, vaikka analyysi sisältää myös kvantitatiivisia piirteitä. Tutkimuksessa havaittiin, että autenttisia tekstejä ja tehtäviä pidetään myönteisenä opetuksessa. Moni autenttinen teksti ja tehtävä, kuten musiikki, sosiaalinen media ja leikit, nähtiin mukavana, mutta ei niinkään hyödyllisenä oppimisen kannalta. Myös keskustelu oli pidetty oppimismenetelmä. Oppikirjan tekstejä ei pidetty mielenkiintoisina, mutta oppikirjan tehtävien koettiin edesauttavan oppimista. Suurin osa vastaajista ei kokenut pystyvänsä vaikuttamaan oppituntien sisältöihin, eikä myöskään osannut sanoa, miten haluaisi vaikuttaa. Asenteet ranskan kieltä kohtaan olivat pääosin positiivisia ja informaalin oppimisen kanavista mielekkäimpinä pidettiin elokuvia, musiikkia, lukemista ja sosiaalisen median alustoja. Tulokset viittaavat siihen, että oppijat eivät ole tottuneet vaikuttamaan opetuksen sisältöihin. Kuitenkin aiheiden valitseminen oman kiinnostuksen mukaan vaikutti positiivisesti mielekkyyden kokemukseen ja se tuotiin esiin myös avoimissa vastauksissa. Oppijoiden ajatukset näyttävät heijastavan perinteisiä käsityksiä, joissa todellinen oppiminen tapahtuu lukemalla, kirjoittamalla ja opiskelemalla ahkerasti. Autenttisten tekstien ja tehtävien todellisesta vaikutuksesta oppimistuloksiin tarvittaisiin laajempaa lisätutkimusta.

Tavoitteet ja teoriatausta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kulttuurisia elementtejä nostetaan esille ja ilmennetään Voilà ja J’aime oppikirjasarjoissa. Samalla selvitetään, miten paljon kirjasarjoissa esiintyy stereotypioita ranskalaista kulttuuria ja kieltä kohtaan sekä minkä tyyppisiä mahdolliset esille tulevat stereotypiat ovat. Lisäksi tutkitaan Opetussuunnitelmien muutoksen vaikutuksia kulttuuristen elementtien ja stereotypioiden määrään tai laatuun kirjasarjoissa. Tutkimuksen pohjana toimivat Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (POPS 2004 ja POPS 2016) sekä Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitokuvaus (CEFR). Nämä perusteet antavat pohjan sille, miten kulttuuria tulisi käsitellä ja tuoda ilmi vieraan kielen kursseilla suomalaisessa perusopetuksessa ja minkä tyyppisiä valmiuksia eri kouluasteilla oppilailta tulisi löytyä. Aineisto ja menetelmät. Tutkimus on vertaileva tutkimus, jonka aineisto koostuu kahden eri kirjasarjan oppikirjoista. Molemmat ovat ranskan kielen opetuksessa laajasti käytettyjä kirjasarjoja. Ne pohjautuvat eri Opetussuunnitelmiin ja tämän vuoksi valikoituivat tutkimuksen kohteeksi. Kummankin kirjasarjan osalta otimme tutkimukseen mukaan neljän ensimmäisen kurssin oppikirjat, jotta vertaileva tutkimus olisi mahdollista toteuttaa. Kirjasarjat on suunnattu B2-kielen opetukseen yläkouluissa, mutta ne ovat osittain käytössä myös lukio-opetuksessa. Tutkimuksen aluksi kirjoista on kerätty kulttuurisia elementtejä sisältäviä tehtäviä, esityksiä tai kappaleen osia sekä stereotyyppisiksi luokiteltavia elementtejä. Aineiston sisältöä on tulkittu tämän jälkeen teoreettisiin lähteisiimme nojautuen ja näin ollen pyritty tulkitsemaan sitä, millaisia elementtejä kirjasarjat nostavat esille ja minkälaisia stereotyyppisiä piirteitä ne sisältävät. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten kulttuuristen elementtien kuvaus tai määrä on muuttunut vanhan ja uuden opetussuunnitelman vaihdoksen myötä. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimus osoittaa, että kirjasarjoissa esiintyvät kulttuuriset elementit ovat pitkälti neutraaleja ja vain harvoin vahvoihin stereotypioihin sortuvia. Kulttuurin piirteitä esiintyy kummassakin kirjasarjassa runsaasti. Etenkin ranskalainen ruokakulttuuri, taide ja tapakulttuuri nousevat tasaisin väliajoin molemmissa kirjasarjoissa kaikilla kursseilla esille. Opetussuunnitelmien muutos kirjasarjojen välissä ei lopulta juurikaan vaikuttanut kulttuuristen elementtien määrään tai laatuun. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta teemat pysyivät hyvin samankaltaisina myös uudessa kirjasarjassa. Uudempi kirjasarja J’aime esittelee tosin hiukan laajemmin Ranskan eri alueiden merkitystä sekä niiden omia kulttuuristen erityispiirteitä, mikä vastaa hyvin uudemman Opetussuunnitelman ajatusta kulttuurin moninaisuuden korostamisesta ja laajasta käsittelystä.