Browsing by Subject "Religionspedagogik"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 53
  • Lamminmäki-Vartia, Silja (Helsingfors universitet, 2010)
    Tämä tutkimus on etnografisesti värittynyt kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimus kohdistuu varhaiskasvatuksen uskontokasvatukseen. Tutkimuskohteena oli eräs helsinkiläinen monikulttuurinen päiväkoti. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida päiväkodin arkea sekä haastatella päiväkodin kasvattajia (lastentarhanopettajat, lastenhoitajat) uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimuskohteen valintaan vaikutti päiväkodissa käynnissä ollut projekti, jonka puitteissa päiväkodin uskontokasvatusta oltiin kehittämässä ns. monikulttuuristen aamuhetkien muodossa. Tarkemmat tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten uskonto ilmenee monikulttuurisen päiväkodin arjessa? 2. Millaisia diskursseja eli puhetapoja monikulttuurisen päiväkodin kasvattajat käyttävät puhuessaan uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä? Aineistonkeräämisen menetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia ja haastattelua. Tietoa tutkimuskohteesta kerättiin myös kasvattajatiimeille suunnatun kyselyn avulla. Vaikka tutkimuskohteena oli koko päiväkoti, niin käytännössä päiväkodin arki näyttäytyi tutkijalle yhden ryhmän toimintaan osallistumisen kautta. Tutkija vietti päiväkodissa yhteensä 28 päivää ja haastatteli 14 kasvattajaa. Kenttäpäivät jakautuivat kolmeen jaksoon aikavälillä 30.11.07–31.3.08. Ajankohdiksi oli valittu jakso ennen joulua, jakso ennen pääsiäistä ja jakso niiden välillä tammi-helmikuussa. Aineiston analyysissa ammennettiin sekä sisällönanalyysiä että diskurssianalyysiä käsittelevästä menetelmäkirjallisuudesta. Saatuja tuloksia peilattiin mm. varhaiskasvatuksen uskontokasvatusta ohjaaviin asiakirjoihin (Opetushallitus 2000; STAKES 2005) sekä Mohammed Abu-Nimerin (2001) malliin uskontojen välisen sensitiivisyyden kehittymisestä. Havainnointiaineistosta ilmenee se, miten varovaisesti, ongelmalähtöisesti ja välinpitämättömästikin kasvattajat suhtautuvat uskontokasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Päiväkodissa aloitetut projektityöntekijän organisoimat aamunavaukset olivat kuitenkin tuomassa uudenlaista kielenkäyttöä ja myönteisen asennoitumisen mallia niin sisältöaluetta kuin eri uskontoja kohtaan. Niissä olikin havaittavissa sillanrakentamista erityisesti kristinuskon ja islamin välille. Tämä oli ymmärrettävää, sillä 55 % lapsista oli kotitaustaltaan kristittyjä ja 31 % muslimeja. Kaiken kaikkiaan päiväkodissa uskonnon ilmenemiseen liittyneet tilanteet voitiin jakaa karkeasti kolmeen luokkaan: yllättävä arki (erityisesti ruokailu ja pukeutuminen), joulun ja pääsiäisen aika sekä monikulttuuriset aamunavaukset. Haastatteluaineistosta muodostettiin viisi erilaista kasvattajien tapaa puhua uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä: 1. Omaa uskontoa puolustava puhetapa. 2. Uskontojen välistä tasavertaisuutta korostava puhetapa. 3. Uskontokasvatusta vähättelevä ja kiinnostumattomuutta ilmentävä puhetapa. 4. Uskontokasvatuksen etäistävä puhetapa. 5. Uskontojen aiheuttamaa hämmennystä ilmaiseva puhetapa. Kontekstin muodostetuille puhetavoille antaa havainnointiaineisto. Kaiken kaikkiaan on havaittavissa, että kasvattajien eriasteiset henkilökohtaiset suhtautumistavat ovat vaikuttamassa kasvatustoiminnan suunnitteluun ja sen toteuttamiseen, tässä tapauksessa toteuttamatta jättämiseen. Ne myös vähentävät kasvattajien ammatillista asennoitumista uskontokasvatuksen sisältöalueeseen. Kun kokonaisuutta peilattiin Abu-Nimerin malliin, todettiin, että eri uskontojen kohtaaminen haastaa kasvattajat paljon voimakkaammin kuin eri kulttuurien kohtaaminen. Kasvattajien tulisikin mm. tunnistaa uskontojen ja katsomusten erilaisuuden itsessään aiheuttamia tunteita, jotta mahdolliset kielteiset tunteet eivät olisi vaikuttamassa kasvatustilanteissa. Mallin peilaaminen päiväkodin arkeen ja kasvattajien puhetapoihin lisää ymmärtämystä siitä, miten syvälle menevästä asiasta kulttuurien välisessä kommunikaatiossa on kyse, kun siihen lisätään uskontojen ulottuvuus - tässä tapauksessa uskontokasvatuksen ulottuvuus monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa päiväkodissa.
  • Hämäläinen, Riikka (Helsingfors universitet, 2009)
    Tämä on laadullinen tapaustutkimus erään suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan rippikoululeiriltä. Tutkimusjoukkoon kuuluivat rippikoululeirin kaksi ohjaajaa, kahdeksan isosta sekä kaksitoista rippikoululaista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä on rippikoulun iltaohjelman merkitys rippikoulun kokonaisuudessa. Tätä selvitettiin seuraavien kysymysten avulla: 1. Millaisia tavoitteita rippikoululeirin ohjaajat ja isoset asettavat rippikoulun iltaohjelmalle? 2. Mitä rippikoulun iltaohjelmassa tapahtuu? 3. Miten rippikoululaiset arvioivat toteutuneita iltaohjelmia? Tutkimuksen havainnointi- ja haastatteluaineisto kerättiin viikonmittaisen rippikoululeirin aikana. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia, videointia sekä puolistrukturoituja tutkimushaastatteluita. Tutkija oli rippikoululeirillä mukana havainnoimassa koko rippikoululeirin ajan. Rippikoululeirin kaikki iltaohjelmat videoitiin ja koko tutkimusjoukkoa haastateltiin. Haastattelu- ja havainnointiaineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Saatiin selville, että rippikoulun isoset ja ohjaajat asettivat iltaohjelmalle ryhmän koheesion edistämiseen liittyviä tavoitteita, iltaohjelman hauskuuteen, monipuolisuuteen ja sujuvuuteen tähtääviä tavoitteita, rippikoulun keventämiseen tähtääviä tavoitteita sekä hengellisiä ja seurakunnallisia tavoitteita. Iltaohjelmat koostuivat mm. isosten esittämistä sketseistä, yhteisleikeistä, hengellisistä yhteislauluista, vapaaehtoisohjelmanumeroista ja luottamusharjoituksista. Sketseihin ja muuhun isosjohtoiseen toimintaan käytettiin eniten aikaa. Rippikoululaiset arvioivat iltaohjelmaa yhteistoiminnallisena ohjelmana, esityksenä sekä suhteessa rippikoululeirin kokonaisuuteen. Kokonaisuutta peilattiin opetuksen tavoitteisuuden ja linjakkuuden ihanteeseen. Johtopäätöksinä todettiin, että iltaohjelmien tavoitteet olivat vain osittain linjassa rippikoulun opetussuunnitelman tavoitteiden kanssa. Osa tavoitteista myös toteutui iltaohjelmissa ja osa jäi toteutumatta. Ryhmän koheesion edistämiseen liittyvät tavoitteet toteutuivat iltaohjelmissa vaihtelevasti. Iltaohjelma vaikutti isosten tavoitteiden ja rippikoululaisten arvioiden valossa olevan opetuksen vastapainoa, mikä ei ole rippikoulun tavoitteiden mukaista. Kaksimielisten sketsien esittämisen todettiin olevan ristiriidassa rippikoulun tavoitteiden kanssa. Hengellisten laulujen laulaminen ja luottamusharjoitukset puolestaan olivat linjassa rippikoulun opetussuunnitelman tavoitteiden kanssa.
  • Saarinen, Katri (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän pro gradu –tutkielman tutkimuskohteena ovat Vanajan nuorisokuorossa laulaneiden nuorten ja nuorten aikuisten kokemukset kuoroharrastuksestaan ja se, millaisia merkityksiä he harrastukselleen antavat. Kipinän tutkimuksen tekoon sytytti oma taustani kuorolaisena. Tutkimuskysymys tarkentui tutkimusprosessin edetessä käsittelemään kuorolaisten oppimiskokemuksia. Tutkimuksen teoriataustassa käsitellään kristillisen kasvatuksen periaatteita, James Fowlerin uskonnollisen kehityksen teoriaa sekä Etienne Wengerin käytäntöyhteisö-käsitteen ympärille rakentuvaa sosiaalisen oppimisen teoriaa. Käytäntöyhteisössä oppimiselle ovat tyypillisiä osallistumisen, yhteisön jäseneksi kasvamisen ja yksilön identiteetin kehittymisen prosessit. Tutkimus määrittyi sen kohdeilmiön perusteella laadulliseksi. Kokemusten ja merkitysten tutkiminen puolestaan ohjasi tekemään analyysia aineistolähtöisesti. Analysoin aineiston teemoittelemalla. Teemoittelun tuloksena jaoin kuorolaisten oppimiskokemukset kolmeen kategoriaan, joita ovat yksilölliset-, yhteisölliset- ja uskonnolliset oppimiskokemukset. Sekä kuoronjohtaja että kuorolaisten yhteisö nähdään tässä tutkimuksessa kasvattajan roolissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuoroharrastus on merkittävä kokonaisvaltaista hyvinvointia lisäävä tekijä kuorolaisten elämässä. Kuoroharrastus on parantanut vastaajien itsetuntoa ja kuorolaisuus on muodostunut tärkeäksi osaksi heidän identiteettiään. Vastaajien sosiaaliset taidot ovat parantuneet, he ovat oppineet ryhmässä toimimista ja saaneet valmiuksia opiskelua ja työelämää varten. Uskonnollisia oppimiskokemuksia tarkasteltaessa tulokset eivät olleet yhtä yksiselitteisiä. Osalle vastaajista kuoroharrastus ei ollut antanut uskonnollisia oppimiskokemuksia kun taas osan uskonnollisuutta ja hengellisyyttä kuoro oli tukenut merkittävästi. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuvasti lisääntyvän henkisen pahoinvoinnin ja individualismin ihannoinnin maailmassa panostaminen kuoron kaltaisiin yhteisöllisiin ja kulttuurisiin harrastuksiin on ensiarvoisen tärkeää.
  • Sankari, Hanna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitetään miten rajattu joukko lukiolaisia kuvailee rasisteja ja rasismin uhreja sekä sitä miten nuoret kuvailevat rasistisia tilanteita. Tämän lisäksi selvitetään, mitä rasismi on nuorten käsityksen mukaan ja ovatko he itse kokeneet tai nähneet rasismia. Tutkimuksen taustalla on käsitys, jonka mukaan nykyajan nuoret ovat suvaitsevaisempia kuin aiemmat sukupolvet. Tässä tutkimuksessa selvitetään tämän sukupolven ajatuksia rasismista. Tutkimuksen teoreettinen tausta koostuu rasismi-käsitteen määrittelemisestä ja sen alkuperäisestä merkityksestä sekä mitä rasismi on Suomessa nykypäivänä. Nuorten näkökulmasta teoreettinen tausta pyrkii selvittämään miten rasismi näkyy heidän elämässään. Tämän lisäksi teoreettisen taustan tarkoituksena on hahmottaa tutkittava joukko eli nuoret – mitä nuoruus on ikävaiheena ja millainen maailmankuva heillä on. Teoreettisen taustan tuloksia peilataan aineistosta löytyviin määritelmiin ja tarinoihin. Luonteeltaan kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto on kerätty kahdesta helsinkiläisestä lukiosta, kolmelta eri äidinkielen tunnilta syksyn 2016 aikana. Vastaajia oli yhteensä 63 ja he kaikki olivat opiskelijoita lukiossa, jossa tutkimus tehtiin. Aineisto kerättiin hyödyntäen eläytymismenetelmän passiivista muotoa, jossa kehyskertomuksen pohjalta vastaajat jatkoivat tarinaa oman mielikuvituksensa mukaisesti. Tarinan jälkeen nuoret määrittelivät rasismin omin sanoin, listasivat syitä rasismille ja kirjoittivat mikäli olivat kokeneet tai nähneet rasismia. Aineisto analysointiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeisimpinä tuloksina nuoret kuvailevat rasismin uhrin olevan haavoittuva ja ennakkoluuloista kärsivä. Häntä ei kuvailla kantasuomalaisen näköiseksi. Rasisti puolestaan kuvaillaan ylimielisenä, ennakkoluuloisena ja sivistymättömänä. Rasistiset tilanteet liittyvät vahvasti kehyskertomuksen asettamaan juhlatilanteeseen, jossa juhlien järjestäjä syrjii ulko-ovelleen saapunutta somalitaustaista nuorta. Kertomuksissa rasisti, rasismin uhri ja muut juhlijat vaikuttavat tarinan juoneen. Syitä rasismille ovat ennakkoluulot, pelko vieraasta, tietämyksen puute, itsekkyys, koulutus, kapeakatseisuus, media, yhteiskunta ja kasvatus. Nuoret painottivat syrjinnän syinä ulkomaalaisuutta, maahanmuuttoa, ihonväriä, kulttuuria ja erilaisuutta. Tämän lisäksi esille nostettiin muihin vähemmistöihin kohdistuva syrjintä. Nuoret kertoivat nähneensä rasismia julkisissa tiloissa, kaduilla ja Internetin keskustelupalstoilla. Harva vastaajista kertoi henkilökohtaisesti kokeneensa rasismia.
  • Salokoski, Anna-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää teologian aikuisopiskelijoiden ammattikuvan rakentumista. Tässä tutkimuksessa Ammattikuva-käsite tulkitaan synonyyminä ammatillisen identiteetin käsitteelle ja sen ymmärretään sisältävän yksilön subjektiivisen käsityksen ammattiin liittyvistä arvoista, rooleista, työtehtävistä ja -kulttuurista, sekä työn merkityksestä. Ammattikuvan tulkitaan rakentuvan narratiiveissa, joissa yksilö kuvaa käsityksiään ja kokemuksiaan työstään. Teologian aikuisopiskelijaksi ymmärretään henkilö, jolla on taustallaan aiempi ammattiin tähtäävä koulutus tai työura ennen teologian maisteriopintoihin sijoittumista. Opinnäytetyön aihepiiriin motivoi kiinnostus tutkia miksi aikuisopiskelijat hakeutuvat teologian tutkintotavoitteisiin opintoihin. Mitä lisäarvoa tutkintotavoitteiset opinnot heille antavat? Yliopistotasoisia teologian opintoja kun on mahdollista suorittaa myös muuta kautta. Näiden pohdintojen äärellä tutkimus kohdentui aikuisopiskelijoiden ammatilliseen identiteettiin. Teologian aikuisopiskelijoiden ammatillista identiteettiä tarkastellaan seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet aikuisopiskelijoiden teologian tutkintotavoitteisiin opintoihin suuntaamiseen? 2. Mitä merkityksiä teologiaa tutkintotavoitteisesti opiskelevat aikuisopiskelijat antavat opinnoilleen? ja 3. Mitkä asiat aikuisopiskelijat kokevat työssään luovuttamattomina? Tutkielma on tutkimusotteeltaan laadullinen, narratiivinen tutkimus. Narratiivisuus tutkimusotteena läpäisee tässä tutkimuksessa taustafilosofian, aineiston ja analyysin. Tutkimuksessa todellisuuden ajatellaan rakentuvan konstruktivistisesti. Opinnäytteen aineisto, 21 kertomusta, on kerätty kirjoituspyyntönä teologian aikuisopiskelijoilta, jotka opiskelevat joko Helsingin yliopistossa tai Itä-Suomen yliopistossa. Kaikki tutkimukseen osallistuneet aikuisopiskelijat opiskelevat kirkon ja yhteiskunnan tehtäviin poluttavassa koulutusohjelmassa. Heistä 17 opiskelijan opinnot mahdollistavat papiksi pätevöitymisen. Neljä opiskelijaa opiskelee niin sanotulla yleisellä linjalla, joka ei johda suoraan tiettyyn ammattiin. Opinnäytetyön aineistoa tulkitaan aineistolähtöisesti, huomioiden sosiokonstruktivistisen tulkintaperspektiivin kontekstissa teoriasidonnaisuus. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii aikaisemmat teologian opiskelijoita, pappien ja opettajien ammatillista identiteettiä, sekä aikuisopiskelijoita tarkastelevat tutkimukset. Aikuisopiskelijoiden teologi-identiteetin rakentumista tarkastellaan Harrén psykologisen avaruuden siirtymien kehitysvaihemalliin peilaten ja ammatillista toimijuutta havainnoidaan Juntusen ja Valtosen oppilaitospappeja käsittelevässä tutkimuksessaan esitetyn ammatillisen identiteetin neuvottelun neljän tilan mallin kautta. Aineisto on analysoitu narratiivisin menetelmin, sekä narratiivien että narratiivisen analyysin avulla. Tutkimuksen tulosten mukaan teologian aikuisopiskelijoiden ammatillinen identiteetti lähtee rakentumaan usein jo varhaislapsuuden elinympäristön arvomaailman pohjalle. Aineiston kertomuksista yli puolessa kuvataan kristilliseen arvopohjaan tai vakaumukseen liittyviä tekijöitä ammattikuvan rakenteena. Myös itsensä kehittämiseen, tieteellisyyteen ja humanismiin liittyvät arvot ammattikuvan taustalla ovat aineistossa näkyvästi edustettuina. Opiskelijoiden ammattikuvat rakentuvat erityisesti spirituaalisen tilan kautta, joka läpäisee kokonaisvaltaisesti muut neuvottelun tilat. Aikuisopiskelijoiden ammatillisen identiteetin positioista rakentui kolme tyyppitarinaa: 1. Teologiksi kutsuttu uudelleenkouluttautuja; ’Auttaja’ 2. Ammattitaitoaan täydentävä asiantuntija; ’Tieteilijä’ ja 3. Hengelliseen vapaaehtoistyöhön suuntaava itsensä kehittäjä ’Julistaja’
  • Kallio, Miia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Suomeen saapui vuonna 2015 Euroopan pakolaiskriisin myötä 32 476 turvapaikanhakijaa. Suomesta turvapaikkaa hakeneiden määrä yli kahdeksankertaistui verrattuna edeltävään vuoteen. Turvapaikanhakijoiden määrän lisäännyttyä eri tahot perustivat lukuisia vastaanottokeskuksia, joihin turvapaikanhakijat majoittuvat turvapaikkapäätöksen käsittelyn ajaksi. Vastaanottokeskukset ovat ainutlaatuisia miljöitä, joissa monet erilaiset kulttuurit ja katsomukset kohtaavat. Vastaanottokeskuksissa järjestetään aikuisopetusta 17-vuotiaille ja sitä vanhemmille turvapaikanhakijoille. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaiseksi vastaanottokeskuksissa työskentelevät aikuisopettajat kokevat oman kulttuuri- ja katsomussensitiivisyytensä. Tutkielmassa käytetään kvalitatiivista tutkimusotetta. Aineisto kerättiin viideltä Viittakivi Oy:n ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa työskennelleeltä informantilta puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden avulla. Haastatteluista tehdyt litteraatit analysoitiin aineistolähtöisellä laadullisella sisällönanalyysilla. Sekundääriaineistona toimivat informanteilta saadut lisäaineistot: väitelomakevastaukset, opetussuunnitelma ja -materiaalit. Aineistojen analysoinnista saatuja tuloksia verrataan Mohammed Abu-Nimerin uskontosensitiivisyyden kehittymistä kuvaavaan vaiheteoriaan. Kyseisen viisivaiheisen teorian pohjalta on mahdollista tarkastella informanttien kokemusta sekä omasta kulttuuri- että katsomussensitiivisyydestään, erottelematta kulttuuria ja katsomusta toisistaan irrallisiksi. Teorian vaiheet ovat: kieltäminen, puolustaminen, vähättely, hyväksyntä, sopeutuminen. Keskeisimpänä tutkimustuloksena ilmeni vähättelyn ja hyväksynnän vaiheiden päällekkäisyys. Kerätyn aineiston perusteella informantit vähättelivät eri kulttuurien ja uskontojen välisiä eroja. Samanaikaisesti he kuitenkin tiedostivat ja hyväksyivät erityisesti kulttuurien ja uskontojen sisäisen diversiteetin olemassaolon. Aineiston perusteella Abu-Nimerin teorian vähättelyn ja hyväksynnän vaiheet eivät ole erillisiä, vaan limittyvät päällekkäin. Kvalitatiivisen tutkimusotteen vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkia vastaanottokeskuksissa työskenteleviä tai työskennelleitä aikuisopettajia. Tutkielman tavoitteena on tehdä tutkittavasta ilmiöstä ymmärrettävämpi ja sytyttää kipinä aiheen jatkotutkimukselle. Jatkuvasti monikulttuuristuvassa Suomessa on kuitenkin useita paikkoja, joissa tutkimustuloksia voidaan hyödyntää. Vastaanottokeskuksissa, opettajina sekä monikulttuurisina ohjaajina työskentelevien koulutuksissa on mahdollista antaa painoarvoa kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden käsittelylle. Koulutuksissa voidaan esimerkiksi reflektion kautta pohtia eri kulttuureihin ja katsomuksiin liittyviä asenteita. Asenteet ovat usein tiedostamattomia, mutta niiden käsittelemisen avulla ne voidaan saattaa tietoisuuteen, jolloin niihin on myös mahdollista vaikuttaa. Tämä tutkielma tarjoaa kulttuurien ja katsomusten kohtaamispisteessä työskennelleiltä henkilöiltä saadun aineiston kautta esimerkkejä siitä, miten subjektiiviset kokemukset linkittyvät kulttuuri- ja katsomussensitiivisyyden teoriaan.
  • Jalo, Terhi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämä laadullinen tutkimus tarkastelee Kansan Raamattuseuran Samassa Veneessä -avioparityöntekijöiden mukana oloa avioparityössä. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää motivaatioita avioparityöhön lähtemiseen ja työhön sitoutumiseen. Vapaaehtoisen avioparityön syvempi ymmärtäminen ilmiönä tukee vapaaehtoistyön kehittämistä niin Kansan Raamattuseurassa kuin muissakin vapaaehtoistyön konteksteissa. Vapaaehtoisen avioparityön taustan kartoittamisessa olen esitellyt Suomessa tehtävää avioparityötä. Olen tuonut esiin teologisia perusteluja kristilliselle avioliitolle sekä avioliiton tehtävät. Yhteistoiminnallinen oppiminen ja dialogisuus sekä sosiaalisen pääoman muodot ja muodostuminen kuuluvat olennaisena osana ilmiön ymmärtämiseen. Käytän James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriaa apuna vapaaehtoisessa avioparityössä vahvasti mukana olevan hengellisen ulottuvuuden ymmärtämisessä. Tutkimuksen aineisto on kerätty teemahaastatteluna kuudeltatoista vapaaehtoiselta Samassa Veneessä -avioparityöntekijältä. Aineiston olen analysoinut Atlas.ti -ohjelmistoa ja sisällönanalyysiä apuna käyttäen. Vastaukset olen ryhmitellyt viiteen eri teemaan. Teemoittelun pohjalta olen muodostanut kasvusäiemallin, jossa kuvataan avioparityön viisi kasvusäiettä. Tulosten esittämisessä ja kokonaisuuden hahmottamisessa käytin apuna narratiivista esitystapaa. Narratiivinen esitystapa on yksi laadullisen tutkimuksen tunnuspiirteistä. Tutkimustulokset osoittavat avioparityössä mukana olemisen syiden koostuvan useista erilaisista ja moniulotteisista tekijöistä. Avioparityön kasvusäiemalli kuvaa syiden ulottuvan pinnallisista asioista syvälle ihmisen sisäiseen kokemusmaailmaan. Säikeiden keskinäiset suhteet olivat merkittäviä, mikä korostaa vapaaehtoisen avioparityön moniulotteisuutta ja sitoutumiseen vaikuttavia moninaisia tekijöitä. Keskeisimmiksi tuloksiksi voidaan nostaa toiminnallisen ja itseohjautuvan oppimisen merkitys elämänlaadun parantamisessa. Tulosten mukaan itsereflektiokyky auttoi avioparityöntekijöitä löytämään tyydyttävämmän tavan olla vuorovaikutuksessa läheisissä ihmissuhteissa. Avioparityön positiiviset vaikutukset yksilöiden identiteettiin olivat merkittäviä. Dialogisuus vuorovaikutuksessa lisäsi osapuolten keskinäistä ymmärrystä ja hyväksyntää. Yhteisössä muodostunut sosiaalinen pääoma vahvisti avioparityöntekijöiden keskinäistä yhteyttä. Yhteisön tuki auttoi yksilöitä kasvamaan omaksi itsekseen ja tuki tervettä itsenäistymistä. Tulosten hyödynnettävyys Kansan Raamattuseuran Samassa Veneessä -työssä on ilmeinen. Tutkimus auttaa avioparityön koordinaattoreita kehittämään vapaaehtoiskoulutusten sisältöä ja tukee työmuodon kestävää kehittämistä. Vaikkei laadullinen tutkimus sinänsä ole yleistettävissä, voi ilmiön syvemmästä ymmärtämisestä avautua uusia näköaloja, joita muutkin vapaaehtoistyön toimijat voivat hyödyntää. Kirkon, eri järjestöjen ja yhdistysten piirissä vapaaehtoisuuteen perustuva työ tulee jatkossa olemaan yhä tärkeämpi osa kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Nämä näkökulmat huomioon ottaen on tärkeää löytää syitä siihen, miksi ihmiset haluavat olla mukana tekemässä vapaaehtoistyötä. Näiden teemojen tarkastelu antaisi aihetta jatkotutkimukselle, jolle aiheen ajankohtaisuuden vuoksi on tarvetta.
  • Pietarila, Arja (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa ja kuvata oppimisen vaikutuksia ja merkityksellisyyttä Kairos-nimisen lähetysaiheisen intensiivikurssin osallistujien elämässä. Tavoitteena oli myös tutkia mielekkään oppimisen lisäämisen mahdollisuuksia kurssilla. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin pääosin mielekkään oppimisen teoriaa ja siihen liittyvää opitun siirtovaikutusta. Kairos-kurssin antia tutkittiin kurssin käyneiden uudenlaisen itseymmärryksen muodostumisessa sekä käytännön elämässä. Tutkimuksen lähestymistapa oli pääosin määrällinen. Aineisto kerättiin E-lomakkeella ja tulokset käsiteltiin SPSS-ohjelmalla. Linkki kyselylomakkeeseen lähetettiin kaikille suomenkielisen Kairos-kurssin vuoden 2015 kesäkuun loppuun mennessä käyneille. Kyselyyn vastasi 334 henkilöä ja vastausprosentti oli reilut 30. Kyselylomakkeessa oli suljettujen kysymysten lisäksi myös avoimia kysymyksiä, joiden laadullinen analyysi toi paljon lisäsyvyyttä ja -arvoa tutkittavien ilmiöiden kuvaamiseen. Yhtenä tärkeimpänä tutkimustuloksena Kairos-kurssin vaikutuksista nousi lähetystehtäväkuvan laajeneminen ja syveneminen. Lähetystyö nähtiin keskeisenä opetuksena halki Raamatun ja tehtävän nähtiin koskevan myös itseä ja omaa arkielämää. Lähetystehtävän integroituminen osaksi itseymmärrystä oli johtanut uudenlaiseen toimintaan ja elämäntapaan, jota leimasi aiempaa enemmän missionaalisuus. Tärkeimpinä käytänteinä nousivat esiin lähetystehtävään innostaminen sekä lähetystyön taloudellinen tukeminen. Kurssi koettiin yleisesti ottaen merkitykselliseksi. Osalle kurssilaisista se oli ollut jopa käänteentekevä kokemus. Selkeitä taustamuuttujia kurssin käänteentekevyyden kokemiselle ei kuitenkaan löytynyt. Kurssia vapaaehtoisvoimin eteen päin vievät fasilitaattorit ovat kuitenkin yksi ryhmä, joka on tyypillisesti kokenut kurssin tärkeäksi ja siten löytänyt Kairos-työstä mielekkään välineen lähetysinnostuksen levittämiseen. Oppimisen mielekkyys ja sen myötä opitun siirtovaikutus Kairos-kursseilla voisi lisääntyä esimerkiksi uudenlaisen aikataulutuksen myötä. Aikaa tarvitaan lisää reflektioon ja opittavan aineksen konstruointiin yksin ja ryhmässä. Kurssiin olennaisesti kuuluvien kasvuryhmien toimivuuteen on syytä panostaa. Kootusti voidaan todeta, että Kairos-kurssi on onnistunut hyvin ainesten antamisessa osallistujiensa uudenlaisen itseymmärryksen rakentumiseen. Tämä on myös johtanut monenlaisiin käytännön tason toimintoihin. Kurssin osuutta käytännön tason muutoksiin ei pystytty kuitenkaan yleisellä tasolla varmuudella todentamaan. Tutkimusta voidaan hyödyntää Kairos-kurssin jatkokehittelyssä sekä muidenkin lähetysaiheisten kurssien suunnittelu- ja kehittelytyössä.
  • Pajunen, Auvo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Ennakkoluuloihin liittyvä tutkimus on lisääntynyt viime aikoina. Kirkollisten herätysliikkeiden ja järjestöjen osalta asiaa ei ole juuri tutkittu, vaikka aihetta sivutaan herätysliikkeitä käsittelevissä tutkimuksissa. Herätysliikkeiden ja järjestöjen asema kirkossa on noussut ajankohtaiseksi kysymykseksi myös yhteiskunnan muutosten, sekularisaation, virkakysymyksen ja sukupuolineutraalin avioliiton myötä, jotka jakavat mielipiteitä kirkossa, herätysliikkeiden ja järjestöjen välillä ja sisällä. Aiempien kirkollisiin herätysliikkeisiin ja järjestöihin liitettyjen stereotypioiden ja ennakkoluulojen lisäksi kyseiset teemat värittävät asenteita, mielipiteitä, kannanottoja, stereotypioita ja ennakkoluuloja, joita ihmisillä on kirkollisista herätysliikkeistä ja järjestöistä. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimus (Haastettu kirkko 2012, 52–56) suomalaisten suhtautumisesta uskonnollisiin ryhmiin kertoo, että suomalaisten suhtautuminen esimerkiksi lestadiolaisuuteen, herännäisyyteen ja henkilökohtaista uskonratkaisua korostaviin herätysliikkeisiin on huomattavan kielteistä. Kielteinen suhtautuminen kertoo niihin kohdistuvista ennakkoluuloista. Tutkimuksessa tarkastellaan näitä ennakkoluuloja sekä kirkollisiin herätysliikkeisiin ja järjestöihin liitettyjä myönteisiä ja kielteisiä stereotypioita. Tutkimus on laadullinen. Sen aineiston hankinnassa on käytetty teemahaastattelua. Haastateltavia oli kymmenen. He olivat pappeja, miehiä ja naisia, Helsingin hiippakunnan seurakunnista ja alueella toimivista kirkollisista herätysliikkeistä ja kristillisistä järjestöistä. Tutkimusmetodina tutkimuksessa on fenomenologis-hermeneuttinen metodi. Tutkimustulosten raportoinnissa painottuu kuitenkin fenomenologinen kuvailu, joka muotoutui tutkimusmateriaalin kehämäisen yhä uudelleen lukemisen, analysoinnin, tiivistämisen ja luokittelun sekä aiempaan aihetta käsittelevään tutkimukseen paneutumisen avulla. Kirkollisista herätysliikkeistä ja järjestöistä tarkastelun kohteina ovat heränneet, Kansanlähetys, Kansan Raamattuseura, lestadiolaisista vanhoillislestadiolaiset ja esikoislestadiolaiset, SLEY ja Suomen Raamattuopisto sekä uudemmista kristillisistä järjestöistä Tuomasmessu ja Hiljaisuuden Ystävät. Nämä valikoituvat tutkimukseen sen perusteella, mitkä haastateltavat kokivat merkittävimmiksi kirkollisiksi herätysliikkeiksi tai järjestöiksi Helsingin hiippakunnassa. Näistä herätysliikkeistä ja kristillisistä järjestöistä haastateltavat toivat esiin erilaisia ennakkoluuloja ja stereotypioita. Niistä oli kuitenkin karissut pois joitakin tuntomerkkejä, joiden perusteella herätysliikkeiden jäsenet aiemmin saattoi tunnistaa. Toisaalta vanhojen ennakkoluulojen ja stereotypioiden lisäksi tai tilalle on tullut joitakin uusia ennakkoluuloja ja stereotypioita. Tutkimuksen perusteella ennakkoluuloja herätysliikkeitä kohtaan Helsingin hiippakunnassa aiheuttavat esimerkiksi tietämättömyys kirkollisista herätysliikkeistä ja järjestöistä sekä joidenkin herätysliikkeiden kielteinen suhtautuminen naispappeuteen. Herätysliikkeillä ja järjestöillä voi olla myös korostuksia, jotka koetaan vieraiksi elementeiksi kansankirkossa. Tutkimuksessa käsitellään jonkin verran myös kristityn identiteettiä sekä kirkollisten herätysliikkeiden ja järjestöjen merkitystä kristityn identiteetin kannalta. Tutkimuksessa identiteetti painottuu ihmisen sosiaaliseen identiteettiin ryhmän jäsenenä.
  • Juslén, Noora-Charlotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjat heijastavat voimassaolevaa opetussuunnitelmaa. Lisäksi tutkimuksen tehtävänä on vertailla vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Vastauksia tutkimustehtävään etsitään seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1. Millaisia muutoksia on havaittavissa alkuopetuksen evankelisluterilaisen uskonnon oppiaineessa vertailtaessa vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita? ja 2. Miten evankelisluterilaisen uskonnon alkuopetuksen oppikirjat vastaavat vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita? Menetelmät. Tutkimuksen aineistona on vuosien 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet sekä evankelisluterilaisen uskonnon Aarre ja Sydän -sarjojen oppikirjat perusopetuksen vuosiluokille 1-2. Opetussuunnitelmia ja oppikirjoja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Oppikirjojen kuvituksen analysoinnissa puolestaan käytettiin Evelyn Goldsmithin kehittämää analyyttista mallia soveltuvin osin. Tulokset ja johtopäätökset. Vuosien 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmien analyysin perusteella opetussuunnitelmissa on paljon samoja teemoja ja yhteneväisiä opetustavoitteita. Eroja opetussuunnitelmien välillä ilmeni uskontojen globaalia tarkastelua sekä yksilön kehityksen tukemista koskevien tavoitteiden osalta. Nämä teemat korostuivat vahvemmin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Oppikirjojen osalta tutkimuksessa kävi ilmi, että Sydän-kirjasarja vastaa Aarre-kirjasarjaa paremmin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden sisältöjä ja tavoitteita. Sydän -kirjasarja täytti kaikki opetussuunnitelman sisällöt, mutta Aarre-sarjasta jäi puuttumaan opetussuunnitelmassa asetettuja sisältöjä.
  • Meriläinen, Helena (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan erikois- ja harrasterippikouluja. Rippikoulu on suomessa suosittu ilmiö nuorten keskuudessa ja se tavoittaakin vuosittain yli 80 prosenttia 15-vuotiaista nuorista. Miten on erikois- ja harrasterippikoulujen laita, joita voidaan pitää varsin suomalaisena ilmiönä. Tutkimukseen osallistui nuoria yhdeksästä erilaisesta erikois- ja harrasterippikoulusta. Tutkimus on kvantitatiivinen ja kaikkiaan likemmäs sadan rippikoululaisen vastauksia on pyritty tulkitsemaan erilaisilla summamuuttujilla SPSS-ohjelman avulla sekä käyttäen heidän antamiaan avoimia vastauksia. Tutkimukseen osallistui myös näihin rippikouluihin menneiden nuorten huoltajia, jotka antoivat hyvän käsityksen huoltajien roolista rippikoulussa ja heidän tyytyväisyydestään rippikouluun. Tutkimusta lähdettiin käsittelemään kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 1. Mitkä olivat rippikoululaisten motiivit ja syyt käydä harrasterippikoulu? 2. Miten tyytyväisiä rippikoululaiset olivat käymäänsä leiriin? 3. Miten rippikoululaisten huoltajat suhtautuivat nuorensa valitsemaan harrasterippikouluun, sekä miten tyytyväisiä he olivat leiriin? Tulokset olivat kattavia ja leirien suhteen vastauksissa oli eroja. Nuorten vastauksissa korostui äärettömän paljon se, että nuoret eivät halunneet käydä rippikoulua omassa seurakunnassaan syystä tai toisesta. Nuoret kokivat myös tärkeäksi sen, että leirien aikana sai harrastaa omaa lajia ja oppia paljon uutta uusien lajivalmentajien avulla tai uusissa olosuhteissa. Tutustuminen uusiin samanhenkisiin leiritovereihin koettiin myös erittäin tärkeäksi. Pääasiassa nuoret olivat tyytyväisiä valitsemaansa leiriin, vaikka joihinkin asioihin leireillä ei oltu niin tyytyväisiä. Joskus tutustuminen uusiin kavereihin oli koettu vaikeaksi ja joskus leirin henki koettiin liian sisäänpäin kääntyneeksi. Myös konkreettiset asiat, kuten ruoka ja opetustilat saivat palautetta niin hyvässä kuin huonossa. Nuoret kärsivät myös monilla leireillä jatkuvasta väsymyksestä liian kiireisten leiripäivien takia. Huoltajat olivat nuorten lisäksi pääasiassa tyytyväisiä nuorensa valitsemaan leiriin, mutta antoivat palautetta joissain tapauksissa huonosta informaatiosta ja liian kalliista leiristä. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin, joten tämän tyyppinen tutkimus oli aiheellinen rippikoulututkimuksen kentällä. Erikois- ja harrasterippikouluissa on paljon hyvää, mutta myös paljon kehitettävää. Tärkeää olisi, että seurakunnat, joiden alueella erikois- ja harrasterippikouluja järjestetään, näkisivät leirit ennen kaikkea voimavarana eikä taakkana. Tutkimuksen lopputulos on se, että erikois- ja harrasterippikouluilla on vahva asema suomalaisen rippikoulun kentällä.
  • Terho, Toni (Helsingfors universitet, 2005)
    Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina.
  • Alakiikonen, Anni (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään Helsingin yliopiston teologian perustutkinto-opiskelijoiden opiskelu-uupumusta. Tavoitteena on kartoittaa teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusta ja tutkia sen yhteyttä sukupuoleen, ikään, opintojen vaiheeseen ja hengellisyyteen. Tutkimuskysymyksiä on neljä: 1. Kuinka yleisiä opiskelu-uupumusoireet ovat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoilla? 2. Miten teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusoireilu eroaa sukupuolen, iän ja hengellisyyden mukaan? 3. Millaista ja kuinka yleistä teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumus on? 4. Miten teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumus eroaa sukupuolen mukaan ja miten se on yhteydessä ikään, opintojen vaiheeseen ja hengellisyyteen? Aineisto koostuu huhti-toukokuussa 2016 sähköisesti kerätyistä kyselyvastauksista, jotka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Vastaajajoukkona on 166 perustutkinto-opiskelijaa Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta. Tutkimuksen mukaan Helsingin yliopiston teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumusoireilu on yliopisto-opiskelijoiden valtakunnallista tasoa yleisempää. Oireista kärsii todennäköisimmin nuori naisopiskelija, joka pitää hengellisyyttä vain vähän tai ei ollenkaan tärkeänä. Uupumusasteisen väsymyksen, kyynisyyden ja riittämättömyyden ulottuvuuksista koostuvaa opiskelu-uupumusta esiintyy teologian opiskelijoilla paljon, sillä opiskelu-uupumuksen kokonaisriski on kohonnut useammalla kuin joka toisella. Naiset ovat uupuneempia kuin miehet. Kohonneen riskin ryhmään kuuluvat ovat iältään tyypillisesti alle 35-vuotiaita. Opintojen vaihe ja opiskelu-uupumus eivät ole yhteydessä. Miehillä opiskelu-uupumusta esiintyy sitä vähemmän, mitä tärkeämpänä he pitävät hengellisyyttä omassa elämässään. Erityisesti teologian naisopiskelijoita koskettavan opiskelu-uupumusilmiön laajuutta ei ole aiemmissa tutkimuksissa havaittu. Tämä tutkimus tarjoaa tärkeän lähtökohdan teologian opiskelijoiden opiskelu-uupumuksen syvemmälle analyysille.
  • Ainasoja, Laura (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan hengellisen musiikin merkitystä ikääntyneelle. Eritellymmin kohderyhmänä ovat helsinkiläisissä yksityisissä palvelutaloissa asuvat ikääntyneet. Tutkimuksen taustassa kerrotaan uskonnosta ja musiikista yhdessä, sekä musiikista ja hengellisestä musiikista ikääntyneelle. Molempia aiheita on käsitelty kirjallisuudessa vielä melko vähän, tutkimuksista puhumattakaan. Tutkimusaineistona on neljä ryhmähaastattelua, joista kuhunkin ryhmähaastatteluun osallistui viisi ikääntynyttä. Tutkimusaineistoni koostuu siis yhteensä 20 ikääntyneen haastatteluista. Palvelutalot, joissa tein ryhmähaastattelut olivat Palvelutalo Kukkasrahasto, Saga Munkkiniemi Dosentinpuisto, Vuosaaren Helander-koti ja Esperi Hoivapalvelukeskus Tilkan kevythoivayksikkö. Tutkimukseen osallistuneiden ikääntyneiden kokemuksia ja näkemyksiä selvitettiin haastattelukysymysten avulla. Valitsin etukäteen kolme kuuntelunäytettä, jotka soitin cd-soittimelta haastateltaville. Haastattelukysymykset käsittelivät kustakin kuuntelunäytteestä herännyttä välitöntä sanottavaa tai kerrottavaa, kuuntelunäytteen herättämiä muistoja tai tunteita, kuuntelunäytteen sanoitusta, musiikkia, hoitavuutta, jotain mitä haastateltavat halusivat vielä kertoa kuuntelunäytteestä, sekä haastatelluille merkityksellistä hengellistä musiikkia ja sen syitä. Tutkimusmenetelmä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Haastatteluaineistosta luokiteltiin ryhmiä, ja ilmeni samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Ryhmistä luotiin aihekategorioita, joita yhdistelemällä syntyi tutkimuksen pääkategoriat. Aineistosta nousi tutkimustuloksina etenkin uskontokasvatuksen ja musiikkiterapian aiheita. Se, oliko hengellinen musiikki haastatelluille merkityksellistä, riippui kuuntelunäytteistäni ja yksilöistä. Silti hengellinen musiikki koettiin merkitykselliseksi silloin, kun se miellytti haastateltavia. Lähes kaikki haastateltavat kokivat etenkin virret merkitykselliseksi hengelliseksi musiikiksi. Toisaalta heräsi myös keskustelua siitä, mikä oikeastaan voi olla hengellistä musiikkia. Kiinnostuskohteenani olikin myös sen tarkastelu, mikä on nykyajan helsinkiläisissä yksityisissä palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden suhde hengelliseen musiikkiin. Merkitykselliseen hengelliseen musiikkiin yhdistettiin musiikkiterapeuttisina ominaisuuksina musiikkimieltymykset, muistot, tunteet ja hoitavuus. Uskontokasvatuksellisia ominaispiirteitä olivat puolestaan sanoma, muistot, tunteet ja hoitavuus.
  • Kuusisto, Elina (Helsingfors universitet, 2008)
    Tutkimus koskee lähetystyöhön liittyvää vapaaehtoistyötä lähetysharrastuksen ja lähetyskasvatuksen ilmentäjänä. Tutkimuskontekstina on kristillinen opiskelijajärjestö Opiskelijain Lähetysliitto (OL). Tutkimuskysymykset ovat: Millainen lähetysharrastuksen konteksti OL on ollut vuosina 1972–2000? Millaista on OL:n antama lähetyskasvatus? Miksi nuorena aikuisena on toteutettu lähetysharrastusta OL:ssä? Miten tavoitteisuus ja intentionaalisuus ilmenevät OL:n vapaaehtoisilla? Tutkimusaineistona ovat OL:n arkisto- materiaalista toimintakertomukset ja jäsenanomukset, sekä haastattelut, joihin osallistuivat vuosien 1972–2000 kaikki 25 OL:n entistä puheenjohtajaa. Haastatteluista 20 oli teemahaastattelua ja viisi suoritettiin sähköpostitse. Arkisto- ja haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella ja määrällisellä sisällönanalyysillä aineisto- ja teorialähtöisesti. Analysoinnin apuna käytettiin Atlas-ti ja Excel-tietokoneohjelmia. Tutkimuksen uskonnon- pedagogisina lähtökohtina ovat tilannesidonnainen oppimiskäsitys, erityisesti Laven ja Wengerin (1999) teoria sekä tavoitteisuuden ja intentionaalisuuden käsitteet Kansasen (1981, 2004) määritteleminä. Analysointirunkona koetellaan kasvatusmenetelmien yhteydessä Jonassenin (1995) mielekkään oppimisen kriteereitä ja osallistumissyiden kohdalla Yeungin (2004) vapaaehtoismotivaation mallia. Arkistoaineiston analyysi osoitti, että OL järjestönä muistuttaa seurakuntien lähetystoimintaa toimintaan osallistuvien määrien ja toimintamuotojen osalta, mutta poikkeaa siitä jäsenistön ikärakenteen puolesta. Haastatteluaineiston pohjalta tutkimuksessa luotiin OL:n lähetyskasvatuksen malli, jossa OL esiintyy oppimis- ympäristönä arvomaailman, kasvatustavoitteiden ja kasvatusmenetelmien näkökulmista. OL:n arvomaailmaa kuvaa post-moderni sekä-että -eetos, mikä näkyy ekumeenisena kristillisyytenä sekä kokonaisvaltaisena lähetyskäsityksenä. OL:n lähetyskasvatuksen mallin ytimen muodostavat tavoitteet. Päätavoitteena on lähetys- harrastuksen synty ja syveneminen, jonka alatavoitteita ovat: lähetyskipinän syttyminen, lähetysidentiteetin kehittyminen ja lähetystyöstä vastuunkantaminen jo nyt. Päätavoite sisältää siten emotionaalisen, kognitiivisen ja pragmaattisen ulottuvuuden. Sivutavoitteista horisontaalisia ovat omaan yhteisöön ja globaaliin maailmaan sosiaalistuminen, vertikaalisia taas ovat kristillisen spiritualiteetin kehittyminen ja uskonnollisen toiseuden kohtaamisen oppiminen. Pää- ja sivutavoitteet kuuluvat yhteen, sillä sivutavoitteiden tarkoitus on tukea päätavoitteen toteutumista. Tutkimus esittää, että tavoitteet kuvaavat yleisemminkin lähetyskasvatuksen tavoitteita, ja että niiden kautta voidaan hahmottaa lähetyskasvatuksen suhdetta missiologiaan ja piirteitä uskontokasvatuksen alueena. Mielekkään oppimisen kriteereistä tärkeimmiksi nousivat kontekstuaalisuus ja transfer. Kontekstuaalisuus merkitsi esimerkiksi lähetystyön konkreettista tukemista. Sen sijaan eri kulttuurien ja uskontojen konteksteissa lähetystyön tekemiseen tutustuminen tapahtui lähinnä asiantuntijaluennoilla. Kriteerien parempaan toteutumiseen havaittiin tarvittavan tiedostavampaa ohjausta ja tavoitteiden hahmottamista OL:n vastuunkantajien, asiantuntijoiden ja osallistujien parissa. OL:ään osallistumissyyt olivat haastatteluaineistossa yhtä moninaisia kuin muissakin vapaaehtoistyön tutkimuksissa, ja toisaalta niissä korostuivat nuorille ja nuorille aikuisille tyypilliset piirteet. Vertailemalla painotuksia Yeungin ja OL:n lähetyskasvatuksen mallien kautta muodostettiin OL:ään liittyvät lähetysharrastuksen orientaatiot, joita ovat: oman spiritualiteetin kehittäminen, yhdessä tekeminen, yhteisön kehittäminen ja lähetysprofessio. Orientaatiot ilmentävät lähetysharrastuksen vertikaalisesti ja horisontaalisesti sekä ulos- ja sisäänpäin suuntautuneita elementtejä. Tutkimuksen mukaan vahvasti sitoutuneilla vapaaehtoisilla näyttää olevan selkeä käsitys kasvatustoiminnan tavoitteisuudesta. Intentionaalisuudessa havaittiin eroja sekä sisällössä että määrässä. Osalle kasvatukselliset päämäärät ovat olleet vahvemmin osana vapaaehtoistyötä, kun taas osalla painopiste on ollut enemmän omassa osallistumisessa. Paljon intentionaalisuutta ilmeni yhteisön kehittämisen orientaatiossa. Lähetysprofession orientaatiossa tuotiin esille evankeliointia ja/tai lähetyskasvatusta sekä OL:ssä että OL:n ulkopuolella.
  • Aalto, Essi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin viiden eri seurakunnan nuorisotyön ylläpitämiä Instagram-tilejä ja niissä julkaistuja kuvia. Sosiaalinen media ja siihen kuuluvat yhteisöpalvelut ovat saavuttaneet nuorten keskuudessa suuren suosion. Niihin kuuluva Instagram-yhteisöpalvelu on yksi eniten käytetyimmistä sosiaalisen median kanavista. Seurakunnat ovat viime vuosien aikana perustaneet omia Instagram-tilejä seurakunnan nuorille. Tähän tutkielmaan valitut seurakunnat ovat eri puolilta Suomea ja seurakuntien nuorisotyön Instagram-tilit ovat keskenään visuaalisesti erilaisia. Tutkimukseen valitut seurakunnat ovat Kallion seurakunta, Savonlinnan seurakunta, Iin seurakunta, Vähänkyrön seurakunta ja Lempäälän seurakunta. Seurakuntien Instagram-tilit ovat instakallio, savonlinnanuorisrk, ikuisuusprojekti, vahankyronnuoriseurakunta sekä hopeinsta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi. Ensinnäkin tutkin, mikä seurakunnan nuorisotyön Instagram-tilin rooli on seurakunnan rippikoulutyön näkökulmasta. Toinen tutkimuskysymykseni on, millaisilla visuaalisilla elementeillä Instagram-kuvissa vedotaan nuoriin. Tutkimusmenetelmänä on käytetty Janne Seppäsen visuaalista mediakuvien sisällönanalyysiä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimusprosessi etenee yleisestä Instagram-tilien analysoimisesta, rippikouluun liittyvän materiaalin analysoimiseen ja lopulta viidestä rippileiriin liittyvästä kuvasta tehtyyn kuva-analyysiin. Tutkimustulokset vastaavat molempiin esittämiini tutkimuskysymyksiin. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kohdalla tuloksista selviää, että seurakunnan nuorisotyön Instagram-tili on se paikka, jossa nuorille näytetään konkreettisesti, millaisessa ympäristössä rippikoulua käydään ja mitä siellä tehdään. Visuaaliset elementit, joilla nuoriin vedotaan, ovat visuaalisesti taidokkaat mainoskuvat, huumori, sanavalinnat, informatiivisuus sekä nuoria kiinnostavat tapahtumat. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että nuorille suunnattu seurakunnan ylläpitämä Instagram-tili luo uuden toimintatavan olla yhteydessä nuoriin ja näyttää heille, minkälaiseen toimintaan nuori pääsee seurakunnan nuorisotyön kautta osallistumaan.
  • Koivunen, Katriina (Helsingin yliopisto, 2020)
    HELSINGIN YLIOPISTO  HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution Käytännöllinen teologia TekijäFörfattare Katriina Koivunen Työn nimi Arbetets titel Islamin, juutalaisuuden, katolisen ja ortodoksisen uskonnon etäopetuksen järjestäminen perusopetuksessa Oppiaine  Läroämne Uskonnonpedagogiikka Työn laji Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika Datum Tammikuu 2020 Sivumäärä Sidoantal 58 Tiivistelmä Referat Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millä tavalla islamin, juutalaisuuden, katolisen ja ortodoksisen uskonnon etäopetusta järjestetään perusopetuksessa eri luokka-asteilla. Tutkin myös millaisissa fyysisissä, didaktisissa ja sosiaalisissa oppimisympäristöissä etäopetusta toteutetaan sekä millaisia rooleja etäopetukseen osallistuvilla näissä ympäristöissä on. Tutkimusta varten haastattelin kuutta pienryhmäisten uskontojen etäopettajaa. Kaikki haastattelemani opettajat opettivat tai olivat opettaneet sekä etäopetusryhmiä että pienryhmämuotoisia lähiopetusryhmiä. Heillä oli uskonnon etäopetuskokemusta vajaasta vuodesta useisiin vuosiin. Haastatteluaineiston perusteella opettajat kokevat etäopetuksessa olevan sekä hyviä puolia, että haasteita. Etäopetuksen hyvä puoli on muun muassa se, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua oman uskonnon opetukseen asuinpaikasta riippumatta. Oppilaat ovat tästä huolimatta eriarvoisessa asemassa, koska kaikkien koulujen etäopetukseen tarvittava laitteisto ei ole kunnossa tai sitä ei riitä kaikille oppilaille. Tämä johtaa taas siihen, että opettajat eivät voi toteuttaa monipuolisia opetusmateriaaleja ja -menetelmiä sisältäviä etäoppitunteja. Muita hyviä puolia on esimerkiksi se, että etäopetuksen aloittamisen myötä ryhmien koostumus muuttuu järkevämmäksi, kun eri luokka-asteitten oppilaat sijoitetaan omiin ryhmiinsä ja se, että opettajien ja oppilaiden liikkuminen koulujen välillä vähenee ja opettajat voivat antaa etäopetusta paikasta riippumatta. Pienryhmäisten uskontojen etäryhmissä on paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita, joille ei sovi etäopetuksessa vaadittava itseohjautuvuus. Avainsanat – Nyckelord Etäopetus, uskonto, pienryhmäiset uskonnot Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia
  • Kyllönen, Iikka (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän pro gradun -tutkielman tutkimustehtävä on: mitkä asiat ovat motivoineet isosina toimivia nuoria ajattelemaan, että he osallistuisivat ja kantaisivat vastuuta seurakunnassa myös jäätyään pois nuorten toiminnasta. Tutkimus on paikallistutkimus, jonka toteutin eräässä paikallisseurakunnassa. Tutkimus on abduktiivinen, aineistolähtöinen ja teoriaohjaava. Aineiston hankin haastatteluilla ja siinä käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelin kymmentä isosena toiminutta nuorta, jotka olivat 17-19-vuotiaita ja he olivat olleet vähintään kahdessa rippikoulussa isosina. Kyselin heiltä heidän suhteestaan seurakuntaan ja uskonasioihin koko siihenastisen elämän ajalta. Jaoin haastattelut viiteen osaan: lapsuuteen, rippikouluun, isostoimintaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Haastateltuani heidät pelkistin haastatteluja kahteen kertaan ja etsin näin syntyneistä alakategorioista suurimpia seurakuntasuhteeseen vaikuttaneita teemoja. Niiden avulla analysoin haastattelut. Taustateorioina käytin James Fowlerin uskon kehitystasoteoriaa ja Jouko Porkan neljää isosmotivaatiotyyppiä. Analyysin myötä päädyin lisäämään Porkan tyyppeihin viidennen, toiminnallisen motivaatiotyypin, sillä totesin monen nuoren motivoituneen nimenomaan toiminnallisesta käytännön tekemisestä. Käsittelin analyysissa haastattelut elämänvaihe kerrallaan. Ensimmäisenä oli lapsuus, aika ennen rippikoulua, jossa suurin vaikuttaja seurakunnan suhteen oli kotikasvatus. Lapsuudessa riippui pääasiassa kodista, kävikö isonen seurakunnassa, esimerkiksi leireillä, kerhossa tai jumalanpalveluksissa. Rippikoulu oli käänteen tekevä tapahtuma seurakuntasuhteen kannalta lähes kaikilla haastateltavilla. Se muutti nuorten kuvaa uskosta, seurakunnasta ja siellä käyvistä ihmisistä. Rippikoulun kannustamina ja isosten ja kavereidensa pyytäminen nuoret lähtivät isoskoulutukseen ja isosiksi leireille, joilla rippikoulussa tai sen jälkeen tullut usko syveni ja nuoret juurtuivat seurakuntaan. Haastattelutilanteessa, eli nyt-osassa, nuoret pitivät seurakuntaa hengellisenä kotinaan ja sanoivat aikovansa jäädä seurakuntaan tulevaisuudessakin. Syyt aikomukselle sitoutua olivat pääosin hengellisiä ja siitä johtuvia, että nuoret olivat kotiutuneet niin kovasti seurakuntaan. Fowlerin uskonkehitystasoteoriassa nuoret ovat murrosiälle tyypillisessä synteettis-sovinnaisessa vaiheessa, jossa sosiaalisen lähipiirin vaikutus on voimakasta, ja nuori on riippuvainen tämän sosiaalisen ympyrän mielipiteistä ja vaikutuksesta. Kukaan nuorista ei ollut haastatteluhetkellä siirtynyt seuraavaan, mutta moni varmasti siirtyy pian. Tuossa vaiheessa alkaa itsenäistyminen ja kriittinen ajattelu, joka voi johtaa seurakunnasta vieraantumiseen. Porkan isosmotivaatiotyyppejä tarkastellessa kaikki isoset kuuluivat monipuolisesti motivoituneisiin isosiin. Tärkein haastatteluista nousseista analyysiteemoista oli ”vastavuoroinen vaikuttaminen seurakunnan kanssa”, eli seurakunta on ensin panostanut nuoreen ja tämän myötä nuori innostuu ja sitoutuu seurakuntaan ja alkaa kantamaan siellä vastuuta. Tätä teemaa löytyi jokaiselta isoselta, muutamalta tosin melko vähän. Pääsyyksi miksi nuoret aikovat tulevaisuudessakin osallistua ja kantaa vastuuta seurakunnassa he sanoivat uskon ja sen hoitamisen. Lisäksi moni asia oli seurakunnassa tuntunut hyvältä ja he kävivät siellä aktiivisesti.
  • Kiili, Elina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa selvitetään rippikoulun isosten kokemuksia luottamuksellisista keskusteluista ja isoskoulutuksen valmistavuudesta näihin keskusteluihin. Luottamuksellisilla keskusteluilla tarkoitetaan tilanteita, joissa rippikoululainen kertoo isoselle jostakin henkilökohtaisesta ja hänelle vaikeasta asiasta. Luottamuksellisista keskusteluista haluttiin tietää ensinnäkin niiden yleisyyttä. Toiseksi haluttiin selvittää, millaisia ovat isosten käymät luottamukselliset keskustelut. Kolmas kiinnostuksen kohde oli, että mitä aiheita keskusteluissa käydään. Isoskoulutuksen osalta kiinnostavaa oli, mitä luottamuksellisiin keskusteluihin liittyviä asioita isoskoulutuksessa opittiin ja käsiteltiin. Sen lisäksi selvitettiin myös sitä, kokivatko isoset isoskoulutuksen valmistavan käymään luottamuksellisia keskusteluja. Tutkimus oli luonteeltaan määrällinen, ja se toteutettiin sähköistä kyselylomaketta hyödyntäen. Lomake lähetettiin Tampereen hiippakunnasta ja Turun arkkihiippakunnasta valikoituneiden seurakuntien isosille, jotka vastasivat siihen vapaaehtoisesti ja itsenäisesti. Kyselyyn vastasi 170 isosta 26:sta seurakunnasta. Keskeisimpänä tutkimustuloksena voidaan todeta, että isoset käyvät hyvin paljon luottamuksellisia keskusteluja. Vain noin yksi kymmenestä isosesta ei ole koskaan keskustellut luottamuksellisesti rippikoululaisen kanssa. Tavallisimpia luottamuksellisen keskustelun tilanteita ovat pienryhmäkokoontumisen yhteydessä rippikoulun intensiivijaksolla. Isoset käyvät luottamuksellisia keskusteluja niin ryhmässä kuin kahden kesken rippikoululaisen kanssa. Isoskoulutuksen valmistavuuden osalta voidaan todeta, että luottamuksellisten keskusteluiden huomioiminen riippui pitkälti seurakunnasta. Isosten kokemus luottamuksellisten keskustelujen valmistavuudesta vaihteli siis melko paljon.
  • Stenholm, Sonja (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään miten isoskoulutusta järjestetään eräässä eteläsuomalaisessa seurakunnassa, miksi nuoret haluavat osallistua isoskoulutukseen ja mitä he oppivat koulutuksen aikana. Tutkimuksen taustan muodostavat aiemmat, lähinnä kvantitatiiviset isostutkimukset, joissa on selvitetty esimerkiksi isosten motivaatiotyyppejä ja isostoiminnan historiaa. Lisäksi taustana käytetään Kirkkohallituksen Isostoiminnan linjaukset -asiakirjaa. Tutkimustuloksia peilataan myös opetuksen suunnittelun ja oppimistulosten yhteyttä koskevaan teoriatietoon. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista. Tutkimusaineisto kerättiin yhden evankelisluterilaisen seurakunnan isoskoulutusryhmiltä ja ryhmien kahdelta kouluttajalta isoskoulutuskaudella 2015–2016. Lisäksi aineistona oli tutkimusseurakunnan isoskoulutussuunnitelma kyseiselle isoskoulutuskaudelle. Tutkittavat nuoret olivat aineistonkeruuhetkellä 15–16-vuotiaita ja yhteensä heitä oli 40 henkilöä. Isosia koskeva aineisto kerättiin kyselylomakkeilla kahtena ajankohtana, syksyllä isoskoulutuksen alkupuolella ja kevättalvella koulutuksen päättyessä. Isoskoulutuksen ohjaajien haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla noin isoskoulutuksen puolivälissä. Aineisto analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja narratiivista analyysiä. Keskeisimpinä tutkimustuloksina voidaan todeta, että nuoret osallistuivat isoskoulutukseen suurella motivaatiolla ja odottivat oppivansa koulutuksen aikana runsaasti erilaisia tietoja ja taitoja liittyen isosen tehtäviin, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kristinuskon laajempaan ymmärtämiseen. Nämä oppimistoiveet toteutuivat hyvin suurimmalla osalla tutkittavista. Moni nuori koki saaneensa isoskoulutuksesta itselleen jotakin sellaista, jota voi hyödyntää myös arkielämässä, esimerkiksi rohkeutta kohdata tuntemattomia ihmisiä. Isoskoulutus järjestettiin tutkimusseurakunnassa noin seitsemän kuukauden ajan viikoittaisina iltatapaamisina. Kouluttajat nimesivät isoskoulutuksen tärkeimmiksi tavoitteiksi kasvattaa nuorista toimeliaita ja tehtävänsä hyvin hoitavia isosia sekä antaa heille rakennusaineita oman identiteetin ja ajattelumaailman kehittämiseen. Kaksivaiheisen aineistonkeruun ansiosta tutkittavista oli mahdollista muodostaa tyyppitarinoita. Tutkimus osoittaa, että suurin osa nuorista oli tullut innolla isoskoulutukseen ja saanut siltä kaiken, mitä toivoi. Osa oli yllättynyt positiivisesti koulutuksen annista, muutamat olivat joutuneet pettymään. Pääosin isoskoulutus oli kuitenkin tarjonnut nuorille hyviä kokemuksia, uusia ystäviä ja mahdollisuuden henkiseen ja hengelliseen kasvuun.