Browsing by Subject "Saksa"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 56
  • Salo, Simo; Ekholm, Petri; Knuuttila, Seppo (Finnish Environment Institute, 1997)
    The Finnish Environment 51
  • Saari, Olli (2018)
    Työssä on tutkittu, miten Dieterich Buxtehuden koraalifantasian Te Deum Laudamus, BuxWV 218 satsi suhteutuu modaaliseen teoriaan. Taustateorian muodostamiseen on käytetty seuraavia teoksia: Gioseffo Zarlinon Le Istitutioni Harmoniche: Part IV, On the Modes (1558/1983) ja Bernhard Meierin modaalisuuden yleisteos The Modes of Classical Vocal Polyphony (1974/1988). Tärkeimpiä löydöksiä ovat ambitusten jaksottaminen kadenssein sekä erilaisten modaalisten kadenssityyppien hyödyntäminen paikallisten kontekstien muodostamisessa.
  • Björkenheim, Raf. (Suomen metsätieteellinen seura, 1919)
  • Kordelin, Toni Juha (Helsingfors universitet, 2016)
    The importance of the computer and information technology has increased significantly with the introduction of the Internet. The technologies should not be reduced to selling and purchasing functions but should also be used as research and business intelligence tool, as well as information source. This study compares the performances of the Finnish and German sawmilling & paper industry by evaluating their public communication. The forest sector has been traditionally important for the economy of both countries and they belong to the global players. In conjunction with the performance analysis, a neural network tool is compiled, optimized and tested. It combines a study related categorization application and the Kohonen’s self-organizing map (SOM). The objective of the automated categorization is to lower manual work and to evaluate text contents more accurately – by taking also the possible future use into account. The research includes two interlinked approaches: web page and performance analysis. The web page analysis compares the design and content of the forest industry companies’ Internet sites. In addition, it is used to select and define the relevant enterprises for the performance analysis. 14 Finnish and 10 German sawmills, as well as 5 Finnish and 12 German paper and paperboard producers fulfilled the research requirements (data collection 2013). The performance analysis is implemented by a content analysis and SOM Tool. The word count data of the content analysis is sorted with a customised classification frame based on the Global Reporting Initiative Guideline and evaluated with the SOM. The SOM algorithms reduce multidimensional, large and complex data to lower dimensional maps which visualizes the distribution of the companies’ performance categories. The results indicate that the business cultures of the selected companies are similar. A closer examination reveals that the clustering by sector is more emphasized that by country. The more detailed determination of the SOM divides the paper sector further by their origin. Most obvious are the differences between sawmill and Finnish paper industry. The sawmill sector highlights especially product, service and macro-environment related aspects. Small German sawmills emphasized further tradition and history The paper sector stressed social responsibility, corporate structure, external activities and environmental issues. Inside the paper sector, the Finnish companies point out corporate strategy, development, organizational profile categories and economical performances. The German paper sector highlights in particular environmental issues and public relation. The web page analysis and related studies evaluate the corresponding categories similarly to the present research and thus support the results of the SOM approach.
  • Renvall, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma käsittelee saksalaista siirtomaakirjallisuutta ja postkoloniaalisen kritiikin pääsuuntia. Pääkirjallisuutena tutkielmassa toimivat Frieda von Bülowin Tropenkoller: Episode aus dem Kolonialleben sekä Alex Capus’n Eine Frage der Zeit. Tutkielma tutkii Saksan siirtomaahistorian jälkeisen ajan kirjallisuuden ja kulttuurin menetelmiä käsitellä siirtomaakirjallisuuden tematiikkaa ja vastata tärkeisiin käsitteisiin, kuten nationalismiin, identiteetin rakentumiseen sekä vieraannuttamiseen. Työ tutustuu sekä Saksan historiaan että interkulturellin kirjallisuuden peruskäsitteisiin. Teoriaosio avaa Dirk Göttschen, Michael Hofmannin ja Andrea Leskovecin teorioita siirtomaakirjallisuuden tavoitteista ja teemoista sekä postkoloniaalisen katsantotavan vaikutuksesta muutokseen modernissa siirtomaadiskurssissa. Teorialähtökohtien myötä luodaan malli menetelmistä, joita nykykirjallisuudessa käytetään siirtomaafantasian rikkomiseksi. Tähän sisältyy kerronnallisia keinoja, kuten ironia, pastissi, groteski ja liioittelu. Lisäksi työssä keskitytään vierauden käsitteen ilmenemiseen sekä siirtomaakirjallisuudessa osana rasistista retoriikkaa että Saksan valtion kasvuprosessia eurooppalaisena suurvaltana, ja menetelmiin, joilla tätä käsitellään postkolonialistisessa diskurssissa. Vastaukseksi tähän tutkielma nostaa esiin toisen maailmansodan jälkeisen siirtomaaretoriikan, neokolonialistisen ajatusmallin ja nykyaikaisen postkolonialistisen diskurssin siitä, mikä on siirtomaita käsittelevän tutkimuksen ja taiteen tärkein tehtävä. Työ vertailee keskenään kahta kirjaa ja rakentaa viitekehyksen, jonka avulla postkoloniaalisen kirjallisuuden menetelmät Capus’n Eine Frage der Zeit ovat tunnistettavissa, sekä luokittelee kirjan osaksi 2000-luvun siirtomaakriittistä kirjastoa. Samalla tutkielma ottaa kantaa siihen, mikä on modernin saksankielisen postkolonialistisen romaanin merkitys ja asema siirtomaahistorian käsittelyssä ja sen korjaamisessa.
  • Bebel, August (Sanomalehtiosuuskunta Kansan Tahto, 1910)
  • Kautsky, Karl (Vuolukka, 1907)
  • Schlenzka, Marie (2003)
    Suomen hallituksen aloite Euroopan turvallisuuskonferenssin järjestämiseksi toimitettiin 5. toukokuuta 1969 kaikkien Euroopan maiden sekä Yhdysvaltain ja Kanadan hallituksille. Ajatus konferenssin järjestämisestä ei sinänsä ollut uusi, sillä Neuvostoliitto oli ajanut Euroopan turvallisuuskokoushanketta jo 1950-luvulta lähtien. Suomen aloite oli kuitenkin ensimmäinen aloite, joka tuli Varsovan liiton ulkopuolelta. Konferenssin toteutuminen oli tässä vaiheessa kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Suurimman uhan muodosti avoin Saksan-kysymys. Saksan liittotasavallan hallitus antoi 12. syyskuuta 1969 vastauksensa Suomen aloitteeseen. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Saksan liittotasavalta reagoi Suomen Etyk-aloitteeseen ja miten ulko- ja sisäpoliittiset tekijät vaikuttivat tähän reaktioon. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Saksan liittotasavallan Etyk-kannan kehitystä vuonna 1969. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään, uskoiko Saksan liittotasavalta Suomen vakuutteluihin, että aloite oli täysin itsenäinen eikä Neuvostoliiton sanelema ja oliko sillä merkitystä, että aloite ainakin virallisesti tuli Varsovan liiton ulkopuolelta? Tutkimus etenee kronologisesti 1950-luvulta vuoteen 1969. Historiallisen viitekehyksen tutkimukselle luovat kyseisen ajanjakson maailmanpoliittisen ja Saksan liittotasavallan sisäpoliittisen tilanteen kehitys sekä turvallisuuskokoushankkeen taustat. Erityisen tarkasti tutkimuksessa paneudutaan vuosiin 1966–1969. Lähteinä tutkimuksessa on käytetty Saksan ulkopolitiikkaa käsittelevän, mahdollisimman tuoreen tutkimuskirjallisuuden lisäksi muistelmia. Alkuperäislähteinä on käytetty niin julkaistuja asiakirjakokoelmia kuin Saksan ja Suomen ulkoasiainministeriöiden arkistojen sekä Urho Kekkosen arkiston aineistoakin. Tutkielma osoittaa, että Suomen aloitteen luovuttamisajankohta oli Saksan liittotasavallan kannalta erittäin epäedullinen. Saksan liittotasavallan hallitus oli täysin toimintakyvytön hallituskumppaneiden välisten ristiriitojen ja edessä olevien liittopäivävaalien vuoksi. Saksan liittotasavalta ei myöskään missään nimessä halunnut, että konferenssi järjestettäisiin, ennen kuin Saksan-kysymys olisi ratkaistu. Toisaalta maailmanpoliittinen kehitys ja Saksan liittotasavallan liittolaiset painostivat sitä liennytykseen, eikä se voinut jättäytyä liennytyksen ulkopuolelle joutumatta eristyksiin. Ratkaisemattoman Saksan-kysymyksen vuoksi Saksan liittotasavallan Etyk-kanta säilyi vuoden 1969 ajan muuttumattomana. Saksan liittotasavallan vastaus Suomen aloitteeseen oli maailmapoliittisen tilanteen kehityksen vuoksi myönteinen, mutta Saksan sisäpoliittisen tilanteen ja ongelmallisen Saksan-kysymyksen vuoksi erittäin varovainen. Koska aloite virallisesti oli Suomen, vastauksen antamista oli helpompaa perustella myös Saksan liittotasavallan sisällä, kuin jos aloite olisi ollut Neuvostoliiton. Lähteistä kuitenkin käy ilmi, että todellisuudessa Saksan ulkoministeriössä epäiltiin Suomen aloitteen itsenäisyyttä.
  • Lempinen, Laura (2001)
    Tutkimus käsittelee Saksan suhtautumista Euroopan unionin itälaajentumiseen Puolan tapauksessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kahden eri koulukunnan näkemysten avulla voidaan tulkita Saksan yhteiskunnallisia, taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia motiiveja Puolan EU-jäsenyydelle. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kahdella tasolla. Puitteet viitekehykselle rakennetaan neoliberaalin institutionalismin sekä realistisen tutkimusperinteen avulla. Neoliberaalia institutionalismia täydennetään keskinäisriippuvuusmallilla. Neoliberalismin ja neorealismin välisen vuoropuhelun kautta lähestytään tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen toista tasoa, koulukuntien näkemyksiä Saksan normaliteetista. Markovitsilaisuus edustaa neoliberaalia teoriaa käsittämällä Saksan kauppavaltiona, joka on ajautunut pulmatilanteeseen: toisaalta sen tulisi kantaa voimakkaammin vastuuta Euroopan kehittämisestä, mutta omien motiivien edistäminen herättää epäilyjä uudesta valta-aseman noususta. Katzensteinilaisuudessa yhdistyy piirteitä neoliberaalista institutionalismista ja neorealismista. Se toteaa yhdistyneen Saksan aseman vaikuttaneen eurooppalaisen yhteistyön luonteeseen. Saksan materiaalisten intressien korostuminen on vaikuttanut myös Saksan ja Ranskan väliseen yhteistyöhön. Katzensteinilaisuus kuitenkin korostaa Saksan politiikan olevan sidottua monenväliseen yhteistyöhön. Tutkimuksessa havaitaan, että Saksan itälaajentumismotiiveissa on piirteitä neoliberaalista institutionalismista, keskinäisriippuvuusmallista sekä neorealistisesta tutkimusperinteestä. Yhteiskunnallisissa motiiveissa korostuu suhteellisten voittojen tavoittelu. Puolan demokratian kehittämisen sijasta Saksa on keskittynyt vaatimaan työvoiman liikkuvuutta sääteleviä rajoituksia Keski-ja Itä-Euroopan maista. Taloudellisten motiivien tarkastelussa huomataan, että Saksa on jo ennen itälaajentumisen toteutumista saavuttanut vakaan osuuden Puolan markkinoista. Taloudellisen hegemonian uhkaa ei ole havaittavissa jäsenyyden myötä. Turvallisuuspoliittisten motiivien yhteydessä esitellään uudet turvallisuuskäsitteet, joista erityisesti paneudutaan sosiaalisen turvallisuuskäsitteen tulkintaan. Tutkimuksen primääriaineistona on käytetty EU:n ja Saksan sekä Saksan ja Puolan suhteita koskevia akateemisia julkaisuja. Toisena empiirisen tiedon lähteenä on käytetty Saksan ulkopolitiikan johtajien kirjoituksia ja puheita. Tutkimuksen teoreettinen aineisto perustuu Andrei Markovitsin ja Simon Reichin sekä Peter Katzensteinin, Simon Bulmerin ja Jeffrey Andersonin kirjoituksiin. Lisäksi tutkimuksen teoreettisessa aineistossa on perehdytty Robert O. Keohanen tutkimuksiin. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto koostuu EU:n julkaisemista tilastoista.
  • Tarkiainen, Elisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma muodostaa vastauksen kysymykseen, kuinka vaikuttavaa Euroopan unionin vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin on ollut eurokriisin jälkeen Italian ja Saksan tapausesimerkkien kautta. Tutkielmassa tarkastellaan Italialle ja Saksalle kohdistettuja maakohtaisia suosituksia ja niiden toimeenpanoa kyseisissä jäsenvaltioissa. Maakohtaiset suositukset ovat väline talouspolitiikan yhteensovittamiseksi EU:ssa. Eurokriisi on vedenjakaja euroalueen kehityksessä, sillä kriisillä oli merkittävä vaikutus euroalueen talouspolitiikan yhteensovittamista koskeviin sääntöihin. Tutkielman lähtökohta on havainto siitä, että eurokriisin aikaisten talouspolitiikan yhteensovittamisessa tehtyjen uudistusten takia EU:n instituutioita ja pääasiassa Euroopan komissiota kritisoidaan jäsenvaltioiden talouspoliittisen päätösvallan rajoittamisesta. Jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin vaihtelua sen suhteen, kuinka paljon jäsenvaltiot tosiasiassa noudattavat niille kohdistettuja maakohtaisia suosituksia. EU:n vallankäyttö määritellään poliittisen ja instrumentaalisen johtamisen kykynä toimia tehokkaasti yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jotta jokin uudistus saadaan poliittiselle agendalle EU:ssa, tarvitaan korkean tason poliittista johtajuutta. Jotta epämääräiset ideat saadaan muutettua oikeudellisesti sitoviksi uudistuksiksi EU:ssa, tarvitaan lisäksi instrumentaalista johtajuutta. Poliittisessa vallassa on kyse ideoilla johtamisesta ja yhteisten tavoitteiden asettamisesta. Instrumentaalinen valta perustuu asiantuntemukseen, kykyyn ja haluun toteuttaa tai olla toteuttamatta poliittista valtaa. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, ja perustuu empiiriseen aineistontarkasteluun ja sisällönanalyysiin. Tutkimusaineisto koostuu Italialle ja Saksalle osoitetuista maakohtaisista suosituksista vuosilta 2013, 2015, 2017 ja 2019 sekä Italiaa ja Saksaa koskevista Euroopan komission maaraporteista vuosilta 2014, 2016, 2018 ja 2020. Tutkimusaineisto täydentyy Italian ja Saksan valtiovarainministeriöiden Euroopan komissiolle toimittamilla vakausohjelmilla sekä aiemmilla tutkimuksilla maakohtaisten suositusten toimeenpanosta. Tutkielma vahvistaa aiempien maakohtaisten suositusten toimeenpanoa käsitelleiden tutkimusten johtopäätöksiä Italian ja Saksan osalta. EU:n vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin eurokriisin jälkeen ei ole ollut kovin vaikuttavaa. Maakohtaisilla suosituksilla ei voida pakottaa euroalueen jäsenvaltioita muuttamaan talouspolitiikkaansa. Eurokriisin jälkeen päivitetty talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmä mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat valikoida suosituksista ja säännöistä ne, jotka parhaiten sopivat yhteen kansallisten talouspolitiikan tavoitteiden kanssa. Jotta EU:n vallankäyttö suhteessa euroalueen jäsenvaltioihin olisi voimassa olevan talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmän puitteissa vaikuttavampaa, tutkielman johtopäätös on, että poliittisen johtajuuden eli jäsenvaltioiden ja instrumentaalisen johtajuuden eli Euroopan komission välistä luottamusta tulisi vahvistaa. Jäsenvaltioiden tulisi ottaa enemmän omistajuutta euroalueen kehityksestä ja maakohtaisten suositusten sisällöistä. Maakohtaisia suosituksia ja niiden valvontaa tulisi johdonmukaistaa, tasapuolistaa ja muuttaa läpinäkyvämmäksi. Koronakriisin seuraukset vaikuttavat euroalueen kasvu- ja kehitysnäkymiin, talouspolitiikan yhteensovittamisen edellytyksiin sekä keskusteluun Euroopan keskuspankin rahapoliittisesta mandaatista vielä pitkään. Eurokriisin takia päivitetyn talouspolitiikan yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmän toimintaa tulee uudelleen arvioida suhteessa muuttuneisiin olosuhteisiin. Koronakriisi tullee entisestään syventämään taloudellisia ja sosiaalisia eroja EU:n jäsenvaltioissa ja niiden välillä. Jatkotutkimus EU:n roolista talous-, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamisessa euroalueella on tärkeää EU:n sekä talous- ja rahaliiton yleisen hyväksyttävyyden kannalta.
  • Johnstone, Phil; Rogge, Karoline S.; Kivimaa, Paula; Farné Fratini, Chiara; Primmer, Eeva (Elsevier, 2021)
    Energy Research & Social Science 74
    Industrial policy has re-emerged as an area of policy discussion in recent years, but the characteristics and role of industrial policy vary across national contexts. Particularly, the role of industrial policy in the ongoing energy transitions of different countries has received little attention. We introduce an analytical framework to explore the relationship between industrial policy and different energy policy trajectories and apply this framework in an empirical analysis of the perceptions of key stakeholders in the energy sector in Germany, the United Kingdom and Denmark. We identify four key elements of industrial policy – industrial visions, industrial policy instruments, industrial policy governance, and employment concerns – and based on these analyse perceptions of how industrial policy has facilitated changes in the energy system of the three countries. We find significant differences in industrial policy styles for low-carbon transitions, reflecting broader differences in political institutions and cultures. Our analysis shows how sustainability transitions relate to industrial policy, and which elements can act as enablers and barriers to low-carbon transitions.
  • Unknown author (1876)
  • Hakkarainen, Petri Elias (2001)
    Tutkin pro gradu -työssäni entisen DDR:n valtionturvallisuusministeriön Stasin pesänselvitystä yhdistyneessä Saksassa vuosina 1990-2000. Stasin valtava, noin 180 hyllykilometrin laajuinen arkistojäämistö on avattu poikkeuksellisen laajasti ja nopeasti niin tuomioistuimien, julkisen sektorin työnantajien, tutkijoiden kuin Stasin uhrienkin käyttöön. Koko Stasi-menneisyyden käsittelylle tarjottavista puitteista vastaamaan perustettiin Saksan yhdistymisen jälkeen oma instituutionsa, ns. Gauck-virasto. Lähestyn tutkimuskohdettani aluksi yleiseltä tasolta. Luvussa 2 jaottelen vaikean lähimenneisyyden kohtaamisessa valittavissa olevat keinot neljään eri ryhmään: menneisyyden juridiseen, poliittiseen, historialliseen ja yksityiseen käsittelyyn. Näiden lisäksi viidentenä menneisyyden käsittelyn muotona on mielestäni metatason keskustelu meneillään olevasta käsittelystä itsessään. Tämän työtä selkeyttävän jaottelun lisäksi Stasi-menneisyyden käsittelyn tarkastelu edellyttää kuitenkin myös sen kansallisen kontekstin tuntemista. Niinpä esittelen luvussa 3 pääpiirteitä saksalaisen menneisyyssuhteen kehityksestä toisen maailmansodan jälkeen. Taustalukujen jälkeen siirryn varsinaisen Stasi-menneisyystematiikan pariin. Luvussa 4 kuvaan Stasi-arkistoista käydyn kiistan kronologista kehitystä vuosina 1989-91, valtionturvallisuusministeriön rakennusten valtauksista Stasi-asiakirjalain säätämiseen yhdistyneen Saksan liittopäivillä. Vasta tuo laki mahdollisti Stasi-menneisyyden käsittelyn aloittamisen täydellä teholla. Tämän käsittelyn vaiheita vuosina 1992-2000 tarkastelen kahdesta eri näkökulmasta. Luvussa 5 pyrin selvittämään Stasi-menneisyyden käsittelyn konkreettista kulkua esittelemällä Stasi-asiakirjalain keskeisintä sisältöä sekä kuvaamalla sen tähänastista toimeenpanoa niin juridisella, poliittisella, historiallisella kuin yksityiselläkin tasolla. Primaarilähteinä käytän tässä Stasi-asiakirjalain tuoreinta versiota ja Gauck-viraston kahden vuoden välein julkaisemia toimintakertomuksia. Luvussa 6 vaihdan perspektiivini Gauck-viraston ulkopuolelle ja perehdyn Stasi-menneisyyden käsittelyn tasojen saamaan julkiseen vastaanottoon samalla aikavälillä. Tämä metatason keskustelu Stasi-menneisyyden käsittelystä on ollut erityisen rönsyilevää, mutta tavoitteenani on esitellä siitä keskeisimpiä kullakin tasolla esille nousseita teemoja. Tärkeimpänä primaariaineistona olen käyttänyt Gauck-viraston vuosina 1992-2000 Stasi-debatista keräämää lehtileikearkistoa, joka kattaa keskeisimmät saksalaislehdet. Stasi-menneisyyden käsittelyn ja siitä käydyn keskustelun perusteella argumentoin, että välittömästi poliittisen muutoksen jälkeen aloitettavan vaikean lähimenneisyyden käsittelyn mahdollisuudet ovat rajalliset. Kuten Gauck-viraston esimerkki osoittaa, voidaan tehokkaalla menneisyyspolitiikalla saavuttaa nopeitakin tuloksia, mitä menneisyyden juridiseen ja poliittiseen käsittelyyn tulee. Sen sijaan erilaiset menneisyyskeskustelut, sekä historiallisella että yksityisellä tasolla, vaativat tuntuvasti enemmän aikaa kuin yhden vuosikymmenen. Menneisyyssuhteen muovautuminen näiden keskustelujen avulla on pitkä prosessi, johon Stasi-asiakirjalaki toki tarjoaa erinomaiset puitteet.
  • Pyykkö, Tony (Helsingin yliopisto, 2019)
    Gustav Pauli toimi Hampurin Taidehallin johtajana vuosina 1914-1933, ja hänellä voidaan katsoa olleen tärkeä rooli myös saksalaisen taiteen tuomisessa Suomeen 1920-luvulla. Suomen ja Saksan kohtalot ovat kietoutuneet yhteen historian saatossa hyvinkin useasti, ja mitä erilaisimmilla elämänalueilla. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin pohtia ja selvittää, millaiset suhteet Suomen ja Saksan välillä vallitsivat kulttuurin ja taiteen kaltaisilla, näennäisen epäpoliittisilla elämänalueilla 1920-luvulla, sekä lisätä tuntemusta kyseisestä, Suomessa hyvin vähän tunnetusta aihepiiristä. Nyt käsillä oleva tutkimus paneutuu sellaisiin kysymyksiin, kuin millainen rooli Gustav Paulilla oli Suomen ja Saksan välisissä kuvataidesuhteissa 1920-luvulla, millaista kuvaa saksalaisesta taiteesta hän Suomessa halusi tuoda esiin, sekä mitkä tekijät motivoivat hänen toimiaan Suomen suhteen 1920-luvulla. Gustav Paulin keskeisimpiä kontakteja Suomessa olivat Ateneumin intendentti Torsten Stjernschantz sekä Helsingin saksalaisen yhdyskunnan puuhamies Albert Goldbeck-Löwe. Saksan Helsingin lähetystöstä Paulin tärkein yhteyshenkilö oli puolestaan suurlähettiläs Otto Göppert. Tutkielman pääasiallisena materiaalina toimivat Gustav Paulin suomalaisille sekä saksalaisille suurlähettiläille kirjoittamat kirjeet, jotka sijoittuvat vuosille 1921-1928. Tutkielman teoriataustana toimivat Albert-László Barabásin verkostoteoria, Pierre Bourdieun kenttäteoria sekä sosiaalisen pääoman käsite. Kentän, jossa Pauli toimi, muodostivat “valkoisen” Suomen muodostama porvarillinen yhteisö, sekä Suomen saksalaismielinen älymystö. Yleisenä taustana tapahtumille toimi myös valkoisten suomalaisten ja saksalaisten yhteinen aseveljeys Suomen sisällissodassa, ja sen mukanaan tuoma kevään 1918 muisto, mikä teki Suomesta otollisen maaperän saksalaisille. Mielestäni Suomen ja Saksan tiivis kumppanuus kyseiseltä ajanjaksolta tekee maiden välisistä suhteista, myös kulttuurin alalla, vieläkin mielenkiintoisemman. Gustav Paulin kiinnostuksen Suomeen aloitti saksalainen keskiaikainen maalari Mestari Francke, sekä hänen Kalannin kirkkoon maalaamansa alttarikaappi. Pauli kiinnostui 1920-luvun alussa kyseisestä, Kansallismuseon kokoelmiin kuuluvasta teoksesta, ja pyrki samalla myös hankkimaan sen takaisin Saksaan. Aikeitaan edistämään Pauli pyrki järjestämään suuren saksalaisen taiteen näyttelyn Helsinkiin, mutta pian hänelle selvisi, ettei hänen onnistuisi hankkia Mestari Francken alttarikaappia. Taidenäyttelyn hän kuitenkin järjesti, tosin tällä kertaa puhtaasti kulttuuripoliittisista, eikä hänen omista, lähtökohdista käsin. Saksalaisen taiteen näyttely Ateneumissa lokakuussa 1922 oli suuri menestys, ja näyttelyyn liittyen hän saapui kaksi kertaa luennoimaan Helsingin yliopistoon. Paulilla oli myös keskeinen vaikutus Mestari Francken maalaaman Kalannin alttarikaapin restaurointiin Hampurissa vuosien 1922-1925 aikana, ja palauttaessaan kyseistä teoskokonaisuutta takaisin Helsinkiin hän saapui myös vielä kerran luennoimaan suomalaisille, niin kuin aikaisemmillakin kerroilla. Myöhemmin 1920-luvulla Pauli pyrki järjestämään vastavuoroista suomalaisen taiteen näyttelyä Saksaan vuosien 1926-1927 aikana, mutta kyseinen näyttely ei lopulta toteutunut, johtuen pääosin suomalaisen osapuolen rahoituksen puutteesta. Niin saksalaisia kuin Pauliakin suunnitteilla olleen suomalaisen taidenäyttelyn peruuntuminen aidosti harmitti. Tutkielman lopputuloksena on osoittaa Gustav Paulin olleen keskeinen henkilö Suomen ja Saksan välisissä kuvataidesuhteissa 1920-luvulla, mikä perustui hänen suomalaisiin kontakteihinsa ja aitoon kiinnostukseen Suomea kohtaan. Aikalaisille ilman Paulia saksalaisesta taiteesta olisi muodostunut hyvinkin toisenlainen kuva kuin muutoin olisi voinut. Toinen keskeinen havainto on osoittaa, millainen asema Saksalla oli suomalaisessa mielenmaisemassa kulttuuriselta kannalta. Toisaalta Paulin toiminta osoittaa myös sen, miten hyvistä aikeista ja alkunäkymistä huolimatta toimien todellinen lopputulos saattoi jäädä vaisuksi, kuten esimerkiksi Paulin ajamat, mutta myöhemmin peruuntuneet, näyttelysuunnitelmat suomalaisista taidenäyttelyistä Saksassa 1920-luvun jälkipuoliskolla osoittavat.  
  • Backman, Jussi; Luoto, Miika (Eurooppalaisen filosofian seura, 2007)
    LOGOS-ensyklopedia, Filosofia.fi
  • Repponen, Ilona (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tutkin Saksan ja Suomen ulkoministeriöiden kielipalveluiden organisointia institutionaalisen käännöskulttuurin näkökulmasta. Institutionaalinen käännöskulttuuri tarkoittaa tässä tutkielmassa virallisen instituution säännöstelemää käännöskulttuuria (Snellman 2018). Institutionaalisen käännöskulttuurin pohjana on institutionaalisen kääntämisen (Koskinen 2008; 2014) ja käännöskulttuurin (Prunč 1997; 2008) käsitteet, jotka kattavat kielipalvelutoimintaan kohdistuvat odotukset, normit ja arvot sekä toiminnan konkreettiset piirteet. Tutkimusta varten haastattelin Saksan ulkoministeriön kielipalvelun sekä Suomen valtioneuvoston kanslian käännös- ja kielitoimialan asiantuntijoita, sillä he vastaavat kielipalveluiden tuottamisesta Saksan ja Suomen ulkoministeriöille. Haastattelut on kerätty vuosina 2019–2020, yhteensä haastatteluja on 12. Tutkimuksessa on käytetty myös organisaatioiden julkaisuja sekä artikkeleita. Tutkielman lähtökohtana on vertaileva puolistrukturoitu asiantuntijahaastattelu sekä laadullinen sisällönanalyysi. Tutkielmassa analysoidaan instituutionaalisen käännöskulttuurin piirteitä, kuten kielenkäytön vakiinnuttamisen keinoja, organisaatiosijoitusta, suhtautumista organisaation sisällä ja toimeksiantojen luonnetta. Lisäksi analyysin kohteena on venäjän kääntäjien työn toimenkuva. Tutkimustulosten perusteella voi luoda kuvauksen institutionaalisesta käännöskulttuurista, jolla on yhtäläisyyksiä Saksassa ja Suomessa. Aineiston vertailu osoittaa, että kieliasiantuntijoiden työn piirteet ulkoasiainhallinnon parissa ovat samankaltaisia, vaikka organisaatiorakenteet voivat olla eri. Tutkielman tulokset tarjoavat tietoa kääntäjien yhteiskunnallisesta asemasta valtionhallinnon palveluksessa sekä jatkotutkimusmahdollisuuksia. Lisäksi tutkimusta voi hyödyntää kääntäjänkoulutuksen kehittämisessä.
  • Hyökki, Riina (Helsingin yliopisto, 2018)
    This master’s thesis examines German teachers’ initial experience of the first PISA (Programme for International Student Assessment) study. German pupils’ low PISA scores caused a public and political shock in German educational discussion at the beginning of the 2000s. As a case example, teachers in the largest union of educational workers in Germany, the Gewerkschaft Erziehung und Wissenschaft (GEW) are scrutinised using the GEW’s membership magazine, Erziehung und Wissenschaft (E&W) as research material. Examining teachers as a case group provides deepening insights into the extent to which PISA affected the educational self-understanding in Germany. The objective is to contribute to the understanding of how international comparative studies influence educational discourse in a national context. Educational researchers have criticised the acceptance of PISA as an indicator of success between school systems and the extent it affects educational policy, drawing attention to PISA’s institutional background as initiated by the Organisation for Economic Cooperation and Development (OECD). In the light of the criticism, the analysis focuses on the GEW actors’ perception of PISA as an institution. The research material is analysed from the perspective of history of ideas and policy analysis with an attempt to trace the experiences of the various actors within the GEW. Through Reinhard Koselleck’s concepts of space of experience and horizon of expectations, the actors’ conceptualisation of their past, present and future is elucidated. Carol Bacchi’s analytic tool for studying problem representations by probing them with questions guides the methodological approach. The analysis shows that the PISA results were seen to reveal the problems of German education and to indicate the successful educational policy of the high-ranking countries. The PISA discussion concentrated on arguing against certain structural and cultural aspects of German education that were perceived to be problematic. Although the research material illustrated some multiplicity of political opinion within the organisation, the GEW’s resistance to the tripartite German school system became a prominent message in the magazine. The high PISA scores in other countries thus functioned as arguments for comprehensive schooling. Additionally, teachers’ attitudes and values were depicted as the problems of German education compared to successful countries. These discourses portrayed Germany to be far behind in international educational development. Consequently, other countries were often viewed as a homogeneous group. German education was likewise treated as an entity, despite the federal structure of the German school system. Attention was, therefore, hardly paid to the contextual factors behind each country’s educational system. Rather, the ranking positions were seen to indicate the success or failure of the system. Based on the E&W material analysed in this thesis, the institutional background of PISA was not discussed within the GEW. It is noteworthy that although free trade and market-orientation were perceived to threaten public education, PISA and the OECD were not discussed in this context. Moreover, German educational tradition, known as Bildung, was not considered to be in conflict with the OECD’s conceptualisation of education, although this has caused criticism among many German educationists. There was a selective tendency of how arguments were framed with PISA and what was considered successful. The assumptions and silences conveyed a tone of absolute certainty regarding what ought to result from PISA; it was represented as scientific evidence contrasting the perceived ideological policymaking in Germany. Despite the rigid dichotomies in the arguments, the assertions surrounding PISA came to reflect the ambiguity of the argumentation that previous research has also pointed out in the PISA discourses. The assertions and beliefs concerning PISA were not eventually coherent, yet the contradictions were not discussed in the magazine. The analysis of the E&W material demonstrates a typical example of taking PISA as a given authority and using the assessment results to legitimise political arguments in national debates. The results support previous concerns regarding the need for further consideration of the political function and influence of large-scale educational assessments.
  • Havia, Mia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma käsittelee keisarillisen Japanin armeijan käännöskulttuuria ja sotatulkkien toimijuutta vuosina 1937–1941. Sotatulkki on henkilö, joka toimii tulkkina armeijan piirissä. Hänen toimenkuvaansa voi kuulua muutakin kuin tulkkaamista, ja tulkkina voi olla tehtävään koulutettu ja palkattu henkilö mutta myös kielitaitoinen sotavanki tai vallatun alueen paikallinen henkilö. Tutkielman tavoitteena on selvittää laadullisen arkistotutkimuksen keinoin, millaisia piirteitä Japanin asevoimien käännöskulttuurissa oli ja millaisia toimijoita sotatulkit olivat. Lisäksi tutkimuksessa tehdään katsaus sotatulkkaukseen toisen maailmansodan ajan Saksassa sekä tarkastellaan Japanin vaiheita sodassa ja tulkkausopetuksen historiaa. Teoriaosiossa käsitellään käännöskulttuuria, pääomaa ja toimijuutta, joiden pohjalta tutkimusaineistoa analysoidaan. Käännöskulttuuri viittaa kääntämisen ja tulkkaamisen muodostamaan yhteiskunnallisesti merkitykselliseen toiminnalliseen kenttään, jota konventiot, normit, odotukset ja arvostukset määrittävät. Esimerkiksi eri toimijat ja käytännöt ovat osa käännöskulttuuria. Pääoma on taloudellisia, kulttuurisia tai sosiaalisia resursseja ja kykyjä. Pääomaa käyttämällä yksilö voi saavuttaa etuja sosiaaliseen vuorovaikutukseen osallistumisesta sekä kerryttää lisää pääomaa, kuten varallisuutta, tietoja, taitoja ja mahdollisuuksia toimia osana sosiaalista ympäristöään. Toimijuus on halua ja kykyä toimia, minkä toteutumiseen vaikuttavat esimerkiksi käännöskulttuuriin kuuluvat konventiot ja pääomaan kuuluvat resurssit. Tutkimusta varten kerättiin japaninkielinen primäärilähteiden aineisto The National Institute for Defense Studies (of the Ministry of Defense) -instituutin sota-arkistosta. Aineisto koostuu 213 dokumentista, jotka haettiin hakusanalla 通訳 (’tulkki, tulkkaus, tulkki-’) sähköisestä Japan Center for Asian Historical Records -tietokannasta. Aineiston perusteella käy ilmi, millaisissa tilanteissa sotatulkkeja tarvittiin. Tulkit olivat läsnä kuulusteluissa, neuvotteluissa, propagandan tuottamisessa ja välittämisessä sekä tulkkaamassa ulkomaalaisille vieraille. Tulkkien työtehtävät sisälsivät tulkkaamista, hallinnollisia tehtäviä, tiedustelua ja toimintaa eturintamalla, lehdistön valvontaa ja opettamista. Havainnot tulkkien monista tehtävistä ja rooleista täsmäävät aihepiirin aiempien tutkimusten tuloksien kanssa. Tyypillisen tulkin taustalta löytyi korkean tason koulutus vieraissa kielissä tai kulttuureissa tai oleskelu ulkomailla. Asevoimissa järjestettiin myös omaa tulkkikoulutusta, mikä edisti tulkkien tulkkaustaitoja ja pääomaa. Sopivaa koulutusta selvästi arvostettiin käännöskulttuurin piirissä. Tulkkauksen arvioitiin myös olevan kääntämistä haasteellisempaa, ja tulkkiehdokkaiden kyvyistä esitettiin joitakin arvioita, mikä on yllättävä löydös. Analyysivaiheessa selviää, ettei tutkimusaineisto sisällä laivaston dokumentteja, joten tutkimuksen tulokset pätevät vain keisarillisen Japanin armeijaan. Lisäksi arkistodokumentit koskevat enimmäkseen tarkoituksellisesti sotatulkeiksi rekrytoituja ja palkattuja henkilöitä eikä esimerkiksi tulkkeina toimineita sotavankeja. Tutkimusaineisto ei mahdollista tulkkien toimijuuden syvällistä tutkimista, mutta analyysi lisää tietoutta tulkeista ja tulkkaustoiminnasta keisarillisen Japanin armeijassa.
  • Sinikara, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2014)
    Verkkari 2014 (2)