Browsing by Subject "Skandaalit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Saha, Topi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suomalainen korruptio on oikeus- ja yhteiskuntatieteilijöiden mukaan luonteeltaan institutionaalista, rakenteellista ja piilotettua. Oikeusportaiden ja tiedotusvälineiden huomio on keskittynyt yksittäisiin rikkomuksiin ja laajempi vallankäytön analyysi on jäänyt vähäiseksi. Korruptiokeskustelu on ollut individualismi- ja legalismilähtöistä. Sidonnaisuudet, kaksoisroolit, huonot hallintotavat ja hyvä veli -verkostot tekevät pimeän puoluetuen kaltaisesta yksityisen ja julkisen rajapinnassa tapahtuvasta harmaan alueen toiminnasta vaikeasti havaittavaa. Julkisuuden ja avoimuuden on havaittu kitkevän korruptiota tehokkaasti, mutta medialla on myös vastuunsa: tiedotusvälineet eivät voi ryhtyä langettamaan tuomioita. 1980-lukua on kutsuttu rötösherrajahdin aikakaudeksi. Vuosikymmenellä paljastui useita korruptiotapauksia, jotka koettelivat suomalaisten oikeustajua. Tapauksia yhdisti usein se, että varsinaiset rikkomukset olivat tapahtuneet vuosia ennen kuin ne nousivat julkisuuteen. Tämä puolestaan johti väitteisiin uusmoralismin aallosta. Yksikään lahjontaepäily ei saanut niin paljon mediahuomiota osakseen kuin tamperelaisen rakennusliikkeen mukaan nimetty, niin kutsuttu Noppa-juttu. Syytteiden mukaan Noppa oli päässyt käsiksi rahakkaisiin aluerakennusurakoihin vastineeksi pimeästä puoluetuesta. Keskustelu tutkinnan motiiveista äityi kiivaaksi ja osapuolet syyttivät toisiaan tiedotussodasta. Presidentti Koivisto kritisoi tutkintaa äänekkäästi. Tutkinnasta vastannut ja sen etenemisestä ahkerasti lausuntoja antanut keskusrikospoliisin komisario Sulo Aittoniemi hyllytettiin lopulta tehtävästään. Hän itse uskoi astuneensa ”liian suurille varpaille”. Tutkielmassa tarkastellaan median roolia poliittisen skandaalin tulkintakehysten luojana ja välittäjänä. Aineisto koostuu Noppa-tutkintaa ja sitä seuranneita oikeudenkäyntejä koskevista artikkeleista (n=659), jotka on julkaistu Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä vuosina 1979-1989. Päähuomio on tutkinnan toisessa, puoluepoliittisen ulottuvuuden saaneessa ja valtakunnallisen kohun nostaneessa vaiheessa (1982-1986). Tutkimusmetodina on käytetty kehysanalyysia, jonka avulla Noppa-aineistosta nousee kolme erillistä, joskin usein risteävää pääkehystä: 1) moraalikehys, 2) jälkirikkomuskehys, ja 3) konfliktikehys. Moraalikehys korostui uutisoinnin alkuvaiheissa, kun vastakkain asettuivat syytteet rikkeiden vähättelystä ja uusmoralismista. Skandaaliuutisoinnissa väärinkäytösten peittely-yritykset nousevat usein varsinaisia rikkomuksia suuremmaksi uutisaiheeksi ja näin kävi myös Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavolan kohdalla. Paavolan kadotessa kuukaudeksi poliisin ja tiedotusvälineiden tavoittamattomiin sai lähes kaikki muu uutisointi väistyä jälkirikkomuskehyksen tieltä. Konfliktikehys korostui etenkin Noppa-tutkinnan toisen vaiheen loppupuolella, Aittoniemen hyllytysuutisen myötä. Kehykset ovat yhteensopivia aikaisemman poliittisten skandaalien tutkimuksen kanssa. Luokitteluhypoteesin mukaisesti oman näkökulmansa saivat Noppa-uutisoinnissa parhaiten esiin ne yksilöt, joilla oli eniten yhteiskunnallista valtaa ja/tai viestinnällistä kapasiteettia. Lehdistön suhtautuminen syytteisiin oli osittain alisteista poliittisen kontekstin tasoille ja lahjontakeskustelu korostui vaaliuutisoinnissa. Auktoriteetit kuitenkin ohjasivat korruptiokeskustelun suuntaa. Tämä välittyy etenkin Suomen Kuvalehden uutisoinnista, joka asettui pääosin syytettyjen ja heidän puolustajiensa puolelle. Ilta-Sanomat puolestaan piti poliisin, syyttäjänlaitoksen ja presidentti Koiviston kritisoiman oikeuskansleri Kai Kortteen puolta. Tiedotusvälineillä on lukuisia teknisiä ja retorisia kehystämisen keinoja, joista etenkin siteeraaminen korostui Noppa-uutisoinnissa. Siteeraamisen avulla artikkelin luoja voi ohjata lukijoita osoittamaansa suuntaan ja samalla siirtää tästä vastuun käyttämällensä lähteelle. Aineistosta ei voi havaita selviä merkkejä skandaalisyndroomasta tai trivialisaatioteoriasta, joiden mukaan markkinalogiikkaa seuraavan median kiinnostus epäolennaisuuksiin voi puurouttaa yhteiskunnallisesti merkittävää keskustelua. Päinvastoin, kaikki tarkastellut lehdet suhtautuivat varsin kriittisesti vähäpätöisempinä pitämiinsä kestityssyytteisiin. Noppa-jutun lehdistökäsittely on samalla kuvaus suomalaisen korruption kätketystä luonteesta. Syytteet eivät johtaneet merkittäviin rikostuomioihin johtavien poliitikkojen kohdalla, mutta niiden ympärille syntynyt julkinen keskustelu vaikutti osaltaan muun muassa vuoden 1990 virkarikoslainsäädännön uudistukseen. Noppa-skandaali oli taistelua politiikan moraalista.
  • Neihum, Alec (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman keskiössä on niin sanottu Irak-skandaali (myös Irak-gate), vuonna 2003 Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta johtanut tapahtumasarja, ennen kaikkea poliittisena skandaalina. Keskustan puheenjohtaja Jäätteenmäki sai haltuunsa salaista tietoa, hyödynsi sitä vaalikamppailussa, otti vaalivoiton ja nousi pääministeriksi, mutta joutui eroamaan skandaalin myötä. Tutkimuskysymyksiksi työssä on määritelty kysymykset ”Mitkä tekijät johtivat Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta?” sekä ”Minkä tekijöiden koetaan johtaneen Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta?”. Hypoteesiksi arvioidaan, että kaikkein keskeisimmin eroon johtivat Jäätteenmäen menettely salaisten asiakirjojen suhteen tammikuusta 2003 alkaen sekä aiheesta julkisuuteen annetut harhaanjohtavat medialausunnot. Kokemuksia koskevan tutkimuskysymyksen osalta hypoteeseiksi määritellään, että median koetaan olleen skandaalissa kärkäs, Jäätteenmäen koetaan tehneen viestintävirheitä, kevään 2003 vaalikamppailun kiivauden koetaan johtaneen seurauksiinsa sekä presidenttiinstituution tahriintumisen koetaan kontribuoineen Jäätteenmäen eroon. Irak-skandaalia on tutkittu etenkin uutisoinnin ja sukupuolen näkökulmista, mutta skandaalia poliittisena tapahtumaketjuna ei ole analysoitu akateemisessa tutkimuksessa erityisen syvällisesti. Työssä käsitellään Irak-skandaalia modernin poliittisen julkisuuden ilmiönä, osana niin sanottua notkeaa julkisuutta. Tapahtumaketjua verrataan John B. Thompsonin teoretisointiin skandaalien peruspiirteistä. Tutkielman ainutlaatuinen aineisto muodostuu seitsemästä skandaalia koskevasta tutkimushaastattelusta, jotka on annettu aikavälillä marraskuusta 2019 helmikuuhun 2020. Haastattelun ovat antaneet viisi poliitikkoa – Eero Lankia, Jouni Backman, Timo Laaninen, Risto Volanen ja Seppo Kääriäinen – sekä kaksi politiikan toimittajaa, Timo Haapala ja Unto Hämäläinen. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan puolistrukturoiduista teemahaastatteluista saadun muistitiedon avulla. Yksi tutkielman keskeisistä havainnoista on kokemus siitä, että vuodettujen asiakirjojen hyödyntäminen oli Jäätteenmäeltä Irak-skandaalissa keskeisempi transgressio kuin kritiikkiä kirvoittaneet medialausunnot. Tämän perusteella vaikuttaa hyvin mahdolliselta, että Jäätteenmäki olisi joutunut eroamaan pääministerin paikalta, vaikka olisikin esiintynyt poliittisessa julkisuudessa skandaalin aikana toisin. Skandaaliin lienee tavalla tai toisella Jäätteenmäen kesällä 2002 ääneen julistama tavoite keskustan hallituspaikasta. Mahdollisesti epäsuoraa vaikutusta on saattanut olla myös Jäätteenmäen ominaisuuksilla ja toimintatavoilla poliitikkona. Tutkielmassa esitetään lisäksi tutkimukselle uusi havainto siitä, että muistitiedon perusteella on uskottavaa, että Jäätteenmäellä on ollut tähän asti tiedettyä paremmat lähtökohdat Suomen ja Paavo Lipposen Irak-politiikan ja keskustelujen arviointiin vuodenvaihteessa 2002–2003. Skandaalin toimijuuksien osalta on havaittavissa, että tapahtumasarja rajautui poliittisista puolueista käytännössä SDP:n ja keskustan sisälle ja välille. Täysin yhtenäisiä kokemuksia siitä, millä tavoin ja missä aikataulussa kummassakin eduskuntaryhmässä lakattiin luottamasta Jäätteenmäkeen, ei ole. Tiedotusvälineiden roolia ei ole koettu skandaalin osalta poikkeuksellisen tai kohtuuttoman kärkkääksi, presidenttiinstituution ja sitä kohtaan tunnetun kunnioituksen painoarvo taas koetaan tapahtumaketjua ajatellen suureksi. Jäätteenmäki ei ole suurissa määrin turvautunut tavanomaisiin keinoihin puhdistaa mainettaan skandaalin jälkeen, mikä on mahdollisesti kiihdyttänyt skandaaliin liittyviä keskusteluja ja jopa salaliittoteorioita. Vuotaja Martti Mannisen motiivit ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa. Skandaalista on jäänyt ainakin keskustalaispiireihin elämään ajatus, jonka mukaan presidentti Tarja Halonen olisi voinut olla myötävaikuttamassa vuototoimintaan; idealle on miellettävissä loogisia perusteita, mutta minkäänlaisia konkreettisia todisteita ei ole.