Browsing by Subject "Skogsekologi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 76
  • Sydänmaa, Lilli (Helsingfors universitet, 2014)
    Metsähallituksen luontokeskukset ja -talot ovat asiakaspalvelupisteitä, joiden tehtävänä on jakaa tietoa ja neuvoa luonnonsuojelu- ja retkeilyalueille menijöitä. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä niissä tapahtuvasta oppimisesta. Syvällisempi ymmärrys oppimisesta mahdollistaa asiakaspalvelupisteiden toiminnan ja niissä esillä olevien materiaalien kehittämisen niin, että ne tukevat paremmin kävijöiden oppimista. Tutkimus rajoittui Tunturi-Lapin alueella sijaitseviin luontokeskuksiin ja luontotaloon sekä näiden asiakaspalvelupisteiden yli 15-vuotiaisiin kävijöihin. Tutkimuksessa tarkasteltiin vain luonto-, retkeily- ja saamelaiskulttuuritietojen oppimista. Tutkimuksessa hyödynnettiin luontokeskus Kellokaan, Pallastunturin luontokeskuksen, Tunturi-Lapin luontokeskuksen ja Kilpisjärven luontotalon viimeisimpiä asiakastutkimusaineistoja. Kyseiset asiakastutkimukset on toteutettu vuosien 2004 ja 2011 välillä. Aineisto koostui yhteensä 1546 täytetystä kyselylomakkeesta. Tilastollisessa analyysissä käytettiin ristiintaulukointia ja lineaarisia regressiomalleja. Analyysi pohjautui pitkälti museo-oppimista koskevissa tutkimuksissa saatuihin tuloksiin, erityisesti Falkin ja Dierkingin museokokemusmalliin, jonka mukaan museokokemus rakentuu persoonallisesta, sosiaalisesta ja fyysisestä kontekstista sekä välittömästä toimintakontekstista. Kävijöiden neljä yleisintä syytä vierailla luontokeskuksessa olivat tiedonsaanti, näyttelyt, ostokset ja kahvila. Tiedonsaannista kiinnostuneet kävijät hakivat luontokeskuksesta ennen kaikkea luontoon liittyvää tietoa. Valtaosa kävijöistä oppi vierailun aikana luontoon ja retkeilyyn liittyviä tietoja. Kävijät myös pitivät tiedonsaantia keskimäärin hyvänä. Tietojen oppimiseen vaikuttivat voimakkaimmin elämykset sekä näyttelyn kiinnostavuus ja laatu. Mitä elämyksellisempänä kävijät kokivat vierailun ja mitä kiinnostavampana tai laadukkaampana he pitivät pysyvää näyttelyä, sitä paremmaksi he keskimäärin arvioivat tiedonsaannin. Asiakaspalvelupisteissä esitettävien video- ja diaesitysten katsominen paransi hieman kävijöiden luontotiedonsaantia. Tunturi-Lapin luontokeskuksen Vuovjjuš - Kulkijat -näyttelyyn tutustuminen lisäsi selvästi kävijöiden tietoja saamelaiskulttuurista. Tulosten perusteella luontokeskukset ja -talot onnistuvat jo nykyisellään melko hyvin tehtävässään jakaa tietoa. Kävijöiden oppimista olisi kuitenkin mahdollista parantaa panostamalla elämysten tarjoamiseen, selvittämällä kävijöiden kiinnostuksen kohteet näyttelyitä uudistettaessa, esittämällä näyttelyissä käsiteltävät asiat selvästi ja riittävän yksinkertaisesti sekä houkuttelemalla yhä useammat kävijät katsomaan video- tai diaesitys.
  • Hovi, Aarne (Helsingfors universitet, 2011)
    Understory trees often emerging beneath dominant tree layer in even-aged stands have significance for timber harvesting operations, forest regeneration, landscape and visibility analysis, biodiversity and carbon balance. Airborne laser scanning (ALS) has proven to be an efficient remote sensing method in inventory of mature forest stands. Recent introduction of ALS to operational forest inventory systems could potentially enable cost-efficient acquisition of information on understory tree layer. In this study, accurate field reference and discrete return LiDAR data (1–2 km flying altitude, 0.9–9.7 pulses m-2) were used. The LiDAR data were obtained with Optech ALTM3100 and Leica ALS50-II sensors. The field reference plots represented typical commercially managed, even-aged pine stands in different developmental stages. Aims of the study were 1) to study the LiDAR signal from understory trees at pulse level and the factors affecting the signal, and 2) to explore what is the explanatory power of area-based LiDAR features in predicting the properties of understory tree layer. Special attention was paid in studying the effect of transmission losses to upper canopy layers on the obtained signal and possibilities to make compensations for transmission losses to the LiDAR return intensity. Differences in intensity between understory tree species were small and varied between data sets. Thus, intensity is of little use in tree species classification. Transmission losses increased noise in intensity observations from understory tree layer. Compensations for transmission losses were made to the 2nd and 3rd return data. The compensations decreased intensity variation within targets and improved classification accuracy between targets. In classification between ground and most abundant understory tree species using 2nd return data, overall classification accuracies were 49.2–54.9 % and 57.3–62.0 %, and kappa values 0.03–0.13 and 0.10–0.22, before and after compensations, respectively. The classification accuracy improved also in 3rd return data. The most important variable explaining the transmission losses was the intensity from previous echoes and pulse intersection geometry with upper canopy layer had a minor effect. The probability of getting an echo from an understory tree was studied, and differences between tree species were observed. Spruce produced an echo with a greater probability than broadleaved trees. If the pulse was subject to transmission losses, the differences were increased. The results imply that area-based LiDAR height distribution metrics could depend on tree species. There were differences in intensity data between sensors, which are a problem if multiple LiDAR data sets are used in inventory systems. Also the echo probabilities differed between sensors, which caused minor changes in LiDAR height distribution metrics. Area-based predictors for stem number and mean height of understory trees were detected if trees with height < 1 m were not included. In general, predictions for stem number were more accurate than for mean height. Explanatory power of the studied features did not markedly decrease with decreasing pulse density, which is important for practical applications. Proportion of broadleaved trees could not be predicted. As a conclusion, discrete return LiDAR data could be utilized e.g. in detecting the need for initial clearings before harvesting operations. However, accurate characterization of understory trees (e.g. detection of tree species) or detection of the smallest seedlings seems to be out of reach. Additional research is needed to generalize the results to different forests.
  • Ronkainen, Tiina (Helsingfors universitet, 2009)
    Tarkastelen pro gradu- tutkielmassani Euroopan puoleisen Venäjän tundran eri kasvupaikkoja. Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvilta toisistaan erottuvien kasvupaikkojen biomassan ja hiilidioksidivoiden eroja kasvupaikkojen välillä. Lisäksi testasin, voidaanko regressioanalyysillä kasvillisuuden lajiryhmän peittävyyteen ja korkeuteen perustuen ennustaa luotettavasti kasvillisuuden biomassaa. Tämän tutkimuksen avulla saadaan arvokasta tietoa eteläisen tundra-alueen eri kasvupaikkatyyppien tämän hetkisestä maanpäällisestä biomassasta ja siitä mitkä kasvupaikat ovat mahdollisesti ilmakehän hiilidioksidin lähteitä tai nieluja. Mikäli ilmaston lämpenemisen seurauksena kasvupaikkatyyppien suhteet muuttuvat, on tärkeää tietää eri tyyppien hiilenvarannoista ja vaihdosta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesällä 2007. Biomassa aineisto kerättiin systemaattisella otannalla viideltä 900 metrin pituiselta linjalta, lisäksi näytteitä kerättiin myös hiilidioksidivuon mittauskaulusten läheisyydestä. Regressioanalyysiä varten kirjattiin ylös funktionaalisten kasviryhmien (sammalet, jäkälät, ruohovartiset, varvut, vaivaiskoivu ja pajut) peittävyydet (%) ja korkeudet (cm). Keräämäni biomassa-aineiston ja Kuopion yliopiston tutkijoiden kammiomenetelmällä keräämän hiilidioksidivuoaineiston avulla laskin tutkitulle alueelle eri kasvupaikkojen keskimääräiset biomassat ja ekosysteemin hiilidioksidin nettovaihdon (NEE) ja respiraation (ER) mittauskauden keskiarvot. Kaukokartoituksen avulla selvitettiin myös kasvupaikkojen peittävyyksiä laajemmalla alueella (98 km2, Quickbird kuvan koko). Näin saatiin kokonaiskuva alueen tämän hetkisestä biomassasta ja eri kasvupaikkojen jakautumisesta. 98 km2 kokoisella alueella suurimmat peittävyydet olivat varpupeitteisellä turvemaalla (23 %) ja varputundralla (19 %). Alueen kasvupaikkojen peittävyyksillä painotetun biomassan keskiarvo oli 601 g m-2. Merkitsevää eroa kasvupaikkojen biomassojen välillä oli vain muutamien kasvupaikkojen kohdalla. Kaikki hiilidioksidinmittauskohteet, paitsi paljaat turvemaat, olivat kesän 2007 keskiarvon mukaan ilmakehän hiilidioksidin nieluja. Ekosysteemin hiilidioksidin nettosidonta (NEE) oli suurinta pajuvaltaisella kasvupaikalla ja vähäisintä varputundralla. Ekosysteemiin respiraatio (ER) suhteessa ekosysteemin hiilidioksidin nettosidontaan oli voimakkaampaa mineraalimaan kohteilla kuin turvemaan kohteilla. Regressioanalyysi osoittautui luotettavaksi välineeksi ennustaa kasvillisuuden biomassaa peittävyyden ja korkeuden avulla aineiston koon ollessa tarpeeksi suuri. Maanpäällinen biomassa oli tutkimallamme alueella samaa luokkaa aikaisempiin tutkimuksiin verrattaessa, ja alue edusti eteläistä tundra vyöhykettä hyvin. Hiilidioksidivoita tarkastellessa kesän 2007 lämpimämmillä lämpötiloilla saattoi olla vaikutuksensa siihen, että suurin osa kasvupaikoista oli hiilidioksidin nieluja.
  • Lukkarinen, Vaula (Helsingin yliopisto, 2014)
    Northern white cedar (Thuja occidentalis L.) (NWC) swamps are valuable both commercially and ecologically. Unfortunately, many NWC swamps are degraded and information about them is not abundant. Especially there have been no definitive studies about mosses in northern white cedar swamps and how they react to disturbances. Mosses are sensitive to changes in their environment and thus they could be used to assess ecosystem conditions of NWC swamps. The objective of this study was to determine if mosses could be used to asses conditions in NWC swamps and if there are differences between moss communities in disturbed and undisturbed sites. Seventeen sample plots were taken from 12 disturbed and undisturbed sites around upper Michigan and northern Minnesota in the summer of 2012. All mosses occurring on the plots were identified and several associated environmental parameters were measured. The main environmental conditions affecting moss communities were identified with non-metric multidimensional scaling (NMS). Multiple response permutation procedures (MRPP) were run to ascertain if there were significant differences in community composition between disturbances. Indicator species analysis was then done to identify species that are related to different types of disturbances. A one-way ANOVA was used to check for significant differences between species richness and moss cover of undisturbed and disturbed sites. Over all sixty-two moss species were identified. The results indicate that there was no significant difference in species richness or moss cover between disturbed and undisturbed sites. However, moss community composition was affected by disturbance and strongly divided by a wetness gradient. Dicranum fuscescens was found to indicate undisturbed conditions. Calliergon cordifolium and Climacium dendroides indicated disturbed sites with wet conditions. Brotherella recurvans and Eurhynchium pulchellum indicated swamps with other disturbances.
  • Käld, Tobias (Helsingfors universitet, 2013)
    In Finland thinning quality is assessed on a yearly basis by the Finnish Forest Centre. During recent years the results of these assessments have been a source of concern within the coastal region of operation. Metsäliitto, being one of the largest forest operators within the coastal region and Finland as a whole, is concerned by the high residual stand damage found. Metsäliitto perform follow-ups on the feedback received from the Finnish Forest Centre but also performs thinning quality assessments off their own. The thinning quality method used by the Finnish Forest Centre is time consuming and therefore poorly suitable for use by wood procurement companies. This led to the development of an alternative method by Metsäteho Oy. Metsäliitto was represented in the work group that developed this new method but has chosen to develop a method of its own. The purpose of this master thesis is to clarify whether the results from Metsäliittos thinning quality assessment method correlate in a sufficient manner with those of the method developed by the Forestry Development Centre TAPIO. Furthermore the thesis study how the results of two alternative methods correlate. Focus is placed on residual stand damage but also the possibility of a potential connection between TAPIOs placement of sample plots and residual stand damage results is studied. As Metsäliittos method includes a complete inventory of soil compaction it is studied how TAPIOs and Metsätehos results hold up against those of Metsäliittos method. A study of the correlation between results for forwarder track distance between Metsäliittos and Metsätehos methods is also conducted. The sites of this study were chosen based on the Finnish Forest Centres random sampling for thinning quality assessments performed during 2010 and 2011. From those thinning quality assessments the ones performed in the Swedish speaking parts of Ostrobotnia where thinning actions had been performed by Metsäliittos contractors were sieved and chosen to form the sample of this study. The fieldwork of this study was performed in July 2011. Thinning quality assessments according to Metsäliittos and Metsätehos models were performed on all sites. The results of the thinning quality assessments performed according to TAPIOs method were acquired from the Finnish Forest Centre. This study being a method comparison study where the true values of the objects are not known, methods of analysis based on hypothesis testing was not used. In order to create an overview of the trends in results for the different methods, as well as their correlation to each other, Bland&Altman diagrams were created (Altman & Bland 1983 and Bland & Altman 1999). The main results of this study show that Metsäliittos and TAPIOs results for residual stand damage do not differ in a statistically significant way. Metsäliittos and Metsätehos results on the other hand are not to be compared. Metsätehos and TAPIOs results are not either to be compared which has been stated by Poikela (2003b). TAPIOs and Metsätehos methods estimate the proportion of soil compaction in a sufficient manner compared to Metsäliittos method. Furthermore it was concluded that results for forwarder track distance correlate well between Metsäliittos and Metsätehos methods. Any connection between TAPIOs sample plot placement and results for residual stand damage could not be detected. The conclusions of this study are that Metsäliittos and TAPIOs results for residual stand damage, with reservation for the small sample size of this study, are comparable. Metsäliittos and Metsätehos results are not compatible from which we conclude that Metsäliittos method is not replaceable with the one developed by Metsäteho. Nor shall Metsätehos method be used as a complement to Metsäliittos as one will then acquire two incompatible data sets. Both Metsätehos and TAPIOs results for soil compaction are compatible with those of Metsäliittos method. This could be utilized in order to improve the time effectiveness of Metsäliittos method. For further method improvement Metsäliitto could adopt Metsätehos method for determination of forwarder track distance. As results from Metsäliittos and TAPIOs thinning quality assessments can be compared without a loss of reliability, Metsäliitto could compile the results from their own assessments and TAPIOs assessments in order to get a more statistically representative picture of the quality of their thinnings. This would result in even better future possibilities of monitoring and evaluating how well the company’s goals are met.
  • Harjuniemi, Aliisa (Helsingfors universitet, 2014)
    The Atlantic forest on the Eastern coast of Brazil is one of the world’s most endangered biotopes. Less than 12 % of the original forest remains due to agricultural and pasture expansion. In addition, many Atlantic forest restoration projects in the past have failed, largely because of inadequate silvicultural practices. Meanwhile, the growth rates of Eucalyptus and pine plantations have been increased 3 to 4 fold in Brazil over the last four decades by utilizing intensive silvicultural methods such as site preparation, fertilization, and weed control which in turn increases resource supply (nutrient, water and light). This study determines the effects of these same intensive silvicultural methods on Atlantic forest restoration regarding initial growth and carbon sequestering. Two parallel research sites were established in 2004 on latitudes 11°S and 23°S on the Eastern coast of Brazil to determine the effects of intensive silviculture, planting density and species composition on the development of 20 native tree species. This research focused on the Northern site (200 km North of Salvador, Bahia State) which has a typical tropical climate and soil type. The project has a 23 factorial design totalling 8 treatments, with the following factors: i) intensive and traditional treatments; ii) initial planting densities (3333 trees ha-1 and 1667 trees ha-1); and iii) species composition proportion (50:50 and 67:33 ratio of pioneer vs. late successional species). After 8 years from planting, survival and development of each species, aboveground biomass and leaf area index (LAI) were determined for all the treatments to compare the effects of the different factors. In summary, the main findings of this study are: 1) The more intensive management methods improved survival and the initial growth of tree species 2) Lower stand density (1667 trees ha-1) had the best response to the intensive management for LAI, stemwood production, and above ground carbon sequestration 3) Out of 20 species, 19 had significantly higher growth with intensive management, indicating that both pioneer and late successional species are constrained by the original site conditions. 4) Intensive management was essential, especially for non-pioneer species. 5) Under low intensity silviculture, the 67:33 ratio pioneers vs. non-pioneers with higher planting density (3333 trees ha-1) was the best option to obtain the highest stemwood volumes 8 years from planting, while the 50:50 ratio pioneers vs. non-pioneers with lower planting density (1667 tree ha-1) could be recommended under intensive silviculture. Conclusion: Intensive management methods have the potential to increase early restoration success by increasing biodiversity through enchancing survival and growth of non-pioneer species and accelerating the canopy closure. Intensive management methods increased the above ground carbon sequestered in 8 years, remarkably, up to 3-fold compared to traditional management, making it an attractive management option for carbon offsets.
  • Halonen, Anna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on tutkia eliöstön asettumista ja monimuotoisuuden kehittymistä rakennetuilla kosteikoilla. Luonnonkosteikkojen tiedetään olevan biodiversiteetiltään rikkaita alueita. Kosteikkoja rakennetaan pääasiallisesti joko vedenlaadun parantamiseksi tai lintukosteikoiksi, mutta linnuston ohella niiden ylläpitämää eliöstön monimuotoisuutta ei ole juuri tutkittu Suomessa. Helsingin yliopiston, Vihdin kunnan, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen sekä Uudenmaan ELY-keskuksen yhteinen EU Life+-rahoitteinen Keidas-hanke on seurannut kahta hulevesikosteikkoa Vihdin kunnan alueella Nummelassa; YK:n luonnon monimuotoisuuden juhlavuonna 2010 rakennettua Portin kosteikkoa ja Life+ Keidas- projektissa vuosina 2011–2014 rakennettua Niitun kosteikkoa. Kosteikkojen perustamisen tavoitteina on ollut puhdistaa valumavesiä ennen niiden purkua Vihdin Enäjärveen sekä lisätä taajama-alueen asukkaiden viihtyisyyttä ja tarjota heille virkistyskäyttöalueita ja luontokokemuksia. Hankkeen tarkoituksena on kuitenkin myös kehittää muita kosteikkojen tarjoamia ekosysteemipalveluja. Yksi tällainen tavoite on luoda uusia elinympäristöjä ja lisätä alueella elävän eliöstön monimuotoisuutta. Tutkielmassa seurataan, miten eliöstö asettui vastarakennetuille taajamakosteikoille. Tässä tutkielmassa keskitytään vesiselkärangattomiin, sillä ne toimivat merkittävänä linkkinä primäärituotannon ja suurempien kuluttajien välillä ja ovat siksi tärkeä tekijä kosteikkoympäristön eliöstön monimuotoisuudelle. Vesiselkärangattomien esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat erityisesti kalojen esiintyminen sekä kasvillisuuden määrä. Seurantoja suoritin kolmena peräkkäisenä vuotena 2014-2016. Vertailukohteena ja esimerkkinä luonnonvesistöstä käytin kosteikkojen alajuoksulla sijaitsevaa Vihdin Enäjärveä. Vesiselkärangattomien seuranta suoritettiin aktiivipyydyksin, jotka olivat kaikilla tutkimuskohteilla 2 vuorokautta jokaisena seurantakesänä. Vesiselkärangattomat jaettiin koon perusteella viiteen eri kokoluokkaan, joiden välistä yleisyyttä vertailtiin eri kohteiden kesken. Vesiselkärangattomille laskettiin myös biomassaindeksi kokonaistuotannon vertailemista varten. Lisäksi vesiselkärangattomien yhteisöjen monimuotoisuutta arvioitiin Shannonin ja Jaccardin monimuotoisuusindeksien avulla. Kokoluokkien vertailussa näkyi, että altaissa, joissa kasvillisuus ei ollut vielä asettunut, oli vesiselkärangattomien kokoluokkajakauma painottunut pienimpään luokkaan. Vuosittaista vaihtelua esiintyi, mutta pääpiirteissään esiintyi Portin kosteikolla enemmän suurempien kokoluokkien vesiselkärangattomia kuin nuoremmalla Niitun kosteikolla tai Enäjärvessä. Enäjärvessä kalojen aiheuttama suuri saalistuspaine on todennäköisin selitys vesiselkärangattomien suurempien kokoluokkien vähäisyyteen. Biomassaindeksin kehitys kummallakin kosteikolla oli epätasaista ensimmäisen vuoden biomassaindeksin ollessa suurin piirtein yhtä suuri kuin viimeisenkin, kun toisaalta Enäjärven biomassaindeksi laski jokaisena vuonna. Vesiselkärangattomien populaatioissa tapahtuneet muutoksen ilmenevätkin paremmin kokoluokkajakaumista. Vesiselkärangattomien monimuotoisuus Portin kosteikolla oli suurin piirtein yhtä suurta kuin Enäjärvellä, kun taas Niitun kosteikolla monimuotoisuus oli hieman alhaisempaa. Tämä vastaa teoriaa siitä, että vie noin neljä vuotta ennen kuin vesiselkärangattomien monimuotoisuus on saavuttanut maksiminsa kosteikon rakentamisen jälkeen. Pidempiaikainen seuranta ja eritoten suurempi otos antaisi tarkempia tietoja tutkimuskosteikkojen vesiselkärangattomista, mutta tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan päätellä, että vesiselkärangattomien kannat ovat kehittyneet kosteikoilla toivotulla tavalla ja kosteikkojen voidaan olettaa tarjoavan habitaatteja monille vesiselkärangattomia ravinnokseen hyödyntäville lajeille.
  • Puustjärvi, Eeva (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämä tutkimus käsittelee sitä, kuinka maisemasuunnittelun keinoin luonnonmukaisella hautausmaalla voidaan ilmentää hautausmaihin liitettyjä arvoja ja merkityksiä. Nämä arvot ja merkitykset kumpuavat vanhoista perinteistä, kirkon nykypäivän arvoista sekä hautausmaalla liikkuvien ihmisten toiveista ja odotuksista. Hautausmailta toivotaan yhä enemmän omaleimaisuutta ja yksilöllisyyttä. Hautausmaille tullaan rauhoittumaan ja etsimään yhteyttä maan ja taivaan välillä. Hautausmaan odotetaan ilmentävän esimerkiksi pyhyyttä rauhaa, toivoa ja elämän kiertokulkua. Luonnonmukaisuutta korostavalla metsähautausmaalla voidaan vastata nykypäivän tarpeisiin perinteisiä puistomaisia hautausmaita paremmin, sillä metsä itsessään ilmentää useimmille suomalaisille rauhaa, pyhyyttä ja turvaa. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa luodaan käsitteistö sille, kuinka hautausmaihin liitettyjä arvoja ja merkityksiä voidaan symbolisesti ilmentää luonnonmukaisessa hautausmaamaisemassa. Käsitteistön muodostus perustuu muun muassa ympäristöpsykologisiin, taidehistoriallisiin, folkloristisiin ja metsätieteellisiin tutkimuksiin. Lähtökohtana on käsitys maisemasta viestintämuotona, jossa erilaiset symboliset elementit ja ominaisuudet välittävät viestejä maiseman kokijalle. Luotua käsitteistöä hautausmaihin liitettyjen arvojen ja merkitysten esittämiselle maisemassa sovelletaan käytäntöön Lahden Levon hautausmaan maiseman kehittämissuunnitelmaa laadittaessa. Tutkimuskohteena on noin 14 hehtaarin metsäalue, jonne Levon hautausmaan on tarkoitus laajentua tulevina vuosikymmeninä. Kehittämissuunnitelman pohjaksi laaditaan kartta-aineistoja ja maastohavaintoja hyödyntämällä maisemarakenneanalyysi. Kehittämissuunnitelmassa esitetään alueen maisemalliset lähtökohdat sekä ehdotukset siitä, miten maisemaa tulisi kehittää, jotta se ilmentäisi haluttuja arvoja ja merkityksiä. Kehittämissuunnitelma painottuu maiseman symboliikkaan ja metsänhoidollisiin toimenpiteisiin. Levon tapaustutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että hautausmaan symboliikka tarjoaa hyvän lähtökohdan hautausmaan maisemasuunnittelulle. Luonnonmaisema tarjoaa paljon hautausmaihin liitettyjä arvoja ja merkityksiä ilmentäviä symbolisia elementtejä, joita maisemasuunnittelulla voidaan korostaa. Maiseman symboliikkaa hyödyntämällä voidaan luoda omaleimaisia maisemia, jotka tarjoavat kiinnittymiskohtia ihmisille ja heidän muistoilleen. Merkitykselliset maisemat vahvistavat osaltaan paikallisidentiteettiä. Maisemilla on vahva vaikutus ihmisten mielialoihin. Onnistunut hautausmaamaisema lohduttaa ja tukee omaisia surussaan valaen toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Samalla se ilmentää kunnioitusta vainajia kohtaan, pyhyyttä sekä yhteyttä taivaan ja maan välillä. Maiseman symboliikan hyödyntäminen maisemasuunnittelussa vaatii kuitenkin suunnittelijalta paneutumista maiseman kulttuurisiin merkityksiin.
  • Siuruainen, Antti (Helsingfors universitet, 2012)
    Purpose of this study was to examine the residents' survey, what kind of relationship with residents and their urban forest might have and what attitude they may have when facing the urban forest management. The study serves the Helsinki department of public works, who can thus be valuable information for the above-mentioned lack of knowledge in the data. The study was conducted as a quantitative survey. The sample was selected on the Helsinki Urban Facts and the register of the population consisted of 1000 persons selected the elders of the economy. The response rate was 42, which can be regarded as a good result in comparison with earlier similar studies in the Helsinki area. In order the complete this study in were used in statistical analysis cross tabulation, x2-and t-test. Results of this research was that the majority of the Laajasalo´s population is clearly positive on the Helsinki City Public Works carried out by the forest management. In addition, the results can be concluded that a clear majority of residents felt positive the changes that took place in nearby forests after forest management. A clear majority of respondents considered treatment works and the implementation of the outcome of good or excellent. On the other hand the results shows that there is a problem in the design process, the nature management works planning and implementation of the information. However significant number of residents were not know the area planning, which are based on forest management, and in addition a significant proportion of residents felt that the treatment works began suddenly and without any information. That it may draw the conclusion that the area planning process, information is not sufficient, and people do not, it may well affect the very moment when the decisions of their local forest conditions to be made. In addition, based on the results is also noticeable that a significant number of respondents felt that local forest management activities being too open, noisy or impoverished nature value. In addition, a significant number of respondents did not know how to respond to biodiversity and important information. This can draw a clear conclusion that the general principles of Public Works, in the care and respect for nature may not have sufficiently clear for the general public, and the average inhabitants. This study confirms previous similar studies, the results of the residents has been seen in grouping in relation to the urban woodlands and their management. The conclusion here is that these groups should be taken into account in the future more clearly throughout the design process, from regional planning information until the off-road information.
  • Wikström, Mikael (Helsingfors universitet, 2013)
    Managing a population of white-tailed deer requires knowledge about the dynamics of the population. Population dynamics include nativity, mortality and movements, which all depend on the density, sex ratio and age distribution of the population. Until now, there has not been any knowledge about the movements of the white-tailed deer in Finland. Because of this, the possibilities of managing the populations of white-tailed deer have been small. This study was conducted by following the movements of some 30 whitetails during 2008 – 2012, by using GPS-transmitters. The size of the home range, site fidelity and dispersal turned out to be depending on the density, sex ratio and age distribution of the population. The higher density, the smaller is the size of the home range and the higher is the site fidelity. The larger share of females, the smaller is the average home range size. The larger share of adult whitetails, the smaller is the average home range size. Established females had a home range of 394 – 5 619 hectares and established males had a home range of 847 – 5 248 hectares. Established whitetails were very site-faithful and the shortest distance between the centers of two home ranges used during two following years, was only 22 meters. The whitetails have turned out to use very large areas, compared to the size of the hunting grounds used by hunting clubs. For being able to manage a whitetail population, many hunting clubs have to co-operate regarding goals and management strategies. In general, an area of 100 000 hectares where the same strategies are applied, is required for managing a whitetail population.
  • Lohi, Saska (Helsingin yliopisto, 2015)
    Bats can act as potential vectors for various zoonotic diseases and other pathogens. Therefore their interactions with people should be examined to mitigate potential risks. Bats are small flying mammals and hide in small crevices during daylight hours, making them difficult to observe. Consequently, they have a capacity to “hitchhike” on ships to be dispersed over large distances. This study focused on anthropogenic unintentional bat translocations, i.e. hitchhiking bats. The study area is the Great Lakes region in North America. Using a web-based questionnaire survey, I asked the public about the frequency of bat-human encounters on ships, their nature, and perceived risks and incidents. I found that bats are commonly seen by people working on ships at the Great Lakes. Bats do not cause trouble other than scaring people. Based on photographic evidence, at least one bat was seen on a ship outside of its native range. Therefore ships might act as vectors, helping bats to disperse to new areas. This might provide pathways for pathogens to spread along, from bats to bats or from bats to humans. The risks related to hitchhiking bats seem to be rather limited. Rabies risk is the most obvious, but no cases of people getting rabies infection from hitchhiking bats were acknowledged. The possibility of ships translocating bats infected with Pseudogymnoascus destructans remains unknown. This study demonstrates how by engaging the public it is possible to gather novel scientific knowledge, and deepen our understanding about the relationship between man and wildlife. There are numerous hidden ways of how people interact with animal species. This study illuminates one of these ways, but many more are yet to be studied.
  • Haapala, Johanna (Helsingfors universitet, 2015)
    Nopeakasvuinen ja lyhytkuituinen hybridihaapa (Populus tremula L x P. tremuloides Michx) voi tulevaisuudessa osoittautua ekonomisesti merkittäväksi raaka-aineeksi materiaalitekniikan kehittyessä. Tautien sekä muiden mahdollisten viljelyä rajoittavien tekijöiden tarkka tutkiminen on haavan laajempaa käyttöä silmällä pitäen tärkeää. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 1) onko hybridihaapakloonien taudinkestävyydessä eroja Venturia tremulae -sienen aiheuttaman haavan mustaversotaudin suhteen, eli onko a) kloonien taudinkestävyydessä ja b) taudin aggressiivisuudessa eroja hybridihaapakloonien välillä, sekä 2) onko Neofabraea populi -sienen aiheuttaman kuoripoltteen aggressiivisuudessa eroja tutkittavien kloonien välillä. Aineisto on kerätty Metsäntutkimuslaitoksen Ruotsinkylän ja Suonenjoen koealoilta vuosina 2004 - 2006. Ruotsinkylässä tutkittiin yhteensä 12 kloonia, ja 1200 puuta, Suonenjoen koealalla oli 10 kloonia ja puita yhteensä 1000 kappaletta. Puista arvioitiin lehtilaikkujen peittävyys, infektoituneiden sivuversojen määrä sekä pääverson vaurioiden vakavuus. myös puiden kasvua seurattiin. Tulosten mukaan hybridihaapakloonit eroavat toisistaan mustaversotaudin kestävyyden osalta. Kun tautia esiintyi paljon, olivat erot merkittäviä. Ruotsinkylän aineiston mukaan kaksi kloonia olivat selkeästi muita kestävämpiä ja kasvuominaisuuksiltaan parempia. Suonenjoella tulokset olivat tasaisempia, mutta myös siellä kestävimmät kloonit kasvoivat parhaiten. Kuoripoltteen osalta puut jakautuvat kahteen ryhmään: niihin jotka pystyivät tarkastelujaksolla rajoittamaan sienen leviämistä ja niihin jotka eivät pystyneet. Kaikissa klooneissa oli taimia jotka pystyivät kontrolloimaan sienen leviämistä, mutta vain kahdessa kloonissa ei ollut yhtäkään taimea, joka olisi kärsinyt vakavista tuhoista. Tutkimuksen tuloksia voi käyttää hybridihaavan jalostukseen etsittäessä parasta viljelymateriaalia käytettäväksi Suomen oloihin. Kuoripoltteen osalta tutkimus antaa ainoastaan kuvan kloonien selviytymisen todennäköisyydestä infektion jälkeen, ja siksi kloonien kestävyyttä sienen taudinaiheuttamiskykyä kohtaan tulisi vielä tutkia.
  • Harjunpää, Laura (Helsingfors universitet, 2011)
  • Matkala, Laura (Helsingfors universitet, 2013)
    Boreal peatlands contain approximately one third of the global soil carbon and are considered net sinks of atmospheric CO2. Water level position is one of the main regulators of CO2 fluxes in northern peatlands because it controls both the thickness of the aerobic layer in peat and plant communities. However, little is known about the role of different plant functional groups and their possible interaction with changing water level in boreal peatlands with regard to CO2 cycling. Climate change may also accelerate changes in hydrological conditions, changing both aerobic conditions and plant communities. To help answer these questions, this study was conducted at a mesocosm facility in Northern Michigan where the aim was to experimentally study the effects of water levels, plant functional groups (sedges, shrubs and mosses) and the possible interaction of these on the CO2 cycle of a boreal peatland ecosystem. The results indicate that Ericaceous shrubs are important in the boreal peatland CO2 cycle. The removal of these plants decreased ecosystem respiration, gross ecosystem production and net ecosystem exchange rates, whereas removing sedges did not show any significant differences in the flux rates. The water level did not significantly affect the flux rates. The amount of aboveground sedge biomass was higher in the low water level sedge treatment plots compared to the high water level sedge plots, possibly because the lowered water level and the removal of Ericaceae released nutrients for sedges to use up.
  • Nieminen, Laura (Helsingfors universitet, 2010)
    Osallistavan suunnittelun määrä Suomessa on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Asukaskyselyt ovat yksi tapa osallistaa asukkaita, ja ne sopivat erityisesti suuren yleisön osallistamiseen. Internetissä toteutetut asukaskyselyt nopeuttaisivat ja helpottaisivat asukaskyselyiden tekemistä mm. siksi, että tieto voidaan tallentaa suoraan sähköiseen muotoon. Internetin käyttö asukaskyselyiden tekemisessä on kuitenkin uusi menetelmä, josta on vasta vähän tutkimustietoa. Ongelmallista Internet-kyselyissä on se, että kasvaneista käyttäjämääristä huolimatta kaikilla ei edelleenkään ole mahdollisuutta käyttää Internetiä. Lisäksi Internet-kyselyn otos on yleensä valikoitunut ja otoskoon määritteleminen on hankalaa. Tutkielma toteutettiin osana Kuopion kaupungin Puijon alueen vuorovaikutteista suunnitteluprosessia. Tutkielman tavoitteena oli vertailla Internet-kyselyä postikyselyyn, jotta saataisiin selville, onko Internet-kysely kelvollinen osallistamismenetelmä. Lisäksi tavoitteena oli profiloida vastaajia mielipiteiden ja taustamuuttujien perusteella. Tutkielman aineistona oli Kuopiossa tammikuussa 2009 toteutetun, Puijon aluetta koskevan asukaskyselyn tulokset. Aineiston analysointiin käytettiin faktorianalyysia, klusterianalyysia, erotteluanalyysia ja korrespondenssianalyysia. Katoa tutkittiin ?2-testillä ja laskemalla ristitulosuhteet. Sekä Internet- että postikyselyn vastaajista muodostuivat Tyytymättömien, Tyytyväisten ja Luonnonsuojelijoiden vastaajaryhmät, joilla olivat melko samanlaiset mielipiteet ja taustamuuttujat molemmissa aineistoissa. Tyytymättömät olivat tyytymättömiä Puijon alueen nykytilaan eivätkä arvostaneet Puijoa. Myös Luonnonsuojelijat olivat tyytymättömiä Puijon alueen ja metsien nykyiseen hoitoon, mutta eivät kannattaneet metsänhoitoa. Tyytyväisten mielestä Puijon alueella kaikki on nyt kunnossa. Lisäksi postikyselyn aineistosta muodostui Kehittäjät-ryhmä ja Internet-kyselyn vastaajista Virkistäytyjät-ryhmä. Internet-kyselyssä 46–60-vuotiaat ja korkeakoulutetut olivat yliedustettuina, mutta kummallakaan kyselyllä ei saatu edustavaa otosta kuopiolaisista. Katoa oli paljon. Edes keskustelua herättänyt aihe ei riittänyt aktivoimaan kuopiolaisia vastaamaan kyselyyn ja tutkielmassa käytettyjen tutkimusmenetelmien kannalta kyselylomake oli puutteellinen. Tämän tutkielman tuloksista saatiin lopulta lähinnä suuntaviivoja Puijon suunnitelmaehdotuksille. Kunnissa tarvitaan uusia työkaluja osallistamiseen, ja tähän tarpeeseen Internet-kysely olisi kustannustehokas vastaus. Sen vuoksi Internet-kyselyä kannattaa edelleen tutkia ja kehittää. Internet-kyselyllä olisi mahdollista saada edustavampi otos, jos vastaajat valittaisiin satunnaisotannalla ja he saisivat salasanan kyselyyn. Myös kaikille avoimella kyselyllä voitaisiin kartoittaa mielipiteitä, kunhan tuloksia tulkittaisiin kriittisesti.
  • Vaahtera, Eeva (Helsingfors universitet, 2012)
    Kosteikot ovat lajirikkaudeltaan ja toiminnaltaan ainutlaatuisia ekosysteemejä. Ne osallistuvat veden kiertoon, suojaavat rantoja eroosiolta ja tarjoavat monenlaisia elinympäristöjä. Tästä huolimatta kosteikkoja on pidetty lähinnä haittana kehitykselle. Kosteikoita on kuivattu pois peltojen, teiden ja asutuksen tieltä. Kosteikoista riippuvaiset lajit ovat vähentyneet niiden elinympäristöjen tuhoutuessa. Kosteikoiden vedenpuhdistuskyky on nostanut ne uuteen arvoon. Tässä työssä on selvitetty Nummelan portin rakennetun taajamakosteikon kasvillisuuden koostumusta ja leviämistä ensimmäisellä (2010) ja toisella (2011) kasvukaudella. Kosteikon kasvillisuus on perustettu alueelle itseohjautuvalla periaatteella, jossa luotetaan kasvillisuuden luontaiseen leviämiskykyyn. Kasvillisuussukkession alkuvaiheen tilannetta tarkastellaan Grimen (1977) ns. CRS-teorian avulla. Teorian mukaan kasvit ovat elinkiertostrategialtaan kilpailijoita, ruderaaleja tai stressinsietäjiä.
  • Annala, Marja-Leena (Helsingin yliopisto, 2015)
    The goal of the research was to find out genetic gain and correlation of stem growth and quality traits in progeny trials of birch. Measurements and observation s of many traits are slow and expensive work. The costs could be decrease if some of the traits could be leaved unmeasured based on sufficient correlation between different traits. It’s very important to know association between different traits. Association can be even harmful. While some important trait becomes better some other can become worse. The internal and the external quality traits have a great importance for wood processing industry. The material of the research consists of eleven progeny trials established by The Finnish Forest Research Institute. Growth and quality trait were measured or observed. Measurements and observations were made at the age between 9-20 years. Change in mean of improved trait represents progress in tree improvement. This change is called genetic gain and it’s impressed usually as a relative value compared with mean of unimproved reference material. Reference material can even be other genetically improved material of different degree. Association between different traits was impressed with Spearman’s rank correlation coefficient. Nonparametric method was chosen because some traits were observed in rank order scales. Inconvenient for tree improvement is when association between growth and important quality traits is harmful. In this study was mainly found out remarkably genetic gain as well in growth as in quality traits in comparison with unimproved natural stand origins and even partly with earlier produced improved breeding material of different breeding degree. Correlation between stem volume and diameter at breast height were higher than between stem volume and height. There were several positive statistically significant correlations between growth and stem quality traits. Harmful correlation was found out between diameter at breast height and branch quality. Correlation between number of limbs and ramicorns had harmful correlation in some trials but correlations were quite weak. Ocular estimated general quality correlated well between its different factors. The costs of the practical forest tree breeding can be decreased by measuring fewer traits. Diameter at breast height is easy and quick trait to measure and correlate well between stem height and stem volume. Stem height could be leaved unmeasured. Because general quality correlates well between its different factors, other factors are not necessary to measure observe. Further research is needed within the reliability of the ocular observation. Differences in scaling within different person are important for reliability. Also the appropriate number of scales should be researched.
  • Mäki, Mari (Helsingfors universitet, 2014)
    Katupuiden kasvualustan tiivistyminen, eli makrohuokosten tilavuuden pieneneminen, rajoittaa juurten kasvua, ja hidastaa kaasujen ja veden diffuusiota. Kasvualustojen lämpötilat saattavat nousta lämpösaareke-ilmiön seurauksena, kun kestopäällysteiset pinnat varastoivat lämpöä. Lämpötila sekä hapen ja veden saatavuus vaikuttavat maahengitykseen, jossa mikrobit vapauttavat hiilidioksidia ja mineraaliravinteita hajottamalla orgaanisia yhdisteitä. Rajoitettu kasvualustan tilavuus heikentää veden saatavuutta, jolloin seurauksena voi olla puun kuivuusstressi. Mineraaliravinteiden saatavuus ja kasvualustan vesipitoisuus vaikuttavat puun bruttoprimäärituotokseen ja versonkasvuun. Kantavia kasvualustoja on kehitetty ehkäisemään kasvualustan tiivistymistä. Kasvualustan kivimatriisi toimii kantavana rakenteena ja hienoaines pidättää vettä, mineraaliravinteita ja orgaanista ainesta sekä toimii hienojuurten kasvualustana. Tutkimuksessa verrattiin pilaritervalepän ja puistolehmuksen versonkasvua Helsingin Viikissä vuosina 2003–2011. Pilaritervaleppä kasvoi Norkkokujalla ja puistolehmus Pasteurinkadulla. Molemmille kaduille rakennettiin kolme erilaista kantaa kasvualustaa, jotka erosivat toisistaan hienoaineksen tilavuuden, kuiva-irtotiheyden ja koostumuksen suhteen. Hienoaineksen vesipitoisuus oli korkeampi Pasteurinkadulla kuin Norkkokujalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin ravinteiden vapautumista maaperän ravinneanalyysillä ja mitattiin orgaanisen aineksen määrän muutoksia ja hajotusnopeutta sekä hajotusnopeuden riippuvuutta lämpötilasta, hienoaineksen vesipitoisuudesta ja orgaanisen aineksen määrästä laboratorioinkuboinnilla. Lisäksi tutkittiin, kuinka paljon kasvualustoista vapautui vuosittain hiiltä ilmakehään orgaanisten yhdisteiden hajoamisprosessissa. Suurempi orgaanisen aineksen saatavuus lisäsi ravinteiden vapautumista. Orgaanisen aineen määrällä ja hajotusnopeudella oli selkeä positiivinen riippuvuus. Lämpötila selitti 81–100 % ja hienoaineksen vesipitoisuus 15–45 % hajotusnopeuden vaihtelusta inkubaatiokokeessa, eli korkeampi lämpötila ja vesipitoisuus lisäsivät hajotusnopeutta. Kasvualustan hienoaineksesta vapautui hiiltä maahengityksessä 1,8–6,4 kg v-1 Norkkokujalla ja 13,9–87,6 kg v-1 Pasteurinkadulla. Vapautuneen hiilen osuus oli 0,8–2,6 % v-1 maan hiilivarastosta Norkkokujalla ja 2,9–6,7 % v-1 Pasteurinkadulla. Vapautunut hiilivuo oli kasvualustan tilavuuteen (15 m3 ja 45 m3) ja hiilivarastoon nähden suurempi Pasteurinkadulla kuin Norkkokujalla, joten kasvualustan suurempi hienoaineksen vesipitoisuus lisäsi maahengitysaktiivisuutta. Maahengityksessä vapautunut hiilidioksidivuo oli 1,2–225,3 ?g g-1 vrk-1, ja vuo oli suurin kasvualustassa kaksi. Kasvualustan hienoaines sisälsi jätevesilietekompostia, männyn kuorta ja saraturvetta, ja siinä oli eniten hajoavaa orgaanista ainesta. Hienoaineksen monipuolinen koostumus ja orgaanisen aineksen hajoamisaktiivisuus ylläpitivät ravinteiden saatavuutta sekä pilaritervalepän ja puistolehmuksen versonkasvua korkeimmalla tasolla kasvualustassa kaksi. Kasvualustojen väliset erot tulivat esiin pidemmällä aikavälillä. Kasvualustan lämpösummalla tai hienoaineksen vesipitoisuudella ei ollut merkitsevää vaikutusta versonkasvuun.
  • Launonen, Erno (Helsingin yliopisto, 2015)
    Because of European unions goals, direction of Finnish energy politics has been the increase of renewable energy. Stump harvesting has been in focus, because it is thought to be carbon neutral. Using stumps for energy has increased through the 2000s. It is better to harvest stumps than tree crowns, for they contain a lot of nutrients in the needles. On the other hand leaving stumps on the site will let them slowly decompose, and as they also collect nutrients they can decrease leaching. This study aimed to determine the long term effects of stump harvesting on soil disturbance and carbon and nitrogen storage. Study areas are in central Finland, where in 2013 there had been 9-13 years since stump harvesting. Soil surface disturbance was estimated both visually and with the point frequency method based on soil samples. For determination of soil carbon and nitrogen content there was a systematic line-assessment, where the soil samples were taken and divided to full 5cm layers that were dried and sieved. Carbon and nitrogen content and soil pH was analysed. Statistical analysis was made with variance analysis. Soil pH was between 4,2 and 5. At Honkola and Haukilahti in the stump harvesting areas the share of undisturbed soil surface was between 59-65% and where there was no stump harvesting this share was significantly larger, between 70-77%. The share of mounds was 18-23% in stump harvesting areas and where there was no stump harvesting 13-17%. Pits accounted for 15-17% in stump harvesting areas and where there was no stump harvesting 6-14%. The point frequency determination at one meter intervals was the best practical method for estimating soil surface disturbance.
  • el-Khouri, Hanna (Helsingin yliopisto, 2015)
    Ilmaston muuttuessa puiden kasvuolosuhteet muuttuvat lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden kasvaessa. Vaikka puiden fysiologiset vasteita on tutkittu jo pitkään, tarkempi tieto puiden vuosirytmin muutoksista ja mahdollisista vaikutuksista vuosittaiseen kasvuun on kiinnostavaa. Hiilidioksidin ja lämpötilan vaikutuksia keväiseen lehtien kehitykseen tutkittiin keväällä rauduskoivulla (Betula pendula roth). Tavoitteena oli selvittää tarkemmin silmujen puhkeamisen jälkeistä fotosynteesikapasiteetin kehittymistä ja kohotetun hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan vaikutusta siihen kaasunvaihtomittausten avulla. Toisena työn tavoitteena on verrata fluoresenssimittauksilla mitattua PSII:n valoreaktioiden maksimitehokkuutta kaasunvaihtomittauksiin. Koe-asetelma toteutettiin kasvihuoneolosuhteissa neljällä eri huoneella. Nykyilmastoa vastaavissa kontrollihuoneissa ilman hiilidioksidipitoisuuden tavoitteeksi asetettiin 380 ppm, ja lämpötila +2 °C ulkolämpötilaan verrattuna. Loppi2100-olosuhteet kuvaavat tulevaisuuden skenaariota, hiilidioksidipitoisuus tasolla 700 ppm ja lämpötila kontrolliin verrattuna +2 °C. Jokaisessa huoneessa kasvatettiin viittä rauduskoivua, joista mitattiin viikoittain kaasunvaihtomittausten avulla mm. hiilen assimilaatiota ja muita fotosynteesiin liittyviä tunnuksia. Eri huoneiden erilaisen lämpötilakehityksen ja eri mittauspäivien takia erot tasattiin laskemalla huonekohtainen lämpösumma, jonka avulla tulokset saatiin vertailukelpoisiksi eri huoneiden välillä. Tulosten mukaan hiilen assimilaatio on suurempaa ja kehittyy nopeammin Loppi2100-olosuhteissa verrattuna kontrolliin. Lämpösumman avulla aineistosta muodostettiin ennustemalli, jonka residuaalien avulla voidaan todeta, että ero käsittelyjen välillä on tilastollisesti merkittävä. PSII:n maksimitehokkuus korreloi kaasunvaihtomittausten tulosten kanssa, vahvistaen käsitystä siitä, että valoreaktioiden tehokkuus antaa hyvän kuvan koko fotosynteesikoneiston kapasiteetista.