Browsing by Subject "Small Animal Surgery"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 37
  • Lavikka, Emmi (Helsingfors universitet, 2016)
    Osteokondroosi on tyypillinen etujalan ontuman aiheuttaja suurilla ja nopeasti kasvavilla koiraroduilla, mutta sitä esiintyy myös aikuispainoltaan vain noin 15-25 kg:n painoisilla bordercollieilla. Bordercollie on listattu olkanivelen osteokondroosin suhteen riskiroduksi useammassa eri tutkimuksessa, mutta ongelman yleisyydestä tai taudinkuvasta rodussa ei ole tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää bordercollieille tyypillisiä osteokondroosin taudinkuvaan liittyviä piirteitä ja arvioida sairauden esiintyvyyttä Suomessa. Hypoteesina oli, että oirekuva, tyypillinen oireiden alkamisikä, sukupuolijakauma, muutosten tyypillinen sijainti ja yleisimmin valittu hoitomuoto bordercollieilla on samankaltainen kuin muillakin koiraroduilla. Tutkimukseen kerättiin aineistoksi Suomessa hoidettuja, osteokondroosia sairastavia bordercollieita. Tutkimusosio koostui kahdesta erikseen kerätystä aineistosta: osteokondroosipotilaita hoitavilta eläinklinikoilta saatavasta potilasaineistosta sekä osteokondroosia sairastavien koirien omistajille suunnatusta kyselytutkimuksesta. Lisäksi aineistoon saatiin mukaan professori Hannes Lohen geenitutkimusryhmälle näytteen luovuttaneiden, osteokondroosia sairastavien bordercollieiden hoitotiedot. Tutkimusaineistoon saatiin yhteensä 129 koiran tiedot, joista 73 koiran tiedot klinikoiden kautta, 57 koiran tiedot kyselytutkimuksen kautta ja 59 potilaan tiedot Hannes Lohen geenitutkimusryhmän kautta. Osasta potilaista hoitotietoja saatiin useammasta eri lähteestä. Eri lähteistä saadut tiedot yhdistettiin koiran tunnistetietojen (mikrosiru tai rekisterinumero) avulla ja otettiin mukaan tutkimusaineistoon siltä osin, kun tietoa oli saatavilla. Tutkimusaineiston koirat olivat syntyneet vuosien 1996-2015 välillä. Tutkimusaineiston potilaista 62,8 % oli uroksia ja 37,2 % narttuja. Osteokondroosin oireet alkoivat keskimäärin 7 kuukauden iässä, potilaat hoidettiin useimmiten kirurgisesti (73,6 % potilaista) ja iältään potilaat olivat leikkaushetkellä keskimäärin 9,8 kuukauden ikäisiä. Yleisimmin muutoksia esiintyi olkanivelissä (93,9 % potilaista). Lievä tai kohtalainen nivelrikko kehittyi osteokondroosin seurauksena 40,5 %:lle potilaista, mutta tästä huolimatta 80 % koirista kuntoutui omistajan arvion mukaan fyysisesti raskasta tai kohtalaisen raskasta työ- tai harrastuskäyttöä kestäviksi. Aikavälin pituuden oireiden alusta leikkaukseen havaittiin korreloivan kuntoutumisen kanssa, p-arvon ollessa 0,024. Pian oireiden alkamisen jälkeen leikatut koirat kestivät paremmin fyysistä rasitusta kuin myöhemmin leikatut. Tämän tutkimusaineiston perusteella laskettu osteokondroosin esiintyvyys bordercollieilla Suomessa vaihteli noin 2,5-3,8 %:n (95 %:n luottamusväli 0,014-0,059) välillä vuosina 2011-2015.
  • Haavisto, Marianne (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkimuksessa selvitimme nivelensisäisesti pistetyn botuliinitoksiini A:n (BoNT-A) haittavaikutuksia koiran elimistössä. Botuliinitoksiini A:ta on aiemmin tutkittu koiran nivelrikkokivun hoidossa, ja nyt halusimme selvittää, aiheuttaako BoNT-A paikallisia tai systeemisiä haittavaikutuksia terveiden koirien polviniveliin pistettynä. Tällaisia haittavaikutuksia ei ole aiemmin tutkittu terveillä ihmisillä eikä koirilla. Ihmisillä BoNT-A:ta on käytetty jo vuosikymmeniä kosmeettisten syiden lisäksi erilaisten lihas- ja hermostosairauksien kuten lihaskouristusten hoidossa. Haittavaikutuksina ihmisillä on hoidettavasta alueesta riippuen todettu yleistyneen tai paikallisen botulismin oireita kuten syömis- ja kävelykyvyttömyyttä, yleistä ja paikallista lihasheikkoutta, luomien roikkumista, näkemistä kahtena ja kipua injektiohetkellä. Hypoteesinamme oli, että BoNT-A ei terveen koiran polviniveleen pistettynä aiheuta systeemisiä tai paikallisia haittavaikutuksia. Tässä lisensiaatin työssä keskityimme arvioimaan haittavaikutuksista mahdollista nivelinjektion aiheuttamaa kipua, lihasheikkoutta, neurologisia oireita sekä verinäytemuutoksia. Käytimme tutkimuksessa kuutta koe-eläinkoiraa, jotka olivat samaa sukupuolta, samanikäisiä ja –rotuisia. Koirien molempiin polviniveliin pistettiin joko BoNT-A:ta (Botox®) tai plaseboa (0,9 % NaCl) sokkoutetusti. Tutkimuksen aikana koiria tutkittiin eri ajanhetkillä voimalevymittauksin (vertikaalinen voimaimpulssi, maksimaalinen vertikaalinen voima), mittaamalla staattista painonkantoa, goniometrisellä mittauksella sekä subjektiivisella kävelyn- ja kivunarvioinnilla. Koirille tehtiin toistetusti myös kliininen yleistutkimus sekä neurologinen tutkimus haittavaikutusten havaitsemiseksi. Lisäksi koirista otettiin seurantaverinäytteitä. Tutkimus kesti 12 viikkoa. Muuttujien tulosten muutos eri ajanhetkillä lähtötasoon (hoitokäynti) verrattuna tutkittiin Friedman's two-way ANOVA by ranks –testillä. Ero BoNT-A:lla ja plasebolla hoidettujen takajalkojen eri muuttujien tuloksissa eri ajanhetkinä tutkittiin Mann Whitney U –testillä. Tilastollisen merkitsevyyden rajaksi asetettiin P < 0.05. Tuloksemme tukevat hypoteesia. Botuliinitoksiini A:lla ja plasebolla hoidettujen takajalkojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa vertikaalisessa voimaimpulssissa, maksimaalisessa vertikaalisessa voimassa, goniometrisessä mittauksessa, staattisessa painonkannossa eikä aivohermoreflekseissä minään ajankohtana tutkimuksen aikana eikä näissä muuttujissa todettu tilastollisesti merkitseviä muutoksia tutkimuksen aikana hoitokäyntiin verrattuna kummassakaan ryhmässä. Kävelyn tai kivun arvioinnissa ei havaittu epänormaalia tutkimuksen aikana kummassakaan ryhmässä. Tutkimuksemme seuranta-aika oli lyhyt ja lisätutkimukset pidemmällä seuranta-ajalla ovat tarpeen pitkäaikaiskäytön riskinarvioinnissa. Myös otoskoko oli pieni, mutta koirat toimivat itse itsensä kontrollina. Koe-eläinkoirat eivät olleet tottuneet talutushihnaan ja osa niistä jännitti käsittelyä, mikä on voinut vaikuttaa tuloksiin. Tutkimuksemme antaa viitteitä siitä, että BoNT-A ei aiheuta kipua, lihasheikkoutta eikä neurologisia oireita terveen koiran polviniveleen pistettynä. Potilaiden hoitovaihtoehtoja valittaessa haittavaikutusten mahdollisuus on usein merkittävä tekijä. Nivelensisäisesti pistetty BoNT-A on uusi hoitomuoto nivelrikkokivun lievityksessä ja on tärkeää, että sen mahdollisia haittavaikutuksia on tutkittu sokkoutetusti plasebokontrolloidussa tutkimuksessa.
  • Forsgård, Johanna (Helsingfors universitet, 2015)
    Chiari-tyyppinen epämuodostuma on etenkin cavalier kingcharlesinspanielilla esiintyvä kallon ja aivojen epämuodostuma, jossa kallon takakuopan koon ja sen sisältämän aivokudoksen määrän välinen epäsuhta saa aikaan pikkuaivojen ja aivorungon ahtautumisen takakuopassa ja tyräytymisen ulos niska-aukosta. Syytä sairaudelle ei vielä täysin tiedetä. Chiari-tyyppisen epämuodostuman on ajateltu aiheutuvan kallon ja aivojen kehityksen häiriöistä yksilönkehityksen aikana. Selitystä epämuodostuman syntymiselle on haettu muun muassa epänormaalin suurista aivoista ja pienestä takakuopasta, brakykefaalisesta eli lyhyestä kallonmuodosta johtuvasta kallon pohjan lyhenemisestä sekä epänormaalista takaraivonluun kehityksestä. Koirien Chiari-tyyppinen epämuodostuma vastaa ihmisten Chiari I -epämuodostumaa ja siksi siitä käytetään vastaavaa nimeä. Etenkin cavalier kingcharlesinspanieleilla Chiari-tyyppisen epämuodostuman kanssa esiintyy usein selkäytimen ontelotautia eli syringomyeliaan, jossa selkäytimeen syntyy nesteentäyteisiä onteloita. Ontelot syntyvät yleensä selkäytimen keskuskanavan yhteyteen ja laajetessaan vahingoittavat selkäydintä. Myöskään syringomyelian patofysiologista mekanismia ei vielä tiedetä, mutta sen arvellaan liittyvän aivoselkäydinnesteen kierron häiriöihin. Chiari-tyyppinen epämuodostuma näyttää olevan tärkeä syringomyelialle altistava tekijä, joskaan tämänhetkisten tutkimusten valossa pikkuaivojen tyräytymisen aste ei vaikuta syringomyelian kehittymisen riskiin. Tämän hetkisten tutkimusten valossa Chiari-tyyppisen epämuodostuman aste ei näyttäisi vaikuttavan syringomyelian syntyyn. Cavalier kingcharlesinspanielilla Chiari-tyyppisen epämuodostuman ja syringomyelian on todettu olevan perinnöllistä. Rodussa Chiari-tyyppisen epämuodostuman esiintyvyys on lähes 100 %. Syringomyelian esiintyvyydeksi on arvioitu oireettomilla koirilla noin 46 % ja yli 6-vuotiailla jopa 70 %. Sairautta on todettu yleisesti myös griffon bruxellois-rodulla. Myös muilla roduilla kuten yorkshirenterrierillä, kääpiövillakoiralla, chihuahualla, mopsilla ja ranskanbulldoggilla sairautta on raportoitu satunnaisesti. Tutkimuksia sairauden esiintyvyydestä muilla kuin cavalier kingcharlesinspanielilla ja griffon bruxellois -rodulla ei kuitenkaan ole juuri tehty. Tutkimukseni tavoitteena oli kartoittaa, kuinka paljon muilla roduilla kuin cavalier kingcharlesinspanieleilla Helsingin yliopiston Yliopistollisessa eläinsairaalassa otetuissa koirien pään magneettikuvissa esiintyi Chiari-tyyppistä epämuodostumaa ja syringomyeliaa. Lisäksi tarkoituksena oli kerätä tämänhetkinen tietämys sairauden patofysiologiasta, oireista, diagnosoinnista, hoidosta, perinnöllisyydestä ja jalostuksesta. Tuloksieni perusteella Chiari-tyyppistä epämuodostumaa näyttäisi esiintyvän kohtalaisen yleisesti myös muilla roduilla, riippumatta koosta tai kallon muodosta. Syringomyeliaa puolestaan oli havaittavissa huomattavasti vähemmän. Näyttäisi siis siltä, että syringomyelia ei aina liity Chiari-tyyppiseen epämuodostumaan, vaan mahdollisesti muitakin tekijöitä vaaditaan. Tulokset kyseenalaistavat myös tutkimukset, joissa kontrolliryhminä on käytetty ranskanbulldoggeja ja labradorinnoutajia, sillä myös näiltä roduilla löydettiin Chiari-tyyppistä epämuodostumaa. Sairauden patofysiologian selvittämiseksi vaaditaan siis vielä uusia tutkimuksia, joissa kontrolliryhmät on valittu huolellisesti.
  • Bruce, Anne (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä suomalaisilla lemmikkikaneilla. Tutkimuksessa selvitettiin myös E. cuniculi -tartunnalle altistavia mahdollisia riskitekijöitä. E. cuniculi on alkueläin, jota tavataan kaikkialla maailmassa. E. cuniculin pääisäntä on kani, ja tartunta on lemmikkikaneilla yleinen. Maailmalla tehdyissä tutkimuksissa jopa 68 %:lla oireettomista lemmikkikaneista on havaittu E. cuniculi -vasta-aineita. Suomessa tai Pohjoismaissa E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyyttä ei ole aiemmin tutkittu. E. cuniculilla on havaittu myös zoonoottista potentiaalia ja sen on todettu aiheuttaneen tautia henkilöillä, joiden immuunivaste on puutteellinen. E. cuniculin yleisyyden ja sen zoonoottisen potentiaalin vuoksi esiintyvyyden tunteminen myös suomalaisilla lemmikkikaneilla on tärkeää. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suomalaisilla lemmikkikaneilla E. cuniculi -vasta-aineiden esiintyvyys on 40–60 %. Tutkimukseen osallistui yhteensä 174 lemmikkikania. Tutkimuksessa käytetyt seeruminäytteet pyrittiin keräämään niin, että tutkimukseen saatiin mahdollisimman kattava otos suomalaisia lemmikkikaneja. Tutkimuksessa käytetyistä seeruminäytteistä 63 kerättiin ELL Johanna Mäkitaipaleen väitöskirjatutkimuksen yhteydessä vuosina 2012–2013 ja 49 näytettä kerättiin erillisinä näytteenottopäivinä maaliskuussa 2014. Kollegat ympäri Suomen lähettivät ottamiaan näytteitä yhteensä 62 kappaletta helmi-maaliskuun 2014 aikana. Tutkimukseen osallistuneiden kanien omistajat täyttivät kanien tiedot internetissä E-lomakkeelle, jolla kysyttiin kanin perustietoja, sairas- ja lääkityshistoriaa sekä tietoa kanin alkuperästä, asuinolosuhteista, ulkoilusta, ulkoa saatavasta ruoasta ja mahdollisista neurologisista oireista. Seeruminäytteet tutkittiin käyttäen kaupallista Enzyme Linked Immunosorbent Assay eli ELISA -testiä. Hypoteesista poiketen tutkituista kaneista vain noin 29,3 %:lla todettiin Encephalitozoon cuniculi -vasta-aineita. Tulosten tilastollisen analyysin perusteella tilastollisesti merkitseviä tekijöitä olivat ruoan saaminen ulkoa, muiden kanien kanssa tekemisissä oleminen, se onko kania lääkitty fenbendatsolilla ja se, onko kanilla ollut hermostollisia oireita. Ruoan saaminen ulkoa sekä muiden kanssa tekemisissä oleminen olivat suojaavia tekijöitä. Fenbendatsolilääkitys ja hermostolliset oireet taas olivat altistavia tekijöitä. Merkitsevin tekijä analyysin perusteella oli ruoan saaminen ulkoa. Tutkimuksen perusteella eläinlääkärit voivat suositella kanien omistajille ulkoa tuodun ruoan antamista ja toisaalta kertoa, että kontaktia muihin kaneihin ei tarvitse varoa. Tulokset osoittavat myös, että E. cuniculi -tartunta ei ole suomalaisilla lemmikkikaneilla yhtä yleinen kuin maailmalla. Työn kirjallisuuskatsausosuudessa on esitelty E. cuniculin taustaa, sen aiheuttaman enkefalitozoonosin oireita, diagnosointia ja hoitoa, sekä E. cuniculin zoonoottista potentiaalia. Työssä on myös kartoitettu muualla maailmassa tehtyjä E. cuniculi -vasta-ainemäärityksiä sekä niiden tuloksia.
  • Kortelainen, Liisa (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkimukseni oli osa laajempaa omega-3-rasvahappotutkimusta lonkkaniveldysplasiaa sairastavilla koirilla. Lonkkaniveldysplasia tarkoittaa lonkkanivelen epänormaalia kehitystä. Sen syntyyn vaikuttavat perintötekijät ja ympäristö. Lonkkaniveldysplasia on yleinen sairaus etenkin isoilla koiraroduilla. Se johtaa nivelrikkoon ja krooniseen kipuun. Kivun arvioinnin tulisi olla objektiivista, mutta koska eläimet eivät osaa kertoa kivustaan, niiden kivun arvioiminen perustuu usein arvioijan subjektiiviseen näkemykseen. Eläinten kivun objektiiviseen arviointiin ei ole olemassa riittävästi menetelmiä. Osatutkimukseni tarkoitus oli arvioida askelvoimamaton soveltumista kroonisen kivun arviointimenetelmäksi. Kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa oli loppuun saakka mukana 71 koiraa. Koirat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen söi tutkittavaa Doils-kalaöljyvalmistetta ja toinen lumevalmistetta 4 kk ajan. Tutkimukseeni liittyen koiria juoksutettiin askelvoimalevyn ja askelvoimamaton yli useita kertoja jokaisella kolmella tutkimuskäynnillä. Lisäksi omistajat vastasivat yhteensä seitsemän kertaa kyselyihin, joissa oli muun muassa kaksi visuaalista analogista asteikkoa (VAS; elämänlaatu ja liikkumisvaikeudet) ja kysymykset, joista laskettiin krooninen kipuindeksi (HCPI). Vertasimme askelvoimamatolla ja askelvoimalevyllä saatuja tuloksia toisiinsa sekä VAS:hin ja HCPI:iin. Hypoteesimme oli, että näiden eri menetelmien tulosten välillä olisi selvä korrelaatio. Jos koiran kipu vähenisi, VAS:n ja HCPI:n lukemat pienenisivät ja sekä askelvoimalevyllä (maksimaalinen kohtisuora voima/PVFz, impulssi/IMP) että askelvoimamatolla (maksimipaine ja aktivoituneiden sensoreiden lukumäärä) mitattujen parametrien arvot nousisivat ontumisen vähentyessä. Toinen hypoteesimme oli, että askelvoimamatolla ontuminen havaittaisiin helpommin käynnissä kuin ravissa. PVFz:n ja IMP:n havaittiin korreloivan huomattavasti paremmin keskenään, jos ne oli normalisoitu ajan suhteen. Täten esimerkiksi kliinisissä seurantatutkimuksissa näitä parametreja tulisi käyttää ajan suhteen normalisoituina. Molempien VAS:n jaHCPI:n välillä oli hyvä korrelaatio. Ne eivät kuitenkaan korreloineet lainkaan askelvoimalevyja askelvoimamattoparametrien kanssa. Tämä perustuu siihen, että askelvoimalevyn mittaama ontuma ei ole sama asia kuin omistajien arvioima kipu. Molemmissa ryhmissä askelvoimamaton parametrit huononivat hypoteesimme vastaisesti. Askelvoimamattomme olikin todennäköisesti rikki tutkimuksemme aikana. Tästä johtuen kaikki askelvoimamattotulokset ovat epäluotettavia, eikä niiden perusteella voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Tutkimuksen perusteella ei siis saatu lisää todisteita askelvoimamaton soveltuvuudesta kroonisen kivun objektiiviseen arviointiin. On mahdollista, että askelvoimamaton sisäisiä mittauksia voitaisiin käyttää, vaikka matto onkin ollut osittain rikki. Havaitsimme, että askelvoimamaton maksimipaine ravissa korreloi loistavasti maksimipaineeseen käynnissä. Sama havainto tehtiin myös aktivoituneiden sensoreiden lukumäärässä. Tämä tulos kumoaa toisen hypoteesimme. Ontuminen siis havaittiin askelvoimamatolla käynnissä yhtä helposti kuin ravissakin. Ennen kuin voimme suositella GAITRite-askelvoimamattoa ontumatutkimuksien arviointimenetelmänä, tarvitaan lisätutkimuksia kunnossa olevalla matolla.
  • Dykas, Marianna (Helsingfors universitet, 2012)
    Hammaspuutoksia esiintyy sekä ihmisillä että eläimillä. Koska ihmisen ja koiran hampaistot ovat hyvin samankaltaisia ja geenien DNA-sekvenssit ovat pitkälti samoja, haluttiin lähteä kartoittamaan puutosten tilannetta koirapopulaatiossa tavoitteena myöhemmin soveltaa tutkimustuloksia humaanipuolelle. Jottei rotuvaihtelu toisi tutkimukseen lisää sekoittavia tekijöitä, keskityttiin tässä työssä tilanteeseen yhden rodun, valkoisen länsiylämaanterrierin, kannalta. Kun tilanteesta ei ole ollut selvää tutkimustietoa, ei puutosten laajuus ole ollut rotujärjestön tai kasvattajien tiedossa. Jollei kasvatuksessa kiinnitetä huomiota tiettyyn ominaisuuteen, on mahdollista, että ominaisuus erityisesti pienessä populaatiossa lisääntyy. Koiran alkuperän ollen saalistaja, ovat hampaiden laatu ja määrä olleet kautta aikojen lajille tärkeä ominaisuus. Tavoitteena oli talven 2011 - 2012 aikana kartoittaa valkoisilla länsiylämaanterriereillä esiintyvien hammaspuutosten määrää ja laatua, eli puutosten sijaintia koiran suussa, ja löydösten perusteella antaa tietoa ja mahdollisia suosituksia rotujärjestölle hampaistojen tilanteesta. Yleisesti hammaspuutoksista koirilla oli löydettävissä hyvin vähän artikkeleita. Kirjallisuusosiossa kerrotaan hampaan kehityksestä ja siihen liittyvistä säätelytekijöistä, hammaspuutoksista ihmisillä, sekä puutoksista koirilla yleisesti, ja suhteutettuna ikään, kallonmuotoon tai koiran kokoon. Lisäksi annetaan tietoa hammaspuutosten merkityksestä yksilölle ja populaatiolle. Tutkimusosiossa kerrotaan talven 2011 - 2012 aikana Yliopistollisessa Eläinsairaalassa (YES) valkoisille länsiylämaanterriereille tehdyistä hammastarkastuksista ja radiologisista löydöksistä. Lisensiaattityön puitteissa tarkastettiin 21 koiraa. 13 koiralla varmistuttiin näkyvistä hammaspuutoksista röntgenkuvauksella. Yhdeltäkään koiralta emme löytäneet puhkeamattomia hampaita, irtoamattomia maitohampaita tai ylimääräisiä hampaita. Osalle koirista tehtiin kuitenkin vain kliininen tutkimus ilman röntgenkuvausta, joten näiden kohdalla ei voida olla täysin varmoja kliinisesti havaittujen puutosten todellisuudesta. Kaikkiaan 95 % (20 / 21) koirista oli puutoksellisia. Vain yhdellä koiralla oli täydellinen hampaisto, minkä lisäksi samoin yhdeltä puuttui vain yksi hammas. Tutkituista koirista yli 76 %:lta (16 / 21) puuttui vähintään 4 hammasta. Kokonaismäärään nähden yläleuoista puuttui yli 7 % hampaista, kun taas alaleuoista lähes 18 %, yhteenlaskettuna reilu 13 % koko hampaistosta. Puutokset kohdistuivat yleisimmin etummaisiin välihampaisiin, sekä takimmaisiin alaposkihampaisiin. Puutosten yleisyys rodussa tuntuu kovin suurelta määrältä, kun rotu on alkujaan kehitetty pienriistan metsästykseen. Tutkimuksemme pohjalta vaikuttaisi olevan entistä tärkeämpää korostaa hammaspuutosten painoarvoa jalostuksessa, mutta rotujärjestöstä ja kasvattajista riippuu, miten huomionarvoiseksi he asian kokevat. Tässä tutkittu koiramäärä on kuitenkin Suomen kokonaispopulaatioon nähden pieni, joten lisätutkimukset olisivat tarpeen.
  • Kinnunen, Katri (Helsingfors universitet, 2015)
    Eräässä bordercolliesuvussa on havaittu koirilla hampaiden kruunujen voimakasta kulumista ja muita hammassairauden oireita. Oirekuva ei sovi mihinkään tunnettuun koirien hammassairauteen. Tässä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmassa kootaan yhteen näillä koirilla tavattuja oireita, tutustutaan erilaisiin hammassairauksiin, jotka voisivat olla oireilun taustalla, sekä etsitään koirien geeneistä sairautta aiheuttavaa tai sen sijainnin ilmaisevaa geenimutaatiota. Koska kyseessä on aiemmin tuntematon sairaus, jonka tyyppistä ei tunneta alan kirjallisuudessa, kirjallisuuskatsauksessa perehdytään ihmisillä vastaavanlaisia oireita aiheuttaviin sairauksiin ja koirilla raportoituihin hampaan kovakudoksen kehityshäiriöihin. Työn kokeellisessa osassa etsittiin virheitä koiran dentiinin sialofosfoproteiinia (DSPP) koodaavasta geenistä. Geenistä toivottiin löytyvän joko varsinaisen tautia aiheuttavaa mutaation tai polymorfismeja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, voiko mutaatio sijaita DSPPgeenissä tai periytyä sen mukana. Aineisto koostui kolmeltatoista samaan sukuun kuuluvalta bordercollielta geenitutkimusta varten kerätystä verinäytteestä. Koirista seitsemällä oli havaittu hammassairauden oireita. Lopuilla kuudella koiralla oli omistajien mukaan normaalit hampaat. Sairaista koirista oli käytettävissä erilaisia eläinlääkäreiden kirjoittamia potilaskertomuksia, röntgenkuvia ja valokuvia hampaista sekä omistajien kertomuksia havaituista oireista. Aineiston pohjalta kartoitettiin sairauden fenotyyppiä. Työn kokeellisessa osassa hypoteesinä on, että koiran DSPP-geenin eksoneissa kaksi, kolme tai neljä on mutaatio, joka aiheuttaa sairauden. Geeninäytteistä monistettiin PCRtekniikalla (polymeraasiketjureaktio) halutut alueet genomista, ja nämä alueet sekvensoitiin. Sekvenssejä verrattiin koiran DSPP-sekvenssiin (CanFam 2) NCBI:n Blast-työkalulla. Näytteistä ei löytynyt sairauden periytymistä aiheuttavaa tai sen periytymistä noudattavaa geenimutaatiota. Näin voidaan sanoa, ettei sairauden aiheuttava mutaatio ole tapahtunut tutkituilla geenialueilla ja että se ei periydy DSPPgeenin mukana. Jatkossa sairauden aiheuttavaa geenivirhettä tulee etsiä muualta koiran genomista.
  • Grundström, Sari (Helsingfors universitet, 2014)
    The aim of this study was to see if there is an association between nutrition at young age and the dog’s hip screening results of either severe canine hip dysplasia (CHD) or healthy hips at the age of 18 months. This study was part of a wider CHD study in Finland which aim is to locate genes affecting development of CHD in different breeds and to find environmental factors influencing the development and the clinical sings of CHD. The literature review consists of a general overview on canine hip dysplasia and an overview on nutritional substances that have or might have an influence on the development of CHD. The clinical study part was conducted as an epidemiological explorative case-control study. The hypothesis in this study was that feeding raw food could protect large-breed dogs from CHD. This hypothesis was based on results from a pilot questionnaire that was done earlier. Canine hip dysplasia is one of the most common orthopaedic problems seen in small animal practice. It is an inherited, developmental condition leading to osteoarthritis. Additionally to genetic factors, there is also evidence that several environmental factors such as nutrition are contributing to the development of the disease. Especially overfeeding has been shown to increase the risk for CHD. In general, the feeding of commercial food for growing large-breed puppies is advised, but there is only a minimal amount of information available about the influence of other feeding methods on developmental orthopaedic diseases, even though it nowadays is more common among dog owners to choose to feed their dogs with more unconventional diets such as the bone and raw food (BARF) and home prepared diets. The DOGRISK questionnaire database was used and all German Shepherd Dogs with official hip screening results and adequate reported diet data were eligible for the statistical analyses. The time windows of interest in this study were the feeding at the age of 2-6 and >6-18 months. Results were analyzed by cross tabulating using Pearson Chi-square test, Mann-Whitney U-test and the Principal component analysis. This study suggest that feeding a bone and raw food diet (BARF) or raw meat, raw offal, raw bone and raw cartilage, raw fish, raw egg and raw tripe as a supplementation to other diets or as a part of the BARF diet showed protective effect vis a vis CHD. The study also suggests that feeding cooked meat, bone and cartilage might increase the risk of CHD. Feeding of dry commercial food was common in both the case and control groups and did not show any association to CHD in this study. The proportion of BARF food fed in puppyhood, on the contrary, showed a significant difference between hip dysplastic and non-dysplastic dogs in both age groups, indicating that even if only a part of the dog’s diet is raw food, it could already help protect puppies from CHD. Further analyses as well as clinical trials should be done next to test these results.
  • Piirainen, Kirsi (Helsingfors universitet, 2013)
    The amount of information available on the use of intra-articular medications in the management of canine osteoarthritis is scarce. The purpose of the review was to investigate whether the scientific evidence on the use of intra-articular medications in veterinary and human medicine is strong enough to justify their use in the management of canine osteoarthritis. Corticosteroids and hyaluronic acid are the most commonly used intra-articular medications both in human and veterinary medicine. Corticosteroids are used because of their ability to suppress inflammation effectively. Long-acting corticosteroid preparations, such as methylprednisolone acetate and triamcinolone acetonide, are preferred for intra-articular use. In Finland methylprednisolone acetate is registered for dogs at a dose of 20 mg given in a large joint cavity. The approved dose of triamcinolone acetonide in the United States is 1,0-3,0 mg. The scientific evidence on the efficacy of intra-articular corticosteroids in the management of osteoarthritis is stronger in humans than in dogs. In humans they are mainly used in the acute inflammatory disease exacerbations. In horses corticosteroids are often administered together with hyaluronic acid. Hyaluronic acid is administered to restore the synovial fluid elastoviscosity and to reduce the pain caused by joint movement. Other potential effects are also being investigated. Hyaluronic acid preparations on the market in Finland or in the United States are not approved for intra-articular use in dogs. The dose of hyaluronic acid in the studies in dogs has ranged from 10 to 20 mg. The scientific proof of efficacy of hyaluronic acid is not strong in veterinary or human medicine. In human medicine the pain relieving-effect of hyaluronic acid has been suggested to be longer-lasting than that of corticosteroids. However, corticosteroids are preferred in states of acute inflammation. In horses hyaluronic acid is only rarely used as the only intra-articular medication. Other options for the intra-articular therapy of osteoarthritis include the mesenchymal stem cells, autologous conditioned serum, platelet-rich plasma and botulinum neurotoxin. Some of these are already in clinical use. None of the reviewed medications has a strong scientific evidence of efficacy. However, as the risks associated with intra-articular medications are in general rather small, intra-articular medications might in certain cases be worth trying. The review can be used when planning intra-articular corticosteroid or hyaluronic acid therapy for a canine patient.
  • Engblom, Sanna (Helsingfors universitet, 2017)
    Aiempien tutkimusten mukaan jopa 60–80 %:lle yli 4-vuotiaista kaninaaraista kehittyy kohtumuutos, joka on useimmiten adenokarsinooma tai endometriumin hyperplasia. Kohtumuutoksia voidaan ennaltaehkäistä kohdunpoisto- eli sterilisaatioleikkauksella. Suomalaisten kaninaaraiden kohtumuutoksia ei ole tutkittu aiemmin kattavasti. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaisia kohtumuutoksia eri-ikäisillä, erirotuisilla ja eri jalostuskäyttöisillä suomalaisilla kaninaarailla esiintyy, ja verrata tuloksia kirjallisuuteen. Hypoteesina oli, että kohtumuutokset ovat yleisiä suomalaisilla kaninaarailla ja yleisimmät kohtumuutokset ovat adenokarsinooma ja endometriumin hyperplasia. Kyseessä oli sokkoutettu poikittaistutkimus, jonka aineistoksi kerättiin 01.09.2014–30.11.2015 välisenä aikana 125 kaninaaraan kohtunäytettä suomalaisilta eläinlääkäreiltä, tuotantokanikasvattajilta ja yksityishenkilöiltä kanin sterilisaatioleikkauksen tai eutanasian yhteydessä. Kaninomistajilta kerättiin esitietolomakkeella tietoa kanin iästä, rodusta ja jalostuskäytöstä. Kohtunäyte fiksoitiin heti näytteenoton jälkeen 10-prosenttiseen formaliiniin ja toimitettiin Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan patologian osastolle. Kohtu tutkittiin ensin makroskooppisesti. Sitten siitä leikattiin näytteet kudoskasetteihin, jotka valettiin parafiiniin. Parafiiniblokista leikattiin neljän mikrometrin paksuinen leike, joka värjättiin hematoksyliini-eosiini (HE) -värjäyksellä ja mikroskopoitiin. Lopuksi patologiset tutkimustulokset ja esitietolomakedata yhdistettiin. Aineistoa käsiteltiin Microsoft Excel -taulukkolaskentaohjelmalla ja IBM SPSS Statistics 23 -ohjelmalla. Yhteensä 125 kaninaaraasta 55 kanilla (44 %) todettiin 94 kohtumuutosta. Kanilla oli samanaikaisesti 1–4 kohtumuutosta. Kasvainmuutoksia esiintyi 24 kanilla (24/55 = 44 %). Yleisin kohtukasvain oli adenokarsinooma (n = 20; 36 %). Muita kasvaimia olivat adenooma (n = 4), karsinooma in situ (n = 1), leiomyooma (n = 1) ja leiomyosarkooma (n = 1). Ei-kasvainmaisia muutoksia esiintyi 52 kanilla (52/55 = 95 %). Yleisin ei-kasvainmainen muutos oli endometriumin hyperplasia (n = 42; 76 %). Muita ei-kasvainmaisia muutoksia olivat polyyppi (n = 7), adenomyoosi (n = 6), hydrometra (n = 5), seroosakysta (n = 3), granulomatoottinen tulehdus (n = 1), osseus metaplasia (n = 1), pyometra (n = 1) ja Wolffin tiehyen kysta (n = 1). Jopa 70–100 %:lla yli 4–6-vuotiaista kaninaaraista todettiin tässä tutkimuksessa kohtukasvain. Ei-kasvainmainen muutos todettiin ainakin joka toisella yli 1-vuotiaalla kaninaaraalla. Kohtumuutoksia todettiin sekä risteytyskaneilla että rotukaneilla 14 eri rodussa. Kohtumuutosten esiintyvyys oli jalostuskäyttöisillä kaneilla noin kaksinkertainen ei-jalostuskäyttöisiin kaneihin verrattuna. Tulos oli hypoteesien ja kirjallisuuden mukainen. Näin ollen kohtumuutokset ovat yleisiä suomalaisilla kaninaarailla. Tämän tutkielman myötä Suomessa otettaneen käyttöön uusi hoitosuositus ovariohysterektomian käyttämisestä kaninaaraiden kohtumuutosten ennaltaehkäisynä. Ovariektomia saattaa olla riittävä kohtumuutosten ennaltaehkäisykeino vain alle 6,5-kuisille kaninaaraille.
  • Lamposaari, Pirre (Helsingfors universitet, 2010)
    Koiran mahalaukun laajentuman ja kiertymän toipumista ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä on selvitetty useissa tutkimuksissa. Suomessa ei aihetta ole aiemmin tutkittu. Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetaan melko paljon mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Yliopistollisessa eläinsairaalassa leikattujen mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaiden lyhyen ja pitkän aikavälin toipumista sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Mahalaukun laajentuma ja kiertymä on välitöntä hoitoa vaativa sairaus, joka johtaa hoitamattomana kuolemaan. Hoidosta huolimatta osa koirista menehtyy. Useiden eri tekijöiden on havaittu vaikuttavan mahalaukun laajentuman ja kiertymän ennusteeseen, mm. hoitoon pääsyn nopeus, rektaalilämpötila, verenpaine, plasman laktaattipitoisuus, poikkeava verenkuva ja hyytymisarvot sekä mahalaukun ja pernan kunto. Tutkimusta varten kerättiin tiedot Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetuista mahalaukun laajentumaa ja kiertymää sairastaneista potilaista (tammikuu 2004 - toukokuu 2008). Aineiston keräämisessä käytettiin hyväksi sairaalan potilasohjelmaa (Provet) sekä anestesia- ja teho-osasto -kaavakkeita. Koirien nykytilannetta tiedusteltiin puhelimitse. Koirista 136 täytti tutkimuksen kriteerit. Tutkimuspotilaista kerättiin seuraavat tiedot: rotu, ikä, sukupuoli, paino, omistajan kertomat esitiedot koskien ruokintaa ja oireiden kestoa, yleistutkimuslöydökset, verinäytetulokset, röntgenkuvaus, lääkitys ennen ja jälkeen leikkauksen, anestesia- ja leikkaustiedot, mahdolliset komplikaatiot, sairaalassa vietetty aika sekä toipuminen. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS 17.0 - ja SAS 9.2 -ohjelmilla. Lyhyen aikavälin kuolleisuus ( 30 pv) oli 11,9 %. Pitkän aikavälin kuolleisuus (31 pv - 1,5 v.), johon huomioitiin vain mahalaukun laajentuman ja kiertymän takia kuolleet oli 17,8 %. Kun mukaan laskettiin myös muiden sairauksien tai vanhuuden takia kuolleet koirat, oli pitkän aikavälin kuolleisuus 31,4 %. Mahalaukun seinämän kuolio oli selvin riskitekijä kuolleisuudelle (riskisuhde 4,53; p = 0,0005). Ennen leikkausta mitatun korkean plasman laktaattipitoisuuden havaittiin vaikuttavan kuolleisuuteen (riskisuhde 1,21; p = 0,0588). Lisäksi tanskandogin ja saksanpaimenkoiran toipumista verrattaessa, tanskandogin riski kuolla oli hieman suurempi kuin saksanpaimenkoiran (riskisuhde 2,027; p = 0,0543). Mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuus on vähentynyt merkittävästi viime vuosina todennäköisesti hoitomenetelmien kehittymisen sekä oireiden aikaisen havaitsemisen ja nopean hoitoon pääsyn ansiosta. Tässä tutkimuksessa tärkeimmät mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuuteen vaikuttavat tekijät olivat mahalaukun kunto ja veren laktaattipitoisuus, kuten aiemmissa tutkimuksissakin on havaittu. Mahalaukun kuntoon vaikuttaa oleellisesti hoitoon pääsyn nopeus. Ennen leikkausta määritettyä veren laktaattipitoisuutta voidaan käyttää apuna potilaan ennusteen arvioinnissa.
  • Seppälä, Jenna (Helsingfors universitet, 2014)
    Nivelrikko on koirilla yleinen sairaus, joka johtuu nivelruston rappeutumisesta. Edetessään nivelrikko vaikeuttaa koiran liikkumista ja aiheuttaa kipua. Nivelrikon hoidossa joudutaan usein turvautumaan pitkäaikaiseen tulehduskipulääkkeiden käyttöön, jolla voi olla tunnettuja haittavaikutuksia mm. ruoansulatuskanavaan, maksaan ja munuaisiin. Siksi erilaisten ravintolisien, kuten glukosamiinin, kondroitiinin, omega-3-rasvahappojen ja antioksidanttien käyttö nivelrikon hoidossa on nostattanut kiinnostusta, sillä näillä aineilla on todettu haittavaikutuksia vain hyvin harvoin ja lievinä. Ravintolisien käyttöä koiran nivelrikon hoitoon on jonkin verran tutkittu, mutta tutkimustietoa kahden tai useamman ravintolisän yhtäaikaisesta käytöstä löytyy vähemmän. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa kirjallisuudesta tietämystä tiettyjen ravintolisien vaikutusmekanismeista sekä selvittää, voisiko ravintolisien käytöstä olla apua nivelrikon ja sen aiheuttaman kivun hoidossa koirilla. Hypoteesina oli, että ravintolisän käyttö saattaisi lievittää nivelrikkokipua pilottikoejärjestelyssä. Tutkielman kokeellisessa osuudessa selvitettiin sokkouttamattoman ja kontrolloimattoman, tapaussarja-tyyppisen pilottitutkimuksen avulla Nutrolin Nivel-yhdistelmäravintolisän vaikutusta koiran nivelrikkokipuun keräämällä tietoa tutkimukseen osallistuneiden koirien omistajilta kyselykaavakkeiden avulla. 12 koiraa osallistui tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuneet koirat söivät 13 viikon ajan Nutrolin Nivel-ravintolisävalmistetta ruoan mukana pakkauksen annosohjeen mukaisesti. Koirien omistajat täyttivät tutkimuksen aikana viisi kertaa mm. koiran nivelrikko-oireita, yleisvointia, elämänlaatua ja kipulääkkeiden käyttöä kartoittaneen kyselykaavakkeen, josta ennaltavalittujen kysymysten perusteella laskettiin koirille validoitu Helsinki Chronic Pain Index-arvo (HCPI) sekä liikkumista ja elämänlaatua ilmentävät jana-arvot (visual analogue scale, VAS). Verrattuna ravintolisätutkimuksen loppuhetkeä tutkimuksen alkuhetkeen, havaittiin koirien kroonista kipua mittaavan HCPI-arvon alentuneen tilastollisesti merkitsevästi (P=0,048). Myös liikkumisen ja elämänlaadun VAS-arvoissa oli tapahtunut pieneneminen kokeen lopussa, mutta nämä muutokset eivät saavuttaneet tilastollista merkitsevyyttä. Tutkimustuloksemme ja muiden samoja aineita tutkineiden tutkimusten tulosten perusteella on perusteltua olettaa tämän tyyppisellä ravintolisällä olevan jonkinlainen kipua lieventävä vaikutus nivelrikon hoidossa. Jatkossa kuitenkin ehdottomasti tarvitaan hyvin suunniteltu, kontrolloitu, sokkoutettu ja suuremmalla otoskoolla toteutettu kliininen tutkimus näiden suuntaa-antavien tulostemme vahvistamiseksi.
  • Pollari, Aleksi (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tavoitteena oli käydä läpi oleelliset asiat ohutsuolen kirurgiasta ja siihen liittyvistä tutkimuksista, tekniikoista ja komplikaatioista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yliopistollisessa Eläinsairaalassa tehtyjen ohutsuolen kirurgisten toimenpiteiden komplikaatioita, niiden määrä ja kuolleisuutta. Tutkimuksen tavoitteena oli myös löytää komplikaatioille ja kuolleisuudelle altistavia tekijöitä. Ohutsuolen kirurgiassa on tunnettava ohutsuolen anatomia ja suolihaavan paranemiseen vaikuttavat tekijät. Ohutsuolen ommeltu haava on ensimmäisten päivien aikana vain tikkien ja fibriinitulpan varassa, joten haavan paranemiselle on luotava edellytykset riittävän hellävaraisella kudosten käsittelyllä ja oikeanlaisella ompelutekniikalla. Ohutsuolen kirurgiaan päädytään useimmiten suolitukoksen aiheuttaneen vierasesineen vuoksi. Muita syitä kirurgiaan ovat ohutsuolen kasvaimet, intussusseptio, kudosnäytteiden otto ja ohutsuolen verenkierron ongelmat. Useimmiten ohutsuolen sairaudet diagnosoidaan ultraääni- tai röntgentutkimuksella. Vakavin leikkauksen jälkeinen komplikaatio on vuotava suolihaava, joka usein johtaa vatsakalvontulehdukseen. Kirurgian seurauksena voi myös esiintyä kiinnikkeitä, ohutsuolen motiliteetin häiriöitä tai short bowel -syndroomaa. Tehtyyn tutkimukseen osallistui 58 Yliopistollisessa Eläinsairaalassa leikattua koiraa vuosilta 2009 - 2012. Tutkimukseen osallistuneilta koirilta kerättiin tiedot iästä, sukupuolesta, rodusta, oireista, oireiden kestosta, tehdyistä tutkimuksista, tehdystä toimenpiteestä ja leikkauksen syystä. Mikäli koiralla esiintyi leikkauksen jälkeen komplikaatioita, kerättiin tiedot tehdyistä jatkotutkimuksista, löydöksistä ja mahdollisesta uudesta kirurgisesta toimenpiteestä. Tutkimuksen potilailla yleisin leikkauksen syy oli vierasesine (79,9 %). Leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita esiintyi 29,3 %:lla potilaista. Yleisin komplikaatio oli ileus, jota esiintyi 13,8 %:lla ja toiseksi yleisin oli vatsakalvontulehdus, joka todettiin 10,3 %:lla potilaista. Tutkimuksen potilaista 10,3 % kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Kuolleista potilaista kolme lopetettiin leikkauksen jälkeen ennen kotiutusta, kaksi lopetettiin vatsakalvontulehduksen vuoksi ja yhden potilaan tiedot eutanasian syystä olivat puutteelliset. Tutkimuksen hypoteesina oli ohutsuolen kirurgian jälkeisen kuolleisuuden olevan samaa luokkaa mitä se on ollut kansainvälisissä tutkimuksissa. Tutkimuksen tulos vastasi hyvin hypoteesia. Aiemmissa tutkimuksissa kuolleisuus on vaihdellut 9,6 - 23,3 % välillä. Tutkimuksessa havaittiin lineaarisen vierasesineen ja voimakkaan kuivumisen olevan merkitsevästi yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Kun kaikkia komplikaatioita tarkasteltiin yksittäisenä muuttujana, todettiin komplikaatioille altistavana tekijänä eläimen shokkitila ennen leikkausta. Komplikaatioita saaneilla potilailla oli merkitsevästi lyhyempään kestäneet oireet, korkeampi hematokriitti ja alhaisempi ruumiinlämpö. Yliopistollisessa eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgiset toimenpiteet tehdään pääsääntöisesti samalla tavalla kirurgista riippumatta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Yliopistollisessa Eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgian jälkeisten haavavuotojen määrän ja kuolleisuuden olevan samantasoisia kuin mitä ne ovat olleet kansainvälisissä tutkimuksissa.
  • Söderlund, Ella (Helsingfors universitet, 2011)
    Lemmikinomistajien hoitomyönteisyys ja eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, sekä potilasmäärien kasvu on mahdollistanut nivelsairauksien eri hoitomuotojen tutkimuksen ja kehityksen. Kirurgisia hoitoja on kehitetty entisestään ja artroskopia, eli nivelen tähystys, on yleistynyt nivelsairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. Artroskopialla voidaan hoitaa nykytekniikan avulla myös pieniä koiria ja pienempiä niveliä. Artroskopiaa voidaan käyttää epäiltäessä nivelsairautta kliinisten tai röntgenologisten löydösten perusteella. Nivelsairauden kliinisiä oireita ovat ontuminen, kipu, nivelkapselin laajeneminen, nivelen turvotus, nivelen krepitaatio eli rahina, nivelen löysyys sekä nivelen paksuneminen. Röntgenologisia löydöksiä ovat lisääntynyt nivelneste, nivelkapselin paksuuntuminen, luupiikkien muodostuminen, niveltilan kapeneminen ja nivelen osittainen sijoiltaanmeno. Tähystyksellä diagnosoitavia ja hoidettavia sairauksia ovat osteokondroosi, nivelkierukoiden vauriot, rappeutumista aiheuttavat nivelsairaudet, synoviitti eli nivelkalvon tai nivelen tulehdus sekä kasvaimet. Lisäksi tähystystä voidaan käyttää koepalan ottoon nivelkapselista tai bakteerien aiheuttamien niveltulehdusten huuhteluissa. Tähystyksen etuja ovat tähystimen suurentavasta vaikutuksesta aiheutuva parempi näkyvyys ja lisääntynyt diagnostinen tarkkuus. Lisäksi tähystämällä on mahdollista tutkia niveltä varhaisessa vaiheessa, jolloin tarpeeton avaus voidaan välttää, mikäli nivelessä ei olekaan muutoksia. Tähystimen pieni koko mahdollistaa myös pienet viillot leikkausalueelle, jolloin vähemmän hermopäätteitä vahingoittuu ja kudosvauriot ovat vähäisempiä verrattuna avoimeen kirurgiaan. Tämä mahdollistaa operoidun raajan käytön aikaisemmin, mikä osaltaan edesauttaa toipumista. Tähystyksellä saadaan myös lyhennettyä operaatioaikaa, jonka seurauksena anestesia-aika ja sen myötä mm. infektioriski pienenevät. Tähystys onkin erinomainen valinta hoidettaessa useampia niveliä yhtä aikaa. Artroskopian haittapuoleksi voidaan laskea kalliit instrumentit. Tähystyslaitteet ovat myös hyvin herkkiä vahingoittumaan, joten niiden käsittely vaatii suurta huolellisuutta. Aloittelevalle kirurgille tähystysleikkaukset voivat olla hankalia, sillä tähystäminen vaatii hyvää koordinaatiokykyä. Kokemuksen lisääntyminen myös vähentää operaatioaikaa huomattavasti. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran viiden suurimman nivelen (kyynärnivel, olkanivel, lonkkanivel, polvinivel ja kinnernivel) anatomiaan, artroskopiaan ja yleisimpiin artroskopialla hoidettaviin nivelsairauksiin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen keskeinen tutkimustieto koiran suurimpien nivelten artroskopiasta sekä artroskopialla hoidettavista nivelsairauksista.
  • Helenius, Niina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä koiran välilevysairauden etiologiaan ja patogeneesiin sekä koota jo olemassa olevasta tiedosta yksiin kansiin helposti käytettävä tietopaketti. Lisäksi tämän työn tarkoituksena on kuvata akupunktion käyttöä koiran välilevysairauden hoidossa sekä selvittää millaisia hoitotuloksia akupunktiolla on mahdollista saavuttaa koiran välilevysairauden hoidossa. Välilevysairaus on yleinen neurologisten toimintahäiriöiden aiheuttaja koirilla. Tunnetumpi nimitys koiran välilevysairaudelle Suomessa on "mäyräkoirahalvaus", joka johtuu välilevysairauden suuresta esiintyvyydestä nimenomaan mäyräkoirilla. Kondrodystrofisilla koiraroduilla, kuten mäyräkoiralla, välilevyjen rappeutuminen on perinnöllistä ja alkaa jo varhain. Välilevyjen rappeutuminen, joka altistaa välilevysairaudelle, on ikääntymiseen liittyvä normaali ilmiö. Täten onkin luonnollista, että vanhoilla koirilla esiintyy välilevyn rappeutumisesta johtuvia sairauksia enemmän kuin nuorilla koirilla. Välilevysairaudessa välilevyt rappeutuvat ja tyräytyvät selkäydinkanavaan. Tyräytymisen johdosta selkäydin joutuu puristuksiin ja saattaa vaurioitua, mistä aiheutuu kipua ja neurologisia puutosoireita. Välilevyn tyräytymisen kliiniset oireet riippuvat osittain siitä, missä selkärangan alueella tyräytyminen tapahtuu. Välilevysairauden nimeäminen onkin tehty sen mukaan, missä kohden selkärankaa välilevyn tyräytymisestä johtuva puristus aiheuttaa kliinisiä oireita. Yleisin paikka koiran välilevysairaudelle on rinta-lannerangan liittymäkohta, jossa tapahtuu noin 85 % kaikista koirien välilevyn tyräytymisistä. Tämän alueen välilevysairaudesta käytetään nimitystä TLDD eli thoracolumbar disc disease. Välilevyn tyräytymisen kliiniset oireet riippuvat myös siitä, millä tavalla tyräytyminen tapahtuu. Kondrodystrofisilla koiraroduilla esiintyy enemmän Hansen tyyppi I tyräytymisiä verrattuna ei-kondrodystrofisiin koirarotuihin. Kyseisessä tyräytymisen muodossa nucleus pulposus purkautuu repeytyneen annulus fibrosuksen läpi selkäydinkanavaan. Kliinisten oireiden vakavuus riippuu tyräytyneen välilevymateriaalin määrästä, siitä nopeudesta ja voimasta, jolla tyräytyminen tapahtuu sekä selkäytimeen kohdistuvan puristuksen kestosta. Sopivan hoitomenetelmän valintaan vaikuttavat sekä eläinlääkärin ammattitaito ja kokemus että koiran omistajan oma näkemys asiasta ja hänen taloudellinen tilanteensa. Akupunktio, jota on käytetty koiran välilevysairauden hoidossa menestyksekkäästi jo pitkään, on varteenotettava vaihtoehto leikkaushoidon ja muiden konservatiivisten hoitojen rinnalla. Ammattitaitoisen henkilön suorittamana akupunktio on tehokas ja turvallinen hoitomuoto. Akupunktio ei kuitenkaan ole mikään yleisratkaisu välilevysairauden hoitoon, vaan silläkin on rajoituksensa. Tietylle potilasryhmälle, ryhmän IV koirille, leikkaus on ensisijainen hoitovaihtoehto eikä tällöin pitäisi tuhlata aikaa akupunktion kokeilemiseen. Erittäin tärkeää ennen akupunktiohoidon aloittamista onkin varmistua tarkasta diagnoosista sekä huomioida neurologisten puutosten aste. Tämän kirjallisuuskatsauksen välilevysairauden etiologiasta ja patogeneesista muodostui yhtenäinen, helposti luettava tietopaketti, jota voisi käyttää hyödyksi kliinisen työn tukena koiran välilevysairauden hoidossa. Akupunktiohoidot soveltuvat koiran välilevysairauden hoitoon ryhmissä I-III sekä leikkauksen kivunhoidon tukena. Akupunktiota ja muita koiran välilevysairauden hoitovaihtoehtoja pitäisi päästä vertailemaan enemmän, jotta akupunktio koiran välilevysairauden hoidossa saisi enemmän jalansijaa. Sillä akupunktio todella toimii.
  • Huttunen, Anne (Helsingfors universitet, 2015)
    Maksashuntti on oikovirtaussuoni, joka ohittaa maksakudoksen joko ekstrahepaattisesti eli maksan ulkopuolella tai intrahepaattisesti eli maksakudoksessa. Ruoansulatuskanavasta maksaan virtaava veri ohittaa maksakudoksen shunttisuonta pitkin, jolloin elimistöön kertyy haitallisia aineenvaihduntatuotteita. Maksahunttipotilaiden tyypillisiä oireita ovat lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, ripulointi, käytösmuutokset sekä kohtaukset. Työssä keskitytään ekstrahepaattisiin shuntteihin. Maksashunttipotilaiden tukihoitoon käytetään laktuloosia ja proteiinirajoitteista ruokavalioita sekä tarvittaessa mikrobilääkettä. Maksashunttipotilaiden ensisijainen hoito on oikovirtaussuonen sulkeminen kirurgisesti. Ennen leikkaushoitoa potilaan tilan on oltava riittävän vakaa. Shunttisuonen kirurginen sulkeminen voidaan toteuttaa usealla eri tekniikalla. Sulkutavasta riippuen shunttisuoni pyritään sulkemaan joko täydellisesti tai osittain. Tutkimusten mukaan shunttisuonen kirurgisen sulkemisen jälkeen potilaan ennuste on parempi kuin pelkällä tuki- ja lääkehoidolla. Maksashunttipotilaiden toipumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä on tehty useita tutkimuksia. Suurimmassa osassa tutkimuksissa koiran toipumista on kuitenkin arvioitu lähinnä haastattelemalla omistajia koiriensa voinnista. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli kerätä yhteen kirjallisuudesta löytyviä tietoa ekstrahepaattisten maksashunttipotilaiden oireista, diagnosoinnista, hoidosta sekä toipumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimusosiossa kerättiin tietoa Yliopistollisen eläinsairaalan potilastietojärjestelmästä vuosina 2006–2013 leikatuista potilaista, joilta oli korjattu ekstrahepaattinen maksashuntti. Hypoteesina oli, että potilaat ovat pääosin toipuneet leikkauksesta hyvin. Tutkimukseen osallistui 59 koiraa. Potilasmateriaalissa olivat yliedustettuina pienikokoiset rodut, joista yleisimmät rodut olivat kääpiösnautseri (13,6 %), valkoinen länsiylmäänterrieri (8,5 %), bichon frise (6,8 %) ja kääpiöpinseri (6,8 %). Potilaiden keskimääräinen ikä leikkaushetkellä oli 16,7 kuukautta. Uroksia oli 59,3 % ja naaraita 39,0 %, lisäksi mukana oli yksi steriloitu naaras (1,7 %). Lähetepotilaita oli 66,1 %. Tyypillisiä oireita potilailla olivat lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, väsymys ja eriasteiset käytösmuutokset. Kahden viikon sisällä leikkauksesta kuoli tai jouduttiin lopettamaan potilaista 8,7 %. Kolmen kuukauden seuranta-ajan jälkeen kuolleisuus oli 10,5 %. Omistajien kertoman mukaan 64,9 % potilaista toipui leikkauksen jälkeen oireettomaksi tai lähes oireettomiksi. Seerumin sappihappopitoisuudet olivat kuitenkin koholla kolmen kuukauden seuranta-ajan jälkeen 59,5 %:lla potilaista. Tulokset noudattelevat pääosin aiempia tutkimuksia ja kirjallisuustietoja. Jatkotutkimuksina potilasmateriaalista olisi tehtävä tilastollinen analyysi, jossa selvitettäisiin eri tekijöiden vaikutusta elinajanodotteeseen. Iho-oireita kuten kutinaa ja karvanlähtöä raportoitiin 18,6 % potilaista. Iho-oireita ei ole kuvattu kirjallisuudessa liittyväksi maksashuntteihin, mutta tätä asiaa olisi varmasti hyödyllistä selvittää. Potilaista 89,8 % sai ennen leikkausta suun kautta mikrobilääkettä. Kaikki maksashunttipotilaat eivät tarvitse mikrobilääkehoitoa, joten mikrobilääkeresistenssitilanteen takia olisi hyvä harkita tarkkaan mikrobilääkkeen käyttötarve potilaskohtaisesti.
  • Seikkula, Tiina (Helsingfors universitet, 2010)
    Etummaisen ristisiteen repeämä on yleisin koirien ortopedisistä ongelmista ja ontuman aiheuttajista. Koirilla etummaisen ristisiteen repeämää hoidetaan joko konservatiivisesti tai kirurgisesti. Leikkausmenetelmät jaetaan yleisesti kolmeen ryhmään; nivelensisäiset, nivelenulkoiset sekä ns. luunkatkaisumenetelmät. Fysioterapian käyttö on viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt erityisesti koirien ortopedisten sairauksien hoidossa ja kuntoutuksessa, mutta siltikään koulutetun fysioterapeutin tekemää tutkimusta ei ole hyödynnetty sairauksien diagnosoinnissa tai hoitotulosten arvioimisessa. Tieteellisiä julkaisuja, joissa fysioterapeuttisia menetelmiä olisi käytetty osana ristisidevammojen hoitotulosten arviointia, on vain muutamia. Tutkimuksen tavoitteena oli vertailla pitkällä aikavälillä ristisideleikattujen koirien kuntoutumista eri leikkausmenetelmiä vertaillen. Näissä syventävissä opinnoissa keskityttiin fysioterapeuttiseen tutkimukseen. Tavoitteena oli arvioida ristisideleikattujen koirien kuntoutumista fysioterapeuttisen tutkimuksen avulla, verrata leikattujen koirien tuloksia terveiden kontrollikoirien tuloksiin sekä vertailla eri leikkausmenetelmillä leikattuja koiria toisiinsa. Hypoteesina oli, että fysioterapeuttinen tutkimus soveltuu ristisideleikkausten hoitotulosten arviointiin ja että fysioterapeuttisessa tutkimuksessa havaitaan eroja ristisideleikattujen koirien ja kontrollikoirien välillä. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Yliopistollisen Eläinsairaalan ja viiden yksityisen eläinlääkäriaseman kanssa. Omistajakyselyn perusteella 42 kpl 1-4 vuotta aiemmin ristisideleikattuja koiria kutsuttiin tutkimuskäynnille. Koirille suoritettiin tutkimuskäynnillä yleistutkimus, ortopedinen tutkimus, fysioterapeuttinen tutkimus, voimalevytutkimus, röntgenkuvaus rauhoituksessa sekä perusverinäytetutkimus. Fysioterapeuttisen tutkimuksen suoritti eläinten fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti. Fysioterapeuttinen tutkimus sisälsi koirien takaraajojen liikkeiden ja käytön arvioinnin, painonvarauksen arvioinnin käsin tunnustelemalla ja elektronisten vaakojen avulla sekä aktiivisen ja passiivisen liikelaajuuden mittaukset polvista ja kintereistä. Tutkimuksissa 21 koiralla havaittiin ristisideleikatun jalan lisäksi merkittäviä nivelrikkomuutoksia muissa nivelissä, lannerangassa tai lanne-ristiluuliitoksen alueella. Nämä koirat jouduttiin sulkemaan pois tutkimuksesta liikkeiden arvioinnin, aktiivisen liikelaajuuden ja painonvarauksen osalta. Tutkimuksessa saavutettiin tilastollisesti merkitseviä eroja ristisideleikattujen koirien ja terveiden kontrollikoirien välillä polvi- ja kinnernivelten passiivisten liikelaajuuksien mittauksessa. Ristisideleikatussa jalassa polvi- ja kinnernivelen koukistuksessa goniometriatulokset olivat suurempia kuin terveessä jalassa (p=0,001). Lisäksi leikatussa jalassa polvinivelen ojennuksessa goniometriatulokset olivat alhaisempia kuin terveessä jalassa (p=0,001). Eroja havaittiin myös takaraajojen liikkeissä, aktiivisessa liikelaajuudessa sekä elektronisilla vaaoilla mitatuissa takaraajojen painonvarauksissa, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Raajan käytössä ja käsin tunnustellussa takaraajojen painonvarauksessa tutkimustulokset olivat vaihtelevia. Eri leikkausmenetelmien vertailu keskenään ei onnistunut luotettavasti liian alhaisen otoskoon vuoksi. Tutkimuksen perusteella voidaan suositella fysioterapeuttista tutkimusta ristisideleikkausten seuranta- ja vertailututkimuksiin tutkimusmenetelmäksi. Erityisesti elektronisilla vaaoilla mitattu painonvaraus ja aktiivinen ja passiivinen liikelaajuus ovat tämän tutkimuksen perusteella suositeltavia fysioterapeuttisen tutkimuksen osa-alueita.
  • Ylhäinen, Anna (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielman tavoitteena on kirjallisuuskatsauksen avulla koota yhteen koirien perineaalityrän taustoja, oireita, diagnosointia ja hoitoa. Hoitovaihtoehtojen osalta esitellään erilaisia kirurgisia menetelmiä, sekä niiden etuja ja haittoja. Perineaalityrään sairastuvat potilaat ovat lähes poikkeuksetta uroskoiria. Sairauden tausta on huonosti tunnettu, mutta eturauhasen erittämän relaksiinin epäillään olevan osasyyllinen lantion välipohjan lihasten surkastumiseen. Perineaalityrässä vatsaontelon sisältöä (yleisimmin rasvaa, mutta joskus myös elimiä) työntyy lantion välipohjan lihasten läpi lantio-ontelon ulkopuolelle. Perineaalityrä aiheuttaa yleisimpänä oireena erilaisia ulostusvaikeuksia. Elinten tyräytyminen voi aiheuttaa virtsatie- tai suolitukoksen. Yleisin syy eläinlääkärin vastaanotolle hakeutumiseen on omistajan huomaama ulospäin näkyvä turvotus peräaukon seudulla. Diagnoosi perustuu kliiniseen yleistutkimukseen ja peräsuolen kautta tunnusteluun. Perineaalityrän hoito on tyrän kirurginen korjaus. Tyräleikkauksen yhteydessä suositellaan koiran kastraatiota, mikäli potilasta ei ole kastroitu aiemmin. Perineaalityrän korjausmenetelmiä on useita erilaisia, joista kaikkien tarkoituksena on saada lantion välipohjan lihasten tuki ennalleen. Perinteisessä menetelmässä tyräportin reunat yksinkertaisesti ommellaan yhteen. Yleisimmin käytetty menetelmä on sisemmän peittäjälihaksen kielekesiirre, joskin myös muiden lihasten kielekesiirteitä on kirjallisuudessa esitelty. Istutteina voidaan käyttää eläimen omaa peitinkalvoa, sian kudoksista tuotettua istutemateriaalia tai polypropyleeniverkkoa. Myös vatsaontelon elinten kiinnitystä vatsaontelon seinämään on käytetty estämään elinten tyräytyminen. Komplikaatioiden ja uusiutumisen riski vaihtelee käytetystä leikkaustekniikasta riippuen. Yleisin komplikaatio on haavatulehdus, jota pyritään välttämään hyvällä leikkaushygienialla ja peräaukon sulkemisella leikkauksen ajaksi ulosteen valumisen välttämiseksi. Yleisimmin käytetyllä sisemmän peittäjälihaksen kielekesiirteellä uusiutumisen todennäköisyys on 0–36 %. Pääsääntöisesti ennuste koiran kannalta perineaalityräleikkauksen jälkeen on hyvä.
  • Ollila, Katri (Helsingfors universitet, 2015)
    Kondrodystrofisilla koirilla on lyhyet ja raskaat raajat. Eturaajat tyypillisesti taipuvat, kaareutuvat tai raajan alaosat kääntyvät ulospäin. Kondrodystrofisia rotuja ovat muun muassa mäyräkoira ja basset hound. Kondrodystrofisilla koiraroduilla on tavattu kyynärluun distaalisen kasvulevyn ennenaikaista sulkeutumista (PCDUP). Tästä ajankohtaisesta aiheesta oleva materiaali on hajanaista. Näin ollen oli tarpeen perehtyä ongelmakokonaisuuteen, jossa selvitetään PCDUP:in etiologia, patogeneesi, diagnoosi, hoito ja ennuste kondrodystrofisilla roduilla. Raajojen pitkät luut kehittyvät rustonsisäisen luutumisen kautta. Kondrodystrofisilla roduilla rustonmuodostumisen määrä rustonsisäisessä luutumisessa on vähäisempi. Kondrodystrofisilla roduilla on ylimääräinen kopio, niin sanottu retrogeeni, FGF4-proteiinia koodaavasta geenistä, jonka arvellaan vaikuttavan pitkien luiden kasvuun. Värttinä- ja kyynärluu muodostavat kyynärvarren. Värttinäluussa on distaalinen ja proksimaalinen kasvulevy, jotka yhdessä saavat aikaan värttinäluun pituuskasvun. Myös kyynärluussa on distaalinen ja proksimaalinen kasvulevy. Kyynärluu kasvaa kyynärnivelen distaalipuolelta ainoastaan distaalisesta kasvulevystä. Sekä värttinä- että kyynärluun kasvunopeuksien tulee pysyä toisiinsa nähden tasapainossa, jotta niiden yhdessä muodostama kyynärnivelen nivelpinta pysyisi tasaisena. PCDUP:issa kyynärluun distaalinen kasvulevy sulkeutuu ennenaikaisesti ja kyynärluun kasvu tyrehtyy värttinäluun jatkaessa kasvamista. Ilmiötä on raportoitu muun muassa basset houdeilla, welsh corgeilla ja skyenterriereillä. PCDUP:in on osoitettu assosioituvan kondrodystrofiaan. Skyenterriereillä sen arvellaan olevan resessiivisesti periytyvä, mutta vaihtelevasti ilmennetty piirre. PCDUPI:illa on vaikutuksia kyynärpäähän ja -varteen. Kyynärluuhun nähden liian pitkä värttinäluu kaareutuu kraniaali- ja mediaalisuuntaan, jolloin raajan asento muuttuu valgus-asennoksi. Liian pitkä värttinäluu myös kiertyy lyhyen kyynärluun ympärille aiheuttaen raajan kiertymisen ulospäin. Lisäksi olka-kyynärnivelen nivelrako laajenee, jolloin seurauksena on kyynärnivelen inkongruenssi eli osien keskinäinen yhteensopimattomuus. Inkongruenssi aiheuttaa nivelrikkoa. Kliinisiä oireita ovat puolestaan kipu, ontuminen, valgus-asento, kyynärvarren kaareutuminen mediaali- ja kraniaalisuuntaan, kyynärvarren kiertyminen ulospäin sekä etujalkojen liike, jossa kyynärpää pysyy suorana ja raajan koukistus ja ojennus tuotetaan pelkästään olkapäästä. Inkongruenssi voidaan havaita joko röntgen-, tietotokonetomografia- tai magneettikuvista. PCDUP ja siitä johtuva inkongruenssi hoidetaan kirurgisesti ja leikkaus tulisi tehdä mahdollisimman aikaisin, jotta vakavalta nivelrikolta voitaisiin välttyä. Inkongruenssin hoidossa tällä hetkellä vallitseva käytäntö on kyynärluun kaksoisvino osteotomia, jossa kyynärluun proksimaaliosaan tehdään vino sahauslinja kaudoproksimaalisesta kraniodistaalisesti ja proksimolateraalisesta distomediaalisesti. Osteotomian jälkeen kyynärluun annetaan vapaasti hakea uusi paikkansa. Valitettavasti tekniikan pitkäaikaisista hyödyistä ja ennusteeseen vaikuttavista tekijöistä ei ole toistaiseksi julkaisuja. Värttinäluun asentoa voidaan korjata värttinäluun osteotomialla. Kirjallisuudessa on kuvattu lukuisia eri osteotomia- ja kiinnitystekniikoita. Lähes kaikista näistä tekniikoista on raportoitu kohtalaisia tai hyviä hoitotuloksia myös kondrodystrofisilla koirilla. Näissä tekniikoissa nivelrikon kehittymis- ja etenemisennusteeseen vaikuttaa ennen leikkausta kliinisesti havaittavista asioista pääasiassa inkongruenssi ja valgus-asennon voimakkuus.
  • Karvinen, Irina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa kartoitettiin suomalaisten lemmikkikanien suolistoloistilannetta. Tällaista tutkimusta ei tiettävästi ole aiemmin tehty Suomessa. Tutkimuksen kirjallisuusosuudessa on esitelty kaneilla yleisimmin esiintyviä suolistoloisia erityisesti keskittyen lemmikkikaneihin. Lemmikkikaneilla tehtyjä tutkimuksia on kansainvälisestikin vielä vähän verrattuna villi- ja laboratoriokaneihin. Kirjallisuuskatsaukseen valittiin esiteltäviksi seuraavat kanien suolistoloiset: Eimeria spp, Crytospordium spp, Passalurus ambiguus, Trichuris leporis, Trichystrongyloides retotaeformis, Cittataenia spp, ja Taenia pisiformis. Tutkimusosuudessa tutkittiin ulostenäytteitä McMaster-tekniikalla 159 kappaletta, näistä useamman kanin yhteisnäytteitä oli 11 kpl. Näytteistä Eimeria spp. eli kokkidipositiivisia oli 22,5%:a ja kihomatopositiivisia (Passalurus ambiguus) 4,4%:a. Muita loisia (Trichuris leporis) löytyi vain yhdeltä kaneilta. Kokonaisloisprevalenssi tässä tutkimuksessa oli 24,5%. Riskitekijöiksi kokkidi-infektiolle tässä tutkimuksessa todettiin monikanitalous (eli yli 3 kania taloudessa), p-arvo = 0,002. Riskitekijät, jotka korreloivat monikanitalouden kanssa olivat kanin hankinta kasvattajalta, jalostuskäyttö, nuori ikä, talouden muut eläimet, ulkoilu sekä se, ettei kania oltu lääkitty, steriloitu/kastroitu, eikä hoidettu eläinlääkärissä. Ulkoa kerätyt luonnonkasvit toimivat tässä tutkimuksessa loisinfektiolta suojaavana tekijänä. Selkeää syytä tähän ei löydetty, mutta luonnonkasveja syövät kanit poikkevat ehkä hoidoltaan muiltakin osin niistä kaneista, joille ei luonnonokasveja annettu ravinnoksi. Rutiininomaiset loislääkitykset lemmikkikaneille eivät ole tämän tutkimuksen perusteella tarpeellisia, mutta erityisesti isoissa kaniloissa olisi hyvä säännöllisesti tarkkailla loistilannetta. Mikäli tarvetta loishäädölle ilmenee, on lääkityksen lisäksi huolehdittava myös hygieniasta ja ympäristön puhdistuksesta, etteivät kanit uudelleen infektoidu.