Browsing by Subject "Sociologi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 549
  • Takala, Tuija (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman aiheena on keikkatyö, joka luokitellaan epätyypilliseksi työsuhteeksi. Keikkatyö tarkoittaa lyhytaikaista vuokratyösuhdetta. Tutkielmassa tarkastellaan keikkatyötä tekevien naisten kokemuksia: millaisia käytäntöjä työn tekemiseen liittyy ja millaisena keikkatyöntekijät kokevat oman asemansa työyhteisöissä. Lisäksi tarkastellaan, millaisena keikkatyön merkitys näyttäytyy naisten elämänkulussa. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti luokittelemalla ja teemoittelemalla. Haastatteluaineiston luokittelussa ja teemoittelussa käytettiin Atlas.ti -ohjelmaa sekä Word -ohjelmaa. Analyysin myötä kokemukset sijoittuvat kuuden eri teeman alle. Teemat ovat ammatillisuus, käytäntö, työyhteisö, elämäntilannetekijät, elämänhallinta sekä yhteiskunnalliset tekijät. Analyysiä jatkettiin kolmen jälkimmäisen teeman pohjalta keskittyen keikkatyön merkitykseen elämänkulussa. Analyysi muotoutui lopulta teemojen ja aiemman tutkimuksen pohjalta. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että keikkatyöntekijöiden kokemukset ovat vaihtelevia. Keikkatyöntekijän poikkeuksellinen kolmikantainen työsuhde vaikuttaa sekä työehtoihin että työnkuvaan. Vaihtelevat työympäristöt aiheuttavat haasteita vastuun ja ammatillisen kehittymisen suhteen. Toisaalta keikkatyön jatkumattomuus voi edistää hyvinvointia. Tulokset osoittavat myös sen, että työverkostot ovat ratkaisevassa asemassa keikkatyössä. Verkostot auttavat myös vähentämään työnhausta aiheutuvaa epävarmuutta. Keikkatyöntekijöiden sosiaalisia suhteita tarkasteltiin tunnetyön, sosiaalisen vaihdon, roolin ja stigman käsitteiden kautta. Tulokset osoittavat, että keikkatyöntekijä on usein ulkopuolinen työyhteisössä. Ulkopuolisuus ilmenee muun muassa epätasa-arvoisen sosiaalisen vaihdon kautta. Asemarooli voi vaikeuttaa työn tekemistä sekä korostaa keikkatyöntekijän ulkopuolista asemaa. Odotukset keikkatyöntekijää kohtaan vaihtelevat, mutta keikkatyöhön liitetään usein negatiivisia ennakko-oletuksia. Tulokset osoittavat, että keikkatyön merkitys elämänkulussa vaihtelee. Mallitarinat tuovat esiin, että keikkatyön merkitys näyttäytyy kolmella tavalla: taloudellisen toimeentulon lähteenä, opiskeluun ja työelämään liittyvissä siirtymissä sekä vapaavalintaisena työn muotona. Keikkatyön aloittamisen helppous voi auttaa vaikeassa elämäntilanteessa, jolloin töitä pitää saada nopeasti. Elämänkulkuun voi sisältyä useita muutoksia opinnoista työhön tai työstä opintoihin siirryttäessä, jolloin keikkatyö voi tarjota väliaikaisen työn siirtymävaiheissa. Keikkatyö voi olla myös valittu tapa tehdä työtä. Keikkatyön joustavuus nousee tällöin tärkeään asemaan, koska työmäärän voi valita omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Tulokset osoittavat, että keikkatyöhön liitetään ennakkoluuloja, jotka vaikuttavat keikkatyöntekijöiden kokemuksiin. Keikkatyöntekijöiden elämäntilanteet, työntekoon liittyvät syyt sekä mahdollisuudet vaikuttaa työtilanteeseensa vaihtelevat, joten vallalla olevia käsityksiä heikossa työmarkkina-asemassa olevista keikkatyöntekijöistä olisi muokattava. Käyttäjäyritysten kannattaisi parantaa puutteellisia käytäntöjä sekä muuttaa asenteita keikkatyöntekijöitä kohtaan. Henkilöstövuokrausyritykset voivat omalta osaltaan vaikuttaa keikkatyöntekijöiden asemaan puuttumalla esiin nouseviin ongelmiin sekä kehittämällä toimintaa keikkatyöntekijöiden palautteen pohjalta.
  • Jalolahti, Vilma (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan 30-vuotiaiden kaupungissa asuvien yksineläjien kokemuksia elämäntilanteestaan ja kumppanin etsinnästä. Aihe on kiinnostava, koska yksinasuminen on Suomessa ja kansainvälisesti yleistynyt viime vuosina ja suurissa kaupungeissa jo noin puolet asuinkunnista on yhden hengen asuinkuntia. Lukuisat aiemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että perhe ja parisuhde ovat edelleen ihmisille keskeisiä hyvinvointia tuottavia asioita ja niitä toisaalta pidetään edelleen normatiivisina osina tavallista elämänkulkua. Tavoitteenani on selvittää, millaisia kokemuksia ja vaikutuksia arkeen yksin eläminen tuottaa ikävaiheessa, jossa tyypillisesti yhä useampi virallistaa parisuhteensa ja saa lapsia. Tutkielman aineisto koostuu 16:sta 30–35-vuotiaan yksinelävän naisen ja miehen teemahaastattelusta, joita analysoin sisällönanalyyttisesti. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii ensisijaisesti yksilöllistymisteesi, jossa nojaudun pitkälti Ulrich Beckin ja Elisabeth Beck-Gernsheimin sekä Anthony Giddensin kirjoituksiin. Hyödynnän analyysissani myös elämänkulkuun ja rakkauden monitahoiseen luonteeseen liittyvää kirjallisuutta. Tutkielman keskeisiä tuloksia olivat muun muassa, että yksin eläminen 30-vuotiaana koetaan vastentahtoiseksi, koska elämältä toivottaisiin jo sitoutumista ja pysyvyyttä. Yksinäisyyttä koettiin erityisesti viikonloppuisin, iltaisin ja juhlapyhinä. Läheissuhteet rakentuivat tyypillisesti lapsuudenperheen ja ystävien varaan. Ystävien perheellistymisen katsottiin vaikuttaneen ystävyyssuhteisiin etäännyttävästi, mikä etenkin naisilla johti saman elämäntilanteen jakavien vertaisten seuraan hakeutumiseen. Suhtautuminen vapauteen oli kahtiajakautunutta: toisaalta riippumattomuutta muista arvostettiin, mutta toisaalta vapaus saattoi yhdistyä negatiivisesti yksinäisyyteen ja irrallisuuteen. Tiettyjen asioiden tekeminen yhdistyi haastateltavilla vahvasti parisuhteeseen, minkä takia niiden tekemistä yksin välteltiin. Kumppanin etsimisessä ja puheessa ihannekumppanista yhdistyi niin ajatuksia romanttisesta rakkaudesta, aviorakkaudesta kuin järkiperustein tehtävistä valinnoistakin. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että lisääntyneestä elämänkulkujen suunnittelusta ja valinnaisuudesta huolimatta elämäntapahtumien normit vaikuttavat yksineläjien kokemuksiin elämäntilanteestaan. Rakkaus säilyy modernin ajan keskeisenä rakennuspalikkana ja vaikeasti ratkaistavissa olevana mysteerinä.
  • Lundén, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan lasten tapoja ymmärtää globaaleja tapahtumia, tapaa, jolla he saavat tietoa näistä ja sitä, kuinka merkityksellisinä lapset pitävät tietoa tapahtumista oman arkielämänsä ulkopuolella. Tutkielmaa taustoittaa ajatus teknologian ja digitaalisen median kasvaneesta roolista yhteiskunnassa ja sen vaikutuksista tiedon leviämiseen. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosialisaatio-teorioita sekä Herbert Blumerin kehittämä symbolisen interaktionismin teoriaa, jonka mukaan yksilö ymmärtää ja luo merkityksiä asioille aina sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla. Sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla yksilö peilaa omia käsityksiään oman sosiaalisen yhteisönsä merkityksenantoihin ja näin mukauttaa omat tapansa ajatella yhteisönsä tapojen mukaisesti. Tutkielman tavoitteena on teoreettisen viitekehyksen ja aineiston avulla saada tarkempi käsitys lasten globaalitietoisuudesta sekä tavoista, joilla se muodostuu. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisia metodeja hyväksi käyttäen. Tutkielman aineisto on kerätty keväällä 2017 ja se koostuu kuudesluokkalaisten oppilaiden globaalikasvatustuntien havainnoinnista sekä ryhmähaastatteluista. Ryhmähaastatteluissa käsitellään sekä globaalikasvatustunnin aiheita että haastatellaan oppilaiden näkemyksiä globaaleista tapahtumista, tiedon muodostumisesta sekä merkityksellisyydestä lasten omasta näkökulmasta. Yhteensä haastatteluihin osallistui 21 oppilasta. Aineisto on analysoitu kollektiivisesti tuotettuna kulttuurituotteena, joka kuvastaa lasten omaa pienoiskulttuuria. Tutkielman tulosten mukaan 12-vuotiaille ”globaali” käsitteenä on jokseenkin vaikeasti ymmärrettävissä, mutta heillä on kuitenkin tietoa useista aineiston keruun aikana vaikuttaneista globaaleista tapahtumista, kuten ilmastonmuutos, terrori iskut, Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Pyydettäessä he osasivat myös pohtia globaalien tapahtumien syy-seuraussuhteita. Tietoa globaaleista tapahtumista tuli ennen kaikkea digitaalisen median ja ikätovereiden kautta. Aikuisten rooli – esimerkiksi kotona tai koulussa – oli lasten näkökulmasta hyvin pieni. Lapset kokivat, että heidän tulisi saada tietoa globaaleista tapahtumista, mutta he samalla he kokivat pystyvänsä itse hankkimaan kaiken tarpeellisen tiedon. Tutkielman johtopäätösten mukaan lasten globaalitietoisuus muodostuu ikätovereiden ja digitaalisen median avulla, ja ne ovat samalla lasten näkökulmasta kaikkein oleellisimpia tiedonähteitä. Lapset pohtivat globaaleja tapahtumia koskevaa tietoa omasta tietokulttuuristaan käsin, ja he eivät koe aikuisten roolia tämän tiedon muodostumisessa merkityksellisenä. Median ja ikätovereiden eli oman tietokulttuurinsa kautta lapset kuulevat globaaleista tapahtumista ja muodostavat käsityksensä tiedon merkityksellisyydestä. Oman tietokulttuurinsa ansiosta lapsille on kehittynyt kyky vuorovaikutustilanteissa pohtia syitä globaalien tapahtumien takana sekä asettua toisen asemaan.
  • Saarela, Eppu (Helsingin yliopisto, 2017)
    Suomalaisen ravintolatutkimuksen valtavirta on keskittynyt kuvaamaan yökerhoa viiteryhmien elämäntapojen ja heidän elämässään laajemmin vaikuttavien arvo-orientaatioiden kautta, jotka ovat perustuneet viiteryhmän sosioekonomiseen luokka-asemaan ja kulttuurisiin itseidentifikaatioihin. Yökerhon sisällä tapahtuvat asiat on nähty viiteryhmien ominaisuuksien konkreettisina heijastumina tai ravintolan funktioina suomalaisessa yhteiskunnassa. Uusimmassa ravintolatutkimuksessa yökerho on yksi ravintolan tyyppi, jossa on tarkoitus bilettää eli pitää hauskaa nuorille, kaupungissa asuville aikuisille tärkeällä ja ilmaisuvoimaisella tavalla. Yökerhon tanssilattia on biletyksen rituaalisiin huippuhetkiin kytkeytyvä alue, jossa toisiinsa tukeutuvat bilettäjät saavat voimakkaita yhteenkuuluvuuden tunteita tanssiessaan ja hassutellessaan yhdessä. Etnografisessa tapaustutkimuksessani tarkastelen Erving Goffmanin teoriaperinteeseen tukeutuen yökerhon tanssilattiaa jaetun läsnäolon julkisena tilana, jonne saapuessaan yksilöt muodostavat meneillään olevasta tilanteesta käsityksen seuraamalla muiden tanssilattialla olevien toimintaa. Samalla he asettuvat keskenään vuorovaikutusjärjestykseen, joka säätelee ihmisten keskinäisiä sopivia ja ei-sopivia tekoja. Jaetun läsnäolon julkisissa tiloissa on jatkuva kasvokkaisen kohtaamisen mahdollisuus ja riski. Kysyn, millaisia porukoita tanssilattialle muodostuu, miten porukoita ylläpidetään, ja kuinka ne toimivat suhteessa toisiinsa? Millä eri tavoilla kohtaamisen riski vaikuttaa tanssilattialla toisille lähetettyihin viesteihin, jotka voidaan tulkita kutsuiksi ja ehdotuksiksi. Sen lisäksi kysyn, miten vuorovaikutusjärjestyksestä seuraavat odotukset, velvollisuudet ja oikeudet jakautuvat yökerhon tanssilattialla ja millainen moraalinen yhteisö tästä muodostuu? Tutkimuksen aineisto on kerätty etnografisen havainnoinin avulla seitsemässä Helsingin ja Tampereen eri tyyppisissä yökerhoissa yli 35 havainnointitunnin aikana. Tutkimuksessani osoitan, että yökerhon tanssilattialla syntyy porukoita kolmelle vuorovaikutustasolle ja tanssijoille tärkein taso on heidän kohtaamisensa oman ensisijaisen kohtaamisensa kanssa, jossa kaksi tai useampaa ihmistä tanssivat keskihakuisesti ja toisiinsa sitoutuneina. Toiseksi osoitan, että tanssilattialla on paljon kutsuja, ehdotuksia ja myös lähestymisiä, jotka eivät välttämättä johda ainakaan kohtaamiseen vaan turvallisinta on jättää kutsu huomioimatta tai hylätä se tanssilattiatilanteelle sopivalla tavalla. Tanssilattian lähestymiset edellyttävät monimutkaisen näköisiä rituaalisia vuorotteluja, joissa lähestyjä varmistelee useammille tavoilla kohtaamisen aloittamisen sopivuutta. Viimeiseksi osoitan, että tanssilattialle muodostuu joukko tai joukkojen ryhmä, jonka edustajat toimivat useimmiten sopuisasti ja tehokkaasti. Tanssilattian odotukset, velvollisuudet ja oikeudet eivät silti jakaudu tasaisesti. Yksin tanssivat ihmiset ja naiset näyttävät olevan muita haavoittuvaisemmassa asemassa.
  • Ruuska, Maria (Helsingfors universitet, 2011)
    Suomalaiset lukevat maailman eniten aikakauslehtiä. Niiden on katsottu heijastavan hyvin aikaa ja siksi lehtijuttuja on käytetty sosiologiassa paljon aineistona. Aikakauslehtiä itsessään ja niiden tekoa on tutkittu sosiaalitutkimuksen piirissä vähän. Kilpailu aikakauslehtimarkkinoilla on viime vuosina pakottanut lehdet miettimään tarkemmin kohderyhmiään ja lähes kaikilla suurilla aikakauslehdillä on tänä päivänä tarkkaan määritellyt lehtikonseptit. Konsepti sisältää muun muassa lehden päämäärät ja arvot, ymmärryksen kohderyhmästä ja journalistiset työprosessit. Näin ollen konseptilehteä siis tuotetaan, eli todellisuutta rakennetaan lukijoille vahvasti etukäteen määritellystä viitekehyksestä käsin. Sosiaalitutkimuksessa lehtijuttuja käsitellään usein ikään kuin suorina heijastuksina todellisuudesta. Sellaisia ne kuitenkin harvoin ovat, koska haastateltavat, juttujen näkökulmat ja esitystavat ovat tietoisesti muokattuja jo ideointivaiheessa konseptiin sopiviksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten aikakauslehden konsepti inkarnoituu käytännön työssä. Aikakauslehtiä lähestytään muodon näkökulmasta. Tutkimus käsittelee sitä, miten aikakauslehdet tuottavat todellisuutta, ei sitä millaista niiden tuottama todellisuus on. Tutkimuksessa käytetään etnografista tutkimusmenetelmää. Aineisto koostuu viiden kokouksen havainnoinnista, viidestä teemahaastattelusta, yhden jutun seuraamista idean syntyhetkestä lehtihyllyyn sekä erilaisista lehtityöhön liittyvistä dokumenteista. Tutkimuksen metodologinen lähtökohta on etnometodologinen eli laajempaan kontekstiin asetettuna konstruktivistinen. Keskeisiä käsitteitä työssä ovat lehtikonsepti ja Erving Goffmanilta alun perin peräisin oleva kehys. Aineiston kvalitatiivisessa analyysissä konseptin käyttö käytännön työssä paikantuu etenkin toimituskokouksiin, jossa toimituksen jäsenet suunnittelevat ja keskustelevat tulevista jutuista. Konsepti inkarnoituu erityisesti mallilukija- ja juttutyyppipuheessa. joissa jutuille haetaan sopivaa toteutustapaa ja näkökulmaa. Juttutyyppi vertautuu kehyksen käsitteeseen. Juttutyyppi nähdään toimituksessa sabluunana, joka määrittelee jutun sisällön ja muodon ja pohjautuu konseptiin. Se helpottaa ja nopeuttaa lehden tekoa. Mallilukijan, eli toimituksen yhdessä rakentaman lehden oletetun lukijan, avulla konseptia taotaan jatkuvasti. Mallilukija on työkalu, joka otetaan esiin silloin, kun ollaan epävarmoja jonkun aihevalinnan, henkilön tai näkökulman sopivuudesta lehteen. Konseptin käyttö on hyvin lehtikohtaista. Se käy ilmi tutkimuksessa olevasta vertailuista kahden lehden mallilukijoiden käyttötapojen välillä. Aikakauslehtiä aineistoinaan käyttävien yhteiskuntatieteilijöiden olisi hyvä perehtyä aineistoa kerätessä ja sitä analysoidessa lehtien taustalla olevaan konseptitematiikkaan, koska lehtijutut ovat tänä päivänä kaupallisen todellisuuden tuottamiskoneiston läpi käyneitä tuotteita. Yksi konsti päästä käsiksi konseptiin ulkopuolelta on perehtyä lehden lukijoiden lukuhalua ylläpitävään ristiriitaan, jonka ympärille konsepti on yleensä rakennettu. Lukijasuhdetta ylläpitävän ristiriidan voi löytää esimerkiksi purkamalla lehden sivukartan ja analysoimalla juttujen teemoja ja niiden välisiä ristiriitaisuuksia. Tutkimuksessa keskeisenä lähdekirjallisuutena on Merja Helteen ja Maija Töyryn aikakauslehden konseptointia käsittelevät artikkelit ja teokset.
  • Rouhiainen, Elina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sukupuolikäsityksiä eli sukupuolen olemukseen liittyviä diskursseja loppuvuodesta 2015 ja alkuvuodesta 2016 ilmestyneissä transihmisistä kertovissa henkilökuvajutuissa. Lähestyn transihmisyyttä normeja purkavana kategoriana, joka uhkaa arkista, luonnollisuuteen perustuvaa sukupuoliajattelua. Olen kiinnostunut niistä tavoista, joilla transihmisyys pyritään normalisoimaan mediassa ja siitä, millaisia sukupuolikäsityksiä nämä normalisoinnit välittävät. Teoreettinen viitekehykseni nojaa etnometodologiaan: Suzanne J. Kessler ja Wendy McKenna ovat hahmotelleet Harold Garfinkelin työn pohjalta sukupuolen teoriaa, jossa paitsi tarkastellaan binäärisen sukupuolijärjestelmän tuottamista jokapäiväsessä vuorovaikutuksessa, myös osoitetaan biologinen sukupuoli (sex) sosiaaliseksi konstruktioksi. Toisena viitekehyksenä käytän Judith Butlerin teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta. Butler purkaa identiteetin ja sukupuolen käsitteet painottaen todellisuuden konstruktionistista luonnetta. Analyysissani peilaan näitä ylemmän tason teorioita omaan aineistooni Talia Mae Bettcherin ja Jan Wickmanin transihmisiin keskittyvien tutkimusten avulla. Aineistonani on 20 sanoma- ja aikakauslehdistä kerättyä henkilökuvan määritelmän joko kokonaan tai osittain täyttävää juttua. Genre asettaa sukupuolikäsityksille tietyt kehykset ja määrää myös sen, mitkä käsitykset voivat nousta dominoiviksi ja mitkä taas eivät. Lähes kaikissa jutuissa päähenkilön sukupuoli nousee keskiöön ja huomiota kiinnitetään erityisesti johdonmukaiseen sukupuolihistoriaan. Genren konventioiden mukaisesti tarinan konflikti rakentuu päähenkilön sisäiseksi, eikä esimerkiksi päähenkilön ja yhteiskunnallisten rakenteiden välille. Suuri osa teksteistä noudattelee selviytymiskertomuksen mallia, jossa vastoinkäymiset kuvataan osana menneisyyttä ja onnellisuus osana nykyisyyttä. Analyysissa erottui kahdeksan erilaista sukupuolikäsitystä, joista vahvimmin esiin nousevat käsitykset sukupuolesta synnynnäisenä, binäärisenä, mielen ja ruumiin yhteenliittymänä sekä seksuaalisuuden subjektina ja objektina. Nämä neljä diskurssia ovat yhteneväisiä ja siten vahvistavat toistensa hegemonista asemaa. Loput neljä sukupuolikäsitystä – sosiaalinen sukupuolittaminen, sukupuolen monimuotoisuus, sukupuoli triadisena järjestelmänä sekä sukupuolen perustuvuus omaan kokemukseen ja ilmoitukseen – eivät saavuta yhtä hegemonista asemaa, mutta esiintyvät silti johdonmukaisesti aineistossa. Siinä missä hegemoniset diskurssit esiintyvät osana toimittajan neutraalimpaa kerrontaa, ei-hegemonisia sukupuolikäsityksiä ei pidetä yhtä itsestään selvinä ja ne myös päätyvät ensin mainittuja useammin haastateltavien itsensä kerrottaviksi.
  • Hilska, Juuli (Helsingin yliopisto, 2020)
    This study/research is an explorative work examining the effects of the use of talk audio digital products on agency. Visual products are most often the focus in discussions on human-computer interaction (HCI) and Science Technology Studies). Therefore, an examination of agency in the context of voice-based talk-audio products has remained a minority but is necessary in the era of digital services. The thesis explores the use of products in two environments with different cultures; urban Bangalore in India and urban Stockholm in Sweden where semi-structured interviews with undergraduate students were conducted. The concept of agency builds on Anthony Giddens’ classical approach. The concept of talk audio was created in the context of data collection and refers to talk-based auditory products. Inspired by studies of personal stereo use by Michael Bull and music sociology by Tia DeNora, the thesis explores how individuals construct their agency both consciously and less consciously when using talk audio products. Young people use talk audio products when constructing their agency consciously to manage it in relation to their environment (e.g. to avoid noises of the city, or to escape the repetitive elements of urban life), and to manage their inner reality inside their heads (e.g. manage their thoughts and feelings, avoiding feelings of loneliness, escaping to an imaginary place). Young people also constructed their agency less-consciously in order to manage their mood but they, in part, struggled to express how. By comparing talk audio use to music listening, the students described to attain a “normal” level of mood and thoughts instead of strong emotional states they get when listening to music. When choosing between music and talk audio products, the students aimed to attain a mood that was, in their minds, suitable for the current or future social situation. With talk audio, the interviewees describe getting a chance for a change of thoughts to feel less stressful or to gain perspective on their daily issues through the talk audio content and voice of the talk audio host. The young people also describe finding perspective e.g. on political topics from talk audio, while they also simultaneously learn, are entertained, get information and develop their social skills. The perspectives and information the students described to receive through talk audio were always curated by the talk audio host(s). All of the young people also said to have experienced talk audio products as distinctively personal and intimate. In contrast to music use, they described it to “feel strange” to listen together, and they only listened to talk audio alone or with a significant other. According to previous literature on radio and podcasts, the sense of ‘being there’ in a talk audio product can create a sense of a two-way communication for the audience. The relationship my informants described with talk audio hosts was perceived as distinctively personal; many would describe how they would feel being addressed exclusively or that they would take part in the discussions themselves. They also described talk audio to be more “authentic” than other mediums (e.g. in comparison to social media). With these findings I argue that the primary material for constructing agency through talk audio use builds from, in light of this data, the perceived relationship the listeners have with the talk audio host. The young people would describe talk audio hosts of something similar as talking or hanging out with friends or having a mentor. The phenomenon of an always-available human-presence decreased the level of loneliness for some participants and thus extended their sociality with technologically mediated content. Nevertheless, since the talk audio hosts are mostly unaware of the listeners’ reactions to their content, the social encounter is controlled solely by the listeners, unlike in a traditional interpersonal encounter. This creates one form of agency the students build with talk audio; a form of parasocial agency.
  • Värtinen, Veera (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmassa käsitellään pääkaupunkiseudulla asuvien nuorten aikuisten suhtautumista sosiaalisen median ja kulutuksen väliseen sidokseen heidän elämässään. Tutkielman lähtökohtana on ajatus sosiaalisen median suuresta suosiosta ja sen mahdollisista vaikutuksista yksilön elämään. Kulutus on arkipäiväistä toimintaa, mihin saadaan vaikutteita ympäristöltä. Koska sosiaalinen media on yksi tärkeimmistä kanavista nuorille verkostoitua ja olla sidoksissa ympäristöön, on oleellista tutkia sen mahdollisia vaikutuksia myös kulutukseen. Tutkielman tavoitteena on tarkastella sosiaalisen median mahdollisia vaikutuksia nuoren aikuisen kulutustapoihin. Tutkielma on rajattu käsittelemään sosiaalisen median palveluista Instagram-kuvasovellusta. Tutkielman aineisto kerättiin kolmella ryhmähaastattelulla, jossa jokaisessa oli mukana kolme haastateltavaa. Haastateltavat olivat 18–22-vuotiaita nuoria naisia, jotka asuivat pääkaupunkiseudulla. Haastateltavat käyttivät ahkerasti sosiaalista mediaa ja erityisesti tutkielman pääkohdetta Instagram-sovellusta. Haastatteluihin osallistuneet nuoret aikuiset olivat niin opiskelijoita kuin työssäkäyviä nuoria. Aineiston analysoinnissa on käytetty sisällönanalyysia ja aineistosta nousseet pääteemat on jaettu neljään luokkaan. Analyysissa perehdytään nuorten ajatuksiin sosiaalisesta mediasta, kulutuksesta ja niiden välisestä suhteesta. Neljän luokittelun pohjalta analyysin keskiössä ovat sosiaalisen median käyttö, itsensä esittäminen sosiaalisessa mediassa, suhtautuminen Instagramin sisältöön ja mainontaan sekä nuorten aikuisten ajatukset Instagramissa esiintyvästä inspiraatiosisällöstä. Haastateltavien sosiaalisen median käyttö on erittäin aktiivista ja sosiaalisen median sovelluksia selataan useita kertoja päivän aikana. Sosiaalisen median kautta halutaan sekä jakaa omaa sisältöä muille että samalla seurata muiden jakamaa sisältöä, inspiroitua siitä ja pitää muihin ihmisiin yhteyttä. Instagramissa pidetään yllä tietynlaista julkikuvaa. Sovelluksessa julkaistut kuvat ovat yleensä edustavia ja melko suunniteltuja kuvia itsestä tai omasta elämästä, ja jokaisen kuvan julkaiseminen on tietoisesti harkittua. Tämän toiminnan kautta rakennetaan hallinnoitua kuvaa itsestä, joka esitetään sosiaalisen median kautta muille. Tutkielman aineiston avulla voidaan esittää, että Instagramin sisällöstä otetaan vaikutteita omaan pukeutumiseen ja vaatevalintoihin, minkä kautta vaikutteita saadaan myös omaan kulutukseen. Instagramissa sallittiin maksetut sponsoroidut mainokset vuonna 2015, minkä jälkeen sovelluksessa alkoi näkyä virallista mainontaa. Ennen kyseisiä muutoksia, sovelluksessa oli havaittavissa sisältöön upotettua mainontaa. Haastateltavien puheissa nousi esille monenlaisia ajatuksia mainonnasta. Haastateltavat eivät nähneet mainonnan tehoavan itseensä, mutta sen sijaan sovelluksen inspiraatiosisältö on antanut haastateltaville virikkeitä ja malleja kuluttamiseen. Instagramin inspiraatiosisällön kautta haastateltavat kokivat saavansa myös selville uusimmat trendit ja sen kautta pystyvänsä seuraamaan muotia. Tutkielman perusteella voidaan päätellä, että sosiaalisesta mediasta etsitään inspiraatiota ja otetaan vaikutteita omaan toimintaan. Sosiaalisessa mediassa esiintyvään mainontaan suhtaudutaan eri tavoin eikä sen yhteyttä suoraan kulutukseen voida varmuudella todeta. Tutkielma haastaa tarkastelemaan yksilön esittämää julkikuvaa sosiaalisessa mediassa sekä sen yhteyttä kulutukseen. Analyysin pohjalta voidaan todeta, että sosiaalisen median käyttö, itsensä esittäminen ja omat kulutustavat ovat sidoksissa toisiinsa nuoren aikuisen elämässä.
  • Nieminen, Siiri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Oulussa vuonna 2018 tapahtuneita lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia koskevaa uutisointia Oulun paikallislehti Kalevassa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaista kuviteltua yhteisöllisyyttä Kalevassa julkaistut uutisartikkelit muodostivat Oulun seksuaalirikosten uutisoinnissa. Aihetta käsiteltiin kolmen tutkielmalle asetetun tutkimuskysymyksen valossa: (1) Millaisia narratiivisia keinoja Kaleva käyttää uutisissaan Oulun seksuaalirikoksista? (2) Millaista kuviteltua yhteisöllisyyttä Oulun seksuaalirikoksista muodostunut mediatapahtuma muodosti? (3) Millaisille tekijöille kuviteltu yhteisöllisyys muodostui kriisitilanteessa? Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä painottuivat kulttuuri- sekä mediasosiologian teoriat. Tutkimusaineisto koostui Oulun paikallislehti Kalevan nettisivuilla julkaistavasta näköislehdestä kerätyistä uutisartikkeleista ajalta 2.12.2018 – 2.2.2019. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi narratiivinen sisällönanalyysi. Lisäksi analyysissa hyödynnettiin uutisten narratiivisten piirteiden tutkimusta. Tutkielman analyysi tuo esille, että Kalevalla on merkittävä rooli seksuaalirikosten tapahtumien tiedottajana, kehystäjänä sekä kuvitellun yhteisöllisyyden rakentajana. Uutisoinnista muodostui rituaalinen mediatapahtuma, jossa Kalevan voidaan väittää osin luopuneen neutraalista ja objektiivisesta uutisten tuotannon tavastaan. Analyysin tuloksena aineistosta nousi esiin uutisissa käytettyjä narratiivisia keinoja, kuten tapahtumien kehystämistä aikaan ja paikkaan sekä tunteita herättävien ilmaisujen käyttöä. Narratiivisten keinojen analyysin avulla tutkielmassa oli mahdollista tarkastella uutisten sisältämiä ja uutisista välittyviä symboleita, jotka ovat uutisten tuotannon kautta osa ympäröivää kulttuuria. Tutkielman yksi keskeisimmistä tuloksista on, että Kalevan rituaalinen uutisten tuotanto muodosti kuviteltua yhteisöllisyyttä yhteisön vastakkainasettelun kautta, jossa vastakkain asettuivat kantasuomalaiset uhrit ja ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikosten tekijät. Ryhmien kahtiajakautuneisuutta korostettiin kuvitellun yhteisöllisyyden symboleilla, jotka perustuivat muun muassa kansalaisuuteen sekä kulttuurissa opittuihin tapoihin. Kuvitellun yhteisöllisyyden rakentumista käsiteltiin lisäksi yhteisön siirtymäriitin teorian avulla. Kuvitellun yhteisöllisyyden katsotaan muodostuneen rituaalisessa mediatapahtumassa kolmesta yhteisön siirtymäriitin vaiheesta: murroksesta, liminaalivaiheesta sekä takaisin liittämisen vaiheesta. Liminaalitila kuvaa mediakatastrofin aiheuttamaa yhteisön välitilaa, jossa yhteisöllä oli mahdollisuus käsitellä seksuaalirikosten syntyyn johtaneita syitä. Aikaisemmissa tutkimuksissa rituaalisten mediatapahtumien on havaittu auttavan yhteisöä pääsemään liminaalitilan aiheuttaneen tragedian yli. Toinen tutkielman keskeisistä tuloksista kuitenkin on, että Kaleva ei tarjoa lukijoilleen selkeää ulospääsyä liminaalitilasta. Tutkielman analyysin tuloksena Kaleva jättää tilanteen ambivalentiksi korostamalla samaan aikaan yhteisön mahdollista koheesiota sekä kahtiajakautuneisuutta, ja jättää tällä tavalla yhteisön hajaantuneeksi. Median kierrättäessä seksuaalirikoksista käsitteleviä uutisia, vahvistaa kierrätys liminaalitilaa ja vaikeuttaa entisestään yhteisön mahdollisuutta rituaaliseen yhteisymmärrykseen.
  • Schmitz, Amédé (Helsingfors universitet, 2016)
    The 2022 World Cup in Qatar has already generated extensive media attention prior to the event. Migrant workers at construction sites connected to the staging of the football championship are at the center of this attention: various actors criticize the working conditions of migrant workers and call for more rights for labor migrants. This discourse represents a global problem, depicting the vulnerable situations for many migrants in the country of destination. The host countries often neglect rights of migrant workers, while the country of origin has only limited power to protect their workers abroad. But how and by whom, then, are migrant workers protected if neither by the residing country nor by the country of origin? Based on the discourse about the rights of migrant workers in Qatar ahead of the 2022 World Cup, this study analyzes how different actors negotiate the rights of migrant workers in times where there are yet no clearly institutionalized frameworks that adequately protect migrants. In order to reveal the discourse participants and subsequent analyze their claims, this research applies a unique combination of media analysis and document analysis. Through the theoretical framework of Sassen’s concept of studying globalization (2003) and Fraser’s theory of abnormal justice disputes (2008), the research analyzes ten reports of various state and non-state, national and international actors that engage in the discourse about rights of migrant workers. As the results show, the discourse participants identify Qatar’s legislations as the most powerful framework to protect migrant workers. While too weak to actually enforce rights, the international human and labor rights system nevertheless acts as a guideline for national legislations. Moreover, beyond the national governance (in form of a government) and the international governance (in form international organizations and NGOs), the discourse as such provides an abstract form of governance. Aside from these results, the study furthermore contributes to the methodological discussion about how to frame and scrutinize a discourse about a complex and divers topics, such as rights of migrant workers, and further develops the theoretical debate about justice claims in a globalized world.
  • Väisänen, Heini Elena (Helsingfors universitet, 2010)
    Suomessa tehdään vuosittain noin 10 000 aborttia. Abortinjälkeistä hedelmällisyyttä on suomalaisessa tutkimuksessa tarkasteltu melko vähän etenkin yhteiskuntatieteellisesti, vaikka abortti koskettaa tuhansia naisia vuosittain. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, millaista on abortinjälkeinen hedelmällisyyskäyttäytyminen, eli ketkä päätyvät uuteen aborttiin, ketkä synnytykseen ja ketkä eivät tule uudelleen raskaaksi. Tulosten perusteella päätellään, onko abortoivien joukossa erotettavissa ryhmiä, joille abortti voi muodostua yhdeksi ehkäisyn muodoksi ja keille se on kertaluontoinen tapahtuma. Tulokset sidotaan aiempaan teoreettiseen ja empiiriseen hedelmällisyystutkimukseen. Aineisto koostuu raskaudenkeskeytysrekisterin tiedoista vuosilta 2000–2008 ja siihen yhdistetyistä abortoineiden naisten syntymärekisteritiedoista samoilta vuosilta. Tutkielmassa tarkasteltiin niitä 63 763 naista, jotka tekivät seuranta-aikana ensimmäisen aborttinsa. Uuteen aborttiin heistä päätyi 7 743 ja synnytykseen 11 497 abortinjälkeisessä raskaudessaan. Ensimmäisen abortin (eli indeksiabortin) aikaisten taustamuuttujien vaikutusta seuraavan raskauden lopputulokseen analysoitiin elinaikamallinnuksen menetelmin (pääosin Coxin regressio). Lisäksi tarkasteltiin indeksiabortin ja uuden raskauden välillä mahdollisesti muuttuneen parisuhdestatuksen sekä sosioekonomisen aseman vaikutusta hedelmällisyyskäyttäytymiseen logistisen regressioanalyysin avulla. Tulosten avulla oli mahdollista erottaa toisistaan eri tavoin abortin jälkeen käyttäytyviä ryhmiä. Uudelleen abortoivat erityisesti nuoret, lapsia jo saaneet, alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat ja sellaiset, joilla ei ollut parisuhdetta. Synnyttämään päätyivät 20–34-vuotiaat, opiskelunsa päättäneet, korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat, lapsettomat ja parisuhteessa olevat. Lisäksi maaseudulla asuminen lisäsi hieman synnytyksen todennäköisyyttä ja mikäli indeksiabortti oli tehty sikiön sairauden perusteella, todennäköisyys synnyttää kasvoi selkeästi. Raskaaksi tulivat harvemmin uudelleen yli 30-vuotiaat, lapsia saaneet ja korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevat. Monet heistä olivat lisäksi leskiä tai eronneita. Mikäli indeksiabortin jälkeen opiskelija meni töihin, hänen synnytystodennäköisyytensä kasvoi selkeästi. Samoin kävi, jos indeksiabortin aikaan yksin elänyt muodosti uuden parisuhteen ennen toista raskauttaan. Saatujen tulosten perusteella on erotettavissa ryhmiä, joihin tulisi erityisesti kiinnittää huomiota jo ensimmäisen abortin aikaan, sillä heidän riskinsä abortoida uudelleen on muita korkeampi. Suurin vaikutus oli lapsimäärällä ja parisuhdestatuksella. Sosioekonomisen aseman sekä asuinalueen vaikutus jäi odotettua pienemmäksi, mutta ei kuitenkaan olemattomaksi.
  • Carling, Chris (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä maisterintutkielma on prosessiarviointi Aggredi-ohjelmasta. Aggredi on vuodesta 2006 toiminut hanke, joka tarjoaa hoidollista työtä kodin ulkopuoliseen väkivaltaan syyllistyneille henkilöille. Prosessiarvioinnin tavoitteena on kuvata asiakastyön prosessi mahdollisimman tarkasti ja selvittää, miten hankkeen suunniteltu muoto vertautuu käytännön läpivientiin ja miten työntekijöiden kertomus työmuodosta vertautuu asiakkaiden kertomuksiin. Tämän lisäksi tutkielmassa pyritään tunnistamaan sellaisia rikoksista irtautumisen mekanismeja, joiden kautta Aggredin työmuoto on vaikuttanut asiakkaiden desistanssiin. Tutkielman aineisto kerättiin yhden työntekijöille suunnatun ryhmähaastattelun sekä kuuden pitkäaikaisen Aggredin asiakkaan haastattelun kautta. Haastattelut olivat teemahaastatteluja ja ne litteroitiin ja analysoitiin tietokoneavusteisesti. Analyysissa käytettiin faktanäkökulmaa sekä yleistä temaattista analyysimenetelmää. Hankkeen suunnitellun muodon kuvaus pohjautuu pääasiallisesti ohjelman työmuodosta tehtyyn julkaisuun. Työntekijähaastattelussa käy ilmi, että osa julkaisussa esitellyistä menetelmistä ja työtavoista ei ole työntekijöiden mukaan enää käytössä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että hankkeen ideaalimuoto verrattuna reaaliseen toteutukseen ei kaikilta osin kohtaa, mutta perustavanlaatuiset periaatteet työskentelyssä ovat kuitenkin samat. Työmuoto toimii hyvin vapaamuotoisesti, ilman kirjattua struktuuria, mikä tekee ideaalin ja käytännön vertailun haastavaksi. Työntekijöiden ja asiakkaiden kuvailut prosessista ja työtavasta puolestaan ovat erittäin samankaltaiset, eikä mitään ristiriitaisuuksia ole havaittavissa. Molemmat ryhmät painottavat samoja tekijöitä tärkeinä työskentelyssä. Aineistosta nousee esiin neljä desistanssin mekanismia, joilla on yhteys sosiologisen kriminologian teoriaan. Keskeinen havainto tutkielmassa on, että mekanismien taustalla toimii asiakkaiden vahva henkilökohtainen motivaatio, mikä kertoo siitä, että sosiaalisen kontrollin piiriin tulemisen ehtona on heidän sisäinen muutoksensa. Aggredi ilmenee sosiaalisen kontrollin ilmentymänä, jonka sisällä toimii sosiaalisen konstruktionismin, kognitiivisten muutosten ja oppimisen mekanismit. Sosiaalinen konstruktionismi näkyy asiakkaiden uusissa narratiiveissa, joita he luovat keskusteluissa työntekijöiden kanssa ja joiden kautta he muodostavat uusia ajattelutapoja ja uudenlaista identiteettiä. Kognitiivisia muutoksia ilmentää asiakkaiden itseymmärryksen lisääntyminen, jonka kautta he alkavat muodostaa uusia ajatusratoja ja käyttäytymistapoja. Työskentelyn aikana Aggredin työntekijät opettivat asiakkaille vaihtoehtoisia keinoja aggressiivisuuden ja impulsiivisuuden hallintaan, ja oppimisen mekanismi tulee esiin näiden ratkaisumallien omaksumisen kautta. Haastatellut asiakkaat osoittavat vahvaa subjektiivista tyytyväisyyttä työmuotoon sekä vahvaa hoitositoutumista. Tutkielman havainnot tukevat kriminologista teoriaa ja tutkimusta siitä, että rikoksista irtautumisen kohdalla sisäinen muutos tapahtuu ennen rakenteellisia muutoksia sekä sitä, että sosiaaliseen kontrolliin ei integroiduta vain ulkoisesti vaan myös kognitiivisesti. Aggredin työmuoto ilmentää myös sellaisia toimintapoja, jotka on havaittu toimiviksi aiemmassa tutkimuksessa tehokkaista menetelmistä rikoksentorjuntaohjelmissa. Asiakkaiden ja työntekijöiden hyvin samankaltaiset kertomukset työmuodosta osoittavat, että hankkeen olisi mahdollista kirjata ylös jonkinlaista struktuuria työskentelymallista. Struktuurin kirjaaminen olisi hyödyllistä Aggrediin kohdistuvalle jatkotutkimukselle sekä työmuodon siirrettävyydelle.
  • Trapnowski, Mika (2011)
    What could the finitude of life have to do with modern reality? By examining sociocultural forms of the temporality of being, this thesis seeks new starting points for research into the history of the modern understanding of time. In search of new perspectives that could broaden, integrate and enrich the conventional viewpoints of urbanization, industrialization, rationalisation and power as well as economy, technology and time measurement devices, the modern western view of time and the modernization of the relationship with time are put in the wider context of world-views and an ontological cognitive perception of reality. Mapping the problems and ontological setting of the history of thinking about time aims at controlling functional and rationalistic anachronisms – eliminating modern rationality from where it was only just historically coming into being. Time is seen as one of the universal, dynamically interconnected world-view categories, and the universals model is tested in analyzing temporal aspects of both the birth of modern science and culture of colonial China. How one understands time is inseparable from foundational ontological choices. Time is the key category where the contents of other universals intersect. The challenges of examining cultural thought become obvious as one gets acquainted with the debate on mentalities and their history. Discussion on mentalities leads to core questions of the historical study of culture that are also relevant to the relationship with time, such as the commonness and diffusion of ideas, the problemacy of levels, periodization and breaks. The longue durée, historical continuity at the deepest level of culture, is composed of mythical structures, questions and feelings, fears and hopes arising from being human. The thesis explores ways in which the transcendent character of life (Simmel, Ahlman) and the fundamental existential dimension of human temporality (Heidegger, Fraser) could be included in and contribute to the study of the modern conception of time. An existential sensation of time is a primordial and distinctive component in the way man perceives time. Yet, the ever problematic question of the finiteness of being – incompatible with modern self-understanding – has hitherto occupied only a minor place in treatises on occidental time. In an existential anthropological examination, the bond between being and the attitude towards time strengthens, providing a way to think anew about the formation of modern time(s). Cognitive universalism (Zerubavel), philosophical anthropology (Kowalczyk) and Elias’s and Mumford’s approaches to history promise the possibility of incorporating existential issues into the social sciences and history. Views of time are united in human transience. The recurrent dualism of immanent and transcendent – a better world outside of the present, beyond tomorrow or yesterday, an ontological extension of belief and hope – is one of humanity’s oldest strategies for coping with change and time’s power to destroy both man and his achievements. Transcendence, a parallel or hoped-for reality, represents the actual and comparable form of escaping everydayness and the problematic nature of existence. It influences action and can be typologised according to the location and quality of the good life. The old connection between time felt and the realm of the ideal can be discerned in the modern use and control of valuable time, in building a better tomorrow, dynamised by a transcendental yet worldly future. By avoiding the modern cultural separation of reason and emotion, and by shifting the focus from rationalised to felt time, historical autogenesis, the great story of a rupture from which modern reason, world view and conception of time emerged, is called into question. In order to bypass retrospective rationalizations, a lasting tension is taken as a heuristic basis for the study of time: the conflict of degenerative time, mortality, and the timeless perfection of intellectual eternity. A cultural response to the threat of time is the other side – an essential and complementary hermeneutic element – of the only too logical history of western time.
  • Koskinen, Jenni (2010)
    Pro gradu -tutkielman tutkimuskysymyksenä on, mihin oikeuttamisen logiikoihin akateemisen työajan kohdentamisjärjestelmää koskevassa julkisessa keskustelussa vedotaan ja miten nämä perustelut tukeutuvat toiminnan ja toimijoiden arvoa määrittäviin valtapiireihin. Tavoitteena on ymmärtää konfliktia julkisessa keskustelussa erittelemällä, mihin taustaoletuksiin eriävät näkemykset perustuvat, ja kuinka näitä taustalogiikoita käytetään argumentaatiossa kompromissinomaisesti perustelujen ja kritiikin tukena. Erityisesti keskitytään Helsingin yliopiston Sole Time Management -järjestelmään, jossa akateemiset työntekijät jakavat työaikansa projekteille ja tehtäville. Miten siis ajankäyttöä ajetaan itsehallinnoimaan erittelemällä toimintoja niihin käytetyn kellonajan mukaan ja miten tuota logiikkaa vastustetaan julkisessa keskustelussa? Pääasiallisena aineistona ovat SoleTM-työajan kohdentamisjärjestelmään linkittyvää Helsingin yliopiston ohjeistusta sekä järjestelmän taustalta löytyvä valtiovarainministeriön Yhteisrahoitteisen kokonaiskustannusmallin loppuraportti. Tähän aineistopakettiin viittaan termillä hallinnollinen puhe. Toinen aineistopaketti koostuu työajan kohdentamisjärjestelmään liittyvästä julkisesta keskustelusta. Keskusteluaineisto koostuu lähinnä lehtijulkaisuista ja blogikirjoituksista. Menetelmänä on kvalitatiivinen sisällönanalyysi, jossa tulkinta rakentuu teorian ja empirian välisessä dialogissa. Keskeisimpänä analyyttisenä välineenä käytetään Boltanskin ja Thévenot’n teoriaa oikeuttamisen logiikoista ja niille soveltuvista testeistä. Tämän tutkielman tuloksena analysoidaan, miten työajan kohdentamisjärjestelmää implisiittisesti ja eksplisiittisesti perustellaan tukeutumalla paitsi teolliseen myös verkostoiden oikeuttamisen logiikkaan. Järjestelmän esitetään mittaavan sekä todellista aikaa että todellista työtä. Vastuuta järjestelmästä ulkoistetaan esittämällä, että se vastaa kaikkien toimijoiden tarpeisiin. Lisäksi tutkielmassa eritellään, kuinka valtapiirien logiikkaa vastustetaan akateemisella kentällä inspirationaaliseen valtapiiriin tukeutuen. Keskeistä on puhe toimijuuden katoamisesta. Työtä määrittelemään esitetään työajan kohdentamisjärjestelmästä eriävänä teollisena testinä työn tulosten arvioimista. Tutkielma erittelee kontrastia ja myös kompromisseja eri valtapiirien ideaalien välillä: ennen kaikkea luovan vapauden suhdetta ensisijaisesti teolliseen logiikkaan tukeutuvaan työajan kohdentamisjärjestelmään.
  • Haglund, Mia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Denna avhandling utgår från akademiskt arbetande kvinnor som anser sig ha en arbetarklassbakgrund och hur de skapar, upprätthåller och utmanar klass. Intresset för kvinnornas klassupplevelser begränsas inte enbart till deras förhållande till det akademiska och sin egen utbildningskarriär, utan innehåller alla livsområden kvinnorna själva uppfattar att deras klassbakgrund och genus påverkar. Klass undersöks som som en livsomständighet och upplevelse. Kategorier som genus och klass konstrueras socialt och uppstår därmed i förhållanden och relationer. Dessa relationer är strukturer som existerar sida vid sida och tillsammans skapar de sociala hierarkier (Faber, 2008). Centralt i betydelsen av klass eller genus idag är att betrakta dem ur ett intersektionellt perspektiv: hur dessa kategorier fungerar tillsammans och hur de bildar olika mönster. Kathy Davis (2008) menar att det för tillfället är otänkbart att genusstudier skulle beakta endast genus. Det samma gäller klass. Forskningen genomförs som återkommande gruppdiskussioner som arbetar både utifrån minnen samt upplevelsen av nuet. Minnesarbetsmetoden är en feministisk forskningsmetod som utgår från att upplevelser, minnen och känslor är värdefulla informationskällor eftersom de påverkar hur vi bygger upp våra liv och betydelser. Diskussionsgruppen har fem deltagare. Intersektioner mellan klass och kön och kvinnor med en arbetarklassbakgrund ligger i fokus. Begrepp som respektabilitet, disidentifikation och att passera som medelklass redogörs för och används i presentationen av hur kvinnor förhåller sig till en arbetarklassbakgrund då de själv utvecklat ett medelklasshabitus i och med en akademisk karriär.
  • Pernanen, Ritva (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Author - Ritva Pernanen Työn nimi – Arbetets titel – Title Aktiivinen kansalainen? Kuntouttavan työtoimintalain (L 189/2001) valmisteluprosessiin liittyvät eduskuntakeskustelut Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 87 + Liite Tutkielman kohteena on kuntouttavaa työtoimintaa koskevaan lainvalmisteluprosessiin (L 189/2001) liittyvät eduskuntakeskustelut. Kyseessä on yksittäiseen lakiesitykseen (HE 184/2000) kohdistuva tapaustutkimus. Lain kohderyhmään kuuluvat erityisesti ne pitkäaikaistyöttömät, jotka ovat samanaikaisesti sekä työvoima- että sosiaalihallinnon asiakkaita. Työssä tarkastellaan yhtäältä sitä, mitkä lakiesityksen kannalta keskeiset aihealueet hallitsivat keskusteluja ja toisaalta sitä, millainen kuva lain kohderyhmästä välittyy keskustelujen kautta ja miten poliittiset päättäjät pyrkivät saavuttamaan lain tavoitteet. Lakialoite sijoittuu historiallisesti ajankohtaan, jolloin Suomi oli juuri liittynyt Euroopan unionin jäseneksi ja ryhtynyt toteuttamaan aktivointipolitiikkaa. Aktiivinen sosiaalipolitiikka oli yksi väline, jolla hallitus pyrki saavuttamaan tavoitteensa. Tutkimusaineisto koostuu valtiopäiväasiakirjoista, jotka koskevat kuntouttavaan työtoimintaan liittyvää lainvalmisteluprosessia. Ensisijainen analyysikohde on lainvalmisteluun liittyvät eduskuntakeskustelut. Tutkielma pohjautuu tieteenfilosofisilta lähtökohdiltaan sosiaaliseen konstruktionismiin. Analyysimenetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi. Lainvalmistelukeskustelujen hallitsevin teema on talous, erityisesti uusliberaalia talouspoliittista suuntausta edustava diskurssi. Eriarvoisuus on toinen hallitsevista keskusteluaiheista, sen keskiössä ovat taloudellinen – ja palvelujärjestelmien tuottama eriarvoisuus. Tulos ei ollut yllätys, koska talous ja eriarvoisuus kietoutuivat keskusteluissa monin tavoin toisiinsa. Eriarvoisuutta tuottavien tekijöiden taustalla vaikuttivat yleensä taloudelliset motiivit. Mielikuvaa kohderyhmästä konstruoivat erityisesti seuraavat diskurssit: normaali - poikkeavuus- ulottuvuudella operoiva tarkastelutapa, sitouttamisteemaan sisältynyt sopimuksellisuus ja syyllistäminen. Kohderyhmän kuvaa muokanneiden keskustelujen tuloksena ryhmästä rakentui kaksi toisistaan poikkeavaa mielikuvaa, jotka ilmentävät kahta vastakkaista suhtautumistapaa kohderyhmään: ”keppimalli” ja ”osallistava malli”. ”Keppimallin” ja ”osallistavan mallin” välinen ero tiivistyy työttömyyden syihin. ”Keppimallin” omaksuneet edustajat näkevät työttömyyden syyn olevan työttömässä, hänen ominaisuuksissaan. ”Osallistavat” edustajat katsovat työttömyyden olevan yhteiskunnan rakenteellisista tekijöistä johtuva ongelma. Keskustelijoiden enemmistö kannatti ”osallistavaa mallia”. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että itse lakiesitys tukee monessa suhteessa ”keppimallia”. Esitys sisälsi osallistavalta kannalta tarkasteltuna ”ongelmallisia” lähtökohtia, jotka vaikuttivat kohderyhmästä rakentuvaan mielikuvaan. Yksi niistä on oli lain leimaava nimi, jossa sana ”kuntouttava” medikalisoi kohderyhmän vajaakuntoiseksi. Medikalisointi tekee työttömästä poikkeavan ja työttömyydestä henkilökohtaisen, lääketieteellisen ongelman sen sijaan, että se nähtäisiin yhteiskunnan rakenteellisena ilmiönä. Toinen vastaavanlainen piirre esityksessä on aktivointisuunnitelman sopimuksellinen muoto, joka siirtää työttömyyttä koskevaa vastuuta viranomaisilta yksilöille. Vastuun mukana siirtyy myös syyllisyys työllistymisen epäonnistumisesta yksilölle. Edellä konstruoidun ”syyllisyysolettaman” perusteella lakiesitys antaa ikään kuin ”luvan” lain kohderyhmän kurittamiseen, mikä tarkoittaa käytännössä esitykseen sisältyvien sanktioiden ja vastikkeellisuusvaatimusten oikeuttamista. Aktivointipolitiikan taustalla olevat taloudelliset vaikuttimet selittävät lakiesityksen tavoitteita, ”ongelmakohtia” sekä talouden ja eriarvoisuuden samanaikaista läsnäoloa lainvalmistelukeskustelujen hallitsevina teemoina. Avainsanat – Nyckelord – Keywords
  • Majamäki, Maija (Helsingfors universitet, 2010)
    Rahapelitutkimuksissa rahapelaamisen motivaatioista ollaan yhtä mieltä mutta motivaatioiden sisältö jää miltei aina tarkastelematta. Yleensä rahapelaamisesta puhuttaessa pelaaminen nähdään joko ongelmapelaamisena tai ei-ongelmapelaamisena. Normaali pelaaminen on sitä, mitä ongelmapelaaminen ei ole. Miten aktiiviset pelaajat itse merkityksellistävät aktiivisen pelaamisen ja miten se eroaa aloittelijoiden ja addiktoituneiden pelaajien pelaamisesta? Keräsin tutkimusaineiston RAGI-metodilla (Reception Analytical Group Interview), jossa käytin kuutta valitsemaani kansainvälistä elokuvakohtausta ryhmäkeskustelun virikkeenä. RAGI:n etu on, että osallistujat saavat itse omin sanoin puhua niistä mielikuvista ja merkityksistä, joita elokuvakohtaukset heissä herättävät, ilman että tutkija kysymyksillään ja kysymyksenasetteluillaan vaikuttaisi tutkittaviin. Aineistoni koostuu kahdeksasta ryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä 26 rahapelaajaa. Otos perustuu sattumaan, toisin sanoen siihen, ketkä näkivät rekrytointi-ilmoituksen, kokivat pelaavansa aktiivisesti ja halusivat osallistua ryhmähaastatteluun. Rahapeleistä keskityn kasinopelejä pelaaviin, kuten rahapeliautomaatteihin ja rulettiin sekä pokerin pelaajiin. Tarkastelen pelaamiselle annettuja merkityksiä pragmaattisten modaalisuuksien, etenkin halun ja kompetenssin kautta. Teoria perustuu pääosin Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittamaan teokseen (1997) Semioottisen sosiologian näkökulmia - sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ja ymmärrettävyys. Sovellan pragmaattisia modaalisuuksia Clauden Lévi-Straussin käsityksiin luonnon ja kulttuurin erosta sekä progressioon ja regressioon, joita tarkastelen Lévi-Straussin ruokakolmion avulla. Tutkimustulokseni osoittavat, että yksi tärkein pelaamista motivoiva tekijä suomalaisille aktiivisille rahapelaajille on halu oppia itse peliä ja pelaamista. Pelin oppiminen sisältää pelin logiikan ja strategian ymmärtämisen, kun taas pelaamisen oppiminen koostuu itsekontrollin opettelemisesta ja pelihimon hallitsemisesta. Muita motivaatioita olivat aiempien pelitutkimusten mukaisesti viihde, sosiaalisuus ja raha. Aineistoni mukaan aktiiviset pelaajat erottautuvat halulla oppia sekä aloittelijoista että addiktoituneista pelaajista. Aktiiviset pelaajat kokevat olevansa Lévi-Straussin kolmiota soveltaen kolmion kärjessä, pelikulttuurin huipulla. Huipulla olo vaatii taistelua pelihimoa vastaan, jota varten pelaajien tulee luoda ja opetella itselleen strategia, jonka avulla he välttävät regerssoitumisen addiktoituneeksi pelaajaksi. Pro gradu -tutkielmani on tehty Pekka Sulkusen johtaman projektin 'Images and Theories of Addiction' puitteissa, jota rahoittaa Suomen Akatemia. Toimin projektissa tutkimusavustaja ja toimenkuvaani kuului osallistuminen projektin aineistojen hankintaan ja analysointiin.
  • Malm, Toni (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkimus käsittelee yhteiskunnallisissa liikkeissä toimivia yksilöitä eli aktivisteja. Tutkimuksen juuret ovat makrotasolla, yhteiskunnallisista liikkeistä käydyssä keskustelussa. Toisaalta tutkimuksen keskeisin huomio kohdistuu mikrotasolle, yksilöön ja toimijoihin. Tutkimuksessa tarkastellaan aktivismin nivoutumista henkilökohtaiseen elämään sekä aktivismin jatkumisen ja päättymisen problematiikkaa. Aineiston tulkinta perustuu verkostonäkökulmaan, joka yhdistää subjektiiviset ja objektiiviset merkitykset sekä näkökulman pohjalta kehitettyyn elämänalahierarkian käsitteeseen (Passy & Giugni 2000). Elämänalahierarkia yhdistetään Weberin (2009) näkemykseen siitä, millaisia ominaisuuksia poliittinen toiminta vaatii. Näiden ominaisuuksien pohjalta argumentoidaan, että poliittista toimintaa, kuten aktivismia, voidaan tulkita eetoksen käsitteen avulla. Tästä teoriasynteesistä johdettujen tutkimuskysymysten avulla etsitään vastauksia siihen, kuinka aktivistin ura jatkuu tai päättyy. Yksilölähtöisyydestään huolimatta tutkimus sidotaan lopulta myös yleisemmän tason analyysiin. Tutkimus on tyypiltään laadullinen seurantatutkimus. Tutkimuksen aineisto muodostuu Ari Rasimuksen (2006) vuosina 2000 ja 2001 suorittamista yhdestätoista teemahaastattelusta sekä kuudesta uusintahaastattelusta vuodelta 2010. Haastateltavat ovat aktivisteja, jotka 1990-luvulla toimivat Oikeutta eläimille ja Maan Ystävät –järjestöissä. Vertailuasetelman vuoksi keskeinen teema tutkimuksessa on muutos ja sen selittäminen. Yksikään haastateltavista ei toiminut enää liikkeissä. Toiminnasta poisjääminen oli tapahtunut vähitellen, hiipumalla. Aktivismi, perinteisessä mielessä ymmärrettynä, oli siis taaksejäänyttä elämää. Aktivistien asenteet olivat kuitenkin lähes muuttumattomia. Osalla aktivismi oli nivoutunut työuraan, osalla taas ei. Tutkimuksessa havaittiin, että eetoksen käsite selittää sitä, miksi aktivismi ohjaa yhä elämää, vaikka ura kansalaisliikkeessä päättyisikin. Toisaalta eetoksen käsite auttaa ymmärtämään aktivismista luopumista. Haastateltavat jaettiinkin eetoksen käsitteen avulla kahteen ryhmään: luopujiin ja pysyjiin. Luopujien luopuminen selittyi eetoksesta irtisanoutumisella, kun taas pysymistä perusteli aktivismin muuntuminen työksi ja sitä kautta ylläpidetty eetos. Tutkimuksen keskeisin teoreettinen anti on luopumista selittävän elämänalahierarkiateorian syventäminen. Tutkimuksessa argumentoidaan sen puolesta, että aktivismin päättymistä on mahdollista tarkastella laajemmin kuin pelkkänä kuulumisena järjestöön tai yhteiskunnalliseen liikkeeseen. On pohdittava muun muassa sitä, kuinka aktivismi nivoutuu erilaisiin elämäntapavalintoihin. Eri elämänalojen vaikutuksia toisiinsa tulee myös tarkastella syvemmin kuin pelkän arvojärjestyksen valossa. Yhdistämällä Weberin (2009) ajatuksia poliitikoiden suotavista ominaisuuksista elämänalahierarkiateoriaan voidaan päästä tulkintaan, jossa kiinnittyminen asiakysymyksiin ja päämääriin (päämäärärationaalisuus) ennustaisi toiminnassa pysymistä, etenkin suhteessa verkostolliseen ja tunteelliseen kiinnittymiseen. Tutkimuksessa havaitaan, että aktivistit ovat integroituneet osaksi yhteiskuntaa ja etenkin pysyjät ovat myös puolueiden toiminnassa mukana. Tämän pohjalta kysytään, olisiko yhteiskunnan kannalta rationaalisempaa suhtautua liikkeisiin pelokkuuden sijaan kiinnostuksella.
  • Hämäläinen, Hanne (Helsingfors universitet, 2011)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani sosiaalisten liikkeiden visuaalista vasta- ja valtajulkisuutta vertailemalla aktivistien omia Internet-sivustoja ja Helsingin Sanomia. Tutkimukseni tarkoituksena on tuoda uutta tietoa vastademokraattisen toiminnan ja toimijuuden muotoutumisesta vasta- ja valtajulkisuuksissa ja näiden julkisuuksien välisestä suhteesta paikallistasolla Suomessa. Tutkin, minkälaista vastademokraattista toimintaa sosiaaliset liikkeet tuovat esiin kuvissa omilla Internet-sivustoillaan. Näitä kuvia vertaan samoista tapahtumista julkaistuihin Helsingin Sanomien – valtajulkisuuden – kuviin. Analysoin, minkälaista toimintaa tuodaan esiin ja miten toiminnan esittäminen eroaa aineistojen välillä. Lopuksi tarkastelen vastademokraattisen toimijuuden visuaalisia representaatioita sukupuolen ja iän näkökulmista. Tutkielmani aineistona on kolme aktivistien ylläpitämää uutissivustoa, yksi kansalaisjärjestöjen kuvapankki ja vertailuaineistona Helsingin Sanomat. Aineistossani on kuvia yhteensä 443 ja ne on julkaistu vuosina 2000–2010. Kaikissa kuvissa tapahtumapaikkana on Helsinki. Tutkimusmenetelmänä käytän Eeva Luhtakallion soveltamaa Erving Goffmanin kehysanalyysiä, jossa pyritään etsimään aineistolähtöisesti kuvissa esitettyä toimintaa määrittäviä kehyksiä. Teoreettisen lähtökohdan tutkimukselleni muodostavat Pierre Rosanvallonin teoria vastademokratiasta ja Nancy Fraserin määritelmä useasta julkisuudesta. Kuvissa representoidun toiminnan kautta muodostuu kahdeksan eri määräävää kehystä: mielenosoitus, karnevaali, merkintä, valtaus, konflikti, kontrolli, sisäinen toiminta ja tiedotus. Määräävät kehykset kuvaavat aktivistien harjoittamaa vastademokraattista toimintaa ja muiden toimijoiden reaktioita siihen. Mielenosoitus, merkintä, valtaus ja karnevaali kuvaavat erilaisia kollektiivisen protestin muotoja, kontrolli ja konflikti taas tuovat esiin tämän toiminnan seurausta ja eri toimijoiden kohtaamista. Kuvissa näyttäytyy myös liikkeen sisäistä toimintaa ja liikkeestä tiedottamista sinällään ilman varsinaista protestia. Iän kannalta kuvien vastademokraattisesta toiminnasta muotoutui nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa. Sukupuolen kannalta toiminta taas osoittautui yllättävän sukupuolittuneeksi: mikäli toimija oli erikseen nostettu valokuvassa esiin, oli tämä useimmiten mies. Miehet olivat toimijoina etenkin liikkeen johdossa ja konfliktin määräävässä kehyksessä. Naisia taas representoitiin vastajulkisuudessa yllättävästi äitiyden kautta. Aktivistiaineistossa ja lehtiaineistossa suhtauduttiin osittain eri tavalla aktivistien toimintaan vaikka kuvat visuaalisesti muistuttivat toisiaan. Tämä ilmeni kuvia ympäröivissä otsikoissa ja kuvateksteissä, jotka vaikuttivat kuvista syntyviin tulkintoihin. Kuvien virittämisessä tekstein liikuttiin hyväksynnästä neutraaliin uutisointiin, siitä taas kohti epäilyttävää toimintaa, josta siirryttiin lopulta toiminnan tuomitsemiseen. Kuvateksteissä välittyi kamppailua vastademokraattisen toiminnan oikeutuksesta: onko kyseessä demokratiaan kuuluvaa kansalaisaktivismia vai yhteiskuntajärjestyksen rikkomista rettelöimällä. Julkisuuksista muodostui visuaalisen kamppailun kenttä, jolla eri toimijat pyrkivät muovaamaan sosiaalisista liikkeistä syntyviä käsityksiä. Sosiaaliset liikkeet ja tiedotusvälineet eivät olekaan tutkielmani perusteella pelkästään toisiaan täydentäviä vastademokraattisia toimijoita, vaan eri julkisuuksien ja vastademokraattisten toimijoiden välillä on sekä legitimiteettikonflikti että määrittelykamppailu: kuka voi esittää kenet ja mistä näkökulmasta.
  • Alatalo, Aino (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa seurataan vuonna 2011 Helsinkiin Töölönlahdelle valmistuneen Musiikkitalon akustiikan kehitystä ideasta konserttisalissa materiaalisen muotonsa saavaksi objektiksi. Lähtökohdaksi otetaan tieteen- ja teknologiantutkimuksessa esitetty ajatus, jonka mukaan teknologioiden toteutusta ei ole mielekästä tarkastella puhtaasti teknologisina hankkeina. Sen sijaan teknologiat näyttäytyvät heterogeenisten elementtien, inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden kokoonpanoina Tältä pohjalta tutkielmassa kysytään, miten akustiikka kootaan ja kuinka se kokoaa meidät. Tarkastelun kohteena on, miten 'hyvä ääni' rakentuu. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa käytettiin dokumentti-, lehti- ja haastatteluaineistoa. Dokumenttiaineisto kerättiin Musiikkitalon rakennushankkeessa vuorollaan vetovastuussa toimineilta organisaatioilta: Sibelius-Akatemialta, opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Senaatti-kiinteistöiltä. Lehtiaineistona tutkimuksessa on hyödynnetty Helsingin Sanomissa vuosina 1990−2011 julkaistuja Helsingin konserttisaleja ja Musiikkitalon rakennushanketta käsitteleviä artikkeleita. Tämän ohella kolmantena aineistokokonaisuutena käytetään seitsemää Musiikkitalon rakennushankkeen toimijoille tehtyä asiantuntijahaastattelua. Työn teoreettiset ja menetelmälliset lähtökohdat perustuvat toimijaverkostoteoriana tunnettuun tutkimusperinteeseen ja erityisesti ranskalaisen tieteen ja teknologiantutkija Bruno Latourin ajatteluun. Toimijaverkostoteorian menetelmällisistä lähtökohdista esille nostetaan etenkin verkoston käsite. Tämä yhdistetään tutkielmassa temaattiseen analyysiin. Musiikkitalon rakennushanke sai alkunsa Sibelius-Akatemiassa 1990-luvun alussa. Ensin tunnistettiin akustiikan puute. Finlandia-talon aiheuttama pettymys teki hiljalleen tilaa ajatukselle uudesta konserttisalista. Sibelius-Akatemian kiinnitti tämän pitkäaikaisen haaveen onnistuneesta akustiikasta omaan toimitalohankkeeseensa, ja tälle pohjalle syntyi Sibelius-Akatemian, RSO:n ja HKO:n yhteistyö. Idea akustiikaltaan ensiluokkaisesta salista keräsi toimijat yhteen. Akustiikan roolia hankkeelle kuitenkin jopa tietoisesti vaimennettiin hankkeen asiakirjoissa ja toimijoiden julkisuudessa esittämissä puheenvuoroissa. Musiikkitalon rakennushankkeen ytimeen kasvatettiin vuorovaikutusargumentti, jolla perusteltiin taloa paitsi käyttäjien keskinäisillä synergiaeduilla myös sillä, mitä hyvää Musiikkitalo voisi antaa ympäristölleen – yleisölleen ja Töölönlahden alueelle. Vuorovaikutusargumentti sai materiaalisen muodon Musiikkitalon konserttisalissa, jonka valinnassa painotettiin esiintyjien ja yleisön välistä kontaktia, yhteisöllisyyttä, läheisyyttä, vuorovaikusta ja intiimiä kuuntelukokemusta. Rakennustöiden käynnistyttyä syksyllä 2008 vuorovaikutuspuhe hiljeni ja huomio kiinnittyi akustiikkaan, joka nostettiin nyt useissa puheenvuoroissa ainoaksi perusteeksi koko hankkeelle. Akustiikka hahmottuu suunnittelun ja rakentamisen välttämättömänä kulkupisteenä – hankkeen toimijat pyrkivät rakentamaan organisaation, jossa kaikki ratkaisut kulkivat akustiikan kautta. Tämän ohella akustiikka näyttäytyi myös keinona edistää hankkeen muita päämääriä, kuten talon julkisivumateriaalin valintaa. Lopuksi akustiikka esitetään hankkeen tärkeimpänä voimainkoetuksena: akustiikka esitettiin aineistossa mittarina koko hankkeen onnistumiselle. Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä esitetään, että Musiikkitalon akustiikassa ei ole kyse vain uudesta äänestä Töölönlahdella. Kysymys 'hyvästä äänestä' laajenee kysymykseksi siitä, miten kaupunkia pitäisi rakentaa. Se laajenee kysymykseksi siitä, millaista kulttuuria pitäisi rahoittaa ja minkälaista kansalaisyhteiskuntaa tulisi tavoitella. Näin akustiikka ja Musiikkitalon rakennushanke näyttäytyvät paitsi kysymyksenä akustiikasta myös siitä, miten yhteinen maailmamme pitäisi järjestää. Akustiikka itsessään näyttäytyy tutkielmassa aktiivisena toimijana neuvottelussa hyvästä äänestä, ei vain ympäristönsä tuottamana passiivisena toiminnan kohteena.