Browsing by Subject "Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-16 of 16
  • Villman, Maarit (Helsingin yliopisto, 2021)
    Väestön ikärakenne muuttuu ja haastaa samalla sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita. Pitkäikäisyyden yleistyessä ihmisten terveys, hoidon tarve ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö muuttuvat. Eliniän pidentyminen on tuonut lisää hyväkuntoisia elinvuosia, mutta huomioitavaa on, että huonokuntoiset vuodet elämän loppuvaiheessa eivät ole vähentyneet. Sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannuksista noin 38 % on erikoissairaanhoidon osuutta ja tutkimukset ovat osoittaneet palvelujen käytön kasaantuvan pitkälti elämän viimeisille vuosille samalla kasvattaen kustannuksia voimakkaasti. Vaikka potilaiden hoito painottuu yhä enemmän avohoitoon, erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon potilaiden määrä kasvoi vuonna 2019 yli prosentin ja hoitojaksojen määrä noin kaksi prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Tässä tutkielmassa oli tavoitteena kuvata erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöä 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleiden kahtena viimeisenä elinvuotena ja siinä tapahtuneita mahdollisia ajallisia muutoksia vuosien 1998 ja 2013 välillä sekä kuvata mahdollisia eroja sukupuolten ja ikäryhmien välillä. Tutkielma toteutettiin osana Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudet haasteet (COCTEL)-hanketta, jonka käytössä olevasta rekisteriaineistosta poimittiin tämän tutkimuksen tarkoitukseen sopiva osa. Aineiston tiedot on poimittu Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisteristä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisteristä (Hilmo). Tutkimusjoukkoon kuuluivat kaikki vuosina 1998, 2003, 2008 ja 2013 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleet suomalaiset. Tutkimuksen selitettävänä muuttujana oli erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttö ja selittävinä muuttujina ikä, sukupuoli ja kuolinvuosi. Lisäksi tarkasteltiin erikoissairaanhoitoon päätyneille ihmisille kirjattuja diagnoosiryhmiä. Erikoissairaanhoidon käytön erojen selvittämiseen käytettiin ristiintaulukointia ja useamman muuttujan yhteyksiä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön analysoitiin binäärisellä logistisella regressioanalyysillä. Tutkittavista noin kaksi kolmasosaa (68,7 %) käytti erikoissairaanhoidon vuodeosastohoitoa eikä ajallisessa vertailussa ollut suurta eroa vuosien välillä. Erikoissairaanhoidon palveluntuottajista keskussairaalan vuodeosastohoidon käyttäjiä (32,4 %) oli eniten. Tulosten mukaan miehillä oli naisia suurempi todennäköisyys erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön, samoin kuin ikäluokista nuorimmalla eli 70–79-vuotiailla suhteessa vanhimpiin ikäluokkiin. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että sukupuolella ja ikäluokalla on yhteys erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käytön todennäköisyyteen, vaikka ajallisessa tarkastelussa erot sukupuolen ja ikäluokkien välillä hieman kaventuvatkin. Sairauksien pitäisi määritellä erikoissairaanhoidon käyttöä, mutta erot sairastavuudessa eivät anna selitystä miesten ja naisten tai eri ikäryhmien välisille eroille. Jatkossa olisikin tarpeellista tutkia mm. ikääntyneiden sosioekonomisen aseman mahdollista yhteyttä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön sekä erikoissairaanhoidon palvelunkäyttöä alueellisen jakauman näkökulmasta.
  • Talme, Marjo (Helsingin yliopisto, 2021)
    Vaaratapahtumat aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä, pitkittynyttä hoitoa ja lisääntyneitä kustannuksia yhteiskunnalle. Kirurgiset vaaratapahtumat ovat yliedustettuina, kun tarkastellaan korvattuja potilasvahinkoja Suomessa. Kirurgisten haittatapahtumien seuraukset ovat myös usein vakavampia ja johtavat pysyvimpiin vammoihin, ylimääräisiin hoitotoimenpiteisiin ja pitkittyneeseen sairaalahoitoon. Yhtenä potilasturvallisuutta lisäävänä tekijänä on nähty organisaation kulttuuri, joka mahdollistaa anonyymin läheltä piti- ja haittatapahtumailmoitusten tekemisen. Lääkäreiden tiedetään tekevän vähemmän ilmoituksia, kuin muu henkilökunta ja tämä on nähty potilasturvallisuuden kannalta ongelmallisena. Tutkielman aineisto muodostui HUSin kirurgisten yksiköiden HaiPro-järjestelmään vuosina 2015–2019 tehdyistä vaaratapahtumailmoituksista. Tutkielman tavoitteena oli vastata kysymyksiin, millaisia vaaratapahtumailmoituksia kirurgisissa yksiköissä tehdään, millä tekijöillä on yhteys kohtalaisen ja vakavan haitan potilaalle aiheutuneisiin tapahtumiin ja lääkäreiden tekemiin HaiPro-ilmoituksiin. Aineiston analyysimenetelmäksi valittiin kvantitatiivinen analyysi. Vaaratapahtumailmoituksissa kohtalaisen ja vakavan haitan potilaalle aiheuttaneita tapahtumia oli 4,9 %. Yleisimmät tapahtumapaikat olivat potilashuone ja leikkaussali. Lähes kolmannes vaaratapahtumista liittyi lääke- ja nestehoitoon. Neljännes vaaratapahtumista liittyi tiedonkulkuun ja tiedonhallintaan. Yleisimmät tiedossa olevat tapahtuman luonnetta kuvailevat ja tapahtumaan myötävaikuttavat tekijät olivat toimintatavat sekä kommunikointi ja tiedonkulku. Myötävaikuttavina tekijöinä kommunikaatiolla, tiedonkululla, koulutuksella, perehdytyksellä ja osaamisella oli suurin vaikutus kohtalaisia ja vakavia vaaratapahtumia lisäävänä muuttujana. Lääkärit ilmoittivat kirurgisissa yksiköissä suhteessa vähemmän vaaratapahtumailmoituksia, kuin muu henkilökunta, ja ilmoitetut vaaratapahtumat olivat luonteeltaan vakavampia. Viidenneksessä kaikista ilmoitetuista vaaratapahtumista ja kolmanneksessa kohtalaista tai vakavaa haittaa potilaalle aiheuttaneista tapahtumista taustalla myötävaikuttavana tekijänä oli kommunikaation ja tiedonkulun ongelmat ja niitä esiintyi läpi koko kirurgisen hoitoprosessin. Niillä oli myös tilastollisesti merkitsevä yhteys kohtalaisen ja vakavan haitan aiheuttaneisiin tapahtumiin. Kommunikaation ja tiedonkulun ongelmien on todettu olevan merkittävässä roolissa myös aiemmissa tutkimuksissa kirurgisten potilaiden vaaratapahtumissa. Tulevaisuudessa tulisikin kiinnittää vaaratapahtumien ehkäisyssä kirurgisissa yksiköissä huomiota sekä suullisen että kirjallisen kommunikaation tärkeyteen.
  • Marjakangas, Satu (Helsingin yliopisto, 2021)
    Reumahoito on mullistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Entistä useampi tulehduksellista reumasairautta sairastava saadaan oireettomaksi uusien lääkehoitojen ansiosta. Elämänlaatututkimuksissa reumasairaiden kokema elämänlaatu on todettu perusväestöön verrattuna huonommaksi. Koska lääkehoito on kehittynyt ja yhä useampi reumasairaus saadaan oireettomaksi, onkin tarve selvittää, mitä reumasairaat itse ajattelevat omasta elämänlaadustaan ja ikääntymisestään 2020-luvun Suomessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata, millaista ikääntyneen reumasairaan elämänlaatu on ja mitä elämänlaatua lisääviä tai heikentäviä tekijöitä he kokevat elämässään sekä selvittää millaisia vaikutuksia ikääntymisellä, reumasairaudella ja covid-19 pandemialla on heidän elämäänsä. Aineisto hankittiin haastattelemalla puhelimitse kymmentä reumasairasta ikääntyvää. Haastateltavat löydettiin Reumaliiton jäsenrekisteristä satunnaisotannalla ja tiedustelemalla heidän halukkuuttaan ja sopivuuttaan tutkimukseen. Haastateltavista viisi sairasti nivelreumaa ja kolme muuta tulehduksellista reumasairautta. Kahdella diagnoosina oli fibromyalgia. Aineistonkeruumuotona oli teemahaastattelu, sekä Euro-His-8-elämänlaatukysely. Tutkimus oli laadullinen terveystutkimus, missä hyödynnettiin myös määrällistä elämänlaatukyselyä. Aineiston analyysi tehtiin sisällönanalyysin avulla. Tähän tutkielmaan osallistuneiden reumasairaiden ikääntyneiden elämänlaatu näyttäytyy yleisesti melko hyvänä. Osalla reumasairaus vaikuttaa paljonkin jokapäiväiseen elämään, ja joillakin ei juuri ollenkaan. Reumasairaan ikääntyneen hyvä elämänlaatu koostuu hyvästä terveydestä, itsenäisestä selviytymisestä, tuesta ja avusta, mielekkäästä tekemisestä, hyvästä asumisesta ja toimivista ihmissuhteista. Elämänlaatua lisääviä tekijöitä olivat muun muassa liikuntakyvyn ja terveyden säilyminen, arkiaskareista selviytyminen, positiivinen ajattelu, sopeutuminen sairauteen ja ikääntymiseen, hyvät ihmissuhteet, sosiaaliset aktiviteetit, itseä miellyttävä asunto ja asuinympäristö sekä riittävä toimeentulo. Heikentäviä tekijöitä olivat muun muassa huonossa hoitotasapainossa oleva sairaus ja siitä johtuva huono fyysinen toimintakyky, pelko sairauden pahenemisesta ja toimintakyvyn menettämisestä, raskaat elämäntilanteet, jaksamattomuus, yksinäisyys, menetykset, ihmissuhdeongelmat, asunnon puutteet ja liikkumisen esteet. Covid-19-pandemia oli vaikuttanut ikääntyneiden reumasairaiden elämään lähinnä menojen ja harrastusten peruuntumisena, ulkopuolisen avun tarpeen lisääntymisenä, pelkona omasta tai läheisten sairastumisesta, passiivisen oleskelun lisääntymisenä, lähikontaktien puutteena, asiointitaitojen ruostumisena sekä haluttomuutena lähteä kodin ulkopuolelle, mutta toisaalta myös omaehtoisen liikunnan lisääntymisenä ja elämän leppoistumisena. Ikääntymiseen reumasairaana liittyy toiveikkuus, taistelutahto, pelko sekä sopeutuminen. Näyttää siltä, että myös pitkään sairastaneet ovat hyötyneet uusista lääkehoidoista ja elämänlaatu on kohentunut. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kuitenkin tärkeä tiedostaa, että ihmisten elämänlaatuun vaikuttaa myös monet terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät. Tässä tutkimuksessa tuli esille hyvien ihmissuhteiden ja tukiverkostojen tärkeys, joiden ansiosta haastateltavat voivat pääosin hyvin ja pärjäsivät kotonaan. Onko niin kuitenkaan kaikilla? Kuntien rooli palvelutarpeen kartoittamisessa on tärkeää ja keskittyminen erityisesti haavoittuvimpiin ikääntyviin. Myös järjestöt voisivat olla suuremmassa roolissa järjestämässä palvelujärjestelmää täydentäviä ennaltaehkäiseviä tukimuotoja.
  • Jurmu, Tarja (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielma on aineistolähtöinen temaattinen sisällönanalyysi sikainfluenssaepidemian ja koronaviruspandemian uutisoinnista. Ensisijaisena tavoitteenani on selvittää millaisen todellisuuden representaation Helsingin Sanomien uutiskehykset ja uutisointi vallitsevasta koronavirusepidemiasta tuottivat. Tutkielman toinen tavoite on selvittää, oliko uutisointi edelliseen pandemiaan (sikainfluenssa) nähden erityisen poikkeavaa. Vastauksia tutkimuskysymyksiin hain tekemällä kehysanalyysin Helsingin Sanomien kotimaan verkkouutisista (1489 koronavirusepidemia uutista ja 323 sikainfluenssaepidemia uutista). Lisäksi selvitin keitä uutislähteet olivat, miten uutisointi rakentui ajallisesti sekä määrällisesti suhteessa epidemian vaiheisiin ja lopuksi tarkastelin näitä yhdessä uutiskehysten kanssa. Uutiskehyksiä on viisi: torjunta, kriisi, kulttuurinen muutos, mediailmiö ja moraalinen kysymys. Kehysanalyysin perusteella uutisoinnissa on huomattavissa näkökulmien kaventuminen. Kehykset kohdistavat, alleviivaavat, rajaavat ja poissulkevat näkökulmia, jolloin myös uutisoinnin ja uutiskehysten representoima todellisuus vinoutuu ja kaventuu. Näkökulmien kaventuminen on nähtävissä myös uutislähteiden kohdalla. Uutislähteiden analyysin perusteella voidaan todeta, että Helsingin Sanomien uutisissa esiintyy runsaasti eri uutislähteitä, mutta moniääninen keskustelu on hyvin rajallista. Suurin osa uutislähteistä kuuluu median ja yhteiskunnan kategorioihin, mutta kehysanalyysin perusteella Helsingin Sanomat näyttää asemoineen itsensä suurelta osalta terveysviranomaisten ja hallituksen tiedottajan rooliin. Helsingin Sanomien koronavirusepidemian uutisoinnin volyymi ja uutiskehysten esiintyminen eivät korreloi epidemian etenemisen kanssa. Koronavirusepidemian uutisoinnin uutiskehykset esiintyvät tietyin temaattisin eroin myös sikainfluenssauutisissa, joskin eroja kehysten esiintyvyydessä on. Epidemia esitetään sikainfluenssan kohdalla positiivisimmin termein kuin koronaviruksen kohdalla. Kaiken kaikkiaan sikainfluenssa uutisisista välittyy koronavirusuutisointia keveämpi ja huolettomampi tunnelma. Uutisoinnin erot selittynevät pääosin epidemiologisilla ja yhteiskunnallisilla tekijöillä sekä mediaympäristön ja mediakonventioiden muutoksilla. Uutiskehysten representoima todellisuus koronavirusepidemiasta näyttäytyy tämän tutkielman perusteella ambivalenttina: toisaalta hallittavissa olevana ja toisaalta vaikutusvaltamme ulkopuolella olevana. Epidemia on yhtä aikaa ohimenevänä, mutta kuitenkin vaikutuksiltaan pysyvä. Todellisuus on yhtä aikaa apokalyptinen ja uhkaava, mutta samalla toiveikas ja positiivinen. Uutiskehysten, kehysten tematiikan ja uutisvolyymin kautta välittyvä kuva epidemiasta ei vastaa Suomen tartunta- ja kuolleisuuslukuja. Niin ikään vaikutelma ennennäkemättömästä ja kokemattomasta ilmiöstä ei ole täysin paikkansapitävä: koimme osittain saman jo sikainfluenssan kohdalla. Ennennäkemättömyys ja kokemattomuus liittyneekin ennen kaikkea uutiskehysten tapaan esittää koronavirusepidemia uutena mediavälitteisenä yhteiskunnallisena ilmiönä ja kulttuurisena muutoksena. Koronavirusepidemian uutisointi ei päälinjoiltaan juurikaan poikkea aiempien pandemioiden uutisoinnista, ainoastaan uutisvolyymi poikkeaa aiemmasta, sen sijaan kaikki muu uutisoinnissa esiintyvä on havaittu jo aiemmin.
  • Ruotsalainen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Nuoruus on ajanjakso, jolloin yksilö muodostaa terveyskäyttäytymisellään pohjaa aikuisuuden terveydelle ja hyvinvoinnille. Nuorten elintapoihin vaikuttavat monet tekijät kuten sosioekonominen asema lapsuudessa ja nuoruudessa. Elintavat ovat keskenään yhteydessä ja vuorovaikutuksessa usein eri tavoin. Nuorten elintavat ovat yhteydessä myös heidän koulutukseensa ja työmarkkina-asemaansa aikuisuudessa. Toisaalta myös sosioekonominen asema vaikuttaa aikuisuuden koulutukseen ja työmarkkina-asemaan. Elintapoja voidaan tarkastella yhdessä, muodostaen niistä tilastollisin menetelmin profiileita. Tutkimustietoa on niukasti nuorten elintapaprofiilien yhteydestä aikuisuuden sosioekonomiseen asemaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia pohjoissuomalaisten nuorten sosioekonomisen aseman ja nuoruuden aikaisten elintapaprofiileiden välisiä yhteyksiä nuorten koulutukseen ja työmarkkina-asemaan myöhemmin aikuisuudessa. Tutkimus on pitkittäistutkimus, jonka aineistona on Pohjois-Suomen syntymäkohortin 1986 nuoret ja heidän vanhempansa. Kyselyaineisto on kerätty vuosina 1986 ja 2001, ja rekisteriaineistot nuorten koulutuksen ja työmarkkina-aseman osalta ovat vuosilta 2017 ja 2018. Koko syntymäkohortin aineisto käsittää 9479 lasta, ja tämän tutkimuksen aineisto koostuu 4303 nuoresta ja heidän vanhemmistaan. Aineisto analysoitiin tilastollisin perus- ja monimuuttujamenetelmin poikien ja tyttöjen osalta erikseen. Tutkimuksen keskeiset tulokset osoittavat, että vanhempien sosioekonominen asema on yhteydessä nuorten elintapaprofiileihin. Lisäksi nuorten elintapaprofiilit ovat yhteydessä heidän koulutukseensa ja työmarkkina-asemaan aikuisuudessa. Apu- tai sekatyöntekijä vanhempien nuoret kuuluvat useimmin epäterveelliseen elintapaprofiiliin kuin korkeammassa työmarkkina-asemassa olevien vanhempien nuoret (pojat OR 2,06: lv 95 % 1,17–3,65, tytöt OR 1,85: lv 95 % 1,07–3,18). Tytöillä myös vanhempien peruskouluasteen koulutus oli yhteydessä epäterveelliseen elintapaprofiiliin verrattua korkeakoulutettujen vanhempien nuoriin (OR 1,80: lv 95 % 1,20–2,70). Nuoruudessa epäterveellinen elintapaprofiili oli yhteydessä peruskouluasteen tutkintoon aikuisuudessa (pojat OR 2,98: lv 95 % 1,97–4,51, tytöt OR 2,91; lv 95 % 1,63–32,48), silloinkin kun vanhempien koulutus ja terveydentila huomioitiin malleissa. Tytöillä epäterveellinen elintapaprofiili oli voimakkaimmin yhteydessä työntekijä työmarkkina-asemaan aikuisuudessa (OR 2,25; lv 95 % 1,53–3,30) ja pojilla työmarkkinoiden ulkopuoliseen työmarkkina-asemaan (OR 2,67; lv 95 % 1,78–3,97). Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä, että elintavoilla sekä myös vanhempien sosioekonomisella asemalla on merkittävä vaikutus myöhempään sosioekonomiseen asemaan. On tärkeää pyrkiä mahdollisimman kattavasti ja tasa-arvoisesti edistämään jokaisen nuorten mahdollisuuksia terveellisiin elintapoihin, sekä tukea perheiden mahdollisuuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
  • Nikkari, Riikka (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa kuvataan sairaanhoitajien näkemyksiä laatujärjestelmän käyttöönotosta. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa erään magneettisairaalan statusta tavoittelevan keskuksen sairaanhoitajien laatujärjestelmän käyttöönottoon liittyvistä näkemyksistä sairaalan esimiesten muutosjohtamisen tueksi. Tässä tutkielmassa vastattiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälaisia näkemyksiä sairaanhoitajilla on laatujärjestelmän käyttöönotosta? Miten laatujärjestelmän käyttöönotto on muuttanut yksikön toimintaa? Tutkimuksen aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluiden avulla kolmesta yksiköstä, joissa oli samankaltainen potilasprofiili ja hoitotyötä oli kehitetty magneettisairaalamallin mukaisesti. Yhteensä haastateltuja sairaanhoitajia oli seitsemän (7). Aineisto analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkielman tuloksien perusteella sairaanhoitajille laatujärjestelmän käyttöönotto näyttäytyi johtamisen muutoksena, hoitotyön muutoksena ja vetovoimaisuuden muutoksena. Laatujärjestelmän käyttöönotossa on edetty hoitotyön mittareiden kautta ja hoitotyötä on kehitetty tasalaatuisemmaksi. Työympäristön kehittämiseen tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Laatujärjestelmän tavoitetila on jäänyt vielä osin epäselväksi. Laatujärjestelmän käyttöönotto on käynnistynyt kaikissa tutkituissa yksiköissä. Henkilökunta ei kuitenkaan tunnista, mitkä kaikki yksiköissä tehdyt toimet liittyvät laatujärjestelmän käyttöönottoon.
  • Leino, Hanna (Helsingin yliopisto, 2021)
    There is a common understanding of the benefits of economic evaluations supporting decision making regarding health care interventions. The aim of this master’s thesis was to understand the methods of economic evaluation in mental health services to guide upcoming economic evaluations. The research objective was to investigate and describe key elements and methods that have been used in economic evaluations in mental health interventions for adults. The objective was formed by the following research questions: 1. What methods are used in economic evaluation? 2. What perspectives are considered? 3. How are outcomes measured i.e. what specific measures are used to characterise the outcomes? 4. What cost elements are included in the cost analysis? 5. What cost measures are used? 6. Is there consideration for whether the used method is appropriate to examine the matter concerned? This thesis was conducted as a systematic literature review. The PICo method was used in the formation of the research questions and the search strategy. Two databases (Ovid MEDLINE and PsycINFO) were used. In addition, Google and Google Scholar were used, and reference search from included studies was performed. The methodological quality of the included studies was assessed using the Consensus on Health Economic Criteria checklist. After data extraction and tabulation, narrative analysis was undertaken to summarise and understand the methods and elements for economic evaluation in mental health services. Overall, the quality of the 12 included studies was good. The studies represented different types of populations and interventions in mental health services. Primarily, one intervention was compared to the other, usually against existing care. Cost-effectiveness analysis, cost-utility analysis and cost minimisation analysis were applied. Studies were conducted from societal, health care or health insurance perspectives, and some studies applied two perspectives. Generic and condition-specific patient-reported outcome measures and clinician-reported outcome measures were used alongside routine administrative data to capture change in health status and quality of life. A few different cost measures with routine administrative data were used to identify and measure service resource use and productivity losses. There was variation in what costs were included. Almost all authors stated some consideration about methods suitability, at some level. This master’s thesis collated outcome measures and cost measures utilised in the mental health service context. Moreover, some data sources regarding costs were presented to reveal information sources and demonstrate how chosen perspective determines what information is needed. This master’s thesis provides guidance on what details are needed and where to collect information to conduct an economic evaluation to support decision-making in mental health services.
  • Troberg, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistuksessa toimintakulttuuri ja asiantuntijatyö ovat muuttumassa yhä yhteisöllisemmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Tiimipohjaista, asiakaslähtöistä ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan moniammatilliseksi yhteistyöksi. Ammattilaisilta odotetaan joustavaa ja monimuotoista yhdessä toimimista. Moniammatillinen työskentely on noussut tarpeesta ratkaista asiakkaan monitahoisia tilanteita, jotka eivät ole yhden ammattiryhmän ratkaistavissa. Asiakaslähtöisyys on moniammatillisen yhteistyön ytimessä. Palveluiden koordinointi alati muuttuvissa verkostoissa muodostaa toimintaympäristön yhteistyölle. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten moniammatillinen yhteistyöosaaminen ilmenee sosiaali- ja terveydenhuollon eri koulutusohjelmissa. Tarkoituksena oli luoda kuva moniammatillisen yhteistyöosaamisen asemasta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattitutkinnoissa. Tarkastelun kohteena olivat sosiaali- ja terveydenhuollon suurimmat ammattiryhmät, jotka ovat keskeisessä roolissa paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Ammattiryhmät olivat lääkäri, sairaanhoitaja, lähihoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi, sosionomi ja sosiaalityöntekijä. Eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitutkintoja tarkastelevaa suomalaista tutkimusta ei ole vastaavalla asetelmalla tehty moniammatillisen yhteistyöosaamisen näkökulmasta. Tutkimuskysymykset olivat: Millaisia moniammatilliseen yhteistyöhön liitettyjä osaamisia tulee esiin ja miten niitä kuvataan eri sote-alan koulutusohjelmissa? Miten moniammatillinen yhteistyöosaaminen rakentuu sote-alan koulutusohjelmissa? Minkälaisena opettajat kuvaavat moniammatillisen yhteistyöosaamisen aseman koulutusohjelmissaan? Aineiston muodosti tutkintokuvaukset ja koulutusohjelmien opetussuunnitelmat sekä koulutusohjelmien opettajille toteutetun kyselyn tuottama aineisto. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto analysoitiin teoria-ohjaavalla sisällönanalyysillä, jota ohjasi moniammatilliseen yhteistyöhön liitetyt osaamiset ja niiden ulottuvuudet. Tulokset osoittavat sosiaali- ja terveydenhuoltoalojen ammattitutkintojen yhteisiä piirteitä sekä eroavaisuuksia moniammatillisen yhteistyöosaamisen asemasta, osaamisen rakentumisesta ja siihen liitetyistä osaamisista. Moniammatilliseen yhteistyöosaamiseen liitettyjä osaamisia kuvattiin oman osaamisen tunnistamisena suhteessa muihin ja muiden osaamisen hyödyntämisen taitoina sekä monipuolisina vuorovaikutustaitoina. Moniasiantuntijuuteen perustuva yhteistoimintaosaaminen tuli esiin muutamien koulutusohjelmien kohdalla. Osaamisia liitettiin toimintaympäristön ja palvelujärjestelmän tuntemiseen. Moniammatillisen yhteistyöosaamisen rakentumisessa tunnistetaan kaikille koulutusohjelmille yhteiseksi ydinosaamiseksi vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen. Oppimisympäristönä työelämäharjoittelulla on vahva asema yhteistyöosaaminen rakentumisessa. Monialaiset opinnot näyttäytyvät osaamisen kehittymisessä oleellisina. Moniammatillisen yhteistyöosaamisen arvostus koulutusohjelmissa on korkea. Opettajat arvioivat moniammatillisen yhteistyöosaamisen aseman vahvistuvan tulevaisuudessa. Oppilaitokset ja koulutusohjelmat ovat eri vaiheissa moniammatillisen opetuksen kehityspoluilla. Sote-alojen monialaisen koulutuksen laajamittaisen läpimurron edellytyksenä nähdään poliittisen tason ohjaus, koulutusjärjestelmän ja oppilaitosten hallinnolliset tekijät sekä opetuksen järjestämisen mahdollistaminen tieteenalarajojen yli.
  • Isakov, Marianna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tarkastella sitä, mitä ihmiset kertovat asioinneistaan Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa covid-19 pandemian alkuvaiheessa. Tutkielmaa kehystämässä on Suomea ja koko maailmaa kuormittanut koronaviruksen tuottama pandemiatilanne. Tutkielmassa aineisto muodostui ihmisten omista kirjoituksista ja näkemyksistä heidän asioinneistaan palveluissa tämän pandemian aikana. Tutkielman teoreettinen taustoitus käsittelee Suomen aiempia epidemia- ja pandemiatilanteita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden näkökulmasta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään lisäksi aiemmissa tutkimuksissa esille nostettua kokemuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista sekä pohditaan asiakkuuksien tai potiluuksien määritelmää ja muodostumista. Tutkimuksen aineisto on kerätty verkossa kaikille avoimena olevalla kirjoituskutsulla. Kirjoitusten jättäminen Tietoarkiston ylläpitämän Pennan verkkosivuilla oli avoinna kaikille täysi-ikäisille suomalaisille huhtikuusta heinäkuuhun vuonna 2020. Kirjoituskutsua jaettiin eteenpäin verkossa sosiaalisessa mediassa sekä suomalaisten potilasjärjestöjen avustuksella. Tutkimukseen osallistuvalta kysyttiin muutamia esitietoja, joiden jälkeen tutkimukseen osallistuva pääsi jättämään tutkimukseen kirjoituksensa omaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa asiointiaan koskien. Kerätty aineisto (n=17) analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimukseen vastanneet toivat esille näkökulmiaan liittyen ajan saamiseen haluttuun palveluun, tapahtuneeseen asiointiin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelussa, tyytyväisyyteen tai tyytymättömyyteen saatuun palveluun nähden sekä palveluissa oleviin puhtaustoimiin ja varautumiseen liittyen. Haluttu aika sosiaali- ja terveydenhuollon palveluun saatiin pääsääntöisesti hyvin. Koronavirustilanne aiheutti myös joitakin aikojen peruutuksia. Asioinnit tapahtuivat yleisimmin julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa joko käyntinä tai etäasiointina. Palvelusta saatu asiointikokemus oli useimmiten myönteinen. Tutkimukseen osallistuneet toivat esille kielteisinä piirteinä tilanteet, joissa etäyhteys ei korvannut asiointia, henkilökunta tuntui kiireiseltä tai stressaantuneelta ja julkisen puolen hoidon saanti oli hankalaa. Terveydenhuollossa havaittiin lisäksi useita koronavirustilanteeseen liittyviä puhtaus- ja varautumistoimia. Näistä keskeisimmät olivat luodut turvavälit, henkilökunnan antamat ohjeistukset, koronaviruksen ennaltaehkäisy eri muotoineen sekä suojainten ja desinfektion käyttö. Tutkimuksen keskeisin tulos ja uusi löydös oli tutkimukseen vastanneiden esille tuomat vahvat näkökulmat covid-19 pandemian aikaisia asiointeja kuvanneisiin puhtaus- ja varautumistoimiin. Vaikka asioinnin syynä ei useimmiten ollut koronavirustilanne, väritti pandemian mukanaan tuomat seikat kuitenkin sosiaali- ja terveyspalvelussa asioinnista saatua kokemusta.
  • Mikonmäki, Ilpo (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan ja analysoidaan varhaisen kotoutumisen vaiheessa olevien pakolaisten sekä turvapaikanhakijoiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä. Palvelujen käyttöä kuvataan yleisellä tasolla, mutta vertaillaan myös eroja niiden käytössä pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä. Tämän lisäksi tutkielmassa selvitetään terveyspalvelujen käyttöä selittäviä tekijöitä. Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä on pirstaleinen ja palvelujärjestelmän integrointiin on kohdistunut painetta jo useiden vuosien ajan. Palvelujärjestelmän hajanaisuus aiheuttaa, että palvelujen saavutettavuuteen liittyy haasteita. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden palvelujen käytöstä tietoa on vähänlaisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on avata PROMEQ-hankkeen kyselyaineistoa, jossa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden palvelujen käyttöä on analysoitu 6 kk ajanjaksolta. Palvelujen käyttöä vertailtiin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä. Vertailua tehtiin sen suhteen, oliko henkilö käyttänyt palvelua kertaakaan viimeisen 6 kk aikana. Tähän vertailuun käytettiin khiin neliötestiä sekä laskettiin riskivetosuhteet jokaisen palvelun kohdalta. Terveyspalvelujen käytön määrään yhteydessä olevia tekijöitä varten tutkielmassa tehtiin lineaarinen regressiomalli. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja palvelujen käytössä. Nämä oikeudelliset luokittelut eivät olleet mielekkäitä luokkia terveyspalvelujen käyttöä tarkastellessa. Kielitaito oli yhteydessä terveyspalvelujen käytön määrään. Mitä paremmaksi vastaaja koki kielitaitonsa, sitä enemmän hän käytti terveyspalveluja. Tilastollisesti melkein merkitsevällä tasolla vaikutti myös vastaajan arvio vuosittaisesta rahatulosta. Pienimpään tuloluokkaan kuuluneet (alle 5000 € vuodessa) käyttivät vähemmän terveyspalveluita, kun sitä verrattiin suurimpaan tuloluokkaan (yli 15 000 €) vuodessa.
  • Tetri, Birgitta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön muutokset edellyttävät uudistuksia, jotta tulevaisuudessa pystytään edelleen tarjoamaan vaikuttavia terveys- ja hyvinvointipalveluja. Väestön ikääntyminen ja palvelutarpeen kasvaminen sekä hoitohenkilöstön poistuma työmarkkinoilta luovat painetta sosiaali- ja terveydenhuollon sektorin veto- ja pitovoiman tehostamiseen ja työurien pidentämiseen. Palvelujärjestelmän muutosten vaikutuksia tutkimaan käynnistettiin COPE-hanke, jossa selvitettiin ammatillisia osaamistarpeita ja kehitettiin menetelmiä koulutukseen ja työn tukemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. COPE-hankkeessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille suunnattiin kysely, jonka lähihoitajien ja sairaanhoitajien vastauksista (n=892) kahteen avoimeen kysymykseen muodostui tämän tutkielman aineisto. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia eettisiä ongelmia sairaanhoitajat ja lähihoitajat työssään kohtaavat ja miten he niitä ratkaisevat. Terveydenhuollon etiikka ja arvot, eettinen herkkyys, huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden etiikka sekä aiempi tutkimus aiheesta muodostivat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Analyysimenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jossa sovellettiin Warkin ja Krebsin (1996) ongelmatyyppien luokittelumallia ja ratkaisutapojen luokittelussa Lyonsin (1983) oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan analyysimallia. Aineisto kvantifioitiin tulosten havainnollistamiseksi. Molempien ammattikuntien yleisin ongelmatyyppi oli Warkin ja Krebsin (1996) luokittelumallin ulkopuolinen säännön soveltaminen, vastaten lähihoitajilla 29 % ja sairaanhoitajilla 33 % osuutta. Tyypillisiä säännön noudattamisen ongelman aiheita olivat epäselvät tai puuttuvat toimintaohjeet. Ammattiryhmää ja ongelmatyyppien jakautumista vertailtaessa analyysiin sisällytettiin myös vastaajien kuvailemat ei-eettiset ongelmat. Ammattiryhmien välillä ongelmatyyppien esiintymisessä oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lähihoitajien ryhmässä ei-eettisten ongelmien osuus oli 40 %, mikä oli suurempi kuin sairaanhoitajilla (22 %). Toisten tarpeisiin vastaamisen ja säännön noudattamisen ongelmia esiintyi vastaavasti enemmän sairaanhoitajien ryhmässä kuin lähihoitajilla. Ongelmien ratkaisemisessa lähihoitajat käyttivät yhtä paljon oikeudenmukaisuuden (50 %) ja huolenpidon (50 %) etiikkaa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisu oli useammin oikeudenmukaisuuden etiikan (58 %) kuin huolenpidon etiikan (42 %) mukainen. Tuloksissa esiintynyt ratkaisutapojen vaihtelu oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan välillä heijastaa pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen toimimalla ohjeiden ja sääntöjen mukaan, mutta potilaan hyvinvointi ja rauhan säilyttäminen työyhteisössä saattoivat edellyttää huolenpidon etiikan mukaista toimintatapaa. Ammattiryhmien väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä ero oikeudenmukaisuuden etiikan mukaisten ratkaisutapojen jakautumisessa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisutapojen oikeudenmukaisuuspainotteisuus viittaa normatiiviseen ja sääntöorientoituneeseen toimintaan. Kaavamainen ja rutiineihin perustuva toiminta voi estää potilaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvan hoidon toteutumisen, jos tilannekohtainen arviointi jää toissijaiseksi toimintatavaksi. Ei-eettisten ongelmien merkittävä osuus aineistossa saattaa liittyä siihen, ettei ongelmien eettistä sisältöä tunnisteta. Eettistä herkkyyttä tarvitaan moraaliongelmien tunnistamiseen ja sitä voidaan kehittää roolinottoharjoitusten avulla. Moniammatillinen etiikan koulutus ja ryhmäkeskustelut edistävät jaettua eettistä päätöksentekoa. Jatkotutkimusta tarvitaan organisaation eettisestä kulttuurista ja tekijöistä, joilla eettistä herkkyyttä ja moraalista rohkeutta on mahdollista kehittää moniammatillisessa yhteistyössä. Tutkimuksen aineiston ongelmatyypit edustavat laajasti käytännön hoitotyön moraaliongelmia ja niitä voidaan käyttää materiaalina koulutusten suunnittelussa.
  • Malin, Arja-Tuulikki (Helsingin yliopisto, 2021)
    Sote-uudistuksen hallintaa tutkittiin tässä tutkimuksessa analysoimalla valtion ja kuntien näkökulmaeroja dokumenteista sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistuksia rajoittavan lain valmisteluaineistosta. Hallinnan teorian näkökulmasta monitoimijaisen interaktiivisen hallinnan (Torfing ym. 2012, s. 3) keskeinen haaste liittyy jaetun hallinnan kohteen keskeneräisyyteen ja kilpaileviin hallinnan pyrkimyksiin (Jessop 2018). Tutkimustehtäväksi asetettiin kysymys: Millaisia johtopäätöksiä sote-uudistuksen hallinnasta voidaan tehdä analysoimalla valtion ja kuntien kilpailevia hallinnan kohteita ja niihin sisältyviä näkökulmaeroja? Tutkimusongelmia asetettiin kolme, joilla tunnistettiin hallinnan kohteet ja rationaaliset perustelut (Gjaltema, Biesbroek & Termeer 2020a; 2020b), kilpailevat hallinnan kohteet sekä niihin sisältyvät näkökulmaerot. Tutkimusaineiston muodosti dokumentit (25), joita olivat pääministeri Juha Sipälän hallitusohjelma-asiakirja, hallituksen esitys laiksi kuntien sote-palvelujen kokonaisulkoistusten määräaikaiseksi rajoittamiseksi sekä kuntien lausunnot (23) em. lain valmisteluun. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Tutkimustulosten mukaan sote-uudistus oli asiakirjoissa osittain yhteinen hallinnan kohde valtiolle ja kunnille. Sote-uudistus oli kunnille myös torjuttu hallinnan kohde, johon liittyi vastustamisen rationaalisia perusteluja. Lisäksi aineistosta tunnistettiin kuntien hallinnan kohteita, jotka olivat sote-uudistukselle kilpailevia. Kunnat perustelivat niitä lainsäädännön noudattamisen vaatimuksilla, kehittämisen tarpeisiin vastaamisella sekä sote-uudistuksen vastustamisella. Sote-uudistukselle hallintaan liittyvät näkökulmaerot valtion ja kuntien välillä asiakirjoissa perustuivat hallinnan toimijuuden sosio-spatiaaliseen eriytymisen sekä hallinnan keinojen yhteensovittamisen aiheuttamiin ristiriitoihin.
  • Taskila, Tiina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä maisteritutkielmassa tarkasteltiin syöpään sairastuneen työhön palaamista. Tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia syöpään sairastuneilla ja työnantajan edustajilla oli työhön paluusta ja työhön paluun tukemisesta. Aihetta lähestyttiin työntekijän ja työnantajan näkökulmista. Tutkielmassa tarkasteltiin, millaisia tukimuotoja työyhteisöissä oli käytössä poissaolojen ja työhön paluun varalle, miten työnantaja koki sairastuneen työntekijän kohtaamisen ja tukemisen, miten syöpään sairastunut koki työhön palaamisen ja siihen liittyvän tuen sekä millaista tukea ja lisätietoa eri osapuolet kokivat tarvitsevansa työhön paluun yhteydessä. Maisteritutkielmassa hyödynnettiin potilasjärjestö Suomen Syöpäpotilaat ry:n ”Elossa ja osallisena, myös työelämässä!” -hankkeessa (2017-2020) syöpään sairastuneilta (N=142) ja työnantajilta (N=92) kerättyjä aineistoja. Aineistot oli kerätty sähköisellä puolistrukturoidulla kyselytutkimuksella. Kyselylomakkeella saatiin sekä määrällistä että laadullista tietoa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin aineistojen laadullisia sisältöjä, jotka analysoitiin sisällön analyysin menetelmällä. Keskeiset tutkimustulokset voidaan tiivistään kolmeen kohtaan. 1) Työhön paluun tuki koettiin merkityksellisenä. Työntekijät pitivät tukea tarpeellisena ja työnantajat suhtautuivat siihen vastuullisesti osana työnkuvaa. 2) Tuki näyttäytyi monipuolisena. Työhön palaamista tuettiin konkreettisiin joustoihin ja mukautuksiin perustuvien järjestelyjen kautta sekä tietoon ja psykososiaaliseen tukeen perustuvien tukikeinojen avulla. 3) Tuki ja tukemisen mahdollisuudet osoittautuivat osittain riittämättömäksi ja työhön paluun tukemisessa ilmeni puutteita. Kriittisten näkemysten taustalla oli erilaisiin odotuksiin ja kommunikaatioon liittyviä ristiriitoja sekä suunnittelun, tuen organisoinnin ja vastuukysymysten puutteita sekä tiedollista vajetta. Tulosten mukaan työhön paluun tukemisessa oleellista oli 1) työhön palaavan kokema tuen tarve ja työorganisaation tarjoamat toimintamallit, 2) työhön palaamisen mahdollistava tuen sisältö ja työnantajan ammattitaito tukea työhön palaavaa sekä 3) yhteistyö työhön paluun tukemiseen osallistuvien toimijoiden kesken ja toimivat puitteet, jotka mahdollistivat työhön paluuprosessin onnistumisen. Tulosten perusteella työhön paluun tukemiseen tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ja tukea tulisi kehittää. Kehittämisehdotukset keskittyvät yhteistyön, suunnitelmallisuuden ja aihetta käsittelevän tiedon vahvistamiseen. Jatkossa olisi keskeistä tutkia, millaiset kannustimet motivoisivat työhön paluun sujuvoittamista.
  • Kajanne, Milla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Tiedolla johtaminen on avain parempiin suorituksiin. Myös terveydenhuollossa sen hyödyt tunnistetaan. Tiedolla johtamisen avulla pyritään kohti vaikuttavuusperusteista terveydenhuoltoa. Vaikuttavuuden ja potilas-/asiakaskeskeisyyden parantamisen kannalta on olennaista hyödyntää tosielämän tietoa: potilaiden arviota hoidon tuloksista ja hoitokokemuksista eli PROM- ja PREM-tietoja kliinisten tietojen ja ammattilaisarvion sekä resurssitehokkuus- ja kustannustiedon ohessa. Tutkimuksessa kartoitetaan johtajien käsityksiä tiedon käyttöön sairaalan johtamisessa vaikuttavista tekijöistä. Aineisto kerättiin kahdesta sairaalasta kymmenen lääkärijohtajan ja tietoammattilaisen teemahaastatteluin. Niissä käsiteltiin informanttien kokemuksia ja näkemyksiä tiedolla johtamisen ja tosielämän tiedon käytön edistämisestä heidän organisaatioissaan potilaiden hoidon suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa, johtamisessa ja kehittämisessä. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimustulokset muodostavat digitaalis-inhimillisen systeemin, joka rakentuu tiedosta, teknologiasta, johtamisesta, moniammatillisesta yhteistyöstä ja kehittämisestä. Analyysin perusteella tiedolla johtamiseen ja tosielämän tiedon käyttöön sairaalassa vaikuttaa 24 tekijää, jotka eritellään ja kuvataan. Keskeisimpiä tekijöitä ovat strateginen ja tavoitteellinen johtajuus, moniammatillinen ja monialainen yhteistyö sekä käytettävän tiedon ominaisuudet: laadukkuus, luotettavuus, reaaliaikaisuus, saatavuus ja kattavuus sekä rakenteisuus. Tiedon tulkinnassa on olennaista substanssi-, data- ja kontekstiymmärrys. Tärkeitä ovat myös monipuoliset tietovarannot, modulaariset tietojärjestelmät ja selkeiden raporttinäkymien monikäyttöisyys. Toimivassa yhteistyössä ylin johto linjaa, resursoi ja tukee; muutosagentit suunnittelevat ja toimeenpanevat; moniosaavat linkkihenkilöt auttavat kehityksen ja implementoinnin arjessa sekä antavat lähitukea. Tiedolla johtamisen kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, jossa olisi hyvä benchmarkata muiden organisaatioiden ja alueiden parhaita käytäntöjä. Pitkäjänteisyyden rinnalla tarvitaan ketteriä kokeiluja, nopeita onnistumisia ja tiedolla johtamisen konkreettisten hyötyjen osoittamista eri ammattilaisille, mukaan lukien poliittiset päätöksentekijät. Kohdennetun, monikanavaisen ja jatkuvan viestinnän merkitys painottuu uusien asioiden lanseerauksessa ja implementoinnissa. Jatkuva oppiminen, yliopistoyhteistyö ja tutkimus on tärkeää. Vakiintuneita insentiivikäytänteitä ei kohdesairaaloissa juuri ole. Aineistossa korostuu holistinen näkökulma potilaan/asiakkaan hoitoketjuihin ja eri sidosryhmien tarpeisiin. Toiveena olisi saada relevantteja tietoja potilaiden hoito- ja palveluprosesseista sekä kustannuksista koko ketjulle erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa. Tutkimuksessa nousee esiin myös arvot, asenteet sekä yhteisöllinen ja kehitysmyönteinen organisaatiokulttuuri tiedolla johtamisen kehittämiseen vaikuttavina tekijöinä. Tutkimuksen yhteiskunnallisessa viitekehyksessä korostuu tarve terveydenhuollon vaikuttavuuden parantamiseen tiedolla johtamisen keinoin. Tätä varten tarvitaan selkeitä kansallisia linjauksia, vaikuttavuusarvioinnin kehittämistä ja dataekosysteemien hyödyntämistä. Myös alueelliset vastuukysymykset ovat ajankohtaisia: kuka kehittää, mitä, miten, milloin ja miksi? Tutkimukseni ei tarjoa vastauksia näihin kysymyksiin. Sen sijaan se pyrkii kuvaamaan sitä käytännöllistä kokonaisuutta, josta rakentuu tiedolla johtamisen arki sairaalassa. Johtajien käsityksistä muodostuu tiedolla johtamisen edistämisen tiekartta, josta voi tarkistaa olennaisia maamerkkejä kohti vaikuttavuusperusteista terveydenhuoltoa.
  • Nikkilä, Anna-Kaisa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Digitalisaatio ja maahanmuutto ovat ajankohtaisia ja monisyisiä hyvinvointiyhteiskuntaa koskevia asioita. Oletus digitaalisten palvelujen käytön hallitsemisesta kasvaa julkisissa palveluissa, vaikka kansalaisten edellytykset niiden hyödyntämiseen vaihtelevat. Saavutettavuus digipalveluissa tarkoittaa palveluiden teknistä toteutusta, helppokäyttöisyyttä sekä sisältöjen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa digisyrjäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Tutkimuksessa keskitytään työelämän ja opintojen ulkopuolella olevien maahanmuuttajanaisten digitaaliseen arkeen. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii Haddonin (2011, 2006) domestikaatiokäsite, joka pyrkii tutkimaan yksilöiden kokemuksia digitaalisen teknologian sulauttamisesta arkeen. Tutkimus tehdään osana valtakunnallista Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa DigiIN- Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan –hanketta. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Missä muodoissa digiteknogia on sulautunut maahanmuuttajanaisten arkeen? 2) Minkälaista maahanmuuttajanaisten arki on digitaalisten julkispalveluiden käyttäjänä? 3) Miten maahanmuuttajanaiset kehittäisivät palveluja digiteknologian arkeen sulauttamisen helpottamiseksi? Tutkimuksen kohderyhmä koostui Espoon, Helsingin ja Vantaan kolmannen sektorin järjestön järjestämien, maahanmuuttajanaisille kohdennettujen digi – ja suomenkurssien osallistujista (n= 7). Tutkimusaineisto oli laadullinen ja se kerättiin digikurssien osallistujia yksilöhaastattelemalla puhelinhaastatteluna. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna. Haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä, joka toteutettiin teoriaohjaavasti. Sisällönanalyysissä koodaustyön työkaluna käytettiin Atlas.ti – ohjelmaa. Tutkimustuloksien mukaan kaikki haastatellut naiset olivat jo sulauttaneet arkeensa eri sosiaalisten medioiden- ja vahvan tunnistautumisen sovellusten käyttöä. Kaikki haastatellut kokivat saaneensa järjestöiltä matalalla kynnyksellä tukea digipalvelujen käyttöön. Julkisissa palveluissa haastateltuja kohdeltiin hyvin ja heille tarjottiin tulkkipalveluja tarpeen vaatiessa, mutta asiointiapua digitaalisiin palveluihin oli vain vähän saatavilla. Terveydenhuollon Kanta- palveluja ei juurikaan käytetty eikä sähköinen ajanvaraus ollut vakiintunut maahanmuuttajanaisten käyttöön. Sosiaalipalvelujen puolella muuta kuin digitaalista mahdollisuutta asiointiin ei useinkaan ollut, mutta haastatellut kokivat palvelut vaikeaselkoisina ja hankalina käyttää. Kielitaito oli merkittävin digitaalisten julkispalvelujen käyttöön ottoa rajoittava tekijä. Niukat tukiverkostot ja sosiaalinen eristäytyminen vaikeuttivat myös digiteknologian arkeen sulauttamista. Tämän tutkimuksen tuloksena työelämän ulkopuolella olevien maahanmuuttajanaisten digiteknologian arkeen sulauttamisesta syntyi varovaisen positiivinen kuva. Julkisia digitaalisia palveluita oli jo hyvin tarjolla, mutta ne eivät vielä olleet kovin käyttäjäystävällisiä maahanmuuttajan kannalta. Maahanmuuttajanaiset tarvitsivat joko eri järjestöjen tai oman sosiaalisen verkostonsa tukea palveluita sujuvasti käyttääkseen ja itselleen merkittäviä palveluita löytääkseen. Digipalveluiden käytössä haastavinta oli niiden käytön edellyttämä suomen kielen hallinta. Tulevaisuudessa digipalveluiden kehittämistyötä olisi hyvä tehdä yhdessä asiakkaiden kanssa unohtamatta sotehenkilöstön asiakastyö- ja palvelunkehittämiskoulutusta.
  • Kuoppakangas, Anita (Helsingin yliopisto, 2021)
    Työurien jatkaminen on merkittävä tavoite ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Työhyvinvoinnilla on todettu monia myönteisiä vaikutuksia niin työntekijälle kuin organisaatiollekin. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää ja tarkastella voimavaratekijälähtöisesti hoitotyön ikääntyvien lähiesimiesten työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä sekä niiden merkityksellisyyttä heidän työuransa jatkamisajatuksille. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla. Teemahaastattelua ja teoriaa ohjaavana mallina käytettiin modifioitua Työkykytalomallia, jota tarkasteltiin voimavaranäkökulmasta sekä ihmisen perustarpeiden ja motivaatiotekijöiden kautta. Haastatteluihin osallistui kahdeksan erään terveydenhuoltoalan toimijan yksiköissä työskentelevää 55-vuotta täyttänyttä hoitotyön lähiesimiestä. Aineisto analysoitiin käyttäen teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Lisäksi hyödynnettiin sisällönerittelyä. Tutkielman tulokset osoittivat, että koetulla työhyvinvoinnilla oli vahva merkitys hoitotyön lähiesimiesten työuran jatkamisajatuksille, mutta yksilölliset arvostukset ja ihmisen perustarpeiden tyydyttymiseen liittyvät tarpeet ja motivaatiotekijät merkitsivät eniten työuran jatkamiseen liittyvissä päätöksentekoajatuksissa. Nämä merkitykset muodostuivat koko ihmisen työ- ja eliniän aikana vaikuttavista eriaikaisista tekijöistä. Työhyvinvointiin ja työuran jatkamiseen liittyvät tekijät koostuivat henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, päivittäiseen työhön, henkilökohtaiseen työn ulkopuoliseen elämään sekä toimintaympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvistä voimavaratekijöistä. Kaikki tekijät olivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, jolloin merkitykselliseksi nousi yksilöllinen tekijöiden välisen tasapainon tavoittelu. Tutkielman tulosten pohjalta saatiin uutta, hoitotyön lähiesimiesten työhyvinvointiin ja työuran jatkamisajatuksiin liittyvää tietoa, jota voidaan hyödyntää jatkossa organisaatioissa. Tulokset osoittivat, että koettu työhyvinvointi ja työuran jatkamisajatukset liittyvät vahvasti toisiinsa. Jatkossa käsitteet voidaan yhdistää yhtenäiseen strategiaan, jota läpi työuran toteuttamalla on mahdollista vaikuttaa niin työhyvinvointiin kuin tukea työuran jatkamisajatuksia. Merkitystä on yksilöllisellä ja oikea-aikaisella tuella ja koko työyhteisön toiminnalla. Lisäksi, mikäli työuria halutaan jatkaa, tulee mahdollistaa entistä joustavammat työnteon muodot.