Browsing by Subject "Sukupuolentutkimuksen maisteriohjelma"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 30
  • Joutseno, Astrid (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani Sylvia Plathin julkaistua päiväkirjaa, The Journals of Sylvia Plath 1950–1962 (2000). Lähestyn päiväkirjatekstiä kahtaalta: tutkin minkälaista naistaiteilijaa teksti tuottaa, sekä minkälaista subjektia omäelämäkerrallinen teksti luo. Tutkielman teoreettinen konteksti on feministinen omaelämäkertatutkimus, sekä feministinen taiteilija- ja nerodiskurssien kritiikki. Jaan työni kolmeen päälukuun temaattisten kokonaisuuksien mukaan. Aiheen ja teoreettisen taustoituksen jälkeen käsittelen ensimmäisenä taiteilijadiskurssia historiallisena instituutiona, joka tuottaa taiteilijapositiota miehille jättäen naiset ulkopuolisiksi taiteen kohteiksi ja kuluttajiksi.Tutkin tässä yhteydessä Plathin päiväkirjojen esittämää taiteilijuutta, jota kirjoittaja neuvottelee itselleen romanttisen ja modernistisen neropuheen vaikuttamana. Päiväkirja esittää kirjoittajan aviomiehen Ted Hughesin nerona. Suhteessa häneen kirjoittaja on ensin muusa, mutta vähitellen oma taiteilijanrooli tekee muusana olon riittämättömäksi. Toisessa temaattisessa pääluvussa keskityn naiseuden ja feminiinisyyden esittämiseen suhteessa taiteilijadiskurssiin. Feminiinisyys esiintyy ensin esteenä subjektiksi tulemiselle, mutta väitän, että päiväkirja kehittelee kuitenkin taiteilijuutta naiselle mahdollisena positiona. Toisten naiskirjailijoiden kuvaaminen tuottaa vertauskohteita, joita kirjoittaja sekä kritisoi, että idealisoi. Naiset ovat päiväkirjassa rollimalleja, kilpailijoita, sekä tukijoita. Äitiys näyttäytyy tekstissä keskeisesti, mutta ambivalentisti luovuuteen sidottuna. Päiväkirjan kertoja argumentoi naisten luovuuden riippuvan heidän naisellisuuden täyttymyksestä äitiyden kautta. Toisaalta äidin rooli jättää kirjoittajan traditionaalisen taitelijakuvaston ulkopuolelle. Lopuksi käsittelen omaelämäkerrallista subjektia ja taiteilijasubjektia feministisen omaelämäkertateorian avulla. Väitän, että The Journals of Sylvia Plath problematisoi subjektin koherenttina muuttumattomana olemuksena jo päiväkirjan tekstuaalisessa fragmentaarisuudessaan. Temaattisella tasolla subjektius kyseenalaistuu päiväkirjan osissa, joissa kuvataan luovuuden estymistä. Kun luovakirjoittaminen ei suju, päiväkirjan kirjoittaja kokee subjektin hajoavan, tai jakautuvan dikotomisesti mieleen ja ruumiiseen.Kirjoittamattomuuden tuloksena on subjektin hajoaminen, mutta samalla se on myös syy luovuuden ehtymiselle. Naiseuden ja feminiinisyyden heikko asema 1900-luvun länsimaisessa kulttuurissa ja taiteilijapuheessa problematisoi osaltaan päiväkirjan kirjoittajan mahdollisuuksia tulla naiskirjailijana subjektiksi. Hetkittäin naissubjekti ja luovakirjoittaminen näyttäytyvät mahdollisina päiväkirjan kertojalle. Osoitan tutkielmassani, että The Journals of Sylvia Plath on luettavissa pirstaloituneena narratiivina, jonka kerronnassa aukenee subjektipositioita naiselle, taiteilijalle ja päiväkirjan kirjoittajalle. Päiväkirja tuottaa subjektinsa jatkuvassa muutoksessa. Se keskustelee naiskirjailijan subjektiviteetista stereotypioita ja niiden muunnelmia rakentamalla ja purkamalla. Historiallisen taiteilijapuheen sukupuolittuneisuus on keskeinen tekijä naistaiteilijoiden etsiessä omaa paikkaansa.Osoitan myös, että päiväkirjaa on mielekästä lähestyä omaelämäkerrallisena tekstinä, vaikka perinteisessä omaelämäkertatutkimuksessa päiväkirja on ollut vain harvoin tutkimuksen kohteena.
  • Leiviskä, Oona (Helsingin yliopisto, 2021)
    In this master’s thesis, I study Estonian pastor Annika Laats’ argumentation in favor of sexual minorities and their right to register their partnerships. I compare Laats’ comments to Patrick S. Cheng’s three definitions of queer theology and my main research question is: How can Annika Laats’ views on LGBT rights and Registered Partnership Act be interpreted through the concept of queer theology? With the research question and the comparison, my aim is to define Annika Laats’ queer theology. Theoretical background of this thesis relies on queer theology. Queer theology questions several doctrines, norms and traditions of Christianity and seeks to observe religion in a new, complex way. Contextuality is at its core. Because of this, I am comparing Annika Laats’ queer theology to Evangelical Lutheran queer theology and my thesis presents one example of Estonian queer theology of 2010s and 2020s. As research material of this thesis, I am using newspaper articles published in four main Estonian national newspapers from October 5th 2017 to December 23rd 2020. Since Estonia is statistically very secular and homophobic country, giving pastor Annika Laats media space was not at all obvious. That makes Estonian national newspapers an interesting research material for this thesis. The method of my thesis is thematic analysis. However, instead of searching, defining and naming the themes for the analysis, I use already existing themes of Patrick S. Cheng’s three definitions of queer theology. Annika Laats’ comments and theology in Estonian newspapers fit to Patrick S. Cheng’s all three definitions. She bases her comments on theology and her personal experiences as a pastor. She also evaluates Christianity from a queer point of view. In her critique of norms, Annika Laats’ comments are connected to the themes of gender studies and queer theory. Annika Laats is not acquainted with queer theology, but I read her comments supporting LGBT rights and Registered Partnership Act from queer theological point of view. In this way, several queer theological features can be found. With these findings, I rely on queer theology’s unruly idea that Christianity itself is undeniably queer, and claim that there are always queer theological features in defending minorities from a Christian perspective.
  • Koria, Anna Ilona (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen pro-gradu tutkielmassani nuorten vastikkeellista seksiä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten ilmiöstä keskustellaan eri medioissa ja koulutusmateriaaleissa. Pohdin myös, miten nämä keskustelut reflektoivat aikaisempaa kansainvälistä tutkimusta aiheesta. Nuorten vastikkeellisella seksillä tarkoitan ilmiötä, missä nuori saa rahaa, materiaa tai muita ei-materiaalisia asioita vastineeksi seksistä. Aihe on erittäin arka, ja tämän sensitiivisyyden vuoksi sitä on myös vaikea tutkia. Ilmiön luonne vaikutti tutkimusprosessini eri kohtiin ja jouduin muuttamaan tutkimukseni suuntaa monta kertaa. Alkuperäinen tavoite oli keskittyä nuorten kokemuksiin vastikkeellisesta seksistä ja sitä kautta selvittää ilmiön eri piirteitä. Otin yhteyttä eri järjestöihin saadakseni haastateltavia mutta kun en saanut vastauksia, päätin muuttaa tutkimukseni suuntaa ja keskittyä yleiseen keskusteluun aiheesta. Tutkimusaineistoksi valikoitui kolme lehtiartikkelia ja kolme koulutusvideota, jotka käsittelevät nuorten vastikkeellista seksiä Suomessa. Analysoin aineistoa diskurssianalyysin avulla. Teoreettinen viitekehys koostuu kansainvälisistä tutkimuksista, joissa käsitellään vastikkeellisen seksin eri piirteitä. Keskeisimmät tutkimukset tulevat Ruotsista, Alankomaista sekä Pohjois-Amerikasta. Tutkimuksen fokukseen nousi kaksi diskurssia, joiden kautta ilmiötä keskustellaan. Ensimmäinen diskurssi keskittyy ilmiön ongelmakohtiin, esimerkiksi siihen, minkälaisia terveydellisiä haittoja seksin myymisellä voi olla nuorelle. Toinen diskurssi pohtii ilmiöön liittyvää vaitonaisuutta, eli sitä että aiheesta ei puhuta julkisesti eikä sitä ei tutkita, vaikka tutkimukselle on huomattu tarve. Pohdin mitä vaikutuksia tällä hiljaisuudella ja tutkimuksen puutteelle voi olla ilmiön osapuolille ja sitä miten se nousi esille omassa tutkimusprosessissa. Tutkimus osoittaa, että Suomessa nuorten vastikkeellisesta seksistä keskustellaan vähän ja erittäin suppeasti. Ilmiö nähdään yleistyvänä ongelmana joka vaikuttaa negatiivisesti nuorten yleiseen terveyteen, mutta siihen liittyvä sensitiivisyys hidastaa aiheen tutkimisen ja käsittelyn.
  • Haapea, Katariina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Ehdokkuuteen liittyvät huolet voivat olla merkittävä tekijä sen suhteen, millaiset poliittiset vaikuttamisen tavat näyttäytyvät erilaisille henkilöille mahdollisina ja houkuttelevina. Aiemmasta ehdokkaiden kokemuksia koskevasta tutkimuksesta on nähtävissä, että menestyksekkääseen ehdokkuuteen tarvittavat resurssit jakautuvat eri tavoin taustamuuttujiltaan erilaisilla ehdokasryhmillä. Erityisesti päättäjiin kohdistuvan vihapuheen ja häirinnän on todettu kohdistuvan muutenkin haavoittuvissa asemissa oleville henkilöille. Vihreät edustajat ovat aiemmassa tutkimuksessa erottuneet muiden puolueiden edustajista niin taustaominaisuuksiltaan kuin ehdokaskokemuksiltaan. He erottautuvat myös eniten vihapuhetta kohtaavana puolueena. Maisterintutkielmassani tutkin kyselytutkimuksen keinoin vihreiden vuoden 2021 kuntavaaliehdokkaiden ehdolle asettumiseen liittyviä huolia. Tutkimuskysymykseni olivat: 1) Millaisia huolia vihreiden kuntavaaliehdokkaiden ehdolle asettumiseen liittyy ja 2) Kuinka vihreiden kuntavaaliehdokkaiden risteävät erot näyttäytyvät heidän ehdolle asettumiseen liittyvissä huolissaan. Lähtöoletukseni oli, että huolilla on suuri rooli ehdokaspäätöstä tehtäessä, ja että ne saattavat jopa toimia esteenä ehdokkuudelle. Oletin myös, että osa huolista vaikuttaa erityisesti niiden ehdokkaiden ehdokaspäätökseen, jotka ovat muutenkin aliedustettuja poliittisessa päätöksenteossa. Tutkimukseni asettuu feministisen politiikantutkimuksen perinteeseen, jonka tavoitteena on edistää politiikan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, sekä tunnistaa politiikan ja vallan syrjiviä rakenteita. Intersektionaalisen lähestymistavan lisäksi käytin analyysissani aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tunnistin ehdokkaita eniten huolestuttaviksi asioiksi 1) ajanpuutteeseen liittyvät huolet, 2) vihapuheeseen ja vaalihäirintään liittyvät huolet, 3) vihreisiin liitetyt negatiiviset asenteet, sekä 4) erilaiset ehdokkuuteen liittyvät epävarmuudet. Vihapuheelle erityisesti altistaviksi tekijöiksi nimettiin naissukupuoli, vähemmistöstatus, nuori ikä sekä vihreä puoluevalinta, ja usein nämä ominaisuudet ristesivät ehdokkaiden vastauksissa. Erityisen huolestuneiksi vastaajaryhmiksi erottautuivat 26–35-vuotiaat, naiset, ensikertalaiset ehdokkaat, korkeasti koulutetut, sekä yhteen tai useampaan vähemmistöön kuuluvat ehdokkaat. Vähiten huolissaan olivat kaikkein vanhimmat ja nuorimmat vastaajat, sekä miehet. Lisäämällä tutkimustietoa ehdokkuuteen liittyvistä huolista voidaan edistää poliittisen yhdenvertaisuuden toteutumista. Erityisen tärkeää on ehdokkaiden kokemuksien tutkiminen intersektionaalisen lähestymistavan keinoin. Huolien kriittinen tarkastelu on tärkeää poliittisille puolueille muun muassa siksi, että ilman ehdokkuuden esteiden ja hidasteiden tunnistamista monia politiikassa kaivattuja ääniä jää kuulematta. Jatkotutkimusta ehdokkaiden huolista onkin tarpeen tehdä laajemmalla otannalla. Kiinnostava näkökulma jatkotutkimukselle olisi myös se, kuinka huolet vaihtelevat eri puolueiden välillä.
  • Väänänen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan kansanedustajien sukupuolistunutta työnjakoa ja sukupuolen representaatiota välikysymysten ryhmäpuheenvuorojen kautta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, korreloiko kansanedustajan sukupuoli, hänen sosioekonominen asemansa ja edustamansa puolue hänen esittämiensä puheenvuorojen määrässä ja aihealueissa. Lisäksi tutkitaan millaisia (poliittisen) sukupuolen representaatioita suomalainen poliittinen järjestelmä ryhmäpuheenvuorojen välikysymysten kautta tuottaa. Tutkielman teoreettinen viitekehys tulee feministisestä politiikan tutkimuksesta. Tutkielmassa hyödynnetään Teresa de Lauretisin teoriaa sukupuolesta teknologiana ja representaationa, sekä Judith Butlerin sukupuolen performatiivisuuden teoriaa sukupuolesta toistotekoina, jolloin sukupuoli käsitetään politiikan rakenteissa tapahtuviksi toistoteoiksi ja representaatioiksi, joita välikysymysten ryhmäpuheenvuorojen esittämisen kautta tuotetaan. Lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty Jaana Kuusipalon käsitettä äitikansalaisuudesta naisten strategisena keinona päästä osalliseksi poliittiseen päätöksentekoon. Tutkimusaineistona on käytetty eduskunnan verkkosivuilta löytyviä tietoja välikysymysten otsikoista ja sisällöistä vuosina 2011 - 2018, sekä tiedoista kansanedustajien sukupuolesta, syntymävuodesta ja kansanedustajakausien määrästä, sekä Ylen vaalikonevastauksista koottuja tietoja kansanedustajien koulutuksesta ja tulotasosta. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysillä ja kvantifioimalla sisällönanalyysin tuloksia, sekä ristiintaulukoimalla tulokset myös prosenttiosuuksittain. Tutkimus osoittaa, että sukupuoli ja sosioekonominen asema korreloivat kansanedustajien esittämien välikysymysten ryhmäpuheenvuorojen määrän ja aihealueen mukaan. Määrällisesti naiset esittävät puheenvuoroja enemmän kuin miehet. Enemmistö välikysymysten esittäjistä on lisäksi iältään yli 35-vuotiaita, korkeakoulutettuja ja 2. ja 3. kauden kansanedustajia. Aihealueiden kohdalla korrelaatioissa on kuitenkin suuria eroja. Myös eduskuntapuolueissa sukupuoli korreloi esitettyjen ryhmäpuheenvuorojen määrässä. Välikysymysten ryhmäpuheenvuorojen määrällinen ja aihealueittainen jakaantuminen on osoitus eduskuntatyön sukupuolistuneisuudesta. Suomalainen poliittinen järjestelmä tuottaa ryhmäpuheenvuorojen välikysymysten kautta poliittisen sukupuolen representaatioita, jotka voi nähdä toisintavan omalta osaltaan myös äitikansalaisuuden strategiaa.
  • Törölä, Siri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa selvitetään, ovatko Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen suomenkielisissä päiväkodeissa työskentelevät kasvattajat ja päiväkotien johtajat saaneet koulutusta varhaiskasvatuslain ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden edellyttämän sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteuttamiseksi sekä sitä, miten he suhtautuvat sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen ja siihen liittyvään koulutukseen. Tutkielma paikantuu feministiseen kasvatustutkimukseen. Suomessa tehdyn feministisen kasvatustutkimuksen mukaan suomalaisissa päiväkodeissa ylläpidetään sukupuolittavia käytänteitä, jotka ovat sukupuolten tasa-arvon este. Sukupuolisensitiivisellä kasvatuksella murretaan sukupuolistereotypioita ja edistetään sukupuolten tasa-arvoa. Lähetin kyselyn Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen suomenkielisissä päiväkodeissa työskenteleville kasvattajille ja päiväkotien johtajille. Kyselyssä kysyin, ovatko vastaajat saaneet tutkintoon johtavassa koulutuksessa tai onko työnantaja tarjonnut koulutusta Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesta sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Kysyin myös, kokevatko vastaajat tarvitsevansa lisää koulutusta Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisen sukupuolisensitiivisen kasvatuksen toteuttamiseksi, sekä miten he suhtautuvat sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen ja siihen liittyvään koulutukseen. Kyselyyn vastasi 114 henkilöä. Kyselyn tausta-aineistoksi haastattelin sähköpostitse Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen edustajaa, jolta kysyin, miten päiväkodeissa on pyritty edistämään sukupuolten tasa-arvoa. Haastattelin myös Helsingissä eniten varhaiskasvatukseen lähihoitajia, sosionomeja ja kasvatustieteen kandidaatteja kouluttavien koulutusohjelmien edustajia. Kysyin, miten koulutusohjelmissa opetetaan sukupuolisensitiivistä kasvatusta. Kyselyn vastausten ja koulutusohjelmien edustajien haastattelujen perusteella koulutus sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta on vuosien saatossa parantunut. Vuosina 2009–2018 valmistuneet kasvattajat kokivat, että heillä on tutkinnon pohjalta paremmat välineet toteuttaa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista sukupuolisensitiivistä kasvatusta kuin vuosina 1978–2008 valmistuneilla vastaajilla. Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen edustajan haastattelun mukaan päiväkodeissa työskentelevät kasvattajat olivat saaneet jonkin verran koulutusta sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Kyselyn perusteella koulutus oli ollut erittäin vähäistä. Suurin osa vastaajista koki tarvitsevansa koulutusta ainakin yhdellä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisella sukupuolisensitiivisen kasvatuksen osa-alueella.
  • Suuronen, Henna-Mari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tässä tutkimuksessa kunniaan liittyvä väkivaltaa ja tuon esiin seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kokemuksia kunniaan liittyvästä väkivallasta. Tutkimuksessani kysytään, millaisia vaikutuksia kunniaan liittyvällä väkivallalla on ollut sateenkaarinuorten elämään ja miten seksuaalisuus ja sukupuoli näyttäytyvät haastateltavien kertomuksissa kunniaan liittyvän väkivallan kontekstissa. Olen kerännyt tutkimusaineistoni haastattelemalla kolmea Suomessa asuvaa nuorta, jotka ovat kokeneet kunniaan liittyvää väkivaltaa. Tutkimukseni analyysimenetelmänä toimii sisällönanalyysi. Tutkimus edustaa feminististä väkivaltatutkimusta ja teoreettinen viitekehys pohjautuu aiempaan tutkimukseen sukupuolistuneesta ja homofobisesta väkivallasta, sekä kuvaa kulttuuristamisen ja rodullistamisen käsitteitä kunniaan liittyvän väkivallan kontekstissa. Tutkimukseni näkökulmana toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tämä tutkielma tuo esille, että haastattelemani nuoret ovat kokeneet monimuotoista väkivaltaa lapsuudestaan lähtien. He ovat kokeneet kunniaan liittyvää väkivaltaa oman perheensä taholta ja väkivallan kokemukset ovat edelleen osa heidän arkipäiväänsä Suomessa. Syynä sekä lapsuudessa ja nuoruudessa omassa kotimaassa koetulle väkivallalle että edelleen jatkuvalle syrjinnälle on kuuluminen seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Kuuluminen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön näyttäytyy tutkimuksen perusteella vaikuttavan nuorten elämään sekä väkivaltaa lisäävänä, että samalla avun saamista hankaloittavana tekijänä. Nuoret ovat irrottautuneet omista väkivaltaisista taustoistaan, mutta eivät silti ole turvassa. Väkivallan kokemukset ovat jatkuneet Suomeen tulon jälkeen niin vastaanottokeskuksissa, kouluissa kuin kadullakin ja jatkuva väkivallan uhka estää heitä osallistumasta yhteiskuntaan vapaasti haluamallaan tavalla. Kuitenkin näiden nuorten kokemukseet ovat monin tavoin näkymättömissä niin viranomaisten toiminnassa kuin yhteiskunnassamme laajemminkin. Tutkimuksen perusteella kolmannen sektorin toimijat näyttäytyvät merkittävässä roolissa nuorten elämän tukemisessa.
  • Ruuska, Tupu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Lukiolain mukaan jokaisella opiskelijalla on oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvalliseen opiskeluympäristöön. Oppilaat ja opiskelijat eivät kuitenkaan aina ole koulussa yhdenvertaisessa asemassa keskenään. Aikaisemman tutkimuksenmukaan esimerkiksi kiusaamisen ja syrjinnän kokemukset ovat huomattavasti yleisempiä transnuorten keskuudessa verrattuna muuhun samanikäiseen väestöön. Tutkielman tavoitteena on saada tietoa lukiossa opiskelevien transnuorten kouluhyvinvoinnista. Teemaa lähestytään kahden tutkimuskysymyksen kautta: Minkälaisia eroja on trans- ja cisnuorten kouluhyvinvoinnissa? Miten sukupuolen ohella seksuaalisuus, toimintakyky, syntyperä ja taloudellinen tilanne ovat yhteydessä kouluhyvinvointiin? Tutkielman teoreettinen perusta nojaa foucaultlaiseen valtakäsitykseen, cisnormatiivisuuteen sekä intersektionaalisuuteen. Lähtökohtana on Foucaultin ajatus tuottavasta vallasta ja koulusta yhtenä vallankäytön väylänä. Normit ovat yksi vallan teknologia,joiden kautta koulussa muovataan yksilöitä tietynlaisiin normeihin sopivaksi. Normien osalta perehdytään erityisesti cisnormatiivisuuteen, jonka kautta voidaan ymmärtää transihmisten kokemaan rakenteellista ja institutionaalista ulossulkemista yhteiskunnan eri osa-alueilla. Kouluhyvinvointia lähestytään myös intersektionaalisesti tutkimalla, miten sukupuolen ohella seksuaalisuus, toimintakyky, syntyperä sekä perheen taloudellinen tilanne ovat yhteydessä kouluhyvinvoinnin eri osa-alueisiin. Aineistona on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttaman Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 lukiolaisten aineisto. Aineisto muodostuu lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden vastauksista, ja transnuoria aineistossa on yhteensä 1140. Tutkielmassa kouluhyvinvointia kuvataan 16 eri Kouluterveyskyselyn indikaattorin avulla. Tutkielma on kvantitatiivinen ja tutkimusmenetelminä ovat ristiintaulukointi sekä binäärinen logistinen regressioanalyysi. Ristiintaulukoinnin avulla tutkitaan trans- ja cisnuorten välisiä kouluhyvinvointieroja. Binäärisen logistisen regressioanalyysin keinoin laajennetaan näkökulmaa sukupuolen ulkopuolelle ja analysoidaan kouluhyvinvointia kuvaavia indikaattoreita käyttämällä useita selittäviä muuttujia. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että trans- ja cisnuorten kouluhyvinvoinnissa on merkittäviä eroja. Trans- ja cisnuorten välillä on eroja cisnuorten eduksi jokaisen tarkastellun indikaattorin kohdalla. Erityisen huolestuttavaa on, että transnuoret kokevat cisnuoria huomattavan paljon enemmän kiusaamista sekä yksinäisyyttä. Kouluhyvinvoinnin intersektionaalinen tarkastelu alleviivaa, kuinka mihin tahansa marginaaliseen ryhmään (sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluminen, toimintarajoitteisuus, ulkomaalaistausta, heikompi taloudellinen tilanne) kuuluminen lisää riskiä alhaisempaan kouluhyvinvointiin. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että erityisen haastavassa asemassa ovat oppilaat ja opiskelijat, jotka samanaikaisesti kuuluvat useampaan edellä mainittuun ryhmään. Kouluterveyskyselyn perusteella ei ole mahdollista tehdä päätelmiä siitä, mitkä ovat juurisyitä havaittujen erojen taustalla. Analyysimenetelmät kertovat ainoastaan tiettyjen muuttujien välisistä yhteyksistä. Teoreettiseen viitekehykseen perustuen tulosten tulkitaan kertovan yhteiskunnasta, jossa institutionaalistuneet normit arvottavat erilaisia ihmisiä eri tavoin. Tutkielman tulokset kertovat cisnormatiivisesta yhteiskunnasta, jossa transnuoret ja muut normeja haastavat nuoret kamppailevat omasta tilastaan. Kouluhyvinvoinnista kertoviin eroihin on syytä suhtautua vakavasti ja pohtia, miten kouluissa voitaisiin edistää yhdenvertaisuuden kokonaisvaltaisempaa toteutumista. Koulutusjärjestelmä ja koulut ovat keskeisiä paikkoja, jossa normeja voidaan purkaa ja alkaa toistaa toisin
  • Hutri, Emilia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelin kriittisen diskurssianalyysin avulla diskursiivisia keinoja, joilla miestaiteilijaneromyyttiä rakennetaan ja ylläpidetään suomalaisissa elokuvakritiikeissä. Tarkasteltava aineisto koostui yhteensä 51:stä vuosina 2018 ja 2019 julkaistusta suomenkielisestä kritiikistä, joista 29 oli julkaistu Helsingin Sanomissa ja 22 Episodi-lehdessä. Tekstit valikoituivat aineistoon sillä perusteella, että ne käsittelivät julkaisuissa erinomaisen arvion saanutta elokuvaa – Episodissa tämä tarkoitti tuona aikavälillä viiden tähden arvion saaneita elokuvia ja Helsingin Sanomien kohdalla taas lehden julkaisemien ”vuoden parhaat elokuvat” -listausten elokuvien arvioita. Ajallisen rajauksen motivaatio oli, että tekstit on julkaistu sen jälkeen kun viihdeteollisuuden valtarakenteita ja vallan väärinkäyttöä esiintuonut #MeToo -liike oli aikaansaanut keskustelua alan käytänteistä. Tutkimus ei kuitenkaan tee vertailua aiemman ja nykyisen diskurssin välillä, vaan #MeToo toimii ainoastaan ajallisena kontekstina. Huomioin tutkielmassa kuitenkin, että miestaiteilijanero ei käsitä kaikkia miehiä ja maskuliinisuuksia, vaan on kategoriana hyvin valkoinen. Jaottelin aineiston analyysin ensinnä kahteen alalukuun, joista ensimmäisessä osassa käsittelin nimityksiä ja kuvaamisia; keitä elokuvantekijöitä tuodaan esiin ja keiden työtä häivytetään ja millaisin kielellisin keinoin tämä tapahtuu. Toisessa alaluvussa kävin läpi muihin kuin arvostelussa olevaan elokuvaan suoraan liittyviä, elokuviin ja henkilöihin liittyviä viittauksia, joita aineiston teksteissä esiintyy. Ensimmäisen alaluvun jaoin vielä kahtia siten, että ensinnä analysoin diskurssia ohjaajan tai muun auteur-asemaan nostetun tekijän kohottamisen elokuvan pääasialliseksi tekijäksi, ja jälkimmäisessä luvussa taas tarkastelin diskursseja muiden elokuvanteon osallisten tekijöiden ympärillä. Aineistoon päätyneistä elokuvista, eli julkaisuvuotensa parhaiksi luokitelluista teoksista, valtaosa oli valkoisten miesten ohjaamia. Tästä syystä analyysini pääteesi onkin, että ohjaajan, erityisesti auteur-statuksen saaneen sellaisen, nostaminen elokuvan luojaksi ja muiden tekijöiden esittäminen tämän luovan vision mahdollistajina, on miestaiteilijaneromyyttiä ylläpitävää diskurssia. Vaikka tarkemman tarkastelun kohteena on pureuduttu yksittäisiin teksteihin, on kyse isommasta diskurssista. Tutkielma myös lopulta päätyi itse toistamaan tätä diskurssia siinä, että monessa kohtaa oli relevanttia käsitellä teosta ja siitä käytyä diskurssia nimenomaan ohjaajan kautta, vaikka aiheeseen kriittisesti tutkielmassa asennoiduinkin.
  • Jussila, Utu-Tuuli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Queer-utopioiden tehtävä on nykyhetken kritiikki, joka mahdollistaa utopistisen tulevaisuuden kuvittelemisen. Tässä sukupuolentutkimuksen alan maisterintutkielmassa analysoin muunsukupuolisten* omakuvien avulla sitä, miten taiteen kuvat ja prosessit voivat toimia queer-utopioiden välineinä. Miten ne voivat auttaa purkamaan binäärisiä sukupuolinormeja ja näin edesauttaa muunsukupuolisten* ihmisyyden tunnistamista? Tutkimuksessa ’muunsukupuolinen*’ toimii kattoterminä, joka kattaa kaikki sellaiset henkilöt, jotka eivät itsestään selvästi tai ainoastaan identifioidu binääristen sukupuolinormien mukaisten sukupuolikategorioiden mukaan naisiksi tai miehiksi. Asteriski muistuttaa tutkimusaineistossa esiintyvästä moninaisuudesta. Tutkimuksessa haastattelin muunsukupuolisia* heidän tekemistään omakuvista, jotka toteutettiin osana taiteen maisterintutkielmaani IN/VISIBILITY – Queer(ing) Photography (2020). Haastatteluja tehtiin kaikkiaan kaksitoista, ja ne toteutettiin virikehaastatteluina, joissa omakuva oli mukana haastattelutilanteessa. Tutkimuksen läpäisevänä teemana toimii utopia, johon pyrin myös yhteistyötä korostavalla metodologialla ja aineiston moninaisuuden huomioivalla tulosten analyysillä. Lähestyn aihettani queer-teoreettisesti, jolloin sukupuoli näyttäytyy kontingenttina ja sitä rajoittavat erilaiset historiallisesti ja kulttuurisesti määrittyvät normit. Visuaaliset representaatiot ovat yksi niistä tavoista, jolla sukupuolta ja sen normeja tehdään ja puretaan. Omaa sukupuolen representaatiota pohtiessaan muunsukupuoliset* osallistujat joutuvat ottamaan huomioon sekä binääriset sukupuolinormit että muunsukupuolisuuteen* liittyvän transnormatiivisuuden. Nämä normit myös rajoittavat muunsukupuolisuuden* tunnistamista. Queer-utopioiden kannalta tärkeiksi nousevat sellaiset tilanteet ja yhteisöt, joissa muunsukupuolisuus* tunnistetaan ehdoitta ilman binääristen sukupuolinormien tai muunsukupuolisuuteen* liittyvän transnormatiivisuuden rajoituksia. Tutkimus yhdistää queer- ja transtutkimusta sekä visuaalisen kulttuurin tutkimusta. Se osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun sukupuolen moninaisuudesta, transihmisten itsemääräämisoikeudesta sekä vähemmistörepresentaatioiden merkityksestä.
  • Salmi, Taru (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani tutkin, mitä yleisen asumistuen ruokakunnan käsite kertoo perheen normeista 2010-luvun Suomessa. Näkökulmanani toimivat vuokra-asunnoissa asuvat ja tukea nostavat opiskelijat. Opiskelijoiden asumistuki muuttui pääsääntöisesti yleiseksi asumistueksi elokuussa 2017. Yleistä asumistukea jaetaan ruokakuntakohtaisesti, joten muutos palautti velvollisuuden selvittää opiskelijoiden samassa asunnossa asuvien suhteet. Tutkielma osallistuu feministisen ja kriittisen perhetutkimuksen keskusteluun perheen määritelmistä ja normeista. Feministinen perhetutkimus pyrkii ymmärtämään perheen valta-asetelmia ja kriittinen perhetutkimus lisäämään ymmärrystä perheen monimuotoisuudesta. Teoreettinen viitekehykseni koostuu Yesilovan (2009) Ydinperheen politiikka -tutkimuksesta sekä muista feministisestä näkökulmasta perhettä tutkineista. Tutkielmassa hyödynnän Yesilovan tapaa ymmärtää normit ja niiden rakentumisen yhteiskunnassa Foucault’n hallinnanteorian pohjalta. Tutkimusotteeni on genealoginen ja purkaa ruokakunnan käsitettä sekä sen syntyä ja kerroksia. Aineistoni koostuu opiskelijoiden asumistuen muutoksen yhteydessä tuotetuista lain valmistelumateriaaleista vuodelta 2016 sekä asumistukilain (L 938/2014) uudistamisen valmistelumateriaaleista vuodelta 2014. Saadakseni kattavan kuvan muutoksen sekä ruokakunnan käsitteen taustoihin, käsittelen myös eri ministeriöiden tekemiä selvityksiä vuosilta 2009–2016. Lisäksi olen tarkastellut avoliiton määritelmää suhteessa muuhun avoliittoa käsittelevään lainsäädäntöön. Analysoin aineistoani Yesilovan tapaan kriittisellä lähiluvulla, yhdistäen sen foucault’laiseen tutkimusperinteeseen etsien aineistosta ristiriitaisuuksia sekä aukkoja. Olen analysoinut otteiden taakse jääneitä merkityksiä ja pohtinut mitä normeja niillä tuotetaan. Aineiston pohjalta ruokakunnan käsite ei ole onnistunut ottamaan perheen moninaisuutta huomioon. Erityisesti perheiden monimuotoisuuden huomiointi on jäänyt vähäiseksi lainvalmistelua tehtäessä. Esimerkiksi ydinperhenormi vaikuttaa yhteisasumisen kohdalla. Yhteisasumisesta keskusteltiin vain yksilön näkökulmasta eikä aineiston perusteella perheen kuulu jakaa asuntoaan muiden kanssa. Sateenkaari-, uus- tai ulkomaalaistaustaiset perheet eivät esiintyneet aineistossa millään tavalla. Perheen monimuotoisuus esiintyikin aineistossa ainoastaan vanhempien tai huoltajien määrän vaihteluna yhden ja kahden välillä. Yhteisasuminen normitettiin aineistossa väliaikaiseksi opiskelijoiden elämänvaiheeksi, joka poikkeaa muusta väestöstä. Yhteisasuminen kuitenkin nähtiin normina, jota ruokakunnan käsitteen määritelmät eivät tänä päivänä palvele. Aineistossa korostui valiokuntien huoli, kuinka opiskelijat, joilla on lapsia, pärjäävät taloudellisesti. Lisäksi valiokunnat nostivat avoliiton määritelmän ongelmalliseksi. Aineistosta ei selviä, miten avoliiton määritelmään liittyvät kriteerit ovat syntyneet. Määritelmän epämääräisyys jättää huomattavasti määrittelyvaltaa Kelalle heidän myöntäessään opiskelijoille yleistä asumistukea. Kelan asema korostuu kahden henkilön asuessa yhdessä, sillä heidät määritellään ensisijaisesti avoliittoon, elleivät hakijat pysty näyttämään toisin. Olen analysoinut Kelan määrittelyvaltaa myös Suomen perustuslain (PL 731/1999 10 §) perusoikeuden yksityiselämän, kunnian ja kotirauhan näkökulmasta. Tutkielmani perusteella ruokakunnan määritelmää tulisi päivittää vastaamaan paremmin perheiden monimuotoisuutta.
  • Luoma, Anu Maaret (Helsingin yliopisto, 2021)
    Elämme nykyään median kyllästämässä maailmassa. Sillä, mitä näemme, kuulemme ja luemme mediasta joka päivä, on vaikutusta siihen, miten hahmotamme ja käsitämme ympäröivän maailman ja toisemme. Voidaan sanoa, että media on vaikutusvaltansa vuoksi ainutlaatuisessa asemassa ihmisten tiedonsaannin kannalta. Medialla on valtaa nostaa esiin puheenaiheita sekä henkilöitä, jotka omilla puheenvuoroillaan voivat vaikuttaa siihen, mitä ja mistä puhutaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan mediaa ja parisuhdeväkivaltaa. Parisuhdeväkivalta on maailmanlaajuinen, rakenteellinen ongelma, ja sen kohteena ovat erityisesti naiset. Kuten muissakin asioissa, medialla on iso rooli myös parisuhdeväkivaltaa ja sen osapuolia koskevan ymmärryksen tuottamisessa. Parisuhdeväkivaltaa koskeva uutisointi on kuitenkin saanut paljon kritiikkiä osakseen. Uutisoinnin on sanottu olevan sensaatiohakuista ja episodimaista, kun mediatilaa saavat lähinnä yksittäiset, raakaa, fyysistä väkivaltaa sisältävät tapaukset. Kun uutisointi keskittyy yksittäisiin tapauksiin, jää parisuhdeväkivallan yhteiskunnallinen aspekti pimentoon, ja parisuhdeväkivalta käsitetään lähinnä yksilöiden ongelmana. Parisuhdeväkivallan kokemuksista puhuminen koetaan usein vaikeaksi, ja niistä vaietaan. Tässä tutkielmassa kartoitetaan, millaisen representaation saavat naiset, jotka kertovat kokemastaan parisuhdeväkivallasta julkisella areenalla, Ylen verkkojulkaisuissa. Tutkimusaineisto koostuu viidestä henkilöhaastatteluksi määritellystä artikkelista. Aineiston analyysimetodina käytetään tulkitsevaa diskurssianalyysia sekä dekonstruktiivista luentaa. Tutkielma osoittaa, että naisen ja hänen kertomuksensa representaatio on vivahteikas ja monisärmäinen. Artikkelit eivät ole sensaatiohakuisia, ja sisällöltään ne ovat episodimaisen ja temaattisen uutisoinnin yhdistelmiä. Väkivaltaisesta parisuhteesta hahmottuu esiin kertomuskaari, narratiivi, jonka sisällä on useita eri diskursseja. Diskurssien sisällä nainen saa eri subjektipositioita, jotka kuitenkin ovat keskenään osin limittäisiä ja päällekkäisiä. Representaation päällimmäisiksi elementeiksi piirtyvät selviytymistarina, vastuun kantaminen, kokemusasiantuntijuus sekä hiljaisuutta rikkova, muutokseen pyrkivä aktivismi.
  • Haikonen, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka peruskoulussa on onnistuttu tukemaan translapsia ja -nuoria sekä tuomaan näkyviin niitä tapoja, joilla peruskoulussa voidaan tukea myös jatkossa heitä. Tranlasten ja -nuorten vanhemmat ovat kokeneet tarvetta saada opettajille ajantasaista tietoa translasten ja -nuorten huomioimisesta peruskoulussa ja siitä, kuinka translapsia ja -nuoria voitaisiin tukea koulussa parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkielman kirjoitushetkellä ei ole olemassa valtakunnallisia suosituksia tai virallista ohjeistusta kouluihin trans-lasten ja -nuorten koulupolun tukemisesta konkreettisin keinoin. Tutkielmaani varten pyysin translasten ja -nuorten vanhempia vastaamaan sähköiseen kyselylomakkeeseen, kuinka peruskoulussa on tuettu heidän lapsiaan ja nuoriaan. Kyselyyn vastasi 23 vanhempaa. Yksi vastauksista oli asiaton. Hyödyntämistäni 22 vastauksesta kahdeksan vastaajan nuori oli yläkouluikäinen ja 14 vastaajan lapsi oli alakoulussa. Tarkastelen tutkielmani tuloksia Foucault’n (1975) vallananalyysin kautta sekä cis- ja hete-ronormatiivisuuden vaikutuksia translasten ja -nuorten vanhempien kokemuksiin koulun antamasta tuesta heidän lapsilleen ja nuorilleen. Translasten ja -nuorten huomioiminen peruskouluissa on pääosin onnistunutta tutkielmani tulosten perusteella. Huolestuttavaa kuitenkin on se, että osa opettajista oli loukannut tai mitätöinyt lapsen tai nuoren sukupuolikoke-muksen ja tasa-arvolain tavoitteet jäivät toteutumatta. Tutkielmani tuloksista kävi ilmi, että noin 36 % vastaajien lapsista koki, ettei heidän sukupuolikokemuksensa tullut nähdyksi koulussa. Joidenkin opettajien asenteet ja tietotaito sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta eivät olleet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain mukaisia. Erityi-nen huomio aineistostani oli, että translapsia ja -nuoria tukevat käytänteet ovat mahdollisia toteuttaa ilmaiseksi tai hyvin pienellä taloudellisella panostuksella. Sukupuolivähemmistöjen huomioiminen ja tasa-arvoisen sekä yhdenvertaisen koulupolun mahdollistaminen kouluissa on jäänyt tutkielmani perusteella osittain toteutumatta. Tutkielmani perusteella voidaan todeta, että translapset ja -nuoret saavat epätasa-arvoista kohtelua koulussa riippuen koulusta ja opettajasta. Yhtenäistä linjaa sukupuolivähemmistöjen huomioimiseen kouluissa ei vielä ole. Opettajien ja muun henkilökunnan akateemiseen tutkimukseen pohjaavalle koulutukselle on selkeästi tarvetta. Myös asennekasvatusta ja tietoisuuden lisäämistä sukupuolen moninaisuudesta tarvitaan. Normikriittistä työtä on tehtävä järjestelmällisesti, jotta cisnormatiiviset rakenteet saadaan näkyviksi ja niitä voidaan alkaa muuttamaan. Kouluterveyskyselyt 2017 ja 2019 tukevat tut-kielmani tuloksia translasten ja -nuorten tuen tarpeesta peruskoulussa ja kertovat karua kieltä sukupuolivähem-mistöön kuuluvien nuorten hyvinvoinnista.
  • Leppänen, Julia (Helsingin yliopisto, 2021)
    utkielmassa tarkastellaan Queerkapina -liikettä. Queerkapina toteuttaa aktivismia, joka keskittyy ekologiseen kriisiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt huomioivassa kontekstissa. Tutkielmassa nostetaan esille kokoonpanon vuonna 2020 Helsinki Pride-viikon pääpäivänä toteuttama mielenilmaus: Queerkapina: “Viherpesulle ja pinkkipesulle seis!”. Tutkielmassa tarkastellaan Queerkapinan aktivistien suoraa väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta, asettuessaan kantaaottavasti Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevan H&M-myymälän näyteikkunoihin. Tutkielman tutkimusaineistoksi valikoitui Sateenkaarimedia Kehrääjässä julkaistu haastattelu. Haastattelussa käydään läpi toteutuneen mielenilmauksen tapahtumia ja kokoonpanon tavoitteita. Tutkielman visuaalinen materiaali koostuu mielenilmauksen aikana otetuista kuvista. Kuvat ovat julkaistu Elokapina -liikkeen kotisivuilla. Niissä nähdään kehollista vastarintaa toteuttaneita Queerkapinan aktivisteja, sekä virkavallan väliintulo. Tutkielman lähtökohtana on intersektionaalinen ja queer-teoreettinen näkökulma, jolloin huomio kohdistuu ekologisen kriisin myötä muodostuvien epätasa-arvoisuuksien kietoutuneisuuteen ja normatiivisuuksien haastamiseen. Mielenilmaisuksen aikana Queerkapina nosti esille ekologisen kriisin, pride -liikkeen kaupallistumisen ja kaupallisten järjestelmien ylläpitämiä ympäristöä kuormittavia, ihmisoikeuksia loukkaavia rakenteita. Tarkastelen, kuinka Queerkapina nosti esille kaupallisten yritysten taktiikkaa valjastaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kaupallisiin tarkoituksiin, ehdyttämällä samanaikaisesti luonnon monimuotoisuutta. Tutkimukseni osoittaa, että Queerkapinan vastarinnan koreografia haastaa arjen rutinoitunutta ympäristöä ja muovaa tilallisuuksia, joissa on mahdollista tavoittaa olemassa olevien ja tulevien kriisien kietoutuneisuus. Osoitan, että ekokriisin torjumiseksi tarvitaan vaihtoehtoista ja muutoshakuista toimintaa, jossa vastuu jo aiheutuneesta tuhosta tunnustetaan, sitoutumalla tulevaisuuteen, joka sisältää kaiken elollisen ja ei-elollisen keskinäisen riippuvuuden.
  • Suonpää, Elli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sukupuolistuneet palkkaerot ovat yksi keskeisin ja pitkäaikaisin tasa-arvo-ongelma Suomessa. Kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntö velvoittavat Suomea samapalkkaisuusperiaatteen toteuttamiseen, mutta palkkaerot ovat kaventuneet huomattavasti hitaammin kuin poliittisissa tavoitteissa on pyritty. Aiemman korporatiivista palkkapolitiikkaa käsittelevän tutkimuksen perusteella voidaan todeta palkkojen määräytyvän Suomessa poliittisesti. Lisäksi aiemman tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että työmarkkinatoimijat ohjaavat päätöksentekoa niille ei-uhkaaviin kysymyksiin ja naisvaltaisten töiden aliarvostus on työmarkkinajärjestelmän institutionalisoimaa. Tähän perustuen voidaan todeta, että työmarkkinajärjestelmä on ollut osaltaan vaikuttamassa sukupuolistuneiden palkkaerojen syntyyn ja se uusintaa niitä aktiivisesti kaiken aikaa. Tässä tutkielmassa selvitin kolmikantaisen palkkatasa-arvotyön haasteita ja tutkimuskysymykseni olivat: (1) mitä haasteita työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijat näkevät samapalkkaisuustyöskentelyssä ja (2) mitä haasteita palkkatasa-arvotyöhön liittyy. Työ lähtee oletuksista, että samapalkkaisuusperiaate ei nykyisellään työmarkkinoilla toteudu ja että palkat muodostuvat Suomessa poliittisen prosessin tuotteena. Tätä järjestelmää, jossa palkat muotoutuvat, nimitän tutkimuksessa palkkatasa-arvotyöksi ja sen parissa toimivia osapuolia työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijoiksi. Tutkimuksen lähtöoletus on, että tässä palkkoja ja työmarkkinapolitiikkaa muovaavassa järjestelmässä on haasteita, joiden vuoksi palkkaerot eivät ole kaventuneet tavoitellusti. Haastattelemalla keskeisiä työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijoita pyrin tunnistamaan järjestelmän haasteita nimenomaan palkkatasa-arvotyön sisältäpäin, kolmikantaisen työskentelyn rajapinnasta. Toteutin tutkimuksen laadullisena tutkimuksena ja keräsin aineiston syksyn 2019 aikana haastattelemalla kuutta keskeistä työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijaa teemahaastattelurunkoa hyödyntäen. Analysoin aineiston aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen neljässä vaiheessa: pelkistys, ryhmittely, luokittelu ja käsitteellistäminen. Luokittelulla vastasin ensimmäiseen tutkimuskysymykseen ja käsitteellistämisellä toiseen tutkimuskysymykseen. Luokittelussa muodostin työmarkkina- ja samapalkkaisuustoimijoiden nimeämistä haasteista viisi pääluokkaa: osapuolten näkemyserot, tehoton samapalkkaisuuspolitiikka, resurssit, tiedon vähyys ja usko vaikuttamismahdollisuuksiin. Näistä muodostin palkkatasa-arvotyön kolme keskeistä haastetta, jotka ovat: (1) palkkatasa-arvotyön monet tasot ja keskustelut, (2) priorisoinnin puute ja toimenpiteisiin tyytyminen ja (3) tiedon ja tutkimuksen lisätarve. Aineiston perusteella voidaan todeta, että osapuolten erimielisyys, heikko sitoutuminen ja poliittiset tavoitteet näyttävät heijastuvan myös itse järjestelmään ja varsinaista työskentelyyn pääsemistä hankaloittaa keskustelu palkkaerojen eri tasoista ja määritelmistä. Lisäämällä tietoa ja kasvattamalla osapuolten vastuuta palkkatasa-arvotyön tuloksista, työskentelyn sujuvuutta ja vaikuttavuutta saataisiin mahdollisesti parannettua
  • Setälä, Esa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkielman aiheena on Suomessa asuvien sateenkaariperheiden arki ja kokemukset. Suomessa asuvia sateenkaariperheitä on tutkittu vain vähän, joten tutkielmani tuottaa tärkeää lisätietoa sateenkaariperheistä. Tutkielmani myös tekee tilaa sateenkaariperheiden äänelle ja kokemuksille suhteessa heistä käytävään sateenkaaripoliittiseen diskurssiin. Lisäksi tutkimus auttaa Sateenkaariperheet ry:n toimintaa valaisemalla Suomessa asuvien sateenkaariperheiden arkikokemuksia. Tutkielmassa kysyn: miten sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu sateenkaariperheiden arjessa? Käsitän sateenkaaripoliittisen diskurssin lähtökohtaisesti negatiiviseksi diskurssiksi sateenkaariperheistä, koska haluan tuoda esiin suomalaisen yhteiskunnan cis- ja heteronormatiivisuutta ja näiden normien väkivaltaisuutta. Tutkimusmateriaalini koostui viiden (5) sateenkaariperheen perheenjäsenen haastatteluista. Kyseessä oli sisäpiirihaastattelu, sillä itse sateenkaariyhteisöön kuuluvana haastattelin sateenkaari-ihmisiä. Aineiston keräsin syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana. Aineistonanalyysiin käytin affektiivis-diskursiivista analyysimetodia, jonka mukaisesti keskityin affektiivisuuden kietoutuneisuuteen kielenkäytön kanssa. Teoreettinen viitekehykseni muodostui erityisesti Sara Ahmedin queer-teoreettisesta otteesta fenomenologiaan ja affektiivisuuteen sekä Judith Butlerin normikriittisestä ajattelusta. Tutkimukseni perusteella sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu sateenkaariperheiden arjessa monella eri tavalla. Ensiksi diskurssi saa perheet korostamaan perheidensä tavallisuutta, mikä on ristiriitaista, koska samaan aikaan se kuitenkin sulkee perheitä ulos palveluista. Tarkastelin näitä ulossulkemisia törmäysten kautta. Toiseksi se saa aikaan monenlaisia affektimyrskyjä. Erityisesti lakimuutosten ja kampanjoiden aikana käydyt diskurssit ovat herättäneet useita affekteja haastateltavissani. Kolmanneksi se saa perheet liikkumaan. Sateenkaaripoliittinen diskurssi liikuttaa perheitä ja saa heidät valitsemaan sekä asuinkaupungin että asuinpaikan tietyltä alueelta. Sen lisäksi, että sateenkaaripoliittinen diskurssi liikuttaa pois maaseudulta, sateenkaaripoliittinen diskurssi myös liikuttaa perheitä pois aktiivisesta sateenkaaripoliittisessa keskustelussa mukanaolosta. Neljänneksi sateenkaaripoliittinen diskurssi materialisoituu ja ruumiillistuu perheiden arjessa myös positiivisessa merkityksessä. Se luo mahdollisuuden toistaa perhenormeja toisin. Lisäksi se luo merkityksellisiä identiteettejä ja helpottaa elämää. Esimerkiksi sisäisen adoption vaatimuksen poistaminen uuden äitiyslain yhteydessä oli säästänyt perheiden aikaa ja rahaa. Samoin tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulo oli helpottanut perheiden elämää ja tuonut juridista pätevyyttä. Sateenkaaripoliittinen diskurssi voi myös luoda vastarintaa. Se voi esimerkiksi liikuttaa antamaan palautetta huonosta kohtelusta ja vaatimaan oikeanlaisia lomakkeita sekä etsimään totuudenmukaista representaatiota, mitä nimitin arjen vastarinnaksi.
  • Joki, Milla-Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    This thesis examines Facebook posts that Finnish animal welfare associations have published about rescue cats. The object of analysis is established as ‘rescue cat stories’ – a particular kind of narrative that tells the story of one or many cats who are rescued or attempted to be rescued by people who work or volunteer for animal welfare associations. Drawing from the fields of feminist animal studies and critical animal studies, the analysis discusses what thematic elements are prominent in viral rescue cat stories that promote neutering and how these stories are constructed narratively and affectively in a social media environment. The research material consists of four individual narratives: three stories of individual cats and one story of a feral cat colony. In order to locate the research topic, the study discusses what kind of differences and similarities there are in animal welfare, animal rights, and animal liberation philosophies, how the philosophies tend to interlock in certain contexts, and where animal rescue work is located in relation to other forms of animal advocacy. Finnish animal rescue work, which has previously been marginalised in academic research, is regarded with a feminist sensitivity that pays heed to the gendered nature of the caring work that rescue workers are involved in while also taking into account the risk of speciesism that follows from considering only some species as ‘protectable’ and ‘lovable’. In agreement with recent research that has been conducted in the field of feminist animal studies, the analysis contests the stark binary of abolitionism and welfarism and suggests that it is crucial to consider interspecies entanglements without resorting to ableist rationalisations that argue that it would be better for dependent domesticated animals to go extinct than to live as vulnerable beings. The topic of the research is analysed thematically with the help of Sara Ahmed’s theorisation of affects, affective economies, and sticky concepts and Susanna Paasonen’s theorisation of viscerally grabbing resonances. Additionally, Ruth Page’s delineation of mediated narrative analysis is employed in order to distinguish what is characteristic of stories that are shared in a social media environment. The methodological concept of ‘shared stories’ further informs the multimodal, mediated, and participatory nature of narratives that are produced, reproduced, and encountered in a social media environment. The analysis identified the act of naming, death, and mourning as prominent thematic elements that form the backbone of viral rescue cat stories. While the act of naming serves an important role in establishing cats as individuals, it does not seem to entail as much power to ignite the affective economy of a shared story as the aspects of death and mourning do. The goal of all the stories studied in the thesis is to promote feline neutering, but neutering as such does not seem to be sticky enough to ignite the affective economy of a post. Therefore, the research material suggests that the kind of stories that provided a sufficiently contextualised account of naming, death (or the risk of death), and mourning were more likely to grab the audience and generate interactions. Finally, the analysis concludes by stating that while it is possible that the affect-based focus on sharing a particular kind of reaction entails the risk of resonating in anthropocentric registers, other-oriented animal narratives can also have the power of inspiring simulative, other-directed empathy.
  • Erma, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Toista maailmansotaa on pidetty vedenjakajana naisten sotatoimiin osallistumisen näkökulmasta. Sen aikana sotilasaseman saaneiden naisten määrä alkoi kasvaa. Tästä huolimatta äitiys ja äidillisyys olivat vielä toisenkin maailmansodan aikana naisten yksityistä ja julkista työtä määrittäviä tekijöitä. Tämä näkyi myös Suomessa. Tässä tutkielmassani tarkastelen, minkälaisia äitiyteen liitettyjä käsityksiä talvi- ja jatkosodan aikaisista naistenlehdistä löytyy, ja miten nämä käsitykset suhtautuvat naisten emansipaatioon. Paikannan tutkimukseni feministisen historiantutkimuksen kentälle. Tarkastelen tutkimuskohdettani sukupuolihistorian valossa. Olen rajannut tutkimukseni koskemaan kahta sota-aikana julkaistua naistenlehteä, Kotiliettä ja Eevaa, joita tarkastelen kehys- ja sisällönanalyysin avulla. Luen tutkimusaineistoani feminististä lukutapaa käyttäen. Lähestyn äitiyttä sitä määrittävän hoitotyön kautta. En näe äitiyttä naisille tyypillisenä ominaisuutena, vaan toimintana, jota voivat harjoittaa myös muiden sukupuolten edustajat. Tällöin kuka vain voi tehdä äidillistä hoitotyötä joko lasta tai aikuista kohtaan. Vaikken lähesty äitiyttä sukupuolisidonnaisesta näkökulmasta, olen rajannut tutkimuksen koskemaan vain naisten äitiyttä. Olen löytänyt neljä tutkimusaineistostani esiin nousevaa naiseuden perustyyppiä. Olen nimennyt perustyypit Hyväksi äidiksi, Uhrautuvaksi äidiksi, Rintamalotaksi ja Miehen sijaiseksi. Lisäksi olen löytänyt kaksi tutkimusaineistostani esiin nousevaa äitiyden kehystä. Olen nimennyt kehykset Äitiys naisen unelmana ja Äitiys naisen velvollisuutena -kehyksiksi. Perustyypit ja kehykset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan sota-ajan keskustelu naiseudesta oli pitkälti keskustelua äitiydestä. Samalla perustyypit ja kehykset osoittavat, ettei tämä keskustelu ollut eheää. Äitiyden yhteiskunnallisesti hyväksyttävä toteuttaminen vaati naisilta tasapainoilua eri suuntiin vetävien kulttuuristen odotusten välillä. Kun sota-aikaa tarkastellaan intersektionaalisesta, naisten väliset erot huomioivasta näkökulmasta, suomalaisnaisten emansipaatio näyttäytyy hyvin rajallisena. Vaikka naiset siirtyivätkin aiemmin miesten töinä pidettyihin työtehtäviin, oli työnteko edelleen pitkälti sukupuolittunutta. Se osittainen vapautuminen sukupuolisorrosta, jota naiset kuitenkin kokivat, koski lähinnä ylempään yhteiskuntaluokkaan kuuluvia valkoisia heteronaisia.
  • Suutari, Venla (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen perussuomalaisten kansanedustajien Helsinki Pride 2020 -viikon aikaan kirjoittamia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä sosiaalisen median kirjoituksia. Kysyn, miten sukupuolipopulismi näkyy perussuomalaisten kansanedustajien sosiaalisen median kirjoituksissa. Sukupuolipopulismilla tarkoitetaan populistista retoriikkaa, joka keskittyy sukupuoleen, yksinkertaistaa sukupuolta eikä tunnista sukupuolen moninaisuuden olemassaoloa. Myös heteronormatiivisuus kytkeytyy sukupuolipopulismiin. Sukupuolipopulistiseen retoriikkaan kuuluu vastakkainasettelua, jaottelua meihin ja muihin, uhkakuvien luomista, mustavalkoisia argumentteja ja ihmisten jaottelua oletettujen sukupuolierojen perusteella. Aiemman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ja perussuomalaisia koskevan tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on radikaalina oikeistopopulistisena puolueena kriittinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä vähemmistöjen oikeuksien parantamista kohtaan. Tämän lisäksi on tutkittu, että sukupuolipopulismi kuuluu osaksi puolueen politiikkaa. Koska sosiaalinen media mahdollistaa puolueille uudenlaisen, vapaamman tavan viestiä ja harjoittaa politiikkaa välittämättä perinteisen median portinvartijuuksista, tarkastelen sukupuolipopulismin ilmenemistä juuri sosiaalisessa mediassa, jossa populistit ovat saaneet vahvan jalansijan. Analysoin aineiston kriittisen diskurssianalyysin avulla ja selvitän, millaisia diskursseja aineistosta löytyy ja miten valta-asetelmia aineistossa rakennetaan. Osoitan analyysissäni, että kirjoituksista löytyy kaikkia sukupuolipopulismille tyypillisiä piirteitä. Löysin aineistosta kolme diskurssia: uhkadiskurssin, sananvapausdiskurssin ja toiseuttamisdiskurssin, joilla sukupuolipopulismia tuotetaan. Uhkadiskurssille tyypillistä on, että kansanedustajat näkevät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja vähemmistöjen oikeuksien parantamisen olevan uhka lapsille, lasten kasvulle ja kehitykselle sekä ”perinteisille perhearvoille”. Sananvapausdiskurssiin kuuluu se, että kansanedustajat kokivat sananvapauden olevan vaarassa, kun vähemmistöjä koskevaa keskustelua halutaan rajoittaa. Toiseuttamisdiskurssissa kansanedustajat rakentavat valkoisesta valtaväestöön kuuluvasta heterosta normin, jota vasten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä verrataan, ja samalla tuottavat valta-asetelmaa enemmistön ja vähemmistöjen välille. Toiseuttamisen ja vastakkainasettelun avulla kansanedustajat muodostavat populismin ytimeen kuuluvaa käsitystä kansasta, johon vähemmistöt eivät kuulu. Vähemmistöistä tuotetaan kuvaa epänormaaleina, sillä vähemmistöt eivät kansanedustajien mukaan sovi yksinkertaistettuun, biologiaan vetoavaan, binääriseen ja heteroseksuaalisuuteen kytkeytyvään sukupuolijärjestelmään. Kirjoitukset uusintavat ja tuottavat heteronormatiivisuutta sekä binääristä sukupuolijärjestelmää. Väitän, että sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla viestinnällä osana perussuomalaisten politiikkaa voi olla konkreettisia seurauksia, jotka voivat vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien elämiin, etenkin kun radikaali oikeistopopulistinen puolue on saanut Suomessa suuren puolueen aseman. Lisäksi analyysini osoittaa, että eniten huomiota keränneet perussuomalaisten kansanedustajien kirjoittamat sosiaalisen median päivitykset olivat kielteisiä, tunnepitoisia, kärkkäitä ja vastakkain asettelevia. Tulos on linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joiden mukaan tunteilla on suuri merkitys sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa viestinnässä, ja joiden mukaan kielteisyydellä ja yksinkertaisuudella pärjää hyvin sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa poliittisessa keskustelussa.
  • Kauppila, Mikko (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmassani tarkastelen sukupuolistuneen väkivallan esityksiä audiovisuaalisessa aineistossa, joka koostuu kotimaisen Kaikki synnit -rikossarjan ensimmäisen tuotantokauden kuudesta jaksosta. Pohjaan ajatteluni pääosin suomalaiseen sukupuolistuneen väkivallan tutkimukseen sekä Leena-Maija Rossin tutkimukseen representaation parissa. Ymmärrän representaation merkityksiä tuottavana ja siten poliittisena toimintana, joka osallistuu keskeisenä osana todellisuutta myös sukupuolen ja väkivallan merkityksien tuotantoon. Sukupuolistuneella väkivallalla viittaan suomalaisen väkivaltatutkimuksen vakiintuneeseen termiin, jonka avulla kiinnitän huomioni siihen, miten väkivallan toteutuminen noudattaa tiettyä sosiaalista säännönmukaisuutta. Sukupuolistunut väkivalta katsoo väkivallan ja sukupuolen nivoutuvan toisiinsa toimijoiden tasolla sekä laajemmin kulttuurisesti ja rakenteellisesti. Representaatioanalyysissani pyrin näyttämään todeksi miten Kaikki synnit -sarjassa esiintyvä väkivalta rakentaa sukupuolistuvia merkityksiä. Tarkastelen analyysissäni neljän hahmon väkivaltaan liittyviä kohtauksia: Laurin, Mikon, Fahidin ja Leenan. Kohtauksesta riippuen sarjassa esiintyvä väkivalta saa erilaisia muotoja ja merkityksiä, parisuhdeväkivallasta hengelliseen väkivaltaan ja miesten välisestä väkivallasta naisen tekemään väkivaltaan. Representaatioanalyysin yhteydessä tarkastelen myös väkivallan esittämisen kokemusta. Haastattelin työtäni varten neljää sarjan keskeisessä roolissa esiintyvää näyttelijää ja puolistrukturoiduissa teemahaastatteluissa kysyin heidän kokemuksiaan väkivallan esittämisestä Kaikki synnit -sarjassa sekä muissa tuotannoissa. Käsittelen heidän haastatteluvastauksiaan kerrottuina, haastattelutilanteessa rakentuvina kokemuksina, jotka tuottavat tietoa väkivallan esittämisestä ja väkivaltakohtauksien erityisestä affektiivisuudesta. Tutkimukseni tulos ehdottaa, että osaltaan rikossarja normalisoi miesten välistä väkivaltaa, ja marginalisoi naisen tekemää väkivaltaa. Fahidin hahmon kohdalla väkivaltaa perustellaan hänen edustamallaan ”vieraalla” kulttuurilla, jolloin väkivalta saa merkityksensä hahmon edustaman etnisen taustan myötä. Tunnistan sarjasta myös toiveikkaita tapoja katsoa väkivaltaa: Leenan hahmon toiminnan voi tulkita vastarintana yhteisön vahingollisia toimintatapoja kohtaan ja Laurin hahmon voi lopulta ymmärtää ottavan vastuun väkivaltaisesta toiminnastaan.