Browsing by Subject "Suomenlinna"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Tarpan, G. (Valtion Kustannusliike Kirja, 1931)
  • Simolin, Oona (Helsingfors universitet, 2016)
    Tarkastelen tutkielmassani Helsingissä sijaitsevaa, vuonna 1991 Unescon maailmanperintöluetteloon liitettyä Suomenlinnaa ja siihen liittyvää arvopuhetta. Tutkielmani primääriaineisto on kerätty haastattelemalla yhtätoista Suomenlinnassa työskentelevää ja/tai asuvaa henkilöä syksyllä 2015. Tämän lisäksi olen hyödyntänyt tutkielman sekundääriaineistoina useita maailmanperintöön liittyviä dokumentteja, joista keskeisin on Suomenlinnan kestävän matkailun strategia. Tarkastelen työssäni kulttuuriperintöteoreettisen keskustelun valossa niitä ulottuvuuksia, joihin maailmanperintöön liittyvät arvot kytketään. Tutkielman analyysimenetelmiä ovat kategoria-analyysi ja retorinen analyysi. Haastatteluaineiston valossa maailmanperintöarvojen merkitys käsitetään eri tavoin ja usein myös eri tavoin kontekstista riippuen. Silloin kun säilyttäminen tai tallentaminen nähdään maailmanperinnön ensisijaisena arvona, liittyy puheeseen myös käsitys tulevista sukupolvista tallentamisen moraalisena velvoittajana. Toisaalta maailmanperintöarvot käsitetään aineistossa toisinaan myös asiantuntija-arvioksi paikan merkittävyydestä, yhteisön ja sen historian symboliksi tai kaupallista potentiaalia lisääväksi arvoksi. Maailmanperintöön liitettyjen arvojen moninaisuus korostaa käsitteen avaamisen tärkeyttä. Pääsääntöisesti haastateltavat mielsivät arvot abstraktimmin kuin sekundäärilähteenä toiminut strategiateksti, mikä vahvistaa osaltaan aiempien tutkimusten tuloksia, joissa on havaittu kulttuuriperintöammattilaisten korostavan materiaalisia arvoja useammin kuin muiden vastaajien. Tutkielmani osoittaa, että maailmanperintöarvoihin yhdistetään usein sopivana pidettyyn toimintaan liittyviä arvotuksia. Hyödynnän analyysissä subjekti- ja objektisidonnaisen autenttisuuden käsitteitä, joiden avulla erottelen maailmanperintöarvoihin kytkeytyviä käsityksiä sopivista toiminnoista. Oman aihekokonaisuutensa muodostaa Suomenlinnassa järjestetty kekritapahtuma ja opastustuotteisiin heijastuva kulutuskulttuurin murros. Käsittelen analyysissäni viimein myös eri kävijäkategorioihin liitettyjä toimintoja sekä maailmanperinnön yhteyttä talouspuheeseen. Tutkielmani perusteella maailmanperintöön liittyy paikallisella tasolla hyvin erilaisia arvoja, jotka kytkeytyvät esimerkiksi erilaisiin taloudellisiin ja identiteettipoliittisiin päämääriin. Arvopuhe konkretisoituu hyvin monenlaisten toimintojen kohdalla, ja siksi esimerkiksi oppaiden tai kävijäsegmenttien tarkempi erottelu voisi olla hedelmällinen aihe jatkotutkimukselle. Maailmanperinnön monet arvot voisivat myös pohjustaa soveltavaa, kohteen kehittämiseen pyrkivää tutkimusta ja lähestyä kulttuuriperintöön liittyviä merkityksiä esimerkiksi etnografian keinoin.
  • Jokipii, Ilkka (Helsingfors universitet, 2016)
    Pro Gradu -tutkielmani käsittelee Helsingin vankileirien toimintaa ja vankien selviytymistä näillä vankileireillä. Käsittelen tutkielmassani enimmäkseen Suomenlinnan, Katajanokan ja Iso-Mjölön vankileirejä. Helsingin vankileirien läpi kulki yhteensä jopa noin 20 000 vankia ja pyrin tutkielmassani selvittämään kuinka millaisia tavoitteita vankileiriorganisaatiolla oli toiminnassaan ja kuinka se toimissaan lopulta onnistui. Organisaation toiminnan rinnalla käsittelen vankien selviytymistä. Leireillä kuoli lopulta noin 1 600 vankia, ja pyrin tutkielmassani kuvaamaan, millä keinoin vangit pyrkivät selviytymään vankileirien kamalissa olosuhteissa. Helsingin vankileirit perustettiin heti kaupungin valtauksen jälkeen huhtikuussa 1918. Vankimäärä kasvoi alussa melko nopeasti ja oli korkeimmillaan noin 14 000, mikä teki vankien majoitustilanteesta vaikean. Samaan aikaan vankileiriorganisaatio pyrki luokittelemaan vankeja vaarallisuuden ja syyllisyyden mukaisesti. Helsingin vankileirien vankeja eroteltiinkin näiden luokitusten mukaan eri leireille. Vankeja sijoitettiin Suomenlinnan leirillä kuuteen eri vankipiiriin, Katajanokalle sekä eri piireihin Iso-Mjölön vankileirillä. Sijoituksen ja luokituksen suhde ei ole täsmällisesti selvitettävissä, mutta on selvää, että vaarallisimmiksi käsitetyt vangit sijoitettiin Iso-Mjölön vankileirille ja Suomenlinnan VI piiriin. Luokituksilla pyrittiin pitämään vaarallisimmiksi määritellyt vangit tiukassa vartioinnissa, mutta samalla tarkoituksena oli estää huonojen ajatusten leviäminen vähemmän vaarallisten vankien keskuuteen. Luokitukset vaikuttivat vankien elämään huomattavasti, ja Helsingin vankileirien välillä on huomattavasti eroja keskenään. Esimerkiksi kuolleisuus oli korkeimmillaan vaarallisimpien vankien keskuudessa, ja siihen vaikutti luultavasti eniten työmahdollisuuksien ja ulkomaailman yhteyksien rajoittaminen vaarallisimmiksi luokitelluilta vangeilta. Työmahdollisuudet olivat vangeille tärkeitä, sillä niistä sai lisäruokaa. Työ oli usein taloudellisesti kannattamatonta, mutta vankileiriorganisaatio näki työn vankeja kasvattavana ja siksi sitä jatkettiin. Vaarallisimmille vangeille ei ollut juurikaan työmahdollisuuksia. Sen lisäksi, että leireillä pyrittiin estämään vaarallisten ajatusten leviäminen, järjestettiin vangeille myös kasvatustoimintaa, mutta sen mahdollisuudet ymmärrettiin nopeasti vähäisiksi ulkoista olosuhteista johtuen. Kun vankien ylläpito leireillä ymmärrettiin mahdottomaksi, ryhdyttiin vankileirijärjestelmää purkamaan vähitellen kesän 1918 aikana. Tuomioista muutetiin ehdollisia ja vankeja armahdettiin myös vähitellen. Suomenlinnan vankileiri oli Helsingin vankileireistä viimeinen, ja sieltä viimeiset vangit poistuivat maaliskuussa 1919. Vangit pystyivät vaikuttamaan omiin olosuhteisiinsa melko paljon, mutta mahdollisuudet vaihtelivat. Vankien oli kehitettävä keinoja selviytyäkseen vankileirien karuissa fyysisissä olosuhteissa. Lisäruoan hankkiminen oli ehdottoman tärkeää, ja siihen oli keinoina erimerkiksi vankileirin tarjoamien töiden teko, ruoan salakuljetus leirille, varastaminen ja kaupankäynti. Hygienian ylläpito oli myös tärkeää vaarallisten tautitartuntojen välttämiseksi. Helsingin vankileirien vangit pyrkivätkin siivoamaan majoitustilojaan parhaansa mukaan. Henkisen toimintakyvyn säilyttäminen oli myös tärkeää, ja sen suhteen vankien keinot olivat vaihtelevia. Vankiyhteisö tarjosi useimmille vangeille tärkeää tukea olosuhteiden käsittelyyn henkisesti. Vangin oman kekseliäisyyden lisäksi selviytymismahdollisuuksiin vaikuttivat kuitenkin organisaation tekemä luokitus, varallisuus ja luultavasti myös vangin kotipaikan etäisyys vankileiristä. Tutkielma käyttää pääasiallisina lähteinään Kansallisarkistosta löytyviä Sotavankilaitoksen ja eri vankileirien arkistoaineistoja. Vankien elämään liittyvissä kappaleissa on hyödynnetty enimmäkseen Työväen Arkistosta ja Kansan Arkistosta löytyviä vankien kirjeitä, päiväkirjoja ja muistitietoaineistoja. melko paljon, mutta mahdollisuudet vaihtelivat.