Browsing by Subject "Surgery"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 177
  • Cooper, Astley (Weimar, 1821)
  • Pisano, Michele; Allievi, Niccolo; Gurusamy, Kurinchi; Borzellino, Giuseppe; Cimbanassi, Stefania; Boerna, Djamila; Coccolini, Federico; Tufo, Andrea; Di Martino, Marcello; Leung, Jeffrey; Sartelli, Massimo; Ceresoli, Marco; Maier, Ronald; Poiasina, Elia; De Angelis, Nicola; Magnone, Stefano; Fugazzola, Paola; Paolillo, Ciro; Coimbra, Raul; Di Saverio, Salomone; De Simone, Belinda; Weber, Dieter G.; Sakakushev, Boris E.; Lucianetti, Alessandro; Kirkpatrick, Andrew W.; Fraga, Gustavo P.; Wani, Imitaz; Biffl, Walter L.; Chiara, Osvaldo; Abu-Zidan, Fikri; Moore, Ernest E.; Leppäniemi, Ari; Kluger, Yoram; Catena, Fausto; Ansaloni, Luca (2020)
    Background: Acute calculus cholecystitis (ACC) has a high incidence in the general population. The presence of several areas of uncertainty, along with the availability of new evidence, prompted the current update of the 2016 WSES (World Society of Emergency Surgery) Guidelines on ACC. Materials and methods: The WSES president appointed four members as a scientific secretariat, four members as an organization committee and four members as a scientific committee, choosing them from the expert affiliates of WSES. Relevant key questions were constructed, and the task force produced drafts of each section based on the best scientific evidence from PubMed and EMBASE Library; recommendations were developed in order to answer these key questions. The quality of evidence and strength of recommendations were reviewed using the Grading of Recommendations Assessment, Development and Evaluation (GRADE) criteria (see ). All the statements were presented, discussed and voted upon during the Consensus Conference at the 6th World Congress of the World Society of Emergency Surgery held in Nijmegen (NL) in May 2019. A revised version of the statements was voted upon via an online questionnaire until consensus was reached. Results: The pivotal role of surgery is confirmed, including in high-risk patients. When compared with the WSES 2016 guidelines, the role of gallbladder drainage is reduced, despite the considerable technical improvements available. Early laparoscopic cholecystectomy (ELC) should be the standard of care whenever possible, even in subgroups of patients who are considered fragile, such as the elderly; those with cardiac disease, renal disease and cirrhosis; or those who are generally at high risk for surgery. Subtotal cholecystectomy is safe and represents a valuable option in cases of difficult gallbladder removal. Conclusions, knowledge gaps and research recommendations: ELC has a central role in the management of patients with ACC. The value of surgical treatment for high-risk patients should lead to a distinction between high-risk patients and patients who are not suitable for surgery. Further evidence on the role of clinical judgement and the use of clinical scores as adjunctive tools to guide treatment of high-risk patients and patients who are not suitable for surgery is required. The development of local policies for safe laparoscopic cholecystectomy is recommended.
  • Allan, Robert (Edinburgh, 1821)
  • Heuermann, D. Georg (Copenhagen und Leipzig, 1778)
  • Kössi, Jyrki; Julkunen, Kristiina; Setälä, Marjaleena; Luostarinen, Markku (2016)
    Icodextrin (AdeptA (R)) has been shown to prevent postoperative adhesions in experimental and laparoscopic adhesiolysis surgery. However, the role of icodextrin in the prevention of adhesions in extensive gynecological surgery is unclear. The present study evaluated the effect of icodextrin on adhesion-related readmissions after extensive gynecological surgery. The hospital readmissions of 140 endometriosis patients operated on at Paijat-Hame Central Hospital in 2004-2008 with the use of icodextrin were retrospectively reviewed. The evaluation of readmissions focused on adhesion-related disorders and reoperations. If an abdominal or pelvic reoperation was performed, the extent of the adhesions was classified. The mean follow-up time was 6.53 years (range 0.21-9.83). After initial surgery, one patient (0.7 %) had adhesive small bowel obstruction. Another directly adhesion-related readmission occurred in two patients (1.4 %). The number of readmissions possibly related to adhesions was 3 (2.1 %). Abdominal or pelvic reoperation was performed on 54 patients (38.6 %): 4 in the open surgery group and 50 in the laparoscopic surgery group. The extent of the adhesions among the 54 reoperated patients was as follows: not mentioned in 16 patients, no adhesions in 14, mild in 18, moderate in 5, and severe in 1. There were two (3.7 %) bowel injuries (one enterotomy and one serosal lesion) in reoperations. The incidence of adhesion-related readmissions after the use of icodextrin is relatively low. This favorable result may be partly related to the laparoscopic technique. Despite the use of an anti-adhesion agent, in some patients, the extent of postoperative adhesions is severe.
  • Kostiainen, Iiro; Hakaste, Liisa; Kejo, Pekka; Parviainen, Helka; Laine, Tiina; Löyttyniemi, Eliisa; Pennanen, Mirkka; Arola, Johanna; Haglund, Caj; Heiskanen, Ilkka; Schalin-Jäntti, Camilla (2019)
    BackgroundAdrenocortical carcinoma (ACC) is a rare endocrine carcinoma with poor 5-year survival rates of20 Hounsfield Units (HU) for all tumours (median 34 (21-45)), median size 92mm (20-196), Ki67 17% (1-40%), Weiss score 7 (4-9) and Helsinki score 24 (4-48). ACC was more often found in the left than the right adrenal (p5 to>10 years was achieved after repeated surgery of metastases. Overall 5-year survival was 67%, and 96% vs. 26% for ENSAT stage I-II vs. III-IV (p20 on nonenhanced CT but variable tumour size (20-196mm). Malignancy cannot be ruled out by small tumour size only. The 5-year survival of 96% in ENSAT stage I-III compares favourably to previous studies.
  • Marttinen, Piia (Helsingfors universitet, 2000)
    Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet muodostavat huomattavan osan hevosten sairauksista. Traumaattinen artriitti on tavallisin syy nivelperäiseen ontumiseen. Akuutista nivelkalvon ja –kapselin tulehduksesta voi seurata tulehduksen välittäjäaineiden pitkittynyt tuotanto, nivelruston hajoaminen ja edelleen degeneratiivinen nivelsairaus. Viime vuosina on tutkittu useita mahdollisia osteoartriitin kehittymiseen johtavia reittejä. Erityisesti on selvitetty matriksin metalloproteinaasien osuutta erilaisissa tulehduksellisissa tiloissa. Matriksin metalloproteinaasit (MMP) ovat ryhmä sinkistä riippuvaisia, proteolyyttisiä entsyymejä, jotka ovat olennaisesti mukana fysiologisessa ruston soluväliaineen metaboliassa. Tulehduksellisissa tiloissa entsyymien toimintaa säätelevät mekanismit saattavat kuitenkin pettää ja gelatinaasi-MMP:en (MMP-2 ja –9) aktivoitumista pidetäänkin nykyään keskeisenä tekijänä nivelsairauksien patogeneesissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin MMP-2 ja –9 suhteellisia aktiivisuuksia amfoterisiini B:llä indusoidussa kokeellisessa niveltulehdusmallissa. Gelatiinizymografia on elektroforeesiajoon polyakryyliamidigeelissä perustuva entsyymien tutkimiseen soveltuva menetelmä, joka erottelee entsyymit toisistaan molekyylipainon perusteella. Gelatiinizymografiaa ja tietokoneavusteista kuva-analyysiä käyttäen määritettiin 22 hevosen nivelnestenäytteistä ennen ja jälkeen artriitin induktion MMP-2 ja –9:n suhteelliset aktiivisuudet. Artriitin induktio aiheutti sekä entsyymien tsymogeenimuodon että aktiivisen muodon tilastollisesti merkitsevän pitoisuuksien nousun. MMP-2 ja –9 ovat varmasti tulevaisuudessa farmakologisten hoitokokeilujen kohteina artriitissa, koska nykyisin käytössä olevilla intra-artikulaarisesti annosteltavilla lääkkeillä ei tutkimusten mukaan tuntuisi olevan merkittävää vaikutusta näiden entsyymien toimintaan. Humaanilääketieteessä kehitetyt valmisteet saattavat tulla aikanaan käytettäväksi myös hevosen nivelsairaudessa.
  • Padalino, Massimo A.; Franchetti, Nicola; Sarris, George E.; Hazekamp, Mark; Carrel, Thierry; Frigiola, Alessandro; Horer, Jurgen; Roussin, Regine; Cleuziou, Julie; Meyns, Bart; Fragata, Jose; Telles, Helena; Polimenakos, Anastasios C.; Francois, Katrien; Veshti, Altin; Salminen, Jukka; Gonzalez Rocafort, Alvaro; Nosal, Matej; Vedovelli, Luca; Protopapas, Eleftherios; Tumbarello, Roberto; Merola, Assunta; Pegoraro, Cinzia; Motta, Raffaella; Boccuzzo, Giovanna; Sojak, Vladimir; Lo Rito, Mauro; Caldaroni, Federica; Corrado, Domenico; Basso, Cristina; Stellin, Giovanni (2019)
    Background: Anomalous aortic origin of coronary arteries (AAOCA) is a rare abnormality, whose optimal management is still undefined. We describe early outcomes in patients treated with different management strategies. Methods: This is a retrospective clinicalmulticenter study including patients with AAOCA, undergoing or not surgical treatment. Patients with isolated high coronary take off and associated major congenital heart disease were excluded. Preoperative, intraoperative, anatomical and postoperative data were retrieved from a common database. Results: Among 217 patients, 156 underwent Surgical repair (median age 39 years, IQR: 15-53), while 61 were Medical (median age 15 years, IQR: 8-52), inwhomAAOCA was incidentally diagnosed during screening or clinical evaluations. Surgical patients were more often symptomatic when compared to medical ones (87.2% vs 44.3%, p b 0.001). Coronary unroofing was the most frequent procedure (56.4%). Operative mortality was 1.3% (2 patients with preoperative severe heart failure). At a median follow up of 18 months (range 0.1-23 years), 89.9% of survivors are in NYHA Conclusions: Surgery for AAOCA is safe andwith low morbidity. When compared to Medical patients, who remain on exercise restriction and medical therapy, surgical patients have a benefit in terms of symptoms and return to normal life. Since the long term-risk of sudden cardiac death is still unknown, we currently recommend accurate long term surveillance in all patients with AAOCA. (C) 2019 The Authors. Published by Elsevier B.V.
  • Välkki, Kirsi J; Thomson, Katariina H; Grönthal, Thomas S C; Junnila, Jouni J T; Rantala, Merja H J; Laitinen-Vapaavuori, Outi M; Mölsä, Sari H (BioMed Central, 2020)
    Abstract Background Surgical site infections (SSI) are associated with increased morbidity and mortality. To lower the incidence of SSI, antimicrobial prophylaxis is given 30–60 min before certain types of surgeries in both human and veterinary patients. However, due to the increasing concern of antimicrobial resistance, the benefit of antimicrobial prophylaxis in clean orthopaedic and neurosurgeries warrants investigation. The aims of this retrospective cross-sectional study were to review the rate of SSI and evaluate the compliance with antimicrobial guidelines in dogs at a veterinary teaching hospital in 2012–2016. In addition, possible risk factors for SSI were assessed. Results Nearly all dogs (377/406; 92.9%) received antimicrobial prophylaxis. Twenty-nine dogs (7.1%) did not receive any antimicrobials and only four (1.1%) received postoperative antimicrobials. The compliance with in-house and national protocols was excellent regarding the choice of prophylactic antimicrobial (cefazolin), but there was room for improvement in the timing of prophylaxis administration. Follow-up data was available for 89.4% (363/406) of the dogs. Mean follow-up time was 464 days (range: 3–2600 days). The overall SSI rate was 6.3%: in orthopaedic surgeries it was 6.7%, and in neurosurgeries it was 4.2%. The lowest SSI rates (0%) were seen in extracapsular repair of cranial cruciate ligament rupture, ulnar ostectomy, femoral head and neck excision, arthrotomy and coxofemoral luxation repair. The highest SSI rate (25.0%) was seen in arthrodesis. Omission of antimicrobials did not increase the risk for SSI (P = 0.56; OR 1.7; CI95% 0.4–5.0). Several risk factors for SSI were identified, including methicillin-resistant Staphylococcus pseudintermedius carriage (P = 0.02; OR 9.0; CI95% 1.4–57.9) and higher body temperature (P = 0.03; OR 1.69; CI95% 1.0–2.7; mean difference + 0.4 °C compared to dogs without SSI). Conclusions Antimicrobial prophylaxis without postoperative antimicrobials is sufficient to maintain the overall rate of SSI at a level similar to published data in canine clean orthopedic and neurosurgeries.
  • Välkki, Kirsi Johanna; Thomson, Katariina Hanne; Grönthal, Thomas Sven Christer; Junnila, Jouni Juho Tapio; Rantala, Merja Hilma Johanna; Laitinen-Vapaavuori, Outi Maria; Mölsä, Sari Helena (2020)
    Background Surgical site infections (SSI) are associated with increased morbidity and mortality. To lower the incidence of SSI, antimicrobial prophylaxis is given 30-60 min before certain types of surgeries in both human and veterinary patients. However, due to the increasing concern of antimicrobial resistance, the benefit of antimicrobial prophylaxis in clean orthopaedic and neurosurgeries warrants investigation. The aims of this retrospective cross-sectional study were to review the rate of SSI and evaluate the compliance with antimicrobial guidelines in dogs at a veterinary teaching hospital in 2012-2016. In addition, possible risk factors for SSI were assessed. Results Nearly all dogs (377/406; 92.9%) received antimicrobial prophylaxis. Twenty-nine dogs (7.1%) did not receive any antimicrobials and only four (1.1%) received postoperative antimicrobials. The compliance with in-house and national protocols was excellent regarding the choice of prophylactic antimicrobial (cefazolin), but there was room for improvement in the timing of prophylaxis administration. Follow-up data was available for 89.4% (363/406) of the dogs. Mean follow-up time was 464 days (range: 3-2600 days). The overall SSI rate was 6.3%: in orthopaedic surgeries it was 6.7%, and in neurosurgeries it was 4.2%. The lowest SSI rates (0%) were seen in extracapsular repair of cranial cruciate ligament rupture, ulnar ostectomy, femoral head and neck excision, arthrotomy and coxofemoral luxation repair. The highest SSI rate (25.0%) was seen in arthrodesis. Omission of antimicrobials did not increase the risk for SSI (P = 0.56; OR 1.7; CI(95%)0.4-5.0). Several risk factors for SSI were identified, including methicillin-resistantStaphylococcus pseudintermediuscarriage (P = 0.02; OR 9.0; CI(95%)1.4-57.9) and higher body temperature (P = 0.03; OR 1.69; CI(95%)1.0-2.7; mean difference + 0.4 degrees C compared to dogs without SSI). Conclusions Antimicrobial prophylaxis without postoperative antimicrobials is sufficient to maintain the overall rate of SSI at a level similar to published data in canine clean orthopedic and neurosurgeries.
  • Henkel, Johann Friedrich (Berlin und Stralsund, 1802)
  • Lahdenvuo, Katja (Helsingfors universitet, 2002)
    Syventävien opintojeni tutkielma koostuu kirjallisuukatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käydään läpi verenkiertoelimistön toimintaa kuvaavat parametrit, verenpaineen säätelymekanismit, tutkimuksessa käytettyjen lääkeaineiden vaikutukset verenkiertoelimistön toimintaan ja anestesiaa seuraavia mahdollisia komplikaatioita, joista hevoselle tyypillisin on postanesteettinen myopatia. Postanesteettinen myopatia on ilmeisimmin seurausta anestesian aikana lihaksiin syntyvästä hapenpuutteesta. Anesteetit lamaavat verenkiertoelimistön toimintaa ja saavat näin aikaan hypoperfuusiota ja sen myötä myös hapen puutetta. Hevosen ruumiinpaino aiheuttaa kompressiota leikkausalustaa vasten oleviin lihaksiin ja pahentaa siten hypoperfuusiota sekä iskemiaa tällä alueella. Tutkimusosassa seurattiin sydänfrekvenssiä, systolista verenpainetta, keskiverenpainetta, veren laktaattipitoisuutta, kapillaarien täyttymisaikaa ja limakalvojen väriä yhteensä seitsemältätoista Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa nukutetulta hevoselta. Hevosista 10 oli anestesian aikana selällään ja 7 kyljellään. Kyljellään olleilla todettiin korkeampia systolisen verenpaineen ja keskiverenpaineen arvoja kuin selällään olleilla. Jo alle 70 mmHg:n keskiverenpaineen arvon on aiemmissa tutkimuksissa todettu altistavan hevosta postanesteettiselle myopatialle, vaikka leikkausalusta olisikin hyvin pehmustettu. Kummallakin ryhmällä verenpaineet todettiin huolestuttavan alhaisiksi anestesian ensimmäisten 20 minuutin aikana. Tällöin keskiverenpaineen keskiarvot olivat kyljellään olleilla 51,3-62,3 mmHg. Selällään olleilla keskiverenpaineen arvot vaihtelivat tällöin 41,5-42,75 mmHg. Kyljelleen nukutetuilla hevosilla keskiverenpaine nousi yli 70 mmHg:n 30 minuuttia anestesian induktion jälkeen. Selällään olleilla keskiverenpaine pysyi koko seuranta-ajan alle 70 mmHg. Aiemmissa anestesian aikaisia verenpaineita käsitelleissä tutkimuksissa on saatu meidän tutkimuksestamme poikkeavia tuloksia, joiden mukaan selällään olleilla todettiin korkeampia verenpaineiden arvoja kyljellään olleisiin verrattuna. Kummallakin ryhmällä veren laktaattipitoisuudet nousivat anestesian aikana pysyen kuitenkin kirjallisuudesta saatujen viitearvojen rajoissa. Kapillaarien täyttymisaika todettiin selällään olleilla hevosilla pidemmäksi verrattuna kyljellään olleisiin 20 minuuttia anestesian induktion jälkeen. Limakalvojen värissä todettiin muutoksia yksittäisillä hevosilla, mutta varsinaisia eroja ryhmien välillä ei havaittu. Sydänfrekvenssi todettiin korkeammaksi selällään olleilla hevosilla. Kolme kyljellään ollutta hevosta oli esilääkitysten yhteydessä saanut muista poiketen detomidiinia ja sen vaikutus tuloksiin arvioitiin erikseen. Detomidiinin todettiin vaikuttavan mitatuista parametreista ainoastaan sydänfrekvensiin. Detomidiinia saaneiden hevosten poistaminen lähdeaineistosta kavensi eroa sydänfrekvensseissä verrokkiryhmien välillä.
  • Kemppainen, Anne (Helsingfors universitet, 2006)
    Proteesien, implanttien ja keinonivelten tarve on lisääntynyt viime vuosina niin humaani- kuin eläinlääketieteessäkin. Infektion ohella yleisin komplikaatio humaanilääketieteessä on proteesin ja implantin mekaaninen irtoaminen leikkauksen jälkeen. Aseptinen irtoaminen ei välttämättä aiheuta potilaalle oireita, mutta epästabiili implantti aiheuttaa kulumia luukudokseen. Voimakkaat syöpymät ja kulumat vaikeuttavat uusintaleikkauksen onnistumista ja vaativat usein onnistuakseen kalliita erikoisproteeseja ja –tekniikoita. Mekaaninen irtoaminen on yleistä erityisesti fyysisesti aktiivisilla potilailla sekä lapsilla. Implantin kiinnittymistä luuhun voidaan nopeuttaa erilaisilla pinnoitteilla ja siirrännäisillä. Bioaktiivinen lasi on Suomessa, Åbo Akademissa valmistettu keinotekoinen materiaali, joka muodostaa implantin ja kudoksen välille voimakkaan sidoksen. Tässä työssä tutkittiin, nopeuttaako bioaktiivinen lasi reisiluuhun asennetun segmentaaliproteesin kiinnittymistä. Segmentaaliproteesit asennettiin kahdeksalle (8 kpl) koiralle molempiin reisiluihin. Implanttien toinen pää pinnoitettiin bioaktiivisella lasilla ja toisessa päässä oli tehdasvalmisteisesti titaanipinnoite. Pinnoitettu pää asennettiin satunnaisesti kiertävässä järjestyksessä reisiluun ala- tai yläpäähän. Ydinontelo täytettiin bioaktiivisen lasin ja kaupallisen luusiirrännäisen seoksella ja kontrolliryhmässä kaupallisella luusiirrännäisellä yksinään. Implantin ja luun välisiä histologisia muutoksia tutkittiin histomorfometrialla. Histomorfometria on yleinen tutkimusmetodi niin kliinisessä kuin tutkimustyössä. Sen avulla voidaan diagnosoida mm. osteoporoosia, osteomalasiaa ja munuaisten osteodystrofiaa. Tutkimusta varten tarvitaan luubiopsia, josta valmistetaan histologiset leikkeet. Leikkeet analysoidaan mikroskoopilla tarkoitukseen soveltuvan laskentataulukon lävitse tai kuvankäsittelyohjelmalla. Histomorfometrian avulla voidaan määrittää mm. luun mikroarkkitehtuuria, fysiologiaa, resorptioastetta ja hohkaluun määrää. Tutkimuksessa histologiset leikkeet valmistettiin kolmesta eri tasosta, joita analysoitiin valomikroskooppikuvista kuvankäsittelyohjelman avulla. Leikkeistä määritettiin sekä ydinontelossa että implantin urissa olevan uudisluun ja bioaktiivisen lasin määrä. Lisäksi määritettiin affiniteetti-indeksi uudisluun ja implantin sekä uudisluun ja bioaktiivisen lasin väliselle kontaktille. Histomorfometriatulosten tilastollisessa analysoinnissa ei havaittu merkitsevää eroa käytetyn pinnoitteen ja siirrännäisen välillä. Titaanipinnoitteisten implanttien affiniteetti-indeksi luukontaktille sekä luun määrä implantin urissa oli selvästi suurempi kuin bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen implanttien. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että bioaktiivinen lasipinnoite ei parantanut proteesin kiinnittymistä luuhun, mutta osittaisena luusiirteen korvaajana bioaktiivinen lasi voi toimia.
  • Mattila, Mirjami (Helsingfors universitet, 2005)
    Eri nivelten korvaaminen keinonivelellä on nykyään arkipäivää. Leikkausten päämääränä on kivuton nivel, jonka toiminta on hyvä ja leikkaustulos kestävä. Myös eläimillä lonkkaproteesien käyttö on yleistymässä. Aiemmin suurin osa proteeseista kiinnitettiin luusementillä, mutta sementittömät proteesit ovat viime vuosina yleistyneet voimakkaasti. Sementittömien, yleensä titaanista valmistettujen proteesien toivotaan kiinnittyvän luuhun normaalin luutumisprosessin kautta. Titaaniproteeseja voidaan käyttää pinnoittamattomina tai pinnoittaa niitä eri materiaaleilla, yleensä keraameilla. Yksi mahdollisista pinnoitemateriaaleista on bioaktiivinen lasi. Tässä syventävien opintojen projektissa tutkittiin bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen segmentaaliproteesien (korvaa puuttuvan luusegmentin) kiinnittymislujuutta koirilla (8 kpl) mekaanisesti kiertolujuustestillä. Projekti oli osa laajempaa tutkimuskokonaisuutta, jossa tutkittiin bioaktiivisen lasin käyttöä ortopedisten implanttien pinnoitusmateriaalina ja luusiirteen korvaajana. Tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että bioaktiivinen lasi proteesin pinnoitemateriaalina edistää proteesin nopeaa ja mekaanisesti tukevaa luutumista. Tutkimuksessa käytettiin kahdeksaa beagle-rotuista koiraa, joiden kumpaankin reisiluuhun asetettiin pinnoitettu ja pinnoittamaton intercalaariproteesi (kahden nivelen välinen proteesi) kiertävässä, satunnaisessa järjestyksessä. Tutkimuksessa käytettiin yhteensä 16:ta intercalaariproteesia, jotka asetettiin paikoilleen press-fit (paikalleen pakotus) menetelmällä. Mekaaninen testaus tehtiin Århusin yliopistossa 14 viikon seuranta-ajan jälkeen. Tutkimuksessa havaittiin merkitsevä ero (p < 0,05) proksimaalipään bioaktiivisella lasilla pinnoitettujen sekä pinnoittamattomien titaaniproteesien välillä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että perinteinen karhennettu titaanipinta kiinnittyi paremmin luuhun kuin bioaktiivisella lasilla pinnoitettu proteesi. Merkitsevä ero oli havaittavissa maksimiväännössä, jäykkyydessä sekä energiassa. Murtumiskulmassa merkitsevää eroa ei havaittu (p = 0,119). Tulokset poikkesivat aiemmista vastaavista tutkimuksista saaduista tuloksista merkittävästi. Mahdollisena syynä voidaan pitää uuden pinnoitteen kiinnitysmenetelmän käyttöönottoa ja pinnoituksen laatua. Luusiirreryhmien välillä ei havaittu merkitsevää eroa. Tämän perusteella ainakin puolet allogeeniluusiirteestä (vierasluusiirre) voidaan korvata bioaktiivisella lasilla mekaanisen kiinnittymislujuuden heikkenemättä.