Browsing by Subject "Taiteiden tutkimuksen maisteriohjelma"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 32
  • Vesa, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimus käsittelee mieshenkilöiden maskuliinisuutta Hamilton: An American Musical -musikaalissa. Analyysissä keskitytään erityisesti musikaalin päähenkilöön Alexander Hamiltoniin, mutta myös muita mieshenkilöitä käsitellään sillä osin kun he jollain olennaisella tapaa peilaavat Hamiltonin maskuliinisuutta. Mieshenkilöiden maskuliinisuutta tarkastellaan erityisesti luonteen, ideaalien, valtionrakennuksen, hallitsemisen ja sodankäynnin kautta. Hamilton -musikaali kertoo Yhdysvaltain perustajaisän ja ensimmäisen valtiovarainministerin Alexander Hamiltonin vaiherikkaan tarinan. Hamilton on lähtöisin köyhistä oloista, mutta peräänantamattomuudella, älykkyydellä ja taidolla nousee niin sotasankariksi, menestyneeksi asianajajaksi kuin arvostetuksi valtionmieheksi. Intohimoisen luonteensa vuoksi hän kuitenkin helposti riitautuu työtovereidensa kanssa ja lopulta kaunainen entinen ystävä surmaakin hänet kaksintaistelussa. Uutteruudellaan Hamilton jättää huomattavan perinnön. Tutkimuksen metodi on draamantutkimus. Tutkimuksen aineisto on Hamiltonin libretto. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat käsitys hegemonisesta maskuliinisuudesta sekä Judith Butlerin käsitys sukupuolen performatiivisuudesta. Tutkimuksessa käy ilmi, että Hamiltonia kuvataan pitkälti superlatiivien kautta. Hän yleensä tekee asiat suuremmalla sydämellä ja suuremmalla volyymillä kuin muut mieshenkilöt, mikä korostaa hänen maskuliinisuuttaan, sillä työ ja suoritukset koettiin varsinkin Hamiltonin aikaan maskuliinisena alana. Hamiltonin alati esiin tulevan konfliktiherkkyyden taas voi nähdä niin maskuliinisena kuin maskuliinisuudesta vieroittavana tekijänä. Hamiltonin maskuliinisuudesta nousee esiin myös useita kulttuurisesti symboliseen aseman nousevia piirteitä kuten oman onnensa seppänä oleminen. Lisäksi suuret teot ja aktiivisuuden ihanne ovat keskeisessä asemassa Hamiltonin maskuliinisuutta arvioitaessa. Tutkimuksen johtopäätelmistä selviää, että Hamiltonin maskuliinisuuden esilletuominen sopii hyvin yhteen hegemonisen maskuliinisuuden periaatteiden kanssa ja hänen maskuliinisuutensa ilmentymissä huomaa hyvin sukupuolen performatiivisuuden periaatteet. Yksi näistä hegemonisen maskuliinisuuden periaatteista, joka teoksessa on runsaasti läsnä, on hegemonisen maskuliinisuuden ekspansioinistinen luonne. Tutkimuksesta myös käy ilmi, että – niin ikään hegemoniselle maskuliinisuudelle ominainen – kilpailullisuudella on keskeinen ja monipuolinen rooli maskuliinisuuden ilmemisessä.
  • Mäkipuro, Joel (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen Pro gradu -tutkielmassani Pentti Saarikosken runo- ja proosatuotannon miljöösuhdetta. Tavoitteenani on selvittää, millainen on runoteosten puhujan ja proosateosten kertojan suhde ympäristöönsä ja miten se vaihtelee teoksittain. Tarkastelen miljöösuhdetta pitkälti ympäristön ja sitä havainnoivan subjektin eli puhuja- tai kertojahahmon välisenä kommunikaationa ja dialogina. Tutkielmassani pyrin erottelemaan toisistaan luonnonympäristön kuvauksen sekä toisaalta rakennetun miljöön kuvauksen. Tarkastelen pääsääntöisesti näitä kahta miljöön lajia erillään, vaikka monissa teoksissa ne esiintyvätkin rinnakkain ja joissain tapauksissa myös toisiinsa sekoittuen. Aluksi esittelen tutkielmani kannalta keskeisiä käsitteitä, kuten paikallisuus, topofilia, topografinen runous, miljöö, ympäristö, kuvaus ja kuva. Tämän jälkeen tarkastelen maisemaa miljöökuvauksen keskeisenä elementtinä sekä miljöön suhdetta kielen materiaalisuuteen ja aikaan. Seuraavassa luvussa siirryn tutkimaan Saarikosken teosten luontosuhdetta, idyllin ja pastoraalin piirteitä sekä ihmisen ja luonnon suhdetta niissä. Tutkielman loppupuolella keskityn kaupunkisuhteeseen Saarikosken teoksissa. Pohdin kaupunkimiljöön roolia modernistisessa runoudessa, Helsinkiä Saarikosken teosten tärkeimpänä miljöönä sekä kaupunkisuhteessa tapahtuvia asenteenmuutoksia. Lisäksi pohdin arkkitehtuurin representaatioita teoksissa, puhujan suhdetta kaavoitukseen, lähiön kuvausta sekä ulkomaisten kaupunkien kuvausta Saarikosken proosassa. Biografista taustaa vasten tarkasteltuna Saarikosken asuinpaikoilla on havaintojeni perusteella ollut olennainen vaikutus eri teosten miljöösuhteeseen. Saarikosken teosten miljöösuhteessa vaihtelevat kiintymys ja juurettomuus kuvattuihin paikkoihin nähden. Miljöösuhteen kannalta olennaista on puhujan ja kertojan tarkkailijanrooli sekä tietynlainen ulkopuolisuus suhteessa kuvattuun miljööhön ja tapahtumiin. Antroposentrinen ja ekosentrinen ajattelu esiintyvät Saarikosken luontokuvauksissa rinnakkain. Pastoraalin tradition kontekstissa Saarikosken tuotanto representoituu selkeästi ympäristötietoisena kirjallisuutena, jossa vastuullisuus näyttäytyy ennen kaikkea luonnon kunnioittamisena, mutta toisaalta myös uhkien selkeänä tiedostamisena. Saarikosken pitkäaikaista kotikaupunkia Helsinkiä voidaan laajalta osin pitää hänen teostensa kertoja- ja puhujahahmolle tärkeimpänä kaupunkina ja miljöönä. Pidän demytologisaatiota olennaisena seikkana Saarikosken runojen kaupunkisuhteen kannalta. Saarikosken proosateoksissa urbaani ympäristö, kuten hänen päiväkirjojensa sekä teosten Ovat muistojemme lehdet kuolleet, Aika Prahassa ja Kirje vaimolleni Helsinki, Praha, Dublin ja Lontoo, ilmenee usein tunnistettavammin ja moniulotteisemmin kuin runoudessa.
  • Purontaka, Johanna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisia YLE TV2:n Pikku Kakkosen Seikkailukone-ohjelman musiikkisisältö ja -toiminta ovat ja millaisia musiikkikasvatuskäsityksiä ne ylläpitävät ja välittävät. Tutkielman teoreettisena pohjana toimivat esteettisen, praksiaalisen ja pragmatistisen musiikkikasvatuksen filosofian lähestymistavat. Seikkailukoneen musiikkisisältöä tulkitaan näiden musiikkikasvatuskäsitysten valossa. Aineistoa tarkastellaan myös siitä nousevien ihmis- ja oppimiskäsitysten kautta. Tutkielman primaariaineisto muodostuu yhdeksästä Seikkailukone-jakson taltioinnista. Lisäksi aineistona hyödynnetään taltioinneista tehtyjä muistiinpanoja sekä haastatteluaineistoa. Tutkimusmenetelmänä käytetään laadullista sisällönanalyysiä. Seikkailukoneen musiikkisisältö koostuu lähes yksinomaan suomalaista lauluista ja laululeikeistä. Kappalevalinnat tuovat esiin suomalaista lastenkulttuuria ja etenkin suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia ihanteita. Musiikki valjastetaan ohjelmassa sosiaaliseksi ja vuorovaikutteiseksi toiminnaksi, jolla tuetaan lasten myönteisen minäkuvan ja positiivisen musiikkisuhteen kehitystä, mahdollistetaan subjektiivisia tunnekokemuksia sekä monipuolistetaan itseilmaisun taitoja tekemisen ja kokeilemisen kautta. Samalla huomioidaan kehollisuuden merkitys lasten tavassa kokea musiikkia. Kokonaisvaltaisuuden pyrkimys heijastaa toiminnan taustalla vaikuttavaa holistista ihmiskäsitystä, konstruktivistista oppimiskäsitystä sekä pragmatistista musiikkikasvatuksen filosofiaa.
  • Nyman, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä estetiikan pro gradu-tutkielma tarkastelee filosofista keskustelua arjen estetiikan ja postfenomenologisen teknologisen välittymisen teorian yhdistelmässä. Tutkielmassa kysytään, millaista arjen estetiikkaa voi syntyä erilaisissa teknologiaympäristöissä, millaisia vaikuttamisen kanavia niissä on havaittavissa ja myös sitä, millaista on erilaisissa teknologian käytön ulottuvuuksissa mahdollistuva osallisuus. Arjen estetiikassa on nostettu esiin kysymyksiä jatkuvasti teknologisemmaksi muotoutuvasta ympäristöstämme, mutta varsinaisia fuusioita arjen estetiikasta ja teknologian filosofiasta erityisesti uusissa teknologian käytön konteksteissa on vielä jokseenkin vähän. Tämä työ esittää arjen estetiikan potentiaalisena työkaluna näiden ilmiöiden laajemmalle ymmärtämiselle. Arjen estetiikka on filosofisen estetiikan alue, joka tutkii arjen ilmiöitä. Se sitoutuu arjen todellisuuteen, mutta tavoittelee siinä myös lisää esteettisyyttä. Arjen estetiikalla voidaan usein parantaa arjen laatua ja sen huomiot voivat kiinnittyä esimerkiksi arjen valintojen vaikuttimiin. Estetiikan ulottuvuus voi korostua teknologisten ilmiöiden muokatessa arkea yhä enemmän. Erityisesti tämä näkyy yksilöllisten valintojen mahdollisuuksien lisääntyessä. Arjen estetiikan kentältä on alkanut nousta esiin huomioita esimerkiksi siitä, että olisi tärkeää tuntea paremmin erilaisia teknologian käytön konteksteja, jotta valintojen mahdollisuudet säilyisivät. Estetiikan taustasta nousee myös eettisiä kysymyksiä suhteessa kaikkien elinympäristöjen säilyttämiseksi elinvoimaisina. Postfenomenologinen teknologian tutkimus on kasvava kenttä, joka yhdistää filosofista analyysiä ja käytännön tutkimusta. Sen lähtökohtana on ajatus ihmisen ja teknologian luontevasta yhteydestä. Postfenomenologian mukaan ihmisen ja teknologian suhde on sellainen, jota sekä ihminen että teknologia molemmat konstituoivat. Postfenomenologian taustasta ammentava teknologisen välittymisen teoria hahmottelee lisää tilaa ihmisen kokemukselle ja ilmiöihin vaikuttamiselle. Ihmisellä ei ole erityisarvoa suhteessa muuhun ympäristöönsä, mutta fenomenologian taustaa vasten ihmisen kokemus on maailmallisesti omanlaistaan. Ihmisellä on mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä ja käyttää sitä sekä kokea sen kanssa asioita merkityksellisesti. Toimintaan tulee myös sitoutua vastuullisen reflektiivisesti. Estetiikan kysymykset parantavat tuon reflektiivisyyden mahdollisuuksia. Sekä estetiikassa että postfenomenologiassa voidaan laajentaa keskustelua myös useiden muiden tieteenalojen yhteyteen. Yhdistelemällä erilaista tutkimusta hahmottelen lisää tilaa sekä ymmärrykselle että käytännölliselle ja eettiselle teknologiaympäristöjen optimoinnille. Teknologialla halutaan ennen muuta parantaa arjen laatua ja kysymykset siitä, miten ja miksi asioita tehdään, ovat tärkeitä kysymyksiä nyt ja myös tulevaisuudessa.
  • Kylmälä, Otto (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmani tarkastelee miten ja millä eri tavoin yhdysvaltalainen elokuvantekijä Paul Thomas Anderson käyttää elokuva- ja populaarimusiikkia ilmentämään oidipaalisten mieshahmojensa psykologiaa ja mielentiloja. Tutkielmani osoittaa kuinka Andersonin filmografiassa ja mieshahmoissa ilmenee selkeitä temaattisia yhteyksiä, joita voidaan tulkita freudilaisen Oidipus-teorian avulla. Andersonin elokuvien mieshenkilöt hahmottuvat postfeministisessä kontekstissa, keskellä miehisyyden kriisiä. Useat hahmot kamppailevat hegemonisen maskuliinisuuden ja patriarkaatin ilmentymistä vastaan, joka johtaa heidät sisäiseen kaaokseen. Tutkimukseni keskittyy analysoimaan tapoja, kohtauksia ja jaksoja, joissa musiikin avulla kuvataan tai vahvistetaan mieshenkilöiden mielentiloja ja/tai sisäistä kamppailua. Tutkimus sijoittuu osaksi elokuva- ja populaarimusiikintutkimusta, tarjoten omanlaisensa uuden ja omaperäisen näkökulman suomalaiseen mies- ja elokuvatutkimukseen.
  • Österlund, Kerstin (Helsingin yliopisto, 2006)
    I denna avhandling studeras fotografen Max Petrelius modernism i hans modebilder under perioden 1962-1973. Alla fotografierna är svartvita och de förvaras i arkivet på Finlands Fotografiska Museum. Petrelius ansetts ha varit en av de viktigaste finska modefotograferna och han var känd för sin svartvita estetik på 1960-talet. Denna avhandling kan klassifieras som visuell kulturforskning där vardagslivet på 1960-talet studeras ur en visuell synvinkel. Perspektivet är i huvudsak historiskt. Intervjuer och bildanalyser har varit centrala studiemetoder. Modefotografiet är starkt beroende av kontexten. I första kapitlet behandlas finskt 1960-tal fram till 1970-talets mitt kulturhistoriskt sett. Det var en period då många slutliga förändringar skedde i det finska samhället. Här redogörs kort för förändringar inom samhället, konfektion och modetidskrifter under 1960-talet samt för de viktigaste synpunkterna hur man skall betrakta och analysera ett modefotografi. I andra kapitlet ges en kort kort överblick av internationella och finska modefotografins historia efter andra världskriget till och med 1970-talets krisår. Ett kort stycke av svensk fotografihistoria presenteras via Rolf Winqvist och Atelje Uggla i Stockholm, där Petrelius snappade upp intryck och teknisk kunskap under åren 1959-60. Det tredje kapitlet belyser Petrelius livsverk med en betoning på hans aktiva tid som modefotograf. I texten löper parallellt med mina intervjuer en intervju av Petrelius från 1969. Samarbetet med designern Vuokko Nurmesniemi var mycket viktigt för hans karriär och behandlas skilt. I fjärde kapitlet analyseras 22 av Petrelius stora produktion av modefotografier under teman som jag ansett har visat en finsk modernism på 1960-talet; kontraster och grafiskhet, kraftiga bildvinklar och skarp avgränsning, överdriva rörelser samt rytm i bilden, naturens kontext av finsk design, montage och serier. Petrelius modernistiska handstil var ett montage av dublicerade negativ på samma bild. Hans mörkrumsteknik formade det slutliga fotografiet. Allmänt sett innehåller dessa fotografier en förenkling av bilden och en stilisering av motiv. Analysen är till grunden formalistisk men här frågas också i hurudant kulturellt sammanhang modebilden förekommit och använts. Modebilden har indelats i elementen plagget, modellen, poseringen samt rekvisitan. Grunderna i fotografering konstateras i korthet vid sidan om analyseringen. Hälften av de analyserade modebilderna är fotograferade för modereportagen i damtidningar, andra hälften för Vuokko Nurmesniemi och hennes brand. De flesta fotografier är från andra hälften av 1960-talet, då grafiskheten var som starkast. Sista kapitlet är en sammanfattning av innehållet i Petrelius modernistiska modefotografier. Petrelius betydelse för finskt fotografi har varit hans modernistiska tekniker, den starka formalismen i de grafiska fotografierna, hans förmåga att tänka bilden som en del av en serie samt rollen som lärare av nya modefotografer. Han var också en av de 1960-talets fotografer som introducerade rörelser i modefotografiet och använde naturen som en bakgrund. Här diskuteras kort internationella modebilders influens på Petrelius samt modefotografiets anseende som konstfotografi.
  • Vakkilainen, Teemu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Länsimainen populaarimusiikki sisältää lukuisia toisistaan paljonkin poikkeavia musiikkityylejä siitä huolimatta, että monesti näiden tyylien katsotaan kuuluvan samaan populaarimusiikin kategoriaan. Tämän johdosta populaarimusiikissa on runsaasti erilaisia tyylikohtaisia musiikillisia käytäntöjä mm. harmoniaan ja melodiaan liittyen, jotka yhdessä luovat kappaleiden tonaalisuutta eli eräänlaista sävelsuhteiden koherenssia. Tutkimukseni selvittää, millaisilla harmonisilla keinoilla tonaalisuutta muodostetaan populaarimusiikissa. Tavoitteeni on siis kartoittaa harmonisia säännönmukaisuuksia eri tyyleissä ja eri aikakausina. Aineistona tutkimuksessa on 1058 kappaletta, jotka ovat olleet levymyyntiin perustuvan Billboard Hot 100 -listauksen ensimmäisellä sijalla vuoden 1960 ja vuoden 2019 maaliskuun välillä. Tämän vuoksi analysoin kaikkien kappaleiden sointuprogressiot sekä muut harmonian kannalta oleelliset elementit kuten sävellajin ja moodin. Laadin näiden harmonisten elementtien yleisyydestä taulukon vuosikymmenten mukaan, joka havainnollistaa elementtien kehitystä kuuden vuosikymmenen aikana. Analysoin lisäksi eri populaarimusiikin tyyleille tyypillisiä sointuprogressioita muutamin kappalekohtaisin esimerkein. Analyysissa ilmeni varsin selvää muutosta harmonisten elementtien yleisyydessä vuosikymmenten välillä. Esimerkiksi mollikappaleet ovat lisääntyneet paljon 1960-luvulta lähtien. Erilaisten sointuprogressioiden yleisyyden suhteen on havaittavissa sekä tyylikohtaisia että aikakausiin liittyviä eroja, jotka myös liittyvät toisiinsa. Erityisesti vain yhteen sointuprogressioon perustuvat kappaleet ovat yleistyneet 2000-luvulta lähtien. Tutkimustulokset osoittavat, että eri tyyleihin liittyy niille tyypillisiä harmonisia keinoja, mutta myös aikakausi vaikuttaa näiden keinojen käyttöön. Eri tyyleissä otetaan enemmän tai vähemmän vaikutteita muista tyyleistä. Tulokset luovat laajan katsauksen siitä, miten harmoniaa on organisoitu populaarimusiikissa, ja ne toimivat pohjana tarkemmalle aikakausi- ja tyylikohtaiselle populaarimusiikin tutkimukselle.
  • Ranta, Lauri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen rumpukomppien hienorytmisiä ominaisuuksia UK garage -artisti Burialin (William Emmanuel Bevan) musiikissa. UK garage on elektronisen tanssimusiikin tyylilaji, joka kehittyi Yhdistyneessä kuningaskunnassa 90-luvulla. Bevan on käyttänyt musiikkinsa tuottamiseen Sound Forge -äänieditoria, jossa ei ole sekvensseriä. Hän on toisaalta tehnyt ainakin Unite-kappaleen sekvensserisellä ohjelmalla. Tutkielmassa selvitetään miten sekvensserin käyttämättömyys ilmenee rumpuiskujen kestoissa ja vertautuu sekvensserillä luotuihin rytmeihin. Aineistona on kahden tahdin mittaiset näytteet yhdeksästä Burialin sekä yhdestä El-B:n kappaleesta. El-B on eräs Bevanin suurimmista musiikillisista vaikutteista rytmiikan osalta. Rumpuiskujen ajalliset poikkeamat metrisestä pulssista on mitattu Ableton Live -ohjelman avulla. Mittaustuloksista on muodostettu kuvaajat, joissa x-akselilla on musiikin metrinen pulssi ja y-akselilla iskun ajallinen poikkeama millisekunneissa. Java-ohjelmointikielellä kirjoitetun ohjelman avulla mittaustuloksista on myös laskettu peräkkäisten kuudestoistaosien väliset swing-suhteet. Ohjelman avulla on saatu kunkin näytteen swing-suhteiden keskiarvo, varianssi, keskihajonta ja pienin sekä suurin arvo. Systemaattista rytmistä fraseerausta löytyi kaikista näytteistä. Burialin kappaleissa swing-suhde vaihteli suoran 1:1 ja jopa yli 3:1 välillä. Swingiä oli enimmäkseen peräkkäisten kuudestoista- osien välillä, mutta joissain tapauksissa myös kahdeksasosien välillä. El-B:n ja Burialin rumpukomppien rytmiikka oli hyvin samankaltaista. Sekvensserin avulla tehdyt kappaleet erottuivat iskujen tarkkuudessa ja vaikuttaa siltä, että Unite-kappaleen lisäksi myös Lambeth on tehty sekvensserin avulla. Useassa näytteessä etenkin bassorummun iskuissa toistui tanssimusiikille tyypillinen kuvio, jossa isku on ensin painollisella tahdinosalla ja sitten seuraavan painollisen osan kuudestoistaosa-kohoiskulla. Mittausten tekemistä ja swing- suhteiden arvioimista vaikeutti hi-hat-symbaalien hitaasti voimistuvat alukkeet. Tämä tutkimus antaa metodologisen mallin niille tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneita musiikin hienorytmisiä ominaisuuksia.
  • Känä, Iiris (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassani analysoin Frank Wedekindin näytelmää Kevään herääminen ja siitä tehtyä musikaaliadaptaatiota. Analyysini kohteena on teosten yksi päähenkilöistä, Wendla, jonka naiskuvaa pohdin kolmen sekä näytelmästä, että musikaalista löytyvien avainkohtien avulla. Keskeisimpänä lähteenäni hyödynnän Judith Butlerin teoriaa sukupuolen performatiivisuudesta, josta hän puhuu muun muassa kirjoissaan Bodies That Matter (1993) ja Gender Trouble (1999). Tutkin, miten sukupuolen performatiivisuus näkyy Wendlassa ja miten se vaikuttaa hänen tarinaansa. Wendlan kokemaa väkivaltaa tutkin käyttäen apunani Kara Reillyn kirjoitusta James Robert Allardin ja Mathew R. Martinin toimittamasta teoksesta Staging Pain, 1580-1800: Violence and Tauma in British Theater (2009). Tutkimukseni on tekstianalyysiä ja kuuluu draaman tutkimuksen alaan. Analyysissäni huomasin, kuinka Wendla toteuttaa niitä sukupuolen performatiivisuuksia, joita hän on oppinut äidiltään, mutta hänestä on löydettävissä kapinahenkeä muuttaa asioita. Teosten naiskuva on raadollinen ja todentuntuinen, koska Wendla on monitasoinen hahmo, eikä yksiselitteinen. Hän on nuori ihminen, joka etsii vastauksia hämmentäviin ja pelottaviin asioihin, joita hän ei ymmärrä. Hänen tarinakaarensa on se, joka aloittaa ja sulkee näytelmän ja musikaalin, tehden hänestä hyvin olennaisen hahmon, joka on tutkimisen arvoinen.
  • Heiniö, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Oopperassa käsitteillä äänifakki ja fakki tarkoitetaan roolien ja laulajien tarkkaa luokittelua lauluäänen luonteen mukaan. Fakkijärjestelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on saksalaisen kapellimestarin ja musiikkitieteilijän Rudolf Kloiberin luoma järjestelmä. Tyypillisiä äänifakkeja ovat esimerkiksi lyyrinen, lyyris-dramaattinen ja dramaattinen baritoni. Tässä tutkielmassa käytetään lisäksi tutkija Sanda Cottonia seuraten käsitettä äänityyppi, jolla viitataan yksittäisen laulajan fysikaalisesti määriteltyihin äänellisiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa tarkastellaan kolmen suomalaisen baritonin – Usko Viitasen, Jorma Hynnisen ja Tom Krausen – julkaistuja äänitteitä audiokinesteettisen kuunteluanalyysin keinoin sekä pyritään määrittelemään kunkin laulajan äänityyppi. Audiokinesteettisyys on laulunopetuksen metodi, jossa toisen laulajan äänessä tapahtuvia fysikaalisia ilmiöitä havainnoidaan kuulon ja kehollisten tuntemusten avulla. Tässä tutkielmassa käytetään laulaja-tutkija Anne Tarvaisen kehittämää kolmivaiheista kuuntelumenetelmää, jossa jokainen lauluesitys analysoidaan ensin yleisluontoisen eläytyvän kuuntelun, sitten ilmaisuun keskittyvän empaattisen kuuntelun ja lopuksi lauluäänen tarkkaan havainnointiin pyrkivän analyyttisen kuuntelun avulla. Tutkielman tavoitteena on myös luoda äänifysiologista perustaa Rudolf Kloiberin fakkiluokituksille. Jokaiselta laulajalta on valittu tutkittavaksi 2–3 ooppera-aariaa. Analyysien jälkeisessä yhteenvedossa esitetään äänifysiologiaan perustuva tulkinta kunkin laulajan äänityypistä. Analyysituloksia verrataan Kloiberin baritonifakkeja koskeviin määritelmiin. Tutkielma osoittaa, että Usko Viitanen, Jorma Hynninen ja Tom Krause ovat kaikki olleet äänellisesti ja ilmaisullisesti monipuolisia laulajia, jotka ovat esittäneet useiden eri baritoni- ja osin jopa bassofakkien rooleja. Lopputuleman mukaan yksittäistä laulajaa ei kannata luokitella tiukasti minkään tietyn fakin edustajaksi. Sen sijaan laulajan ohjelmiston laajuuden määrittää fysikaalisten ominaispiirteiden mukainen äänityyppi.
  • Seppälä, Henna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman keskiössä ovat naisten välisen seksin representaatiot 2010-luvun elokuvassa. Tutkin, millaisia naisten välisen seksin representaatiot ovat ja miten nuo representaatiot ovat rakentuneet. Teoreettinen viitekehys rakentuu kognitiivisesta elokuvateoriasta, neoformalismista ja kulttuurintutkimuksellisesta, sekä elokuvahistoriallisesta lähestymisestä. Tutkielman metodina on motivaatioiden neliyhteys -työkalu ja elokuvien laadullinen lähiluku. Motivaatioiden neliyhteyden avulla tarkastelen, miten naisten väliset seksikohtaukset suhteutuvat elokuvan kokonaisuuteen ja ympäröivään maailmaan, sekä aiempiin kuvastoihin naisten välisestä seksistä. Lähiluvun avulla tutkin, millaisista elokuvallisista elementeistä seksikohtaukset ovat rakentuneet. Tutkielman aineisto koostuu viidestä 2010-luvulla tuotetusta elokuvasta, joiden keskiössä on naisten välinen rakkaustarina, ja jotka kuvaavat seksiä eksplisiittisesti. Analysoitavat elokuvat ovat Adèlen elämä (2013), Handmaiden (2016), Tottelemattomuus (2017), Below Her Mouth (2016) ja Room in Rome (2010). Elokuvat osoittavat, että naisten välisessä seksissä korostuvat paljastavuus ja eksploitatiivisuus. Tämä näkyy kehojen alastomuuden korostamisessa laajojen kuvakulmien ja runsaan valon avulla, sekä lähikuvissa eroottiseksi mielletyistä ruumiinosista. Elokuvissa toistuvat myös jo varhaisesta pornosta tutut kameralle esittämiset ja asemoinnit. Elokuvissa naiset ovat nuoria, hoikkia, pääosin perinteisen naisellisia, cis-naisia, joista vähintään toisella suhteen osapuolella on suhde tai suhteita myös miesten kanssa. Useat elokuvista korostavat naisten samankaltaisuutta ja esimerkiksi kuvasommitelmien ja kehojen koreografian avulla korostetaan henkilöhahmojen kehojen symmetrisyyttä. Lisäksi henkilöiden seksuaaliset mieltymykset ja tavat, joilla he saavat nautintoa, kuvataan hyvin samankaltaisina. Aineistosta löytyi myös poikkeuksia naisten välisen seksin kuvaamisessa. Tottelemattomuus ei kuvaa henkilöhahmoja kokonaan alasti ja hyödyntää kuvakulmia, jotka eivät korosta naisten eroottiseksi miellettyjä ruumiinosia. Below Her Mouth -elokuva taas poikkeaa muista elokuvista kuvaamalla toisen naisista maskuliinisempana. Lisäksi mukana on strap-on -dildo, jota näemme hyvin harvoin naisten välisessä seksissä elokuvissa. Lisäksi henkilöiden saamassa nautinnossa, sekä kehoissa, korostetaan erilaisuutta. Vaikka naisten välisen seksin kuvaamiseen liittyy ongelmallisuutta, on seksin kuvaaminen naisten välillä tärkeää. Seksi on luonnollinen, inhimillinen asia, ja seksin kuvaamisen tavoilla voidaan vaikuttaa myös siihen, mikä yhteiskunnassa nähdään normaalina ja mikä siitä poikkeavana, jonakin toisena.
  • Pinta, Hanna Maria (Helsingin yliopisto, 2021)
    Cheerleading on esteettinen, voimaa, kestävyyttä ja esiintymistaitoa vaativa kilpaurheilulaji. Kilpailuissa ohjelman tukena käytetään tarkoin määriteltyä musiikkia, joka tekee ohjelman suorittamisesta sekä katsomisesta mielekästä. Käsittelen tutkielmassani näitä cheerleadingissa käytettyjä kilpailumusiikkeja, joiden tyyli on hyvin ainutlaatuinen, sillä musiikit koostuvat useista eri musiikkikappaleista, ääniefekteistä ja kustomoiduista elementeistä. Selvitän kilpailumusiikkien erilaisia merkityksiä cheerleadereille ja valmentajille, minkä lisäksi pohdin kilpailumusiikkien tilaus- ja tekoprosessia sekä niiden tilaajien että tekijöiden näkökulmista. Aiemman urheilun ja musiikin yhteydestä tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen positiivisesti, joten oikeanlaisen kilpailumusiikin käyttäminen sekä harjoituksissa että kilpailuissa on tärkeää. Selvitän, millaiset tekijät ja elementit kilpailumusiikissa ovat cheerleadereille merkittäviä sekä miten kilpailumusiikki vaikuttaa urheilusuoritukseen ja joukkueen yhteishenkeen. Kerron myös kilpailumusiikin tilaus- ja tekoprosessista etsien tehokkaita keinoja luoda entistä sopivampia musiikkeja cheerleading-joukkueille. Aineisto koostuu cheerleadereille tehdystä laajasta kyselytutkimuksesta, johon sai vastata sekä monivalintavastauksilla että omin sanoin. Yksilöllisten vastausten myötä tutkimus on pääosin kvalitatiivista, temaattista sisällönanalyysia. Monivalintavastaukset ja vastausten suuri määrä antavat kuitenkin mahdollisuuksia myös kvantitatiivisiin menetelmiin, kuten yleistyksiin ja jaotteluihin. Kyselytutkimuksen lisäksi käytän aineistoina kilpailumusiikkeihin liittyviä videoita sekä Suomen Cheerleadingliiton kilpailusääntöjä ja arvostelukaavakkeita. Olen itse harrastanut cheerleadingia ja tehnyt kilpailumusiikkeja useita vuosia, joten hyödynnän tutkielmassa aineiston lisäksi omaa käytännön kokemustani. Tulokset viittaavat siihen, että kilpailumusiikin merkitykset cheerleadereille ovat moninaiset ja vaihtelevat paljon urheilijasta sekä valmentajasta riippuen. Kaikista tärkein rooli kilpailumusiikilla on kuitenkin niin sanotun hyvän fiiliksen tuojana harjoittelun ja kilpailusuorituksen aikana. Kilpailumusiikki tuo urheilijoille voimaa ja motivaatiota sekä helpottaa esiintymistä. Se nähdään myös yhteishengen luojana sekä musiikin suunnitteluvaiheessa että ohjelmaa tehdessä. Kilpailumusiikin suunnitteluun ja ideointiin kannattaakin osallistaa koko joukkue, jotta musiikki vastaisi mahdollisimman monen urheilijan toiveita ja että siitä muodostuisi joukkueelle tärkeä, yhteishenkeä lisäävä kilpailuohjelman ääniraita.
  • Hakkarainen, Melis (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa käsitellään soitonopettajan ja -oppilaan suhdetta musiikkiopistoympäristössä. Tavoitteena on selvittää laadullisen tutkimuksen menetelmin erityisesti Itä-Helsingin musiikkiopiston opetuskäytäntöjä sekä sitä, millainen on soitonopettajan ja -oppilaan suhde ja miten soitonopettajat suhtautuvat oppilaidensa päätökseen lopettaa soittoharrastus. Aihettani tarkastelen yhteisöllisyyden näkökulmasta. Tutkielmassani on piirteitä toimintatutkimuksesta, tapaustutkimuksesta ja autoetnografiasta. Tutkielmassani vertailen ensiksi, miten Opetushallituksen valtakunnallisen taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaiset opetussuunnitelman perusteet vuosilta 2002 ja 2017 eroavat toisistaan, ja miten näitä opetussuunnitelmia on sovellettu Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Vertailen myös musiikkioppilaitosten oppimiskäsitysten eroja sekä sitä, miten mestari-kisälliperinne näkyy soitonopetuksessa ja esittelen lyhyesti mitä tarkoitetaan piilo-opetussuunnitelmalla. Tämän jälkeen tarkastelen omien kokemusteni kautta Itä-Helsingin musiikkiopistoa esimerkkinä musiikkiopiston toimintakulttuurista. Seuraavana käsittelen soitonopettajan ja -oppilaan suhdetta ja viimeisenä soittoharrastuksen lopettamista soitonopettajan näkökulmasta. Tutkielmaa varten perehdyin tutkimuskirjallisuuteen esimerkiksi musiikkiopistopedagogiikasta ja musiikkikasvatuksesta, minkä lisäksi tein viisi puolistrukturoitua teemahaastattelua Itä-Helsingin musiikkiopiston opettajien kanssa. Haastateltavat kertoivat, miten he suhtautuvat oppilaan soittoharrastuksen lopettamiseen ja yllättyvätkö he siitä, että oppilas saattaisi kaivata opettajaltaan tukea lopettamiseen. He myös kertoivat, mitä mieltä he ovat oppilaiden suosimisesta tai oppilaiden kokemasta eriarvoisuudesta. Tein analyysiä, jossa käytin rinnakkain tutkimuskirjallisuutta, keräämääni haastatteluaineistoa sekä kandidaatintutkielmassani ilmi tulleita seikkoja. Tutkielmassani selviää, että haastattelemani soitonopettajat ovat tietoisia siitä, miten haitallisena oppilaat saattavat kokea sosiaalisen vertailun tai autoritäärisen ilmapiirin soittotunneilla. He myös suhtautuvat opetustyöhön omistautuen ja oppilaan parasta ajatellen. Aiempaan tutkimukseen verrattuna tutkielmani perustella voidaan todeta, että uuden opetussuunnitelman myötä oppilaan hyvinvointiin kiinnitetään enemmän huomiota kuin aiemmin, mutta siitä huolimatta jotkin piilo-opetussuunnitelmalliset seikat saattavat silti näkyä musiikkiopistoympäristössä.
  • Kumpulainen, Ida (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkimus tarkastelee camp-sensibiliteettiä Kenneth Angerin lyhytelokuvasarjassa The Magick Lantern Cycle (1947-81). Tutkielman lähtökohtana on Susan Sontagin essee Notes on ’Camp’ (1964). Sontag kuvailee campia estetiikan lajina, jonka syvin olemus on sen rakkaudessa epäluonnolliseen ja liioitteluun. Tutkielma kysyy missä mielessä Kenneth Angerin elokuvia voi pitää campina, millaista on Kenneth Angerin camp ja millaisia ulottuvuuksia elokuvien camp-luenta tuo niiden tulkintaan. Keskeisiä tutkimusmetodeja ovat lähiluku, intertekstuaalinen analyysi ja queer-luenta. Teoriaosuus esittelee aluksi Sontagin camp-teorian ja etenee siitä teoriaan myöhemmin kohdistettuun kritiikkiin. Tutkielmassa käydään läpi myös modernimpia camp-teorioita. Tästä edetään Mihail Bahtinin karnevalismiin, joka on myös aiemmassa tutkimuksessa nostettu esiin Angerin elokuvien yhteydessä. Lopuksi kaikista käsitellyistä camp-teorioista kootaan synteesi ja määritellään, kuinka camp tulisi ymmärtää käsitteenä tämän tutkielman kontekstissa. Käsittelyosa jakautuu kolmeen eri teemaan. Ensimmäinen alaluku keskittyy Angerin elokuvien avantgardistiseen muotoon ja kuva- sekä merkkikieleen kytkeytyviin piilomerkityksiin. Luvun ydinargumentti on, että Angerin elokuvien camp-merkitysten syntyminen liittyy elimellisesti juuri näihin piilomerkityksiin, joista Sontag puhuu esseessään asioiden kaksoisvalaistuksena. Uskonnon ja populaarikulttuurin suhdetta Angerin elokuvissa pohtiva toinen alaluku lähestyy Angerin elokuvien camp-olemusta ritualistisuuden, karnevalismin sekä antropologi Victor Turnerin liminaliteetin käsitteen kautta. Luvussa argumentoidaan, että liminaalitilassa eli välitilassa totuttuja konventioita ja normeja voidaan tarkastella niiden ulkopuolelta. Näitä normeja voidaan sitten toisintaa satiirisesti ja saattaa ne camp-valoon. Viimeinen alaluku pureutuu Angerin elokuvien sukupuolirepresentaatioihin ja sukupuolen korostettuun performatiivisuuteen. Luvun ydinargumentti on, että camp näkee asiat, erityisesti sukupuolet, lainausmerkeissä. Camp sukupuoliparodia kyseenalaistaa valtakulttuuriin juurtuneita mielivaltaisia sukupuolikonstruktioiden perustuksia alleviivaamalla niiden keinotekoista luonnetta. Drag-taiteeseen vertautuva liioiteltu sukupuolten performoiminen myös tuottaa elokuviin campia mies- ja naiskuvaa. Keskeisinä päätelminä voidaan todeta, että campin ydinominaisuudet, eli parodia, ironia, esteettisyys, performanssi ja vastarinta löytyvät kaikki Angerin elokuvista. Angerin elokuvat eivät ole ensisijaisesti poliittisia, mutta epäpoliittisina niitä ei voi pitää. Camp laittaa esteettisyyden sisällön edelle, mutta myös estetiikka on usein ideologista ja siten poliittista. Camp omii kulttuurisia artefakteja kaoottiseen välitilaansa hajottaakseen hallitsevia representaatioita ja tekee sen liioittelun ja karnevalismin kautta, se on vastakulttuuria. Angerin elokuvat ovat tietynlaisen olemisen tavan manifesti, jota ei ole suunnattu cis-heteronormiin kuuluvalle katsojalle, vaan tarkoitettu katarttisena kokemuksena queer-yleisölle.
  • Tuusa, Saara (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmani tutkii sitä, miten käsite naisinen katse kannattaisi mieltää. Naisinen katse (female gaze) ymmärretään tutkielmani puitteissa miehisen katseen (male gaze) käsitteelliseksi vastapariksi. Miehinen katse pohjaa feministisen elokuvateoreetikon Laura Mulveyn vuoden 1975 esseeseen ’Visual Pleasure and Narrative Cinema’. Naisisen katseen käsite ei kuulu alkuperäiseen teoreettiseen malliin, eikä sille ole vakiintunutta määritelmää. Lähestyn naisisen katseen tutkimusta feministisen elokuvatutkimuksen viitekehyksessä, ja analyysini korostaa naisisuuteen liittyvää potentiaalia elokuvan kentällä. Tutkielmaa leimaa hermeneuttinen eetos, jossa tutkijan havainnot ja positio ovat läsnä ja yhdistyvät tulkinnalliseen analyysiin. Naisista katsetta lähestytään historiallisen käsiteanalyysin, elokuvateoksen formaalien ominaisuuksien sekä (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden analyysin kautta, ja ymmärrys käsitteestä muodostuu näiden osien ja kokonaisuuden tulkinnan myötä. Aineistona toimivat kolme naistekijän pitkää elokuvaa sekä 30 kappaletta näistä elokuvista naiskriitikkojen kirjoittamia kritiikkejä. Naisista katseen analyysiä pohjaa miehisen katseen käsiteanalyysi. Tutkimukseni esittää, että miehinen katse on olennainen osa naisisen katseen käsitteen ontologiaa ja naisista katsetta määrittääkin ensisijaisesti sen kulttuurihistoriallinen toiseus. Tutkielmani esittää, että naisinen katse käyttää toiseudesta kumpuavaa aistimellisuutta ja affektiivisuutta voimavarana rakentaakseen miehisestä katseesta poikkeavaa ”katsomisen tapaa” elokuvassa, jonka keskiössä on kehollisena mielletty tietoisuus. Käytän hyväkseni fenomenologista ja kognitiivista elokuvatutkimusta naisisen katseen elokuvallisten keinojen analyysissä. Esitän, että naisisella katseella on kaksi strategiaa: aistivoimainen elokuvan tuntu ja elokuva kokemuksellisena prosessina. Analysoin kolmea naistekijän elokuvaa tämän teoreettisen mallin puitteissa metodologianani elokuvien multimodaalinen lähiluku ja fenomenologis- hermeneuttinen analyysi. Esitän tutkielmassani, että naisinen katse korostaa elokuvan vuorovaikutteisuutta ja jatkuvuutta elokuvateosta ympäröivän sosiaalisen todellisuuden kanssa. Siksi analysoin myös (nais)tekijyyden ja (nais)katsojuuden merkitystä elokuvakokemukselle. Käytän temaattista diskurssianalyysia apuna havainnollistamaan sitä, kuinka naistekijöiden elokuvat merkityksellistyvät naiskriitikoille. Tutkielma esittää, että naisinen katse haastaa elokuvalliset representaatiot sekä kerronnan ja muotokielen konventiot omasta historiallisen toiseuden positiostaan. Se pyrkii dialogiin miehisen katseen edustaman hegemonisen maskuliinisuuden kanssa ja haastaa sen käsityksen subjektiivisuuden muodostumisesta elokuvassa ja laajemmin kulttuurissa. Kutsunkin naisista katsetta tutkielmani löydöksien valossa post-patriarkaalisen subjektiivisuuden esteettiseksi strategiaksi.
  • Santanen, Noora Inari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen millaisilla keinoilla kotimaiset tilannekomediasarjat pyrkivät synnyttämään koomisia vaikutelmia ja millaisia merkityksiä sarjojen stereotyyppiset representaatiot tuottavat. Lähestyn tilannekomediaa representaatiojärjestelmiä tuottavana mediana, joka sekä muokkaa, haastaa että tarjoaa vaihtoehtoja ideaaleina pidetyille arvoille ja normeille. Käytän representaation käsitettä avuksi tarkastellessani, kuinka stereotyyppiset representaatiot voivat vaikuttaa tapoihimme mieltää todellisuutta. Tutkimusaineistoni koostuu kahden kotimaisen tilannekomediasarjan, Sunnuntailounaan ja Modernien miesten ensimmäisistä tuotantokausista. Sarjojen tietyt yhteneväiset piirteet, kuten tuotantovuosi ja -maa, sekä samankaltaiset henkilögalleriat, ovat syy siihen, miksi juuri nämä sarjat ovat valikoituneet tutkielmani aineistoksi. Näiden piirteiden samankaltaisuuden ansiosta pystyn tarkastelemaan, millä tavoilla lajityypin konventioita voidaan varioida sekä sitä poikkeavatko sarjojen representaatiot toisistaan, mistä mahdolliset eroavaisuudet johtuvat ja millaisia merkityksiä representaatiot tuottavat. Tutkimusaineistoni analyysissa hyödynnän lajityyppi- ja representaatioanalyysin keinoja. Analyysia varten olen kehittänyt analyysikaavan, jonka avulla olen voinut tarkastella aineiston hyödyntämiä tilannekomedian lajityypin geneerisiä piirteitä sekä sarjojen tuottamien representaatioiden merkityksiä. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys hyödyntää sekä huumorin ja komiikan vakiintuneita tutkimusteorioita, että stereotyyppien, sukupuolen ja sukupuoliroolien kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä avaavaa tutkimuskirjallisuuttaa. Aineistoni tilannekomediallisten piirteiden tarkastelussa hyödynnän komiikan tekijöille suunnattuja käsikirjoitusoppaita. Tutkimuksessani käy ilmi, että kaavamaisena pidetyn tilannekomedian konventioita voidaan varioida monin eri tavoin. Erilaiset variaatiot vaikuttavat niiden tapaan osallistua merkitysten tuottamiseen. Sen sijaan kulttuurissa vallitsevien myyttien, stereotyyppien ja stereotyyppisten sukupuoliroolien representaatiot toimivat molemmissa aineistoni televisiosarjoissa keskeisinä komiikan lähteinä. Sarjat kuitenkin suhtautuvat hyödyntämiinsä myytteihin ja stereotyypittelyihin eri tavoin, jolloin myös näiden stereotyyppisten representaatioiden merkityssisällöt muuttuvat. Sunnuntailounas ottaa representaatioihinsa ironisen otteen kyseenalaistaen niiden vakiintuneet merkityssisällöt, kun taas Modernit miehet tyytyy monessa kohtaa toisintamaan stereotyyppisiä representaatioita melko vanhahtavaan tyyliin.
  • Saarinen, Rauni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmassani tutkin miten musiikki ilmenee elokuvassa Kolme väriä: Sininen ja miten kuvataide ilmenee elokuvassa Nuoren naisen muotokuva, sekä miten nämä taiteet voidaan kokea samastumisen kautta. Lisäksi vastaan tutkielmassani siihen, millaisia tunteita taide voi mahdollisesti herättää katsojassa samastumisen kautta. Lähtöoletuksenani on, että taide on merkityksellistä, joten samastuminen taiteen herättämiin kokemuksiin on relevantti tutkimusaihe. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä käytän kognitiivista elokuvateoriaa sekä hyödynnän esimerkiksi musiikintutkimusta ja taidehistoriaa. Metodinani käytän elokuva-aineiston kvalitatiivista lähilukua ja otan huomioon myös elokuvien intertekstuaalisuuden. Kognitiivisen elokuvateorian avulla selvitän, millaiset mielensisäiset prosessit mahdollistavat elokuvan ymmärtämisen ja samastumisreaktion. Taide puhuttelee yksilöiden herkkyyttä, tunteita ja havaintokykyä suhteellisen suoraan, samanaikaisesti aktivoiden kognitiivisia kykyjä, kuten kyvyn seurata kerrontaa. Taiteella on affektiivinen ulottuvuus, eli siihen voidaan reagoida tunteellisesti. Affektiivisuus kattaa muun muassa refleksinomaiset reaktiot, tuntemukset ja pidempikestoiset tunnetilat. Katsojan mahdollinen samastumisreaktio riippuu monesta osatekijästä. Elokuvan henkilöihin hän voi suhtautua esimerkiksi persoonaskeeman avulla. Fiktiivinen elokuva vaatii usein myös kuvittelua. Epäkeskeiskuvittelu on sympaattista sitoutumista elokuvaan, jolloin katsoja kuvittelee, millaista olisi tuntea elokuvan henkilön tunteet. Keskeiskuvittelu on empaattista sitoutumista elokuvaan, jolloin katsoja kuvittelee itsensä elokuvan henkilön asemaan. Peilineuronit mahdollistavat affektiivisen mimiikan, jolloin katsoja simuloi tahattomasti näkemänsä elokuvan henkilön tunnetiloja, perustuen tämän ilmeisiin ja eleisiin. Affektiivinen mimiikka voi generoida myös kehollista simulaatiota, jossa toisen yksilön affektiiviset ja motoriset toiminnot resonoivat kokijassaan. Mielen teoria puolestaan tarkoittaa kognitiivista prosessia, jossa yksilö mieltää tiettyjen ajatusten, uskomusten ja motivaatioiden kuuluvan toiselle yksilölle. Musiikki ja kuvataide ilmenevät elokuva-aineistossani monella eri tavalla. Ne kietoutuvat osaksi elokuvan aiheita, tematiikkaa ja kerrontaa. Elokuvassa Kolme väriä: Sininen musiikki luo elokuvalle yleisen melankolisen tunnelman ja ilmentää päähenkilön mielensisäisiä tiloja. Elokuvassa Nuoren naisen muotokuva nähdään kuvataiteellisia tekoprosesseja. Elokuvassa on myös intertekstuaalisia viittauksia kirjallisuuteen ja musiikkiin, jotka ovat olennaisia juonen ja samastumisen kannalta. Molemmissa elokuvissa on mahdollista kokea samastumista taiteen herättämiin yleismaailmallisiin tunteisiin. Samastumiskokemus syntyy esimerkiksi keskeiskuvittelun ja affektiivisen mimiikan kautta. Tutkielmani johtopäätöksenä on, että taide vetoaa tunteisiin ja erilaiset taidemuodot voivat rikastuttaa yksilön subjektiivista elokuvakokemusta.
  • Pentikäinen, Jussi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa perehdytään Emmanuel Levinasin (1906–1995) taidefilosofiaan fenomenologisen filosofian kontekstissa. Levinas on tunnettu erityisesti etiikastaan sekä ”toiseuden” ja ”kasvojen” käsitteistään. Tässä tutkielmassa osoitetaan, että Levinasin vähemmälle huomiolle jäänyt taidefilosofia tarjoaa sekin mielekkään tutkimuskohteen, jonka kautta voidaan lähestyä keskeisiä modernin estetiikan ongelmia. Ennen siirtymistä taidetta käsitteleviin kirjoituksiin, tutkielmassa käydään lävitse Levinasin filosofian keskeisimmät käsitteet ja vaikutteet. Esille nostetaan Levinasin yhteys 1900-luvun alkupuoliskon fenomenologiseen filosofiaan. Keskeisimmät hahmot tässä perinteessä ovat Edmund Husserl (1859–1938) ja Martin Heidegger (1889–1976). Fenomenologisen filosofian lisäksi Levinasin ajattelua tutkitaan modernin taiteen ja etenkin kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielman lopussa käsitellään Levinasin taidefilosofian yhteyttä moderniin taiteeseen ja estetiikkaan. Esille nostetaan kysymys taiteen eettisestä potentiaalista Levinasin etiikassa, jossa kyseessä on ensimmäinen filosofia.
  • Salervo, Emmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Osa soittimista on merkittävästi sukupuolittuneita, eli niihin liitetään selkeästi enemmän joko feminiinisiä tai maskuliinisia merkityksiä. Vaikka soitinmieltymysten sukupuolittuneisuutta on tutkittu jo 1970-luvulta lähtien, merkittävää muutosta soitinten sukupuolittuneisuudessa ei tähänkään päivään mennessä ole nähtävissä. Tutkimukset ovat osoittaneet meidän sisäistävän soittimiin liittyviä sukupuolistereotypioita jo päiväkoti-iässä: erityisesti poikien on huomattu suosivan maskuliinisiksi miellettyjä soittimia jo lastentarhassa. Tämä tutkimus tarkastelee soitinmieltymysten sukupuolittumista sekä sukupuolittumisen syitä Suomessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselyllä, joka tehtiin Meilahden ala-asteen koulussa tammikuussa 2021. Kyselyyn osallistui 217 oppilasta 2.–6. luokilta. Tässä tutkimuksessa maskuliinisina soittimina ilmenivät rummut, kitara ja basso ja feminiinisinä soittimina huilu, viulu sekä piano. Tutkimuksen neutraalein soitin oli trumpetti, johon on aiemmissa tutkimuksissa liitetty usein maskuliinisia merkityksiä. Pojat suosivat selkeästi enemmän maskuliinisia soittimia, siinä missä tytöt valikoivat lempisoittimensa laajemmasta feminiinisten ja maskuliinisten soitinten joukosta. Hienoista iän myötä tapahtuvaa lievenemistä sukupuolittuneisuudessa on nähtävissä sekä tyttöjen että poikien kohdalla: ala-asteen aikana tyttöjen kiinnostus feminiinisiä soittimia kohtaan väheni ja maskuliinisia soittimia kohtaan kasvoi, ja vastaavasti poikien kiinnostus feminiinisiä soittimia kohtaan kasvoi ja maskuliinisia soittimia kohtaa väheni. Poikien antamat pisteet olivat huomattavasti yhdenmukaisempia kuin tyttöjen. Tästä johtuen poikien antamat pisteet muodostavat lähes yksinään järjestyksen, johon soittimet asettuvat tässä tutkimuksessa maskuliinisimmasta feminiinisimpään – tyttöjen laajemmalle jakautuvat pisteet eivät juurikaan vaikuta järjestykseen. Onkin syytä pohtia, liittyvätkö käsityksemme tyttöjen ja poikien soittimista todella siihen, mistä soittimista tytöt ja pojat pitävät vai ovatko feminiiniset soittimet lopulta soittimia, joista pojat pitävät vähiten. Vastaajat perustelivat soitinten mieluisuutta useimmiten soittimen ääneen, soittotapaan tai vaikeustasoon, omaan harrastuneisuuteen tai soittimen tuttuuteen liittyvillä tekijöillä. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi myös kavereiden ja sukupuolistereotypioiden vaikutukset ovat nähtävissä soittimille annetuissa pisteissä. Vaikka soittimiin liittyvien sukupuolistereotypioiden purkaminen on pitkäjänteistä työtä ja vaatii lopulta suuria rakenteellisia muutoksia, myös pienillä teoilla on merkitystä: opettajilla on mahdollisuus tarjota lapsille tasavertaisia musiikillisia kokemuksia, joiden vaikutukset ovat kauaskantoisia. Myös tutkijoiden rooli sukupuolistereotypioiden purkamisessa on suuri, eikä tutkimusta aiheen parissa voida tehdä liikaa.
  • Vogt, Sara (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus tarkastelee suomalaista improvisaatioteatterin taidemaailmaa 2010–2020-lukujen taitteessa. Se on kaksiosainen ja vahvasti empiirinen. Ensimmäinen osa selvittää, millainen improvisaatioteatterin taidemaailma Suomessa tällä hetkellä on, minkälaisia toimijoita siinä toimii ja mitä erityispiirteitä siinä on nähtävissä. Toinen osa selvittää kyselytutkimuksella, minkälaisia improvisaatioryhmiä tällä hetkellä Suomessa on, miten ne toimivat ja minkälaista toimintaa järjestävät. Tutkimusmetodeina on käytetty havainnoivaa osallistuvaa tutkimusta sekä survey-tyyppistä kyselytutkimusta. Tutkimuksen teoreettinen tausta nojaa Howard S. Beckerin käsitykseen taidemaailmasta sekä Hans van Maanenin jäsennykseen taiteen tutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksena improvisaatioteatterin toiminnasta on nostettu esiin kolme keskeistä osa-aluetta: esitystoiminta, koulutustoiminta sekä verkostoitumistoiminta. Näitä toiminteita ylläpitävät Suomessa ryhmämuotoiset improvisaatioteatterit sekä improvisaatioteatterikoulut. Tutkimuksessa tehdyn selvityksen mukaan Suomessa toimii tällä hetkellä yli sata aktiivista improvisaatioteatteria ja ryhmää. Osa ryhmistä on ammattimaisia, osa puoliammattimaisia ja osa harrastusryhmiä. Tarkastelu osoittaa, että ryhmät järjestävät toimintansa eri tavoilla ja toimintamuodoilla sekä tekevät runsaasti eri improvisaatioteatterin tyylilajeja. Tutkimuksessa esiin nousseiden teemojen nojalla voidaan sanoa, että suomalainen improvisaatioteatteri ei vielä ole laajasti tunnettua. Sillä on kuitenkin oma vankka ja aktiivinen kannattajakuntansa, joka löytää omia tapojaan lajin kehittämiseksi. On todennäköistä, että improvisaatioteatterin vakiintuminen osaksi suomalaista teatterikenttää jatkuu.