Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Taiteiden tutkimuksen koulutusohjelma Opintosuunta: Teatteritiede Tekijä: Maria Sairanen Työn nimi: ”Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen kohteleminen” Tulkitseva diskurssianalyysi teatterinjohtajan keinoista edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2022 Sivumäärä: 56 Avainsanat: teatterin johtaminen, teatteritiede, sukupuoli, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, diskurssianalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Hanna Korsberg Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Maisterintutkielmassa tutkin, miten teatterin taiteellinen johtaja edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta osana johtamistyötään. Lähestyn johtamista ja työelämää sukupuolen näkökulmasta, jolloin keskiön nousee sukupuolen vaikutus työelämässä. Tutkielmani kietoutuu kolmen tutkimuskysymyksen ympärille. Kysyn millaisia keinoja käyttämällä teatterin taiteellinen johtaja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Miten johtaja huomioi yleisön moninaisuuden ohjelmistosuunnittelussa? Kolmas tutkimuskysymykseni liittyy sukupuolen vaikutukseen johtamisessa ja laajemmin teatterialalla. Teatterinjohtajien puhetta käsittelen sukupuolentutkimuksen ja tasa-arvotyöhön liittyvän teorian näkökulmista. Hyödynnän Patricia Martinin teoriaa sukupuolijärjestyksestä. Tasa-arvotyöhön liittyvät toimenpiteet pohjaavat Maria Pietilän esittämiin keinoihin edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Teoreettinen viitekehys pohjaa lisäksi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevaan lainsäädäntöön. Tutkimusaineisto koostuu neljän teatterinjohtajan teemahaastatteluista, jotka pidettiin keväällä 2022. Haastatteluaineiston analysointiin olen käyttänyt tulkitsevaa diskurssianalyysi. Tulkitsevaa diskurssianalyysiä hyödyntämällä olen pystynyt nostamaan esiin johtajien asenteita ja ajatuksia liittyen sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen johtamistyössä. Tutkimus osoittaa teatterinjohtajien edistävän tasa-arvoa monin eri tavoin. Haastateltavani ovat muutosjohtajia, joista kaksi on valittu johtotehtävään tasa-arvon edistämisen takia. Johtajat kokevat tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen tärkeäksi osaksi työtään, mutta tasa-arvoa edistetään monista eri syistä. Suurimmalla osalla tasa-arvon edistäminen lähtee työntekijöiden tasa-arvoisesta kohtelusta ja turvallisuuden tunteen lisäämisestä. Yleisön moninaisuus huomioidaan esitysten aiheissa, representaatiokysymyksissä sekä kohdennetuissa erityishankkeissa. Tasa-arvon edistämistä pidetään johtajan tehtävänä, mutta myös koko työyhteisön asiana. Tasa-arvon edistämistä ohjaa eniten liberaali tasa-arvo. Keskeisin sukupuolen vaikutusta kuvaava diskurssi kertoo siitä, että johtajat arvostavat kuuntelevaa ja henkilöstöstä huolehtivaa johtamista, mikä kuvastaa johtamisdiskurssien ja valtarakenteiden muutosta.

Since the creation of the current state aid system, five state subsidized theatres have quit their operations in Finland. Four of these theatres are children’s theatres and the aim of this work is to study the backgrounds of this development. The main question is do children’s theatres and their operational preconditions differ from other theatres and if so, how? What causes their differences and are there some factors that make children’s theatres more vulnerable as organizations? What kind of changes have taken place in the operations and operational environment of children’s theatres between the years 1995 and 2011? The study is carried out in the form of a case study. The work does not take any predetermined theoretical framework as its starting point but as is typical of case studies, it is based on the analysis of multiple sources of evidence. The work uses both quantitative and qualitative approaches like statistical analysis and interviews with children’s theatres’ representatives in order to gain as comprehensive and accurate description of the studied theatres and their situation as possible. In this work, children’s theatres are understood as institutions whose operations are influenced by other public institutions and regulations like culture- and municipal policies and wider societal changes. The first part discusses children’s theatres’ operational context and environment: the paradigms of Finnish culture policy, the formation of Finnish children’s culture policy and the contents of the Theatre and Orchestra law. The study then goes on to cover the history of Finnish children’s theatre and discuss children’s theatres that have been operational during the studied time frame, in 1995-2011. Next, the question of children’s theatres’ special characteristics and the changes that have taken place in their operation and operational environment is studied by means of statistical analysis. Children’s theatres’ special characteristics are identified by comparing them with other state subsidized theatres from the point of view of the amount of people working for them, their performance and touring activity and financial operations. In addition to recognizing differences between the theatres, the development of these variables between 1995-2011 is taken into account. The results demonstrate that children’s theatres and their operational environment differ from other professional theatres in many ways. The most prominent differences are the notably bigger share of prepaid performances of children’s theatres performances and their remarkably low ticket prices. The analysis also shows that the overall situation of children’s theatres has deteriorated during the studied time frame mainly due to the dramatic drop in the demand for prepaid performances and to the decline in the share of own income in children’s theatres overall revenue. Lastly the work discusses culture political means that could be made in order to improve children's theatres position and their operational preconditions

Tutkielmani tavoitteena on hahmottaa autobiografista materiaalia sisältävän tanssiesityksen poliittista potentiaalia feministisestä näkökulmasta. Tutkimukseni kohteena on suomalaisen nykytanssin kentällä merkittävän uran tehneen Sanna Kekäläisen sooloteos Puna - Red - Rouge (2007). Taiteilijan henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjaavan teoksen tulkinnan viitekehyksenä käytän feministisessä teatterintutkimuksessa esiin nostettua feministisen autobiografisen esityksen lajityyppiä. Tutkimukseni lähtökohtana on näkemys siitä, että näyttämöesitykset eivät tapahdu sosiaalisesta, kulttuurisesta ja historiallisesta kontekstistaan irrallaan, vaan viestivät juuri tästä kontekstista käsin. Siten tanssiesityksellä, joka pyrkii kritisoimaan hegemonisia kulttuurisia merkityksiä, voidaan katsoa olevan poliittista potentiaalia. Tutkimusmenetelmänä käytän feminististä tanssianalyysiä. Analysoimalla puheen ja liikkeen merkityksiä Puna - Red - Rouge -esityksessä esitän tulkintani teoksesta feministisenä, poliittisena esityksenä, joka osallistuu tietoisesti ja kriittisesti kulttuuristen merkitysten tuotantoon. Judith Butlerin teoria sukupuolen performatiivisuudesta auttaa minua tarkastelemaan Kekäläisen teoksessaan esittämää kritiikkiä sukupuolen esittämisestä. Esityksen tärkeimmäksi teemaksi nousee analyysissäni yksityisen jakaminen ja poliittisten merkitysten osoittaminen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Tämän teoksessa keskeisen teeman tavoittamisessa puheella on tärkeä rooli. Koska kommunikoivan puheen käyttötavoista tanssinäyttämöllä on kirjoitettu hyvin vähän suomenkielisessä tanssintutkimuksessa, tuo tutkimukseni yhden uuden näkökulman vähän tutkitun aiheen tarkastelemiseen. Sanna Kekäläisen tanssitaiteelle puhe on ollut leimallista jo hänen uransa alkuvaiheista, mikä käy ilmi taiteilijan uraa ja hänen taiteensa ominaispiirteitä kuvailevasta työni kolmannesta luvusta. Tutkimukseni lopuksi esittelen analyysini päätelmät, joiden mukaan Puna - Red - Rougea voidaan hyvin perustellusti pitää feministisenä, poliittisena esityksenä. Teos suuntaa katseen pois henkilöhistoriasta kohti identiteetin sosiaalisen rakentumisen problematisointia sekä yhteiskunnan esittämiä vaatimuksia subjektin esittämiselle. Kun teoksen sisältämän henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjaavan materiaalin poliittiset merkitykset tuodaan esiin, voivat aluksi yksityisinä näyttäytyneet teemat laajentua henkilökohtaisen piiristä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen diskurssiin. Feministisen autobiografisen esityksen lajityypistä käsin tulkittuna Puna - Red - Rouge näyttäytyy esityksenä, jolla on poliittista potentiaalia osallistua kulttuuristen merkitysten tuotantoon vaihtoehtoisella tavalla.

Tutkielmassa tarkastellaan demokratian merkityksiä dokumenttiteatteriesityksestä Yhdestoista hetki (2019) luettuna. Tutkielmassa analysoidaan esitysanalyysin keinoin, miten demokratiaa kuvataan ja tuotetaan esityksessä. Dokumenttiteatteri on poliittisen teatterin muoto, joka hyödyntää esitysteksteissään historiallista materiaalia kuten haastatteluja tai asiakirjoja ja muuta dokumentaatiota. Yhdestoista hetki kuvaa ja tuottaa näyttämölle myös tunnelmia ja vaikutelmia aineistoon liittyen. Esitys hyödyntää tragedian ja komedian keinoja sekä draamanjälkeisen nykyteatterin estetiikkaa. Tutkielman yhtenä keskeisenä kiinnostuksen kohteena on esityksen tragedialuonne ja se, miten nykyistä demokratiaa on mahdollista lähestyä tragedian ominaisuuksien läpi nähtynä. Esityksen tunnelmassa on läsnä odotus siitä, että ollaan lähestyvän tuhon partaalla. Esityksestä luettuna näitä tragedian mahdollisuuksia sisältyy siihen, miten kansalaiset ja päättäjät näkevät suhteensa demokratian ihanteeseen ja toteuttamiseen, sekä uusliberalistisen talouspolitiikan suhteessa luonnonvaroihin. Suhde näihin on hybriksen kaltainen. Tämä asenne johtaa kohtalokkaaseen erehdykseen hamartiaan, jonka seurauksena hyvinvointivaltion rakenteita puretaan, yhteiskuntarauha on vaarassa ja luonto alistetaan talouskasvun välineeksi. Näistä seuraa vääjäämätön loppu, katharsis, joka ilmaisee meille kokemuksellisena tietona sen, mihin vallalla olevat yhteiskunnalliset kehityskaaret ovat kulkemassa. Esitys ei kuitenkaan suhtaudu demokratia-aiheeseen pessimistisesti. Analyysin mukaan esitys ehdottaa solidaarisuutta, ylikansallista vastuunkatoa ja taidetta keinoiksi elvyttää demokratiaa ja uudistaa sitä.

This thesis examines the ways of how different elements of identity are performed in massively multiplayer online games. It tries to find patterns in identity construction through observation of features, such as gender, age, race, ethnicity, status and religion and how individuals interact with each other. The aim is to explore the premise that because online games provide endless opportunities for identity performance, and thus these identities might have little to do with reality and the offline world. In order to analyze identities online, a number of key topics are covered. These include identity, performativity of identity, online games and players behavior online. Cross-disciplinary theoretical approach is used to attack the problem. Several identity theories are overviewed (Boellstorff, 2008, 2012; Deterding, Waltz, 2012; Jenkins, 2004; Gilchrist et al. 2015; Wetherell, 2015; Goffman, 1959, 1961a; Appelrouth & Desfor, 2008; Crenshaw, 1989). Here identity is understood as an action - individual’s reaction to the society and as a process. Next, performativity of identity is discussed. Special attention is given to the deeply rooted performance discourse in games (Butler, 1990, 1997, 1999; Deterding, Waltz, 2012; Schechner, 2006; Brooks, 2011; Turner, 1982). Finally, key issues on identity performing online are discussed. Those include interconnectivity of offline and online identity, and how they might correlate (Boellstorff, 2008; Horns, Miller 2012; Kozinets, 2011; McGonigal 2012; Thomas 2007; Nakamura, 2002; Sarkeesian, 2012). The methodology used for collecting and analyzing the data draws from netnography, a sub-discipline of online ethnography and digital anthropology, which allows observing online games as a spectacle (Kozinets, 2011; Boellstorff, 2008; Boellstorff et al. 2012). Massively multiplayer online games provide a good possibility to have a large human sample for performance, games, sociological and cultural studies. Online communities of one such game, Clash of Clans, are observed in the game environment and at forums, where players are interacting with each other through written communication over an extended period of time. Number of observations on how age, status, gender and other elements of identity are performed online are recorded. The examples of online conversations are documented and analyzed and parts of the collected data are presented in the paper. Key findings show that individuals demonstrate their feelings and opinions stronger than in offline setting, since online world assumes less moderation and social constraints. However, even though there is a certain degree of freedom online, it is used sparingly. Certain identity experiments are happening online, for example individuals are trying to play a game as a player of an opposite sex. However, on a verbal level, individuals tend to be more truth to their opinions and beliefs (Schau and Gilly, 2003; Whitty, 2004). A strong interconnectivity of online and offline identities in a digital age is found, so the basic hypothesis is contested. Currently hundreds of millions of people of all age groups are the participants of the massively multiplayer online games daily. Players start to take their online identities seriously and their online life starts to affect offline life, cultural, social norms and beliefs. And since we understand that online and offline identity is affecting each other on a deeper level than ever before, research in online massive multiplayer online games should be carried further. The field of game studies and performativity online should not be overlooked. The way identities are presented online mirror identity presentation in offline world closely.

The topic of the thesis is to understand how collaboration between Finnish municipal theatres and independent dance companies is challenged by differences in institutional pressures and conventions of operation. With the help of institutional theories on organizational fields, collaborative planning and conventions of art worlds the topic is approached with one main research question and three sub-questions. The main research question is: How do institutional pressures and conventions of operation challenge collaboration between Finnish municipal theatres and independent dance companies? This includes following sub-questions: How do cultural policy and public funding define the context of operation for municipal theatres and independent dance companies? What kind of institutional pressures does the context of operation place upon the two types of art organizations? What kind of conventions do institutional pressures maintain for defining the function, repertoire and relations of the two types of art organizations? Institutional theories on organizational fields and art worlds are applied for understanding how organizations' actions are both constrained and enabled in certain environments. Theory of collaborative planning provides a background for regarding what needs to be considered when embarking upon collaboration, and what kind of issues may rise as challenges when aiming for mutual agreement between partners coming from different organizational contexts. In collaboration, the fact that people's ways of acting and thinking in an organization are linked to certain context, cannot be ignored. According to the theories of organizational fields, this context includes institutional coercive, mimetic and normative pressures. Additionally, in art worlds the production of art works often follows existing conventions, which enable faster and cheaper realization. Applying these theories it is considered that institutional pressures maintain certain established production conventions in municipal theatres and independent dance companies. Furthermore, both institutional theories consider that the actions of state such as legislation and public funding, steer organizations operations in a field. By combining the theories it is assumed that cultural policy and public funding define different contexts of operations for municipal theatres and independent dance companies. The contexts of operations include different institutional pressures which maintain the established ways of operation, in other words conventions. When the conventions defining the function, repertoire and relations of the two types of art organizations differ significantly, collaboration might be experienced too challenging, as it would demand changes in the conventions of operation in both organizations. The study is conducted as qualitative interview research. The material is provided by semistructured interviews and their transcriptions. The sample of the research is formed by the directors of municipal theatres and independent dance companies. Interviewees are selected from four different municipal theatres and independent dance companies around Finland. The material is analyzed with qualitative methods such as thematizing, clustering and noting relations between variables. As a result of the analysis different established conventions defining the function, repertoire and relations of municipal theatres and independent dance companies are presented. The results also indicate that cultural policy and public funding produce the strongest coercive and mimetic pressures for the operations of these art organizations. Additionally, how they have been addressed in cultural policy through the years creates normative pressures for their operations. The pressures maintain different conventions of operation. The differences in these conventions place challenges for developing more formal forms of collaboration between the two types of art organizations as changing them is difficult in financially insecure situations. Changes in institutional pressures would demand changes in cultural policy and public funding as well as in the structures and practices of municipal theatres and independent dance companies. On the other hand, this does not mean that collaboration between the two types of art organizations could not be realized. Acknowledging institutional pressures and how they influence organizations operations, what kind of conventions they maintain, provides a basis for considering how existing conventions could be changed in collaboration. Realizing what lies behind organizations operations helps to overcome challenges and disputes in collaboration, and enables development of new ways of operation. However, still the most important factor in collaboration between municipal theatres and independent dance companies is that both have interest and desire for it. Through collaboration these organizations have possibility to respond to institutional pressures which cultural policy and public funding produce.

Tutkielmassa tarkastellaan teatterin kehittämistä sosiaalisesta konstruktionismista käsin. Tarkoituksena on osoittaa vuorovaikutuksellisuuden tarve teatterin kehittämistyössä. Laadullisen tutkimuksen perinteeseen nojaavassa työssä teoreettisena viitekehyksenä on Willmar Sauterin teatteritapahtuma-käsite. Työssä käsitellään Sauterin käsitteen käyttömahdollisuuksia teatteriesityksen ulkopuolisessa toiminnassa ja tarkastellaan sen soveltamista teattereiden kehittämistyössä. Teatteritapahtuma -käsite nähdään tutkielman puitteissa dialogisena ja käsitteen soveltamista kehittämistyössä pidetään tutkielmassa vuorovaikutusta lisäävänä tekijänä. Tutkimusprosessi on edennyt jatkuvasti tarkentuen, koska tutkielman taustasitoumukset ovat hermeneuttiset. Aineiston analyysissä on noudatettu hermeneuttisen kehän ajatusta, jolloin uusien lukukertojen myötä aineiston sisältämä informaatio on valikoitunut ja tarkentunut tutkielmaa palvelevaan muotoon. Tieto nähdään tutkielmassa yhdessä rakentuvana ja vuorovaikutuksessa tarkentuvana asiana. Tutkielman aineisto koostuu yhdestä fokusryhmäkeskustelusta, joka on toteutettu osana Tampereen Työväen Teatterin TEKES-hanketta Teatterin uudet toiminta- ja palvelukonseptit . Fokusryhmä koostui tamperelaisten yritysten edustajista. Osallistujilta kerättiin osallistavien työpajatehtävien avulla tietoa heidän arvostuksistaan ja toiveistaan teatterin tarjoamia palveluita kohtaan. Lisäksi tehtävien avulla hahmoteltiin uudenlaisia palvelukokonaisuuksia, joita fokusryhmän osallistujat uskoisivat käyttävänsä yritysten edustajina. Aineistoa lähestytään sisällönanalyysin menetelmin. Fokusryhmässä käyty keskustelu on jaettu käsiteltyihin teemoihin ja palveluodotuksiin. Aineistosta nousseiden teemojen ja palveluodotusten kautta hahmotetaan yritysten odotuksia teatterin tarjoamia palveluita kohtaan. Tämän lisäksi aineistoa on tarkasteltu teatteritapahtuma käsitteen avulla. Keskustelun kulkua ja sen puitteita on tarkasteltu vuorovaikutustasojen ja tapahtumaa ympäröivien kontekstien kautta. Tutkielman keskeisimpinä tuloksina voidaan pitää vuorovaikutuksellisen teatteritapahtuman määrittelyä ja Willmar Sauterin teatteritapahtuma -käsitteen sovellusmahdollisuuksien laajentamista teatteriesityksen ulkopuolelle. Työssä esitetään vuorovaikutuksellinen teatteritapahtuma käsite, joka pohjaa alkuperäiseen Sauterin teatteritapahtuma -käsitteeseen. Vuorovaikutuksellinen teatteritapahtuma -käsitteen avulla voidaan suunnitella teatterin kehittämistyötä ja toteuttaa käytännön kehittämistä. Olennaista vuorovaikutuksellisessa teatteritapahtuma käsitteessä on tutkielmassa esitelty teatterin kehittämisen kolmikanta, joka on jaettu asiakkaat-, teatteri- ja päättäjät-ryhmiin. Näiden kolmen ryhmän kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutukseen tarve on pyritty osoittamaan teatterin kehittämistyössä. Aineiston pohjalta tehdyn analyysin ja tutkielman sisältämän lähdetarkastelun pohjalta johtopäätöksinä esitetään, että vuorovaikutukselliselle teatteritapahtumalle teattereiden kehittämisen välineenä on tilausta. Suomalainen teatterikenttä, asiakkaat ja päättäjät ovat eri yhteyksissä tuoneet esiin lisääntyvän vuorovaikutuksen tarpeen. Tähän vuorovaikutuksen lisäämiseen ja teatterikentän jatkuvaan kehittämiseen tutkielma tarjoaa ratkaisuksi vuorovaikutteista teatteritapahtumaa, jossa kehittäminen tapahtuu kolmen vaikuttajaryhmän välisenä vuorovaikutuksena. Tätä vuorovaikutusta ympäröivät vallitsevat kontekstit, joita yhdessä ajattelemalla pyritään muuttamaan.

Tutkielmassa tarkastellaan Laura Ruohosen näytelmää Yksinen (2006) analysoimalla siinä esiintyvälle ulkosaariston luodolle suunnitteilla olevan talon saamia merkityksiä. Tutkielmassa tarkastellaan luonnontilan ja rakennetun ympäristön välistä suhdetta, jolloin näkyväksi tulevat näytelmän henkilöiden käsitykset talosta osana maisemaa sekä talon arkkitehtuurin idea. Tämän jälkeen taloa tarkastellaan kodin näkökulmasta, jolloin esiin nousee ihmisen ja talon välinen yhteys ja koti osana identiteettiä. Teoreettisesti tutkielma pohjautuu poikkitieteelliseen keskusteluun tilasta. Keskeisenä pohjakäsitteenä on paikka, johon sisältyy ajatus suhteista ja niiden mukanaan tuomista merkityksistä. Tutkielmassa paikka nähdään ihmisten ympäristöön projisoimien suhteiden merkityksellisenä kokonaisuutena ja maailmassa olon ehtona. Tutkielma tuo esiin, kuinka Yksisen saareen ja sille suunniteltuun taloon liittyy voimakkaita symbolisia merkityksiä. Tutkielmassa saaren nähdään symboloivan äärimmäistä yksinäisyyttä. Näytelmän viesti on, että ihminen ei pärjää ilman toista ihmistä, mikä näkyy erityisesti, kun näytelmän henkilöiden elämään vaikuttanut tekniikka pettää. Näytelmän henkilöt joutuvat etsimään turvaa saaresta ja erityisesti toisistaan. Tutkielma osoittaa, että näytelmässä keskeisenä näyttäytyy luonnontilan ja rakennetun ympäristön suhde. Tätä suhdetta tarkastellaan maiseman käsitteen avulla. Tarkastelu osoittaa, että näytelmässä pohditaan talon sijoittumista maisemaan, mihin tarjotaan niin monta vastausta kuin on keskustelijoitakin: arkkitehti Juulian mielestä talon pitää sointua maisemaan, talon tilaaja Hilpin mukaan taas talon pitää näkyä mahdollisimman kauas ja selkeästi. Myös talon ideasta esitetään ristiriitaisia mielipiteitä. Tutkielmassa tarkastellaan taloa sen koti-funktion kautta. Keskeisenä taustatekijänä tässä on ajatus ihmisen identiteetin ja kodin yhteydestä. Ihmisen koti ja siihen liittyvät arvoasetelmat näyttäytyvät tekijöinä, jotka kertovat paljon tästä ihmisestä itsestään. Näytelmä hahmottuu kodin etsintänä. Tämä kodin etsintä on tutkielmassa liitetty sekä nostalgiseen että melankoliseen haluun palata turvalliseen alkutilaan, jossa on lämpö ja turva. Yksisessä kaipaus ei kuitenkaan suuntaudu lapsuudenkotiin. Alkutilassa on näkyvillä pikemminkin koko kosmoksen kokonaisuus ja ihminen osana sitä. Näytelmän keskeisimmäksi sanomaksi osoittautuu se, kuinka henkilöt lopulta ovat onnellisia heidän saavuttaessaan symbioosin luonnon ja lajitoverinsa kanssa.

Tutkimukseni on lomaketutkimus, joka käsittelee Lahden kaupunginteatterin näyttelijöiden kokemuksia yleisötyön suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistumisesta. Näyttelijät vastasivat kyselyyn lokakuussa 2016. Vastaamassa oli kaupunginteatterin 20:stä näyttelijästä 19. Lomake sisälsi sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Kysymykset kartoittivat näyttelijöiden ajatuksia Lahden kaupunginteatterissa vuosina 2015-2016 toteutetusta pilottikokeilusta. Pilottikokeilussa on testattu Teatteri 2.0:n Avoin näyttämö -konseptia. Konsepti on esitelty vuonna 2015 teoksessa Avoin näyttämö -käsikirja teatterin uudistajille. Avoimen näyttämön ideana on tuoda laitosteatterien rakenteisiin uusia tuulia esimerkiksi soveltavan teatterin ja yleisötyön kehittämisen keinoin. Lahden kaupunginteatterin Avoin näyttämö on nimeltään Avolava. Taustoitan tutkimustani esittelemällä yleisötyön taustaa ja historiaa sekä avaamalla Avoimen näyttämön periaatteita ja Lahden Avolavan toimintaa. Työni tutkimusosassa puran näyttelijöiden antamia vastauksia sekä diagrammien avulla että sanallisesti. Näyttelijöiden vastaukset osoittavat, että suurimmalla osalla Lahden kaupunginteatterin näyttelijöistä on mielenkiintoa uudenlaisten toimintatapojen oppimista ja yleisötyöhön osallistumista kohtaan. Suurimmaksi haasteeksi vastausten valossa, nousevat ongelmat, sijoittaa tällainen repertuaarin ulkopuolella oleva toiminta osaksi näyttelijöiden työaikaa. Näyttelijät, joita Avolavan toiminta erityisesti kiinnostaa, nostavat esiin kaksi syytä, miksi yleisöä tulisi kohdata esitysten lisäksi muillakin tavoilla. Ensinnäkin he toivovat, että näin voitaisiin saada uusia katsojia innostumaan teatterista. Toiseksi haaveillaan, että uusien työtapojen kautta voisi tapahtua kehittymistä näyttelijänä. Avolavan positiivisiksi vaikutuksiksi näyttelijän työlle ja teatterille mainitaan esimerkiksi mahdollisuus oppia uutta ja laajentaa omaa työnkuvaa sekä uudet keinot katsojien kohtaamiseen. Varautuneemmalla kannalla Avolavan suhteen olevat näyttelijät pelkäävät yleisötyöhön ja muuhun uudenlaiseen toimintaan osallistumisen vievän aikaa näyttelemiseltä ja aiheuttavan liiallista kuormitusta työssä. Kaiken kaikkiaan vastausten perusteella voi todeta, että näyttelijöiden mielestä Avolavan toimintaa kannattaa jatkaa myös pilotin päätyttyä. Tutkimusprosessin aikana esiin nousseiden seikkojen pohjalta ehdotan Lahden kaupunginteatterille Avolavan toiminnan tiivistämistä ja rakenteen selkiyttämistä sekä työnkuvien uudelleen tarkastelemista, jotta Avolavan toimintaan osallistuminen ei uuvuttaisi toiminnassa mukana olevia.

Tutkielmassa tarkastellaan Leea Klemolan näytelmää Minä, Askartelija (2021) analysoimalla sen huumoria groteskin ja bahtinilaisen karnevalistisen kansannaurun näkökulmasta. Esityksen huumoria analysoidaan erityisesti sen inkongruenttien yhdistelmien, ruumiillisuuden korostumisen ja ihailun satiirin kautta. Karnevalistisen kansannaurun traditio juhlii elämää nurinkääntämällä. Sen aikaikkunassa kaikki on sallittua ja sen käyttäytymisen vapaus rikkoo viralliset vaatimukset. Se kääntää huomion hengestä räävittömään ruumiiseen, pyöräyttää alhaiset ylhäisiksi ja päinvastoin. Tutkielma tuo esiin, kuinka Minä, Askartelija -teoksen huumorissa korostuu yhteensopimattomuus, karnevalistinen ambivalenssi ja groteskin keinot. Esityksen huumori syntyy inkongruentista yhdistelystä, jossa kulttuuriset kategoriat sotketaan toisiinsa. Näillä keinoilla se ristivalottaa katsojan oletuksia erityisesti luovasta työstä. Sen kritiikki elää naurussa. Karnevalistinen kansannaurun traditio Minä, Askartelijassa näkyy sen vapaudessa, jossa jokaiseen suuntaan sopii sekä kumartaa, että pyllistää. Tutkielma osoittaa, että Minä, Askartelija on osa karnevalistista jatkumoa ja toteuttaa komiikallaan yhteiskuntakritiikkiä.