Browsing by Subject "Teologinen etiikka ja sosiaalietiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 45
  • Katainen, Kim (Helsingfors universitet, 2016)
    The goal of this thesis is to create a conceptual framework for building dedicated online co-operation or online communities. Dedicated co-operation is the way humankind has made its greatest achievements. Online communities are seen as a technology with vast potential to revolutionize the everyday life of people around the world. Even today online communities are used to provide world’s largest free encyclopedia, free education and funding for businesses. The challenge with online communities is that the concept of ”community” is vague, which leads to inability to build dedicated co-operation. The framework aims to disclose the definition, design and building materials of communities. The method used to build the conceptual framework is systematic analysis. It explains reality by breaking down complex concepts into simple concepts and their relations. Key theories used in the thesis consist of theory of action, types of action, modes of action, collectives of co-operation and trust as encapsulated interests. They are complemented with theory of universal values and several new conceptual tools developed throughout the thesis. In the conclusions it is suggested that systematic analysis is a powerful tool in increasing understanding of dedicated online co-operation and communities, as long as circular analysis can be avoided. Using the listed theories it was discovered that a community is not a place where people interact, but a mental construct built between people based on their goals and relationships. Defining communities allows companies and organizations to recognize the value of online communities, and if their current community efforts have actually built a community, or a less dedicated form of collectives in groups and crowds. When the actual type of collective is recognized, companies and organizations can identify the appropriate next steps for transforming their collectives into communities. This removes disconnect between expectations and results, and enables efficient use of resources. It is also concluded that while communities are formed by people co-operating in we-mode, every act is ultimately taken by an individual. Theory of action together with collectives of co-operation break action into understandable components, and reveal how communities facilitate both individual action and dedicated co-ordinated collective efforts. Theory of trust as encapsulated interests approaches entering and sustaining co-operation as a strategic game between participants of co-operation. This leads to analysis of values as a source of interests, lifecycle of interests and ultimately the lifecycle of communities. Communities are presented as evolving organisms that require a strong conceptual foundation to sustain and grow. Finally, the thesis validates the existing conceptual tools, as they are approached from multiple angles, and using them in analysis easily produces a collection of new helpful conceptual tools. These new tools are used to enable measuring and growing of online communities.
  • Rauhala, Sasu (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradussani tutkin eteläafrikkalaisen anglikaanikirkon piispan ja Nobelin rauhanpalkinnolla palkitun, Desmond Mpilo Tutun ubuntuteologiaa. Tutkimukseni lähtökohtakäsite on anteeksiantaminen. Tutun teologiassa anteeksiantamista edeltävät sekä ubuntuun mahdollistavat sovinto ja totuus. Tarkastelen tutkimuksessani seuraavaa. Kuinka Tutu konteksualisoi ja käyttää anteeksiantamisen arvopremissiä ubuntuteologiassaan sovinnon ja rauhan saavuttamisen tavoittelemiseen oman yhteiskuntansa todellisuudessa, sekä universaalisteologisesti näkyvässä ja näkymättömässä todellisuudessa? Tutkin Tutun ajattelun retorisia pelkistyksiä systemaattisella analyysillä - puheita, kirjoituksia, saarnoja ja keskusteluja, jotka sittemmin ovat tulleet tunnetuiksi kansainvälisesti. Tutun kotimaassa oli useamman vuosikymmenen ajan rotujen erotteluun pyrkivä rotusortopolitiikka eli apartheid, joka lopetettiin 1990-luvulla radikaalin muutoksen myötä. 1990-luvulla Etelä-Afrikan uudistuessa juuri Tutulla oli ratkaiseva tehtävä ja merkitys totuus- ja sovintokomission (TRC) puheenjohtajana. Hän oli sopiva toteuttamaan kotimaansa eheytymistä pitkään maata piinanneen apartheid sortojärjestelmän jälkeen. Tutu liittää teologiansa piiriin huomattavissa määrin ubuntun, traditionaalisen elämänfilosofian joka on ominaista afrikkalaiselle elämäntavalle ja etiikalle. Arvopremissi kiteytyy ubuntussa olemassaolon argumenttiin, joka ilmenee ihmisen riippuvuussuhteessa toisiin ja toisenlaisiin ihmisiin. Ubuntu merkitsee yhteisöllisyyttä, yhteisvastuuta, myötäelämistä ja huolenpitoa toisista. Sinällään tässä näkemyksessä ei ole länsimaiselle teologialle mitään vierasta, koska myös klassinen ja katolinen teologia ymmärtää käsityksen luodusta ihmisestä Jumalan kuvana (imago Dei) vastaavalla tavalla. Apartheid kuitenkin mitätöi suurelta ryhmältä Etelä-Afrikan kansalaisia heidän oikeutensa näkyä Jumalan kuvina. Heidän ihmisarvoansa mitätöitiin ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen evättiin ihonvärin vuoksi. Apartheidin vielä ollessa virallinen yhteiskunnallinen ideologia Etelä-Afrikassa, sen musta väestö oli muistuttanut, etteivät valkoiset olisi vapaita ennen kuin mustat olisivat vapaita. Kun maa oli jakautunut rotuerottua harjoittaneen hallinnon aikana, se ei automaattisesti muutu yhtenäiseksi, vaikka tällainen hallinto lakkaa. Apartheidin uhrit tarvitsivat motiivin anteeksiantamiselle. Anteeksiantamisen oleellisena premissinä toimi tuolloin ubuntuun sisällytetty totuuteen pyrkivä sovinto. Ubuntun ideassa tasapaino oikeudenmukaisuuden, vastuullisuuden, vakauden, rauhan ja sovinnon välillä oli löydettävissä ja tähän ideaan Tutun johtama totuuskomissiokin luotti kuullessaan uhreja ja rikollisia. Jotta totuuden olisi ollut mahdollista tulla julki eteläafrikkalaisessa kontekstissa, oli komission jaettava oikeutta toisin kuin oikeudenkäynnin traditiossa oli totuttu. Korjaavan oikeuden prosessiin tarvittiin Desmond Tutun kehittämää ubuntuteologiaa, josta voisi kehittyä eheyttävä ekumeeninen teesi koko kristilliselle kirkkokunnalle sekä universaali käsite eri uskontojen välisessä uskontodialogissa.
  • Salmi, Annika (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen tehtävänä on selvittää dialogin edellytyksiä hoitajan ja muistisairaan välisessä hoitosuhteessa. Koska dialogisuus ymmärretään usein kahden tasavertaisen osapuolen väliseksi vuorovaikutukseksi, tarkastelen suhdetta, joka voi saada helposti paternalistisia piirteitä. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa Daryl Koehnin käsite dialoginen etiikka, jonka hän määrittelee perinteisen etiikan ja feministietiikan kautta lähdeteoksessani Rethinking Feminist Ethics: Care trust and empathy. Koehnin ajattelun pohjalta oletan, että dialogin osapuolet ovat rationaalisia ja tasavertaisia, jotta hyvä dialogi toteutuisi. Selvitän Koehnin dialogisen etiikan periaatteet ja arvioin niiden sovellettavuutta hoitajan ja muistisairaan välisessä suhteessa toisen lähteeni Hallikaisen yms. toimittaman teoksen Muistisairaan kuntouttava hoito pohjalta. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat ehdot muistisairaan henkilön ja hoitajan välisen dialogin syntymiselle. Tutkimus lähtee liikkeelle rationaalisuuteen ja tasavertaisuuteen liittyvistä olettamuksista. Jos dialogin osapuolet ovat rationaalisia, oletan, että heillä on paremmat edellytykset tasavertaiseen suhteeseen. Lisäksi oletan, että tasavertaisuus tarkoittaa sitä, että osapuolet ovat autonomisia moraaliagentteja. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi, jonka avulla voidaan selvittää käsitteiden syntyä ja niiden keskinäisiä suhteita. Systemaattinen analyysi metodina mahdollistaa vuoropuhelun tutkimusongelman ja tutkimusaineiston välillä. Tutkimus rakentuu kuudesta pääluvusta. Johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen Daryl Koehnin ajatteluun vaikuttanutta perinteisen etiikan ja feministietiikan välistä suhdetta sekä dialogisen etiikan määritelmän syntyyn vaikuttaneiden feministieetikoiden Carol Gilliganin, Diana Meyersin ja Trudy Govierin keskeisiä näkökulmia. Kolmannessa luvussa esittelen Koehnin määrittelemät dialogisen etiikan periaatteet. Neljännessä luvussa selvitän muistisairaiden hyvän hoidon eettisiä periaatteita. Viidennessä luvussa keskityn hoitajan ja muistisairaan väliseen dialogiin. Viimeisessä luvussa ennen johtopäätöksiä käsittelen hyvän dialogin ehdoiksi tutkimusaineistoni pohjalta olettamiani rationaalisuutta ja tasavertaisuutta. Tutkimusaineiston perusteella päädyn asettamaan luottamuksen ja kunnioituksen dialogin syntymisen kannalta olennaisimmiksi tekijöiksi, sillä ne korostuvat hoitajan ja muistisairaan suhteessa. Luottamus mahdollistaa yhteistyön, jonka määrittelen yhdeksi dialogin osatekijäksi. Osapuolten kunnioitus toisiaan kohtaan mahdollistaa yksilön kokemuksen autonomiasta, jolloin myös tasavertaisuus dialogin edellytyksenä toteutuu. Aluksi oletettu rationaalisuus dialogin ehtona ei sen sijaan korostu tutkimusaineistossa.
  • Elomaa, Laura (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkielmassa perehdyn skottiempiristi David Humen käsitykseen passioista, tahdosta sekä tahdonvapaudesta ja moraalisesta vastuusta. Lähteeni on teoksen A Treatise of Human Nature toinen kirja Of the Passions mutta tutkielmassa viitataan myös teoksen muihin kirjoihin sekä Humen muihin teoksiin. Metodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmani aiheesta ei ole julkaistu aikaisemmin suomenkielistä tutkimusta. Tutkimuksen ensimmäinen pääluku on katsaus Humen filosofiaan. Varsinaisia tutkimuskysymyksiä käsittelen luvuissa 2-4. Toisessa luvussa vastaan kysymyksiin siitä, mitä passiot ovat ja mikä on niiden tehtävä. Passiot ovat Humen mukaan sekundaarisia vaikutelmia ja hän jakaa ne epäsuoriin ja suoriin passioihin. Suorat passiot, kuten ilo, suru, halu ja pelko, syntyvät suoraan kivun tai nautinnon kokemuksesta. Epäsuorat passiot, kuten ylpeys, nöyryys, viha ja rakkaus, vaativat syntyäkseen sekä kohteen että aiheuttajan sekä assosiaatiota näiden välillä. Hume luokittelee passioita myös niiden tyyneyden ja rajuuden perusteella. Luokittelu perustuu passioiden häiriönasteeseen sielussa. Kumpikin voi yhtälailla toimia toiminnan motivaattorina. Kolmannessa luvussa kysyn ja vastaan, mitä Hume tarkoittaa tahdolla ja minkälainen kyky se on sekä mikä on passioiden suhde tahtoon. Hume määrittelee tahdon sisäiseksi vaikutelmaksi, jonka tunnemme ja josta olemme tietoisia, kun tieten tahtoen saamme aikaan minkä tahansa uuden liikkeen ruumiissamme tai uuden havainnon mielessämme. Tahto on passioiden kaltainen, mutta niistä erotettava sielun kyky. Tahto on Humen mukaan itsessään toimintaa ja passiot taas toimivat toimintaa aikaansaavina voimina. Humen määritelmä ei anna selkeää kuvaa siitä, mitä hän tarkoittaa tahdolla ja miten se toimii. Neljännessä luvussa kysyn, mistä tahto on vapaa, miten tahto ja passiot liittyvät moraaliseen vastuuseen ja miten Hume määrittelee moraalisen vastuun. Humen mukaan tahto on vapaa silloin, kun sille ei ole ulkoista estettä tai pakotetta. Hume uskoo siihen, että kaikella maailmassa on syynsä ja seurauksensa, jolloin myös kaikki toiminta ja ajattelu on aiheutunut jostain aikaisemmasta. Hume on kompatibilisti eli hän katsoo, että vapaa tahto on yhteen sovitettavissa determinismin kanssa. Klassisessa tulkintatavassa Humen kompatibilismia tarkastellaan Humen vapaudelle antaman määritelmän ja maailmassa ilmenevän välttämättömyyden kautta. Klassisessa tulkintatavassa Humen mukaan ihmistä voi pitää vastuullisena vain sellaisista teoista, jotka ovat johdettavissa häneen ja jotka ovat aiheutettuja. Tulkinnassa keskitytään perustelemaan miten aiheutettu toiminta voi olla vapaata. ja sen mukaan moraalinen vastuu edellyttää determinismiä. Naturalistisessa tulkintatavassa otetaan huomioon Humen passioteoria. Humen mukaan moraalinen vastuu koetaan sisäisinä moraalitunteina, jotka ovat passioita. Toisen toimintaa eli tahdon toteuttamista seuratessa siitä koetaan joko hyväksyntää tai paheksuntaa ja toista pidetään sen perusteella vastuullisena toiminnastaan. Mikäli hyväksynnän tai paheksunnan tuntemuksia ei synny, toisen ei katsota olevan vastuussa teostaan. Merkitystä ei ole sillä, voidaanko toiminta johdonmukaisesti määritellä vapaaksi, vaan sillä, saako se aikaan moraalitunteita.
  • Repo, Anniina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimustehtäväni on tarkastella eutanasian laillistamista koskevia argumentteja. Lähdemateriaalinani ovat mm. aihepiiriä käsittelevät oikeudelliset asiakirjat, Suomen perustuslaki ja EU-lainsäädäntö, Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (ETENE) sekä Terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan julkaisut. Viittaan myös palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa koskeviin säännöksiin. Lisäksi käytän apunani aihepiiriä käsittelevää muuta tutkimuskirjallisuutta. Metodina käytän systemaattista analyysia. Työn kulku on seuraava: Määrittelen ensin, mitä eutanasialla tarkoitetaan. Toiseksi käyn läpi eutanasian historiaa ja käsitystä siitä, miten eutanasiaa on esiintynyt aikojen saatossa, millä tavoin sitä on entisaikaan harjoitettu ja mitä siitä on ajateltu. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään eutanasian laillisuuteen ja laillistamiseen liittyviä kysymyksiä Suomessa ja käsittelen ohessa myös itsemurhaa. Näissä pohdinnoissa esiin nousevat erilaiset lait ja oikeudet, kuten perustuslaki ja ihmisoikeudet. Käsittelen työssäni paljon myös elämänloppuvaiheen hoitoja, kuten saattohoitoa ja palliatiivista hoitoa, koska ne on usein nähty paremmaksi vaihtoehdoksi eutanasialle. Näiden elämän loppuvaiheen hoitojen on nähty olevan hyviä hoitomuotoja, koska niiden avulla voidaan lievittää kuolevan kipuja sekä kärsimystä ja antaa kuolevalle arvokasta elinaikaa. Nämä hoidot on monesti mielletty hyviksi myös omaisten näkökulmasta, koska ne voivat parhaimmassa tapauksessa lähentää kuolevan ja omaisten välejä ja antaa aikaa lähestyvän kuoleman hyväksymiselle. Eutanasian laillistamisesta puhuttaessa esiin nousee vahvasti kysymys eutanasian eettisyydestä. Etiikka on keskeisessä osassa hoidon laillisista edellytyksistä päätettäessä. Eutanasian laillistamista koskevissa keskusteluissa keskiöön nousevat termit etiikka, moraali ja arvot, koska eutanasia ei koske pelkästään potilasta, vaan sillä on myös vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Eutanasiaa käsiteltäessä esiin nousee luonnollisesti myös ihmiselämän rajallisuus eli kuolema. Ihmiset ovat käsittäneet kuoleman eri tavoin riippuen ajasta, paikasta ja kulttuurista. Se, että ihminen kuolee on edellyttänyt muulta yhteisöltä toimenpiteitä. Yhteisöillä on ollut omia rituaalejaan kuolemaa edeltävälle ajalle ja ajalle kuoleman jälkeen. Näitä rituaaleja on siirretty myös seuraavalle sukupolvelle. Merkittävä käänne tapahtui kuitenkin 1900-luvulla, kun kuolema siirtyi sairaaloihin. Tällöin kuoleminen tapahtumana muuttui ja samaten kuolemaan kuuluvat rituaalit ammattimaistuivat.
  • Alarinta, Rita (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkielman aiheena on Glen H. Stassenin (1934–2014) ruumiillistuneen opetuslapsiuden etiikka. Tutkielman metodi on systemaattinen analyysi. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastellaan ruumiillistuneen opetuslapsiuden käsitettä, jonka teologinen perusta on kolmessa ulottuvuudessa. Ensimmäinen on Jumalan kaikkivaltius, jonka perusteella teologialla on yhteiskunnallista merkitystä. Toinen on täyteläinen tulkinta Jeesuksesta, jossa painottuu heikkojen puolelle asettuminen. Jeesuksen eettistä toimintaa kuvaa Dietrich Bonhoefferin (1906–1945) käsite Stellvertretung, oleminen ”toista varten”. Kolmas ulottuvuus on Pyhä Henki, joka johdattaa kohti Jumalan tahtoa. Stassenin mukaan kristillisessä etiikassa ei tule pitää esillä ideaaleja, koska niiden toteuttaminen on ihmiselle mahdotonta. Hänen mukaansa realistisesti maailmaa tarkasteleva kristinusko kykenee vastaamaan myös sekulaarin ajan asettamiin haasteisiin. Tätä käsitystä haastetaan pohtimalla esimerkiksi, onko kristinuskon maailmankuva perinteisesti ylioptimistinen, kuten Stassen väittää. Toisessa analyysiluvussa käsitellään vuorisaarnan etiikkaa. Stassen tulkitsee vuorisaarnaa kolmiosaisina opetuksina, joissa opetuksen kärki on realistinen. Tämän triaditulkinnan mukaan Jeesus ei kiellä esimerkiksi vihaa, kuten vuorisaarnan antiteesitulkinta antaa ymmärtää, mutta käskee sovinnontekoon. Stassenille vuorisaarna on myös yhteiskunnallisesti relevantti. Vuorisaarna käsittelee muun muassa distributiivista oikeudenmukaisuutta ja väkivallattoman vastarinnan oikeutusta. Johtopäätöksenä ruumiillistunutta opetuslapsiutta kuvataan Jeesuksen seuraamiseksi inhimillisenä kristittynä. Stassenin eettiset periaatteet lähtevät liikkeelle yllättävän paljon ihmisestä ja siitä, että inhimilliset ominaisuudet asettavat kristilliselle etiikalle kehykset. Stassen ei myöskään näe eettisiin ideaaleihin liittyvän hyötyjä ihmisen toiminnan ohjaajina. Ihmisläheisyytensä lisäksi hän johtaa eettisiä periaatteita, kuten kristillisen rakkauden määritelmän myötätuntona ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisena, suoraan Jeesus-tulkinnastaan. Tutkielman kolmannessa analyysiluvussa tarkastellaan oikeudenmukaisen rauhanteon paradigmaa, joka liittyy sodan oikeuttamisen sijaan rauhan rakentamiseen kymmenen ohjeen avulla. Stassenin mukaan paradigmassa ylitetään pasifismin ja oikeutetun sodan teorian väliset ristiriidat. Tutkielmassa ilmenee, että yleiseen rauhantahtoon nojaavassa paradigmassa on vahvuuksia ja oivaltavia sovelluksia vuorisaarnan etiikasta, kuten vihollisrakkaudesta, joka ei tarkoita omista oikeuksista luopumista. Mutta oikeudenmukainen rauhanteko ei pysty sovittelemaan erilaisiin eettisiin lähestymistapoihin kuuluvien rauhan määritelmien välistä ristiriitaisuutta. Neljännessä analyysiluvussa käsitellään ruumiillistuneen opetuslapsiuden suhdetta Bonhoefferin teologiaan. Stassenin mukaan Bonhoefferin vuosien 1940–1945 teologia ei sovi tämän varhaisemman teoksen Nachfolge (1937) vuorisaarnatulkintaan. Stassenin mukaan vuorisaarnan triaditulkinta vastaa paremmin Bonhoefferin viimeisten vuosien teologiaa. Tutkielmassa osoitetaan väitteen vahvuudet ja heikkoudet. Pääpiirteissään triadi-tulkinta täsmää Bonhoefferin ajatuksiin vuorisaarnasta, mutta yksityiskohtien tasolla todisteita tästä ei ole. Lisäksi neljännessä analyysiluvussa tutkitaan Bonhoefferin ja Stassenin teologisten painotusten eroja. Toisin kuin Stassenille, Bonhoefferille ”toista varten” olemiseen voi liittyä jopa lain rikkominen silloin, kun se palvelee lain todellista tarkoitusta. Teologit myös lähestyvät sekulaarin ajan kristinuskoa osittain eri näkökulmista: Bonhoefferin mukaan kristityn vastuun toteutumiseksi on lakattava tukeutumasta Jumalan suuruuden illuusioon. Stassenille vastaava illuusio puolestaan on optimistinen maailmankuva. Teologien näkökulmia yhdistää vahvasti ajatus kristinuskon tämänpuoleisuudesta, eli siitä, että kristityn on kannettava vastuuta maailmasta.
  • Jussmäki, Mia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastelen raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa sosiaalieettisenä kysymyksenä, systemaattisen analyysin keinoin. Hoitomuotoa ei ole toistaiseksi Suomessa toteutettu mutta sen mahdollisuus nousee toistuvasti esiin julkisessa keskustelussa ja lakialoitteissa. Monessa Pohjoismaassa raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito on jollain tasolla käytössä. Näistä syistä tarkastelu on myös Suomen kontekstissa relevanttia. Tutkimuksessa kysyn erityisesti, millaisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakassuhteita ja sukupuoliasetelmia hoitomuoto ilmentäisi ja toteuttaisiko se hoitamisen, hoivan ja huolenpidon käsitteitä raskaana olevan kohdalla. Tutkimuksen alussa taustoitan aihetta esittelemällä tehtyjä lakialoitteita, päihteiden yhteyttä sikiövaurioihin sekä raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa Pohjoismaissa. Lakialoitteissa hoitomuotoa perustellaan painavimmin sikiölle aiheutuvalla terveysvaaralla. Toisena taustoittavana lukuna on katsaus suomalaisen päihdepolitiikan ja -huollon muutoksiin sekä päihdekulttuuriin sukupuolen kautta tarkasteltuna. Neljännessä luvussa tarkastelen sosiaali- ja terveydenhuoltoa työntekijän ja asiakkaan välisten suhteiden kautta. Tarkasteluni pohjautuu Kirsi Juhilan kirjaan Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina, Annu Hahon väitöskirjaan Hoitamisen olemus, Heta Häyryn (nyk. Gylling) väitöskirjaan The Limits of Medical Paternalism sekä Jim Ifen kirjaan Human Rights and Social Work. Suhdetarkastelu on relevantti, koska se määrittelee myös sitä tapaa, miten raskaana oleva päihdeongelmainen nähdään yhteiskunnan osana. Viides luku keskittyy sikiön aseman tarkasteluun. Edellisessä luvussa paternalismia käsittelevässä alaluvussa tulee esiin, miten kovan paternalistiset toimet olisivat oikeutettuja muille aiheutetun haitan vuoksi. Aborttia koskevassa keskustelussa sikiön ihmisyyttä on pohdittu perusteellisesti ja referoin tässä luvussa esitettyjä näkökantoja. Raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito näyttäytyy sosiaalityön kontrolli- ja liittämissuhteen ilmentäjänä: yhteiskunnan valtakulttuurista syrjäytynyt raskaana oleva asetetaan kontrollin alle, jotta syntyvä lapsi voitaisiin liittää osaksi valtakulttuuria. Hoitaminen, hoiva ja huolenpitosuhde taas pohjautuvat kaikki samalle luonnollisen hoitamisen pohjalle, joka ylläpitää elämän säilymistä. Sen toiminnan syy on toisen hyvän toteutuminen, mikä pohjautuu ymmärrykselle jaetusta ihmisyydestä. Mikäli raskaana olevan vapautta halutaan rajoittaa sikiön suojelemiseksi, ei voida puhua hoitamisesta, hoivasta tai huolenpidosta raskaana olevan kohdalla, sillä motiivina ei ensisijaisesti toimi hänen hyvänsä toteutuminen. Sikiön aseman tarkastelu ei muuta tilannetta. Konservatiivinen ja liberaali kanta muodostavat kestämättömän tilanteen. Liberaali sosiaalisen persoonan näkökulma antaa välineet sikiön ihmisyyden tapauskohtaiseen määrittelyyn, mikä muodostaisi vakavan eettisen ongelman tahdonvastai-sen hoidon kysymyksessä. Maltillinen kanta rakentuu naisen ja sikiön sekä perheen kokonaisuuden pohjalle eikä siten erottele sikiötä erilliseksi yksilöksi, vaan osaksi kokonaisuutta. Sosiaalityö on määritellyt itseään kumppanuussuhteen kaltaisena, jossa jokainen ihminen asettuu monenlaisiin valtakulttuurin ja marginaalisuuden paikkoihin. Tavoitteena on asiantuntijatiedon ja asiakkaalla olevan toisen tiedon yhdistäminen asiakkaan kokonaistilanteen parhaaksi.
  • Ylimaa, Markus (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen Keskustan, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen tulkintoja hyvinvointivaltiosta. Tutkimuskohteena on puolueiden periaateohjelmat. Tavoitteena on määrittää, millaisen hyvinvointivaltion puolueet ohjelmissaan muotoilevat ja millainen ajatteluperinne näkyy muotoilujen taustalla. Tutkimuksen metodina on käsiteanalyysi. Analyysin keskeinen johtopäätös on, että hyvinvointivaltiosta on mahdotonta tehdä kaikissa yhteyksissä pätevää muotoilua. Käsitys hyvinvoinnista ja sen edistämisestä vaihtelee eri kulttuureissa ja aikakausina, ja se on jatkuvan väittelyn aiheena. Puolueiden ohjelmia voidaan kuitenkin tarkastella hyvinvointivaltion käsitteestä tehdyn rajatumman muotoilun pohjalta. Muotoilussa hyvinvointivaltio esitetään hyvinvointirelaationa, jossa valtio on toimija, joka tekee tiettyjä politiikkatoimia edistääkseen kansalaistensa hyvinvointia. Muotoilun perusteella voidaan tutkia sitä, miten puolueet määrittävät hyvinvoinnin, millaisia politiikkatoimia hyvinvoinnin toteuttaminen edellyttää ja mikä on julkisen sektorin vastuu politiikkatoimien toteuttamisessa. Tarkastelun tueksi esitetään kolme suomalaisen hyvinvointivaltion kehitykseen vaikuttanutta taustakertomusta: työväenluokkainen kertomus, luterilaisen lähimmäisenrakkauden kertomus sekä markkinaliberalismin kertomus. Kertomukset auttavat hahmottamaan, miten erilaiset yhteiskunnalliset ideologiat näkyvät puolueiden linjauksissa. Analyysin pohjalta voidaan sanoa, että kolme suurta poliittista puoluetta ovat sitoutuneita hyvinvointivaltiopolitiikkaan. Jokainen puolue pitää tärkeänä, että julkinen sektori edistää kansalaisten hyvinvointia. Näkemykset hyvinvoinnista ja sen edistämisen vaatimista politiikkatoimista kuitenkin eroavat toisistaan. Kokoomus korostaa eniten yksilönvapauden ja markkinoiden merkitystä. Keskusta puhuu egoismin ja hyvän tekemisen yhdistävästä vastavuoroisesta yhteisöllisyydestä. Sosiaalidemokraattien ajattelussa korostuu yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden tarkastelu. Analyysin keskeinen johtopäätös on, että puolueet eivät ota kantaa moniin hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta olennaisiin kysymyksiin. Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi, kuinka suuret yhteiskunnalliset erot ovat hyväksyttäviä, pitääkö talouden suhdanteita tasata talouspolitiikan keinoin ja millaisia sopeutustoimia hyvinvointivaltion pelastamiseksi voidaan hyväksyä.
  • Luoto, Heikki (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisyyden suhdetta hyvään tahtoon. Suomen lainsäädännössä Veikkaukselle, Raha-automaattiyhdistykselle ja FinTotolle on määrätty yksinoikeus rahapelien toimeenpanoon. Suomalaisen rahapelaamisen tuotoilla rahoitetaan monia yleishyödyllisiä järjestöjä ja toimintoja. Tämä on antanut suomalaisille rahapeliyhtiöille maineen hyväntahtoisina auttajina. Kuitenkaan rahapelaamisen itsensä maine ei ole ollut ajan saatossa täysin puhdas, vaan pelaamista on pidetty jopa syntinä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on vastata tutkimuskysymykseen, miten hyvä tahto ilmenee suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisessä luonteessa ja rahapeliyhtiöiden yhteiskuntavastuussa. Tutkimuksessa tarkoitan hyvä tahto -termillä hyveellistä toimintaa, jonka päämääränä on edistää toisen hyvinvointia. Määrittelen hyvän tahdon tässä tutkimuksessa kahden käsitteen avulla, joista ensimmäinen on altruismi ja toinen on vastuullisuus. Näiden lisäksi tarkastelen rahapelaamista eri uskontojen näkökulmasta, saadakseni selville, miksi rahapelaamista on pidetty syntisenä toimintana. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysiä. Tutkimuksessani käyn läpi rahapelaamiseen ja altruismiin liittyvää tutkimusta ja analysoin, missä kohden näillä käsitteillä on yhteisiä piirteitä. Tutkimukseni taustakirjallisuus liittyy kolmeen käsitteeseen, rahapelaamiseen, vastuullisuuteen ja altruismiin. Näiden käsitteiden lisäksi olen käyttänyt apuna kirjallisuutta, joka kertoo rahapelaamisen ja uskonnon suhteesta eri aikoina. Ensimmäinen pääluku käsittelee rahapelaamisen ja uskonnon välistä suhdetta, ja selvitän siinä, mitä perusteita on ollut pitää rahapelaamista syntisenä ja holhoamista vaativana toimintana. Toisessa pääluvussa siirryn käsittelemään moraaliväitettä, jonka mukaan rahapelaaminen on hyväntekeväisyyttä. Tarkastelen suomalaisen rahapelijärjestelmän tapaa kerätä varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja altruismin käsitteen avulla pyrin etsimään tästä tavasta hyväntahtoisuutta. Kolmannessa pääluvussa analysoin rahapelaamista vastuu-käsitteen avulla. Selvitän, miten rahapeliyhtiöiden yhteiskuntavastuu ja vastuullisuusohjelmat ilmentävät hyväntahtoisuutta. Rahapelaamista ei enää nykyään pidetä ainoastaan syntisenä toimintana, kuten kristinusko aiemmin rahapelaamisen tuomitsi. Suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisyys edistää yhteistä hyvää, mutta aiheuttaa samalla pahoinvointia niille, jotka toimivat suurina rahoittajina suhteessa omiin resursseihinsa. Vastuullisuuden korostaminen rahapeliyhtiöissä on keskittynyt korostamaan yksilön vastuuta omista valinnoistaan ja rahapeliyhtiön vastuuksi on tullut rakentaa turvallisempi rahapeliympäristö. Vastuullisuuden ongelmallisuus tulee kuitenkin esille, kun sitä peilaa Levinasin määritelmään aidosta vastuusta Toiseudesta. Rahapeliyhtiöiden vastuu kuluttajasta jää helposti ulkokohtaiseksi, jolloin Levinasin aito vastuu ei toteudu.
  • Schmidt, Annika (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkimuksen tehtävä on selvittää ihmisarvon käsitteen merkityksiä ja käsitteen käyttöön liittyviä haasteita muun muassa bioeettisissä keskusteluissa. Tutkimus esittelee mitä merkityksiä ihmisarvon käsite on saanut ja miten käsitteen merkitys on muuttunut ajan myötä. Analyysin kohteena ovat yleismaailmalliset ja alueelliset julistukset, jotka ovat muokanneet vahvasti modernin ihmisarvon käsitettä. Soveltavan luvun tarkoitus on lähestyä munasolujen ennakoivaa pakastamista ilmiönä ja soveltaa aiemmin työstetyn ihmisarvon käsitettä keskusteluun. Sen lisäksi tutkimuksen tarkoitus on toimia suomenkielisenä johdantona ihmisarvotutkimuksen laajaan kenttään ja esittää englanninkielisen ja saksankielisen ihmisarvotutkimuksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimusmetodina on systemaattinen käsiteanalyysi, jonka tarkoituksena on kuvata, mitä käsitteellä ihmisarvo todellisuudessa tarkoitetaan. Käsiteanalyysi lähestyy ihmisarvon käsitteen ominaispiirteitä ja haasteita kriittisesti. Apuna toimii Anu Puusan artikkeli ”Käsiteanalyysin tutkimusmenetelmät”. Tutkimusaineiston valintaa ohjaa kirjallisuudentutkimuksesta lainattu dialogisuusteoria sekä intertekstuaalisuus, eli tekstien väliset kytkennät. Tutkimuksen kolmannessa luvussa esitän ihmisarvon käsitteen historiaa ja käsitteen muutoksen statukseen liittyvästä arvosta kaikille yhtäläisesti kuuluvaksi arvoksi. Sen lisäksi luku kolme esittelee millaisia merkityksiä ihmisarvolle on löydettävissä eri uskonnoissa ja millainen rooli ihmisarvon käsiteellä on kulttuurienvälisessä dialogissa. Tutkimuksen neljännessä luvussa analysoin, miten ihmisarvon käsite on käytetty yleismaailmallisissa ja alueellisissa julistuksissa ja miten julistuksien käyttämä ihmisarvon käsite on vaikuttanut myöhempien julistuksien ja perustuslakien ihmisarvon käsitteen käyttöön ja merkityksiin. Hyödynnän aiemmassa tutkimuksessa työstettyä ihmisarvon käsitteen kahtiajakoa ja tuon muita ihmisarvon käsitteeseen liittyviä merkityksiä esille. Tutkimuksen viides luku on tutkimuksen soveltava luku ja esittelee munasolujen ennakoivaa pakastamista ja ihmisarvon käsitteen merkityksiä munasolujen ennakoivaa pakastamista säätelevissä laissa. Viides luku esittelee menetelmään liittyvää keskustelua ja ihmisarvon käsitteen käyttöä keskustelussa.
  • Talvitie, Pia (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa analysoin ihmisen ja eläimen kimeereistä käytyä eettistä keskustelua systemaattisella analyysillä. Kimeerillä tarkoitetaan geneettisesti erilaisten eliöiden muodostamaa yksilöä. Eettistä keskustelua on käyty ihmisen ja eläimen geeneistä tehtyjen kimeerisolujen käyttämisestä terapeuttisiin tutkimuksiin, mutta myös tarunomaisesta ihmis-eläinolennosta, joka voidaan ehkä tulevaisuudessa luoda geeniteknologisesti. Tämän tutkimuksen tehtävänä on analysoida keskustelussa esitetyistä argumenteista moraalifilosofisia taustatekijöitä. Lähteinä käytän Human Fertilization Embryology Authority:n tutkimuksessa julkaistuja ja BBC:n journalistitoimituksen julkaisemia argumentteja. Kimeereitä käsittelevän tutkimuskirjallisuuden läpikäynti luvussa 2 paljastaa kimeereistä käytettyjen käsitteiden ja tutkimustulosten esittämisen monitahoisuuden. Lainsäädännön tarkastelu osoittaa, että niissä maissa, missä normistoa on säädetty, ihmisen ja eläimen perintötekijöistä koostuvia kimeerisiä soluja ihmisen aikaansaamiseksi saa kasvattaa enintään kaksi viikkoa. Jaottelen kimeereistä lausuttuja argumentteja puolustaviin ja vastustaviin luvuissa 3 ja 4. Tunnistan puolustavista argumenteista teemoja, joita ovat tutkimuksen vapaus, elämän kunnioittaminen ja vetoaminen uskontoon tai eettisyyteen. Kimeerejä vastustavien argumenttien teemoiksi tunnistan geeniteknologian vastustamisen arvostamalla perinteitä ja eri eläinlajeja luonnossa sekä pelon oikeuksien loukkaamisesta ja pahan aiheuttamisesta. Argumenttien taustalla vaikuttavan moraaliteorian nimeäminen riippuu näkökulmasta. Puolustavien argumenttien taustalta paljastuu erityisesti naturalistiseen, utilitaristiseen ja vastustavien kantilaiseen moraalifilosofiaan perustuvia näkemyksiä. Argumentoijia yhdistää intressi oikeudenmukaiseen elämän kukoistukseen ja hyveellisyyteen erityisesti yksittäisinä toimijoina. Argumenteista paljastuu, että vastakkaisen osapuolen näkemystä huomioidaan siten, että ehdotetaan pragmaattista ratkaisua. Tutkijoiden käymä keskustelu kimeereistä keskittyy selventämään persoonan, identiteetin ja ihmisarvon käsitteitä niiden soveltamiseksi alkioon, kuvitteelliseen kimeeriolentoon ja niiden moraaliseen asemaan. Alkiosolujen elämällä voi olla useita päämääriä, kuten auttaminen terapeuttisesti tai lisääntyminen. Kaikilla eliöillä on oikeus hyvään elämään tulla kohdelluksi eettisesti arvokkaasti. Johtopäätöksinä luvussa 5 esitän, että tämän tutkimuksen perusteella keskustelijoita yhdistää intressi säilyttää ihmisen geeniperimä ehyenä ja haluttomuus luoda eläimen ja ihmisen mytologisen minotaurin kaltaista kimeeriolentoa, koska siihen ei olla valmiita eettisesti eikä teknologisesti. Keskustelijoita erottaa suhtautuminen geeniteknologiaan. Kummankin osapuolen argumenteissa kannatetaan hyvinvoinnin lisäämistä ja riskienhallintaa. Työ osoittaa, että puolustavien ja vastustavien argumenttien taustalta voidaan löytää yhteisiä taustatekijöitä, kuten uskomuksia, asenne hyvään ja oikeaan, intressi lisätä hyvinvointia ja arvo elämän kunnioittamisesta.
  • Ojansuu, Saila (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, kuinka Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyössä. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisrippikoulu 1. ja 2. sekä Työllä osallisuutta -hankkeen loppuraporttia Martha Nussbaumin inhimillisen toimintavalmiusteoriasta käsin. Tutkimuskysymyksiä on kolme: kuinka Martha Nussbaumin toimintavalmiusteorian näkökulmasta voimme tarkastella kehitysvammaisuutta, onko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisrippikoulut 1.ja 2. tarkasteltavissa Nussbaumin teorian näkökulmasta, kuinka toimintavalmiusteoria on havaittavissa vuoden 2008 Kirkon Työllä osallisuutta-raportista. Ensimmäisessä luvussa selvitän, mitä on kehitysvammaisuus, toisessa luvussa analysoin mitä Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria sisältää ja kuinka Nussbaum näkee kehitysvammaisuuden teoriansa valossa. Kolmannessa luvussa käsittelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisrippikoulu 1. ja 2. Käyn läpi erityisrippikoulun historiaa, Kirkon vammaispoliittista ohjelmaa. Referoin Yhteisvastuukeräyksen hankkeesta kertovaa Työllä osallisuutta? -yhteisvastuu 2008 hankkeen raporttia ja mitä se kertoo kehitysvammaisten työllistämisen tukemisesta. Neljännessä luvussa käsittelen erityisrippikoulu 1. ja 2. käsittelevän kirjallisuutta toimintavalmiusteorian näkökulmasta ja selvitän, löytyykö kirkon kehitysvammaistyö toiminnan ja Nussbaumin teoriassa yhtäläisyyksiä. Tarkastelen myös Yhteisvastuu 2008 hankkeen raporttia Martha Nussbaumin toimintavalmiusteorian näkökulmasta. Tekemäni tutkimuksen lopputulos on, että Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria tarjoaa hyvän pohjan kehitysvammaisten ihmisarvoisen elämän toteuttamiseen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyön toiminnassa on yhteneväisiä toimintamalleja Martha Nussbaumin teorian kanssa. Erityisrippikoulut 1. ja 2. toimivat rippikoululaisen tarpeista käsin ja näin ollen pyrkivät tarjoamaan seurakuntien tarjonnasta käsin mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään. Kehitysvammainen ihminen nähdään persoonana, jolla on omat tarpeensa ja näihin tarpeisiin pyritään vastaamaan myös erityisrippikoulussa. Työllä osallisuutta hanke käsitteli kehitysvammaisten työllistymistä samasta näkökulmasta kuin toimintavalmiusteoria: jokaisella on oikeus tehdä työtä ja ansaita sillä toimeentulonsa.
  • Väyrynen, Johanna (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen tehtävänä on luoda itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Tutkimustehtävän asettamisen taustalla on ha-vainnot siitä, että uhri tyypillisesti käsitetään pelkäksi vallankäytön kohteeksi, ja että uhrius on voimattomuuden ja avuttomuuden kokemista. Tutkimuksen tavoitteina on näyttää, kuinka uhri voidaan käsittää pelkän kohteen sijasta toimijaksi, ja tuoda voimaannuttavia näkökulmia itsensä uhriksi kokevien ihmisten elämään. Tutkimuksen metodi on käsiteanalyysi. Käsiteanalyysin avulla voidaan tehdä näkyviksi käsit-teiden merkityksiä ja käsitteiden välisiä suhteita. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi käsitteen uhri merkitys ja suhteet käsitteisiin toimijuus ja toiminta. Uhrin toimijuu-den ja toiminnan näkyväksi tekeminen on edellytys sille, että itsensä uhriksi kokeva ihminen voi nähdä ja löytää oman toimijuutensa. Tutkimuksen johdantoa seuraavassa luvussa määritellään käsite uhri ja luodaan katsaus uh-riudesta käytyyn tieteelliseen keskusteluun. Tutkimuksen kohteeksi rajataan käsite uhri siinä merkityksessä, että uhri on ihminen, joka on vahingoittunut tai vaarassa vahingoittua. Tutkimuksen kolmannessa luvussa luodaan käsitteelliset edellytykset sille, että uhrin toimi-juutta ja toimintaa voidaan analysoida. Kolmas luku perustuu Jaana Hallamaan vielä julkai-semattomaan teokseen Yhteistoiminnan etiikka, joka on tutkimuksen tärkein apuneuvo. Yh-teistoiminnan etiikassa Hallamaa tarjoaa kattavan käsitevälinepaketin kaikenlaisen inhimilli-sen toiminnan analysoimiseen. Lisäksi Hallamaan oivallus siitä, että vallankäyttö perustuu siihen, että kohdekin on toimija, tekee myös uhrin toimijuuden ja toiminnan analysoimisesta mielekästä. Tutkimuksen neljännessä luvussa analysoidaan, millaista on uhrin toimijuus ja toiminta. Ana-lysoinnin lähtökohdaksi otetaan se, että uhri toimii suhteessa uhkaan. Uhrin toimintavaihtoeh-dot puolestaan riippuvat siitä, millainen uhka on. Uhat jaetaan yhdeksään luokkaan uhan to-teutumisen vaiheen (ei vielä, juuri nyt, ei enää toteutuvat uhat), uhan aiheuttajan (tapahtuma, toinen agentti) ja uhan luonteen (sanktio-, resurssiuhat) perusteella. Uhkien luokittelun jälkeen määritellään, millaisia toimintavaihtoehtoja uhrilla on kussakin uhan luokassa. Tutkimuksen viidennessä luvussa vastataan tutkimustehtävään eli luodaan itsensä uhriksi kokevalle ihmiselle keinoja, joiden avulla hän voi löytää käsityksen itsestänsä toimijana. Kei-not ovat näkökulmia ja kysymyksiä, joiden avulla uhri voi 1. nähdä uhriutensa rajautuvan vain tilanteeseen, joka vahingoitti häntä, 2. nähdä oman toimintansa merkityksen ja mielekkyyden ja hyväksyä toimijuutensa ja 3. tarkastella toimintaansa nykyhetkessä ja kysyä, miksi itsensä uhriksi käsittämisestä on niin vaikea luopua.
  • Muuri, Teemu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tehtävä on selvittää, mikä rooli sukupuolella on Antti Nylénin esseetuotannossa. Tämä tarkoittaa sen selvittämistä, miten sukupuoli Nylénin esseissä määritellään ja minkälaisia merkityksiä siihen liitetään. Tarkastelen myös Nylénin tuotannossa esiintyviä kuvauksia feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta sekä sitä, miten Nylénin ajattelussa esiintyvä feminismi muuttuu tuotannon varrella. Lähdeaineistona ovat Nylénin vuosina 2007-2019 julkaistut esseekokoelmat sekä asiaproosateokset. Nylénin esseet käsittelevät moninaisia aiheita populaarikulttuurista uskontoon. Hänen kirjoituksissaan tulee usein esiin identifioituminen vegaaniksi ja kristityksi. Nylén pohtii toistuvasti myös ilmastokatastrofia ja suhtautuu kriittisesti modernin ajan mukanaan tuomiin ekologisiin ongelmiin. Nämä mainitut arvokysymykset ja ideologiset positiot näyttäytyvät Nylénin teksteissä kärjekkäinä moraalisina kannanottoina, joihin myös sukupuolen ja seksuaalisuuden kysymykset liittyvät. Nylénin varhaisemman tuotannon kuvaa sukupuolesta värittää essentialistinen biologismi, mikä liittyy erityisesti hänen mieheyden kritiikkiinsä. Nylén samaistaa biologisten miesten seksuaalivietin tuhoviettiin, joka saa heidät tuhoamaan ja alistamaan muita. Naiset puolestaan näyttäytyvät alkupään tuotannossa mystifioituna ja idealisoituina olentoina. Nylénin essentialismin taustalla vaikuttaa olevan erityisesti mieskritiikki eikä niinkään näkemys ihmisluonnosta. Siksi Nylénin essentialismia voi kutsua retoriseksi tai strategiseksi. Toisesta esseekokoelmastaan eteenpäin Nylén hylkää essentialistisen ajattelutavan ja ryhtyy kritisoimaan kaikkia anatomiselle sukupuolierolle annettuja merkityksiä. Nylénin tuotannossa toistuu ajatus sukupuoliroolien keinotekoisuudesta ja haitallisuudesta. Essentialismista luopumisen jälkeen Nylén kritisoi biologisten miesten sijaan patriarkaalista järjestystä, jota pitää syypäänä moninaiseen rakenteelliseen sortoon. Nylén myös herättelee ajatusta ihmisen mahdollisuudesta torjua oma primitiivisyytensä ihmisyyden nimissä. Nylén kirjoittaa sivistyksen auttavan ihmistä tässä omien alkukantaisten viettien vastustamisessa. Nylén tunnustautuu esseetuotannossaan feministiksi. Hänen feministinen ajattelunsa kehittyy alkutuotannon jyrkästä mieskritiikistä erilaisten sortorakenteiden tiedostamista painottavaksi intersektionaaliseksi feminismiksi.
  • Wahlman-Calderara, Tuula (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten lääkärin kliinistä autonomiaa eli potilaan tutkimusta, diagnoosia ja hoitoa koskevaa itsenäisyyttä ja riippumattomuutta suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kuvataan, määritellään ja perustellaan. Aiemman tutkimuksen perusteella lääkärin kliinisen autonomian käsite on selkiytymätön jopa osalle lääkärikuntaa. Lähteenä tutkimuksessa on Lääkärin etiikka -kirjan 7. painos vuodelta 2013. Kirjan katsotaan edustavan suomalaisten lääkärien ja hammaslääkärien ammattietiikkaa. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia. Tutkielman taustaluku kuvaa lääkärin etiikan historiaa ja kehittymistä, ja perehdyttää sen keskeisiin periaatteisiin. Lääkärin etiikan perusteiden tuntemus on tarpeen, sillä lääkärin kliininen autonomia on sidoksissa lääkärin etiikkaan. Osoittautuu, että lääkärin etiikka on joutunut muuttumaan lääketieteen ja teknologian nopean kehittymisen ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistumisen myötä. Tutkimuksen kolmannessa luvussa selvennetään aiheen kannalta keskeisiä moraalisen toimijuuden, lääkäriprofession eli lääkärien ammattikunnan ja ammattietiikan käsitteitä. Käy ilmi, että lääkärin kliininen autonomia on lääkärin moraalisen toimijuuden ja lääkärin tehtävän toteuttamisen ehto. Neljäs luku on tutkimuksen keskeisin sisältöluku. Luvun alussa muotoillaan lääkärin kliinisen autonomian määritelmä lääkäriprofession, professiososiologian ja lainsäätäjän määritelmiä apuna käyttäen. Pääosa luvusta keskittyy lääkärin kliinisen autonomian tarkasteluun analysoimalla sen suhdetta potilaaseen, lääkärin toimintaympäristöön ja lääkäriprofessioon Lääkärin etiikka -kirjan valossa. Seitsemän tapausesimerkin avulla havainnollistetaan lääkärin kliinisen autonomian merkitystä lääkärin työssä ammattietiikassa annettuja ohjeita ja neuvoja esimerkkeihin soveltaen. Tutkimuksen kuluessa käy ilmi, että lääkärin kliinisen autonomian suhteessa potilaaseen korostuu suomalaisessa lääkärien ammattietiikassa kliinisen autonomian rooli potilas-lääkärisuhteen luottamuksellisuuden takaajana. Muutoin ammattietiikka ei ole kiinnostunut lääkärin kliinisen autonomian suhteesta potilaaseen eikä sen tarkastelemisesta lääkärin moraalisen toimijuuden ehtona. Tilanteen todetaan muuttuvan, kun huomio siirtyy lääkärin kliinisen autonomian suhteeseen lääkärin toimintaympäristöön. Havaitaan, että ammattietiikka katsoo useiden asioiden voivan vaarantaa lääkärin kliinisen autonomian tai pyrkiä rajoittamaan sitä. Tutkimuksessa päädytään johtopäätökseen, että Lääkärin etiikka -kirja ei riittävästi selkiytä, miten lääkärin kliininen autonomia suhtautuu esimerkiksi resurssien rajallisuuteen tai hoitotapahtuman ulkopuolelta määrättyihin reunaehtoihin, joiden esitetään voivan rajoittaa lääkärin kliinista autonomiaa. Lääkärin kliinisen autonomian määritelmää ehdotetaan laajennettavaksi ja selkiytettäväksi tältä osin. Lääkärin kliinisen autonomian ja profession suhteen tarkastelu johtaa lopulta johtopäätökseen, että luottamus on lääkäriprofessiolle keskeinen arvo. Luottamuksesta puhuttaessa voidaan erottaa potilas, joka luottaa kliinisen autonomiansa varassa toimivaan lääkäriin, ja yhteiskunta, joka luottaa professioon, jolle se on antanut tehtäväksi tuottaa laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Koska yhteiskunta luottaa professioon, se turvaa lainsäädännön kautta yksittäisen lääkärin kliinisen autonomian. Ammattietiikka korostaa lääkärin vastuuta ja velvoitteita, mikä sitouttaa profession jäseniä ammattikunnan käytänteisiin ja etiikkaan. Sitoutumalla profession velvoitteisiin ja etiikkaan yksittäiset lääkärit toteuttavat käytännössä yhteiskunnan haluamat laadukkaat ja eettiset terveydenhuollon palvelut. Yksittäisen lääkärin kliininen autonomia on näin välttämätön osa kokonaisuutta, jonka kautta lääkäriprofessio toteuttaa yhteiskunnan sille antamaa tehtävää.
  • Väisänen, Katariina (Helsingfors universitet, 2014)
    Köyhyyden ajatellaan olevan puutetta ja kurjuutta, joka on pyrittävä hävittämään. Sille, minkä puutteesta köyhyydessä tarkalleen ottaen on kyse, on kehitetty tutkimuksessa ja poliittisissa yhteyksissä erilaisia määritelmiä. Köyhyyden käsitteen monimerkityksisyys osoittautuu kuitenkin ongelmalliseksi erityisesti silloin, kun köyhyyden vähentämiseksi ja hävittämiseksi valittavista keinoista yritetään päästä yhteisymmärrykseen. Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten köyhyyden käsitettä voidaan jäsentää ja kehittää analysoimalla köyhyyttä vallan puutteena. Tutkimustehtävä perustuu oletukselle, että köyhyydessä on kyse inhimillisen toiminnan edellytyksiä koskevasta niukkuudesta, jonka erilaisia ilmenemismuotoja köyhyyden käsitteen eri määritelmät painottavat ja jota voidaan ymmärtää vallan käsitteen avulla. Tutkimuksen metodi on filosofinen käsiteanalyysi. Johdantoa seuraavassa luvussa selvitetään, minkälaisia köyhyyden yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen muotoilemat keskeiset käsitykset köyhyydestä ovat ja mitä metodologisia kysymyksiä köyhyyden tutkimukseen liittyy. Siinä esitellään myös kyvykkyyslähestymistapa (capability approach), jonka mukaan köyhyyden ilmenemistä arvioitaessa on resurssien saatavuuden sijaan tarkasteltava sitä, minkälaiset mahdollisuudet ihmisillä on tavoitella hyvinvointiaan edistäviä asioita vallitsevissa olosuhteissa. Kolmannessa luvussa konstruoidaan vallan käsiteanalyysi, joka perustuu Peter Morrissin teokseen Power. A Philosophical Analysis ja Jaana Hallamaan filosofista teon teoriaa sekä vallan, vaikuttamisen ja yhteistoiminnan etiikkaa käsittelevään, käsikirjoitusvaiheessa olevaan teokseen Yhteistoiminnan etiikka. Toiminnan edellytyksiä analysoitaessa hyödynnetään myös kyvykkyyslähestymistavan kehittäneen Amartya Senin käsitystä kyvykkyyksistä ja vapaudesta. Neljännessä luvussa muotoiltuja käsitevälineitä sovelletaan köyhyyden analysoimiseen. Toiminnan edellytyksiä koskevan niukkuuden ilmenemistapoja havainnollistetaan esimerkkiaineiston avulla, joka koostuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -julkaisun omaelämäkerrallisista kirjoituksista. Lopuksi analysoidaan, mitä toiminnan edellytysten vahvistuminen merkitsee köyhyyden kontekstissa ja miten sitä voidaan edistää. Viidennessä luvussa kootaan yhteen tutkimuksen tulokset. Vallan käsiteanalyysin perusteella valtaa on mielekästä tutkia laajassa merkityksessään toimijan kykynä saada aikaan haluamiaan asioita ja asiantiloja. Tällöin vallan käyttämisellä on käsitteellinen yhteys toiminnan onnistumiseen. Vallan käyttäminen edellyttää vapautta, muita henkisiä ja materiaalisia resursseja, suotuisia olosuhteita ja vallan käyttämisen mahdollistavaa asemaa, jonka muodostumiseen vaikuttaa sosiaalinen konteksti. Köyhyys asettaa ihmisen asemaan, jossa vallan ala on liian rajattu. Köyhä voi tehdä valintoja ja saavuttaa asettamiaan päämääriä, mutta vain köyhyyden rajaamassa toimintatilassa. Toiminnan edellytykset riittävät selviytymiseen, mutta niiden niukkuus estää laaja-alaista hyvinvointia edistävien päämäärien saavuttamisen. Auttamistoiminnan, jolla pyritään edistämään köyhän voimaantumista eli vallan alaa laajentavaa toiminnan edellytysten vahvistumista, on perustuttava köyhän toimijuuden kunnioittamiseen voidakseen onnistua.
  • Siikaniva, Anu (Helsingfors universitet, 2004)
    Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella niitä keinoja, joita Yhteisvastuukeräys on käyttänyt keräysesitteissään houkutellakseen ihmisiä osallistumaan keräykseen. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan käytettyjen keinojen yhteensopivuutta luterilaisen sosiaalietiikan kanssa. Tutkielman näkökulma on eettinen. Tutkittava aineisto on koottu Kirkkopalveluiden arkistosta ja se sisältää Yhteisvastuukeräyksestä vuosittain julkaistut keräysesitteet vuosilta 1959, 1960, 1974 sekä vuodesta 1979 vuoteen 2003. Luterilaisen sosiaalietiikan osalta tutkimuksessa tukeudutaan erityisesti suomalaiseen tutkimustraditioon, jota edustavat Antti Raunio, Tuomo Mannermaa sekä Jaana Hallamaa. Tutkimus on toteutettu referoimalla ja analysoimalla aineistoa sekä erilaisia tekstikokonaisuuksia ja pyrkimällä muodostamaan niiden pohjalta tutkimustehtävän kannalta mielekkäitä temaattisia kokonaisuuksia. Tutkielma sisältää neljä päälukua, joista ensimmäisessä käsitellään Yhteisvastuukeräyksen historiaa. Katsauksen tarkoituksena on esitellä keräyksen taitekohtia, jotka ovat vaikuttaneet sen toimintaan sekä keräysorganisaation diakonisen itseymmärryksen muodostumiseen. Seuraavat kolme päälukua käsittelevät aineiston pohjalta muodostettuja temaattisia kokonaisuuksia. Ensimmäinen kokonaisuus esittelee palkitsemisen yhtenä lahjoittamiseen rohkaisevana motivaatiotekijänä. Tutkimuksessa esitetään, että palkitseminen on osoitus pyrkimyksestä hyödyntää ihmisen luontaista itsekkyyttä. Käyttämällä hyväksi tätä ominaisuutta Yhteivastuukeräys jättää huomioimatta sen, että luterilaisesta näkökulmasta katsottuna sisäinen motivaatio on teon arvioinnin kannalta olennainen tekijä ja moraalin tehtävänä on pyrkiä paljastamaan väärät ja itsekkäät motiivit. Toisaalta palkitseminen näyttää olevan myös vastoin Antti Raunion esittämää tulkintaa kristillisen avustutyön perusteista. Kristillisen avustustyön tulisi pohjautua lahjan-ajatukseen eikä sillä tulisi pyrkiä tavoittelemaan ulkopuolisia päämääriä tai palkintoja. Toinen temaattinen kokonaisuus käsittelee lähimmäisyyttä ja lähimmäisen tarpeisiin vastaamista motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Yhteisvastsuukeräyksen esitteissä lähimmäinen on kuvattu kahdella tavalla: avun tarvitsijana ja avun vastaanottajana. Esitystavoilla on pyritty vakuuttamaan lahjoittaja siitä, että apu on tarpeen ja että avun vastaanottaja kykenee hyödyntämään saamansa tuen. Lähimmäinen avun tarvitsijana ja lähimmäisen tarve näyttävät olevan laupiaaseen samarialaiseen liitetyn vertauksen ja Kultaisen säännön mukaan myös luterilaisen tarkestelutavan keskiössä. Toisaalta nykyinen hyvinvointiyhteikunnan malli, jota myös luterilainen sosiaalietiikka korostaa, edellyttää ihmisiltä taloudellista itsenäisyyttä sekä halua toimia tuottavalla tavalla yhteisön hyväksi. Nämä näkökulmat yhdessä näyttävät tukevan Yhteisvastuukeräyksen käyttämää esitystapaa. Kolmas temaattinen kokonaisuus esittelee auttamisen päämääriin ja tavoitteisiin viittavat tavat motivoida lahjoittajaa. Löydetyt keinot jakaantuvat kahteen ryhmään sen mukaan onko niissä pyritty viittaamaan auttamisella konkreettisesti saavutettuihin tuloksiin vai arvoihin. Molemmat lähestymistavat kutsuvat lahjoittajaa vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta ja köyhyyttä. Lutherin käsitys omaisuudesta, sen käytöstä sekä oppi pelatuksesta, joka on ihmisen omista teoista riippumaton, vaikuttivat yhdessä siihen, että luterilaiseen sosiaalieettiseen ajatteluun voitiin luontevasti yhdistää ajatus köyhyydestä yhteiskunnallisena epäkohtana. Toisaalta valtiolle siirtynyt päävastuu huolehtia köyhistä ja huonompiosaisista, on vaikuttanut kirkon mahdollisuuksiin toimia aktiivisena auttajana. Konkreettisen auttamistyön sijaan kirkon köyhyyden vastainen työ painottuu yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttamiseen. Yhteisvatuukeräyksen esitteissä kantaaottavuuden ja yhteiskunnallisen kritiikin sijaan on panostettu avustustyön konkreettisuuteen ja yksilön vastuuseen ja vaikutusmahdollisuuksiin.
  • Rinne, Anna-Maija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tässä tutkielmassa filosofi Mary Midgleyn (1919–2018) käsitystä eläinten moraalisesta asemasta. Ensimmäisessä pääluvussa määrittelen Midgleyn käsityksen ihmisen moraalista, joka nousee ihmisluonnon pohjalta. Toinen pääluku keskittyy Midgleyn käsitykseen ihmisen ja eläimen suhteesta, ja moraalin soveltamisesta eläimiin. Midgleyn käsitys moraalista perustuu ihmisluontoon. Midgley uskoo, että vain ihmisluonnon perusteella voidaan määrittää, millainen ihminen pohjimmiltaan on, ja mikä on ihmiselle hyvää tai vahingollista. Midgley katsoo, että evolutiivinen näkökulma ja ihmisen vertaaminen muihin eläimiin auttavat ymmärtämään ihmisluontoa paremmin, ja auttavat siten myös moraalikäsitysten arvioimisessa. Midgleyn näkemystä ihmisluonnosta määrittää Charles Darwinin käsitys ihmisen sosiaalisesta luonteesta ja moraalin kehityksestä. Darwin katsoi, että moraali on kehittynyt ihmisen luonnollisten sosiaalisten tunteiden pohjalta, kun niiden välisiä ristiriitoja on pyritty ratkaisemaan. Midgleyn käsityksessä ihmisluonnosta on keskeisessä asemassa relationaalisuus, joka nousee ihmisen sosiaalisesta luonteesta. Ihmisen elämää määrittävät merkitykselliset suhteet ja siteet toisiin ihmisiin, mutta myös laajemmassa kontekstissa suhteet muihin eläimiin ja koko ulkopuoliseen maailmaan. Midgley kritisoi vahvasti individualismia ja sosiaalista atomismia, ja kiistää ihmisluonnon olevan pohjimmiltaan egoistinen ja atomistinen. Midgleyn käsitystä ihmisluonnosta määrittää holistinen näkemys, jossa ihmisluonto koostuu monista eri puolista, jotka ovat keskenään usein ristiriitaisia. Ihmistä on kuitenkin aina tarkasteltava kokonaisuutena. Eläinten moraalinen asema perustuu Midgleyn eläinetiikassa ihmisen relationaaliseen suhteeseen eläinten kanssa. Midgley katsoo, että eläimet ovat ihmisen kanssaeläjiä, joiden kanssa ihminen jakaa sosiaalisen ja ekologisen kontekstin maapallolla. Ihmiset ja eläimet jakavat myös yhteisen evolutiivisen historian, ja ovat siten samaa jatkumoa. Yhdessä ihmiset ja eläimet muodostavat yhteisön, jota Midgley kutsuu sekayhteisöksi (mixed community). Lajiraja (species barrier) on keskeinen käsite Midgleyn eläinetiikassa. Länsimaisessa ajattelussa on yleisesti korostettu ihmisen ja muiden eläinten välistä eroa. Yleensä ihmisen ja muiden eläinten välinen lajiraja on merkinnyt myös moraalin rajaa, ja eläimet on jätetty kokonaan moraalin piirin ulkopuolelle. Tätä rajaa on historiassa perusteltu ja vahvistettu monilla erilaisilla tavoilla. Midgley kritisoi näistä erityisesti kristinuskosta ja rationalismista nousevaa hengen ja materian dualismia, joka rajasi sielun ja järjen ainoastaan ihmisille kuuluviksi ominaisuuksiksi. Midgley katsoo, että ihmisen eläinkäsitykseen on vaikuttanut vahingollisesti myös evoluutioon liittyvän luonnonvalinnan tulkinta raadollisena yksilöiden välisenä kamppailuna, joka määrittää kaikkea elämää maapallolla. Midgley määrittelee lajirajan todelliseksi ja merkitykselliseksi asiaksi. Hänen mukaansa eläimen lajilla ja sille kuuluvilla ominaisuuksilla on oleellista merkitystä. Jokaisen eläinlajin jäseniä sitoo yhteen vahva biologinen side, joka muodostaa luonnollisen perustan oman lajin suosimiselle. Tämä ei kuitenkaan merkitse täyttä eksklusiivisuutta. Lajiraja ei ole niin ehdoton, että ihminen voisi sen perusteella sulkea kaikki muut eläimet moraalin ulkopuolelle. Midgley katsoo, että ihmisellä on moraalivaatimuksia sekä eläimiä että muuta luontoa kohtaan. Hän määrittelee kaksi erilaista moraalivaatimusten ryhmää: sosiaaliset ja ekologiset vaatimukset.
  • Vakkuri, Ville (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää arkkitehtuurin taustalla vallitsevaa ihmiskäsitystä tarkastelemalla kahden eri ihmiseen keskittyvän arkkitehtuuriteorian ihmiskäsitystä ja ihmisen vapautta. Tutkimusta ohjaava tutkimuskysymys on: Minkälainen on Aulis Blomstedtin Canon 60 -teorian sekä Le Corbusierin Le Modulor -teorian käsitys ihmisestä, ihmisen vapaudesta sekä vapauden asteista? Arkkitehtuuri määritellään toiminnaksi ihmisen hyväksi. Ihmisen ympäristöä suunnitellessa ja rakennettaessa arkkitehdilla on oltava jokin perustava oletus toiminnan kohteestaan. Tätä kohdetta edustaa arkkitehtuurin ihmiskäsitys. Vaikka arkkitehti ei toiminnassaan pohtisi taustalla vaikuttavaa ihmiskäsitystä, muodostuu hänen toimintansa ohjaavista periaatteista aina jokin ihmiskäsitys. Ihmiskäsityksen välttämättömästä merkityksestä huolimatta arkkitehtuuria kuvaavat arkkitehtuuriteoriat eivät lähtökohtaisesti erittele arkkitehtuurin taustalla vaikuttavia filosofisia rakennelmia, vaan keskittyvät esteettiseen tai funktionaaliseen tekijöiden erittelyyn. Teorioiden tarkoitus on auttaa ymmärtämään arkkitehtuurin toimintaa ohjaavia tekijöitä, mutta käytäntölähtöinen käsittely keskittyy arkkitehtuurin mitattavien ja ei-mitattavien toiminnan kuvaamiseen. Samoin alan tutkimus jää usein näiden arkkitehtuurin osatekijöiden tasolle, jolloin arkkitehtuuriin taustalla vaikuttavien filosofisten rakenteiden käsittely jää vähemmälle Tutkimuksen päälähteinä toimivat Le Corbusierin The Modulor -teos sekä Aulis Blomstedtin artikkelit Mitta ja suhde, Ihminen arkkitehtuurin mitta sekä Blomstedtin tuotantoa kokoava teos Thougt and form, studies in harmony. Päälähteiden rinnalla tukeudun analyysissä Aulis Blomstedtin elämänvaiheita ja tuotantoa kokoavaan Helena Sarjakosken kirjaa Rationalismi ja runollisuus: Aulis Blomstedt ja suhteiden taide, sillä toisin kuin Le Corbusier, Blomstedt ei ole koonnut teoriaansa yhdeksi viimeistellyksi kokonaisesitykseksi, vaan se on kehittynyt pienissä vaiheissa ja erilaisissa muodoissa, kuten artikkeleissa, näyttelymateriaaleissa ja luennoissa Metodina tämän kysymyksen selvittämiseksi on käytetty systemaattista analyysia, joka rakentuu kahden eritasoisen tekstianalyyttisen menetelmän, käsiteanalyysin sekä taustaoletusten analyysin yhdistelmään. Analyysin alaisena olevat arkkitehtuuriteoriat ovat luonteeltaan soveltavaa aineistoa, jotka koostuvat filosofisista, kaunokirjallista, runollisista, mystisistä sekä matemaattisista esityksistä. Käsiteanalyysin ja taustaoletusten analyysin yhdistelmä soveltuu tähän tehtävään hyvin, sillä sen varassa on mahdollista paneutua teorioissa esiintyviin käsitteisiin sekä sanoittaa teorioihin liittyviä usein lausumattomia tausta-oletuksia. Tällä analyysimenetelmien yhdistelmällä on ollut tarkoitus luoda ymmärrettävä kokonaisuus teorioiden hajanaisesta kokonaiskuvasta sekä niiden taustalla vaikuttavasta ihmiskäsityksestä. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tuloksena voidaan todeta ihmiskäsitysten sekä ihmisen vapauksien tarkastelun osoittavan systemaattisen analyysin välineiden joustavuuden sekä soveltuvuuden arkkitehtuuriteorian tutkimukseen. Le Corbusierin ja Blomstedtin teorioiden ihmiskäsitykset ja niihin liittyvät vapauskäsitteet ovat teorioiden kesken hyvin yhtenäinen. Teoriat sisältävät kahteen osaan jakautuneen, yleiseen sekä arkkitehtia koskevaan, ihmiskäsityksen. Näiden käsitysten ero perustuu arkkitehdin ihmiskäsityksen yleisen käsitystä laajempaan vapauteen.
  • Purosalo, Jaana Milla Julia (Helsingfors universitet, 2016)
    Narrative view of person, suggested by MacIntyre and Ricoeur, represents a holistic and teleological perspective on moral personhood. It recognizes the historicity of human being that appears in the narratives that an individual tells about his or her life, and the ethical character connected to this historicity. Consciousness of staying the same in the past, in the present, and in the future implies that person can take moral responsibility of his or her actions in relation to the others. On the other hand, understanding human being as historical affects the ethical judgment: actions can never be judged separated from the motives of the agent and the prevailing circumstances. Balancing between teleology and deontology, contextuality and universality, the narrative perspective encourages to embrace the perspective of practical wisdom to ethical judgment. Both MacIntyre and Ricoeur content that moral rules are necessary to create a framework for what is right or wrong. However, in addition to rules, evaluation relates to the overall vision of good. Alasdair MacIntyre and Paul Ricoeur have different motivations to embrace the narrative approach on human being. MacIntyre thinks that the moral disorder reflected in emotivist tendency of the contemporary moral discussions results from rejecting the teleological view of ethics. Believing in the superiority of Aristotelian virtue ethics to provide a better basis for morality than the rational options presented by the Enlightenment authors, he builds his theory of narrative unity on concepts deriving from Aristotle: virtues, practices, traditions, and telos that expresses the aim of good life. Also Ricoeur’s view is teleological, appearing in his ethical aim of ”good life with and for others in just institutions,” despite that his starting point is different. On the one hand, based on his own analysis in Time and Narrative, Ricoeur thinks that narrative helps an individual understand himself both on historical and ethical level: in addition to collecting the separate events as a discordant concordance, narrative provides a place for ethical deliberation. On the other hand Ricoeur is aware of the ability of narratives to transform one’s character: encountering of narratives of religions, similarly as encountering narratives of others, affects person’s identity. From the perspective of theology, understanding human being as a narrative self encourages both to connect to one’s own tradition, and to take the others into account in their singularity. Connecting to one’s religious tradition, becoming conscious of one’s roots by encounter with the narratives of one’s religious tradition or others representing the same tradition may result in a positive, ethical transformation that makes one open up towards the others and to function for the sake of the others: either in one’s personal life or on the level of institution. To take the others into account in their singularity from theological point of view could mean acknowledging the varying life-situations of individuals, their motives and social circumstances, instead of judging persons by their actions based on predefined religious principles. Also, taking into account that the other does not necessarily share the same religious conviction, for example by undressing one’s speech from religious symbols and arguments while discussing common affairs, can be one way to respect the other as narrative self.