Romo, Julia
(Helsingin yliopisto, 2022)
Tämän tutkielman tarkoituksena on vertailla, minkälaisia vertauksia esiintyy kaikkitietävän
kertojan sekä hahmojen puheessa Tove Janssonin muumiromaaneissa. Lisäksi tarkastelen,
muuttuvatko nämä vertaukset jollakin tavalla ajan myötä. Tutkimusaineisto koostuu neljästä
muumiromaanista, jotka ovat Småtrollen och den stora översvämningen (1945), Farlig
midsommar (1954), Trollvinter (1957) ja Sent i november (1970). Aineiston vertaukset poimin
manuaalisesti. Analyysi on pääasialliselta luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta siihen sisältyy
myös kvantitatiivisia piirteitä. Aineiston analyysi noudattaa stilistiikan oppeja ja erityisesti Peter
Cassirerin (2015) sekä Michael Shortin ja Geoffrey Leechin (1981) kuvauksia
kaunokirjallisuuden vertausten analysoimisesta.
Aineisto sisältää 50 vertausta, joista 42 ilmenee kertojan puheessa ja 8 repliikeissä. Analyysi
osoittaa, että kertojan ja hahmojen repliikkien vertaukset ovat hyvin samankaltaisia. Ne
kuvaavat samoja ilmiöitä sekä sisältävät intensifiointia. Niiden merkitys on vahvistaa ja
havainnollistaa sanottua. Molemmat luovat pääosin samanlaisen efektin, mutta vain kertojan
vertaukset luovat jännitystä. Sekä kertojan että repliikkien vertaukset sisältävät niin konkretiaa
kuin abstraktiutta, ja vertaukset ovat luonteeltaan multimodaalisia. Kumpaankin vertaustyyppiin
kuuluu uusia ja vakiintuneita vertauksia, mutta suurin osa niistä on kuitenkin uusia. Vertaukset
ovat valtaosin selkeitä ja yksiselitteisiä, vaikka niistä jotkut sisältävät myös monitulkintaisuutta.
Lisäksi kummassakin vertaustyypissä ilmenee personifikaatiota sekä samoja teemoja, vaikkakin
kertojalla on pari teemaryhmää enemmän ja muutama vertaus, joita ei voi luokitella. Selkeänä
erona on myös se, että kertojan lauseessa voi esiintyä kaksi vertausta, kun repliikit sisältävät
vain yhden vertauksen. Kertoja käyttää niin ikään enemmän vertauksia, ja kertojan vertausten
määrä kasvaa suuremmin kirjasta toiseen kuin repliikkien vertausten määrä. Toisaalta
repliikkien vertaukset ovat kaikki keskenään erilaisia, kun taas kertoja käyttää muutamaa
samantyylistä vertausta.
Vertausten määrä lisääntyy siten, että niiden frekvenssi on korkein viimeisessä romaanissa.
Sekä kertojan että repliikkien vertausten määrä kasvaa, etenkin kun verrataan ensimmäistä ja
viimeistä romaania. Näin ollen niin kertojan kuin hahmojenkin puhe muuttuu ainakin jossain
määrin kuvaannollisemmaksi. Lisäksi vertaukset muuttuvat kekseliäämmiksi, kun viimeinen
romaani sisältää enemmän uusia kuin vakiintuneita vertauksia.