Browsing by Subject "Turkki"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-17 of 17
  • Grönqvist, Jessica (2008)
    Tämä tutkielma liittyy kolmeen eri aiheepiiriin: EU:n laajentumiseen, Turkin jäsenyysprosessiin ja Kyproksen konfliktiin. Laajentuminen on olennainen osa EU:n toimintaa. Laajentuminen on määritelty pehmeäksi vallaksi sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi välineeksi, jonka avulla EU:n on mahdollista saavuttaa omia tavoitteitaan ja levitää omia arvojaan. Alkujaan kuuden jäsenvaltion yhteisö onkin kasvanut ja kehittynyt yhä laajemmalle alueelle käsittäen nykyään 27 jäsenvaltiota halki Euroopan. Unionin rajoja ei ole kuitenkaan vielä määritelty ja tällä hetkellä jäsenyysneuvotteluita käydään Turkin ja Kroatian kanssa. EU aloitti jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa lokakuussa 2005. Näiden jäsenyysneuvotteluiden arvioidaan kuitenkin vievän vuosia, eikä Turkin jäsenyys ole mitenkään varmaa. Turkin liittymisprosessiin liittyykin monia haasteita, joista Kyproksen kysymys on yksi. Kyproksen konflikti liittyy saaren kahden yhteisön välisiin suhteisiin, mutta siihen liittyvät myös kansainväliset tekijät ja toimijat. Esimerkiksi Turkin sotilaallinen läsnäolo jatkuu saarella edelleen. Kypros onkin jakautunut kahtia kyproksenkreikkalaiseen Kyproksen tasavaltaan sekä kyproksenturkkilaiseen Pohjois-Kyprokseen. Kyproksen tasavalta on kansainvälisesti tunnustettu, mutta kyproksenturkkilaisten itsenäisyyden on ainoastaan Turkki tunnustanut. Tutkielman päähypoteesina on, että Kyproksen kysymys on olennainen tekijä Turkin liittymisprosessissa. Työn tavoitteena on selvittää Kyproksen kysymyksen merkitystä Turkin jäsenyysprosessissa. Tämän lisäksi tavoitteena on myös liittää Turkin jäsenyyskysymys EU:n laajentumiskontekstiin. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: mikä on EU:n kanta ja asema Kyproksen kysymyksessä, miten Kyproksen kysymys näkyy Turkin liittymisprosessissa sekä miten Turkin tapaus asettuu EU:n laajentumispolitiikkaan. Kysymysten kannalta olennaisimmat lähteet muodostuvat EU-materiaalista: Eurooppa-neuvoston puhenjohtajien päätelmistä sekä Turkin liittymisprosessiin liityvistä asiakirjoista, kuten neuvottelukehyksestä, liittymiskumppanuudesta ja vuosittaisista kehitysraporteista. Turkki sopii hyvin EU:n määrittelemiin laajentumisen tavoitteisiin. Turkin jäsenyys vahvistaisi EU:n mukaan demokratiaa, vaurautta ja vakautta Euroopassa. Olennaista Turkin tapauksessa on juuri Turkin positiivisen kehityksen varmistaminen. Turkki asettuu myös hyvin EU:n ulko- ja turvallisuuspolittiisiin tavoitteisiin. Turkin sijainnilla kuten myös sen sotilaallisella vahvuudella on tässä tärkeä asema. Turkin merkitys korostuu myös energiapoliittisesta näkökulmasta. Turkin jäsenyyskysymys kuvastaakin hyvin, miten laajentuminen muodostaa poliittisen välineen. EU-jäsenyyden ehdollisuudesta nousee kuitenkin myös haasteita, joiden suhteen EU edellyttää Turkilta muutosta. Kypros yhtenä näistä on määritelty neuvottelukehyksessä ja liittymiskumppanuudessa tekijäksi, johon Turkin kehitystä arvioidaan ja joka voi näin vaikuttaa neuvotteluiden kulkuun. Kyproksen merkitys Turkin liittymisprosessissa rakentuu EU:n ja Turkin erilaisesta näkökulmasta Kyproksen konfliktiin, Kyproksen kysymyksen liittämisestä Turkin jäsenyysprosessiin sekä Kyproksen EU-jäsenyydestä.
  • Rautuma, Satu (2008)
    Tässä tutkielmassa tutkin Euroopan unionin identiteettiä. Aineistonani käytän Euroopan parlamentissa käytyjä keskusteluja Turkin EU-jäsenyyteen liittyen. Selvitän, kuinka euroedustajat mieltävät eurooppalaisuuden suhteessa Turkkiin. Aineistoni aikarajaus ajoittuu vuosille 1999–2005, koska vuonna 1999 Turkki hyväksyttiin virallisesti EU:n jäsenehdokkaaksi ja vuonna 2005 sen kanssa päätettiin aloittaa jäsenneuvottelut. Euroopan parlamentin voidaan katsoa ainakin muodollisesti edustavan Euroopan kansalaisia Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktivismi, koska sen mukaan todellisuus on sosiaalisesti rakentunut. Identiteetit eivät tule annettuina, vaan niitä on mahdollisuus muokata ja uusintaa koko ajan. Identiteetit vaativat aina vertailukohteekseen Toisen. Konstruktivismissa identiteetin ajatellaan rakentuvan suhteessa Toiseen ja Euroopan historiassa Turkkia on perinteisesti pidetty vieraana ja erilaisena. EU:sta puhuttaessa käytetään usein kollektiivisen identiteetin käsitettä, vaikka se onkin alun perin tarkoitettu koskemaan kansallisvaltioita. Esittelen tutkielmassani myös eurooppalaisen identiteetin tutkimusta sekä sivuan myös paljon puhuttua eurooppalaista identiteettikriisiä. Käytin analyysissani diskurssianalyyttistä lähestymistapaa, mutta ensisijaisesti käsittelin aineistoani artikulaatioteorian avulla. Olen käsitellyt työssäni eirtyisesti Vilho Harlen ja Iver B.Neumannin käsityksiä toiseudesta.Käsitteellisenä työkalunani käytin Tzvetan Todorovin kolmitasoista määritelmää toiseudesta. Analyysissa kävi ilmi, että Euroopan parlamentissa on muodostunut kaksi hegemonisoitunutta diskurssia. Turkin EU-jäsenyyden kannattajat edustivat poliittista identiteettiä ja vastustajat kulttuurista identiteettiä. Kannattajat korostivat ennen kaikkea Turkin strategista asemaa, nousevaa taloutta, sotilaallista voimaa, Nato-kumppanuutta ja välittäjäasemaa läntisen ja islamilaisen maailman välillä. Turkin jäsenyys kytkettiin heidän argumenteissaan EU:n uskottavuuteen maailmanpoliittisena toimijana. Vastustajat puolestaan näkivät Turkin jäsenyyden uhkakuvana, johon liittyi niin maahanmuuton kuin terrorismin pelkoa. Vastustajien tärkeimpiä argumentteja olivat myös Turkin ja EU:n kulttuuriset erot, kuten uskonto. Turkin eurooppalaisuus kyseenalaistettiin myös maantieteellisillä perusteilla. Yhteistä kannattajille ja vastustajille oli kuitenkin se, että molemmat pitivät demokratian toteutumista erittäin tärkeänä. Siksi ihmisoikeudet, oikeusvaltion periaatteet ja vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen nousivat keskeisiksi teemoiksi Turkkiin liittyvissä keskusteluissa. Eurooppalainen identiteetti on vaikea määritellä tyhjentävästi. Eurooppalaisuuden kriteerit ja määritelmät riippuvat aina määrittelijästä. Myöskään ei voida tarkkaan sanoa, mitä ovat eurooppalaiset arvot. Euroopan parlamentissa käydään tällä hetkellä kamppailua siitä, kenen näkemys eurooppalaisuudesta ja identiteetistä on oikea. Eräs Eurooppaa yhdistävä piirre vaikuttaisi tällä hetkellä olevan demokratian arvostus ja tässä voikin piillä eurooppalaisen identiteetin eräs lähde. Euroopassa on kuitenkin monta erilaista identiteettiä ja on mahdotonta sanoa, onko koskaan mahdollista tavoittaa EU:n yhteistä identiteettiä.
  • von Rabenau, Thomas Erik Mikael (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin laajentumisprosessin merkitystä Turkin ihmisoikeustilanteen kehittymisessä. Turkin tasavallan perustamisesta lähtien vuonna 1923 Turkki on määrätietoisesti suunnannut poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset suhteensa länteen. Sen viime vuosien pyrkimykset Euroopan unionin jäseneksi ovat sikäli luonnollinen jatkumo sen harjoittamalle politiikalle. Merkittävimpänä esteenä maan Euroopan unionin jäsenyydelle on yleisesti pidetty sen puutteellista ihmisoikeustilannetta, jota ovat arvostelleet Euroopan unionin lisäksi myös Euroopan neuvosto, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö sekä monet kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt. 2000-luvun alussa Turkki käynnisti mittavan uudistusprosessin näiden puutteiden korjaamiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan Turkin ihmisoikeusuudistuksia kansainvälisten sopimusten, lakien ja käytännön osalta ja arvioidaan, kuinka suuri merkitys laajentumisprosessilla on tosiasiassa ollut niiden edistämisessä. Tarkasteluajanjakso sijoittuu vuosille 1998–2008. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Thomas Rissen, Stephen C. Roppin ja Kathryn Sikkinkin viiden vaiheen spiraalimalliteoriaa. Se on tehokas työkalu selittämään ihmisoikeuksien kehitystä eri yhteiskunnissa. Teoria esiteltiin vuonna 1999 julkaistussa, em. kirjoittajien toimittamassa The Power of Human Rights -kirjassa. Ensisijaisena aineistona tutkielmassa on käytetty Euroopan komission vuosien 1998–2007 vuosittain julkaisemia Turkkia koskevia edistymisraportteja ja muita Euroopan unionin asiakirjoja. Tutkimuksen luotettavuuden lisäämiseksi tuloksia on verrattu Amnesty Internationalin ja Turkin ihmisoikeusyhdistyksen julkaisemiin raportteihin ja tiedotteisiin. Tutkimustuloksena voidaan todeta, että Turkin ihmisoikeustilanne on 2000-luvulla kohentunut perustuslain, rikoslain ja muiden lakien, säädösten ja ohjeiden sekä lakien täytäntöönpanon ja valvonnan osalta merkittävästi. Lisäksi kansainvälisistä velvoitteista on tehty sitovia ja ne on asetettu kansallisten lakien yläpuolelle. Turkin valtio on myös enenevässä määrin alkanut noudattaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Analyysissä todistetaan, että nämä muutokset ovat olleet nimenomaan Euroopan unionin laajentumisprosessin aikaansaannosta. Lisäksi todetaan, että Euroopan unionin ehdollisuus eli palkitsevan tuen strategia on erittäin vahva työkalu ihmisoikeuksien edistämisessä.
  • Koivunen, Kristiina (1999)
    The aim of this research is to study the health situation in the Turkish part of Kurdistan (Southeast Turkey) during the 1990s. Since 1984 there has been going on an armed conflict between the Turkish army and Kurdistan Labour Party, the PKK. Since 1984 the army has used the strategy of low-intensity war towards the guerillas. To cut the supply routes of the guerillas, the army has forced people from three thousand villages to leave their homes. About three million Kurds live in Turkey as internally displaced persons. The Republic of Turkey was founded in 1923 with the Treaty of Lausanne, according. to which the only minorities in Turkey are some non-muslim ones. According to the Constitution from 1982, there are no minorities in Turkey, and the mother language of all citizens' is Turkish, so there is no need even to discuss about the rights of minorities. The assimilation policy run by the state fills the criteria of cultural genocide. The theoretical framework of this research is theories connected to cultural genocide and low-intensity warfare. The information is collected for example from statistics of the State Institute of Statistics of Turkey - from reports given out by the U.S. Department of State, Human Rights Foundation of Turkey, Turkish Medical Association and the Labour Union of Health Care Saglik Sen - from travel reports and by interviewing Kurds who have visited the region. I have myself collected information in Turkey five weeks, during four journeys in 1997-1999. In the State of Emergency Region the amount of all diseases, of which there is any information available, has increased during the 1990s. The number of reported cases of malaria has became tenfold during some years, but the prevention of malaria has decreased during the same period. 19 polio cases were reported in 1998 in the region. In October 1998 the WHO arranged in the Kurdish region in Iran, Iraq, Turkey and Syria a campaign during which 2,3 million children were vaccinated towards polio. Also the amount of cholera, tuberculosis, hepatitis B and trachoma has increased during the 1990s. The Turkish Medical Associal estimates that infant mortality rate in the Kurdish provinces is two or three times as high as in other parts of Turkey. While the amount of diseases has increased, many of health centers have been closed due to lack of labour, or they have been taken into military use. No exact, thrustworthy information about the situation is available. Turkey has prevented international humanitarian organisations, like the Red Cross and Médecin Sans Frontières, to make any surveys about the situation, and to deliver aid to the homeless people. The denial of doing research is one aspect of cultural genocide: in Turkey Kurdish language, culture and identity are forbidden, but in addition to that, it is impossible to find information about the Kurds in statistics and research.
  • Suodenjoki, Sami (2016)
    Kansalaisia patistellaan Turkissa ja Venäjällä ilmiantajiksi tavalla, joka tuo mieleen 1900-luvun diktatuurit.
  • Sveholm, Eevi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassa identifioidaan Euroopan parlamentin täysistunnoissa käytettyjä argumentteja Turkin ja Euroopan unionin välisen pakolaissopimuksen puolustamiseksi ja vastustamiseksi vuosina 2015–2017. Taustalla on ajatus vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin vauhdittamasta muutoksesta Euroopan unionin ja Turkin välisissä suhteissa. Tavoitteena on hahmottaa vähän tutkittua Euroopan parlamentin suhtautumista Turkkiin unionin kumppanina muuttoliikkeen kontekstissa. Aiemman kirjallisuuden avulla Turkin ja Euroopan unionin yhteiseen historiaan syvennytään tarkastelemalla Turkin matkaa EU:n jäsenkandidaatiksi. Lisäksi hahmotetaan Euroopan unionin aiempaa muuttoliikepolitiikkaa, pakolaissopimuksen ympärille muotoutunutta yhteistyötä Turkin kanssa sekä Euroopan parlamentin suhtautumista muuttoliikekysymyksiin. Aineistona on käytetty kahtatoista Euroopan parlamentin täysistuntoa, joista on teemoiteltu laadullisen sisällönanalyysin avulla kuusi yleisimpien argumenttien kategoriaa. Kategorioiksi on määritelty Turkin kaksoisrooli, eurooppalaiset arvot, vaihtokauppanarratiivi, laillisuuskysymys, muukalaisvihamielisyys sekä geopolitiikka. Tulokset toisintavat aiemman tutkimuksen näkökulmia, mutta tuovat lisäksi uutta tietoa Euroopan parlamentissa käydyistä keskusteluista. Euroopan parlamentissa nationalistiset ja muukalaisvihamieliset kannanotot korostuvat. Lisäksi sopimuksen virallisen aseman julkilausumana nähdään olevan vain keino kiertää vaatimus parlamentin hyväksynnälle. Argumenteista voidaan tunnistaa myös Turkin sisäiseen kehityskulkuun liittyviä ajallisia muutoksia. Huolimatta pakolaissopimusta vastustavien argumenttien määrästä, sopimus nautti laajaa kannatusta välttämättömänä keinona pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Tarkastelujakson loppua kohden Turkin sisäiseen kehitykseen alettiin kuitenkin suhtautua yhä kriittisemmin. Tutkielma osoittaa tarpeen laajemmalle ja systemaattisemmalle tutkimukselle Euroopan parlamentin asennoitumisesta Turkkia ja pakolaissopimusta kohtaan.
  • Raitio, Teijo (2001)
    Tutkielma tarkastelee realismin rakentumista Kreikan ja Turkin retoriikassa ja diskursiivisissa käytännöissä uuden median, internetin piirissä. Tutkimuskohteena on Kreikan ja Turkin ulkoministeriöiden lausunnot Kyproksen ja Aigeian meren kysymyksissä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millä tavalla konfliktisessa suhteessa olevat kyseiset valtiot merkityssuhteita ja todellisuutta rakentavat ja kuinka realismi rakentuu retoriikassa ja diskursseissa. Retoriikan osalta pureudutaan osapulten argumentoinnin ja vakuuttelun tapoihin. Tutkimuksen tulokseksi lausunnoista on saatu, että toimijat rakentavat realismia diskursseissa ja retoriikassa. Realismi ei ole selitys vaan realismia tuotetaan diskursseissa; tämä haalistaa realismi-teorian selitysvoimaa. Realismi näyttäytyy diskursseissa ja retoriikassa tavalla, jolla osapuolet näkevät toisensa suhteessa kansainväliseen yhteisöön. Kreikka tukeutuu yhteisön sääntöihin ja instituutioihin (esim. YK) itsekkäitä valtiotoimijoita vastaan, Turkki pitää yhteisöinstituutioita puolueellisina ja epäoikeudenmukaisena, joka on vallanhaluisten valtiotoimijoiden käsissä ja hyväksikäytettävänä. Molemmat kykenevät luodusta diskursiivisesta asemasta käsin puolustamaan omia toimiaan moraalisesti että rationaalisesti. Uudesta mediasta on tullut keskeinen politiikan teon väline, jolla Kreikka ja Turkki käyvät kamppailua todellisuuden käsittämisen tavasta. Tutkimusmenetelmänä on geimasilainen diskurssianalyysi täydennettynä kriittisellä diskurssianalyysillä; retoriikkaa tutkitaan sekä vanhan että modernin retoriikan tutkimuksen välinein. Analyysi rakentuu menetelmien varaan: aluksi hahmotellaan diskurssiivisia rakenteita, jonka pohjalle sovelletaan aktanttimallia ja tutkitaan käytettyjä retorisia keinoja retoriikan tutkimusvälinein. Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet A.J Greimas & J.Courtes (1987) 'On meaning. Selected Writings in Semiotic Theory', A.J Greimas (1980) 'Strukturaalista semantiikkaa' sekä N.Fairclough (1989) 'Language and Power', retoriikan osalta Aristoteles 'The Art of Rhetoric', K.Burke (1969) 'A Rhetoric of Motives' ja S.Toulmin (1964) 'The Uses of Argument'.
  • Virtanen, Otto (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän työn teemana on kahden Yhdysvalloissa vaikuttavan Turkki-asiantuntijan käsitysten tarkastelu ja vertai-lu maata hallinneesta Oikeus ja kehitys -puolueesta (AKP) vuosina 2002-2013. Tutkimus tarkastelee sitä, minkä-laisena puolue nähtiin sen valtakauden alkupuolella länsimaisten tutkijoiden ja poliitikkojen vielä suhtautuessa pääsääntöisesti Turkin demokratiakehitykseen ja maan talouden liberalisointiin tähtääviin uudistuksiin näennäi-sen positiivisesti. Analyysin kohteena on kaksi turkkilaistaustaista tutkijaa, Hakan Yavuz ja Soner Çaǧaptay, jotka ovat tehneet akateemisen uransa pääasiassa Yhdysvalloissa ja olleet keskeisiä Turkki-kommentaattoreita koko tarkasteluajanjakson ajan. Tarkoituksena on ymmärtää, miten ja miksi heidän käsityksensä muuttuivat ajan kuluessa. Tutkimuskirjallisuus on pääsääntöisesti kirjoitettu vuoden 2013 jälkeen, jolloin paradigman voi katsoa muuttuneen, eikä moni pitänyt AKP:ta enää demokraattisena uudistajana länsimaisessa diskurssissa. Työssä käytetään menetelmänä vertailevaa kvalitatiivista analyysia ja se sijoittuu pitkälti poliittisen historian piiriin. Yavuzin ja Çaǧaptayn analyysissa on havaittavissa kaksi huomionarvoista diskurssia, joita he edustavat: Çaǧaptay suhtautuu hyvin pessimistisesti poliittiseen islamiin, kun taas Yavuzin näkemyksen mukaan islamismi voi maltillistua päästessään toimimaan liberaalidemokraattisessa ympäristössä. Molemmat katsovat lähtökohtai-sesti, että islam on yhdistettävissä demokratiaan. Keskeinen jako heidän näkemystensä välillä on kuitenkin se, kuinka he suhtautuvat Turkin demokratiaan ja sekularismiin. Yavuz näkee, että vaikka demokratia institutionaa-lisesti toimi ennen AKP:n valtakautta, puuttui maasta sekulaarien instituutioiden vaikutuksesta liberaalin demo-kratian peruspilarit. Çaǧaptay taas katsoo, että Turkki oli poikkeuksellinen muslimienemmistöinen maa, jonka sekulaarit instituutiot ja historia takasivat sen säilymisen demokraattisena. Molempien kirjoituksissa on havaitta-vissa selvä jännite liittyen poliittiseen islamiin ja länsimaisessa tulkintaperinteessä vahvasti vaikuttavaan ajatuk-seen siitä, että se ei ole yhteensopiva demokratian kanssa. Yavuz tulkitsi, että ratkaisu tähän jännitteeseen voisi vihdoin löytyä AKP:n kautta, kun Çaǧaptay taas katsoi, että jännite on edelleen siellä ja tulee johtamaan itseval-taiseen hallintoon ennemmin tai myöhemmin. Molemmat suhtautuivat 2000-luvun alkupuolella optimistisesti AKP:hen, mutta Çaǧaptay muuttui hyvin skeptiseksi puoluetta kohtaan jo vuoden 2004 jälkeen, kun taas Yavuz näki koko tarkasteluajanjakson ajan AKP:n puolueena, joka pyrki aidosti tekemään Turkista liberaalia demokra-tiaa. Molempien kirjoituksissa nousevat erityisesti esiin sekä potentiaaliseen EU-jäsenyyteen tähtäävät yhteis-kunnalliset uudistukset että AKP:n ja islamin välinen vaikea suhde.
  • Sipovaara, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani turkkilaisen kirjailijan Halide Edibin (1884–1964) kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä hänen vuonna 1926 englanniksi julkaistussa muistelmateoksessaan Memoirs of Halide Edib. Edib oli osa uutta osmanimuslimien turkinkielistä koulutettua yläluokkaa, joka ihannoi länsimaita erityisesti Ranskaa – ja halusi modernisoida Osmanivaltakuntaa perinpohjaisesti. Halide Edib on hyvin tunnettu nationalistinen kirjailija Turkissa ja hänen uraansa on tutkittu paljon, joten keskityn tässä pro gradussa ensisijaisesti siihen, miten hän rakentaa muistelmissa identiteettejään kertoessaan siitä ajasta, kun hän ei ollut vielä tunnettu. Olen valikoinut kasvatuksen, koulutuksen ja avioliiton erityishuomion kohteeksi, koska ne olivat aikakauden kuumia puheenaiheita. Naisten sosiaalisen aseman muuttaminen oli yksi nuorturkkilaisten keskeisiä tavoitteita. Heidän naisihanteensa oli moderni koulutettu nainen, joka oli tasapuolinen aviopuoliso modernille miehelle sekä hyvä äiti ja kasvattaja perheen lapsille. Perheihanne perustui länsimaiseen porvarilliseen perheideaaliin. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: - Millaisia nuorturkkilaisten ihanteelliseen moderniin naiseuteen liittyviä identiteettejä Halide Edib rakentaa muistelmissaan ja miksi hän kuvailee itseään tällä tavoin? - Miten hän rakentaa muistelmissa itäiseen ja läntiseen kasvatukseen, koulutukseen ja avioliittoon liittyviä identiteettejä ennen uransa alkua? Olen käyttänyt henkilöhistoriallista lähestymistapaa analysoidessani muistelmia, koska omaelämäkerrallinen kirjoittaminen käyttää samoja konventioita kuin omaelämäkertaa muistuttava autofiktiivinen kirjallisuus tällaisen muistitiedon ja kaunokirjallisuuden rajoilla häilyvän lähestyvän kirjoittamisen lajin tutkimuksessa kirjallisuudentutkimus antaa hyödyllisiä käsitteitä avuksi. Tämä pro gradu - tutkimus on kuitenkin ensisijaisesti historiantutkimusta, koska keskityn enemmän kirjoittamisen tapojen ja luonteen sijasta historialliseen kontekstiin. Käytän analyysissani myös sosiaalihistoriallista lähestymistapaa ja pohdin, miten muistelmissa sekä kertova että kerrottu Halide Edib suhteutuu osaksi laajempaa historiallista kontekstiaan ja erityisesti osmanimuslimien uudistusmielistä yläluokkaa. Yhdistelmä henkilöhistoriaa sekä sosiaalihistoriaa antaa hyvän pohjan tutkia sekä yksilöä että historiallista aikaa, jossa hän eli ja yhteisöä, jota hän oli osa. Halide Edib on kirjoittanut muistelmateoksensa tiettynä ajankohtana, rajaten sitä tietoisesti ja tiedostamatta. Hänen päätöksiinsä niin kirjoitetuista kuin kirjoittamattomista asioista ovat vaikuttaneet kirjoittamisajankohdan tilanteet ja ihmiset. Vaikka muistelmissa eletään menneisyydessä ja muistoissa, on tutkimuksen kohteena silti vuonna 1926 julkaistu teos. Hän ottaa muistelmissa yleisön huomioon ja rakentaa identiteettejään suhteessa heihin. Muistelmissa turkinkieliseen osmanimuslimien yläluokkaan kuulunut Edib rakentaa identiteettejään kirjoittamishetkestä menneisyyteen katsoen ja kertovassa muodossa sanoittaa oman elämänsä tarinan, jossa hän laajan koulutuksen ja perhe-elämään liittyvien ongelmien tarkkailun kautta kasvaa lopulta kirjoittajaksi, koulutuksen kehittäjäksi ja feministiksi. Vaikka muistelmista on luettavissa kehityskertomuksen kaltainen elämäntarina ovat tulkintani mukaan hänen muistelmissaan rakentuvat identiteetit myös ristiriitaisia, mikä näkyy erityisen hyvin kun Edib puhuu kiistanalaisista aiheista kuten feminismistä, avioerosta tai omasta poliittisuudestaan. Edib esittää itsensä muistelmissa nuorturkkilaisten nationalistisen ihanteen mukaisena modernina naisena, joka on sekä uraa luova kirjoittaja että rakastava äiti. Turkkilaisnationalismin oppien mukaan hän löytää tasapainon länsimaisen sivistyksen ja ikiaikaiseksi mielletyn turkkilaisen kulttuurin välillä, mikä näkyy muistelmissa koulutuksen osalta kansankulttuuriksi mielletyn turkkilaisen kirjallisuuden ja teatterin arvostuksena. Kuvatessaan perheeseen ja avioliittoon liittyviä käytäntöjä on Edib selkeästi kriittisempi ja näkee idän ja lännen suhteen jännitteisempänä. Vanhat perheeseen vaikuttavat käytännöt ovat ennemmin haitallisia kuin jotain, mitä pitäisi vaalia ja säilyttää. Uusi eurooppalainen perheideaali on Edibille muistelmissa ihanne, johon hän vertaa vanhaa turkkilaista perhemallia.
  • Mustonen, Milja (2006)
    Tutkimuskohteena on tässä tutkielmassa eurooppalainen identiteetti ja sen määritteleminen eurooppalaisuuden kriteereiden kautta. Tutkielmassa analysoidaan eurooppalaisten valtionpäämiesten, Euroopan komission komissaarien sekä EU-parlamentin parlamentaarikkojen puheita koskien Turkin mahdollista jäsenyyttä Euroopan unionissa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisin kriteerein puheissa rakennetaan eurooppalaista identiteettiä sekä millaista määrittelykamppailua näistä eurooppalaisen identiteetin kriteereistä käydään. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii aiempi tieteellinen tutkimus eurooppalaisesta identiteetistä, erityisesti Anthony D. Smithin sekä Gerard Delantyn kirjallisuus. Metodina käytetään diskurssianalyysia ja erityisesti diskursiivista valta-analyysiä, jonka avulla voidaan tarkastella, mitkä diskurssit eurooppalaisesta identiteetistä ovat puheissa saavuttaneet hegemonisen aseman ja miten poliitikot pyrkivät muodostamaan määrittelemiensä kriteereiden kautta haluamansa kaltaisen kuvan eurooppalaisesta identiteetistä ja yhteisöstä. Tutkimuksessa havaittiin kaksi hegemonisoitunutta diskurssia: kulttuurinen yhteisödiskurssi ja poliittinen yhteisödiskurssi. Kumpikin diskurssi kohtelee Turkkia eurooppalaisen yhteisön ulkopuolisena toiseutena, joten eurooppalainen identiteetti rakentuu puheissa erityisesti erottautumisen kautta. Kulttuurisessa diskurssissa eurooppalaisen identiteetin kriteereiksi määritellään kuuluminen mentaaliseen eurooppalaiseen yhteisöön ja tuon yhteisön arvojen toteuttaminen. Poliittisen diskurssin kriteerit määritellään poliittisten sopimusten avulla ja tärkeimmäksi kriteeriksi nousevat kansalaisoikeudet. Määrittelykamppailu kulttuurisen ja poliittisen Euroopan välillä näkyy puheissa selkeänä ja eurooppalaisen identiteetin määritteleminen kulttuuriseksi tai poliittiseksi vaikuttaa siihen, voidaanko Turkki nähdä EU:n jäsenenä vai ei.
  • Koivunen, Kristiina (2002)
    The target of this research is to study the health situation in North Kurdistan, also in the Kurdish provinces in southeast Turkey. According to my sources of information - for example, Turkish official statistics, and reports of the Turkish Medical Association, and Turkish Labour Union SES, plus various international observations - the health conditions in southeast Turkey are as bad in the African countries south of Sahara. In North Kurdistan on a civil war has been going on, since 1984, between the Turkish army and the Kurdish Labour Party (PKK). Since the early 1990s, the Turkish army has used low-intensity warfare methods (LIC). It has depopulated, by force, three thousand Kurdish villages to cut maintenance routes for the PKK guerrillas. As a result there are two to three million internally displaced people in Turkey. The health situation for these persons was found to be very bad. In particular, an increase of diseases like pneumonia, diarrhoea and malaria and the deterioration of living conditions of the Kurds is one method of the LIC against them. As it proved very difficult to find information about the health conditions of the Kurds, I have also explored, in this thesis, explanations for this lack of information. I did this based on a theory of cultural genocide, i.e. ethnocide. The purpose of ethnocide is to assimilate, by force, a minority to the majority by denying the existence of its culture, language and ethnic identity. Also included, as a purpose, was the lack of statistics and scientific information about an ethnic group. Since the break-up of the Ottoman Empire during the World War One, Turkey has tried to assimilate the Kurds as an integral part of the Turkish population.
  • ARI, Melis (2008)
    Unbearable Burden of Forgetting is about emergence of Turkish Nationalism. In the official history writings of Turkey, M. Kemal Ataturk is regarded as the father of Turkish Nation, thus nationalism. However defining the concept of nationalism for the Kemalist Period is not so easy, as Ataturk in 1923 when introducing the concept to Turkish nation regarded it as a self evident principle. During 1920s and 1930s M. Kemal emphasized common history and common will to stay together as constituting a nation. He saw reaching the highest level of civilizations as the ultimate aim. In practice, however, religious, lingual and ethnic elements played a greater role in defining Turkish nationalism. The thesis aims to clarify this ambiguity created. Hence turns to 19th century Ottoman Era when nationalism started to flourish. In the Ottomans the principles Ottomanism, Islamism and Turkism came to compensate the sentiment of nationalism. Thus through analysing what these principles meant and what the circumstances that gave rise to them were, how 19th century came to shape Kemalist nationalism is studied. The question thesis puts forward is: Can the late Ottoman history provide reasons why Mustafa Kemal emphasized on different elements of what constituted a nation at different times and why his understanding of nationalism provides space for ambiguity, or is there simply an inconsistency in the early Republican politics on nationalism? The research is done based on a selected literature review of first hand sources; M. Kemal's speeches and writings as well as Ziya Gökalp's and Yusuf Akcura's books on Turkism and on secondary sources; contemporary studies on Turkish History and on the concept nationalism. Chapter 2 provides pieces from M. Kemal's speeches to clarify the inconsistency of emphasis over different elements. Chapter 3 describes the general situation in 19th century Ottomans in order to understand the circumstances when and how nationalism flourished. Chapter 4 introduces Ottomanism, Islamism and Turkism, three ideologies that have tried to create a common identity to prevent the empire from breaking apart. Chapter 5 analyses further the ideology surrounding Turkism from Gökalp's and Akcura's points of view. Chapter 6 focuses on early 20th century, how Turkism came to be used by Union and Progress Party and how Turkish Houses shaped the notion. Chapter 7 briefly looks at post WWI Anatolia in order to understand the circumstances of the time Republic declared its independence. The thesis at the end comes to the solution that there is a historical reason why Ataturk had the need to emphasize on different elements. Traditionally religion had defined Turkishness and had come to shape policies as well as relations. Only Ottomanism had solely emphasized on subjective elements; that is history and will. Once it failed there was evident need in emphasizing on traceable elements. This is very similar to what Kemalist nationalism did. Although Ataturk rejected the Ottoman past and disregarded any connections to it, the continuity in nationalism is clear. Studying Kemalist nationalism within the historical context that includes late Ottoman era helps one understand better nationalism in Kemalist period.
  • Lahti, Sanna (2001)
    Tutkielma käsittelee Turkin EU-jäsenyys pyrkimyksiä, Turkin ja EU:n suhdetta sekä Yhdysvaltain vaikutusta ja intressejä tässä Turkin EU-jäsenyyskysymyksessä. Tutkielmassa tarkastellaan Turkin ja EU:n suhteiden kehitystä ja Turkin ja EU:n tavoitteita, joita lähemmällä yhteistyöllä voidaan saavuttaa. Lisäksi tässä tarkastellaan Yhdysvaltain vaikutusta ja intressejä Turkin EU-jäsenyyskysymyksessä. Yhdysvallat on voimakkaasti Turkin EU-jäsenyyden puolestapuhuja. Tässä tutkielmassa pyritään löytämään syitä tälle Yhdysvaltain erityisesti 1990-lopussa aktivoituneelle käytökselle Turkin jäsenyyden puolestapuhujana sekä sille, onko Yhdysvaltain toiminnalla ollut merkitystä Turkin EU-jäsenyyspyrkimysten etenemisessä ja voiko Yhdysvallat kenties nopeuttaa Turkin mahdollista EU-jäsenyyttä. Työn teoreettinen viitekehys koostuu geopolitiikan teoriasta, sekä perinteisestä että uudesta ja Björn Hettnen uuden alueellistamisen käsitteestä. Työn empiirisessä osassa tarkastellaan Turkin EU-jäsenyyspyrkimyksiä ja Yhdysvaltain roolia siinä prosessissa perinteisen ja uuden geopoliittisen teorian ja uuden alueellistamisen käsitteen avulla. Tutkimustuloksissa todetaan muun muassa, että Yhdysvallat ei tue Turkin jäsenpyrkimyksiä pelkästään saadakseen itselleen myötämielisen Natokumppanin EU:n jäseneksi. Yhdysvaltain intresseissä on myös laajempia geopoliittisia pyrkimyksiä. Yhdysvaltain intresseissä on Turkin EU-jäsenyyden myötävaikutuksella saada itselleen vahvempi asema koko Kaukasuksen alueella. Demokraattisen sekularisoituneen Turkin tiukempi sitominen länteen edes auttaa alueen vakauttamispyrkimyksissä. Turkin mukanaolo EU:ssa vaikuttaisi myös siihen, että EU:sta ei tule liian itsenäinen toimija, vaan EU olisi tietyllä tasolla enemmän riippuvainen Yhdysvalloista kuin se on tilanteessa, jossa Turkki ei ole EU:n jäsen. Lisäksi, Kaukasuksen öljy- ja kaasuputkistoilla on merkittävä asema taloudellisen vallan jakautumiseen alueella. Yhdysvalloilla on omat taloudelliset intressinsä tässä Kaukasuksen putkistopelissä. Turkki ja EU ovat lähentyneet toisiaan huomattavasti, mutta Turkilla on vielä pitkä tie kuljettavanaan ennen kuin siitä voi tulla EU:n täysjäsen. Yhdysvaltain vaikutusta Turkin EU-jäsenyyspyrkimyksissä on vaikea mitata tarkasti, mutta tutkielma osoittaa, että Yhdysvallat on auttanut Turkkia sen pyrkimyksissään EU:n jäseneksi. Tutkielman aineisto koostuu pääasiassa aihetta koskevista teoksista ja artikkeleista. Primääriaineistona on käytetty lähinnä EU:n itsensä tuottamaa materiaalia, kuten Helsingin huippukokouksen asiakirjoja. Tärkeimpinä teorialähteinä ovat olleet Osmo Tuomen teos Uusi geopolitiikka ja Björn Hettnen ja Andras Inotain toimittama teos The New Regionalism.
  • Yildirim, Sena Sofia (Helsingfors universitet, 2013)
    Turkin ulkopolitiikasta on kirjoitettu paljon koko 2000-luvun ajan. Syynä tähän on Turkin aiempaa voimakkaampi profiloituminen kansainvälisissä organisaatioissa, aktiivinen poliittinen sekä taloudellinen toiminta laajalla maantieteellisellä alueella Euraasiasta Lähi-itään ja Afrikkaan, voimakas talouskasvu ja EU-jäsenyysneuvotteluiden epävarmuus. Tutkimusperinnettä on kuitenkin leimannut hajanaisuus ja kumuloituvan tiedon puute. Erilaiset tulkinnat Turkin ulkopolitiikan suunnasta ovat tarjonneet lähinnä deskriptiivisiä näkemyksiä, jotka tutkijan soveltamasta teoriasta tai käyttämistä esimerkeistä riippuen ovat tuottaneet hyvinkin ristiriitaisia tuloksia. Keskeisesti viimeaikaisia tutkimuksia on määrittänyt niiden rakentuminen Turkin ja EU:n politiikkojen vertaamiselle. Turkin ulkopolitiikan analysoiminen eurooppalaistumisesta käsin on johtanut siihen, että samat ilmiöt ovat tutkijasta riippuen joko todentaneet Turkin soveltumista tai päinvastoin osoittaneet Turkin soveltumattomuuden Euroopan unionin jäseneksi. Vaikka EU-jäsenyys on yhä virallisesti Turkin hallituksen yksi keskeinen päämäärä, mediassa on pyöritelty spekulaatioita Turkin uusista ulkopoliittisista prioriteeteista. Tätä taustaa vasten pyrin pro gradu -työssäni selvittämään, onko Turkki luopunut EU-jäsenyyden tavoittelusta. Ensin kuvailen sekä selitettävässä ilmiössä että tätä selittävissä tekijöissä tapahtuneita muutoksia nojaten teoriaan toimija-rakenne-vuorovaikutuksesta päätöksenteon kahdella eri tasolla. Eurooppalaistumiskeskustelun problematiikan ja puutteellisuuden ylittämiseksi lähestyn aihetta tämän jälkeen kahden kertomuksen kautta. Ensimmäinen kertomus rakentuu Turkin keskeisten ulkopoliittisten päätöksentekijöiden näkemyksille Turkin EU-jäsenyydestä ja roolista alueellisessa sekä tätä laajemmassa globaalissa kontekstissa. Tätä seuraa toinen, yhteiskuntatieteilijän roolissa laatimallani kertomus, joka täydentää ensimmäistä ottamalla esitetty evidenssi ja historiallinen taustatieto huomioon. Tutkimusaineistonani ovat tarkastelemieni turkkilaisten poliitikkojen puheet, lausunnot sekä sanomalehdistössä esitetyt kommentit ja keskeiset Turkin hallituksen viralliset dokumentit vuosilta 2002–2012. Esitän, että historialliset tendenssit ja syy-seuraussuhteet hahmottamalla voidaan luoda todennäköisiä päätelmiä Turkin EU-jäsenyystavoitteen päättymisestä. Tutkimustulosten perusteella Turkin EU-jäsenyystavoite alkoi muuttua ja siirtyä kohti pysähtyneisyyttä vuonna 2005. Yksiselitteisesti todennettavaa loppua Turkin EU-jäsenyyden tavoittelussa ei kuitenkaan voida määritellä, sillä Turkin EU-jäsenyyden tavoittelun päättyminen on hidas pitkän tähtäimen prosessi. Viimeistään vuonna 2023, Turkin tasavallan 100-vuotispäivänä, Turkin EU-jäsenyysprosessi on kuitenkin muuttanut niin paljon muotoaan, että jäsenyyden tavoittelusta ei voida enää puhua. Turkin EU-jäsenyyden tavoittelun pysähtymistä selittävät ennen kaikkea Turkin taloudessa tapahtuneet muutokset, jotka ovat olleet yhtäaikaisia Oikeus- ja kehityspuolueen (Adalet ve Kalkınma Partisi, AKP) nauttiman laajan sisäpoliittisen tuen ja toisaalta turkkilaisten laskevan EU-jäsenyyden kannatuksen kanssa. Keskeistä on, että EU ei 2000-luvun loppupuolella ja toisen vuosikymmenen alussa ole Turkin hallituksen näkökulmasta enää toimija, joka takaisi Turkin vakaan kehityksen. Tämän sijasta Turkin hallitus on lisännyt kansallista vakauttaan laajentamalla poliittisia ja taloudellisia yhteistyösuhteitaan yhä laajemmalle alueelle. Analyysin evidenssi osoittaa, että Turkin EU-jäsenyyden tavoittelun päättymistä ei voida selittää eurooppalaistumisen kaltaisesta kulttuurispesifisestä lähtökohdasta käsin. Turkin EU-jäsenyysprosessin lopputulos on epävarma ja kaikesta huolimatta virallisesti yhä avoin mahdollisuus. Jos Turkin sisäisissä tai ulkoisissa olosuhteissa tapahtuu merkittäviä muutoksia tai EU:n politiikka ja institutionaalinen rakenne muuttuvat huomattavasti, myös kertomus Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista voi vielä saada erilaisen lopun. Turkin keskeisten poliitikkojen lisääntynyt itseluottamus ja aggressiiviset reaktiot kansainvälisillä areenoilla saattavat myös kääntää tilanteen Turkille epäsuotuisaksi, sillä Turkin vaikutusvalta sen nykyisten tärkeiden yhteistyötyökumppaneiden kuten Kaukasian ja Mustanmeren maiden kanssa perustuu osittain Turkin luotettavaan, yhteistyökykyiseen ja uskottavaan maineeseen. Jatkotutkimuksessa tärkeää olisikin perehtyä tähän tarkemmin ja kartoittaa erilaisia todennäköisiä skenaarioita Turkin ulkopolitiikasta.
  • Heilakka, Pia (2006)
    Tutkimus käsittelee EU:n ja Turkin turvallisuuskäsityksiä sekä niiden vaikutusta maiden turvallisuuspoliittiseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaiset turvallisuuskäsitykset EU:lla ja Turkilla on sekä, miten turvallisuuskäsitykset vaikuttavat osapuolien käyttäytymiseen samassa tilanteessa. Jälkimmäisen kysymyksen taustalla piilee ajatus, jonka mukaan erilaisista turvallisuuskäsityksistä seuraa erilaista toimintaa ja samanlaisista käsityksistä samanlaista toimintaa. Teoreettinen viitekehys koostuu eri koulukuntien turvallisuutta käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimuskirjallisuuden avulla muodostetaan turvallisuuskäsityksiä koskeva malli, jonka luominen alkaa määrittelemällä, mitä turvallisuus on. Turvallisuutta tarkastellaan kansainvälisen politiikan tutkimustraditioiden keskeisten turvallisuutta koskevien teorioiden avulla. Teoriat jaetaan niiden ominaispiirteiden mukaan joko perinteiseen ja suppeaan tai laajaan ja kriittiseen turvallisuustutkimukseen. Jaon jälkeen tarkastellaan kummankin turvallisuutta tutkivan tradition turvallisuuskäsityksiä ja lopputulokseksi saadaan malli perinteisestä ja suppeasta sekä laajasta ja kriittisestä turvallisuuskäsityksestä, jonka avulla pyritään selvittämään EU:n ja Turkin turvallisuuskäsitykset. Osapuolien turvallisuuskäsityksien analyysissä tarkastellaan EU:n ja Turkin keskeisiä turvallisuusdokumentteja sekä osapuolien turvallisuuspoliittista historiaa käsittelevää tutkimuskirjallisuutta edellä esitetyn mallin valossa. Tutkimusmetodina on vertaileva politiikantutkimus. Lopputulokseksi saadaan määriteltyä osapuolien käsitykset turvallisuudesta joko perinteiseen ja suppeaan tai laajaan ja kriittiseen turvallisuuskäsitykseen. Saatujen turvallisuuskäsityksien avulla tutkitaan, miten osapuolet toimivat samassa tilanteessa. Asiaa tarkastellaan tapaustutkimuksen avulla, joka on tässä tutkimuksessa Iran ja tarkemmin määriteltynä Iranin mahdollinen ydinase sekä maan harjoittama terrorismi. Tutkimusmetodina toimii vertaileva tutkimus, jonka lisäksi sovelletaan tapaustutkimusta. Tutkimusaineistona käytetään EU:n neuvoston ja Kansainvälisen atomienergiajärjestön antamia virallisia lausuntoja, tiedotteita ja raportteja sekä osapuolien ja Iranin välisiä poliittisia suhteita käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Tutkimuksesta selviää, että EU:lla on ennemminkin pehmeisiin turvallisuusarvoihin perustuva laaja ja kriittinen turvallisuuskäsitys, kun taas Turkilla on ennen kaikkea kovien turvallisuusarvojen muokkaama laaja ja kriittinen turvallisuuskäsitys. Lisäksi erilaisista turvallisuuskäsityksistä seuraa erilaista toimintaa samassa tilanteessa. EU:n toiminta Iranin mahdollista ydinasetta sekä maan terrorismia kohtaan perustuu rauhanomaisille neuvotteluille ilman minkäänlaisia voimakeinoja, jolloin unionin toiminta on lisäksi sen turvallisuuskäsityksen mukaista. Turkki on puolestaan joutunut turvautumaan samoissa tilanteissa myös muihin kuin pehmeisiin keinoihin. Maa on myös itse harrastanut terroristista toimintaa Irania kohtaan saavuttaakseen valtaa ja maksimoidakseen kansalliset intressinsä. Turkki on myös pyrkinyt turvaamaan terrorismin (kovan keinon) avulla pehmeitä tur-vallisuusarvoja kuten taloutta. Näin myös Turkin toiminta on yhdenmukaista sen turvallisuuskäsi-tyksen kanssa.
  • Lukkarila, Johanna (2002)
    Tutkielmassa tarkastellaan uusia valuuttakriisiteorioita ja niiden relevanssia toteutuneissa kriiseissä. Valuuttakriisikirjallisuuden aikaisempaa kehitystä selvitetään lyhyesti, mutta teoreettisen osuuden painopiste on Aasian kriisin jälkeen syntyneillä valuuttakriisiteorioilla. Suuntaus kiinteistä valuuttakursseista kelluviin on johtanut puhtaiden valuuttakriisien vähenemiseen, ja painopiste kirjallisuudessa on siirtynyt yleisempien rahoituskriisien ja systemaattisten kriisien tutkimiseen. Tyypillisesti uuden kriisiepisodin toteutumisen jälkeen on syntynyt uusi mallisukupolvi. Koska valuuttakriisikirjallisuutta on kritisoitu siitä, että uuden kriisin toteutuessa vanhat mallit menettävät merkityksensä, tarkastelen uusien teorioiden relevanssia Aasian, Venäjän ja Turkin kriiseissä. Uudet valuuttakriisimallit syntyivät, kun Aasian kriisin ymmärtäminen vanhoilla malleilla näytti vaikealta. Uusia valuuttakriisimalleja voidaan luonnehtia pankkikeskeiseksi näkemykseksi valuuttakriiseistä ja ne painottavat pääomatasetta kahden aikaisemman sukupolven painottaessa vaihtotasetta. Uusissa malleissa yhdistetään pankki- ja valuuttakriisitutkimusta. Perinteisiä pankkipakomalleja on laajennettu avoimeen talouteen ja toisaalta on tarkasteltu, millä tavalla rahoitussektorin tyypilliset piirteet, kuten moraalikato, voivat johtaa valuutan romahdukseen. Kirjallisuudessa ei ole yksiselitteistä jakoa malleille, mutta teorioissa voidaan nähdä kulkevan kaksi päälinjaa: pankkien tasemallit ja valuutta- tai pankkipakomallit. Kriisit ovat vaikeasti selitettävissä vain yhdentyyppisellä mallilla. Toteutuneet kriisiepisodit eroavat toisistaan empirian valossa huomattavasti, minkä vuoksi uusien mallien luominen on perusteltua. Aasian, Venäjän ja Turkin kriisien tarkastelu osoittaa selvästi uusien kriisimallien olleen tarpeellisia. Aasian kriisissä oli piirteitä molemmista uusista teoriasuuntauksista, sillä kriisiin vaikuttivat sekä heikentyneet talouden perustekijät ja odotukset hallituksen takuista että sijoittajien paniikin aiheuttama pääomapako. Vaikka Venäjän kriisi vastasi enemmän perinteisiä kriisimalleja, kriisi levisi myös pankkisektorille, joten sillä on yhtymäkohtia kaksoiskriisimalleihin. Myös Turkin kriisissä pankki- ja valuuttakriisit nivoutuivat toisiinsa ja kriisin taustalla oli useita uusien kriisimallien tekijöitä, kuten odotukset julkisista takuista, heikko ja säätelemätön pankkisektori, kasvava lyhytaikainen ulkomainen velka sekä sijoittajien paniikki. Perinteiset teoriat eivät kuitenkaan ole menettäneet merkitystään, vaan uusien mallien luominen ja mallien yhdistäminen on tarpeen, jotta kriiseihin johtaneita syitä voidaan ymmärtää paremmin. Tärkeimmät käytetyt lähteet: 'Corsetti, Pesenti ja Roubini' (1998, 1999), 'Goldfajn ja Valdes' (1997), 'Radelet ja Sachs' (1998) ja Rajan (2001).
  • Turunen, Marko (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Said Nursin islamilainen käsitys armosta hänen pääteoksensa Risale-i Nurin (lyhyesti Risale) osassa Salamat. Tutkin työssäni, miten Nursi ymmärtää Jumalan armon ja miten armo ilmenee Nursin mukaan ihmisen elämässä. Selventääkseni Nursin armokäsitystä vertaan sitä luterilaiseen armokäsitykseen työni lopussa. Työni edustaa näin ollen vertailevaa uskontoteologiaa. Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteenä käytän Said Nursin Risalea. Luterilaisen käsityksen selvittämiseksi käytän luterilaisia tunnustuskirjoja. Said Nursi (1877–1960) oli turkkilainen islamilainen teologi. Hän kirjoitti pääteoksensa, yli 6000 sivuisen Risalen vuosina 1926–1944 pääosin arestissa ja vankilassa ollessaan. Uskonnollisesti ja myös poliittisesti vaikutusvaltainen Nursi joutui 1920-luvulta alkaen Turkin sekulaarin hallituksen epäsuosioon ja vietti näin suuren osan elämästään vankeudessa. Nursi edustaa sufilaisvaikutteista sunnalaista islamia ja hänen hengelliset juurensa löytyvät turkkilaisesta madrasa-traditiosta eli Koraani-koululaitoksesta. Nursin ideologinen vastustaja oli hänen aikansa sekulaari, materialistinen ja ateistinen filosofia, jonka Nursi näki haasteena islamille ja johon hän pyrkii kirjoituksissaan vastaamaan. Jumalan armo on Nursin kirjoituksissa jatkuvasti esillä oleva teema. Nursin käsitys armosta on hyvin laaja. Tutkimukseni päätyy siihen, että Nursin armokäsityksen voi systemaattisesti jakaa neljään kategoriaan, jotka ovat luomisen armo, ontologinen armo, mystinen armo ja soteriologinen armo. Luomisen armo tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan luomakunnan kauneus ja toimivuus ovat Jumalan armoa. Ontologinen armo tarkoittaa, että olemassaolo yleensä on Jumalan armoa. Mystinen armo tarkoittaa Jumalan läsnäolon ja rakkauden kokemista mystisessä rukouksessa. Soteriologinen armo tarkoittaa pelastukseen liittyvää armoa: Nursin mukaan ihminen pelastuu Jumalan armosta kadotukselta. Vertaamalla Nursin armon kategorioita luterilaisuuteen paljastuu eroja Nursin ja luterilaisten armokäsityksissä. Nämä erot on johdettava eriäviin näkemyksiin ilmoituksesta, Jumalasta ja ihmisestä. Nursille Koraani on Jumalan varsinainen ilmoitus. Jumala on Nursille salaisuus, transsendentti, pyhä, yksi ja ainoa. Ihminen on Nursille heikko, mutta ei paha, ja vapaa valitsemaan moraalisissa kysymyksissä hyvän ja pahan välillä. Omien hyvien tekojen lisäksi ihminen tarvitsee pelastukseen myös Jumalan armoa. Luterilaisuudessa vastaavasti Jumalan varsinainen ilmoitus on Kristus. Jumala on perimmäiseltä olemukseltaan rakkaus ja kolminaisuus. Ihminen on totaalisesti synnin turmelema, hänen tahtonsa ei ole vapaa ja hän on pelastuksen asiassa täysin Jumalan armon varassa.