Browsing by Subject "Turku"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 28
  • Rainio, Riitta; Tamboer, Annemies; Saarikivi, Taina (2021)
    At the turn of the 14th and 15th centuries, in the town of Turku (SW Finland), a new quarter was built near a lake that came to be known as Mätäjärvi (‘Rotten Lake’), possibly because it was polluted by the waste from leather tanners, shoemakers, and other artisans. In the excavated remains of a wooden house in this quarter, objects like leather shoes, clippings and scrapings, imported stoneware from Germany, bone beads, spindles, and numerous bones of young cats, dogs, sheep, pigs and cattle were found, allowing the conclusion this might have been an artisan’s dwelling. On the premises, a part of a worked sheep shin bone was found that we have interpreted as a flute of the block-and-duct type with two or three finger holes. This is a rare find for Finland, where, contrary to other parts of Europe, only a very small number of bone wind instruments are known, all dating from the late Middle Ages and nearly all found in Turku. This flute was a coarsely made simple instrument with a small ambitus. In many regions, flutes were traditionally played by shepherds as a means to communicate with their flock and as entertainment while herding. As we know that sheep and other domestic animals were kept in Turku, it is tempting to interpret the flute as a shepherd’s instrument, but sources pertaining to the use of this particular artefact are lacking. We made two hypothetical reconstructions of the flute from similarly shaped and sized unprovenanced medieval sheep shin bones, one with two finger holes and the other with three finger holes. Flutist and sound artist Taina Saarikivi then explored the musical possibilities of the three-holed reconstruction by experimenting with it for over a year, making this medieval instrument sound or sing again.
  • Perhiö, Teemu (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielma käsittelee Turun kaupungin asuntopolitiikkaa aluerakentamisen näkökulmasta vuosina 1963–1967. Aluerakentamisella viitataan lähiöiden alueittain toteutettuun teolliseen rakentamiseen, jossa rakennusyhtiö myös usein erillisen sopimuksen turvin vastasi kunnallistekniikan, eli teiden ja viemäreiden, rakentamisesta alueelle. 1960-luvulla rakennemuutoksen ja palveluyhteiskuntaan siirtymisen seurauksena ja edellytyksenä oli voimakas kaupungistuminen. Asuntopula ratkaistiin rakentamalla olemassaolevan kaupunkirakenteen ulkopuolelle teollisesti tuotettuja lähiöitä, joita toteutettiin yleensä aluerakentamiskohteina. Tutkielman pääasiallisena viitekehyksenä toimii valtakunnallinen asuntopolitiikka ja -rakentaminen. Tarkastelen kuinka kiinteästi Turun asuntotuotantoratkaisut liittyivät valtakunnalliseen kehitykseen ja mitkä ratkaisut olivat Turun asuntopolitiikalle piirteenomaisia. Turussa alueittain rakentamiseen siirryttiin vaiheittain: aluerakentamiskokeiluja oli toteutettu 1950-luvulta lähtien, mutta lähtölaukaus varsinaiseen aluerakentamiseen tehtiin vuonna 1963, kun kaupunki teki suuria aluevarauksia paikallisille rakennusyrityksille. Vielä suuremmat aluevaraukset tehtiin neljä vuotta myöhemmin ”hätäohjelman” myötä. Näiden aluevarausten seurauksena on rakennettu muun muassa Runosmäen lähiö. Tutkielmassa rakennetaan kronologinen ja temaattinen kuvaus Turun aluerakentamiseen liittyvästä asuntopolitiikasta vuosina 1963–1967. Pääasiallinen lähdeaineisto on kaupunginvaltuuston ja -hallituksen kokousten pöytäkirjat, joita täydentävät aikakauden paikalliset sanomalehdet. Valtakunnallisen asuntopolitiikan taustoitukseen on käytetty tutkimuskirjallisuutta. Pääasiallisena metodina on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että Turun asuntopolitiikka aluerakentamisen suhteen oli vahvasti ylipaikallisten ehtojen sanelemaa, mutta siinä oli huomattavia paikallisia piirteitä. 1960-luvulla asuntopolitiikkaan vaikutti Turun yleiskaavatyön pitkittyminen ja valtakunnallinen asuntopolitiikka, joka ohjasi kohti aluerakentamista. Keskeneräisenä yleiskaava ei estänyt kaavojen tapauskohtaista toteuttamista. Asuntotuotantolaki 1966/1968 puolestaan pakotti Turussakin asuntotuotanto-ohjelman laatimiseen, mikä johti hätäohjelmaan. Paikalliselle asuntopolitiikalle oli luonteenomaista ei-politiikka; kunnallinen päätöksentekojärjestelmä ei ollut aktiivinen toimija asunto-ongelman ratkaisussa vaan rakennusteollisuus. Edellytyksiä asunto-ongelman ratkaisuun luotiin maapolitiikan keinoin. Tutkielma peilaa siten aiempaa tutkimusta piirtämällä kuvan maaltamuuton paineisiin valmistautumattomasta Suomesta, jossa rakennusyrityksillä ja niiden toimintaa rahottaneilla pankeilla oli historiallinen tilaisuus kehittää omaa liiketoimintaansa. Turku ei ollut tästä poikkeus, kuten tutkielma osoittaa. Toisaalta asuntoteollisuuden toimintatapojen hyväksyntä asuntopolitiikan keinoiksi kertoo myös siirtymävaiheesta kunnissa pitkäjänteisempään, kokonaisvaltaiseen suunnitteluun, jonka 1960-luvulle ominaisena piirteenä oli usko rationaalisuuteen ja laskelmiin ongelmien ratkaisussa.
  • Laukka, Vuokko; Katko, Tapio S.; Peltonen, Lasse; Rajala, Riikka (Springer Nature, 2021)
    Hydrogeology Journal 29: 4 (2021), 1369–1378
    In Finland, community water supply has increasingly relied on natural groundwater and artificially recharged groundwater as the raw water source. Several managed aquifer recharge (MAR) projects have been co-created with involved parties and have proceeded well, while some cases have raised considerable resistance among the stakeholders. It seems that success or failure in MAR cooperation is related to management cultures and the ways in which various interests are taken into account, from the very beginning and throughout the process. Empirically, this paper builds on comparison between two conflictual case studies in Finland: one in the Tampere region and the other in the Turku region. The study analyses the major constraints of these projects through the lens of collaborative rationality, also drawing upon discourse analysis and negotiation theory. The material is gathered through thematic interviews of stakeholders, newspaper articles and a stakeholder workshop. The results indicate that conventional management approaches, drawing from expert-based instrumental rationality, were insufficient in both cases. The collaborative rationality framework suggests that legitimacy for the groundwater projects should be gained through joint knowledge production and inclusive multiparty interaction for creating options for collaboration. Both cases lacked the tools and know-how for authentic dialogue and collaboration. The emerging paradigm emphasizes more collaborative approaches for natural resources management and urban planning. While MAR projects operate inside these areas and are highly complex in nature, it is essential to embrace the emerging paradigm in order to promote MAR systems along with their huge potential.
  • Kalske, Marja (1980)
  • Holopainen, Viljo (Suomen metsätieteellinen seura, 1950)
  • Ikonen, Iiro; Hagelberg, Eija (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 9/2008
    Lounais-Suomen ympäristökeskuksen vetämän Interreg IIIA ”Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa” –projektin tavoitteena oli löytää tasapainostrategia ruovikoiden hyödyntämisen, säilyttämisen ja merenrantaniityiksi peruskunnostamisen välillä pilottialueilla. Etelä-Suomen yleissuunnittelun pilottialueet olivat Halikonlahti (Salon ja Halikon alueella) ja Turun kaupunki. Rannikkoalueidemme ruovikot ovat lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Etelä-Suomen rannikko-alueen noin 30 000 hehtaarista (ei sisävesiä) arviolta 12 500 hehtaaria soveltuisi hyödynnettäväksi bioenergiaksi ja rakennuskäyttöön ja 7500 hehtaaria tulisi peruskunnostaa merenrantaniityiksi. Ruovikoiden hyödyntäminen hyvin suunniteltuna edistää luonnon monimuotoisuutta, vesiensuojelua, ilmansuojelua ja alueiden virkistyskäyttömahdollisuuksia. Tämän tilanteen saavuttaminen on ruovikkostrategian keskeinen päämäärä. Pilottialueilla käytettyä yleissuunnittelumallia tulisi kopioida laajemmin Etelä-Suomen rannikkoalueille samalla käynnistäen ruovikoiden korjuuketjuja. Lisäksi korjuumenetelmiä tulee samanaikaisesti vielä kehittää ja verkostoitumista lisätä. Onnistuneiden korjuuketjujen ja hyödyntämisen tuloksena voitaisiin soveltuvilla korjuuketjualueilla ottaa käyttöön uusi kansallinen rahoituskeino: ruovikon korjuutuki. Arvokkaimpien alueiden hoidon vaikutusten seurantaa tulee kehittää. Julkaisussa on esitetty Etelä-Suomen osalta toimenpideohjelma, joka toteutuessaan voisi vaikuttaa merkittävästi rantojemme ja merenlahtiemme tilaan.
  • Sillanpää, Miina (Suomen Sosialidemokraattinen työläisnaisliitto, 1924)
    Toveritar : työläiskotien perhelehti
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2007)
    Katariinanlaakso Turku Tietokantatunnus: MOR-Y02-027 Muodostumatyyppi: Reunamoreeni Arvoluokka: 4 Karttalehti: 1043.12 Alueen pinta-ala: 14,3 ha Korkeus: 10 m mpy. Alueen suhteellinen korkeus: 10 m Muodon suhteellinen korkeus: 10 m Moreenimuodostuman sijainti: Katariinanlaakson reunamoreenimuodostuma sijaitsee Katariinanlaakson asuntomessualueen eteläpuolella rajoittuen Rauvalanlahteen
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2011)
    Nunnavuoren rantakerrostuma Turku Tietokantatunnus: TUU-02-017 Arvoluokka: 4 Muodostuma: Rantakerrostuma Pinta-ala: 1,5 ha Korkeus: 65 m mpy. Karttalehti: 1043.09 Alueen suhteellinen korkeus: 9 m Muodon suhteellinen korkeus: 4 m Sijainti: Muodostuma sijaitsee Turun Kaerlassa, Impivaaran liikunta- ja urheilukeskuksen alueella, pururadan varrella
  • Salomaa, Leena (1979)
  • Auer, A. V. (Suomen metsätieteellinen seura, 1937)
  • Koistinen, Katri; Väliniemi, Jenni (Kuluttajatutkimuskeskus, 2007)
    Kuluttajatutkimuskeskus. Julkaisuja 4/2007
    Tutkimus käsittelee päivittäistavarakaupan fyysistä saavutettavuutta ja siinä tapahtuneita muutoksia Turun, Lahden ja Mikkelin kaupunkiseutujen taajama-alueilla vuosina 1995-2003. Tutkimuksessa selvitetään, miten päivittäistavarakaupan palvelut ovat kävellen saavutettavissa taajama-alueilla. Lisäksi tarkastellaan päivittäistavarapalveluiden tarjontaa ja siinä tapahtuneita muutoksia alueilla, joilla asuu paljon eläkeläistalouksia, aikuistalouksia tai lapsitalouksia. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu myymälöiden saavutettavuutta taajama-alueilla erilaisten kotitalouksien näkökulmasta. Tutkimus perustuu Kuluttajatutkimuskeskuksen paikkatietojärjestelmässä oleviin A.C. Nielsen Finland Oy:n myymälärekisterin toimipaikkakohtaisiin tietoihin ja Tilastokeskuksen sosiodemografisia tietoja sisältäviin ruututietokantoihin tutkituilta kaupunkiseuduilta. Kaikilla tutkimusalueilla päivittäistavarakaupan palveluverkko on harventunut taajama-alueilla ja päivittäistavarakaupan palvelut keskittyneet yhä suppeammille alueille kaupunkien keskustoihin sekä muihin suuriin taajamiin, kuten kuntakeskuksiin. Yhä harvemmalla asukkaalla on päivittäistavarakauppa kävelymatkan etäisyydellä kodistaan. Vuonna 1995 tutkimusalueiden taajamaväestöstä asui 39-44 prosenttia enintään 500 metrin etäisyydellä myymälästä. Vuonna 2003 enintään 500 metrin etäisyydellä myymälästä asui enää 31-39 prosenttia taajamaväestöstä. Laajennettaessa tarkastelua enintään kilometrin etäisyydellä myymälästä asuviin kehitys on ollut samankaltaista. Taajaman koko toimii eräänlaisena "puskurina" päivittäistavarakaupan palveluiden saavutettavuudelle, sillä mitä pienempi taajama on, sitä todennäköisemmin päivittäistavarakaupan palvelut puuttuvat. Eläkeläistaloudet ja aikuistaloudet hakeutuvat asuinalueille, joilla päivittäistavarapalvelut ovat kävelyetäisyydellä. Taajamien eläkeläistalouksista asui 48-59 prosenttia enintään 500 metrin etäisyydellä päivittäistavaramyymälästä vuonna 1995. Vuoteen 2003 tultaessa osuus väheni lähes kymmenen prosenttiyksikköä, mutta edelleen tutkituista kotitaloustyypeistä eläkeläistalouksien osuus oli suurin kävelyetäisyydellä myymälöistä. Vuonna 2003 Turun ja Mikkelin seuduilla noin puolet taajamien eläkeläistalouksista asui enintään 500 metrin etäisyydellä päivittäistavaramyymälästä ja Lahden seudulla osuus oli 41,6 prosenttia. Taajamien aikuistalouksien osuus kävelyetäisyydellä päivittäistavaramyymälöistä väheni 1990-luvun lopulla, mutta kääntyi kasvuun kaikilla tutkimusalueilla vuosien 1999-2003 aikana. Turun seudulla puolet taajamien aikuistalouksista, Mikkelin seudulla 41,4 prosenttia ja Lahden seudulla 38,2 prosenttia asui enintään 500 metrin etäisyydellä päivittäistavaramyymälästä vuonna 2003. Lapsitaloudet suosivat taajamien laidoilla sijaitsevia pientaloalueita, missä ei yleensä ole kaupan palveluita. Kun vuonna 1995 tutkimusalueiden taajamien lapsitalouksista noin kolmannes asui enintään 500 metrin etäisyydellä päivittäistavaramyymälästä, niin vuoteen 2003 tultaessa osuus väheni entisestään ollen Turun seudulla 29,1 prosenttia, Mikkelin seudulla 28,2 ja Lahden seudulla vain 24,8 prosenttia. Suomen väestön ikääntyessä ja pienten kotitalouksien määrän kasvaessa päivittäistavarapalveluiden kävellen saavutettavuuteen tulee kiinnittää huomiota. Hyvä yhdyskuntarakenne antaa kuluttajalle mahdollisuuden valita asiointitapansa tilanteen ja tarpeiden mukaan.
  • Grönholm, Maija (1988)
  • Suikkanen, O. (Suomen Sos.-dem. Nuorisoliiton Turun osasto ja Voimistelu- ja Urheiluseura Veikot, 1919)
  • Kurvinen, Mikhail (2015)
    Tutkielma käsittelee Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän Turun pääkonsulaatin tehtäviä ja toimintaa perestroikan sekä 1990-luvun Venäjän taloudellisen ja poliittisen kurimuksen aikana. Ajallisesti tutkimus alkaa pääkonsuli Leonid Ignatovin nimityksestä Turun pääkonsulaatin johtoon kesäkuussa 1988 ja päättyy pääkonsuli Vadim Rozanovin nimitykseen vuoden 2001 lokakuussa. Tarkastelussa huomioidaan erityisesti Neuvostoliiton hajoamisprosessi sekä sen vaikutukset konsuliedustuston toimintaan ja merkitykseen. Tutkielma on luonteeltaan hallintoon kohdistuvaa historiantutkimusta eli hallintohistoriaa. Se nojaa poliittisen historian tutkimustraditioon sekä sisäiseen ja ulkoiseen lähdekritiikkiin. Tutkimus on deskriptiivinen narratiivi, joka etenee pääosin kronologista esitystapaa noudattaen. Koska aiempaa tutkimusta Neuvostoliiton tai Venäjän konsulaattien toiminnasta Suomessa ei ole tehty, tutkielman johdannossa määritellään, mihin Turun pääkonsulinviraston toiminta pohjautuu. Lisäksi luvussa kaksi käsitellään edustuston perustamista ja alkuvaiheita sekä toiminnan tärkeimpiä prioriteetteja. Vuosien varrella Turun pääkonsulaatista ja erityisesti pääkonsuleista on tullut tärkeä osa kaupungin kulttuuri-, sosiaali- ja talouselämää. Tätä opinnäytetyötä varten kerätyn laajan haastatteluaineiston perusteella pääkonsulaatin toiminnalla Turussa on ollut tärkeä rooli monipuolisten kahdenvälisten suhteiden kehittämisessä. Kuitenkin konkreettisia esimerkkejä konsulaatin toiminnasta on viisumien myöntämisen lisäksi vain vähän. Viraston vaikuttaminen onkin ollut suurelle yleisölle pitkälti näkymätöntä ja usein pääkonsulien henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvaa. Pienen ulkomaanedustuston mahdollisuudet vaikuttaa maiden tai kaupunkien väliseen yhteistyöhön sekä sen resurssit olivat varsinkin 1990-luvun alussa hyvin rajalliset. Paljon on riippunut pääkonsuleiden omista kiinnostuksen kohteista ja erikoisosaamisesta. Eri yhteistyömuodot ovat korostuneet eri pääkonsuleiden aikoina. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Turun pääkonsulaatin työssä tapahtunut muutos ei ollut valtava, mutta maiden välisten taloudellisten ja kulttuuristen suhteiden erityispiirteet erosivat selkeästi Venäjän historian eri kausilla. Turun pääkonsulaatti on kuitenkin ollut aikakaudesta riippumatta merkittävä toimija, joka on pystynyt luomaan kontakteja venäläisten ja suomalaisten välille sekä kehittämään suhteita.