Browsing by Subject "Turvallisuusneuvosto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Tiilikainen, Teija; Koskenniemi, Martti; Ojanen, Tuomas; Viljanen, Veli-Pekka; Tuori, Kaarlo; Hidén, Mikael; Hannikainen, Lauri; Saraviita, Ilkka (2008)
  • Heino, Anna-Liisa (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat 1) voidaanko Yhdistyneiden Kansakuntien, YK, Peruskirjan (1945) ja siihen liittyvän historian sekä ”Uniting for Peace” -päätöslauseen (1950) perusteella sanoa, että yleiskokouksella on perusteita luottaa turvallisuusneuvoston pysyviin jäsenvaltioihin yksimielisessä päätöksenteossa ja siten kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä; ja 2) voidaanko ”Uniting for Peace” -päätöslause tulkita yleiskokouksen yritykseksi osoittaa oma luotettavuutensa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä. YK:n yleiskokouksen vuoden 1950 ”Uniting for Peace” -päätöslauseen mukaan tapaus, joka uhkaa rauhaa, rikkoo rauhaa tai on hyökkäysteko, voidaan siirtää turvallisuusneuvostolta yleiskokouksen käsiteltäväksi, jos turvallisuusneuvosto ei pysyvien jäsenvaltioiden yksimielisyyden puutteen vuoksi pysty huolehtimaan päävastuustaan ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Siirron jälkeen yleiskokous antaa jäsenvaltioille sopivia suosituksia tilanteen ratkaisemiseksi, mukaan lukien sotilaallisen voimankäytön rauhan rikkomuksen ja hyökkäysteon tapauksissa. Peruskirjan mukaan päävastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä on turvallisuusneuvostolla, jonka pysyvien jäsenvaltioiden on oltava yksimielisiä tehdessään rauhaa ja turvallisuutta koskevia päätöksiä. Yleiskokouksella ei varsinaisesti ole rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen vastuuta ja Peruskirjan puitteissa se voi tehdä näitä koskevia suosituksia vain turvallisuusneuvoston pyynnöstä. Päätöslause herätti kysymyksen, voidaanko sen perusteella sanoa, että yleiskokous epäilee tai ei luota turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenvaltioiden motivaatioon ja kyvykkyyteen tehdä yksimielisiä päätöksiä ja siten ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Tähän liittyen heräsi myös kysymys, voidaanko edes mielekkäästi tai perustellusti sanoa, että yleiskokous luottaa turvallisuusneuvoston pysyviin jäseniin. Nämä kysymykset ovat motivoineet tutkielman varsinaiset tutkimuskysymykset. Tutkielman ajallisena kontekstina ovat vuodet 1945–1950, Peruskirjan hyväksymisestä ”Uniting for Peace” -päätöslauseeseen, ja metodina on systemaattinen analyysi. Luottamusta ja luotettavuutta analysoin Russell Hardinin kapseloitujen intressien luottamusteorian valossa, nostaen lähde- ja tutkimuskirjallisuudesta esille niitä tekijöitä, joiden perusteella luottamus ja luotettavuus olisivat mahdollisia. Lähdekirjallisuutenani on ”Uniting for Peace” -päätöslause ja muuna tutkimuskirjallisuutena päätöslausetta käsittelevät artikkelit, YK:n Peruskirja sekä YK:n muodostumista ja veto-oikeutta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Veto-oikeus ja sen aiheuttamat ongelmat ovat yksi päätöslauseen laukaisseista tekijöistä ja siksi se on huomioitu tutkielmassa laajasti. Muuna kirjallisuutena olen hyödyntänyt kansainvälisen politiikan tutkimuskirjallisuutta, joka selittää valtioiden ja kansainvälisten organisaatioiden yhteistoimintaa ratkaistakseni yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston toimijuuteen liittyviä ongelmia. Kapseloitujen intressien teoriassa luottamus on kolmiosainen relaatio, jossa luottaja A luottaa luotettuun B asiassa x. Luottamuksesta on kyse, jos luottaja A uskoo tai tietää että on luotetun B intressien mukaista ottaa A:n relevantit intressit huomioon relevanttina aikana. Kapseloinnissa olennaista on, että luotettu on motivoitunut toimimaan luottajan erityisten intressien mukaisesti, koska kyseessä on juuri luottaja ja tämän intressit, eivätkä kenenkään muun. Luotettavuus määrittyy tähän nojautuen luotetun sitoutumiseksi luottajan erityisten intressien täyttämiseen. Tutkielmassa yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston jaetuksi intressiksi on määritelty kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpito. YK:n Peruskirjan, sen historian ja ”Uniting for Peace” -lause eivät kuitenkaan riitä perustelemaan kapseloitujen intressien teorian valossa yleiskokouksen luottamusta turvallisuusneuvoston pysyviin jäsenvaltioihin yksimielisessä päätöksenteossa ja siten kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että Peruskirja, joka on kaikkien YK:n jäsenvaltioiden hyväksymä sopimus YK:n päämääristä ja periaatteista, tekee luottamuksen tyhjäksi. Jos neuvoston pysyvät jäsenvaltiot toteuttavat yleiskokouksen intressejä Peruskirjan motivoimina, ne noudattavat vain hyväksymäänsä sopimusta eivätkä aidosti kapseloi yleiskokouksen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen intressiä. ”Uniting for Peace” -lauseen tulkitseminen yleiskokouksen oman luotettavuuden osoittamiseksi jää kuitenkin positiiviseen valoon. Päätöslauseessa yleiskokous luo erilaisia komiteoita, asiantuntijapaneelin sekä siirtokäytännön, joiden tarkoituksena oli tehostaa, turvata ja ylläpitää sekä kollektiivista toimintaa että kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpito. Yleiskokous siis osoittaa päätöslauseen kautta motivaationsa toimia sekä koko turvallisuusneuvoston että YK:n kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisen intressin mukaisesti.
  • Halava, Maria (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöksentekoa Bosnia-Hertsegovinan sodassa. Tutkielmassa selvitetään sitä, kuinka turvallisuusneuvoston päätöksenteko toteutui Bosnia-Hertsegovinan sodassa ja mitä tekijöitä päätöksenteon taustalta löytyy. Avainasemaan tutkielmassa nousevat turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsentä, joiden osalta tutkielmassa kartoitetaan niiden roolit ja motiivit päätöksenteon suhteen. Turvallisuusneuvoston päätöksentekoa tarkastellaan Margaret G. Hermannin kehittelemän poliittiseen päätöksentekoon keskittyvän mallin avulla. Hermannin malli jakautuu kolmeen vaiheeseen, joissa ensimmäisessä pyritään tunnistamaan ongelma, toisessa vaiheessa valitaan oikea taho tekemään päätös ja kolmannessa vaiheessa seurataan päätöksen vaikutuksia sitä seuraavaan poliittiseen toimintaan. Tutkielmassa käsitellään aluksi Bosnia-Hertsegovinan sotaa ja sen keskeisiä tapahtumia. Samassa yhteydessä käsitellään kansainvälisten toimijoiden osuutta tapahtumissa. Keskeiseen osaan nousevat YK ja NATO ja näiden kahden järjestön välinen yhteistyö. Turvallisuusneuvoston päätöksenteon osalta tutkielmassa käsitellään kolmea keskeistä voimankäyttöä koskevaa päätöstä. Nämä päätökset ovat turvallisuusneuvoston antama valtuutus voimankäyttöön päätöslauselmalla 836, voimankäytön kieltäminen Sarajevossa ja Gorazdessa 1994 ja NATOn lopulliset ilmaiskut elo-syyskuussa 1995. Näiden päätösten osalta tutkielmassa tarkastellaan turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenen kantoja ja argumentointia päätösten yhteydessä ja selvitetään päätöksentekoon vaikuttaneita tekijöitä. Tutkielmassa on käytetty lähdeaineistona aikaisemman tutkimuksen lisäksi pääosin tieteellisiä artikkeleita ja YK:n asiakirjoja. Käytetyn lähdeaineiston perusteella voidaan sanoa, että turvallisuusneuvoston päätöksenteko Bosniassa oli hyvin tehotonta ja ristiriitaista. Päätöksenteko ei noudattanut täysin Hermannin mallin mukaista esimerkkitapausta, vaan oli pikemminkin esimerkki turvallisuusneuvoston epäjohdonmukaisesta toiminnasta. Ulkoisilla tekijöillä ja jäsenvaltioiden intresseillä oli merkittävä osuus päätöksenteossa.
  • Kotilainen, Kimmo (2000)
    Tämän Pro gradu -työn tutkimuskohde on YK:n turvallisuusneuvoston reformi. Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia, miksi YK:n turvallisuusneuvoston reformia ei ole saatu toteutetuksi ja onko turvallisuusneuvosto vielä tulevaisuudessa tarpeellinen. Aihetta on tutkittu mm. analysoimalla eri maiden delegaatioiden ja eri organisaatioiden uudistusesityksiä. Analyysissa on käytetty viitekehyksenä pääasiassa neorealismia ja neoliberalismia. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat YK:n yleiskokouksen asettaman Avoimen työryhmän raportit, eri maiden delegaatioiden uudistusesitykset ja lehtiartikkelit, jotka lähes kaikki on poimittu internetistä. Internet-lähteet ovat muutenkin erittäin keskeisessä asemassa tässä Pro gradu -työssä. YK:n turvallisuusneuvoston rakenne on pysynyt lähes samana sen perustamisesta saakka, vaikka maailma onkin täysin muuttunut. Neorealistinen teoria selittää neoliberalismia paremmin uudistamisen hankaluuden, koska reformin vaikeuden syynä on ollut pysyvien jäsenten huoli oman suhteellisen vallan laskusta, jos veto-oikeutta rajoitetaan tai jos lisätään pysyvien jäsenten määrää. Varsinkin Kiinan ja Venäjän harjoittama politiikka on ollut luonteeltaan vahvasti omiin kansallisiin intresseihin sidottua. Neorealismi (ja realismi yleensä) on ollut vallitseva suuntaus YK:n jäsenvaltioiden politiikassa ja erityisesti pysyvien jäsenten politiikassa. Turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt tekemään yksimielisiä päätöksiä, koska pysyvät jäsenet eivät ole olleet yksimielisiä. Tästä syystä USA ja Nato ovat pyrkineet ratkaisemaan kansainvälisiä kriisejä ilman YK:n valtuutusta. Turvallisuusneuvosto ei ole kuitenkaan menettänyt kaikesta huolimatta merkitystään. Tähän lopputulokseen on päädytty tutkimalla maailman tapahtumia neoliberalismin kautta. YK:n turvallisuusneuvostoa tarvitaan jatkossakin puuttumaan ihmisoikeusrikkomuksiin ja kansainvälisiin konflikteihin. Myös kollektiivisen turvallisuuden hoitamiseen tarvitaan YK:n turvallisuusneuvostoa, jotta voidaan turvata puolueettomuus silloin, kun päätetään sanktioista jotain valtiota vastaan. YK:n turvallisuusneuvoston reformi antaisi mahdollisuuden saavuttaa takaisin se legitimiteetti, mikä sillä oli YK:n perustamisen aikaan. Tällöin reformin päämääränä tulee olla toimiva ja demokraattinen turvallisuusneuvosto, joka kykenee toimimaan tehokkaasti ja puolueettomasti kriisitilanteissa.