Browsing by Subject "Ukraina"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Tiiainen, Kai-Henrik (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksen kohteena on Svensk Botten -niminen viikkolehti, joka edusti suomenruotsalaisessa lehdistössä selvästi oikeistolaista maailmankuvaa. Lehti ilmestyi vuosina 1937 - 1944. Tässä tutkimuksessa tarkasteluaika on rajattu jatkosodan 20 ensimmäiseen kuukauteen (heinäkuu 1941 - helmikuu 1943). Tutkimuksen kohteena on se, minkälainen kuva Neuvostoliitosta välittyi Svensk Bottenin kirjoituksista jatkosodan alkuvaiheessa. Svensk Bottenin kuva Neuvostoliitosta oli hyvin kielteinen. Sen keskeisiä elementtejä olivat torjuva suhtautuminen kommunistiseen järjestelmään ja kielteinen asennoituminen venäläisiin kansallisuutena. Kommunistiseen järjestelmään kohdistuvassa kritiikissä tuotiin ensisijaisesti esille sen väkivaltaisuus, pyrkimys levittää valtapiiriään voimakeinoin sekä hallita valtansa alla eläviä ihmisiä terrorin avulla. Myös kommunistisen talousjärjestelmän tehottomuutta ja marxilaisen ideologian moraalittomiksi katsottuja piirteitä arvosteltiin. Svensk Bottenissa venäläisvastainen argumentaatio oli kaksijakoista. Yhtäältä venäläisiä pidettiin laiskoina, aloitekyvyttöminä ja kollektiivisuuteen taipuvaisena kansana. Toisaalta taas korostettiin heidän taipumustaan jatkuvaan alueelliseen laajentumiseen aktiivisen valloituspolitiikan kautta. Svensk Bottenin kirjoittelussa jälkimmäinen aspekti korostui enemmän, sillä sotapropagandassa olennaisempaa on uhkakuvien luominen kuin vastustajan halveksiminen. Suurin osa Svensk Bottenin kirjoittajista suhtautui venäläisiin hyvin kielteisesti. Kuitenkin lehden kirjoittajien välillä on havaittavissa selviä eroja venäläisvastaisten kannanottojen jyrkkyydessä. Siksi tässä tutkimuksessa on nostettu tarkastelun kohteeksi kahden keskeisen kirjoittajan, päätoimittaja Herman Gummeruksen ja toimitussihteeri Eric Fockin, maailmankuva. Eric Fock oli omaksunut kansallissosialistisen maailmankuvan, ja tämä näkyi selvästi hänen kirjoituksissaan rasistisena asenteena. Gummeruksen kannanotot olivat jonkin verran maltillisempia kuin Fockin, vaikka Gummerustakin voi pitää melko vahvasti venäläisvastaisena. Svensk Bottenissa ilmenevän venäläisvastaisuuden juuria tarkasteltaessa huomioidaan myös ulkomailta tulleet ideologiset vaikutteet. Tässä suhteessa kansallissosialistisella Saksalla on oma roolinsa, mutta vielä keskeisemmäksi nousevat ruotsalaisten nationalistien (muun muassa Harald Hjärne, Adrian Molin ja Rütger Essén) 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana esittämät näkemykset venäläisistä. Varsinkin päätoimittaja Gummeruksen ajatusmaailmaan oli ruotsalaisten nationalistien käsityksillä ollut suuri vaikutus. Vaikka Svensk Bottenissa oli havaittavissa selvää venäläisvastaisuutta, ei lehti kuitenkaan ollut kategorisesti slaavilaisvastainen. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii se, kuinka myönteisessä sävyssä Svensk Bottenissa pohdittiin ajatusta Ukrainan kansakunnan itsenäisyydestä. Lehden ukrainalaismielisyyttä selittää se, että päätoimittaja Gummeruksella oli jo ensimmäisen maailmansodan ajoilta periytyvät läheiset yhteydet ukrainalaisiin maanpakolaisiin.
  • Stenström, Toni (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielman päämääränä on luoda yleiskäsitys Donetskin kansantasavallaksi julistautuneen separatistialueen synnystä Itä-Ukrainaan vuonna 2014 ja perehtyä separatistihallinnon omiin käsityksiin alueen historiasta, synnystä ja identiteetistä. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Miten Donetskin kansantasavalta määrittelee itsensä? 2) Miten kansantasavalta määrittelee historiansa? 3) Miten kansantasavalta määrittelee kevään 2014 tapahtumat? Tutkielma toimii samalla yleishistoriikkina Donbassin maantieteellisestä alueesta ja se esittelee itsenäisen Ukrainan historiallisia kehitysvaiheita kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Rakenteeltaan tutkielma jakautuu johdanto- ja aineistolukujen jälkeen Donbassin maantiedettä, väestöä ja hallintoa esittelevään lukuun, jota seuraa itsenäisen Ukrainan eri kehitysvaiheiden tarkastelu ja lopulta Donetskin kansantasavallan syntyhistoria. Tutkielma on laadullinen ja se pyrkii selittämään Donetskin kansantasavallan syntyä separatistihallinnon omien lausuntojen ja julistusten pohjalta. Tutkielman tieteellisinä metodeina on käytetty sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia ja sen tutkimusote on narratiivinen. Donetskin kansantasavallan identiteettiä ja itseymmärrystä on käsitteellistetty kansallisen identiteetin tutkimuksen metodologian pohjalta ja translitterointi on toteuttu suomalaisen SFS 4900-standardin mukaisesti. Tutkielman keskeisenä tuloksena separatistihallinnon narratiiveja on yhdistetty erityisesti Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton ajan vallitseviin aatesuuntauksiin ja niitä on vertailtu nykymaailmassa muuhun entisen Neuvostoliiton alueella esiintyneeseen alueelliseen separatismiin. Donetskin kansantasavallan omaksumaa neuvostosymboliikkaa on myös vertailtu Valko-Venäjän omaksumaan historiakäsitykseen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa on lisäksi tarkasteltu kansantasavallan hallinnossa vaikuttaneiden tahojen henkilöhistoriaa ja tuotu esiin separatistijohdon aiempaa taustaa muissa entisen Neuvostoliiton alueen separatistisissa ja Venäjä-mielisiksi tulkittavissa järjestöissä. Ajallisesti tammikuusta syyskuuhun 2014 sijoittuva tutkielma tuo esiin monia kilpailevia käsityksiä siitä, mikä Itä-Ukrainaan perustettujen kansantasavaltojen pidemmän aikavälin tavoitteena oli. Tutkimusmateriaalin pohjalta on havaittavissa, että osalla paikallisesta separatistijohdosta oli mielessään vain Donetskin ja Luhanskin alueet kattava autonominen vyöhyke, kun taas Venäjältä tulleilla tiedustelu-upseereilla oli tavoitteena aina Moldovaan asti ulottuva Novorossijan liittovaltio. Narratiivien muutos korreloi myös ajallisesti touko-kesäkuussa ja heinä-elokuussa tapahtuneiden vallanvaihdosten kanssa, minkä johdosta konfliktin paikallinen elementti korvattiin ensin Venäjältä saapuneilla sotilastiedustelun edustajilla ja myöhemmin Venäjän armeijan vakituisilla joukoilla. Tutkielman julkaisuhetkellä konflikti on myös yhä käynnissä ja se on alkanut muistuttaa kasvavissa määrin Transnistrian, Abhasian ja Vuoristo-Karabahin jäätyneitä konflikteja.
  • Kangaspuro, Markku (2014)
  • Saarilahti, Elina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on kääntäminen ulkomaanuutisprosessissa sekä Ukrainan vallanvaihdosta 2014 kertovien uutisten narratiivit suomalaisessa ja venäläisessä uutismediassa. Pyrin selvittämään, millä tavoin kääntäminen näkyy uutisprosessissa, onko sillä vaikutusta uutisnarratiivien eroavaisuuksiin suomalaisessa ja venäläisessä mediassa ja millä tavoin narratiivit eroavat toisistaan. Työn alussa esittelen työn teoreettisen perustan: uutisprosessia ja välikielen kautta kääntämistä hahmottavan portinvartijamallin, näkökulman rajaamisen välineenä toimivan kehystämisen sekä narratiivisuuden teoriaa. Sen jälkeen analysoin aineiston ensin kehysten kautta sen lähteiden, julkaisuosion ja nimitysten mukaan päätyen lopulta narratiivien vertailuun. Keräsin tutkimusaineiston verkosta ajallisten ja temaattisten kriteerien mukaan. Tutkimusaineistona oli kahdeksan päivän aikana helmikussa 2014 kahdessa suomalaisessa ja kahdessa venäläisessä uutismediassa julkaistut verkkouutiset, jotka käsittelivät Ukrainan vallanvaihtoa. Julkaisijat ovat suomalaiset Helsingin Sanomat ja Yleisradion uutiset sekä venäläiset Rossijskaja Gazeta ja Lenta.ru -uutissivusto. Analysoin uutisten kehyksiä toiminnan ja toimijoiden nimitysten kautta tutkien sitä, millä nimityksillä vallanvaihtoa, presidentin erottamista sekä mielenosoittajia ja muita ryhmittymiä kutsuttiin. Vertailin tästä syntyviä kehyksiä julkaisijoittain sekä kehyksistä muodostuvia narratiiveja. Tutkimus toi ilmi eroavaisuuksia suomalaisten ja venäläisten julkaisijoiden lähteiden käytössä, ulkomaanuutisten kääntämisessä sekä uutisten kehystämisessä ja narratiiveissa niin yksittäisten julkaisijoiden kesken kuin myös suomalaisten ja venäläisten julkaisijoiden kesken. Siinä missä suomalaiset julkaisijat käänsivät uutistoimistojen välittämän materiaalin useimmiten englannista suomeen, käyttivät venäläiset julkaisijat enimmäkseen venäjänkielisiä uutistoimistoja, jolloin niiden ei tarvinnut kääntää materiaalia. Sekä suomalaisissa että venäläisissä uutisissa käännettyä tekstiä sisältäneet uutiset olivat nimityksiltään neutraalimpia. Enemmän kääntämätöntä materiaalia sisältävät uutiset sisälsivät myös enemmän tulkitsevaa nimeämistä. Kaikkein värittyneimpiä nimityksiä käytti Rossijskaja Gazeta, joka käytti lähteinä ainoastaan venäjänkielistä materiaalia. Tämän tutkimuksen tulosten valossa kääntäminen voi vaikuttaa ulkomaanuutisten narratiiveihin.
  • Kankare, Kasperi (2016)
    Tutkimuksen tarkoitus on analysoida suomalaisen yrityksen vuonna 2014 kohtaamia riskejä Ukrainassa sekä tutkia sitä, miten niitä hallitaan ja miten ne vaikuttivat yrityksen liiketoimintaan. Ukraina ei ole merkittävä kauppakumppani Suomelle, mutta silti monet suomalaiset yritykset toimivat maassa ja vuoden 2014 kriisin jälkeen maahan on tullut uusia suomalaisia yrityksiä. Ukraina on kooltaan merkittävä markkina-alue, ja sen merkitys saattaa kasvaa kun se on aloittanut siirtymisen kohti EU:ta. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia millaisia riskejä Ukrainan liiketoimintaympäristössä esiintyi vuonna 2014 ja kuinka tutkittu yritys on hallinnut niitä. Tutkimusta varten on suoritettu laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin teemahaastatteluiden sekä sähköpostivaihdon avulla. Tämän lisäksi on perehdytty aihetta käsitteleviin journaaleihin, aikakausilehtiin sekä Internet-sivustoihin relevantin ja monipuolisen tiedon hankkimista varten. Teoriapohjana on tutkimuksessa käytetty riskin määritelmää sekä COSO:n kokonaisvaltaista riskinhallintamallia. Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen perusteella voidaan todeta, että tutkitun yrityksen riskinhallintatoimenpiteet eivät eronneet merkittävästi COSO:n mallissa esitetyistä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tutkittaessa suomalaisen yrityksen kohtaamia riskejä Ukrainassa vuonna 2014 huomattiin, että riskit jakautuvat viiteen eri kategoriaan: sosiaalisiin riskeihin, teknisiin riskeihin, henkilöstö riskeihin, poliittisiin riskeihin ja taloudellisiin riskeihin. Tutkimustuloksista huomattiin että yritys vastasi kolmeen eri riskikategoriaan poikkeavalla tavalla verrattuna malliin. Sosiaalisten-, teknisten- ja henkilöstö riskien osalta toimenpiteet erosivat mallissa esitetyistä. Yritys vastasi sosiaalisista riskeistä johtuviin boikotteihin vähentämällä niitä uudelleen brändäämällä tuotteitaan. Teknisiä riskejä hallittiin muuttamalla tuotteita ja tuotantoa uuteen toimintaympäristöön sopiviksi. Henkilöstöriskejä vältettiin olemalla käyttämättä tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä. Tutkimuksessa ilmenneitä riskinhallintakeinoja, jotka poikkesivat COSO:n mallista, ei tullut esille aikaisemmissa akateemisissa tutkimuksissa.
  • Saarto, Patrik (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen keskeisin kysymys on, kuinka Ukrainaa ja Krimiä on käsitelty Venäjän valtionduumassa ensim-mäisestä kaudesta kuudenteen kauteen. Tutkimus poimii aineistosta toistuvia, muuttuvia ja katoavia käsitteitä, analysoi niitä suhteessa aikansa tapahtumiin ja kontekstiin ja rekonstruoi näin Venäjän Ukrainaa koskevan nar-ratiivin kehitys muutoksineen ja jatkuvuuksineen. Tutkimus ei analysoi päätöksentekoa Ukrainan ja Krimin suh-teen, vaan havainnoi duuman kautta sitä yleistä ilmapiiriä, joka Uuden Venäjän politiikassa on Ukrainan ja Kri-min kohdalla kulloinkin vallinnut. Tutkimuksen aineistona ovat duuman verkkosivuilla julkaistut sanatarkat dokumentaatiot duuman istunnoista. Tutkimuksen aikajänteenä on koko kuusi ensimmäistä duuman kautta, mutta analyysi keskittyy kolmeen ke-vätkauteen – 1994, 2005 ja 2014. Kevät 1994 edustaa nykymuotoisen duuman työn käynnistymistä ja erään-laista lähtötilannetta. Keväällä 2005 elettiin Ukrainan Oranssin vallankumouksen jälkeistä aikaa. Keväällä 2014 puhkesi Ukrainan kriisi ja Venäjä anneksoi Krimin niemimaan. Tutkimuksessa käytetään Krimin tapahtumista sanaa anneksointi, sillä Krimin niemimaa on tutkimuksen teon aikaan kansainvälisen lain mukaan yhä osa Uk-rainaa. Koska alue- ja kulttuurintutkimus on oppiaineena poikkitieteellinen, tutkimus ei pyri lokeroitumaan mihinkään tiettyyn tieteenfilosofiseen perinteeseen. Tutkimus pohjautuu antipositivistiseen ja interpretivistiseen käsitykseen ihmistieteiden tulkinnanvaraisesta olemuksesta sekä sosiaalisen konstruktionismin tulkintaan todellisuudesta ihmisten sosiaalisesti rakentamana, ei absoluuttisen oikeana tai vääränä, käsityksenä ympäröivästä maailmasta. Tutkimus yhdistelee siten aineistolähtöistä diskurssianalyysiä ja sosiaalista konstruktionismia. Aineisto esitellään kronologisesti edeten, jotta tapahtumien kulku ja narratiivin kehitys käyvät autenttisesti ilmi. Aineisto osoittaa, että vuosien 1994, 2005 ja 2014 välinen retorinen kehitys duumassa on kulkenut tien Belovežin sopimuksen mitätöimisestä Venäjän kohtalon ratkaisemiseen Dneprin molemmilla rannoilla. 1994 Ukrainan toi-vottiin osallistuvan Belovežin sopimuksen purkamiseen ja Krimin suhteen löytyvän Venäjän intressejä palveleva ratkaisu. 2005 Ukrainan koetaan jo lähteneen omalle tielleen, mutta integraatiota ei pidetä vielä mahdottomana. Krimillä korostuu maanmiesten ja Mustanmeren laivaston merkitys Venäjälle. 2014 Krimin kysymys ratkaistaan yksipuolisesti ja Ukrainan valtiollisuus sekä nykyiset rajat kyseenalaistetaan osana valtavaa patrioottista pur-kausta. Venäjän kommunistinen puolue vaikuttaa aineistossa tavoittelevan etenkin aluksi Neuvostoliiton hajoamisen perumista, kun taas liberaalidemokraattien retoriikka heijastelee populistista nationalismia ja Venäjän impe-riumin ihannetta. Yhtenäinen Venäjä osoittautuu olevan puolueista kaikkein pragmaattisin ja laskelmoivin – ulkopolitiikkaatehdään pelaamalla esimerkiksi raaka-ainehinnoilla ja passeilla. Pragmaattisinkin linja antautuu lopulta tunteiden vietäväksi kevään 2014 edetessä.
  • Mäkelä, Emmi (2015)
    Vuonna 2004 Oranssiksi vallankumoukseksi ja loppuvuodesta 2013 Euromaidaniksi nimettyjen, Ukrainan kansallisen politiikan kriisiin vieneiden prosessien ytimessä oli kysymys valtion tulevaisuuden kansainvälisestä suunnasta joko kohti länttä tai historiaa myötäilevää Venäjää. Vaikka protestit käynnistyivät Ukrainan valtion rajojen sisäpuolella pääkaupunki Kiovan itsenäisyydenaukiolla ja poliittista oppositiota kannattaneiden protestoijien toimesta, niiden aikana Venäjä presidentti Vladimir Putinin johdolla omaksui voimakkaan roolin tapahtumien kulun ohjailijana. Kriisit olivat tuoneet Ukrainan ja Venäjän välisen tiiviin sekä kauas historiaan ulottuvan suhteen risteyskohtaan ja kiinnittääkseen Ukrainan takaisin valtapiiriinsä, Putin niin retoriikassaan kuin konkreettisissa toimissaan ylitti Ukrainan valtion kansalliset rajat. Tässä tutkielmassa tutkimuksen kohteena on Putinin Oranssin vallankumouksen ja Euromaidan -protestien aikainen Ukrainaa käsittelevä retoriikka, joka sijoittuu Venäjän kansallis- ja kulttuuri-identiteettiä heijastavaan messianismin kontekstiin. Tutkielman teoreettisena perustana on näkemys jo 1400-luvulla konstruoituneesta valtion tavasta nähdä itsensä messiaana, jonka erityiset ominaisuudet perustelisivat Venäjän johtoroolia suhteessa muihin valtioihin: perinteiden ja konservatiivisten arvojen edustajana Venäjä on esittänyt ulkopoliittisilla interventioillaan pelastavansa muut valtiot yhteiskuntien tuholta. Ennen kaikkea messianismi on toiminut valtion johta-jille poliittisten toimien oikeuttajana ja legitimoijana. Tutkielmassa pyrkimyksenä on selvittää nousevatko messianismin mukaiset teemat esiin Putinin Ukrainaa käsittelevissä puheissa ja noudattaako Putinin ulkopoliittisista toimista käyttämät perustelut messianismin mukaista ajattelumallia. Tutkielman lähtökohtana on näkemys messianismista perustavanlaatuisena osana venäläistä identiteettiä ja kulttuuria, joka selittäisi sitä, miksi poliittisten johtajien on ollut mahdollista tukeutua kansalaisyhteiskuntaan suurvaltaa tavoittelevien intressien kohdalla. Tutkielma sisältää ensin katsauksen historiaan, messianismin mukaisen ajattelutavan muotoutumiseen - aina sen juurista tähän päivään saakka. Messianismin erityinen piirre on ollut sen jatkuvuus: vuosikymmenet, poliittinen ilmapiiri ja valtiota johtajat ovat kaikki määritelleet Venäjälle erilaista asemaa ja tehtävää maailmassa, mutta voimakas näkemys valtion sijoittumisesta johto-rooliin on säilynyt läpi aikojen. Venäjä on messiaana nähnyt imperialistisen ulkopolitiikkansa perusteltuna, jopa välttämättömyytenä. Tutkielma ei kuitenkaan keskity selittämään messianismin syntyä tai sen kehittymistä, vaan suhtautuu näkemykseen tapana perustella ulkopolitiikkaa historiaa ja kulttuuria hyväksikäyttämällä. Tutkielmassa messianismi on toiminnan logiikka, jossa muun valtion esittäminen Venäjän erityislaatuisuutta tarvitsevana toimii ratkaisevana poliittisten toimien oikeuttamiseksi. Tutkimuksen tieteenfilosofia rakentuu sosiaalisesta konstruktionismista ja erityisesti tekstiaineiston käsittelyyn soveltuvasta diskurssianalyysistä. Näitä täydentämään tutkielman metodi nojautuu tarkemmin nk. kriittisen geopolitiikan tutkimukseen ja siinä muun muassa suomalaisen tutkijan Sami Moision johtamaan kamppailututkimuksen teoriaa. Moisio suhtautuu diskursseihin ja puheeseen vallankäyttönä, kamppailuna oikeudesta määritellä valtioiden geopoliittista sijoittumista ja lopulta poliittisen ylivallan saavuttamisesta. Tutkielmassa messianismin mukainen puhe muodostaa poliittisten intressien saavuttamisen välineen, jolla Putin pyrki voittamaan Ukrainan puolelleen ja estämään valtion lipumisen lännen valtapiiriin. Vuonna 2004 konkreettisina panoksina olivat NATO-jäsenyys tai jäsenyys Venäjän ajamassa Euraasian talousyhteisössä, vuonna 2013 Eu:n tarjoama assosiaatiosopimus tai Putinin ojentama jäsenkirja perusteilla olleeseen Euraasian Unioniin. Geopoliittisessa kamppailussa sekä messianismissa valtion identiteetti määrittyy toiseuden kautta noudattaen ’me’ ja ’muut’ -asetelmaa ja luomalla vaikutelman uhkien olemassaolosta. Myös Putinin puheessa uhkat nousivat merkittävään asemaan ja kuva Ukrainasta piirtyi lännen ja Yhdysvaltojen peilinä. Kahden Ukrainan eri vuosikymmeneninä tapahtuneiden poliittisten prosessien valikoituminen tutkielman kohteeksi selittyy niiden samankaltaisuudella Venäjän näkökulmasta. Tapahtumat loivat Venäjälle uhan Ukrainan menettämisestä lännen valtapiiriin, samalla kyseenalaistaen valtion suurvalta-roolia. Tutkielman tutkimuskysymys pureutuu reaalipoliittisiin tapahtumiin ja poliittiseen valtapeliin, mutta messianismin konstruktrion myötä koskettaa abstraktimpia, venäläiseen historiaan, maailmankuvaan ja politiikkaan olennaisesti kuuluvia elementtejä. Vallankumouksen vaiheet ja prosessit huomioiden aineistokatsaus sijoittuu 27.09.2004–26.12.2004 sekä 21.11.2013–18.3.2014 välisille ajanjaksoille. Aineistona tutkielmassa toimivat Venäjän Federaation presidentin virallisilta sivuilta kerätyt Putinin puheet, lehtiartikkelit, lehdistötiedotteet sekä viralliset hallinnon dokumentit.
  • Kangaspuro, Markku (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2005)
    Idäntutkimus
  • Kabanen, Hendri Juhani (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielmassani tarkastellaan sisältöanalyysin avulla Integrum-tietokannasta löytyneitä uutisartikkeleita, jotka käsittelevät venäjän kielen asemaa Ukrainassa. Tämän pohjalta Integrumissa on tehty hakuja kahdella eri hakulauseella (venäjäksi): ”Oikeus venäjän kieleen Ukrainassa”, sekä ”Venäjän kieli uhka Ukrainassa”. Nämä hakulauseet on valittu sen takia, että ne antaisivat mahdollisimman kontrastiivisia tuloksia uutisartikkeleihin, jotta saisimme erilaisia esimerkkejä työhön mukaan, niin puolesta, kuin vastaankin. Tutkielmassa käytetty tutkimusmetodi on sisältöanalyysi, jonka avulla uutisartikkeleita on analysoitu ja avattu yksityiskohtaisemmin. Integrumista löytyneet uutisartikkelit ovat viimeisen 30 vuoden ajalta, sillä työ käsittelee venäjän kielen asemaa itsenäisessä Ukrainassa, neuvostoajan jälkeen. Itse työ on jaoteltu eri aikakausiin, jotka ovat pituudeltaan noin kymmenen vuotta, näin ollen meillä on 90-luku, 2000-luku, sekä 2010-luku. Jokaisesta aikakaudesta on lyhyt katsastus merkittävimpiin tapahtumiin Ukrainassa. Keskeisten tapahtumien kerrontaan on käytetty eri teoksia, jotka käsittelevät Ukrainan historiaa, väestöä, venäjän kielen asemaa Ukrainassa jne. Tätä kohtaa seuraa artikkeleiden analyysi. Jokaisen aikakauden lopussa on myös yhteenveto siitä, mitä artikkelit antavat meille ymmärtää venäjän kielen asemasta Ukrainassa ja kuinka tilanne on muuttunut aikojen saatossa. Työn lopussa on käsitelty myös Ukrainassa vuoden 2021 alussa käyttöön otettua kielilakia, jonka mukaan palvelualalla on luovuttava venäjän kielen käytöstä ja palvelun on tapahduttava vain ukrainaksi. Tätä lakia on tutkielmassa tarkasteltu uutisartikkelin ja paikallisen kiovalaisen toimittajan tekemän tieteellisen kokeilun kautta. Tutkielmassa käytettyjen uutisartikkeleiden tuloksena saatiin monenlaisia mielipiteitä, niin venäjän kielen oikeuttamisen puolesta, kuin sitä vastaankin. Artikkeleiden perusteella, yleisin venäjän kielen asemaa oikeuttava argumentti, on se, että Ukrainassa asuu miljoonia äidinkieleltään venäjää puhuvia kansalaisia, joiden oikeudet mm. käyttää venäjän kieltä elämän eri osa-alueilla ja saada sillä myös opetusta nousivat artikkeleissa esille. Venäjän kielen oikeuttamista vastaan taas on esitetty artikkeleiden mukaan sellaisia argumentteja, kuten Ukrainan itsenäistyminen ja erillistäminen venäjän vaikutusalaisuudesta, mukaan lukien venäjän kieli. Tämä tutkielma voi olla hyödyllinen niin lingvistiikasta kiinnostuneille, kuin myös politiikasta ja erityisesti kielipolitiikasta, sekä kansainvälisistä suhteista ja jossain määrin myös historiasta kiinnostuneille.
  • Paanukoski, Yegor (2005)
    The thesis analyzes key aspects of Russia's European energy policy. Energy in this thesis is limited to two commodities: oil and natural gas. Russia's European energy policy is not homogenous and varies from country to country, from region to region. Nevertheless, energy remains one of the strongest links between the European Union and Russia. The link is so strong that it allows to speak of interdependency as a distinctive feature of the EU-Russia relationship. Unable to break it, both sides concentrate on the management of the interdependency. The main question of the thesis is the rationalities of Russia's European energy policy before and after the Eastern Enlargement of the European Union. The accession of ten new member states mainly from the Central and Eastern Europe, that once were either satellites or members of the Soviet Union, have created new opportunities and challenges for Russia's European energy policy. Russia's policy is rational and pragmatic as it is aimed at optimising the dialogue with county's most important partners and maximizing profits. On the other hand, new member states from the CEE and Russia often struggle to find a common language, while the legacy of the controversial past and CEE's high dependency on Russian energy imports often hinder the progress towards a rational and pragmatic relationship. It is practically impossible to analyze the EU-Russia relationship without knowing the context of Russian domestic politics, especially in the sphere of energy. There is a clear difference between Yeltsin's and Putin's approaches towards the energy issue. For President Putin the energy plays an important role in strengthening the role of the state as well as increasing Russia's influence in the EU and worldwide. It is equally important to shed some light on Russia's energy policies towards key European transit countries that are not members of the EU - Ukraine and Belarus. These countries also represent a challenge for Russian energy policies and the EU-Russia relationship as both are more easily integrated into the European project than their giant eastern neighbour. Conclusions are presented in the form of three scenarios for the future. All three scenarios are based on the Eurocentric point of view. A short-term scenario to 2010 envisages a situation where both sides are looking for ways to get an upper hand in the management of the interdependency and improving its position vis-à-vis its partner. A long-term negative scenario to 2020 envisages a deterioration of the EU-Russia relationship and Moscow's slow drifting towards more intense interaction with East Asian region, especially surging China. A long-term positive scenario to 2020 envisages a political rapprochement between the EU and Russia where energy cooperation is considered a mutual asset, thus creating a sense of stability, at least in one part of the world. The theoretical background of the thesis is based on the assumptions of Neorealism, a dominating meta-theory in International Relations, and Rational Choice Theory. The assumptions are often used and discussed implicitly. Russia's alleged deviation from classical western interpretations of rationalism is also discussed.
  • Ketola, Mikko Juhana (2016)
  • Svynarenko, Arseniy (Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2005)
    Idäntutkimus
  • Pirnes, Susanna-Elisabet (Helsingfors universitet, 2011)
    Ukrainan presidentiksi nousi ns. oranssin vallankumouksen nosteessa Viktor Justsenko. Hänen presidenttikaudellaan (2005-2010) vuosien 1932-33 nälänhätä (holodomor) nousi keskeiseksi sekä sisä-, että ulkopolitiikan teemaksi. Holodomor, joka viittaa nälällä aiheutettuun tuhoon, pyrittiin tuomaan osaksi ukrainalaista kollektiivista muistia. Justsenkon aloitteesta säädettiin laki, jonka mukaan holodomor oli ukrainalaisten kansanmurha. Vuosina 1932-33 ympäri Neuvostoliittoa vallitsi nälänhätä. Ukrainalainen maaseutu kärsi pahoin nälänhädän seurauksista, sillä eri arvioiden mukaan 3,5-10 miljoonaa ukrainalaista menehtyi joko suoranaisesti tai välillisesti nälänhädän seurauksena. Ukrainan itsenäistyttyä nälänhätä, jota oli diasporassa alettu kutsua holodomoriksi (nälkätuho), nousi kansallisen historian keskeiseksi teemaksi. Ukrainalainen historioitsija Georgi Kasjanov on nimittänyt tätä uutta vaihetta historian kansallistamiseksi. Tässä työssä pohditaan sitä, miksi holodomor nostettiin keskeiseen asemaan presidentti Viktor Justsenkon valtakaudella. Keskeinen vastakkainasettelun lähtökohta on ollut itsenäisen Ukrainan ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän suhtautuminen nälänhätään 1932-33. Ukrainalaisissa näkökulmissa on painottunut stalinistisen järjestelmän kritiikki, mikä toisaalta on saatettu tulkita myös koko kommunistisen aikakauden tuomitsemiseksi. Venäjällä taas nälänhätä on tulkittu useimmiten yleisneuvostoliittolaiseksi tragediaksi, joka ei kohdistunut erityisesti mitään tiettyä kansallisuutta vastaan. Tutkimuksen keskeinen lähtökohta on tarkastella ukrainalaisten ja venäläisten tulkintojen eroja ja sitä, millä tavoin holodomorilla on tehty politiikkaa. Tutkimusaineistona on käytetty ukrainalaisten osalta presidentti Justsenkon puheita, lakialoitteita ja muita julkilausumia, sekä eräiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja historioitsijoiden kannanottoja. Venäläisen osapuolen tulkintoja on pyritty luomaan muutamien tutkimusten ja yhteiskunnallisten toimijoiden, sekä poliitikkojen lausumien pohjalta. Suurin osa aineistosta on kerätty venäjänkielisistä verkkolehdistä. Presidentti Justsenkolle vuosien 1932-1933 historiasta muodostui ase, jolla hän kävi omaa poliittista taisteluaan lännen puolesta itää vastaan. Välit Venäjään olivat viileät koko hänen presidenttikautensa ajan. Lähimmäksi presidentin kantaa holodomor-kysymyksessä tulivat diasporaukrainalaiset. Venäjällä kritisoitiin ankarasti Justsenkon tanssia haudoilla eli hänen tapaansa käyttää nälänhädän uhreja oman politiikkansa välineenä. Venäläiset korostivat nälänhädän tragediaa kaikkien Neuvostoliiton kansojen tragediana. Holodomor oli osa kansallisen historian uudelleenkirjoitusta ja kansakunnan rakentamisen prosessia. Justsenkon päämääränä oli lähentää Ukrainaa länteen, jolloin ukrainalaisen kansakunnan uhriasema antoi oikeutuksen sanoutua irti neuvostoajasta. Tietyssä mielessä holodomor-projekti oli venäläisvastainen, sillä se implisiittisesti tuki käsitystä venäläisistä rikollisina, kansanmurhan toimeenpanijoina.
  • Aitola, Minna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Yhteiskunnallinen muutos Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Minna Aitola Työn nimi: Valjastettu hevonen—Neuvottelut kohti ydinaseetonta Ukrainaa 1991-1994 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: 6/2021 Sivumäärä: 75 + lähteet Avainsanat: Ukraina, ydinsulkusopimus, Budapestin sopimus, ydinaseet Säilytyspaikka: Helsingin yliopisto Tiivistelmä: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Ukrainan sitoutuminen ydinsulkusopimuksen piiriin eteni kylmän sodan päättymisen jälkeen sekä erityisesti sitä, miten Ukrainalle tärkeistä turvatakuista sovittiin vastineena luopumiselle ydinaseiden tuomasta puolustuksesta. Tutkimuksen tausta löytyy Venäjän Krimin valtaamisesta ja siitä tiedosta, että Ukraina oli vaatinut tällaisia mahdollisia tilanteita varten turvatakuut ydinasevalloilta. Turvatakuuneuvottelujen suhteen aineisto koottiin ulkoministeriön asiakirjoista ja niistä muodostettiin kronologinen esitys. Tutkimuskirjallisuutta edustaa kylmän sodan lopun ajan tutkimukset sekä artikkelit koskien aihepiiriä. Tutkimuskirjallisuuden kautta muodostin kuvan itsenäistyvän Ukrainan alkuvaiheista sekä myöhemmin tapauskohtaisesti, kun Venäjä valtasi Krimin vuonna 2014. Teoreettinen viitekehys tutkimukselle on poliittisen realismin sekä utopianismin välillä. Turvatakuuneuvottelut olivat monivuotinen prosessi, jossa Ukraina neuvotteli tukea ja turvatakuita lännestä, etenkin Yhdysvalloista. Ukraina vaati juridisesti sitovia turvatakuita, mutta tyytyi lopulta vakuuksiin. Budapestin sopimus solmittiin 5.12.1994 ja samalla Ukraina liittyi ydinsulkusopimukseen. Turvatakuut eli ”Budapestin sopimus” eivät pitäneet, kun Venäjä valtasi Krimin. Syy tähän on se, että sopimuksen sisältö esitti käytännössä yhden asiakirjan sisällä kansainväliset poliittiset käyttäytymisnormit, mutta ei mitään erityisiä seurauksia niiden rikkomisesta. Niiden rikkominen on joka tapauksessa kansainvälisen lain vastaista. Budapestin sopimuksen rikkomisella voi olla vakavia vaikutuksia ydinaseriisunnan suhteen, kun sopimuspohjaisuuteen ei voi luottaa kansallisen tai kansainvälisen turvallisuuden takaajana.
  • Hautala, Mikko (2000)
    Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää Suomen varhaisten Ukraina-suhteiden syitä ja sisältöjä vuosina 1917-1919. Suomi perusti diplomaattisuhteet Ukrainan kanssa elokuussa 1918. Tutkimuksen perustehtävänä on vastata kysymykseen: Miksi Suomi perusti viralliset suhteet Ukrainan kanssa? Tutkimuksen tärkeimpiä lähdeaineistoja ovat Ulkoasiainministeriön arkistoon sijoitetut Suomen Kiovan-lähetystön asiakirjamateriaalit sekä Suomen asiainhoitajana Kiovassa toimineen Herman Gummeruksen henkilökohtainen, Kansallisarkistoon sijoitettu aineisto. Suomen 1918 perustamien diplomaattisuhteiden pääsyynä olivat taloudelliset intressit, jotka selittyivät Suomen vaikean poliittisen ja kansainvälisen aseman muodostamaa taustaa vasten. Ukrainan kanssa tavoiteltiin kauppasopimusta, jonka avulla Suomen vaikeaa elintarviketilannetta olisi voitu parantaa ja tärkeän teollisuudenalan, paperiteollisuuden, vienti olisi saatu käyntiin. Ukraina oli kesän 1918 tilanteessa lähestulkoon ainoa maa, jonka kanssa kyseisen tyyppinen ulkomaankauppa saattoi tulla kyseeseen. Ukrainaan lähetettyjen konsulaaristen edustajien sekä asiainhoitaja Gummeruksen tehtävänä oli kaupan aikaansaaminen. Diplomaattiedustuksen perustamispäätöksen taustalla toimi Suomessa kolme pääasiallista tahoa. Nämä olivat senaatti ja sen alaisena toimineet elintarvikeviranomaiset sekä näihin kytkeytyneet yksityiset talousintressit, paperiteollisuuden edunvalvontakoneisto sekä poliittinen aktivisti Herman Gummerus. Tärkein merkitys oli senaatilla, elintarvikeviranomaisilla ja paperiteollisuudella, joiden tarpeet viime kädessä sanelivat suhteiden perustamisen tarpeellisuuden. Poliittisin perustein suhteiden perustamista ajanut Herman Gummerus ei todennäköisesti olisi onnistunut pyrkimyksissään ilman merkittävien taloudellisten intressitahojen tahtoa. Senaatti nimitti paperiteollisuuden edustajat Rudolf Waldenin ja Göstä Serlachiuksen Suomen väliaikaisiksi konsuleiksi Kiovaan ja Odessaan. Herman Gummerus nimitettiin puolestaan Suomen diplomaattiedustajaksi Ukrainaan. Konsulinimityksen ja diplomaattitasoisen edustuksen tavoitteena oli tien tasoittaminen suunnitellulle kaupalle. Ukrainan status itsenäisenä valtiona jouduttiin näin ottamaan huomioon. Senaatti piti Ukrainan kanssa solmittavia suhteita kuitenkin poliittisesti riskialttiina ja eteni siksi varovasti. Suhteiden perustaminen tehtiin kaikessa hiljaisuudessa alhaisinta mahdollista edustautumisstatusta hyväksikäyttäen. Senaatti ei pyrkinyt erityisiin ulkopoliittisiin tavoitteisiin Ukrainan suhteen, vaan koetti päinvastoin hoitaa suhteet matalalla profiililla ja käytännön kauppakysymyksiin tiukasti keskittyen. Perustettujen suhteiden päätavoite, kauppasopimus, allekirjoitettiin 30.9.1918. Sitä ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Sopimuksen toteutuksen esti yleistilanteen perinpohjainen muutos, Saksan tappio ja joukkojen poisvetäminen Ukrainasta ja sitä seurannut Ukrainan sisällissota. Sopimusta tehtäessä sekä Suomi että Ukraina olivat Saksan tiiviin poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen ylivallan alla. Saksa pyrki saamaan Suomelta taloudellisia etuja korvauksena kauttakulun sallimisesta Ukrainaan. Saksan kanssa käydyt neuvottelut pitkittivät sopimuksen täytäntöönpanoa kohtalokkaasti. Suomen aktiiviset suhteet Ukrainan kanssa lakkasivat tammikuussa 1919 kun Suomen edustusto evakuoitiin Kiovasta Venäjän Puna-armeijan hyökkäyksen tieltä.
  • Alinikula, Akseli (Helsingfors universitet, 2017)
    Pro gradu –tutkielmassani tutkin, miten nk. Washingtonin konsensus ohjasi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) toimittamaa avunantoa Ukrainalle vuosina 1991–1992. Washingtonin konsensuksella tarkoitetaan englantilaisen taloustieteilijän John Williamsonin vuonna 1990 kirjoittamassa artikkelissa ”What Washington Means by Policy Reform” kuvattuja talouspoliittisia suuntaviivoja, joiden katsotaan yleisesti tiivistäneen 1980–1990-lukujen uusliberaalin talousideologian, jota ”washingtonilaiset” instituutiot ja organisaatiot, IMF mukaan lukien, edustivat. Apututkimuskysymyksinä ovat: Mitä Ukrainasta rahastossa tiedettiin ja miten rahasto onnistui Ukrai-nan taloudellisen tilan arvioinnissa? Tutkielman lähdeaineistona käytän Williamsonin Washingtonin konsensusta ja IMF:n asiakirjoja vuosilta 1991–1992. Materiaali sisältää IMF:n johdon kokousten pöytäkirjoja, johdolle laadittuja raportteja, talouskatsauksia, annettuja tiedotteita ja tilastomateriaalia. Tarkastelen IMF:n materiaalia managerialistisesta näkökulmasta, eli tulkitsen IMF:n ylimmän johdon kommenttien ja mielipiteiden edustavan IMF:n kantaa organisaationa. Tutkielmassani esitän, kuinka IMF pyrki vaikuttamaan Ukrainaan yhteistyön alusta lähtien Washingtonin konsensuksen hengessä. IMF:n ehdotti Ukrainalle politiikkasuosituksia, jotka ovat lähes sellaisenaan kopioita Williamsonin kuvaamista talouspoliittisista linjauksista. Poikkeuksellisesti IMF kuitenkin ehdotti Ukrainalle puolustusmenojen myös karsimista, vaikka Washingtonin konsensuksessa maanpuolustus kuvataan alana, joka on IMF:n mandaatin ulkopuolella. IMF hankki tieota Ukrainasta vain pintapuolisesti ja toimi organisaationa hierarkkisesti ja formaalisti, mikä esti rahastoa tulkitsemasta maan tilannetta oikein. IMF:n ei ymmärtänyt Ukrainan sosiaalisten olojen nopeaa heikkenemistä, maata kohdanneen hyperinflaation syitä eikä maassa vaikuttaneen varjotalouden merkitystä. Ukraina pääsi IMF:n jäseneksi varapääministeri Volodymyr Lanovyj’n laatiman, Washingtonin konsensuksen hengen mukaisen taloudellisen strategian avulla. Strategia jäi kuitenkin pelkästään muodollisuudeksi, sillä Ukraina ei tosiasiallisesti implementoinut strategiaa eikä muutenkaan noudattanut IMF:n ohjeita ja neuvoja tutkielman aikarajauksen sisällä. Washingtonin konsensus ohjasi IMF:n ohjeistusta ja avunantoa Ukrainalle, mutta rahaston vaikutus jäi kuitenkin Ukrainan itsenäisyyden alkutaipaleella vähäiseksi. Ukrainan talouden romahdus johtui siten pääosin IMF:stä riippumattomista syistä.
  • Buure, Ida (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan viides kolonna -käsitteen syntyä, sen merkityssisällöllistä kehitystä ja sen käyttöä venäjänkielisessä kirjallisuudessa sekä myöhemmin venäjänkielisessä mediassa. Tutkielman oletuksena on, että käsite on syntynyt Espanjan sisällissodan yhteydessä vuonna 1936, kun kenraali Emilio Mola lähestyi Madridia neljän kolonnansa kanssa ja kertoi häntä haastatelleelle toimittajalle, että häntä tukeva ”viides kolonna” sijaitsee jo Madridin kaupungissa. Tutkielma tarkastelee aluksi viides kolonna -käsitteen matkaa neuvostoliittolaisessa- ja sen jälkeen venäläisessä kirjallisuudessa käsitehistoriallisen teorian avulla. Tutkielman aineisto käsitehistorialliseen analyysiin koostuu Venäjän kielen kansallisesta korpuksesta (Национальный корпус русского языка) löydetyistä lähteistä, joissa käsitettä on käytetty vuosien 1943-2012 aikana. Integrum -tietokantaan perustuva analyysi osoittaa, että käsitteen käyttö lisääntyi huomattavasti venäjänkielisessä mediassa vuonna 2014 ja lisääntynyt käyttö liittyi pääasiassa Ukrainan tapahtumiin. Tämän vuoksi tutkielma tarkastelee käsitteen käyttöä Ukrainan tapahtumien yhteydessä vuoden 2014 tammi-, helmi-, sekä maaliskuussa. Tutkielmassa vertaillaan diskurssianalyysin avulla kahden venäjänkielisen lehden, Nezavisimaja Gazeta:n sekä Rossijskaja Gazeta:n artikkeleita, joissa on käytetty viides kolonna -käsitettä. Tutkielmassa todetaan, että käsitteen käytöstä ja sen merkityssisällöistä on käyty ja käydään edelleen kamppailua eri tahojen kesken, mikä viestii käsitteen merkityksestä ajan poliittisessa diskurssissa.